Helmikuu 2017: Eläimiä kaupungissa
Keskiviikko, 1.2. 2017
Päivän onnistunut piirroksen aihe: Ärsyttävän teinipikkusiskon idea
Hektiset työpäivät jatkuivat. Vaikka pompottelin erilaisia hommia hyvin kätevästi ja sain asioita etenemään, koin silti olevani jatkuvasti yhden harha-askelen päässä jonkinlaisesta katastrofista. Saa nähdä, missä tulee ensin tehtyä paha virhe - veikkaan jotain hallinnollista paperinsiirtelyä, josta minulla ei ole mitään tapaa tietää olenko tehnyt asiat oikein tai ajoissa.
Boulderilla sujui odottamattoman hyvin. Pääsin jopa toppiin yhden 6B-reitin, ja toinen 6B sujui kun keksin muita vakoilemalla, miten siinä kuuluu edetä. Boulderiprobleemien lukeminen on aina ollut heikoin osaamisalueeni kiipeilyssä.
Kotona sain viimein pelimatskua piirrettyä ja kirjoitettua. Ehkä perjantaina pelissä voi olla muutakin kuin hätätilanteen ninjahyökkäys.
Torstai, 2.2. 2017
Päivän työtoveri: Tiimiini saapuu uusi ihminen, jonka nimi on Dina. Dumbing of Agea lukeneet osaavat arvostaa.
Uusi, terveellisempi elämä on viimein alkanut: tänäänkin kävin harrastamassa liikuntaa. Toki mainittu liikunta oli vain perusköysittelyä Myllypurossa, mutta SRT-treenikin käy tällä kuntotasolla liikkumisesta. Perus-SRT on onneksi vielä tallella, mutta hankalammista tilanteista selviäminen oli vähän hakevaa. Onneksi aivan heti ei tarvitse pitää köysitekniikkakoulutuksia.
Liikunta teki kyllä tehtävänsä: pää tyhjeni työasioista aika täydellisesti. Valitettavasti se tyhjeni myös peliasioista. Huomenna pitäisi pelauttaa.
Perjantai, 3.2. 2017
Päivän sitaatti: "Jos Kekkonen ja Trump tappelisi, Kekkonen voittaisi." Kaisa tietää, miten asiat ovat.
Tein työni kotona, mikä oli työtehon ja logistiikan kannalta parasta. Kolmen aikaan kuitenkin poistuin VPN:stä ja aloin palvelinylläpidollisten sijaan miettiä pelillisiä.
Devil and the Deep Black Skyn 13. jakso oli edelleen lomailua, sosiaalipornoa ja sotilasvaltiossa elävien sotilaiden vallan väärinkäyttöä. Peli oli keskiosaltaan vähän vaisu ja hajanainen, mutta alku ja loppu menivät rokkaavasti. Odotettavissa on laatusettiä aina, kun 15-vuotiaat pikkusiskot päästetään tekemään nopeasti tärkeitä päätöksiä.
Pelin jälkeen kävimme Haagan Helmessä baarittelemassa. Tajusin, että ahdas lähiöbaarimmehan on oikeastaan todella sympaattinen mekaanisine lunar landing -peleineen, jukebokseineen ja asiakaskuntineen. Puhuttuamme omassa pöydässämme äänekkäästi poliittisia ja vihervasemmistolaisia selvisi, että muu asiakaskunta tuntui olevan samalla osalla poliittista spektrumia. Perusturvallisuus ei ollut uhattuna.
Viikonloppu, 4.-5.2. 2017
Ajankohdan hyvä uutinen: Tuomioistuimet torppasivat Trumpin hulluuden, ja vähän merkkejä näkyi siitäkin, että Suuren Saatanan hallinnon ne osat, jotka eivät olleet Donald J. Trump, alkoivat saada tarpeekseen tästä pelleshowsta.
Taina oli painunut Jyväskylään linturengastajaconiin, joten vietin viikonlopun suunnilleen incommunicado. Mitään massiivista ahdistusta tästä en kuitenkaan saanut, koska perjantain roolipelaaminen ja baari-ilta olivat täyttäneet sosiaaliset säiliöt. Kirjoittelin pelikuvauksen, tein perjantailta yli jääneet rästiduunit, ja kastoin varpaitani vähän Deus Ex: Mankind Dividediin.
Viimeisin DX oli kerrontansa puolesta ainakin alussa parempi kuin olin pelännyt, mutta systeemien puolesta se tuntui kökömmältä. Dishonoredin vapauden jälkeen koin pelin ekspamikromanageroinnin ärsyttäväksi, ja heti pelin alussa vastaan tullut yllättävä räiskintä oli kovasti sarjan hengen vastaista. Minulle DX ei ole nopeaa reagointia vaan tarkkaa, huolellista suunnittelua ja varovaista toteuttamista (sekä tietenkin omituisia poliittisia keskusteluja epätodennäköisten henkilöiden kanssa). Mutta kaunis peli kyllä oli, vaikkakin Jensenin uusi hipstervillimieslookki oli aika hirveä.
Jyväskylästä Taina toi tullessaan kunnon turboflunssan. Oletettavasti se hyppää minuun tämän viikon aikana. En tarvitsisi sitä, mutta kai sen kanssa voin elää jos pakko on.
Maaanntai, 6.2. 2017
Päivän vaikeilu: Windows, joka ei kertakaikkiaan suostu aktivoitumaan. Korjataan ainoalla varmasti toimivalla tavalla: vaihdetaan Linuxiin.
Nukuin jostain syystä todella huonosti, ja viiden jälkeen en saanut unta enää lainkaan. Niinpä kaavin itseni varhain ylös petistä ja hakeuduin töihin jo seitsemäksi. Päivä ei ollut kaikkein virkeimpiä, mutta työtehtävätkin olivat lähinnä vitriinien päällä kiipeilyä ja näyttelykoneita vastaan taistelemista.
Kotona olo oli koomaava, mutta aivan vielä en ollut Tainan flunssaa saanut itselleni. Sain muun puuhan ohessa luettua Yoon Ha Leen Ninefox Gambitin, mutten oikein osannut sanoa mitä siitä ajattelin. Mielikuvitusrikas se kyllä oli, mutten välttmättä oikein käsittänyt sitä. Outoudessaan se tuntui enemmän fantasialta kuin scifiltä, ja jotenkin se ei onnistunut pitämään minua otteessaan. Ei se varmaan huono ollut, ei vaan minua varten.
Tiistai, 7.2. 2017
Päivän sää: -15 astetta. Ja juuri kun olin kuvitellut, että tästä talvesta selvittiin kohtuullisen vähällä.
Perkeleen uutiset. Kun niitä alkaa lukea, ei siitä tule loppua ollenkaan, ja sitten tekee mieli alkaa olla mieltä ja sen jälkeen onkin oikeastaan ihan sama liittyä Facebookiin ja alkaa olla netissä väärässä yhdessä kaikkien muiden ääliöiden kanssa. Sentään vielä tänään onnistuin pitämään itseni kaukana moisesta.
(Selvennyksenä: tämä ei siis tarkoita, että netissä metakointi olisi yleisesti huono idea, ainoastaan että se olisi sitä minulle. Olen surkea keskustelija, etenkin sähköisesti, ja jos viestisin mielipiteistäni muille ihmisilleni, olisin joko kaikukammiossa kaikkien muiden samanmielisten kanssa pönkittämässä punavihreää kuplaa ympärilläni, tai vaihtoehtoisesti menettämässä malttini ja riehumassa ja argumentoimassa tosi huonosti tyypeille, jotka ovat eri mieltä. Parempi vaan koettaa estää skeidaa valumasta muualle täältä omasta kuopastani.)
Työpäivä oli puuduttava, ja yliopiston hallinto näytti vakaasti päättäneen, että tehtäviini kuuluu yleishallinnollista silppua, jonka kuka tahansa voisi suorittaa, mutta joka työnnetään minulle koska siihen kuuluu tietotekniikkaa. Inhoan. Jahka kunnallisvaalit ovat ohitse ja SOS-hallitus uskaltaa ilmoittaa, että leikataanpa korkeakoulutuksesta vähän lisää, taidan marssia helvettiin tästäkin duunista. Piruako sitä väkisin hakkaa päätänsä seinään. Oletan tosin, että muissa töissä on vähintään yhtä kurjaa.
Keskiviikko, 8.2. 2017
Päivän lisähomma: Tiimini työajan seuraaminen. Yliopisto keksi neljän vuoden jälkeen, että minun pitäisi tehdä tällaistakin. Saamari.
Merchant Princes ei varmaankaan ole Charles Strossin paras sarja, mutta jotenkin se on silti minuun eniten vetoava hänen tuotoksistaan. Rinnakkaistodellisuuksissa matkustamista tiukan detaljoidulla ja loogisiin seurauksiin keskittyvällä otteella, selvästi täsmälleen minua varten kirjoitettu. Uusi painos, Bloodline Feud on vain aiempien kirjojen editoidumpi ja korjatumpi versio, mutta ajattelin silti lukea sen ja kaksi jatko-osaa ennen sarjan next generation -iteraatiota. Tämä oli hyvä idea, koska en muistanut sarjasta oikeastaan muita hahmoja kuin päähenkilön.
Töissä tappelin näyttelykoneiden, pointtia vailla olevien palaverien sekä digitointilinjaston pikkuongelmien kanssa. Välissä kävin Pekan kanssa lounaalla puhumassa peliasioita, sekä boulderilla toteamassa olevanni vähän epävireessä. Taina poti edelleen flunssaa, joten kotona katseltiin vain lisää Supergirilä. Se oli yhä hurmaava.
Torstai, 9.2. 2017
Päivän ahdinko: Viestintäongelmat
Töissä kuvittelin ensin tekeväni helpon kehityshomman, jotta oikeita koodareita ei tarvitsisi vaivata. Sen sijaan upposinkin epämääräisten toimeksiantojen suohon, jossa tulin siihen tulokseen, että joko minä tai toimeksiantaja ei osaa viestiä. Tällaiset tilanteet ovat aivan suunnattoman ahdistavia. En kestä kommunikaation pettämistä, en kestä sitä että joku puhuu käsittämättömiä ja selvästi olettaa minun käsittävän häntä, ja sähköinen viestintä on täynnä näitä tilanteita.
Pakenin ahdistusta New Baddon -pelin pariin. Siellä hoidettiin tyylikkäästi vaikea ryöstö, neuvoteltiin semipätevien rikollisten kanssa, ja hengattiin viemäreissä. Vessahuumoria oli todella paljon.
Viikonloppu, 10.-12.2. 2017
Ajankohdan tyhmyys: Supermanin vanhemmat. Ei saatana mitä tolvanoita nämä ovat.
Järkevät työt törmäilivät hallinnollis-poliittisiin kiemuroihin, joten oioin sitten päiväni niitä. Kotiin päästyäni tajusin, että oloni ei ollut ihan parhaimpia, ja viikonloppu menikin mukavasti flunssaa potiessa.
Lauantaina pystyin vielä pelaamaan Deus Exää, mutta sunnuntaina koordinaatio ei enää riittänyt. Niinpä katsoin Netflixiin ilmestyneen Batman v. Supermanin (edelleen katalaa skeidaa jonka läpi on vaikea pysyä hereillä) ja luin Merchant Princes -kirjoja. Samalla päässä heitti, joka paikkaan sattui ja kurkku oli kuin hiekkapaperia.
Maanantai, 13.2. 2017
Päivän nukkuva kustannustoimittaja: Jotenkin Egon III muuttuu Egon I:ksi kun kirja vaihtuu.
Sen sijaan että olisin aamuyhdeksältä ollut maa- ja metsätalousministeriössä palaveroimassa, makasin vuoteen pohjalla kuumeessa. Ei minua mitenkään kriittisesti tähän palaveriin ainakaan olisi pitänyt kaivata, mutta tottakai päivän aikana ilmeni muita teknologiaongelmia, jotka minun oli korjattava. Onneksi kuume ei ollut ihan hallusinaatiotasoissa, koska siinä pisteessä en kyllä roottioikeuksia pysty käyttämään.
Traders' War oli loistava kirja, ja sen luettuani siirryin Revolution Tradeen. Kun olen uudelleenlukenut koko Merchant Princesin, voinen varmaan sitten ostaa sen jatkosarjan ekan osan. Osaisinpa kirjoittaa kuin Stross. Tai ehkä kirjoittamisella niin väliä, mutta osaisinpa koota tarinoita, tiedettä ja teknologiaa kuin hän.
Tiistai, 14.2. 2017
Päivän satunnaisuus: Pakolaisvastaanottoverkoston ihmiset olivat myös sukunimeltään Talvitie. Mistä lähtien kukaan sen niminen on ollut mitään muuta kuin ksenofobinen oikeistolainen?
Singleness Awareness Day kului vuoteen pohjalla flunssaa potien. Töiden suuntaankaan vilkaiseminen ei houkutellut, olo oli liian epäkoherentti ja kipuinen. Niinpä luin vaan lisää Merchant Princesiä. The Revolution Trade oli epätasainen, kärsi oudosta rytmistä ja huonosta editoinnista, mutta sittenkin oli pakko ihailla sen halua seurata täysin lapasesta lähtenyttä juonta loogiseen päätepisteeseensä. Jos kyseessä olisi roolipelikampanja, en voisi kuin taputtaa pelinjohtajalle, joka ei hetkeäkään koeta de-eskaloida vaan antaa palasten pudota minne sattuu, vähät siitä mitä se tekee maailmalle tai hahmoille.
Illalla kotona vieraili pari tyyppiä Refugees Welcome -verkostosta juttelemassa. Olemme sitten näköjään tarjoamassa vierashuonettamme jollekulle Lähi-Idästä tulevalle piruparalle kotimajoitukseen heti kun sen tämänhetkiset varaukset saadaan käsiteltyä. Tuntuu kovin pieneltä asialta tehdä, mutta on silti tyhjää parempi.
Keskiviikko, 15.2. 2017
Päivän kirja: Strossin Empire Games. Oli mahtava.
Koetin tappaa flunssan vaan makaamalla koko päivän. En täysin onnistunut.
Torstai, 16.2. 2017
Päivän huokaus: Mitä helvettiä junttioikeistolaisen kansanliikkeen oikein on tehtävä, jotta poliisi oikeasti puuttuisi siihen? Ainakaan mielenosoituksesta annettujen ohjeiden noudattamattomuus ei tähän riitä.
En ollut vielä mitenkään terve, mutta töissä oli tiimikehityskeskustelu, jonka väliin jättäminen olisi tarkoittanut uuden 14:lle hengelle sopivan päivän etsimistä. Ennemmin menen kuumeessa duuniin kuin ryhdyn tähän. Eilisen flunssapotemisen ratoksi oli vielä tullut aika raskas sähköpostiviesti asiasta, joka sai minut vielä enemmän kammoksumaan koko tapaamista.
Lopulta tiimikeke oli kuitenkin vähemmän tuskallinen ja enemmän produktiivinen kuin olin pelännyt. Sen jälkeen koetin varata aikaa työterveydestä, mutta aikaa ei olisi saanut kuin ensi viikolle. Ihan sama sitten. Kipeänä en jaksanut lähteä terveyskeskukseen jonottamaan tai selvitellä, miten tällaisina hetkinä pääsee yksityiselle; jäin vaan töihin tekemään niitä hommia, joihin järki riitti.
Kotona Taina koetti järjestää meille hiihtolomamatkaa. Olin niin väsynyt ja kipeä, että ajatus matkustamisesta täytti minut lähinnä inholla. Tiedän, etten matkalla osaa rentoutua - haluan jatkuvasti suorittaa tai tulee ahdistus, koska koomata voisi kotonakin. Mutta suorittaminen ei juuri nyt ollut ollenkaan mahdollista. Niinpä jouduin kieltäytymään melkein kaikista matkustusideoista, ja tämä sai minulle vielä pahemman olon, koska Taina taas tarvitse poistumista pohjoisen talvesta. Ja kaikki kiinnostavat puuhamme ovat kuitenkin sellaisia, että niihin tarvitaan partneri. Toisin kuin viime vuonna, tällä hetkellä kukaan kaverimme ei edes kätevästi asunut missään aurinkoisen Välimeren vieressä.
Perjantai, 17.2. 2017
Päivän mielenmaisema: Sähköjänis - Tekisi mieli ottaa kantaa, mutta en viitsi
Yän aikana poliisi oli sentään vienyt työmatkalleni pesiytyneen junttirasistileirin pois. Toisaalta Donald Trump oli käyttänyt ilmaisua "nuclear holocaust like no other", joten sanoisin että uutisseurannan kannalta lopputulos ei ollut innostava.
Työpäivälle oli ollut suunniteltu oma kehityskeskustelu, jossa olisin valittanut pomolle, että minulla ei ole enää minkäänlaista virhemarginaalia töissäni. Pomo oli kuitenkin sairaana, joten kehityskeskustelu oli peruttu. Tämä oli hyvä, koska jos sitä ei olisi peruttu sairauden vuoksi, se olisi pitänyt perua tietomurron vuoksi. Olisi kyllä ollut jotenkin kuvaavaa sanoa itse pomolle, että en ehdi kehityskeskustella, koskapa eräs palvelimista on murrettu, enkä voi delegoida sen hoitamista kenellekään muulle.
Sain sentään uuden palvelimen murretun tilalle paikalleen järkevässä ajassa. Sitten syöksyin kotiin pelauttamaan Xibalban ekan kauden päätösjakson. Peli oli mainiosti toimiva vauhdikas pulp-seikkailu, jossa oli hyvin toimivaa ongelmanratkontaa, muinaisten mayojen käsittämättömiä koneistoja, luolia, sukeltamista, taistelu krokotiilin kanssa, dynamiittia sekä pelottavia ja mahdollisesti yliluonnollisia asioita. Pelasimme aamuyöhön saakka, ja lopetimme vasta kun sankarit olivat häipyneet paikalta ja jättäneet viholliselleen härnäävän viestin.
Viikonloppu, 18.-19.2. 2017
Ajankohdan silmukka: Tulivuoriliukumäki. Ensin haastavahko kiipeilytehtävä, sitten palkitseva jyrkkä liukumäki alas. Parempi kuin useimmat vesiliukumäet!
Sekä minulla että Tainalla oli lauantaiaamuna massiivinen roolipelikrapula. Lääkitsimme tätä kävelemällä ulkona ja syömällä raikasta salaattia, jotta pystyimme suoriutumaan päivän semisosiaalisista velvoitteista. Tämä tarkoitti Taikan, Jukan, Joelin ja Caiuksen kanssa käyntiä HopLop-seikkailupuistossa.
HopLop oli sekä konseptina että toteutuksena varsin nerokas. Se oli täynnä moneen kerrokseen rakennettuja pehmustettuja juoksu-, ryömintä-, kiipeily-, ja liukuratoja, johon penskat saattoivat syöksyä joko keskenään tai aikuisten kanssa. Kaikki oli rakennettu lasten kokoon ja kaikki toimi lihasvoimalla. Radat eivät olleet putkijuoksua vaan ne haarautuivat jatkuvasti, ja kun katsoi yhtään tarkemmin, rakenteesta löytyi melkoisesti syvyyttä. Joku peli- tai leikkisuunnittelija oli tosiaan onnistunut tässä: paikka imaisi 6- ja 4-vuotiaat sisäänsä oitis, ja aikuisetkin vetivät muka lapsia vahtiakseen pari kierrosta erilaisissa rööreissä. Meno oli oikeastaan luolaisinta missään sisäleikkipuistossa ikinä. Huolimatta todella vinhasta ja pidäkkeettömästä vauhdista koko paikka oli rakennettu siinä määrin turvalliseksi, että vakavia onnettomuuksia oli vaikea kuvitella tapahtuvan.
Kaksi ja puoli tuntia riehuttuaan muksuilta loppui veto ja pääsimme pois. Olimme sen verran naatteja pelaamisen ja lastenkaitsemisen jäljiltä, että painuimme petiin hyvin varhain.
Sunnuntai sisälsi kaupungilla juoksentelua, kun koetimme varustella Tainan tietokonetta pelaamiskuntoon. Lopulta lisävarusteita ei löytynyt, mutta sentään olemassaolevat varusteet toimivat, ja niinpä meillä oli hieno vieraantuneiden sohvaperunoiden sunnuntai-ilta, kun Taina pelasi ratin ja polkimien kanssa Flatouttia, ja minä Mankind Dividediä. Ensi viikko on hiihtolomaa, ja loma on kyllä todella tervetullut.
Maanantai, 20.2. 2017
Päivän ärsytys: Aina aiemmin Deus Ex on kunnostautunut siinä, että sen "mahdottomat valinnat" ovat vain näennäisiä, ja neuvokas tai päättäväinen sankari on voinut löytää dilemmoihin kolmannen vaihtoehdon. Mankind Dividedissä näin ei tunnu olevan.
Huolimatta loman keskelle iskevästä työpuhelusta käytin valtaosan päivästä pelaamalla Deus Exiä.
Tiistai, 21.2. 2017
Päivän juoma: Eeppinen kaakao. Massiivisesti suklaata ja noin vuoren kokoinen möhkäle kermavaahtoa. Ympäristönä larppikartanon näköinen kahvila.
Hienon talvipäivän johdosta kävelimme Seurasaareen syöttämään tirppoja ja etsimään geokätkön. Kerebraalisemmissa hommissa koetin lukea Ken MacLeodia, mutta en oikein vielä innostunut. Charles Strossin kirjat ovat niin tarkalleen minua varten kirjoitettuja, että niiden jälkeen kaikki muu tuntuu aina vähän harmaalta.
Keskiviikko, 22.2. 2017
Päivän piruparka: Pahoinvoiva kokki laivan ravintolassa
Iltapäivästä siirrymme keskustan kautta laivaan, joka lähtee kohti Tukholmaa. Viking Line on päivittänyt hyttimme puoli-ilmaiseksi luksusmalliin, joten meillä on mm. televisio, jota kuitenkaan en saa näyttämään taskutietokoneeni sille lähettämää signaalia. Ei sitten Supergirliä tai omia elokuvia.
Melko nopeasti käy ilmi, että ulkona on järkyttävä tuuli, mikä tietenkin merkitsee hulppeaa merenkäyntiä. Laiva vaappuu kuin teekkari vappuna, ja sekä minä että Taina saamme pahoinvoinnin huolimatta syömistämme lääkkeistä. Reagoimme tähän eri tavoin: minulla olo pysyy hallittavana vain jos makaan paikallani, Tainan taas on pakko olla jaloillaan tai ainakin istuallaan. En edes harkitse syömistä.
Yö on varsintuskainen. Joskus pikkutunneilla keinunta hellittää sen verran, että saamme nukahdettua, mutta huomisesta saattaa tulla aika väsynyt päivä.
Torstai, 23.2. 2017
Päivän eläimet: Undulaattikaksikko Luna ja Jindi
Hieman ennen heräämistä nautimme valtavan buffet-aamiaisen, ja sen voimin lähdemme tallustelemaan Tukholman syövereihin. SF Bokhandelnista mukaan tarttuu hassu animevaikutteinen lautapeli, mutta paikan rope- ja sarjakuvavalikoima eivät oikein innosta. Metrokortin hankkimisen jälkeen otamme kyydin betonilaatikkolähiöön, josta löytyy uimahalli, tai oikeastaan pieni vesiseikkailupuisto.
Ilmeisesti on jotenkin tavanomaista, että tukholmalaiset uimahallit sisältävät vesiliukumäkiä, poreltaita ja muita kylpylällisyyksiä. Meille tämä sopii hyvin, koska lyhyen yöunen jälkeen fiilistä on lähinnä kellua lämpimässä vedessä ja ottaa iisisti. Vesipuisto on arkipäivänä lähes tyhjä. Aivan täysiä ammeperunoita emme kuitenkaan ole, koska seikkailualtaaseen on rakennettu virtausluola, jonka kanssa jaksamme leikkiä useita kierroksia. Jos katto olisi matalammalla, tämä olisi hieno paikka vesitukosharjoittelulle.
Iltapäivästä nousemme vedestä, ja junailemme Södermalmille tapaamaan Johanneksen. Etnisen ruuan jälkeen luolailijakaverimme vie meidät kotiinsa jossain Pohjois-Tukholman lähiössä. Hänen kotinsa on oikeasti aika huitsin kuussessa, mutta se osoittautuu moderniksi kerrostaloasunnoksi, jota hän jakaa puolisonsa Manuelan sekä kahden undulaatin kanssa. Undulaatit Luna ja Jindi eivät ole fasistisesti häkissä, vaan ne lentelevät vapaasti pitkin asuntoa. Ne ovat ällistyttävän söpöjä. Ne ovat myös valtavan innoissaan meistä, ja pitävät uskomatonta meteliä ja vaativat huomiota.
Perjantai, 24.2. 2017
Päivän heräteostos: Rat Queens 1. Mitään en tästä tiedä, mutta jotkut olivat raportoineet siitä positiivisia.
Laivalla saadun vähäisen yöunen vastapainoksi nukumme yli kymmenen tuntia. Aamulla heräämme Lunan ja Jindin metakkaan. Johannes poistuu töihin, Manuela ja undulaatit hengaavat meidän kanssamme. Koen elämäni Disney-prinsessaisimman hetken, kun molemmat linnut lennähtävät pääni päälle istumaan lukiessani Johanneksen luolageologiakirjaa.
Hennomme jättää tirpat oman onnensa nojaan ja lähdemme kiipeilemään. Klättrecentret Solnassa osoittautuu aivan mainioksi sisäkiipeilyhalliksi: paikka ei ole samalla tavoin valtava kuin vaikkapa Salmisaari, mutta reittisuunnittelu on erinomaista. Ruotsalaiset pitävät edelleen kovasti säännöistään eivätkä anna meidän liidata suorittamatta erikseen varattavaa liidikoetta. Yläköysittelyssäkin kuitenkin riittää onneksi niin paljon tekemistä, ettei tämä aivan sietämättömästi ärsytä.
Vietämme kiipeilyseinällä neljä tuntia, ja lähdemme pois vasta kun käsissä ei ole enää yhtään voimaa. Olisipa Helsingissäkin paikka, jossa olisi tällaisia reittejä; sen sijaan meillä Tapanila ja Salmisaari tuntuvat keskittyvän itsevarmistavia käyttäviin satunnaisvieraisiin sekä tosi hardcore-kiipeilijöihin, ja meidän kaltaisemme keskinkertaisuudet on lähes täysin unohdettu.
Kiipimisen jälkeen sorrumme shoppailemaan. Iskemme useisiin Tukholman keskustan sarjakuvakauppoihin ja ostamme niin paljon sarjakuvia kuin reppuihimme suinkin mahtuu. Niihin mahtuisi enemmän, jos olisin etukäteen tiennyt, ettei täällä saa liidata, mutta nykyisellään mukana raahattava 50-metrinen köysi asettaa selvät rajat kulutushulluudellemme.
Lauantai, 25.2. 2017
Päivän hankinta: Vasarahai-jääkaappimagneetti. Nyt olemme melkein oikea perhe.
Undulaattiherätyksen jälkeen pakkaamme kamamme ja saamme Johannekselta ja Manuelalta kyydin Hagaparkeniin. On synkkää lähteä hassujen tipujen luota, mutta sentään Hagaparkenissa on iso akvaario. Siellä ihastelemme purkkiriuttoja ja valtavaa tankkia, jossa hämärässä vedessä uiskentelee ainakin kolmea erilaista hailajia. Hait ovat valtavan kiinnostavia, ja käytämme varmaan ainakin tunnin pelkästään istumalla niiden seinän toisella puolella ihastelemassa.
Akvaarion yhteydessä on trooppista sademetsäpuutarhaa ja vaarallisia robottieläimiä. Kun viimein hennomme lähteä, nälkä on hirmuinen. Tukholman metron ja ravintoloiden aukioloaikojen kanssa sekoileminen turhauttaa, mutta lopulta saamme syötyä hyvän lounaan katukeittiössä ennen laivaan siirtymistä.
Merenkäynti ei ole yhtä hurja kuin tullessa. Istumme laivan oleskelutilassa lukemassa sarjakuvia. Ms. Marvel ja Batgirl ovat erinomaisia, Spider-Gwen kelvollinen muttei pärjää noiden rinnalla. Pianisti soittaa kaksi tuntia merihissimusiikkia, muttei sentään sorru kertaakaan Phil Collinsiin. Olisipa lentomatkustaminenkin tällaista.
Sunnuntai, 26.2. 2017
Päivän suosikkihahmo: Rat Queensin Betty
Helsingissä oli poissaollessamme satanut lunta. Ei kiitos, voisiko tulla jo kevät? Päivä kului sarjakuvaterapian parissa. Huominen työpäivä ei kiinnostanut tippaakaan.
Maanantai, 27.2. 2017
Päivän viha: Uusavuttomuus
Junassa seistessäni tajusin, että ajatus työnteosta ei suinkaan käynyt vähemmän ahdistavaksi keskustan lähestyessä. Osa tästä johtui tekemästäni taktisesta virheestä: olin pitänyt lomaa juuri ennen kehityskeskustelukierrosta enkä sen jälkeen (mutta Tainan hiihtoloma on silloin kun on, ei silloin kun haluaisin sen olevan). Osa oli tavallista lomaltapaluuahdistusta, osa imposter syndromea, ja loppuosa ihan silkkaa työväsymystä. Ei suinkaan auttanut, että duunissa odotti vähiten osaamani tehtävä: henkilöstöhallinto.
Kahta kehityskeskustelua ja yhtä suunnittelupalaveria myöhemmin olo oli kuitenkin yhä melkein inhimillinen, mutta eikös sitten mailitse käyty taas rakentavaa atk-tukihenkistä keskustelua:
Hakattuani päätä pöytään lähdin kotiin katsomaan animea. Huominen on epäilemättä yhtä nautittava päivä.
Tiistai, 28.2. 2017
Päivän hilpeys: Matrix management
Kehityskeskustelut jatkuivat, samoin semihankalat palaverit. Päivään tuli kuitenkin yllättävä valopilkku, kun kaupungin kirjastosta löytyi digitaalisessa muodossa hyvää scifiä. Viimeisimmän Stross-putken jälkeen olin ollut vähän suuntaa vailla ja työmatkalukemiseni olivat olleet puoliväkinäistä: Ken MacLeod ei ollut uponnut, Nick Mamatas oli edelleen ollut lähinnä ärsyttävää, ja olin jopa aloittanut Berlin Noirin tokan osan lueskelun, vaikken ollut edes pitänyt ekasta. Mutta nyt lukulaitteeseen tipahti Chuck Wendigiä ja Linda Nagataa.
Tietysti, koska kaikki on aina aivan typerää, kirjaston e-kirjat olivat DRM-kirottuja, ja satunnainen lukija ei edes saisi niitä sopimaan lukulaitteeseensa. Onneksi en olekaan kuka tahansa ääliö ja olen jo kauan sitten osannut googlettaa "epub DRM removal". Toivottavasti myös tyypit, jotka lainaavat vaikkapa Epäsoinnun periaatteita e-kirjana kirjastosta osaavat saman.
