Helmikuu 2014: Haaleita kehuja
Viikonloppu, 1.-2.2. 2014
Viikonlopun näkemys: Yhdeksän teinisuperia vastaa suunnilleen yhtä neljän hengen aikuissupersankariryhmää.
Lauantai kului piirtelyn, kirjoittelun ja inspiroivan lukemisen parissa. Sunnuntaina sitten pelautin lisää Invincibleä. Peli oli ison juonen kannalta tärkeä, mutta detaljitasolla ei yhtä hyvä kuin edellinen osa. Tämä hieman harmitti, vaikkakin monet jutut menivät myös varsin hyvin.
Invincible-kampanjaa on vielä kolme peliä jäljellä, olettaen että sisarkampanjaa Plan B:ä saadaan myös pelattua saman verran. Kyllä tämän luulisi onnistuvan.
Maanantai, 3.2. 2014
Päivän indikaatio: Kun käynnissä olevan palvelimen USB-porttiin laittaa hiiren, eikä hiireen edes syty valo, on melko selvää että asiat ovat huonosti.
Olin ottanut pelin jälkeen lomaa, mutta sepä tietysti katkesi kun museon toinen virtuaalipalvelinalusta jumitti. Merimiesmäisen kiroilun saattelemana marssin museolle ja taistelin raudan ja virtualisointisoftan kanssa pari tuntia. Näytin saavan lopulta valtaosan virtuaalikoneista toimimaan, mutta lomapäivän rennot fiilikset kyllä häipyivät taivaan tuuliin. Mutta minkäs sysadmin siinä tekee kun pomo määrää hommiin. Tietysti olen itse sekä pomo että sysadmin tässä opettavaisessa tarinassa.
Tiistai, 4.2. 2014
Päivän pelisitaatti: "Wankers gonna wank."
Jostain syystä nukuin taas yöni tosi huonosti, jos lainkaan. Suunnilleen aamuneljään asti kelasin peliasioita. Vaikka se ei ollutkaan epämiellyttävää (haluaisin todella kovasti joko pelauttaa tai piirtää sarjakuvana kulissien takaiset kuviot, koska monet niistä ovat aivan häiritsevän makeita), oli aamulla olo täysin kuollut. Sentään eilinen loman katkaisu oli tuottanut minulle ylimääräisiä plussatunteja.
Työpäivä kooostui isosta joukosta eteenpäin tuskallisella hitaudella jurnuttavia isoja operaatioita, sekä hyökyaallosta pikkusilppua. Tällaista tahtia ei järjissään kovin monta viikkoa kestä. Puoli viiden aikaan selvisin kotiin, ja sieltä pääsinkin melkein heti singahtamaan Verikartta-pelin pariin. Peli pysyi edelleen teknisesti korkeatasoisena ja sisällöllisesti hulvattomana. Suunnitelmat on nössöille.
Keskiviikko, 5.2. 2014
Päivän kasvava aavistus: Ei minun ole mitään järkeä koettaa olla yhtä aikaa first point of contact, tekninen ongelmanratkonta, projektin omistaja, tiedottaja ja tiimin pomo. Ainakin kahden noista vastuista on lähdettävä.
Aivan liian monen pallon ilmassa pitäminen vei kaiken energian. Kotiin saavuttuani olisi varmaan pitänyt kirjoittaa peliä ja ties mitä, mutta päätin jättää tämän toiseen kertaan. Sen sijaan katsoin Code Geassia eteenpäin ja edelleen pidin siitä. Animemaisia hölmöyksiäkin tuli vastaan, mutta pidin päähenkilön arvokkaan tylystä suhtautumisesta yrityksiin kohdistaa häneen slapstick-juonenkäänteitä.
Torstai, 6.2. 2014
Päivän kummastelu: Eikö verkkolevyn lisätila nyt toimikaan?
Päivä alkoi Valokuvataiteen museolla järjestetyllä QR-kooditapahtumalla. Teknisesti se ei tuonut minulle juurikaan uusia asioita, mutta muuten oli varsin kiinnostava. Kun ulkoilmahenkisemmät museot kertoivat ajatuksistaan kylvää QR-koodeilla pakattua lisätietoa kaupunkikuvaan, huomasin heti pohtivani, miten joku voisi tulostella omia koodeja ja liimata niitä museoiden koodien päälle ohjatakseen kävijöitä pornosivuille tai mainosbannerisivuille jotka kuittaavat kulttuuriteosten fanien klikkaukset vandaalin taskuun.
Työpisteessä hektinen meno jatkui, ja sen lomassa ehdin hallinnollisesti katsella tilannettani. Aika raskaaltahan se näytti. Museo on käytännössä ajanut alas kaikki omaa infraa tekevät henkilötyötunnit niin, että ainoastaan minä olen jäljellä. Aloitin reippain ottein työkentän karsimisen sillä ymmärryksellä, että kun museon johtaja kerran on asettanut minut hommaan, hän varmaan jälkeenpäin siunaa kaikki radikaalit liikkeetkin jotka teen toimintakyvyn takaamiseksi.
Silti henkinen ja fyysinen työpöytä olivat kuin vuori romua, ja yliopiston hallinto vaan kaatoi lisää velvoitteita niskaan. Onneksi yhä edelleen ajatusmaailmallinen jippo, jossa pudotan työasiat jälkeeni heti kävellessäni ulos ovesta toimi hyvin. Kotona pelinkirjoitus, anime ja luolahaaveet voittivat kiinnostavuudessaan ylivoimaisesti tietohallinnolliset koukerot.
Perjantai, 7.2. 2014
Päivän kaipuu: Gouffre Berger. Luin vuoden 2012 leirikuvausta ja pohdin tämän kesän ohjelmaa.
Omituista kyllä, perjantai oli töissä melko rauhallinen. Maailma on suistunut radaltaan. Kotona koetin kirjoittaa peliä, mutta luisuinkin sen sijaan Code Geassin pariin. Olen laiska. Mutta sarja on kohta loppu ja pitäisi arpoa, uskallanko siirtyä polarisoivaan jatko-osaan.
Viikonloppu, 8.-9.2. 2014
Päivän lokaatio: Forumin, Stockmannin ja Kampin keskuksen parkkiluolat ja kävelytunnelit.
Code Geassin ensimmäinen kausi loppui kauheaan cliffhangeriin. Olin alunperin pättänyt katsoa tätä vain yhden kauden ylläpitääkseni jonkinlaista animesivistystä, mutta jotenkin päädyin vaan sittenkin katsomaan toistakin kautta. Tietyllä tavalla tämä nyt toki on ollut viimaikaisten animeprojektien tavoitekin - päästä sisään animen kerrontaan niin, että sarjojen katsominen olisi enemmän intohimo kuin velvollisuus.
Pelinkirjoitustakin yritin vähän saada aikaan, mutta sen sijaan päädyin nuuskimaan Helsingin keskustan alaisiin käytössä oleviin parkkiluoliin ja tunneleihin. Yläpuolella kaduilla ihmisiä kulkee solkenaan, mutta maanalaisissa, siisteissä ja hyvin valaistuissa käytävissä on tuskin ketään. Tämä on jotenkin kummallista. Kampin keskuksesta toki pääsi Stockmannille, mutta vielä vähän pidempi reitti pitäisi saada aikaan. Ainakin teoriassa suoraan kotioven edestä pitäisi olla kai mahdollista kulkea Kaisaniemeen asti käymättä maan pinnalla.
Maanantai, 10.2. 2014
Päivän eliö: Valkohai
Yleensä maanantai on viikon rauhallisin päivä, mutta viime yönä tyhmyyskomeetta oli pyyhkäissyt Helsingin yli ja vienyt kaikkien aivot mukanaan. Niinpä tänään sain taistella hölmöyden aaltoja vastaan (sekä ulko- että sisäpuolelta tulevia) ja pystyin tekemään tuskin mitään tavoitteena olleista töistäni. Oikeastaan ainoa hyvä töissä ollut juttu oli helvetin iso valkohai, joka roudattiin sisään näyttelyihin.
Töiden jälkeen oli luolaseuran hallituksen kokous, jossa pääsin eroon rahastonhoitajan tehtävästäni ja siirryin järjestelmäylläpitäjäksi. Tämä hyvä. Nyt kun vielä saisi luolakunnon takaisin jotenkin.
Tiistai, 11.2. 2014
Päivän itsediagnoosi: Korkeintaan keskinkertainen esimies
Kevät tulee, lumet sulavat, linnut karjuvat puissa ja yliopistolla käynnistyy kehityskeskustelupainajainen. Sentään keskusteluja joita joudun vetämään on tänä vuonna alle 10 eikä mikään niistä täytä minua kauhulla. Tänään oli ensimmäinen näistä, ja se oli oikeastaan aika jees.
Pelinkirjoittelu eteni edelleen ennätysmäisen hitaalla tahdilla. Epäilen, että seuraava Plan B kirjoitetaan ja piirretään valmiiksi taas Helsinki-Turku -junassa, niinkuin kaksi edellistäkin osaa.
Keskiviikko, 12.2. 2014
Päivän saavutus: Löysin sisältäni pienen animefanin. Toivottavasti osaan myös vaientaa sen tarvittaessa.
Päivä oli oikeasti palavereita seinästä seinään. Ehdin juuri ja juuri näiden välissä käydä syömässä. Eräs palavereista vapautti minut sijaisuudesta, jota en oikein osannut; toinen taas oli aivan käsittämätön kombinaatio epädiplomaattisuutta ja asioiden ymmärtämättömyyttä. Se ei suoranaisesti koskenut minua, ja olin paikalla ikään kuin ylipalkatun sihteerin virassa. Jotenkin onnistuin pitämään pääni kiinni lähes koko palaverin ajan, mutta ajatus muistiinpanojeni kirjoittamisesta puhtaaksi ei täyttänyt minua innolla.
Kotona totesin, etten saisi siunaaman rauhaa ennenkuin katsoisin Code Geassin loppuun, joten tein sitten juuri niin. Suuri Cthulhu mikä sarja. Tunnistan sen heikkoudet enkä osaa arvioida sitä objektiivisesti, koska se osui niin tarkasti asioihin, joista itse pidin. Hurmaavan häiriintyneitä henkilöitä, laaja emotionaalinen skaala, järkyttävän melodramaattinen esitystapa ja upea visuaalinen design. Uniikisti: aina kun joku onneton hahmo koetti mennä tarinassa tilanteen emotionaalista iskua vastaan (tapahtuu animessa aivan liian usein), tästä seurasi hahmolle välitön rangaistus. Katsojalle moinen huonojen hahmojen kurittaminen oli terapeuttista.
Code Geass on kai jonkinlainen huippusuosittu anime. Se on ilmeisesti myös ollut todella polarisoiva, koskapa sen monet juonenkäänteet ovat pöhköjä ja ylilyötyjä eikä siinä ole paljonkaan järkeä. Mutta minua tämä ei haitannut. Lelouch banzai!
Torstai, 13.2. 2014
Päivän kickstarter: Darkest Dungeon: fantasiaseikkailua psykologisilla sivuvaikutuksilla. Eka fantsujuttu pitkään aikaan joka on kiinnostanut.
Kehityskeskustelut vievät aika hyvin energiaa, silloinkin kun ne sujuvat ja ovat tuloksellisia. Kotona sain pakottaa itseni pelinkirjoittamisen kimppuun, ja yritykset piirtää menivät suoraan lähimpään metsään. Laadukasta menoa.
Perjantai, 14.2. 2014
Päivän teema: Singleness Awareness Dayn kunniaksi en tainnut nähdä ketään töiden ulkopuolella paria minuuttia pidempään. Aleksikin on kadonnut jonnekin.
Kehityskeskusteluiden lomassa väistelin valtiohallinnon suuntaamme heittämiä satunnaisia kranaatteja kunnes pääsin pakenemaan kotiin. Siellä tartuin vihdoin piirtelyyn ja pakotin ulos kuva, jota en ollut kuvitellut osaavani piirtää lainkaan. Enkä kyllä oikeastaan osannutkaan, mutta tulipa jotakin sentään tehtyä.
Viikonloppu, 15.-16.2. 2014
Ajankohdan hirviö: MEKA-DRAGON, robottikaiju suoraan Hondan tehtaalta
Oli taas aika matkata Turkuun, ja pelauttaa Plan B -sessio (ajankohtaistiedotteena pelikuvaus sisältää spoilereita toisen kampanjan pelaajille, ei välttämättä kannata lukea jos olet tällainen). Peli oli suht jees, vaikkei aivan yhtä erinomainen kuin edellinen osa. Mutta tässä olikin elementtinä hieman enemmän juonellista kiskoa ja ohjailua, mikä pitäisi aina sovittaa paikalleen huolellisesti jotta se toimisi. Sittenkin oletukseni siitä, mitä pelissä tapahtuisi, eivät aivan toteutuneet. Hyvä näin.
Peliä seuranneena päivänä ohjelmassa oli ravintolapäivään osallistumista Sannan ja Tainan kanssa. Osallistuminen oli odotettua vaikeampaa, koska juuri kun lähdimme etsimään ruokapaikkoja, sivusto päätti kieltäytyä yhteistyöstä. Saimme sentään lopulta lettuja instant-ravintolasta. Lettujen jälkeen oli suunnitelmia mittojen ottamisesta pukua varten, mutta sen sijaan päädyimmekin tuhoamaan Tokiota vinkeässä jättiläishirviöpelissä. Tainan kaijut olivat ylivoimaisia.
Maanantai, 17.2. 2014
Päivän yllättävä käänne: Romaanini ei uponnutkaan tuhannen käsikirjoituksen suohon täysin jälkiä jättämättä.
Maanantaifiilikset lähtivät omituiseen suuntaan, kun postilaatikosta löytyi tieto, että käsikirjoitukseni oli selvinnyt taannoisen romaanikilpailun semifinaalivaiheeseen asti. Finalistit ja voittajat olin jo tiennyt, ja kumpaankaan näistä en ollut selvinnyt, mutta näköjään 9% kärkeen kuitenkin. Tämä tarkoitti, että joku ammattilainen oli oikeasti lukenut tekstini ja pitänyt sitä riittävän hyvänä ehdokkaana tarkempaan kilpailuun.
Olisi ollut toki mahtavaa päästä vielä pidemmälle, mutta jo tämäkin tuntui voitolta. Käsikseni ei ollut aivan toivoton, en ollut pelkästään hukannut sitä lukevien ihmisten aikaa. Olin juuri pari päivää sitten pohtinyt toista tekstissäni olevaa rakenteellista ongelmaa ja keksinyt siihen ratkaisun. Toinen, ehkä vakavampi pulma, on vielä selvittämättä, mutta jos ensimmäiseenkin saan jotain tolkkua, asiat ovat paremmin.
Palautteen innostamana kaivoin Scrivenerissä olevan käsiksen esiin, luin sen kertaalleen läpi, irvistelin kielellisille rumiluksille ja kirjoitin yhdestä kohtauksesta uuden version. Kohtaus oli vanhassa versiossa kenties hitusen iskevämpi, mutta uudelleenkirjoitettuna se palvelee kokonaisuutta paremmin. Yksi luku editoitu, 22 jäljellä.
Tiistai, 18.2. 2014
Päivän näkemys: "Älkää kuunnelko johtajaa, kuunnelkaa minua."
Koko tiimin kehityskeskustelu on edelleen vähän hassu tapa. Näen kyllä sen hyödyllisyyden tiimin tavoitteiden katselemiseen, mutta ei siinä mihinkään henkimailman asioihin voi pureutua. Ei kymmenen ihmisen kesken voi kovin hyvin puhua mahdollisista johtamisen tai esimiestyön pulmista tai henkilökemiallisista asioista päätymättä mega-awkwardiin. Sentään sisällöllisesti me selvisimme keskustelusta aivan kelvollisesti.
Keskustelun jälkeen tein vielä pari tuntia töitä, mutta sen verran rupattelu oli minua uuvuttanut että lähdin kotiin varhain. Otin torkut, kirjoittelin, katselin Aleksin kanssa Breaking Badia, ja sitten illan tullen kävin museon uusien www-sivujen julkistamisen kimppuun. Olinkin unohtanut, miten hankalaa ja turhauttavaa yksinkertainen dns-propagaatio voi olla, ja miten vaikeaa mahdollisia ongelmia on metsästää kun se ei toimi oikein.
Keskiviikko, 19.2. 2014
Päivän linkki: Museon uudet www-sivut
Aivan liian lyhyiden yöunien jälkeen nousin ylös ja jatkoin www-sivujen kanssa painimista. Jossain vaiheessa siirryin museolle jatkamaan samaa hommaa siellä. Iltapäivään mennessä kaikki oli jotakuinkin valmista ja tiedottaja tarjosi kaikille kuohuviiniä julkistuksen kunniaksi. Jo oli aikakin saada tuo projekti julki.
Kuohuviinilasillinen sai joko unenpuutteesta, psykosomaattisesta vaikutuksesta tai surkeasta alkoholinsietokyvystä johtuen aikaan heti huteran olon, joten kuittasin itseni ulos töistä ja siirryin kotiin kirjoittelemaan. Kävin wannabe-kirjailijoiden tuki-illallisella, sitten palasin tekstini ääreen kunnes tuskallinen ihmissuhdekeskustelu keskeytti sen. Voitaisko sopia, ettei tällaisia tarvitsisi olla? Tosin oletan, että vaihtoehtoni elämässä ovat joko itsemurhakaipuinen yksinäisyys tai kivuliaat ihmissuhdekuviot. Ehkä voin koettaa jopa saada molemmat.
Torstai, 20.2. 2014
Päivän sana: Schlep (a tedious, unpleasant task)
Web-punnerrus oli tuonut hetken tauon managerointiin, mutta tänään jouduin palaamaan kehityskeskustelujen pariin vaikkei olisi yhtään huvittanut. Ja siltikin tämä on paratiisi verrattuna Turun kehityskeskustelurumbaan. Toistaiseksi nolla keskustelua on käyty lannistuneiden, osaamattomien tai inhottavien ihmisten kanssa, mihin luultavasti vaikuttaa eniten se, että tiimissä ei ole sellaisia. Eikä tule, jos saan päättää.
Illan roolipelianti oli Shadowrun, jossa pelattiin ekan keikkamme jälkipuinti. Flow oli jokseenkin dramaattinen ja keikan lopputulos hieman chandleriaaninen - ts. emme edes saaneet selville, mistä kaikesta oli kyse, ja voittomme oli, että vaihdoimme yhden ei-väkivaltaisen laulajan hengen väkivaltaisen palkkamurhaajan henkeen. Varsin mainiota oli, ja punkkarini pääsi taas käyttämään vaarallisinta asettaan: bullshittiä.
Perjantai, 21.2. 2014
Päivän hahmo: Squirrel Girl
Jonkinlainen talvi koetti änkeä takaisin, pelipäivän löytäminen oli tuskallisen vaikeaa, töissä hommat olivat tympeitä ja illalla pelattu siiselilautapeli oli epäinspiroiva ja huono. Sentään kakku oli hyvää ja muun puuhan lomassa kimmotin romaanikäsikirjoitukseni keräämään seuraavaa hylkäyskirjettään. Olisin mieluusti koettanut Into-kustannusta, mutta jostain syytä ne tuntuivat oikeasti haluavan materiaalit paperilla. En kyllä halua printata kahtasataa liuskaa, kun todennäköisyys että ne kokonaan luetaan, on näin pieni.
Tajusin myös, etten tiedä kustannustoiminnasta oikeastaan mitään. Ei niin että välttämättä pitäisikään.
Viikonloppu, 22.-23.2. 2014
Ajankohdan inspiraatio: Ferris Bueller's Day Off
Lauantaina käväisin sisarentyttären syntymäpäivillä leikkimässä 2-4 -vuotiaiden kanssa. Se oli selvästi kehitystasoani vastaavaa puuhaa. Sen jälkeen kotona pelattiin kuuden pelaajan Arkham Horror -operaatio, jossa yli-itsevarmat investigaattorit tulivat Zhar-hirviön syömäksi. Häviäminen on aina yhtä hauskaa kunhan peli on ollut riittävän monimutkainen.
Sunnuntaina kirjoitin peliä. Seuraava Invincible oli aiheuttanut minulle hirveitä tuskanvääntelyitä vaikean pelipäivänsä vuoksi, mutta sentään pelisisällöllä on ainakin kolme tai neljä tosi hyvää ideaa. Nyt harmittaa, että kaikki pelaajat eivät luultavasti ole paikalla kokemassa tätä.
Maanantai, 24.2. 2014
Päivän paras kaveri: Ämpäri
Viikonloppuna meillä majaillut Taina oli kehittänyt vatsataudin, ja vaikka en itse tuntenutkaan mitään sen oireita, päätin pitää itseäni varmuuden vuoksi karanteenissa päivän ja työskennellä etäältä. Hieman ennen kolmea tajusin tämän olleen juuri oikea siirto, kun oloni alkoi tuntua hieman huonolta.
Seuraavan kolmen tunnin aikana tein nopean syöksyn vatsatautihelvettiin. Molemmista päistä puski ulos ällöttävyyksiä kauhealla paineella, enkä saanut pidettyä sisällä nesteitäkään, kiinteästä ravinnosta nyt puhumattakaan. Olin hieman varautunut tähän Tainan sairastaessa, ja hankkinut kotiin ravintoaineita, joita oli helppo nauttia. Lopulta nämä eivät kuitenkaan auttaneet senhetkiseen olotilaani, ja tilasin Aleksilta kivennäisvettä sekä jaffaa.
Toisin kuin flunssan, vatsataudin kanssa ei voi neuvotella. Sentään tämä nimenomainen variantti oli enemmänkin aggressiivinen kuin pitkäjänteinen. Aamuyöhön saakka meno oli silkkaa kärsimystä, sitten onnistuin nielemään hieman nestettä ja nukahtamaan. Tämä oli suuri voitto.
Tiistai, 25.2. 2014
Päivän ravinto: Purkkitonnikala. Näköjään ainoa asia, mitä voin syödä vatsataudin jälkeen. Onneksi minulla on vatsatauteja harvoin.
Oksentelu ja ripulointi olivat päättyneet, mutta jäljellä oli kuumeinen, kipeä ja hidas olo. Sittenkin viimeyön piinaan verrattuna se tuntui voitolta. Töihin menemisestä ei ollut toivoakaan, lukeminenkin tuntui liian haastavalta. Vasta iltapäivästä sain koottua riittävästi voimia katsoakseni elokuvia. Ginger Snaps opetti minulle, että on kamalaa olla teini-ikäinen tyttö.
Keskiviikko, 26.2. 2014
Päivän videopelihahmo: Fidget. Olisi ehkä ajatusten ollessa selkeämmät todella ärsyttävä, mutta puolikuumeisena ja aliravittuna vähän rasittava ääninäyttely ei haittaa kun hahmon puolimetakommentit ovat niin koomisia.
Töihin menemisestä ei tänäänkään ollut pelkoa. Vuoteesta nouseminen oli edelleen kohtuuttoman haastavaa, lämpöäkin tuntui olevan, parin työpostin kirjoittelu vaati yliluonnollista keskittymistä ja jopa hölmön Dust: An Elysian Tail -tasohyppelyropen pelaaminen tuntui aika ajoin tosi vaikealta. Koetin syödä pizzaa, sain alas siitä ehkä puolet ja lihassärky sekä huonovointisuus jatkuivat iltaan saakka.
Torstai, 27.2. 2014
Päivän viisastelu: Työelämän aikido
Hallinnollisesti olin tämänkin päivän sairaana, mutta käytännössä kyllä tein kahdeksan tuntia töitä. Toki tein työni sängyn pohjalta ja taistelin jatkuvaa huimausta vastaan. Tauti oli päättänyt viimein mennä, jäljelle oli jäänyt vain suunnaton heikotus.
Töissä tietenkin oli taas poissaoloni kunniaksi menty haukkaamaan iso pala tyhmäkakkua. Jos olisin ollut kykenevä lukemaan työsähköpostejani, olisin ehkä voinut tehdä asialle jotain, mutta vatsataudissa aivan kaikki on liian vaikeaa. Niinpä jouduin nyt tyytymään jälkiselvittelyyn, ja kun työpäivä päättyi, työasiat eivät suostuneet kiltisti lähtemään mielestäni. Helvetti tätäkin. Elämäni pitäisi noudattaa tiukempaa informaatiohygieniaa.
Saadakseni ajatukset omiin juttuihini pelasin Dustin läpi. Loppu oli aivan naurettavaa rymistelyä ja kokonaisten armeijoiden lahtaamista yhdelä hengellä, koskapa hahmoni oli selvästi päättänyt että sota loppuu parhaiten kun yksikään vihollinen ei ole enää elossa. Eläköön parannuksen tehneet murhaajat tai jotain. Mutta ei Dustin juonta voinut kovin vakavasti ottaa, ja kai lopulta kuitenkin pidin pelistä, vaikka en olisi näin uskonut käyvän.
Perjantai, 28.2. 2014
Päivän videopelivilkaisu: The Swapper. Tunnistan osaamisen ja arvostan tunnelmaa, mutta ei tunnu olevan minua varten.
Selvisin viimein museolle asti, vaikka olo oli edelleen aika heikko. Mutta ei se mitään tekemättä parane. Sain myös ratkottua ongelmat, jotka sairasvuoteen pohjalta olivat näyttäneet ylivoimaisilta. Varmasti tämä on merkki siitä, että olen mielettömän pätevä, eikä esim. perspektiivin puutteesta kipeänä.