Marraskuu 2013: Syyshämärän roolipelit
Perjantai, 1.11. 2013
Päivän virtuaalinen ruoka: Kurpitsapiiras
Vaikka oli perjantai, työnteko sujui yllättävän pitkälle iltapäivään. Sain kaavailtua kokoelmahallintajärjestelmän tarvitsemaa toiminnallisuutta sekä varattua loppuvuoden lomapäivät. Uskaltauduin väittämään itselleni, että jopa käsi tuntui vähän aiempaa parempikuntoiselta.
Ircissä seurasin muiden kiipeilysuunnitelmia kateellisena. Kuukausien tauko jatkunee minulla vielä marraskuunkin, en piru vie lähde hyppimään seinälle ennenkuin raaja lakkaa lähettämästä kipuviestiä. En vaikka miten ahdistaisi.
Viikonloppu, 2.3.-.11. 2013
Viikonlopun vakiovalitus: Kommunikaatio on ihan suunnattoman vaikeaa.
Kuvittelen, että minulla menee nykyään emotionaalisesti tasaisemmin kuin kauan sitten, ja paremmin kuin pari viime vuotta sitten. Tämän tuntomerkkinä esim. tällä hetkellä tajuan olevani syysmasentunut sen sijaan että olisin vain jatkuvan kestoapeuden vallassa. (Ja koska sanat ovat latautuneita: oikeasti minua ei varmaan diagnosoitaisi masennuksesta kärsiväksi, korkeintaan jonkun seasonal affective disorderin uhriksi, ja se paranee kunhan joskus puolen vuoden päästä tulee kevät.) Tämän kestäessä kuitenkin olen hieman rikki.
Koetin lääkitä kurjuuttani käymällä Miken järjestämissä kekribileissä, mutta ne eivät minulle ihan toimineet. Yllättävää kyllä, illan paras kohta oli Graden esitelmä kirjapiratismista kautta aikojen, mutta valitettavasti tavallisin terapiamuotoni tanssi ei oikein onnistunut. Musiikkimakuni ja bileiden musavalikoima eivät oikein kohdanneet, ja merkillinen itsetietoisuus vaivasi minua koko illan. En tanssinut lainkaan, mikä hieman harmitti. Sen sijaan kävin kivuliaita keskusteluja menneisyyden typeryyksistä. Ilmeisesti ei ole normaalia olla jo tottunut siihen, että suunnilleen jokainen minulle tärkeä ihminen raportoi minun olevan kauhea kusipää. Olenpa ainakin tässä suhteessa arvokas ja uniikki lumihiutale.
Joka tapauksessa olin sunnuntaina univelkainen ja vielä vähän tavallistakin herkkähipiäisempi. Olisin mieluusti välttänyt maailman kohtaamista, mutta sovittuja menoja oli kuitenkin. Bussikierros Länsimetron tunneleissa oli tavallaan jees ja Halat hisarin pelinjohtotapaaminenkin sujui suuremmitta katastrofeitta, mutta enimmäkseen hautauduin Minecraft-hahoni mielenhäiriöön. Hän pystyy kaivautumaan maan alle etsimään sieltä ihmeellisiä asioita, voisinpa itse tehdä samoin.
Maanantai, 4.11. 2013
Päivän propit: Väärennetyt passit
Tekeminen auttaa pahaan oloon, mutta kipeä käpälä vaikeutti tekemistä. Sain kyllä seskä töissä että harrastusprojektissa asioita aikaiseksi, mutta palkintona nukkumaanmenoaikaan tassua särki aivan vietävästi. Olen aivan varma, että kun kymmenen vuotta sitten rikoin jalkani, se parani nopeammin kuin tämä typerä tyhjästä tullut mikälietulehdus.
Tiistai, 5.11. 2013
Päivän työfiilis: Pah
Tartuin vihdoin kolmeen tylsään hommaan, joista joka ainoa jäi 15-30 minuutin jälkeen kesken odottamaan, että joku muu taho tekisi asioita. Ei pitäisi koskaan viivytellä asioiden aloittamisen kanssa, kun sitten käy kuitenkin aina näin.
Työpäivän loppuesssa olo oli kertakaikkisen synkeä. Epätoivoisena tekona kaivoin kotona kaapista kaikki sisäliikuntavälineet, joiden käyttö ei edellyttänyt käsiä, ja kiusasin itseäni niillä kunnes olin aivan puhki. Siihen ei mennyt kuin yhden leffan verran, mutta kuten monesti käy, fyysinen puuha tuhoaa alakuloisen olon, ja loppuillan olin melkeinpä toimintakykyinen.
Keskiviikko, 7.11. 2013
Päivän sarjakuvalöytö: ChaosLife - ihmissuhdeobservaatioita piirrostyylillä, joka todella vetoaa
Pitkästä aikaa töissä istuin työhaastattelemassa. Oikeitakin hommia sain tehtyä. Eilinen liikunta todella auttoi päähän. Harrastusjututkin sujuivat, vaikka oikeasti tuntui siltä, että pääosa huomiosta meni hassulle sarjakuvalle.
Torstai, 7.11. 2013
Päivän muistutus: Inhoan yksinkertaisista kommunikaatio-ongelmista johtuvia idoottijuonia.
Hieman epämääräinen olo sai pohtimaan etäpäivää - sängyn pohjalla on puolikuntoisena kivempaa kuin museolla. Mutta sitten huomasin homman, joka vaati paikan päälle menoa, ja vasta paikan päällä tajusin, että hommaan sisältyi hallinnollinen sudenkuoppa, jota sitten koetin kiertää koko päivän. Protokollan noudattaminen on pienelle autistille perusturvallisuuta luova juttu, ja ympäristössä, jossa johdon tiedetään tekevän tuon tuostakin vähän säntäileviä päätöksiä se vaan korostuu. Kun protokollasta poiketaan, haluan välittömästi viheltää pelin poikki ja selvittää, mistä on kysymys. Siihen vaan ei tänään ollut helppoa tilaisuutta, joten menin protokollan mukaan ja ilmoitin asiaan liittyville ihmisille näin tekeväni. Oli raskasta.
Kotona siirryin byrokratian kansa painimisesta kirjallisuuden pariin. Osana Hugo-projektia sain viimein kahlattua läpi Connie Willisin Doomsday Bookin, vaikka hitonmoinen työ siinä oli. Tällaisten kirjojen lukeminen herättää aina uskoa omiin kirjoittajankykyihini. Viisisataasivuinen kirja tutkimusaikamatkailusta keskiajan Englantiin oli ihan mahtava idea, jonka murhasi hirveä toteutus. Suosikkivalitukseni "missä oli kustannustoimittaja kirveineen" ei riitä tähän, paremminkin "missä oli kustantaja hylkäyskirjeineen". Kirja oli täynnä pitkäveteistä yksityiskohdilla mässäilyä, aikamatkailun taustaperiaatteet estivät mitään mielenkiintoista tapahtumasta, 2/3 kokonaispituudesta tullut Hurja Käänne oli käytännössä sähkötetty jo ensimmäisen 30 sivun aikana ja toistettu jatkuvasti, ja yleensäkin kiinnostava idea josta olisi saanut suuren ja eeppisen tarinan oli kuristettu pieneksi, ennalta-arvattavaksi ja mikä parasta, merkityksettömäksi.
Suurin inhoni aihe olivat kuitenkin hahmot. Hahmot noudattivat tiettyä kaavaa: ne halusivat kovasti tehdä jotain mielenkiintoista ja hieman vastuutonta, tappelivat muiden hahmojen kanssa saadakseen tahtonsa läpi ja sitten tavoitteen saavutettuaan ja kohdattuaan ensimmäisen vastoinkäymisensä muuttivat täysin mielensä ja alkoivat todella kovasti haluta peruuttaa aiemman tekonsa. Tämä oli jokseenkin rasittavaa lukea. Valtaosa hahmojen kohtaamista ongelmista perustui myös siihen, että muut hahmot olivat byrokraattisia ääliöitä, eikä kukaan vahingossakaan kuunnellut järkipuhetta. Jos kirja olisi ollut nokkelasti kirjoitettu satiiri kommunikaation vaikeuksista, tämä olisi ehkä voinut toimia, mutta sen sijaan Doomsday Book oli itsensä aivan helvetin vakavasti ottava historiallinen rypeminen yhden pienen kylän kohtaamisesta ruton kanssa. Huoh. Miten ihmeessä tämä kirja voitti Hugon? Sentään palkintoa oli sinä vuonna jakamassa toinenkin teos, Vingen Fire Upon the Deep, jolla oli edes joitain ansioita.
Viikonloppu, 8.-10.11. 2013
Päivän superpahis: Panzerfaust, eteläamerikkalainen natsikomentaja
Luolaseuran jäsentapaamiseen ilmestyi jopa aivan uusi ihminen, Serbiasta Suomeen muuttanut luolaharrastaja, joka toivoi voivansa jatkaa harrastusta uudessa kotimaassaan. Kerroimme ihmisparalle karuja totuuksia suomalaisista harrastusmahdollisuuksista, mutta toivotimme hänet tervetulleeksi tapahtumiimme ja retkillemme.
Lauantaina livahdin junaan. Käytin kaksi tuntia piirtämällä, ja Turussa vedin peliä. Plan B:n toinen numero oli varsin hilpeä superrikollistarina pahisbaarista ja murrosta veroviranomaisten toimistoon. Nimenomaan superrikollisten keskinäinen yhteisöllisyys oli minusta mahtavaa pelattavaa ja niin pienet kuin isotkin asiat etenivät pelin aikana hyvin.
Sunnuntaina seikkailin takaisin Helsinkiin. Ulkona oli kylmä ja olo oli hieman flunssainen. Käytin päivän pääasiassa völläämällä petissä.
Maanantai, 11.11. 2013
Päivän sitaatti: "The fuck did I do?" - McNulty, The Wire
Tylsä ja pitkä työpäivä päättyi lyhyeen luolaseuran hallituskokoukseen. Marraskuu vie voimat. Haluaisin nukkua pitkään, tehdä vähän ja painua petiin varhain. Tämä ei oikein hyvin kombota hieman hektisen aikataulun kanssa. Kun vuodenajan tappavuuteen lisätään työstressi, raajarikkoisuus, harrastuskiire ja ihmissuhdetörmäilyt, syntyy soppa joka hirvittää kokeneempaakin multitaskaajaa.
Tiistai, 12.11. 2013
Päivän vamma: Paperihaava tietokoneesta. Ihan uusi kokemus.
Käytin valtaosan työpäivästä tappelemalla huonosti koodatun ja huonosti dokumentoidun muualta meille lähetetyn järjestelmän kanssa. Ylläpidettävyys tai siirrettävyys, kuka moisia tarvitsee? En päässyt sen kanssa puusta pitkään, mikä hieman huolestutti; olimme tavallaan luvanneet, että tämä järjestelmä pyörii meillä ennen vuoden loppua.
Kotona otin vastaan viikonlopun peliin saapuvia ulkomaalaisvieraita, mutta en ehtinyt lähteä heidän kanssaan baariin. Sen sijaan kipitin Konalaan osallistumaan joulukuun luolaretken suunnittelutapaamiseen. Laskujeni mukaan olen tehnyt OFD:n eri osiin yhteensä 31 retkeä, ja samalla kun kokeneet harrastajat tällä retkellä suunnittelevat tutustuvansa muihin Etelä-Walesin luoliin, minä vien edelleen aloittelijoita perusretkille. Selvästi olen stagnoitunut.
Keskiviikko, 13.11. 2013
Päivän saavutus: Hankalan softan toimintakuntoon nikkaroiminen
Koti oli täynnä palestiinalaisia. He tarjosivat minulle kinkkuvoileipiä (joista kieltäydyin, koska olen vaikea vegetaristi), viinaa (josta en kehdannut kieltäytyä) ja raportteja seksuaalivähemmistöjen selviytymisstrategioista viheliäisen seksuaalimoraalin ympäristössä. Meno oli hyvin solmukohtamaista, toisin sanoen.
Mutta: sain tehtyä kaikki peliä varten minulle asetetut velvollisuudet. Kuusi päivää deadlinen jälkeen, mutta ennen peliä kuitenkin. Nyt ei tarvitse enää kuin pelata.
Torstai, 14.11. 2013
Päivän ostos: Maiharit. En ole ikinä aiemmin omistanut tällaisia.
Työpäivän jälkeen otin bussin Hyrylään, jossa Riikka lainasi minulle autoaan viikonlopun peliä varten. Sen jälkeen kiepahdin Varustelekan kautta kotiin pakkaamaan. Larpin etukäteisstressi viime hetken säätöjen suhteen sai minut hakemaan esiin vakiokitinäni amatöörimäisistä järjestelyistä ja esittämään sitä epädiplomaattisesti pelinjohdolle. Jee. Ei peliä ilman lapsellista kiukuttelua.
Viikonloppu, 15.-17.11. 2013
Ajankohdan sitaatti: "The military can make even the most awesome things tedious."
Halat hisar oli erinoainen peli, mutta viheliäinen kokemus. Olin pelissä pääasiassa avustamassa, mutta koska olen yliherkkä pieni prinsessa, sain vastuullani olleista tehtävistä kaikkia järkeviä mittasuhteita uhmaavan stressin. Koin, että pelijohtoa avustavana piiskurina olin tilanteessa, jossa minun piti koettaa jotenkin sovittaa yhteen ainakin kaksi keskenään täysin yhteensopimatonta tavoitetta - käytännössä tuottaa hyvää roolipeliä kahdelle ryhmälle sekä hyvää toimintaviihdettä kolmannelle. Lisäksi eräs sidosryhmistäni hakkasi minua jatkuvasti vahingossa yhteen lukuisista kipupisteistäni, enkä oikein ollut tilanteessa jossa olisin voinut käsitellä tätä.
Tästä johtuen 28 tuntia peliä (joihin sisältyi 4 tuntia unta) oli ekan muutaman tunnin jälkeen aivan älyttömän raskasta. Jos olisin tiennyt ilmoittautuessani mihin olin joutumassa, en olisi lähtenyt mukaan. Pelin laatuun tämä ei ollut minkäänlainen kommentti - laatu oli hävyttömän korkea. Kuvittelen mielelläni, että sankarillisella diplomaattis-organisatoorisella tasapainoilullani sain onnistuneesti tuotettua muille hyvää peliä. Olisin varmaan voinut ihan hyvin sen tehdä neuroilemattakin.
Silti, kaiken hajottavuuden läpikin oli ilmeistä, että tässä oli nyt käsillä Helvetin Hyvä Larppi (TM), laadultaan ja kunnianhimoltaan jossain Laikan luokassa. Suuret ambitiot, suuret virheet, ja jos jonkun nyt pitää sen takia kärsiä, pelinjohtajien avustaja on kyllä paras ehdokas ottamaan hittiä.
Maanantai, 18.11. 2013
Päivän sopimaton kommentti: "No homo." You had to be there.
Pelin aiheuttama unideprivaatio teki maanantaista täysin kuolleen päivän. Koetin tehdä laatutyön puuttuvia osia, mutta tunne oli, että vain koomasin koneen ääressä enkä tajunnut mitä omituiset merkit näytölläni tarkoittivat. Laatutiimin palaveri meni pilkkiessä, tosin kuin ihmeen kaupalla onnistuin ilmeisesti sanomaan jotain semijärkevää aina kun kontribuutiotani tarvittiin.
Palestiinalaisvieraamme lähtivät takaisin kotiin, meillä jatkui pelinpurku Tonjan ja Tiemuksen kanssa. Oli todella hyvä, että kotona oli pelissä olleita ihmisiä joiden kanssa käydä asioita läpi oikeasti pitkän kaavan kautta. Mutta täysin tuottamaton ja hyödytön tämä päivä kyllä oli.
Tiistai, 19.11. 2013
Päivän fiilis: Pikkuasioista ärtynyt
Halat hisarin pelinjohtajat ja Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry järjestivät tilaisuuden Palestiinasta ja sen tilanteen heijastamisesta tuttuun kontekstiin larpin keinoin. Päädyin paikalle, mutta lähdin pois ennen loppua, koskapa yleisön joukkoon oli eksynyt omituinen lörppö pätijä, jonka oli pakko heittää joka väliin jotain välihuutoja ja näkemyksiä. Jos tämä olisi ollut ala-aste, opettaja olisi komentanut Martta-Saria nyt olemaan hiljaa, mutta aikuiselle näin ei voi tehdä. Perkele. Lapsellisesti käyttäytyvillä aikuisilla ei ole mitään erikoisoikeutta. En ollut itse tilaisuuden vetäjä, joten en voinut edes puuttua möykkään muuten kuin äänestämällä jaloillani.
Jotenkin onnistun kiukkuni läpi kuitenkin selviämään Kaislaan, jossa oli pelaajatapaaminen. Siellä meno oli parempaa.
Keskiviikko, 20.11. 2013
Päivän kapistus: Kodin uusi avain. Ei-ABLOY, näyttää omituiselta. Onko Suomessa muka edes laillista olla muita kuin Abloyn avaimia?
Larpissa minua kiusannut flunssa sai viimein minut kunnolla kiinni. Hyväksyin osani potilaana ja käytin päivän enimmäkseen vuoteen pohjalla, vaikka kävinkin museolla yhdessä palaverissa. Periaatteessa olisin varmaan voinut tehdä töitä Finrexinin voimilla, mutta arvelin pidemmän päälle olevan terveellisempää sairastaa heti. Toivottavasti arvio oli oikea.
Torstai, 21.11. 2013
Päivän uhkakuva: Kaikki menee pilveen
Iltapäivällä olo alkoi olla jo melkein elävä, joten selvisin yliopiston atk-henkilöstön tilaisuuteen kuulemaan ay- ja toimialauutisia. Etenkin jälkimmäiset olivat hieman typerryttäviä. Kukaan paikallaolleista ammattilaisista ei tainnut pitää johdon uusia linjauksia järkevinä, mutta johto vetää ihan omaan suuntaansa ja saa duunareilta vaan päänpuistelua.
En jäänyt näitä murheita kuitenkaan märehtimään, vaan siirryin rokkaamaan. Simppelisti vain muutaman korttelin päässä kotoa oli Flogging Mollyn keikka, jonne hankkiuduin Tainan kanssa. En ollut Mollya nähnyt varmaan viiteen vuoteen, mutta eihän hyperenergisen irkkupunkin teho mihinkään katoa. Reipas musiikki ajoi murheet tiehensä ja yleisö oli eloisaa mutta kilttiä. Ovatko kanssafaneistaan piittaamattomat känniääliöt sittenkin vain festareiden ominaisuus?
Ken varjoaan pelkää: Vastalahja, 22.-24.11. 2013
Ajankohdan kysymys: "Onko olemassa 12 askeleen ohjelmaa entisille possessiouhreille?"
Perjantaista sunnuntaihin vietin taas okkulttisessa Turussa herrasmiesvarashahmoni nahassa. Olin toivonut, että hahmoa hieman törkättäisiin ulos mukavuusalueeltaan, ja tähän toiveeseen todella vastattiin. Epämääräisten kaksoisolentojen, salaperäisten kaappausten ja murtojen sekä vaihteeksi jopa minua koskettavien keskiyön rituaalien parissa omat huolet unohtuivat ja korvautuivat hahmon huolilla.
Verrattuna Halat hisariin turkulainen kaupunkipeli oli juuri kaipaamaani kevyttä viihdettä. Aivan edellisen pelin vauhdikkuuteen ei päästy ja parissa kohtaa oli oikeita ärsyttäviä suvantojakin. Lisäksi Susanna valitteli huonoa valmistautumistaan, ja ainakin yhdessä, perin kriittisessä kohtauksessa asiat kyllä siltä tuntuivatkin. Pitänee taas seuraavaan kampanjaan luoda hahmo, joka keskittyy tuomaan peliin hurjaa menoa. Harmi etten enää asu Turussa, tekee vaikeammaksi käytännön asioiden hallinnan.
Sittenkin meininki oli reipasta. Uusia pelaajakasvojakin näkyi, vaikken lainkaan tiedä miten heillä peli sujui. Punk-okkulttinen kaupunkilarp ei miellytä kaikkia, ja esitettiin huoli että se alkaisi olla läpitunkematon kulttuuri uusille pelaajille. Ei olisi hyvä tämä, uusia ihmisiä vastaanottamaton alaharrastus on tuomittu tuhoon.
Maanantai, 25.11. 2013
Päivän ärsyyntyminen: Drupalin turvapäivitys johti outoihin pulmiin
Yleensä olen ollut riittävän fiksu järjestääkseni itselleni lomapäivän viikonlopun pelin jälkeen, mutta en tietenkään tällä kertaa. Ken varjoaan pelkää tarjosi lyhyitä ja katkonaisia yöunia, joten maanantaiaamuna herääminen oli hidas ja töihin pääseminen myöhäinen. Onneksi vastaan tuli lähinnä suht käsitettäviä teknisiä ongelmia. Byrokratian kanssa painiminen olisi voinut olla hitusen liian raskasta.
Sain myös vihdoin ratkaisevan oivalluksen viikonlopun pelistä. Olin varma, että kyllä löytäisin tällaisen jos vaan asiaan paneutuisin, ja tottahan se oli. Juhliakseni luovuuden voittoa järjestä kävin Aleksin kanssa katsomassa uusimman Thor-leffan. Se oli paras Star Wars -elokuva 30 vuoteen.
Tiistai, 26.11. 2013
Päivän vitsaus: Verkon ilmaiset palvelut. Näpit irti näistä työasioissa, saatana.
Ulkona oli pirun kylmä, sisällä kiinnostavia hommia tahditti tympeät hallinnollinen biitti. Koetin suhtautua huonoon byrokratiaan ympärilläni ymmärtäväisesti ja nähdä sen karmisena palkintona omasta toiminnastani menneisyydessä, mutta sittenkin se risoi.
Kotona pelasin pingistä pelinkirjoitusinspiraation kanssa. Ensin inspiraatiota ei ollut, sitten koetin mennä nukkumaan jolloin se väittömästi hyökkäsi päälleni vällyjen välistä. Ei tässä muuta mutta kun töihin pitäisi aamulla jaksaa ja kellokortti huutaa jo nyt tuskaansa miinustuntien alla.
Keskiviikko, 27.11. 2013
Päivän kortti: Employee of the Moment
Taisteltuani aamupäivän ainakin kolmen erillisen byrokratiapulman kanssa olin jokseenkin yllättynyt Employee of the Moment -kortista, joka minulle heitettiin. Kai täällä jotkut sitten arvostavat vänkäämistä ja kiukuttelua.
Selvästi tästä innostuneena pysyin aikaansaavana iltaan saakka. Sain kaupunkipelin debriefin lähetettyä, peliä kirjoitettua ja kuvia piirrettyä. Tulee taas vaikea kansikuva, missähan vaiheessa sen saisi oikeasti tehtyä valmiiksi saakka?
Torstai, 28.11. 2013
Päivän taito: Sarjakuvaruudun luonnostelu viidessä minuutissa ja piirtäminen valmiiksi vartissa. Olisipa aina tällainen flow.
Töissä byrokratian lonkerot kiemurtelivat jälleen kohti, ja vietin ison osan päivää niiden keskellä. Samalla tulin miettineeksi työtyytyväisyyteen liittyviä asioita.
Olin varmaan 5-7 -vuotias kun ensimmäistä kertaa törmäsin kellarissa hurisevaan massiiviseen atk-laitteistoon. Vaikka tuolloin tahdoinkin isona astronautiksi, hieman matalammalle kurottava osa minusta tunnisti surraavan tietotekniikan maagisuuden, ja rakensi perusturvallisuuttaan sen ympärille. Kun viimein onnistuin kaivamaan itselleni oikean sysadmin-homman, tajusin sen istuvan luonteeseeni ja tyyliini täydellisesti. Neljä vuotta ylläpitotehtäviä, ja vieläkin rakastan niitä.
Tähän onnelliseen kuplaan tipahti ehdotus managerisuuntaan lähtemisestä. Jos maailma olisi täydellinen, voisin vaan mutkattomasti sanoa "ei kiitos". Mutta museon oma konehuone on katoavaa kansanperinnettä, enkä ole vakuuttunut että siellä surraavaa rautaa kannattaa innokkaasti uusia. Koittaa päivä, jolloin ylläpitäjä ylläpitää ainoastaan muualla majailevia virtuaalipalvelimia, ja pohtii, eikö tämänkin joku muu hoitaisi paremmin. Pitäisikö minun varautua tähän päivään?
Erikoista kyllä, sain nämä mietteet jätettyä töihin. Kotona uppouduin piirtämiseen, ja sain aikaan hienon kansikuvan viikonlopun pelisessiolle. Linkitän sen tänne, jahka peli on pelattu.
Perjantai, 29.11. 2013
Päivän työväline: sed
Perjantaihengessä työpäivä koostui lähinnä varmuuskopioiden palauttamisesta ja kaatuneen Exchangen korjaamisesta. Jälkimmäiseen on tullut jo aivan hyvä rutiini: heti kun näin ensimmäisen hämärän virheilmoituksen, tiesin missä vika oli ja miten sen voisi korjata, ja potkin palvelun takaisin pystyyn ennenkuin kukaan oikeastaan edes huomasi sen olevan nurin.
Sen jälkeen olin suoriutunut viimeisestä oikeasta työpäivästä hetkeen. Nyt jos jotenkin käsi vielä tulisi kuntoon ja flunssa ei nappaisi, saattaisi ensi viikon luolaretkestäkin nauttia.
Lauantai, 30.11. 2013
Päivän ruoka: Karkkitikkarit. Kuolema suklaalla.
Luolaseuran pikkujouluihin selviytyi lopulta tusinan verran ihmisiä, mikä on jäsenmäärällämme melkoinen voitto. Seuran syyskokous juostiin läpi yllätyksettömästi, sen jälkeen siirryttiin matkakertomusten ja kuvien pariin sekä tulevien retkien suunnitteluun. Serbialaisvahvistuksemme Vojin esitteli meille kotimaansa meininkiä ja Jake kertoi, mitä Kolumbiassa olisi tarjolla. Into lähteä kaukomaiden viidakkoon tutkimattomiin luoliin kävi kimppuuni. Voi miksen ole tehty rahasta ja vapaa-ajasta.
Ahtaiden asioiden läpi änkeytymisen oli tällä kertaa korvannut sauna. Kuinka epäluolamaista.
