Tammikuu 2014: Manageritis
Keskiviikko, 1.12. 2013
Päivän operaatio: Invinciblen seuraavan numeron kansikuva
Katsaus vuoteen 2013, englantia muistuttavalla kielellä.
Played with big kites. Attended a larp abroad. Started writing a novel manuscript in English. Did my own rigging while caving. Acted as a product owner of a software project. Visited Spain. Suffered from a tennis elbow. Used a digital pad for drawing. Submitted a novel manuscript for a contest. Did an actual day as a Duty Officer at the SWCC. Navigated from OFD Top Entrance to the Letterbox.
I kept my resolution of offering a novel manuscript to publishers. So far no takers. A resolution for this year is forming, but not yet ready.
I don't think so.
No
Sweden, France, UK twice and Spain.
An epic caving trip that does not destroy one of my limbs for months.
Bah, humbug.
Overcame my anxiety and actually sent out my novel manuscript. Finally got to the bottom of Lost Johns'. Did a through trip in Cueto-Coventosa. Started an exccellent RPG campaign. Drew some pictures that didn't completely suck. Not a lot of achievements, but really the Cueto-Coventosa through trip alone is enough for one year.
Failed to dive at all. Didn't really climb that much. Missed the caves of Forest of Dean entirely (although in hindsight that probably wasn't a huge loss). Damaged my arm so that I couldn't really do anything physical for the last four months of the year. Didn't manage to read all the Hugo Award for Best Novel winners.
My right arm refused to work properly after three weeks of caving. It really, really pisses me off.
A Scurion helmet light. Now I can actually see what I'm doing while caving.
Everybody who rigged and de-rigged the caves in Cantabria, particularily the heroes setting the ropes for the 600m Juhue Shaft in Cueto-Coventosa. Also, Edward Snowden.
The military-industrial-espionage complex and its apologists. Go die in a fire, please.
It didn't really go anywhere.
The Monitor Celestra LARP - that wasn't worth it in the end. However, the caves in Yorkshire Dales and Cantabria totally were. My new RPG campaign is also the most rocking thing ever!
Internet Killed the Video Star, by the Limousines
Really hard to say. For the most part, everything is going swimmingly. However my recent promotion at work sort of fills me with apprehension, and also the fact that my right arm still hasn't healed makes me depressed. On the other hand, for the first time in ages I actually believe that I'm loved.
The same shape as usual.
A bit richer I think.
Climbing, by far. Or any kind of exercise really.
Whatever it was that caused my arm to stop working right.
Eating through a mountain of food with a bunch of friends.
This is like the third year in a row I've spent at a party talking about games and adventure sports.
No. The year featured a lot of love though.
I don't really do those, at least by my own definition.
I don't remember their names, but there were several evil fucks demanding unequal rights for sexual minorities, necessity of draconian copyright legislation and ubiquitous surveilance who managed to get my blood boiling during the year.
Young Justice
I think it has to be Memory, by Lois McMaster Bujold.
Gravity - holy fucking shit, that movie!
Katzenjammer
XCOM: Enemy Unknown
A good ending for my Sic Semper RPG campaign. Lots of gaming, including the return of the Turku city games. Epic caving trips. A promotion at work (I sort of wanted it, even though actually getting it was probably a bad idea). Finally, and probably most importantly, lots and lots of love.
Diving. Um, and despite the "lots of love" bit above, not quite as much of it as I'd have liked.
Got up from next to a surprise girl who'd been in my bed and went to work. Work sucked. Also, watched Gravity. 41.
Having had my arm in shape for the autmn as well.
Hideous
Love. Teenage superheroes.
Why do I even keep including this question?
The NSA revelations. I FUCKING TOLD YOU NOT TO TRUST, well, ANYONE REALLY. Also, I'M NOT PARANOID. I'm perfectly calm and sane.
You know who you are.
Can't say really. New people are still frightening. Got to know a few people I've seen around a bit better, which is always nice, but cannot say who among them would be "the best".
It is possible to keep moving for 14 hours and enjoy every minute of it.
Let's go with Flobots, and Handlebars:
"I can ride my bike with no handlebars
No handlebars
No handlebars
I can ride my bike with no handlebars
No handlebars
No handlebars"
Loppuvuoden vammailusta huolimatta ei alkuunkaan hullumpi vuosi.
Torstai, 2.1. 2014
Päivän fiilis: Pimeydestä kärsivä
Yö meni omituisen ahdistuksen kanssa painiessa, mutta aamulla töihin tarttuminen selvitti päätä. Auttoi varmaan sekin, että saatuani unta vasta joskus pikkutunneilla totesin suosiolla, että ekaa työpäivää ei aloiteta kauhealla kiireellä. Tottakai päivä kului limbossa sen suhteen, olinko nyt itse asiassa tiimini vetäjä vaiko en, joten lähdin olettamuksesta että olin, ja puutuin asioihin tiiminvetäjän otteilla. Kuten olin muistanutkin, siinä oli oma hupinsa.
Illalla kuitenkin nukahtamisvaikeudet kävivät taas kimppuuni. Niinpä nousin kesken yön tekemään vähän lisää töitä, ja samalla koin ahdistusta siitä, että täysin randomit työajat eivät olleet enää business as usual; sysadmin voi ehkä tehdä hommansa milloin huvittaa, mutta esimiehen pitää olla järkeviin aikoihin toimistolla. Tällaistako tämä nyt sitten tulee olemaan?
Viikonloppu, 3.-5.1. 2014
Ajankohdan pelitermi: Seurustelupoliisi. Paras ekstrakurrikulaaripuuha teinisupersankarille.
Epävarmuuteni asemastani jatkui perjantaille, mutta töiden päätyttyä pakenin sitä sentään roolipelien pariin. Ensin perjantai-iltana pelautin kolmelle pelaajalle Invinciblen jouluspesiaalin, ja seuraavaksi lauantaina jatkoin varsinaisella kutosnumerolla. Pelien laatu oli hyvää keskitasoa, mutta kaksi peliä kahdessa päivässä on oikein hyväksyttävä tahti.
Sunnutaina ohjelmassa oli toipumista ja sosiaalista huttua. Talo oli yhtäkkiä täynnä vanhoja tuttuja ja niiden lapsia. Tapojeni vastaisesti en käyttänyt aivan kaikkea aikaani kahden nelivuotiaan kanssa pelleilemällä, lähinnä koska minulla ei ollut tarjota niin makeita juttuja kuin olisin ehkä toivonut. Sentään salakäytäväleikit olivat suosittuja.
Myöhään illalla koetin vielä Tainan kanssa rulettaa totaalisesti GeoGuessrissa. Asiaankuuluvan haastava setti nettosi meille vaan 28209 pistettä. Hö.
Maanantai, 6.1. 2014
Päivän hämmennys: Voitin Bohnanzan. Sentään Bios: Megafaunassa olin asiaankuuluvasti häntäpäässä.
Loppiaisen ansiosta tämäkin päivä oli vielä lomaa. Koetin keräillä kokoon langanpätkiä seuraavia pelejä varten, mutta minut harhautettiin ensin GeoGuessrin ja sitten lautapelien pariin. Bios: Megafauna oli kunnianhimoinen muttei ainakaan heti tehnyt vaikutusta, vaikka dinoja ja evoluutiota käsittelikin. Bohnanza oli taas simppeli mutta hauska.
Tiistai, 7.1. 2014
Päivän kirja: Vicious, V. E. Schwab. "A supervillain revenge tale." Näitä ei ole elämässäni läheskään tarpeeksi.
Asemani museon ICT-tiimin uutena esimiehenä vahvistettiin. Heti kättelyssä pääsin vetämään ensimmäisen tiimipalaverini esimiehenä, ja kaipuu pelkkään sysadmin-asemaan alkoi heti. Byrokratia koetti seurata minua kotiin, joten kohdensin sen hyödyllisesti luolaseuran hallintojuttuihin.
Pakoillessani työnteon haamuja törmäsin pariin lauseeseen kiinnostavasta scifikirjasta. Varttia myöhemmin olin ostanut sen, puolta tuntia myöhemmin olin lähettänyt kirjailijalle fanipostia, ja tuntia myöhemmin olin saanut vastauksen. Tulevaisuuden kommunikaatio rokkaa.
Keskiviikko, 8.1. 2014
Päivän silmäily: Uusien MacBookkien hinnat. Jeebus.
Sentään tämän aamun strategiapalaveri oli vähemmän tuskallinen kuin eilinen. Ehkä tästä vielä jotain tulee. Sain korjattua tietokantabuginkin, joten ihan oikeidenkin töiden suuntaan tuli nyökättyä.
Ulkona sää oli masentava. Koetin kotona piirrellä, mutta sorruinkin GeoGuessriin. Toivoin saavani kuvia lämpimistä maista, mutta sen sijaan päädyinkin jonnekin Kuhmon korpeen. Sielläkin oli silti pirteämmän näköistä kuin ulkona. Onpa taas tammikuu.
Torstai, 9.1. 2014
Päivän päätös: Seuraavaan pseudorealistiseen peliin toteutan kuvituksen samalla tavalla kuin Juhana on toteuttanut Verikartan kuvituksen.
Aamulla palaveria, sen jälkeen oikeita töitä. Jonkinlaista rutinoitumista havaittavissa. Iho oli vähän rikki ja fiilis muutenkin matalanpoleinen, joten Verikartan pelaaminen oli tervetullutta ohjelmaa. Pelissä hölmöt hahmomme sekaantuivat taas enemmän tietävien asioihin ja jotenkin onnistuivat pitämään päänsä pinnalla huolimatta potentiaalisesti hyvin vaarallisista kohdista. Kukaan ei koskaan kerro meille mitään. Vampyyriyhteisön fokusoituminen pelkkään sosiaalipornoon oikeiden asioiden tekemisen sijasta on täysin hämmentävää. Jos itse olisin vampyyri, olisin ihan erilainen.
Perjantai, 10.1. 2014
Päivän oivallus: Viciousin päähenkilö muistuttaa suht paljon erästä Invinciblen pahista.
Neljäs palaveri neljässä työpäivässä, ja sama tahti jatkuu ensi viikolle. Kahden tunnin talous- ja strategiamiitti vei suurimman osan jaksamisesta, joten loppupäivä meni suosiolla pikkusilpun parissa.
Kotona päädyin katsomaan Deadwoodia. Hitto että siinä sarjassa on tekemisen meininki. Ei pönötetä paikallaan eksistentiaalisessa angstissa, vaan rakennetaan kaupunkia ja sivistystä. Toki laittomina ja moraalittomina tunkeilijoina alueella, jonne ei sopimusten mukaan olisi mitään asiaa mutta eh, moraalitarina se ei kuitenkaan ole. Tajusin pitäväni kertomuksista, joiden pointti on rakentaa jotain uutta, niin viihteessä kuin roolipelikampanjoissani.
Luin myös Viciousin loppuun. Se oli oikein hyvä. Olisikohan superpahiskirjoja enemmänkin?
Viikonloppu, 11.-12.1. 2014
Ajankohdan kummastelu: USA:n geografia. CO tarkoittaa Coloradoa, paitsi silloin kun se tarkoittaa Columbusta Ohiossa.
Aikomukseni kirjoittaa ja piirtää enemmäkseen romahtivat, mutta sen sijaan sain pelattua paljon GeoGuessria ja katsottua Breaking Badia. Ulkona tuli yllättäen talvi, ihan pakkasta ja lumisadetta myöten. Kai tämän vaihtelun vuoksi ottaa, mutta tämän enempää lunta tai pakkasta ei tarvita.
Maanantai, 13.1. 2014
Päivän uudissanahirviö: Kokemusasiantuntija
Hallintohenkilöstön työhyvinvointipäivä oli melkoinen kokemus. Päädyin inttmään johdon kanssa asiasta, jonka itse koin olevan oikeastaan kaikkien kokemiemme työnjohdollisten pulmien ytimessä. En saanut kantaani läpi, mutta ainakin näkemysero tuli kaikille paikallaolijoille selväksi.
Päivä koostui muutenkin hallintokiemuroista. Kotiin päästyäni tartuin viimein viikonlopun pelien kirjoittamiseen. Sain olennaiset ideat paikalleen, vielä pitäisi yksityiskohdat tuottaa niin voisi pelauttaakin.
Tiistai, 14.1. 2014
Päivän ahdistus: Minulle ei todellakaan makseta tarpeeksi tällaisista päivistä.
Päivän hallinnollisissa kiemuroissa havaitsin olevani liki mahdottomassa tilanteessa, jossa minulta odotettiin valintaa kahden eri tavalla ongelmallisen vaihtoehdon välillä. Aivan täysin tilanne ei vienyt koko päivän työtehojani, mutta jos en olisi lähtenyt illalla kiipeilyseinälle, olisi varmaan järki mennyt. Seinällä en uskaltautunut varsinaisesti vielä kiipeilemään, arvelin että kevyt SRT-harjoittelu olisi kädelle ystävällisempää. Ei se ainakaan tuntunut mitään rikkovan. Köysitekniikka oli kyllä jokseenkin hakusessa.
Kotiin palattuani työahdistus hyppäsi taas kimppuun. En saanut edes unta illalla pohtiessani ongelmaa, joka eteen oli heitetty. Tämähän menee todella hyvin.
Keskiviikko, 15.1. 2014
Päivän hahmokuva: Panzerfaust
Onneksi alitajuntani tietää, että kun elämässä on stressiä, unessa kuuluu olla seikkailuja ja hömppäromanssia. Vaikka aamulla en ollutkaan nukkunut kovin monta tuntia, olin sentään ollut tovin vapaa duunistressistä. Työpäivä oli silti raskas, mutta sainpa annettua ongelmallisista vaihtoehdoista kantani sille, joka ei tuntunut täysin periaatteideni myymiseltä. Se varmasti lämmittää paljon jos käytännön asiat sen johdosta kärsivät.
Sentään päivään sisältyi myös simppeliä tekniikkaa jonka parissa ahertaa. Kotiin selvittyäni sain jopa pari pelin vaatimaa kuvaa piirrettyä, ja niistä molemmista tuli aivan ilmeikkäitä.
Torstai, 16.1. 2014
Päivän tulkinta: Örkkipunkkari ja What a Wonderful World. Vain pelissä, valitettavasti.
Unissa olin Cueto-Coventosassa. Alkuyöstä olin jotenkin muka suhahtanut koko luolaston läpi kahdessa tunnissa, ja loppyöstä olin tekemässä toista kierrosta. Juhue Shaftissa tajusin, että vaikka olin sanonut luolaston olevan vaativa, minua oli köysiin seurannut valtava lauma täysin toistaitoista viheltäjää - tyyppejä ilman kypäriä tai valoja, kavereita jotka laskeutuivat pelkällä ATC:lla, ihmisiä joilla oli varusteita joita he eivät osanneet käyttää tai joilla ei ollut mitään kokemusta köysinousemisesta, ekaa kertaa maan alle tulevia farkuissa ja T-paidoissa... Koska uniminä on selvästi sosiopaattinen ja vastuuton paskiainen, suhtautumiseni tähän oli lähinnä huvittunut, ja päästäessäni sählät ohitseni arvoin, miten moni heistä selviäisi luolasta elossa.
Työpäivä ei vaihteeksi sisältänyt elämän ja kuoleman päätöksiä. Kotona pelattiin lisää Shadowrunia. Punk-hahmoni päätyi vetämään jazzkeikan sekä fillaroimaan joka paikkaan. Fillari on selvästi aliarvostettu kyberpunk-kulkuväline.
Perjantai, 17.1. 2014
Päivän sarjakuva: Unrealistic Expectation Barbie
Aiemmin esillä ollut Vaikea Asia palasi taas esiin ja veti minua turpaan. Jäljelle jäi ahdistus. Kun työpäivä viimein loppui, halusin taas ryömiä peiton alle ja jäädä sinne. Sen sijaan kirjoittelin ja piirtelin pelijuttuja ja katsoin Deadwoodia. Piirtämisen suhteen pitäisi laajentaa mukavuusaluettani, mutta tänään en sitä saanut aikaiseksi.
Viikonloppu, 18.-19.1. 2014
Viikonlopun pornosarjakuva: Walky Performs a Sex, en vielä hankkinut, mutta täydellisyyden vuoksi pitänee tuokin hommata.
Lauantaina siirryin Turkuun, ja pelautin superpahispelin kolmannen jakson. Se sisälsi hippusen ihmissuhteilua ja valtavasti reipasta toimintaa korkeilla panoksilla. Eipä ole hetkeen ollut pelissä näin hyvin toimivaa rymistelyjaksoa, ja tätä vielä rytmittivät tosi hyvin väliin tulevat keskustelut tai pikaiset suunnittelutuokiot. Lopputuloskin oli hieno ja genren mukainen.
Pelin päätyttyä sain Tommilta kyydin Naantaliin. Seuraavana päivänä jo aamukymmeneltä alkoi uusi peli samassa maailmassa. Hyväksyn tämän tahdin peleille. Pelitahtia rajoittaa tällä hetkellä oma hitauteni kirjoittaa pelikuvauksia wikiin.
Maanantai, 20.1. 2014
Päivän kotityö: Tungin parvekkeen ovien väliin eristeeksi vilttiä. Jos tämä vähän vähentäisi kylmää viimaa, joka sieltä puskee sisään.
Henkilöstöhallintajärjestelmän koulutus ei ollut ihan niin puuduttava kuin olisi voinut olla, ja järjestelmä itsessään ei vaikuttanut askeleelta taaksepäin. Toki se olisi voinut kätevämpikin olla, mutta verrattuna nykyiseen papereihin ja arvauksiin perustuvaan systeemiin se on selkeä parannus.
Muu päivä meni hallinnollis-teknisissä omituisuuksissa. Kotona brainstormasin Aleksin kanssa jonkinlaisen rungon loppukevään peleille. Ei se välttämättä selviä ehjänä pelaajakontaktista, mutta väliäkö hällä; jos pelaajat keksivät jotain kiintoisampaa, runko voi hyvin muuttua. Vaikka olin ikään kuin päättänyt, että Plan B:n peleille en kansikuvia piirrä (koska en niissä käytä projektoria kuitenkaan), oli viikonlopun superpahisrymistely lopulta niin makee, etten voinut olla yrittämättä tuottaa siihen jotain kannen näköistä. Ruma siitä tuli, mutta tajusin että kansien pääasiallinen tehtävä on olla visuaalisia placeholdereita joiden avulla on helppo muistaa, mitä peli käsitteli. Kun hyväksyin tämän, lakkasin kantamasta huolta kannen laadusta ja vain piirsin kunnes kyllästyin. Siellä se nyt komeilee, pelikuvauksessa.
Tiistai, 21.1. 2014
Päivän pakkanen: -18. Äiks.
Jos piirtäisin kaksi tuntia joka päivä, oppisin siinä ehkä hieman paremmaksi. Olisi myös hyvä jos minulla olisi jokin mallinuken tapainen. En vaan halua lisää krääsää, ja digitaaliset mallinuket ovat hankalia. Höh.
Keskiviikko, 22.1. 2014
Päivän ajatus: Pitäisköhän kokeilla animoida jotakin?
Välillä saan vaikutelman, että osaan melkein piirtää. Sitten yritän piirtää jotain muuta kuin yksittäisiä trikooheppuja taisteluasennoissa, ja vaikutelma menee pois. Tänään ei onneksi ollut tarpeen piirtää mitään muuta.
Lukuunottamatta töissä käyntiä piirsin koko päivän. Olisin voinut piirtää koko yönkin, mutta järki voitti.
Torstai, 23.1. 2014
Päivän taktiilisuus näyttelyssä: Jääseinä. Ei kovin energiataloudellista, mutta kieltämättä vaikuttavaa.
Aivan liian varhain ja liian kylmässä säässä löysin itseni Länsisatamasta nousemassa Tallinnan laivaan museon näyttelytiimin kanssa. Laiva-aamiainen herätti jotenkuten, ja sen jälkeen jatkuva pelikuvituksen väsääminen herätti ansaitsematonta huomiota koko seurueelta.
Tämä oli vaihteeksi työmatka: museoon on ensi vuonna aukeamassa uusi, massiivinen näyttely, ja joukko näyttelytoiminnan ammattilaisia sekä minä olimme livahtamassa Tallinnan kehuja saaneeseen merimuseoon vakoilemaan heidän näyttelyitään. Merimuseo oli rakennettu vanhaan lentokonehangaariin, ja minun tehtäväni oli vakoilla paikan tietotekniikkaa sekä puida samanlaisten ratkaisujen soveltuvuutta myös Luomukselle.
Tietotekniikka oli kyllä vaikuttavaa, mutta valitettavasti ammatillinen näkemykseni oli, että se ei toiminut kovin hyvin. Dokumentaatio oli hieman sekavaa, ja etenkin älykortteja käyttävä järjestelmä tuntui monissa kävijöissä lähinnä aikeuttavan hämmennystä ja turhautumista, ja vievän huomion tietoteknisen osuuden yksinkertaisimmista ja oikein mainiosti toimivista elementeistä. Olin haaveillut tämän tyylisestä ratkaisusta meillekin, mutta nähtyäni sen toiminnassa täällä en ainakaan heti säntäisi käyttämään omaisuuksia siihen, että saisimme samanlaisen.
Muutoin museo oli hiton vaikuttava. Siellä oli mm. kokonainen sukellusvene, jossa sai käydä sisällä, sekä aivan erinomainen Titanic-näyttely, joka hyödynsi loistavasti kevyitä roolipelinomaisia elementtejä. Meille kaikille jaettiin pääsylippujen myötä hahmoksi Titanicin matkustaja, jonka kautta tasaisesti synkemmäksi ja pelottavammaksi käyvän näyttelyn seuraaminen oli paljon henkilökohtaisempi kokemus. Ilmeisesti sekaannuksen seurauksena sain naishahmon (koska eri kansallisuutta, sosiaaliluokkaa ja historian aikakautta voi toki pelata, mutta ei nyt herra nähköön sentään eri sukupuolta), ja vaikka sitä yritettiin ottaa minulta pois, en suostunut. Valinta oli oikea, koska viimeisessä huoneessa naiset ja lapset -henkinen seksistinen ja ikäsyrjivä pelastusveneidentäyttölogiikka jätti minut henkiin, mieheni sitä vastoin upposi laivan mukana. Selvästi voitin tämän näyttelyn.
Museossa kului lähes neljä tuntia. Sen jälkeen edessä oli shoppailua, duunijuoruilua ja lopulta paluu iltalaivalla. Kanssamatkustajajoukostani löytyi yksi sarjakuvaharrastava roolipelaaja, jonka kanssa bondasin nörttijutuista, ja yksi luolissa pari vuosikymmentä sitten käynyt kaveri, jolta koetin penätä valokuvia ja juttua seuran lehteen.
Viikonloppu, 24.-25.1. 2014
Ajankohdan musiikki: Survivor - Eye of the Tiger. Ehkä tätä ei kannattaisi koettaa laulaa karaokepelissä.
Toivuin työmatkasta juuri sopivasti tapellakseni hallintoasioiden kanssa. Koetin tehdä jotain oikeitakin töitä, mutta jatkuvasti kaikenlaiset byrokratiasirpaleet halvauttivat minut. Pakenin töistä heti kun kehtasin ja palasin pelinkirjoittamisen sekä sarjakuvien pariin.
Lauantaina Mörötti juhli 50-vuotissynttäreitään. Vaihteeksi bileet olivat aivan kodin lähellä, kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Naamiaisten kunniaksi olin pukeutunut Benedictin vermeisiin. Tuttuja oli paikalla vähemmän kuin olin kuvitellut, mutta onneksi sosiaalisesti aroille tarjolla oli gamifikoitunutta sisältöä. Bileet joissa kerätään pisteitä piirtämällä sarjakuvia, valehtelemalla ihmisille, tanssimalla ja laulamalla Singstaria sopivat minulle erinomaisesti. Pääsin myös vihdoin tutustumaan Artemis-peliin, jossa pelataan avaruusaluksen komentosiltaa. Pelin tavoite on jäljitellä Star Trekiä, mutta ainakin omalla osaamattomuustasollamme vaikutelma oli lähempänä Star Wreckiä. Vaan tosi hienolta peli kyllä vaikutti.
Viihdyin bileissä puoli kahteen. Seuraavana aamuna (tai no, iltapäivänä mutta kuitenkin) taivalsin taas Myllypuroon SRT-treenaamaan. Vaihteeksi kipeä käteni kiukutteli, ja sain tästä ihan hirveän ahdistuksen. Miten pirun kauan tämä vamma oikein kestää? Onko nyt oikeasti sopeuduttava siihen, että käsivoimat ovat mennyttä ja pitää selvitä jotenkin toisin? Tiedostin, että ahdistuksesta suuri osa johtui ravinnonpuutteesta, mutta sittenkin fiilikset olivat kotiin palatessa jokseenkin synkät.
Maanantai, 27.1. 2014
Päivän kuvat: Vallankumous Kiovassa
Mitä kauemmas pääsen atk-tuesta, sitä epätoivoisemmaksi käyvät maailman yritykset kiskoa minua takaisin sen pariin. Tämän päivän laitoskokouksen työhyvinvointikatsauksessa puhuttiin paljon siitä, miten tärkeää on, että ihmiset pyrkivät tukemaan ja auttamaan toisiaan sikäli kun töiltään ehtivät. Itse näin vaan vision loputtomasta jonosta avunpyytäjiä oveni ulkopuolella, joista osalla on asiaa joka minun kuuluisi selvittää ja osa notkuu siellä vaan, koska olen maineeltani ystävällinen ja avulias tyyppi. Ei käy. Pidän kiinni maineestani tylynä ja vihattavana ihmishylkiönä, ja saan oikeitakin töitä joskus tehtyä.
Kotona kirjoittelin ja piirtelin pelimatskua. Luulin olevani melkein valmis, mutta olin selvästi erehtynyt. Pelinkirjoittamista voi tehdä loputtomasti.
Tiistai, 28.1. 2014
Päivän IT-henkinen aikataulu: Romaanikilpailun piti päästä yleisöäänestysvaiheeseen tammikuussa 2014. Eipä taida päästä.
Neljän tunnin palaverin jälkeen pakenin tekniikan pariin. Museo oli taas työympäristönä liian hälisevä, joten siirryin kotiin. Kumma kyllä, jo kymmenen minuutin kävely ulkona toi järkeviä ratkaisuideoita uppiniskaiseen tekniseen pulmaan. Ihan kuin työtuolissa istuminen ei olisikaan tehokkainta käyttöä aivoille.
Kun työt loppuivat, katsoin epätoivoisena piirrosvuorta, joka seuraavaa peliä varten vielä tarvittaisiin. Toteutin kaksi ekaa kuvaa, vielä noin kahdeksan jäljellä. Huh.
Keskiviikko, 29.1. 2014
Päivän antisankari: Lelouch
Piirtelyn lomassa katselin animea, ja vaihteeksi löysin taas sarjan jota pidin. Odotin Code Geassilta tympeitä, itkeviä koulupoikia ja hysteerisiä koulutyttöjä, mutta sen sijaan sarjan päähenkilö olikin amoraalinen megalomaanikko, joka välittömästi saatuaan suuren voiman alkoi käyttää sitä vailla suurempia estoja. Olin hakenut mechasarjaa, en vaihtoehtotodellisuus-, koulu- ja superpahistarinaa, mutta kyllä nämäkin kelpasivat.
Seuraavan pelin vaikein kuva pitäisi vieläkin piirtää. Pääsin sentään luonnostasosta ääriviivoihin. Oikeasti pitäisi kyllä piirtää kuva aivan muusta asiasta, erilainen ja vaikeampi kuin mikään mitä olen tähän mennessä tehnyt. Ehkä sitten yöllä ennen peliä.
Torstai, 30.1. 2014
Päivän käsittämättömyys: Google Analytics. En jaksaisi tätäkään.
Tavoitteeni on töissä varate itselleni ainakin puoli päivää teknillisiin asioihin palveluiden eheyden ja jäljellä olevien sanitypisteiden varjelemiseksi. Tämä ei tietenkään aina toimi, ja tänään puoli päivää rutistui poleen tuntiin. Ei ihan hyvä minkään asian kannalta.
Kotona piirsin viimein väkisin yhden kuvan jota olin vältellyt. Sen jälkeen ohjelmassa oli Breaking Badin neljännen kauden loppu. Ei tunnu siltä, että sarjaa olisi mitenkään tarpeellista tästä enää jatkaa, mutta kai viides kausi silti on katsottava.
Perjantai, 31.1. 2014
Päivän köysitemppu: Solmun ylitys silmät sidottuna. On tehty ennenkin, mutta aina varsin hyödyllinen harjoitus.
Kehityskeskustelu oli hieman nolostuttava kokemus. En nyt oikeasti ole vielä uudessa työssäni ehtinyt olla niin kauan, että keskustelulle olisi tarvetta, joten lähinnä kuuntelin kun minua kehuttiin. Oli vähän vaikea pitää pokkaa kohdassa, jossa sosiaaliset taitoni saivat ylistystä. Keneenhän minut oikein on sekoitettu...
Töiden jälkeen mentiin seinälle roikkumaan köysissä. SRT sujui vähän nolon alun jälkeen aika kelvollisesti, ja yllättäen jopa kestävyyttä tuntui löytyvän. Omituinen osaamisen harhakuvitelma minuun on tämänkin toiminnan suhteen pesiytynyt, eikä oikeastaan pitäisi kun katsoo mistä kaikesta ei ole hajuakaan.
Köysitreenien jälkeen Konalassa pelattiin Cave-lautapeliä. Se oli hämmästyttävän mukaansatempaava luolatutkimusseikkailu, varmaan luolaisimpia kokemuksia jota voi maan pinnalla saada. Olisin voinut pelata tätä vaikka miten monta tuntia. Mutta lopulta luola tuli tutkittua. Kotiinpaluu tapahtui armottoman lumituiskun läpi. Bussissa humalainen keski-ikäinen alkoi haastaa riitaa humalaisen teinikolmikon kanssa, ja meno oli heti kuin apinalaumasta repäisty. Kaikki osallistujat olivat niin ärsyttäviä ja huonosti käyttäytyviä, että huomasin toivovani jokaisen heistä vaan nuupahtavan lumihankeen ja paleltuvan hengiltä.