Joulukuu 2014: Yogin laki
Maanantai, 1.12. 2014
Päivän kirjavinkki: Echopraxia, toinen tarina Blindsightin maailmassa
Joulukuu, pakkanen ja pimeys - mutta valopilkkuna lääkäri sanoi, että saisin taas alkaa kiipeillä "kunhan se ei tunnu liian pahalta". Ei takuulla tunnu, voin luvata. (Oikeasti, jos kiipeilen, ja se sattuu sietämättömästi eikä käsi kestä, varmaan luhistun aivan täysin.)
Töissä stressi tuntui hieman hellittäneen, ja projektipäällikkökin tuli valittua. Nyt voisin pitää parin viikon loman, paitsi että oikeasti en tietenkään vielä voi.
Tiistai, 2.12. 2014
Päivän oivallus: Ketterän kehitystyön kilpailuttaminen on enemmän rekrytointia kuin ohjelmistoprojektin suunnittelua
Onneksi aamun kilpailutuskoulutus oli oikeasti antoisa ja hyödyllinen tilaisuus, koska en olisi varmaan pysynyt hereillä jos se olisi ollut tyypillisen lamauttava. Sittenkin jo 8:30 alkava työpäivä näin talvella tahtoo johtaa koomaiseen menoon viimeistään iltapäivän aikana, niin tänäänkin.
Olisin voinut kiipeillä, mutten jaksanut. Mutta olisin voinut. Ajatus seinälle lähtemisestä karmii. En tiedä, pitäisikö odottaa sellaista hetkeä jolloin kaikki vituttaa ja sitten vasta lähteä purkamaan murheitani, vai johtaisiko tämä siihen, että jos kiipeilyssä käsi kipeytyisi masentuisin lopullisesti ja hyppäisin junan alle. Tämä ei varmaan olisi suotava ratkaisu.
Keskiviikko, 3.12. 2014
Päivän kuva-arvoituksen ratkaisu: Näkymätön merikäärme, joka loikkaa esiin pinnan alta
Näin koko yön unia kiipeilystä. Seinillä, kallioilla, missä tahansa. Lisäksi uneen kuului kiipeilyn jälkipuinti, jossa raajat olivat rasittuneet ja kipeät, mutta oikealla tavalla. Minut sai menemään töihin eikä boulderille ainoastaan aamupalaveri, joka sitten tietysti peruuntui. Pöh. Mutta muuten työpäivä sukelsi suhteellisen vikkelästi ahdistavuuteen, eikä tullut sieltä pois lainkaan.
Saatuani tarpeekseni työasioista pakenin Mirin ja Aleksin kanssa Turkuun katsomaan Tonjan näyttelyn avajaisia. Teokset olivat hämmentäviä roiskeita, oikeasti todella makeita. Niiden ihmettelyn jälkeen istuimme vielä tovin baarissa, mutta palasimme samana iltana Helsinkiin. Huomenna oli kuitenkin edelleen työpäivä, vaikka ajatus tästä innosti vain marginaalisesti enemmän kuin esim. liikenneonnettomuuteen joutuminen.
Torstai, 4.12. 2014
Päivän pähkäily: Miten rakennetaan Linux-klusteri?
Aamuseitsemältä koitti Parvekeremontin Paluu. Fiksumpi olisi vaan noussut heti vasaroinnin ja poraamisen alkaessa, mutta jotenkin uskottelin itselleni että juuri tämä lyönti tai reikä on viimeinen ja sen jälkeen saan nukkua. Mitä vielä. Tunnin petissä kiemurreltuani luovutin ja painuin töihin. Etsin turvaa ahdistavilta työhommilta teknologian parista, mutta tämä toimi vain osittain.
Illalla katsoin obskuurin leffan nimeltä Surveillance. Se oli varsin mainio. Sen voisi ehkä toteuttaa larppinakin, kuten monet suljetun tilan minimalistiset jutut yleensäkin.
Viikonloppu, 5.-7.12. 2014
Viikonlopun antisankari: Nancy Botwin
Jostain hyökkäsi parin viikon takaisen flunssan ärsyttävä jatko-osa. Onnistuin jotenkin olemaan perjantain töissä siitä huolimatta, mutta viikonloppu meni vähän potemisen puolelle. Itsenäisyyspäiväkään ei tänään tuonut yhtään ylimääräistä lomapävää, mutta kaupungilla sentään mellakoitiin.
Potemisen keskellä päädyin katselemaan Tainan ja Aleksin kanssa Weedsiä. Sarjan voisi jokseenkin sanoa osuvan minun huumorintajuuni. Tahtoo sanoa, tykkäsin siitä valtavasti. Ainakin aluksi se vetosi minuun enemmän kuin Breaking Bad, jota pidetään yleisesti ylivoimaisena lähiöhuumetarinana. En vaan täysin tiedä, miten tämä premissi kestäisi 8 kautta jota sarjaa tehtiin.
Maanantai, 8.12. 2014
Päivän olo: Kuin halolla päähän lyöty. Hyvällä, suukoista, suklaasta ja rokkenrollista tehdyllä halolla.
Parantelin flunssaa ja podin työahdistusta, kun sain täysin odottamattman puhelun.
"Joo, kustantamon X kustannuspäällikkö täällä. Me luettiin sun käsikirjoitus, pidettiin siitä ja voitaisiin julkaista se, käykö tää?"
Käy kyllä.
Nyt odottelen postissa kustannussopimusluonnosta, jotta voisin näyttää sille punakynää, kimmottaa sen takaisin ja aloittaa tyhmän neuvottelun johon minulla ei oikeasti ole eväitä. Mutta sittenkin: ihan oikea ammattilainen oli lukenut tekstini ja pitänyt siitä!
Tiistai, 9.12. 2014
Päivän vika: Onnistumisen pelko
Muistan omituisen luonteenpiirteen lähinnä lapsuudestani: en oikein osaa hanskata konventionaalista onnistumista. Makeet luolaretket tai hienot roolipelioperaatiot pystyn kyllä nykyään hyväksymään osaksi minäkuvaani, mutta jotenkin onnistuminen jossain sellaisessa, jonka voi ymmärtää myös ei-spesialisti laukaisee massiivisen kieltoreaktion. Tämä on varmaan tyhmimpiä häiriöitä mitä keksin, ihan siellä samassa luokassa halvauttavan epäonnistumisen pelon kanssa. En ole törmäillyt moiseen aikoihin, koska onnistuminen taitaa olla minulle aika harvinainen kokemus.
Tänään kuitenkin kärsin onnistumisenjälkeisestä masennuksesta. Asiaan vaikutti varmaan myös joulukuulle jatkuva marraskuu ja työpäivä, joka koostui pelkistä palavereista. Yritykseni tökkiä viallista aivoani ja saada ehkä auottua vähän tarkemmin mikä sen ongelma oikein oli eivät tuottaneet tulosta, ja illalla Microsoftin turvapäivitykset eivät asentuneet kiltisti. Olisipa mahdollista singahtaa ensi viikoksi jonnekin lämpimään ja valoisaan.
Keskiviikko, 10.12. 2014
Päivän luku: 42
Syntymäpäivän kunniaksi minulla oli kustannussopimus täytettävänä, tai oikeammin kommentoitavana. Esikoiskirjailija ei voi kovin erikoista sopparia odottaa, mutta kysyttyäni kaveripiirin julkaistuilta kirjailijoilta neuvoa ja katselleeni kirjailijaliiton ohjeita ajattelin silti palauttaa tämän uudelle neuvottelukierrokselle. Tämänkin kanssa voisi kyllä elää - Yogin laki täyttyi - mutta parin kohtaan kaipaisin kyllä ihan oikeasti parannusta.
Sopimuksen lukeminen tuntui surrealistiselta. Aivan oikea kustantamo oli tarjoamassa rahaa tekstistä, jonka olin itse kirjoittanut huvin vuoksi. Jotenkin mieletöntä.
Torstai, 11.12. 2014
Päivän lahja: Ohjeet kiertokäynnille Budapestin alaisiin luoliin. Koetan selvästi lähettää kaikki naineet sukulaiseni vaarallisiin paikkoihin.
Porvoo! Ja aivan kuin se itsessään ei olisi riittävän kamalaa, Porvoo jossa oli siskon häät. Onnistuin kiemurtelemaan ulos velvollisuudesta osallistua kirkkoseremoniaan, ja putosin Tainan kanssa paikalle vasta jälkimeininkeihin. Ne olivat onneksi vähemmän kamalat kuin olisivat voineet olla. Anna ei ollut änkeytynyt mihinkään kermakakkumekkoon, vaan sekä hän että puolisonsa Sauli olivat vetäneet ylleen pohjalaiset kansallispuvut. Normaalisti tämä olisi ollut vähän päänpuistelun arvoinen juttu, mutta hääkontekstissa aivan mikä tahansa persoonallisuus on hyvästä.
Tällä kertaa minulla oli uniikki ja omituinen suojakilpi, joka olisi kestänyt pahemmankin sukulaisrynnäkön: ihmisille, jotka kysyivät "miten menee" pystyin toteamaan että sainpa juuri kustannussopimustarjouksen romaanista. Moinen olisi varmasti deflektoinut vaikka millaisen paheksunnan elämäntapaseikkailijan elintavoista, joten oli vähän säälikin ettei paikalla ollut sen kauheampaa mummostoa (tai sedikköä?). Mutta varsinaisesta ohjelmasta, avioliitto käynnistyi, aviopari näytti hyväntuuliselta ja pakeni illan kestäessä Budapestiin, loottasimme lähtiessämme mukaan suolaisia ja makeita syötäviä ja saimme jopa kyydin Helsinkiin. Kyllä tämän kestää, vaikka ulkona olikin niin pimeää, että jo kuudelta tuntui nukkumaanmenoajalta.
Perjantai, 12.12. 2014
Päivän parhaat bileet: Keittiöbileet, kuten tavallista
Ennestään vähäinen määrä sosiaalista energiaa oli käytetty eilen Annan häissä, joten kun tänä iltana päädyin museon pikkujouluihin, fiilis olla paikalla oli pakkasen puolella. Olisin voinut puhua joidenkin läsnäolijoiden kanssa työasioista, mutta se ei ollut sopivaa. Olisin voinut myös käydä kertomassa romaanikäsiksen kustannussopimuksesta, mutta se olisi tuntunut kerskailulta. Käynnissä olevat keskustelut taas eivät olleet sellaisia, joihin osallistuminen olisi tuntunut kiinnostavalta. Ja yleinen "mitä kuuluu" -tiedustelu on aika turhaa ihmisille, joita kuitenkin näkee joka päivä.
Jotkut osaavat tällaisia tilaisuuksia hanskata. Tai oikeastaan useimmat osaavat. Minua ei edes ahdistanut, olin vaan tylsistynyt. Olisi huvittanut tehdä jotain, mutta eihän tapahtumassa ollut mitään mitä voisi tehdä, työkoneenkin olin jo vienyt kotiin. Tyydyin kuuntelemaan puheet ja palkinnot, joista jotkut osoittivat hieman, köh, huonoa pelisilmää, ja sitten pakenin kotiin kirjallisten puuhien pariin.
Viikonloppu, 13.-14.12. 2014
Ajankohdan sanamäärä: 71644
Luolakirjan toiseksiviimeinen luku vaati viisi vedosta ennenkuin sain aikaan jotain, johon olin tyytyväinen. Sen jälkeen viimeisen luvun kirjoittaminen oli helppoa.
Sunnuntai-iltapäivästä pääsin viimein viimeiseen lauseeseen. Sen jälkeen minulla oli valmis englanninkielinen romaanikäsikirjoitus, 268 sivua PDF-taskukirjaversiota. Nyt kun minulla on suomenkielinen kustantaja, voinkin seuraavaksi alkaa pähkäillä mitä ihmettä tällä nyt sitten tekisi.
Maanantai, 15.12. 2014
Päivän mieleenpalautus: Joidenkin englannin epäsäännöllisten verbien taivutus
Viimeinen työviikko alkoi koomaisesti. Asiat joita pitäisi edistää ovat hankalia, koska enää ei saa tilata uusia juttuja. Niinpä päädyin vaan käärimään langanpäitä yhteen, kokoamaan tunnusasioita, katselemaan ärsyttäviä bugeja ja laskemaan tunteja loman alkuun.
Ulkona pimeys piiritti edelleen. Kuvittelin, etten haluaisi elämääni lunta kun pyörällä voi vielä kulkea hyvin, mutta valoisampi meininki saattaisi auttaa pysymään hereillä yli 14 tuntia vuorokaudessa.
Tiistai, 16.12. 2014
Päivän eteneminen: Kustantamo hyväksyi sopimusmuutosehdotukseni
Vuoden päättymisrituaalit töissä alkoivat: kävin läpi vanhenevia käyttäjätunnuksia, siirtelin seuraavalle vuodelle ostettavia asioita työlistoihin, kuittailin joululomia ja sen sellaista.
Kotona katselin Agents of Shieldin kakkoskautta. Mockingbird, Epäinhimilliset, Attilan - missä vaiheessa tästä tuli oikeasti kiinnostava? Tosin visuaalinen ilme on edelleen tympeä. Jos käytössä on Jack Kirbyn suunnittelemia asioita, ne saisivat näyttää vähän paremmilta kuin ... miltä asiat tässä näyttävät.
Keskiviikko, 17.12. 2014
Päivän riemu: Kiipeily
Boulderilla käyminen oli pelottavaa. Käsi oli taas vihoitellut pari viimeistä päivää, ja pelkäsin ettei se pitäisi kiipeilystä yhtään. Mutta toisin kävi. Varovasti hiivin ylös nelosen reittejä, ja tenniskyynärpää ei lähettänyt minkäänlaista signaalia edes negalla. Kohotin tasoa 5B:een, ja vaikka tunsin pientä kihelmöintiä, mikään ei sattunut. Tuntemus oli enemmän laiskotelleiden lihasryhmien heräämistä uudelleen.
Milloinkaan ei parista nelosen reitistä selviytyminen ole tuntunut näin hyvältä. Nyt kun käsi ei kehittäisi mitään jälkioireiluja, voisi taas alkaa kiipeillä. Meinasin ostaa boulderin kymmenen kerran kortin siltä istumalta, mutta arvelin, että voisi ehkä sittenkin odottaa vielä huomista ja jälkireaktioita.
Torstai, 18.12. 2014
Päivän pohdinta: Kustannustoimitusprosessi
Allekirjoitin kustannussopimuksen. Sen jälkeen alkoi kustannustoimitusprosessi. Vaikka ammattilainen olikin kehunut tekstiäni ja pitänyt sitä melkoisen valmiina, hänellä oli kuitenkin perusteltuja huomautuksia. Ja mikäs siinä muuten, mutta kun käsis on tehty niin omituisten alkupremissien ympärille, yhden asian muuttaminen johtaa helposti kauheaan ketjureaktioon ja epäeleganssiin.
Aloitin helpommista asioista, ja ryhdyin potkimaan editoriaalista prosessia jotenkin järkeväksi. Tietenkin kirjailija taas käyttää Scriveneriä ja kustannustoimittaja Officea, joten tämä ei ole ihan intuitiivista.
Perjantai, 19.12. 2014
Päivän pelisitaatti: "Käsikynkkää helvettiin."
Viimeinen työpäivä kului langanpäitä solmiessa. Sitten suksin hittoon museolta ja menin kotiin aloittamaan ansaitun kesäloman. Syksy oli tuntunut vuosien pituiselta, jo oli aikakin päästä siitä eroon.
Sopivasti ensimmäinen loma-aktiviteetti oli Amber-peli. Hahmomme sotkeutuivat itseään suurempien voimien puuhiin ja tekivät huonoja päätöksiä. Peli oli nopeatempoinen ja sen jälkeen käytiin vielä baarissa puhumassa väitöskirjoista ja larpeista.
Viikoloppu, 20.-21.12. 2014
Päivän hysteria: Lahjanvaihtoleikin viimeisen paketin epäilyttäessä avaajaansa äkillisen hiljaisuuden läpi pärähtää Janne Kuusisen Joulukalenteri-kappaleen kohta "Luukku kahdeksassa itsemurhakapseli". Hajoaminen oli välitön ja totaalinen.
Lauantaina oli kymmenes joulusushittelu ikinä, ja tuloksena tämä kerta olikin aika eeppinen. Vieraita oli 13 ja sushia tehtiin järkyttävät määrät - oikeasti pöytä näytti notkuvan rullien painosta. Kuten tavallista, syötiin valtavasti, sitten jaettiin loukkaavia lahjoja. Jotenkin sushiruokailu on ottanut minulla perinteisen joulumeiningin tehtävän: on kauheasti ruokaa, on joululauluja, on lahjoja. Olen ihan tyytyväinen siihen, että asiat ovat näin.
Sunnuntaina tappelin kustannustoimittajan minulle antamien parannusehdotusten kanssa ja kävin viimein ostamassa uuden piirtolevyn. Se on pieni, kätevä ja hyvin toimiva, ja sen avulla piirtelin heti seuraavan kirjan edellyttämän kaavion. Toivottavasti pääsen muutenkin takaisin piirtelyrutiiniin tässä.
Maanantai, 22.12. 2014
Päivän kappale: Fascinating Aida - Cheap Flights
Loma! Niinpä potkin kirjakäsikseeni ekat kustannustoimittajan toivomat muutokset ja kimmotin sen eteenpäin. Sitten työstin luolakirjan käsistä eteenpäin, pelasin Wasteland 2:a ja söin riisipuuroa. Kovin laiskaa oli meno.
Jouluaatonaatto, 23.12. 2014
Päivän protesti: "Dare leikkii väärin." Jokseenkin tuomitsevinta, mitä nelivuotias voi sanoa.
Viimein saapunut lumi mahdollisti pulkkamäkeen menemisen Taikan, Joelin ja Caiuksen kanssa. Lapset harrastivat talviurheilua, minä höpisin Taikan kanssa kirjoista, roolipeleistä ja sen sellaisista.
Kuten melkein aina tuolla käydessäni tapahtuu, sain mukaani lähtiessäni kirjan. Sami Liuhdon Viromaani osoittautui taas vaihteeksi kirjaksi, joka enemmän ärsytti kuin kiehtoi. Ymmärrän että kirjan oli tarkoituskin olla tietynlaisen kirjoittamistaidon tyylinäyte, ja vaikka en itse nopeasti tehtyä tajunnanvirtaoksennusta arvostakaan, tunnistan taidon, joka sellaista on tässä tuottanut. Sen sijaan taustalla oleva muka-nokkela akateemisesta nykymenosta irvailuksi naamioitu valitus oli todella rasittavaa. (Toki minua ärsytti myös toistuva oikeinkirjoitusvirhe - jos teksti koettaa olla todella fiksua ja kikkailevaa, kielessä ei saa olla räikeitä mokia. Vaikka tämä nimenomainen moka voitaisiin ehkä nähdä tyylikeinonakin.)
Jouluaatto ja joulupäivä, 24.-25.12. 2014
Joulun sankarit: Siriana, buddhalainen ryhmänjohtaja jota kaikki rakastavat; Whisper, sala-ampuja jonka suonissa virtaa nestemäinen typpi; Zaust, kyyninen tietokonenero ja huoneen fiksuin jätkä, sekä Velvet, karhumainen ystävällinen järkäle jota ei voi pysäyttää edes räjähteillä.
Pelasin koko joulun Wasteland 2:a, ja joulupäivänä sain sen viimein pelattua läpi. Pidin siitä ihan valtavasti, paljon enemmän kuin pelin välillä ailahteleva laatu olisi ehkä oikeuttanut. Mutta 25 vuotta sitten pelaamani eka Wasteland oli ekoja tietokonepelejä jotka tuntuivat oikeiden roolipelien veroisilta, ja kun tämä jatkoi teemoiltaan ja tarinaltaan samaa linjaa, sillä oli alusta alkaen epäreilu etu.
Jos sarjaan tulee kolmas osa, toivottavasti sitä ei tarvitse odottaa neljännesvuosisataa. (Ja toivottavasti siinä pääsemme Marsiin!)
Tapaninpäivä, 26.12. 2014
Päivän sählä: Carlos Caziz, josta vaan ei ole raskaan aseistuksen spesialistiksi
Suunnitelmissa ollut Cards Against Humanity -matsi ei toteutunutkaan. Niinpä viritin olohuoneeseen valkokankaan ja aloin pelata XCOM: Enemy Withiniä yleisölajina.
Iron Manillä pelatessa pelissä on edelleen ihan omalla tavallaan meininkiä, ja tämä nimenomainen peli alkoi mennä päin helvettiä heti alusta. Toinen oikea keikkani johti koko possen kuolemaan, seuraavat tehtävät epäonnistuivat vähemmän dramaattisesti, ja peli ei suinkaan tämän vuoksi löysännyt tahtia, päinvastoin. Kun sain yhtäaikaa sekä komennon lähteä Kiinan päällä leijuvalle jättialukselle että kolmeen eri kaappaustehtävään alkoi meininki tuntua lähinnä vittuilulta.
Vaihteeksi pelasin 20 vuoden takaisen Cradle-ropekampanjan hahmogallerialla, vaikkei se monietnisyyden kannalta ollutkaan ihan yhtä hedelmällistä maastoa kuin Sic Semper. Mutta oma herkullisuutensa oli myös ylikansallisten jättifirmojen tyyppien juoksuttamisessa muukalaisten ammuttavana. Olen tosin näköjään unohtanut kauhean määrän hahmojen nimiä, tai joissain tapauksissa minulla on arkistoissa nimi ja kuva, muttei hajuakaan siitä, kuka kyseinen hahmo pelissä oli. Näin kävi koska kuvituksen piirtäminen oli tuohon aikaan niin kuritonta.
Viikonloppu, 27.-28.12. 2014
Ajankohdan luonnonilmiö: Kädestä pähkinöitä syömään tulevat pikkulinnut. Disney-kuvastoa parhaimmillaan.
Ulkona oli ihan oikea pakkanen, joten pysyin enimmäkseen sisällä pelailemassa. Kaipasin kiipeilemään, mutta jo kotikonstikuntoilu jätti käsivarret täysin voimattomiksi. Ihan kuin en olisi tehnyt niillä mitään puoleentoista vuoteen. Onneksi XCOM pysyi viihdyttävänä.
Maanantai, 29.12. 2014
Päivän pakkanen: -20
XCOM isolta kankaalta on yleisölaji. Komentaja, sotilaallinen neuvonantaja ja tukikohdan psykologi seuraavat muukalaissodan etenemistä ja sitä taistelevien miesten ja naisten menoa yhteenottojen välillä. Selvästi pari tiettyä tyyppiä viettää kaiken aikansa keikkojen välillä baarissa.
Pelissä on kyllä hilpeää tarkkailla tukikohdan meininkiä. Kuntosalilla, baareissa, sairaaloissa ja majoitustiloissa hengaa selvästi tunnistettavia sotilaita, ja näyttää siltä, että niillä on lempipaikkoja ja ihmisiä, joiden kansa he mieluiten aikaansa viettävät. Saatan taas ylitulkita satunnaislukugeneraattoria, mutta väliäkö hällä.
Tiistai, 30.12. 2014
Päivän lohtu: Myllypuron reiteissä ei ollut greidejä, joten en tiedä miten helppoja reittejä en päässyt ylös
Myllypurossa kiipeily oli huonoa ja vei voimat, mutta onnistui sentään. Se olisi jo riittänyt minulle päivän liikunnaksi, mutta Taina päättikin sen jälkeen kiskoa minut vielä kuntosalille käymään läpi ihan oikean perusohjelman. En ollut moista ikinä tehnyt.
Kuntosalimeininki oli kamalaa. Ongelma ei ollut niinkään saliympäristön ahdistavuus, josta kyllä selvisi kun oli toisen ihmisen kanssa, vaan se kauhea määrä erilaisia lihasryhmiä joita piti rääkätä. Tiesin toki olevani rapakunnossa, mutta jotenkin se konkretisoitui sarjaan surkeita yrityksiä liikutella raskaita esineitä, kiskoa tankoja ja väännellä itseäni merkillisesti. Luultavasti treeni oli hieman liian rankka tämänhetkiseen kuntotasooni nähden, koska sen jälkeen kotiin selviäminenkin oli haastavaa.
Uudenvuodenaatto, 31.12. 2014
Päivän palaute: "Jos luolakirjasta poistaisi kaikki luolat, se olisi parempi." Epäilen, etten kuitenkaan tule poistamaan luolakirjastani kaikkia luolia.
Uudenvuodenbileet olivat Turussa Tonjan luona. Kuten usein käy, olisin halunnut ennemmin tehdä jotain kuin istua sisällä ihmisten kanssa. Pah. Lisäksi olin nukkunut epämääräisesti ja olin kohtuuttoman väsynyt tarpeettoman varhain.
Uudenvuodenmerkintäni tuntuvat aina olevan selittelyä siitä, miten olin jossain missä en oikeastaan halunnut olla. Voisin ehkä oppia näistä jotain ja käyttää sitä tekemisteni suunnittelemiseen.