Marraskuu 2012: Tiedusteluretkiä
Torstai, 1.11. 2012
Päivän päätös: Tämän kuun aikana koulutan itselleni lisää kiipeilyseuraa vaikka väkisin.
Museon mainioon lepakkonäyttelyyn tehtiin viimeiset viritykset. Illalla koittivat näyttelyn avajaiset, mutta niihin menemisen asemasta hankkiuduin taas kiipeämään.
Vihdoinkin seinälle hyppimisessä tuntui tapahtuneen jotain pientä edistystä. Eiliseen verrattuna kiipesin selvästi vaikeampia reittejä paremmalla voimalla sekä rohkeudella, suurimpana voittona vaikuttava pätkä 6C:n greidin saanutta julmetun raskasta negareittiä. Jopa surkea tasapainoni tuntui vähän parantuneen, tai ainakin tein toisella reitillä klippauksia asennoista, joista en olisi uskonut moiseen lähteväni.
Perjantai, 2.11. 2012
Päivän logo: KDK:n logo on takuulla Necronomicon - se näyttää kirjalta, jonka sivut ovat lonkeroita.
Järkevien töiden asemasta suuri osa päivästä kului kokouksessa, jolle minulla ei ollut mitään tarjottavaa. Kotona ostin ison määrän ruokaa uhkaavan pyhäpäivän varalle, ja murhasin tietäni eteenpäin Hitmanissa. Eilinen kiipeily tuntui raajoissa, huomenna sitä tulisi lisää.
Lauantai, 3.11. 2012
Päivän laskenta: Maanalaisessa kierreportaikossa oli öh 14 kerrosta. Wau.
Lauantaina livahdin Myllypuroon, jossa pitkästä aikaa oli tilaisuus kiipeillä useamman kuin kahden ihmisen ryhmällä. Paikalle saatiin ensimmäistä kertaa houkuteltua myös Kirsi museolta, ja Tonikin ilmestyi paikalle pitkän tauon jälkeen. Kiipeilykin melkein sujui, ja kokeilin hieman reitinrakentamistakin.
Kiipeilyn jälkeen lyhyt ruokailutauko, ja sen jälkeen alkoi päivän oikeasti seikkailullinen osuus Helsingin alapuolisissa tunneleissa. Kahden hengen tiimi löysi reitin paljon aiempaa syvemmällä sijaitseviin halleihin, sekä useita mahdollisia uloskäyntipaikkoja. Vaihteeksi maanalaisista tunneleista löytyi todella luolaisaa menoa: oli korkeita halleja joiden katosta putosi vettä, kiipeilyä, vähän ryömimistä ja jopa suunnistuspähkinöitä. Hyvä tavaton että näitä tunneleita vaan riittää.
UE-hengessä löysimme myös liikkeentunnistimia sekä hylätyn auton. Parissa kohdassa meitä säikyttelivät äkilliset jostain kaikuvat äänet. Tajusimme myös olevamme aika klassisessa kauhuelokuvatilanteessa. Jos IMDB:ssä tulisi vastaan kuvaus "Kaksi hölmöä lähtee pyhäinpäivän iltana luvattomasti kaupungin alaisiin tunneleihin etsimään vaikeuksia", odottaisitko kenenkään selviävän hengissä?
Reilun parin tunnin tutkimusretken jälkeen kiipesimme ylös hienoon öiseen usvaan. Kotiin pyöräilemisen jälkeen alkoi tuntua siltä, että olin oikeasti tehnyt jotain tänään.
Sunnuntai, 4.11. 2012
Päivän teesi: Hyvässä supersankaritarinassa voimia kohdellaan suunnilleen omina hahmoinaan.
Eilisen jälkeen käytin hyvällä omatunnolla koko päivän lusmuilemalla. Palasin DVD-hyllyni formaattivaihdon pariin ja siirtelin leffoja ulkoiselle kiintolevylle. Jo O-kirjaimessa mennään, mutta W:n kohdalla tulee The Wire johon menee ikuisuus.
Rippaamisen ohella nautin audiovisuaalista viihdettä. R&A:ssa lahjaksi saamani honkkari Big Bullet oli keskinkertainen. Misfitsin toinen kausi taas oli hyvä tyylillisesti ja dialogin puolesta, ja voin suositella sitä. Sittenkin, supersankaritarinana siinä oli valitettavan pahoja heikkouksia.
Koen, että hyvässä supersankarikertomuksessa voimat ovat miltei omia hahmojaan. Tämä tarkoittaa, että voimien toiminnallisuuteen on panostettu aikaa ja ajatusta, voimat ovat monipuolisia ja niiden käsittely on johdonmukaista. Samalla tavalla kuin hyvä hahmo ei ole yksiulotteinen, eikä liioin pelkästään juonen armoilla liihotteleva tuuliviiri, hyvien supervoimien tulee olla konsistentteja työkaluja, ja niitä tulee voida käyttää siten, että niillä saa aikaan kiinnostavia käänteitä.
Helppo tapa mokata tämä täysin on antaa hahmoille voimia, jotka ovat joko liian heikkoja, liian voimakkaita tai liian epämääräisiä. Misfits kärsii vain kahdesta ensimmäisestä: sen hahmojen voimat on enimmäkseen määritelty kiitettävän täsmällisesti, mutta ainakin yksi niistä on niin tuju, että se on pitänyt alistaa juonikupongin asemaan - ts. hahmo voi käyttää sitä vain kun asiat ovat tietyllä (määrittelemättmällä tavalla) pielessä. Tällöin voiman käyttö välittömästi korjaa kaiken. Tämä on jokseenkin tylsin asia, mitä supervoimalla voi tehdä. Heroes kärsi aivan liikaa samoista pulmista, ts. parista hahmosta tehtiin niin voimakkaita, että heidät oli välittömästi pakko rampauttaa massiivisilla ääliöpalloilla jalassa. Sarjakuvapuolella malliesimerkki samasta pulmasta on Authority, jonka hahmojen määrittävä piirre tuntuu olevan, että he voivat oikeastaan tehdä melkein mitä tahansa.
Hyvin käsiteltynä supervoimat ovat kiinnostava juonirakenteellinen työkalu, selvästi rajoitettu joukko temppuja joita hahmot voivat käyttää tilanteissa, mutta joista on eniten hyötyä kun niitä käytetään nokkelalla tavalla. Jälleen käytän esimerkkinä hyvästä supervoimien käsittelystä Claremontin X-Meniä, TV-sarjapuolella Spectacular Spider-Mania.
Pienenä varauksena tähän: läheskään kaikkien tarinoiden yliluonnollisista voimista ei tarvitse olla hyviä supersankaritarinoita ollakseen hyviä tai kiinnostavia tarinoita. Esim. Wild Cards rikkoo yllämainittua sääntöä jatkuvasti, mutta se ei pyrikään olemaan supersankaritarina. Ja Misfits on edelleen muuten mainio punk-fantasiatarina, mutta supersankaritarinaksi siitä ei oikein ole.
Maanantai, 5.11. 2012
Päivän internet: TJ XXIV
Viheliäinen marraskuinen maanantai koostui koko työpäivän mitttaisesta palaverista. Vaikka se ei ollutkaan palaverina mitenkään huono, ei minulla ole oikeasti kykyä istua aloillani pöydän ääressä kuutta tuntia kuuntelemassa kun ihmiset puhuvat. Jos olisi, olisin saattanut selvitä opinnoissani jotenkin paremmin.
Palaverin jälkeen syksy jatkoi kiusaamistani olemalla pimeä, märkä ja kylmä. Vähän niinkuin luola, paitsi että luolat ovat hienoja ja mielenkiintoisia ja marraskuut eivät. Inhoan.
Tiistai, 6.11. 2012
Päivän hämmästely: Rubyn virheilmoitukset. Vielä uskomattomampaa oksennusta kuin Javan tuottamat.
Nukuin yöni todella huonosti. Jostain oli ryöminyt esiin valtava itseinho ja ahdistus, jotka eivät suostuneet menemään pois vaikka miten koetin hämätä niitä tavallisilla tempuillani. Aamulla olin kuolemanväsynyt ja tahdoin ainoastaan möyriä takaisin peiton alle. Päivän sääennuste oli pimeyttä, räntää ja itsemurhakuuroja. Mutta onneksi jossain masennusten kerrosten alla tikitti yhä yksinkertainen looginen prosessi, joka muistutti minua siitä, että työnteko on lähes aina ollut hyvä lääke itseinhoon.
Näin asiat toimivat tänäänkin, ja mukava linux-viritysten kanssa säätäminen kiskoi ylös synkkyydestä. Viihdyin töissä yllättävän pitkään. Kotiin päästyäni koetin palata kirjoitustyön pariin, mutta sen sijaan että olisin vienyt tarinaani eteenpäin, päädyinkin tent.is:ssä hengaavien ihmisten yllyttämänä kääntämään kaksi ensimmäistä lukua englantia muistuttavalle kielelle ja antamaan niitä kansainvälisten fanieni ihmeteltäväksi.
Keskiviikko, 7.11. 2012
Päivän kirjoitelma: Kömpelö ja hätäisesti tehty englanninnos kirjani parista ekasta luvusta tent.io -protokollan kautta (linkki toimii hitaasti tai satunnaisesti, tuo osa palvelua pyörii tällä hetkellä luultavasti jonkun vanhassa C64:ssä).
Gringojen suosituimmuuskilpailu oli päättynyt pienemmän pahan voittoon. Kaikki muut paitsi amerikkalaiset jännitystä myyvät mediat olivat varmaan olettaneet näin käyvän.
Suunnitelmani selvitä marraskuusta kiipeilemällä näytti toimivan. Tänään selvisin Salmisaaressa kahdesta uudesta reitistä, ja pääsin kolmatta pidemmälle kuin milloinkaan aiemmin. Yllättäen taitojen kasvaminen parantaa myös kiipeilyfiilistä: seinälle on paljon mukavampi lähteä kun tietää, että siellä myös pystyy johonkin. Kolmen hengen ryhmällä rytmikin on vähemmän tappava kuin kahdestaan.
Torstai, 8.11. 2012
Päivän havainto: Virtual Box ei toimi virtuaalikoneessa. Kuinka yllättävää.
Taistelin päivän ärsyttävien virtuaalikoneongelmien ja diplomaattisten pulmien kanssa. Sitten nollasin pääni kiipeilemällä. Kaksi peräkkäistä päivää seinällä ei vieläkään ole optimaalinen ratkaisu, mutta ei kiipeily silti aivan huonosti sujunut.
Kaislassakin oli ihmisiä, Tonja oli saapunut käymään ihan Turusta asti. Puhuimme tavanomaisen levottomia, ja tulin siihen tulokseen että "Republikaanivoitto 2016" olisi erinomainen idea bileille jotka järjestettäisiin juuri nyt. Kukaan ei ollut samaa mieltä kanssani.
Perjantai, 9.11. 2012
Päivän eläin: Iljettävä tuhatjalkainen oli lepakkonäyttelyssä. Siellä se vilisti pitkin terrariotaan, epäilemättä suunnitellen yksinkertaisessa hermostossaan pakoa ja meidän kaikkien murhaamista.
Yliopiston verkko oli nurin ensimmäiset kolme tuntia, joten käytin aamupäivän haastattelemalla biologeja teknillis-hallinnollisista asioista ja päivittämällä dokumentaatiota. Oli omituista olla keskellä suurta verkkokatkoa ilman velvollisuutta joko korjata sitä tai joutua vastailemaan jatkuvasti sitä koskeviin kysymyksiin. Ei myöskään ollut niin epämiellyttävää kuin olisin kuvitellut.
Töistä päästyäni palasin kirjoitusprojektin pariin. Tekstien kääntely englanniksi oli auttanut saamaan hieman perspektiiviä työhöni, ja onnistuin viimein kirjoittamaan tieni läpi hankalasta kohdasta, johon olin jumittanut. Terry Pratchett oli joskus sanonut, ettei kirjoittajan blokkia ole olemassa, mutta on varmasti olemassa tiettyyn teokseen liittyvä blokki, joka estää etenemisen sen parissa. Nyt se mureni, ja pääsin takaisin vauhtiin. Ei tämä NaNoWriMon mukainen suoritus ole, mutta eipä sillä niin suurta väliäkään, tärkeämpää on saada ulos tarina johon olen edes jotenkin tyytyväinen kuin noudattaa kuukauden kirja -leikin sääntöjä.
Viikonloppu, 10.-11.11. 2012
Ajankohdan jatko-operaatio: DVD:ien siirtäminen ulkoiselle kiintolevylle. P-kirjaimessa mennään.
Viikonlopun teemat olivat voimakkaasti painottuneet kahteen asiaan: kirjoittamiseen ja tent-protokollaan. Vähän hengasin myös meillä majailevan Tonjan kanssa, pikaisesti piipahdin boulderoimassa ja kiukuttelin Eira Plazalle, joka unohti pizzatilaukseni ja vei minut yhtä ateriaa lähemmäs vallankumousta, mutta pääpainosta nämä toiminnat eivät harhauttaneet.
Kirjoittaminen luonnistui, huolimatta vaikeasta kohdasta jossa yhä olin. Tarinani on saavuttanut pisteen, jossa en voi enää ratkaista kaikkea Raymond Chandlerin "seuraavaksi joku tule ovesta aseen kanssa" -menetelmällä, vaan minun on alettava kääriä juonen lankoja hieman kokoon. Tämä ei yllättäen ole aivan yhtä helppoa kuin pelkkien ongelmien kirjoittaminen. Mutta sittenkin selvisin siitä, juonenkäänteellä joka yllätti jopa itseni. On aina mahtavaa kun jotain tällaista tapahtuu. Vaikka tosielämässä en pidäkään yllätyksistä, fiktiossa rakastan niitä, ja jos tarina tekee käänteen joka on kirjoittajallekin odottamaton, on toivoa että se on sitä lukijallekin.
Tent-protokollassa leikin testaajaa, evankelistaa ja sisällöntuottajaa. Tajusin, että oli olemassa haave siirtää jopa Diaspora-verkko tent-protokollan päälle. Tämä olisi todella hyvä siirto tapahtuesssaan, koska Diasporan ja tentin yhteinen toiminnallisuus tarjoaisi jo aivan oikeasti varteenotettavan vaihtoehtoisen sosiaalisen verkoston jossa pörrätä. Tent juttelee jo kiltisti twitterin kanssa, ja twitterin toiminnallisuus voisi olla mainio jalka ovenväliin joka johtaisi siihen, ettei Facebook olisi enää kaiken sosiaalisen verkostotoiminnan omistava musta aukko.
Tentin hallinnointiryhmällä on suuria haaveita ja sovellusten kehitys on ripeää. Jos olisin itse koodari, osallistuisin varmasti ohjelmiston rakenteluun, mutta taitoni eivät tähän oikeasti riitä. Sen sijaan havaitsin pohtivani Kokemuspisteiden kohtaloa. Tämähän on minulle kätevä jokapäiväisen toiminnan muistiinpanoalusta, mutta tentin kaltainen mikrobloggauspalvelu voisi ehkä mahdollisesti korvata sen. Tai ehkä vaan rakentelen kokemuspisteistä tent-applikaation. Hm.
Maanantai, 12.11. 2012
Päivän tietoturva: Ehkäpä koneessa jossa portti 80 on auki maailmalle ei kannata pitää auki sovellusta, jonka admin-tunnuksen salasana on oletusarvossaan. Onneksi keksin tämän itse, ilman hyökkääjien apua.
Vietin etäpäivää kyetäkseni keskittymään tännän palautettaviin Museo 2015 -projektin tehtäviin. Tämä olisi ollut hankalaa työpisteen hälyssä, ja kineettiselle ajattelijalle on helpompi tuottaa vaadittuja tekstinpätkiä, jos niitä kehittäessä pystyy kävelemään ympäriinsä käsiä heiluttaen. Onneksi koti on riittävän iso tällaiseen toimintaan. Museollakin olisi periaatteessa voinut kävelle suljetuissa näyttelyissä, mutta jotenkin muiden ihmisten läsnäolo tekee moisesta liikkuvasta ajattelusta vaikeampaa.
Ehdin hieman kirjoitellakin, joskaan en päässyt lähellekään päivän sanamäärätavoitettani. Huomenna odotettavissa vielä vähemmän tekstiä.
Tiistai, 13.11. 2012
Päivän opetus: Jos olet menossa auttamaan panikoivaa sukeltajaa, pidä annostin suussa ja kierrä suosiolla veden alta.
Vaikka päivästä ei tullutkaan sellainen palaveripainajainen kuin olin pelännyt, se oli silti melko hektinen. Työt olisivat vielä menetelleet, mutta ne piti jättää iltapäivästä kesken ja singahtaa Veikkolaan.
Rescue Diverin allasharjoitukset olivat jotakuinkin niin kamalia kuin olin kuvitellutkin. Märkkärissä ne olisivat vielä ehkä jotenkuten sujuneet, mutta kuivapuvussa nosteenhallintani ja yleinen koordinaationi on todella kurja. Lisätään tähän vielä oikeasti taipumukseni saada task overloadia helpoissakin tilanteissa ja huomattava intoni eläytyä panikoivan sukeltajan rooliin kun harjoitukset sellaista vaativat, ja lopputulos tuntui oikeasti suunnilleen vaaralliselta kaikille. Matalin piste oli pohjassa leikkiessäni sukeltajaa joka joutuu paniikkiin kun iso kala viiltää häntä ja häneltä loppuu ilma - maskini oli täynnä vettä, kaverin annostimestakin tuli pelkkää vettä jota vedin henkeen, ja yhtäkkiä paniikki ei ollutkaan enää mitenkään teeskenneltyä.
Pelastuskurssin ekoista harjoituksista jäi käteen lähinnä, että oikeassa maailmassa ei ole mitään toivoa muistaa näitä asioita silloin kun niitä tarvitsisi, ainakaan tällä harjoittelumäärällä. Lisäksi jos sunnuntain avovesiharjoituksissa kuivapukuni ranteet vuotavat tällä tavoin, seuraa kuolema paleltumalla. Silloin toki käytössä on kuivahanskat, jotka taas tuovat omat ongelmansa.
Kotiin päästessäni olin aika poikki, mutta työnteko jatkui vielä Microsoftin turvapäivitysten kanssa. Vasta juuri ennen puoltayötä pääsin nukkumaan.
Keskiviikko, 14.11. 2012
Päivän saavutus: Pohdin itseajavia autoja ja niiden vaikutusta liikenneturvallisuuteen. Sitten mietin, millaisen Hesarin kommenttiketjun ensimmäinen kuolonkolari jossa sellainen olisi osallisena saisi aikaan, ja tulin massiivisen vihaiseksi. Tässä on jotain monella tavalla väärin.
Nukuin yöni huonosti ja aamukuudelta heräsin tekemään töitä, koska olin liian ahdistunut saamaan unta. Onneksi työnteko rauhoitti levotonta mieltä, ja vähän kahdeksan jälkeen palasin petiin torkkumaan.
Päivä oli rikkonainen mutta yllättävän aikaansaava, ainakin töiden osalta. Kirjoittaminen ei sen sijaan sujunut, koska käytin aivan liikaa energiaa koettaessani viestiä rakentavasti. Tämä sentään jotenkuten onnistui. Viime aikoina olen nähnyt taas liikaa huonoja esimerkkejä tärkeilevistä hölmöistä jotka ovat aina oikeassa, ja koetan olla muuttumatta sellaiseksi itse. Mutta oman naurettavuutensa näkeminen ulkopuolelta käsin on yllättävän vaikeaa.
Torstai, 15.11. 2012
Päivän räpiköinti: 5c:n reitin kiipeäminen puhtaasti ei onnistunut.
Kymmenen eri hatun pitäminen töissä on joskus raskasta. Viittaan tässä tilanteisiin, joissa hattuihin liittyy täysin erilaisia sosiaalisia rooleja, joiden tavoitteet ovat ristiriidassa keskenään. Vaihtaminen happamasta tietoturva-asiantuntijasta jonka tehtävä on sanoa "ei" leppoisaksi käyttäjille laadittavan järjestelmän projektisumplijaksi on muutos, jota oikeastaan en jaksaisi. Tai ehkä en vaan jaksa leppoisuutta. Leppoisuus sotii yrmyä luonnettani vastaan.
Kiipeily oli huonoa, Kaislassa ei ollut ketään, kirjoittaminen sujui hitaasti ja tietysti paras inspiraatio iski kun olin vetäytynyt nukkumaan.
Perjantai, 16.11. 2012
Päivän raivonaihe: Mikkisoftan sivut, jotka kertoisivat tarvitsemani asiat lisensoinnista, on siirretty pois niin että kaikki hyödylliset linkit vievät minut vain sivulle, joka kertoo kuinka mainio Windows Server 2012:n yksinkertainen lisensointi on.
Aiemmin kiukuttelin toisaalla yliopiston tekemistä sosiaalisen median linjauksista, ja yllättäen minulta kysyttiin millaisia linjauksia kannattaisin. Koetin äkkiä alkaa leikkiä rakentavaa siinä toivossa, että joku vaikuttava henkilö oikeasti jakaisi näkemykseni ja ryhtyisi toimimaan niiden pohjalta. Valitettavasti päivään kuului muutakin kuin periaatteiden selostamista: Microsoftin lisenssihelvetissä tarpominen oli varmaankin kamalin kokemus pitkään aikaan.
Heikonlaisen kiipeilyn jälkeen kävin Mirin kanssa syömässä afrikkalaista ruokaa (ja kuulostaapa tuo eurosentriseltä - Afrikka on valtava ja heterogeeninen, mutta kun ravintola ei taida kertoa mistä mantereen kolkasta sen ruokakulttuuri tulee) sekä juomassa glögiä. Kotiin siirryttyäni ryhdyin kirjoittamaan.
Nukkumaanmenoajan koittaessa vilkaisin mailejani, ja tajusin että kaikki niissä ei ollut kuten piti. Todellakin: museon sähköpostipalvelin oli muutama päivä sitten lakannut ottamasta mitään vastaan ulkomaailmasta. Tietenkään Exchange ei ollut osannut antaa tästä mitään järkevää virheilmoitusta, eikä palveluvalvontanikaan ollut tavoittanut sitä koska vika oli hitusen syvemmällä kuin minne olin katsonut. Sentään tunnistin ongelman ja sain sen korjattua, mutta nukkumaanmeno venyi puoli kolmeen. Onneksi huomasin tämän nyt enkä vaikkapa huomenna, koska sunnuntaina pitää oikeasti olla tosi virkeä.
Viikonloppu, 17.-18.11. 2012
Ajankohdan kunniamerkki: Suurpelikaanin risti. Varmasti hahmoni sai tällaisen sotasankaruudestaan, ja liittyy täten maineikkaan belgialaisen töyhtöpäisen journalistin seuraan Syldavian sankarina.
Lauantaina pelattiin Panssarilevyn viimeinen osa. Sotasankarihahmomme olivat suorittaneet tehtävänsä ja osallistuivat lähinnä pariin viimeistelyoperaatioon sekä voittokulkueesseen. Kiipivä luutnanttini onnistui selviämään koko seitsemän päivän sodasta oppimatta mitään kuolevaisuudesta tai toisten huomioonottamisesta, ja pysyi samanlaisena itsekeskeisenä kusipäänä jollainen oli aina aiemminkin ollut - sen sijaan hän sai ylennyksen, kunniamerkkejä ja entistä enemmän vetoa matkailuyrittäjän uralleen. Toisaalta, hän oli onnistunut viemään koko tankkijoukkueensa inhottavan sodan läpi menettämättä yhtään tankkia tai sotilasta - pari haavoittunutta tuli, mutta kaikki 16 alkuperäistä plus kaksi täydennysmiestä selvisivät elossa monista vaikeista paikoista.
Peli oli jälkeenpäin katsoen aivan hävyttömän korkeatasoinen. Teknisesti pelattiin varsin pikkutarkkaa simulationistista kärhämöintiä, mutta hetkeksikään hahmojen inhimillisyys ja sodan pelottavuus eivät unohtuneet. Etenkin Heikin käyttämä tankkitoiminnan päätöksentekomekanismi oli mahtava konkretisoimaan neljän hengen yhteistoimintaa kymmenien tonnien painoisessa telaketjuilla kulkevassa kopissa. Lisäksi, sen päätyttyä minulla ei ole enää yhtään (0!) aktiivista kampanjaa jossa pelaisin. Tälle seikalle täytyisi varmaan tehdä jotain ja nopeasti.
Sunnuntaina sitten oli kammoksumani Rescue Diver -avovesiosuus. Kokemus oli vähän antiklimatkinen: suoritettuamme puolet kurssista totesimme, että häikkäävät varusteet tekivät menon liian vaikeaksi. Muilla vuotivat kuivapuvut, minun sukellustietokoneeni lakkasi tekemästä yhteistyötä ja regu vain puhalsi. Lisäksi nosteenhallintani kuivapuvussa oli surkeaa, vaikkakin loppua kohti se osoitti jo lieviä kohentumisen merkkejä. Oli myös rohkaisevaa havaita, että missään vaiheessa en palellut eikä kuivapukuni falskannut: en kokenut oloani varusteissani täysin toivottomaksi, ainoastaan enimmäkseen toivottomaksi. Ehkä tästä vielä joskus selvitään.
Maanantai, 19.11. 2012
Päivän vaihtoehtohistoriallinen tarina: Rumsfeldia, jatkoa Fear, Loathing and Gumbo on the Campaign Trailille.
Kohtasin jälleen yliopiston sähköisten palveluiden kehityspolitiikan, joka ei vieläkään ollut suvainnut asemoitua omiin preferensseihini. Tällä kertaa ei väläytetty pyrkimyksiä siirtää postit Gmailiin, vaan toimisto-ohjelmien (tekstinkäsittely, taulukointi ja sen sellaista) siirtäminen pilvipalveluun. Normaali ärtymykseni kaikesta pilveen liittyvästä palasi. Mikä ihmeen tarve on siirtää tekstiä tai taulukoita tuottavan yliopistolaisen työnteko riippuvaiseksi verkkoyhteyksistä ja kolmannen osapuolen suvaitsevaisuudesta? Happamuus tästä ajatuksesta sävytti jotenkin koko loppupäivän. Haluaisin kuulla täydet perusteet suunnitelmalle, jotta voisin itsekin joko kelpuuttaa ne tai asettua niitä vastaan, mutta näitä ei tilaisuudessa tarjottu. Ehkä seuraavassa tilaisuudessa sitten.
Kotona pakotin itseni tekemään luolaseuran raha-asioita viikonlopun syyskokousta varten. Intoa tähän ei oikein ollut, olisin ennemmin halunnut kirjoittaa, mutta jotenkin en millään ehtinyt ennenkuin aivan loppuillasta. Ei tule marraskuussa tästä kirjan raakileesta valmista. Onneksi vielä on joulukuukin.
Tiistai, 20.11. 2012
Päivän huuto: "Black and white and red and green - we are all for Palestine!"
Töiden ollessa loppumaisillaan selvisi, että naapurissa oli alkamassa Israelin viimeisimmän sotatoimen vastainen mielenosoitus. Singahdin sinne marssimaan, huutamaan ja palelemaan. Pari tuttua näkyi myös, mutta enimmäkseen olin yksin ja ajattelin synkkiä. Yllättäen mielenosoitukset eivät ole omiaan saamaan minua hyvälle tuulelle, mutta ei niissä hyväntuulisuuden vuoksi käydäkään.
Kotiin päästyäni koetin kirjoitella, mutta eksyinkin jostain syystä virittelemään omaa tent-palvelinta. Niinpä kirja eteni vain piirun verran.
Keskiviikko, 21.11. 2012
Päivän vaikeilu: Vanhojen talojen paksut seinät ilmeisesti suunnilleen imevät langattomien verkkojen signaaleita.
Drupal-päivitykset, vaikeat varmuuskopioinnit, verkkovirittelyakrobatia ja maailmalle auki olevien sovelluksien portteja kolkuttelevat tietomurtautuja-wannabet veivät suurimman osan työpäivästä. Kiipeilemäänkään ei tänään menty, joten keskityin kirjoittamiseen. Sain lukijapalautettakin: kerrontani yksityiskohtaisuus tekee lukemisesta raskasta, tarina on pelottavampi kuin mitä olen mainostanut. Jälkimmäinen voisi ehkä olla hyväkin, mutta tavoitteena ei sittenkään ole varsinaisesti kirjoittaa kauhutarinaa. Vaan jos tekstini jotakuta pelottaa, en tosiaankaan aio ryhtyä sitä vähemmän pelottavaksi muuttamaan, sehän olisi kuin ottaisi chiliä pois ruuasta.
Torstai, 22.11. 2012
Päivän ubiikki palvelu: Google Analytics
Töiden puolesta lueskelin Googlen ilmaispalveluiden lisenssiehtoja ja liittymisvaatimuksia, ja puistelin niille päätäni. Selvästikään ihmiset eivät lue näitä ennenkuin ottavat kyseisiä palveluita käyttöön, tai sitten luottavat että juuri heidän työnsä ei törmää ehtojen huonompiin puoliin. Tämän kaiken päällä vielä datamöyrintä henkilökohtaisista detaljeista.
Kiipeillessä oli vaihteeksi järkevä slow burn -meininki: aloittelin helpoilla reiteillä, ja lopulta lähdin valloittamaan 6c-tasoista negareittiä. Loppuun asti en sitä päässyt, mutta ei se täysin mahdoton olisi: näin miten seuraava muuvi olisi pitänyt tehdä, en vain uskaltanut yrittää sitä. Pitäisi lakata pelkäämästä köyteen putoamista, samoin kuin varmaan sataa muutakin asiaa.
Perjantai, 23.11. 2012
Päivän kirjoitusurakka: 9 sivua tekstiä, valitettavasti kokousmuistiinpanoja eikä kirjaani.
Laitoskokouksessa sihteerin leikkiminen näyttää olevan yksi tehokas tapa pysyä hereillä. Toinen keino olisi toki ollut tehdä töitä, mutta ehkä on hyvä välillä hahmottaa, mitä museo ympärillä puuhaa. Kokouksen nieltyä päivästäni kolme tuntia ja pöytäkirjan puhtaaksikirjoittamisenkin vaatiessa aikaa en ehtinyt tehdä kuin välttämättömimmät kaavaillut hommat.
Todella heikko flunssaisen olon tapainen juttu kiusasi. Minun olisi pitänyt kirjoittaa, mutta sen sijaan päädyinkin aloittelemaan Human Revolutionin uudelleenpelausta. Minkäs teet, peli on kummitellut unissa varmaan viikon.
Lauantai-sunnuntai, 24.-25.11. 2012
Ajankohdan ruokalaji: Luolamutakakku, jonka päällä on sokerista tehty olmi. Nam nam.
Lauantaina pidettiin luolaseuran syyskokous ja pikkujoulut. Tapahtuma oli etukäteen tuntunut todella raskaalta ja ahdistavalta, mutta lopulta se meni molemmilta osiltaan varsin mukavasti ja paikallakin oli enemmän kuin kaksi ihmistä. Syyskokous saatiin läpi kunnialla, seuran jäsenillä on paljon retkisuunnitelmia ensi vuodelle, ja pikkujouluissa katseltiin paljon hämmästyttäviä valokuvia. Kuulostaa puuduttavalta, mutta omituista kyllä, luolaharrastuksen ympärillä suhtaudun innolla ajatukseen katsella toisten ihmisten lomakuvia. Kivi on niin kaunista.
Nautin boolia enemmän kuin olin kuvitellut, koska sunnuntaina minulla oli jonkinasteinen krapula. Hylkäsin suosiolla kunnianhimoiset suunnitelmat, ja käytin koko päivän pelaamalla Deus Exiä. Human Revolution onnistui aluksi ärsyttämään, kun aikeeni pelata murhanhimoista psykopaattia kariutui pelin haluun mikromanageroida kokemuspisteeni siten, että tapetuista vastustajista niitä sai paljon vähemmän kuin kolkatuista. Päästyäni tästä ohitse ja todettuani, että tästäkin tulee näköjään pasifistinen läpipeluu (mikä sinänsä ei ole huono asia), otin silti peliin hieman erilaisen asenteen - ja yhtäkkiä löysin läjäpäin sisältöä, johon en ollut aiemmin törmännyt. Hämmentävää. Hyvä peli on tämäkin. (Tietysti sitten pelattuani sen läpi aloitan alkuperäisen Deus Exin, ja luultavasti löydän siitä kokonaisen kaupungin, jonka olemassaolosta en ennemmin ollut tiennyt.)
Maanantai, 26.11. 2012
Päivän haaste: Omasta tekstinkäsittelijällä kirjoitetusta tekstistä tolkun ottaminen jälkeenpäin. Kuunteleminen ja kirjoittaminen yhtä aikaa on vaikeaa.
En näe mitään järkevää syytä nousta ylös, jos ulkona on vielä pimeää. Niinpä olin tänäänkin töissä vasta kymmenen maissa. Kohtasin arvolleni sopimattomia hommia, kuten graafista suunnittelua tai pöytäkirjojen puhtaaksikirjoittamista.
Rasittava marraskuu ärsytti. Alakuloisuuden asemasta olo oli levoton ja kärttyisä, mutta sen sijaan että olisin purkanut sitä muihin ihmisiin, käväisin leffassa katsomassa Looperin. Olen aika varma, että sen logiikassa oli valtavia aukkoja, mutta silti siinä oli ideoita neljän vähemmän leffan tarpeiksi, sekä sopivan pöhköjä kaarteita tekevä juoni. Varsin jees.
Tiistai, 27.11. 2012
Päivän fiilis: Todella väsynyt
Yleinen väsymys kävi melkeinpä ylivoimaiseksi, ja töissä meno ei ollut kaikkein aikaansaavinta. Töiden jälkeenkään en jaksanut kuin pelata videopelejä.
Keskiviikko, 28.11. 2012
Päivän projekti: ESCAPE
Näin koko yön unta sukeltamisesta lämpimissä ja kirkkaissa vesissä. Aamulla olin todella pettynyt kun en herännytkään veneellä valmiina lähtemään veden alle. Saadakseni itseni liikkeelle aloin lukea työposteja vuoteessa, ja puolta tuntia myöhemmin huomasin aloittaneeni työnteon nousematta oikeastaan edes ylös.
Taas havaitsin, että minulla on paljon parempi flow kun työskentelen kotona; työhuone jotenkin tuhoaa keskittymisen ja murskaa inspiraation. Ainoa syy tähän taitaa olla jatkuva pörrääminen sen ympärillä: näkökentässä on koko ajan jotain virikkeitä, joten ajatuksen on liian helppo katketa. Päädyin lopulta siirtymään museolle yhdeksi, saatuani oikeastaan kaiken olennaisen tehtyä.
Illalla oli vielä asuntonäyttökin. Tavallaan asunto oli aika hauska ja parin kuukauden kuluttua olisimme varmaan ottaneet sen innolla. Tällä hetkellä harmi siitä, että se oli hitusen pieni ja epäkäytännöllinen voitti vielä tarpeen löytää uusi koti.
Torstai, 29.11. 2012
Päivän asiakirja: CIA:n sabotaasiopas. Lukemalla loppupään ohjeita organisaatioiden sabotoinnista voi päätellä, että aika monessa organisaatiossa on CIA:n sabotöörejä. Epäilen olevani sellainen itsekin.
Kun heräsin, maa oli täynnä lunta. Törkeää. Valkoisuus kieltämättä auttoi hieman ylöspääsemiseen, mutta enempää kylmyyttä en olisi tarvinnut. Työpäivä kului typerissä apinahommissa alkeellisten työasemien ja käyttäjävihamielisten taloushallinnan järjestelmien parissa.
Kiipeily sentään sujui kelvollisesti, ja vilkaisemamme asuntokin näytti olevan aivan jees. Mutta voi rutto miten vuokrat täällä pääkaupunkiseudulla kiipeävät jatkuvasti. Pitääkö tässä oikeasti alkaa harkita suurvelallisen tulevaisuutta ja asunnon ostamista?
Perjantai, 30.11. 2012
Päivän sääilmiö: 30 senttiä lunta 15 tunnissa. Huh.
Hakeuduin lumimyrskyn läpi museolle varhain voidakseni rakennella loppuun päivän workshopin edellyttämän luokkatilan - mutta minuapa tervehtikin palohälytys ja käsky poistua rakennuksesta. Tunnin verran sitten kärvistelin naapurirakennuksen aulassa tekemässä muita hommia, kunnes palokunta viimein totesi hälytyksen vääräksi. Sen jälkeen minulla oli reilut puoli tuntia aikaa virittää puolen tusinaa konetta käyttökuntoon.
Lopulta workshopin konepuoli toimi edes jotenkuten, ja itse tilaisuuskin meni aika mainiosti. Tajusin myös, että ensi vuodelle olen ottanut itselleni tehtävän, joka on kaukana mukavuusalueeni ulkopuolella. Tästä sietäisi saada enemmän rahaa, paitsi että talon rahatilanteella sellaista ei kyllä ole tulossa. Mutta homma on minun, ei sitä kukaan muukaan halua tai voi ottaa.
Töiden lomassa tuli ilmoitus, että eilen katsomamme asunto oli nyt meidän. Voisimme muuttaa sisään ensi kuun puolessavälissä. Mitä tapahtuikaan periaatteelle, etten koskaan enää muuttaisi keskellä talvea?