Maaliskuu 2017: Raidebileet
Keskiviikko, 1.3. 2017
Päivän hämmennys: Kadonnut duunari
Tänään piti aloittaa uusi työntekijä, mutta kävi ilmi, että hän olikin ulkomailla ja aloittaisi vasta seuraavana maanantaina. Sentään oli aikeissa tulla töihin. Ottaen huomioon miten rekrytointini ovat viime aikoina menneet, en ihmettelisi jos työntekijä olisi vain kadonnut jonnekin ja sähköpostiviestiehini olisi vastannut vaan eip-mäyrä.
Kotona nakuttelin videopelejä ja podin ahdistusta huomisesta. Pitäisi koko päivä vetää henkimaailman asioihin keskittyvää palaveria; meininki on kyllä niin kauakan mukavuusalueeltani kuin vaan voi.
Torstai, 2.3. 2017
Päivän fiilis: Lamaantunut ja ahdistunut
Junailin Espooseen, sieltä jatkoin autokyydillä Nuuksioon, ja sen jälkeen ohjelmassa oli täyden työpäivän verran suunnittelua ja asioiden oikomista. Koko ICT-tiimin voimin olimme kerääntyneet pistämään vähän järkeä prosesseihimme ja vastuihimme.
Tapahtuma ei ollut ehkä aivan täysin hirveä, mutta ei se minua varsinaisesti ilollakaan täyttänyt. Larpissa osaan kyllä bluffata pätevää henkilöstöjohtajaa viikonlopun ajan, mutta oikeassa maailmassa pitäisi olla esiintymisen lisäksi myös elää tehtyjen päätösten kanssa jatkossa. En ole varma, miten hyödyllisiä asioita lopulta saimme aikaan, ja tämä ahdisti minua melkoisesti.
Kotona Taina huomautti, että olen viime aikoina ollut innoton ja apaattinen. Diagnoosi osui kyllä oikeaan. Pikainen loma Ruotsissa taisi hetkeksi katkaista tummanharmaan putken, mutta sen ulkopuolella olen kyllä ollut harvinaisen synkkä ja hyödytön. Luultavasti joku kombinaatio työstressiä ja muita ahdistuksia, mitä sitten lienevätkin, on työntänyt minut reunan yli masennukseen. Yleinen reaktiomallini tällaiseen on vetäytyä kuoreeni, mikä tietenkin vain pahentaa asioita. Yksinkertainen ihmelääke olisi liikkua enemmän, mutta ulkona näkymä on kuin neuvostorealistisesta elokuvasta ja kiipeilemäänkään en tunnu pääsevän kun parini vihaa helsinkiläisten kiipeilyseinien reittisuunnittelua, ihan perustellusti. Tässä sitä sitten virutaan.
Perjantai, 3.3. 2017
Päivän kappale: Aphex Twin - Come to Daddy. Ainoa tunnistamani musiikki tanssibileissä.
Kehityskeskustelupäivän jälkeen karkasin töistä varhain. Olo oli väsynyt, joten painuin petiin. Sekuntia myöhemmin Taina ilmoitti, että meidän on aika lähteä Turkuun bilettämään. Into oli täysin nollassa.
Karon teinivampyyriteemaiset synttäribileet tapahtuivat keskellä Koroisten erämaata. Selvisimme paikalle vähän ennen kahdeksaa. Puolet vieraista oli turkulaisia tuttuja larppiskenestä, toinen puoli tuntemattomia. Tarjolla oli hassua vegaaniruokaa ja konevoittoista tanssittavaa musiikkia.
Vaikka musiikki olikin minun makuuni vähän mutkikasta, tanssiminen vei silti suurimman osan illasta. Välillä harrastin catchuppia turkulaisten tuttujen kanssa. Biletyskuntoni oli matala, mutta sentään synkkä ja väsynyt fiilis karisi kun pääsi hieman teknottamaan. Joskus aamuyhten maissa virta loppui, ja siirryin Tainan kanssa Tonjan vintille koisimaan.
Lauantai, 4.3. 2017
Päivän täh: Palatsin seinällä no. 3 ollut 6b+ -tasoinen reitti. En kertakaikkiaan käsitä, miten sitä pääsisi puoliväliä pidemmälle.
Rikulla ja Sadulla oli omakotitalo oudossa lähiössä, ja lapsi jonka energisyys ja halu touhuta rikkoi mittarit. Hengasimme heidän luonaan pari tuntia, mutta lopulta Ronja-penskan valtava vauhti sai minut haluamaan jotain kevyempää, kuten vaikkapa kiipeilyä.
Niinpä poimimme Karon ja hänen Antti-veljensä, ja suuntasimme Palatsille. Parin reitin jälkeen turkulaisen kiipeilyn tosiasiat olivat palanneet mieleen: 1) greidaus on kuin Kustavissa 2) reittisuunnittelu täällä on parempaa kuin missään muualla. Palatsilla jopa 4b-greidinen reitti saattaa olla kiinnostava, ja kuutostasoisilla reiteillä jouduin pinnistämään paitsi voimiani, myös notkeuttani, tasapainoani ja nokkeluuttani. Olisipa näin hyviä reittejä Helsingissäkin. Palatsilla käynti sai pohtimaan, pitäisikö suosiolla kerran kuussa käväistä Turussa ihan vaan sisäseinäkiipeilemässä, jotta taidot karttuisivat taas.
Iltaa myöden ajoimme takaisin Helsinkiin. Edellisyö oli ollut lyhyemmän puoleinen, joten kävimme nukkumaan varhain. Ulkona oli inhottava kevättalvi, eikä sen kanssa tahtonut olla missään tekemisissä.
Sunnuntai, 5.3. 2017
Päivän haaveilu: Luolaretket. Auringonvalo saa aina aikaan halun paeta Keltaista Kasvoa maan alle.
Kahden liikuntapäivän jälkeen sohvaperunoin suosiolla sisällä. Kevättalvessa on se vika, että auringossa on kuuma, varjossa kylmä, koko ajan on joko liukasta tai loskaa ja valo osuu aina suoraan silmiin. Ei ihme, että mieluiten olen maaliskuun neljän seinän sisällä (tosin mieluiten olen kyllä kaikki muutkin kuukaudet samalla tavoin, heinäkuuta mahdollisesti lukuunottamata).
Pelailin Tainan kanssa Divinity: Original Siniä. Kaksinpeli on kyllä parasta, mitä tietokoneropeille on koskaan tapahtunut.
Maanantai, 6.3. 2017
Päivän splatterpunk: Chuck Wendigin romaani. Näin veristä menoa ei ole hetkeen taas nähty missään.
Uutiset maailmalta kävivät tasaisesti vikapäisemmiksi, mutta töissä sentään hulluus pysyi hallittavalla tasolla. Olin tosin menettänyt oman työhuoneen, mikä johti työtehon välittömään romahtamiseen. Kirjoittelin periaatedokumentteja ja pidin välttämättömän kehityskeskustelun, mutta enimmäkseen koetin vaan saada langanpäitä kiinni.
Kotona sentään pelinkirjoitusteho tuntui löytyneen jostain. Olisipa vielä pelipäiviäkin.
Keskiviikko, 7.3. 2017
Päivän ärsyttävyys: Sanamuotoihin takertuminen ja pilkkujen viilaus
Palaverientäyttämä päivä oli tyypillisen turhauttava, muttei sentään ihan suunnattoman ahdistava. Sen jälkeen Taina kaappasi minut kuntosalille, jossa saimme objektiivisen näytön siitä, miten huonossa kunnossa molemmat olimme. Jos jotenkin jaksaisi käydä salilla edes kerran viikossa, asialle saattaisi tapahtua jotain. Valitettavasti inhoan pitkiä etäisyyksiä ja kotoa lähtemistä, ja kaikki salit vaativat joko autoilua tai julkisilla liikkumista.
Kotona koin pitkästä aikaa Long Darkin kutsun, mutta eka yritykseni palata pelin pariin päättyi nopeaan paleltumiseen huonosti valitun reitin ja muun taktiikan vuoksi. Sittenkin, on se kyllä houkutteleva peli.
Torstai, 8.3. 2017
Päivän viheliäinen järjestelmä: Ruby 1.8.7
Näköjään palvelinmigraatiossa olin jättänyt vaikeimmat koneet viimeiseksi. Osittain tämän toki tiesinkin, ja paria konetta en ajatellut päivittää lainkaan, mutta yksi kone oli välttämättä päivitettävä, ja siinä olevat vanhat alustaversiot oli mahdotonta saada ängettyä uuteen käyttöjärjestelmään. Helvetti tätäkin taas.
Kotona pakenin stressiä Long Darkin pariin. Välillä peli ei tuntunut lainkaan käsittävän mitä tahdoin tehdä, mikä ei vastannut muistikuviani. Sandbox on myös aivan mahdottoman yksinäinen, ja kuvittelen että jos pelissä jotenkin selviää elossa kuukauden, päätyy sen jälkeen ampumaan aivonsa pellolle silkasta tylsistymisestä.
Torstai, 9.3. 2017
Päivän kuvotus: Itsemurhayritykselle nauravat natsit. Ällöttävää kyllä, muistan empatiarajoittuneessa menneisyydessäni version itsestäni, joka voisi tehdä samoin. Eheytyvätköhän nuokin tuosta joskus?
Taistelu Rubyn vanhoja versioita vastaan jatkui, ja siinä sivussa koetin hoitaa kaikkea muutakin olennaista. Hitto tätä paniikkimenoa. Viime syksynä olin aloittanut tämän proggiksen sillä ajatuksella, että teen sen kunnolla ja ajan kanssa, ja enimmäkseen teinkin. Sitten nurkista vaan ilmestyi järjestelmiä, joita en edes tiennyt meillä olevan ja jotka piti myös päivittää.
Maailmalla rasistipaskat olivat tavallistakin ällöttävämpiä. Ja luultavasti vielä pahemmaksi asiat käyvät ennenkuin paranevat. Masennus raapi taas ovea, enkä keksinyt keinoa pitää sitä ulkona. Parhaiten tuntui toimivan scifhenkisen animen katseleminen, mutta kun oikeasti pitäisi kirjoittaa peliä.
Perjantai, 10.3. 2017
Päivän musiikki: Johnny Cash
Töissä oli vaihteeksi niin ahdistavaa, että sain aikaan vain minimaalisen vähän. Sentään aivan täysin nollasummapäivä ei tästä tullut, mutta tekniset ja hallinnolliset kuviot kyllä koettivat ajaa seinää vasten.
Toipuakseni kävin Tainan ja Riikan kanssa katsomassa Loganin. Se oli erinomainen elokuva, luultavasti paras X-leffa tähän mennessä. Mikään hyvän tuulen tarina se ei toki ollut, mutta ennen kaikkea se oli upea päätös 17 vuotta jatkuneelle X-sarjalle. Leffan jälkeen olo oli myös enemmän innostunut kuin masentunut, joten jotain se kyllä teki oikein. Vasta paljon myöhemmin aloin ajatella pieniä kauneusvirheitä tarinassa, ja näitä nyt löytyy aina.
Viikonloppu, 11.-12.3. 2017
Ajankohdan viesti: "Refugees welcome", luki isossa lakanassa Ateneumin kyljessä
Lauantaina suuntasin pelinkirjoittelun kesken keskustaan, kohti turvapaikanhakijoiden mielenosoitusta/leiriä. Kolmen aikoihin tänne oli luvattu vastamielenosoitus teemalla "puhdistus" ja retoriikalla "olemme natseja, party like it's 1938", joten ajattelin olla paikalla ikään kuin vasta-vastamielenosoittajana. Junasta noustessani ensimmäiseksi näin kolme Soldiers of Odin -huppareihin pukeutunutta karpaasia, mikä ei varsinaisesti nostanut fiiliksiä.
Onneksi tämän enempää natsismia päivään ei sitten kuulunutkaan. Turvapaikanhakijoiden leirissä oli hurjasti ihmisiä ja ystävällinen tunnelma, kun taas toisella puolella toria pari riemuidioottia sekä elämänkoululaista möykkäsi megafoniin kunnes poliisi siirsi heidän päämajansa puistoon. Tukikonsertti tapahtui ilman häiriöitä ja hyvissä fiiliksissä. Biletin mukana Ivah Soundin reggaesetin ajan, sitten pelinkirjoitushimo hiipi takaisin. En nähnyt paikalla ketään tuttuja, joten livahdin suosiolla kotiin.
Pelinkirjoittelu sentään sujui hyvin, ja sain usvan peitossa oleviin juoniini hieman tolkkua. Sunnuntai jatkui samoissa merkeissä. Ulkona oli melkein kevät. Huomasin pohtivani polkupyörän kaivamista esiin. Töihin on ehkä vielä vähän liian liukasta tai rapaista pyöräillä, reitti kun kulkee keskuspuiston siimeksessä, josta lumi sulaa vasta joskus myöhään.
Maanantai, 13.3. 2017
Päivän hyvä työ: Heitin luolakirjan myynnistä jäljellä olleet rahat YK:n nälänhätäapuun. Tää olisi ehkä ollut parempi työ, jos luolakirja olisi myynyt enemmän, mutta kai vähäkin auttaa.
Raahauduin töihin väsyneenä ja pahoinvoivana, valmiina epätoivoiseen taisteluun aateekoota vastaan. Parin tunnin sylipainin jälkeen olin kuitenkin yllättäen voiton puolella, ja ennen puoltapäivää olin selättänyt yhden järjestelmämigraation sitkeimmistä ongelmista.
Loppupäivän teinkin sitten hallinnollisia arkihommia, kuten kehityskeskusteluita. Olo oli vähän hutera, joten siirryin kotiin suht varhain. Kotona painuin petiin katsomaan Game of Thronesia. Mutta sentään vaihteeksi huonovointisuus oli pelkästään fyysistä: näennäinen erävoitto Ruby on Railsista oli jättänyt muista asioista olon, että kyllähän tässä selvitään.
Tiistai, 14.3. 2017
Päivän näkemys: Ruby on Railsin tarkoitus on pelkästään tahkoa rahaa Ruby on Rails -konsulteille
Eilen saamani atk-voitto osoittautui lyhytikäiseksi, ja sen takana piilleet ongelmat eivät ratkenneet kirveelläkään. Pari palaveria kärsittyäni koetin saada Rubyn pysymään raiteilla tai jotain, mutta tosiseikka on, että minulla ei ollut aavistustakaan mitä olin tekemässä. Syötin saamiani virheilmoituksia hakukoneeseen, tein mitä tulossivulla neuvottiin, ja katselin mikä virhe esiin pomppaisi seuraavaksi. Ja tämä on tietysti yhden toimintomme tärkeä järjestelmä, ja sen pitää toimia kahden viikon kuluttua uudella alustalla.
Puoli viiden maissa pakotin itseni boulderille, jotta saisin jotain muuta ajateltavaa. Kiipeily ei ollut hirveän hyvää, jos nyt ei toivottoman huonoakaan, mutta sen jälkeen kotona huomasin palaavani atk-ongelman ääreen. Olisipa tämä ongelma ojankaivuuta, josta voisi selvitä yksinkertaisesti lapioimalla yötä päivää.
Keskiviikko, 15.3. 2017
Päivän kieroilu: Hallinnollinen vastaus tekniseen ongelmaan
Eilen oli löytynyt toinenkin järjestelmä, jolle kuolinkellot soivat parin viikon päästä, mutta onneksi se olisi helpompi siirtää muualla kuin yöuniani vienyt Ruby-on-Rails -hirvitys. Siitä huolimatta ei fiilis ollut mitenkään erityisen hyvä. Enkä tosiaan ehdi keskittyä tähän migraatioon kun käynnissä on yhä kehityskeskusteluja ja ohjelmistotuotantoa ja ties mitä muuta.
Jonkinlaisia pelastustoimia sentään keksin, ja uskottelin itselleni, että niiden ansiosta järjestelmä saadaan toimimaan. Ainakin uskottelin riittävästi voidakseni lähteä kotiin suht hyvillä fiiliksillä. Olisi huvittanut kiipeillä lisää, mutta yhden päivän tauko on hyvä pitää.
Torstai, 16.3. 2017
Päivän hyvät uutiset: Fasistit eivät voittaneet Hollannissa, ja Trumpin viimeisin muslimikielto sai pakit liittovaltion oikeudelta.
Atk-ammattilaisen päivä, osa kuusituhatta: miten siirretään 10 vuoden ikäinen järjestelmä uudelle palvelimelle
Perjantai, 17.3. 2017
Päivän eka kerta: Olen nyt teknisesti osallistunut aerobiciin, koskapa yksi danceoke-video oli käytännössä aerobic-videon intro-osa. Ei tuolla tavoin voi kukaan koskaan liikkua.
Eilisyöhön venyneen softa-asentelun jälkeen fiilis oli aamullakin voitonriemuinen. Kuinka ollakaan, tänään oli oma kehityskeskusteluni, jonka olin suunnitellut käyttäväni valittamalla työni epäkohdista. Se oli hieman hankalampaa eilisen voitonhuuman jälkimainingeissa, mutta lopulta löysin sisäisen itkupillini ja vuodatin pomolle työni vaikeudesta ja kaikkien suunnattomasta pahuudesta.
Edellispäivä oli ollut 12 tunnin mittainen, joten tänään feidasin kotiin jo neljän tunnin jälkeen. Sinne olivat ilmestyneet Miri, Duncan ja Tonja. Kaksi ensimmäistä olivat matkalla Lapista luolaseuran jäsentapaamisen kautta takaisin Britanniaan, Tonja taas oli suuntaamassa tanssibileisiin. Olisin halunnut olla molemmissa paikoissa itse, mutta tanssibileet olivat olleet maksullinen tapahtuma, ja niihin olin ilmonnut jo aiemmin. Siispä sinne.
Arabianrannassa pidetyt kaveripiirin reippaat tanssahtelukemut alkoivat älyttömästi danceokella ja jatkuivat sitten tanssimusalla kaikkiin makuihin. Virittelin itse yläkertaan tanssimatot, joita huono Stepmania-peli kyllä ikävästi rajoitti. Mutta en ottanut tästä stressiä, vaan keskityin tanssimaan tai puhumaan kavereiden kanssa. Fiilis oli jotenkin todella hyvä, en missään vaiheessa vajonnut masennukseen tai yksinäisyyteen. Toki tähän auttoi, että aina kun halusin pitää taukoa, sain joko Tainan tai Karon syliin.
Lopulta lihani oli heikompi kuin mieli: joskus varttituntia ennen viimeistä kappaletta en enää kertakaikkiaan jaksanut pomppia, ja vetäydyin sohvalle koomaamaan. Sitten DJ Ripa sammutti musan, paikalle vielä jääneet tekivät pikaisen siivousoperaation, jonka jälkeen feidasimme kaikki tahoillemme nukkumaan. Jalat ja niska varmasti kiittäisivät huomenna tästäkin illasta.
Lauantai, 18.3. 2017
Päivän sitaatti: "Turvasana on 'perkele'"
Herääminen bileiden jälkeiseen aamuun oli verkkainen. Talo oli täynnä ihmisiä, ja koska Miri ja Duncan olivat yhä maassa, tällekin illalle suunniteltiin sosiaalista ohjelmaa. Mutta hyvin se minulle sopi, eilinen ei ollut täyttänyt minua ihmisvihalla tai halulla paeta pieneen koppiin.
Niinpä kipaisimme Kaaressa ostamassa kärryllisen sushitarpeita, ja ryhdyimme väsäämään sushisettiä. Kuten tavallista, sushin laittaminen on minusta hauskempaa kuin sen syöminen, ja vaikka meidän keittiömme ei ihan optimaalinen touhuun ollutkaan, kymmenen vuoden aikana hankittu rutiini löytyi yllättävän kivuttomasti. Riisimestari Velman puuttuminen operaation alkuvaiheesta johti jonkinlaiseen harhaoppiin, mutta yhtä kaikki rullia syntyi paljon ja ne olivat syömäkelpoisia. Misokeitto oli oikeasti herkullista ja Tonjan ja Duncanin ideoimat pudding sushit toimivat nekin odottamattoman hyvin.
Jotenkin sushittelu vaihtui ryypiskelyyn, ja kun Cave-lautapeli kaivettiin esiin aloimme kaikki olla jo melkoisen päissämme. Humalaiset luolatutkijat onnistuivat tällä kertaa kaikki selviämään elossa retkistään, ja voittajaksi selviytyi Duncan. Itse tulin toiseksi.
Pelin jälkeen viinapiru ja väsymys alkoivat kaataa ihmisiä. Riikka pakeni Tuusulaan, Velma otti sellonsa sekä bussin, muut vaan etsivät asunnon nurkista vuoteita ja kaatuivat niihin.
Sunnuntai, 19.3. 2017
Päivän ääliö: Danny Rand, jolla on niin vaikeeta
Kahden päivän armottoman biletysputken jälkeen pää oli kipeä alkoholista ja jalkoja särki tanssiminen. Paiskasin Mirin ja Duncanin lentoasemalle ja siivoilin Tainan kanssa kotona hieman, mutta enimmäkseen koomasimme Iron Fistin parissa. Sarja on kyllä Netflixin yrityksistä tähän asti heikoin, täynnä huonoa dialogia ja todella rasittavaa white rich kid entitlementiä, jota muut hahmot eivät kunnolla edes kyseenalaista.
Maanantai, 20.3. 2017
Päivän täytepuuha: Joskus ne hyllytkin kai on siivottava
Yöuni meni jotenkin ihan päin helvettiä, ja neljän tunnin unilla ei töissä kauheasti juhlita. Onneksi päivä oli luonteeltaan selkeä ja kevyt, ja suurin osa stressistä oli jäänyt hetkeksi taakse. Niinpä istuin palaverissa, tein simppeleitä mutta olennaisia teknisiä hommia, ja ryhdyin siivoamaan huoneessani vallitsevaa 20 vuoden kaaosta. Kun roudasin laatikoittain tavaraa kellariin, tajusin eläväni Epäsoinnun periaatteiden ekaa lukua. Onneksi tai valitettavasti tarina ei siitä jatkunut pidemmälle.
Iron Fist oli edelleen ääliö, mutta sarja muuttui hieman siedettävämmäksi puolivälin jälkeen. Yhä huolestuttaa, mitä tällaisen tolvanan läsnäolo tekee Defendersin dynamiikalle. Eiväthän muut hahmot yksinkertaisesti voi katsella tyyppiä, joka on näin tonttu.
Tiistai, 21.3. 2017
Päivän netistä löytynyt idea: Reverse Iron Fist
Stressittömyys työssä kesti yhden päivän, mutta sentään uudet painetta aiheuttavat asiat ovat lievempiä kuin vanhat. Palaverien jälkeen taistelin palkkionmaksamisten kanssa, ja tajusin, että palkkiolla työskentelevien ihmisten oikeusturva on aivan surkea. En taida enää tällaisia riesakseni ottaa, pelkään vaan tekeväni jotain väärin siten, että ihmiset eivät saa rahojaan.
Iron Fist parani hieman loppua kohti, mutta ei se kyllä hyväksi muuttunut. Sarja sentään tuntui itsekin tajuavan, että Danny Rand oli inhottava ääliö, ja hänen toimillaan oli tämän mukaiset seuraukset. Mutta voi sitä surkeaa dialogia, älytöntä leikkausta, ynseää orientalismia ja kaikkea muuta, jota täältä löytyi. Jos Defenders ei olisi tulossa, tämä olisi kyllä jäänyt kesken.
Keskiviikko, 22.3. 2017
Päivän puutteellinen faktantarkastus: Itä-Uudenmaan poliisi varoittelee keksitystä asiasta. Kuulosti niin paljon teini-ikäni d&d-on-saatanasta -paniikista, että bullshit-detektori heräsi heti.
Etäpäivänä ehdin viimein paneutua rästihommiin, joita oli kertynyt aivan valtavasti. En ehtinyt saada niitä kaikkia läheskään valmiiksi. Täiden jälkeen keksin vihdoin, mitä voisin pelauttaa VaaliConissa, pääkaupunkiseudun politiikasta kiinnostuneiden roolipelaajien tapahtumassa.
Illalla tapasimme Refugees Welcome Networkin kotimajoitusta kaipaavan tyypin. Micki oli kotoisin Ugandasta, ja olot siellä vaikuttivat kohtalaisen hurjilta. Ihan hyvä on saada vähälle käytölle jäänyt työhuone johonkin hyödylliseen. Muutto tapahtunee maanantaina.
Torstai, 23.3. 2017
Päivän video: Havana 1930-luvulla
Lajitietokeskuksen seminaarin ohella en oikein saanut keskityttyä muuhun työntekoon, ja seminaarissa tajusin, että kurkku oli kipeä. Toimin seminaarissa onneksi vain sihteerinä, eikä tarvinnut kauheasti riehua, mutta sen jälkeen kotona alkoi tuntua siltä, että huomisesta ei välttämättä tulisi työpäivää.
Sain sentään kurkkukivun läpikin kirjoitettua lauantain peliä. Siitä tulee aika suoraviivainen, mutta edellisen pelin monimutkaisen maya-arvoituksen jälkeen tämä voi olla vaan hyväkin.
Perjantai, 24.3. 2017
Päivän huvitus: Gringojen republikaanipuolue failasi Obaman terveydenhoitouudistuksen tuhoamisessa
Ihan aamusta kuvittelin vielä pitäväni etäpäivää, mutta siitä ei tullut mitään, joten kuittasin itseni suosiolla kipeäksi. Koomasin petissä suurimman osan päivää. Koetin välillä vähän kirjoitella peliä, mutta hidasta se oli.
Lauantai, 25.3. 2017
Päivän musiikki: Postmodern Jukebox
Olo oli surkea, mutta en silti ajatellut ryhtyä perumaan peliä. Piirtelin minimimäärän kuvitusta, vedin naamaan Finrexiniä ja motivoin itseäni vahingonilolla amerikkalaisen valtapolitiikan osaamattomuudesta. Kun pelaajat alkoivat saapua paikalle, hyppäsimme pulp-seikkailujen maailmaan.
Xibalban 12. jakso avasi pelin tokan kauden todella onnistuneesti. Se alkoi kevyellä toiminnalla ja liukui siitä sitten jännittäviin ja arvoituksellisiin asioihin. Olin varoittanut, että pelistä tulee tautini vuoksi luultavasti lyhyt, mutta jaksoin sitten kuitenkin pelauttaa täydet kuusi tuntia ja vedin tarinaa niin pitkälle, kuin sitä suinkin olin kirjoittanut.
Pelin päätyttyä olin aivan raato, mutta sittenkin oli ollut oikea päätös pelauttaa. Pelaajaporukka hengasi meillä vielä monta tuntia rupattelemassa kaikenlaisia politiikasta, populaarikulttuurista ja surisevista koneista.
Sunnuntai, 26.3. 2017
Päivän fiilis: Kolkattu
Kesäaika ja flunssa yhdessä pitivät minut syvällä petissä koko päivän. Voimat riittivät pelikuvauksen kirjoitteluun ja Heatin katsomiseen, muttei sen suurempiin urotekoihin.
Maanantai, 27.3. 2017
Päivän sana: Misokronisti (henkilö, jonka mielestä kellonsiirtojen pitäisi pysyä keittiössä ja olla hiljaa)
Kesäaikana työhön meneminen oli tuskallista, ja työpäivä tuntui järkyttävän pitkältä, vaikka oikeasti lähdin jo seitsemän tunnin jälkeen. Päivä tarjosi minulle upouuden teknillisen (tai kenties biokemiallisen haasteen), kun ensimmäistä kertaa 20 vuoden työurallani jouduin keittämään kahvia kahvitunnilla. Onneksi prosessi oli hyvin dokumentoitu, niin en myrkyttänyt ketään.
Kotona Micki sai muutettua vähät tavaransa sisään. Koko elämä kahdessa matkalaukussa, vähän rankkaa. Autokin lakkasi juuri hyvään aikaan toimimasta, tosin ei sitä muutossa olisi tarvittu.
Tiistai, 28.3. 2017
Päivän harmistus: Joe Hillin Fireman, jonka päähenkilö tarttui kaksin käsin idioottipalloon ja vei lukuintoni
Päivä oli silkkaa palaveria seinästä seinään, mutta lopulta sain viimeisenkin kehityskeskustelun suoritettua. Stressi siirtyy nyt hallinnollisista asioista tekniikkaan, mutta tekniikka on kenties helpommin hallittavissa oleva huolenaihe.
Kirjoittelin Vaalicon-skenuani pidemmälle. Olen taas valinnut vaikean conipelin: Eclipse Phasen maailma on hankala selittää salamannopeasti jos ei sitä ennestään tunne, ja toisaalta maailmaa ennestään tunteville minun tulkintani korostaa muutamia piirteitä, jotka virallinen materiaali sivuuttaa aika triviaaleina. Lisäksi vieraan ympäristön politiikka ei konseptina taivu mitenkään suunnattoman helposti conissa pelattavaan one-shottiin. Mutta väliäpä hällä, pelistä saattaa silti tulla aivan hauska.
Keskiviikko, 29.3. 2017
Päivän suunnitelma: Täydellinen roolipeliwiki. Ei minun suunnitelmani, annan vain mielipiteitä siitä, mitä piirteitä siinä pitäisi olla. Ropewikit ovat kuin pelikirjat: niiden ulkoasunkin pitää olla tunnistettava ja pelifiilistä tukeva. Kaikkien olemassaolevien ratkaisujen kanssa tämä ei aivan toteudu.
Otin pyörän varastosta, ja ... en pyöräillyt sillä töihin, mutta junalle kuitenkin. Kun tekniset ongelmat kiskoivat minua pitkin kaupunkia, päästin myös fillaroimaan niiden perässä. Urheasti päätin myös pyöräillä kotimatkan, mutta keskuspuistossa polut olivatkin vielä jäässä. Kokemuksesta tuli hieman seikkailullisempi kuin olin odottanut. En sentään ajanut päätä pahkaa kauttaaltaan jäätyneeseen ja helvetin jyrkkään alamäkeen, koska siinä olisi varmaan lähtenyt henki.
Torstai, 30.3. 2017
Päivän vaikeilu: Rubygemit eivät osaa selittää selkeästi, mitä pohjapaketteja ne tarvitsevat
Pääsin soveltamaan käytäntöön kaksi viikkoa sitten kirjoittamaani detaljoitua ohjetta vanhan järjestelmän siirrosta uudelle alustalle, kun siirryimme testauksesta tuotantoon. Kuin ihmeen kaupalla ohjeeni toimi edelleen, vaikken enää muistanutkaan, miksi olin jokaisen pienen kommervenkin siihen kirjiottanut. En halunnut ajatella asiaa, luotin siihen että hitusen nuorempi ja viattomampi minä oli tiennyt mitä tekee. Jos vastaan olisi tullut "seuraavaksi uhrataan vuohi", en olisi kauheasti yllättynyt.
Työpäivä venyi yli yhdeksän tunnin mittaiseksi, mutta lopulta sain tehtyä kaiken mitä oli tehtävä. Väsymys oli nujertanut kaiken voitonriemuisuuden, mitä olisin saattanut tuntea. Kotona leikin Tainan kanssa Geoguessrilla. Olemme siinä tosi hyviä. Mukaan saisi tulla lisää maita, nykyisellään maa jossa on on vähän liian helppo arvata.
Perjantai, 31.3. 2017
Päivän vaatimus: Aamulla maassa oli lunta. Tämä sai olla takatalven viimeinen pihahdus.
Suurin osa vaikeista töistä oli saatu tehtyä eilen, joten tänään oli vain rauhallista loppusiivoilua ja dokumenttien kirjoittelua. Näköjään kevään ylläpitohaasteesta sitten selvittiin edes jonkinlaisella kunnialla.
Tilasin itselleni massiivisen kellokorttikertymän vuoksi ensi perjantain lomaksi, ja painuin kotiin. Siellä kirjoittelin pelimateriaalia ja katselin siviilielämäni tekemättömiä töitä. Olin haluton kohtaamaan niitä. Tainalla oli massiivinen allergialääkitys joka immobilisoi hänet, joten vakavien puuhien asemasta katsoimme Rise of the Planet of the Apesin. Se oli oikein mainio elokuva.