Maaliskuu 2013: Toisten luovuuden hedelmät
Perjantai, 1.3. 2013
Päivän edistys: Elämme maailmassa ilman paavia. Valitettavasti tila ei ole pysyvä.
Laitoskokouksessa puhuin lyhyesti atk-tuesta, ja ihmiset nauroivat, ilmeisesti enemmän kanssani kuin minulle. En oikein tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua. Olenko hyvä esiintyjä, koska ihmiset pitävät esityksistäni, vaiko huonompi kuin muut ja kykenemätön esittämään asioitani muuten kuin vitsin varjolla?
Illalla tapasin lisää Celestraan lähtijöitä ja katselin heidän kanssaan teemaan sopivia sarjoja. Götborgissa Monitor Celestran ensimmäinen kattaus oli tänään käynnistynyt, viikon päästä on meidän vuoromme.
Viikonloppu, 2.-3.3. 2013
Ajankohdan kommentti: "Maybe the gay cockroaches will just adopt. It's a progressive society." Kaislan jutut alkavat olla Cosmic-tasolla.
Lauantaiaamuna päädyin ensin boulderille, sitten Kulosaareen roolipelaamaan. Enkelten kaupungissa oltiin roolipelauskokemusten ytimessä, kun hahmomme pääsivät juoksemaan luolastoissa ja räjäyttelemään niissä asuvia kannibaaleja dynamiitilla. Peli jätti minulle halun etsiä jostain karbidilamppu ja syöksyä maan alle.
Sunnuntaina tartuin kulttuurihaasteeseen ja koetin katsoa animea. Vaikeuteni japanilaisen animaation seuraamisessa on ärsyttävä häiriö luonteessani: on tyhmää olla ymmärtämättä jotain populaarikulttuurillisesti olennaista kerronnan muotoa, se on vähän kuin ei osaisi lukea sarjakuvia. Toistuvasti päätän korjata tämän vian, ja koskaan en aivan onnistu. Nyt kaivoin arkistojen kätköstä Serial Experiments Lainin, joka minulta oli yli kymmenen vuotta sitten jäänyt kesken, ja päätin katsoa sen pelkästään trippailuhengessä.
Odottamatta Lain imaisikin minut mukaansa olemalla oudon puhutteleva. Kyberpunkin muka-synkät visiot Internetin tulevaisuudesta kymmenen vuoden takaa tuntuivat nykyisessä suljettujen puutarhoiden ja taloudellisten intressien kasvavassa määrin saneleman verkon rinnalla avoimen tiedonvälityksen paratiisilta. Jotenkin vasta Lain sai minut todella tajuamaan, millaisen anarkistisen informaation ihmemaan olemme menettäneet. En milloinkaan ollut scifistisen tai itsenäisen kyberavaruuden suurin puolestapuhuja - ajatus oli tuntunut minusta aina vähän naurettavalta, itse asiassa - mutta kun katselen Internetiä joka meillä on sen asemasta, jota fiktiomme meille lupasi ja joka meillä hetken aikaa melkein olikin, jää vaihtoehdoiksi joko itkeä tai raivota.
Ymmärrän tavat, joilla nykyinen Internet on parempi kuin eksklusiivinen hakkeritaivas ja eliittikerho, jollaisena verkko vuosituhannen vaihteessa esitettiin. Ei pidä tulkita, että kiukuttelisin käytettävyyttä tai inklusiivisuutta vastaan, ubiikkiudesta puhumattakaan. Vastustan ainoastaan sitä, että nykyään joudumme feodaalishenkisesti vannomaan uskollisuutta isännillemme, jotka eivät ainoastaan tuota meille viestinnän välineitä, vaan jotka katsovat oikeudekseen sanella, mitä saamme viestiä.
Mutta tärkeämmin, todella pidin Lainista. Löysin animen, jota pystyin todella fanittamaan ja jonka kerronnan koin omakseni. Tämä oli voitto.
Maanantai, 4.3. 2013
Päivän vätystely: Liian laiska kiipeämään
Omituisten saksankielisten verkkojärjestelmien konfiguroinnista selvittyäni siirryin kirjoittamaan Celestra-hahmoni tarkempaa historiaa ja katsomaan lisää animea. Lainin puhuttelevuus hieman hajosi loppua kohti, mutta koin hahmottavani kerrontaa. Ollakseni kadottamatta uutta lukutaitoani tartuin heti seuraavaan sarjaan, joka oli klassikoita kunnioittaakseni Neon Genesis Evangelion. Lainin jälkeen se tuntui reippaalta, kauniisti piirretyltä ja yksinkertaiselta. Edelleenkään en pidä liikkumattomasta piirroksesta, jossa vain yksi kohta on animoitu, mutta sentään tässä on luovien ideoiden lisäksi itse piirustus ollut hämmästyttävän detaljoitua ja taitavaa.
Tiistai, 5.3. 2013
Päivän sitaatti: "May you all die of cancer of the ass."
Viimeinen Monitor Celestra -sidosryhmätapaaminen meni riehakkaissa merkeissä. Kuitenkin huolestuttavasti taustalla hääri välillä flunssainen olo. Ajatus vilustumisesta juuri ennen kolmen päivän rankkaa peliä todella hyisissä oloissa ei tunnu yhtään hyvältä. Flunssa voisi nyt vaikka odottaa viikon, sen jälkeen se voi kaataa minut aivan vapaasti.
Keskiviikko, 6.3. 2013
Päivän erikoinen fail state: Monitor Celstran foorumipostilaatikkoni on melkein täynnä.
Selvästi pelkkä boulderointi ei ylläpidä riittävää kuntoa köysikiipeilyyn. Tämä olisi pitänyt muistaa, mutta jotenkin olin kuvitellut että lyhyet parin muuvin reitit riittävät voimien ja kestävyyden säilyttämiseen. Säälittävä räpiköintini Salmisaaressa osoitti tämän vääräksi.
Monitor Celestra, 7.-11.3. 2013
Pelin tarina: Pelaajien yhteisblogi, jossa toistaiseksi on vasta oman hahmoni Laszlon tarina. Saa nähdä tuleeko muita edes.
Torstaina pakkasin viimein vermeeni rinkkaan ja suuntasin lentoasemalle. Olin nähtävästi ottanut maailman tyhmimmän lentovaihtoehdon, koska päädyin odottelemaan Tukholmasa pari tuntia jatkoyhteyttä Göteborgiin. Onneksi pelimateriaalia riitti luettavaksi. Perillä selviydyin hostelliin, joka oli täyttymässä kansainvälisistä liveroolipelaajista.
Perjantaiaamuna lähdettiin pelivalmisteluihin. Tatuointeja, ryhmätapaamisia, pukujen vastaanottamisia ja sovittamisia. En ole täysin innoissani puvustuksesta, joka lähtee yhdestä ainoasta arvosta; ihmiset eivät ole standardimuotoisia, ja omat kilometrin mittaiset raajani eivät mahtuneet lentohaalariini. Mutta näyttäviä puvut kyllä olivat. Sen jälkeen singahdettiin pelipaikalle ja juostiin kierros laivassa, joka kohta avaisi ovensa Monitor Celestrana. Sitten vähän odotettiin ulkona pakkasessa, ja lopulta päästiin pelaamaan.
Monitor Celestra oli peli, jonka sekä ansiot että ongelmat olivat suuria. Peli oli jaettu neljään episodiin, ja yöt nukuttiin hostellilla. Episodien välissä kului päiviä tai tunteja, ja aivan tyhmän paljon näistä ajoista käytettiin odottamalla jonottamaan pääsyä. Suurilla peleillä on suuret logistiikkaongelmat.
Peli itse oli mahtava, selkeää kärkikympin kamaa. Ahdas, humiseva, kylmä laiva täynnä miehistöä ja pakolaisia muodosti mielettömän ympäristön sekä eeppiselle että ihmistason draamalle, ja vaikka kohtauksia painottava pelityyli olikin vieras omalle tavalleni pelata, en voinut kiistää etteikö se johtanut rokkaavaan menoon. Jotain tästä varmasti voisi oppia, eikä pelkästään varoittavalla tavalla.
Peli puristi minut lopulta aivan kuiviin, ja viimeisen näytöksen loputtua olin henkisesti palasina. Onneksi minulla oli tiivis viiteryhmä, kahdentoista suomalaisen muodostama erikoisjoukko Blue Squadron, jonka kanssa olin kokenut intensiivisimmät pätkät ja joka muodosti emotionaalisen turvaverkon kun itketti, ahdisti tai raivostutti. Jälkibileissä olin kerrankin edes jotenkuten sosiaalinen ja vaikka lähdinkin aikaisin, se johtui aamulennosta ja halusta nukkua kunnon yöuni.
Paluu Suomeen oli koomaisa. Lentokentillä puin kanssamatkustajieni kanssa peliä lisää. Paljon heikkouksia, monet näistä vaikeita korjata - mutta vielä paljon enemmän hyvää. Celestra opetti minulle, miten saadaan aikaan peli jossa energiataso on pilvissä; jos sen voisi vielä jotenkin tehdä uhraamatta hahmojen eheyttä tai osaamista, oltaisiin täydellisyydessä. Mutta oletukseni siitä, että Galactica toimisi larpissa paljon paremmin kuin telkkarissa piti selvästi paikkansa.
Tiistai, 12.3. 2013
Päivän ninjatemppu: Path of Nightmares, jolla viholliset saa pelkäämään
Yhden ylimääräisen lomapäivän pitäminen oli juuri oikea ajatus. Revin ajatukset pois Celestralta Neon Genesis Evangelionin ja Mark of the Ninjan avulla, ja hain paluuta siviilielämään. Työnteosta ei olisi tullut tänään mitään muutenkaan, sama lomailla.
Illalla tein pehmeän laskun duunien pariin asentamalla Microsoftin turvapäivitykset paikalleen. Sitten lähdin Säveleen saamaan vertaisterapiaa Blue Squadronin kanssa. Tajusin, että haluaisin sittenkin olla taas aluksella - ja samalla tajusin, etten oikeasti kaivannut sosiopaattista hahmoani, vaikka hän olikin ollut hieno. Roolipelaamalla saa päänsä helposti sekaisin.
Keskiviikko, 13.3. 2013
Päivän fiktio: Sokerisamurai
Jo eilen olin vilaukselta nähnyt, että postilaatikossa oli 400 postia, mutta olin päättänyt vähät välittää tästä ennenkuin olisin oikeasti työpaikalla. Tänä aamuna sitten aloin katsoa, mikä kaikki olikaan mennyt kuuden päivän poissaolon aikana pieleen. Näitähän riitti. Laskin kolme teknistä ja yhden hallinnollisen kriisin sekä pari tusinaa pienempää pulmaa. Eivätpä ainakaan ajatukset karkailleet Celestralle, kun ihmiset vaativat jokainen, että heidän ongelmansa pitäisi ratkaista juuri nyt ellei aiemmin.
Saatuani akuuteimmat hommat alta pois livahdin kiipeilemään. Ei ollut taaskaan aplodien arvoinen suoritus. Seinältä singahdin Juhanan Sokerisamurai -kirjan julkistamisbileisiin, joissa käytin aikaani pääosin Celestra-vertaisterapian parissa. Oma post-game -masikseni ei sentään ollut pahimmasta päästä tiimiämme.
Torstai, 14.3. 2013
Päivän tympeys: Uusi paavi vaikuttaa yhtä vanhoilliselta kuin edeltäjänsä.
Työpäivä oli hieman vähemmän paniikkinen kuin edellinen, mutta eestaas sinkoilua se silti pääasiassa oli. Olin alunperin aikonut käydä boulderilla, mutta mitään toivoa poistua sorvin äärestä ennen neljää ei oikeastaan ollut.
Kotona luin Sokerisamurain loppuun saakka. Pidin kirjasto melkoisesti: vaikka sen sisältö ei ehkä ollut minua kaikkein koskettavinta, emotionaalinen painolasti tuntui aidolta ja ärsyttävän pinnan alla tarinalla oli kuitenkin painoa. Etenkin kirjan keskiosat olivat paikoitellen aika hyytävää luettavaa ja kerrontatapa oli varsin mainio. Voin kyllä suositella.
Perjantai, 15.03. 2013
Päivän murhe: Veronica Mars -leffan kickstarter ei ota rahaa USA:n ulkopuolelta. Vielä. Ottaen huomioon jännittävät keinot, joilla alkuperäisen sarjan hankin, taitaa olla pakko antaa noille vähän rahaa.
Kiukusta kihiseminen hallinnollisille kuvioille on jo siinä määrin peruskauraa, että osaan jo jättää sen täysin taakseni lähtiessäni töistä. Siirryin Mirin ja Velman luo syömään, kertomaan Celestra-tarinoita ja käväisemään pikaisella tunneliekskursiolla.
Kotiin oli ilmestynyt larppaamaan menevä Tonja. Minuakin koetettiin houkutella samaan peliin, mutta viikonloppu on jo aivan täynnä ohjelmaa.
Viikonloppu, 16.-17.3. 2013
Viikonlopun scifi-unelma: How I Stopped Eating Food
Kiipeily oli vieläkin vähän huonoa. Ei tätä enää voi flunssankaan piikkiin laskea, uskalluksen puutetta ja laiskuutta pelkästään. Kiipeilyn jälkeen ohjelmassa oli Monitor Celestran suomalaisten pelaajien pelinpurkutapaaminen. Neljästäkymmenestä (?) suomalaisesta osallistujasta paikalla oli suunnilleen puolet, ja yleisin kysymys oli "miten sä pääsit hengestäsi?" Selvästi hilpeän pelin merkki.
Sunnuntaiaamnua kävin hämmentävää tekstiviestittelyä. Tajusin, että taitoni kommunikoida tällä tavoin mitään mutkikkaampaa kuin "ruoka 1400 nepalilaisessa ok?" oli nolla. Asiaan toki vaikuttanee myös, että puhelimena käytän ehkä huonointa laitetta ikinä, ja ajatuskin joutua kirjoittamaan sillä mitään inhottaa. Ehkä pitäisi investoida parempaan luuriin.
Päivälle oli kaavailtu peliäkin, mutta pelinjohtaja ei kyennyt puhumaan. Niinpä korvaavana toimintona lähdin leffa-avustajaksi Pikku-Huopalahteen, ja pääsin esittämään kummia goottivauvan ristiäisissä. Sain jopa repliikin, joka tosin varmaan editoidaan pois, koska avustajan määritelmä on "huomaamaton ja hiljaa".
Päivän meininki: Epätavallisen maanantaihenkinen
Perjantaina taakseni jättämät ärsyttävät hallinnolliset solmut olivat odottamassa minua työpaikalla. Harkitsin hetken kiukuttelemista ja huutamista, mutta sen sijaan päätinkin kertoa, että nämä asiat ahdistavat minua ja toivoin että niihin saataisiin vastauksia. Tuloksena tiimi sai kollektiivisia moitteita tietämättömyydestäni, enkä vieläkään oikein saanut kaipaamiani vastauksia.
Minulle väitetään, että akateemisissa organisaatioissa epäselvät vastuut ovat vain seikka, johon on totuttava. En hyväksy tätä. Tarkkaan määritellyt vastuut ovat niin suuri osa perusturvallisuuttani, että olen valmis vaikka tekemään mullistuksen koko organisaatiokulttuurissa huolehtiakseni niiden toteutumisesta. Olen aivan varma, että ainakin osan urastani olen tehnyt tietäen, mistä itse vastaan ja keneltä otan minkäkin osa-alueen toimeksiantoja. En aio luisua pois tästä.
Illalla saatiin lumituiskukin. Kevät failaa nyt urakalla.
Tiistai, 19.3. 2013
Päivän kiroilu: Edes Google Earth ei toimi kunnolla
Tasa-arvon päivän kunniaksi kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta keräsi 100,000 vuorokaudessa. Tämähän sopi minulle erinomaisesti. Työpäivä sen sijaan koostui tyhmästä inttämisestä, joko ihmisten tai aateekoon kanssa. Kun lopulta verkkokin päätti lakata toimimasta, heitin koneen kiinni ja suuntasin Myllypuroon kiipeilemään.
Kiipeily sujui taas ala-arvoisesti. Ilmeisesti kuntoni romahti välittömästi saavuttaessani 40 vuoden iän, ja minun pitäisi suosiolla siirtyä harrastamaan pelkkää keinutuolista huutelua ja katkeraa nitrojen nappailua, tai jotain.
Keskiviikko, 20.3. 2013
Päivän tappelukumppani: Excel. Ollakseen niin hyvä softa se on välillä todella huono.
Töissä ärsyttävyys jatkui neljättä päivää putkeen. Yllätyksekseni havaitsin suhtautuvan siihen lopulta varsin tyynesti. Tavalla tai toisella hankalat asiat ratkeavat, ja ne joko ovat minun huoleni tai eivät ole. Omalta osaltani riittää, että koetan toimia mahdollisimman rakentavasti ja järkevästi, ja huolehtia siitä, että ne seikat jotka aivan oikeasti ovat vastuullani tulevat tehdyiksi kunnolla. Lisäksi osasin myös jättää murheet duuniin kävellessäni ulos ovesta, ja kaiken harmistuksen läpikin, kun pohdin ajatusleikkinä "haluaisinko olla ennemmin työssä jossain muualla", vastaus oli melko ehdoton ei. Tämä on varmaan sitten työtyytyväisyyttä, niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
Illalla oli taas kaverin kirjajulkkarit. Tällä kertaa Nina oli saanut ulos kirjan, dekkarin nimeltä Yönpunainen höyhen. Kaikista tuttavapiirin juhlimisen aiheista olen todennut kirjan julkaisun olevan minusta kaikkein paras: vuosirenkaat, häät, hautajaiset ja syntyjäiset sivuutan olankohautuksella, mutta kirjan julkaiseminen tuntuu oikeasti juhlimisen arvoiselta, etenkin kun sen jälkeen käteen jää tuore ja oletettavasti mielenkiintoinen teos. Itse julkkareissa en lopulta tällä kertaa viihtynyt pitkään, koska päätin olla liian pihi syödäkseni Vltavassa. Sen sijaan siirryin kotiin syömään halvalla ja lukemaan.
Torstai, 21.3. 2013
Päivän video: Shinji's Rant - "Is this how you end a series?" tosiaan.
Kehityskeskustelussa uhattiin palkankorotuksella. Ei tämä ollut huono asia, mutta koska löydän jokaisesta hopeareunuksesta synkän pilven ilmaisin mielipiteeni siitä, että itse asiassa tehtäväni vaativuustaso on se, joka kaipaa tarkastamista, ei niinkään henkilökohtainen suoriutumiseni tehtävistäni. Mutta tämä on lopulta byrokraattista semantiikkaa, ja yliopiston palkkausjärjestelmä on suunnilleen yhtä toimiva kuin neuvostoliittolainen oikeusjärjestelmä; jos sattuu sen kautta hyväksyttävän lopputuloksen saamaan, ei kannata katsoa liian tarkkaan miten se lopulta toteutui.
Työpäivä venyi pitkäksi ja vaikeaksi, mutta lopulta sain aikaan valtaosan siitä, mitä olin yrittänytkin. Kotona olisi voinut kirjoittaa, mutta sen sijaan luin Yönpunaisen höyhenen läpi. Ei se ollut huono, dekkariosuudet vaan eivät olleet sen vahvinta antia (eikä kyllä seksikään, sanoi Ilta-Hesarin arvostelu ihan mitä tahansa). Sen sijaan kirjan dialogi ja muualla tapahtuvaan veijaritarinaan viittaavat elementit olivat aivan mainioita. Olisi hilpeää, jos Ninan seuraava teos oikeasti tarttuisi näihin elementteihin vahvemmin.
Katsoin myös Neon Genesis Eangelionin loppuun. Mitä helvettiä.
Perjantai, 22.3. 2013
Päivän ällistys: 14 astetta pakkasta. Nyt vittu oikeasti. On melkein huhtikuu.
Kiipeilytaito alkoi osoittaa vähäisiä elpymisen merkkejä. Sen sijaan toinen tarvitsemani harrastustaito, pelinkirjoittaminen, oli täysin jumissa. Sain kirjoitettua suunnilleen lauseen verran seuraavaa tarinaa ennenkuin hyväksyin tämän päivän tuottamattomuuden ja siirryin tietokonepeleihin. Ninja-Markun jälkeen Stealth Bastard oli lisää hiiviskelyä, tällä kertaa komedian ja ongelmanratkonnan kanssa. Thirty Flights of Loving taas oli maailman parhaiten leikattu peli ikinä.
Viikonloppu, 23.-24.3. 2013
Ajankohdan kylä: Red Ridge, kaivoskylä tutkimattoman erämaan laidalla
Pelinkirjoituskin alkoi jotenkuten sujua, joten käytin lauantain sen parissa. Aina välillä kokeilin myös uudelleenpelailla Assassin's Creed II:a, mutta peli tökki ompulla niin pahasti, että päätin lopulta antaa sen olla.
Sunnuntaina oli pitkästä aikaa SRT-harjoittelua. Edellisestä köysimeiningistä oli melkoinen tovi, ja siltä kyllä tuntuikin. Onneksi kovin moni ei ollut näkemässä, kun Suomen kahdesta SRT-kouluttajasta toinen jää solmuun lehmänhännistään koettaessaan ohittaa väliankkuria. Lopulta jonkinlainen rytmi löytyi, mutta hyvä tavaton että alku oli kankeaa.
Sunnuntai-iltana päästiin aloittamaan Aleksin Minne aurinko laskee -kampanja lyhyellä sessiolla. Egyptiläinen geologini alkoi toteuttaa suurta ambitiotaan, samalla kun kaivoskylässä ympärillä tapahtui joidenkin mielestä pahaenteisiä.
Maanantai, 25.3. 2013
Päivän entä-jos: Entä jos palaava Blue Squadron olisikin todettu pettureiksi ja marssitettu ulos Celestran ilmalukosta?
Aloitin aamun työdiplomatialla, ja kummallista kyllä, se ei johtanut katastrofiin. Aina hetkittäin osaan kommunikoida. Valitettavasti valtaosan ajastani olen sekava ja viestintävammainen yrmy, jonka pitäisi välttää monimutkaisten asioiden selittämistä lajitovereilleen.
Ulkona oli sentään kevät, viikonlopun kitinäni vastapainoksi. Selvittyäni diplomaattisista kuvioista siirryin illaksi Blue Squadronin omaan debriefiin Kaisaniemeen. Ruokaa, juomaa, saunomista ja pelitarinoita omalla läheisimmällä kontaktiryhmällä tässä olinkin kaivannut, vaikka aivan koko 12 hengen tiimi ei ollutkaan selvinnyt paikalle. Monet muut olivat lähdössä Norjan Solmukohtaankin, mutta en itse kokenut moista tarpeelliseksi. Monitor Celestra ei lopulta ollut vaikuttanut minuun suunnattomasti - hyvä peli se oli, mutta henkilökohtaisella tasolla ei niin voimakas että olisin tarvinnut siitä enää enempää terapiaa tai hehkutusta. Silti, yksi purkuilta oli kovin tarpeellinen.
Tiistai, 26.3. 2013
Päivän rahoitus: Consortium
Jo eilisiltana olo alkoi olla hieman kipeä, ja tänään töissä tajusin, että päätä särki ja kurkkuun koski. Sain aikaan vain vähän, ja kotiin päästessäni kaaduin petiin potemaan. Kevätflunssakausi tuntuikin tähän mennessä menneen epäilyttävästi ohi minusta.
Keskiviikko, 27.3. 2013
Päivän jyvä sokealta kanalta: Aseistetun pahiksen pysäyttäminen aseistetun hyviksen avulla. Olisin kuvitellut, että tämä onnistuu vain NRA:n jäsenten märissä fantasioissa.
Vaikka flunssa ei ollut mitenkään älyttömän ärhäkkä, kaikki yritykset nousta vuoteesta johtivat niin heikkoon oloon, ettei töihin meneminen ollut oikein viisasta. Pysyin kotona, ja koetin kirjoittaa peliä, mutta sekään ei tahtonut sujua.
Illalla päädyin kuitenkin vastuuttomasti pelauttamaan Sic Semperiä. Pelautin jakson alkuosan larppimaisesti, mikä osoittautui mainioksi ratkaisuksi: kun Miken hahmo onnistui vetämään muita hahmoja uhkaavan henkilön näkökentän ulkopuolelta aseen esiin, hän oli oikeasti tehnyt sen siten, etten huomannut mitään vaikka hän oli aivan vieressäni. Ajatus fyysisesti reilusta pelistä oli selvästi oikea, vaikka olinkin täysin väärin arvioinut putkinäön vaikutukset. Mutta tälläkin tavoin saatiin aikaan hyvin kiinnostava peli.
Torstai, 28.3. 2013
Päivän huvitus: Italian opetteleminen tietokonepelin avulla
Laimea melkein-flunssani pysyi käynnissä, joten pysyin petissä. Tein vähän töitä potemisen lomassa, mutta enimmäkseen kokeilin pelailla Assassin's Creed II:a. Jostain syystä peli pyöri OS X:ssä ala-arvoisesti, mutta kun heitin sen Windowsiin (ja aloitin alusta, koskapa tallennukset eivät olleet yhteensopivia jostain mystisestä syystä) parani pelituntuma. Kun vielä määräsin hahmot puhumaan italiaa englannin asemasta, oli lopputuloksen hauskuus turhauttavuutta suurempi. Omassa pääkaanonissani peli on Ezio Auditoren ja Leonardo da Vincin rakkaustarina.
Perjantai, 29.3. 2013
Päivän kivilaji: Mutakivi
Aleksin Minne aurinko laskee sai toisen pelinsä. Ei pitäisi varmaan yllättyä siitä, että geologin pelaaminen on jotenkin juttuni, etenkin pelissä, jonka geografia ja geologia perustuvat todellisuuteen ja sisältävät paljon yksityiskohtia. Kivimeiningin lisäksi hahmomme tökkivät tarinan varsinaista pitkällä kepillä katsoakseen, mihin suuntaan se hyppäisi. Pelien tahti on ollut hyvä, mutta kolmatta sessiota saa odottaa kuukauden.
1400-luvun Italiassa Assassin's Creed sai minut toivomaan, että joku olisi toteuttanut tämän tyylisen pelin jokaisesta ajasta, jonne Sic Semperissä päädyttäisiin. En kuvittele AssCreedin olevan historiallisesti tai arkkitehtonisesti tarkka, mutta ehkä vielä tärkeämmin se on inspiroiva. Melkein ymmärrän historiallisen kaupunkilomailun pointin tätä pelattuani. Melkein.
Viikonloppu, 30.-31.3. 2013
Ajankohdan tavoiteluettelo: List of Hugo Award Winners
Koska en pääsiäisenä ollut luolissa (eikä se tässä kunnossa olisi välttämättä viisain idea ollutkaan), päädyin liioittelemaan kesäsuunnitelmieni kanssa. Olin jo ennestään aikeissa viettää joitain viikkoja Britanniassa ja palata Ropeconiin, mutta nyt syntyi hullu ajatus lähteä Ropeconin jälkeen vielä toiselle luolaretkelle, Espanjan isoihin kammioihin. Saa nähdä, onko tässä vähäisintäkään järkeä.
Pääsiäisen road trip tehtiin Riikan luo Miehikkälään. Ohjelma oli kirjallista, ja sieltä tarttui mukaan ajatus lukea tämän vuoden aikana kaikki ne Hugo-palkinnon voittaneet romaanit, joita en ollut vielä lukenut. Voittajia on 61, olen näistä valmiiksi lukenut 22. Kai nuo vuodessa voisi lukea jos kiirettä pitäisi. Välttämättä se ei onnistu, koska ennestään luettavien kirjojen backlog on melkoinen, ja Riikalta tarttui mukaan Ben Aaronovichin kaupunkifantasiaa. Se saattaa osua vielä lähemmäs turkulaista kaupunkifantasiaa kuin Dresden Files.