Marraskuu 2015: Piirretyt mammutit
Sunnuntai, 1.11. 2015
Päivän sanamäärä: 4091
En ollut varsinaisesti aikonut ryhtyä NaNoWriMo-kirjoittelemaan tänä vuonna, mutta ison projektin tarve oli kuitenkin olemassa. Niinpä 4000 ensimmäistä sanaa hämärää urbaanifantasiadekkaria ryömi päästä dokumenttiin iltaan mennessä.
En tiedä, onko tämä tarina, jota minun pitäisi kirjoittaa tai jota haluaisin kirjoittaa. Epäsoinnun periaatteet oli niin paljon minun itseni näköinen kirja, ja olin siitä todella ylpeä; ajatus siitä, että seuraava teokseni olisi suht geneerinen ja kaavamainen John Constantine / Harry Dresden -pastissi ärsyttää. Mutta kai tuon voisi silti kirjoittaa pöytälaatikkoon pölyjä keräämään. Ehkä sen voisi sitten julkaista vaikka salanimellä tai jotain.
Maanantai, 2.11. 2015
Päivän laskeskelu: Matka-ajat aurinkokunnan äärirajoille. Ne ovat mitenkään realistisilla moottoreilla pirun hulppeita.
Töissä oli stressaavaa ja ahdistavaa, joten kotona palasin kirjoittamisen pariin. 1200 sanaa myöhemmin tarina oli lähtenyt jotenkuten liikkeelle. Edelleen minua vaivaa tekstin arkisuus ja persoonattomuus, sekä se seikka, että vaikka idea tähänkin on ollut olemassa jo yli 10 vuotta, välissä on tullut Harry Dresden (tai teknisesti itse asiassa Dresden oli jo aiemmin, joskin todellisuudessa sekä minä että Jim Butcher olemme ryöstäneet kaiken John Constantinelta), joka käyttää melkein täysin samanlaisia elementtejä. En tahtoisi vaikuttaa halvalta kopiolta.
Hugo-voittajissa vuorossa oli Connie Willisin To Say Nothing of the Dog, joka etukäteen karmi minua, mutta osoittautui vähemmän kauheaksi kuin Doomsday Book. Viktoriaaniseen tapakomediaan koheltavat hahmot ja väärinkäsitykset sopivat paremmin kuin kertomukseen mustasta surmasta ja tuhosta.
Tiistai, 3.11. 2015
Päivän kommentti: "Toi oli paras halaus minkä mä olen ikinä saanut." Sanottu töissä, työtehtävään liittyen. Minkä ammattihalaajan maailma onkaan minussa menettänyt.
Stressaavuus töissä jatkui. Epätietoisuus sentään väheni, mutta sen seurauksena työmäärä moninkertaistui. Heti sen jälkeen kun kielsin tiimiläisiä tappamasta itseään työllä menettelin itse kaikkien ohjeideni vastaisesti. Mutta minkäs teet, jonkun pitää asiat hoitaa, eikä muitakaan taida olla.
Kotiin mennessäni huomasin, että avaimeni eivät olleetkaan avainrenkaassani. Saatanan saatana. Yleinen vastoinkäymisten sietokykyni ei ole nyt parhaimmillaan, ja tuo tuntui inhottavalta naskalilta munuaisiin. Pakenin ahdistusta naapurin kirjastoon, josta hankin itselleni viimein Helsingin kirjastokortin. Lainasin sillä oitis Antti Erosen Operaatio Harmageddonin, ja loppuillan hämmästelin sitä. Suomalaista suht kovaa milscifiä Marsissa, makeeta. Kustannustoimittajaa teksti olisi kyllä kaivannut ja dialogi oli tönkköä, mutta eniten tässä kyllä kiehtoi tarkkaan mietitty avaruussodankäynti josta Antti oli Ropeconissa puhunut.
Omaa romaanikäsistäni sain kirjoitettua vain 500 sanaa. Plääh.
Keskiviikko, 4.11. 2015
Päivän viil-viil: Internetissä törmäsin väitteeseen paperilehdessä olleesta ei-suosittelevasta arvostelusta Epäsoinnun periaatteista. Nettiversiota ei ole, en tiedä mikä lehti oli kyseessä tai mitä siinä tarkalleen sanottiin, joten tietysti mielikuvitukseni olettaa sen olevan kaikkialle levinnyt, täysin murhaava ja sataprosenttisen objektiivinen.
Uusi outo urani kuvittajana lähti käyntiin Adobe Indesignin ja piirtolevyllä leikkimisen parissa. Tähänkään liemeen en olisi joutunut jos en harrastaisi typeriä roolipelien oheistoimintoja kuten piirtämistä.
Sain myös kirjoitettua tuhat sanaa romaanikäsikirjoitusta. Ensimmäisen päivän liioittelun ansiosta olen vielä sanamäärätavoitteissani, mutta huomenna taidan niistä luisua.
Torstai, 5.11. 2015
Päivän opettelu: Adobe Illustrator
Verkkoasennusten lomassa jatkoin työskentelyä graafisten asioiden parissa. Tänään opettelin tekemään Adobe Flash -animaatioita Illustratorilla. Jälki oli sen mukaista. Oli minulla hallinnollisista ja ylläpidollisista tehtävistäni miten paha imposter-syndrooma tahansa, siihen saattaa tuoda perspektiiviä se, miten surkea olen niissä hommissa, joita en oikeasti osaa. Koska teen tällä hetkellä puolentoista ihmisen duuneja, töissä meni aika myöhään.
Luolaseuran jäsentapaamisessa juoruiltiin ja juonittiin retkiä. Sen jälkeen kävin Tainan kanssa katsomassa The Martianin. Se oli juuri niin hyvä kun sen kuuluikin olla. Viimeksi olin ollut näin innoissani Gravitysta, ja se oli tähän verrattuna kauheaa huttua. Toki Martianissakin oli otettu joitakin dramatisoivia vapauksia etenkin ilmanpaineen ja liike-energian suhteen, mutta nämä eivät haitanneet elokuvasta nauttimista. Shit gets done.
Perjantai, 6.11. 2015
Päivän luolan nimmi: Devil's Arse, Peak Cavern ennenkuin sen nimi muutettiin jottei se loukkaisi vierailevaa kuningatar Victoriaa
Graafisen suunnittelijan urani törmäsi seinään, mutta ei piirtämisen vaan koodaamisen vuoksi. Eräs pätkä koodia ei vaan toiminut, eikä sen kirjoittanut ihminen ollut enää talossa, joten minun tehtäväkseni jäi koettaa tulkita, mikä tässä nyt oikein meni pieleen. Ei vielä tuloksia.
Illalla aloitettiin Heikin kelttikampanjan pelaaminen hahmojen viimeistelyn ja maailmaan tutustumisen merkeissä. Derbyshireen päädyimme, ja sentään tunsin sitä edes jotenkuten. Vähän hassua päätyä pelaamaan fantasiaa, mutta sentään tämä on historiallista fantasiaa.
Viikonloppu, 7.-8.11. 2015
Ajankohdan riemunaihe: Lupa liidata
Romaanikäsiksen kirjoittamisen jälkeen syntyi lauantai-iltana idea käväistä kiipeilemässä vielä kun Tapanila olisi auki. Ehdimme paikalle juuri sopivasti kiivetäksemme puolitoista tuntia. Huomattavaksi yllätykseksemme aiemmat kitinämme liidausvarmistustaidon demoamisesta oli huomioitu, ja henkilökunnan tyyppi kysyi, josko Taina haluaisi näyttää liidivarmistusosaamisensa. Yhtä mallikelpoista köyteen hyppäämistä myöhemmin minulla oli taas lupa liidata ja Tainalla varmistaa. Tämä tekee todella hyvää talvifiiliksille.
Sunnuntaina vaihdoin fiktion pelinkirjoitukseen ja kuvituksen tuottamiseen. Väkertelin hahmotarinoita ja 3D-malleja, kunnes Taina raahasi minut vielä kuntosalillekin. Tämä saattoi olla kiipeilyn jälkeen kauhea virhe.
Maanantai, 9.11. 2015
Päivän mielipide: Dammit Jim, I'm a sysadmin, not a paleontologist or an artist!
Tämän päivän työtehtävinä oli: käy läpi piirroksia mammuteista, määritä niiden laji ja sijoita määritetyt sopiville paikoille sarjakuvaan; piirrä kuva puuttuvien lajien edustajista ja sijoita nekin sarjakuvaan. Ööh. Tämä tehtävä ei oikein kohtaa osaamistani. Toisaalta, se oli valtavan hauskaa. Olin kaukana omalta mukavuusalueeltani, mutta aina välillä olen tahtonut piirtää elääkseni, ja nyt vihdoin sain tehdä sitä. Valitettavasti tämä asiaintila ei taida jäädä pysyväksi.
Töissä piirtäminen laukaisi minut niin hyvin liikkeelle, että kotiin päästyäni jatkoin kuvituksen parissa. Piirsin pelikuvitusta monta tuntia, ja melkein harmittelin päätöstäni olla käyttämättä värejä. Tosin mustavalkoisuus nopeutti piirtämistäni huomattavasti.
Tiistai, 10.11. 2015
Päivän ärsyyntyminen: Lintubongarit, jotka ilmeisesti välittömästi tuhoavat minkä tahansa harvinaisen linnun saadessaan tietää missä se pesii. Lähteenä toimivat museon lintuammattilaiset, joiden pelkään tietävän mistä puhuvat.
Kahden pitkän palaverin väliin mahtui taittelutehtäviä ja digitointilinjaston kanssa säätämistä. Kotona ohjelmassa oli pelinkirjoittelua ja piirtämistä. Ulkona oli masentava keli, eikä nenää tahtonut työntää pihalle tippaakaan. Selkeä ongelma periferiassa asumisessa on, että mökkihöpperys vie mukanaan vielä helpommin.
Keskiviikko, 11.11. 2015
Päivän vakiokitinä: Helvetin loppusyksy
Ensin näin unta yksinäisyydestä ja aktiivisesta inhottavuudesta. Sitten makasin hereillä tunnin verran, ja sen jälkeen vaihdoin uneen, jossa podin masennusta. Marraskuu, fuck yeah. Oikeassa maailmassakin olisin halunnut tehdä kuten unessa ja jäädä sängyn pohjalle vain olemaan, mutta valitettavasti tälle päivälle oli kolme koko päivän vievää hommaa, jotka piti jotenkin saada kaikki tehtyä.
Yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen olin jotenkin onnistunut selviämään kolmesta koko päivän vievästä hommasta. Bonuksena olin astunut märkään maaliin, enkä ollut saanut piirrettyä yhtään mammuttikuvaa.
Torstai, 12.11. 2015
Päivän huuto: "Hävetkää!"
Olipa kerran kaksi kissanpentua, jotka asuivat hatussa. Koska hatussa oli sheriffintähti, pikkulintu oletti, että kissanpennut ovat paikalliset sheriffit, ja pyysi näiltä apua ongelmaansa. Tästä olisi epäilemättä käynnistynyt dekonstruktiivinen scifisatu, jos en olisi herännyt.
Töissä oli aivan vihoviimeinen palaveri, jossa halusin vaan lyödä kaikkia kirveellä. Sen jälkeen näyttelynrakentamispaniikki putosi jälleen niskaan, ja kun siitä selvisin, piti lähteä Kaisaniemeen mielenosoitukseen. Rakas yliopistomme halusi juhlia sitä, että rahojamme mainiosti vähentynyt valtiovarainministeri osallistuisi juhlavuotemme meininkeihin, ja tämä ei yllättäen ollut ihan kaikkien mieleen. Huusin protestia kunnes kurkkuni käheytyi. Yliopiston eduksi pitää sanoa, että se antoi meidän osoittaa mieltämme sisällä päärakennuksessa, tosin rauhallisen mielenosoituksen karkoittaminen sieltä olisi kertonut todella huonoa yliopiston suhtautumisesta poliittisiin puheenvuoroihin.
Perjantai, 13.11. 2015
Päivän adobe-vihje: Application Frame on se harmaa laatta, jolla Adobe tahtoo täyttää työpöydän ikkunoidensa takaa. Kun sen heittää helvettiin, CS 6 muuttuu käyttökelpoiseksi
Koska töitä on tehtävä kotonakin, sain kannettavaani Adobe Creative Suite Standard 6:n, jotta voisin taittaa mammuttisarjiksia ja animoida karttoja viikonloppunakin. Ensireaktio uuteen versioon ohjelmasta oli tietenkin järkyttynyt raivo kaikkien työnkulkujen pilaamisesta, mutta varttitunnin kiroilun jälkeen löysin keinon saada mm. Photoshop toimimaan siten, kuinka haluan sen toimivan.
Töiden jälkeen kiipeiltiin. Olin siinä varsin huono mutten sentään toivoton. Tänään pahin viholliseni oli putoamisen pelko, joka iski kiinni heti kun liidissä oli muuvi, joka ei ollutkaan varmalta otteelta varmalle otteelle. Typerää säikkymistä, mutta minkäs teet.
Kotona katsoimme illan päätteeksi Bletchley Circlen ekan kauden. Se oli jotenkin juuri sellaista kiinnostavaa ja nokkelaa viihdettä, jota tarvitsin.
Viikonloppu, 14.-15.11. 2015
Ajankohdan muistutus: Terrori-isku on poliittinen voitto niin sen tekijöille kuin niille, jotka haluavat demonisoida jotakin ihmisryhmää
Lauantaina heräsin viheliäisiin uutisiin Ranskasta. Minun ei tarvinnut edes lukea uutisia kovin paljon pystyäkseni kuvittelemaan, miten sekä IS:n että eurooppalaisen äärioikeiston vihaiset nuoret miehet näkivät tämän mahtavana juttuna. Minä en vieläkään pelkää niinkään pommeja ja väkivaltaa kuin pelon ja vihan ilmapiiriä sekä kansalaivapauksien kuristumista. Onneksi olin nykyään riittävän fiksu todetakseni, että sen jälkeen kun olin hahmottanut mitä oli tapahtunut, jätin uutisten seuraamisen sikseen, ja ryhdyin piirtämään lisää mammutteja.
Työnteon lisäksi viikonlopun ohjelmaan kuului Cave-lautapelin pelaamista sekä yllättäen toinen kiipeilykerta. Ensin kuvittelin, että seinällä ei mikään oikein onnistunut, mutta sitten tavoitin flow'n ja aloin pelottomasti liidailla kuutosella ja seiskallakin alkavia reittejä. Eivät ne toki hyvin menneet, mutta pelko tuli nujerrettua. Valitettavasti se palaa aina kiipeilykerran alussa.
Maanantai, 16.11. 2015
Päivän hominidi: Floresinihminen
Käytännössä koko päivä meni näyttelytekniikan tai -sisällön kanssa painimiseen, mitä nyt muutamat ihmiset koettivat taas käyttää minua henkilökohtaisena atk-tukenaan. Jos yt-neuvottelut osuvat, oppivatkohan nämä ihmiset sittenkään soittamaan helpdeskiin, vai alkavatko ne vaan vaivata koodareitamme?
Kotona koetin piirtää, kirjoittaa ja lukea. Mikään ei oikein sujunut. En muista nähneeni aurinkoa koko päivänä. Tämä olisi helvetin hyvä ajankohta pitää muutama päivä, tai viikko, lomaa jossain etelässä, tai vaikka sitten ihan kotona.
Tiistai, 17.11. 2015
Päivän kiukku: Helvetin Connie Willis
Saavuin töihin kahdeksaksi ja lähdin kahdeksalta, säädettyäni liki 12 tuntia näyttelykoneiden sisältöä ja tekniikkaa. En saanut kaikkia valmiiksi kuten olin toivonut, mutta paljon ei enää jäänyt puuttumaan. Sinänsä hyvä, koska aikaa ei ole paljon eikä tällaisia työpäiviä kovin montaa jaksa.
Connie Willisin viimeinen Hugo-voittaja, 1200-sivuinen möhkäle Blackout / All Clear nostatti taas vihani. Kirjan rakenne on: jossain tapahtuu jotain mielenkiintoista, hahmoilla on kauhea tarve päästä sinne (ja lukijaakin huvittaisi seurata mielenkiintoista asiaa), mutta sen sijaan miljoona typerää, arkista pientä vastoinkäymistä estää hahmoa etenemästä minnekään. Taas kerran keskeisten hahmojen päämäärät ovat typeriä ja luonteet ei-assertiivisia, joten dominoivat sivuhahmot pompottavat heitä niin, että lukija tahtoo repiä hiukset päästään. Vastoinkäymiset ovat turhauttavia ja juoni kaipaisi bensaräjähdyksiä. Ihan oikeasti: ei näin. 150 sivun jälkeen pohdin, tietäisinkö tästä nyt tarpeeksi jättääkseni koko paskan lukematta, koska vielä tuhat sivua tätä skeidaa veisi järjen.
Keskiviikko, 18.11. 2015
Päivän mielipide Connie Willisistä: "1200 sivua turhautumista on akateeminen ura, ei romaani."
Huolimatta viime hetken säädöistä, yllättävistä koodillisista hikoista ja kuvissa ilmenneistä outouksista sain uuden näyttelymme koneet vihdoin ihan oikeasti valmiiksi, ja pääsin jopa lähtemään kotiin ihmisten aikoihin. Päivä oli kuitenkin ollut varsin turhauttava: deadlineja ymmärtämättömien tutkijoiden, rajattomasta (levytilan) kasvusta haaveilevien biologien ja Connie Willisin kombo oli vetänyt pinnan aika kireälle. Niinpä illaksi vetäydyin vain pelinkirjoittamisen ja pöhköjen nettivideoiden muodostamaan kuplaan.
Torstai, 19.11. 2015
Päivän toteutunut arvio: Olin ilmoittanut, että kaikki vastuullani oleva on valmista 24 tuntia ennen avajaisia. Olin tunnilleen oikeassa.
Valmiiksi eilen tekemäni asiat menivät lopputarkistukseen, kimposivat sieltä viimeisten detaljien viilaamiseen, ja sitten näyttelytiloihin. Sen jälkeen osani Muutosta ilmassa -näyttelyn rakentamisessa oli käytännössä ohi. Tajusin myös kurkkuni olevan kipeä ja oloni tukkoinen. Flunssalla on lähes täydellinen ajoitus. Jos huomisista avajaisista vielä selviäisin, voisin sitten potea vaikka koko seuraavan viikon.
Illalla oli luolaseuran hallituskokous, varmaan viimeinen tällä hallituksella. Sen jälkeen antauduin kipeän olon valtaan ja painuin petiin.
Perjantai, 20.11. 2015
Päivän eka kerta: En ole ikinä aiemmin ollut näin lähellä keskustalaista ministeriä
Kolmen aikaan iltapäivästä istuin kauluspaidassa ja suorissa housuissa sisällä pimeässä jurtassa ja join viskiä näyttelyrakentajiemme kanssa. Ympärillämme Muutosta ilmassa -näyttely oli viimein saatu valmiiksi, ja avautuisi puolentoista tunnin kuluttua. Oloni oli flunssainen ja kipeä, ja tahdoin kotiin, mutta avajaisissa minun piti vielä vähän vahtia, että tekniikka oikeasti toimisi.
Viiden aikoihin sisään alkoi sitten tunkea yliopistoviskaalia, ministeriä ja kaikenlaista pukukansaa. Puheita kuultiin, maljoja nosteltiin, ja näyttelykierroksia vedettiin. Näyttelyiden tietotekniikka tavallaan toimi, mikä tarkoitti että mistään ei tullut taikasavu ulos. Toisaalta muutamat käyttöliittymälliset jutut olivat aika epäonnistuneita, mikä ei sinänsä ollut ihme, koska sairastuminen ja aikataulupaniikki oli estänyt niiden tarkemman miettimisen.
Hyväksyttyäni sen, että kaikki toimi nyt niin hyvin kuin se voisi keräsin tavarani ja lähdin kotiin. Viskin ansiosta selvisin tuskattomasti Pohjois-Haagaan, jossa koetin vähän pelailla videopelejä ennen kuin kaaduin petiin ja simahdin.
Viikonloppu, 21.-22.11. 2015
Ajankohdan pahis: Kilgrave, the Purple Man
Flunssa tarttui minuun limaisilla kourillaan, ja minä antauduin sille. Käytin viikonlopun neljän seinän sisällä, en kiipeillyt tai riehunut muutenkaan. Kirjoittelin peliä ja katsoin Tainan kanssa Jessica Jonesia. On se kyllä synkkä ja kamala sarja.
Maanantai, 23.11. 2015
Päivän eksoottisuus: Korealais-venäläinen fuusiokeittiö on aivan oikeasti olemassa oleva asia.
Olin edelleen selvästi kipeä, joten töihin menemisestä ei ollut puhettakaan. Makasin petissä, kuuntelin musiikkia ja keräsin voimia illan peliin.
Devil and the Deep Black Skyn kolmas peli pääsi juonellisesti vain puoliväliin siitä mihin olin tähdännyt, koskapa sotilaiden satamavapaan pelaaminen oli sen verran mukaansatempaavaa ettei sitä tahtonut keskeyttää. Onpa seuraava peli nyt ainakin jo valmiiksi kirjoitettu. Pelkäsin innostuneeni liiaksikin 3D-mallien kanssa, mutta minkäs teet kun paikat ovat niin outoja kuin tällaisessa scifipelissä joskus.
Tiistai, 24.11. 2015
Päivän tylytys: Jessica Jonesin loppu. Huhhuh.
Olin edelleen jokseenkin kipeä, ja käytin päivän vuoteen pohjalla. Iltapäivää kohden olo alkoi käydä eläväisemmäksi, joten uskaltauduin lähtemään talosta Pasilaan, jossa minua haastateltiin radiossa. Radio Tuima oli toki vain oppilaitoksen opiskelijaradio, kuuntelijoita ehkä viisi tyyppiä ja hamsteri, mutta kyseessä oli kanavan eka lähetys ja sain kunnian olla eka vieras. Höpisin sitten kirjastani ja koetin olla olematta liian tyhmä, mutta tällainen esiintyminen ei kyllä sovi minulle ollenkaan.
Kotiin hoippuessani tajusin, että olo oli edelleen heikko ja kamala. Astuin väärään lentokenttäjunaan, ja koettaessani korjata mokani jouduin tietysti peruutettujen ja myöhästelevien junavuorojen kierteeseen. Onneksi minulla oli lukulaite mukana. Pahaksi onneksi Connie Willisiä oli yhä jäljellä. Minua melkein kiinnostaa nähdä mitä tapahtuu, jos kirjan hahmot päätyvät samaan paikkaan, koska toistaiseksi minun on mahdotonta erottaa heitä toisistaan: he ovat kaikki itkuisia, avuttomia, hidasälyisiä ja kaikkien muiden tönittävissä. Jos he päätyvät kommunikoimaan keskenään, syntyykö jonkinlainen avuttomuuden nokkimisjärjestys ja joku kehittää oikeasti selkärangan? Vai onko All Clear vain 700 sivua kilpaa itkemistä?
Keskiviikko, 25.11. 2015
Päivän näkemys: Jos yliopiston tietotekniikkakeskus pitää hallussaan koneen admin-salasanaa ja BIOS-salasanaa, koen että kone on silloin heidän ylläpidossaan. Ilmeisesti he eivät kokeneet samoin, joten rangaistukseksi otin heiltä pois molemmat salasanat.
Sain nukuttua vain joitain hassuja tunteja, ja töihin meneminen ei ollut elämäni viisaimpia päätöksiä. Päivä oli vähän koomainen ja hyödytön, vaikka tilausta olisi ollut skarppiudelle ja aikaansaavuudelle. Oikeasti olennaisten asioiden asemasta korjailin näyttelykoneita ja murtauduin laboratoriolaitteisiin. Lisäksi tein kuten yliopiston yytee edellytti ja täyttelin osaamiskartoitukseen asiantuntemukseni kappaleita. Aika hyvin siitä kävi ilmi, etten oikeastaan ole minkään alan ekspertti vaan juuri sellainen jokapaikanhöylä, jota vastuullisempi organisaatio ei pistäisi mihinkään olennaiseen tehtävään. Sellaiset varmaan yleensäkin päätyvät keskijohtoon olemaan rasitteena koko puljulle.
Kotona kirjoittelin peliä ja vilkaisin Expanse-sarjan ekan jakson. Tuomio: hahmot vähän plääh ja esitys paikoitellen halvan näköinen, mutta näen mihin sarja pyrkii ja arvostan sitä kovasti. Hyväksyn avaruusalusten ärjyvät moottorit (koska ne varmaankin pyrkivät kertomaan sen, miltä ne kuulostavat aluksen sisältä) ja vähän indeksisen painovoiman, koska sarja kuitenkin tuntuu jatkuvasti korostavan eri painovoimien eroja. Olisipa se vielä enemmän näyttämistä eikä kertomista, mutta tv-budjetilla ei välttämättä ihan Gravityn efekteihin pystytä. Martianissakin tuntui olevan ainoastaan mikropainovoima ja täysi painovoima. Mutta sentään tässä myönnetään mikropainovoiman olemassaolo, mikä on fysiikkanörtille vastaava merkkipaalu kuin seksuaalivähemmistöjen olemassaolon myöntäminen.
Torstai, 26.11. 2015
Päivän ärsyyntyminen: Ammattiyhdistyskontekstissa tapahtunut mielenilmauksen ohimennen sivuuttaminen. Ei kaikkein solidaarisinta ajattelutapaa.
Yliopistolla oli yt-neuvottelujen viimeinen päivä, ja samaan aikaan oli ammattijärjestön atk-valiokunnan kokous ja jouluateria. Tunnelma oli hapan ja synkkä, yleinen fiilis oli, että yliopiston johto ja työntekijöiden edustajat eivät tulisi ikinä näkemään silmästä silmään. Ihmiset pelkäsivät työpaikkojensa puolesta, ja pääministerimme tapa johtaa hallitusta kuin ketterän kehityksen projektia, joka muuttaa suuntaansa aina kun saa jotain uutta tietoa, ahdisti muitakin.
Kotona pelattiin Shadowrunin viimeinen peli. Se oli asiaankuuluvan reipas loppumättö, jossa mm. örkkimuusikkoni demonstroi shaped chargen käyttämistä lähitaisteluaseena, ja vahingossa ampui taistelualueella olevia aseettomia tyyppejä. Mutta minkäs teet, sota-aluksella työskenteleminen ei ole turvallista. Kampanja jäi minulle kyllä vallan ehjäksi kokonaisuudeksi hahmon perspektiivistä, mutta jösses että systeemi oli kauhea. En välittäisi siihen koskea enää milloinkaan.
Perjantai, 27.11. 2015
Päivän eläin: Piraija. Pulp-kirjat ovat opettaneet, että se voi kaluta ihmisen luihin asti alle minuutissa.
Tein päivän etäduunia perehtyäkseni tiimini ohjelmistonkehitysprojektin tilaan. Olin aivan ällistynyt dokumentaation korkeasta tasosta. Kuuden tunnin jälkeen kuvittelin olevani perillä siitä, mitä tiimi oli saanut aikaan sillä aikaa kun olin itse hautautunut hallintospagettiin ja näyttelypiirtelyyn.
Lopetin työt varhain, ja siirryin piirtämään kuvitusta illan peliin. Kuudelta aloitimme Xibalban kolmosjakson. Siitä tuli reipas tarina akateemisesta kukkotappelusta kartoittamattoman sademetsän sydämessä. Olin itse hyvin tyytyväinen juonen kulkuun, ja etenkin tapaan, jolla väkivallan uhkaa käytettiin.
Pelin jälkeen selvisi, että naapurissa oli Alter Egon pikkujoulut. Pitäisiköhän tähänkin järjestöön taas liittyä? Muistaakseni olin jäsen joskus vuonna 1994 kun pulju oli juuri perustettu, tai ainakin muistan olleeni kovasti eri mieltä jostain Ville Vuorelan kanssa perustavassa kokouksessa.
Viikonloppu, 28.-29.11. 2015
Ajankohdan todistettu ennätys: Jukka ryömi 168mm korkean laatikon läpi ja teki uuden suomenennätyksen.
Luolaseuran syyskokouksessa minut valittiin seuran diktaattoriksi seuraavaksikin vuodeksi, ja hallitukseen tuli uusia kasvoja. Jälkimmäinen oli aivan parasta, koska olen nyt itse istunut mukana hallitsemassa suomalaista luolamenoa jo kuusi vuotta, ja ajattelin, että seuraava vuosi voisi olla viimeinen. Pikkujoulut taas muistuttivat siitä, että meillä alkaa olla ihan oikea itseään ylläpitävä skene. Katsoimme kerrassaan hillittömiä videoita (7:50 kohdalla nähdään, miten kannattaa sukellusvarusteita käsitellä), juonimme tulevia retkiä ja rääkkäsimme itseämme ryömintälaatikolla.
Sunnuntaina kiipeiltiin. Se oli aika rankka kokemus heti ryömintälaatikkoa seuraavana päivänä. Muissa toimissa asensin koneelleni Legend of Grimrockin, ja huomasin, että sitä pystyi pelaamaan itse tehdyillä hahmokuvilla. Rakentelin oitis OFD-skenaarion jengin peliin, pelattaviin ötökköihin kun kuului myös liskoihminen. Vaikka fantsu ei minua yleensä kiinnosta yhtään, luolastonpuhdistus on tähän poikkeus. Ei tarvitse kuunnella hönöä dialogia, pelastaa maajussien lampaita tai laskea kultarahoja, täytyy ainoastaan hahmottaa ympärillään oleva tila, selvitä sen ansioista ja surmata kaikki sen asukit.
Maanantai, 30.11. 2015
Päivän sankari: Mister Fantastic, joka muuttuu teekannuksi
Aamulla väsytti, päivällä väsytti, illalla väsytti. Työpäivä meni vastahakoista näyttelykonetta tunkatessa, ja vaikka se lopulta tuntuikin tekevän mitä tahdoin, olin täysin voimaton päästessäni takaisin kotiin. Söin vähän ja otin torkut.
Vaikka kiusaus nukkua aamuun asti oli huomattava, vastustin sitä ja sen sijaan testasin Tainan kanssa Lego Marvel Super Heroesin kaksinpeliä. Kaoottisen alun jälkeen se muuttui varsin hauskaksi. Ei tätä välttämättä yksin haluaisi pelata, mutta kahdella se on juuri sopivaa koheltamista energiattomiin loppusyksyn iltoihin.