<

>

Elokuu 2015: Kuusinumeroinen luku

Lauantai, 1.8. 2015

Päivän kivimuoto: Pic Pontu

Gallialainen säänjumala nauraa kiipeilyhaaveillemme: yöllä sataa. Kombotettuna eilisen viaferratafailin kanssa tämä on aivan liikaa hauraalle mielelleni. Ei sitten kiivetä, saatana. Ei jos tämä on näin helvetin vaikeaa.

Lapsellisen kiukkuni läpi Taina saa jotenkin ylipuhuttua minut käymään katsomaan Fixinin kallioita. Jonkinlaiseksi yllätyksekseni ne tuntuvat kuivilta. Kivikosketus onnistuu puremaan mökötykseni läpi, ja hetken kuluttua liidaan Pic Pontu -nimistä klassikkoreittiä ylös. Reitti ei ole mitenkään vaikea, mutta se kiemurtelee pitkin muusta kalliosta erillistä pilaria, ja sen topissa on tarpeen tehdä kuolemaa halveksiva puolentoista metrin askel pilarin huipulta varsinaisen kallion seinälle, välissä olevan tyhjyyden yli. Lopulta muuvi on helppo, mutta hämmentävän karmiva se kyllä on.

Pic Pontusta selviäminen palauttaa jotenkin mieleni oikealle tolalle. Täällä on jyrkänne, täällä on kiinnostavia reittejä, ja toisin kuin ennen Vercorsin luolia, nyt kiipeäminen tuntuu jopa jotenkin sujuvan. Tämä ei edes päde pelkästään minuun: Tainakin kiipeää paremmin kuin aikoihin. Menemme ylös pari viereisellä seinällä olevaa semihankalaa reittiä, ja toteamme vihdoin alkavamme hahmottaa, miten kalkkikivellä pitää olla.

Neljän reitin jälkeen taivaalta putoaa muutama vesipisara. Toteamme kiipeilyn olleen tältä erää tässä, mutta fiilis on onnistunut, melkeinpä voittoisa. Livahdamme autoon juuri ennen kuin oikea sade alkaa.

Loppupäivä kuluu moottoriteillä. Jätämme Ranskan taaksemme ja palaamme Saksan autobahneille. Rajan toisella puolen syömme ensimmäisen oikeasti hyvän aterian pitkään aikaan. Ranskassa ilmeisesti kaikki epäranskalaiset ruokapaikat on puhdistettu pois, mutta Saksassa pikkukaupungistakin löytyy thaimaalaista kasvisruokaa. Ero maiden välillä on kuin yö ja päivä: Ranskasta ei tahtonut kirveelläkään löytää mitään, mitä olisimme tahtoneet syödä.

Kuten aiemminkaan, meillä ei ole varsinaisia suunnitemia siitä, missä yömme oikeastaan vietämme, ja pysähdymme vaan satunnaiselle leirintäalueelle kun ilta pimenee ja alkaa väsyttää.

Sunnuntai, 2.8. 2015

Päivän huvitus: Moottoritiellä ohitettu asuntovaunu, jonka takaikkunalla kaksi pehmoeläintä istuu sylikkäin ja katselee ulos

Aamun valossa tajuamme olevamme saksalaisen melontakerhon takapihalla. Suihkut ja wc-tilat ovat paremmat kuin missään aiemmin kohtaamassamme leiripaikassa, mutta hinta on kuitenkin vain 2.5 EUR per pää. Tämä on halvempaa kuin brittiläisissä luolamökeissä yöpyminen. Kieliosaamiseni on edelleen ruosteessa, ja natiivit vaihtavat ennemmin englantiin kuin puhuvat kanssani korkkarisaksaa. Olen asiasta hieman nolo.

Ulkona on jälleen todella kuuma. Audeja ja Porscheja väistellen kruisaamme germaanien maan halki. Autobahneilla nimenomaan mustat Audit liikkuvat saalistavissa laumoissa, ja aina kun suinkin voivat, kiitävät 180 km/h kaikkien muiden ohi. Jatkuvasti ne eivät tähän kuitenkin pysty, sillä tietyöt ja lomallelähtöruuhkat hidastavat etenemistä paikoitellen mateluksi asti. Kuljettajaväsymys uhkaa, mutta Taina distraktoi minua kirjastonhoitajasilmälaseilla ja pornoleffamaisella pukeutumisella. Näiden avulla onnistun olemaan nukahtamatta rattiin. Olemme pohtineet mahdollisuuksia kehittää jotain tekemistä tässäkin valtakunnassa, mutta lopulta päädymme vain ajamaan Tanskaan. Tarvitsemme taukoa leirintäalueista, joten hakeudumme yöksi bed & breakfast -paikkaan nimeltä Absalon Orskov. Se on keskellä Tanskan jylhintä vuoristoa: korkeuserot ovat paikoitellen jopa kolme metriä plus puut.

Maanantai, 3.8. 2015

Päivän truismi: Jokaisella leirintäalueella on vähintään yksi hollantilainen asuntoauto

Luolien ja kiipeilyn lisäksi olimme etukäteen suunnitelleet lomaohjelmaamme kaupunkipäivän Kööpenhaminassa. Tämä on se päivä. Jätämme auton metron varteen, junailemme keskustaan, vuokraamme polkupyörät, ja lähdemme sotkemaan pitkin kaupunkia.

Turkulaisena ja helsinkiläisenä fillaristina olen tottunut olemaan liikenteessä lainsuojaton, jonka on mentävä sieltä mistä mahtuu ja joka joutuu jatkuvasti hieman soveltamaan sääntöjä pystyäkseen lainkaan liikkumaan. Kööpenhaminassa tämä asenne pitää jättää taakseen. Fillarit ovat täällä ihan oikeaa liikennettä, ja niitä on niin paljon, että ainoa tapa kulkea niillä mitenkään jouhevasti on oikeasti noudattaa liikennesääntöjä. Kestää hetken käntää aivot tällaiselle vaihteelle.

Köpis on silti oikein hyvä kokea nimenomaan fillarin selästä, koska niin natiivitkin tekevät. Vuokratut pyörätkin ovat hämmästyttävän hyviä, tai ainakin niissä on vaihteet ja toimivat jarrut, mikä on enemmän kuin mihin olen tällaisissa tapauksissa tottunut. Kierrämme vakioturistikohteita nopeasti, ja sitten osumme sarjakuva-roolipeli-larppiroina-populaarikulttuurikrääsäkauppaan nimeltä Faraos Cigarer. Se on vähällä pysäyttää kierrokseni sekä uhkaa tuhota lopullisesti luottotietoni. Kauppa diilaa kaikkea mitä rope- tai sarjisfani voisi tarvita, ja ainoastaan tiukka itsekuri sekä rajallinen määrä tilaa repussa pelastaa minut finansiaaliselta katastrofilta. Mukaan tarttuu kuitenkin ennestään tuntematonta sarjakuvaa.

Sarjisten ja erinomaisen kreikkalaisen buffetpäivällisen jälkeen pysähdymme pidemmäksi toviksi kummastelemaan Christianiaa. Olen käynyt tässä vapaakaupungissa aiemmin joskus 15 vuotta sitten, ja meno ei näytä merkittävästi muuttuneen. Pilveä ja oheistuotteita on tarjolla avoimesti, ja ympärillä pyörii iloinen hippikulttuurimeininki. Erityisesti meitä huvittaa iso värikäs ara (oletettavasti Ara ararauna), joka hengaa vapaasti erään kahvilan nurkalla ja syö herkkuja turisteilta. Christianiassa on fiilistä enemmän kuin sadassa muussa kohteessa, ja halu kasvattaa rastat, polttaa ganjaa ja chillata on huomattava. Tietenkään neuroottisena työnarkomaanina en tee mitään näistä.

Palautettuamme pyörät vuokraamoon lähdemme jälleen tien päälle. Tanska jää taakse, ja ympärillämme aukeaa Etelä-Ruotsi. Pohdimme yösijaa, ja harkitsemme reipasta neljän tunnin ajoa Ågelsjönin ulkoilualueelle Norrköpingin liepeillä, mutta iltakymmenen aikoihin väsymys alkaa tuntua niin vahvasti, että ajatus haudataan epärealistisena. Sen sijaan etsimme taas satunnaisen leirintäalueen. Jetesjöns Campingin respa on pimeänä, mutta portti on auki, joten ajamme automme sisään ja perustamme leirimme. Valitettavasti WC-ovea emme saa auki.

Tiistai, 4.8. 2015

Päivän fiilis: Kotikaipuinen

Vaikka jätimme Saksan taaksemme jo kaksi päivää sitten, fasismin henki on seurannut meitä sveojen maalle. Ranskassa leiriytyminen oli rentoa ja helppoa, Saksassa tämän lisäksi vielä törkeän halpaa, mutta aamun valjetessa ruotsalainen leirintäalue tervehtii meitä kalleilla hinnoilla ja vaikeilulla. Rahamme kyllä kelpaavat ja saamme WC-tilojen avaimetkin, mutta kaikkialla varoitetaan nauhoittavasta kameravalvonnasta, jokainen mahdollinen ovi on lukossa ja seinillä leppoisat heippalaput uhkailevat 500 kruunun sakkomaksulla jos jätämme suihkun lattian pesemättä tai keittokatoksen lavuaarin pyyhkimättä. Tilasuunnittelu on varsin surkeaa: lukitut ovet vievät niin paljon tilaa, että miesten puolelle on mahtunut vain kaksi valtavaa suihkukoppia useamman pienen asemasta. Jonot ovat tämän mukaiset.

Feidaamme Jetesjönin maisemista heti kun pystymme. Yritämme tavoittaa tukholmalaista luolailijakaveri-Johannesta, mutta hänellä on kiire, joten pääkaupunkiin selvittyämme saamme itse viihdyttää itseämme. Se onnistuu Södermalmissa haahuilun, geokätköilyn ja intialaisen ruuan merkeissä. Kaupunkiturismi ei minua suuremmin innosta, omasta puolestani voisin jo suunnata kotiinpäin.

Ruotsi on osoittautunut poikkeuksellisen kalliiksi maaksi, ja tukholmalaiset retkeilymajat ovat hulppean hintaisia. Päätämme nuukailla, ja siirrymme parikymmentä kilometriä etelään, Tyresön nukkumälähiöön / kesämökistöön, jossa sijaitsee Klövbergetin kiipeilykallio. Aiemmista kokemuksistani muistan, että sen juurella voi telttailla aivan ilmaiseksi, ja vieressä olevassa lahdessa voi peseytyä. WC-koppiinkin pääsee ilman avainta, joten kokonaisuudessaan paikka voittaa joka suhteessa edellisyön majoituksen. Huomenna voimme päättää lomamme kiipeilyllä.

Keskiviikko, 5.8. 2015

Päivän hämäryys: Minkä vuoksi Tyresön umpikujasaareen 20km päähän Tukholmasta johtaa moottoritie?

Kiipeilyä, hah! Säätiedotusten vastaisesti saamme heti aamusta sadetta. Se niistä kalliohaaveista sitten. Mutta tänään sentään pääsemme pois tien päältä.

Käymme vielä Johanneksen kanssa paikallisessa luonnontieteen museossa lounaalla ja puhumassa luolista ja muista seikkailuharrastuksista. Sen jälkeen ajamme sisään MS Mariellan avoimista porteista. Oma hytti alleviivaa, että autolla tehty road trip voittaa edelleen lentomatkailun.

Torstai, 6.8. 2015

Päivän catchup: 30 päivää web-sarjakuvia ja populaarikulttuuriuutisia

Helsinki oli edelleen määrätyllä paikallaan ja kotikin pystyssä. Kiskottuamme autosta siellä olleet tavarat asuntoon järkytyimme niiden määrästä: ei ole mahdollista, että tällainen vuori romua oli mitenkään sopinut meidän kulkuneuvoomme. Pelkästään köyttä oli noin tuhat metriä. Tavarat purettiin lähinnä parvekkeelle, tarkempi selvittely sai odottaa tulevaisuuteen.

Lomaltapaluuorientaatio oli hidasta mutta sentään siihen ei tällä kertaa sisältynyt lentokenttätraumoja. Kävimme illalla elokuvissa katsomassa Ant-Manin, joka oli vallan hauska. Aikuisten asioihin keskittyminen sai vielä odottaa.

Perjantai, 7.8. 2015

Päivän ruoka: Muka-epäonnistunut suklaakakku, joka oli enimmäkseen suklaata. En laskenut tätä epäonnistumiseksi.

Tavaravuori odotti edelleen purkamistaan, minä löysin jostain kirjoitusinspiraation. Tarkoitus oli haaskata päivä videopeleihin, mutta sen sijaan huomasin nukkumaanmenoaikaan kirjoittaneeni 4500 sanaa romaanikäsikirjoitusta. Tietysti tämä oli jälleen englanninkielinen jännitystarina luolamenosta, eikä kustantajallani olisi siihenkään mitään kiinnostusta, mutta sitä kirjoittaa mitä kirjoittaa.

Lauantai, 8.8. 2015

Päivän kyvyttömyys: Näköjään saan Tomb Raider: Underworld -pelistä niin pahan liikepahoinvoinnin, etten voi pelata sitä. Vähän harmi, koska haudanraastopelien akrobatia ja paikkarakenne ovat minusta aina todella makeita.

4000 sanaa romaanikäsikirjoitusta, videopelejä ja tavaroiden purkamisen välttelyä. Kirjoittaminen houkuttelisi tällä hetkellä puuhista eniten. Voisinpa olla täysipäiväinen kirjailija.

Sunnuntai, 9.8. 2015

Päivän ennenaikainene pähkäily: Uuden luolaromaanin nimi

Sain toimia vapaa-ajan atk-tukena, kun Taina rakenteli itselleen valokuvagalleriajärjestelmää ja törmäili WordPressin plugareiden jännittävämpiin piirteisiin. Tämä on kai valmistautumista työhön paluuseen.

Todellisuudessa työhön palaaminen innostaa aivan äärimmäisen vähän. Loppukevään ja alkukesän rytistys jossa ei ollut päivääkään vapaata viikkokausiin jätti syvät arvet, ja vaikka luolalomalla ajatus ei oikein duunien pariin harhaillutkaan, olisin mielelläni viettänyt vielä yhden viikon makaamalla kotona ja ehkä tapailemalla duunijuttuja pehmeästi. Huominen crash landing suoraan keskelle paskamyrskyä, joka duunissa epäilemättä raivoaa, innostaa todella vähän.

Sen sijaan voisin elättää itseäni kirjailijana. Tänään oli editointipäivä, mutta silti käsikirjoitusta tuli viitisensataa sanaa, ja juonen omituisemmat jutut kirkastuivat yhtäkkiä päässäni pseudonokkelan oivalluksen myötä. Maltoin tuskin lähteä syömään Mirin ja Velman kanssa, mutta halusin joka tapauksessa kuulumiset Dent des Crollesin luolalomalta. Ilmeisesti SWCC:n mukana matkustaminen oli ollut draamaa ja sähellystä, vielä enemmän kuin kotimaisen luolaseuramme seikkailut.

Maanantai, 10.8. 2015

Päivän fiilis: Ahdistunut

Museo ei ollut tulessa eikä vajonnut primaalikaaokseen lomani aikana. Postilaatikossakin oli vain 300 viestiä, joista 290 tuhosin ja ehkä kymmeneen vastasin vaihtelevan lyhytsanaisesti. Työpäivä oli silti melkoista tervanjuontia, ja asioiden palauttaminen mieleen ei sujunut valtavan nopeasti. Isoihin projekteihin en vielä edes koskenut.

Iltapäivästä pyöräilin Tainan kanssa Oulunkylään puhumaan Taikan ja Jukan kanssa asuntojutuista. Harkitsemme edelleen ostavamme Taikan ja Jukan vanhan kodin, joka juuri nyt on pääsemässä putkirempan alle. Oikeasti ajatus on karmiva ja aikuinen ja todella kaukana miltään mukavuusalueeltani, mutta se ei tarkoita etteikö sitä silti voisi tehdä. En vaan käsitä rahasummia joista puhutaan. Miten kenelläkään voi olla niin paljon rahaa milloinkaan? Tiedän kyllä olevani finansiaalisesti täysin elinkelvoton elämänmuoto, toivottavasti tässä on vaan jotain mitä en käsitä.

Tiistai, 11.8. 2015

Päivän kirjain: Z

Yö meni jotenkin täysin pieleen, valvoin tuntikausia nimetön ahdistus seuranani ja kun aamulla raahauduin töihin, olin niin pihalla että tajusin unoihtaneeni syödä aamiaisen. Päivä ei ollut virkeimpiäni.

Sittenkin, olin töissä yllättävän tuottelias ja aikaansaava. Vasta kotiin päästessäni virta loppui, ja vielä piti kohdata Microsoftin turvapäivitykset. En kerta kaikkiaan jaksanut valvoa niiden parissa niin myöhään kuin olisi pitänyt, joten yhdeltätoista sammutin koneen ja painuin petiin, oli palvelimissa paikattavia haavoittuvuuksia tai ei. Huomenna jatkuu.

Keskiviikko, 12.8. 2015

Päivän mielenterveyden pelastaja: Mark of the Ninja. On se vaan loistava peli.

Puuduttavan duunipakertamisen jälkeen edessä oli lisää ahdistavia tosielämän juttuja. Sen jälkeen työnteko jatkui vielä iltayhteentoista. Jos työaikani tästä vielä pitenee, täytynee lopettaa nukkuminen.

Torstai, 13.8. 2015

Päivän jupina: Typerät sähköpostipalvelut, jotka pitävät iki.fi-osoitteesta tulevia viestejä spämminä

Kiskoin itseni pois töistä varhain, ja keskityin muihin asioihin. Tänään tämä tarkoitti romaanini julkaisubileiden järjestämistä. Sain viimein lähetettyä kutsupostit ja ilmoitettua ajan ja paikan. Nyt pitäisi vielä ehkä keksiä jotain järkevää ohjelmaa tapahtumaan.

Perjantai, 14.8. 2015

Päivän saavutus: 2000 sanaa

Osana painajaiskesäkuutani keräsin niin helkkaristi plussatunteja, että pystyin tänään pitämään niiden voimalla vapaapäivän. Töiden asemasta kirjoitin, kävin boulderoimassa ja muutenkin vietin terveellistä elämää.

Asuntoasiat painoivat edelleen, mutta sentään niihin on olemassa nyt jonkinlainen etenemissuunta joka ei ole suunnattoman ahdistava. Yhä kelpaisi lottovoitto niin ettei mistään aspekteista tarvitsisi tehdä kompromissia, mutta tämä vaatisi lottoamista. Toisaalta kirjojen julkaiseminen saattaa olla läheistä sukua.

Viikonloppu, 15.-16.8. 2015

Ajankohdan retki: Pyörällä halki Pohjois-Helsingin

Lauantaina kirjoittelin iltaan saakka. Pimeäntulon jälkeen lähdin Tainan kanssa lähiökierrokselle. Kun nyt näyttää todennäköiseltä, että päädymme keskustan seesteisyydestä jonnekin levottomille laitamaille, arvelimme että myöhäinen lauantai-ilta olisi hyvä ajankohta tutustua maisemiin ja nähdä, miten rauhatonta Helsingin kauheissa etäpesäkkeissä oikein on.

Palavia autoja, aseistettuja kyberboostattuja jengiläisiä ja avoimia huumediilejä emme kuitenkaan nähneet. Vallitseva vaikutelma oli hiljainen. Lähiöiden ostareilla hillui hieman porukkaa, mutta nämä näyttivät enemmän shoppailevilta kuin riitaa haastavilta. Tägejä oli, mutta vähemmän kuin Kampissa, ja ainoastaan Kannelmäessä panimme merkille kauppojen ikkunoissa olevia kaltereita. Syvällä Malminkartanon metsässä poliisilla ja paikallisilla teineillä oli keskustelu, mutta se näytti koskevan enemmän alaikäiseltä löytynyttä kaljapulloa eikä esim. ruumiita katuojissa.

Sunnuntaina oli männäviikolla road ragen uhriksi joutuneen pyöräilijän muistokulkue sekä mielenosoitus fillaristien oikeuksien puolesta. Kuulemma pelisilmätulehduksesta kärsivä bussikuski oli sen aikana koettanut ajaa päin joitain mielenosoittajia, mutta tähän en itse törmännyt. Tuhat pyöräilijää tukkii kyllä Mannerheimintien aika perusteellisesti.

Ravintolapäiväkin oli taas koittanut, joten ruuaksi oli georgialaisia ja kolumbialaisia erikoisuuksia. Illemmalla palailin kirjallisten ambitioiden pariin. Päädyin lähettämään parille brittiläiselle taholle postia englanninkielisistä teksteistäni. Tämän kautta tuleva suuri kansainvälinen läpimurto on varmasti todennäköisempi kuin vaikkapa lottovoitto.

Maanantai, 17.8. 2015

Päivän kirjailijanura: Yhteydenotto vielä pariin agenttiin. Tämä itsensä myyminen on vähän stressaavaa, mutta pelottavampaa on, että siihen alkaa tulla rutiinia.

Aamu alkoi Lajitietokeskuksen viranomaistyöryhmän kokouksella. (Oikeasti, aamu alkoi kotiin vierailemaan saapuneeseen Tonjaan törmäämisellä, mutta olin silloin vielä puoliunessa ja saatoin kuvitella koko jutun.) Haluaisin vain tehdä tietotekniikkaa, mutta ehei, joudun sen sijaan istumaan kaikenmaailman ministeriöiden ja keskusten ja ties minkä ihmisten kanssa palavereissa. Homma oli kyllä tärkeä, ei vaan ihan minulle mieleen. Toisaalta, sieltä sai ilmaisia sämpylöitä. Iltapäivän palaveri ei ollut ollenkaan yhtä antoisa.

Töistä käsin pyöräilin Pohjois-Haagaan asuntonäyttöön. Oivallinen sijainti, helvetin ruma kylppäri, vähän epämääräinen remonttimeininki. Lisäinformaatiota kaivataan. Pitäisi vielä jotenkin käydä pankissakin tutkailemassa, miten vähään sitä oikeasti on varaa. Asuntoilmoituksissa ei onneksi ollut myytävänä yhtään yksiötä Jakomäestä.

Tiistai, 18.8. 2015

Päivän hämmennys: Kiinalaisittain sisustettu asunto.

Pistin töissä vihdoin rastin ruutuun "Hyväksyn Office 365:n käyttöehdot" ja siirsin duunisähköpostin pilvipalveluiden maailmaan. Eipä se minun oikeasta identiteetistäni pois ole. Pitää vaan lakata käsittelemästä tyäsähköpostissa mitään arkaluontoisia tietoja ja hoitaa nämä työtehtävät vaikkapa kirjekyyhkyllä.

Yllättäen ensimmäiseltä brittikustantamolta tuli jo vastaus, jokseenkin myönteisempi kuin odotin. "Tällä hetkellä meidän pienkustantamon todella ahdas työjono on täynnä, joten vaikka voisimme kustantaa luolateemaista fiktiota, emme voi kustantaa kirjaasi juuri nyt; luin kuitenkin kirjoitusnäytteesi ja pidin siitä kovasti, joten palaatko asiaan jahka meidän seuraava kirja on ulkona?" Tuohan on käytännössä kehotus viilata käsikirjoituksesta typot pois ja alkaa miettiä kansikuvia ja takakansitekstejä! (Tai ainakin sen voimalla kestää 20 seuraavaa hylkäyskirjettä.)

Illalla ohjelmassa oli vielä lisää asunnonmetsästystä. Olisi saattanut ahdistaa, ellei kirjoituspalaute olisi vielä leijuttanut.

Keskiviikko, 19.8. 2015

Päivän vastaus pankkivirkailijalle: "Ei mulla ole muuta kuin kasa rahaa."

Scrum-palavereihin ei pitäisi missään tapauksessa päästää johtajia - en haluaisi päästää niihin edes päällikkötason ihmisiä, kuten itseäni. Mutta tänään meillä oli kokonaista kaksi johtajaa pistämässä lusikoitaan ohjelmistokehityksen asioihin, ja tulos oli sen mukainen. Emme taida enää kertoa tulevaisuudessa, missä nämä palaverit pidetään.

Office 365 ei syönyt sähköpostiani, mutta ei kai se nyt päivässä ehdikään. Toisaalta, sen videoneuvottelu ei myöskään toiminut. Kun viimein kyllästyin töihin, lähdin pankkiin. En ottanut myssyä, pyssyä, kassia, mutten liioin joutunut jonottamaan.

Olisin kuvitellut, että asuntolainaneuvottelu olisi ahdistavaa ja kamalaa, mutta mitä vielä, se oli mutkatonta ja helppoa. Pankki tahtoi heittää minua ja Tainaa päin enemmän rahaa kuin meillä oli mitään aikeita vastaanottaa. Kun olimme pyöritelleet suuria lukuja, pyöräilimme vielä katselemaan erästä kotikandidaattia. Paljon kaikenlaista hienoa olisi tarjolla, mutta kun ei kuitenkaan huvittaisi järjestää elämäänsä siten, että aivan kaikki raha menisi jonkin velan maksamiseen pois.

Torstai, 20.8. 2015

Päivän peli: Shadowrun Hong Kong, jota en saanut ahdistukseltani pelattua

Työpäivä oli koomainen ja aikaansaamaton, lähinnä koska koetin painia sellaisten ongelmien kanssa joihin en kuitenkaan lopulta itse pystynyt vaikuttamaan. Hyödyttömyys tietenkin muuttui kotiin selviämisen jälkeen aivan oikeaksi aikuisahdistukseksi. Nyt on varmasti maailman huonoin hetki edes harkita asunnon ostamista: epäilen, että yliopisto tekee jotain omituisia pakkoliikkeitä ensi kuun aikana, ja mielelläni tietäisin mitä ne ovat ennenkuin otan massiivisen velan. Mutta ei näytä olevan korteissa tämä.

Perjantai, 21.8. 2015

Päivän inha käsite: Tarjouskauppa

Ahdistus vei yöunet, aamulla oli täydellinen koomaolo. Arvelin, että on noin 50% mahdollisuus että vuoden loputtua minulla ei ole enää nykyistä duuniani, tai no, siis duunia yleensäkään. Valitettavasti minulla ei ole mitään keinoa tietää, onko arvioni realistinen.

Koomasta riippumatta työpäivä oli järkyttävän hektinen. Office 365 oli edelleen kuraa ja sen kanssa tappelemiseen kului aikaa, jota olisin voinut käyttää oikeisiinkin tehtäviin. Jo vähän kahden jälkeen jouduin karkaamaan töistä asuntojahdin jatkamisen pariin. Illalla sitten kiepahdimme vielä Turkuunkin. Kävi uuden kodin etsinnässä niin tai näin, Tainan olisi roudattava romunsa pois vanhasta kodistaan. Pakkaaminen muuttoa varten on ehkä eniten inhoamaani puuhaa, ja sitä on nyt luvassa ainakin seuraavat pari viikkoa.

Viikonloppu, 22.8. - 23.8. 2015

Ajankohdan fiilis: Äärimmäisen stressattu

Lauantaina siivosimme Tainan vanhaa kotia. Yritin siivouksen jälkeen olla sosiaalinen, mutta sain yllättävän pahoinvointikohtauksen. Alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan.

Sunnuntaina siivosimme vielä lisää. Sitten meille ilmoitettiin, että tarjouksemme oli hyväksytty.

Fuck.

Loistava tulevaisuus suurvelallisena odottaa minua. Neurootikkona oletan, että tämä on piste, jossa elämäni lakkaa olemasta toimintaseikkailua, ja muuttuu kaurismäkeläiseksi tragediaksi, jossa tulee yt-neuvottelu, potkut, työttömyys, alkoholismi, perheväkivalta, kurjuus ja kuolema. Maltan tuskin odottaa.

Maanantai, 24.8. 2015

Päivän näkemys: En tosiaankaan hanskaa nimettömiä heippa-lappuja

Työpöydällä oli nimetön kortti, joka sisälsi hieman huolestuttavan sävyisen viestin. Joku toinen olisi ehkä ottanut lauseet "toivottavasti lepäsit viikonloppuna, olet ollut vähän poissaoleva" kannustavina, mutta kaltaiselleni neurootikolle kyseessä oli lähinnä passiivis-aggressiivinen uhkaus. Joku ei ole ollut tyytyväinen työtehooni, ja vihjaa minulle, että olisi syytä vähän keskittyä. Tämä oli kylmäävä ja keskittymiskykyä ennestään heikentävä huomautus.

Kahden lomaltapaluuviikon jälkeisen toimintani perusteella en kyllä varsinaisesti ihmettele - tuntuu siltä, että olen ollut aivan ulkona kaikesta, ja lisäksi siviilielämässä on ollut niin vilkasta, että olen tuskin ehtinyt roolipelejä sopia. Jos taas kyseessä on kritiikki jo sitä edeltävästä ajasta, kirjoittaja voi puolestani kadota omaan persläpeensä. Touko-kesäkuussa taisin tehdä seitsemän viikkoa töitä ilman vapaapäiviä, eli työtehot olivat suorastaan amerikkalaisissa lukemissa.

Ircissä joku toki ehdotti, että kyseessä saattoi olla vilpitön huoli mielenterveydestäni. Kai sekin on mahdollista, mutta en osaa lukea silti korttia kuin pelotteluna. Jos työterveyshuollossamme olisi terveempi meininki, ilmiantaisin kortin sinne.

Joka tapauksessa paiskoin päivän töitä apinan raivolla. Edelleen pikksilppu esti minua keskittymästä oikeasti olennaisiin asioihin, ja tämä hieman vitutti ja ahdisti. Kotiin palatessani olin aika kuollut ja tarvitsin lepoa. Sen sijaan lähdin pelaamaan konna.infon ekaan esipeliin. Se lähti liikkeelle asiaankuuluvan reippaasti, ja kesti juuri sopivat kaksi tuntia. Taas on kaupunkipelaamista tuotekehitelty parempaan suuntaan.

Tiistai, 25.8. 2015

Päivän ärsytys: Ns. liikennejärjestelyt

Tapeltuani ärsyttävien pikkujuttujen kanssa siirryin Otaniemeen katselemaan viimeisintä versiota näyttelyihin tulevasta ilmastonmuutospelistä. Sen jälkeen pääsin jumiutumaan kehälle neljän ruuhkaan viedessäni autoa Pakilaan. Fiksusti päätin palata fillarilla, mutta tämä osoittautuikin odotettua vaikeammaksi. Reitin varrella Pasilassa on massiivinen tietyöprojekti, eikä kukaan ole millään tavalla vaivautunut kääntämään saati viitoittamaan pyöräteitä sen ympäri. Päädyin ajamaan umpikujiin jotka päättyivät työmaille tai "pyöräily ehdottomasti kielletty" -kyltteihin, ja vitutus oli huomattava.

Tajusin myös akuutisti olevani kovin stressattu, kun minua koetettiin houkutella uimaan, ja päätin jättää sen väliin vain, koska tämä olisi ainoa ilta ties miten pitkään aikaan jonka voisin käyttää omissa oloissani. Milloinkahan olen viimeksi oikeasti vastannut kutsuun olla sosiaalinen jotain muuta kuin "liian kiire" tai "liian stressattu"?

Stressi ei ainakaan vähentynyt, kun illalla rahoituskuvioiden seasta kömpi jotain uutta verollista omituisuutta. Maksan kyllä ihan mielelläni itse veroni, ei siinä mitään, mutta soisin että verotoimiston ihmiset osaisivat saman tien sanoa, mitä minun oikein pitää maksaa ja milloin. Viranomaisen tehtävä on antaa konsistentteja päätöksiä, mutta tämän päivän raportit olivat kuin olisi Kelan kanssa asioinut.

Keskiviikko, 26.8. 2015

Päivän löytö: Neljän euron pizza

Eilinen oli ollut niin kuluttava päivä, että päätin keskittyä tänään pelkkään teknologiaan. Pidin etäpäivän, asentelin palvelimille järjestelmiä ja tein päivityksiä. Jäi vielä jäljelle kauhea työvuori, mutta sentään kriittisimmät turvareiät tuli paikattua.

Asuntosäätörintamalta kuului vaihteeksi hyviä, kun Taina onnistui ylipuhumaan itsensä ulos surmaveroloukusta ja meille laskettu lainan lyhennyksen kuukausierä olikin pari sataa pienempi kuin kuvittelimme. Eihän tässä sitten oikeastaan mitään, kun vielä saisi vähän nimiä paperiin ja selviäisi yliopiston ensi vuodesta jotenkin.

Illalla konna.info pyörähti jälleen käyntiin. Se sisälsi journalistista kieroilua, karaoke ja kömpelöä isä-tytärsuhdetta. Edelleen pehmeä lasku varsinaiseen peliin parituntistene esipelien kautta tuntui mainiolta idealta. Tämän päivän esipeli jopa tapahtui aivan uuden kotini naapurissa. Jos olisin jo muuttanut, olisi mennyt vielä osuvammin.

Torstai, 27.8. 2015

Päivän hyvä tietohallintotapa: Yhden näyttelykoneen tiedostot näyttävät kadonneen verkkolevyltä. Koneesta itsestään hajosi levy. Jossain näiden olisi kiva olla, tai tulee vähän amatöörivaikutelma.

Tein töitä, mutta oikeasti halusin vaan lukea scifiä. Tarkemmin, halusin lukea seuraavat kirjat:

Lukemisen asemasta kävin pankissa törmäilemässä vähän kömpelöön asiakaspalveluun (arvosana 7, asiakkaiden huolia ei otettu omistukseen eikä muutenkaan asiantuntija käyttäytynyt kuten olisi ollut asiantuntija) ja pelailin ihan hieman konna.infossa. Huomenna pitäisi toteutua sekä asuntokauppa että käynnistyä varsinainen peli. Saapa nähdä miten nämä onnistuvat.

konna.info, 28.-30.8. 2015

Ajankohdan lentävä lause: Ihan vitun jepa

Töiden jälkeen livahdin pankkiin ja allekirjoitin nivaskan papereita. Niiden jälkeen minulla ja Tainalla oli asunto, joka oli vuonna 1955 maksanut 2000 markkaa, nykyään hieman enemmän. Rahasumma oli ihan järkyttävän suuri, siitä kuukausittain pois maksettava osuus käsitettävän kokoinen. Joka tapauksessa se kirjailijan lottovoitto voisi vaikka iskeä.

Asuntosäädön päätyttyä Taina lähti Turkuun muuttamaan. Minä heitin päälle tavallistakin rumemmat vaatteet, ja livahdin rikostoimittaja Markus Hannulan nahkoihin. Aloitin murhatutkimukset ravintolalaivalta täynnä alamaailman vaikuttajia, ja siitä sitten kiepuin eteenpäin, syvemmälle rikoksen kuvioihin.

Konna.info oli hyvä peli, melkeinpä erinomainen. Oma pelikokemus oli epätasainen, mutta enimmäkseen hyvä. Välillä kokemus oli aivan loistava, sitä rassasi lähinnä oma kiire joka oli rajoittanut hahmoon paneutumista, sekä hahmon sosiaalinen rooli joka ei minulle oikein sopinut. Mihinkään ryhmään kuulumattoman mutta kaikkialle tuppautuvan toimittajan pelaaminen on syrjäänvetäytyvälle introvertille todella vaikeaa, ja usein päätinkin sen sijaan että lähtisin kentälle keräämään tutkimusaineistoa jäädä kotiin yhdistelemään lankoja. En lopulta saanut murhaajaa selville eikä päätoimittajakaan minulle varmaan enää puhu, mutta silti pelin loppuratkaisu oli hyvin tyydyttävä. Hieno isä-tytär -toimittajatiimi muodostui loppua kohti yllättävän hyväksi sosiaaliseksi raamitukseksi hahmolle.

Pelin jälkeen oli purkua, saunomista ja hihkumista. Livahdin varhain kotiin, mutten malttanut jäädä sinne. Sen sijaan painuin Turusta palanneen Tainan kanssa uuteen kotiin Pohjois-Haagaan purkamaan tavaroita laatikoista. Muutto ei stressaa kun sille on varattu hyvin aikaa. Rakensimme sängyn, ostimme ensimmäiset safkat jääkaappiin, ja kodin perusmukavuudet saatuamme päätimme jäädä sinne yöksi.

Maanantai, 31.8. 2015

Päivän ärsytys: Superheroes Anonymous -kirjan loppu. 200 sivua joissa mitään ei tapahdu, sitten yhtäkkiä sekava loppumättö ja "To be Continued" -jatko-osakoukku. Jatkukoon vaan, mutta ilman minua.

Työmatka Haagasta keskustaan ei ollut sentään liian pitkä, vaikka marraskuussa tämä voikin tuntua melkoiselta tuskalta. Toki marraskuussa kaikki tuntuu tuskalta muutenkin. Työpäivä oli järkyttävän hektinen. Kotona päätin ansainneeni vapaaillan, joten päädyin kahville Heikin kanssa sekä katsomaan Sens8:n ensimmäisen jakson. Kyllä se kiintoisalta vaikuttaa, ei ole suotta kehuttu.