Joulukuu 2012: 186 liuskaa
Viikonloppu, 1.-2.12. 2012
Ajankohdan saavutus: Joko 6B+ ekalla yrityksellä boulderilla, tai 30000 sanan rajan ohittaminen kirjassani.
Vaikka olenkin oppinut, etten oikeastaan pidä talvesta, ovat ensimmäiset muutamat lumentulon jälkeiset päivät silti aika makeita. Pakkanen tuntuu tuoreelta, ja lumi on vielä puhdasta ja valkoista. Viikonloppuna en varsinaisesti telminyt lumessa, mutta kävelin kyllä pihalla ja nautin uutuudenviehätyksestä. Muuten boulderoin, tietokonepelailin, kirjoittelin ja aloitin pakkaamisen pian koittavaa Walesin retkeä varten.
Touhuamisen ohella huomasin Applen julkistaneen iTunesin 11-version, ja jokin hämähäkkivaisto varoitti minua sokeasti asentamasta sitä. Heitin sen ensimmäiseksi testikoneeseen, mikä osoittautui viisaaksi siirroksi. Näköjään iTunesin uudessa versiossa ei ole enää mahdollista avata useampaa kuin yhtä ikkunaa kerralla. Mikä ihmeen aasihattu suunnittelijalla on ollut päässä, jos tämä on tuntunut hyvältä ajatukselta? Graafisen käyttöliittymän yksi mainioimmista ajatuksista on kapasiteetti useisiin ikkunoihin, vieläpä useisiin saman sovelluksen ikkunoihin - miksi Cthulhun nimessä tämä ominaisuus pitäisi ottaa pois?
Safari 6:n RSS-puutteen jälkeen aloin epäille, että Apple on tahallaan tyhmistämässä softaansa, ja tämä tuntuu askelelta samaan suuntaan. Hirveän paljon ei enää tarvita, että alan harkita siirtymistä jollekin toiselle alustalle. Ikävä kyllä työssä Unix-pohjainen ympäristö jossa pyörii myös suurin osa Windowsille saatavista sovelluksista on aivan älyttömän hyödyllinen työhöni, mutta jos sitä kampitetaan tällä tahdilla, ei siihen ole mitään mieltä jäädä.
Maanantai, 3.12. 2012
Päivän näkemys: Feudal Security
Ulkona oli mieletön pakkanen ja tuuli, ja tietysti työpäivään kuului paljon myöhässä olevien julkisten liikennevälineiden odottelua. Opinpa pukeutumaan oikein. Päivä koostui käytännössä yksinomaan kokouksista: ensimmäinen alkoi kello 10 mutta sen katkaisi kello 12 toinen. Sentään aiheet olivat kummassakin kiinnostavia. Yliopiston tietoturvapäällikkö on edelleen kuin suoraan Bond-leffasta.
Illalla oli ohjelmassa lisää kulkuneuvojen odottamista, kun siirryin Oulunkylään Taikan syntymäpäiville. Taika ja Jukka olivat jo saaneet toisenkin muksun, ja omia ja naapurin taaperoita oli talo täynnä. Lapset olivat kyllä jees, mutta pelkistä ipanoista puhuminen ikävystyttää minua; niinpä itse juttelinkin enimmäkseen luolista ja roolipeleistä.
Tiistai, 4.12. 2012
Päivän pienellä painettu teksti: "Kokouskoordinaattori [minä] toimii kokousisäntien [kuka tahansa satunnainen museolainen] tukihenkilönä videoneuvottelun kanssa." Juurikin homma, jota haluan tehdä.
Viimeiselle työpäivälle ennen retkeä oli koottu valtavasti ärsytyksen aiheita. Siviilielämän puolella ainakin roolipelit tuottivat ärsytystä, kun oma pelikampanja koetti ajaa karille ja ruotsalaisten Galactica-larppia vedettiin kävijävihamielisellä tavalla. Vitosen tai kahden kympin pelissä ymmärrän, että pelaajat ovat hyvin pitkälle itse vastuussa kokemuksestaan, mutta jos pelistä maksaa 570 euroa, osan siitä tulee näkyä myös tavassa, jolla pelaajista pidetään huolta.
Töissä tietokantapalvelimessa oli turva-aukko, hallinnolliset koukerot olivat vaikeita ja pöydälle putosi hommia nopeampaan tahtiin kuin niistä pääsin eroon. Jotenkin selvisin neljään asti yhtenä kappaleena ja rästiin jäi ainoastaan ei-kriittisiä hommia. Sitten kuittasin itseni ulos ja vaelsin kotiin finalisoimaan pakkaamista.
Viikon loppuosa, 5.-7.12. 2012
Ajankohdan surkeus: Masennus, kylmyys, yksinäisyys ja oksennustauti
Kaikista luolaloman epäonnistumistavoista oksennustauti kuuluu vähiten vaarallisiin, mutta myös ikävystyttävimpiin.
Aamun askareiden, lentokenttärumban ja Walesiin ajamisen jälkeen olin kuolemanväsynyt, mutta heti käydessäni luolamökissä pitkäkseni tajusin oloni olevan aika huono. Ei kestänyt pitkään ennenkuin olin polvillani alakerran jäätävässä vessassa koettamassa regurgitoida päivän vähäisiä aterioitani.
Ensimmäisenä yönä en nukkunut sekuntiakaan, ja seuraavat kaksi päivää seurasin sängyn pohjalta kun Taina ja Tatu juoksivat luolissa. Onneksi meitä oli kolme, niin yhden kipeys ei lamauttanut muita. Ilman minun hoppuiluani kaksikko teki eeppisen mittaisia valokuvausretkiä ja käytti tuntikausia täydellisen luolakuvan jahtaamiseen; tämä ei olisi edes ollut mahdollista jos olisin ollut heidän mukanaan. Itse podin fyysistä pahoinvointia, ajatukseni palasivat elämäni ahdistuksen aiheisiin ja tyhjässä luolamökissä ämpärin päälle kumartuneena palellessa alkoi koko ongelmakasani tuntua aika pirun lohduttomalta. En päässyt ajatuksiani pakoon mihinkään oheistoimintaan, ainoastaan välillä iskevät akuutimman pahoinvoinnin tai palelun aallot keskeyttivät murheideni pyörittelyn.
Lauantai, 8.12. 2012
Päivän radiokutsu: "Dragon Base from Dragon One, relaying message from underground."
Vaikka tauti lakkasikin varsinaisesti riepottelemasta minua kahden päivän jälkeen, lauantaiaamuna olin heikko kuin tikku-ukko 48 tunnin nestepaaston jälkeen. Pysyin tuskin jaloillani edes portaissa, joten luolaan minulla ei ollut tänäänkään asiaa.
Perjantain aikana SWCC:lle oli pelmahtanut lauma ihmisiä, ja täytenä yllätyksenä minulle selvisi, että tänään tehtäisiin pelastusharjoitus. Yhtäkkiä synkkyyteeni tuli pieni valopilkku, kun keksin itselleni mielekästä tekemistä joka ei vaatinut fyysistä ponnistelua.
Ilmoittauduin mukaan harjoitukseen pintakomentokeskuksen henkilöstöksi, ja neljä tuntia käytin opetellen maanalaisen pelastustoiminnan pintakoordinointirutiineja. Ne eivät olleet kovin vaikeita, mutta niitä oli valtavasti: maanalainen pelastustoiminta on valtava proggis, ja pelkästään tähän minimaaliseen harjoitukseen jossa uhrin sijainti tiedettiin, lääkintää ei tarvittu ja tavoitteena oli vaan laskea paarit virtaan ja saada uhri niillä ylös oli bookattu liki 20 ihmistä. Oikeassa tilanteessa määrä olisi vielä kasvanut ainakin kymmenellä, ja jos siihen olisi pitänyt liittää etsintää tai lääkintää, lähdetään 50 hengestä.
Surface controllerin tehtävät olisivat olleet taudin hidastamalle päälleni vallan haastavia, jos en olisi tottunut tekemään tyyliltään hieman vastaavia koordinointihommia elääkseni. Lokituskäytännöt, radioprotokollat, tarkat merkinnät kaikesta ja muu perusperiaatetason homma tuli minulle luontevasti, ja pari tuntia sain olla yksin vastuussa komentoksekuksesta muiden ollessa maan alla tai radio-operoimassa nummella.
Pelastusharjoitus oli oikeasti hienoa ja hauskaa puuhaa. Olisin mieluummin kyllä ollut luolassa, mutta kun sinne ei päässyt, tämä oli mainio vaihtoehto. Häärääminen ajoi pois masentuneen olon.
Illalla kohtasin uudenlaisen ongelman. Päivän aivotyö oli saanut nälän palaamaan, mutta pelkästään ruuan katsominen sai aikaan valtavan oksettavan tunteen. Vatsani kurni ja tarvitsin kipeästi ravintoa, mutta en saanut alas kuin pari lusikallista ennenkuin minun piti suunnilleen paeta keittiöstä jotten alkaisi laatoittaa lattiaa. Mikä ihme bulimiamutaatio minuun oli nyt muka iskenyt?
Sunnuntai, 9.12. 2012
Päivän tyylipisteet: Virheettömässä synkistelyssä kaikki ei mene jatkuvasti pieleen. Virheettömässä synkistelyssä asiat välillä onnistuvat, mutta tavalla joka saa tämänkin tuntumaan vain uudelta jännittävältä epäonnistumisen muodolta.
Dramaattista olisi, jos tänään olisin ollut täydessä kunnossa, mutta todellisuudessa lähtöpäivänkin koettaessa olisin vielä varmaan ollut liian heikko möyrimään maan alle. Tainan ja Tatun lomaretki sentään tuntui onnistuneen: heillä oli kasapäin valokuvia ja uudet haalarit. Eilisen pelastusharjoituksen jälkeen en itsekään enää voinut sanoa tätä kokonaan turhaksi matkaksi, vaikkakin oikeasti en välttämättä olisi pelkän neljän tunnin pelastustreenin vuoksi 2000 kilometrin päähän lentänyt.
Paluumatka Lontooseen sujui ennätysnopeasti. Matkan aikana tuli tekstiviesti, joka kertoi lentomme olevan ylibookattu ja seuraavana aamuna lähtevät 5 ekaa saisivat 200 euroa Finnairin rahoja plus hotelliyön. Harkitsin tappioideni leikkaamista, mutta totesin etten yksinkertaisesti jaksaisi alkaa säätää.
Kentällä asia nousi uudelleen esiin matkatavaroiden jätössä. Tässä vaiheessa olin löytänyt sähköpostieni seasta kotona iskeneen ärsyttävän 415 euron laskun - ja Finski oli vastaavasti nostanut tarjoustaan 400 euroon. Minulla oli huomenna lomapäivä. Enää ei ollut vaikea päättää mitä tekisin.
Niinpä Taina ja Tatu lähtivät taas eteenpäin ilman minua, ja siirryin itse roinani kanssa Novotel-lentokenttähotelliin. Hotelli oli oikeastaan aika huono, mutta sentään siellä oli lämmitys, juokseva vesi ja ilmaiset ateriat - joita en voinut syödä voimatta pahoin. Kävi ilmi, että ainoa ruoka-aine jota sain alas yökkäämättä oli purkkitonnikala. En ollut ostanut sitä varmaan 20 vuoteen, mutta nyt se tuntui olevan hedelmämehun ohella ainoa keino tankata.
Päätin käyttää iltani pelinkirjoittamiseen, ja sitten huomasin saaneeni yhdeltä pelaajalta sähköpostin, jossa hän ilmoitti ettei pääsisi huomisiltaiseen peliin. Jotenkin tämä katkaisi kamelin selän. Yhtäkkiä totaalisen paha olo jonka olin pelastustreenin aikana saanut karkoitettua palasi ja jyräsi minut, enkä pystynyt enää ajattelemaan mitään järkevää. Pelejä ei ollut, kotona pitäisi muuttaa, en ollut päässyt luolaan, en voinut syödä, ensi vuoden työt tuntuivat mahdottomilta, elämäntilanne toivottomalta - joka ainoa asia pienessä maailmassani tuntui olevan täysin päin honkia ja menossa kohti tuhoa.
Sain lähetettyä pelaajille draamaa tihkuvan sähköpostin, jossa lupasin lopettaa koko kampanjan koska sitä ei kuitenkaan koskaan pelattaisi. Sitten romahdin hotellin vuoteeseen, ja nukahdin juuri ennenkuin täytin 40 vuotta.
Maanantai, 10.12. 2012
Päivän luku: 40
Jos olisin suuri syntymäpäivien juhlija, olisi tämä varmaan ollut masentavin ikinä. Heräsin aamuviideltä säälimättömään piipitykseen, nautin mitäänsanomattoman hotelliaamiaisen vielä hieman vastahakoiseen vatsaan ja hyppäsin aamulennolle kotiin. Maisemia en jaksanut katsella, kuuntelin musiikkia ja luin kirjaani.
Suomessa oli talvi ja kotona odotti kaaos, joka pitäisi pakata muuttolaatikoihin ja siirtää jotenkin seuraavan viikon tai kahden aikana muutaman kilometrin päähän. Illan peli oli peruuntunut, joten aikaa olisi hyvin ollut pakkaamiseen, mutta jotenkin olo ei vaan ollut aikaansaava. Ei nelosella alkava uusi ikäni minua niinkään lannistanut, ainoastaan kaikki pielessä olevat pikkuasiat.
Vasta iltaa kohden vähän virkistyin. Jaksoin aloittaa pakkailun ja jopa viedä ensimmäisen laukun krääsää uuteen kotiin. Asunto on kyllä huomattavan ruma, sellainen 70-luvun alun vähän rapistuva värioksennus jossa vaan haluaisi maalata kaikki pinnat joko mustiksi tai valkoisiksi. Mutta sen varastotila ja sijainti ovat kyllä käteviä. Työmatka tipahti taas johonkin kymmeneen minuuttiin (oikeastaan kulkuvälineestä riippumatta) ja ympärillä on keskustan palvelut. Kai tästä koti tulee.
Tiistai, 11.12. 2012
Päivän vitutus: Väärä muuttopäivä
Huolimatta lyhyestä poissaolostani töitä oli kasaantunut pöydälle huimasti, ja pientä silppua vaan satoi koko ajan lisää. Olisi pitänyt keskittyä suuriin ja tärkeisiin asioihin, mutta pikkujutut vaan ryömivät koko ajan niiden ohitse. Kävin jokseenkin turhauttavaa keskustelua yliopiston videoneuvotteluihmisten kanssa atk-tuen roolista samalla kun koetin painia pieniä ongelmia nurin.
Sain muuttopäivänkin - 27.12., tarkalleen keskellä joululomaa. Yhyy. Olisin halunnut muuton juuri loman alkuun, niin että voisin käyttää koko loman toipumiseen ja uuteen kotiin totuttelemiseen. Ajatus siitä, että puolet lomasta kuluisi itse asiassa vanhassa kodissa laatikoiden keskellä oli lannistava. Suhteellisuudentaju oli tipotiessään, en jaksanut enää yhtään pientä vastoinkäymistä.
Onneksi luolaseuran lehtitapaaminen ei tarvinnut minua, koska en ollut lainkaan sopivalla tuulella ihmisten seuraan. Sen sijaan illan Microsoft-päivitykset kieltäytyivät asentumasta kauniisti. Tuokaa vaan lisää pikkuruisia ongelmia, katsotaan kauanko kestää ennenkuin sekoan niiden alla ja lähden ratkomaan ongelmiani kirveen kanssa.
Keskiviikko, 12.12. 2012
Päivän aika: 12.12.12 12:12.12
Aamu lähti vaihteeksi liikkeelle oikein, kun ensi töikseni sain vaihdettua muuttopäivän joululoman puolivälistä sen ekaan päivään. Ajatus siitä, että saankin käyttää lomani rauhassa sopeutumassa uuteen kotiini eikä minun tarvitse kantaa huolta mistään täytti minut onnellisuudella. Töihin oli hyvä mennä, ja edes eiliset epäonnistuneet Windows-päivitykset eivät risoneet.
Tökin hieman ensi vuoden Suurta Hommaa ja aloitin taksonomiaan perehtymisen. Ensin luin raapaisun tieteenalan pohjalla olevaa teoriaa (systematiikkaa) ja sitten tartuin 500-sivuiseen Describing Species -möhkäleeseen. Kovin pitkälle en siinä vielä ehtinyt, ennenkuin tuli aika lähteä Porvooseen syömään syntymäpäiväkakkua ja muita ruokia. En lopulta viettänyt Porvoossa kovin pitkään, koska eilinen Microsoft-päivitysten asentaminen oli jäänyt kesken, ja niiden pariin oli tarpeen vielä palata. Tänään päivitykset menivät kiltisti paikalleen; en tajua, mitkä auringonpilkut niitä eilen olivat häirinneet.
Torstai, 13.12. 2012
Päivän kierrätyspaperi: 25 vuotta vanhat Wild Cards -pokkarit
Töistä päästyäni en päätynytkään kiipeilemään, joten jäin kotiin pakkaamaan muuttolaatikoita. Hankittuani jännittävillä keinoilla itselleni epub-versioita hyllyssä jo olevista kirjoista heitin pois kasan niteitä, jotka eivät enää pysyneet koossa edes hyvällä tahdolla. Halu tehdä tämä vielä suuremmalle määrälle paperimöhkäleitä oli kova. Kirjat ovat kyllä viehättäviä, mutta painavia ja tilaavieviä, ja lopulta ei ole kovin monta, johon olisin fyysisenä esineenä niin kiintynyt, ettenkö mieluummin pitäisi niitä bitteinä.
Kesken operaation sain yhtäkkiä kutsun yliopiston valintakoeihmisten cocktail-tilaisuuteen. Heitin päälle vähän vähemmän hävettävän kauluspaidan ja lähdin Suvin seuraksi meluisaan tapahtumaan. Ilta kului peleistä ja audiovisuaalisesta viihteestä jutellessa. Ulkona raivosi kauhea sää. Asuisinpa jo keskustassa, niin ei tarvitsisi olla ratikoiden armoilla kotiin suunnatessa.
Perjantai, 14.12. 2012
Päivän truismi: Aluksi näyttää aina siltä, että muuttolaatikoita on tarpeettoman paljon.
Pitkän tauon jälkeen taas kiipeilyä. Niskassa oli joku ihmeellinen jumi ja tuska, josta koetin päästä eroon hyppimällä seinälle. Se ei täysin onnistunut, mutta eipä liioin kipeä niska estänyt kiipeilyä täysin. Keltainen 6c:n reitti, jonka kanssa olin kamppaillut, oli poistettu, ja tilalle oli tullut 7a:n tasoinen todella pahan näköinen kiipeily. Tänään en vielä sille lähtenyt.
Piipahdin Kaislassa Velman kanssa, ja sen jälkeen siirryin kotiin. Muuttolaatikot olivat saapuneet, joten tunnollisesti pakkasin niitä hieman. Sitten palasin kirjoitustyön pariin. Luku 17 tuli viimein valmiiksi, enää kuusi jäljellä. Kai nämä joululoman aikana saa kirjoitettua.
Viikonloppu, 15.-16.12. 2012
Päivän entä jos: Entä jos yliopiston tilahallinto suhtautuisi omaan reviiriinsä samalla tavoin kuin tietohallinto suhtautuu omaansa?
Pakkaamista, kirjoittelua. Parin tuhannen sanan kirjoittamisen lisäksi sain jonkinlaisen editointipuuskan ja hioin juonen logiikkaa muutamasta kohdasta paremmaksi. Lopputuloksena eräs aiemmin tarpeettoman tyhjältä tuntunut kohta saikin yhtäkkiä järkevän pointin. Sen mukana luottamus tarinaani kasvoi. Ei tästä varmaan mitään maailmankirjallisuuden mestariteosta tule, mutta ehkäpä ihan siedettävä joskin lyhyenpuoleinen romaani.
Rentoutuakseni leikin tietokonepeleillä. Uudelleenasensin kymmenen vuoden ikäisen Freedom Forcen, ja vaikka olin pelännyt ajan kullanneen muistoni pelistä, näin ei ollut: supersankaritarina oli edelleen tyyliltään, tarinaltaan, mekaniikaltaan ja ulkomuodoltaan aivan mahtava. Miksi oi miksi Irrational Games suoltaa maailmalle tympeitä Bioshock-pelejä näiden asemasta? Maailmassa on aivan tarpeeksi pelejä, joissa vihainen mies kulkee ase edellä ampumassa vastaantulijoita - pseudofilosofinen asetelma ei tee näistä yhtään omaperäisempiä tai siedettävämpiä.
Maanantai, 17.12. 2012
Päivän ärsytys: Muuttamisessa koriste-esineiden jälkeen vaikein roina on roolipelaamisen tuottamat miljardit pienet laput. Periaatteessa ne ovat vaan tulosteita digitaalisesta materiaalista, mutta ei niitä silti voi oikein poiskaan heittää kun niitä tarvitaan jatkuvasti kuitenkin.
Laitteisto-ongelmista ja käsikirjojen lukemisesta työpäivä liukui atk-valiokunnan kokoukseksi. Se oli yllättävän tutun henkinen purnausfestivaali ay-liikkeen asioista ja yliopistolla työskentelemisen epäkohdista. Pilvipalveluiden palvontaa manattiin ja yliopistolaisten hajasijoittamista lähiöihin harmiteltiin.
Kotiin selvittyäni pakkasin hieman, ja siirryin sitten kirjoittamaan. Yhtäkkiä tekstiä vaan alkoi tulla, ja parissa tunnissa olin saanut 1700 sanaa lisää tarinaan. Pääsin luvun 19 loppuun. Neljä lukua vielä jäljellä. Se tuntuu kovin lyhyeltä ajalta sanoa kaikki, mitä vielä on sanottavana. Olen ehkä pantannut tarinan salaisuuksia liikaakin.
Tiistai, 18.12. 2012
Päivän saavutus: Jouluostokset tuli tehtyä. Onneksi on vaan yksi ihminen lahjottavana.
Palavereita täynnä koko päivä. Sen jälkeen kotiin pakkaamaan. Välillä toivuin muuton ahdistavuudesta koettamalla pelata Freedom Forcea. Sekään ei oikein sujunut. Joskus menneisyydessä olin erinomainen supersankariryhmän manageri ja osasin juosta pelin tehtävistä läpi kuin tyhjää vaan, mutta selvästi tämä taito on kadonnut jonnekin. Onneksi Freedom Force on hauska silloinkin kun se menee huonosti.
Keskiviikko, 19.12. 2012
Päivän hämmennys: Roinaa löytyy vaan lisää ja lisää ja lisää.
Virtuaalikonesäätöä, lomavalmisteluita, Drupal-harjaantumista, sijaisuusorganisointia. Kotona pakkaamista, yrityksiä tehdä töitä, ahdistumista, lisää pakkaamista ja pikkuripaus Freedom Forcea. Hyvä että jäljellä on enää yksi työpäivä, enempää en edes jaksaisi.
Torstai, 20.12. 2012
Päivän kiroilu: Miksi minulla on näin paljon paperia, larppisälää ja vaatteita? Etenkin viimeinen kohta ällistyttää minua. Luulisi, että joku joka näyttää niin kroonisen epäsiistiltä kuin minä olisi ehkä kaksi paitaa eikä esim. neljäätoista laatikkoa vaatteita.
Vuoden viimeinen työpäivä kului satunnaisten pienten paniikkien keskellä, jouluhevi kaiuttimista raikuen. Kun lopulta sain tehtyä mitä oli tehtävä, siirryin kotiin oikean urakan pariin.
Pakkaamisen loppuvaiheessa 10% tavarasta vie 90% ajasta ja energiasta. Kun kaikki järkevä oli jo pakattu, jäljellä oli enää satunnaista pikkusilppua jonka olisi voinut melkein viskata lähimpään mustaan aukkoon. Kun singulariteettipuristinta ei käsillä ollut, piti tämäkin roina änkeä laatikoihin. Sekä minä että Aleksi olimme saamassa flunssan joululoman kunniaksi, ja olo oli läpeensä kurja. Puoleltaöin pakotin itseni luopumaan enemmästä änkemisestä ja siirryin petiin. Huomenna tämä on ohi, toistelin itselleni.
Perjantai, 21.12. 2012
Päivän kappale: Avoliitto - Jouluksi hoitoon
Aikainen mato joutui muuttofirman nappaamaksi: kuljetusliike Forsman soitteli ovikelloa ennen kahdeksaa. Olimme nousseet jo kuudelta jatkamaan pakkaamis- ja siivousproggista, ja fiilis oli kurja. Onneksi ammattilaisten saapuminen toi vähän ryhtiä omaan velttoiluuni. Laatikkovuori siirtyi autoon, sitten huonekalut ja lopuksi kodinkoneet. Sen jälkeen seikkailtiin järkyttävän kokoisten lumikinosten keskellä Helsingin keskustassa. Muuttoauton kyydissä oleminen oli kiintoisa kokemus, ja sai minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että ainoa tapa selvitä tällaisesta hommasta mitenkään hallittavissa olevalla määrällä stressiä on käyttää ammattilaisia.
Kuudessa tunnissa meidät oli muutettu Katajanokalta Kamppiin. Sitten uusi koti oli täynnä laatikoita, joista etsin lähinnä vuodevaatteet ja perusruokailun vaatimat tarvikkeet. Aleksi poistui töihin, mutta paikalle pomppasi Susanna. Hänen saapumisensa sai minut hetkeksi lopettamaan touhuamisen.
Jalkani olivat aivan kuolleet. Flunssa kolkutteli ovella ja olin ollut aamukuudesta kymmenen tuntia hääräämässä ja roudaamassa. Olisin tahtonut vain maata petissä ja koomata, joten tietenkin lähdin Mirin perinteisiin joulusushitteluihin.
Osallistuin ruuan laittamiseen tänä vuonna vain neljännespanoksella väsymykseen vedoten. Misokeittoa kuitenkin söin senkin edestä, ja lahjanvaihtoleikissä pääsin eroon suuremmasta määrästä massaa ja tilavuutta kuin mitä vastaanotin. Tai no, tietysti palasin kotiin reppu täynnä sushia ja Susanna sekä Tonja mukana, mutta ehkä ruokaa ja seuraa ei lasketa.
Lauantai, 22.12. 2012
Päivän paras asia: Talomme jätehuoneessa on kirjanvaihtopiste, jonne voi jättää kirjoja joita ei enää halua. Taidanpa viedä kaikki kirjani sinne.
Lauantaina nukuin myöhään, ja hengasin aamupäivän vähän koomaisena Aleksin, Susannan ja Tonjan seurassa. Kun vieraamme lähtivät kohti joulupäämääriään, energiatasoni romahti. Tekemistä olisi ollut vaikka miten paljon, mutta keskityin purkamaan parit laatikot ja toipumaan eilisestä. Olisin voinut myös käydä Skattalla siivoamassa, kirjoittaa kirjaa tai hoitaa paperiasioita, mutta sen sijaan käytin päivän lähinnä pelaamalla Freedom Forcea. Siihen ei vaan kyllästy.
Jouluaatonaatto, 23.12. 2012
Päivän idea: Uudessa kodissa voisi järjestää Dracula-peli -illan
Vihdoin tartuin tekemättömiin töihin kiinnostavimmasta päästä, ja aloin taas kirjoitaa. Kirjoittamisen lomassa purin laatikoistani viimeisiä tavaroita ja testasin Aleksin kanssa saunaamme, mutta oikeasti kaikki energia kului tarinaani.
2500 sanaa, totaalisaldo päivän lopussa 38166, 20 lukua valmiina. Loppurytistys on alkanut. Kolmessa luvussa pitäisi saada käärittyä koko kertomus kokoon. Tämä ei tunnu riittävältä, mutta katsotaan.
Jouluaatto, 24.12. 2012
Päivän ruoka-aine: Punasipulimarmeladi. Todella hyvää.
Tuhannen sanan kirjoittamisen jälkeen luku 21 oli suunnilleen valmis. Sen jälkeen lähdin Kontulan suuntaan viettämään kaupunkijoulua kavereiden kanssa. Ohjelmassa oli aivan liian monen ruokalajin syömistä, joulutraumojen vertailua ja populaarikulttuurikokemusten vaihtelua.
Ähkyltä minut pelasti kasvisvoittoinen ruokavalio, vaikkakin söin kalaa ja maistoin poroa. Lihansyöjaparat ahmivat kitaansa valtavasti raskaan näköistä ravintoa, ja tulokset olivat sen mukaisia. Ulkona lunta tuli lisää ja lisää. Jos tämän valkean joulun pilkkoisi osiin, siitä riittäisi aineksia seitsemään tavalliseen jouluun.
Loppuillasta sain Jereltä kyydin takaisin kotiin. Palasin hetkeksi editoimaan päivällä kirjoittamaani tekstiä, mutta voimat eivät riittäneet pitkään valvomiseen.
Joulupäivä, 25.12. 2012
Päivän sanamäärä: 42910
Heräsin sekaisin olevaan vatsaan, flunssaiseen oloon, päänsärkyyn ja tajuamiseen, että tyhjä uusi kotimme oli hiljaisena joulupäivän varhaisaamuna todella aavemainen. Mitäpä siinä muutakaan kuin ylös ja kirjoittamaan.
Olin pelännyt kirjani kahta viimeistä lukua suunnilleen tarinan puolivälistä alkaen, eli siitä pisteestä kun teksti ei enää kirjoittanutkaan itse itseään, ja alkoi olla aika enemmänkin koettaa kietoa langanpäitä yhteen, kuin vaan levittää niitä lisää. Tänään sitten vihdoin jouduin kohtaamaan nämä luvut. Olin vakuuttanut itselleni, että kyllä niistä jotenkin selvitään, mutta koska en tiennyt miten, en ollut uskonut.
Mutta aamuhämärissä sain yhtäkkiä kaksi oivallusta siitä, miten suunnilleen voisin kirjoittaa sen mitä halusin, ja jäljelle jäi enää suunnitelmien toteuttaminen. Tämän urakan parissa kuluikin sitten koko päivä. Ja lopulta, puolenyön jälkeen, olin valmis. Tahtoo sanoa: minulla oli tarinan alku, loppu ja kaikki mitä niiden välissä on, ei erityisen laadukkaana kokonaisuutena saati sitten millään tavalla lopullisena versiona, mutta jonakin nyt kuitenkin.
Romaanin ensimmäinen vedos. Huh. Mitähän tällä nyt sitten tehdään?
Tapaninpäivä, 26.12. 2012
Päivän geografia: Currahee Mountain
Hurjan pakkasen läpi taivalsimme viimeistä kertaa (kai?) Katajanokan asunnolle siivoamaan sen ja tuomaan viimeiset romut uuteen kotiin. Olisimme tietysti voineet valita tätä varten vähän lämpimämmänkin päivän, ja ehkä jopa sellaisen jossa ratikat eivät olisi olleet aivan niin sunnuntai-aikatauluissa, ettei ihan koko matkaa olisi tarvinnut kävellä. Mutta tulipa sekin tehtyä lopulta.
Illalla oli sitten pitkästä aikaa roolipelaamista. Mikki veti City of Angels -kampanjan introsession, jossa seikkailtiin toisessa maailmansodassa ampumassa natseja ja oppimassa asioita sankaruudesta sekä omituisista vieraiden maiden tavoista. Hahmoilla oli varsin yhteensopiva kemia ja erittäin yhteensopivat ambitiot. Parasta on myös, että seuraava peli on jo neljän päivän päästä, ja siinä päästään aloittamaan varsinainen meininki. Mitä se sitten onkin.
Torstai, 27.12. 2012
Päivän kielenhuollon oppitunti: Kun yhdyssanan osana on erisnimi, suomen kielessä tarvitaan yhdysmerkki. Täysin tuulesta temmattuna esimerkkinä: "pappi nimeltä Johannes" voidaan ilmaista "Johannes-pappi" tai ehkä "pappi Johannes", mutta ei "Johannes pappi". Toinen esimerkki oikeasta käytöstä. "Mikael Agricolan päivänä Dare-pedantti heittää Johnny Kniga -kustantamoa mädillä kananmunilla."
Hurja pakkanen oli muuttunut yhdessä yössä vesikeliksi, mutta silti hankkiuduin Oulunkylään pulkkamäkeen Joelin, Jukan ja Taikan kanssa. Pulkkailu oli märkää touhua ja mäki oli niin pieni, etten edes päässyt kummilapseni kanssa tekemään mitään todella hurjaa.
Taikalta mukaan tarttui Jorgen Brekken dekkari Armon piiri, akateemiseen maailmaan sijoittuva dekkari. Kirja oli mainio ja mukaansatempaava, käännös taas niin ala-arvoinen, että välillä kirja oli pakko panna syrjään ja tehdä purosolinaharjoituksia pystyäkseen lukemaan sitä eteenpäin. Luin kyllä kirjan loppuun asti, vaikka välillä se olikin vähän tuskallista.
Perjantai, 28.12. 2012
Päivän ehdotus: Rumat kukat saattaisivat lähteä irti asuntomme lasiosista kynsilakanpoistoaineella.
Kolmen kuukauden tauko riittää tyhjentämään pääni täysin kaikista peleihini liittyvistä ideoista, ja oli yllättävän hankalaa tänään taas palata Sic Semper -materiaalin pariin. Vaikka oikeasti en ollut kyllä siitä pysynyt erossa kolmea kuukautta, mutta varsinaisesta pelistä oli ainakin niin kauan.
Pitkän tauon jälkeen seuraavan pelin pitäisi olla sellainen, joka palauttaa kaikkien osallistujien mieleen missä mentiin ja mitä oltiin tekemässä, sekä uudelleensytyttää innon pelata. Tällaisen pelin kirjoittaminen on yllättävän vaikeaa, etenkin Sic Semperissä, jossa premissit ovat aika simulationistiset. Ihan mitä tahansa kreisiä en voi hatustani vetää. Ja toisaalta, koko peli on tähän saakka pelannut pienillä detaljeilla joista kasvaa isoja ongelmia; tauon ansiosta kukaan ei varmasti muista enää, mitä detaljeita menneisyydessä oli ollut.
Sittenkin sain aikaan jotain pelin sisällön näköistä. Pitäisi vielä takoa siitä pelin runko ja ehkä jopa lihaa luiden päälle. Saa nähdä miten tämä onnistuu .
Lauantai, 29.12. 2012
Päivän eläin: Maanalainen sammakko
Maan alle johtava luukku oli puoliksi hautautunut lumeen, mutta saimme sen silti auki. Tiimimme livahti kaupungin alaisiin huoltokäytäviin valokuvaamaan ja ihmettelemään.
Vietimme maan alla runsaat kaksi tuntia. Tunneleista löytyi edelleen minulle uusia ja hämmästyttäviä osia. Seuraavalla kerralla tavoitteeni on kyllä tehdä täällä läpimatka: mennä alas yhdestä luukusta ja tulla ylös toisesta. Kun vaan löytäisi luukun, jossa ei ole hälytystä. Ei tekisi mieli hätyyttää vartijoita aiheettomasti.
Sunnuntai, 30.12. 2012
Päivän baseball-joukkue: Fresno Wheelchairs, joka ei voittanut Los Angeles Angelsia vain, koska sade katkaisi pelin.
City of Angelsin ensimmäinen varsinainen pelikerta olikin 14-tuntinen maratonisessio. Tämä sopi minulle erinomaisesti. Dekkarihahmojemme keskinäinen dynamiikka toimi mainiosti ja vastaan tulevat keikat olivat sopiva yhdistelmä arkista, kiinnostavaa ja suorastaan omituista. Hahmo tuntui taas painotuksiltaan sopivan erilaiselta kuin mikään lähiaikoina pelaamani.
Ulkona lumi oli ensin muuttunut jääksi ja sitten sohjoksi. Ei talvi ole minua varten, ilmeni se sitten missä muodossa tahansa.
Uudenvuodenaatto, 31.12. 2012
Päivän neurologia: Kuulemma oikea aivopuolisko ei osaa itsekseen prosessoida ajan kulumista ja tämän vuoksi tahtoo takertua kiinni traumoihin. Yksinkertaisilla fyysisillä ja ajatuksellisilla harjoituksilla sen voi kuitenkin saada ajan tasalle. Tätä täytyy kokeilla seuraavan kerran kun stressi iskee (eli varmaan heti töiden alettua).
Uudenvuodenjuhlat Kallen luona olivat täynnä ihmisiä, ja kehitin jostain yllättävän sosiaaliahdistuksen. Kuitenkin onnistuin pakenemaan sitä erillisiin sivuhuonebileisiin, jossa puhuttiin peleistä, vaarallisista harrastuksista ja tieteistä. Tämä oli itse asiassa kovin hauskaa ja tervetullutta.
Join hitusen jotain kuohuvaa, mikä tietysti meni nopeasti päähän ja nopeasti alas. Kun ensimmäinen alakuloisuuden merkki ilmeni, tein normaalin nopean päätökseni ja häivyin paikalta. Fiilis oli hieman maissa, mutta oikeasti ihmisten ilmoilla oli ollut hauskaa vaikkakin hitusen raskasta.
Uuteen kotiin oli asemalta helppo kävellä. Ei hullumpaa tämä keskustassa asuminen.