Helmikuu 2013: Valmiina ulkoavaruuteen
Viikonloppu, 1.-3.2. 2013
Ajankohdan vaarallinen asia: SCP-055, antimeemi
Selvittyäni työpäivän palavereista ja rikkoutuneista järjestelmistä pääsin seinälle. Olisi tällä viikolla voinut ennen perjantaitakin kiivetä. Yhä tuntuu kestävyys olevan heikoin kohtani, mikä on varsin ärsyttävää.
Kiipeilyn jälkeen sain kaipaamani Oivalluksen koskien seuraavan Sic Semper -pelin juonenkäänteitä. Ei tämä vielä kaikkia pulmiani ratkaissut, mutta potki minua selkeästi eteenpäin. Samalla huomasin kartoittavani kampanjan tulevaisuutta. Jos pelaamiseen riittää intoa, minulla on nyt ajatuksia seitsemänteen esityskauteen saakka.
Lauantaina päädyin Heikin kanssa kaupungille syömään ja puhumaan rooliepeleistä. Retkeltä tarttui mukaan sarjakuvia, sekä tietokonepelisuositus. Kun sarjakuvat oli luettu ja päivän pelimateriaalit kirjoitettu, asensin SCP - Containment Breachin ja kokeilin sitä.
Muutamaa tuntia myöhemmin olin syvällä SCP-tarinoiden keskellä. Olin vain ohimennen aiemmin kuullut tästä kollaboratiivisesta lyhyiden kauhutarinoiden kokoelmasta, mutta se osoittautui erinomaisen mielikuvitusrikkaaksi ja pelottavaksi. Tarinoiden kuraattori oli tehnyt hyvää työtä ja pitänyt tason korkealla, niin kieliasun kuin omaperäisyydenkin suhteen.
Itse peli taas oli melkein liian pelottava pelattavaksi. Tätä ei olekaan tapahtunut sitten Penumbran ekan osan, ja oikeasti sanoisin, että SCPCB on vielä sitäkin pelottavampi. Lisäksi sen toteutus on monin verroin mielenkiintoisempi satunnaisesti muuttuvalla sokkelolla ja pelolla, joka perustuu käsittämättömyyteen ja systeemien manipulaatioon eikä pelkkään pimeässä kyyristelyyn. Huh. Tämä ei ollut peli, jota oli mahdollista pelata pitkiä sessioita.
Sunnuntaina jätin kauhujutut sikseen ja livahdin Taikan luo kuuntelemaan palautetta kirjastani. Se oli paljon positiivisempaa kuin olin odottanut, Taika yllytti minua tyrkyttämään käsikirjoitustani kustantajien suuntaan. Kaipa hän alalla työskenteleväni tietää pohjatason, jossa tuota kannattaa tehdä. Leikittyäni Taikan ja penskojen kanssa tovin kävin boulderilla saamassa päivän liikunta-annoksen, ja sitten ryhdyin editoimaan kirjastani pois pahimpia kielikauheuksia ja epäloogisuuksia. Tähän kuluikin loppuilta.
Maanantai, 4.2. 2013
Päivän teema: Kuuseen kurkottaminen
Keräilin perjantaisen projektipalaverin lankoja kasaan ja laadin tiedotusta. Kummalliseksi hallinnoinniksi on taas duuni mennyt. Niinpä kävinkin asiaankuuluvasti pyytämässä palkankorotusta, tai ainakin sen yliopistomaailman vastinetta, tehtävän vaativuustason tarkastusta. Yliopistolla vaan rahat ovat todella monen komitean takana ja palkankorotuksesta lopulta päättävällä taholla ei ole mitään kosketusta varsinaiseen henkilöön, jolle korotus tulee. Mutta kokeiltu on.
Viikonlopun keskustelun ja editointikierroksen yllyttämänä päädyin myös lähettämään romaanikäsikirjoitukseni ensimmäiselle kustantajaehdokkaalle. Väitettiin, että monesti kustantajan kiinnostusta voi tiedustella jo käsikirjoituksen ollessa varsin varhaisessa vaiheessa, ja tavallaan tämä kävi järkeen: luultavasti jo aika raa'assa vaiheessakin olevasta tekstistä näkee, saako siitä millään tavalla julkaisemisen arvoista. Jotenkin käsikirjoituksen ja saatekirjeen kanssa Lähetä-nappulan painaminen oli pelottavampaa kuin työnhaussa, mutta sitten se oli tehty ja uudenvuodenlupauksen muodollinen määritys oli täytetty. Hylkäyskirjettä odotellessa.
Illalla oli vielä kiipeilyäkin. Päivän pelkoannos oli jo saatu käsikirjoituslähetyksen muodossa, joten seinällä karmi tuskin lainkaan. 6A:n on-sight -liidaus oli indikaatio taitotason hyväksyttävyydestä.
Tiistai, 5.2. 2013
Päivän ongelma: Automaattinen kasvojentunnistus
Jonakin päivänä Windowsin Javan voi ehkä päivittää ilman että vanhat Tomcatin versiot välittömästi lakkaavat toimimasta. Tänään ei ollut se päivä, eikä huominenkaan näytä hyvältä.
Kotona tartuin viikonloppuiseen peliin liittyvään Oivallukseen, ja ravistelin sitä kunnes sieltä putosi käyttökelpoisia juonen elementtejä. Jälleen 300 taustahahmon olemassaolo osoittautui hyödylliseksi, koska niiden seasta löytyi sopivia välikappaleita tilkitsemään juoneen jääviä aukkoja. Seuraavat juonielementit kyllä rikkovat muutamaa kerronnalle asettamaani perussääntöä, mutta olen sitä mieltä, että pystyn jälkeenpäin perustelemaan poikkeukset pelaajille hyvin. Ongelmana toki yhä on, etten vielä ole keksinyt miten juoneni nivoutuu varsinaiseen peliin.
Keskiviikko, 6.2. 2013
Päivän uhka tai mahdollisuus: Peliala koettaa rekrytoida minua
Kun ylläpitämäni järjestelmä ei toimi, iskee helposti ahdistus. Jos toimimattomuus on vain yhdellä käyttäjällä ja yhdellä koneella, on ensimmäinen oletus että ongelma on koneessa, mutta heti kun ongelma laajenee useampaan koneeseen siitä tulee oikea pulma, vaikka järjestelmä sitten useimmilla muilla toimisikin. Tänään museon oma VPN aiheutti minulle piinaa ja varjosti kaikkia muita puuhiani. Se ei myöskään suvainnut tulla kuntoon ennenkuin oli aika lähteä kotiin.
Enkelten kaupungin viides sessio sisälsi kaupankäyntiä ja rikastumista. Hahmomme alkavat vähitellen löytää jalansijoja outojen tapahtumien keskellä. Peli uhkasi sortua logistiikan pohtimiseen elämyksellisyyden sijasta, mutta onneksi aivan loputtoman monimutkaisiin suunnitelmiin ei sorruttu.
Torstai, 7.2. 2013
Päivän liikunta: Katossa kiipeily, pitkästä aikaa. Boulderia ei lasketa.
Työpäivä oli pitkä ja pienen silppuhomman täyttämä. Sen päätti kaksi ja puoli tuntia pitkä palaveri tämän vuoden toimintasuunnitelmasta. Jotenkin taas ajauduin / kyynärpäätaktikoin itseni puheenjohtajamaiseen rooliin, mikä sapetti itseäni ja oletettavasti muitakin. Jos olisi päsmäyksenvastaisia pillereitä, söisin niitä.
Palaverista singahdin liki suoraan kiipeilyseinälle, jossa vaihteeksi tehtiin melkeinpä sankaritekoja. 7A:n liidi palasi joulua edeltäneelle tasolle ja upouusi 6B+ sujui ekalla yrittämällä aika pitkälle. Tämä alkaa taas tuntua kiipeilyltä. (Epäilemättä välitömästi tämän sanottuani iskee flunssa, joka vie voimat, taidot, innon, rohkeuden ja köyden.)
Kiipeilyseinältä seikkailtiin Konalaan auttamaan Miriä ja Velmaa luolakartan ripustamisessa. Omakin OFD:n kartta pitäisi varmaan nostaa seinälle, mutta jotenkin into moiseen sisusteluun on nollassa. Jos jollakin ei ole välitöntä funktiota, en sitä tee.
Perjantai, 8.2. 2013
Päivän saavutus: Onnistunut Batman Gambit
Kun museolla työpäivä koostui enemmänkin minulle kuuluvien hommien väistelystä kuin oikeiden töiden tekemisestä, siirryin kotiin saadakseni edes jotain aikaan. Illalla tartuin sitten pelauttamiseen, ja vedin Sic Semperin 41. jakson.
Pelin kiero ja omien periaatteideni vastainen juoni lopulta toimi, vaikka peli itse oli vähän hajanainen ja rytmiltään heikko. Mutta sainpa väännettyä kampanjan tilanteen epätodennäköiseen suuntaan ja näköjään myös tehtyä jotain, mitä ei ihan odotettu.
Viikonloppu, 9.-10.2. 2013
Viikonlopun pohdinta: Vaihtoehtoiset aseteknologian polut
Pelin jälkeen olin ollut vähän tarpeettoman hyperkierteillä nukkuakseni, ja lauantaiaamu lähti käyntiin hitaanpuoleisesti. Päivälle kaavaillut lautapelit eivät toteutuneet, joten kirjoitin pelitranskriptin ja sitten suhahdin boulderille. Olo oli hieman hutera, mutta suureksi yllätyksekseni pääsin vihdoinkin kauan tahkomani 6B:n reitin, ja onsighttasin toisen 6B:n. Onko tässä nyt ryhdyttävä 6C:n saaneita reittejä tahkomaan?
Sunnuntaina ohjelmassa oli työntekoa ja pelinkirjoittamista. Sic Semper oli päätynyt maailmaan, josta vaihteeksi oli olemassa GURPS-materiaalia, mutta jonka taso ei varsinaisesti ollut murskaavan korkeaa ja ruohonjuuritasolta lähtevä tuntuman käsittely puuttui kokonaan. En tajua, miksi kaikki Infinite Worldsin rinnakkaismaailmat on kuvattu niin hirvittävän steriilisti. Ehkä kaikki simppelit tekijät on tilanpuutteen vuoksi julkaistu Steve-sedän lehdessä. Tai sitten kirjoittajilla on todella kapea mielikuvitus. Kirjoittein itse sitten kymmenkunta sivua taustamateriaalia, enkä vielä päässyt juuri minnekään.
Illalla Janos tarjoili kotonaan saunaa. Käväisin paikan päällä juttelemassa scifistä, sukellusteknologiasta ja seikkailuharrastuksista. Sauna uuvutti, kuten tavallista, mutta jotenkin nukahtaminen oli silti tarpeettoman vaikeaa.
Maanantai, 11.2. 2013
Päivän skene: Botswanan heviskene. Miksei minulla ole hevibändiä, jonka kanssa lähteä Botswanan-kiertueelle?
Tappelin Visual Basicin ja tulevaisuudensuunnitelmien kanssa. Erikoista kyllä, kumpikin tappelu johti järkeviin lopputuloksiin: sain sekä aikaan käyttökelpoisia skriptinpätkiä että hahmotelman muutaman taustajärjestelmän kehityksestä. Tuottoisan päivän jälkeen oli hyvä mennä kiipeämään.
Seinällä meno ei ollut läheskään yhtä onnistunutta. Säälittävää räpiköintiä ja ei minkäänlaista edistymistä oikeastaan yhdelläkään reitillä. Syytän kenkien vaihtoa.
Tiistai, 12.2. 2013
Päivän hämmästys: Huolimatta etukäteistestaamisen puutteesta geologiaportaalin ensimmäinen palaveri etäyhteyksiä käyttäen onnistui.
Kun rutiinitehtävää suorittaessa havaitsee virtuaalipalvelinalustan hyytyvän täysin, muuttuu tylsä työpäivä hyvin nopeasti varsin kiinnostavaksi. Päivän kolmen palaverin välissä sain boottailla olennaisia palvelimia ja toivoa, ettei kenenkään työ katkeaisi liian pitkäksi aikaa. Äh. Sentään päivän byrokraattinen osuus toimi yli odotusten.
Töiden jälkeen päädyin Mascotiin, jossa oli tarkoitus olla kaveriporukan bilistä. Mitään yleisöryntäystä ei paikalle ollut saatu, mutta biljardin peluu oli kyllä hauskaa. En muistanut koskaan aiemmin pelanneeni ysipalloa, ja aloittelijan tuurilla en edes hävinnyt joka ainoaa otteluani. Tahtoo sanoa, voitin yhden. Muistin myös, että mikään kärsivällisyyttä tai keskittymiskykyä vaativa ei oikeasti ole juttu, jossa olen kovin hyvä.
Mascotista riensin kotiin päivittämään Windowseja. Päivä päättyi iltayhdeltätoista. Sentään enempiä palvelinpulmia siihen ei enää tullut.
Keskiviikko, 13.2. 2013
Päivän viihdeuutinen: System Shock 2 tulee Good Old Gamesiin
Töissä oli kiireistä, kiipeily sujui vaihtelevasti. Kuvittelin, että kiipeämällä enemmän taitoni paranisivat, mutta näköjään asiat ovatkin päinvastoin.
Torstai, 14.2. 2013
Päivän termi: Millennialismi
Kuittasin pois iltatöistä kertyneet lopputunnit ja tein varsin lyhyen työpäivän palaverien ja perusbyrokratian parissa. Sen jälkeen vastustin kiusausta ostaa System Shock 2 välittömästi. Kirjoittelin sen sijaan pelimateriaalia eilen saamani omituisen idean pohjalta, ja vähitellen aloin hahmottaa, mitä jo pari vuotta pelitiedostojeni pohjalla ollut lause oikein voisi tarkoittaa.
Olisi tehnyt mieli lukea enemmän ja kovempaa scifiä, mutta kun sitä ei heti ollut tarjolla, tyydyin Wild Cardsiin. Pysyn kannassani, että kirjat 13-15 ovat lähes sietämättömän huonoja. Ei voine odottaakaan, että mikään kirja minkä perässä on tuon kaltaisia järjestysnumeroita olisi maailmankirjallisuuden merkkiteos.
Perjantai, 15.2. 2013
Päivän kummallisuus: Olen muuttunut todella pihiksi
Yllättävän hyvin projekti töissä luikertelee eteenpäin. Jos olisin itse jonkinlainen koodari, se saattaisi luikerrella vielä paremmin. Tosin silloin kukaan ei tekisi tylsiä taustahommia.
System Shock 2:n julkaisun kunniaksi pelasin jo minulla olevaa scifikauhupeliä, nimittäin Dead Spacea. Ei se kyllä ole hyvä, vaikka se voisi melkein olla. Jotenkin tällainen lähes-laadukkuus ärsyttää minua enemmän kuin kunnon huonous: näillä aineksilla olisi saanut kokattua oikeasti pelottavan scifitarinan, mutta sitä ei nyt sitten kuitenkaan päätetty tehdä. Dead Space ei minusta ole kauhupeli: monsuja on liikaa ja siinä vaiheessa kun ns. karmea totuus alkaa paljastua, on ulkoavaruuden irvokkuksiin jo turtunut. Dead Space on tunnelmallisesti vaan Doom paskoilla aseilla, mikä on todella sääli. Samaten sen rakenne on inhottavan rigidi, vaikka selvästi sillä olisi ollut kykyä parempaankin. Tuntuu siltä, että jossain vaiheessa pelintekijät joutuivat päättämään, tekevätkö he hittipelin vai laatupelin, ja päättivät tehdä ensimmäisen. Suuri harmi. Vaan kai tämän silti voi pelata, koska kenttäsuunnittelu ja valon ja varjon käyttö on niin erinomaista.
Myöhään illalla minulle vuodettiin tieto uudesta Bravo Beach -pelistä. Ilmoittauduin välittömästi. Sota on helvettiä.
Lauantai, 16.2. 2013
Päivän ärsytys: Tietokonepelit ja lopputaistelut
Uuden kodin myötä kuljen vakiopaikkoihini täysin uusia reittejä pitkin. Katajanokalla pidin merinäköalasta ja satamarakenteista, mutta vaikka tätä ei enää lähistöllä olekaan, olen huomannut että reittini boulderille kulkee nykyään puolityhjän ratapihan halki, hylättyjen tai muuten vaan toimettomien junien lomasta. Ruosteenvärinen ratapiha on jotenkin hieno paikka, ja sen läpikulku on varmaan osallaan ollut vaikuttamassa uudelleen löytyneeseen boulderointi-intooni. Tänään pääsin ensimmäisen 6C-tasoisen reittini, joskaan vieläkään kaikki 6B:t eivät suju. Pitää kehittää puristusvoimaa huomattavasti.
Dead Spacellekin löytyi pointti, kun keksin että voisin nähdä sen Bravo Beach -larppikampanjan avaruusinsinöörini seikkailuina. Yhtäkkiä kauhupeli josta puuttui kauhu ei enää ärsyttänytkään. Oli helppoa kuvitella, kuinka lakoninen Arthur MacAndrews laahustaa ympäri hylättyä avaruusalusta ja lähinnä vaan kiroilee kun ilmastointikuiluista syöksyy epämuodostuneita jättiläisbroilereita.
Mutta Dead Space vihaa minua, eikä halua, että minulla on hauskaa. Apunaan sillä oli tässä kaikkien videopelien pakollinen supermegaparas elementti: lopputappelut. Kun peli heitti minut matsaamaan futiskentän kokoista tulehtutta peräaukkoa vastaan, vei turhautuminen voiton 10 minuutissa. Joo, keksin kyllä heti mitä tässä pitäisi tehdä, sama asia kuin kaikissa muissakin videopeleissä. En vaan jaksa tahkoa sitä, koska ei peli nyt niin hyvä ole. Jos ei jostain löydy kätevää huijauskoodia moisen paskan sivuuttamiseen, saa palata hyllylle koko Dead Space.
Sunnuntai, 17.2. 2013
Päivän pseudoscientific bullshit: Vieraalla planeetalla taivaalta satava valkoinen höttö ei itse asiassa ole lunta, vaan paksussa ilmakehässä veteen on sekoittunut jotain kiteyttäviä kemikaaleja, joiden ansiosta lumen sulamispiste on korkeampi kuin mihin olemme tottuneet. Tämän vuoksi hengitys ei juurikaan huurua ja naamalle satanut lumi ei välittömästi sula ruumiinlämmön vaikutuksesta.
Jori, Riikka ja kaksi isoa mustaa kikkarakarvaista koiraa asuvat nykyään Maunulassa. Livahdin sinne katsomaan audiovisuaalista viihdettä ja viettämään Monitor Celestran pelaajatapaamista. Tunnelmapalaksi kaavailtu Blood & Chrome oli luokattoman huono, mutta Galactica TV-sarjalta en yleensä laatua odotakaan.
Galactica-larpilta sen sijaan odotan korkeaa tasoa, ja satoja euroja käyttäessäni tietynlainen "maksavan asiakkaan" asenne on hiipinyt normaalisti rentoon harrastajamenooni. Niinpä hahmojen puuttuminen ärsyttää, samoin kuin se että pelin järjestäjät tuntuvat olevan pihalla useista pelaajakoordinaation asioista. Joka tapauksessa kitinän ohitsekin päälle hiipi etukäteishypetys ja fiilis, että tästä tulee vielä hyvä pelikokemus vaikka väkisin.
Varsinainen iso pelaajatapaaminen oli Kaislassa. Parikymmentä suomalaista Monitor Celestraan lähtijää oli selvinnyt paikalle. Valitettavasti meillä ei ollut vielä täysiä hahmoja, joten sosiaalisten suhteiden luominen peliä varten jäi väkisinkin melko torsoksi. Ehkä seuraavassa tapaamisessa pääsemme oikeasti pohtimaan, kellä on kenellekin kaunoja mistä asioista.
Maanantai, 18.2. 2013
Päivän harjoitus: Köyden vyyhdittäminen molemmista päistä
Työpäivän aikana Monitor Celestra -hahmoni ideat olivat kimpoilleet päässäni, ja kotiin päästyäni ryhdyin kaavailemaan hänelle ulkoasua, tyyliä sekä taustaa. Tämä ei ollut aivan helppoa pelinjohtajien antaman kahden rivin alkupaketin perusteella, mutta yhdistettynä ryhmädataan sain laadittua hahmolleni ihan kiinnostavan pätkän taustaa.
Ruotsalainen pelinkirjoitustapa ei vieläkään ole minulle täysin luonteva. Joissain asioissa se tuntuu täysin kontrollimaaniselta, toisissa taas leväperäiseltä "järjestäkää itse itsellenne asiat" -tyliltä. Varmaan yhtä vaikeaa on sopeutua turkulaiseen kaupunkilarppikäytäntöön ekaa kertaa.
Vaan nytpä on pari historiallista valokuvaa olemassa. Lisää pitäisi vielä ottaa.
Tiistai, 19.2. 2013
Päivän kuvat: The Legion of Real Life Supervillains
Käytin päivän arpomalla, olenko kipeä vai muuten vaan tukkoinen. Samalla sain hoidettua muutamia olennaisia asioita ja ihmeteltyä kokoelmanhallintajärjestelmään tullutta kuvanliittämisoptiota. Ovat meidän koodaajamme vaan päteviä.
Illalla olisi ollut tilaisuus biljardiin, kiipeilyyn ja sulkapalloon, mutta viimeksimainitun sulki pois jo sen edellyttämä juokseminen ja kaksi ensimmäistä tuntuivat epäviisailta. Oli jatkuvasti jotenkin viluinen ja tukkoinen olo, joten tyydyin makaamaan petissä ja lukemaan.
Keskiviikko, 20.2. 2013
Päivän intiaaninimi: Walks-in-Circles
Aamulla olo oli hieman tukkoinen, joten päätin museolle menon asemasta työskennellä kotona. Tämä oli tuloksekkuuden kannalta hyvä veto: vaikka olo paranikin nopeasti, pysyin kotona koska työvire oli siellä parempi. Lopulta päivä kuitenkin eskaloi minulle 8 sivun pituisen javascript-queryn jossa oli jotain vikaa, ja päätin luovuttaa.
Illalla suunniteltiin roolipelikampanjaa. Aleksi oli aikeissa pelauttaa Villiä länttä Castle Falkensteinin maailmassa, ja ensimmäisessä pelaajatapaamisessa laadittiin hahmoja sekä pohdittiin ryhmädynamiikkaa. Laadin hahmokseni egyptiläisen geologin Uudessa maailmassa. Edellisestä luonnontieteiden sankarista onkin jo jonkin verran aikaa.
Jotenkin minulla on silti fiilis, että teen liian samankaltaisia hahmoja. Ehkäpä pitäisi tehdä ropehahmoille samanlainen hahmovertailutesti kuin larppihahmoille, ja tutkia omia taipumuksiani.
Torstai, 21.2. 2013
Päivän mineraali: Kipsi
Ulkona oli etäisesti kevättä muistuttava sää: aurinko paistoi ja vesi kimalsi jalkakäytävillä. Sisällä Microsoft Routing & Remote Access temppuili ja vastusti yrityksiäni saada siihen tolkkua. Ei mitään varsinaisesti uutta siis.
Kotona laadin lisää taustaa geologihahmolleni. Oli vallan hauskaa katsella pelimiljöön maasto- ja mineraalikarttoja ja arpoa, mitä kaikkea sieltä saattaisi löytyä. Vielä kun saisi 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon geologisista ongelmista paremman otteen, olisi hahmo sekä pienellä että suurella skaalalla valmis haasteisiin.
Perjantai, 22.2. 2013
Päivän lokaatio: Goa
Kummastelu Windows-VPN -ongelman parissa jatkui. Ongelma ei tietenkään ratkennut. Päästäkseni työajan jälkeen eroon siitä hautauduin pelinkirjoittamiseen ja Bollywood-elokuviin. Singham on aika älytön.
Lauantai, 23.2. 2013
Päivän hämmennys: Lähiössä saa pizzan alle neljällä eurolla
Joitain vuosia sitten kirjoitin räntin Battlestar Galactica -sarjasta. Sattuneesta syystä olen viime aikoina joutunut enemmän tekemisiin sarjan ja sen oheistuotteiden kanssa. Viikonloppuna koetin katsoa Celestra-pelaajien kanssa jonkin verran Capricaa, mutta puolentoista jakson kohdalla kovin tutun tuntuinen Galactica-raivo alkoi puskea sisältäni, ja totesin, ettei enempää olisi hauska katsoa.
Taas koetin hieman analysoida, mikä oli se yhteinen seikka, joka minua risoi Capricassa sekä Galacticassa. Lopulta tajusin, etten millään tavalla ole sarjan kohderyhmää - ja että vaikka osittain tämä on minun ongelmani, osittain se on myös sarjan ongelma.
Galactica (tässä tekstissä sisältäen Caprican, Blood & Chromen ja kaiken muun virallisen tuotannon) on maailman amerikkalaisinta scifiä. Eräs scifin keskeinen elementti on tuoda oman yhteiskuntamme ongelmat esiin hieman toisessa valossa, ja hyvä tapa tehdä tämä on sijoittaa ne jonnekin näennäisesti muualle. Galacticassa käsiteltävät teemat ja pulmat ovat juuri niitä, joiden kanssa perusamerikkalsiten odotetaan (tai odotettiin sarjan tekohetkenä ainakin) kamppailevan: pelottava sota, kansalaisoikeudet vastaan turvallisuus, uskonto, kulttuurien konflikti, seksuaalivähemmistöjen asema, tietoliikenneteknologian tuoma sosiaalinen muutos sekä kryptiset ennustukset. (Tästä voisi lähteä tangentti siitä, millainen käsitys minulla on kansakunnasta jolle kuvittelen "ennustusten" olevan relevantti osa elämää, mutta koetan tässä nyt tulkita asiat Galactican parhaaksi ja oletan, että se koettaa ennustushömpälläänkin tavoittaa jotain tärkeää teemaa sen sijaan että se vain kyynisesti käyttäisi väsyneintä fantasiakirjoittamisen työvälinettä vailla sen syvempää ajatusta.) Caprica-planeetta ja siitä leviävä myytos on tosiaan "present-day U.S. IN SPACE!", ja sellaisenaan on tyhmää minulta pitää tätä huonona asiana. Ehkä se ei minua puhuttele, ehkä minulla on jatkuvasti sellainen olo, että sarjan tekijät eivät ole millään tavalla tutustuneet siihen inhimillisen kulttuurin rikkauteen joka ihan arkisella 2000-luvun planeetallamme on, mutta tähän voi vastata, ettei sen ole tarkoituskaan. Galactica on allegoria USA:sta, lisävaikutteet helposti vain sotkevat sen tehoa. Ja joka tapauksessa teemat joita se käsittelee eivät ole alkuunkaan yksinomaan huonoja tai epäkiinnostavia. Hitto, tekoälyjen oikeudet ja kohtelu ovat minua henkilökohtaisesti eniten kiinnostavia scifiteemoja, ja aina kun ne on tuotu sarjoissa esiin, huomaan olevani oikeasti innostunut käsiteltävistä asioista.
Kuitenkin Galactican jatkuva kompastelu omissa allegorioissaan on suurempi synti. Galactica haluaa tuoda ajankohtaiset teemat esiin vieraassa mutta ymmärrettävässä kontekstissa, ja pintapuolisesti se ehkä tekeekin tämän aivan kelvollisesti - se varmasti tarjosi monelle pysäyttäviä hetkiä itsemurhapommittajiensa ja sotalakiensa kanssa. Mutta. Galactican tekijöillä on ollut niin kiire tuoda sarjaansa todentuntuinen pintasilaus, etteivät he ole lainkaan tajunneet, että katsojalle, joka on haluton nielemään pureksimatta heidän tuotettaan tarjolla ei välttämättä olekaan mitään.
Miksi Caprican monoteistit tekevät itsemurhapommituksia? Koska he ovat allegoria samaa asiaa tekevistä pelottavista ruskeista ihmisistä meidän maailmassamme. Ihan jees, paitsi että meidän maailmassamme pelottavilla ruskeilla ihmisillä on monimutkaiset syyt toimia kuten toimivat - ja se ei tosiaan lähde pelkästään lupauksesta paratiisista. Itsemurhapommitus on "köyhän miehen ilmavoimat", sodankäynnin keino jota huomattavasti heikompi osapuoli voi käyttää paljon vahvempaa vastaan. (Galacticassa tätä ymmärtääkseni käsiteltiin paremmin - en ole kyseistä jaksoa nähnyt, mutta kriittiset ihmiset ovat kertoneet tämän olevan sarjan allegorian toimivimpia aspekteja, eikä minulla ole oikeastaan syytä olla eri mieltä. Esimerkkini käsittelee sitä vähää, mitä olen Capircassa nähnyt.) Taustalla on hyvin konkreettisista epätoivoisista oloista lähtevät syyt, ei pelkästään "ne ovat hulluja ja vihaavat meidän vapauttamme". Capricassa tästä ei ole tietoakaan.
Vastaava ongelma on Galactican "sotalaki vastaan kansalaisoikeudet" -asetelmassa. Tavoitteena on luoda rinnastus USA:n silloisiin turvallisuuspuheisiin ja pelkoihin, mutta kun ryhdytään vertaamaan tilanteita oikeasti toisiinsa, tajutaan että Galacticassa asetelmassa on tuskin lainkaan järkeä. Tätä ei kuitenkaan (siinä määrässä mitä katsoin) tutkittu oikeastaan lainkaan, koska sisäistä logiikkaa tai kriittisemmän katsojan tavoittamista tärkeämpänä pidettiin yksinkertaisen allegorian tekemistä. Tällainen fiksuuden teeskentely tuntuu valheelliselta.
Vuosia sitten karjuin Internetille "Galactica loukkaa älykkyyttäni". Olen edelleen samaa mieltä. Galactica on kauniiden visuaalisten elementtien ja hyvän näyttelemisen alla yksinkertainen satu yksinkertaisille ihmisille, tai ainakin siltä se toistuvasti minusta tuntuu. Sen astelma tuntuu niin ohuelta, ettei se onnistu puhuttelemaan minua lainkaan. Olisi varmasti kiinnostava tapa tehdä "Amerikka avaruudessa" -scifitarina, mutta tämä ei ole se.
Sunnuntai, 24.2. 2013
Päivän väännös: Monitor Incestra
Kiskoin laiskan takamukseni boulderille viikon tauon jälkeen, ja odotin saavani turpaan seinältä. Sen sijaan onsightasin 6B-reitin ja pääsin melkein 6C+:n; jopa kevyenpuoleinen 7A tuntui olevan ihan tavoiteltavissa. En tajua. Ehkä kroppa oli vaan kaivannut viikon lepoa tai jotain.
Seinältä siirryin Kaislaan Monitor Celestran pelaajatapaamiseen. Laivamme alkoi saada jo elämän merkkejä, vaikka hahmoja ei ollut vieläkään tullut. Oman hahmoni ideat olivat muotoutumassa; sopii toivoa, että pelinjohdolta tulevat raportit eivät jyräisi niitä.
Maanantai, 25.2. 2013
Päivän motto: Marines make do
Työpäivän jälkeen oli lisää Monitor Celestra -tapaamisia. Etukäteisvalmistelut ennen peliä eivät ole aikoihin olleet näin aikaavieviä. Tämän illan viiteryhmätapaaminen oli tosin hyvin produktiivinen, ja auttoi ainakin minua pääsemään yli muutamista huolistani pelin suhteen. Oma hahmonikin oli suvainnut viimein saapua, ja siitä tuli hieman erilainen kuin olin kaavaillut. Ei tämä ollut oikeasti ongelma, joskin hieman huolestutti roolin vaativuus. Minun pitäisi vaikuttaa tietynlaiselta ulospäin, ja olen perinteisesti ollut surkea tällaisessa. Olen introvertti ja introspektiivinen pään sisällä pelaaja, en millään tavalla vaikuttava tai näyttelijätaitoinen.
Tiistai, 26.2. 2013
Päivän pohdinta: Tutkimusinfrastruktuurin rahoituskeinot
Tiimikehityskeskustelu oli viime vuonna vaatinut kolme sessiota, tänä vuonna selvittiin yhdellä. Vaikutelma oli kuitenkin hieman kuristettu, ja jälkeenpäin jäi olo, että tärkeitä asioita oli jäänyt käsittelemättä. Lisäksi kehityskeskustelun loppuun sisältyi melkoinen maton jalkojen alta vetäminen, kun saimme kuulla, että pomomme hyppää tiimistämme toiseen tiimiin. Tämä sotki aika hyvin pasmat loppupäiväksi. Ei niin että työaikaa olisi ollut enää paljon jäljelläkään.
Saadakseni ajatukset pois työasioista tarvitsin jotain fyysistä tekemistä. Kiipeilyyn ei ollut energiaa, joten päädyin Mascotiin pelaamaan biljardia. Pallojen pyörimisen katselu oli meditatiivista, niiden hallinta taas tuntui ylivoimaiselta.
Keskiviikko, 27.2. 2013
Päivän kaava: =Sheet1!O2&" "&Sheet1!P2
Eilisestä hämmennyksestä huolimatta työt jatkuivat arkisesti. Vaihteeksi Excel teki parhaansa ollakseen älytön kasa höyryävää paskaa ja käyttäytyi kuten viisivuotias. Ei ole normaalia, että ohjelma hyväksyy soluun syötettävän kaavan ainoastaan, jos on ensin pehmittänyt sitä muilla kaavoilla jotka ovat lähes samanlaisia. Haluan tietokoneideni käyttäytyvän autistisesti, en moraalirelativistisesti.
Illalla kävin taas boulderilla. Aiemmin havaitsemani edistyminen oli sabotoitu: boulderkeskus näköjään downgreidaa reitin 6A:ksi heti kun onnistun kiipeämään sen. Sentään pääsin yhden aiemmin 6C:ksi arvioidun reitin joka ei viimeksi ollut onnistunut - paitsi että sen vaikeusarviota oli tietysti laskettu 6A/6B:ksi. Höh.
Torstai, 28.2. 2013
Päivän politisointi: Tutkimuksen poliittinen ohjaus kiristyy. Ensimmäistä perussuomalaista ympäristöministeriä odotellessa.
Ahkera uurastus kokoelmahallintajärjestelmän parissa jatkui, samalla kun koetin vahvistaa paria palvelinta huomenna alkavan kevätseurannan epäilemättä aiheuttamaa tulvaa vastaan. Iltapäivästä piipahdin henkilökuntayhdistyksen atk-valiokunnan kokouksessa kuulemassa ällistyttäviä tarinoita yliopistobyrokratiasta. Sain lähinnä inspiraation alkaa päivittää kirjaani.
Luolaseuran jäsentapaamisessa oli vain hallituisia, mutta Jakella oli tarinoita Malesian trooppisista onkaloista. Ällistyttävä maailmankolkka, olen pelauttanut siellä nyt kolmisen vuotta enkä koskaan käynyt, mutta pelin kautta ympäristö tuntui kummallisen tutulta.
Monitor Celestran foorumeilla jatkui peliä edeltävä kieroilu. Viikon kuluttua on oltava Ruotsissa ja valmiina pelaamaan vaikeaa hahmoa. Marines make do.