Kesäkuu 2016: Nationalistinen virhepäätelmä
Keskiviikko, 1.6. 2016
Päivän havainto: Uiminen yhdellä kädellä on vaikeaa
Aikaansaavan työpäivän jälkeen ostin itselleni kesäkengät, vanhat kun alkoivat olla jo ilmastointiteippikorjauksenkin tuolla puolen. Sitten päädyin maauimalaan polskimaan.
Rikkinäisen olkapään kanssa uiminen oli hyvin vaikeaa, mutta kävi ilmi, että snorklaaminen ja pelkkiä jalkoja käyttävä sukellusuintitekniikka toimivat hyvin. Olin ottanut maskin mukaan, joten tein sitten Tainan kanssa perussnorklaustekniikkaharjoitteita. Lämpimästä säästä johtuen maauimala oli aivan täynnä ihmisiä, joten pinnan alla olikin rauhallisempaa kuin sen päällä.
Kotona katsoin Preacherin pilottijakson. Miehet olivat pehmeämpiä, naiset kovempia, ja meininki oli hieman erilaista kuin sarjakuvassa. Tarina oli riittävän kiinnostava, että katsoisin sitä lisää, mutta en ole ihan varma, onko tämä Preacher. Ainakin itse toivoisin, että Jesse Custer olisi samanlainen seksistinen, arrogantti paskiainen kuin sarjakuvassa, eikä sellainen emocowboy jolta hän tässä vaikuttaa. Toisaalta, alkuperäinen Jesse olisi ehkä vaikuttanut liikaa stereotyyppiseltä tv-päähenkilöltä, ei satiirilta jollaiseksi hänet itse luen. Ei Garth Ennis häntä tietty sellaiseksi ollut tarkoittanut...
Torstai, 2.6. 2016
Päivän arvosana: C, sanoi SSL Labs
Ryhdyin suorittamaan seuraavaa askelta museon oman infran alasajossa, ja kävin sähköpostipalvelimemme kimppuun. Toivon mukaan pian tämän jälkeen pääsisin tuhoamaan sharepointtimme. Kinkkisintä tässä tietysti oli, että museon sähköpostipalvelin toimi myös omana henkilökohtaisena sähköpostinani, ja joutuisin keksimään sille jonkin uuden paikan jahka tämä poistuisi. Pilvipalveluiden sähköposti ei vaan kertakaikkiaan ole optio.
Tämän ohella työpäivä oli typerää tappelua periaatetason asioista, sekä kolhuja nörttiylpeyteen kun Turun yliopiston vaeltava tietoturvaritari drive-by -auditoi museon www-sivujen turva-asetukset ja osoitti ne surkeiksi. Ukkonen puhdisti saastaa kaduilta, mutta siitä huolimatta vastoinkäymiset tekivät kärttyisäksi. Löysin mielenrauhaa videopeleistä. Uplink on viidentoista vuoden jälkeen edelleen erinomainen.
Perjantai, 3.6. 2016
Päivän vaikeus: CSV-muotoisen datan saaminen ulos uppiniskaisesta järjestelmästä
Keksin viimein oikean tavan saada palavereista koostuva kesäinen työpäivä toimimaan: huolehditaan siitä, että kaikki palaverit ovat eri puolella kaupunkia, ja liikutaan niiden välillä pyöräillen. Työpäivä on harvoin ollut yhtä miellyttävä, ja kaiken muun lisäksi se oli jopa tuottelias. Keskeytin duunit puoli neljän aikaan, ja suuntasin maauimalaan polskimaan, niinikään pyörällä. Kun viimein palasin kotiin, olin fillaroinut varmaan 30 kilometriä.
Liikkuminen teki hyvää mielenterveydelle. Sen sijaan Quantum Thief sai minussa aikaan lähinnä kateutta. On kirjailijoita ja sitten on hyviä kirjailijoita, ja Hannu Rajaniemi on selvästi jälkimmäinen. Helvetti millainen esikoisromaani.
Viikonloppu, 4.-5.6. 2016
Ajankohdan videopeliartikkeli: Corvo Is Not An Honorable Man, historiallista ajankuvatulkintaa Dishonoredista
Koulujen kesäloma alkoi, joten sää muuttui heti kylmemmäksi. Luolaseuran kartoituskurssi heitti Johanneksen naapurimaasta kylään meille, ja haahuilimme hänen kanssaan keskustassa. Sunnuntaina tuli kummasteltua lähiseudun luontoa. Yllättäen vielä aiemmin löytynyttä kiipeilykalliotakin lähempää ja kätevämmästä paikasta löytyi boulderi, joka sai sormet syyhyämään. Mutta ei voi kiivetä kun on raihnainen ja raajarikko, pah.
Maanantai, 6.6. 2016
Päivän harminaihe: Verkosta löytyy aivan vääränlaista scifikuvitusta tarpeisiini
Taina on vuoden verran valittanut työnsä varhaisista aamuherätyksistä, joten tietysti heti ensimmäisenä lomapäivänään hän pomppasi pirteästi pystyyn kuudelta lähteäkseen katsomaan lintuja. Minä raahauduin puoliväkisin duuniin kasiksi, ja olin tekevinäni töitä neljään. Aivot eivät toimineet, ja kesken päivän saadut rokotukset saivat kädetkin kipeiksi. Jäljelle jäi vielä kyky pölöttää, mutta lieni vain kaikkien kannalta parempi, etten sitä juurikaan käyttänyt.
Kotona kirjoitin pelimateriaalia. Taas iski viime hetken inspiraatio, ja nyt tarvitsisin ehkä viikon lisää kirjoittamis-, piirtämis- ja taustatutkimusaikaa. Minulla on vielä yksi ilta, sen pitää nyt riittää.
Tiistai, 7.6. 2016
Päivän pohtiminen: Ihmisten arki singulariteetin jälkeisessä transhumanistivaltakunnassa
Jostain sokeasta pisteestä pomppasi esiin duuni-dedis, jota en ollut aiemmin hahmottanut. Aamupäivä meni sitten siihen orientoituessa ja asioita uudelleenpriorisoidessa. Onneksi olemme hurjan ketteriä.
Kotona piirsin ja kirjoitin pelimateriaalia koko illan. Olen aivan varma, että on olemassa tehokkaampikin tapa pelauttaa, mutta sittenkin Eclipse Phasen maailma on minulle vielä niin vieras, että joka ainoa asia on suunniteltava hyvin tarkasti. Samalla huomasin toivovani, että joku muu pelauttaisi sitä, niin voisin osallistua pelaajana ja katsoa, miten maailman ongelmat on muualla ratkottu.
Keskiviikko, 8.6. 2016
Päivän fysikaalinen komedia: Putoava taistelu matalassa painovoimassa. Yhdistelmä fysiikkaa, hongkongleffamaista ilmabalettia ja slapstickia
Fysioterapeutilla raajaani runnottiin taas parempaan kuntoon, ja harjoitusohjelmani laajeni hieman. Kuten aina, kokemus oli kivulias, mutta sen jälkeen kuvittelin saaneeni hieman lisää liikerataa käpälään. Toivossa n hyvä elää, kai.
Kotona pelautin seuraavan osan scifikampanjaa. Se oli taas melkoista ekspositiohelvettiä, tosin tällä kertaa hitusen järkevämmin rytmitetty, ja siinä oli hyvä hahmofokus sekä muutama lähes nerokkaan inspiroitunut hetki. Ei suorituksellisesti parhaita pelejä, mutta sisällöllisesti kyllä oikein jees. Pelautettuani pari sessiota roskaväkiparvessa minulle oli jäänyt fiilis, että Eclipse Phasen maailman transhumanistielementit olivat sietämättömän sekavia ja vaikeita, mutta näköjään tämä olikin lähinnä ongelma roskaväkeä käsiteltäessä. Europan jääluolissa meno oli paljon ymmärrettävämpää, mutta silti riittävän outoa.
Torstai, 9.6. 2016
Päivän fiilis: Työtä taas arvostetaan
Lyhyen yöunen jälkeen raadoin duunissa, kun pomoni ilmestyi pahaenteisesti ovelleni. Pomo kertoi minulle, että itse yliopiston tietohallintojohtaja oli ottanut kantaa nykyisen esimieshommani vakinaistamiseen, ja tämä oli totisesti lausunut "eihän tuo ole päällikkötasoinen tehtävä".
Työmotivaationi ei varsinaisesti tästä noussut.
On kivaa tehdä asiantuntijahommaa asiantuntijan palkalla. On okei tehdä päällikköhommaa päällikön palkalla. On täysin perseestä tehdä päällikköhommaa asiantuntijan palkalla, enkä moiseen aio ryhtyä.
Olin hieman vähemmän vihainen kuin olisi kuvitellut, koska reaktioni oli, että a) Siissaloa ei välttämättä kukaan kuuntele ja b) muitakin duuneja maailmassa on. Kotona olin silti hieman demotivoitunut, joten rauhoituin pelaamalla Gone Homea, se kun löytyi alesta vitosella. Se oli oikein mainio peli: ei aseita, ei cutscenejä, ei äijäilyä, ainoastaan perheensä uuteen kotiin pitkältä reissulta palaava kaksikymppinen ja salaperäisesti tyhjä kartano.
Perjantai, 10.6. 2016
Päivän taulukko: Finnconin ohjelmakartta. Löydyn itse lauantaiaamusta.
Eilisen byrokratiaperseilyn jatkoksi tänään ollut henkilöstökoulutus ei ollutkaan suunnatttu minulle, koska en ollut tuore esimies enkä yliopistopalveluiden organisaatiossa. Tästä ei ollut kuitenkaan jaksettu ilmoittaa minulle, minut oli vain pyyhitty ohjelmasta. Haistakaa nyt. En kuitenkaan poistunut kesken kaiken, vaan jäin paikalle, ja päädyin mm. syyttämään yliopiston henkilöstöjohtajaa valehtelemisesta, kun hän väitti TES:issä olevan asioita, joita siinä ei oikeasti ole. Onneksi en ole millään tavalla henkilöstöjohtajan alainen, koska muuten saattaisi edessä olla jännittävä keskustelu.
Ulkona oli kylmä. Nakuttelin pelivelvoitteita kasaan ja ihmettelin, miten kesäloman alkuun voi olla vielä niin kauan. Tällä ärsyttävyystahdilla kolme viikkoa tuntuu kolmelta vuodelta.
Viikonloppu, 11.-12.6. 2016
Ajankohdan epämukavuus: Unettomuus. Tarvitaan paremmat verhot tai vähemmän levottomat puuhat ennen petiin menemistä.
Lauantaina meille ilmestyi taas ulkomaalaisvieras, Alys-niminen luolaharrastaja. En itse ainakaan muistanut tavanneeni häntä aiemmin, mutta eh, luolaharrastajat ovat kaikki kavereita. Käytin Tainan kanssa häntä Helsingin olennaisissa turistikohteissa. Valitettavasti sää ei ollut aivan niin lämmin kuin olisi voinut toivoa.
Koetin myös tehdä taittelu- ja piirustusjuttuja luolakirjaa varten. Omakustannusihmiset ovat melkoisia sankareita, koska tässä yhtä aikaa hoidettavien työsäikeiden määrä ei varsinaisesti ole pieni. Enkä ole vielä varma edes tekstin valmiusasteesta, laadusta nyt puhumattakaan.
Maanantai, 13.6. 2016
Päivän näkemys: Kirjakäsis ei ole milloinkaan huono, se vaan on joko valmis tai keskeneräinen
Työpäivä oli energiaton ja aikaansaamaton. Viikonloppu oli jotenkin vienyt minut täysin kesälomavaihteelle, ja ajatus vielä parista työviikosta oli täysin vieras. Pahinta on, että duunit eivät ole konkreettisia, vaan joko epämääräistä hallintosäätöä tai suurten projektien käynnistämisiä. Kiinnostus on jossain nollan luokassa.
Taina oli saanut fillarinsa kuntoon, joten pyöräiltyäni työstä kotiin nousin uudelleen satulaan, ja sotkin hänen kanssaan Kumpulan uimalalle. Ilma oli ehkä hieman viileää, mutta vesi oli lämmintä. Ihan kuin olkapää alkaisi jo hieman enemmän kestää uintiliikkeitä. Ainakin altaassa sukeltaessani pääsin onnistuneesti melko syvälle.
Tiistai, 14.6. 2016
Päivän romaani: Jaakko Markus Seppälä - Lemen
Taistelu yliopistobyrokratiaa vastaan päättyi minun hyväkseni, ja sain nimityksen vakituiseksi tietotekniikkapäälliköksi. Jee. Sen kunniaksi tein koko päivän hallinnollisia koiranhommia. Töiden jälkeen hain uudet silmälasit, ja kotiin pyöräiltyäni tuntui siltä, kuin käsikin taipuisi enemmän kuin aiemmin. Mitä muuta sitä enää voi ihminen toivoa?
Keskiviikko, 15.6. 2016
Päivän tuskameininki: Rekrytoinnin lähes-mahdottomuus
Yliopistobyrokratia iski takaisin. Koska työsopimukseni oli selvästi liian kova kohta jota murtaa, sen sijaan sain eteeni ensin lämmittelyksi huonoa vittuilua yliopiston tarjoamien palveluiden käytöstä (jonka torjuin) ja sitten paluun toiveeseen, että tempaisisin perseestäni elokuun alkuun 48 tuntia atk-tukityötä (joka ei edes minulle tai tiimilleni kuulu). Nämä yhdessä harmittivat minua riittävästi, mutta töiden jälkeen uimassa käynti helpotti oloa.
Vasta illalla törmäsin ihan oikeaan täyslaidalliseen, kun tajusin että olin tulkinnut erästä hallinnollista ohjetta väärin (tai no, "ohjetta", mitään ohjetta en ollut edes löytänyt joten olin vain menetellyt kuten aiemminkin), ja tämän tuloksena pari varsin kriittistä rekrytointilupahakemusta oli luultavasti viettänyt kolme viimeistä viikkoa limbossa. Ja ne olivat olleet melko kiireellisiä jo alun alkaenkin.
Oivallus oli viedä minulta yöunet. Moka oli paha, mutta jossain määrin ymmärrettävä: hallintomme oli juuri myllätty täysin, eikä uusista menettelyistä tosiaan ollut ohjeistusta - eikä tähänkään asiaan oltu mitenkään reagoitu, vaan sain itse salapoliisityöllä kaivaa esiin mitä oli tapahtunut. Helvetti. Huomisesta tulee jokseenkin kamala päivä.
Torstai, 16.6. 2016
Päivän self-awareness: Olen toivottoman neuroottinen
Muutaman tunnin yöunen jälkeen ampaisin töihin, ja ryhdyin tavoittelemaan henkilöstöhallinnon ihmisiä rekrysotkun selvittämiseksi. Heillä ei tietenkään ollut puhelimia edes päällä. Kaatosateen halki singahtelin pitkin kaupunkia kokouksiin, joissa onnistuin ampumaan alas 48-tunnin atk-tukityövaatimuksen, ainakin minua tai tiimiäni koskevalta osalta.
Lopulta sain kiinni henkilöstöhallintoihmisenkin, joka kimmotti minulle tiedon, että rekrytointilupani oli hyväksytty maanantaina, minulle ei vaan oltu kerrottu tästä. Puuh. Neurootikon elämä on täynnä kauhun hetkiä ja kivien vierähtelyä sydämeltä.
Vapaana työkatastrofeist pystyin kokoamaan itseni ja hyppäämään autoon, joka lähti Mikkelin suuntaan. Otavan opistolle oli kerääntymässä larppaajia Halat hisarin tokaa kattausta varten, ja pelinjohdon avustajana pääsin rahankeruuhommiin. Roolipelaajakavereiden näkeminen löi yhtäkkiä sosiaalisen kanssakäymisvaihteen päälle päässäni, ja hyväntuulisesti hengasin tovereiden kanssaa puoleenyöhön asti. Pidempäänkin olisin tahtonut, mutta huomenna herätys olisi melko aikainen.
Halat Hisar, 17.-19.6. 2016
Ajankohdan sitaatti: "Elias Lönnrotin kuolemattomin sanoin, vittu mitä paskaa."
Perjantaina workshoppeja aamusta iltaan. Burnouttini ja vaikea luonteeni nosti päätään niissä kohdissa, joissa valmistelut olivat puutteellisia, ja tajusin myös, että en enää koskaan aio ajautua tekemään yllättävää atk-tukikeikkaa yleisön edessä siten, että av-järjestelmä jota rukkaan pitäisi saada testaamatta käyntiin sillä hetkellä kun nykyinen puhuja lopettaa. Ryhmäyttämistä oli liian vähän. Illalla ei malttanut mennä nukkumaan ajoissa. Lauantaina käynnistyi peli, johon lähdin aivan liian vähällä yöunella.
Edellisen kerran Halat hisar oli ollut hyvä peli mutta aivan kamala kokemus. Tällä kertaa se oli sekä hyvä peli että hyvä kokemus. Alunperin minun oli pitänyt pelata tässä keikassa kuulustelijaa, mutta peruutuksen vuoksi sainkin oikean hahmon, ja ihmisten hakkaamisen ja kiduttamisen sijasta olin hakattavana ja kidutettavana. Se oli huomattavasti miellyttävämpää.
Peli kesti 26 erinomaista tuntia, ja sisälsi epätoivoa, komiikkaa, uhmaa, vihaa, lannistumista, itsemurha-ajatuksia ja toverihenkeä. Sen jälkeen oloni oli uupunut, mutta hyvin onnellinen. Ekasta kierroksesta oli opittu juuri oikeat asiat, juuri mikään ei ärsyttänyt, ja kanssalarppaajani olivat ihania.
Pelin päätyttyä majoitin kotiin kansainvälisen larppaajaedustuksen. Olisin mieluusti pitänyt lomapäivän tai ainakin etäpäivän, mutta moinen ei nyt näyttänyt olevan korteissa. Työstressi kävi päälle heti kun larppistressi laantui. Saatanan työstressi.
Maanantai, 20.6. 2016
Päivän tajuttomuushuumori: Nollan hengen sisäpiirinvitsit
Mitään en olisi tänään niin paljon tarvinnut kuin lepoa ja rentoutumista. Sen sijaan kiskoin itseni museolle kohtaamaan työkriisin, joka ei onneksi ollut valtava, mutta sittenkin riittävä vaatiakseen huomiotani. Eikä huominen näytä yhtään paremmalta. Saa nähdä kumpi tapahtuu ensin: pelinjälkeinen dekompressio, vai se, että vaan hajoan kesken jonkin palaverin ja alan itkeä. Jälkimmäinen voisi olla sikäli parempi, että sen jälkeen minut varmaan passitettaisiin burnout-lomalle. Tai pirustako sitä tietää.
Lounastin pelitovereiden kanssa, ja illalla päädyin vielä Kaislaankin puimaan Halat hisarin jälkimeininkejä. Kun tajunta alkoi paeta, livahdin kotiin nukkumaan, mutta jostain syystä en saanut unta ja joka paikkaa särki. Onneksi tämä on lyhyt viikko. Juhannuksena en aio tehdä mitään muuta kuin katsoa sarjoja ja juoda mehua.
Tiistai, 21.6. 2016
Päivän ärtymys: Atk-sihteerin tehtävät johdolta, taas
Nonstop-palaveripäivä ei lopulta ollut kauhean raskas, mutta univelkoja se ei vähentänyt. Kotiin päästyäni olo oli väsynyt. Olin puoliksi päättänyt parantaa sosiaalisuuttani ja lähteä kahvilaan helsinkiläisten larppaajien kanssa, mutta sen sijaan jäinkin kotiin pelaamaan Dishonoredia.
Päätin lähestyä peliä taikauskoisen tyypin näkökulmasta, jonka mielestä Outsider on Saatana ja tämän suomia taikavoimia ei pidä käyttää. Lisäksi asetin tavoitteen, että savescummaan mahdollisimman vähän, ja koetan olla tappamatta ketään, mutta jos tulen ajetuksi nurkkaan, terä puhuu kyllä. Yllättäen tämä tuntui olevan mahdollista. Ryömin hitaasti ja äärimmäisen huolellisesti kenttien läpi, pakenin paljon ja jouduin käyttämään monimutkaisia kiertoteitä päästäkseni joihinkin paikkoihin, mutta väite, että peliä pitää pelata joko sarjamurhaajana, supersankarina tai savescummerina ei tunnu pitävän alkuunkaan paikkaansa.
Olin myös melkein unohtanut, kuinka pirun hyvä peli se oli. Onneksi saamme pian jatko-osan.
Keskiviikko, 22.6. 2016
Päivän etukäteen kauhistelu: Jos asiat jatkuvat tähän tapaan, palatessani elokuussa lomalta minua odottaa työssä kaikkien aikojen katastrofi.
Päivääkään eivät osaa lapset töissä leikkiä kiltisti. Tänäkin aamuna postissa oli kommunikaatiokatkon ja väärinymmärtämisen aiheuttama paniikkitilanne, jonka setvimiseen meni sitten kevyeksi ja tekniikantäytteiseksi etäpäiväksi kaavailemani työpäivä. Helvetti tätäkin.
Kotona olin kärttyisä ja tyhmä. Ruoka paloi pohjaan, ostokset unohtuivat tuolille, Dishonored epäonnistui, niskaan koski, kaikki oli pelkkää skeidaa. Voisinpa kiipeillä.
Juhannus, 23.-26.6. 2016
Ajankohdan luvut: Sense & Sensibility 48%, Pride and Prejudice 52%
Paikkailin töissä kaiken mitä pystyin perimästäni paniikista, ja sitten jätin loput sikseen. Asiaan voisi palata ensi viikolla, ehkä ongelma näyttäisi silloin pienemmältä. Sateen läpi lähdin kotiin viettämään juhannusta.
Luultavasti onneksi olimme päättäneet, että tämä juhannus menisi kotona lepäämällä, koska energiaa mihinkään projektiin ei kyllä olisi ollutkaan. Heti kättelyssä ääliöbrittien päätös paeta EU:sta siinä toivossa, että se ajaisi puolalaiset putkimiehet ulos maasta ja palauttaisi Englannin kauniille ja homogeeniselle 50-luvulle nosti vitutuksen korkealle, eikä se sieltä lainkaan palannut. Perjantai-ilta tuli vietettyä Kaisan ja Syksyn grillibileissä puhumassa Halat hisarissa olleiden kanssa sekä puistelemassa päätä John Bullin poikien tyhmyydelle. Samanlaiset teemat jatkuivat lauantaihin ja sunnuntaihin.
Sää oli lämmin, britit vituttivat, ihmisiä nähtiin, piruakos siinä muuta. Juhannus on vuoden paskin loma.
Maanantai, 27.6. 2016
Päivän fiilis: Tukkoinen
Selvästi pää oli jo jäänyt lomalle, koska töiden osalta päivä oli aivan turha. Paria hallinnollista juttua sain puskettua eteenpäin ja muutamaa tarpeellista lisätietoa hankittua, mutta muutoin päivä oli vähän turha. Olokin oli jotenkin hutera ja kipeä. Hyvin tästä saadaan alkukiihdytys flunssaan, joka sitten iskee heti kun pitäisi lähteä lomailemaan.
Expanse-sarjan uusin kirja ei ollut yhtä hyvä kuin aiemmat osat. Jotenkin tässä tapahtumien skaalasta huolimatta asiat jäivät jotenkin etäisiksi ja epäinhimillisiksi, eikä maailmalle annettu tilaa hengittää. Jos kirjassa tapahtuu mieletön katastrofi, siihen ehditään kyllä panostaa tätä paremmin. Usein en tätä sano, mutta tuntui kuin kirja olisi tarvinnut sata sivua lisää tapahtuneiden asioiden pureskeluun.
Tiistai, 28.6. 2016
Päivän huono kombo: Kevytscifi-kyberpunk, dekkari ja romantiikka. Voisivat varmaan saada aikaan hyvänkin kirjan, en vaan keksi miten.
Palaveripäivä jätti minulle kasan tylsiä tehtäviä, jotka pitäisi vielä saada valmiiksi ennene kesäloman alkua. Niiden parissa olisi riittänyt puuhaa iltaan asti, mutta jo neljään mennessä olin aivan täynnä, ja lähdin sen sijaan shoppailemaan.
Tukkoinen olo ja kipeä käpälä ärsyttivät, ja scifikirja Naked in Death oli vastenmielistä kuraa. Kolmannen ärsyttävyyden jälkeen heitin sen lukulistaltani, ja siirryin David Brinin Sundiverin pariin. Edelliseen verrattuna tämä oli aivan loistava.
Keskiviikko, 29.6. 2016
Päivän innostus: Sundiver oli sen verran hyvä, että voisi oikeastaan sen jälkeen lukea koko Brinin Uplift-sarjan uudelleen.
Kuivaa duunia, hallinnollista spegettia, muun viraston toimijoiden reagoinnin odottamista. Järjen valo himmenee. Tahtoo lomailla.
Torstai, 30.6. 2016
Päivän kertaus: Sukeltajan käsimerkit
Olin odottanut viimeisen työpäivän olevan kauheaa paniikkia ja katkeamatonta hätää. Sen sijaan se olikin rauhallista lankojen solmimista ja asioiden ajamista lomastaasiin. Vaikka mitä olisi vielä pitänyt tehdä, mutta oli parempi antaa isojen proggisten aloittamisen odottaa loman yli.
Fysioterapeuttikin väitti, että käsi oli paremmassa kunnossa kuin aiemmin, ja totta oli, että liikkuvuus oli kasvanut ja pystyin nykyään esim. pukemaan takin päälle ilman kummallista vääntelehtimistä. Ehkä vielä jonain päivänä taas kiipeilenkin.
Pakkaaminen matkaa vartenkin käynnistyi. Lomafiilikset saapuivat. Vihdoinkin.