Joulukuu 2013: Ylivertaista koordinaatiota
Sunnuntai, 1.12. 2013
Päivän supersankarinimi: Doctor Concept
Pikkujoulujen rauniot siivottiin pikaisesti pois näkyviltä, ja iltapäivästä pelattiin sitten Invinciblen neljäs numero. Se oli ehkä monimutkaisimpia yksittäisiä pelisessioita koskaan: kaksi pelinjohtajaa koordinoi seitsemän pelaajahahmon edesottamuksia epälineaarisesti etenevässä stabiilissa aikasilmukassa, ja koetti olla aiheuttamatta paradoksia, joka tuhoaisi koko pelin maailmankaikkeuden.
Olin odottanut pelin epäonnistuvan kauhealla tavalla, mutta sen sijaan se toimikin erinomaisesti. Vaihteeksi pääpaino oli juonella eikä sosiaalihömpällä, mutta jälkimmäistäkin saatiin hieman. Tällaisenaan pelistä voisi kirjoittaa malliskenaarion aikamatkailun käyttämisestä roolipeleissä, koska pari oivaltamaamme kikkaa toimivat todella mainiosti. Tosin viime kädessä tuntui siltä, että pelaajilta itseltään tuli ratkaiseva päätös todella käynnistää tapahtumaketju joka aikasilmukan synnytti - en tiedä lainkaan, mitä olisimme tehneet jos näin ei olisi käynyt.
Ollakseen pelkkä välityönomainen pelikampanja, Invincible on kyllä tuottanut todella erinomaista peliä sekä opettanut monia hyviä asioita roolipelaamisesta. Lisäksi, tähänkin peliin oli selvinnyt paikalle seitsemästä pelaajasta kaikki seitsemän. En koskaan opi käsittämään ihmisten aikatauluja.
Maanantai, 2.12. 2013
Päivän syyllisyydentunne: Pitäisi varmaan olla töissä. Mutta kun on lomapäivä. Argh.
Tämä päivä oli lomaa töistä, joten käytin sen kirjoittamalla peliraporttia ja tekemällä vähän ostoksia matkaa varten. Illasta livahdin Kallioon hahmonsuunnittelukokoukseen Juhanan alkavaa Verikartta-vampyyrikampanjaa varten. Hahmokonseptistani tuli ihan jännittävä, tosin en ole varma sainko sitä ilmaistua selkeästi kanssapelaajilleni.
Tiistai, 3.12. 2013
Päivän vakiovalitus: Juuri nyt ei ehtisi olla poissa töistä koska jne
Aamun palaverissa julistettiin sitten tiiminvetäjän paikka avoimeksi, ja olin toinen hommasta kiinnostuneista. Oikeasti kumpikaan meistä ei varmaan halunnut hommasta mitään muuta kuin mahdollisen palkanlisäyksen, varsinaiset esimieshommat olisivat molemmille korkeintaan distraktio oikeista töistä. Ei optimaalisin tilanne, mutta minkäs teet. Tarkemmin kanssahakijani kanssa juteltuani tulin siihen tulokseen, että olen luultavasti onnellisempi ja tiimillä menee paremmin jos en hommaa saa.
Kotona pakkasin luolakamat laukkuihin. Omituinen matka-ahdistus iski ja tajusin, että intoni mennä minnekään maan alle oli lähellä nollaa. Käteni oli yhä vaan kipeä, mikä tarkoitti etten voisi tehdä juuri mitään oikeasti kiinnostavaa ja monia helppojakin asioita pitäisi lähestyä varoen. Jotenkin tämän tajuaminen lähes tuhosi kykyni tehdä mitään. Sain lopulta kamat heitettyä kasseihin; sitten käperryin naurettavan varhain petiin ja nukahdin ennen kahdeksaa.
Keskiviikko, 4.12. 2013
Päivän teema: Ylipätevät "aloittelijat"
Olen saanut täydet 8 tuntia unta ennen pöljän aikaista aamuherätystä, ja silti olo kentällä on aika kuollut. Reissuun on lähdössä kokonaista 8 suomalaista, aivan valtava porukka. Mukana on kaksi ekakertalaista Aki ja Pasi, ja olen itse ottanut vastuulleni heidän käyttämisensä aloittelijaystävällisillä retkillä. Muulla ryhmällä on kunnianhimoisia suunnitelmia käydä Ogof Draenenissa ja Daren Cilaussa.
Oma intoni matkustaa ei ole suuri, lukemisena oleva Hyperion pysyy yhä aika tympeänä ja lentokone on ahdas. Perillä meillä on ehkä pienin standardikokoinen auto koskaan, ja joudumme matkustamaan aika tavalla polvet suussa.
Ajan koko matkan Gatwickilta SWCC:lle. Gatwickin saapumisproseduurit ovt kyllä Heathrow'ta nopeammat, mutta etäisyys on vastaavasti pidempi. Ota tässä nyt sitten selvää siitä, kumpi olisi kätevämpi. Kumpaakin voi selvästi käyttää.
On jo pimeää kun saavumme perille tyhjälle luolajamalle, mutta innokkaat matkalaiset tahtovat vielä samana iltana ensimmäiselle retkelleen. Itse en vallan puhku innosta, mutta en aio kyllä retkeä torpatakaan. Viiden hengen delegaatio singahtaa OFD II:n yläsisäänkäynnistä sisään iltaseitsemältä.
Maan alla käytännössä unohdan kipeän käteni ja matkauupumukseni. Vaikka tämä on varmaan kahdeskymmenes kertani näissä osissa luolastoa, on tämä kukkulan alainen sokkelo edelleen hieno ja rakas. Corkscrew on hilpeä, Salubrious Streamin rotko upea ja President's Leap vaatii yhä tarkkuutta. Ekakertalaisemme selviävät mainiosti niin kunnon kuin älyn puolesta.
Juoksemme peruskierroksen kolmessa tunnissa. Jarkko toimii peränpitäjänä, minä selitän, opetan, opastan, ja suoritan pakollisen hetkellisen hämmentymisen sokkelossa Maypole Inletin vieressä. Olen aika rapakunnossa, mikä ei ole minkäänlainen ihme. Vaativammat retket eivät tällä hetkellä varmaankaan onnistuisi.
Mökille palattuamme laadimme seuraavan päivän ohjelmaa. Siitä on tulossa omalta osaltani aika reipas, saa nähdä miten jaksan moisesta suoriutua. Luolamökki on jäätävä, kuten aina talvisin. Sittenkin tämä matka on alkanut selkeästi paremmin kuin viime vuoden vatsatautifarssi.
Torstai, 5.12. 2013
Päivän pelottelu: Satapäin lepakoita Agen Allwedin sisäänkäynnillä
Puolet ryhmästämme suuntaa Agen Allwedin luolaan vajaan tunnin ajomatkan päässä, mutta minulla jatkuu perusretkien vetäminen. Vuorossa on OFD I, jossa vesi on varsin matalalla. Peruskierros vedetään rauhallisella tahdilla kolmessa tunnissa, mutta sen jälkeen katraani haluaa lisää luolaa. Olen luvannut viedä heidät Cwm Dwriin, vaikka kyseinen kolo ei yhtään minua kyllä huvittaisi.
Suorittaessamme välitankkausta Velma soittaa. Aggy on ollut niin täynnä lepakoita, ettei sinne voinut mennä kovin pitkälle. Hän tarjoutuu vetämään Cwm Dwrin retken sijastani, ja tartun tähän. Minun haluni lähteä katsomaan, miten kipeä käteni selviää sisäänkäyntipuken kiipeilystä on suunnilleen nolla. Niinpä jäämme odottelemaan Aggyn ryhmän saapumista. Harvey on saapunut luolamökille, ja rupattelen hänen kanssaan Yorkshiren luolista.
Nuoremmat harrastajamme - Aki, Pasi ja Tor - ovat raivoisan innokkaita tekemään vaativampia retkiä. Normaalisti pyrkisin tarjoamaan heille juuri mitä he haluavatkin, mutta nyt en usko pystyväni siihen. Annan Velman viedä heidät Cwm Dwriin, ja kun ryhmä palaa sieltä voitokkaana, kuulen ensimmäistä kertaa eläessäni ihmisten kehuvan sitä hemmetin ahdasta sokkeloa.
Seuraavan päivän ohjelmassa on Daren Cilau, ja näyttää siltä, että aivan kaikki ovat menossa sinne. En itse ole edes harkinnut asiaa, mutta karttojen katseleminen ja suunnitelmien kuunteleminen nostaa omaakin intoani kokea "the worst cave in the world". Pitäisiköhän lähteä mukaan?
Perjantai, 6.12. 2013
Päivän havainto: Walesilaisilta opitut huonot tavat tekevät minusta vähemmän kuin optimaalisen aloittelijaoppaan
Aamuun mennessä olen päättänyt kantani Daren Cilau -retkeen: ei tänään. Kipeän käteni kanssa minulla ei ole juurikaan virhemarginaalia jos vastaan tulee jotain odottamatonta, ja olisin helposti retkelle enemmänkin haitaksi kuin hyödyksi.
Ympärilläni ihmiset suorittavat energiatankkausta eeppistä retkeä varten. En voi väittää, etteikö minua harmittaisi etten ole lähdössä heidän mukaansa, mutta sentään tämä vastaa suunnitelmia, joita minulla oli ennen matkaa.
Vaan - yhtäkkiä erään luolapapan antama varoitus Daren Cilausta muuttaa suunnitelmaa. Ilmeisesti läpireteki olisi todella vaikea tehdä, reitti uloskäynnille ei löydy aivan heittämällä, eikä kukaan paikallaolevista osaa kertoa, miten tämä reitti löytyisi. Palaverin jälkeen tiimi päättää siirtää retken seuraavaan päivää, koska tänä iltana paikalle tulisi varmasti joku, jolta voisi kysyä ohjeita.
Tänäänkin pitää jotain tehdä, ja Aki ja Pasi ovat kaivanneet läpiretkeä. Niinpä päätämme tehdä OFD:ssä pitkään kulun yläsisäänkäynniltä alasisäänkäynnille virtaa pitkin. Meitä on kahdeksan ja kaikki haluavat mukaan, joten jakaudumme kahteen ryhmään ja alamme heittää kamoja kasaan.
Päädyn ensimmäisenä lähtevän ryhmän vetäjäksi, koska olen ainoa joka on kulkenut luolan osia tähän suuntaan aiemmin. Suunnistusongelmia ei pitäisi pitkään aikaan olla, pulmat ovat enemmän kiipeilyllisiä. Olen syönyt aivan liian kevyen aamiaisen, koska oletin tänään pitäväni vapaapäivän. Heitän nopeasti ravintoa naamaan ja orientoidun laiskottelun asemasta reippaaseen retkeen.
OFD II - Cwm Dwr: Virrassa
Varsin nopeasti olemme liikkeellä. Singahdamme yläsisäänkäynnille ja menemme melkoista vauhtia ylähallien läpi Salubrious Streamin alkuun. Juostessa on tullut vähän kuuma, mutta virta viilentää.
Maypole Inletissä nakkaan köyden kiven ympäri ja liu'un alas kuilua. Meidän tiimimme jättää köyden paikalleen seuraavalle porukalle, jonka äänet kuuluvatkin suikeron yläosasta siihen mennessä kun kaikki meistä ovat alhaalla. Kiemurtelemme suikeroa pitkin alavirtaan, kunnes pääsemme putoukselle, jossa tänne kerääntynyt vesi syöksyy alas päävirtaan.
OFD II:n virtauskäytävä on edelleen kauneimpia osia tässä luolassa. Pelkkää veden teräväreunaiseksi hiomaa mustaa kiveä, ei irtolohkareita, ei tietoakaan mudasta tai pölystä. Vaikka käytävä ei ole leveä, se on ainakin 15 metriä korkea; katto katoaa seinien poimuihin. Vesi on kirkasta, ja vaikka alempana sanoisin sitä olevan vähän, täällä sitä on juuri sopivasti.
Kahden eilisen päivän harjoitusretkien jälkeen tämä on oikeaa luolailua. Virrassa kulkeminen vaatii sopivasti tarkkaavaisuutta, ja välillä vastaan tulevat syvemmät kohdat pitää ylittää uimalla. Liikkuminen on kuitenkin niin ripeää, että kylmä ei uhkaa.
Ehkä puolen tunnin jälkeen vesi sukeltaa alas hurjan näköisiä puolentoista metrin korkuisia koskia, mutta parin metrin kiipeily johtaa meidät pois virrasta. Arvelen, että on helpompaa tulla takaisin kuivasta kuin koskien alta, joten johdan tiimin ylös kuivaan käytävään pitämään hetken taukoa. Tämä saattaa olla Great Oxbow, jonka kautta kierretään virrassa oleva kattoon asti veden täyttämä kohta. Jos näin on, se on myös kohta jossa olemme ensimmäiseksi sopineet tiimiemme tapaamisen.
Ei kulu kymmentäkään minuuttia kun toisen ryhmän valot näkyvät. Miri ja muut kiipeävät niinikään ylös kuivaan. On tämä Great Oxbow, joten meidän ryhmämme voi jatkaa eteenpäin. Kierrämme vähän aikaa kuivaa, mutkittelevaa käytävää kunnes virta alkaa taas kuulua.
Takaisin veteen. Virtakäytävä on täällä hieman kapeampi, virtaus kovempi ja uimakuoppia tulee enemmän. Neopreenisukkani vetelevät viimeisiään, jalat palelevat, mutta muuten lämpötila on juuri sopiva. Tahtimme on nopeahko, mutta mitään merkkejä väsymyksestä ei tunnu.
Virtauskäytävä tuntuu lyhyemmältä kuin aiemmilla kerroilla. En ole mitenkään hyvässä kunnossa, mutta taidot ja itseluottamus ovat kohdallaan. Oloni on oikeasti aivan mahtava. Ensimmäistä kertaa milloinkaan johdan ihan oikeaa läpiretkeä, kuljen ensimmäisenä virtauskäytävässä ja vastuullani on koko oman ryhmäni turvallinen läpikulku. Toki tämä ei ole mitenkään vaarallinen retki, ja perässä tuleva toinen ryhmä lisää turvallisuutta.
Ohi Marble Showersin, ohi First River Chamberin, matalaan konttausosioon ja sitä kautta Confluencen kivelle. Olemme saavuttaneet Cwm Dwrin pohjan, jonne pysähdymme syömään eväitämme ja tyhjentämään vettä saappaistamme. Matka sisäänkäynniltä tänne on vienyt vain kaksi tuntia. Olemme liikkuneet todella nopeasti. Matalalla oleva vesi sekä pieni ryhmäkoko ovat toki auttaneet.
Cwm Dwr - OFD I: Kohti uloskäyntiä
Toinen ryhmä ilmestyy luoksemme Confluencella. Olemme päättäneet tavata täällä siltä varalta, että ryhmiä haluttaisiin uudelleenjärjestellä - jos meistä jotkut olisivat todella väsyneitä, he voisivat poistua Cwm Dwrin kautta. Kukaan eie kuitenkaan tahdo lähteä tästä kohdasta ylös, joten lähden vetämään koko kahdeksan hengen letkaa ei ylös Cwm Dwrin sokkeloihin vaan pohjan tasolla pysytellen kohti Diver's Pitchiä. Luolakarttaa ei mukana ole, joten seuraan muistikuviani ja arvioitani suunnasta. Käännyn aina vasemmalle järkevän kokoisen käytävän nähdessäni, ja pian olemme Diver's Pitchin juurella.
Kahdentoista metrin varmistamaton kiipeily ylös sujuu puolitoistakätisenäkin vaivattomasti, joskin ryhmämme kokemattomia kiipeilijöitä pitää hieman neuvoa ja rohkaista. Ehkä tähän olisi pitänyt asettaa varmistusköysi, koska putoamisella olisi todella huonot seuraukset. Mutta kaikki saadaan ylös, ja seuraavaksi pääsemme sarjaan ahtaita möyrintöjä. Luolasäkki selässäni on täällä ärsyttävä taakka. Jonain päivänä vielä olen täällä ilman säkkiä, mutten selvästikään tänään.
Vähäisen hakemisen jälkeen Letterbox löytyy. Olen ainoa, joka on koskaan kulkenut tästä tähän suuntaan, ja kieltämättä reitti on hieman hankala. Letterbox on matala, leveä ryömintä joka aukeaa suoraan kuiluun jossa ei ole minkäänlaisia jalan- tai kädensijoja. Menen ensimmäisenä, asetan pulttiin slingin ja kiepautan itseni sen avulla roikkumaan kuilun reunasta vieressä olevalle jalkaotteelle. Muiden tullessa asetan yksi kerrallaan heidän jalkansa slingiin ja opastan heidät samoille jalkaotteille. Ryhmän järjestys kääntyy, Velman ryhmä ottaa johdon ja minusta tulee nyt peränpitäjä. Olemme OFD I:n laitaosissa, seuraavaksi pitää päästä takaisin virtaan.
Seuraa ehkä tunnin verran ryömintää, kiipeilyä ja änkeytymistä ahtaissa, pölyisissä ja piirteettömissä käytävissä. Tunnistan paikkoja satunnaisesti, mutta navigoinnin kannalta olen hieman hukassa. Pwll Twll on selkeimmin tuntemani paikka. Ryömintää on enemmän kuin muistan, ja tajuan, että oikeasti puolitoista kättä haittaa ryöminnöissä selkeästi enemmän kuin kiipeilyssä.
Connectionin jälkeisessä Hush Sumpissa vesi on älyttömän matalalla, ja sitä käydään katselemassa. Itse keskityn olemaan energiatehokas ja istumaan paikallani kun ryhmä ei etene. Lopulta yksi kerrallaan ihmiset kiipeävät lohkaretukokseen, joka jotenkin tuntuu todella raskaalta. Vääntäydyn sen läpi Boulder Chamberiin. Olen ryöminyt ja pönkinyt aivan tarpeeksi tälle retkelle. Avarammat tilat ovat luksusta, pölyn ja mudan jälkeen virta on parasta terapiaa.
OFD:n alasisäänkäynnillä olemme kaikki koossa. Koko retki on vienyt viisi tuntia. Viisi! Tikettiimme olimme varanneet kaksitoista, ja vaikka se olikin täysin eksessiivistä, olisin pitänyt seitsemää tämän retken alarajana. Olo on kyllä väsynyt, muttei tunnu lainkaan siltä että olisimme menneet mitenkään mahdotonta vauhtia. Logistiikkamme vaan oli mainiota, emmekä missään vaiheessa menneet pahasti väärään suuntaan.
Ulkona on pimeää ja sataa hiljakseen lunta. Talviyössä kahdeksan luolaharrastajaa nousee laaksosta kukkulan huipulle, vaihtelevan väsyneinä mutta erittäin tyytyväisinä.
Iltatoimet
Ruokailun ja varustehuollon jälkeen päädyn istumaan Ancient Briton -pubiin neljän muun kanssa. Jutut ovat luolaisia, kiipeileväisiä ja sukeltavaisia. Uudet jäsenemme ovat edelleen täynnä energiaa ja Daren Cilaun retki palaa huomiseen ohjelmaan. Minulle tämän päivän ryömintä taas on vakuuttanut, etteivät ryöminnät ole juuri nyt minua varten. Mutta sittenkin, 2-to-1 -retki on onnistunut erinomaisesti ja vakuuttanut minut siitä, että pystymme tekemään itseksemme vaikka mitä.
Lauantai, 7.12. 2013
Päivän tuhannen mailin katse: Price's Digistä palaavat luolailijat
Luolamökki on illan ja yön aikana täyttynyt ihmisistä. Tuttuja juoksee vastaan kasapäin ja eilisen pulmat Daren Cilaussa alkavat selvitä. Minua tämä koskettaa vain periferaalisesti, koskapa vietän tänään vapaapäivää.
Taas kerran suomalaiset kantavat säkkikaupalla rahaa Starless Riverin kauppa-autoon, ja saavat vastineeksi säkkejä, haalareita, SRT-roinaa ja muuta sälää. Minun mukaani tarttuvat uudet neopreenisukat, uusi ylävaljas ja uudet polvisuojat. Selviän suhteellisen vähällä. Moni muukin tavara houkuttaa, mutta itsehillintäni pitää.
Ostosvillityksen jälkeen valtaosa ihmisistä singahtaa Daren Cilau - Price's Dig -läpiretkelle. Jään itse mökille viettämään vapaapäivää. Pakotan itseni lukemaan ikuisuuden kesken olleen Hyperionin loppuun ja seuraan sivusta luolapelastusharjoitusta. Joissain toisissa oloissa voisin lähteä maan allekin kantamaan paareja, mutta en tänään.
Illan tullen ohjelma muuttuu sosiaalisemmaksi. Long Common Roomissa jutellaan luolaisia ja katsotaan videoita Llygad Llwchwristä sekä Ogof Draenenista. Puolenyön aikaan luolaan menneetkin selviävät paikalle, väsyneinä ja aivan uskomattoman mutaisina. Ilmeisesti Daren Cilaun ryöminnät ovat vielä varsin kevyttä menoa verrattuna Price's Digin ympäristön helvetillisiin lohkareikkoihin ja äärimutaisiin kiipeilyihin. Lisään Price's Digin listalle kohteistani, joihin ei pidä milloinkaan mennä.
Sunnuntai, 8.12. 2013
Päivän tilannekuvaus: Yksi autoista on rikki ja yksi tiimistä sairaalassa. Totuudenmukainen, mutta harhaanjohtava.
Herään aamulla hyvin varhain ja ryhdyn suorittamaan velvollisuuksiani. Koska minua ei tänään tarvita luolassa, ja koska ei ole luvassa mitään retkeä jonka nimenomaan haluaisin tehdä, olen eilisiltana ilmoittautunut tämän päivän Duty Officeriksi. Velvollisuuteni on kerätä mökin käyttömaksuja, jakaa luolien avaimia, huolehtia siitä että ryhmät palaavat ajoissa, myydä krääsää ja tehdä muuta tukitoimintaa. Tämä käytännössä sitoo minut SWCC:lle koko päiväksi, mutta se ei ole minulle mikään ongelma: olen jo saanut tältä matkalta hyvän retkikokemuksen, ja syyllisyys päivystysvelvollisuuden väistämisestä on kalvanut minua pitkään.
Duty Officerin homma ei ole hohdokasta, mutta entiseltä helldesk-orjalta simppeli käytännönläheinen koordinointi hoituu rutiinilla. Jahtaan ihmisiä ja kiskon heiltä rahoja, tappelen yliopistoluolailijoiden kanssa maksuista, pidän puolella silmällä avainkaappia sekä taulua johon retket merkitään.
Eiliset Daren Cilau -veteraanit olivat alunperin aikoneet tänään lähteä Dan yr Ogofiin, mutta retki oli väsyttänyt heidät niin totaalisesti, ettei tästä ollut toivoakaan. Niinpä DYO:iin päätyy menemään vain eilen niinikään vapaapäivän viettänyt Tor. Muut menevät kevyelle retkelle Porth yr Ogofiin.
Viikonlopun ensimmäinen luolaonnettomuuskin koetaan, kun DYO:n ryhmässä tulee nyrjähtänyt nilkka - ei pelastusta vaativa, mutta varmuuden vuoksi sairaalaan tarkistettavaksi lähetettävä kuitenkin. Mitään sen pahempaa ei tapahdu, mutta otan tämän hyödyllisenä oppimiskokemuksena lähimmän 24h päivystävän sairaalan sijainnista (Morriston, A4067:n ja M4:n risteyksestä vähän matkaa länteen). Potilaskuljetukseen nakitetaan Stevie, joka on liian kiltti kieltäytyäkseen.
Vastoinkäymiset päivältä eivät lopu tähän. Ensimmäinen joukkue Porth yr Ogofista palaa, toiselta tulee tekstiviesti rengasrikosta. Vararenkaan voimin auto saadaan kyllä SWCC:lle, mutta sillä ei millään ajeta Lontooseen. Huomenna pitää aamusta käydä ensin vaihtamassa rengas.
Illan tullen lasken Duty Officerin viitan harteiltani, ja sen mukana näköjään myös aivoni menevät nukkumaan. Pystyn juuri ja juuri hakemaan Torin ensiavusta, mutta muuten kaikki kuolaamista monimutkaisemmat kognitiiviset toiminnot tuntuvat pysähtyneen. Pakkaaminen kotimatkaa varten ei ole aikoiin ollut näin haastavaa.
Maanantai, 9.12. 2013
Päivän juoma: Ekstratumma suklaakaakao. Näytti jonkinlaiselta suklaasingulariteetilta.
Eka auto suuntaa itää kohti jo aamuyhdeksältä päästäkseen rengasvaihtoon Neathissa. Oma autokuntani viimeistelee loppusiivouksen, lukitsee ovet ja lähtee melko pian perään. Matkalla Lontoota kohti poikkeamme normaalin huoltisruokailun lisäksi Hungerfordin pikku(?)kaupungissa shoppailemassa matkamuistoja. Sympaattisia englantilaisia kaupunkeja ei olekaan vielä tähän retkeen mahtunut.
Gatwickin autovuokraamo on hieman jännittävä löytää, mutta erinomaisella koordinaatiolla osumme sinne silti vain minuuttia ennen kuin toinen tiimi kurvaa paikalle. Selvittyämme tyypillisen epäintuitiivisista ja ihmisarvoa loukkaavista alkumuodollisuuksista turvatarkastuksen tuolta puolen löytyy aivan mahtava kahvila, jossa ängemme itsemme täyteen hedelmämehuja, kakkuja ja leipiä.
Lento kotiin menee Plague Inc:iä pelatessa ja retkiä kelatessa. Oli tämä kyllä onnistunut matka, jo pelkästään 2-to-1 -läpiretken takia. Tuoreet luolaseuralaisemme ovat kyllä niin helkkarin päteviä, että taidan ehdottaa heille että he vastaisuudessa etsivät itselleen saman tasoista seuraa; ainakin itse koen olevani vaan tarpeetonta painolastia heidän retkillään.
Helsingissä taksijono on kilometrin pituinen, joten poistun lennokkikentältä bussilla. Vuorokausi vaihtuu, saavutan 41. syntymäpäiväni. Syntymäpäivälahjana kotona petissäni on yllätystyttö. Useammat ulkomaanmatkat saisivat päättyä tällä tavoin.
Tiistai, 10.12. 2013
Päivän miljöö: Kiertorata
Olisin mieluusti pitänyt tämän päivän vapaata, mutta kasa palavereita ajoi minut jo töihin, vieläpä aamuysiltä. Hulluutta tällainen. Olin koko päivän vähän epäskarppi, mutten sentään täysin tuhoisa.
Illalla päätin juhlistaa syntymäpäiviäni käymällä leffassa. Vihdoin selvisin katsomaan Gravityn, vieläpä 3D-versiona. Heti ensimmäisestä otostaan elokuva suunnilleen tyrmäsi minut, eikä se hetkeksikään muuttunut vähemmän kauniiksi tai intensiiviseksi. Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että tämä leffa mullistaa aivan täysin sen, miltä elokuvien kuuluu näyttää, enkä ole tästä eri mieltä. Fysiikkaa, mikropainovoimaa, kovaa scifiä (ei täysin virheetöntä mutta who cares) ja enemmän todella henkeäsalpaavaa menoa kuin viidessä tavallisessa vauhdikkaassa leffassa. Gravity oli upea, aivan mittaamattoman upea. Jos et ole sitä vielä katsonut, mene heti.
Keskiviikko, 11.12. 2013
Päivän leffa: Avengers. Loki on ehkä paras leffapahis vuosikymmeniin.
Koko päivä kului Lajitietokeskuksen palveluita esittelevässä seminaarissa. Kun olimme esitelleet mainioita ratkaisujamme, tajusin että ääneni alkoi kadota. Kotiin päästyäni olin melkoisen kuollut. Liekö tämä Mirillä aiemmin ollut turborutto tai jotain lentokentältä poimimaani, mutta se pudotti minut petiin varsin tehokkaasti.
Vaan kerrankin tauti päätti iskeä vasta loman ja pakollisen työjutun jälkeen. Nyt minulla oli periaatteessa ikkunaa sairastaa, joten kääriydyin vällyihin ja annoin Netflixin viihdyttää itseäni. Sain kuumeilusta huolimatta matkatavarat purettua, huoneen siivoaminen saa odottaa.
Torstai, 12.12. 2013
Päivän tyhmä leffa: Olympus Has Fallen
Eilisen jälkeen en edes yrittänyt mennä tänään töihin. Makasin kotona, piirtelin vähän ja tein netin kautta simppeleitä hommia joihin keskittymiskyky riitti. Näitä ei ollut kauheasti. Pirun flunssa.
Viikonloppu, 13.-15.12. 2013
Ajankohdan mielipidekirjoitus: Not Even Kidding About Any of This - Mikki jyrähtää peliskenen idiooteille
Nimellisesti olin flunssassa, mutta oikeasti tein töitä hallinnollisen vesakkoharvennuksen parissa. Se oli hyvin raskasta. Iltaa kohti valuin duunien parista System Shock 2:n pariin, joka oli vielä 14 vuoden jälkeenkin aivan mainio pelikokemus.
Lauantaina heitin naamaan flunssalääkkeitä ja taivalsin Turkuun. Käytin junamatkan piirtelemällä, perillä hakeuduin Cosmiciin tapaamaan kavereita.
Sunnuntaina vedin sitten peliä. Invinciblen viides numero oli kolmen pelaajan aikamatka lähimenneisyyteen. Edellisen pelin jälkeen en oikeastaan enää olisi tahtonut käyttää stabiileja aikasilmukoita, mutta tämän pelin idea oli lähtenyt pelaajista, joten mikä minä olin sitä torppaamaan? Peli oli vähän ekspositiopainotteinen ja hieman kiskoilla kulkeva, kuten aikasilmukoita käsittelevät skenaariot tahtovat olla, mutta oli sillä silti myös ansioita. Lisäksi sain pelaajahahmot paikalle seuraamaan keskustelua, joka oli alkuperäinen inspiraationi koko kampanjaan.
Juna Helsinkiin oli nukuttava kokemus. En selvästi ollut vielä aivan kunnossa, kun pelinjohtaminen oli väsyttänyt ihan täysin. Kotona tietysti oli taas jälki-inspiraatio joka piti painia nurin jotta olisin saanut nukuttua.
Maanantai, 16.12. 2013
Päivän vihollinen: Kyborgisalamurhaaja. Mieluummin kohtaan näitä kuin yliopiston byrokratiaa.
Tappavan työpäivän jälkeen koetin rentoutua System Shock 2:n avulla. Tämä oli tietysti virhe, koska SS2 ei ole millään tavalla rentouttava peli. Se on edelleen ahdistava, painostava ja hellittämätön, ja muutaman tunnin pelaamissession jälkeen hermoni olivat aivan raunioina. Mutta enpä ajatellut työasioita.
Olin jo toivonut käteni parantuneen, mutta muutama tunti tietokonepelejä osoitti minun olleen tässä väärässä. For fuck's sake. Pystyn vetämään OFD 2-to-1 -läpiretken ilman ongelmia, mutten käyttämään hiirtä? Ehkä pitäisi vaan alkaa suosiolla taas kiipeillä ja päättää, että ongelma on ainoastaan liian vähän liikunnan aiheuttama.
Tiistai, 17.12. 2013
Päivän funktio: preg_match(), joka tietty toimii eri tavoin kuin ereg(), jonka se korvaa
Eilisen hallinnollinen taisteluväsymys teki tilaa tekniselle turhautumiselle, kun tajusin, että php-viritys jota olin yrittänyt saada toimimaan ei luultavasti ilman massiivista uudelleenkoodaamista tulisi mitenkään pelittämään. Ja tietysti dedis koko virityksen toimintaan saattamiselle oli vuoden loppu. Huoh.
Kotona vähät välitin kipeästä kädestäni, ja heittäydyin piirtämisen pariin. Sain aikaan hauskan kansikuvan edelliselle pelille, sekä kasan tarpeellisia ja vähemmän tarpeellisia hahmokuvia. Piirtäminen tuntui luonnistuvan hyvin, ja illan viimeisen kuvan jälkeen huomasin miettiväni, olisiko minun enää koskaan mitään järkeä pelauttaa mitään, mihin ei tarvittaisi energistä värikuvitusta.
Keskiviikko, 18.12. 2013
Päivän pohdinta: Huomaisikohan kukaan, jos kävisin vaan polttamassa yhteistyökumppanin museon, niin ettei tarvitsisi enää olla tekemisissä niiden kokoelmanhallintajärjestelmän kanssa?
Turhauttavan ja epäintuitiivisen systeemin kanssa tappeleminen vei täydellisesti mehut. Olin kuvitellut kirjoittavani peliä tai piirtäväni illalla, mutta sain aikaan vain pari luonnosta ja romukoppaan joutavia ideoita. Paras saavutus oli oivallus siitä, että eräs juoni siirretään kampanjasta toiseen, koska se ei sovi sävyyn. Kun vaan saisi toista kampanjaa pelautettuakin joskus.
Torstai, 19.12. 2013
Päivän ostokset: Not the Robots ja Dishonoredin DLC:t. Näiden parissa joulu on viihtyisä. "'Not the Robots' is a stealth roguelike where you eat furniture." Tuo lause riitti ostopäätöksen perusteeksi.
Aamulla sain viimein vihoviimeisen tietokantavirityksen toimimaan välttävästi. Sen jälkeen syöksyin puolentoista tunnin palaveriin purkamaan sydäntäni, ja loppuiltapäivän käytin koomassa. Päivittelin muutamia palvelimia, mutta kovin produktiivinen en oikeasti ollut.
Illalla pelailtiin viimein Shadowrunia. Sessio oli valitettavasti varsin lyhyt, pidempäänkin olisi ollut energiaa. Mutta örkkihahmoni, joka lopulta on kombo Miles Naismithia ja Henry Rollinsia, oli kyllä heti alusta alkaen juuri kuten pitikin. Hahmokonseptin toimivuus heti alusta on parasta.
Viikonloppu, 20.-22.12. 2013
Ajankohdan teema: Ruoka. En ole aikoihin syönyt niin paljon, ettei enempää enää kertakaikkiaan mahdu.
Viimeisen työpäivän jälkeen kiersin kodin kautta Kallioon Halat hisarin kaatajaisiin. Siellä tajusin, että olin oikeasti ollut aivan eri pelissä kuin muut läsnäolijat, ja etten oikein edes voinut puhua kokemuksistani kenenkään täälläolijan kanssa. Tai no, paikalla oli yksi toinen sotilaan pelaaja, mutta jotenkin tilittäminen olisi tuntunut tyylittömältä. Niinpä siirryin aika pian kotiin.
Lauantaiaamuna päädyin Maikun ja Peterin kyydillä Porvooseen. Siellä syötiin jouluruokien ensimmäinen osa, ja keikan päätyttyä alkoi sushioperaatio Mirin ja Velman luona. Paikalla oli tällä kertaa tavallista enemmän ihmisiä, ja tuloksena sushiakin oli ihan valtavasti. Kaikki hävisivät lahjanvaihtoleikissä ja jutut olivat tavallisen levottomia.
Sunnuntaille oli kaavailtu Arkham Horroria, mutta pelilaudan puuttuminen kaatoi tämän tavoitteen. Korvaavana toimintana pelasimme Pandemicia ja Bilekuosia. Ulkona oli kamala vesikeli. Sittenkin kolmen tai neljän täysin arktisen joulun jälkeen vaihtelu ei juurikaan haittaa.
Maanantai, 23.12. 2013
Päivän ärsytys: Luolaseuran käyttämä sähköpostilistapalvelin sekoilee.
Juoksin joulushoppailemassa pitkin maailmaa. Kuvittelin ostettavien asioiden olevan yksinkertaisia, mutta jotenkin suunnitelmat A ja B failasivat, ja jouduin turvautumaan C-suunnitelmaan - ja sekin toteutui vasta ehkä viidennessä kaupassa jossa kävin. Ei tämä metsästys-keräilymeininki oikein toimi.
Muuten kirjoittelin peliä ja pelailin Dishonoredia. Olenpa todella ruosteessa tämänkin pelin vaatimien taitojen suhteen. Mutta hyvä se silti on.
Jouluaatto, 24.12. 2013
Päivän museokertomus: Tallinnan merenkulkumuseon Titanic-näyttely. Sinne pitäisi varmaan tehdä työn puolesta ekskursio, kuulosti sen verran nerokkaalta.
Jouluaaton ohjelma oli tällä kertaa jättisyömingit Mikin linnoituksessa. En ole vakuuttunut, että syöminen halkeamispisteeseen asti on minun juttuni. Onnistuin illan aikana ja etenkin kotiin päästyäni kehittämään hämmentävän yksinäisyys- ja hyödyttömyyspuuskan, ja pakenin sitä hetkeksi Dishonoredin pariin. Olisin voinut varmaan valvoa pelin kanssa aamuun asti, mutta tuumin että nukkuminen voisi olla viisaampi vaihtoehto.
Joulupäivä, 25.12. 2013
Päivän klassikko: Painimatsi pahan kaksoisolennon kanssa. Never gets old.
Eilisestä toipuakseni pelautin Heikille soolopelin, josta taisi tulla ainoa tämän vuoden joulutarinani. Peli onnistui vieläpä oikein hyvin, sekä teemallisesti että sisällöllisesti.
Pelaamisen jälkeen päädyin Aleksin kanssa katsomaan Breaking Badia. Kakkoskaudella sarja tuntui polkevan paikallaan, mutta nyt tästä oli sentään opittu, ja asiat oikeasti etenivät. Edelleen sarjan hahmoista valtaosaa tahtoisi vaan ravistella ja läimiä, mutta sen voisi kyllä sanoa olevan ikäänkuin koko homman pointti.
Tapaninpäivä, 26.12. 2013
Päivän laiskuus: En jaksanut piirtää
Pelasin koko päivän Dishonoredia.
Viikonloppu, 27.-29.12. 2013
Ajankohdan fiktiivinen lehti: Yövartiotorni
Breaking Badin kolmoskausi oli välillä raivostuttavaa katseltavaa. Ymmärrän kyllä, minkä vuoksi hahmot ovat niin viheliäisiä idiootteja, mutta sittenkin tuon tuostakin tekee mieli heittää tiili telkkarin läpi. Sentään sarja ei enää polkenut paikallaan, niin kuin se kakkoskaudella tuntui tekevän, mutta fokus hahmojen saamattomuuteen on edelleen ärsyttävää. Vaan miten kertoa tarinaa saamattomista hahmoista näyttämättä näiden saamattomuutta? Vaikeaa olisi moinen.
Lauantaina pelattiin Juhanan Verikartta-vampyyripelin eka sessio. Ensimmäistä kertaa koskaan taisin päätyä peliin, jossa muu pelinjohtaja kuin minä käyttää projektoria ja visuaalisia elementtejä aivan jatkuvasti, ja vieläpä selvästi taitavammin kuin mitä itse tekisin. Tekisi mieli röyhkeästi varastaa pelistä ainakin tehokeinot. Niiden ulkopuolella fokus hahmovuorovaikutukseen oli miellyttävää. Tästä tulee vielä oikein mainio peli.
Sunnuntai kului pelinkirjoittelun ja piirtämisen parissa. Tulokset olivat vaihtelevan tasoisia, kuten tavallista. Huomenna pitäisi mennä töihinkin. Ei niissä töissä mitään vikaa ole, mutta ei huvittaisi lähteä ulos sateeseen, eikä luopua mukavasta sysadminin tehtäväkentästäni.
Maanantai, 30.12. 2013
Päivän idea: Keksin NPC:ksi Invincibleen aivan liian siistin supersankarin, ja nyt haluan päästä pelaamaan sitä jossain kampanjassa. Valitettavasti hahmo on lähinnä soolosankari.
Museo oli lähes tyhjä, joten sain tehdä töitäni hyvin rauhallisessa ympäristössä. Melko paljon kaikkea pikkusilppua oli vielä jäljellä. Pelkään näiden olevan viimeiset päiväni puhtaana sysadminina, joten koetin ottaa niistä kaiken irti. Pitäisi varmaan laskeutua kellariin katselemaan blinkenlichten.
Uudenvuodenaatto, 31.12. 2013
Päivän kehu: Ambulanssihoitajan mukaan kädessäni on hienot verisuonet.
Uudenvuodenaaton työpäivä oli tavanomaisen tyhmä idea. Sain tehtyä pari tarpeellista päivitystä, mutta en tahtonut ryhtyä mihinkään isoon operaatioon, ja kaikki pienet oli jo tehty. Pitäisi vaan lomailla suosiolla.
Illan uudenvuodenbileet olivat vähän vaisut mutteivät epämiellyttävät. Perinteisesti käytin valtaosan ajastani juttelemalla roolipeleistä ja seikkailuharrastuksista, sekä vastustamalla vuoden 2014 saapumista. Vastustustani ei taaskaan huomioitu, pah. Jyrkkä ei vuodelle 2015 sitten.
