Syyskuu 2014: Kahden miljoonan projekti
Maanantai, 1.9. 2014
Päivän kotityö: Larppiroinan roudaaminen takaisin kellariin
Ulkona oli asiaankuuluvasti kylmä syksyn alkaessa maanantailla. Töissä olisi pitänyt keskittyä isoihin ongelmiin, mutta pientä silppua satoi ja vei keskittymiseni mennessään. Ääh. Ja tietenkin viime viikon sairastelu oli kiristänyt kaikkia deadlineja.
Katsoin lähitulevaisuutta, ja totesin, että kahden viikon kuluttua asiat helpottavat, meni niin tai näin. Soisin toki ennemmin, että asiat menisivät niin, mutta vaikka ne menisivät näin, ei ainakaan ihan vastaava ongelmallisuus jatku.
Tiistai, 2.9. 2014
Päivän ärsyyntyminen: Käsittämättömät bugit ohjelmistoissa
Pääasiassa palavereista koostuva päivä työnsi isoa projektia edes jonkin verran eteenpäin. Tämä oli kuitenkin raskasta puuhaa, ja kotiin päästessäni havaitsin, että Shadowrun-skenaarion viimeisin päivitys oli korruptoitunut. Onneksi käytössä on versionhallinta.
Palautettuani vanhan version ja paikannettuani kaatuilun syyn (ja samalla löydettyäni pari bugia editorista) en jaksanut enää kovin paljon älyllisiä haasteita. Kaaduin petiin katsomaan Shutter Islandin, joka oli varsin mainio, joskin ahdistava.
Keskiviikko, 3.9. 2014
Päivän bonuspuuha: Uuden tiimiläisen pikaperehdytys. Tämän voisi kai tehdä kunnollakin.
Pitkä työpäivä selkeytti ennestään laadinnassa olevaa dokumenttia. Sen jälkeen tökin Shadowrun-skenaariota hieman eteenpäin, mutta enimmäkseen keskityin Amber-hahmooni. Kirjoittelin hieman auki päässäni jo ollutta monimutkaista historiaa, mutta olin haluton lyömään sitä liiaksi lukkoon ennen peln alkua. Haluaisin jättää hahmolle tilaa kasvaa ryhmädynamiikan vaatimusten mukaan.
Torstai, 4.9. 2014
Päivän kiroilu: Wordin Track Changes. Tämä on kamalasti toimiva ominaisuus.
Päivä oli korkean stressin menoa alusta loppuun, vaikkakin stressin aiheet vaihtuivat matkan varrella. Miten lakata huolehtimasta keskisuurista ongelmista: korvaamalla ne suurilla ongelmilla. Lopulta jotain tuli saatua aikaan, mutta olo oli silti vähän lyöty.
Kotona koetin piirtää, mutta piirtolevyn kynä ei taaskaan toiminut. Lähiseudun vesilintukannan sietää pitää varansa.
Perjantai, 5.9. 2014
Päivän mieleenpalautus: En oikeasti osaa piirtää muuta kuin supersankareita
Stressaantunut ja ahdistunut meininki jatkui, enkä päässyt fiiliksistä eroon edes illalla. Piirtolevy alkoi toimia satunnaisesti, vain lakatakseen toimimasta heti kun sain idean tai pääsin vauhtiin. Ärsyttävämpää häiriötä on vaikea kuvitella. Eihän uusi levy maksaisi kuin 200 rahaa, mutta kun nykyinen melkein toimii niin ei ihan viitsisi...
Viikonloppu, 6.-7.9. 2014
Viikonlopun mahdottomuus: Laivan piirtäminen. En vaan osaa.
Lopulta keksin keinon, jolla sain piirtolevyn kynän korjattua parissa sekunnissa aina kun se alkoi reistailla. Tuloksena ongelmaksi jäi enää vain piirrostyyli. Totesin, että Amberiin ei superherooinen piirtely sopisi, joten koetin tietoisesti vaihtaa tyyliä. Tulos oli jotain aika kummallista. Eipä tuo ainakaan aivan samalta näytä kuin Invinciblen hahmot.
Piipahdus sarjisfestareilla jätti hyllyyn Perkeros-sarjiksen, joka oli aivan hulvaton. Lueskelin sitä sunnuntaiaamuna Amber-pelin alkuun saakka. Oli hauskaa päästä pelaamaan tässä asetelmassa jotakuta muuta kuin Benedictiä. Eka peli oli vielä tyypillistä hahmojen haeskelua, olin ainakin itse vielä vähän ulkona oman amberiittini käytöksestä ja häneen oli välillä vaikea suhtautua. Mutta tarina sentään lähti kiintoisasti liikkeelle.
Maanantai, 8.9. 2014
Päivän nipotus: HFC-komento on urbaani legenda
Pitkä palaveri ja ärsyttävät tekniset ongelmat tekivät maanantaista aika tappavan. Koetin tökkiä Shadowrunin pseudokoodia, mutta energiaa ei ollut, joten sen sijaan ryhdyin katsomaan Halt and Catch Fireä. Sarja olisi ollut makeempi jos se olisi sijoittunut 70-luvulle ja Unixin alkuvaiheisiin, mutta myös 80-luvun alku ja IBM-kloonien esiinmarssi oli nörtille mieluisaa seurattavaa. Toki tuohon aikaan olin jo todellisessa maailmassa itsekin mukana alalla, ihmettelemässä ensimmäistä kotona olevaa Apple-konetta, joten tämä oli myös tutumpaa kuin hämmentävä 70-luku olisi ollut.
Tiistai, 9.9. 2014
Päivän katala idea: Apple Pay
Olin edelleen jumissa byrokratian kanssa, mutta muutama tekninen pulma koetti pelastaa minua pelkältä paperinpyöritykseltä. Sittenkin olo oli hitusen puutunut ja syysinnoton.
Kirjoittelin hieman Shadowrun-skriptejä, ja päätin aloittaa operaation jota olin pohtinut kesästä asti: pelata kaikkia varastossa olevia tietokonepelejä edes sen verran, että osaisin sanoa pidinkö niistä vaiko en. Sarjan aloittivat Guacamelee (luchador-metroidvania, joissain oloissa voisin pitää, mutta ei juuri nyt iskenyt), Hammerfight (toimintapeli moukarikoptereista, vaatii liikaa koordinaatiota makuuni) sekä FTL. En ollut FTL:ään uskaltanut koskaan edes kajota koska pelkäsin pelin rankaisevaa luonnetta, mutta sehän olikin yllättävän helposti lähestyttävä. Toki silti kuolin jo ensimmäisessä sektorissa.
Microsoft-päivitykset olivat vaikeita ja niiden kanssa meni puoleenyöhön. Samalla kun päivitykset asentuivat, seurasin sivusilmällä Applen keynotea. Edelleen omistettujen järjestelmien eikä jaettujen protokollien varaan rakennetut palvelut hiertävät, enkä ole riemuissani Apple Watchin liikuntaominaisuuksista: nyt omppu saisi pengottavakseen myös käyttäjäkuntansa terveystiedot. Mutta oli myönnettävä, että kosketusviesteihin pohjautuva viestintätapa tuntui nerokkaalta, ja oli ensimmäinen oikeasti järkevä käyttö älykelloille jonka olin nähnyt.
Keskiviikko, 10.9. 2014
Päivän kokeilu: Seisova työasento
Aamu käynnistyi aivan liian varhaisella pankkivierailulla siskoni kiinteistökauppojen takaajan roolissa. Enpä ole taas hetkeen nähnyt niin monta nollaa paperissa, joka liittyy yksityisen ihmisen meininkiin. Kiinteä omaisuus on saakurin kallista.
Töissä pääsin liukumaan byrokratiasta teknologiaan, ja samalla päädyin kuin vahingossa kokeilemaan seisovaa työasentoa. Pitäisiköhän tällaiseen siirtyä? Selvittyäni museolta kotiin jatkoin Steamin pelien kuittaamista pois pelaamattomien listalta - Atom Zombie Smasher oli hauska mutta vähän stressaava makuuni, Sam and Max -seikkailupeli taas liian komediallinen. Stanley Parable ei edes käynnistynyt OS X:n versiossani, äh. Se oli vieläpä peli, jota oikeasti tahdoin pelata.
Lohdutukseksi katsoin Halt and Catch Firen loppuun. Sen toiseksiviimeinen jakso oli oikeasti mahtava, ja loppu tavallaan hauska, vaikka muutamat juonelliset elementit todella risoivatkin. Selvästi tarinan kirjoittajilla on täysin erilainen suhtautuminen menestymiseen kuin minulla, ja tajusin että tämä saattaa muutenkin olla amerikkalaisen draaman juttu. Ottaen huomioon miten paljon yhteiskunta ihailee menestyjiä ja onnistujia, on jännittävää että tarinan sankari ei saa menestyä. Tai jos hän menestyy, ainakaan hän ei saa olla tyytyväinen onnistumiseensa. Ja suomalaisia kutsutaan synkäksi ja kateelliseksi kansaksi. Vai luenko tätä vaan jonkun suomalaiskulttuurillisen filtterin läpi enkä tajua, mitä tällä oikeasti koetetaan sanoa?
Torstai, 11.9. 2014
Päivän löytö: QPR-prosessihallintaohjelmiston web-pohjainen selailuliittymä
Seisovan työasennon kokeilu jatkui. Kannattaisikohan tässä koettaa hankkia oikeasti seisomapöytäkin? Nykyinen pahvilaatikkoviritys näyttää vähän huolestuttavalta.
Päivä koostui lähinnä palaveroinnista. Kotona nakuttelin hieman Shadowrunia ja pohdin nojatuolini heittämistä roskikseen. Ei seisoma-asentoon siirtymisen vuoksi, vaan koska sen pohja on hajonnut ja se ei tällä hetkellä toimi tuolina.
Perjantai, 12.9. 2014
Päivän elokuva: Avengers, jolla on edelleen Marvelin elokuvista parhaiten ohjattu toiminta
Nakkasin taas kirjakäsiksen eteenpäin seuraavalle kustantajaehdokkaalle, vaikka oikeasti fiilis oli enemmänkin, että ehkäpä käsistä pitäisi jatkokehitellä sinne tänne viskomisen asemasta. Varmaan on olemassa jokin syy, minkä vuoksi se kerää vaan hylsyä hylsyn perään; luultavin seliys on, että se ei ole kovin kiinnostava. Toisaalta, omalta osaltani suht iso työmöhkäle on kuitenkin tehty, eikä vaadi paljoa heitellä sitä milloin millekin kustantamolle. Vähän vaan ärsyttää se, että etiketin mukaista ei ole tarjota sitä kymmenelle kustantamolle yhtäaikaaa.
Luovutin myös kotinojatuolini kanssa, ja purin sen osiin sekä kuljetin kierrätykseen. Ei ollut helppoa. Mainitussa tuolissa olin kirjoittanut neljä roolipelikampanjaa, kuusi larppia, lukemattomia ropehahmoja, puolitoista romaania sekä noin kaksitoista vuotta päiväkirjamerkintöjä, piirtänyt yli 500 kuvaa, kasannut kymmeniä 3D-malleja ja tehnyt vaikka mitä muuta luovaa. Toivon mukaan seuraava tuoli on yhtä inspiraatioystävällinen.
Viikonloppu, 13.-14.9. 2014
Ajankohdan kaipuu: Tahtoo luolaan. Luolista puhuminen herättää aina tällaisen.
Viikonloppu muodostui kovin sosiaaliseksi. Lauantai-illan pääohjelma oli Janosin ja Helin tuparit, joissa viihdyin yllättävän hyvin. Korkealla Leppävaaran tornissa pelkästään näkymät parvekkeelta olivat riittävät pitääkseen minut viihdytettyinä, ja vieraiden joukossa oli kiipeilijöitä joiden kanssa bondasin. Sittenkin jossain vaiheessa ihmismäärä alkoi ahdistaa, joten pakenin jo ennen puoltayötä.
Sunnuntaina kävin Velman ja Mirin kanssa vilkaisemassa Kaivokselan kaivoskuiluja, koskapa paikallinen lehdistö oli ilmaissut kiinnostusta niihin laskeutumisen suhteen. Eivät ne älyttömän näyttäviä olleet, mutta ei täällä parempaakaan ole tarjolla. Parinkymmenen kilometrin pyäräily oli tervetullutta liikuntaa. Kuitenkin olin jotenkin saanut yliannostuksen sosiaalisista asioista, ja sunnuntai-iltana olin lähinnä kuoren sisään painuneen kilpikonnan moodissa. Ei huvittaisi mennä huomenna töihin - tai töitä voisi kyllä tehdä, mutta ihmisten tapaaminen ei innostanut.
Maanantai, 15.9. 2014
Päivän näkemys ylioistomaailmasta: Kohututkijan avoin tilitys! Seksivau! - otsikko on ehkä teknisesti paikkansapitävä, mutta oikeasti artikkeli kertoo burnoutista ja yliopistouudistuksen jälkeisestä todellisuudesta.
Työpäivä oli hektistä tiedotus- ja kulissien takaista viilausrumbaa. Katkaisin sen suhteellisen lyhyeen tehdäkseni kiepauksen Ikeassa. Bussille, sisään, etukäteen katsotulle hyllypaikalle, romut kantoon, ulos, bussilla takaisin - miellyttävän nopeaa ja persoonatonta. Uusi kotityötuolini ei ole yhtä persoonallinen kuin vanha, mutta se on rutosti kevyempi.
Shadowrun-viilailun jälkeen illan ohjelmassa oli vielä Snowpiercer. Se oli Terry Gilliam -henkinen bizarroscifileffa, jossa ei ollut mitään järkeä mutta joka ei tästä sanottavammin kärsinyt. Elokuva piti ottaa siekailemattoman allegorisesti ja nauttia sen käsittämättömästä rakenteesta sekä mojovasta visuaalisuudesta. Oli se hyvä, mutta ahdistava myös.
Tiistai, 16.9. 2014
Päivän fiilis: Aikaansaanut
Lajitietokeskus sai viimein ympäristöministeriöltä kaipaamansa rahoituksen. Eihän tätä ollakaan kuin jokunen vuosi odotettu. Jahka se saadaan kunnolla käyntiin, jotain tämän tapaista on odotettavissa. Meininki töissä oli vaihteeksi riemukas: meillä on oikeasti hetken ajan varaa tehdä asioita joita meidän pitäisikin tehdä.
Shampanjalasien kilistelemisen asemasta käväisin lääkärissä valittamassa käpälääni, jolla en vieläkään uskaltanut kiivetä kun se tuntui erilaiselta kuin parinsa. Kun ensimmäinen kommentti vaivan keston kuulemisen jälkeen oli "tätä olisi pitänyt käydä näyttämässä aikaisemmin", olin vähällä alkaa paiskoa tavaroita. Vastahan tämä on kolmas kerta kun täällä näissä merkeissä käyn, ekasta kerrasta on liki vuosi - jos edeltävät puoskarit ovat jättäneet jotain olennaista tekemättä, seuraa tappotauko. Onneksi tämänkertainen luunsahaaja teki taitavan pelastusliikkeen ja onnistui lepyttelemään raivoani sekä ohjaamaan minut ultraäänikuvaukseen samaksi illaksi.
Ultraääni ei nähnyt kädessä mitään isompaa vikaa, minkä päätin ottaa hyvänä uutisena. Ehkä olen sitten parantumassa, ja tuntemani satunnainen arkuus on vaan poistuvan vaivan viimeisiä hönkäyksiä. Tällä kertaa joku viimein ymmärsi käsitykseni kivun epäluotettavuudesta asioiden mittarina, ja todettiin, että pienten vikojen havaitsemiseksi handun voisi magneettikuvata. Koska emme ole Amerikassa, tämä maksaa vaan noin satasen, joten seuraavaksi varmaan sellaiseen.
Vaihteeksi olo oli varovaisen optimistinen. Varsinaisesti käsi ei ollut ollut heikko tai kipeä pitkään aikaan, ja minua piti seinältä poissa enää varovaisuus sekä hienoinen outo fiilis kyynärpään tuntuman lihaksissa. Enkä kestä talvi ilman climbing.
Keskiviikko, 17.9. 2014
Päivän kysymys: Mitä diskordiaani sanoi eksistentialistille?
Lajitietokeskuksen julkistamisen jälkeen vietin surutta etäpäivää ehtiäkseni tutustua kaikkiin aiheesta laadittuihin suunnitelmiin. Niitä oli melkoisesti, ja sain pakottaa itseni irti töistä 8 tunnin jälkeen. Relasin pelailemalla Steel Storm: Burning Retributionia, joka oli kyllä hitaille 40-vuotiaan reflekseilleni melkein liikaa.
Viilailin Shadowrunia, funtsin ropeasioita ja yleensä olin luovalla rintamalla aktiivinen aivan liian myöhään. Tämä johti tietenkin siihen, että keskiyöllä sain idean, joka esti minua nukkumasta ennenkuin olin kirjoittanut sen muistiin.
Torstai, 18.9. 2014
Päivän jännitys: Eroaako Skotlanti Yhdistyneestä kuningaskunnasta?
Olin toivonut hallintomyllytyksen Lajitietokeskuksen suhteen hellittävän tälle viikolle, mutta toive oli selvästi turha. Onneksi tämä oli selvästi jälkisiivousta eikä uutta stressipainajaista. Mutta tekniset ongelmat viruivat yhä ratkaisemattomina konehuoneessa ja kärsivällisyyteni keskeytyksille oli edelleen nollan tuntumassa.
Shadowrun Returns Draogonfall Director's Cut ilmestyi, ja sen editori ei tietenkään toiminut suoraan. Enkä tarkoita nyt, ettei se toiminut tekemämme moduulin kanssa, vaan ei toiminut, piste. Paikansin ongelman ja jos minulla olisi ollut konfiguraatiotiedosto, olisin voinut sen korjata, mutta graafisen käyttöliittymän kanssa korjauksesta oli turha haaveilla. Niinpä tein vaan bugiraportin ja viskasin sen eteenpäin siinä toivossa, että se tavoittaisi jonkun.
Perjantai, 19.9. 2014
Päivän peli-ilmestys: Wasteland 2. En edes yrittänyt alkaa pelata sitä vielä.
Emme saaneet itsenäistä Skotlannin kansantasavaltaa, kertoivat aamu-uutiset. Vähän tylsää minusta, vaikken tuohon kauheasti ollutkaan perehtynyt.
Yllättäen perjantai ei ollut niin paniikintäytteinen kuin yleensä, joten aikatauluni töissä olivat ilmavat. Enimmäkseen vaan odottelin, että jossain muualla saatiin jotain valmiiksi, niin että voisin tehdä oman osuuteni. Lähdin pois varhain.
Sain viimein neljännen vedoksen romaanistan valmiiksi. Nyt sen loppu ei ole enää aivan niin heikko. Olisi toki hyvä, jos joku kustantajakin kiinnostuisi siitä; hylkäyskirjeitä on postilaatikossa jo aika pitkä rivi.
Viikonloppu, 20.-21.9. 2014
Ajankohdan kirjalliset elementit: Shampanja ja muta
Heitettyäni yhden romaanikässärin taas käsistäni tartuin tietysti oitis seuraavaan. Luolakirjan luku 19 valmistui ehkä puolen vuoden tahkomisen jälkeen, ja sitten tekstiä taas alkoi tulla. Olipa tyhmän vaikea luku kirjoittaa, eikä ollut edes murskaavan olennainen. Riggauskurssista kesällä oli kuitenkin se ilmeinen hyöty, että osaan nyt kuvailla kirjassakin miten pultti asetetaan kiveen.
Kirjoittelun ohella katselin Tainan kanssa audiovisuaalista viihdettä. Hinterland oli Walesin Aberystwythiin sijoittuva poliisisarja, muuten varmaan aika keskinkertainen, mutta walesilaiset korostukset ja maisemat nostivat sen kiinnostavuutta nimenomaan meille. Erään jakson nimi oli jopa Penwyllt, mutta se oli korkeintaan oikean Penwylltin inspiroima, ei siellä kuvattu tai sinne sijoittuva. Höh. Lisäksi katsoimme You're Next -nimisen kauhuleffan, joka oli mainio. Dekonstruktio slasher-dekonstruktioista?
Maanantai, 22.9. 2014
Päivän kuva: 100 characters
Syksy oli alkanut hirveän kaatosateen myötä. Koska olen sokerista tehty, päädyin siirtämään päivälle kaavaillun toimittajien viennin kaivoskuiluun myöhemmäksi. Ei pystyluolailu ole edes hauskaa jos sataa kuin saavista, ja vaikka hyvällä säällä saisin keskittyvän aloittelijan turvallisesti köyttä alas ja ylös, kauhealla koiranilmalla en luota moiseen.
Kirjoitin lisää luolakirjaa. Eka vedos on nyt noin 3/4 valmis. En tiedä, millaisia muiden ihmisten ekat vedokset ovat, mut omani ovat ihan kirjan näköisiä ja käyneet jo ensimmäisen editointikierroksenkin läpi. Eivät ne kyllä vielä hyviä ole.
Tiistai, 23.9. 2014
Päivän kreisi halu: Jos vaikka uudelleenpelaisi Pathologicin...
Näin unta Pathologicista. En niinkään sen pelaamisesta, vaan karusta 1900-luvun alun kaupungista aroilla jossa on juuri alkamaisillaan apokalyptinen epidemia. Uni oli hyvällä tavalla pelottava, ja heräämisen jälkeen päässä soi Andriesh Gandrabur. Pathologicin kickstarter-rahoitus ei ollut vielä päässyt tavoitteeseensa, ja pohdin pitäisikö sille kaataa lisää rahaa.
Ulkona julkisen liikenteen työnseisaus oli johtanut yksityisautojen täyttämiin katuihin ja kauheaan ruuhkaan. Onneksi tämä ei kaltaistani lyhyen matkan fillaristia haitannut, mutta possesta monet olivat päättäneet pitää etäpäivän tänään. Tämäkään ei toki toimintaa pysäyttänyt.
Töiden jälkeen päässä pörräsi ainakin viisi juttua, joita halusin tehdä. Valitsin niistä kirjoittamisen, ja nakuttelin puolitoista tuhatta sanaa luolakirjaa. Nyt sen eka vedos on 75-prosenttisesti valmis. Mitähän ihmettä teen valmiilla englanninkielisellä romaanikäsikirjoituksella obskuurista aiheesta?
Keskiviikko, 24.9. 2014
Päivän pelissä saatu idea: Pelastetaan maailma katsomalla Divergent. Toimi. Whoa.
Olin toivonut jo pääseväni byrokratian painekattilasta, mutta mitä vielä, se jatkuu varmaan marraskuuhun saakka. Maalitolppia on hyvä siirtää. Sentään vielä ei ole kauhean akuuttia burnoutin vaaraa, näen miten tämä kurjistelu loppuu ja millä tavoin siihen tilanteeseen pääsen. Toivottavasti.
Kylmän sään läpi pyöräilin Kallioon pelaamaan Verikartan toiseksiviimeisen jakson. Shit got epic: maailmanlopun aalto pyyhki Lontoon ylitse ja hahmojemme löytämä turvapaikka osoittautui ei-ihanteelliseksi. Rymistelyn ohella peli sisälsi tyypillisen kieroutunutta ihmissuhdetragikomediaa, ja tajusin, että ainakin oman hahmoni suhtautumisesta ihmissuhteisiinsa olisi psykiatrilla muutamakin painava sana sanottavana. Olen kuvitellut Verikartta-hahmoni olevan hahmosuunnittelullisesti huonoimpia koskaan pelaamiani, mutta ehkä niin ei välttämättä olekaan.
Torstai, 25.9. 2014
Päivän hilpeys: En koskaan kyllästy katsomaan kungfu-leffoja
Työpäivän suunnitelmat menivät uusiksi Shellshock-haavoittuvuuden takia. Jotkut onnettomat koettivat heti sitä käyttäen ryömiä sisään museonkn järjestelmiin, ja ainakin alkuosa päivästä oli whack-a-molea sekä logien perkausta.
Iltapäivän työtehon aamupäivän adrenaliini oli syönyt, joten tein rutiinihommia ja suuntasin sitten kotiin. Ei kirjoittamista tänään, sen sijaan päädyin katsomaan kiinalaista toimintaelokuvaa. Tsui Hark osaa edelleen: Detective Dee and the Myster of the Phantom Flame oli juuri minua varten suunniteltu kaunis kungfudraama, jonka juoni oli tyypillisen älytön. Mutta piruako sitä juonta tarvii jos on 80-metrinen jättiläisbuddha sekä wirefu-stuntteja.
Viikonloppu, 26.-28.9. 2014
Ajankohdan sitaatti: "Rymättylä on Turun Turku." It makes perfect sense in context.
Karmivan varhain menin tapaamaan fysioterapeuttia, joka alkoi pahoinpidellä kyynärpään lihaksia kuntoon. Ian Ball oli kesällä sanonut "the only thing more painful than a tennis elbow was the deep muscle massage to treat it", ja vaikka ihan noin pitkälle en ehkä menisikään, kyllähän tämä vähän sattui.
Työpäivästä selvittyäni heitin laukun täyteen larppivermettä ja syöksyin Turkuun pelaamaan Ken varjoaan pelkää -kampanjan päätösjakson. Kokoomuslaisen ammattivarkaani pään sisällä oli tylsää, mutta pelissä oli edelleen riittävästi actionia ettei tämä haitannut. Hotellimurtoja, väijymistä, ruumiinhävityskeikkoja - toimintaa riitti. Sen päätteeksi peilistä ryöminyt kaaoshirviö söi hahmoni ja piti huolta sitä, ettei minun enää tarvitsisi sitä pelata.
Maanantai, 29.9. 2014
Päivän mieleenpalautus: Y-ankkurin tekeminen. Ei ollut unohtunut.
Saavuin töihin varhain, ja painin teknisten ongelmien kanssa tiiminvetäjäpalaveriin asti. Se venyi hieman toivottua pidemmäksi, joten vasta neljän jälkeen pääsin lähtemään autolla ruuhkaan kohti Vantaata. Hyvä tavaton näitä oikeiden kaupunkien yksityisautoilumeininkejä. Mutta kahden hengen luolakamat kulkevat obskuuriin paikkaan kätevimmin autolla.
Kohteemme oli Kaivokselan kaivoskuilut, jossa Velma ja Hesarin toimittajat jo olivat paikalla. Nopea riggaus, GoPro kiinni Velmaan ja sitten kuilun pohjalle. En heti tiedä, miten kiinnostavan jutun tästä saa, mutta ainakin laskeutuminen ja pohjalla tyhmäily oli hauskaa. On tämä edelleen pääkaupunkiseudun luolaisimpia paikkoja. Jos yhteen kohtaan kiveä saisi vielä pultin, laskeutuminen olisi ihan oikeaoppinen.
Tiistai, 30.9. 2014
Päivän sanamäärä: 700. Jos edes tämä tahti pysyy yllä, luolakirja valmistuu ajoissa.
Windows oli käsittämätön ja hankala, palaverit palkitsevan lyhyitä, kotitalon remonttiprojekti oli blokannut pääsyn pyörävarastoon ja Wasteland 2 pyöri testissä koneellani verkkaisesti.
Päivän olennaisin juttu oli kuitenkin käyttöselaimen vaihto. Sain viimein täysin tarpeekseni Safarin vanhasta versiosta joka oli muka ainoa työnkulkujani tukeva verkkoselain maailmassa, ja loikkasin Firefoxin puolelle. Muutaman puukotuksen ja add-onin jälkeen sain siitä melkein yhtä toimivan kuin Safarista. Kaikki tämä siksi, että Apple päätti tappaa RSS-tuen. Moinen meininki saa keskisormeni syyhyämään.
