Toukokuu 2017: Sanojen liukuhihna
Tiistai, 2.5. 2017
Päivän viihdevaje: Americans on nyt katsottu loppuun (tai ainakaan Netflixissä ei ole enää enempää). Millähän sitä aivonsa sulattaisi seuraavaksi?
Vapunjälkeisessä koomassa kompuroin työtehtävieni läpi ja koetin olla enemmän hyödyksi kuin haitaksi. Jatkuvasti tuntuu siltä, että pitäisi perehtyä syvemmin niihin teknisiin asioihin joista vastaan, mutta kun samalla niskaan hengittää tuhat hallinnollista hommaa, ei tekniikkaan ehdi syventyä. Ja sama tietysti toisinpäin.
Sanna oli ilmestynyt kaupunkiin, ja päädyin hänen sekä muiden kanssa istumaan kahvilaan. Hieman synkkää menoa hänelläkin. Sittenkin eloisa juttelu roolipeleistä ja muista tärkeistä asioista paransi fiiliksiä työpäivän jälkeen. Ulkona sää oli riittävän hyvä kotiin saakka pyöräilemiseen. Pyöräilyssä on vain se ongelma, että sen jälkeen ei jotenkin ole kirjoitusfiilistä.
Micki kertoi, että häneltä oli yritetty pölliä lompakko tapaamisessa keskustassa. Sentään varkaus ei ollut onnistunut. Ihan kuin ei muuten meno olisi riittävän karua.
Keskiviikko, 3.5. 2017
Päivän haistattelu: Ranskassa periaatteellisesta vasemmistosta suuri osa on sitä mieltä, että äänestää "aivan sama" presidentinvaalissa. Pidän kyllä periaatteista, mutta tämä nimenomainen periaate on ihan saatanan tyhmä, samoin kuin kaikki muutkin "en äänestä" -periaatteet. Ei sellaista vaalia ole olemassakaan, jossa vaihtoehdot ovat täysin samanarvoiset, äänestäminen ei ole iso homma, ja äänen antaminen jollekulle ei ole uskollisuudenvala.
Olin varannut päivän teknisille haasteille, mutta ensimmäinen osoittautui mahdottomaksi ja toinen ratkesi paljon helpommin kuin olin kuvitellut. Keskimäärin hyvä tulos, mutta tekniikkaan kului niin vähän aikaa, että jouduin palaamaan hallintohommien suohon. Tämä taas nieli kaiken elämänhalun.
Haaveilin ulkokiipeilystä, mutta päädyin kuitenkin Tainan ja Velman kanssa sisäseinälle. Vähän heikkoa oli kiipeily, mutta sentään 6A+:n negareitti meni selvästi paremmin kuin viimeksi, ja 6B:n pelottava liidi sujui projektoimalla. Millähän ilveellä sitä saisi pidettyä itsensä kiipeilyvauhdissa kesään saakka?
Torstai, 4.5. 2017
Päivän fiilis: Korkeammat voimat vihaavat minua
Teknologia oli vihamielinen koko päivän. Aamusta kävi ilmi, että tämän päivän välttämätön Oracle-päivitys oli mennyt pieleen ja kaatanut palvelumme. Ei tässä muuten mitään, mutta käynnissä oli toisaalla rajapintojamme käyttävä hackathon, ja olimme nimenomaan veikanneet, että päivitys menisi ihan ongelmitta ja hackathonia häiritsemättä.
Oracle alkoi taas toimia vaan tunnin katkon jälkeen, mutta tässä vaiheessa kävi ilmi, että järjestelmä, jonka kanssa olin tapellut yötä päivää puolitoista kuukautta sitten ei pitänyt päivityksestä. Pari seuraavaa tuntia meni voimattoman raivon vallassa, kunnes päivityksen tehnyt yliopiston tietotekniikkakeskus väänsi jotain vipua, jonka seurauksena toiminta palasi. Kun olin henkisesti toipunut tästä, tuli vielä ilmoitus eräältä yhteistyökumppanilta, että heidän suunnittelemansa migraatiokuvio ei sisältänyt lainkaan tarvittua tallennustilaa, olisko hyviä ideoita? Ei ollut.
Kotiin selvittyäni kävin Tainan kanssa testaamassa naapurin matalaa kiipeilykalliota. Huolimatta siitä, että reitit ovat noin kolme muuvia pitkiä, ne ovat varsin haastavia. Ainakin yhtä pitää tahkoa jatkossakin, ja ehkä myös intoutua pesemään taidetta pois kivestä.
Viikonloppu, 5.-7.5. 2017
Ajankohdan mental image: "Tää kuulostaa ihan vanhalta ranskalaiselta jousigootilta"
Perjantaina annoin hallinnollisen ongelman ratkaista itse itsensä, ja käytin oman huomioni palavereihin sekä digitointilinjaston virittelyyn. Sain huomattavaa tyydytystä, kun museon johtaja räjähti täydellisesti yliopiston hallinnolle näiden typeryydestä (ja aivan aiheesta - olisin itse samassa tilanteessa menetellyt täsmälleen samoin).
Kotiin päästyäni ryhdyin viettämään kirjailijaelämää. Viikonlopun aikana onnistuin tuottamaan vain 5000 sanaa romaania, koska viimein saapunut kesä distraktoi minua. Kävin boulderoimassa kävelymatkan päässä olevalla kalliolla, ja tajusin, että tällainen luonnonmuoto nosti elämänlaatuani valtavasti. Sunnuntaina ajauduin Tainan kanssa aivan köysikiipimään Rollareille, jossa vedin kesän ekan trädiliidin. Ihan helppo reittihän se oli, ja olin fiilistellyt sitä yläköydessä ensin, mutta olin silti ylpeä suorituksestani.
Lopulta avasimme Sense8:n kakkoskauden. Hyvä tavaton että sarja on sympaattinen. Se on listallani ehkä kiirinyt Orphan Blackin ohi ihmisläheisessä nykyaikascifissä.
Maanantai, 8.5. 2017
Päivän havainto: Näköjään Helsingistä Tukholmaan voi yhä lentää ilman että tarvitsee edes passia näyttää
Tukholmaan! GBIF EU Nodes Meeting on konferenssi, johon minulla ei oikeasti olisi mitään annettavaa, mutta kun node manager sai kenkää, tilalle palkattu node manager on lomalla ja additional delegate on toisessa kv-konffassa, piti paikalle lähettää sijaisen sijaisen sijainen. Aihe oli kyllä melkoisen kiinnostava ja paikkana aina innostava Naturhistoriska Riksmuseet, mutta sittenkin esitysten kuuleminen vailla mitään järkevää kontekstia oli lähinnä puuduttavaa. Tukholmassa oli jotenkin vielä kylmempi kuin Helsingissä.
Olisin palaverien jälkeen halunnut jäädä hotellille lukemaan tai kirjoittamaan, mutta jokin velvollisuudentunto ajoi baariin muiden konffavieraiden kanssa. Pubissa en tietenkään päätynyt siihen pöytään, jossa juhlittiin Ranskan viimeöistä vaalitulosta, vaan siihen, jossa oltiin kovasti sitä mieltä, että le Pen ei ole natsi vaan nationalisti, ja muuta vastaavaa. On oman kuplan ulkopuolelle kurkistaminen varmaan hyvästä, mutta ei se varsinaisesti motivoinut minua tekemään sitä enemmän.
Tiistai, 9.5. 2017
Päivän mysteeri: Gustav's Box - 1960-luvulla kadonnut laatikollinen sukupuuttoon kuolleita tai äärimmäisen uhanalaisia lintunäytteitä
Toinen päivä GBIF-konferenssia oli vielä ensimmäistäkin puuduttavampi.Minulle ei ole yksinkertaisesti mahdollista istua paikallani 8 tuntia ja kuunnella luentoja. Ajatukseni alkavat harhailla viimeistään kahden tunnin jälkeen, ja minun on tarpeen tehdä jotain. Jaloittelutaukojakin on aivan liian harvoin ja päivän päätteeksi tuntuu siltä, että on juuri ollut nukahtamaisillaan viimeiset 12 tuntia. Ärsyttävintä tässä on, että tajuan esitettävien asioiden olevan sellaisia, joista ihan oikeasti olisi minulle hyötyä työssäni, mutta En Vaan Pysty keskittymään niihin.
Ehkä paras kohta ohjelmassa oli vilkaisu museon kellareihin ja niissä oleviin alkoholiin säilöttyihin näytteisiin. Hotellille päästyäni en suostunut liikkumaan, vaan pakenin kirjaan ja leffoihin.
Keskiviikko, 10.5. 2017
Päivän muistettu sitaatti: "Blood and souls for my lord Arioch!"
Konffa jatkui lamauttavana ja unettavana. On selvää, etten ole oikea ihminen täällä, ja loppusaldo jää lähelle nollaa. En ollut saanut edes kirjoitettua, kuten olin toivonut.
Viimein luennot päättyivät. Otin Arlanda Expressin ja siirryin kentälle lukemaan Elric-kirjoja. Pysähtymättä ajattelemaan annoin koneiston kuljettaa itseni takaisin Helsinkiin ja omaan vuoteeseen. Energia oli vähissä, eikä huominen työpäivä kiinnostanut tippaakaan.
Torstai, 11.5. 2017
Päivän ärsytyksen aihe: Sähköpostiketjun osana lähetetyt toimeksiannot, taas. Onko liikaaa vaadittu, että ihmiset kirjoittaisivat edes tiivistelmän ongelmastaan ennenkuin kimmottavat sen minulle? Alan kohta tahallani ymmärtää kaikkia tällaisia väärin.
Töissä pöydälle oli kasaantunut kaikenlaisia turhuuksia, joita sitten kolkkailin isolla nuijallani. Kotiin päästyäni ajauduin Tainan kanssa pyöräilemään lääkärille, kun hän kävi kuvauttamassa edellispäivänä hullun lapsen hyökkäyksessä vahingoittunutta kättään. Opettajan duuni on käsittämättömän vaarallista.
Kädessä ei ollut vakavia vikoja, joten jatkoimme köysittelemään ja kiipeilemään. Köysittelyä en jaksanut hirveän pitkään, sen sijaan treenasin Velman kanssa liidaamista. Uskaltauduin itse liidaamaan ainakin yhtä oikeasti vaikean tuntuista reittiä, sekä yhtä, jossa oli psykologisesti haastava kohta. Myllypuro ei toki ole ihanteellinen paikka kiipeilysankariteoille.
Viikonloppu, 12.-14.5. 2017
Ajankohdan reitti: Sile Stone, 5c
Perjantaina säntäilin teknillis-hallinnollisten langanpäiden perässä puoli viiteen. Sitten totesin, että tältä erää saa riittää, ja pakenin kotiin. Viikon loma alkoi makoilulla petissä: en jaksanut oikein tehdä mitään muuta kuin lorvia ja lueskella, sekä hiukan pakata seuraavaa päivää varten.
Lauantaina koitti luolaseuran kevätkokous, ja ensimmäistä kertaa koskaan tähän sisältyi paljon luola-actionia. Korkbergetin luolastolla tapasi yksitoista luolaharrastajaa, ja pari tuntia möyrittiin sokkeloisessa lohkareikossa. Sitten kiipesimme kalliolle, josta oli löydetty toinen luola: kapea pystyrailo, jossa vastaan tuli ehkä Suomen ensimmäinen oikeasti vähän haastava poikkari. Se oli hyvin kapea, ja sen päässä odotti pieni tasanne, ja jos tasanteelle mieli, poikkari oli pakko suorittaa. Aivan kaikki joukkueestamme eivät edes uskaltautuneet poikkarin ylitse. Toisaalta, pari rämäpäisintä jopa laskeutui sen pohjalle. Minulle se näytti aivan liian ahtaalta, ja sieltä ylös pääsemiseen kului tovi.
Hienojen luolien jälkeen pidettiin kokous, grillattiin ja saunottiin. Kotimatkalla tien pientareella juoksevat hirvetkään eivät osuneet meihin itsemurhaiskuillaan, ja kaikki pääsivät turvallisesti kotiinsa.
Sunnuntaina olisi voinut olla lepopäivä, mutta sen sijaan ajauduin Tainan kanssa Jaanankalliolle kiipeilemään. Eilinen luolameno oli tuhonnut jalat, nyt oli sitten sormien vuoro. Koko talven aikana en ole kiivennyt yhtä ainoaa sormivoimasläbiä, mutta nyt sellaisia tulikin sitten vastaan katkeamattomalla syötöllä. Sitä voihkinaa ja valitusta kun kaksi hentoa prinsessaa koettaa selvitä ylös pelkkää kitkaa sisältäviä reittejä. Mutta hieno kallio kyllä oli, ja reitit oivallisia, eikä etäisyys kotoakaan ollut paha.
Maanantai, 15.5. 2017
Päivän fiilis: Luova ja aikaansaava
Oikean loman ensimmäinen päivä sisälsi lähes yksinomaan kirjoittamista. Viikonlopun jälkeen kaikki raajat olivat niin väsyneet, että lepo oli hyvästä. Sanoja dokumenttiin syntyi lopulta kokonaista 4000. Viikko tätä, ja eka vedos on valmis.
Tiistai, 16.5. 2017
Päivän toive: Tähän taiteilijaelämään voisi tottua
Kirjoittelin taas koko päivän. Näköjään heti kun vastaan tulee blokki, se ratkeaa kun käyn ulkona kävelyllä. Iltaan mennessä olin saanut aikaan 3600 sanaa, ja kehtasin lähteä baariin, jossa Kaisa juhli syntymäpäiväänsä. Koska olin pelkästään ollut omissa oloissani kirjoittamassa, ei seurassa hengaaminen yhtään ahdistanut. Tähän auttoi tietysti sekin, että paikallaolijat eivät jutelleet ruuasta tai sisustamisesta, vaan kiintoisista asioista kuten kirjallisuudesta ja byrokratiasta.
Kerrankin seuraavan päivän aikainen herätys ei ollut minulla ongelmana. Kaisa juotti minulle skumppaa kunnes olin päissäni. Onneksi kävely takaisin rautatieasemalle raikkaassa yöilmassa vähän puhdisti.
Keskiviikko, 17.5. 2017
Päivän odotettu kohtaus: Kari Spiegelberg bluffaa maagisen kirouksen
Ulkomaiden uutiset olivat viime päivinä olleet enimmäkseen hyviä. Joitain päiviä sitten oli alkanut fiilis olla, että kaipa tuo Trump tuosta kaatuu, ja sittemmin meno on vain vahvistunut. Tänään jo republikaanitkin olivat alkaneet väläytellä virkasyytteen mahdollisuutta Valkoisen talon vauvalle.
Kirjoitin paljon, mutta suuri osa siitä meni dokumenttiin "deleted scenes", kun kohtaukset eivät toimineet tai eivät johtaneet minne halusin. Lopulta sain korvattua kaikki deletoiduksi merkityt pätkät ehkä vielä vähän paremmin toimivilla. Ei ihme, että kirjojen ekaa vedosta ei käytetä.
Tainan kanssa käväisin myös sisäseinällä kiipeilemässä. Se oli väsynyttä ja laiskaa, mutta liidatessa eivät sentään ajatukset pyöri muissa asioissa.
Torstai, 18.5. 2017
Päivän mieleenpalautus: Turun kaupungin ilmeisimmät UE-kohteet
Täyden kuudentoista tunnin kirjoituspäivän katkaisi ay-kokous, jossa vierailin velvollisuudentunnosta. Aika turha piipahdus keskustaan se oli, ei minua siellä mitään tarvittu. Sentään kuulin viimeisimmät suunnitelmat, joita työnantajaosapuoli oli päämme menoksi hautonut. Välillä suhtautumiseni ammattiliittoihin on hieman nihkeä, ja sitten välillä on vähän jännittäviä työnantajia, jotka muistuttavat, että sortoyritykset eivät jääneet 1900-luvun alkupuoliskolle.
Romaanissa sain kirjoitettua ehkä sen vaikeimman osuuden tähän mennessä. Vielä pitäisi jotenkin selvitä siitä sekavasta vyyhdistä, joka tarinan loppu on.
Perjantai, 19.5. 2017
Päivän pohdinta: Pitäisiköhän sitä taas opetella hyppäämään veteen korkeilta telineiltä?
Kirjoitin romaaniin näköjään niin hyvin toimivan toiseksiviimeisen kohtauksen, että sen jälkeen suunnittelemani loppu tuntuu antiklimaktiselta. Pitää nyt miettiä, miten tätä korjaisi. Ulkona oli ihan oikea kesäinen päivä, joten pyöräilin Tainan kanssa uimastadionille pulahtamaan. Tämä oli oikein viisas veto. Toki uimispreferenssini ovat sellaisia, että nautin paljon enemmän luonnonvesistä. Kuvat puhdistetusta Littoistenjärvestä houkuttelivat pakkaamaan kamat ja lähtemään Turkuun snorklaamaan.
Viikonloppu, 20.-21.5. 2017
Viikonlopun musiikki: Team America - America, Fuck Yeah!
Lauantaina pakotin itseni pois romaaninkirjoitusmoodista ja siirryin kirjoittamaan roolipeliä. Sunnuntaina pelattiin Xibalban jakso 13. Se ei juonellisesti edennyt kovin pitkälle, koska sekä pelinjohto että pelaajat innostuivat liikaa kaikesta juonen ulkopuolella olevasta oheishötöstä kuten shoppailusta ja turismista.
Koska peli sijoittui Yhdysvaltoihin, olin muokannut soundtrackia rah-rah-amerikkalaisemmaksi, ja pelin kanssa ruuaksi syötiin hampurilaisia, ranskalaisia, pirtelöä ja kokista. Vahingossa tästä kotitekoisesta roskaruuasta sain aikaan ihan kolossaalisen ähkyn, joka kaatoi minut ruuansulatuskoomaan kun peli oli päättynyt. Edes ulkona käyminen ei kunnolla herättänyt.
Maanantai, 22.5. 2017
Päivän ärsyyntyminen: Minkä vuoksi yliopistopalveluiden ihmiset kysyvät minulta laitoksen viestintään liittyvistä asioista?
Reippaasti pyöräilin aamulla töihin, ja koetin pitää hyvän tahdin päällä koko päivän. Kanssaduunari oli muuttanut pois työhuoneesta, mikä tarkoitti että ensimmäistä kertaa koskaan minulla oli ihan oikea oma työhuone, jossa oli ovi ja kaikkea. Tästä en ehtinyt aivan hirveästi nauttia, sillä tietysti postilaatikko oli täynnä kaikenlaista hätää jota oli viikon aikana kertynyt. Aamupäivä meni niitä setviessä. Iltapäivällä ehdin vähän katsoa eteenpäinkin.
Työhönpaluu ei ollut mikään hidas lähtö: aivan saman tien käsillä oli kauhea määrä pieniä asioita vaihtelevilta alueilta. Ehtisinpä keskittyä johonkin, mutta melkein heti kun käyn käsiksi yhtään isompaan asiaan, joka hyökkää sisään pienen detaljin kanssa. Sentään jaksoin pyöräillä takaisin kotiin töiden päätyttyä. Onneksi tällä viikolla on vain kolme työpäivää.
Tiistai, 23.5. 2017
Päivän leffa: Green Inferno
Maailmalta tulvi viheliäisiä uutisia, joita pakenin duuneihin. Taas päätä kulutti hatun vaihtaminen hallinnollisen, ylläpidollisen ja tukihenkilön roolien välillä. Itseohjautuva priorisointi näissä on hyvin hankalaa.
Sense8:n tokan kauden viimeinen jaksokin tuli katsottua. Seuraavaksi pitää varmaan alkaa ihmetellä uutta Twin Peaksia. Vilkaisin myös seuraavaa pelinkirjoitustehtävää. Romaanikin odottaisi kahden päivän kirjoitusrupeamaa, jotta sen eka vedos tulisi vailmiiksi, mutta tämä vaatii rauhaa ja keskittymistä, ei silpputunteja työpäivän jälkeen.
Keskiviikko, 24.5. 2017
Päivän nettivideo: Boy With Cancer Asks Comedian To Attend His Funeral
Väkisin ryhdyin kiipeämään töissäni sillekin vuorelle, jota en koe yhtään omakseni. Kaikenlaista hallintoskeidaa pitää koettaa hanskata, vaikka taas tajusin, että paljon mieluummin tekisin jotain teknistä ja selkeästi määriteltyä, tai luovaa ja osaamiseeni kuuluvaa. Mutta nämä eivät nyt ole korteissa.
Saatuani allekirjoituksen paperiin, joka kuittasi plussatunneilla perjantain työpäivän, suuntasin pitkälle viikonlopulle. Kolmen päivän työviikko on juuri oikean pituinen. Kävin hengaamassa baarissa Kauppatorin liepeillä jakamassa iloisia muistoja oikeustieteellisen pääsykokeista, joista Jannika oli juuri tullut. Toivottavasti ne menevät hänellä paremmin kuin minulla joskus.
Torstai, 25.5. 2017
Päivä puute: Jalkaotteet. Rollareiden gneissi on niin sileää, että graniitilta tuttu "heitä jalka johonkin, kyllä se siinä pysyy" -lähestymistapa ei lainkaan toimi
Lomapäivän kunniaksi piti tietysti kiipeillä. Taina oli linturetkellä, joten painelin Velman kanssa Rollareille. Kiipeily oli jotenkin tosi vaikeaa, ja helpoissakin reiteissä oli hirveä tappeleminen jotta niistä selviäisi. Carte d'Or (5c) oli täysin mahdoton, mutta sentään Spiderman (6a) meni vähän paremmin.
Kiipeilyjen jälkeen istuin parvekkeella lukemassa, ja silmäilin romaanikäsikirjoitukseni loppua. Vihdoin keksin, millaisen käänteen voisin juoneen viimeiseksi tehdä. Nyt se ei pitäisi enää kuin kirjoittaa.
Viikonloppu, 26.-28.5. 2017
Ajankohdan sanamäärä: 54 461
Käytin kolme päivää enimmäkseen istumalla paikallani. Hylkäsin aikeet kiipeillä, kävin ulkona vain hakemassa ruokaa tai hieman kävelemässä. Kommunikoin lähinnä murahtelemalla ja käsimerkeillä. Perjantaina kävin vähän avustamassa Helin muutossa, mutta siinä olikin melkein ainoa poikkeus jumituksessa.
Tämän lopputuloksena sunnuntai-illasta sain romaanikäsikirjoituksen ekan vedoksen valmiiksi. Kaikki juonen palaset ovat paikallaan, vaikka teksti kaipaakin vielä pirusti hiomista. Mutta sainpa kerrankin kirjoitettua pitkän tarinan, joka ei tapahdu pääasiassa maan alla.
Maanantai, 29.5. 2017
Päivän epäselvyys: Viranomaisen oikeus jakaa tietoja toisen viranomaisen kanssa. Jo nyt on helvetti.
Yö meni jälleen huonosti, kun ukonilma herätti, ja sen jälkeen pyörin levottoman valveilla kaksi tuntia. Aamu oli vähän hidas.Töissä kohtasin taas sen totuuden, että tehtäväkenttäni on hirvittävä kasa silppua, joka vaihtelee suurten strategisten linjojen määrittämisestä ja tulevaisuuteen katselemisesta kuittijahtiin sekä hemmetin näyttelykoneiden debuggaamiseen. Ja kun pienet asiat huutavat korvaan jatkuvasti, suuret asiat tahtovat jäädä tekemättä.
Tein mitä jaksoin, ja pyöräilin sitten Kumpulaan uimaan. Sen jälkeen kiskoin itseäni väkivalloin pelinkirjoitusvaihteelle, ja kävin läpi keskiviikkona tulevan pelin taustamaskua. Aika paljon oli onneksi jo valmiina. Pitäisi vielä piirtää, mutta siihen ei jaksaminen tänään vaan riittänyt.
Tiistai, 30.5. 2017
Päivän turhautuminen: Palkkiolla työskentely. Ei enää ikinä tällaisia.
Palaverointi ja työsilpun kanssa taisteleminen olivat uuvuttava yhdistelmä. Kotona kirjoitin ja piirsin ja koetin pitää kiinni mielenterveyteni rippeistä. Liikuntaakin pitäisi varmaan joskus harrastaa, mutta ulkona on taas tullut syksy, enkä tahdo työntää nenääni ulos ovesta.
Keskiviikko, 31.5. 2017
Päivän drastinen ratkaisu: Kranatti kosketusetäisyydellä
Lyhyen työpäivän jälkeen painuin kotiin. Oloni oli pahoinvoiva ja epäterävä, ja fiilikset pelistä olivat huonot. Mutta en kyllä aikonut mitään peruakaan. Viiden aikoihin pelaajat plus vieraileva tähti Pekka saapuivat paikalle, ja pääsimme pelaamaan Devil and the Deep Black Skyn 15. jakson.
Peli lähti liikkeelle vauhdikkaasti, eikä momentti missään vaiheessa pahasti pysähtynyt. Välillä juostiin taktisten detaljien ohi hieman liiankin kiireellä, mutta sittenkin peli oli varsin hyvin koottu setti kulttuurishokkisesta kommando-operaatiosta, jonka pohjalla oli toimivat inhimilliset panokset.
Pelasimme tiiviit kuusi tuntia ja sen jälkeen pidimme lyhyen purkusession. Peli oli ollut vähällä rikkoa kampanjan tuhoamalla sen hahmojen välit täysin, mutta tämä väistettiin täpärästi. Fiilis pelin jälkeen oli tyypillisen täpinäinen, ja nukahtaminen ei ollut aivan helppoa.
