Huhtikuu 2017: Kirjoittamisyrityksiä
Viikonloppu, 1.-2.4. 2017
Ajankohdan jatko-osa: Dawn of the Planet of the Apes, niinikään tosi hyvä
Janos oli ilmestynyt kaupunkiin, ja kävimme hengaamassa baarissa hänen kanssaan juttelemassa videopelillisiä sekä kvasi-seikkailullisia. Kotona kirjoittelin lisää pelijuttuja, ja koetin funtsia, miten selviäisi kätevimmin kahdesta lähes peräkkäin olevasta pelistä, joita kumpaakaan ei ole vielä kirjoitettu loppuun.
Sunnuntaille osui luolaseuran köysittelytreeni sekä hivenen kiipeilyä. SRT oli mielessä vielä suht hyvin, mutta köysittelyn opettamiseen vaadittavat taitoni olivat aika hukassa. Ne olisi parasta verestää siltä varalta, että keväälle osuu kursseja.
Maanantai, 3.4. 2017
Päivän takapakki: Stressipaniikki ei suostunut pysymään poissa
Kriisivapaa huhtikuu osoittautui turhaksi toiveeksi, kun heti aamulla syliin heitettiin hallinnollinen sähikäinen. Se ei varsinaisesti ollut yllätys; olin odotellut jotain sen tapaista joulusta lähtien. Minulla saattoi olla myös eväät kääntää se ongelmasta pieneksi voitoksi, mutta oletan, että yliopiston hallinto kyllä torppaa tämän. Optimismia ei voi hyväksyä.
Toisaalla käynnissä oli turvapaikanhakijoiden pakkopalautus Afganistaniin. Ei vittu mitä paskaa. Micki oli onneksi kaveriensa kanssa muualla, niin ainakaan emme tartuttaneet toisen käden ahdistustamme asiasta häneen. Ei hän varmaan karkoitettavana ainakaan ollut, kun kone oli kuitenkin menossa Keski-Aasiaan eikä Afrikkaan.
Tiistai, 4.4. 2017
Päivän ruoka: Länsiafrikkalainen välipalakakku. Vähän niinkuin lettu, mutta kiinteämpi.
Aamun uutiset olivat silkkaa skeidaa, joten koetin keskittyä töihin. Valitettavasti sielläkin oli melkoista kuraa. Taas vaihteeksi pääsin tekemisiin obskuurin vanhan koodin kanssa. En tiedä mitään pythonista, mutta oikeasti osaavammilla ihmisillä oli kädet niin täynnä töitä, että olin ainoa mahdollinen valinta asiaa hoitamaan.
Kotona kirjoittelin peliä. Huomenna pitää pelauttaa, torstaina pitää pelauttaa, lauantaina pitää pelauttaa. Sentään nämä kaikki pelit ovat samassa maailmassa, kaksi niistä jopa samaa tarinaa. Kolmas on hämärä spin-off, joka saattaa mennä ihan miten tahansa. Mutta tuleepa pelautettua Eclipse Phasen transhumanistisempaakin puolta.
Keskiviikko, 5.4. 2017
Päivän kansainvälinen maine ja kunnia: Descent-lehden arvostelu Not the Dark That Kills You -romaanistani
Teknisissä asioissa tuli vastaan blokki, ja vaikka lopulta pääsin sen ohi, sitä vastaan pään hakkaaminen vei suuren osan päivästä. Vähän ennen neljää siirryin Vltavan yläkertaan pelauttamaan Pekalle Devil and the Deep Black Skyn soolosession. Se käsitteli pelimaailman osa-alueita, joiden kanssa olin aiemmin ollut tekemisissä vain vähän, ja oli siksi vähän luuranko. Loppua kohti pääsimme kuitenkin oikeasti vauhtiin. Tästä on hyvä jatkaa lauantain ryhmäpelillä.
Kotona juttelin Tainan ja Mickin kanssa Ugandasta, turvapaikanhakijoiden palautuksista ja Suomessa kohdattavasta rasismista. Ugandan meininki kuulosti varsinaiselta kyberpunk- tai matalafantsuhelvetiltä, eikä ihme. Tähän verrattuna Helsingissä neekeriä huutavat satunnaiset pikku paskat ovat pientä, mutta täällä ne hyppäävät esiin muuten turvallisesta ja rauhallisesta katukuvasta riitasointuisasti. Jos Japanissa joku olisi tullut yhtäkkiä seesteisen meiningin keskeltä huutamaan minulle vasten naamaa että "gaijin go home", olisin varmaan yhtä lailla järkyttynyt.
Illan päätteeksi Britanniasta raportoitiin, että Descent-lehti oli julkaissut arvion luolaromaanistani, vieläpä melko suosiollisen. Lähes välittömästi kuukauden myyntilukuni pomppasivat nollasta yhteen. Näin se mediahuomio vaikuttaa.
eli onnistui vallan hyvinTorstai, 6.4. 2017
Päivän pelisitaatti: "Eettisesti erittäin kyseenalaista." Sanottiin todella useasta asiasta, perustellusti.
Koko työpäivä koostui palavereista, ja niistä kaikissa oli jotain pahasti vialla. Tämän siitä saa kun yksi tiimin tärkeistä henkilöistä päättää mennä Ruotsiin seuraavaksi puoleksitoista vuodeksi.
Kun lopulta selvisin palkkaduunien raunioiden alta, oli fiilis varsin kuollut. Olin jonkin ennaltanäkemisen armolahjan voimin ottanut huomisen vapaaksi, ja tämä oli hyvä, koska fiilis työnteon jatkamisesta ei juuri nyt napannut yhtään. Sen sijaan otin junan Malmille, ja hakeuduin työväentalolla käynnistyvään VaaliConiin.
Coni ei ollut massiivinen yleisömenestys, jos nyt ei myöskään aivan kaikunut tyhjyyttään. Siitä huolimatta ensimmäistä kertaa missään koskaan minulla oli vaikeuksia saada peliini riittävästi pelaajia. Lopulta, puoli tuntia suunnitellusta alkamisajasta myöhässä, olin saanut viisi henkeä kokoon, ja pääsin vetämään Eclipse Phasen maailmaan sijoittuvan Sielupankki-skenun.
Sentään peli onnistui vallan hyvin. Kerrankin pystyin pelauttamaan häpeämättömän hallinnollis-debaattiorientoituneen session: olin aika varma, että jos VaaliCon-nimisessä tapahtumassa lähtee roolipelaamaan, voi odottaa sisällön olevan jokseenkin poliittista. Pelissä käytiin läpi marsilaisen kapinallisyhteisön toimeenpanevan elimen kriittisiä päätöksiä ja yrityksiä selvitä kamppailussa jättiyrityksiä vastaan. Samalla pääsin ensimmäistä kertaa koskaan todella sukeltamaan Eclipse Phasen transhumanistisempaan päähän. Aiemmat pikaiset pilkahdukset Devil and the Deep Black Skyssa sekä eilisen soolointrossa olivat kevyttä verrattuna viiden tunnin monen pelaajan peliin ympäristössä, jossa kaikilla on kuoriniput ja enemmän kuin teoreettinen mahdollisuus vaihtaa kehoa tai tehdä muita hämäryyksiä.
Kun pöly oli lopulta laskeutunut, Vaalicon ympärillä oli päättymässä. En tiennyt lainkaan, mitä muualla oli tapahtunut, mutta ainakin minulle tapahtuma oli ollut mainio, toivottavasti pelaajillenikin.
Perjantai, 7.4. 2017
Päivän perseily: Ei saatana näitä tämän päivän uutisia oikeasti. Jos en olisi roolipelien välisessä onnellisuuskuplassa, olisin aivan raivona.
Vaalicon oli ladannut luovat akut, joten pelinkirjoittelu oli inspiroitunutta ja helppoa. Se olikin hyvä, koska huomisen skenaariossa oli vielä paljon kirjoitetttavaa ja piirettävää.
Läpeensä kauheat uutiset maailmalta koettivat tunkea läpi kuplaani, mutta päätin, että jos vitun Trump oikeasti aloittaisi kolmannen maailmansodan, ei minun tarvitsisi siitä erikseen kantaa huolta. Tai jos Tukholman terroristit johtavat meillä perussuomalaiset jytkyyn, taas, ei sekään asiasta kiukuttelemalla parane. Olen jo poliittisesti vastapuolella, ja vaikka vielä enemmänkin energiaa voisin toimintaani käyttää, en tiedä olisiko siitä enemmän haittaa vai hyötyä. Katsotaan nyt sitten kun fasistit viikonlopun kuntavaaleissa taas jyräävät kaikki muut.
Viikonloppu, 8.-9.4. 2017
Ajankohdan kummasteliu: Mikä on tämä tunne? Onko se varovainen optimismi? Miten sellaista voi olla vaalien jälkeen?
Lauantaiaamuna pelautin 14. jakson Devil and the Deep Black Skyta. Vaihteeksi vierailevan pelaajan kanssa pelattu kaksiosaisen tarinan eka pätkä oli pelinä oikein onnistunut, tosin Kaisan edelleen jatkuva Skype-pelaaminen vaikeutti hieman osallistumista. Mutta tämä oli varmaankin viimeinen kerta moiselle. Peli alkoi taas aamukymmeneltä ja päättyi neljän maissa, mikä olikin hyvä, koska iltaviideltä meille pöllähti pari Tainan maalaisserkkua matkalla hevikeikalle. Serkut olivat vähän rasittavia, mutta onneksi pelinjälkeinen hyvä fiilis kantoi minut tilanteen läpi. Muistuipa vaan mieleen, että en mielelläni vietä aikaa sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa minulla on tuskin mitään yhteistä.
Sunnutaina serkusto häipyi maisemista, ja vietin lepopäivän Firemanin, Supergirlin sekä Americans-vakoojasarjan parissa. Illalla käynnistyi vaalien seuranta. Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan vaalitulos ei ollut karvas pettymys. Vihreät ja vasemmisto nousivat, persut romahtivat. Ei tämä täydellinen tulos ollut, mutta vaihteksi sentään tuntui, että ainakin kotiseudulla joidenkin asioiden paheneminen saattoi olla päättymässä.
Maanantai, 10.4. 2017
Päivän olo: Aivan väärään sosiaaliluokkaan joutunut
Liekö syynä ulkona raivonnut kevät, vaalituloksen tuoma tyytyväisyys vaiko työasioiden kääntäminen ongelmista mahdollisuuksiksi, mutta koko päivän fiilis oli parempi kuin muistan sen olleen aikoihin. Ne pari asiaa, jotka töissä eivät edenneet, tuntuivat pikkujutuilta jotka kyllä selviäisivät jahka ehtisin paneutua niihin. Eilisiltana vaivannut kipeä käsikin oli parempi, autokin saapui korjauksesta, ja kotona Micki oli kaverinsa kanssa päättänyt suursiivota. Lopputuloksena koti näytti siistimmältä kuin ikinä. Toki ammattilaissiivoojat tekevät meillä hyvää jälkeä, mutta he viettävät asunnossa vain tunnin tai pari - Micki oli käyttänyt kuusi.
Tuli suorastaan syyllisen kolonialistinen olo moisesta kotona asuvasta afrikkalaisesta siivouspalvelusta. Pitää ihan oikeasti koettaa auttaa Micki saamaan ihan oikeaa töitä, jottei tällaiseen ala vahingossakaan tottumaan.
Tiistai, 11.4. 2017
Päivän sankarillinen kerskailu: "Ratkon byrokratiaa työkseni, teidän paperimuurinne eivät minua pysäytä!"
Aamupäivän istuin inttämässä viranomaisten kanssa palaverissa. Sen jälkeen siirryin taistelemaan toisen byrokratian kanssa Metsälän vastaanottokeskukselle. Tämä byrokratian vastainen kamppailu oli kyllä ainakin ekalta osaltaan ihan easy-tasolla: yksi ainoa "kenen oikeusturvaa tämä mutka palvelee" -kysymys sai vastustuksen romahtamaan, ja mutkikkaan paperirumban asemasta Micki ja minä saimme täytettäväksemme vain pari simppeliä lappua.
Käpälän kipu palasi jostakin, joten kirjoittelun sijasta katsoin Tainan kanssa lisää Americansia. Hämmästyttävän hyvin tämä sarja näyttää meihin molempiin osuvan. Supergirlissä vastaan tuli taas cross-over, jonka toista puolta ei saa Suomessa mistään. Tämä on kyllä aivan samanlaista menoa kuin muinoin sarjakuvien kanssa.
Keskiviikko, 12.4. 2017
Päivän hämmennys: 6A+ -reitit menivät paremmin kuin 6A:t
Koska käsi ei osannut päättää, oliko se rikki vai ei, päätin käydä boulderoimassa saadakseni jotain selkoa asiaan. Boulderointi nyt meni miten meni, mutta ainakaan raaja ei siitä täysin tuhoutunut. Samalla tuli pyöräiltyä kotiin.
Katsoin Tainan kanssa Americansin ekan kauden loppuun. Tuomio: oikein hyvä sarja, ja toisin kuin Homeland, tässä hyviä elementtejä ei edes paina alas suunnaton ärsyttävyys ja tympeä ajankohtaisuus. 35 vuoden etäisyys Reaganiin ja Neuvostoliittoon mahdollistaa henkilöihin ja tilanteisiin suhtautumisen sarjan ehdoilla, eikä suuhun jäänyt Homelandin tavoin propagandan makua. Tästä taitaa tulla sarja, jonka katsomme aivan kokonaan.
Torstai, 13.4. 2017
Päivän hankaluus: Asteroidihabitaatin asukkaiden vaatiman tilan määrän arviointi
Ulkona oli satanut lunta. Se siitä keväästä sitten. Raadoin töissä teknisten ja hallinnollisten rästihommien parissa puoli viiteen, ja sitten koitti viimein aika paeta pääsiäislomalle. Olisin ollut mielelläni menossa jonnekin maan alle, mutta Tainalla ei ollut ylimääräisiä lomapäiviä, ja lennot Manchesteriin olivat törkeissä hinnoissa. Niinpä tästä tuli kotipääsiäinen.
Piirtelin pelikuvitusta ja suunnittelin seuraavien sessioiden sisältöä. En jaksanut edes ahdistua ulkomaailman typeristä uutisista.
Pääsiäisloman alkupuoli, 15.-16.4. 2017
Ajankohdan video: Man at Arms Reforged: Hattori Hanzo Katana from Kill Bill
Löysin viimein inspiraation fiktion kirjoittamiseen, tai ehkä enemmänkin suunnittelemiseen. Eräs 10 000 sanan romaaninalku sai hieman jatkoa, kun keksin yhtäkkiä täysin uuden idean, jonka ympärille tarinan rakentaisin. Tämä edellytti kyllä taustatutkimusta, koska idea ei kuulunut niihin seikkoihin, joista ennestään tiedän jotakin. Tutkimuksen ja suunnittelun johdosta viikonlopun sanamäärät eivät olleet mitenkään valtavia. Sentään vaihteeksi kirjoitan jotain muutakin kuin klaustrofobista suljetun tilan tarinaa.
Ulkona kylmyys jatkui, mutta uhmasimme sitä pyöräilemällä ympäriinsä. Jotenkin muun ohella päädyimme mm. Ikeaan silmäilemään uusia nojatuoleja olohuoneeseen. Emme ostaneet mitään vielä. Konfutse sanoo: viisas mies odottaa ennen kuin heittää tonnia huonekaluihin, joita ei aivan välttämättä sillä hetkellä tarvitse.
Pääsiäisloman jälkipuoli, 16.-17.4. 2017
Ajankohdan antisankari: Kari Spiegelberg, pitkästä aikaa
Tie vei Porvooseen katsomaan siskon uutta vauvaa. Sillä näytti olevan oikea määrä päitä ja raajoja, mutta muuten siitä oli paha sanoa mitään: se vain nukkui menemään. Samalla kuuntelin äitini tarinoita matkailusta. Meidän lähestymistapamme ulkomaanretkiin ovat hieman erilaiset, johtuen siitä, että toinen meistä ratkaisee kaikki ongelmat heittämällä niitä päin rahaa kunnes ne menevät pois.
Olohuoneeseen saapui uusi nojatuoli, ja testasin sitä kirjoittamalla nelisentuhatta sanaa okkulttista dekkaria. En tiedä yhtään, onko tämä genre jota osaan, mutta ei se kai selviä kuin kokeilemalla. Sentään kirjoitusrytmi oli taas löytynyt. Jos pitäisin viikon kirjoitusloman, saattaisin saada sen aikana ekan vedoksen valmiiksi.
Tiistai, 18.4. 2017
Päivän profiili: @dare
Pyrkimyksessäni löytää sosiaalinen media, jolla ei olisi portinvartijana mitään yhtä instanssia ja joka toimisi edes etäisesti periaatteideni mukaisesti päädyin tutustumaan Mastodoniin. Tent tuntuu kumisevan tyhjyyttään, joten vaikka ideologisesti rakastinkin sitä, pitänee kokeilla varpaitaan myös muualla. Ja Mastodon vaikuttaa ainakin tosi nätiltä.
Lisälukeminen paljasti, että vaikka järjestelmä ei ollutkaan Paha(TM), siinä oli vielä melkoisia ongelmia. En löytänyt heti mistään kunnon selitystä sille, miten federointi ja yhteisöstandardit toimivat ja mitä jos mitään keskusjohtoa järjestelmä käyttää. Lisäksi migraatio ei ollut helppoa. Rekisteröidyin satunnaiselle hollantilaiselle palvelimelle, koska periaatteessahan ei pitäisi olla mitään väliä sille missä on? Vasta sitten tajusin, että siirtyminen itsehostattuun (tai edes kavereiden tai heimooni kuuluvan tahon hostaamaan) instanssiin, joka minulla oli kuitenkin suunnitelmissa jossain vaiheessa, ei toisi muknaan täällä mahdollisesti keräämääni verkostoa. Joten, öh, älkää seuratko vielä? Tai olkaa valmiina siirtämään huomionne? Vaikeaa tämä. Sentään jälkimmäinen ongelma saattaa olla selvitettävissä kätevien migraatiotyökalujen avulla, jos sellaiset joskus väsätään.
Keskiviikko, 19.4. 2017
Päivän ärtymys: Python-viritys toimii testipalvelimella, muttei tuotantopalvelimella. Selvästi olen jättänyt jonkin askeleen noin 20-kohtaisesta käyttöönotto-operaatiosta dokumentoimatta.
Pitkä ja puuduttava päivä kaatoi syliin hallinnollisia ja teknisiä ongelmia, joihin en voinut puuttua kontaktihenkilöiden poissaolon vuoksi. Niinpä tein täytehommia ja koetin vakuuttaa itselleni, että tällaisia päiviä tulee ja että viisas tietotekniikkapäällikkö ei katso niiden olevan merkki tarpeettomuudestaan ja heittäydy mikromanagerointimoodiin katsomaan, josko joku tiimistä kaipaisi vähän hands-on -mismanagementtia.
Käsi oli oireillut eilen, ja vaikka se tänään oli parempi, olin silti kiusaamatta sitä kirjoittamisella. Sen sijaan pelasin lisää Prototype 2:a. On se vaan hämärä peli. Alkuperäinen Prototype ei millään muotoa ole mestariteos, mutta se on silti minulle mainio comfort game, johon palaan jos tarvitsen jotain tuttua huttua. Sen päähenkilö on lähtökohtaisesti hirviö, mutta peli ottaa itsensä haudanvakavasti ja vaikka tarina onkin persoonaton, peli hallitsee sävyn erinomaisen hyvin. Lisäksi mekaanisella tasolla pelaaminen on monipuolista ja haastavaa, mitä nyt parissa kohdassa vaikeusaste ja turhauttavuus kokevat yllättäviä piikkejä.
Prototype 2:n päähenkilö on vielä ykkösenkin antisankaria epämiellyttävämpi tyyppi. Tarinan sävy ei ole lainkaan hallinnassa - hahmot ovat vielä enemmän karikatyyreja, ja toisin kuin ykkösosassa, jossa aktiivisesti huomasin välttäväni siviiliuhreja, tässä fiilis oli jotenkin "aivan sama, antaa palaa". Siellä täällä esiin pilkistää myös huumori, joka kertoo, että tekijät eivät itsekään ole ottaneet tätä peliä ihan niin vakavasti kuin ekaa osaa. Outoa kyllä, tämä huumori on monilta arvostelijoilta mennyt täysin ohi. Saattaa johtua siitä, ettei se ole kovin hyvää huumoria. Mekaanisesti 2 tuntuu ekaa osaa tyhjemmältä ja yksitoikkoisemmalta. Kyllä tätä pelaa, mutta eka osa on parempi.
Torstai, 20.4. 2017
Päivän fiilis: Elämä ilman luovaa työtä on tyhjää
Selvittelin isoa hallinnollista kuviota, joka töissä oli kohdalle tulossa. Luulen, että tekemämme ratkaisut ovat olleet oikeita: jaamme yhden ihmisen työt useampien kesken, ja säästyvällä rahalla jatkamme nykyisten ihmistemme työsuhteita, sen sijaan että koettaisimme rekrytä kokonaan uutta henkilöä. Joka tapauksessa lähtevän henkilön korvaaminen olisi miltei mahdotonta.
Käsi oli jälleen oireeton, mutten kiusannut sitä vielä millään turboliikunnalla. Ulkona oli katala ilma, joten kotoa poistuminen ei ajatuksenakaan viehättänyt. Kirjoittaminen houkuttelee, mutta vastustin sitä vielä tovin. Viikonloppuna voi sitten nakutella sanoja peräkkäin.
Viikonloppu, 21.-23.4. 2017
Ajankohdan huvittuneisuus: Dekkarini kolmen päähenkilön välinen sanailu
Etäperjantain jälkeen tartuin taas kirjoitustyöhön. Viikonlopun totaalisaldo oli suunnilleen 3000 sanaa okkulttidekkaria. Pari kohtaa oli vähän hankalia kirjoittaa: ensimmäisen persoonan päähenkilöni on välillä toksinen mulkku, eivätkä hänen ympärillään pyörivät tyypit aina haasta häntä tästä. En kuitenkaan halua jättää lukijalle sellaista kuvaa, että tarina jotenkin hyväksyisi moisen menon. Tavoite ei ole kirjoittaa Iron Fistin tasoista ärsyttävää kuraa.
Karo ilmestyi maisemiin, ja potki minut ja Tainan kiipeilemään. Aika surkeastihan se meiltä kaikilta meni, tosin Taina liidaili innokkaammin kuin aikoihin. Itse tunnuin viiden reitin jälkeen olevan jo kypsää tavaraa lepolomalle. Sentään eräs 6b:ksi (törkeän alakanttiin) greidattu reitti sai minusta esiin yhden kiipeilyurani hienoimmista muuveista. En usko, että seuraavilla nousuilla pystyn mitenkään toistamaan sitä.
Illalla Ranskan presidentinvaalien seuranta vei huomiota. Uskalsin juuri ja juuri mennä nukkumaan puolenyön aikaan. Viimeksi kun olin tehnyt tällä tavoin, olin herännyt presidentti Trumpin aamuun. Näin on parempi olla käymättä tällä kertaa.
Maanantai, 24.4. 2017
Päivän harmittelu: Yhteistyökumppanimme rahoituksen päättyminen. Pitäisi tämäkin nyt jollain keinolla muka kääntää voitoksi.
Olin varannut itselleni parin viikon päähän viikon loman, mutta tänään töissä suunnitelmanmuutos johtikin siihen, että loma täytyy luultavasti siirtää. Eräs tiimini jäsen käytti force majeure -kortin liittyen työmatkaan, ja olin ilmeisin sijainen. En ollut kaavaillut lomalleni toki mitään erityistä reissua, olin vain ajatellut kirjoittaa. Sittenkin tämä vitutti. Työmatka oli sentään Tukholmaan, eli ei hirveän kauas. Toisaalta, ei myöskään minnekään kauhean jännittävään paikkaan.
Rauhoittuakseni suunnitelmanmuutoksesta pyöräilin kotiin ja nautin keväisestä säästä. Sääennustus toki väittää, että takatalvi, osa 66, käy päälle taas huomenna. Tämä kevät on kyllä aivan huono. 1/5, en tanssisi alasti metsässä.
Tiistai, 25.4. 2017
Päivän video: The Government Knows
Yliopiston matkahallintajärjestelmä näytti minulle keskisormea, kuten sellaiset yleensä tekevät. Onneksi olin varautunut siihen, että kun alan säätää työmatka-asioita, kaikki järkevä toiminta päättyy, ja jättänyt sen iltapäivään.
Kotona sain tartuttua taas kiinni kirjoittamisen langanpäästä. Hyvä tavaton että olen kehittänyt sekavan juonen tarinalleni. Tämä tulee vaatimaan melko vakavia uusimisia jahka pääsen tarinassa vähän pidemmälle. Olen kyllä sitä mieltä, että liikaa juonta on parempi kuin liian vähän juonta, koska sittenpähän on mistä karsia.
Keskiviikko, 26.4. 2017
Päivän etukäteisharmistus: Vappuviikonlopun sää. Yleensä vappuna on kiipeilty kalliolla. Ei tapahdu tänä vuonna.
Kirjoittamisen sijasta painuin töiden jälkeen kiipeilemään. Tapanilassa meno oli vaihteeksi aika onnistunutta: minä, Taina ja Velma pääsimme kaikki jos jonkinlaisia vaikeita tai semivaikeita reittejä ylös. Toki oma osaamiseni jumittui 6A+:aan, mutta ne olivat aika haastavia 6a+ -reittejä. Erityisen ylpeä olen liidaamastani krimppi- ja tasapainoreitistä, jossa piti oikeasti luottaa omaan osaamiseen ja hallita putoamisen pelkoa.
Putoamisen pelko on oikeasti käynyt poikkeuksellisen ärhäkäksi. Epäilen syyksi osittain pitkää taukoa ja osittain luolaharrastajan asennoitumista: luolassa Ei Vaan Saa pudota, koska seuraukset ovat vakavia. Ei tämä asenne huono ole, se vain estää taitojen paranemisen kiipeilyssä. Mutta ehkä minun ei tarvitse mitään kuolemaa halveksivia seiskaksi greidattuja reittejä noustakaan.
Torstai, 27.4. 2017
Päivän sankari: Joko Mantis tai Nebula
Guardians of the Galaxy 2 oli erittäin viihdyttävä elokuva, jonka suurin heikkous oli, että se oli lopulta vähän tyhjä ja mieleenpainumaton. Ollessaan käynnissä se kyllä huvitti, jopa siinä määrin että jatkuva komediatykitys ja laskelmoidulta tuntuva ylisöpöys vähän ärsytti. Komediasta puuttui myös kunnollinen straight man, tosin Nebulalla oli vähän yritystä.
Mutta. Kertoo hämmentäviä asioita elokuvien tämänhetkisestä tasosta, että valkokankaalle hyppää kosmisen outo, Jack Kirby -vaikutteinen, nopeasti liikkuva, jaettuun maailmaan kuuluva, hemmetin vauhdikas, ei-machoileva myllytys joka perustuu obskuureihin Marvel-hahmoihin, ja voin kitistä siitä, että se ei ole samaan aikaan Winter Soldier. Jos kaikki kesärymistelyt olisivat tällaisia, en mitenkään valittaisi.
Perjantai, 28.4. 2017
Päivän saavutus: Datamallin selittäminen laboratorioihmiselle
Pitkän ja tuotteliaan työpäivän jälkeen olin törkeän väsynyt ja kolmen päivän viikonlopun aloittaminen tuntui mahdottomalta. Halusin oikeastaan vain mennä nukkumaan, eikä edes pyörälenkki piristänyt. Ulkona oli vielä toistaiseksi ihan kelvollinen sää, mutta horisontissa näkyi pilvimuuri, joka oli tuomassa vappusäätä tullessaan. Jos vaikka linnoittautuisi sisään kirjoittamaan.
Vappuviikonloppu, 29.4.-1.5. 2017
Ajankohdan saldo: Noin 2000 sanaa. Aika heikkoa jälkeä.
Kolmen päivän viikonloppuna kirjoitin lopulta vähemmän kuin olin suunnitellut, mutta aivan hyödyttömäksi lusmuiluksi meno ei silti mennyt. Sää oli parina ekana päivän aivan kauhea, mutta sittenkin hankkiuduin vappuaattona bileisiin, joissa ei edes ollut läpeensä kurjaa. Huomaan tosin tulleeni vanhemmuuttani kauhean meluherkäksi: bilepaikan seinät eivät imeneet ääntä lainkaan, ja 50 selittävää ihmistä sai aikaan möykän, jossa oli paha olla ja vaikea keskustella.
Vapunpäivänä sää oli yllättäen oikeasti kaunis, joten vietin hyvän tovin ulkona. Boulder oli yhä märkä, mutta sen lähellä oleva kiipeilykallio oli jo aika hyvin kuivunut auringossa. Kiipeilyn tiellä oli kuitenkin edelleen kallion alalaitaan maalattu graffiti, joka teki parissa kohtaa reitin liian liukkaaksi. Pitäisi ehkä koettaa pestä sitä pois otteiden kohdalta. Siitä varmaan tulisi hirveä tägäyssota lähiseudun taiteilijoiden kanssa.
