Lokakuu 2017: Tarinoita merestä ja mielenfilosofiasta
Sunnuntai, 1.10. 2017
Päivän vaikeus: Anarkistirapu
Uuden lemmikkieläimen hankkiminen on monesti haastavaa. Riutta-akvaariomme ensimmäinen ilman suurennuslasia näkyvä asukki, kaksi senttiä leveä saksirapu, teki parhaansa haastaakseen meitä. Kun saimme ala-altaan valaistuksen tänään toimimaan, kävi ilmi, että rapu oli hylännyt oman looshinsa altaasta, ja änkeytynyt vedenkuljetuskanavia pitkin vastakkaiseen päähän. Tässä altaassa oli mm. pumppu, joka kuljetti vettä yläaltaaseen, sekä laitteet, jotka varoittivat mikäli altaiden vesi nousi liikaa. Oli helppoa kuvitella, kuinka rapu kävisi terävillä saksillaan näiden laitteiden johtojen kimppuun, rikkoisi ensin hälyttimet ja sitten pumpun, ja ratsastaisi tulvavedellä pakoon vankilastaan.
Saimme tämän juonen estettyä, mutta rapu yritti tunnin kuluttua paeta uudelleen. Kun se jäi kiinni, kävi ilmi, että se pystyi aivan hyvin myös peruuttamaan kanavia takaisin, vasten virtaussuuntaa. Ilmeisesti se ei sitten aiemmin ollutkaan jäänyt loukkuun toiseen päähän allasta, vaan oli päättänyt jäädä sinne, epäilemättä koska siellä sillä olisi paras mahdollisuus aiheuttaa vaikeuksia.
Rapu raivostui sen toisen pakoyrityksen paljastamisesta niin paljon, että heti kun silmä vältti seuraavan kerran, se potki nurin kivikasan, jonka olimme rakentaneet sen asunnoksi. Oikeasti, jos rapu olisi ollut ihmisen kokoinen, se olisi kenkinyt bussin kokoisen kivipaaden pois sijoiltaan, pelkkää pahansisuisuuttaan. Se varmaan kuvitteli, että koska emme nähneet sen tekevän sitä, olettaisimme että syyllinen oli jokin putkimato tai vauvameritähti tai mitä muita pikselien kokoisia eliöitä altaassa nyt olikaan.
Perkeleen rapu. Jos se ei opi käyttäytymään kunnolla, siitä tulee kunniavieras tosi pienissä rapujuhlissa.
Maanantai, 2.10. 2017
Päivän olotila: Itseäni syyttelevä
Rähinärapu oli sentään ottanut yön iisisti, joten uskalsin jättää keuhkokuumeisen Tainan vahtimaan sitä ja painelin töihin. Vaikka yleensä maanantaille ei palavereita otetakaan, tälle päivälle oli viime viikon härväilyjen vuoksi ollut pakko yksi siirtää. Onneksi se oli etäisen tolkullinen.
Koetin tehdä teknisiä asioita, mutta hallinto tunki reviirilleni. Kotiin palatessani tajusin, että joku epatto oli mennyt varastamaan fillarini pyöräkellarista. Se tuntui jotenkin karmisesti oikeudenmukaiselta.
Tiistai, 3.10. 2017
Päivän av-viihde: Broadchurchin kolmas kausi. Sopii hyvin mielentilaan.
Fillarittomana jouduin kävelemään junan ja työpaikan välit. Ei tämä kyllä merkittävästi työmatkaan kuluvaan aikaan vaikuttanut. Joka tapauksessa harmi oli huomattava.
Koko päivän satoi. Pääkaupunkiseudun talvi lienee alkanut. Pimeää ja sadetta pitääkin sitten varmaan katsella maaliskuuhun saakka.
Keskiviikko, 4.10. 2017
Päivän ärtymys: Kuuluuko pyytää palkanalennusta mikäli päätyy jatkuvasti tekemään sihteerin hommia?
Yliopiston keskitetty hallinto yritti taas käyttää minua sihteerinään. Nielin kiukkuni ja tein sihteerinhomman, tietäen aivan hyvin että se johtaisi siihen, että joutuisin tekemään tätä vastakin. Mutta tällä hetkellä meidän hallinnolliset kuviomme ovat aivan sekavat, eivätkä hallintoihmiset itsekään tunnu olevan niistä selvillä. Kun niitä lähtee oikomaan, tajuaa myös, että info on hajallaan ihan missä sattuu. Eikä meillä ole ketään, joka ylläpitää yleistä sisäistä ohjeistusta.
Pakenin turhautumista koodaamisen pariin, heittääkseni kasaan ekan vedoksen simppelistä järjestelmästä, jota kukaan tiimini ulkopuolella ei koskaan tulisi näkemään. Tietysti kuka tahansa tiimistäni olisi osannut tehdä tuon paremmin, mutta heillä lienee oikeitakin töitä.
Torstai, 5.10. 2017
Päivän tarinointi: Elämä saattokotiasiakkaan lähiomaisena. Joo ei kiitos.
Koodailua, hallinnon palvelemista, palaverointia. Lounaalla ehdin nähdä Sannaa ja Ninaa. Sannan äiti on saattohoidossa kotimme naapurissa, ja hänen taistelukenttätarinansa olivat melkoisen karmivia. Sentään saattohoitokoti kuulosti järkevältä paikalta, jossa henkilökunta tietää mitä tekee ja tietää myös, että asiakkaat lähtevät vain yhdellä tavalla. Kipu- ja unilääkkeissä ei kauheasti säästellä.
Kotona päädyin katsomaan Tainan kanssa Broadchurchin kolmannen kauden loppu. Oli se edelleen hyvä. Logiikassa ehkä oli jotain hämärää, mutta en mitään varsinaisia virheitä spotannut, ja iskuvoima oli edelleen melkoinen.
Kun menin nukkumaan, Taina kaivoi esiin taskulampun ja tutki pimeydessä akvaariosta esiin tulevia otuksia. Kivien seasta löytyi kaksi uutta aivan pikkuista rapua. Aiemmin havaitsemamme rapu oli vielä lajiltaan tuntematon, mutta näistä eka veikkauksemme oli gorillarapu. Sellainen on varsinainen harminkappale: isoksi kasvaessaan se syö kalat, levät, korallit, akvaarionhoitajien sormet ja kaiken muunkin mihin sen sakset suinkin purevat. Nämä pitänee jotenkin jekuttaa ansaan ja saada ulos altaasta ennenkuin sinne tuo muita asukkaita.
Viikonloppu 6.-8.10. 2017
Ajankohdan ajatus: Jos Ropeconissa pitäisi työpajan 3D-mallien laatimisesta roolipelikäyttöön
Perjantain laitoskokous vahvisti, että en ollut siirtymässä museon sisällä pois johtajan alaisuudesta. Tämä on hyvä, koska laitoksensisäisiä sihteerihommia minulle olisi varmaan koetettu kaataa muutenkin, ja on ehkä helpompaa kieltäytyä satunnaisista arkistointitehtävistä mikäli on ikään kuin samalla tasolla pyytäjän kanssa. Asiaan liittyen, lähetin yliopiston hallinnolle pointtereita sisäisestä ohjeistuksesta, ja mainitsin siinä, etten halua siitäkään suunasta sihteeritöitä. Olin jopa melkein ystävällinen, mikä minun tapauksessani tarkoittaa sarkasmista pidättymistä.
Illalla tuli käytyä katsomassa Rendel. Moitimme: juoni on ihan skeidaa, dialogi on vähän liian suomalaista, vähän pitkitetty. Kiitämme: kaikki visuaaliseen ilmeeseen liittyvä, kaikki äänimaailmaan liittyvä. Oikeasti oli ihan riemastuttavaa katsoa suomalainen toimintaleffa, jonka toimintakoreografia ja kameratyö olivat helvetin hyviä. Jos pitää aivottomasta äksönistä, suosittelen ihan ehdottomasti.
Lauantaina Sanna piipahti vierailemassa, ja jätti ohimennen päähäni idean ensi vuoden Ropeconin ohjelmasta. Työpajaa en ole ikinä aiemmin pitänytkään, mutta ehkä voisi. Sunnuntaina tuli käytyä jopa kuntosalilla kun Tainakin alkoi olla jo toipunut taudistaan. Aika iisisti silti otimme, mutta ehkä tästä vielä. Ainakin korttimme toimivat.
Maanantai, 9.10. 2017
Päivän musiikki: Lenin-setä asuu Venäjällä
Säntäilin ympäri taloa hallinnollisten hommien perässä, ja samalla nikkaroin pari hajonnutta teknologiaratkaisua takaisin kokoon. Ulkona pimeys ja sade ahdistivat ja ajoivat kohti vuodenaikamasennusta. Miten sen nelipäiväisen työviikon kanssa nyt taas olisikaan?
Che Guevaran kuolemasta tuli kuluneeksi 50 vuotta, ja sen kunniaksi kävimme Kaisan ja Syksyn luona juomassa rommia, kuuntelemassa aatteellista musiikkia ja puhumassa sosialismista. Oli ihan hyvä välillä ehkä käydä kodin ulkopuolella, olen viime aikoina ollut aivan tavallistakin pahempi kotihissukka.
Tiistai, 10.10. 2017
Päivän kummastelu: Katalonia. Kai se nyt sitten on joku paikallinen Ahvenanmaa.
Töiden jälkeen sain oikeasti käytyä kuntosalilla. (Jee.) En tosin viihtynyt siellä älyttömän pitkään. (Buu.) Vieläkin härvelit ovat minulle vähän vieraita ja pelottavia, ja tuntuu siltä, että jos opin jotain niistä käyttämään, siinä on tapahtunut seuraavalla kerralla konfiguraatiomuutos, ja laite onkin ihan vieras. Tältä varmaan ei-ammattilaisilta tuntuu tietotekniikan kanssa.
Peliä olisi pitänyt kirjoittaa, mutta en kuitenkaan näin tehnyt. Näin se liikunta rappeuttaa.
Keskiviikko, 11.10. 2017
Päivän ohje: Office 365:n jaetun postilaatikon lukeminen Macin Mail-ohjelmalla - natiivi-exchangetuki ei tähän taivu, mutta IMAP:illa onnistuu. Hyvä että edes sillä.
Yritin olla katkaisematta koodarien päivärytmiä, ja pidin tarvitsemani palaverin heidän kanssaan ruokatunnilla. Ihan hyvä idea varmaan, mutta tavaksi ei pidä ottaa; ruokatunti on kuitenkin aikaa, jolloin pitäisi olla halutessaan vapaa tekemään mitä huvittaa.
Kotona kiukkuravulle rakennettiin viimein uusi koti, sekä verkko joka estäisi sen pakenemisen ala-altaan infrastukturaaliselle puolelle. Määritysyrityksiä eläin on edelleen paennut, mutta saksien koon ja tarjottuihin ruokiin suhtautumisen perusteella on arvailtu, että kyseessä saattaa olla pohjaa siivilöivä levänsyöjä. Kiukkuinen vegetaristi, vähän niinkuin sarvikuono tai kertojanne. Jos näin on, sen uskaltaisi ehkä sijoittaa pääaltaaseen, paitsi että tuolla tempperamentilla se potkii liimaamattomat kivet paikoiltaan heti kun jokin ei miellytä sitä.
Torstai, 12.10. 2017
Päivän termi: Seremoniadespootti
Aamu oli aivan oikeasti kylmä ja asemalla ihmiset pysyivät sisällä hallissa eivätkä menneet laiturille. Tympeä talvi uhkaa. Tai no, oikeastaan talvi on jo täällä, koska tältähän se näyttää: mustalta, märältä ja lumettomalta.
Työpäivä oli sentään onneksi älyttömän vauhdikas ja aikaansaava. Sen päätteeksi selvisin jopa kuntosalille. Ihan kuin olisin alkanut vähän oppia käyttämään siellä olevia härveleitä. Toisaalta, näytän taas arkistoineen lukkoni jonnekin omituiseen paikkaan.
Perjantai, 13.10. 2017
Päivän termi: Bathypelaginen vyöhyke
Etäpäivän jälkeen pelautin lisää Xibalbaa. Peli lähti taas heti alusta pois raiteiltaan, ja muuttui aivan kokonaan erilaiseksi kuin olin suunnitellut. Olettamaani pääsisältöön ei tartuttu lainkaan, sen sijaan pelaajahahmojen ja neljän eri NPC-faktion suunnitelmat törmäilivät toisiinsa koomisin ja traagisin seurauksin. Eräs keskeinen sivuhahmo oli aivan vähällä kuolla, ja kaavailemiani seikkailuja Karibianmeren aaltojen alla ei päästy kokemaan lainkaan.
Sittenkin peli oli varsin onnistunut. Ratakisko on amatööreille, hyvät peliporukat löytävät kiinnostavaa pelattavaa vaikka mistä suunnista.
Lauantai, 14.10. 2017
Päivän ajatus: Value Drift
On olemassa scifistinen konsepti nimeltä Paperclip Maximizer, ajatuskoe siitä, miten tekoäly voi olla vaarallinen. Nyt Frank Lantz -nimnen pelisuunnittelija oli tehnyt tästä konseptista näennäisen simppelin clicker-pelin, jota pelailin pari päivää. Se oli nerokkaimpia scifipelejä koskaan, skaalassaan isompi kuin oikeastaan mikään, ja jätti minulla halun lukea Stapledonia ja Egania. Paperclips, olkaa hyvä.
Klemmarikliksuttelun ohella päädyin käymään pitkästä aikaa kiipeilemässä Topsun ja Oden kanssa. Taina oli mukana vain varmistusorjan ominaisuudessa, mikä oli ehkä keuhkokuumeen jälkeen hyvin fiksua. Kiipeilyni oli ensin surkeaa, mutta sitten yhtäkkiä jostain löytyi inspiraatio, ja onsight-liidasin 6a-reitin, ja yläköysittelin puhtaasti 6c:n. Ei paha näin pitkän tauon jälkeiseksi saavutukseksi.
Muiden asioiden ohella kokeilin työssä uutta päivystysjärjestelmäämme päivystämällä. Tietenkin välittömästi meille iski dokumentoimaton ongelma, kun pari keskeistä varmennetta meni vanhenemaan yön aikana. Puolessatoista tunnissa sain niiden aiheuttamat ongelmat kierrettyä, mutta taidan laskuttaa tästä kyllä aivan oikean päivitys + korjaushinnan. Ei tämä lauantain käyttäminen työasioihin niin hauskaa ole.
Sunnuntai, 15.10. 2017
Päivän ilmaus: Bed full of girl scouts
Myöhään eilisiltana Karo oli ilmestynyt käymään meille, ja aamu venyi pitkään kun puhelin Tainan ja hänen kanssaan kaikkea pöljää. Päivystäminen sujui sentään ilman eilisen kaltaisia kriisejä.
Päivä oli lähinnä laiskaa lepäämistä; ohjelmaan kuului pelikuvauksen viimeistelyä, kävelyä Munkkiniemessä, levän noutamista akvaarioon ja Borderlandsin kokeilemista. Tätä pitäisi varmaan tosiaan pelata usealla pelaajalla, mutta en tiedä onko se ihan Tainan tyylinen peli.
Illalla Ikuinen-larpin ilmoittautuminenkin aukesi. Enemmän larp-skenessä mukana olevat ihmiset ovat kertoneet minulle, että larppeihin ilmoittautuminen on nykyään kauheaa tuskaa, ja että olen välttynyt tältä ainoastaan koska olen jonkinlainen skenejulkkis (mikä ei kyllä ole pitänyt paikkaansa ainakaan 15 vuoteen) ja/tai koska olen mies (jollaiseksi en varmaan ikinä ole itseäni kokenut, mutta ulkopuolisen maailman oletuksethan tuohon vaikuttavat). En tälläkään kertaa löytänyt ilmoprosessista sitä suurta tuskaa, joka oli mainostettu, mutta toisaalta, ei minua työhakemusten täyttäminenkään ahdista.
Maanantai, 16.10. 2017
Päivän typerä haave: Hajoaisipa meiltä useammin järjestelmiä, niin voisin useammin vaan olla ihan suorittava sysadmin
Selvittelin töissä viikonlopun kriisejä ja rakentelin korjauksia, jotta ne eivät toistuisi. Omituisen lämpöaallon läpi taivalsin sitten kotiin. Olin jotenkin aivan piipussa, joten käytin illan suosiolla katsomalla Hateful Eightin. En vieläkään ole löytänyt Tarantino-leffaa josta en pitäisi, ne ovat niin omanlaisiaan tarinankerronnan konventioiden suhteen. Puolustan jopa Death Proofia (tai sen pitkää versiota ainakin) henkeen ja vereen.
Tiistai, 17.10. 2017
Päivän hankaluus: Yliopistovaalien äänestäjälistojen oikaisupyyntö
Kaikenlaisen hätäilyn ja säntäilyn jälkeen päädyin ammattiliittomiittiin, jossa valmisteltiin tulevaa liittokokousta. Kokousta valmisteleva kokous, jotenkin nerokasta. Tottakai tässä oli järkeä sikäli, että liittokokous on suuri tapahtuma jossa linjat on hyvä olla selvillä etukäteen. Saatoin jopa ilmoittautua vapaaehtoiseksi joihinkin kokoustehtäviin. Kauhea virhe varmasti.
Kun pääsin Pohjois-Haagaan, ulkona oli jo melkein pimeää, mutta silti jaksoin käydä kuntosalilla. Olin tosi ylpeä itsestäni. Micki raportoi saaneensa mahdollisesti duunia, ilmeisesti lehdenjakajana. Ei huono siirto jos näin kävisi, torstaina selvinnee.
Keskiviikko, 18.10. 2017
Päivän huuto: Get Out Of My Head, Charles Gordon!
Pari viikkoa sitten kuuntelin läpi kaikki neljä minulla olevaa Stingin levyä, koska tahdoin kuulla Something the Boy Saidin ja saman tien kuuntelin kaiken muunkin. En tehnyt tätä mitenkään erikoisella tavalla - kuuntelin koko roskan kerran läpi kronologisessa järjestyksessä ja sitten siirryin muihin artisteihin. Niinkuin musiikkia kuunnellaan, tietänette.
Mutta Sting, tuo brittipopin takiainen, ei jostain syystä suostunut lähtemään kiltisti päästäni. Sen sijaan jo kahdentoista päivän ajan hemmetin pipodisko on soittanut repeatilla herra Summerin tuotantoa - eikä siis pelkästään hyvää osaa siitä. Let Your Soul Be Your Pilot ja This Cowboy Song ovat vain odottaneet tilannetta, jossa muuta ääntä ei olisi, ja sitten alkaneet pyöriä korvien välissä. Pitäisi varmaan olla kiitollinen siitä, että Fields of Gold on pysynyt poissa.
Ihan pidän Stingistä, tai ainakin osasta hänen tuotantoaan, mutta jumalauta. Selvästikään ainakaan normaalit kuuntelutottumuseni eivät riitä sitä karkoittamaan. Täytynee etsiä jotain järeämpää kamaa. Kun vaan ei joutuis lastenlauluihin turvautumaan, koska ne eivät kyllä poistu päästä millään.
Torstai, 19.10. 2017
Päivän elokuva: Tuntematon Redux
Työpäivä oli hankala: jotenkin olin sekä sosiaalisesti että teknisesti vähän väärällä vaihteella ja tyhmä. Työpäivän jälkeen käynnistynyt peli ei sekään ollut parhaimpiani. Taas oltiin jumissa ekspositiohelvetissä ja low-stakes päätösten tylsässä maailmassa. Sentään rakentamani kasvokortteja hyödyntävä hahmosijoitusleikki toimi kohtalaisesti, ja ainakin yksi aidon teinityhmäilevä keskustelu käytiin.
Perjantai, 20.10. 2017
Päivän fiilis: Wikkawiki forever
Juttelin toisen pelinjohtajan kanssa wikiratkaisuista, ja hän totesi, että nykyään ennemmin heittää vaan dropboxiin tiedostoja sen sijaan että perustaa peleille vaivalloista wikiä. Ajatus kuulost minusta kauhealta harhaopilta, mutta eihän se tietenkään oikeasti sitä ole. Jäin funtsimaan omia pelidokumentaatiotapojani, ja miksi itse perustelen näitä pelikampanjoiden wikisivustoja proggiksilleni. Keksin ainakin seuraavat perustelut:
Tämä ei varsinaisesti ole yritys vakuuttaa kaikille, että hallussani on Ainoa Oikea Tapa. En hetkeksikään kiistä, etteikö tällainen DIY-väsäys olisi hankalampaa kuin valmiiden palveluien käyttö. Ja oikeasti mikä tahansa ratkaisu, joka tarjoaa peliporukalle mahdollisuuden jakaa materiaalia on lähtökohtaisesti hyvä asia. Mutta itse en usko ihan heti siirtyväni pois wikikeskeisestä mallistani. Välillä mietin, pitäisikö videotkin kiskoa pois Youtubesta. Ehkä siinä vaiheessa kun pelaajat alkavat tuottaa omaa pelivideomateriaalia.
Viikonloppu, 21.-22.10. 2017
Ajankohdan teema: Oudot naapurit
Viikonlopun oli tarkoitus olla seesteinen, kun totesimme, ettemme oikein jaksaneet lähteä Tampereelle taistelemaan natseja vastaan. Lauantaina kävimme kuntosalilla ja keskustassa syömässä, sekä katsoimme How to Get Away with Murderia. Menimme nukkumaankin ihmisten aikoihin.
Kuitenkin heräsimme keskellä yötä omituiseen kolinaan. Sen paikantamiseen kului hetki: ei asunnostamme, vaan sen ulkopuolelta. Seikkailu rappukäytävässä johti meidät kerrosta alemmas, jossa suoraan alapuolellamme olevasta asunnosta kuului välillä ryskettä. Yhdessä toisen naapurin kanssa koputimme ja soittelimme ovikelloa, mutta mitään vastausta ei tullut. Mökä tuntui kuitenkin loppuvan, joten totesimme, ettei tässä kannata poliisiakaan soittaa, ja palasimme koteihimme.
Viittä minuuttia myöhemmin melu alkoi taas, ja nyt sen seassa oli ihmisääntä - apua-huuto. Takaisin alas, oven paukutusta, ei koherenttia vastausta vieläkään. Mutta avunhuutoa ei oikein voinut jättää huomiotta, joten soitin 112:een, ja sain kuulla toisenkin naapurin jo ilmoittaneen asiasta. Pian paikalle saapui pari järeän kokoista ambulanssimiestä sekä huoltomies. Olisin halunnut tietää, mitä oikein oli tekeillä, mutta oikeasti asia ei minulle kuulunut, ja ärsyttävät töllistelijät ovat poikkeamatilanteissa ihan vihoviimeinen vitsaus. Niinpä palasin kotiin nukkumaan.
Aamulla olo oli koomainen ja ylösnouseminen hidasta. Olisin halunnut jäädä petiin, mutta autoon piti vaihtaa talvirenkaat ja Taikan ja Jukan pentuja piti käyttää Hoplopissa. Jotenkin fyysiseen tekemiseen riitti vielä energiaa, mutta neljän tunnin riehumisen jälkeen olin aivan kuitti. Taas huomasin oikeasti miettiväni neljän päivän työviikkoa. Eihän tällaisina viikonloppuinakaan voi rentoutua.
Maanantai, 23.10. 2017
Päivän ärsyttävyydet: Itkevä Frank ja itkevä Annalise
Vähän hidas maanantai meni näyttelykoneita säätäessä ja kylmää ulkoilmaa ihmetellessä. Kotona saimme loppuun How to Get Away with Murderin kolmannen kauden. Oli se kyllä ihmeellistä sähläystä: perusjuoni oli hyvä ja toimiva, mutta rytmi oli hukassa, kauheasti aikaa haaskattiin epämiellyttävien hahmojen itkuun ja säälimiseen jopa siinä määrin, että lopussa tuli hirveä kiire. Lisäksi ärsyttävä self-righteousness oli hypännyt yhdeltä hahmolta toiselle. Katson ihan mielelläni hahmoja, jotka ovat kusipäitä - ei tässä sarjassa kauheasti muunlaisia ole - mutta kusipäät, jotka kuvittelevat olevansa jotenkin parempia kuin toiset samanlaiset ovat vähän liian rasittavia. Toisaalta arvasin varsinaisen murhaajan täysin väärin, mutta lopullinen paljastus oli silti looginen ja parempi kuin oma ideani. Tällaista ei tapahdu kovin usein (tai siis, väärin arvaan kyllä tosi usein, mutta yleensä vain siksi, että todellinen ratkaisu on yhtä älytön kuin omani).
Suosittelisinko? Ehkä. Mutta heikompi se minusta oli kuin kaksi edellistä kautta.
Tiistai, 24.10. 2017
Päivän saavutus: Jonkinlainen liikunta
Istuin koko päivän palavereissa ja koulutuksissa. Jotenkin jaksoin näiden jälkeen vielä kuntosalillekin. Tekee tosiaan ihmeitä kun sali on työmatkan varrella ja vieläpä melkein kodin vieressä: kynnys käydä kuntoilemassa on merkittävästi matalampi.
Olisipa kodin vieressä kiipeilyseinäkin. Kaiholla muistan kymmenen vuoden takaisia aikoja, kun asuin Turussa aivan Kiipeilypalatsin naapurissa. Millähän magialla Pohjois-Haagaan saisi taiottua oman kiipeilyseinän? Sentään kuivina kesäaikoina voi käydä naapurin boulderkivillä, mutta eihän se lokakuussa paljonkaan lämmitä.
Keskiviikko, 25.10. 2017
Päivän kirja: Dry Guillotine. Vihdoinkin jotain, joka sijoittuu Karibianmerelle (tai lähistölle ainakin) pulp-kampanjani aikaan
Törmäsin töissä taas henkilöstöhallinnolliseen sudenkuoppaan, jonka suoraan sanottuna fiksumpi olisi nähnyt etukäteen, mutta minä tietenkään en. Selvästi minulla on aivan liiaksi taipmus pitää asioita selvinä ja päätettyinä kuuntelematta niitä kaikilta puolilta. Olen varsinainen oman elämäni Juha Sipilä.
Ihmisten kanssa asoiden korjaaminen on vielä paljon vaikeampaa kuin tietotekniikassa. Ärsyttävää ja inhottavaa. Voisiko minut vaihtaa johonkuhun, joka osaa näitä asioita?
Torstai, 26.10. 2017
Päivän taipumus: En oikein osaa olla sosiaalinen muun kuin roolipelaajaheimoni parissa
Ulkona oli alkanut lumipyry. Otin junan poikkeuksellisesti lentoasemalle, ja sieltä jatkoin pienoisbussilla Tuusulaan osallistuakseni yliopistojen henkilökuntayhdistysten liiton kokoukseen. Konferenssihotelli oli aivan Riikan vanhan kodin naapurissa, mutta pihalle ei mielinyt yhtäkkiä tulleessa talvessa mennä.
Poikkeuksellisesti onnistuin olemaan nukahtamatta kesken kokouksen, vaikka olin hieman sitä pelännyt. Tämä johtui varmaan puoliksi siitä, että asia oli kiinnostavaa, ja puoliksi siitä, että olin varannut mukaan paperiset muistiinpanovälineet, jos ne vaikka auttaisivat keskittymistä paremmin kuin elektroniset. Vähän surkealta kyllä ammattiliittoskenen luvut näyttivät: jäsenistö on eläkeiän kynnyksellä, uutta ei oikein tule, riistäjä hieroo käsiään yhteen kun tajuaa, että työläisten joukkovoima on kohta muisto vaan. Vaikka AY-meiningissä onkin ongelmia, en kuitenkaan toivoisi sen katoavan, koska ei se ainakaan epätasa-arvoisuutta ja tuloeroja vähennä.
Kokouksen jälkeen ohjelmassa oli kunniamerkkien jako parhaan neuvostorealismin hengessä, illallinen, runoutta ja karaokea. Illallinenkin kuitenkin venyi kymmeneen saakka, eikä minua oikeastaan huvittanut enää sen pidempään riekkua hereillä. Vaikka paikalla oli tuttuja joiden kanssa olisi voinut olla hauska hengata, koin epäsosiaalisuuden piinaavan. Vetäydyin hotellihuoneeseeni pelaamaan hieman FTL:ää ja menin varhain nukkumaan.
Perjantai, 27.10. 2017
Päivän ajatus: Peruskoulun historiaa pitäisi opettaa sarjakuvilla. Jos jostain ajankohdasta ei löydy kiintoisaa ja viihdyttävää ikäkaudelle sopivaa sarjakuvaa, sitä ei tule opettaa koulun historiassa.
Liittokokouksen toinen päivä sisälsi yhdistyshallintokomediaa mitätöitävien äänestysten, kadonneiden valtakirjojen, esityslistassa eestaas hyppimisen sekä demokratian huonoihin puoliin törmäilyn kanssa. Jotenkin kokous saatiin käytyä loppuun ja jonkinlaisia tuloksiakin syntyi. Sitten sain Tainalta kyydin kotiin.
Lääkkeeksi kävimme illalla Jannikan ja Tiemuksen kanssa syömässä ja baarissa. Kuulimme kauhujuttuja häävalmisteluiden maailmasta. Ei helvetti mikä meno. En voisi ikinä kuvitella, että missään maailmasssa käyttäisin aikaa, energiaa ja pelimerkkejä moiseen touhuun, kun ne voisi sen sijaan kuluttaa matkusteluun, kiipeilyyn, luolaretkiin tai vastaavaan.
Lauantai, 28.10. 2017
Päivän ajanviete: "Arvaa mitä suurta muinaista ajattelen" -leikki. Suositellaan erityisesti psykiatriseen hoitoon joutuneille investigaattoreille.
Vaikka olin jo monena päivänä ollut sosiaalinen, meno jatkui tänäänkin kun ajauduin Tainan ja Lissun kanssa Hämeenlinnaan Topin ja Helin Halloween-bileisiin. Matkan varrella kiepsahdettiin akvaarioliikkeen kautta ostamassa kotiloita ja erakkorapu. Hämeenlinnassa tapahtuvien bileiden ajan merieläimet viettivät kiltisti laatikossaan samalla kun ihmiset söivät ja höpöttivät.
Oikeasti oman heimon parissa sosiaalisuus ei ole lainkaan raskasta. Keskustelunaiheet ovat kiinnostavia, eikä tarvitse pelätä, että jostain hyppää täysin kauhea poliittinen näkemys. Tämä varmaan on sitä itseään vahvistavaa kuplassa oloa? Ei silti niin, että olisimme välttämättä kaikesta samaa mieltä, mutta keskustelun lähtökohdat ovat samat.
Vasta väsymys pakotti puolenyön lähestyessä meidät ulos sateeseen ja ajamaan takaisin pääkaupunkiseudulle. Ennen nukkumaanmenoa merieläimet oli vielä siirrettävä laatikosta saaviin akklimatisoitumaan omaan allasveteemme. Kun vuoteeseen viimein päästiin, kello oli aivan älyttömästi ja olo sen mukainen.
Sunnuntai, 29.10. 2017
Päivän mieleenpalautus: Köysitekniikan opettamisen niksit. Aina kun köysittelyä opettaa, pitäisi vähän valmistautua etukäteen.
Eilen hankitut otukset saatiin tänään vihdoin akvaarioon. Välissä oli kuitenkin sukulaisimmersiivinen kiepahdus Porvoossa sekä SRT-treeniä Myllypurossa. Vasta iltakymmenen jälkeen kotilot ja erakkorapu saatiin oikeaan altaaseen, ja siinäkin oli vähän maanittelemista. Kotilot pitivät kovaa kiinni väliaikaisen majoituksensa seinistä, ja erakkorapu ei suostunut irrottamaan otettaan kivestä, jonka sille olimme antaneet. Lopulta se piti pudottaa altaaseen kivineen päivineen.
Ainakaan heti shokki päätankkiimme joutumisesta ei niitä tappanut. Toivon mukaan olemme saaneet sen vesiarvot siinä määrin kohdalleen, että nämä testiyksilöt selviävät hengissä. Viikossa asia selvinnee.
Maanantai, 30.10. 2017
Päivän videopelaajan rukous: "Please, O God of Narrative, let this not be a Negadungeon."
Kellonsiirto sotkee unirytmin näinkin päin, ja maanantai oli pitkä sekä tuskallinen päivä. Ihan hyvä alku pitkälle ja tuskalliselle viikolle. Taas manasin taitamattomuuttani henkilöstöasioissa, ja tuntui siltä, että muutkin asiat vaan vilistävät käsistäni osaamattomuuteni vuoksi.
Kotona koetin unohtaa työmurheet ja uppoutua videopeleihin. Frictional Gamesin Soma oli tähän erinomainen. Se on teemoiltaan aivan täyttä Eclipse Phasea, scifi on hyvää, kerronta toimii, first person -seikkailupelin ongelmat ovat loogisia ja ulkonäkö sekä äänisuunnittelu ovat hienoja. Peli on periaatteessa kauhupeli, ja sellaisena se on aivan omaa luokkaansa: säikyttely ei ole niinkään jump scare -henkistä, eikä edes Alien: Isolationista tuttua jatkuvaa painostusta, vaan paljon toimivampaa oskilaatiota näiden välillä, sekä tuon tuostakin esiin nousevaa eksistentiaalista kammoa ja epätoivoa. Mikä parasta, peli ei ole lovecraftiaaninen bleakfest, josta on heti selvää, että mitään hyvää ei voi seurata; enemminkin tämä tuntuu peterwattsilaiselta pyrkimykseltä tarttua pienenpieneen toivonkipinään hirveässä katastrofissa.
Huomaan olevani todella mukana pelin tarinassa, ja todella toivon, että se päättyy hyvin - ja pelkään, ettei näin käy. Tämä on todella harvinaista videopelille; edellinen vastaavan reaktion minusta irti saanut taisi olla Pathologic. Soma ei aivan niihin syvyyksiin / korkeuksiin yllä, mutta toisaalta se on paljon pelattavampi.
Tiistai, 31.10. 2017
Päivän kurssi: The Ultimate Cladistics Course, jonka eläkkeelle jäävä ötökkäproffamme piti 90-luvulla alansa huipuille. Hyvä nimi.
Kammoamani palaveri meni yllättävän sulavasti, ja päivän kahdesta muustakin palaverista selviydyin ehjänä. Sitten influenssarokotus ja hallinnollista näpertelyä, ja kotiin. Rokottaja oli kieltänyt minua menemästä salille, joten pelasin Somaa koko illan. Samalla katselin Steamin toivomuslistaani, ja tajusin siellä olevan ihan hemmetistä todella mielenkiintoisia pelejä. Persoonattomasti valitsin seuraavaksi näistä ehkä turvallisimman, Batmanin viimeisen rymistelyn Arkhamissa. Sen kimppuun käynen kun marraskuu vie voimat tehdä mitään muuta.