Lokakuu 2015: Yhteistoimintalamaannus
Torstai, 1.10. 2015
Päivän säätö: Todella kalliiden videoprojektorien linssin säätäminen raa'alla voimalla. Ei tämän varmaan ihan näin pitäisi mennä.
Lähitulevaisuudessa aukeava jääkausi-/ilmastonmuutosnäyttelymme piti minut kiireisenä koko päivän. Rakentelin kalleinta koskaan näkemääni pelikonetta, eikä järjestelmän äänentoistoa ole edes vielä hankittu.
Kotona koetin potkia itseni takaisin roolipelijuttujen pariin, mutta sen sijaan eksyinkin pelaamaan lisää Prototypeä. Peli kyllä jaksaa vaan nostaa panoksia: olin unohtanut, miten hilpeäksi meininki yltyy kun hahmo pääsee käsiksi helikoptereihin.
Perjantai, 2.10. 2015
Päivän tietotekniikka: Drupalin noodien otsikoinnin sotkut. Sen siitä saa kun antaa käyttäjille muokkausoikeuksia mihinkään.
Näyttelynrakennus jatkui, ja samalla jouduin kohtaamaan rapistumista IT-infrastruktuurissa, joka oli liian pitkään ollut vailla huomiota. Hankalan ja hektisen päivän päätti vielä pikkupomopalaveri, jossa pohdimme, miten suhtautua muutosohjelmaamme, ja koetimme varautua ikäviin yllätyksiin tulevaisuudessa.
Viikonloppu oli hyvin tervetullut, varsinkin kun se näytti olevan vapaa mutkikkaammasta ohjelmasta. Voisin kaivata paria päivää ikävystymistä nyt.
Viikonloppu, 3.-4.10. 2015
Viikonlopun video: Luolasukellusta Ardechessa, kesän retken satoa
Lauantai kului pelinkirjoittamisen parissa. Sunnuntaina oli ohjelmassa viimein Vercors-retken purkutapaaminen. Katselimme valokuvia, setvimme raha-asioita ja huutokauppasimme luolakarttoja kerätäksemme rahaa seuralle. Superomaisuuksia ei kukaan tienannut, mutta sentään jokainen kartta löysi omistajan.
Samalla saimme vaatekomeroomme viimein vähän tyhjemmäksi. Vain vähän: ihmisten omat köydet ja ensiapulaukut heitettiin pois nurkista kuljeksimasta, mutta 400 metriä luolaseuran köysiä jäi vielä meille. Pieni toivonkipinä luolaseuran varustevarastosta on olemassa, mutta toteutumisesta ei ole vielä tietoa.
Maanantai, 5.10. 2015
Päivän asia, jota en halua tehdä: En halua koskaan olla 20 hengen turistimatkalla vuorella tai luolassa. Olennaista seikkailuharrastuksissa on oma, pieni yhtenäinen ryhmä, jossa kaikki ovat tärkeitä.
Ulkona oli kirpeä sää. Yh. Pohjois-Helsinki on varmasti monta astetta viileämpi kuin lämmin etelä. Kauhea virhe muuttaa periferiaan jne jne. Töissä taistelin näyttelykoneasioiden kanssa ja koetin suunnata jotain huomiota myös muihin projekteihin, vähällä menestyksellä.
Töiden jälkeen päädyin luolaharrastajaporukalla katsomaan Everestin. Osuihan se. En itse muistanut elokuvan pohjalla olleista tositapahtumista muuta kuin sen, että 1996 oli huono vuosi olla Everestillä, joten leffassa tapahtuvien pulmien ja lopputulosten tarkka luonne tuli yllätyksenä. Mutta olimme selvästi kohderyhmää: luolaharrastajiemme riviltä pääsi yhtäaikainen voihkaisu kun hahmo irrottaa lehmänhäntänsä turvaköydestä, ja kummastelimme kaikki miksi laskeutumislaitteita ei käytetty kun niitä kuitenkin valjaissa oli. Olisin itse katsonut mielelläni vielä lisääkin kiipeilijöiden laitteita ja niiden toimintaa, mutta kun leffan piti vedota muihinkin katsojiin, saimme sen sijaan nähdä paljon itkevien hahmojen kasvoja.
Hyvä elokuva se oli. Suosittelen etenkin kaikille kiipijöille, luolamöyrijöille ja muille seikkailuharrastajille.
Tiistai, 6.10. 2015
Päivän kielitaidottomuus: Taustatutkimuksen tekeminen 1930-luvun Karibianmerestä olisi helpompaa jos osaisin espanjaa
Sain vihdoin sovittua pelipäivän Xibalban tokalle osalle. Sen innoittamana kotia piti organisoida: kytkimme äänentoiston, veimme tavaraa kierrätykseen ja poistimme laatikoita olohuoneesta. Pelikin pitäisi vielä varmaan kirjoittaa.
Keskiviikko, 7.10. 2015
Päivän hämmennys: Poikittaisliikenne Haagasta Kumpulaan toimii vaivattomasti
Nukuin ennätyshuonosti: ensin keskellä yötä iski omituinen sydänyön inspiraatio, ja kun pääsin siitä eroon, työasiat alkoivat kiemurrella ympäri päätä. Tietenkin aamu alkoi keskittymistä vaativalla konsultaatiopalaverilla Kumpulassa, joten en voinut edes koomata puoleenpäivään ja ottaa iisisti.
Jotenkin selvisin päivästä ja kotiin päästyäni sain jopa pelinkirjoituksen käyntiin. Distraktoiduin välillä web-sarjakuvasta: Sandra and Woo -sarjiksesta olin aiemmin lukenut vain kiipeilypätkän, joka ei ollut ollut hirveän kiintoisa, mutta nyt kun kävin läpi koko roskan, pidin siitä melkoisesti. Olisin voinut lukea pelkkiä Larisan räävittömiä hölmöilyjä vaikka miten paljon, pesukarhujen touhulla ei niin hirveästi väliä ollut.
Torstai, 8.10. 2015
Päivän vaikeus: Videokuvan venyttäminen
Kansallinen etätyöpäivä alkoi kyllä lupaavasti, mutta sitten nopea käväisy museolla muuttui iltaan asti jatkuvaksi tekniseksi säädöksi. Toisaalta kohtalaisen osan päivästä käytin roikkumalla läppäreineni näyttelyn katosta tutkimassa omituista teknistä vikaa. Omasta puolestani voisin siirtää työhuoneeni vaikka pysyvästi katon rajaan.
Kotona kirjoittelin lisää pelijuttuja ja lueskelin scifiä. Kirjat jotka haluan ovat edelleen turkasen kalliita verkkokaupoissa, ja jos alan ostaa hallitsemattomasti kaiken minkä haluan, olen kohta todella köyhä.
Perjantai, 9.10. 2015
Päivän teknologia: Kun HDMI-kaapelin toisessa päässä lukee Input, fiksumpi ihminen kytkee tämän pään laitteeseen, joka signaalia lähettää.
Viikon verran olen nyt töissä rakennellut konkreettisia tietotekniikkaratkaisuja, ja täytyy sanoa että se on tervetullutta vaihtelua hallinnolliseen sumffaraahan. On hyvä saada aikaan jotain muutakin, kuin menettelytapaohjeita tai hankintamuistioita. Tietenkin auttoi, että tänään tekemäni viritykset oikeasti toimivat.
Illalla oli ensimmäinen luolaseuran jäsentapaaminen pitkään aikaan, ja siellä olikin paikalla runsaasti ihmisiä, jopa yksi ihan uusi kasvo. Kotimaan retkeily on kyllä ollut aivan lamassa keväästä asti, mutta piruako sille tekee kun ei hirveästi suomalaiset pikkuonkalot kiinnosta.
Viikonloppu, 10.-11.10. 2015
Ajankohdan kielletty tieto: Trypophobia. Älä googleta.
Lauantai alkoi luolaseuran hallituksen kokouksella ja jatkui kaksilla päällekkäisillä bileillä. Maantieteellisesti ne olivat toki muutaman kilometrin päässä toisistaan, mutta emme olleet ainoat vieraat, jotka kävivät molemmissa. Topin synttäreillä puhuttiin levottomia ja ihmeteltiin Lego Dimensions -peliä. Miken tupareissa taas juteltiin kirjoista ja scifistä ja piestiin ihmisiä lateksimiekoilla. Olen miekkailussa kyllä aika surkea, mutta hauskaa se oli silti.
Sunnuntaina pelautin Xibalban toisen jakson. Olin kaavaillut nopeatempoista pulp-toimintatarinaa, mutta jotenkin otteeni lipsui ja tuloksena syntyi hidastempoinen dekkari. Ääh. Tällaisia nämä kampanjoiden toiset pelikerrat tahtovat olla. Tällä kerralla minulla ei ollut edes papukaijaproppia hämäämässä pelaajia. Juoni tuotti kyllä muutaman aivan hauskan kohtauksen, ja uusi koti tuntui toimivan pelipaikkana ihan kelvollisesti. Sain jopa projektorin maaniteltua toimimaan.
Maanantai, 12.10. 2015
Päivän mörkö: Raamt
Tuijotettuani töissä ehkä tunnin hallinnollista dokumenttia ja saatuani aikaan vain kaksi kappaletta tekstiä hyväksyin sen, että tämä ei tänään etenisi. Onneksi simppeleitä rakentavia töitäkin oli tarjolla.
Ajatuksena oli ollut tänään harrastaa jotain liikunnallista, mutta kuten parempikin ala-asteikäinen sain sopivasti vatsakivun joka esti moiset epämiellyttävyydet. Sen sijaan päädyin lukemaan Kaj Korkea-ahon Tummempaa tuolla puolen -romaania, joka onnistui olemaan pirun pelottava.
Tiistai, 13.10. 2015
Päivän lelu: iPad
Eilinen kirja pelotti minua niin, että heräsin viideltä enkä saanut enää unta. Tämä puolestaan johti siihen, että Tainakin heräsi, ja yhteisvaikutuksena kummankin yöuni jäi lyhyeksi ja olo oli aamulla koomainen. Menin töihin varhain siinä toivossa, että edes aamupäivä olisi tehokasta työaikaa ennenkuin uupumus juoksisi minut kiinni.
Tämä suunnilleen toimi: aamun omistin hallinnolliselle spagetille, iltapäivän tekniikalle ja palaveroinnille. Hommia riitti pitkälle yli neljään, mutta puoli viideltä hillitsin intoni ja lähdin pyöräilemään takaisin kotiin.
Projektorin toimintaan saattaminen tarkoitti, että pystyimme katsomaan elokuvia seinältä. Uusi valkokangas ei ollut vielä paikallaan, joten kuva oli vähän hassussa paikassa ja kulmassa, mutta silti sitä pystyi jotenkuten käyttämään.
Keskiviikko, 14.10. 2015
Päivän pelihimo: Jostain on pudonnut luonnoton halu pelata tietokoneella fantsuropea
Viranomaispainotteisen työryhmän kokouksessa tahdoin ampua naulapyssyllä jokaista wanhan maailman byrokraattia, joka tahtoi kynsin hampain pitää kiinni rakkaista exceleistään ja näki datan avoimuuden ja lisääntyneen yleisövaikuttamisen mahdollisuuden peikkona, jota vastaan piti kamppailla kaikin tavoin. Olin lukevinani tällaista asennetta aika vahvasti muutaman ihmisen kommenteista, ja kärsivällisyyteni oli koetuksella. Hyvä etten olisi noussut saippualaatikon päälle ja kertonut, miten asiat kuului nykyään sekä lain että ministeriötasolla hyväksyttyjen periaatteiden mukaan tehdä. Samaten voisin kertoa, että sähköinen asioiden vireillepano on ollut olemassaoleva juttu jo ainakin kymmenisen vuotta.
Kotona uppouduin lokakuun ensimmäiseen kauhupeliin, Outlastiin. Se oli simppeli first-person-screamer, jossa hahmolla oli vain kamera eikä mitään kykyä taistella. Peli oli todella nätti; vihdoinkin indietuotoksissa alkaa olla hyvin animoituja ihmishahmoja. Etenkin oman pelaajahahmon ruumiillisuus oli aivan mahtavaa - hahmon kädet näkyivät, ahtaista koloista oli mahdollista ryömiä ja kielekkeitä pitkin hivuttautua. Onneksi tuo alkaa kai nykyisissä peleissä olla vaadittua.
Torstai, 15.10. 2015
Päivän fiilis: Ketähän vastaan tässä työtaistelisi
Päivä alkoi ahdistavalla laitoskokouksella, jossa katseltiin vähän tulevan vuoden budjetin lukuja. Kirves heiluu. Aivan hirveällä tuurilla saan pidettyä tiimistaäni ne, joiden työsuhde ei lopu vuodenvaihteeseen. Huonoimmalla tuurilla riipun löysässä hirressä tammikuun loppuun, ja sitten saan itse kenkää. Kyky tehdä tehokkaasti töitä näissä oloissa ei ole kaikkein paras.
Illalla ohjelmassa oli vielä ammattiyhdistyksen tapaaminen. Ruoka oli hyvää, näkymät yhtä synkkiä kuin laitoskokouksessakin. Valtakunnan hallitus vihaa yliopistoa, ja yliopistomme johto on innoissaan tarttunut mahdollisuuteen osoittaa olevansa kuuliainen kansalainen. Gah. Haistakoot kaikki.
Outlast sentään oli ihan kelvollinen peli, joka vieläpä parani loppua kohti. Hyvää kauhua, kelvollista tarinankerrontaa, ainoastaan oman hahmon päiväkirjamerkinnät olisivat voineet olla vähän tunnelmallisempia. Ne eivät tavoittaneet ainakaan sitä pahoinvointia, jota itse tunsin kauheiden kokemuksien seuratessa toisiaan.
Perjantai, 16.10. 2015
Päivän taiteessa oleva virhe: Alastonta Jeesusta ei oltu ympärileikattu
Töiden jälkeen päädyin käymään Kiasmassa vilkaisemaan näyttelyä nimeltä Biofobia. Se koostui enimmäkseen haastattelumateriaalista ihmisistä, joilla oli luontoon liittyviä kammoja: vesipelkoa, ötökkäpelkoa, lian pelkoa - jopa kasvien, tuulen tai pilvien pelkoa. Aihe oli kiinnostava ja kokemukset omituisia. Teos ei välttämättä ollut kauhean taitava, enkä tiedä, kuuluiko tämän olla taidetta; päälimmäiseksi jäi tunne, että nämä ihmisparat tarvitsisivat terapiaa. Taiteilija tuntui kyllä haastattelun mukaan ymmärtävän tämän.
The Other Side 3, 17.-18.10. 2015
Viikonlopun dialogi: "Viimeinen portti on avattu!" - "Kiva tietää näin kolmelta aamuyöllä."
Lauantaiaamuna keräsin hahmokamat ja ajoin Turkuun. Siellä vietin 26 tuntia folkloristi-Timpan nahassa okkulttisen kaupungin mysteerien parissa. Tällä kertaa meno oli reipasta ja persoonallista, humanistisen tutkimuksen metodit kohtasivat yliluonnolliset katastrofit, ja emotionaaliset suojakuoret kohtasivat inhimillisen kanssakäymisen. Kokonaisuudessaan peli oli vallan loistava.
Pelin päätyttyä sain diilattua pari romaaniani kiinnostuneille lukijoille. Nyt ei ole enää myyntikappaleita jäljellä ja teostani haluavien pitää turvautua joko kirjastoihin tai kirjakauppoihin. Jälkimmäisistä vaan raportoidaan, ettei kirjaa olisi saatavana. Mitä konspiraatiota tämä on?
Maanantai, 19.10. 2015
Päivän sitaatti: "Vähän kuin ois päästetty Roald Dahl suklaatehtaan sijaan yliopistolle." - Taika Epäsoinnun periaatteista
Töissä olin hautautua satunnaiseen pikkusilppuun, ja kun viimein pääsin käsiksi olennaisiin hommiin, tietotekniikka vain nauroi minulle. Houkutus suorittaa Zaphod Beeblebroxin oppien mukainen uudelleenohjelmointi kirveen kanssa oli suuri.
Illalla järkevän ohjelman asemasta jumituin Tainan kanssa katsomaan leffoja. Sain sentään viikonlopun pelin debriefiä eteenpäin vähän, mutta kirjoitettavaa riittää vielä.
Tiistai, 20.10. 2015
Päivän tiedosto: ssl.conf
Hallinnollis-teknillisen säädön jälkeen livahdin kotiin kirjoittamaan peliraportteja. Viikonlopun Other Side ja edellinen Xibalba tulivat valmiiksi, ja sitten oli aika alkaa kirjoittaa seuraavia pelejä. Valitettavasti distraktoiduin videopelien pariin. Koetin päästä sisään Dark Soulsiin, mutta tämä epäonnistui: peli oli kyllä jo ensivilkaisulta kiintoisa, mutta sisältö oli kätketty jatkuvan ja työlään taistelemisen taakse. Ymmärrän design-filosofian, mutta peli ei ole minua varten.
Keskiviikko, 21.10. 2015
Päivän kotisäätö: Kotiteatterin optimaalisen kaluston ja sijainnin hakeminen
Palaverit täyttivät koko päivän, mutta niiden välissä sain tehtyä vähän oikeitakin töitä. Kotona tartuin pelinkirjoittamiseen, ja löysin taas tarpeen piirtää paljon kaikenlaista. Valitettavasti suuri osa tarvitusta kuvituksesta on taitotasoni ulkopuolella, mutta kerrankin pelautan peliä, jonka tekijöillä on oikea kuvareferenssipankki. Sieltä vaan ryöstämään kaiken, mikä irti lähtee.
Torstai, 22.10. 2015
Päivän hilpeys: Nörttityttöjen arvio Epäsoinnun periaatteista
Ensimmäinen oikea ongelma yt-neuvotteluista putosi eteeni tänään. Yliopiston kaltaisen organisaation pitäisi olla riittävän ketterä selviytymään tällaisista pulmista, mutta kun lain silmissä olemme yksi ainoa kokonaisuus ja käytännössä kuitenkin kokoelma itsenäisiä laitoksia joita yhdistää tuskin mikään muu kuin yhteiset palvelut ja yhteinen rahoitus, eivät asiat suju aivan niin kuin pitäisi. Mutta tämän siitä saa kun pitää rekrytointikieltoa yllä vuositolkulla. Ongelma oli joka tapauksessa minua korkeammassa palkkaluokassa, joten oikeastaan aika sama: teen voitavani, enkä enempää stressiä tästä kanna.
Kotona pääsin viimein sisään Swapper-videopeliin. Se siitä pelinkirjoittamisesta sitten. Teknisesti tätä voi kai pitää inspiraation hakemisena, kun teemat Swapperissa ovat paikoin samoja kuin Eclipse Phasessa.
Perjantai, 23.10. 2015
Päivän huonovointisuus: Huojuva projektorikuva kirjamessuohjelmasta. Sitä katsoessa tuli merisairaaksi.
Työpäivä oli täynnä kriisejä, joista sentään minua läheisimmin koskettavaan sain jonkinlaista ratkaisumallia. Kun asiat alkoivat käydä aivan naurettavan vaikeiksi, pakkasin tavarani ja lähdin kirjamessuille.
Messujen ohjelma lyhyissä puolen tunnin pätkissä ei ollut oikein mieleeni ja tilan akustiikka oli aika kauhea. Hybridisotaa käsittelevä ohjelmanumero ei ollut yhtä kiinnostaa kuin lupasi ja Snowdenista kirjan tehneen Luke Hardingin haastattelua lyhensi haastattelijan tarve suomentaa kaikki vastaukset. En edes saanut täytettyä salaista toivettani olla ihan sattumalta paikalla Myllylahden tiskillä kun joku tuntematon ihminen ostaisi kirjani, niin että voisin antaa hänelle nimikirjoituksen. Kirjaa oli silti kuulemma myyty jonkin verran.
Silti, messuilla oli aivan ok käydä. Sorruin ostamaan e-kirjalukulaitteen kun sellainen halvalla oli myynnissä. Oli myös riemukasta nähdä, että sanottiin lukemisesta ja kirjoista mitä synkkiä ennusteita tahansa, messukeskus oli aivan täynnä kaiken ikäistä ja muotoista ihmistä. Ehkä illan hämärimpänä pätkänä satunnainen messuvieras tuli kyselemään päälläni olevasta Sacred Chao -paidasta, ja paljastui diskordianistiseksi uskontotieteilijäksi. Diilasin hänelle puoliväkisin kirjani, ja päädyin itse lukemaan hänen graduaan. Hail Eris!
Viikonloppu, 25.-26.10. 2015
Päivän greidi: 6b+ (jokseenkin yligreidattu, oikeampi olisi ollut 6a tai ehkä 6a+)
Lauantai meni sohvaperunoidessa ja peliä kirjoittaessa. Sunnuntaina sain viimein kiskottua itseni liikkeelle, ihan kiipeilyseinälle asti. Edellisestä kerrasta oli kauemmin kuin kehtaisin edes myöntää, ja odotukset olivat sen mukaisesti matalalla. Kiipeily sujui kuitenkin jotenkuten, taitojen rippeet löytyivät jostain syvyyksistä ja sen mukaisesti onnistuin vähän kiipeämäänkin.
Suurena ärsyttävyytenä Tapanila oli nyt ottanut lopullisesti käyttöön korttijärjestelmän: liidata ei saanut ilman liidikorttia, ja liidikorttia ei saanut ilman näyttökoetta. Voisin itse toki näyttökokeen tehdä, mutta liidivarmistaminen on kiinni samasta kokeesta, ja Taina taas ei halua näyttökoetta tehdä, koska hänen polvensa ei oikein pidä liidistä hyppäämisestä. Samasta syystä hän ei juurikaan liidaa, mutta hän on kyllä varmistanut minun räpellyksiäni ympäri Eurooppaa jo kymmenen vuoden ajan. Mutta: ilman näyttökoetta hän ei saa enää tehdä tätä sisäseinällä. Tämä on aivan suunnattoman ärsyttävä asia. Erillinen varmistuskortti ratkaisisi sen, mutta moista ei ole olemassa: taustalogiikka on, että ainoastaan liidaavat henkilöt voivat varmistaa liidiä. Tämä on about yhtä järkevää kuin ajatus, että ainoastaan itse kiipeävät henkilöt voivat varmistaa kiipeilijää, eikä huomioi mitenkään mahdollisia henkisiä tai fyysisiä rajoituksia. Pah.
Joka tapauksessa kaupasta tarttui mukaan otelauta. Nyt kun on aivan oma koti, sen voisi ehkä kiinnittää seinäänkin.
Maanantai, 26.10. 2015
Päivän teknologia: Phoenix-liitin
Olin töissä aikaisin ja lähdin myöhään. Väliin mahtui pääasiassa näyttelykoneasioiden kanssa painimista. Muistioon: kun laitteistotoimittaja sanoo, että kaapeli x on helppo tehdä itse, hän tarkoittaa, että kaapeli on mahdollista tehdä itse. Toivon mukaan virittämäni erikoiskaapeli kestää käyttöä.
Katselin Tainan kanssa pari jaksoa lisää Sense8:a. Sarja suhtautuu asiaankuuluvan hilpeästi seksuaalisuuteen, ja saa siitä ehdottomasti pisteet. Nyt kun tekijöillä olisi vielä ollut hieman parempi roolipelaajan ote siihen, millaisia kykyjä seikkailijaryhmän jäsenillä kannattaa olla, niin että jokaisella on tilaisuus loistaa. Tällä hetkellä hyödyllisiä jäseniä kahdeksasta tuntuu olevan lähinnä 2.
Tiistai, 27.10. 2015
Päivän paha karma: Jouduin itse olemaan se tolvana, joka kello neljän pintaan soitteli paniikkipuheluita kiireellisestä asiasta työnsä ihan kunnolla tehneille ihmisille. Häpeäni on valtava.
Samalla kun yksi ongelma alkoi osoittaa ratkeamisen merkkejä, toinen hyppäsi heti esiin. Ylistressaantuneisuuden mörkö kurkki komerosta samalla kun yliopiston johto puheli ulkoistamisesta ja yhtiöittämisestä autuaaksitekevinä asioina. Itse pyöritin arvioita siitä, miten paljon yhden tiimistä lähtevän jäsenen korvaaminen ulkoistetulla työvoimalla tulisi maksamaan, ja totesin sen noin 2.5-kertaiseksi. Toki tämä ei ole vertailukelpoinen luku, mutta se on luku jota joudun itse käyttämään.
Keskiviikko, 28.10. 2015
Päivän kirja-arvio: Iltaluvut, joka oli tulkinnut yliopiston aivan oikein
Aamulla kävin katsastuttamassa auton. Ei vikoja tai ongelmia. Nyt pitäisi sitten joko heittää kottero myyntiin, tai päättää pitää se. Molemmilla olisi etunsa. Periferiassa asuvaa auton omistus viehättää, mutta ei meillä ole mitään paikkaa sille talveksi.
Museolla oli onneksi rauhallista. Eilinen säntäily oli tuottanut tulosta, ja näyttelynrakentamisessa kriisi taas hetkeksi hellitti. Heittelin kaikessa rauhassa paikalleen palasia toiseen esitystekniikkakoneeseen ja haaveilin lomapäivistä.
Kotona Tainan isä ja perhetuttu olivat käyneet asentamassa asioita seiniin. Nyt meillä on verhotankoja, vaatenaulakoita ja ehkä makeimpana juttuna otelauta, jossa voi treenata kiipeilyvoimia. Osa minusta haluaisi heittää olohuoneen huonekalut hittoon ja rakentaa sinne boulderin. Tai ehkä työhuoneeseen.
Muissa uutisissa, syy miksi Epäsoinnun periaatteita ei ollut löytynyt kirjakaupasta oli näköjään kirjatukun moka: kirjan ilmestymisajankohta oli joskus kaukaisessa tulevaisuudessa. Nyt se korjattiin, mutta enpä tiedä, löytääkö romaani silti tietään kauppojen hyllyille. En liioin tiedä, miten suuri menetys tämä on; kirja ei luultavasti ole sellainen, jonka satunnainen kirjakauppa-asiakas vaan kiinnostuneena poimii mukaansa. Asiat olisivat eri tavoin, jos teoksesta olisi ollut vaikkapa arvostelu Hesarissa.
Muissa muissa uutisissa, katsoin Tainan kanssa Sense8-sarjan loppuun. Oli se kyllä hyvä. Lito, Hernando ja Daniela ovat parhaita.
Torstai, 29.10. 2015
Päivän hämmennys: Kodin lähellä olevat metsäpolut. En selvästikään tajua lainkaan, miten päin olen kun kuljen näitä pitkin.
Syksyn pimeneminen toi mukanaan halun aloittaa jokin iso projekti. Mutta mikä? Paria pelikampanjaa pitäisi kuitenkin tässä pyörittää (luultavasti ahkerammin kuin juuri nyt olen tehnyt), mutta sittenkin huvittaisi tehdä myös jotain aivan muuta. On tietysti klassista kirjoittaa romaania marraskuussa, mutta en ole varma onko tämä mitä haluan tehdä.
Perjantai, 30.10. 2015
Päivän ärsytys: Prototype 2 ei suostu toimimaan Windows 10:ssä. Oli vaadittava Steamilta rahat takaisin moisesta.
Vihdoin pääsin katsomaan kun oikeat testailijat kohtasivat uuteen näyttelyymme tulevan pelin. Videopelien QA on homma, johon en olisi kuvitellut museolla työskennellessäni joutuvani.
Sain viimein luettua Hugo-voittajahaasteessa Stranger in a Strange Landin. Se oli kauhea ja aitoa Heinleiniä. Käsitän, miksi jotkut intoilevat siitä, mutta hyvä tavaton miten väärässä he ovatkaan kirjan sanoman suhteen. Paras puoli kirjassa oli, että hetkittäin Bob Anson on kyllä aivan hauska, mutta ei tämä muuta viisisataasivuista omahyväistä luentoa sukupuolirooleista siedettäväksi.
Onneksi sen jälkeen pystyin siirtymään Among Othersiin, jonka huonoin puoli oli, että päähenkilö piti Heinleinin kirjoista. Vuoden 2012 Hugo-voittajan scifi-arvoista en ole ihan varma, mutta keijutarina walesilaisesta tytöstä englantilaisessa sisäoppilaitoksessa oli kuin juuri minua varten kirjoitettu.
Lauantai, 31.10. 2015
Päivän sitaatti: "This is like most of my hobbies: it's dark and I don't know what's happening."
Pyhäinpäivälauantai alkoi valtavalla lounaalla Mirin ja Velman luona, ja jatkui retkellä Suomenlinnan kekriin. Lautan odotteleminen oli kylmää, ja vaikka saarella oli periaatteessa tilaisuus käydä linnan sellaisissa tunneleissa, joihin normaalisti ei ollut pääsyä, näihin kaikkiin oli neuvostoliittolaiset jonot. Pengoimme ihan tavallisia tunneleita, koimme huonolta larpilta tuntuvan kummituskävelyn, ja eräästä ovesta päädyimme yllättäen keskelle Ehrensvärd-museota.
Loppuillasta keräännyimme katsomaan kekripukin polttamisrituaalia. Mike mesosi shamaanivermeissä, mutta valitettavasti hänellä ei ollut äänenvahvistusta, joten emme kuulleet juuri lainkaan mitä hän sanoi. Lisäksi esitys olisi kovasti kaivannut spottivaloa valaisemaan hänen riehuntansa. Nyt se jäi monella tavalla hämäräksi. Itse pukki sentään oli iso ja paloi komeasti, vaikkakin sitä edeltänyt häröily olisi voinut olla joko huomattavasti lyhyempi tai paremmin näkyvä.