Huhtikuu 2014: Kaikki on hankalaa
Tiistai, 1.4. 2014
Päivän ahdistus: Kevättä katkovat lumihiutaleet
Mediakriittisyyspäivä oli väsynyt ja tyhmä työpäivä. Koetin tehdä isoja ja keskittymistä vaativia juttuja, käyttäjäkunta itki pienistä ja rasittavista asioista, ja näiden välissä tasapainoilu pudotti työtehoa ihan tarpeettomasti. Kotona koetin ravistella itseäni taas liikkuvaksi ihmiseksi sohvaperunan asemasta, mutta tulokset eivät vielä olleet kovin hienoja.
Keskiviikko, 2.4. 2014
Päivän säätö: Muutamien amerikanenglannin termien korjaus brittienglanniksi luolakirjassani. Niitä olikin eksynyt mukaan yllättävän paljon. Lisääkin varmaan vielä löytyy.
Uni sisälsi pienkonelentoa Irlannista Walesiin, ja oli jossain riemastuttavan ja turhauttavan välimaastossa. Sitten tasan kello 8 talon julkisivuremontoijat käynnistivät poransa ja rouhimensa, ja uni sekä ajatukset pitää keskittymistä edistävä etäpäivä haihtuivat. Sentään lentämisteema jatkui OFD:n ilmakuvavideon merkessä.
Työpäivään sisältyi onneksi fillarointia museon eri toimipisteiden välillä, mutta muuten meno oli tarpeetonta silpun nappaamista haaviin. Kotona SWCC:n ja YSS:n newsletterit houkuttelivat minut avaamaan taas Scrivenerin ja kirjoittamaan tuhat sanaa luolakirjaa. Jos tästä vaikka kirjoittaisi ekan vedoksen valmiiksi ennen vappua.
Torstai, 3.4. 2014
Päivän hyvä uutinen: Verkkoneutraalius Euroopassa
Käytin päivän tappelemalla Drupal-omituisuuksien kanssa. Tai ehkä tappeleminen on väärä sana, koska toisin kuin melkein minkä tahansa muun tietotekniikan kanssa, Drupalin virittelemisessä järjestelmä tuntuu enemmän tanssipartnerilta kuin solvauksia heittelevältä viholliselta. Selvästikään en ole ollut sen kanssa tekemisissä riittävästi.
Kotona tartuin pelinkirjoittamiseen. Jos kampanjoissa toinen peli on minulle ollut perinteisesti vaikein pelauttaa, luulen että toiseksi viimeinen on toiseksi vaikein. Toki usein aiemmin tämä on ollut enemmän syy kuin seuraus: äärimmäisen tuskallisen pelin jälkeen olen todennut että eiköhän tämä jo riitä, mutta nyt huomaan että kun suunnittelen kampanjan päättymisen, on todella vaikea keksiä mitä asioita loppuryminästä toisi jo edeltäneeseen peliin.
Inhottaa sanoa mitään hyvää Agents of Shieldistä, mutta Deathlok oli aivan hauska. Toivoin, että se pyyhkisi lattiaa koko Furyn possella. Tunnustan myös, että taustalla alkaneet uuden Kapu-leffan tapahtumat olivat innostavampia kuin mitään mikä uudessa jaksossa tapahtui. Vaan eikö minun pitänyt lopettaa tämän katsominen kokonaan?
Viikonloppu, 4.-6.4. 2014
Ajankohdan sähköposti: "[Työstavapautus] on jäänyt jonnekin kiinni ja tehnyt personeciin palkallisen vapautuksen ilman päättymispäivää (-31.12. 9999)." Ilmoitin jo, ettei tarvitse korjata.
Selvittyäni työspagetista pyöräilin Konalaan luolaseuran hallituksen kokoukseen. Siellä tehtiin kauaskantoisia suunnitelmia kesälle 2015 kaavailtavasta suuresta Vercors-retkestä. Haluaisin kovasti päästä sen mukana Gouffre Bergeriin, mutta prioriteetti on muilla luolilla. Kokouksen jälkeen pelattiin luolapeliä. Hemmetin luolavalokuvaus vei minulta niin paljon aikaa etten selvinnyt lähellekään voittosijoja.
Lauantai oli SRT-treenipäivä. Pitkästä aikaa ihmisiä kiikkui Myllypuron seinällä köysissä ja palautti mieleensä köysitekniikan metkuja. Käsikin tuntui melkein kestävän tätä, vaikken vielä halunnutkaan alkaa kiipeillä.
Sunnuntain käytin Tainan kanssa retkisuunnittelussa, mutta ei niinkään kuukauden päästä koittavaa Walesia vaan kesän Yorkshire-retkeä varten. Tehtävien retkien listalle on nyt päässyt Swinsto - Valley Entrance -pullthrough sekä Boxhead Pot - Lost Johns' round trip. Ensimmäisestä löytyi ahdistavia luolapelastustarinoita ja jälkimmäisen eräs versio on Not for the Faint-Heartedissa, joten eiköhän tässä olla taas mukavasti yliarvioitu omia kykyjämme.
Maanantai, 7.4. 2014
Päivän kirja: Thomas Harrisin Red Dragon. Miten näin kankealla tyylillä kirjoitettu teos on voinut olla niin suosittu?
Käsi oli hieman kipeytynyt köysittelystä, mutta uskottelin itselleni vaikutuksen olevan aiempaa pienempi. Töissä iski silti päälle heti aamusta jokin omituinen paniikkiahdistus, jonka johdosta päivä oli vähemmän kuin tuottelias.
Ulkona satoi ja oli masentavaa. Ajatukset olivat syvällä maan alla. Sunnuntain käyttäminen kesän retkien suunnitelmaan oli vaan korostanut sitä, kuinka pitkä aika niihin vielä oli.
Tiistai, 8.4. 2014
Päivän sarjakuva: Batman by Dostojevski
Palavereja, dokumentointijärjestelmän testausta, pelinkirjoitusta, Microsoft-päivityksiä. Lisäksi: epätoivoa epäselvien lääkintäohjeiden vuoksi. Miten voisi tietää, onko jokin kipu liian kova? Oma veikkaukseni on, että kipu jonka läpi voi hyvin ajatella muita asioita ei ole liian kova, mutta toisaalta olen aika hyvä unohtamaan itseni omiin ajatuksiini.
Keskiviikko, 9.4. 2014
Päivän fiilis: Itsemurhanhimoinen
Työpäivä oli vihoviimeinen kombo osaamattomuutta, ymmärtämättömyyttä ja piittaamattomuutta. Koetin kuntouttaa kättä minulle kirjallisesti annettujen ohjeiden mukaan, mutta ne tuntuivat johtavan ainoastaan kipeytymiseen, niin ettei edes piirtämisestä tahtonut tulla mitään.
Fiilikseni oli aivan uskomattoman musta. Haaveilen luolista tai kiipeilystä, mutta ne ovat suunnilleen yhtä realistisia kuin haaveet lentämään oppimisesta jos tassuni ei palaa toimintakuntoon. Mikään järkevistä hoidoista ei tunnu tehoavan, käteni on löytänyt uuden normaalitilan ja kaikki poikkeamat siitä johtavat ainoastaan huonompaan suuntaan.
Torstai, 10.4. 2014
Päivän artikkeli: Heartbleed should bleed x.509 to death
Samalla kun paimensin sählääviä asentajia operaatioidensa parissa Heartbleed-haavoittuvuuden vaikutukset iskivät viimein minuunkin. Museon palvelut eivät vieläkään olleet haavoittuvia, mutta tietenkin yliopistolta hankkimamme virtuaalipalvelimet olivat, ja jostain syystä jäi minun tehtäväkseni vaihtaa näiden varmenteet. Se olikin yllättävän hankalaa.
Työpäivä venyi kymmenen tunnin mittaiseksi, ja sen jälkeen olisi pitänyt keskittyä pelinkirjoittamiseen. Jotenkin duunaus oli kuitenkin vienyt kaikki mehut. Kansikuva syntyi yllättävän kivuttomasti, mutta vielä pitäisi pelin detaljeita hioa ennen huomisiltaa.
Perjantai, 11.4. 2014
Päivän paikka: Southern Pole of Inaccessibilty
Pakotin itseni ottamaan pari plussatuntia takaisin ja menin töihin vasta kymmenen jälkeen. Heartbleed oli sentään lakannut vaivaamasta, mutta muitakin turva-alan hommia löytyi. Iltapäivä kului työhyvinvointikeskustelussa, joka ainakin minulle vaan aiheutti kyllä työpahoinvointia.
Illasta pelattiin sitten jälleen Invincibleä. Peli oli jäänyt viikon kiireellisyyden vuoksi vaille loppuhiomista, mikä näkyi sen epätasaisuudessa. Silti lopputuloksessa oli hyviäkin puolia. Tämä peli oli ollut todella vaikea kirjoittaa, seuraava osa olisi viimeinen ja luultavasti helpompi.
Viikonloppu, 12.-13.4. 2014
Ajankohdan kateus: Kiipeilevät ihmiset
Kolmen pelin putkesta vain kaksi toteutui: lauantaina jatkui Verikartta. Vampyyritarina oli edelleen konspirationaalinen ja hetkittäin vallan koominen, ja pelin ulkopuolisessa maailmassa opin, että itse asiassa nykyisestä kodista pääsee Kallioon fillarilla tosi vaivattomasti.
Koska sunnuntain peli oli peruuntunut hautajaisten johdosta, päivä menikin leffojen ja tv-sarjojen parissa. Atk-tukeakin jouduin antamaan, eikä hinnastoa edes noudatettu. Pöh.
Maanantai, 14.4. 2014
Päivän vaikeus: Jatkojohdon löytäminen
Selvisin töihin vasta myöhään. Pikkusilppua tuli joka suunnasta, ja sitä näytti riittävän koko viikoksi. Kyllähän tämä suojaa minua oikeilta töiltä, ei siinä mitään.
Kirjakäsis jatkoi matkaansa seuraavalle hylkääjälle. Luin sen ensin läpi ja pohdin, mitä voisin sille vielä tehdä, mutta vaikka tunnistan siinä heikkouden, minulla ei tällä hetkellä ole hyvää ideaa sen korjaamiseksi. Voisin tietty istua käsiksen päällä kunnes idea ilmestyy, mutta ei siinä varmaan mitään järkeä olisi. Hylsyjä keräämään vaan.
Tiistai, 15.4. 2014
Päivän kirja: Inside the Soviet Army
Yöuni oli jäänyt vähälle kirjasäädön takia, joten työpäivä oli hieman pilkkivä. Sittenkin tästäkin päivästä tuli jotenkin yhdeksän tunnin pituinen. Kellokortissa on 12 tuntia plussaa. Normaalisti ei olisi mitenkään vaikeaa päästä niistä eroon, mutta juuri tällä hetkellä työnteko tuntuu maailman mielekkäimmältä asialta. Typerä ajatus.
Keskiviikko, 16.4. 2014
Päivän harmittelu: Missä viipyy oikea kevät? Ulkona on vielä ihan typerän kylmä.
Törmäsin ärsyttäviin ja käsittämättömiin kirjanpitomurheisiin luolaseuran tilinpäätöksessä. Syyttäisin näistä mielelläni edellistä rahastonhoitajaa, mutta kun olin itse sekin. Ja haluaisin jättää asiat edes jotenkin järkevästi seuraajalleni.
Todettuani etten ilman apua kerta kaikkiaan tajunnut mitä minun pitäisi tehdä, siirryin katsomaan leffoja ja rääkkäämään itseäni stepperillä. Luin myös vähän hengetöntä kasarikauhukirjaa nimeltä The Keep. Kirjasta olisi ollut tarjolla jopa suosikkiohjaajiini kuuluvan Michael Mannin elokuva, mutta tämä oli ilmeisesti todella pahoin silvottu. Ehkä joskus kun on sadepäivä sen voisi katsoa. Tänään sen sijaan leffaohjelmassa oli Kuvernaattorin Last Stand, joka oli niin älytön kuin Arppa-toimintarymistelyltä saattoi odottaakin. Bodycount oli vain 30, mutta kaikista lensi verta. Jee?
Kiirastorstai, 17.4. 2014
Päivän puuha: Ohimennen murtautuminen yhteen omaan tietokantaani. Ihmisillä on paskoja salasanoja.
Kokemuksesta olisi pitänyt muistaa, että lääkärissä käynti vituttaa ja ahdistaa, mutta fysioterapeutilla käynti lohduttaa. Näin tänäänkin: sain ihan käyttökelpoisia ohjeita, positiivisen ennusteen ja liikuntamuotoja joita voisin juuri nyt harrastaa. Luolat eivät olleet poissuljettu, tosin tällä hetkellä valtavia SRT-urotekoja ei suositeltaisi. Cueto-Coventosa olisi varmaan kuitenkin mahdollinen.
Töissä oli tuskin ketään. Istuin palaverissa, vääntelin Drupalia hassuihin asentoihin, ja siirryin sitten pääsiäislomalle. Ulkona oli kelvollinen pyöräilysää, ja tiliomituisuuksiinkin luvattiin apua. Ei hullumpi päivä lopulta.
Pääsiäinen, 18.-21.4. 2014
Pääsiäisen pelilokaatio: Sednan kiertorata, aivan tolkuttoman kaukana kaikesta.
Heti pääsiäisloman aluksi kurkku kipeytyi ja vajosin tuskalliseen flunssaan. Mahtavaa. Ehdin käväistä Turussa pelauttamassa Plan B:n viidennen numeron, mutta muuten olin aivan kanttuvei. En saanut edes pelikuvausta kirjoitettua.
Olo oli kauttaaltaan hatara ja tuskaisa. Järkevän tekemisen asemasta katselin leffoja ja luin kirjoja. F. Paul Wilsonin The Keep oli loppuun saakka keskinkertainen, ja siitä tehty leffa hitusen kiinnostava muttei millään muotoa hyvä. Jos sitä ei olisi ohjannut Michael Mann ja mukana ei olisi ollut mm. Ian McKellen, se olisi varmaan jäänyt kesken. Leffassa olisi pitänyt olla majesteettisia maisemia, mutta mitä vielä. Sentään kuvaus oli suoritettu Pohjois-Walesissa.
Tiistai, 22.4. 2014
Päivän olo: Täsmälleen sama kuin runsas vuosi sitten Forest of Deanissa. Turbokuume on kyllä miellyttävämpi kokemus kotona kuin brittiläisessä pikkukaupungissa kauhealla helteellä.
Tauti ei suostunut lähtemään pois heti työviikon alkaessa, joten jouduin jättämään väliin palaveritäytteisen päivän ja makaamaan sängyn pohjalla. Ajatukset kulkivat suunnilleen geologisten prosessien nopeudella. Ilmeinen työkyvyttömyys ei estänyt minua stressaamasta työasioista. Näinhän tämän kuuluukin mennä.
Vailla järkevämpää tekemistä kasoin TV-sarjoja. Crossing Lines oli puolikkaan jakson perusteella säälittävää eurosploitaatioyritystä, mikä oli sääli koska ideasta olisin pitänyt. Mutta koska sarja oli ilmeisesti suunnattu amerikkalaiselle yleisölle, se oli liian tyhmä elääkseen. Sen sijaan BBC:n Orphan Black osoittautui kiinnostavaksi ja monipuoliseksi sarjaksi, jota olisin jaksanut katsoa vaikka miten pitkään. Tai ainakin kuumeeni läpi näin kuvittelin. Saatoin tietysti kuvitella koko jutun.
Keskiviikko, 23.4. 2014
Päivän hahmo: Felix, kaikesta huolimatta
Olin vielä tämän päivän enimmäkseen kipeänä, joten katsoin Orphan Blackin ekan kauden loppuun. Nyt harmittaa, ettei Suomen Netflixistä löydy enää enempää.
Ensin huonot seikat: Sarjan tiede on paikoitellen vähän kumista, ja scifisarjaksi sitä on oikeastaan aika vähän. Lakitieteen kanssa on myös otettu melkoisia vapauksia - joskin tahdilla, jolla reaalimaailma juoksee kohti orwelliaanista dystopiaa nämä vapaudet häiritsevät minua huomattavasti vähemmän kuin ne olisivat häirinneet vuosia sitten, ja nyt tuntuvat enemmän varoituksilta kuin ärsyttäviltä tyhmyyksiltä. Lisäksi sarjan rakenne on vähän rasittavan konspirationaalinen, ja voi hyvin olla että tekijät eivät tiedä lainkaan minne ovat menossa juoniensa kanssa.
Mikään ylläolevasta ei tippaakaan häirinnyt katselunautintoa. Sarja oli tehty tarkalleen asenteella, johon itse tähtään pelikampanjoita vetäessäni: fokus oli hahmoissa, syy-seuraussuhteet olivat mietittyjä, emotionaalinen skaala laaja ja tempo sopeutui täysin asioihin, joista kulloinkin kerrottiin. Kanadalaisuuden ansiosta moraali oli enemmän brittiläinen kuin amerikkalainen, joten tekopyhyyttä ei tarvinnut kestää.
Mutta ennen kaikkea Orphan Blackin hahmot olivat upeita. Etenkin pääosa oli aivan ennennäkemättömän mahtava ja, miten tämän nyt sanoisi spoilaamatta, monipuolinen. Lopetettuani sarjan katsomisen pääni oli täysin pyörällä aivan silkasta taidosta, jota olin juuri todistanut. Toiset ne vaan osaavat.
Torstai, 24.4. 2014
Päivän etätuska: SAP HR
Olin kuvitellut meneväni tänään töihin, mutta kunto ei sallinut moista riehumista. Tein rutiinihommia petistä käsin ja koetin olla masentumatta taudin näennäisestä päättymättömyydestä.
Perjantai, 25.4. 2014
Päivän demonstraatio: Kahden sulkurenkaan ja solmun käyttäminen nousukahvan korvikkeena
Viikon ainoa oikea työpäivä oli pitkä mutta väsyttävä. Aamulla taudin runtelema kroppa ei olisi tahtonut nousta vuoteesta, ja työpäivä olisi ollut järkevää pitää ehkä neljän tunnin pituisena. Näin en kuitenkaan tehnyt.
Illalla oli sentään luolaseuran jäsentapaaminen Kaislassa. Edellisestä oli ikuisuus, mutta täällä kuultiin juttuja Mallorcalta ja välikäden kautta Espanjasta. Tapaaminen oli hyvä järjestää viikkoa ennen kuin oma luolaretki alkaa, niin tuli kerättyä hieman lähtöintoa. Ihan kuin sitä muuten olisi liian vähän.
Lauantai, 26.4. 2014
Päivän solmu: Barrel knot
Geokätköilyä ja pyöräilyä Lauttasaaressa, uusien lehmänhäntien väsäämistä, syntymäpäivälahjashoppailua - jokin näistä oli liikaa kipeälle kädelleni. Eka veikkaus olisi itse asiassa lehmänhännät, koska niissä oli tarpeen roikkua solmuissa ja kiskoa vastakkaisiin suuntiin. Moinen tietenkään ei ole viisasta.
Jäin pohtimaan, miten realistista minun olisi yrittää tehdä yhtään mitään luolissa viikon kuluttua, kun kerran jo solmujen tekeminenkin tuntui ylivertaisen pahalta. Lopullinen arvio oli "varsin epäviisasta". Luulenpa viettäväni kymmenen päivää SWCC:llä pääasiassa laskien lampaita.
Sunnuntai, 27.4. 2014
Päivän lelusetti: Laatikollinen dinoja. Arvostan.
Kummilapseni täytti neljä vuotta. Neljä on sikäli hyvä ikä, että siitä alkaen katson lasten olevan samalla henkisellä tasolla itseni kanssa. Tämä tarkoittaa, että voin ostaa lapselle lahjoja sen perusteella, mitä itse haluaisin. Niinpä tällä kertaa ostin valtavan setin sormivärejä sekä puolitoista metriä leveän ja kymmenen metriä pitkän piirustuspaperirullan. Tuon kun levittää lattiale, mahtuu useampikin taiteilija toteuttamaan itseään. En tiedä, miten usein Taika ja Jukka suostuvat päästämään Joelin riehumaan väriensä kanssa, mutta eipä se ole minun ongelmani.
Synttäreillä syötiin kakkua ja piirakoita sekä puheltiin valitettavan aikuisia. Olisin itse toivonut, että sormivärilakana olisi päässyt heti käyttöön, mutta näemmä lastenkutsut olivat olleet jo eilen ja tämänpäiväinen tapahtuma koski pääasiassa remonttia ja asunnonomistajien huolia. Pah moiselle. Mutta ulkona oli kaunis loppukevään päivä ja pyöräily Ogelista kotiin oli kivaa.
Maanantai, 28.4. 2014
Päivän hämmennys: Windows-kone, jossa SMB ei toimi vaikka verkko muuten toimiikin
Töissä olisi varmaan pitänyt valmistella sijaistusohjeita uhkaavan lomani varalle, mutta sen sijaan ajauduin kaikenlaisen pikkusilpun pariin. Töitä olisi varmaan riittänyt yöhön saakka, mutta järkevästi lähdin varhain pois.
Luin muuten aivan mainiota scifikirjaa nimeltä Leviathan Wakes, mutta löysin siitä vaiheeksi kovin omalaatuisen ärsyyntymisen aiheen. Tällä kertaa hahmot eivät niinkään ärsytä kuin ovat väärällä puolella kirjan pääasiallista skismaa. Scifikirjan pitäisi riemulla tarttua uusiin asioihin, ei pelätä niitä. Siinä vaiheessa kun (lievä spoilerivaara) pelottava muukalaisjuttu päätetään tuhota hinnalla, jooka on ihmiskunnan tähänastisen teknologian kunnianhimoisin saavutus, tulee itselleni mieleen että tämä on nyt jotenkin lyhytnäköistä. Saapa nähdä miten kirja tästä selviää.
Tiistai, 29.4. 2014
Päivän tulkinta: Leviathan Wakes on tempoltaan ja juonenkuljetukseltaan juuri sellaista Travelleria, jota tuli pelattua 20 vuotta sitten.
Unessa Porvoon kartanon alla oli pieni mutta jännittävä kalkkikiviluola, selvästi Kopparbosta vaikutteita saanut. Herääminen koitti kuudelta, ja alkoi junamakalla Joensuuhun.
Viisi tuntia suuntaansa junassa, perillä viisi tuntia palavereita. Työpäivä oli puuduttava. Palaverit olivat sentään hyödyllisiä ja tuotteliaita, mutta sittenkin kotiin raahautuessani oli sellainen tunne, että näistä työmatkoista ei makseta läheskään tarpeeksi korvauksia.
Sain Leviathan Wakesin luettua loppuun. Kirja oli lopulta hyvä ja suositeltava, kun sen päähenkilötkin tajusivat lopulta ravistella ksenofobian yltään ja kokeilivat lähestymistapaa, joka olisi ollut oma ensimmäinen yritykseni. Sittenkin tuntui siltä, että parissa kohdassa asiat tehtiin todella tyhmästi, ja vaikka tarpeeksi funtsimalla sainkin tavallaan järkeiltyä kirjan hahmojen toiminnat, oli hetkittäin maalitolppien siirtelyn vaikutelma läsnä. Sittenkin, juuri sellainen kirja jota olin kaivannut, luen Coreylta varmasti lisääkin.
Keskiviikko, 30.4. 2014
Päivän sotku: Dellin tukisivustot. Miten voi olla näin mahdotonta löytää jotakuta, joka voisi myydä takuun laajennuksen?
Viimeisenä työpäivänä klassisesti kaikki hajoaa. Eräästä palvelimesta levisi levy, toisesta näköjään takuu oli loppumaisillaan ilman että tästä oli tullut varoitusta. Säntäilin hoitamaan näitä asioita samalla kun järjestin jonkinlaista sijaismenoa lomani ajaksi.
Töiden jälkeen singahdin ostamaan vielä puuttuvia tarvikkeita. Kaupungilla olin aistivani jonkinlaista tukkoista oloa. Mitä vittua, juurihan minulla oli flunssa? Jos kehitän nyt juuri parahiksi lomalle jonkun eeppisen jälkitaudin, en kyllä ala. Tämä alkaa olla kohta, jossa elämääni voisi soveltaa painajaisunisääntöä.