Maaliskuu 2014: Kevätärsytys
Viikonloppu, 1.-2.3. 2014
Ajankohdan ahdistus: Ulkopoliittinen pullistelu
Olen viime aikoina ollut melko resistantti maailman uutisille. Jotenkin työ museolla on saanut minussa aikaan illuusion, että teen mitä voin maailman parantamiseksi, joten ei tarvitse syyllistää itseäni enemmän lukemalla ikäviä uutisia. Itsepetosta varmaan, mutta näin se on kuitenkin mennyt. Siltikin olen huomannut lukevani Ukrainasta tulevia raportteja synkkänä, ja tänä viikonloppun oikeasti ahdistuneena.
Simppeli uutisten vilkuilu jätti asioista hitusen yksipuolisen kuvan, joten kaivoin edes minimimäärän asioiden taustoja tietooni. Jos neljännes Ukrainan uuden hallituksen ministereistä kuuluu ilmeisesti paikalliseen uusnatsipuolueeseen ja vallankumouksen kielipoliitiset linjaukset olivat vetämässä äidinkielioikeuksia pois venäjänkieliseltä 30% väestöstä, alkaa asioiden kuumeneminen näyttää ymmärrettävämmältä. Tottakai tilanteen edes hitusen parempi tajuaminen ei vähentänyt ahdistusta, mutta ehkä auttoi omia näkemyksiä pois ihan suunnattomasta tyhmyydestä.
Samalla kun maailma pyöri suuntaansa, Verikartassa pelattiin crossover-peli uuden vampyyriruhtinaan kruunajaisissa. Peli toimi erinomaisesti, ja itselleni sopi mainiosti tilanne, jossa minulla oli neljä hahmoa eri faktioista pelattavana. Yhdelle kokemus oli raastava ja traaginen, toiselle intensiivinen ja hengenvaarallinen, kolmannelle ärsyttävä ja nolaava ja viimeiselle silkkaa voittoa.
Breaking Bad tuli myös katsottua loppuun. Walt pysyi ärsyttävänä hölmönä melkein loppuun saakka.
Maaanantai, 3.3. 2014
Päivän harmistus: Projektoreiden loppuun kuluvat lamput
Työpäivä tuntui pitkältä ja tuskalliselta, ja silti mikään ei oikein edennyt. Iltapäivästä olin pilkkivän väsynyt, ja olisin mennyt kotiin nukkumaan jos pientä työsilppua ei olisi jatkuvasti lennellyt vastaan.
Kotona piirsin ilman inspiraatiota, mutta lopputulokset olivat aivan kelvollisia. Sitten siirryin katselemaan Robotechiä, sitä kun oli minulle inspiraatioksi suositeltu. Aika hyvin oli suosittelija osannut arvata kiinnostukseni kohteet. Sarjan ikä toki näkyi sekä hahmoissa että piirrosjäljessä, mutta design, juoni ja tunnelma toimivat. Hieman harmitti, etten katsonut tämän sijaan alkuperäistä Macrossia, mutta jokin raja nyt autenttisuudellekin.
Tiistai, 4.3. 2014
Päivän nimi-ideat: Might, Night ja Light. Ehkä ei.
Lisää pientä silppua, lisää "kauhea kiire pysyä paikallaan" -menoa. Kai minun on näitä asioita välttämätöntä tehdä, kun kukaan muukaan kerran ei tee. Kotona tuottamani piirrokset sentään pelasivat mainiosti yhteen eilen väsättyjen kuvien kanssa. Robotech taas tarttui joko ääliöpalloon tai juoniratakiskoon heti ison aluksen palattua maapallolle. Ja tähän saakka kun olen sarjassa pitänyt nimenomaan siitä, että siinä on järkevästi toimiva organisaatio (jos nyt ei aina järkevästi toimivia henkilöitä) ja selkeä suunta johon sarja etenee. Nyt organisaatio ryhtyi geneeriseksi tehottomaksi byrokratiaksi ja suunta vajosi suohon. Ärsyttävää.
Keskiviikko, 5.3. 2014
Päivän sitaatti: "What Nigerian scams are to your grandfather, Bitcoin exchanges are to the 20-30 semi-tech-savvy libertarian demographic."
Syyllistin itseni taas liikkumaan hieman. Sormet syyhyäisivät kiipeilemään, mutta tämä ei tunnu viisaalta. Robotech sen sijaan luopui tyhmäpallostaan ja palasi katsottavaksi sarjaksi.
Animen katsomisen sijasta pitäisi varmaan kirjoittaa peliä, mutta näyttää siltä että kahden kuvan piirtäminen per ilta vie kaiken luovan energian. Töissä edelleen käynnissä oleva kehityskeskustelurumba selvästi lamaannuttaa. Tai sitten tämä on mikä lie kevätväsymys.
Torstai, 6.3. 2014
Päivän havainto: Sormeni ovat muuttuneet typerän toimistoduunarin sormiksi: sileiksi ja pitkäkyntisiksi. Tarvitsen kivikosketusta.
Töissä meni taas koko päivä henkimaailman asioiden parissa. Jokohan tämä nyt vihdoin olisi ollut tämän vuoden viimeinen kehityskeskustelu? Leikin whackamolea esiin pomppivien pikkutehtävien kanssa ja koetin estää ajatuksiani karkaamasta pelinkirjoittelun pariin. Viime viikon sairastelu oli täysin tuhonnut aikatauluni, koska huomasin olevani viikonlopun pelin kanssa tilassa, jossa pelistä puuttuu noin kolmen illan työn verran hiomista sekä kansikuva. Ehkä niitä ehtii vielä tehdä, seuraavakin peli olisi vajaata viikkoa myöhemmin ja sitä seuraavakin varmaan aivan pian.
Viikonloppu, 7.-9.3. 2014
Ajankohdan musiikki: Beatles - Twist and Shout
Perjantai meni taas melkeinpä seinästä seinään palavereissa. Kotiin päästyäni tartuin pelinkirjoittelun viimeisiin palasiin, ja piirsin ison kasan puolivalmiita kuvia valmiiksi. Mitään ei koskaan tule tehtyä ennen viime tippaa. Toisaalta oivalsin, että piirtämisessä tuntuu toimivan paremmin prosessi, jossa aivot virittää erikseen luonnostaajuudelle ja erikseen viimeistelyyn - eli käytännössä ei yritä tuottaa yhdeltä istumalta niinkään valmiita kuvia tyhjältä kankaalta tussatuksi ja väritetyksi, vaan vaikkapa omistaa oman session luonnostelulle ja puskee ulos kasapäin luonnoksia, jotka sitten viimeistelee yhdessä vaikka seuraavana iltana. Kokeneemmalle kuvittajalle tämäkin olisi ehkä saattanut olla ilmeistä, mutta itse oikeastaan vasta nyt kiinnitin tietoista huomiota siihen, miten työlästä on vaihtaa aivojen moodia suunnittelevasta ja nopeasti toteuttavasta huolittelevaan ja viimeistelevään.
Perjantai-iltana löin myös Aleksin kanssa lukkoon pelin lopullisen juonirungon. Lauantaikin kului valmisteluissa, mutta enimmäkseen tämä tarkoitti inspiroivia elokuvia ja pelirakenteen kertaamista. Sunnuntaina sitten viimein pelattiin Invinciblen 8. numero. Se oli jälleen kahtia jakautunut peli, jossa puolet hahmoista lähti selvittämään maagisen kirjaston salaisuuksia ja toinen puoli kohtasi ulkoavaruuden teinit lomalla Maapallolla. Oma puoleni pelistä oli häpeämätön Ferris Bueller -tribuutti tai ripoffi, mutta se tuntui toimivan hyvin. Toisen puolen pelistä kuulin vain enimmäkseen hahmojen raportin kavereilleen, mutta se kuulosti yhtä reippaalta ja hilpeältä.
Olen edelleen ihan myyty kahden pelinjohtajan operaatioille. Seitsemän pelaajan peliryhmässä emergentti hahmojen dynamiikka on aivan toisella tasolla kuin pienemmässä, mutta kaksi pelinjohtajaa takaa, että maailman huomio ei ole aivan niin kortilla kuin muuten voisi ehkä olla. Miten ihmeessä voin tämän jälkeen palata peleihin, joissa minulla ei ole partneria?
Maanantai, 10.3. 2014
Päivän leffa: Europa Report. Scifiä oikealla asennemaailmalla.
Huonosti nukutun yön jälkeen töihin meno oli vähän tuskallista. Hallinnollisen pikkusilpun lisäksi käytin aikani taistelemalla Exchange-palvelimen kanssa. Sain luultavasti viimein ratkaistua palvelinta aina välillä kaataneen pulman. Eihän tätä ole kuin kaksi vuotta katseltu, mutta kun käyttöä kyseisellä palvelulla on niin vähän ja ongelma ilmenee niin satunnaisesti, ei siihen koskaan tullut paneuduttua.
Pelin jäljiltä kotona oli valtavasti kiinalaisen ruuan tähteitä. Näitä syödään vielä huomennakin.
Tiistai, 11.3. 2014
Päivän peli: 2048
Palaverista toiseen singahtelu esti tehokkaasti järkevän työnteon minkään muun kuin pienen teknis-hallinnollisen silpun osalta. Sentään onnistuin olemaan kiukuttelematta yhdessäkään palaverissa, mikä oli jonkinlainen saavutus huomioiden kärttyisyyden, joka minuun oli jostain hypännyt. Eräästä vanhasta web-palvelimestamme löytyi melkoisen jännittävä tapa toteuttaa sivujen uudelleenohjausta, mutta tässä en sitä mainitse jottei päivänvalo pimentyisi.
Illalla Microsoftin turvapaikkoja. Sentään ne menivät paikalleen melko kiltisti ja pääsin ajoissa nukkumaan.
Keskiviikko, 12.3. 2014
Päivän ajatus: Drupal dokumentaatiohallinnan työkaluna. Hmm.
Karkasin työmaalta kesken työpäivän ja menin vartiksi seisoskelemaan muuttokuorman vahdiksi. Tiemuksen roinat olivat laskeutuneet Munkkiniemeen ja ammattilaiset roudasivat niitä paikoilleen. Ehdin vilkaista pikaisesti asuntoakin, sitten syöksyin loppupäiväksi pohtimaan dokumentaationhallintajärjestelmiä.
Dokumentaationhallinta tuntuu olevan joka paikassa hankalaa, ja vaikka teen sitä vapaa-ajallakin, tuntuu että minulta puuttuu sen ymmärtämisestä olennaisia osaamispalikoita. Ei dokumentaatio kai kaikkialla missä olen ollut muuten niin heikkoa olisi? -- eikä siis pelkästään töissä, vaan myös harrastusprojekteissa. Korjaisin sen oitis, mutta koska en ole koskaan saanut sitä kuntoon, en varmaan vaan osaa. Tämä ei tietenkään estänyt minua esittämästä pätevää ammattilaista palaverissa. Donning-Kruger -efekti jyllää.
Torstai, 13.3. 2014
Päivän haikailu: Olisipa meillä oma Confluence-instanssi
Unessa minulla oli joku ännännen sukupolven superpuhelin, jonka ominaisuudet olivat kuitenkin lähinnä säälittävät. Muutenkin uni oli epäkoherentti sekamelska scificonia ja Game of Thronesista repäistyjä hengenvaarallisia juhlia. Töissä koetin sovittaa nelikulmaista toiminnallisuusvaatimusta Drupalin pyöreään aukkoon, ja totesin sen huomattavan vaikeaksi.
Ulkona oli kevät, ja halu kiipeillä, sukeltaa tai mennä luolaan oli liki kestämätön. Terapoin itseäni pelinkirjoituksella ja katsomalla Hannibal-sarjan ekan kauden loppuun. Jossain vaiheessa tajusin, että Mads Mikkelsen ja Arnold Schwartzenegger näyttivät ja kuulostivat samalta, ja tämä jotenkin tuhosi kykyni suhtautua Hannibaliin vakavasti. Mutta sarja oli kyllä oikesti hämmentävän hyvä ja karmiva.
Perjantai, 14.3. 2014
Päivän elokuva: X-Men 2. Edelleen hyvä.
Kevät oli näemmä katkaistu ja töissä henkilöstönhallintajärjestelmä oli muka alkanut toimia. En tiedä, menivätkö tekemäni poissaoloilmoitukset siellä eteenpäin mihinkään, mutta olenpa nyt ainakin ne nimellisesti tehnyt, loppu ei ole minun pulmani.
Viikonloppu, 15.-16.3. 2014
Ajankohdan kertaus: SRT:ssä tarvittavat solmut
Ulkona oli kauhea keli, joten ajatus mennä roikkumaan sillasta ja tekemään köysitemppuja haudattiin. Sen sijaan laadin Tainan kanssa suunnitelmaa loppukevään luolaretkestä. Kunnianhimoisuus retkeen tuli tällä kertaa pyrkimyksestä selvitä Walesissa viikko ilman autoa, mikä tarkoittaisi että normaalia ruokahuoltostrategiaa ei voisi lainkaan käyttää. Leikimme myös solmujen kanssa, kävimme läpi luolakarttoja ja piipahdimme Mirin ja Velman luona syömässä skonsseja makeilla täytteillä.
Luolakaipuuseen helpotti hieman konkreettisen suunnitelman tekeminen. Nyt kun vielä saisi vahvistuksen siitä, että se todella voidaan toteuttaa, olisi ehkä motivaatio treenata itseään maanalaiseen kuntoon.
Maanantai, 17.3. 2014
Päivän mieleenpalautus: Luottamusketjut osana sähköisen viestinnän prosesseja
Eteen tipahti tarjous hyvin kiinnostavasta roolipelikampanjasta, johon tietysti heti tartuin. Työpäivän jälkeen kirjoittelin pitkästi hahmoa siihen. Ei ollut vaikeaa. Selvästi jossain sisälläni asui taas pieni inhottava teknolibertaarianarkisti joka oli vaan tahtonut päästä ulos.
Tiistai, 18.3. 2014
Päivän teknologia: iPad näyttely-yleisön käytössä. Teräskuorten sisällä, tietenkin.
Hallinnollisen silpun seuraksi tuli jo toinen isompi homma, johon en ehtinyt vielä paneutua. Työteho työhuoneessa tuntuu taas olevan tosi matala, pitäisi varmaan etäillä enemmän. Tosin tällä hetkellä etätyöskentelyä vaikeuttaa esimiesaseman raskas vastuu, kun pitäisi olla jatkuvasti sekä tiimin että muiden museolaisten käytettävissä.
Illalla sain viimein pelattua 2048:n läpi. Nyt ei enää ehkä tarvitse siihen käyttää taukominuutteja.
Keskiviikko, 19.3. 2014
Päivän drupal-moduuli: Wikitools
Byrokratia! Rakastan sitä kun tuotan sitä itse tai kun se toimii järkevästi, mutta näistä tilanteista jälkimmäinen on niin harvinainen että päätä huimaa. Yliopiston keskushallinto on erityisesti kunnostautunut täysin dysfunktionaalisen byrokratian tuottamisessa, ja tänään sainkin kuulla, että uusi tietokoneistettu henkilöstönhallintajärjestelmä ei ilmeisesti kykene käsittelemään sääntöjensä puitteissa loppukesäksi hakemaani työstävapautusta.
Tilanteeseen tuo julmaa komiikkaa kuitenkin se seikka, että työstävapautuksen syy on Merivoimien järjestämä sotaleikki Turun rannikolla. Puolustusvoimat on tyypillisesti ollut varsin huumorintajuton selittelyjen suhteen, joten ensimmäinen ajatukseni vastauksen saatuani oli ilmoittaa komentavalle upseerilleni, että yliopisto ei kykene valitettavasti käsittelemään hakemustani kertausharjoitusvapaasta. Kostonjanoisessa mielikuvituksessani tämä johtaisi välittömästi siihen, että rannikkotykistö tulkitsisi yliopiston hallinnon vihollisekseen ja hävittäisi sen.
Illalla ohjelmassa oli wannabe-kirjailijoiden tukiryhmä. Pohdin Kaisan kanssa kohtausrakenteita, tarinan etenemistahtia ja lukijan mielenkiinnon ylläpitämistä. Osaamisemme ovat selvästi hyvin erilaisia ja saattaisivat tukea toisiaan hyvin.
Torstai, 20.3. 2014
Päivän hyödyttömyys: Pyörä tuli huollosta. Nyt kun ulkona ei olisi hirveä takatalvi.
Heti herätessäni oli niin hyvä työvire, etten uskaltanut pilata sitä lähtemällä museolle. Pidin etäpäivää, kunnes puolenpäivän kieppeillä remontoiva naapuri alkoi porata seinäänsä reikiä. Siirryin museolle jatkamaan, työvire katosi, tavallinen tarina.
Onneksi illemmalla työasioista ajatukset vietiin Shadowruniin. Hahmomme seikkailivat autiossa kaupungissa ja löysivät Sormusten herran inspiroimia örkkirasisteja. Hahmoni ajatus haastaa heidän johtajansa eeppiseen räppäysmatsiin ei onneksi vielä toteutunut.
Perjantai, 21.3. 2014
Päivän lukulista: Science Fiction Stories with Good Astronomy & Physics
Olo oli tukkoinen ja väsynyt koko päivän. Epäilen taas siietepölyallergiaa. Sain isoja töitä edistymään vähän, mutta enimmäkseen tappelin epäolennaisten pikkuseikkojen kanssa.
Kotona luovutin suosiolla väsymykselle ja romahdin petiin. Koomafiiliksissä katselin Netflixistä satunnaista kuraa. The Strangers on todella tyhmä leffa.
Viikonloppu, 22.-23.3. 2014
Ajankohdan musiikki: Chumbawamba
Lauantaina Mike pelautti GRAD:// -ropekampanjansa intron. Meininki oli asiaankuuluvan reipasta ja turhaan säätöön ei haaskattu aikaa. Vaikka tarkoista sääntöjärjestelmistä pidänkin, inhoan silti säätöä joka syntyy kun hahmoa koetetaan vääntää johonkin muottiin, mutta onneksi tämä oli tällä kertaa sivuutettu niin, että päästiin suoraan itse asiaan. Privacypunk-kampanja tuntui juuri siltä, mitä olin kaivannutkin.
Kun fillari oli kerran saatu korjattua, viikonloppu avasi myös pyöräilykauden. Aluksi varsin vaatimattomasti, mutta eiköhän tästä innostu fillaroimaan enemmänkin. Sunnuntaina tosin enemmän aikaa kului sääntöjärjestelmän ideointiin kuin ulkoiluun. Kipeä käsi valitti taas kun tein jotain muuta kuin katsoin elokuvia. Hakkaisi irti koko paskan.
Maanantai, 24.3. 2014
Päivän musiikki: Chumbawamba, tänäänkin. Nothing ever burns down by itself.
Pyöräilin Pasilaan, ja pääsin poliisitalolle otattamaan sormenjälkeni. Jee. Minua epäiltiin halusta lähteä ulkomaille, ja tätä varten oli tarpeen tallentaa biometrisiä tietojani järjestelmään, josta niitä voitaisiin myöhemmin jaella yhteistyökumppaneille vaikkapa Pohjois-Amerikassa, tai kotimaan poliisille siltä varalta että larppaaminen muuttuisi laittomaksi ja olisi tarpeen selvittää, ketkä kaikki osallistuivat kumoukselliseen bofferointiin Satiaismetsä Satasessa. Rivien välistä voinee päätellä, että sormenjälkien ottaminen rutiinina ei kuulu suosikkiasioihini. Vaan jälleen kerran käytännöllisyys nieli kiukuttelun periaatteet: luolat ovat ulkomailla, tahdon ulkomaille, siispä passi pitää olla, oli se sitten millainen fasistipassi tahansa.
Kiukuttelu jatkui pitkin päivää. Yliopiston henkilökuntayhdistyksen edustaja tiesi kertoa, että yritys sisällyttää eettinen klausuuli yliopiston terveyspalveluiden kilpailuttamiseen oli mahdotonta. Kilpalutus kun tehtiin osana Hansel-sopimusta, ja ilmeisesti siihen ei voinut erikseen lisäillä mitään pykälää, mikä edellyttäisi että emme ostaisi palveluita veroparatiiseissa seikkailevilta puljuilta. Koko kuvio haisi ihan suunnattomasti. Entä jos terveystalo käyttäisi lapsityövoimaa? Kävisi sotaa Afrikassa? Miten ihmeessä relevantteja lisäsääntöjä muka ei saanut käyttöön - ja ehkä vielä olennaisemmin, minkälainen ääliö oli laatinut meille sopimuksen, jossa tällaista arvotusta ei saanut käyttää?
Yhtiöitä on verrattu vihamielisiin tekoälyihin, ja siltä asiat välillä tosiaan tuntuvat.
Tiistai, 25.3. 2014
Päivän saavutus: SRT-treenipäivän sopiminen, tai ehdottaminen nyt ainakin.
Gmail kohtelee iki.fi:stä tulevia viestejä oletusarvoisesti spämminä. Tämä vituttaa minua jokseenkin kohtuuttomasti. Ehkä iki.fi on huonosti ylläpidetty palvelu joka levittää roskaa (en usko, pitäisi vamaan kysyä), mutta oikeasti loppuvaikutus on sellainen, että yksityissähköpostien lähes-monopoli ei enää noteeraa sitä palvelua, jota itse käytän. Tässä kun vielä verkkoneutraalius pudottaa karmavetor.org:in jonnekin mustaan aukkoon niin sitten saavutan tosiaan solipsistisen verkkotaivaan eikä tarvitse pelätä, että kukaan muu näkisi minua.
Työnteko oli tervanjuontia, kotona pelinkirjoittaminen ei oikein sujunut, plääh. Maaliskuu on uusi marraskuu.
Keskiviikko, 26.3. 2014
Päivän hahmo: Falcon
Päädyin kasomaan uuden Kapteeni Amerikka -leffan heti ensi-illassa. Tämä oli viisas valinta, koska leffa oli tosi hyvä. Oli siinä vähän häiritsevää shakycamia ja parissa kohtaa se tuntui vähän tarpeettoman väkivaltaiselta, mutta toisaalta sen oli tarkoituskin olla poliittinen trilleri ja muiden hahmojen moraalinen harmaus korosti Kapun hyvismeininkiä. Parille hänenkin taisteluliikkeelleen rypistin kulmiani, mutta kieltämättä panokset olivat kyseisissä tilanteissa aika kovat. Nick Furyn ja Mustan Lesken kuuluukin taas olla tunnottomia tappajia.
Meno oli hurjaa, mutta kuten tyypillisesti Marvelin omissa leffoissa, olennaisinta oli hahmointeraktio, joka oli täsmälleen kohdallaan. Ja supersankarileffassa pöhköt juonenkäänteetkään eivät häiritse. Leffaan oli ahdettu paljon hahmoja ja juonta, mutta sittenkään se ei tuntunut aivan liian hektiseltä. Toki tässä auttoi kahden ja puolen tunnin pituus.
Torstai, 27.3. 2014
Päivän viisaus: Kaiken elämässäni olennaisen olen oppinut kauhuleffoista (tai supersankarisarjakuvista)
Käväisin lääkärillä valittamassa, etten voi tehdä mitään kivaa kun käteni on hyödytön. En kokenut tulleeksi ymmärretyksi. Tulehduskipulääkekuuria ja epämääräisiä sanoja kuten "pitkittyy" tai "liian kova kipu". Olen kropassani vain loppukäyttäjä eikä minulla ole kokemusta muista kehoista, joten miten ihmeessä pystyn arvioimaan milloin jokin on liian kivuliasta tai mikä on normaalia pidempi vaikutus. Sentään sain hoito-ohjeita kirjallisena ja ehdotuksen jatkotoimenpiteestä, joten aivan täydellistä ajanhaaskausta vierailu ei ollut. Siltikin arvioni saamastani palvelusta ei ollut murskaavan hyvä.
Töihin palatessani kävi ilmi, että koska rakas uusi henkilöstöjärjestelmäni ei näyttänyt minulle missään näkymässä tiimiläisteni käyttämättömiä lomapäiviä, olin näköjään täysin unohtanut passittaa yhden osa-aikaisista tiimiläisistäni lomalle. Saatana. Oikeasti syy ei toki ollut järjestelmän vaan minun, olkoonkin että ehkä työntekijänkin olisi asiassa pitänyt olla aktiivisempi ja alkuperäisen perehdyttäjän ehkä tehdä hommansa paremmin. Mutta koska näin ei ollut tehnyt, lopullinen vastuu jäi kyllä minulle. Mokailu vitutti, muttei sentään lamauttanut minua täysin. Joko olen oppinut hyväksymään virheitäni, tai sitten vitutus kipeästä kädestä oli niin suuri, että tällaiset pikkujutut menivät sen rinnalla ihan in stride.
Alunperin olin ollut aikeissa kirjoittaa peliä ja piirtää tänään, mutta lääkärissä käynti oli jotenkin saanut minut uskomaan, että mitään mihin liittyi oikea käsi ei oikeastaan pitäisi tehdä enää ikinä. Koetin suunnitella lauantain peliä päässäni, mutta en osaa työskennellä johdonmukaisesti kirjoittamatta. Luisuin sen sijaan katsomaan teeman mukaisia kauhuelokuvia. Altitude oli kauhuleffa pienkonelennolta: siinä oli suunnattoman ärsyttävät hahmot ja juoni, joka oli niin pöhkö että minun piti kaivaa kaapista viskipullo kestääkseni leffan loppuun asti. Mutta pienkone oli niin harvinainen ympäristö ja pelottelun rakenne sen verran persoonallinen, että leffan katsoi oikein mielellään, vaikka hyväksi en sitä kyllä lukisi. Sen sijaan se sai minulle kyllä halun hankkia lentäjän lupakirja, vähän samaan tapaan kuin Descent kahdeksan vuotta sitten innosti lähtemään luoliin.
Perjantai, 28.3. 2014
Päivän työkalu: Powerpoint. Plääh.
Palkkausjärjestelmän kummallisuuksien ja yksikkökokouksen jälkeen havaitsin, että viikonlopun peli oli peruttu. Ehkä hyväkin, valmistautumiseni oli heikohkoa. Vaikkei varmaan olisi pitänyt, käytin illan pääasiassa muuttamalla Ropeconille tarjoamani esitelmän alustavista muistiinpanoista diashow'ksi. On minulla ainakin hauskoja kuvia näyttää jos muut ansiot jäävät vajavaisiksi. Pitäisi vielä saada lupa kaikilta kuvaajilta toki.
Viikonloppu, 29.-30.3. 2014
Viikonlopun haukut: Galactican ennakkosuunnittelu! Lostin selkeä juonenkuljetus! 24:n moraalinen monipuolisuus! Buffyn tiukka realismi ja uskottavuus! MacGyverin tehosteet ja valaistus! Breaking Badin hahmojen sympaattisuus ja yleinen taitotaso! Hyvät naiset ja herrat: Agents of S.H.I.E.L.D.
Koetin viedä Marvel Cinematic Universen tuntemukseni ajan tasalle ja katsoa Agents of SHIELDiä. Kuuden jakson jälkeen olin pisteessä, jossa en halunnut katsoa enempää. Perusteellisuuden vuoksi katsoin kaiken mitä toistaiseksi oli ilmestynyt, mutta kantani ei muuttunut.
Sarjassa on joitain ihan lupaavia elementtejä. Sarjisfanille viittaukset laajempaan Marvel-versumiin ovat nameja, hahmoista pari on aivan jees (joskin pari on niin rasittavia pökkelöitä ettei ole sitten Lostin Jackin nähty) ja siellä täällä näkyy välähdyksiä oivalluksista ja hauskasta dialogista. Jos AoS jatkuisi pari kautta, se voisi löytää tahtinsa. Valitettavasti sarjan arvomaailma on minulle niin vastenmielinen, että toivon en kuolevan ekaan kauteen.
SHIELD on sarjakuvissa ja elokuvissa ensisijaisesti iso, lain ulkopuolella toimiva vakoojaorganisaatio. Kuitenkaan sarja ei tunnu lainkaan käsittävän tällaiseen organisaatioon liittyviä ongelmia. Sarjan hahmot viis veisaavat kansainvälisistä sopimuksista, kansalaisoikeuksista tai yksilönvapauksista, he vaan toimivat lain yläpuolella suojellakseen jotain epämääräistä. He vangitsevat ja rankaisevat henkilöitä joista eivät pidä ilman nyökkäystäkään oikeusprosessin suuntaan, ampuvat satunnaisia turvamiehiä silmää räpäyttämättä ja ovat hävyttömän kaksinaismoralistisia suhtautumisessaan Omiin ja Muihin. (Oikeasti, jos ollaan valmiita uhraaman yksilönvapauksia ja räjähtämäisillään olevia tuntemattomia ihmisiä suuremman hyvän edessä, on sitten parempi olla valmiita uhraamaan myös oman jengin jäseniä.) Rivien välissä lukee, että sarjan katsojan pitäisi olla heidän kanssaan samaa mieltä. Kilpailevia näkemyksiä esittävät ovat kauheita olkiukkoja. Lisäksi ryhmän taitotaso on aivan ala-arvoinen ja sarjan kosketus siihen, miten asiat tosimaailmassa toimivat olematon. Sallisin supersankaritarinalle melkoisen vapauden taktiikan ja luonnonlakien suhteen, mutta minulle on vakuutettu että tämä ei ole supersankarisarja. Rule of cool voisi oikeuttaa jotain, mutta kun meno on kaikkea muuta kuin coolia, se on lähinnä vaan tyhmää.
Onneksi Kapu omassa leffassaan sentään antaa tälle organisaatiolle tuta. On väitetty, että kaikki supersankaritarinat ovat tarinoita fasismista, mutta kukaan ei ole väittänyt, että kaikki tarinat fasismista ovat supersankaritarinoita.
Maanantai, 31.3. 2014
Päivän leffa: Buried. Tästä olisi voinut tehdä vaikka turkulaisen larpin.
Kesäaika oli heittänyt ymmärrykseni kronologiasta jälleen roskikseen ja työpäivä oli sen mukainen. Jotenkin onnistuin taistelemaan yhden omituisen ongelman pois pöydältä, harmi vaan ettei se ollut yksi niistä isoista jutuista jotka uhkaavat yöuniani.
Hain myös uuden, pedon merkillä varustetun passini. Jee. Into lähteä heti pois maasta oli melkoinen, mutta kuukausi pitää vielä sinnitellä.