Huhtikuu 2013: Koodia ja kirjoja
Maanantai, 1.4. 2013
Päivän kaukokateus: Sanna Japanissa, samoissa maisemissa joissa itse hengasin kuutisen vuotta sitten.
Vaikka maanantai oli vapaapäivä, se kului aivan eeppisen vitutuksen vallassa. Syytin tästä kesäaikaa, joka oli pilannut taas elämäni. Oikeasti syitä oli varmaan tusinoittain, mutta kesäaika oli niistä ainoa, jossa oikeasti oli mitään järkeä tai mistä sain mitenkään kiinni.
Olin ajatellut kuun vaihtuessa palata oman kirjani pariin jonkinlaisen editoinnin merkeissä, mutta kirjan lukeminenkin sai aikaan lamaannuksen. En erota hyvää kohtaa huonosta, olen täysin sokea omalle tekstilleni. Koetin alkaa kirjoittaa kritiikkiäkin saanutta ekaa lukua uudelleen saadakseni tuoreemman perspektiivin tapahtumiin, mutta jotenkin se tuntui aivan turhalta työltä. Vaikutelma oli, että koetin vaan kertoa asioita eri perspektiivistä pelkästään eri perspektiivin vuoksi, olin ekaan vedokseeni melko tyytyväinen enkä ilman jatkuvaa palautetta osannut muuttaa sitä paremmaksi. Muutaman kappaleen jälkeen turhauduin ja suljin koko tiedoston. Tahdon kustannustoimittajan, tarvitsen rakentavaa kritiikkiä, tarvitsen jotain. Tai sitten voisin vaan unohtaa koko projektin. Selvästi vaikka luova työ on minun juttuni, sen tulosten hiominen ei niinkään. Tähän voivat varmaan peleissäni pelaavat yhtyä.
Tiistai, 2.4. 2013
Päivän Hugo-laskuri: 23 / 61
Töihin palaaminen oli mielettömän puuduttavaa, kiintoisia hommia oli tuskin lainkaan ja epäkiintoisatkin olivat tyhmien esteiden piirittämiä. Vaikka olin juuri ollut kuusi päivää poissa, oli tunne kuin loputtoman pitkän työjakson keskellä. Motivaatio, missä olet?
Kotona retkahdin laiskasti lukemaan, ja sain Hugo-projektini ekan kirjan loppuun. Susanna Clarken Jonathan Strange & Mr Norrell oli aiemmin jäänyt minulta kesken, mutta ehkä jossain puolivälin kieppeillä kirjasta löytyi oikeasti juonikin, ja loppua kohti kirja oli oikeasti aivan kiinnostava. Ei minun juttuni siltikään. Lisäksi alan olla sitä mieltä, että jos kirja on 1000 sivua pitkä, useimmissa tapauksissa kustannustoimittaja pitäisi ruoskia velvollisuuksiensa laiminlyönnistä.
Keskiviikko, 3.4. 2013
Päivän Hugo-laskuri: 24 / 61
Koska töissä yritti edelleen olla koomaista, päädtin puukotella vastuullani olevan kokoelmanhallintajärjestelmän koodia. Pidättäydyin todella vähäisissä muutoksissa, koska järjestelmää kehittävät ihan oikeat ohjelmistosuunnittelijat, ja minun osallistumiseni vain sotkisi heidän töitään. Toisaalta jos voin itse hoitaa backlogista pois pikkuseikkoja, se vapauttaa heidän työaikaansa olennaisempiin asioihin.
Backlogista puheen ollen, Hugo-haasteen toka kirja oli Heinleinein Starship Troopers. Se oli helppolukuinen ja kiinnostava kirja, jonka arvomaailma oli suoraan militaristis-sovinistisesta libertardimaasta. Heinlein on malliesimerkki insinööristä, joka uskoo teknillisen alan koulutuksen riittävän aivan kaikkien maailman ongelmien ratkaisemiseen. En haluaisi elää hänen utopiassaan vaikka se jollain magialla toimisikin, koska olen tällainen surkea nössö eikä minusta olisi sankarilliseksi tappokoneeksi. Vielä vähemmän haluaisin elää hänen ihanteillaan toteutetussa yhteiskunnassa ilman maagisia kädenheilutuksia, sillä sen lopputulokset vasta kauheita olisivatkin.
(Ja kuitenkin fanitan David Gerroldia, jonka velka Heinleinille on ilmeinen. Toisaalta Gerrold tuntuu ottaneen Heinleinin tausta-ajatukset ja ihanteet ilman utopisia elementtejä, ja tutkivan niitä kiinnostavalla tavalla asetelmassa, joka on oikeasti painajaismainen.)
Torstai, 4.4. 2013
Päivän Hugo-laskuri: 25 / 61. Olen nyt lukenut yhden voittajan päivässä joka päivä pääsiäisloman jälkeen. Tämä tahti ei jatku.
Vastoin parempaa tietoani jatkoin kodaamisen parissa, ja yllättäen sain ensimmäisen ihan oikean kehityskohteen proof-of-conceptin toimimaan ensimmäisellä yrityksellä. Hitto. Ahersin reippaasti sen parissa, kunnes valot sammuivat.
Koko Kamppiin iskenyt sähkökatko leikkasi museolta virrat tunniksi, eikä meidän palvelintemme UPS niin kauaa jaksa laitteita tekohengittää. Koetin päästä kellarin konehuoneeseen ajaakseni alas niitä pavelimia, jotka eivät osaisi sammuttaa itseään kauniisti, mutta kävi ilmi, ettei avaimillani päässytkään alimpaan kellariin sähköjen ollessa poikki. Tämä oli selvä epäkohta kulunhallinnassani. Niinpä sain kauhulla odotella virran palaamista, ja epäilin joutuvani rakentelemaan tiedostojärjestelmiä uudelleen tai tekemään muuta kurjaa yöhön asti. Vaan onneksi koneet olivat sammuttaneet itsensä enimmäkseen kauniisti.
Kotiin viimein selvittyäni luin loppuun viimeisimmän Hugo-voittajan, C. J. Cherryhin Downbelow Stationin vuodelta 1982. En tiennyt kirjasta tai kirjailijasta etukäteen mitään, ja sain mielenkiintoisen tarinan avaruusasemasta kahden sotivan liittouman välissä. Tarinan monet elementit muistuttivat elävästi Monitor Celestrasta ja saivat aikaan satunnaisia takaumia. Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt pitää kirjasta valtavasti, mutta jotenkin sen viimeistely ja tunnelma eivät olleet niin hyviä kuin olisivat voineet olla. Hahmot olivat kyllä sympaattisia, mutta vähän tasapaksuja, ja juoni kulki eteenpäin yllätyksettömästi. Vaihteeksi olin törmännyt kirjaan, jossa joku päähenkilöistä olisi saanut olla vähän inhottavampi ihminen tuodakseen juttuun terää.
Perjantai, 5.4. 2013
Päivän ranskalaisuus: "Tähän kohtaan sivulla taulukko luolista, tietty englanniksi" - teksti kansainvälisen luolatapahtuman sivulla, tietysti ranskaksi. Ei taulukkoa. Olenko viime aikoina maininnut, että Ranska on paska maa?
Seikkailut koodaamisen parissa johtivat lopulta pisteeseen, jossa tuotteen omistajana hyväksyin kappaleen omaa koodia järjestelmämme tuotantoversioon. Suuri päivä.
Nähtävästi olen kuukauden kuluttua suuntaamassa EuroSpeleo-konferenssiin Millauhin, Ranskaan. Tänään aloin katsella, mitä luolia alueelta löytyy. Olihan niitä. Katselin kauhistellen 50- ja 60-metrisiä köysiosuuksia, ja muistelin miten lopussa olin ollut 40-metristen köysinousujen jälkeen. Enkä ole tällä hetkellä missään Berger-kunnossa. Jotenkin huono kevät on onnistunut surmaamaan liikunnallisuudenkin, tai sitten olen vaan oikeasti kauhean laiska.
Järkevämmän tekemisen asemasta päädyin kääntämään SRT-koulutusmateriaaliamme suomeksi. Hugo-voittajat saivat hetken aikaa olla rauhassa surmaavan tarkalta kritiikiltäni.
Viikonloppu, 6.-7.4. 2013
Päivän artikkeli: Misogyny, Sexism, And Why RPS Isn't Shutting Up - tietokonepelijulkaisu toistaa kantansa pelialan seksismiongelmiin
Viikonlopun fancymmat suunnitelmat epäonnistuivat, mutta niiden raunioille kohosi ihan kelvollisia korvikkeita. En ehkä kiipeillyt kuutta tuntia, mutta kuitenkin kolme. En päässyt katsomaan Charles Dexter Wardin tapausta näytelmänä, mutta sain kirjoitettua pelimateriaalia. En tehnyt tuntikausien kävelyretkeä mutta ... sain sentään ihailtua lumisadetta ikkunasta. Oikeasti, mitä helvettiä? Mikä huhtikuu tämä tällainen on olevinaan?
(Katsoin aiempien vuosien muistiinpanoja, ja jouduin myöntämään, että näköjään niin kauan kuin olen näitä annaaleja laatinut, huhtikuussa on ollut takatalvia ja lumisateita. En voikaan valittaa, että ilmastonmuutos on pilannut kaiken.)
Maanantai, 8.4. 2013
Päivän Hugo-laskuri: 26 / 61
Yleensä filosofinen scifi ei ole maailmojarakentavaa scifiä. Maailmoja rakentavat scifikirjailijat haluavat kertoa vinhoja tarinoita ja kirjoittaa monimutkaista historiaa, filosofiset scifikirjailijat tahtovat tutkia jotakin heitä kiinnostavaa humanistista tai yhteiskuntatieteellistä (tai riittävän omituista teoreettista luonnontieteellistä) kysymystä. Maailmanrakentaminen tuo filosofisille scifikirjailijoille vain tarpeetonta lisähöttöä heidän tarkalleen suunniteltuun pointtiinsa.
Ursula K. Le Guinin filosofiset scifikirjat sijoittuvat kuitenkin keskenään samaan maailmaan, ja tämä jo tekee niistä kiinnostavia. Aika moni seikkailullinen tai maailmojarakentava scifi saattaa sisältää kevyttä pohdiskelua toiminnan ohella, mutta on harvinaisempaa että painavien ajatuksien ohella tarjoillaan vähän kevyempää scifimaailmanrakennusta. Pelinjohtajana jäin tietysti pohtimaan, haluaisiko joku pelauttaa hainilaisten tarinoiden maailmassa? Osaisiko joku pelauttaa Le Guinin kirjojen kaltaista scifiä?
Hugo-kirjahaasteessa olin edennyt Le Guinin Dispossessediin asti - muita samaan maailmaan sijoittuvia kirjoja olin lukenut jo vuosikymmeniä sitten. Le Guin ei koskaan ole ollut ehdottomia suosikkejani - mutta tunnistan taidon ja arvostan pyrkimystä tutkia vakavia ideoita scifissä. Dispossessed oli ehkä hänen kirjoistaan eniten minuun vetoava, tai ehkä olen nyt vaan riittävän viisas ymmärtääkseni sitä. Pimeyden vasen käsi ja Maailma, vihreä metsä saattoivat olla vähän käsittämättömiä esiteini-ikäiselle.
Tiistai, 9.4. 2013
Päivän luolatarina: Siellä, mihin ei miehen pidä mennä - kotimaista luolamöyrintää.
Luin liian myöhään, minkä jälkeen levoton fiilis ja omituinen ahdistus kävivät päälle. Yöunet olivat katkonaisia ja loppuivat liian aikaisin. Laahustin töihin ennen kahdeksaa, koska en jaksanut enää maata vuoteessakaan.
Huolimatta vähäisestä unesta viihdyin töissä yllättävän pitkään. Olisin mielelläni kotiin päästyäni käynyt nukkumaan, mutta sen sijaan ajauduin Mirin ja Velman kanssa trooppisteemaiseen ravintolaan syömään. Sieltä palattuani edessä oli vielä Microsoftin päivitysten asentaminen, joka tietenkään ei mennyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Odotettavissa on toinenkin väsynyt päivä.
Keskiviikko, 10.4. 2013
Päivän opetusvideot: How Animals Eat Their Food
Kotoa käsin työskenteleminen oli liiankin produktiivista. Tavoite oli kuitata pois eilisillan ekstratunnit lopettamalla aikaisin, mutta kun kahden jälkeen poistuin koneen äärestä, en saanutkaan ajatuksiani helposti irti työasioista. Kiipeilemäänkään en päässyt, joten jatkuvasti mieli karkaili kokoelmanhallintaan ja muihin juttuihin.
Kaipaan luolaan, tai kalliolle kiipeilemään, tai sukeltamaan, tai johonkin muuhun seikkailuharrastukseen. Loppumaton talvi ajaa mökkihöperöksi.
Torstai, 11.4. 2013
Päivän näkemys: No comment
Olin suunnitellut lyhyttä työpäivää, mutta produktiivisuusötökkä puri, ja sain tehtyä kaikenlaista tarpeellista. Koodailu houkutteli edelleen, ja saatuani valmiiksi seuraavan lisäominaisuuden kokoelmanhallintajärjestelmään kuvittelin olevani jonkinlainen ohjelmistokehittämisen sankari. Harkitsin, pitäisikö vapaa-ajankin puolelle ottaa ohjelmistokehitysprojekti; tent-protokolla on edelleen vailla kaikenlaisia tarpeellisia ominaisuuksia. Valitettavasti suurin osa asioista joita tarvitsen ovat niin edistyneitä, etten ikinä osaisi tehdä niitä. Jos joku muu ottaisi niistä päävastuun, voisin ehkä pörrätä niiden laitamilla tekemässä jotain pientä. Vähän niin kuin töissäkin teen.
Perjantai, 12.4. 2013
Päivän havainto: Netti on täynnä Game of Thrones -parodiavideoita.
Pitkästä aikaa koko yö meni kunnon toimintaseikkailu-unien parissa. Aloitin avaamalla sinetin jossa luki "Älä missään nimessä avaa" ja vapautin myrkkypilven, joka ryhtyi tuhoamaan ihmiskuntaa. Onneksi minulla oli käypä setti supervoimia, kuten supernopea juokseminen ja hyppääminen. Ei niin että sillä olisi pystynyt katastrofia pysäyttämään, mutta pääsin pakoon myrkkypilven alta. Uniminä ei ollut tällä kertaa kovin altruistinen.
Valvemaailmassa olin kerännyt jostain puoliflunssaisen olon, taas. Pohdin päivän mitä tehdä sille ja päätin lopulta, että tällainen melkein-sairastelu sai nyt riittää. Lähdin suunnitelmien mukaan kiipeilemään, sillä ajatuksella että joko tulisin oikeasti sairaaksi tai saisin liikuntaa. Liikuntaa nyt ainakin tuli, mutta seinältä palattuani olo oli vallan kurja.
Viikonloppu, 13.-14.4. 2013
Ajankohdan tunnelma: Lannistunut
Viikonloppu, flunssa, kurja ja arvoton olo, blah blah. Makasin petissä ja toivoin että toipuisin maanantaiksi niin ettei tarvitsisi olla poissa töistä.
Maanantai, 15.4. 2013
Päivän Hugo-laskuri: 27/61. Fritz Leiberin Big Time (1958) oli epäkiinnostava.
Päätin että flunssa jäi pelkästään viikonloppuun, mutta kädenojennuksena realismille tein vain neljän tunnin työpäivän. Jälkiviisaammin olisi luultavasti ollut parempi olla vain kotona, mutta sitten pari paikallaoloa vaatinutta hommaa olisi jäänyt tekemättä. Ärsyttää melkoisesti, että meillä on yhä paperien siirtelyä vaativia toimenpiteitä, joita ei kertakaikkiaan voi tehdä raapustamatta kuolleeseen puuhun nimikirjaimiaan. Muutoin voisin vaivattomasti etäillä aina kun olo on vähän heikompi paikalle saapumiseen muttei ihan riittävän huono sairastamiseen.
Kotiin päästyäni otin reilun tunnin torkut, ja kuten tavallisesti käy, heräsin suunnattoman kärttyisänä. Ihana ja funktionaalinen aikuisen luonne minulla on. Miten ihmiset, joilla on oikeasti perhe ja velvollisuuksia selviävät satunnaisten antisosiaalisuuskohtauksien kanssa? Eivätkö he saa niitä, nielevätkö he ne jotenkin, vai tekevätkö he niinkuin minä huonona päivänä ja purkavat tuntemuksiaan estottomasti kaikkiin lähelläoleviin? Onneksi tänään ketään ei ollut hollilla.
Illalla Bostonissa räjähti. Huoh. Toivottavasti se oli vain onnettomuus.
Tiistai, 16.4. 2013
Päivän näkemys: Ei minulla olisi mitään valokuvaamista vastaan, jos joskus näyttäisin kuvissa yhtä makeelta kuin kuvitelmissani.
Sietämättömän tyhmänä ihmisenä totesin, että kun minulla ei kerran aamulla ollut lämpöä, töihin meneminen oli ainoa vaihtoehto. Työpäivä oli jokseenkin kurja. Sain sentään tehtyä jotain, mutta olo oli viheliäinen. Kotona mittasin uudelleen kuumeen, varmana siitä että olisin jossain hallusinaatiolukemissa, mutta mitä vielä; lämpö oli aivan normaali. Selvästi olin ihan terve.
Terveyden kunniaksi katsoin Tainan kanssa Dexteriä. Tonjakin pistäytyi paikalla keräämässä vauhtia Solmukohta-matkallaan. Monia tuttuja suuntaa Norjaan, onneksi en ollut itse edes harkinnut moista. Solmukohtaflunssasta voi selvästi nauttia kotonakin.
Keskiviikko, 17.4. 2013
Päivän video: Marble Showers Traverses - viisi minuuttia hurjimmasta kokemastani luolapaikasta
Epämääräisen sairas olo jatkui, ja sen myötä syyllisyydentunto ja ahdistus. Näköjään syyllisyydentuntoon ei auta edes se, että käy melkein-kipeänä töissä.
Sitten päivän kesken tarjottiin oivallus: ehkä flunssaksi kuvittelemani ongelma onkin siitepölyallergia? Ajatus oli tympeä, en kaipaisi mitään tällaista elämääni mutkistamaan, mutta ainakin se selventäisi miksei kuumetta ole ja miksi nuha ei vaan mene pois.
Läpi flunssan tai allergisen nuhan sain kuitenkin työt tehtyä, ja illaksi siirryin Miken ja Elinan luo. Olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi lapsenvahdiksi Aslanille, ja hengasin melkein kolmivuotiaan muksun kanssa monta tuntia samalla kun vanhemmat hääräsivät työjuttujen parissa. En ollut lapsenvahdin hommia tehnyt varmaan kahteenkymmeneen vuoteen, mutta eihän näitä varsinaisesti unohda. Muksukaan ei pudonnut päälleen.
Torstai, 18.4. 2013
Päivän tietotyyppi: Sekvensointidata. Tämäkin pitäisi jollain ilveellä saada kokoelmanhallintajärjestelmäämme.
Allergialääke kolkkasi minut, ja aamulla olo oli täysin tervaan pudonnut. Jotenkin sain itseni ihmisten aikaan museolle ja jopa joitain töitä tehtyä. Kiipeily olisi ollut tervetullut yritys liikkuakin vähän, mutta jotenkin areenalle ei tullut lähdettyä. Tämä viikko on kyllä kauttaaltaan epäonnistunut, ei vähiten koska se on tuntunut kymmenen päivän pituiselta.
Perjantai, 19.4. 2013
Päivän peli: Surgeon Simulator 2013
Aivan helvetin huono viikko horjui viimein päätökseensä. Loppukatastrofina ei sentään ollut tulipalo konehuoneessa tai levyjärjestelmäkorruptio, ainoastaan projektiaikataulujen hajoaminen käsiin. Kotiin päästyäni olin aivan nuutunut.
Illan ohjelmaan kuului kuitenkin vielä SRT-kurssin pitäminen. Jarkko ja minä koulutimme Tonille köysitekniikan teorian kolmen viikon päästä koittavaa Ranskan-matkaa varten.
Kun teoria oli ohi, törmäsin ehkä kaikkien aikojen tyhmimpään videopeliin. Naurettuani tunnin videoille sen pelaamisesta päädyin ostamaan sen itsekin. Pätemättömän kirurgin pelaaminen oli omituisen rentouttavaa; ei tarvinnut kantaa huolta onnistumisesta, ainoastaan mokata mahdollisimman naurettavalla tavalla.
Lauantai, 20.4. 2013
Päivän musiikki: Katzenjammer
Jonkinlainen kevään tapainen ilmanala oli viimein punkenut esiin maan koloista tai missä se olikin sitten lymynnyt. Testailin palaisiko se takaisin piiloonsa jos pyöräilisin ja käyttäisin kevättakkia, mutta urheasti se vaan pysyi paikallaan.
Poppi soiden pyöräilin kevään läpi Myllypuroon. Fillarin ottaminen varastosta muistutti minua sekä pyöräilyn iloista että suruista. Kiitämme: vauhdikas liikkuminen, kauniit maisemat, simppeli perusliikunta ja hyvä musiikki. Moitimme: helvetin aivottomat jalankulkijat, jotka taas pöljilevät keskellä ajoneuvojen kulkuväylää ja reagoivat arvaamattomasti kellonsoittoon. Onneksi ne olivat lähinnä ydinkeskustan vitsaus, ja toisin kuin edellisessä kodissani, nykyisessä ei tarvitse murtautua turistimuurin läpi päästäkseen minnekään.
Myllypurossa käynnistyi SRT-kurssin ensimmäinen harjoittelupäivä. Köysiä ylös, köysiä alas, ohi väliankkureiden ja koottujen hasardien. Vaikka olin itse paikalla kakkosopettajan roolissa, onnistuin itse tekemään läjäpäin kaikkia tyhmiä virheitä joita en luolassa aio toistaa. Vastaan tuli myös aivan uudenlainen ongelmatilanne kun nousija klippasi ohjausnarun (deviation) sulkkarin vahingossa kiinni käsijammerinsa silmään. Tätä ei kannata tehdä luolassa.
Sunnuntai, 21.4. 2013
Päivän pitkästä aikaa yritetty juttu: Köysinousu prusik-lenkeillä. Olen joskus noussut näillä 20 metriä, nyt en päässyt yhtäkään. Epäilen tekniikkavirhettä.
SRT-kurssin viimeinen päivä Myllypurossa oli suht palkitseva. Jotenkin köysitekniikkainfoa saadaan jaettua eteenpäin, vaikka hankalaa se Suomen oloissa onkin. Muistin myös pitkästä aikaa, miten vaikeaa ja epäintuitiivista varusteiden suorassa pitäminen ja järkevän laskeutumislinjan valitseminen on, ja miten hankalaksi asiat käyvät jos päätyy solmuun köysien ja varusteidensa kanssa. Sentään tämä ei ole sukeltamista, missä tarvitsee vielä huolehtia ilmavarannostakin. Seinällä viihdyttiin yli kuusi tuntia, ja loppua kohti ainakin minun sormenpääni alkoivat olla aivan muhjuna.
Kuljin sekä ees että taas fillarilla. 13 kilometriä suuntaansa on ihan kelvollinen alkulämmittely ja lopputyhjennys, mitä nyt kotiin saavuttuaan ei tahdo enää jaksaa tehdä yhtään mitään. Olen hienossa talvikunnossa, asialle täytynee tehdä jotain.
Maanantai, 22.4. 2013
Päivän kiroilu: Helvetin mikkihiiritason larpinjärjestäjäamatöörit
Monitor Celestra -larppi vaan jatkaa epäonnistumistaan. Eilen oli viimein postilaatikkoon tipahtanut viesti, joka kertoi että pantiksi pelin puvusta jättämäni ajokortti oli ilmeisesti ihan oikeasti tullut järjestäjien hukkaamaksi. Olin itse pukua palauttaessani unohtanut käydä erillisellä tiskillä noutamassa korttini takaisin, ja kun iltabileiden jälkeen ja seuraavana aamuna ennen lentoni lähtöä muistin asian, ei ketään järjestäjää löytynyt jolle olisin voinut asiasta ilmoittaa.
Niinpä tiedustelin ajokorttini tilaa sähköpostitse ensimmäisen kerran 18.3., uudelleen 8.4. ja lopulta 18.4. Vasta viimeiseen viestiin vastattiin, ja vastaus oli "ei sitä löydy, olemme tosi pahoillamme". Ei näin. Jos peli maksaa ihan aikuisten oikeasti rahaa ja sitä mainostetaan ammattilaislaatuisena, odotan käytännön järjestelyjen olevan hieman eri tasolla kuin satunnaisessa nuorisotalolarpissa. Ja sellaisessakin, jos pelinjohto haluaisi minulta pantin vastineeksi jostakin, odottaisin heidän pitävän siitä asianmukaista huolta eikä hukkaavan sitä välittömästi pelin päätyttyä.
Alternaliv AB ei nyt vakuuta ammattitaidollaan. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että kyseinen maineikas larpinjärjestäjäryhmä on joukko omista kyvyistään liikaa luulevia tolvanoita. En aio heidän tekeleisiinsä mennä enkä suositella niitä muille. Saa nähdä millainen soppa syntyy, kun ryhdyn lähettämään heille laskuja kortin uusimisen kuluista. Tällä hetkellä fiilis on, että mainittu peli oli huonoimmin käyttämäni moisen suuruuden rahasumma lähimuistissa, vielä heikompi sijoitus kuin vatsataudissa viettämäni luolamatka Walesiin.
Tiistai, 23.4. 2013
Päivän uusi haaste: Laboratorionäytteiden lisääminen kokoelmanhallintajärjestelmään.
Aikaansaavan työpäivän jälkeen päädyin taas Myllypuron seinälle leikkimään köysissä. Paikalla oli jopa kokonaista viisi köysitoiminnan sankaria vaihtelevilla osaamisen tasoilla. Aina kun kuvittelen, että kaikki mahdolliset ongelmatilanteet harjoitusradoilla on jo nähty, joku keksii uuden tavan mokata jotain. Onneksi harjoitusradoilla on hyvä pähkäillä pulmatilanteita. Aika harvat niistä alkavat olla sellaisia, joista selviäminen omin voimin tuntuu mahdottomalta. Tietenkin autenttinen luolaympäristö tuo mukanaan aivan omat pulmansa, mutta lähin sellainen löytyy aivan liian kaukaa harjoittelupaikaksi.
Keskiviikko, 24.4. 2013
Päivän kevätsiivous: Työpöytä. Päätellen löytämistäni asioista en ollut siivonnut sitä neljään vuoteen.
Kaikista tärkeistä tai mielenkiintoisista asioista, joista voisin nähdä unta, käytin viime yöni seuraten kuinka katkera Paavo Väyrynen koetti henkiinherättää presidentinvaalikampanjaansa. Heräsin juuri kun olin alkanut räntätä hänelle siitä, miten hänen kuuntelemisensa on pelkkää ajanhaaskaamista ja miten hän on vastenmielinen ihminen.
Töissä oli meno taas tehokasta. Näköjään meillä on lähes valmiiksi tehtynä pohjatyö laboratorion työnkulkujärjestelmää varten, enää ei tarvitse kuin koodata mokoma. Mikä vielä parempaa, osaisin miltei koodata sen itsekin. En kuitenkaan aio tätä tehdä, koska laboratorioihmisemme ansaitsevat parempaa.
Töiden jälkeen kävin kävelyllä ja syömässä Kaisan kanssa. Valitimme toisillemme ahdistuksistamme ja ongelmistamme. Kaisa sanoi minun suhtautuvan nykyään kaikkeen negatiivisesti. Hyvä, olenkin ollut huolissani ylettömän positiivisuuden hillittömästä kasvusta elämässäni. Negatiivinen suhtautuminen kaikkeen on varmasti merkki siitä, että ottaa asiat vakavasti ja on kriittinen ja aikuinen eikä ihan mikä tahansa hössöttäjä. Lisäksi negatiivisuus on varmasti hyväksi sosiaaliselle elämälle, kun kaikkien mielestä yltiönegatiivisten ihmisten kanssa on niin kiva hengata.
Torstai, 25.4. 2013
Päivän idea: Entäpä jos Suomi ottaisi muutaman muun Pohjoismaan kanssa yhteisprojektiksi tehdä tutkimus- ja kartoitusretken tutkimattomiin luoliin Kolumbiassa?
Pitkän työpäivän jälkeen hengasin muiden luolaharrastajien kanssa Kaislassa. Kevät ja kesä olivat hollilla, maanalaiset retket ovat alkamaisillaan. Oma eka retkeni on kahden viikon päästä, mutta se ei todellakaan jää lämpimän vuodenajan ainoaksi. Innostus maanalaisiin hommiin oli ihan valtava, ei vähiten koska Suomestakin oli löytynyt ainakin yhden visiitin arvoinen tutkittava alue.
Tänä vuonna ohjelmassa ainakin Ranska, Britannia ja ehkä Espanjakin. Saa nähdä mihin kaikkeen sitä ehtii. Mutta 15 palvelusvuoden jälkeen lomamäärät ovat nousseet mainiolle tasolle, kesälomaa on kuusi viikkoa jo ennen lomarahojen vaihtoa. Ei tarvitse enää kuin treenata itsensä hyvään luolailukuntoon.
Perjantai, 26.4. 2013
Päivän inspiraatio: The Lives of Others
Aamu alkoi fillarionnettomuudella, kun väistäessäni jalankulkijaa menetin ajoneuvoni hallinnan. Sentään kyseessä ei ollut mielenvikainen tyhmäilijäjalankulkija paikassa, jonne hänellä ei olisi ollut mitään asiaa, ja sentään lensin vaan naamalleni soraan enkä esim. auton tielle. Vastoinkäyminen ei kuitenkaan pitänyt minua poissa palaverista, jossa esitin loisteliaan suunnitelman sekvensoinnin työnkulkuja seuraavasta järjestelmästä.
Töiden jälkeen kirjoitin peliä. Kurjat pelaajani eivät ole etukäteen antaneet minulle toivomiani tietoja siitä mitä aikovat, joten joko en voi valmistella peliä juuri lainkaan, teen ratakiskot jotka huolehtivat siitä että asiat menevät kuten minä haluan ja heidän suunnitelmansa ovat irrelevantteja, tai kirjoitan aivan valtavasti taustamateriaalia ja varaudun kaikkeen. Arvatkaa minkä vaihtoehdon valitsin.
Lauantai, 27.4. 2013
Päivän mieleenpalautus: Oikea tapa käyttää prusikkia köysinousussa.
Fillarointi Myllypuroon on mahtava tapa lämmitellä SRT-treeniä varten. Eilisen polkupyörätunaroinnin jäljiltä kädet olivat vielä aika naarmuilla, mikä ei varsinaisesti helpottanut köysimenoa, mutta joskus luolassakin saattaa olla pakko mennä köysissä hieman vaurioituneena. Aivan erikoissaavutuksena onnistuin tänään menemään kokonaisen testiradan ympäri käyttäen pelkkiä hätävaralaitteitani - siis prusik-solmua, tiblocia ja atc:tä. Ei tee mieli joutua tositilanteessa näiden varaan, mutta nytpä sentään tiedän että jos aivan pakko on, pääsen kyllä ylös ja alas niilläkin. Jopa väliankkureiden ja ohjausnarujen ylitys onnistuu.
Kotiin palattuani ehdin nauttia juoksulounaan ja -suihkun ennenkuin täytyi singahtaa Tikkurilaan. Joukko kavereita oli menossa katsomaan Charles Dexter Wardin tapausta näytelmänä. Näytelmä oli 85 minuutin halpalovecraftia, ja ainakin minulle se toimi erinomaisesti. Kauhuefektit toimivat ja hahmotkin tuntuivat ihan vaikuttavilta. Eikä sekaan oltu tungettu tarpeetonta kesäteatterikomediaa kiskomaan tunnelmaa eestaas.
Katukuvassa näkyi vappu. Tekee mieli kirjoittaa tarina Humanistikostajan seikkailuista. Näemmä joku muu oli jo kirjoittanut kirjan ideasta, jota olisin itsekin voinut panna paperille. Vaikka tavallisesti ideat eivät ole minkään arvoisia, jos lähtisin tuolla premissillä tekemään tarinaa, se kirjoittaisi kyllä itse itsensä.
Hmm.
Sunnuntai, 28.4. 2013
Päivän luolasokkelon nimi: The Bureaucracy
Olin sitten nähtävästi alkanut eilisiltana kirjoittaa, ja jatkoin heti herättyäni. Kun iltapäivän roolipelisessio käynnistyi, olin suunnilleen halutan astumaan pois tekstini äärestä. 4300 sanaa englanninkielistä tekstiä vailla mitään laatuvaatimuksia oli kiivennyt päästäni dokumenttiin, ja toisessa ajatusten kerroksessa jonkinlainen tarinan runko oli taittelemassa itseään auki. En tiedä, pitäisikö tähän nyt suhtautua oikeana kirjoitusprojektina vaiko vaan varoventtiilinä. Näköjään kirjoitan tätä tarinaa englantia muistuttavalla kielellä, mikä jotenkin sopii aihepiiriin paremmin.
Minne aurinko laskee sisälsi muutamia yliluonnollisia elementtejä, mutta pääasiassa oma pelini koostui yhä steampunk-tieteestä ja -teknologiasta. Hahmoni ajattelumaailma tuntui olevan mukavasti synkassa maailman kanssa, mikä helpotti älykkään tiedemiehen pelaamista. Edes yhden pelaajan poissaolo ei merkittävästi tätä nimenomaista sessiota haitannut.
Kun pelit oli pelattu, siirryin Kallioon katsomaan leffaillassa animea. Neon Genesis Evangelionista oli olemassa kasa täyspitkiä leffoja, joista ensimmäinen oli yhtä käsittämätön kuin sarjan loppu, ja loput omituisia vain kulttuurillisesta epäsynkasta johtuen. Oli kyllä terapeuttista katsoa animea jonkun kanssa, joka jakoi mielipiteeni siitä, että tarinan niinsanottua päähenkilöä pitäisi lyödä kunnes hän lakkaa itkemästä.
Maanantai, 29.4. 2013
Päivän pieni outous: Virvoitusjuomapullo, joka soittaa pienen sävelmän kun korkki avataan. Jos joku kertoo minulle, että tuollainen on oikeasti olemassa, en ehkä kestä.
Evangelionien katselu oli vienyt yöunet. Työnteko oli tervanjuontia, joten luovutin varhain ja lähdin kotiin. Ajattelin kirjoittaa peliä, mutta sen sijaan huomasinkin ottavani torkut.
Sic Semperin sessio oli omasta mielestäni surkea, mutta ilmeisesti ainakin joihinkin pelaajiin se vetosi. Kieltämättä mukana oli oikein kiintoisia scifielementtejä vaihtoehtomaailmassa, joka kerrankin oli aivan erilainen kuin aiemmin nähdyt, eikä perustunut mihinkään yksinkertaiseen yhteen erilaiseen juttuun. Oli maailman rakentamisessa kyllä ollut hitosti työtäkin, mutta etenkin talousjärjestelmän ja tiedonvälityksen toiminta täällä olivat niin omituisia kuin pitikin. Silti, pelissä ei oikein tapahtunut mitään, ja tämä on minusta suunnaton synti. Seuraavan pelin on oltava parempi.
Vappuaatto, 30.4. 2013
Päivän musiikki: Gaudeamus igitur
Ylijäämäloomapäivien ansiosta pystyin pitämään vappuaatonkin lomaa. Käytin sen pääasiassa kirjoittamalla. Piipahdin pikaisesti Markuksen ja Sannan vappujuhlissa osoittamassa solidaarisuuttani muulle työväelle, mutta enimmäkseen panin kotona sanoja peräkkäin.
Kun illalla lopetin, sanoja oli 12000. Olen, öh, sanaton.