Maaliskuu 2016: Leikkelyä
Tiistai, 1.3. 2016
Päivän säätö: Imaginäärinen kaapelirumba vuoren sisällä
Kotiin päästyäni löysin jostain kirjoitusinnon, ja muutamassa tunnissa olin saanut 2000 sanaa luolatarinaa kirjoiteltua. Tällä tahdilla tarina olisi valmis kuukaudessa. Ei se kyllä oikeasti niin nopeasti valmistu.
Teksti ei välttämättä ollut murskaavan hyvää - olipa sellaista ekan vedoksen tasoista kuraa vaan - mutta siitä tuli hyvä runko, jota hioa myöhemmin. Jos tämä päätyy omakustanteeksi, mitenkähän pirussa saan sille jonkinlaisen kelvollisen editorin?
Keskiviikko, 2.3. 2016
Päivän ärtymys: Atk-sihteerin tehtäviin kuuluu mm. päivittää www-sivua ja selvittää, miten järjestelmästä jota en käytä ja joka ei kuulu vastuulleni saa tietoja eksportattua excel-muotoon
Päivä oli niin kiireinen, etten missään vaiheessa selvinnyt museolle saakka. Ehdin sentään vetää yhden palaverin puutarhalla, muuten vaan katselin työvuorta joka vieri kohti ja tuhosi suunnitelmani ja aikatauluni.
Neljältä lopetin ja ryhdyin kirjoittamaan. Voisipa tätä tehdä täysipäiväisesti, mutta ei näillä taidoilla sellainen onnistu.
Torstai, 3.3. 2016
Päivän meininki: Rallienglantikäännös muutamassa tunnissa
Löysin brittiläisen weirdfic-kustantamon, joka ottaa vastaan käsiksiä ilman agentteja. Kysyin kiinnostaako heitä käännökset, ja kun sain myöntävän vastauksen, hakkasin Epäsoinnun periaatteiden ekasta muutamasta luvusta nopean englanninnoksen ja lähetin sen ihmeteltäväksi. En ole ammattilaistasoinen kääntäjä, joten olen hieman skeptinen mahdollisuuksieni suhteen, mutta elämäni harvoja iloja on hengentuotosteni kauppaaminen mahdollisille levittäjille.
Jotain nettitestiä tehdessäni tajusin myös kärsiväni taas pahanlaisesta yksinäisyydestä. Se ei ollut käynyt aivan niin patologiseksi kuin joskus, koska Tainaa kuitenkin näen päivittäin ja siksi inhimillinen kontakti ei katoa kokonaan, mutta kuten minulle on tunnusomaista masennuksen ja stressin kolkuttaessa, olen eristäytynyt muista ihmisistä ja vetäytynyt kuoreeni. Harmillista tässä on, etten varsinaisesti tiedä auttaisiko ihmiskontakti masennukseen; epäilen, että ei. Roolipelaaminen auttaisi, ainakin vähän, joten pitäisi ehkä ryhdistäytyä sen kanssa. Ryhdistäytyminen on tunnetusti masennuksen kanssa flirttailevalle helppo juttu.
Perjantai, 4.3. 2016
Päivän määritelmä: Kampanja on jatkuva roolipeli, jota pelattiin vähintään kolme kertaa (tai vähintään kaksi, jos sillä oli poikkeuksellisen vahva teema ja rakenne)
Kaksi vierailua lääkäriin johti sentään johonkin tolkkuun olkapäävaivassani, sekä kortisonipiikkiin jonka pitäisi korjata raajan tuskat. Parempi olisikin, koska piikki itse sattui melkoisesti. Töissä keskityin lähinnä ottamaan vastaan uusia keikkoja ja pistämään niitä kriittisyysjärjestykseen; mitään en oikein ehtinyt tehdä.
Kotona katsoimme Agent Carterin viimeisen jakson. Sitten päädyin Heikin innoittamana tekemään luettelon kaikista ropekampanjoista, joihin olen koskaan osallistunut. Niitä oli yli 90. Eihän se tietty ole kuin kolme kampanjaa vuodessa, mutta silti, jestas näitä määriä. Kertapelien luetteleminen olisikin sitten paljon työläämpää.
Lauantai, 5.3. 2016
Päivän taulukko: Lukijoiden haitaksi ja hämmennykseksi, koetut roolipelikampanjat (Google Spreadsheettinä). Ei sisällä larppeja.
Kirjoittelin pelejä ja harkitsin, haaskaisinko rahoja videopeliin. En sentään sortunut tähän. Päädyin iltapäivästä keskustaan syömään Tainaan ja Heikin kanssa, ja sen jälkeen vilkaisin ID:A -nimisen tanskalaisen rikosleffan joka tuli Netflixissä vastaan. Ollakseen pohjoismaalainen se oli yllättävän reipas ja toiminta oli varsin menevää. Editointia se olisi kyllä vähän kaivannut.
Sunnuntai, 6.3. 2016
Päivän pelin edellyttämä tutkimus: Vuoden 1937 maailmantalous
Käytin lähes koko päivän kirjoitellen peliä ja pelaillen Tomb Raider: Underworldiä. Tomb Raider olisi kyllä täydellinen pulp-seikkailupelisaraja, jos siitä poistettaisiin tarve surmata järkyttävä määrä uhanalaisia eläimiä, typerät lopputaistelut (joita Underworldissa ei vielä ole ollut) ja välillä kameraseurannassa tapahtuvat hölmöydet. Tässä pelissä etenkin kamera oli välillä ihan missä sattuu, ja lisäksi valaistus oli toistuvasti tarpeettoman tummaa. Moiset seikat eivät kuitenkaan vähentäneet hilpeyttäni hyppely-kiipeilymeiningin suhteen. Seinää kiipeävä Lara Croft on animoitu hienosti, liikkeet näyttävät etäisen oikeilta, joskin on selvää että hahmon on oltava kuolemankaipuinen mielipuoli tehdäkseen mitä tekee ilman alkeellisintakaan varmistuskalustoa. Olen varmaan ainoa ihminen, joka pitäisi näistä peleistä vielä enemmän jos niissä olisi köysiä, riggaamista, kiiloja ja putoilemisia turvavälineiden varaan.
Maanantai, 7.3. 2016
Päivän viisaus: Never interrupt your enemy when he's making a mistake
Irtisanomisrumba museolla alkoi, ja tuloksena päivä oli lähes täysin lamaantunut. Sain tehtyä yksinkertaisia koodausoperaatioita, mutta muuten en oikein uskaltanut viedä mitään yhteistyötä vaativaa asiaa eteenpäin kenenkään kanssa kun kuka tahansa talosta saattoi olla juuri pakkaamassa tavaroitaan. Näin sitä nostetaan tuottavuutta ja tehokkuutta. Seurailin muun puuhan ohessa maan ns. hallituksen viimeisimpiä toilailuita, ja puistelin niille päätäni. Sinänsä jos vallassa on tyyppejä, jonka ideologia on täysin vastakkainen kuin omani, pitäisi varmaan olla vaan kiitollinen mikäli nämä ovat aivan uskomattomia tunareita.
Illalla pakenin maailmaa Tomb Raiderin pariin. Underworld on edelleen välttänyt kiusauksen käyttää lopputappeluita, ja tuloksena se on tämän hetken ehdoton suosikkipelini. Jännittävää miten uudet Tomb Raider ja Rise of the Tomb Raider -pelit tuntuvat olevan kaikkea muuta paitsi sitä, mikä minua näissä vanhemmissa peleissä kiehtoo.
Tiistai, 8.3. 2016
Päivän fiilis: Syyllisyydentuntoinen, ahdistunut, helpottunut ja uupunut
Ensimmäinen asia joka postilaatikossa aamulla odotti oli ilmoitus tiimiläisen irtisanomisesta. Tämä määrittikin sitten koko työpäivän sävyn aika kattavasti.
Kaikkialla museolla fiilis oli järkyttynyt. Potkut saaneet ihmiset ottivat asiat vaihtelevan hyväksyvästi, ja itse hoveroin jossain ahdistuneiden ihmisten ulkokehällä kuin mikäkin negatiivisista fiiliksistä elävä psyykkinen vampyyri. Koin, että minun pitäisi sanoa tai tehdä jotain järkevää, mutta eihän mitään sellaista tullut mieleen. Koetin tehdä jotain töitäkin, mutta kun suurin osa duunistani koostuu ihmisille sähköpostittamiseen ja asioiden kyselemiseen, enkä uskaltanut edes kirjoitttaa kenellekään kun en tiennyt, kuka oli vielä töissä.
Lopulta oma ryhmäni selvisi yhden hengen tappioilla. Tavallaan olisi ollut helpompi suhtautua siihen jos olisin itse saanut kirveestä, mutten väitä etteikö ollut helpottavaa tietää, että oma duuni sentään jatkui. Livahdin töistä Kallioon pelauttamaan Demossille lyhyen Devil and the Deep Black Sky -soolon. Olen soolosessioiden suhteen jotenkin omituisesti ruosteessa. Miten tämä on edes mahdollista.
Keskiviikko, 9.3. 2016
Päivän harmittelu: F-Securen Freedome ei näköjään enää osaa näyttää Netflixin ulkomaista sisältöä.
Jotenkin päivä oli vielä eilistäkin raskaampi. Osasyynä tähän oli luultavasti päänsärky, joka alkoi aamusta eikä hellittänyt. Lopulta kolmeen mennessä totesin, että minua tuskin enää yt-säädössä tänään tarvittaisiin, ja livahdin kotiin potemaan.
Olisi hyvä aika kropan antaa periksi ja romahtaa. Valitettavaasti kaikki yt-säädön aikana tekemättömäksi jääneet työt on seuraavaksi tehtävä. Ei lepoa, ei rauhaa, ei lomaa. Ei luultavasti enää koskaan, päätellen siitä miten paljon oma työtaakkani tämän johdosta kasvaa.
Torstai, 10.3. 2016
Päivän dysfunktio: Jos jokin tekninen asia ei toimi, pääni hajoaa
Kiskoin itseäni yt-lamaannuksen ohi ja aloin katsella, miten asioiden pitäisi jatkossa olla. Työmäärä kasvaa, rahkeita moiseen ei välttämättä olisi mutta piruakos tässä. Pitää vaan koettaa kalibroida odotukset tasolle, jossa ne vastaavat tuloksia.
Illalla olisi ollut Takaisin pintaan -elokuva, johon luolaseuralaisia oli menossa. Kuitenkin yksityisauton omistaminen on tehnyt minusta riippuvaisen siitä, koska kun auto ei suostunut käynnistymään, en päässytkään paikalle. Sekä auton käynnistymättömyys että avuttomuuteni vituttivat minua niin paljon, että koko ilta meni osaltani täysin pilalle. Selvästi hyvin menee henkisen tasapainoisuuden alalla edelleen.
Perjantai, 11.3. 2016
Päivän kauhutarina: The Enigma of Amigara Fault, lyhyehkö luolahenkinen manga. Oli ainakin minulle creepyintä mitä olen hetkeen lukenut. Sarjiksen navigointi on vähän ärsyttävä.
Koetin koko päivän tehdä teknisiä asioita, mutta hallinto ja akuutit tukihommat rikkoivat keskittymistäni ja saivat minut ärtymään. Kotiin päästyäni sentään sain Tainan kanssa auton taas toimimaan. Yhtäkkiä huomasin tulleeni raahatuksi impromptu-pöllöretkelle jonnekin Vihdin erämaahan. Siellä viirupöllö ja lehtopöllö möykkäsivät ja tähdet tuikkivat. Oikeastaan oli yllättävän hauskaa haahuilla pimeillä teillä asutuksen rajamailla koettamassa löytää merkkejä öisistä eläimistä.
Viikonloppu, 12.-13.3. 2016
Ajankohdan musiikki: The Ballad of Captain America's Disapproving Face
Lauantaina seikkailin Biltemaan hakemaan autotarvikkeita. Pitäisköhän tästä olla häpeissään? Illemmalla ohjelmassa oli Mirin ja Velman käänteistuparit Konalasta pois muuttamisen kunniaksi. Siellä oli melkoisesti tavallisia epäiltyjä, ja jutut käsittelivät pääasiassa luolia sekä Marvel-fanitusta. Illan päätteeksi toimin juoppokuskina, ja nakkelin puolenyön aikoihin ihmisiä koteihinsa tai jatkobaareihin.
Huolimatta kuljetustehtävästäni tunnuin kuitanneen jostain krapulan. Ei tämä ole mitenkään mahdollista. Sunnuntai meni vähän hitaissa merkeissä; kävin Tainan kanssa kävelemässä merenrannalla ja etsiskelin sarjakuvia luettavaksi. Sarjakuvia ei löytynyt. Olen kai liian nuuka tai jotain.
Maanantai, 14.3. 2016
Päivän fiilis: Liian laiska edes kirjoittamaan
Unessa olin julkaissut pingviiniaiheisen uuskummakirjan. Pätkät ns. juonesta, teemoista ja henkilöistä olivat täysin järjettömiä; jos tämä olisi valmiina käsikirjoituksena, varmaan tyrkyttäisin sitä jollekulle, mutta koska näin ei ole, en kyllä aio moista kirjoittaa.
Töissä post-yt -lounaalla todettiin ihmisten jakautuvan masentavasti ulos heitettyihin sekä burnoutin partaalla oleviin taloon jääviin. Ei varmaan mitenkään epätavallista, mutta lannistavaa silti. Fyysisesti olisin todella kovin tahtonut tehdä jotain reipasta, mutta saatanan olkapäävaiva teki kaiken mahdottomaksi. Niinpä korvaustoimintana pelasin Tomb Raideria ja kuvittelin itse hyppiväni, vapaakiipeileväni ja putoavani kuolemaan.
Tiistai, 15.3. 2016
Päivän fiilis: Voittavainen
Työpäivä oli stressiä ja tuhoa, ja sen jälkeen olin täysin halukas vetäytymään maailmasta enkä koskaan palaamaan ulos. Yllättäväksi piristysruiskeeksi osui ircissä tullut raportti siitä, että Epäsoinnun periaatteet oli arvioitu uusimmassa Tähtivaeltajassa, vieläpä kehuvasti. Singahdin oitis Kannelmäen kirjastoon tarkistamaan asian, ja siellä se tottavie seisoi: "Kevyesti viime vuoden kiinnostavimpia genrekirjoja".
Tunnustus valtakunnan johtavalta scifilehdeltä riitti täysin pelastamaan päiväni. Olen tällä tavoin tosi helppo. Hyvä että edes jollain tavoin.
Keskiviikko, 16.3. 2016
Päivän väline: Neula
Otettuani matsia teknis-hallinnollisen silpun kanssa lähdin käymään lääkärillä olkapäineni. Koska edellinen satsi kortisonia ei ollut auttanut, oli tänään ohjelmassa suoraan nivelen sisään pumpattu satsi troppia. Proseduuri oli suunnilleen niin hyvän tuntuinen kuin miltä kuulostikin. Kun sisäiset rattaani olivat saaneet voiteluaineensa, huojuin kotiin, ja kun puudutusaineen teho alkoi vähentyä, alkoi olkapää reagoida kaikkeen liikkeeseen kipusignaaleilla. Ilta koostui lähinnä ohjaimella pelattavista videopeleistä, lukemisesta kun pelaaminen alkoi sattua liikaa, ja varhaisesta nukkumaanmenosta kun kirjankin pitely kävin liian tuskaisaksi.
Torstai, 17.3. 2016
Päivän toteemikone: Yksikätinen rosvo
Eilisen lääkinnän ansiosta olin liian kipeä käyttämään oikeaa kättäni, joten en varsinaisesti mennyt töihin. Käväisin kyllä laitoskokouksessa olemassa mieltä, mutta mitään kirjoittamista vaativaa en tehnyt. Peliohjaimen käyttely ei vaatinut olkavarren käyttämistä, joten tyydyin ryöstämään hautoja. Samalla toimimaton raaja jätti päähäni vaikka millaisia tarinaideoita, joita olisin halunnut päästä toteuttamaan. Ensimmäistä kertaa milloinkaan mietin, pitäisiköhän minun harkita kirjailija-apurahaa? Ne näyttävät kyllä niin pieniltä, etten tiedä selviääkö niillä elossa. Kai idea on, että apurahalla kirjoitetusta kirjasta saa sitten massiiviset ennakot ja myyntitulot ja vaikka mitkä oheisansiota, mutta Epäsoinnun periaatteiden tuottamaa hyvin pientä rahakasaa katsoessa huomaan suhtautuvani tähän tienistiin lähinnä huvittuneisuudella. En tiedä, haluanko lopulta olla nääntyvä taiteilija.
Viikonloppu, 18.-20.3. 2016
Ajankohdan tiede: Osaavatko linnut pieraista?
Perjantai oli ehkä koomaisimpia työpäiviä koskaan. Kun se oli viimein päättynyt, minulla ei ollut energiaa edes käydä luolaseuran jäsentapaamisessa, vaikka olisi kyllä pitänyt. Piipahdin sen sijaan vilkaisemassa Mirin ja Velman muutomeininkejä ja olemassa muka hyödyllisenä apuna astianpesukoneen irrottamisessa. Pari jaksoa uutta Daredeviliäkin tuli katsottua. Koreografiointi tuntuu jossain vaiheessa menneen aivan metsään: ekan kauden mielettömän kauniista toiminnasta ei tuntunut olevan enää tietoakaan. Sentään, ja tärkeämmin, hahmot olivat edelleen hyviä.
Lauantaina Taina lähti Turkuun hengaamaan tirppaharrastajien kanssa. Minä jäin tyhjään kotiin, ja yhtäkkiä vajosin massiiviseen lamaannukseen. Koetin kirjoittaa pelejä, mutta kaikki maistui puulta. Romaanitekstiä en saanut aikaiseksi, vaikkakin käänsin muutaman tuhat sanaa luolakirjaa suomeksi. En jaksanut katsoa leffoja. En halunnut mennä ulos. Sain tuskin edes syötyä. Tomb Raiderin pelaaminenkin muuttui sarjaksi rage quitteja ja turhautumisharjoituksia.
Sunnuntaina onnistuin kiskomaan itseäni ylös masennuksesta sen verran, että sain tiskattua, käytyä kaupassa ja tehtyä itselleni semiterveellisen salaatin. Olisin halunnut tehdä jotain niin kovin että tahdoin huutaa, mutta kaiken mielenkiintoisen ja minun välissä tuntuu olevan rikkinäinen olkapää.
Oikeastihan tämä ei pidä paikkaansa. Voisin tehdä vaikka mitä reipasta johon olkapää ei vaikuttaisi. Todellinen pulma on pelkästään korvien välissä. Perseestä ollut vuosi on totaalisesti lamauttanut minut, eikä yt-neuvotteluiden loppuminen automaattisesti korjannut masennustani. Joku varmaan sanoisi, että kannattaa käydä puhumassa psykologille, mutta en minä halua puhua, haluan tehdä. Tekeminen auttaisi pahaan oloon paljon paremmin kuin pälpättäminen. Olen joka tapauksessa toivoton omaa napaa tuijottava järkeilijä, ja mitä hyvänsä psykiatrille sanonkin, kuvittelen pystyväni triviaalisti kehittämään mielessäni, mitä hän siihen vastaisi. Vuosikymmenten roolipelikokemuksen ansiosta pystyn pyörittämään moisia tarkoitushakuisia keskusteluita ihan oman pääni sisällä vaikka miten paljon.
Maanantai, 21.3. 2016
Päivän eläin: Neontetra
Yksikkökokouksen jälkeen väänsin taas biologeille rautalankaa siitä, mitä aineistopolitiikkamme periaatteet ja käytännöt tarkoittavat. Yllättäen ne tarkoittavat sitä mitä paperissa lukee, mutta eihän kukaan mitään sellaisia nyt lue. Luulisi että olisin jo tottunut tähän, mutta ehei, vieläkin ärsyttää kun joutuu inttämään samoista asioista.
Ehkä vielä enemmän kuitenkin ärsytti havainto, että jotkut onnettomat olivat keksineet Yammer-sosiaaliverkoston yksityisviestitoiminnon, ja alkaneet pommittaa minua viesteillä sitä kautta. En ollut tietenkään huomannut kyseisiä viestejä, koska en moista postilaatikkoa seuraa, ja olin kytkenyt kaikki notifikaatiot pois päältä aiemmin talvella, kun järjestelmä ei antanut minun olla hetkeäkään rauhassa ilman, että joka helvetin tykkäyksestä ja uudesta kommentista putosi ilmoitusta. En aio kyllä seurata moista primitiivistä sähköpostin korviketta vastaisuudessakaan. Filed under: tunkit, pitäminen; paskat, nakkaaminen.
Taina osti kotiakvaarioon uusia kaloja. Neontetraparvi toi vesisaaviin olohuoneen nurkassa lisää väriä ja eloisuutta. Pelin vaatima piirtely eteni tästä johtuen tai huolimatta hyvin, ja kun sain sen tehtyä, onnistuin jopa pelaamaan Tomb Raider: Anniversaryn vihdoin läpi. Herran jestas että jotkut pätkät siinä olivat turhauttavia. On varmasti aivan saakurin hyvää pelisuunnittelua, että juuri kun olet sijoittanut hahmon oikein ja alat liikkua, kamera käännähtää ja yhtäkkiä liikutkin eri tavoin kun olit kuvitellut. Mutta ei tämän mestariteos kuulunut ollakaan, tasohyppelyn riemua ainoastaan.
Tiistai, 22.3. 2016
Päivän pulp-härveli: Kuolemansäde
Työmääräni yrittää alkaa paisua molemmista päistä, kun yhtäältä minun pitää absorboida parin yt-neuvotteluissa voittoarvan vetäisseen ihmisen duuneja, ja toisaalta samaiset yt-neuvottelut olivat kolhineet resursseja tietotekniikkakeskuksesta, mikä taas johti siihen, että hommia, joita olin yrittänyt siirtää siihen suuntaan kimmotettiin takaisinpäin. Päivä oli lähinnä tulipalojen sammuttamista ja järjen etsimistä työhommiin.
Lähdin kotiin varhain, nakkasin auton huoltoon, ja sitten istuin viimeistelemään illan peliä. Xibalban viides jakso oli juuri sopivan pöhkö agenttitarina hullusta brittitiedemiehestä ja hänen kansainvälisistä vieraistaan. Pelaajia oli paikalla vain kolme, mutta tämä oli ollut etukäteen tiedossa, ja skenaario oli joka tapauksessa melkein helpompi sovittaa kolmelle kuin neljälle.
Keskiviikko, 23.3. 2016
Päivän ärsyttävyys: Pari koodipuolen juttua ei tunnu toimivan oman koneeni kehitysympäristössä. Tuotantopuolellako tätä koodia nyt sitten kokeillaan?
Koodailin, painin hallinnollisten juttujen kanssa ja koetin saada otetta ylläpitohommista. Sitten en enää kestänyt, joten pistin koneen kiinni ja luikin kotiin. Tainan yllytyksestä olin ottanut huomisen lomaa, ja tämä tuntui juuri nyt mahtavalta idealta.
Illan vietin nakuttelemalla luolakirjan käännöstä ja katsomalla Daredeviliä. Kyllä toka kausi minua ihan viehättää. Eikä huomenna tarvitse kiskoutua ulos maailmaan.
Torstai, 24.3. 2016
Päivän pohdinta: Pitäisiköhän pistää lusikkansa kansalaispoliittisen kommentaarin soppaan? Luultavasti ei, koska olen monumentaalisen huono keskustelemisessa.
Käytin ensimmäisen pääsiäislomapäivän pääasiassa kirjoittamalla peliä ja kääntämällä romaanikäsikirjoitusta. Illalla katsoimme myös muutaman jakson Daredeviliä, joka sai kunnolla tuulta purjeisiinsa.
Perjantai, 25.3. 2016
Päivän huvitus: Täyttömäeltä näkee kotitalon
Koska pelkän vegetoinnin oli loputtava, lähdimme retkelle kohti Malminkartanon täyttömäkeä. Kuvittelin suunnistavani luolassa, enkä käyttänyt GPS:ää tai karttaa, pelkkää kompassia ja silmämääräistä navigointia. Mäki oli kyllä yllättävän lähellä kotia, eikä sinne kävelyyn mennyt suunnattoman kauan.
Daredevil-sarjakin katsottiin päätökseensä asti. Se oli kyllä varsin laadukas. Ninjalaumat olivat asiaankuuluvan pöhköjä, ja vaikka en vieläkään pidä Tuomarista, tässä häntä kyllä käsiteltiin hyvin. Minulla oli vain kaksi valituskohtaa, jotka kertoivat että sarjan tekijöillä oli jotain hitusen epäilyttävää arvomaailmaa taustalla. Mutta ei varmaan voi amerikkalaisilta tv-sarjoilta muuta oikein odottaakaan. Fasistit.
Lauantai, 26.3. 2016
Päivän viihdeuutiset: Batman v. Superman on sanut kyllä tosiaan kuulla kunniansa arvostelijoilta, ja silti se repii rahaa kaksin käsin. Olisi ihan kiva, jos ihmiset eivät kävisi katsomassa ala-arvoisia leffoja.
Kotiseutukävelyt johtivat lähiseudun juoksuhaudoille, jossa saimme kummastella umpuun muurattua kallioliolan suuaukkoa. Pienestä raosta ei tuntunut ilmavirtaa, joten muurauksen takana tuskin on mitään valtavaa tunnelikompleksia. Höh.
Pääsiäisloman loppu, 27.-28.3. 2016
Ajankohdan kotiseutumatka: Kehäradalla ympäri. Juuri niin hauskaa kuin mitä neljän euron hintalapun voisi odottaakin olevan. Mutta onpa silti ihan suuren maailman tuntua päästä junalla lentokentälle.
Olkapäävaiva alkoi vituttaa niin raskaasti, että päätin alkaa systemaattisesti treenata sitä, ihan sillä rajalla jossa sitä eielä satu. Tämä johtanee joko olkapään paranemiseen tai amputaatioon, mutta kumpikin näistä on suotavampi ratkaisu kuin nykyinen liminaalitila.
Aikaansaavuuden vimmassa sain myös luolakirjani suomenkielisen käännöksen kirjoitettua loppuun saakka. 56000 sanaa, melkoisen pitkä teksti siis. Seuraavaksi se pitäisi vielä lukea läpi ja korjata siitä enimmät virheet, ja sitten katsoa, josko se kiinnostaisi kustantajaa. Tajusin, ettei minulla ole mitään tuntumaa suomenkielisiin jännäreihin. Onko niitä? Luetaanko niitä? Myyvätkö ne? Kansanviisauden mukaan ne varmasti myyvät uuskummaa paremmin, mutta uuskummalla sentään on skene ja tiedon leviäminen harrastajakunnassa. Onko jännäreillä?
Tiistai, 29.3. 2016
Päivän tehtävä: Kumileimasimena oleminen kahden hallinnollisen tahon välissä. Oikeasti en pystyisi kuvittelemaan työajalleni turhempaa käyttöä.
Pääsiäisloman päätteeksi työhön meneminen oli täyttä tervanjuontia, yllättäen. Aamu alkoi kollegalla, joka oli keksinyt forwardoida hauskana pitämiään spämmiviestejä tiimin postituslistalle, ja vastaavanlaisen päätä seinään hakkaavissa kuvioissa pysyttiinkin sitten koko päivä.
Niin paljon kuin byrokratiaa rakastankin, tajusin että Helsingin yliopiston hallintokuviot alkoivat vihdoin ja viimein vituttaa minua siinä määrin, että huvittaisi antaa pitkät koko akadementialle niiden takia. Vittuako sitä täällä käkkii, jos organisaatio huipulta käsin suhtautuu kaikkeen toimintaan vihamielisesti. Haasteena olisi vain löytää työympäristö, jota en vihaisi sisällön enkä toimintakulttuurin takia. Mieluiten haluaisin myös pitää helvetinmoiset lomamääräni.
Lissu ilmestyi meille pakoon kotonaan raivoavaa remonttimetakkaa. Luolaseuran hallituskin sai kokoonnuttua. Melkoisen vilkasta menoa.
Keskiviikko, 30.3. 2016
Päivän yllätys: Käännöstekstissäni on vielä enemmän anglismeja kuin suoraan suomeksi kirjoittamassani tekstissä
Olin kuvitellut pitäväni etäpäivän, mutta tämä ei onnistunut kun improvisoitu palaveripari tunki päivääni. Kun aivan tervejärkiseltä ihmiseltä tuli vielä iltapäivästä sähköposti, jonka otsikko oli suunnileeen "Aaaaaaaarrrrrgghh!", saattoi arvata, miten hyvin tekniset asiat sujuivat.
Kotona hyökkäsin luolakirjan editointikierroksen kimppuun. Jos jollain magialla saisin tehtyä ekan editointirundin huomisen aikana, voisin lähettää kirjan eteenpäin ennen aprillipäivää.
Torstai, 31.3. 2016
Päivän raivonaihe: Yliopiston hallinnon ja niiden alihankkijoiden pätemättömyys
Yliopiston työterveydenhuolto ei taaskaan suorita. Sen lisäksi, että huolimatta lupauksista ja eeppisen kivuliaista toimenpiteistä oikea raajani on edelleen aika hyödytön, olin taas tänään tekemisissä työterveyshuollon kanssa. Ensin kuuntelin puoli tuntia liirumlaarumia, ja sitten yhtäkkiä kehotettiin kääntymään vierustoverin puoleen, ilmeisesti jotta voitaisiin puhua tuntemuksista. Sain paniikkikohtauksen ja häivyin koko tilaisuudesta.
Mitä enemmän puljua funtsin, sitä vahvemmin tulee fiilis, että kyseessä on itse asiassa aynrandilainen performanssitaideteos: veronkiertoa harjoittava terveystalo, jonka ratkaisumalli työpaikan ristiriitatilanteisiin on istuttaa johtajat ja alaiset vastakkaisille puolille pöytää ja koettaa saada heidät avoimesti puhumaan ongelmistaan, ja jonka toimintaohjeet helvetisti burnout-indikaattoreita saavalle ovat suunnilleen "sinun täytyy ottaa vastuu omasta terveydentilastasi". Tämä olisi hilpeämpää, jos en olisi näiden kanssa tekemisissä jatkuvasti.
Fyysisestä vauriostani huolimatta olin duunien jälkeen niin helisemässä, että minun oli pakko tehdä jotain liikunnallista. Niinpä hankkiuduin SRT-treeneihin (turhauduttuani ensin siitä, että olin näköjään kadottanut liikuntakorttini; onneksi uuden sai halvalla). Yllätyksekseni köysittely onnistui aivan tuskattomasti. Jos vastaan tulisi luola, jossa ei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin mennä köysissä, voisin lähteä retkelle sinne. Toistaiseksi ainoat tällaiset, johon olen törmännyt taitavat olla Sell Gill Holesin kuiva reitti Yorkshiressa, sekä Valat Negre Keski-Pyreneillä.