<

>

Syyskuu 2017: 300 litraa suolavettä

Perjantai, 1.9. 2017

Päivän fyysisyys: Selän rikottuani ja flunssaa kierreltyäni olo on voimaton ja saamaton. Pitäisi liikkua, mutta yhtään ei innosta.

Etäpäivä meni hankalan projektin määrittelyn ja pienten teknisten säätöjen parissa. Iltapäivästä pidin tauon ja kävin akvaarioliikkeessä katselemassa suolaa. Ilmeisesti meriakvaarioon tarvitaan jotain erikoissuolaa, pelkkä natriumkloridi ei kelpaa. Tai sitten tämä on vaan rahojen ottamista pois tyhmiltä

Kiertelin pelimateriaalin ympärillä, ja suunnittelin seuraavia pelisessioita. Nyt kun Devil and the Deep Black Skyta sain vähän pelautettua, pitäisi myös Xibalbaa jaksaa vetää. Inspiraaatio on tietenkin aina vain siihen peliin, jota on viimeksi pelauttanut.

Viikonloppu, 2.-3.9. 2017

Ajankohdan videopeli: Shadow Warrior. Olipa siinä kiinalainen tarina.

En ollut käynyt Salmisaaressa kiipeilemässä pitkään aikaan, ja nyt kun viimein piipahdin siellä, olin positiivisesti yllättynyt paikan uudesta ilmeestä. Toki alakerta oli täynnä itsevarmistavia kaapeleita, mutta yläkerrasta löytyi valtavasti pystyseinää kaikenlaisilla greidauksilla. Pitäisi varmaan alkaa käydä täällä useammin, ainakin nyt kun Tapanila on remontissa.

Omat kiipeilykyvyt sen sijaan olivat vähän mitä saattoi odottaakin. Liidaamaan en päässyt - Velmalla ei ollut liidivarmistuskorttia - mutta yläköysissäkin oli tekemistä. Viiden ja puolen reitin jälkeen oli pakko luovuttaa, voimat olivat vain poissa. Sentään 6A+ oli mennyt puhtaasti ja 6B äheltämällä.

Sunnuntain kirjoittelin pelejä ja katselin Tainan kanssa Orphan Blackin vikaa kautta. Juoni on karannut jonnekin sfääreihin kauan sitten, mutta hahmot ovat yhä hienoja. En edes yrittänyt prosessoida maailmanpolitiikkaa. Pohjois-Korean vetypommi tuntuu jotenkin epätodelliselta. Mahdan puistella epäilevästi päätäni vielä siinäkin vaiheessa, kun kaksi ydinasevaltiota alkaa hakata toisiaan turpaan.

Maanantai, 4.9. 2017

Päivän tarve: Olisipa töissä lakimies

Yllättäen työtehtävä, josta ei ollut mitään aiempaa kokemusta ja joka ei tosiaan ollut alaani sujui varsin hyvin. Sen vastapainoksi yliopiston keskushallinnon ihmiset kuvittelivat taas minun olevan heidän atk-tukensa / opettajansa / kaverinsa. En todellakaan ole mikään noista.

Kotona erehdyin vastoin parempaa tietoani lukemaan uutisia. Miten ihmiset, jotka tekevät tätä enemmän pysyvät järjissään? Omakohtaisten kokemusten mukaan ainakin itse enemmän uutisia lukiessani vajoan joko paranoiaan tai masennukseen, eikä kumpikaan houkuta.

Tiistai, 5.9. 2017

Päivän sortuminen: Uutiset, taas. Voisiko valtakunnan turvapaikanhakijoidenkäsittelykoneisto vaikka lakata perseilemästä, niin ei tarvitsisi olla jatkuvasti ahdistumassa.

Näin unta autovarkauksista. Työpäivä ei ollut yhtä mielenkiintoinen. Sen jälkeen minä ja Taina päätimme viimein lopettaa lusmuilun, ja painuimme naapurin 24/7-kuntosalille hankkimaan jäsenkortit. Kuntosali oli pieni, mutta sen sijainti viiden minuutin päässä kotoa teki ihmeitä fiilikselle. Ei liikunta minua ahdista, vaan ajatus siitä, että liikunnan jälkeen pitää vielä käyttää monta kymmentä minuuttia jossain kaukana haahuiluun ennenkuin pääsee takaisin kotiin. Kummasti proksimiteetti vähensi tätä ahdistusta.

Jos kuntosalilla saisi treenattua edes kerran viikossa, saattaisi jonkinlainen hyväksyttävä peruskunto palata. Kahdesti viikossa voisi johtaa oikeasti joihinkin tuloksiinkin, mutta ollaan nyt realistisia tämän kanssa.

Keskiviikko, 6.9. 2017

Päivän ärsytys: Olisi kiva, jos yliopiston hallinto ei esimerkiksi kaivaisi jatkuvasti maata jalkojeni alta.

Palavereiden välissä sain kuulla hallinnollisen huhun, joka sai kiristelemään hampaita. Huhun lähde oli vieläpä pomoni, joten sitä ei voinut painaa villaisellakaan. Jos se pitää paikkansa, odotettavissa on taas kädenvääntöä yliopiston hallinnon kanssa. Tällä kertaa kyseessä lienee myös kädenvääntö, jonka häviän.

Ehkä ensimmäistä kertaa koskaan koetin pohtia lähestymistäni tilanteeseen oikeasti psykologian kautta. Päätöksen tekee yksi tietty henkilö, mikä lähestymistapa saisi hänet harkitsemaan päätöstään? Vedotako tunnesyihin, järkisyihin vai koettaako huutaa tyyppi nurin? Viimeinen vaihtoehto tuskin tehoaa. Epäilen, että järkisyytkään eivät pure. Jäljelle jää metodeita, joita en osaa käyttää.

Illalla Mickin pari kenialaista kaveria käväisi, ja päädyin olemaan sosiaalinen, koska oli vihjaistu että tämä oli suotavaa. Ei se nyt kamalaa ollut, mutta en ajatellut tavaksi ottaa. Sain jopa tämän sanottua tavalla, joka ei tuntunut epädiplomaattiselta; Mickille olin jo aiemmin kertonut, että tottakai on okei että hän tuo kotiin vieraita, mutta olen itse sen verran epäsosiaalinen, etten luultavasti useimmiten tule mukaan hengaamaan.

Torstai, 7.9. 2017

Päivän fiilis: Päänsärkyinen ja sekava

Aamulla kurkku oli kipeä. Olisin periaatteessa voinut jaksaa työpäivän, mutta päätin etten yritä. Päätös oli viisas, koska olo paheni aamupäivästä, ja iltapäivästä ei ollut enää puhettakaan että voisin tehdä duuneja.

Makasin petissä ja katselin Game of Thronesin seiskakautta. Se oli melkoista kuraa.

Perjantai, 8.9. 2017

Päivän oivallus: Game of Thronesin seiskakauden taustalla on pelisysteemi vaihto. Aiemmin systeeminä oli Harnmaster, mutta kuutoskauden viime metreillä systeemi vaihtui Seventh Sea'ksi

Flunssa oli päällä eilistäkin raivokkaampana, mutta siitä huolimatta pakotin itseni käymään yhden palaverin verran töissä. Päänsärky pysyi poissa juuri ja juuri sen pari tuntia, jonka palaveri kesti. Sitten se palasi kimppuuni, joten kaaduin petiin ja katselin Game of Thronesia. Sarjan seiskakaudella saattaa olla jotain tekemistä päänsärkyni kanssa: juonessa on kyllä ihan hyvää payoffia, mutta genre on vaihtunut grimdarkista leppoisaan epiikkaan.

Song of Ice and Fire -kirjasarjan, ja Game of Thrones -tv-sarjan tähän saakka yksi suurimmista viehätyksistä minulle on ollut sen tapa kuvata sotaa: sota on kauheaa, armotonta, eikä hahmon kansansuosio ole mikään tae sille, etteikö sota rampauttaisi ja tuhoaisi häntä. Tämä on kaikki kuitenkin nyt lentänyt ikkunasta. Sota on muuttunut pelkäksi hurjaksi tehostemyllytykseksi, jossa kuolee enää nimettömiä ja kasvottomia mookkeja. Tämä vie siltä, yllättäen, kaiken tehon. Loogiset virheet ovat pientä tämän teemallisen mokailun rinnalla.

Viikonloppu, 9.-10.9. 2017

Ajankohdan paska universumi: Irma-hirmumyrsky näytti menneen ohi Mar-a-Lagosta. Jumalaa ei ole olemassa (tai jos on, hän on republikaaninen rikas ja aseistettu valkoinen jeesus).

Pystyin potemaan flunssaa vailla syyllisyyttä tekemättömistä töistä. Sovin pelipäiviä, piirtelin ja kirjoittelin, ja annoin toistaitoista apua kun Taina rakensi akvaariota.

Vanha kalatankki tyhjättiin, kuivattiin ja siirrettiin pois. Kirjahylly jaettiin kahtia, ja sen osien väliin vietiin uuden akvaarion pöytä sekä 300-litrainen tankki. Koko proggis tuntui erehdyttävästi remontilta ruuvailuineen, klinometrisine mittauksineen ja hirvittävine oheiskaaoksineen. Sunnuntai-illalla olohuoneen perusrakenne oli jo elänyt melkoisesti, mutta makuuhuoneessa oli edelleen vuori kirjahyllystä evakuoituja teoksia.

Maanantai, 11.9. 2017

Päivän ruoka-annos: 174 grammaa erikoisjauhoa, puoli litraa vettä

Toipilaana tein lyhyen työpäivän, joka alkoi heti yhden virtuaalipalvelinalustan kyykkäämisellä. Muistuipa taas mieleen, että kyseisestä koneesta on pakko hankkiutua eroon todella pian.

Posti kuljetti minulle ison laatikollisen Jimmy Joy -avaruusruokaa. Eurooppalaisen Soylentin vastineen pitäisi huolehtia siitä, että saan ravintoaineeni silloinkin, kun en vaan kertakaikkiaan jaksa ryhtyä minkäänlaiseen ruuanlaittoon. Ravintoliuos maistui haalealta muttei pahalta; aika tavalla sellaiselta kuin olin olettanutkin. Ei ihan pillerimuodossa syötävä ateria, mutta vähän sinne päin.

Riuttarakennustyön ympärillä tehtävät toiminnot jatkuivat. Uusi kirjahylly pystytettiin, kaiuttimia siirreltiin ja kirjat nostettiin takaisin hyllyyn. Jos olisin proggiksen johtaja, olisi varsinaisten vesi-, koralli- ja kala-asioiden hidas eteneminen tässä vaiheessa ajanut minut hulluksi, mutta Taina on kärsivällisempi.

Tiistai, 12.9. 2017

Päivän testi: Ainakin suolavesiallas näyttää olevan vesitiivis

Koska vapaa-aikaa on ilmeisesti liikaa, ryhdyin rakentelemaan meille viikonloppupäivystysjärjestelyjä. Rahoittaja ja kirstunvartija toivovat, että viikonloppunakin systeemit pysyisivät hengissä, joten sitten pitää varmaan valvoa niitä. Näköjään yliopiston työehtosopimus oli jo laatinut tälle raamit, ei tarvinnut kuin ryhtyä soveltamaan niitä.

Kotona uusi makeanveden akvaario saapui, ja sen pöydän rakentelemiseen menikin koko ilta. Nyt kotona on neljä akvaariota, yksi saavi jossa on kaloja makeassa vedessä ja kaksi suurta saavia täynnä korallikiviä ja suolavettä. Jotenkin näistä kaikista pitäisi kombottaa yksi makeanveden allas ja yksi suolavesiallas.

Keskiviikko, 13.9. 2017

Päivän lähde: Atomic Rockets. Scifini hiipii varovasti kovempaan suuntaan.

Koetin työpäivän jälkeen käydä kuntosalilla, mutta korttini ei toiminut. Kaikki on aina vaikeampaa kuin kuvittelisi. Olisi tosin valetta väittää, etten ollut helpottunut saatuani verukkeen vain laiskotella.

Riutta-akvaario sai taustapaperin, ala-allas vietiin paikalleen ja omituinen putkistojen vyyhti alkoi rakentua. Sen sijaan makean veden kalamme kyhjöttävät edelleen pienessä pimeässä saavissaan, eikä niitä voi siirtää uuteen altaaseensa ennenkuin se on täytetty vedellä ja bakteerikanta saatu vauhtiin, eikä allasta voi täyttää vedellä ennenkuin altaan viereinen verhotanko saadaan paikalleen. Töissä olen tottunut tällaisiin pitkiin syy-seurausketjuihin, mutta siviilissä en haluaisi niitä kohdata.

Torstai, 14.9. 2017

Päivän härvelit: Laite, joka päästää altaaseen lisää vettä jos sen pinta laskee liikaa, ja toinen laite, joka katkaisee ensimmäisen laitteen toiminnan jos pinta nousee liian korkealle.

Tekniikka hajoili ja piti minut kaukana hallinnollisista hommista. Ihan hyvä, mutta se vain tarkoitti, että hallinnolliset hommat menivät unohdettuina komeroon syömään suklaata ja lihomaan. Kun ne sieltä astuvat esiin, ne ovat entistä valtavampia.

Kotoa lähti yksi akvaario, ja toinen melkein sai jo vettä, mutta sitten laatikoista löytyi lisää omituisia laitteita, jotka siihen piti ensin liittää. Aivan epätodellinen lentokoneen ohjaamo tämä riutta-akvaario on. Se haastaa monimutkaisuudessa töissä olevan konehuoneen, ja siellä sentään ymmärrän mitä kukin laite tekee.

Viikonloppu, 15.-18.9. 2017

Ajankohdan peli: FTL. Vihdoin pääsin tähän sisään, enkä ihmettele että se on vienyt parempienkin ihmisten ajan.

Tainan sairastaessa akvaarioprojekti eteni madellen. Saattaa olla, että kokonaisuuden suhteen heitämme asiantuntijaa rahoilla, niin että hän tulee näyttämään meille, miten kaikki anturit ja härvelit ja vimputtimet kannattaa laittaa. Makeanveden kaloille sentään perustettiin uusi koti olohuoneen nurkkaan. Nyt ne eivät ole enää jumissa saavissa, ja tästä hämmentyneinä ne vipelsivät asianmukaisesti ympäri uutta allastaan.

Muuten meno oli aika saamatonta. AV-järjestelmän uusimista silmäiltiin ja riutta-allasta liikuteltiin. Sunnuntai-iltana uusien elävien kivien välistä möyri esiin iljettäviä karvaluikeroita. Jahka nämä asettuvat asumaan riutta-altaaseen olohuoneen paraatipaikalle, alan viettää varmaan enemmän aikaa parvekkeella. Luonto on kamala.

Maanantai, 18.9. 2017

Päivän liioittelu: Irc-ikkuna, jonka koko on 652 x 153 merkkiä

Keskimääräinen työntekijä on produktiivinen 2 tuntia 53 minuuttia päivässä. Olen selvästi keskivertoa parempi, koska vaikka olin töissä vain 6 tuntia, olin siitä produktiivinen ainakin 4. Päivä kului sopimustekstien ja politiikkojen kirjoittamisen parissa, ja moinen on aina ollut minulle varsin helppoa.

Sitten kävin Tainan kanssa Verkkokaupassa, josta poimimme mukaan olohuoneen uuden näytön. Se on melkoinen hirviö, 43-tuumainen UHD-monitori, jota nykyiset koneemme eivät osaa edes kunnolla hyödyntää. Mutta se sopi parhaiten näytölle varattuun tilaan, ja kun valmistaja (Acer) oli tarjokkaista saanut parhaat (so. vähiten huonot) pisteet sekä ympäristö- että ihmisoikeustesteissä, kai se nyt sitten oli valittava. Hetkellisen virtakykentään liittyneen herp derp -kohtauksen jälkeen näyttö alkoi pelittääkin. Eka asia, jota näytöltä katsottiin oli teemoihin sopivasti Jacques Cousteau -dokkari Silent World.

Riutta-akvaariokin sai ensimmäiset 300 litraa vettä, ja yksi pikkuakvaario postitettiin ostajalle. Akvaariotilanne: yksi 150-litrainen toiminnassa ja kaloja täynnä, 300-litrainen täynnä vettä, lisäksi kolme saavia joissa korallikiveä, suolavettä ja satunnaisia öttiäisiä. Pari päivää aikaa vielä dumpata ylimääräiset asiat isoon tankkiin.

Tiistai, 19.9. 2017

Päivän tarve: Akustiset paneelit

Asiantuntijan avustamana riutta-akvaarion laitteet pantiin viimein päälle. Ensireaktio oli kauhistunut, kokonaisuus melusi kuin viemäri plus mikroaaltouuni. Hienosäätämällä volyymi saatiin kuitenkin laskemaan tasolle, jossa ovien asentaminen kaappiin luultavasti blokkaisi siitä valtaosan.

Laitteiston mutkikkuus jatkoi hämmentämistä, mutta sentään jonkinlainen tolkullinen automatiikka saatiin rakennettua. Nyt akvaarion pumppu pysähtyy jos vesi pääaltaassa nousee liikaa, hälytys soi jos sama käy ala-altaassa, ja automaattijärjestelmä annostelee lisää vettä mikäli pinta on liian alhaalla. On meillä myös laitteet, joilla voi automatisoida suolan ja muiden aineiden annostelun veteen, mutta ne varmaan otetaan käyttöön myöhemmin.

Keskiviikko, 20.9. 2017

Päivän turhautuminen: Mikään niistä yliopiston hallinnollisista instansseista, joille olen lähettänyt kysymyksiä, ei ole saanut aikaan vastata minulle.

Töitä, raivaamista kotona, pelinkirjoittelua. Liikkuakin varmaan pitäisi joskus.

Torstai, 21.9. 2017

Päivän laite: Uusi näyttö pelikäytössä. Kursori katoaa siihen liian helposti, pitää tuotekehitellä.

Rutiinihommien ja hieman raskaan palaverin jälkeen pääsin kotiin aloittelemaan Devil and the Deep Black Skyn 17. peliä. Peli oli aivan kosmisen suuri: neljän vakiopelaajan lisäksi paikalla oli viisi vierailevaa pelaajaa, jotta aikaan saataisiin asiaankuuluva kaaos kun uusi erä vastaleivottuja matruuseja saapui aluksella palvelukseen.

Yhdeksän pelaajan peli olisi voinut olla painajaismainen kaaos, mutta yllättävän hyvin se pysyi koossa, ja etenikin melko jouhevasti. Ajallisesti painotimme selvästi hahmojen hölmöilyjä kuin lopun avaruustaistelua, mikä oli minusta oikea, vaikkakaan ei täydellinen valinta.

Pelin päätyttyä koti oli melkoisessa sekasorrossa. Paikalle jäänyt Karo ja peliin osallistumaton Micki auttoivat onneksi siivoamisessa, niin nukkumaan päästiin edes jotenkin inhimillisiin aikoihin.

Viikonloppu, 22.-24.9. 2017

Ajankohdan ilmeinen oivallus: Pehmeä letku resonoi vähemmän kuin kova putki

Pelin jälkeinen työpäivä oli etäpäivä, mutta silti nousin varhain ja työskentelin myöhään. Päivän aloitti turhaakin turhempi kokous ja se jatkui Väestörekisterikeskuksen sekä CSC:n kanssa säätämisellä. Hommia olisi riittänyt, mutta en koettanut kerätä itselleni kellokortin ulkopuolisia plussatunteja.

Viikonloppu meni muuten akvaariota säätäessä ja Expansen kakkoskautta katsoessa. Kakkoskausi osoittautui ykköskautta paljon vetävämmäksi, ja jopa scifiä yleensä fanittamaton Taina piti avaruusmeiningistä. Minulle sarja oli silkkaa namia nyt kun aloin luottaa siihen, että sen tekijät oikeasti välittivät siitä, miltä meininki asemilla näytti. Välillä painovoima tuntui olevan vähän viitteellistä, mutta niin se kyllä on pelissänikin.

Akvaariotouhuissa löysimme keinon vähentää laitteiston melua, ja olimme vähällä saada aikaan ensimmäisen ison vesivahingon kun eräs pikkudetalji nestefysiikassa oli jäänyt huomaamatta. Keksimme myös hyödyntää kotitalon kellarissa olevaa puusepänverstasta, ja sahasimme ja porasimme tankille takalevyä.

Sunnuntaina pistäydyimme Taikan luona Caiuksen viisivuotissynttäreillä. Ensimmäistä kertaa elämässäni pelasin Pokemon-korttipeliä, jossa Joel hakkasi minut. Ei minulla ole kauheasti voitontahtoa.

Maanantai, 25.9. 2017

Päivän mieleenpalautus: Dinosaurussalimme akustiikka on aivan surkea. Ei täällä pitäisi koskaan kenenkään mitään puhua.

Kahdentoista tunnin mittainen työpäivä, pitkästä aikaa. Taistelin yliopistobyrokratian, näyttelykoneiden ja lopulta jopa kongressijärjestelyjen kanssa, ja pääsin kotiin vasta pimeän jo laskeuduttua. Fillarissa ei tietenkään ollut valoja, mutta tuurilla väistin poliisin tehovalvonnan.

Tiistai, 26.9. 2017

Päivän sää: Syksyinen

Koomaisen työpäivän jälkeen olisi pitänyt harrastaa liikuntaa, mutta harrastinkin pelinkirjoittelua ja akvaarion kokoamista. Vähitellen olohuoneen keskellä olevat saavit ja altaat ovat alkaneet risoa. Niistä olisi nyt hyvä päästä eroon.

Keskiviikko, 27.9. 2017

Päivän fiilis: Turhautunut

Sain viimein oiottua valtaosan viikonlopun pelin kiemuroista ja tiesin, mitä aikoisin pelauttaa. Iso kuva toki oli ollut olemassa jo pitkään, mutta lähestymiskulma oli ollut epäselvä.

Akvaario makasi nurkassa, ja mulkoilin sitä happamasti. Tainan keuhkokuume vaikeutti rakennusprojektia.

Torstai, 28.9. 2017

Päivän huvitus: "Exactly how big a team do you have building this?" oli pomoltani kysytty.

Vihdoin ja viimein Lajitietokeskus siirtyi ulos betasta ja aivan oikeaan tuotantokäyttöön. Toki se oli ollut todellisessa käytössä jo yli vuoden, mutta nyt julistimme käytön olevan virallista. Samalla järjestettiin kansainvälinen seminaari, jossa eri tahot kertoivat, mihin he jo järjestelmää käyttivät.

Oma roolini oli olla seminaarissa mikrofonijuoksijana, mikä oli sopiva matalan vastuun tehtävä. Samalla tajusin itsekin, että viimeisen viiden vuoden aikana kasaan raapimamme kokonaisuus palveli jo aivan oikeasti koko maassa kokoelmanhoitajia ilmastonmuutostutkijoita, uhanalaisuustyöntekijöitä ja viranomaisia. Teoriassa olin toki tiennyt kaiken tämän, mutta oli jotenkin hämmentävää kuunnella kansainvälisessä konferenssissa, kun käytiin läpi mitä kaikkea järjestelmällämme tehdään. Lisäksi tajusin, että järjestelmä oli oikeasti hiton laaja ja toimiva.

Seminaarista jäi valtavan tyytyväinen olo. Ehkä tässä ei sittenkään tehdä ihan turhaa työtä. Sen jälkeen oli hyvä palata kotiin.

Kotona veimme akvaarion takalevyn paikalleen, siirsimme altaan seinän viereen, täytimme sen vedellä ja käynnistimme kaikki laitteet. Yhtäkkiä kokonaisuus läpäisikin melutestin. Olimme saaneet sen kuntoon, jossa sitä voisi alkaa täyttää suolavedellä ja korallimateriaalilla. Vihdoinkin!

Perjantai, 29.9. 2017

Päivän ötökkä: Arka saksirapu

Etäpäivänä kirjoittelin sopimuksia, lueskelin kokonaisarkkitehtuuria ja päivitin dokumentaatiota. Töiden päätyttyä palasin akvaarioprojektin pariin.

Ensin altaaseen kaadettiin valtavasti suolaa. Sitten altaaseen kaadettiin vähän lisää suolaa, ja käynnistettiin vettä kierrättävä laitteisto. Sitten saaveista metsästettiin rapu (otettiin talteen) ja monisukasmatoja (surmattiin haitallisina). Sitten siirrettiin 30 kiloa korallikiviä saaveista altaaseen ja koottiin niistä edes jotenkin stabiili röykkiö. Sitten rakennettiin ravulle ala-altaaseen turvapaikka, jonne se sijoitettiin.

Vähän ennen puoltayötä viritys oli jokseenkin toimiva. Vaahdotin porisi edelleen kuin kahvinkeitin, mutta melu ei ollut enää aivan sietämätön.

Lauantai, 30.9. 2017

Päivän teema: Meren eläimet

Hieman reilun kuukauden väkertämisen jälkeen siinä se viimein on:

Tekemistä riittää vielä: valoja pitää viritellä, vaahdottimen äänelle voisi tehdä jotain, koralleja pitää kasvattaa ja automatiikkaa parantaa. Mutta nyt jäljellä on varsinaista riutan kokoamista, ympäröivä infrastruktuuri on toiminnassa.

Riutta tuki hyvin päivän Xibalba-jakson teemoja. Pelasimme pitkän tauon jälkeen melkein kymmenen tuntia nopealiikkeistä etsivä-, vakooja- ja kultistitarinaa, joka lähti heti alkumetreiltä aivan eri suuntaan kuin olin kuvitellut, mutta pysyi kiintoisana ja reipasliikkeisenä. Lopulta pelaajien toimet olivat sotkeneet pasmani niin täysin, että iltakymmenen aikaan sanoin itse tarvitsevani mietttimistä ennenkuin voisimme jatkaa. Oikein viihdyttävää peliä tällainen.