Joulukuu 2016: Omakustantamisen maailma
Torstai, 1.12. 2016
Päivän positiivinen asia: Yllättävän sujuvasti mennyt virtuaalipalvelimen siirto alustalta toiselle
Töihin päästyäni laskeuduin kellarin konehuoneeseen, ja käytin pari tuntia siirrellen virtuaalipalvelinta uudelle alustalle. Sitten kiipesin takaisin oman työpöytäni ääreen, ja käytin useita lisätunteja perustaakseni uusia virtuaalipalvelimia ja hävittääkseni vanhoja. Teknistä perushäsäämistä, mutta juuri sellaista jota levoton mieleni sillä hetkellä kaipasi.
Kotona kirjan perkaaminen jatkui. Kauheita lausehirviöitä olenkin päästänyt näpeistäni. Onneksi Taina pätkii ne äidinkielenopettajan miekallaan pienemmiksi tai surmaa kokonaan.
Perjantai, 2.12. 2016
Päivän plugini: ckeditor
Museon www-palvelimen alustan päivittäminen oli ollut jonossa jo vuoden, ja tänään sain viimein sen tehtyä. Nyt se voikin sitten palata pinon pohjimmaiseksi keräämään uusia turvapäivityksiä. Päivittelyn jälkeen lähdin kohti museon pikkujouluja.
Pikkujouluissa tajusin tämänhetkisen työyhteisöpulmani: minulla ei ole enää museolla yhtään kavereita. On alaisia, on pomo ja on "asiakkaita", muttei ketään jonka kanssa voisin vain hengata. Oma tiimini on kiinnostuksiltaan ehkä minua lähimpänä, mutta en viitsi heidän seuraansa jatkuvasti tuppautua kun heille pitäisi kuitenkin jättää vapaus valittaa paskasta pomostaan jos heistä siltä tuntuu. Niinpä tyydyin syömään ja vaihtamaan pari sanaa parin ihmisen kanssa, ja sitten pakenin paikalta.
Sentään Niinan synttäreillä oli vähän enemmän minun tyylistäni porukkaa ja sain annoksen roolipelaajaseuraa. Sielläkin tosin ihmisten isoin puheenaihe tuntui olevan burnout tai politiikka. Vaikkeivät nämä aiheet saa minua samalla atvoin inhon valtaan kuin vaikkapa lapset, asuntolainat, ruuanlaitto tai sisustus, on niistäkin vähän raskasta puhua.
Viikonloppu, 3.-4.12. 2016
Ajankohdan sankari: Poliisietsivä Linda Felber
Viikonlopun ohjelma koostui kiipeilystä ja pelinkirjoittamisesta. Jälkimmäisessä oli helkkaristi hommaa - taustamateriaalia olin kyllä luonut vaikka miten paljon, mutta olin näköjään unohtanut nakutella sen ympärille minkäänlaista juonta. Onneksi kun taustaa on riittävästi, juonet ovat melko helppoja.
Kiipeilyssä tuli ensin eteen vastoinkäymisiä, mutta lopulta Tapanilaan päästiin kuitenkin, ja siellä meno oli varsin hyvää. Uskaltauduin liidaamaan 6A:n reittiä, ja eihän se puhtaasti mennyt - mutta ei ihmekään, koska reitti oli jokseenkin pelottava, enemmän taitoa kuin voimaa kysyvä. 6B:n reitti ei mennyt edes yläköydellä, 7A taas vaati liikettä, joka oli nykyiselle käsiulottuvuudelleni mahdoton. Sittenkin kiipeily oli hauskaa ja edistystä oli tapahtunut. Tainakin innostui hieman liidaamaan ja taistelemaan 6B-tasoisen reitin kanssa.
Muun ohella katsoimme brittiläis-saksalaisen trillerisarjan nimeltä Paranoid. Ihan hauska se oli, vaikkei kovin laadukas; lupailtu salaliittomeininki oli lopulta kevyempää kuin olisin toivonut ja pari hahmoa roikkui idioottipallossa kiinni kaksin käsin. Positiivisena puolena mainittakoon, että ilmeisesti design docissa oli ollut linjaus "jos hahmolla on yksikin vuorosana, on hahmon oltava jotenkin omituinen", ja tätä oli tottavie noudatettu. Kaikki hahmot olivat vähän kummallisia, ja kummallisuuteen tuntui joka tapauksessa olevan jonkinlaiset perusteet. Lisäksi sarjan straight man ei ollut sen päähenkilö, ainoastaan kontrastia muiden häröilyyn luova nuori nätti valkoinen kundi.
Maanantai, 5.12. 2016
Päivän viha: Neljän metrin korkeudessa olevat näytöttömät työasemat
Käytin koko päivän tappelemalla museon näyttelykoneiden kanssa. Valitettavasti yt-neuvottelujen myötä niiden paikallinen hallintasalasana oli kadonnut talosta, ja kun koneet olivat pudonneet verkosta, piti jokaiseen koneeseen ensin murtautua jotta ne saisi takaisin verkkoon. Parissa tapauksessa tämä oli vain simppeli kräkkäys, mutta useimmiten sitä edelsi vitriinien päälle kiipeäminen näppäimistön, hiiren ja ehkä näytönkin kanssa tai muu rehelliseltä työltä kuulostava toiminta.
Kahdeksan tunnin jälkeen kymmenen näyttelykonetta oli palautettu hyväksyttävään tilaan. Puolet vielä oli jäljellä. Olisin jäänyt töihin illaksi jatkamaan taistelua, mutta vahtimestarit olivat poistumassa talosta, ja näyttelysähkö on niin eksoottinen, etten viitsi sen kanssa itse jäädä nollaperehdytyksellä leikkimään. Aivan sama, eivät ihmiset meillä infonäyttöjen vuoksi käy kuitenkaan.
Tiistai, 6.12. 2016
Päivän luku: 1190 EUR per natsi
Itsenäisyyspäivä alkoi roolipelaamisella. Devil and the Deep Black Skyn tokan kauden eka jakso pelattiin taas puoliksi etäyhteydellä Japaniin, ja se sisälsi sotilaiden pitkää lomaa sekä kotiväen kohtaamisen vaikeutta. Tämäkin peli oli melkein jouduttu siirtämään tosimaailman natsien takia, mutta olin sitten todennut, että elämäniloni tuhoutuu jos roolipelaamaan ei koskaan pääse vain koska natsit ovat marssimassa taas. Niinpä roolipelasimme ensin, ja pelin päätyttyä lähdin osoittamaan mieltä natseja vastaan.
Ulkona oli pirun kylmä, mutta natsivastaisessa miekkarissa oli silti pari tuhatta ihmistä. Natsimiekkarissa oli kuulemma pari sataa, mutta en ikinä edes nähnyt natseja: poliisirivistö välissä oli suuri ja tiukka. Kun mieltä oli osoitettu, kävin syömässä ja leffassa katsomassa Arrivalin, joka oli todella erinomainen. En sano siitä spoilaamatta paljon, mutta se jatkaa laatuscifitarinoita valkokankaalla. Leffa oli myös jännittävin (ei sama kuin pelottavin) ehkä 30 vuoteen.
Kotona sorruin lukemaan netistä itsenäisyyspäivätyhmäilyjä. Ns. oman puolen ääliöt hurrasivat tolvanalle, joka oli hyökännyt natsimiekkarin kimppuun, piessyt ruotsalaisen natsin sairaalaan ja joutunut putkaan. Itseäni tämä vain masensi. Natsit varmaan suunnattomasti lannistuvat tällaisesta, ja mediahuomio tulee taas olemaan luokkaa "anarkistit tappelivat ja riehuivat rehtien oikeistonuorten reippaillessa".
Keskiviikko, 7.12. 2016
Päivän nitpick: Gamemasters have no sense of scale
Aamu alkoi sähköpostiviestillä kriisipalaverista. En olisi kaivannut juuri tällaista lisäriesaa elämääni. Olen nyt ollut kriisimoodissa aivan tämän koko vuoden ellei pidempäänkin, hieman voisi jo hellittää. Päivä haaskautui palavereihin, mutta sentään sain niiden välissä tehtyä teknisiä asioita.
Illasta siirryin Kulosaareen pelaamaan New Baddon -kampanjan ekan osan. Vaikka hahmollani on näennäisesti raskas johtoasema, sitä kompensoi onneksi nuoruus, yli-itsevarmuus, hedonistinen biseksuaalisuus sekä omien ja kavereiden hulppeat taitotasot. Tuoreen varaskiltamme ensimmäinen ryöstö sujui kuin tanssi, toisen suunnitteluvaiheessa oli jo hieman haasteita, mutta sitten peliaika päättyi. Tajusimme, että pelaajaporukasta saa näppärän kolmen hengen taksikombon, mikä helpotti kotiinpääsyä eikä ollut edes mielettömän kallista.
Torstai, 8.12. 2016
Päivän tarvittava esine: Rönsysäästöpossu, johon pitää pistää kolikko aina kun kesken palaverin lähtee juoksemaan jonkin asiaan kuulumattoman rönsyn perään
Nukuin todella huonosti ja vähän, ja joskus kuuden jälkeen luovutin kokonaan. Kiskoin itseni töihin koomailemaan, ja tietysti koko päivä oli pelkkiä palavereja. Iltapäivästä lähdin varhain, koska olin oikeasti tässä kunnossa täysin hyödytön. Kotona vastustin kiusausta mennä heti nukkumaan, ja pidin itseäni Shadow of Mordorin avulla hereillä kahdeksaan asti.
Perjantai, 9.12. 2016
Päivän käännöskukka: Liitoshitsaaja - Flying Shit Recipient
Raadoin duunissa aikani, sitten käväisin kotona, ja illalla siirryin Kaislaan juhlistamaan Tiemuksen syntymäpäiviä. Viivyin baarissa niin kauan, että vuorokausi vaihtoi, ja juhlinnan aihe vaihtui omiksi synttäreikseni.
Oikeasti olin vähän liian väsynyt moiseen ilotteluun. Olisin tahtonut olla kotona kirjoittamassa peliä tai pelaamassa, mutta ihmisten ilmoillakin oli kyllä kiva olla. Ärsyttävä puoli lähiössä asumisessa on, että kun päättää lähteä baarista kotiin, ei kotiin voi vaan kävellä, vaan pitää jumpata kaikenlaisen julkisen liikenteen kanssa. Koetin ylipuhua Tiemusta ja Jannikaa muuttamaan myös Pohjois-Haagaan sillä logiikalla, että sitten voisimme liikkua yhteistaksilla tällaisessa tilanteessa. Ei niin että niitä aivan kauhean usein tulisi.
Viikonloppu, 10.-11.12. 2016
Ajankohdan voitto: Vapaus luolaseuran puheenjohtajuudesta
Lauantaina oli luolaseuran syyskokous ja pikkujoulut. Syyskokous vapautti minut viimein puheenjohtajan tehtävästäni, ja hallitusvastuusta kokonaan. Vapaus kuuden vuoden jälkeen maistui suloiselta. Kokouksen jälkeen ryömittiin laatikossa, saunottiin ja syötiin. Selvisimme vielä saman syklin puolella kotiinkin, vaikka myöhäiseksi se meni.
Sunnuntaina laadin luolaromaanin julkaisuvedokset kuntoon, ja käynnistin verkkomyynnin testaamisen. Ensimmäiset koeostajat saivat kirjansa ongelmattomasti, joten jahka mainostuskoneisto saatetaan laukaisutilaan, voi tämänkin tekstin julkaista armottoman maailman ruodittavaksi. Viimeinen läpiluku oli vähän tuskallinen: kaikenlaisia rakenteellisia heikkouksia ja ongelmia hyppäsi vieläkin esiin. Mutta loputtomasti ei voi asioita viilata, ja kun mitään nopeaa parannusta yhteenkään pulmaan en keksinyt, on varmaan aika heittää tämäkin teos pihalle. Huomenna.
Maanantai, 12.12. 2016
Päivän karmivuus: Oman e-kirjakaupan toimivuus
Päivää dominoi oudosta suunnasta tullut minulle kuulumaton homma, josta en ollut tarpeeksi välkky kieltäytyäkseni. Ei niinkään ajankäytöllisesti kuin pään sisäisesti; ihan oikeitakin töitä tein päänpuistelemisten välissä.
Kotona sitten vedin syvään henkeä ja puskin luolaromaanin ulos kylmään maailmaan. Taina suoritti markkinointia Naamatussa, minä nakkelin arvostelukappaleita kirjablogaajille siinä toivossa, että samat tyypit jotka olivat jaksaneet luke Epäsoinnun periaatteet saattaisivat kirjoittaa tästäkin jotain.
Tiistai, 13.12. 2016
Päivän työrauhan takaus: Työskentelin kellarin konehuoneessa. Ei häiriöitä.
Koska luolaromaanikaan ei muuttanut minua yön yli miljonääriksi, oli tämäkin päivä vietettävä palkkatöissä. Tappelin virtuaalikoneongelmien kanssa valtaosan päivää, mutta väliin mahtui kyllä kaikkea muutakin pikkusilppua. Koen vaihteeksi ahdistusta siitä, että meidän suuressa julkistuksessamme viikon kuluttua minulla on vain marginaalinen rooli - tehtäviä on tekemättä vaikka miten paljon, mutta mikään niistä ei oikein osu osaamisalueelleni.
Eilisen satunnaisnakittaja koetti iskeä uudelleen, mutta sain sanottua hänelle, etten oikeasti en ole hänen atk-tukensa ja että itse asiassa asian pitäisi olla toisin päin. Ottaen huomioon miten tyly ja kauhea ihminen yleensä olen, on täysin pöhköä millaiset syyllisyydentunnot saan aina kun kieltäydyn hommasta. Tämä tosin taitaa olla yleinenkin piirre ihmisissä.
Kotona hakkasin örkkejä kunnes näppeihin alkoi sattua. Jonkinlainen flunssantapainen kolkutteli myös ovella. Jos tässä vaikka jouluksi sairastuisi niin olisi valtion työntekijän velvollisuus täytetty.
Keskiviikko, 14.12. 2016
Päivän huvitus: Täydellisyyttä parannettu
Fysioterapian ja rokostusten vuoksi työaika venyi iltaan, mutta hommia sain tehtyä melkoisesti. Vaihteeksi jaksoin jopa vilkaista roolipelipuolelle, haeskelin pelipäivää ja kirjoitin wikeissä parin edellisen pelin kuvauksia kuntoon. Kiipeillä ei voinut, koska Taina oli kipeä ja koska aika ei olisi millään riittänyt.
Torstai, 15.12. 2016
Päivän epäjohdonmukaisuus: Windowsin levyjaot. Pysyvät voimassa, jos kiintolevyn vaihtaa toiseen, kunhan asemakirjain pysyy samana. Eivät pysy voimassa, jos virtuaalipalvelimen siirtää uudelle alustalle. Täh.
Kymmenen tunnin työpäivän jälkeen sain viimein turhimman www-palvelimemme siirrettyä turhimmalle virtuaalipalvelinalustalle. Olisin ennemmin pyyhkinyt koko palvelimen olemattomiin, mutta ihmisillä on siellä tauhkaa eivätkä he suostu luopumaan siitä tai siirtämään sitä. Jonain päivänä tuon ylläpito loppuu ihan oikeasti.
Kotona ei jäänyt liiemmin aikaa olemiselle. Liikunta olisi houkuttanut, mutta partneria ei ollut ja joka tapauksessa into lähteä pimeään oli matala. Otelauta sai toimia kiipeilyn korvikkeena. Sentään pystyn nykyään roikkumaan siinä.
Viikonloppu, 16.-18.12. 2016
Viikonlopun tuska: Iho on jostain syystä tänä talvena aivan riekaleina
Jatkoin virtuaalipalvelinmigraatiota, ja viimein päädyin koneeseen, jossa oli niin monimutkaisia virityksiä, ettei minun olisi järkeä yrittää siirtää sitä haastattelematta sen käyttäjiä - ja koska he olivat kaikki kiinnni muissa jutuissa, en viitsinyt häiritä heitä tarpeillani. Sen sijaan tein hallinnollisia rästihommia ja säädin näyttelykoneita kuntoon.
Viikonloppu tuli hyvin tarpeeseen. Lauantaiaamupäivästä Karo ilmestyi paikalle, ja kävimme Tapanilassa kiipeilemässä. Olin surkea, mutta tämä ei tullut yllätyksenä. Liidasin kolmea helppoa reittiä, yläköysittelin kolmea keskivaikeaa ja mikään ei sujunut niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta sentään tulin hieman liikkuneeksi.
Sunnuntain käytin flunssaa parantelevan Tainan kanssa koomaamalla tv-sarjojen ääressä. Mr. Robot oli kyllä hyvä, vaikkakin hieman liiaksi yhteen tarpeettoman tuttuunkin nokkelaan kikkaan nojaava. Kuitenkin se sai pisteet kotiin reippaan pelottomasta sosiaalisesta näkökulmastaan. Kun keskiluokka häviää, ei kellään joka ei ole superrikas ole enää mitään menetettävää.
Maanantai, 19.12. 2016
Päivän hyvä uutinen: Saimme rahoitusta lajitunnistusjärjestelmän päivittämiseen
Vaikka työpäivä olikin melko reipas, kotiin päästyäni työahdistus iski taas kimppuun. Projekti, jonka kanssa olemme painineet koko vuoden pitäisi saada ulos, ja silti tuntuu siltä, että siihen tulee vain koko ajan uusia ja uusia tehtäviä ja deadlinet ovat paukkuneet kauan sitten. Mikä vielä pahempaa, en ole itse asemassa jossa voisin sanoa "nyt vittu riittää, tää on pakko saada ulos ovesta nyt eikä huomenna". Eihän sitä toki ole, paitsi että joululomalla rentoutumisen edellytys ainakin minulla olisi, että jotain on valmiina. En edes tiedä, miten tämä vaikuttaa koodaajiin, enkä uskalla kysyä.
Koetin paeta pahaa oloa Hitman: Blood Moneyn pariin. Murhasin ihmisiä sotkuisesti ja siististi, ja nautin niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin. Emergentti pelaaminen on parasta. Peli voisi toki olla vieläkin emergentimpi, mutta nykyiselläänkin se on ihan omanlaistaan neroutta.
Tiistai, 20.12. 2016
Päivän räntti: Perkeleen kommunikaatiovammaiset
Tänään halusin taas ravistella ihmisiä töissä. Oikeammin, halusin ottaa menettelytavan ja viedä sen vajan taakse ammuttavaksi. Vihaamani menettelytapa koski sähköpostin edelleenlähettämistä.
Toistuvasti duunissa tulee vastaan noin miljoonan kilometrin top-posted sähköpostinvaihto, jonka viimeinen vastaanottaja on todennut että hei, tässähän onkin tekninen pulma, nakkaanpa sen Darelle. Mitään järkevää summausta ongelmasta ei tule; eka top-post sanoo vain jotain tyyliin "Dare, mitä mieltä tekniikka on tästä?", ja jättää minut lukemaan noin 20-40 kokonaan quotattua, rönsyilevää viestiä asiasta, joka ei yhtään kiinnosta, ja jonka seasta pitäisi löytää tekninen ongelma.
Ei näin. Ei saatana näin.
Työaikani on arvokasta. Hitto, kaikkien työaika on arvokasta, ja sitä tulee kunnioittaa. Minulle ei tulisi mieleenkään lähettää jollekulle jotain epämääräistä viestiä, josta ei kävisi heti ilmi, mitä vastaanottajalta odotetaan ja mitä asioita hänen tulee tietää. Jos kyseessä on monimutkainen sähköpostivaihto, kirjoitan itse siitä selkeän koosteen, siten, että oikeastaan viestiini pystyy vastaamaan pelkästään itse kirjoittamani osan perusteella. Muu viesti on taustaa, jonka voi lukea mikäli kokee tarvitsevansa lisätietoa.
Jostain syystä juuri kukaan muu ei tee näin. Jostain syystä paljon tavallisempaa on lisätä alkuun yksi lause jostain ilmiselvyydestä, ja jättää viestiketju minun kammattavakseni.
Syy tähän on tottakai se, että kaikilla on kiire, ja että on paljon nopeampaa lähettää sähköpostiviesti seuraavan lukijan perattavaksi kuin käyttää aikaa siihen, että selittää mistä on kysymys - vaikka lähettäjälle epäilemättä on paljon parempi hahmotus tilanteesta, ja veisi häneltä huomattavasti vähemmän aikaa summata olennainen ongelma kuin pudottaa salapoliisityö jollekulle, jolla ei ole hajuakaan siitä, mistä on kysymys. Mutta omaa työaikaa säästyi, ja tekniikallahan ei ole parempaa tekemistä kuin etsiä tekstimuurista olennaista sisältöä.
En ole keksinyt sopivan aktiivis-aggressiivista suhtautumiskeinoa tällaiseen viestintään. Top-postaamisen käänteinen logiikka on osa ongelmaa tässäkin, enkä tajua millainen mielen kieroutuma on oltava, että se tuntuu johdonmukaiselta. Taas peräänkuulutan sähköpostin käyttökoulua työelämässä oleville.
Keskiviikko, 21.12. 2016
Päivän motkotus: Diversiteetin puute Rogue Onen kapinallisissa. Yksi nainen, yksi droidi, yksi ei-ihminen, pah.
Vihdoin ja viimein, noin kuusi kuukautta aikataulusta myöhässä, saimme potkittua ulos Lajitietokeskuksen uuden verkkopalvelun. Nyt voi hakea ja analysoida luontodataa vaikka millaiseen projektiin ja selvitykseen, joko sivulta tai avoimia rajapintoja käyttäen. Omalta osaltani tuo myös tarkoittaa, että stressi lievenee hieman kun siirrytään ylläpitoon, bugikorjaukseen, uusien toimintojen kehittämiseen ja muuhun vähemmän monumentaaliseen.
Juhlin käymällä Tainan ja Velman kanssa katsomassa Rogue Onen. Se oli vallan mainio Star Wars -tarina, joka tuntui myös hyvin ymmärtävän, mikä mytologiassa on parasta ja miten sitä kannattaa käyttää. Hahmoja ei kauheasti ehditty rakennella ja ne jäivät hieman pahvisiksi, mutta omalta osaltani olin tullut paikalle vain katsomaan avaruussotaa, ja sitä kyllä sain. Leffassa oli siisteintä imperiumi vs. kapinalliset -matsia milloinkaan, mahdollisesti hienointa aluspohjaista avaruustaistelua, mitä olen koskaan valkokankaalla nähnyt. Vähäisintäkään järkeä missään ei tietysti ollut, mutta duh, Star Wars.
Torstai, 22.12. 2016
Päivän half-game -kommentti: "Have you ever actually had 'the sex' ?"
Yöuni oli jotenkin jäänyt hieman lyhyeksi, joten olin töissä aivan koomassa. Onneksi uusi lajitietokeskus toimi hienosti ja vakaasti.
Pilkittyäni duunipäivän läpi poistuin Kulosaareen pelaamaan New Baddonin Varkaiden killan edesottamuksia. Tänään ohjelmassa oli tehokas huutokauppakamarin ryöstö, sekä kilpailijoiden tontin haltuunotto järkyttävällä väkivallalla. Suunnitelma on vain lista asioista, jotka eivät tapahdu.
Joulu, 23.-25.12. 2016
Ajankohdan ylpeydenaihe: "Not the Dark that Kills You - 5.00 avg rating"
Viimeinen työpäivä ennen joululomaa meni sekalaisissa pikkuhommissa. Sitten singahdin lomalle. En edes yrittänyt olla sosiaalinen, vaan keskityin stressistä irti päästämiseen. Otin ihmiskontaktia ainoastaan minimaalisessa määrin ja suorastaan tunsin, kuinka vanne pään ympärillä hölleni.
Joulupeliksi valikoitui XCOM 2, ainoa finalisti matriisisissa, jonka komponentit olivat spektaakkeli, hyvä mekaniikka ja järjestelmien syvyys. Sissisota muukalaisia vastaan oli erinomaisen tunnelmallista Devil and the Deep Black Skyn hahmoilla pelattaessa. Kun pieni virhearvio koitui kapteeni Skarsgardin kuolemaksi ja rampautti hänen kokeneen joukkonsa, joutui alikersantti Falk ottamaan joukon paljon kokemattomampia nuoria sankareita epävarmalle tehtävälle. Toisin sanoen, meno oli aika lailla samanlaista kuin kampanjassani.
Kuitenkin XCOM 2:n vaikeusasteet oli viritetty vähän liian tiukalle: strateginen taso oli hämärä, ja pienistä virheistä seurasi heti massiivinen rangaistus. Lopulta aivan hirvittävän epäreilu tehtävä tapatti porukastani niin monia etten saanut täyttä tiimiä kokoon, ja sitä seurannut vajavaisella porukalla yritetty kriittinen operaatio tapatti sitten loputkin toimintakykyiset tyypit. Muukalaiset voittivat taas.
Videopelihelvetin lisäksi Taina mainosti maailmalla luolakirjaani ja tuloksena se oli löysi ensimmäiset kaveripiirin ulkopuoliset faninsa. "I had to read this book in one sitting being absolutely unable to put it down. Extremely well written ... This had me on the edge of my seat" sanoo eka (ja ainoa) Amazonin arvostelu, enkä tosiaan tunne sen kirjoittajaa mistään. Ei taida olla edes tutun tuttu.
Joulupäivän iltana katsoimme myös Babadookin. Sen jälkeen oli todella vaikea saada unta ja halauksetkin tuntuivat pelottavilta.
Joululoman häntäpää, 26.-27.12. 2016
Ajankohdan puuha: Petin pohjalla koomaaminen
Tapaninpäivänä heräsin kurkkukipuun ja kuumeiseen oloon. Päivälle oli kaavailtu peli, mutta vaikka ehkä olisin juuri ja juuri ollut pelautuskunnossa, päätin silti raskain sydämin perua sen. Uudenvuodenaattona pitäisi suunnata Walesiin, ja jos olen nyt kipeä, pitää koettaa kaikin keinoin parantua ennen reissun alkua.
Niinpä käytin päivän lukemalla. Tapailin vähän XCOM 2:n alkua edellisen ragequitin jälkeen, ja samalla keksin hahmopoolin ilot. Koomapuuhana laadin käytännössä koko Devil and the Deep Black Skyn hahmokatraan jaettavaksi pelihahmotiedostoksi.
Tiistaina olo oli hieman parempi, joten sain jopa käytyä ulkona. Katselin Tainan kanssa myös Sense8:n jouluspesiaalin, joka oli varmaan jouluisin juttu jota tänä vuonna tuli tehtyä. Siirappista ja ällön söpöä, juuri sitä mitä tarvitsinkin.
Keskiviikko, 28.12. 2016
Päivän fiilis: Jos vaikka ei flunssa iskisi silloin kun on juuri lähdössä lomalle.
Töissä joululoma oli jotenkin onnistunut tuottamaan aivan valtavan määrän tietoteknis-hallinnollista spagettia, ja koko päivä kului sen oikomisessa. Kotona aloitin verkalleen luolaretkeä varten pakkaamisen.
Luola-lehtikin tuli painosta, ja lähti matelemaan kohti tilaajia. Illalla sitten totesin, että minulla oli 37.5 lämpöä. Helvetti.
Torstai, 29.12. 2016
Päivän korvamato: Leonard Cohenin Hallelujah, eri esittäjien versioina
Koetin pitää etäpäivää, mutta olo oli sen verran huono, että se muuttui sairaspäiväksi. Vähän töitä sain tehtyä, kaikkea rästihommaa olisi kuitenkin ollut. Ei hyvä.
Tukkoisen olon läpi oli pakko käydä kaupassa hakemassa tarpeistoa luolaretkeä varten. Vaikka piruako niillä muka teen, jos olo on ensi viikollakin tällainen.
Perjantai, 30.12. 2016
Päivän pelihahmo: Kapteeni MacKay. Kapteeni.
Flunssaa, pakkaamista, XCOM 2:n pelaamista, epätoivoa, yrityksiä mennä varhain nukkumaan. Huomenna Walesiin.
Lauantai, 31.12. 2016
Päivän klassikon tuho: Readingin huoltoaseman fish and chips myydään nykyään nimellä cod and fries, ja se on entistäkin pahempaa.
Yö on mennyt surkeasti, mutta onneksi asumme nykyään lentoaseman lähellä ja onneksi Tainan isä herää mielellään aikaisin. Saamme häneltä kyydin kentälle, jossa yhytämme Velman ja Torin.
Lento on rutiinia, auto pitää vaihtaa suurempaan ja kalliimpaan jotta kaikki romumme mahtuisivat. Olen ajokuntoisin, joten saan tehtäväkseni kuljettaa seurueen Walesiin. Tämä hoituu rutiinilla. Matkalta poimimamme ruokavuoren kanssa saavumme SWCC:lle juuri kun ilta alkaa hämärt ää.
Uudenvuoden kunniaksi luolamökki on aivan täynnä kansaa. Saamme vallattua vuoteet itsellemme ja jääkaappitilaa ruuallemme. Sitten siirrymme tuttujen pariin vaihtamaan kuulumisia. En ole käynyt täällä kahteen vuoteen, mutta kuten luolat, myöskään luolailijakuviot eivät liiaksi muutu. Vaikka sosiaalinen meininki helposti ahdistaakin, tämä porukka on minun laumaani ja koen kuuluvani.
Ruokaa on helvetisti ja syömme sen mukaisesti. Univelka juoksee minut kiinni ja kaadun sänkyyn jo kymmeneltä. Uskottelen itselleni, että nousen vielä ylös juhlistamaan varsinaista vuodenvaihdetta, mutta oikeasti olen sikeässä unessa kun 2016 vaihtuu 2017:ksi.