Marraskuu 2014: Homosaation voitto
Viikonloppu, 1.-2.11. 2014
Ajankohdan fanitus: Have you accepted Tatiana Maslany as your lady and savior?
Kirjoittamisen lisäksi viikonloppu kului audiovisuaalisen viihteen parissa. Katsoin Tainan kanssa molemmat Oprhan Blackin kaudet. Olen edelleen sarjasta erittäin vaikuttunut. Scifin tiedepuoli voi olla välillä vähän, köh, jännittävää (joskin, ahdistavasti, juridinen puoli jolle vielä viime vuonna naureskelin tuntuu jotenkin vähemmän pöljältä nykyään), mutta hahmot ja tarina kantavat kyllä hyvin. Lisäksi Orphan Blackissa on edelleen nykyisten tv-sarjojen paras yksittäinen näyttelijäsuoritus. Ja tämä ei siis ole mielipide, vaan objektiivinen fakta. Valitettavasti joudun epäilemään mielenterveyttäsi mikäli kuvittelet asioiden olevan toisin.
Maanantai, 3.11. 2014
Päivän mainos: Unelmien Porvoo. Jaa. Olisko Painajaisten Porvoo mitään?
Käytin koko päivän PFY:n kanssa Drupalin turva-aukon paikkaamiseen ja takaovien umpeenmuuraamiseen. Homman teki jännittävämmäksi 14 gigatavun backup-möhkäle sekä nauharobotin niskotteleminen, mutta lopulta se sentään tuli valmiiksi.
Illan ohjelmana oli Fury-leffan katsominen Panssarilevyä-peliporukalla. Leffa oli vähän kahtiajakoinen ja heikkeni loppua kohden, mutta kyllä se pelikampanjan leffaversiona aika syvältä kouraisi. Ei ole turvallista sodassa edes metallipurkin sisällä.
Tiistai, 4.11. 2014
Päivän ahdistus: Aikuisten ravintolat
Palaverit ja Drupalin turva-aukko veivät päivääni. Meillä on aika monta drupalia, ja kun niistä eka saatiin proof-of-concept -henkisesti paikattua, pitäisi kolme muuta vielä korjata. Tai ehkä neljä. Tai ehkä kuusi.
Kotona ehdin sekunnin hengähtää Fallen Londonin parissa ennenkuin illan ohjelma alkoi. Vuosia täyttävä Suvi keräsi Helsingissä olevia kavereita ravintolaillalliselle, ja kyseessä oli ihan oikea ravintola jossa oli valtavan monta ruokalajia ja järkyttävä hinta. Olin jo valmiiksi vähän sosiaalisesti ahdistunut, ja vaikka se lievenikin illan mittaan, koin kyllä olevani aivan väärässä paikassa näin niinkuin ympäristön puolesta. Minulle kun on oikeastaan aika sama syönkö mysliä vaiko mestarikokin järkyttävällä vaivalla laittamaa taideteosta. Onneksi seurueessa ei ollut yhtään oikeaa ruokahifistelijää, tai olisin varmaan paennut itkien yöhön.
Ravintolan jälkeen eksyttiin vielä salakapakkaan puhumaan lisää roolipeleistä ja yliopistolla työskentelemisestä. Kummallisesti vieläkin kolme viidestä läsnäolijasta vaan akadementiassa kituutti vaikka yleinen konsensus oli, että työympäristönä se on syöksykierteessä. Mutta minkäs teet kun olet niin laitostunut ettet muualla selviä. Tai ainakaan itse en selviä.
Keskiviikko, 5.11. 2014
Päivän havainto: Ulkona on kylmä
Taas yksi kustantamo piristi päivääni hylkäyskirjeellä. Lienee indikaatio kunnianhimon puutteesta kun en ota näitä tämän vakavammin. Luulisin, että oikea kirjailija näkisi jokaisen hylkäyskirjeen vaatimuksena hioa käsikirjoitustaan kunnes se olisi riittävän hyvä ellei täydellinen. Minä tyydyn kohauttamaan olkapäitäni ja palaan seuraavan käsikirjoituksen pariin.
Luolakirja lähenee asymptoottisesti loppuaan. Varmaan parin viikon ajan olen lisäillyt aina uuden toiseksiviimeisen luvun, mutta nyt viimein aloitin kirjoittamaan lukua, joka saattaa aivan oikeasti olla loppuratkaisu. Tosin mistä sitä tietää. Editointivaiheessa voi sitten onneksi karsia turhat rönsyt.
Torstai, 6.11. 2014
Päivän hashtag: #readergate
Räntäsade teki töihin pyöräilystä tuskallisen kokemuksen. Toisaalta töiden tekeminenkin oli tuskallista, joten symmetria vallitsi. Pakenin kotiin varhain kirjoittaakseni, mutta sanojen tuottaminen oli tervanjuontia. Onneksi ei ole mitään "kirja kuukaudessa" -tavoitetta.
Perjantai, 7.11. 2014
Päivän tahaton komiikka: Kaivostyöntekijät, jotka eivät osaa olla maan alla
Vääntelin päätäni virkamiehen sähköisen tunnistamisjärjestelmän ympärille ja tappelin Exchangen kanssa. Byrokraattisiakin hommia koetin tökkiä, mutta ne eivät vaan edenneet.
Kotona paikansin Tainan kanssa Netflixistä uuden melkein luola-aiheisen elokuvan, kaivosfilmin nimeltä Beneath. Se oli tasoltaan suunnilleen The Caven veroinen, mikä siis tarkoittaa että se oli tosi huono. Hahmot olivat säälittävän osaamattomia, hukkasivat jatkuvasti kypäriään ja valojaan, ja saivat klaustrofobisia paniikkikohtauksia tiloissa, joissa mahtui aivan hyvin jopa kääntymään ympäri. Beneath yritti olla kauhuleffa, mutta enemmän sille tuli naurettua. Toivottavasti oikean maailman kaivostyöntekijät eivät ole näin avuttomia maan alla.
Viikonloppu, 8.-9.11. 2014
Ajankohdan ärtymys: Amerikkalaisten ilmaisujen kiemurteleminen brittiläistä englantia tavoittelevaan tekstiin. Ei-natiivipuhujana näitä on välillä todella vaikea tunnistaa.
Luolakirja meni editointikierroksen läpi. Asioita siirreltiin, viilattiin ja heitettiin säälimättä romukoppaan. Enkä silti ole vielä edes vedoksen lopussa. Mutta ehkä tyylini on koettaa kirjoittaa suht valmista jo ensimmäiselläkin vedoksella, niin että seuraavissa olisi vähemmän loogisia virheitä korjattavana. Ja kun kyseessä on kuitenkin essentiaalisesti reilun pelin jännäri, loogisia virheitä ei sovi kauheasti olla tai korjauksia pitää tehdä paljon. Olisin kovin halunnut käyttää erästä keskiyön inspiraatiossa minuun iskenyttä nokkelaa ideaa, mutta koska se ei vaan selvinnyt logiikkaseulasta, se piti jättää deleted scenesiin. Ah tätä kullannuppujensa murhaamisen tuskaa.
Lauantaina en käynyt ulkona koko päivän aikana, sunnuntaina sentään tuli suoriuduttua sillalle asti hieman köysittelemään. Tämä oli tervetullutta konkretiaa, ja tottakai sekin palveli kirjallisia tavoitteitani. Omituisen monomaanista menoa, pitäisi ehkä keksiä joku muu intohimo hetkeksi. Mutta tämä teksti tulee nyt valmiiksi tämän kuun aikana, tai muuten.
Maanantai, 10.11. 2014
Päivän robotti: TARS
Hyvin byrokraattisen työpäivän jälkeen menin leffateatteriin katsomaan Interstellarin. Se oli hyvä, mutta valitettavasti tosiaan ei loistava. Scifi oli kerrankin scifiä, ja ekalla vilkaisulla mikään olennaisista tiedejutuista ei ollut kauhean tyhmä tai väärin. Miinusta tuli lähinnä tarpeesta selittää aivan kaikki moneen kertaan. Ihan oikeasti, saa jättää katsojan pähkäiltäväksikin asioita, emme me suutu. Yrittäessään heittää järkevien ihmisten johdonmukaisten puuhien sekaan emotionaalisia komponentteja leffa sen sijaan kompuroi; Nolan ei tunnu oikein osaavan tätä tunnepuolta, ja sitä käsittelevät jutut olivat pääasiassa tukalaa katsottavaa. Henkimaailman osastolla valopilkkuna oli kuitenkin parhaat robotit pitkään aikaan.
Tiistai, 11.11. 2014
Päivän arvosana: 2/10
Marraskuu, seikkailu Palavereita & Paperisotaa -roolipeliin, hahmotasoille 9-12. Käyttää parhaimpia Negadungeon-suunnitteluperiaatteita, nimellisesti ryhmälle mutta oikeasti hahmot eristetään toisistaan heti skenaarion alussa ja koko skenu on sarja soolokohtaamisia. Lainannut sanity-mekaniikkaa Cthulhusta tai Kultista; lisäjännitystä pelaajalle luo, että hän ei tiedä kummasta eikä siten voi olla varma, että edes viimeisen luodin säästäminen takaa hahmon jonkinasteisen säilymisen. Aika HC ja old school, kaikki hahmot tuskin selviävät elossa ja/tai järjissään.
Keskiviikko, 12.11. 2014
Päivän laiskottelun veruke: Kirjoitan kirjan kaksi viimeistä lukua kun saan yhden olennaisen idean
Iltapäivän tullen pää ei enää suoriutunut työn haasteista, joten käytin eilisillalla kerättyjä plussatunteja ja liukenin kotiin. Siellä odotti jälleen yksi hylsykirje, mutta sekään ei riittänyt innostamaan minua kirjoittamaan tänään. Sen sijaan nakuttelin videopelejä ja mietin, oliko minulla kurkku oikeasti kipeä. Ei vielä voinut olla, koska vielä oli muutama viikko painekattiladuuneja jäljellä.
Torstai, 13.11. 2014
Päivän lohtu: Kukaan muukaan ei pidä Office 365:stä
Juonittelin haastattelullisia johtajan ja varajohtajan kanssa. Sen jälkeen suuntasin tietotekniikkakeskuksen infotilaisuuteen, jossa taas bondasin pilvipalvelutuskastani muiden IT-ammattilaisten kanssa. Ahdistusta ei voi paeta.
Kotona harkitsin kirjoittamista, mutta sen sijaan sorruin leikkimään Sunless Sean parissa. Keksin kauppareitin, joka tuotti niin kosmisesti voittoa, että parin tunnin jälkeen minulla oli varaa ostaa järeä rahtilaiva ja varustaa se kaikella mitä suinkin keksin. Olo oli kuin olisi Elitessä hankkinut sotilaslaserit, energiapommit, rahtitilalaajennuksen, telakointitietokoneen ja muut herkut. Onko tämä piste josta peli alkaa vaiko piste, johon se loppuu?
Perjantai, 14.11. 2014
Päivän dialogi: "Minulle on sanottu x, joka tuntui pahalta." - "No ei MITENKÄÄN VOINUT TUNTUA, onko sussa jotain vikaa?"
Päivän palaverit olivat aivan tyrmistyttävän hölmöjä. Tiedän olevani sosiaalisesti todella lahjaton, joten minulle on järkyttävä kokemus nähdä, kuinka joku on vielä minuakin lahjattomampi ja vailla kykyä tajuta sitä. Ei jumalauta. Koko päivä värittyi tämän mukaisesti pelkkään taivasteluun, ja mahdollisesti oikeat saavutetut tulokset tulivat todistamani helvetinmoisen tyhmyyden varjostamaksi.
Illalla oli sentään luolaseuran jäsentapaaminen, jossa suunniteltiin pikkujouluja ja kertoiltiin pelottavia tarinoita hurjista maanalaisista paikoista. Voi kun niihin vielä pääsisi jotenkin.
Viikonloppu, 15.-16.11. 2014
Viikonlopun ropetuote: Eclipse Phase
Innostus roolipelin vetämiseen palasi antamatta suurempia ennakkovaroituksia. Valitettavasti ideat, joita olen pelikampanjoista pyöritellyt saivat seurakseen vielä uuden kasan ajatuksia, eikä tämä tällä kertaa ollut yhdellä lauseella selitettävä tai helppo toteuttaa. Inhoan pelikampanjoita, jotka pitää aloittaa massiivisella maailmainfodumpilla pelaajille, enkä ole sellaisia pelauttanut varmaan milloinkaan.
Omppuni alkoi sunnuntai-iltana pitää hämärää tuuletinmelua. Taitaa olla aika hankkia uusi.
Maanantai, 17.11. 2014
Päivän pelisession nimiehdotus: Saatana poistuu Moskovasta
Palaverit ja byrokratia jatkoivat jylläämistään, mutta sentään illalla päästiin pelaamaan lisää Amberia. Nopattoman systeemin ongelmat tulivat selvästi esiin, kun yksi pelaajahahmoista yritti jotain todella vaarallista ja oli vähällä kuolla. Koen itse tällaisissa tilanteissa, että satunnaisuus olisi todella tarpeen, tai muuten tuntuisi pelinjohtajana väistämättömästi siltä, että olen ollut joko liian armelias tai liian julma. Pelaajanakin on vaikea oppia pois noppien tuomasta perusturvallisuudesta.
Tiistai, 18.11. 2014
Päivän kirjallinen heikkous: Yliviileät badassit. Richard Morgan tuntuu pitävän näiden käyttämisestä päähenkilöinä. Olisin pitänyt näistä enemmän teini-ikäisenä.
Työhaastattelut alkoivat. Vaikka ne eivät olleetkaan kovin tuskallisia, ne olivat silti kuluttavia. Kotiin päästyäni jaksoin vain lukea Altered Carbonia ja katsoa Veronica Marsia.
Illan tullen minua korppikotkan tavoin kierrellyt flunssa päätti vihdoin laskeutua nokkimaan. Ehkä tämä on sitten merkki stressin hellittämisestä. Ei kyllä tunnu siltä.
Keskiviikko-torstai, 19.-20.11. 2014
Ajankohdan karminen palkinto: Oikeudenmukainen rangaistus siitä, että olin teininä(kin) rasittava besserwisser
Flunssan poteminen pelkästään sängyn pohjalta ei onnistunut, kiitos työhaastatteluiden. Niinpä sairastelin vaan puolella kurkulla, toista puolta hyödynsin edelleen työasioista höpöttämiseen. Onneksi tauti ei ollut järkyttävän raju.
Duunien ohella koetin keskittyä Wasteland 2:n pelaamiseen. Eräs internettikommentoija oli todennut, että pelillä on ongelmana "contempt for your time", ja se oli kyllä totta: mikromanagerointia ja tympeää tuloksetonta pikkuhommissa epäonnistumista oli kuin vanhan polven pöytäropessa. Siinä vaiheessa kun ryhmäni tarkka-ampuja onnistui ampumaan itseään kiikarikiväärillä, ja NPC:nä mukana oleva veteraanihahmo vittuili jatkuvasti muille hahmoille jos nämä eivät osuneet (eikä kyseinen NPC itsekään osunut) alkoi elävästi palailla mieleen yläasteaikojen ropemeiningit. Muistin alkuperäisen Wastelandin, jota pelasin vuonna 1990, ja eikös tämä veteraani ollut yksi sen pelin pelaajahahmoista. Flunssaiseen mieleeni iskostui ajatus, että nyt tätä mummoa ohjaa itse asiassa ärsyttävä näsäviisas proto-Dare 17v, ja halusin läimäyttää mokomaa epädiplomaattistä paskapäätä aikaportin läpi.
Viikonloppu, 21.-23.11. 2014
Ajankohdan huomio: Luolaskoira on fiksumpi kuin luolaihmiset, koska sitä ei saanut houkuteltua ryömintälaatikon läpi edes lihapullalla
Työhaastattelun jälkeen pääsin viikonlopun pariin. Ohjelmassa oli luolaseuran syyskokous ja pikkujoulu, joihin valmistauduin huolellisesti mm. pelaamalla lisää Wastelandia. Ulkona oli tullut lunta, ja meno oli vallan talvinen.
Syyskokous pidettiin vaihteeksi Mirillä ja Velmalla. Sen henkilökohtaisesti isoimpana juttuna minusta tuli luolaseuran PJ seuraavalle vuodelle. Vähän oli karmivaa moinen vastuu ottaa, mutta ei meillä oikein muitakaan tainnut olla. Tämän tyhmyyden jälkeen pikkujoulut jatkoivat hurjaa linjaa. Tor oli rakentanut ryömintälaatikon, säädettävän puumöhkäleen joka oli noin 120 cm pitkä ja simuloi karkeasti todella ahdasta luolanpätkää.
Useimmat pikkujouluilijat möyrivätkin pikkujoulutunnelmissa jatkuvasti tiukemmaksi muuttuvan laatikon läpi. Itse selvisin vielä puhtaasti 195mm korkuisesta ryöminnästä, mutta 190 millissä jäin jumiin ja minut piti työntää ja vetää ulos, kun en enää saanut mistään kiinni enkä päässyt eteenpäin. Ryömintöjen ylivoimaiseksi voittajaksi selviytyi Jukka, joka paperinohuena onnistui luikertelemaan 170mm korkeasta haasteesta. Pohjoismaiden ennätys on 163 mm, ja sen tehnyt ihminen on luultavasti puoliksi käärme tai jotain.
Sunnuntaina tehtiin pellikaupalla pizzaa. Sitä jäi varastoonkin. Ryömintöjen jäljiltä rintalasta oli kipeä, ja raporteista kuului, että muilla mankelin läpi menneillä oli samanlaisia fiiliksiä. Olisipa keino panna laatikko vakaasti pystyyn, niin voisi koettaa sitä köyden ja SRT-kamojen kanssa.
Maanantai, 24.11. 2014
Päivän pelihaave: Narcosis. Olisipa tässä hyvä kolmiulotteisuus, kuten veden alla kuuluukin.
Unessa oli videopeli / larppi / kokemus sukellusoperaatiosta, joka alkoi mennä oudolla mutta kiinnostavalla tavalla pieleen. Ensin 30 metrin syvyydestä trooppisessa meressä oli merielämämuseo jonne sukeltajat saapuivat moon poolin kautta ja jossa he haahuilivat. Sitten museolla jokin meni vikaan, se joutui tulvaan ja sieltä piti evakuoitua sukeltamalla. Sen jälkeen päädyttiin syvälle meren syvyyksiin rakennettuun ilman täyttämään putkistoon, jota pitkin kiivettiin alas kummalliseen kaupunkikuplaan ... ja sieltä jatkettiin vielä syvemmälle, valottomiin syvänteisin, jossa jollain epärealistisella unilogiikalla pystyttiin edelleen toimimaan minulle tutulla laitesukelluskalustolla. Uni oli jatkuvasti pelottava, hyytävä ja spatiaalisesti sekä kiintoisa että kaunis, ja siitä herääminen työpäivään oli tympivää. Lisäksi ihoni oli päättänyt taas protestoida talvea ja oli aivan palasina.
Päivä oli pelkkää työhaastattelua ja palaveria. Talvi oli poistunut ja kotiin päästessäni olo oli jälleen marraskuinen. Onneksi kaapissa oli eilistä pizzaa. Olisi pitänyt lähteä reippaasti ulos hankkimaan vermeitä viikonlopun peliin, mutta en kertakaikkiaan jaksanut.
Tiistai, 25.11. 2014
Päivän ilmiö: Yllättävä kylmyys. Ei lämpömittarin mukaan ulkona niin koleaa ollut. Ja johan flunssakin kulki tästä ohi.
Työhaastatteluja, palavereita ja tympeää hallinnollista silppuhommaa. Tämä vuodenaika saisi todellakin olla jo ohi.
Tajusin taas missanneeni kasan tekstiviestejä. Inhoan koko kommunikaatiomuotoa mihinkään mutkikkaampaan kuin nopeaan iterointiin. En ikinä jaksa ryhtyä kirjoittelemaan vastineita puhelimen surkealla näppäimistöllä ja harvoin edes huomaan saamiani viestejä kun en puhelinta juuri koskaan katsele. Sähköposti ja irc forever.
Keskiviikko, 26.11. 2014
Päivän ilouutinen: Käpälää saanee taas rasittaa
Viimeinen työhaastattelu ja loppuyhteenveto osui päivään, johon osui myös ainakin neljä muuta menoa. Syöksähtelin pitkin kaupunkia ja juuri ja juuri ehdin orientoitua edellisen keikan jälkeen kun seuraava jo alkoi. Meno oli tasaisen ahdistavaa monestakin syystä.
Valopilkkuna: fysioterapeutti oli sitä mieltä, että stressi ja jännitys vain pahentavat oireilevaa kyynärpäätä, ja että viasta on jäljellä enää kireyttä lihaksistossa. Mikäli lääkäri ensi viikolla on samaa mieltä, voisin taas alkaa kiipeillä. Lääkärin on parasta olla samaa mieltä.
Illalla tein slingshot-liikkeen kirpparien kautta ja sinkosin itseni Bloody Hell Helsinki -pelin ryhmätapaamiseen. En tiedä, mitä peliltä oikein odottaisin, mutta selvästi olen kovastikin oman onneni seppä tässä asetelmassa. Sen kanssa voi hyvin elää.
Torstai, 27.11. 2014
Päivän klassikko: "Homophobia: The fear that another man will treat you like you treat women."
En olisi varmaan enää kestänyt yhtään päivää lajitietokeskuksen hallintosotkua, mutta onneksi olin jo hyvissä ajoin oivaltanut, ettei minua tämän päivän maratonipalaverissa oikeasti kaivattu. Sen sijaan sain painia teknisten ongelmien kanssa, jotka olivat kyllä erittäin tervetullutta vaihelua. Välillä sentään liikutaan alueella, jonka jopa osaan, vaikka työpäivä venyikin.
Irkkiin suodattettiin tasa-arvoisen avioliittolain ympärillä käytävän keskustelun parhaita (tai huonoimpia) paloja. Hyvä tavaton millainen pääperseinen lastentarha meillä päätöksiä tekee. Ja ihan itse olemme nämä sinne äänestäneet, mikä siis tarkoittaa että äänestäjäkunta on vähintään samanlainen lastentarha. Demo-vitun-kratia hurraa.
Perjantai, 28.11. 2014
Päivän ottelutulos: 105 - 92
Ruokatunneilla yleensä syödään. Ei tänään. Ruokatunnilla mennään Kansalaistorilla huutamaan ja vaatimaan, että kotimaa siirtyy sivistyneiden maiden joukkoon ja hyväksyy sukupuolineutraalin avioliittolainsäädännön. Marraskuussa ilma on kylmää, sataa tihkua, meininki on masentava ... paitsi että torilla on yli kymmenentuhatta ihmistä vaatimassa lainmuutosta. Sateenkaarivärejä niin kauas kuin silmä kantaa, valtava kansanjoukko tekemässä selväksi mikä on historian oikea suunta.
En ole koskaan aiemmin ollut mielenosoituksessa, jonka aikana tapahtuisi asia, jota mielenosoitus vaati. Nyt olen. Kun tieto tasa-arvoisen avioliittolain saamasta äänienemmistöstä saapuu, ihmiset räjähtävät. Huudamme, hurraamme, taputamme, halaamme, nauramme ja itkemme. Tajuan, etten olisi uskonut näin käyvän. Olen turtunut ajatukseen Suomesta Pohjois-Euroopan persläpenä, joka haikailee lähinnä Vladimir Putinin edustaman arvomaailman perään ja joka vastustaa kaikkea ihmisarvoista kehitystä mitä muualla maailmassa tapahtuu.
Ei tänään.
Viikonloppu, 29.-30.11. 2014
Ajankohdan musiikki: Judas Priest - Nostradamus
Bloody Hell in Helsinki -larpkampanjan eka osa pelattiin lauantaina ja sunnuntaina. Oma pelini kuitenkin rajoittui muutamaan tuntiin lauantai-iltana. Tähän ei ollut mitään erityistä pelillistä syytä, fiilis oli vaan jotenkin ei-pelaava. Onneksi kotikaupungissa pelattava kaupunkipeli on helppo ottaa halutun kokoisissa palasissa. Juuri kun olin hahmollani saanut käyntiin henkilökohtaisen mysteeri- ja pelottelujuonen, paikkaan jossa pelaan pelmahtaa Koko Muu Peli ja yhtäkkiä jostain tulee pommiuhkaa ja okkulttista murhaa ja muuta kovaa kamaa. Onneksi oli tilaisuus toimia hahmon omien preferenssien mukaisesti ja irrottautua kohti hevimetallikeikkaa.
Kaupunkipelit vaativat panostamista, ja omassa pelissäni huono panostamiseni kyllä näkyi. Sunnuntaina käväisin pelin purkuhäppeningissä Kaislassa, mutta siellä sain todella nopeasti sosiaalisen yliannostuksen ja pakenin. Onpa tämä nyt epäsosiaalisesti suuntautunut loppuvuosi.