Syyskuu 2013: Kaikenlaisia sankareita
Sunnuntai, 1.9. 2013
Päivän tekniikka: Tent-protokollan versio 0.3 ei mennyt aivan saumattomasti kaikkialle.
Kotiin muutti viikoksi Tiemus tyttöystävineen. Juuri tätä varten meillä on vierashuone, ja olin saanut sen vuoteeseen jopa eilen ostettua petauspatjan vähentääkseni siinä nukkuvien selkäkipuja. Muutoin päivä kului piirtäessä ja Don't Starvea pelatessa. Pari kuvaa onnistui, mutta tietenkin kaikkein olennaisin oli vailla mitään henkeä.
Sain myös paikannettua vaatteet ensi viikonlopun livepeliä varten. Mitään en vielä tiedä pelin sisällöstä, mutta eiköhän pelinjohto jotain kerro. Tai jos ei kerro, osaan kyllä vuosien kokemuksella improvisoida itselleni kaikkea pöhköä. Turkulaisissa kaupunkipeleissä voi aina lähteä Rymättylään.
Maanantai, 2.9. 2013
Päivän huvitus: Olen itse sittenkin laskeutunut syvemmän kuilun kuin sen, joka on videopelissä
Syksyn alun kunniaksi työpäivä oli nonstop-toimintaa. Onneksi pystyin toimimaan nonstop, ja sain jopa kaikki esiin pomppaavat hommat tehtyä kunnialla. Sittenkin toivoin, että seuraava päivä olisi vähän rauhallisempi. Aina välillä tällainen vauhtimeininki on hauskaa, mutta yli yksi päivä viikossa alkaa liikaa muistuttaa Turun vanhoja pahoja aikoja.
Kotona piirsin tälle päivälle todo-listassa olevan kuvan, ja sitten leikin hetken tietokonepeleillä. Don't Starven stressaavuuden asemasta päädyin asentamaan Waking Marsin - ja sen parissa menikin sitten loppuilta. Oli kuin joku olisi kerännyt yhteen checklistin asioista, joista pidän - luolat, geologia, ekologia, taksonomia, Mars, scifi, ei-väkivaltainen seikkaileminen - ja koonnut niistä tietokonepelin. Waking Marsissa oli ehkä parhaat luolat Dear Estherin tällä puolella, itse asiassa varmaan vielä paremmat, koska DE:ssä luolat olivat vain turistiluolamainen nähtävyys, Waking Marsissa ne ovat oikea haaste liikkumiselle. Juuri näin pahalta luolamuotojen rikkomisen kuuluukin tuntua.
Tiistai, 3.9. 2013
Päivän kansallinen tragedia: Nokian puhelinteknologia myytiin Microsoftille. Välitön maansuru seurasi.
Töissä oli eilistä rennompaa, vaikka saavuinkin museolle jo puoli kahdeksalta tarttuakseni seuraavaan hommaan. Onneksi eräs diplomaattinen tehtävä oli siirtynyt pois tältä päivältä.
Illalla olikin sitten ohjelmassa toisenlaista diplomatiaa, kun pikaisen Kaislassa pyrähtämisen jälkeen minä ja Tiemus otimme mittaa toisistamme Defconissa. Afrikan unioni ja Neuvosto-Venäjä paiskoivat toisiaan ydinpommeilla, kunnes Moskova ja Pietari oli muutettu lasikraatereiksi, ja Afrikasta ei ollut jäljellä enää kuin kasa pimeässä hehkuvaa tuhkaa. Hilpeä peli. Tätä pitäisi selvästi pelata isolla kankaalla.
Keskiviikko, 4.9. 2013
Päivän supersankarinimi: Doctor Terror. Sankaruus optionaalinen.
Vaikka minua olikin varoitettu, että joutuisin kertomaan ruotsalaisvieraillemme kokoelmiemme digitoinnista, en silti ollut mitenkään valmistautunut tähän. Onneksi kykyni tuottaa satunnaista bullshittia toimi, ja onneksi vieraat ymmärsivät myöskin englantia. Ruotsini ei ole kohentunut tippaakaan viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana, päinvastoin. Palkkioksi esityksestäni sain käydä kalliilla lounaalla, jonka maksoin itse.
Kotiin päästyäni torkuin hieman, ja heräsin juuri ajoissa kun ihmisiä alkoi saapua illan hahmonkirjoittajaisiin. Oli taas hyvä idea tehdä ropekampanjan hahmoja yhdessä; pelaajat ruokkivat toistensa luovuutta ja norjalaisilta pöllimäni lankakerämetodi (kevennettynä versiona) toimi tässäkin hienosti.
Torstai, 5.9. 2013
Päivän haave: Voisiko pari järjestelmää siirtää sittenkin IIS:in alta Apacheen?
Tämän viikon ajan kotona on joka päivä tiistaista alkaen ollut ilmoitus vesikatkosta, joka alkaa seitsemältä tai kahdeksala, ja loppuu puoleltapäivin tai neljältä. Ilmoituksen päivä on vaan aina töistä palatessani yliviivattu siten, että se osoittaakin aina huomiseen. Tämä ärsyttää minua kohtalaisen paljon. Katkojen alta paetakseni olen noussut luonnottoman aikaisin, ja roikkunut töissä tarpeettoman pitkään. Plussatunteja on taas päässyt kertymään.
Kotona piirtelin lisää. Mieleen palasi, miksi sarjakuvissa sankarit ovat perinteisesti käyttäneet trikoita: oikeat vaatteet ovat tuskaisan monimutkaisia piirtää. Kuvien parissa säätäessäni viikonlopun pelimateriaalikin löysi tiensä postilaatikkoon.
Ken varjoaan pelkää: Unen ruhtinas, 6.-8.9. 2013
Ajankohdan vaate: Full moon trucker hat - makes perfect sense in context
Suunnitelmani lähteä töistä perjantaina tosi aikaisin epäonnistui, koska perjantai on viheliäinen päivä ja kaikki aina hajoaa silloin. Säälimättä hylkäsin silti asemapaikkani jo yhdeltä ja syöksyin kotiin pakkaamaan. Sen jälkeen Konalaan josta lainasin auton, ja sitten Velman kanssa kohti Turkua ja kaupunkipeliä.
Unen ruhtinas oli turkulaista kaupunkipeliä vauhdikkaimmillaan. 36 tuntia nonstop-toimintaa lohikäärmeiden, keijujen ja vampyyrien piinaamassa kaupungissa piti taidevarashahmoni kiireisenä. Henkilökohtaisessa kokemuksessa ehkä makeinta oli tiede-ja-taidetiimimme huomattava pätevyys: kun pääsimme vauhtiin, edessämme lakosivat niin paikat joihin ei olisi saanut mennä kuin keijujen arvoituksetkin. Yleensä näissä peleissä sunnuntai on lähinnä lepoa ja asioiden keräilyä kasaan, mutta tässä pelissä sekin alkoi hyökkäyksellä ja viimeiseen varttituntiin asti sain juosta ja huutaa ja ajatella nopeasti.
Tällainen toimintaleffameininki sopi itseään James Bondina pitävälle hahmolleni mainosti, ja pelaajallekin se oli oikein namia. Univelkaa kertyi melkoisesti, mutta sitä varten olin ottanut maanantain lomaa.
Maanantai, 9.9. 2013
Päivän havainto: Piirrostyylini kimpoilee ihan ääripäästä toiseen. Välillä tuntuu, että parhaat tulokset saan aikaan piirtämällä todella nopeasti strippimäisen liioiteltuja hahmoja.
Kymmenistä kaupunkipeleistä viisastuneena pidin vapaapäivän, keskityin omaan identiteettiini palaamiseen ja siivoamiseen. Samaan aikaan kun olin ollut Turussa olemassa hurjan taitava Helsingissä oli pelattu Valven päätösjakso, ja kotona oli ollut sen jatkot. Kaikkeen kiintoisaan ei millään ehdi.
Debriefin tapailemisen ohella potkin kuvitusta ja tekstejä supersankarikampanjaan eteenpäin. Ensimmäisen haaran ensimmäinen peli on viikon kuluttua, toinen haara varmaan käynnistyy pian sen jälkeen. Epic multi-title crisis cross-over, here we come.
Tiistai-torstai, 10.-12.9. 2013
Ajankohdan sankari: Blue Beetle
Tiistaina työpäivän aikana alkoi vaivata huono ja kurkkukipuinen olo, ja illaksi se oli kasvanut oikeaksi kuumeeksi. Microsoft-päivitykset asennettuani hyväksyin osani flunssapotilaana, ja vietin seuraavat pari päivää lähinnä katsellen piirrettyjä. Olisi pitänyt piirtää ja kirjoittaa peliä, mutta ehkä Young Justicen katseleminen käy taustatutkimuksesta? Sarjan toka kausi osui ainakin minuun tosi hyvin. Tässä varmaan auttaa se, että lähdemateriaali ei ole minulle niin tuttua kuin Marvelin kama: netissä DC-fanipojat olivat itkeneet vapauksista joita hahmojen kanssa oli otettu, mutta minua nämä eivät häirinneet.
Viikonloppu, 13.-15.9. 2013
Päivän 15 sekuntia kuuluisuutta: Olen netti-Hesarin kansikuvapoika. Jee.
Perjantaina sain jo vähän töitä tehdyksi, tosin museolla käyminen rajoittui yhteen palaveriin, ja sekin tuntui virheliikkeeltä. Vähitellen voimat kuitenkin olivat palaamassa, ja sain palattua pelinkirjoittamisen pariin. Muualla maailmassa Helsingin sanomien luolajuttu julkaistiin, ja luolaseuran sivut eivät edes kaatuneet tuhansien kiinnostuneiden rynnätessä niille.
Viikonlopun aikana testailin pelin sääntöjärjestelmää ja suoritin kampanjan viimeisiä säätöjä. Eiköhän tästä jonkinlainen välttävä pelisessio saada aikaan. Ulko-oven lapun mukaan käyttövesi oli taas seuraavalle päivälle katkaistu, kuten koko syyskuun alkupuolellakin.
Maanantai, 16.9. 2013
Päivän kuvatus: Invincible #1:n kansi (spoilerivapaa, ja idea on selvästi parempi kuin ontuva toteutus)
Työpäivä oli stressaava ja raskas. Vastoinkäymisiä, hankaluuksia, tyhmiä esteitä, omituisia viivästyksiä projekteihin, kaikkea sellaista mitä inhoan. Olin sen jälkeen aika poikki ja haluton tekemään mitään, mutta onneksi toimintasuunnitelmani pakotti minut ylös petistä.
Uuden supersankarikampanjan eka peli oli valtava yleisöryntäys. Fyysisesti paikalla oli 6 pelaajaa, etänä yksi; tätä laumaa koetin sitten paimentaa yhdessä apupelinjohtajaksi tarjoutuneen Aleksin kanssa. Lopputuloksena syntyi ihan kelvollisen pöhkö tarina varhaisteini-ikäisten supersankarien ekasta koulupäivästä. Alle kahdella pelinjohtajalla tämä olisi voinut olla vaikeaa, mutta kun saatoin jättää Aleksin vastuuseen erillisistä kohtauksista tai tarvittaessa koko laumasta, peli sujui varsin jouhevasti.
Todella isolle porukalle pelauttaminen on aina omalla tavallaan palkitsevaa, nimenomaan koska tietyn pelaajamäärän ylittyessä pelinjohtajan ei tarvitse oikeastaan tehdä muuta kuin reagoida hahmjen luomaan kaaokseen. Etenkin pelissä, jossa päähenkilöt ovat supervoimaisia ja vastuuttoman ikäisiä tämä johti lähes-nonstop sarjaan päättömyyttä. Taustalla oli kuitenkin emotionaalinen vakavuus ja aivan oikeat ongelmat, jotka olivat luultavasti liian suuria edes supervoimaisten koululaisten ratkottaviksi.
Pelasimme runsaat neljä tuntia ja lopetettuamme käytimme tovin puimalla peliä ja tulevaisuudensuunnitelmia. Pelinpurun ohessa Tommi-välskäri diagnosoi kipeän käpäläni tenniskyynärpääksi (kuinka noloa) ja antoi hoito-ohjeita.
Tiistai, 17.09. 2013
Päivän kummastelu: Mikä ihme vie resurssit testikoneeltani?
Selvisin töihin melkein ihmisten aikoihin, mutta kerääntyneet plussatunnit ovat nyt historiaa. Pitää alkaa taas nousta varhain tai työskennellä pitkään, tietysti juuri kun ulkona alkaa olla syksyistä ja tympeää.
Eilisen ongelmien päälle kasautui vielä yimääräisiä hallinnollisia komplikaatioita, mutta ne eivät onneksi olleet pelkästään minun murheeni vaan jakautuivat tasaisesti koko tiimin kesken. Sillä tavoin ne olivat hepompi kestää.
Kirjoitettuani pelisession transkriptin loppuun pakotin ajatukseni irti kampanjoistani. Resetoin itseäni hieman pelaamalla Waking Marsia. Viikonloppuna pitäisi olla pätevä teknikko sodassa vieraalla planeetalla, eikä olo ole yhtään sellainen. Kaipaan liikuntaa, mutta kuulemma on viisasta antaa raajan levätä.
Keskiviikko, 18.9. 2013
Päivän epäviisaus: 20 kunnan- ja maannimitaulukkoa. Wat.
En ole oikeasti kaksinen koodaaja enkä tietokannoistakaan paljon ymmärrä, mutta tunnistan täysin älyvapaasti suunnitellun tietojärjestelmän kun sellaisen näen. Tänään sellainen möyri esiin kansallisesta yhteistyöprojektista, tietenkin ajatuksella että se tulisi tulevaisuudessa minun ylläpidettäväkseni. Ad hoc -suunnittelu, keskisormen näyttäminen ylläpidettävyydelle kaikilla tasoilla, kaiken ajaminen maksimioikeuksilla, miljoona tietokantaskeemaa ja yleinen gluteaalinen cephalismi sekä brute force and ignorancen nimeen vannominen olivat melkein liikaa kohdata selvin päin.
Tietokantagurumme lohdutti minua (tavallaan) kertomalla, että tältä kaikki ei-ammattilaisten suunnittelemat tietokannat näyttävät. Päätin, että tämä järjestelmä tulee meille korkeintaan saattohoitoon - mitään oikeaa järjestelmäylläpitoa en tältä hirviöltä ristikseni halua.
Kotona tartuin haulikkoon ja konepistooliin, ja ammuin telttapatjan täyteen muovikuulia. En purkaakseni paineita tai harjoitellakseni museoampujan uraa, vaan testatakseni että lelut toimisivat viikonlopun taistelularpissa. Bravo Beach, täältä tullaan taas.
Torstai, 19.9. 2013
Päivän idea: Jos alkaisi pitää maailman obskuureinta blogia pelkästään käsittelemänsä koodin kommenteissa. Lukijoina olisivat ainoastaan ne piruparat, jotka joutuisivat tutkimaan koodia joskus myöhemmin.
Haudasta nousseet järjestelmät sekä Windowsin älytön suhtautuminen PHP:iin veivät kaiken huomioni töissä. Kotona pakkasin ja vilkaisin Feziä, joka osoittautui todella hauskaksi aivonyrjäytyspeliksi. Ulkona satoi ja näytti kovin siltä, että viikonloppunakin sataisi. Tulee hauska peli.
Bravo Beach Assault, 20.-22.9. 2013
Ajankohdan lainaus: "Deaktivoi."
Perjantaina tein vain kuuden tunnin työpäivän, ja sitten lähdin Velman kanssa kohti Sauvoa. Ahtelan leirikeskus oli tuttu fantasiapidoista jo yli 20 vuoden takaa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun se oli muuttumassa scifiympäristöksi.
Perjantai-illasta olimme NPC-tykinruokavuorossa, ja lauantaina kampanjahahmomme laivaston teknikot palasivat kehiin. Teknikot ylläpitävät viestintäyhteyksiä kiertoradalle, metsästivät muinaisjäänteitä, olivat kilttejä siviileille ja lopulta osallistuivat planeetan pelastamiseen täydelliseltä hävitykseltä. Peli oli erinomainen vauhtimylly, jossa kuitenkin oli tilaa myös hiljaisemmille hetkille, ja lopun out of context problem ravisti molemmat sotilaat ulos mukavuusalueeltaan sekä kaivoi heidän sisältään esiin inhimillisyyden, jonka olemassaoloon he eivät olleet enää välttämättä edes uskoneet.
Ollakseen softiksilla pelattava milscifipeli Bravo on aina pitänyt sisällään hyvin humaanin ytimen, niin tälläkin kertaa. Yhtenä hetkenä olemme korkeassa pensaikossa piilossa niin omia kuin vihollisia, seuraavana puhumme holografiselle asejärjestelmälle jonka sormi on ison punaisen napin yläpuolella. Selvisimme elossa ja siviilitkin saatiin evakuoitua. Oli hieno kokemus.
Sunnuntai kului siivotessa, saunoessa ja Gleetä katsoessa. Debriefiäkin kirjoittelin, mutta aivan loppuun asti en päässyt. Pohdin, haluaisinko vielä pelata samaa hahmoa jos kampanjaan tulisi lisää pelejä. Tällaisen valaistumiskokemuksen jälkeen hän saattaisi olla vähän liian zen, että sodan epämiellyttävyys enää häntä koskisi.
Maanantai, 23.9. 2013
Päivän ruoka: Spicy Drunken Noodles
Onneksi työpäivä tarjosi teknisiä ongelmia, jotka muodostivat hyvän jatkumon Bravo-pelin kanssa. Luolaseuran hallituksen kokouskin oli jälleen eteenpäinkatsova ja aikaansaava. Kotona sen sijaan vallitsi pelinjälkeinen kaaos, enkä jaksanut tehdä sille mitään. Manana, manana.
Tiistai, 24.9. 2013
Päivän aikaansaanti: Konepistoolin lippaan tyhjennys ja pelivaatteiden pesu. Oli vähän tällainen päivä taas.
Unirytmini valuu tasaisesti länteen. Pääsin tänä aamuna töihin vain vaivoin kympiltä olevaan palaveriin, ja illalla valvoin taas myöhään. Väliin mahtui kaikenlaista pientä ja suurta ongelmaa sekä turhautumista hallinnollisista kuvioista. Kun minä olen diktaattori jne. Vastuupuuro, tehtävien sekavuus ja ihmisten taipumus skippailla palavereja ja sitten antaa jälkikäteen mielipiteitä niissä käsiteltyihin asioihin risoi. Koetin kotona kirjoittaa peliä, mutta sen sijaan pelasinkin Feziä. Olen vätys.
Keskiviikko, 25.9. 2013
Päivän happoisuus: Fezin loppu
Ulkona oli pimeää, kylmää ja syksyistä, mutta silti sain itseni kiskottua ylös edes jotenkuten järkevään aikaan. Päivä kului palavereissa, mutta kotona sain taas kiinni piirtelyn langanpäästä ja heitin kasaan yhden puuttuvista hahmokuvista. Näitä onkin enää 16 jäljellä.
Torstai, 26.9. 2013
Päivän musiikki: Black Sabbath - Children of the Grave
Pari viikkoa sitten tein palaverissa pahan virheen, ja hellyin myöntämään datalle jolla ei ollut omaa paikkaa kodin järjestelmässä, josta olen vastuussa. Tänään sitten hellämielisyyteni ja byrokratian jalolta tieltä poikkeamiseni kostautui, kun aiemmin koditon data alkoikin kaivata uudelta kotijärjestelmältään ominaisuuksia, jotka olivat joka suhteessa järjestelmän perusperiaatteiden vastaisia. Sain hallinnollisen raivarin ja menetin koko loppupäiväksi kykyni käsitellä periaatteita, prosesseja ja parhaita käytäntöjä. Onneksi myös yksinkertaisia teknisiä pulmia oli tarjolla.
Kotiin päästyäni ohjelmassa oli sarjakuvia, lisää piirtelyä ja lopuksi Brütal Legendin testaamista. Itse peli tuntui vähän kömpelöltä ja nykivältä, mutta kerrankin esitystapa ja teemat olivat niin mahtavia, että niiden takia jaksoi kärsiä kökköä varsinaista pelaamista. METÄL!
Viikonloppu, 27.-29.9. 2013
Ajankohdan multimedia: Bravo Beach Assaultin fiilistelyvideo, joka valitettavasti vaatii salasanan eikä ole näytettävissä tässä.
Töissä edessä oli kokoelmahallinnan päivitys, joka sitten rönsyili viikonlopulle saakka mutta sujui sentään melko hyvin. Vapaalla sorruin viimein Netflixiin, ja totesin ehkä viimein löytäneeni palvelun, joka pelastaa minut pahalta piratismilta.
Sunnuntaina lähdin seikkailemaan kaupungin alle Velman kanssa. Kaupunki oli päättänyt asentaa lukkoja ja ristikoita aiemmin käyttämälleni kulkureitille, mutta nokkelana kaupunkitutkimusretkeilijänä löysin kiertotien paikkaan jonne tahdoin mennä. Samalla maanalaiset tunnelit alkoivat hahmottua päässäni selkeämmäksi kokonaisuudeksi. Ei vielä luonnonluolasto, mutta the next best thing, ja käytetyissä suunnistustaidoissa on kohtalaisesti samaa.
Maanantai, 30.9. 2013
Päivän elokuva: Tintti. Peter Jacksonin slapstick-ote sopi tähän erinomaisesti.
Herääminen oli epämääräinen, työpäivä pitkäksi venynyt. Sen jälkeen kävin kiinni supersankarillisiin design-haasteisiin, jotka ovat oikeasti kaukana taitotasoni yläpuolella. Oli taas tunne, että ilmassa oli aivan liikaa palloja, niin töissä kuin vapaallakin. Järkevästi pakenin näitä leffojen pariin.
