Tammikuu 2013: Ketterää kehittämistä
Tiistai, 1.1. 2013
Päivän sotilaskomentaja: Bieto Rudas, anglospaniardi 1700-luvulta, jolla menee videopelissä paljon paremmin kuin Sic Semperissä.
Mitäs kaikkea vuosi 2012 pitikään sisällään?
Dove to the depth of 40 metres. Taught SRT. Co-discovered a new cave. Discovered a new chamber in a cave. Visited France and Russia. Learned some French. Had a real 15-hour trip into a challenging cave. Participated in caving rescue training.
I resolved to write a novel, which I kept against all odds. Holy shit. This year I resolved to whip it into a shape that can be offered for publication. We shall see.
Taika had another kid, as did my baby sister.
No
Egypt, UK, France and Russia. Going wild with travelling.
Freedom from anxiety. An active RPG campaign or several. Succesful climbing.
How about 26.7., the date we descended into Gouffre Berger? Of course, I had to look that date up so...
Got my Deep Diver certification. Got as far as Camp One in Gouffre Berger. Found a way into the tunnels beneath Helsinki. Wrote the first draft of a novel. Also a long-term achievement: got to 40 years of age without dying.
Failed to get a Rescue Diver certification. Didn't get beyond Camp One in Berger.
Had a couple of colds, plus a stomach bug on a caving trip. Sheesh.
A Samsung Galaxy tablet. Hello ebooks, so long tattered paperbacks.
Many people in the ESF Camp Berger, who were helpful and understanding towards us greenhorns. Also, developers of the Tent protocol.
Israel, Todd Akin, anonymous commenters on the internet...
I exchanged it for rental cars, plane trips and caving kit.
Deep diving! Gouffre Berger! My novel!
Automatic Systematic Habit, by Garbage
A tad unhappier. The end of 2012 was pretty rough and the start of 2013 isn't really looking a lot better. Work and games are not going as smoothly as I'd like and I'm a bit lonely.
I think I'm about the same, but I'm in worse shape, what with having just lazed around all December.
My wealth level is unchanged. I feel poorer though.
Climbing and gaming. I need more spare time.
I could have been a bit less whiney and mopey I suppose.
With friends, eating a lot. I don't really know if this was a good idea.
At a party with friends, talking about games and adventure sports. Say, this is the same way I spent last New Year.
No
Not a one. Bah.
No one really comes to mind. This might depend on whether I'd heard of some people in the Coalition Party Youth League a year ago.
Veronica Mars
The Merchant Princes series, by Charles Stross. I really wasn't expecting to fall for that one so hard.
The Raid: Redemption
K-pop, most likely
Dishonored
A trip into Gouffre Berger. A new home.
An active game campaign that I could play in. Regular sessions in the campaign I run.
Flew home from UK, recovering from a stomach bug. 40.
Having packed the right amount of stuff for our Gouffre Berger trip.
Ugly
Books. Hugs. Privacy.
I don't fancy me no celebrities slash public figures.
Finland's gradual slide deeper into neoliberalism. If by "stirred" you mean "horrified".
Many, many people.
Ola. Crushes are fun.
Pack your kit properly, and be self-sufficient.
How about some Flogging Molly? This is The Story So Far:
" 'Cos the story so far
Is already here
We've made it this far
Through the battered experience
Though life cuts to pieces
'Til the wounds of no secrets
Makes it all who you are"
Muissa uutisissa, sain Mikolta ja Suvilta joululahjaksi XComin. Ei olisi aikaa pelata, mutta en tietenkään malttanut pitää näppejäni erossa siitä. Ajattelin vaan vähän kokeilla, ja puolta tuntia myöhemmin minulla oli coventrylaisista koostuva joukkue juoksemassa muukalaisten perässä. Aleksei Stolin, Jumapii, Piri Henare ja muut tutut kävivät urheasti taisteluun avaruusolentojen kanssa, ja hahmojen kustomointimahdollisuus toi minulle valtavasti hupia. Sic Semperissä on noin 300 NPC:ä kaikista maailman kansallsuuksista, joten kun peli antaa minulle hahmon jostain maasta, ei kestä kauaakaan ennenkuin olen löytänyt coventrylaisista vastaavan henkilön ja vaihtanut nimen sekä ulkonäön tämän mukaiseksi. Kaipaisin kyllä mahdollisuutta antaa hahmoille myös silmälaseja ja ei-militaristisia kampauksia.
Keskiviikko, 2.1. 2013
Päivän matka: Kotoa kiipeilyareenalle 11 minuuttia.
Kuukauden mittaisen maanantain ensimmäinen aamu ei tietenkään valjennut ennenkuin heräsin ahdistukseen ja yleisiin tammikuufiiliksiin. Aikani pyörittyäni totesin, että sama on lähteä tästä töihin, ei tässä enää nukuta. Sentään työmatkan uudesta kodista käveli kahdeksassa minuutissa, mikä on aika hurja saavutus. Vesikelissä se silti tuntui puolelta tunnilta.
Kuten varhaamisesta heräämisestä olisi saattanut päätellä, olin kolmeen mennessä aivan kanttuvei, ja vuosi ei näyttänyt yhtään vähemmän raskaalta. Hoipuin varhain kotiin ja otin lyhyet torkut. Sitten pakotin itseni taas liikkeelle. Metrin päässä kotiovesta oli bussipysäkki. Hyppäsin bussiin, ja muutaman minuutin päästä olin Salmisaaren kiipeilyareenalla. Hyväksyn uuden kotini etäisyydet ja matkustusajat.
Seinällä meno oli vähän heikkoa, mutta sentään väsymys kaikkosi. Kotiin palattuani tein vähän töitä ja kirjoittelin vähän peliä, ja sitten XCom kutsui taas. On se vaan mainio peli. Jostain aivohäiriöstä johtuen pelaan sitä Ironman-moodissa, vaikkei varmaan pitäisi. Oli myös jonkinlainen virhe päästää ei-kuolleita coventrylaisia mukaan ryhmään, olisihan vainajiakin ollut yli 50. Nyt koen aina taikauskoista kauhua, kun tehtävällä on mukana joku NPC joka pelissä vielä hengittää. Pelaajien luomia omia hahmoja en ole vielä alkanut käyttää, mutta pari pelaajahahmoksi ylentynyttä NPC:ä on näkynyt (ja yksi heistä on jopa tullut muukalaisten surmaamaksi).
Torstai, 3.1. 2013
Päivän sankari: Jumapii Mwamba, tehokas yhden naisen armeija myös videopelissä
Työpäivän jälkeen siirryin kotiin kirjoittamaan peliä. Melkein heti postilaatikkoon tipahti ilmoitus siitä, että sovittu pelipäivä ei käynytkään, koska pelien ensisijaisuutta ymmärtämätön pelaajan sukulainen oli kehdannut mennä kuolemaan. Äh.
Suunnitelmanmuutoksesta huolimatta sain hieman pelirakenteita lyötyä lukkoon. Koetin pitää metapelilliset asiat perspektiivissä, vaikka se olikin vaikeaa. Kun pelinkirjoittelu lakkasi sujumasta, pakenin XComin pariin.
Viikonloppu, 4.-6.1. 2013
Ajankohdan draama: Ensimmäinen koko joukkueen hengenlähtö XCom:issa. En saanut unta seuraavana yönä. Yllättävän kovaa osui taas mielikuvitusystäviin kohdistuva väkivalta.
Ryhdyin pelaamaan XComia perjantai-iltana. Hetkeä myöhemmin oli sunnuntai-ilta. Oho. On tämä vaan loistava peli, ja Ironman-moodi pitää huolta siitä, että kaikkia valintoja on harkittava tarkasti.
Ihan pelkäksi videopelailuksi viikonloppu ei sentään mennyt. Käväisin kiipeilemässä ja viimeistelin pelinkirjoittelua siltä varalta, että seuraava Sic Semperin jakso vaikkapa joskus toteutuisi.
Maanantai, 7.1. 2013
Päivän saavutus: Hammaslääkärissä käynti, aivan uskomattoman monen vuoden tauon jälkeen
Koko yö kului rystyset syyhyten. Kyseessä ei ole erikoinen kielikuva halulle käydä lyömässä jotakuta nyrkillä, vaan oikea massiivinen kutina jonka edellisillan sauna oli aiheuttanut talvikunnossa olevalle iholleni. Lopulta sain rasvalla kutkan kuriin, ja siirryin katselemaan sukellusunia valaista ja aivan vastuuttomasta liikkumisesta veden alla. Unessa nousunopeudessani on tosi harvoin minkäänlaista järkeä.
Töiden ohella kävin hammaslääkärissä. En edes muista, milloin olen moisessa vieraillut viimeksi - ainakaan näistä annaaleista ei löydy asiasta mitään merkintää. Tästä johtuen epäilin, että edellinen kerta saattoi olla edellisvuosituhannella. Tämän perusteella odotin, että joutuisin välittömästi tekohampaiden sovitukseen, mutta tutkimustulos olikin "oho, täällä on jotain reikää, paikataanpa" ja kehotus käydä vedättämässä viisaudenhampaat ulos. Kai sitten pitää uskoa, että hampaani on tehty jostain teräksestä. En suinkaan valita.
Tiistai, 8.1. 2013
Päivän tietokonepeliuutinen: Lego Marvel Super Heroes
Palavereita, vaikeiden ongelmien tökkimistä pitkillä tikuilla. Sitten kiipimään Tonin kanssa. Seinällä ei ollut kaikkein sankarillisin päiväni, mutta tulipa hieman liikuttua ennen illan yhteenottoa Microsoft-päivitysten kanssa. Eräs palvelin saavutti päivitysten jälkeen täydellisen tietoturvallisuuden kieltäytymällä lainkaan uskomasta itsensä ulkopuoliseen maailmaan. Solipsismi ei kuitenkaan pelastanut palvelinta synkältä totuudelta, joka oli, että se oli itse asiassa kartesiaanisen demonin (minun) pauloissa oleva, ja koko sen maailma (laitteisto) oli kuvitteellinen (virtuaalinen) ja pakotettavissa mihin muotoon tahansa. Manipuloin palvelimen ympäristöä kunnes se ei voinut enää paeta omaan napaansa ja alkoi taas hyväksyä muun todellisuuden olemassaolon.
Keskiviikko, 9.1. 2013
Päivän saavutus: Vuoden iso homma lähti töissä käyntiin melkeinpä lupaavasti.
Jos tämänkin päivän Sic Semper olisi peruttu, olisin varmaan tehnyt jotain harkitsematonta. Onneksi näin ei käynyt, ja jakso 40 saatiin pelattua. Se oli aiempien agenttitarinoiden vastapainoksi ihmisläheisempää diplomatiaa ja ihmissuhdehömppää, ja vaihteeksi erillisten juonien keskinäinen rytmitys tuntui toimivan.
Pitkästä aikaa pääsin myös käyttämään monia minulle tärkeitä NPC:itä. Näyttää siltä, että seuraavakin pelisessio menee samoissa merkeissä. Tämä on hyvä.
Torstai, 10.1. 2013
Päivän tapahtumakuvaus: Pienimuotoinen ulkoilmafestari häiriintyy, kun nälkäinen pesukarhu syöksyy pensaikosta ja nappaa pitopöydästä kinkun. Seuraavaksi paikalle kruisaa helvetin kallis auto josta syöksyy kaksi tyyppiä puvuissa. He taklaavat sähisevän pesukarhun ja painivat sen maahan, pukevat sille käsiraudat ja kantavat sen autoon. Kun sivustakatsoja kysyy, mitä ihmettä pukutyypit oikein tekevät, vastaus on "meidän täytyy vain esittää tälle muutamia kysymyksiä".
Pelinjälkeinen krapula vallitsi aamulla, varsinkin kun muistiinpanojeni jälkikäteinen katsominen osoitti minulle kohtia, jotka olin missannut pelin ollessa käynnissä. Eivät ne älyttömän olennaisia olleet, mutta yhtä kaikki ne hieman harmittivat.
Työpäivä oli väsynyt, turhauttava ja ärsyttävä, joskin melko aikaansaava. Toisaalta osittain väsymykseni vuoksi päädyin ilmaisemaan toivottua tylymmin, etten itse asiassa ole atk-tuki vaan meillä on erikseen atk-tukipalvelu josta myös maksamme ja jota sopisi käyttää sen sijaan että katkaisisi minun ajatuksiani ongelmilla, jotka eivät mitenkään liity työhöni tai osaamiseeni. Äh. Mutta kun tämä on oikeasti pulma, eikä pelkästään minun vaan koko organisaation. Ei ole tehokasta toimintaa viis veisata palvelusta, josta me maksamme ja sen sijaan käyttää omia resursseja sen tuplaamiseen.
Pahantuulisena lähdin pelaamaan, mutta onneksi roolipelaaminen korvaa omat ongelmat muiden ongelmilla. City of Angelsin dekkarimme harjoittivat hölmöä sanailua ja hölmömpää toimintaa, ja ratkoivat sekavaa tapausta metodeilla, jotka olivat luultavasti enemmän hämmentäviä kuin lainvastaisia.
Perjantai, 11.1. 2013
Päivän oppimiskokemus: Jos bussilla menee yhden pysäkin liian pitkälle, päätyy kilometrien päähän ja Espooseen.
Jotenkin selvisin hereillä työpäivän läpi, joskin ruokailun jälkeen siirryin kotiin lukemaan taksonomiaa ja pohtimaan kehitystoiminnan hallintaa. Olin aika väsynyt, ja kun kiipeily peruuntuikin, se oli enemmän helpotus kuin harminaihe.
Ajauduin takaisin XComin pariin. Olin jo kuvitellut pelin käyneen helpoksi, mutta taannoisesta tähtihahmojeni menetyksestä ei ollutkaan ihan simppeliä räpiköidä takaisin. Pari tiimini sankaria kärsii post-traumaattisesta stressistä, tiedemiehemme pyörittelevät peukaloitaan ja muukalaiset vaan tuovat kovempia ja kovempia sotakoneita taisteluun. Ei ole helppoa pelastaa maailmaa.
Lauantai, 12.1. 2013
Päivän elokuva: Black Sunday, vuodelta 1977. Aika intensiivinen.
Pelasin viimein XComin loppuun saakka. Loppuyhteenotto oli helpompi kuin olin odottanut - olin kuvitellut siitä tulevan jotain painajaismaista, mutta sen sijaan psyykkisesti lahjakas jengikakara Etelä-Amerikasta ja alusta alkaen mukana ollut teksasilainen tarkka-ampuja hoitivat homman melkeinpä kahdestaan.
Harva tietokonepeli saa loputtuaan minut heti haluamaan pelata sen uudelleen läpi, mutta XCom toimi juuri näin. Selvästi peli tekee jotain oikein. On siinä edelleen vikoja, suuriakin, mutta hienosti se vaan imee mukaansa. Ilmeisesti kovemmilla vaikeusasteella siitä tulee kokonaan erilainen eläin, ja kaikki oppini ovat vanhentuneita. Saa nähdä joskus, muttei tänään.
Sen sijaan kirjoittelin Sic Semperin seuraavaa peliä. Tarvitsen vielä pariin ongelmaan ratkaisun, ja sitten luulen että minulla on aika kiinnostava juoni sille.
Sunnuntai, 13.1. 2013
Päivän pelleily: Uusi kotiverkkoyhteytemme näköjään kuvittelee torjuvansa piratismia blokkaamalla yhteydet joihinkin ip-osoitteisiin. Moinen toiminta saa aikaan halun kiertää se vaikka väkisin, koska rikkinäistä internetiä ei vaan katsella.
Kiipeilemässä oli yksi vasta-alkaja ja yksi kerran aiemmin kiivennyt, joten pääsin taas opetttamaan seinille hyppimisen taitoja. Taas kävi mielessä ajatus hankkia oikea muodollinen pätevyyskin tähän toimintaan; valitettavasti SKIL on vaan hinnoitellut kurssinsa ulos kaikilta muilta paitsi sellaisilta, jotka aikovat oikeasti tehdä uraa kiipeilyohjaajina. En tiedä onko tämä hyvä valinta. Jos sen tarkoituksena on edistää turvallista kiipeilyä, se ei oikein toimi, koska on aivan varmaa että kaverit näyttävät kaverille miten kiivetään ja varmistetaan, ja jos kurssit ovat kalliita, he tekevät tämän ilman muodollista pätevyyttä.
Oma kiipeilyni oli vähän heikkoa, sormivoimat olivat poissa ja 7a-tason reitti ei vaan mennyt niinkään pitkälle kuin viimeksi. Boulderointia pitäisi harjoittaa enemmänkin, olisihan siihen korttikin ja kodin edestä menisi ratikka suoraan cavelle, kai. Kampin julkinen liikenne ei vieläkään ole minulle aivan selkeää.
Koetin kirjoittaa peliä, mutta kun se ei käynyt, kyselin ihmisiltä suosituksia tv-sarjoista joissa olisi intensiivinen meno ja mutkikas juoni. Minulle suositeltiin Homelandia, ja parin jakson perusteella tämä sarja osoittautui juuri sopivaksi. Jos nyt vaan onnistuvat vielä vastustamaan kiusausta heiluttaa lippua tai koettaa tehdä mitään epäonnistunutta isomman skaalan tutkimusta militaristien ja terroristien eroista, saatan oikeasti pitää tästä.
Maanantai, 14.1. 2013
Päivän säikähdys: Hajosiko virtuaalipalvelinalustasta juuri levy? (Ei.)
Nähtyäni yön unia luolista oli tympeää kävellä tasaista maata pitkin töihin maan päälle. Työpäivästä osa toki kului maan alla, koskapa virtuaalipalvelinalusta reistaili pelottavasti ja edellytti asioiden säätämistä konehuoneesta käsin. Sentään mikään ei ollut oikeasti rikki.
Töiden jälkeen etsin vierashuoneeseen vuodesohvaa ja kirjoittelin hieman peliä. Seuraava juoneni näyttää raapaisseen taas erästä ei-niin-hyvin toteutettua osaa alkuperäisestä GURPS-materiaalista, mikä tarkoittanee että pitää kirjoittaa 20-50 sivua taustamatskua itse uudelleen. Missähän välissä sen ehtii tehdä?
Tiistai, 15.1. 2013
Päivän äänimaisema: Kallioporaus pääni sisällä
Puuduttavan pitkän työpäivän jälkeen oli vuorossa puudutusta hammaslääkärissä. Suuhuni pistettiin puoli tusinaa piikkiä, ja kun en enää tuntenut oikeaa puolta naamastani, alkoi hampaiden repiminen. Viisaudenhampaiden irrottamista oli peloteltu kauheaksi kokemukseksi, mutta kamalinta siinä itse asiassa olivat äänet. Puudutuksen ansiosta en tuntenut juuri mitään mitä kidassani tapahtui, ainoastaan kamala kirskuna kertoi minulle, että purukalustoa järjesteltiin vähän uusiksi.
Varttitunnissa koko touhu oli ohi, ja olin kahta turhaa hammasta köyhempi. Olo oli hieman hutera, ehkä puudutusaineista johtuen tai ehkä koska psykosomaattisista syistä. Keräsin apteekista kasan kipulääkkeitä ja taapersin kotiin katsomaan Homelandia.
Parin jakson jälkeen puudutusaineiden vaikutus alkoi lakata, ja suuni alkoi raportoida aika hurjaa tuskaa. Heitin huiviin särkylääkkeitä, sitten vähän lisää särkylääkkeitä, sitten paljon lisää. Naamaa juili aivan älyttömästi. Kuten tavallista, niin kauan kuin pysyin liikkeessä, kipu oli hallittavissa, mutta heti kun yritin istua aloilleni tai käydä nukkumaan, kipu väänsi nupit kaakkoon. Yöstä voisi tulla mielenkiintoinen.
Keskiviikko, 16.1. 2013
Päivän ulkonäkötrauma: Toinen puoli naamasta on pullistunut hassun näköiseksi
Onnistuin nukahtamaan lopulta joskus myöhään yöllä, ja kun puolivälissä untani heräsin särkyyn, vedin lisää kolmiolääkettä ja koetin nukahtaa uudelleen. Menestys oli vaihtelevaa. Olisin tänään jäänyt suosiolla kotiin, jos minun ei olisi pitänyt vetää kokoelmahallintajärjestelmän kehityspalaveria.
Sentään pystyin jo puhumaan molemmista puolista suutani, joten palaveri ei ollut ihan niin pahaa tahattoman komiikan juhlaa kuin olin pelännyt. Kipulääkkeiden ansiosta olin jopa suht rauhallinen, vaikkakaan en välttämättä kovin koherentti. Mutta jonkinlaista etenemissuunnitelmaa saatiin aikaiseksi seuraavalle kahdelle viikolle.
Palaverin ja keittolounaan jälkeen siirryin kotiin. Haaveeni oli ollut tehdä päivä töitä etäältä, mutta kolmiolääke oli eri mieltä, ja pysyin tuskin tajuissani. Huojuin jossain tietoisuuden rajamailla iltaan asti, jolloin ohjelmassa oli hieman lisää Homelandia ennen nukkumaanmenoa. Nälkä oli melkoinen. Jos huomenna vaikka voisi syödä muutakin kuin soppaa.
Torstai, 17.1. 2013
Päivän sitaatti: "I want'em to know we fought retarded."
Näin taas unia, joissa olin aivan väärien ihmisten sylissä. Alitajuntani ei selvästikään ole hahmottanut, että olen nykyään varsinainen siveyden sipuli. Herääminen oli pahoinvoiva ja vastahakoinen, mutta sittenkin pääsin töihin miltei järkevään aikaan.
Töissä oleminen vaan ei oikein toiminut. Kolmen tunnin aherruksen jälkeen naamasärky iski päälle kunnes mihinkään ei voinut keskittyä. Kolmiolääkkeiden tiesin tehoavan, mutta ne myös kolkkaisivat minut täysin. Toisaalta jatkuvan kivun kanssakaan työnteko ei toiminut. Niinpä luovutin, painuin kotiin ja lääkitsin itseni tajuttomuuden partaalle. Koomaisena käytin iltapäivän katsoen Generation Killiä, joka oli hirveä turtuuteni läpikin. "Oho, taas meni kylällinen siviilejä" tosiaan. Moderni sodankäynti on niin sivistynyttä.
Illalla Homelandkin sortui tyhmään 24-henkiseen juonenkäänteeseen ja löi ohimennen särön tähän saakka hyvin korkeaan pistesaldoonsa sukupuoliroolien käsittelystä. Kai tätä ekan kauden jaksaa loppuun, mutta tuntuu siltä kuin juonesta ja hahmoista olisi juuri viety alta se kaikkein kiinnostavin dynamiikka.
Perjantai, 18.1. 2013
Päivän lemmikki: Nelivarvaskilpikonna, suoraan Uzbekistanista.
Selvisin ihan kokonaisesta työpäivästä, vaikka särkylääkkeitä se roimasti vaatikin. Suurin osa päivästä kului Microsoft Exchangen kanssa tapellessa ja Windowsia kiroillessa. Ompultani yhteys Exchangeen toimii ongelmitta. Muiden ihmisten winkuilta ei mitenkään. Jos asiat olisivat toisin päin, kuvio olisi sekä ymmärrettävämpi että hyväksyttävämpi.
Vietin hetken jopa museolaisten perjantaitapaamisessa ennenkuin livahdin kotiin. Illalla sinne saapuivat Tonja ja Timokin, ja sain lukijapalautetta kirjastani. Ulkona pakkanen oli kahdenkymmenen asteen tuolla puolen, mutta onneksi sinne ei ollut mitään tarvetta mennä.
Viikonloppu, 19.-20.1. 2013
Viikonlopun turvallinen toiminta: Kiipeily kolmiolääkittynä. Jos ei autoakaan saa ajaa, ei pitäisi harrastaa myöskään vaarallisia lajeja.
Hammasleikkauksen haavaa särki julmetusti. Olin kuvitellut, että kivun pitäisi olla parissa päivässä ohi, mutta joko olin kuvitellut väärin tai sitten jotain oli oikeasti mennyt pieleen. Napsin särkylääkkeitä ja podin tuskaa. Sain käytyä Myllypurossa opettamassa kiipeilyä, mutta muuten viikonlopun suorittava anti oli vähäistä. Intoa olisi ollut vaikka mihin, kolmiolääkkeissä vaan ei oikein tahdo saada aikaan.
Koetin katsoa piirrettyjä. Teen Titans pääsi katsottavien listalta pois yhden jakson jälkeen. Robot Chicken oli edelleen vähän rasittava mutta hetkittäin nokkela. Transformers Prime rokkasi.
Maanantai, 21.1. 2013
Päivän epäonnistuminen: Vahvemmista kipulääkkeistä luopuminen. Nukahtaminen ilman kolmiolääkkeitä ei vielä onnistunut.
Olen maailman huonoin kova neuvottelija. Kiukuttelin yliopiston tietotekniikkapalveluille palaverissa, ja välittömästi sen jälkeen koin syyllisyyttä siitä, etten ollut ollut hieno ja diplomaattinen. Äh. Olin aiemmin päivällä saanut kiinni hammaslääkärinikin, ja hän oli onnistunut vakuuttamaan minulle, että sillä hetkellä kurissa oleva kipu suussani oli vielä normaalia. Ehkä niin, mutta sittenkin tuskainen haava ikenien raunioissa ei tee hyvää muutenkin kärttyisälle perusluonteelleni.
Kotona luin Wild Cardsia ja pohdin, mitä tehdä peli-idealle, joka oli jostain kiemurrellut päähäni. Juuri nyt ei ole riittävästi kipinää toiselle kampanjalle. Huolestuttavinta oli, että tämän toisen idean mukana tullut graafinen ilme olisi kaukana vähäisten piirtäjätaitojeni tuolla puolen, ja kuitenkin ilme oli niin nokkela, ettei sitä voisi vaan unohtaakaan.
Tiistai, 22.1. 2013
Päivän ärsyttävyys: Teinit aikuisista kertovassa sarjassa ovat vielä suurempi vitsaus kuin aikuiset teineistä kertovassa sarjassa.
Päivä sujui ilman kolmiolääkkeitä, pelkkien kevyempien kipulääkkeiden voimalla. Siitä huolimatta onnistuin olemaan viestinnässäni rauhallinen ja ehkä jopa ymmärrettävä. Yllättävän hyvä saavutus, tiistai kuitenkin on rasittava palaveripäivämme.
Illalla katsoimme Homelandin ekan kauden loppuun. Enpä taida tokaa kautta tämän jälkeen katsoa. Ei sarja kokonaan huono ollut, juonenkuljetus vaan tuntui tahallaan pitkitetyltä ja käytännössä kaikkiin kiinnostaviin mysteereihin saatiin jo vastaus. Nyt luvassa näyttäisi olevan enemmän tylsää vakoojaleikkiä vailla epäselvyyttä asetelman moraalinäkökulmista. Lopulta myös arvomaailma sarjan takana osoittautui ärsyttävän sovinnaiseksi ja kuvia kumartelevaksi.
Keskiviikko, 23.1. 2013
Päivän attribuutti: RPCClientAccessServer
Taistelu Microsoft Exchangen kanssa jatkui ja pysyi käsittämättömänä. Jotenkin Microsoftin palvelinsovellusten logiikka tuntui jatkuvasti olevan intuitioni vastainen, kaikkeen oli liikaa säätöjä ja liikaa osia. En käsitä, miten yhteys oman verkon ulkopuolelta voi olla näin paljon mutkikkaampi ottaa käyttöön kuin verkon sisältä.
Lopulta pakenin turhautumista kiipeilyseinälle. Kiipeily sujui kelvollisesti huomioiden, etten ole viikkoon tehnyt mitään muuta kuin potenut särkevää leikkaushaavaa. 6A:n reitit sujuivat ongelmitta, emme ole pohjatason alapuolella.
Torstai, 24.1. 2013
Päivän saavutus: Exchange puhuu Windowsin Outlookeille, vihdoinkin. Toivottavasti en enää koskaan tarvitse tätä osaamista mihinkään.
Pitkän työpäivän jälkeen olin aloittelemassa luolaseuran hallituksen kokousta, kun hissi jolla matkustin päästi paukahtavan äänen eikä enää reagoinut mihinkään. Jännittävän "viisi tuntia hississä" -draaman katkaisi kymmenen minuutin jälkeen oivallus, että ovet oli mahdollista pakottaa auki, ja että hissi oli ehtinyt laskeutua edellisestä kerroksesta kokonaista kaksi senttiä. Vastoin oletuksiani pääsinkin siis osallistumaan luolaseuran hallituksen kokoukseen.
Kokouksessa jaettiin vuoden tehtävät ja katseltiin tulevia retkisuunnitelmia. Viime vuosi oli ollut aika hiljainen - hallituksen energiasta suurin osa oli mennyt Berger-operaatioon eikä kotimaan toimintaan ollut jäänyt valtavasti aikaa. Tosin oli meillä silti kaksi retkeä ollut, ne vaan eivät olleet yleisömenestyksiä. Mutta tänä vuonna taas viedään suomalaisia maan alle niin että kohina vaan käy.
Perjantai, 25.1. 2013
Päivän meemi: 20 leffaa, vaihteeksi hostattu Tent-puolella. Ooh.
Näin hämäriä unia Googlen pääjohtajasta, maanalaisista komplekseista, pornahtavista taidelarpeista ja sukeltamisesta. Herättyäni olo oli hivenen kuumeinen, mutta silti päätin lähteä töihin. Käytin päivän päänsärkyisenä ja arpoen, olinko erityisen tehokas työmuurahainen ja olisiko kotona pysyminen ollut järkevämpää.
Pakenin piirrettyjen pariin. Young Justice oli Greg Weismanin uusin tuotos, ja kuten kaverin aiemmatkin tekeleet, se oli alusta alkaen juuri sellaista supersankarimenoa josta pidän. Tietynlainen Weisman-tyyli oli havaittavissa, mutta tämä ei ainakaan vielä ole mitenkään huono asia.
Viikonloppu, 26.-27.1. 2013
Ajankohdan puuha: Vetoleijan lennätys. Metkaa.
Lauantain boulderointi sai minut jopa myöhästymään Enkelten kaupungin alusta, mutta onneksi ei koko pelistä. Dekkarimme olivat vaihtelevan päteviä mutta sentään peräänantamattomia, ja tuloksena onnistuivat vaihtamaan pienet mutta ärsyttävät ongelmansa suuriin mutta omituisiin. Luulenpa, että seuraavassa pelissä pitää tehdä hieman vaikeita päätöksiä ja punnita uskollisuuksiamme. Setä Samuli vaiko rikkaudet, ei ihan niin helppo päätös kuin kuvittelisi.
Kotiinpaluu pelin jälkeen oli sisältänyt kävelyä jäätävien tikarien sataessa vaakasuoraan päin naamaa. Sunnuntaina tuuli yhä niin reippaasti, että päädyin vihdoin Laajalahden jäälle kokeilemaan Jeren vetoleijaa. Homma näytti mahdottoman vaikealta ja ulkona oli helvetillisen kylmä, mutta kun sitten sain ison patjaleijan ohjaussauvat käsiini ja tuuli alkoi kiskoa minua pitkin jäätä, häipyi palelu jäsenistä. Patjaleijaa vastaan kiskominen kävi liikunnasta, ja tovin ihmeteltyäni hahmotin, miten leijan sai pysymään taivaalla sekuntia pidemmän ajan. Ohjaamisessa oli jotain yhtäläisyyttä laskuvarjon ohjaamisen kanssa, mitä nyt että leijalla tehtävät spiraalit olisivat välittömästi koituneet laskuvarjohyppääjän kuolemaksi. Ilman lautaakin leija tahtoi kiskoa minua jäätä pitkin; laudan kanssa olisin varmaan joutunut Espooseen.
Sormien paleluun liikunta ei auttanut, joten pakenin jäältä vajaan tunnin jälkeen. Ratikassa istuminen lämmitti, joten päädyin taas boulderille. Boulderointi toisena peräkkäisenä päivänä tuntui näpeissä, 6B:n reitit eivät vieläkään menneet, vaan ehkäpä tässä tuli saatua järkevä määrä liikuntaa. Ainakin näpit olivat kotiin selvittyäni todella hellinä.
Maanantai, 28.1. 2013
Päivän rutinoituminen: Drupalin versiopäivitys. Johan tämä menee aika heittämällä. Auttaa varmaan, että museolla on ainakin 6 Drupal-instanssia.
Työasiat venyttivät päivää pitkälle iltaan. Ei niin että olisin ollut katkotta 12 tuntia töissä; tein hommia pätkissä, välillä kotona ja välillä museolla. Koetin työjuttujen lomassa kirjoitella peliä, mutta se ei aivan toiminut. Kovin hitaasti loksahtelevat seuraavan pelin palaset paikalleen.
Tiedän, millaisen juonenkäänteen haluaisin Sic Semperiin tuoda, mutta se tuntuu olevan käänteeseen vaikuttavien NPC:ien osalta ikävässä liminaalitilassa jossa nämä tekevät dekkarointia ja yritysten ja erehdysten kautta pyristelevät eteenpäin. Jos pelaajahahmot olisivat samassa tilanteessa, pikakelaisin asioita kunnes he osuvat johonkin kiintoisaan, mutta en ole aivan varma, toimiiko sama ratkaisu ei-pelaajahahmoihin. Täytynee jotenkin mutkistaa juttuja.
Tiistai, 29.1. 2013
Päivän sana: Nigger. Esiintyi aika monta kertaa elokuvassa.
Ehkä historian hektisin työpäivä sisälsi taistelua aivan käsittämättömien informaatioteknologisten ilmiöiden kanssa. Tavoite: saada Wordpress lukemaan Drupalin tuottamaa RSS-feediä. Wordpress lukee kauniisti muita RSS-feedejä. Drupalin RSS-feediä on mahdollista lukea muilla välineillä. Arvaatte varmaan, toimiko näiden järjestelmien yhteispeli.
Töiden jälkeen päädyin katsomaan Django Unchainedia. Olihan se taas Tarantinoa, mutta onneksi pidän Tarantinosta. Verta lensi litrakaupalla ja kielenkäyttö oli rumaa.
Keskiviikko, 30.1. 2013
Päivän näkemys: Projektin kontrollointi on mahdotonta
Scrum Product Owner -kurssi ei yllättäen ollut jatkuvaa nukahtamista vastaan kamppailemista. Sen sijaan se tuntui oikeasti hyödylliseltä työkalusetiltä osaamiseeni, vaikka välillä metodit menivät hieman liiaksi hömppäkonsultaatioon sopiakseni makuuni. Mutta pohjalla oli aivan oikea järkevä käytäntö ja kosketuspinta työhöni.
Kurssipäivät ovat kuitenkin raskaita. Olin harkinnut kiipeilemään menemistä, mutta laiskottelin, ja sen sijaan koetin kirjoittaa peliäni. Sekään ei oikein sujunut. Pitänee vaan hyväksyä, että eräs juonenkäänne ei seuraavassa pelissä tapahdu, koska siihen ei ole riittävästi palasia. Tämä tarkoittaa, että minun pitää keksiä jotain muuta sisältöä.
Torstai, 31.1. 2013
Päivän lelulinnun nimi: Virheliike. Täyttää speksit.
Toinen Scrum-kurssipäivä piti tason korkealla, ja sisälsi aktiviteettia teoriasta legoilla leikkimiseen. Kerrankin näennäisesti pöhkössä toiminnassa oli myös aivan hyvä pointti ja siitä oppi hahmottamaan relevantteja asioita.
Konkrettisesti opin lähinnä, että olen tällä hetkellä tarkalleen väärä ihminen tekemään sitä mitä juuri nyt teen - ja samalla tiedostin, ettei museolla ole oikeaa ihmistä, tai resurssejaa tehdä asioita puhdasoppisin metodein. Eikä tämä tule muuttumaan, ei ennenkuin meille sataa kasapäin rahaa tai jostain ilmestyy museon tietohallinnon ohjausryhmä kertomaan meille jatkuvasti, mitä meidän oikeasti pitäisi olla tekemässä. En pidätä hengitystäni tämän suhteen: Turun ajoiltani muistan, että koko yliopistoa palvelevalle tietohallinnolle ei saatu ohjausryhmää aikaan koko sinä aikana, jonka siellä työskentelin.
Ulkona oli loskaa, mutta sentään tammikuusta päästiin eroon. Olisin silti ollut mieluummin Punaisella merellä.