Toukokuu 2012: Kalliosormet
Keskiviikko, 2.5. 2012
Päivän tv-sarjavertaus: Pelissä käsitelty kommandoisku oli NPC:ien suorittama ja siten "offscreen", koskapa esityskauden budjettia säästetään viimeisen jakson isoon rytinään.
Luolaretken jälkeiset rättisulkeiset olivat odottamattoman kevyet, varmaan koska olin paiskannut vanhan repaleisen haalarinjämäni suosiolla roskikseen ja ostanut uuden. Saappaani löyhkäsivät myrkkytynnyrin lailla ja lehmänhännät valjaissani pitäisi varmaan uusia täydellisesti.
Onneksi en ollut menossa tänään töihin, joten saatoin keskittyä kotimaan mukavuuksiin. Illalla pelattiin sitten Sic Semperiä. Neloskauden toiseksiviimeinen jakso oli administraatiohelvettiä, ja vaikka käsitellyt asiat olivatkin kiintoisia, olen todella onnellinen että tämä osa kampanjaa on pian ohi ja päästään takaisin ihmisläheisempään pelaamiseen.
Torstai, 3.5. 2012
Päivän tietokonepeli: Bastion. Luultavasti myös viikon ja kuukauden peli, ehkä jopa vuoden.
Loman ja pelin jälkeinen työpäivä oli tyypillisen hidas, joskaan ei täysin vailla kiintoisia ongelmia. Olin myös saanut lomarahan vapaaksivaihtopäätöksen, ja vaikka aivan kaikkea en ollutkaan saanut vaihtaa, näytti minulla silti olevan käytettäviä lomapäiviä hulppeat 50. Aika kosmista. Pitääkö ikuisuuden mittainen kesäloma vaiko ripotella viikon lomia pitkin synkkää syksyä, siinäpä pulma jota pohdin oikein mielelläni.
Kotona jatkui varustesiivous. Olo oli univelkainen. Pelailin ostamaani Bastionia, ja vaikka sen erinomaisuus olikin ilmeistä, olin hieman liian väsynyt keskittymään siihen kunnolla. Sittenkin, paras ääninäyttely ikinä.
Perjantai, 4.5. 2012
Päivän teema: Töiden välttely
Olisi pitänyt kirjoittaa peliä, siivota, sumplia luolaretken velkoja, tutkia veroilmoitusasioita, treenata seuraavaa luolamatkaa varten ja ties mitä muuta. Sen sijaan pelasin Bastionia.
Viikonloppu, 5.-6.5. 2012
Ajankohdan kaupunki: Jakarta
Perjantain vetelehtimisen vastapainoksi lauantai oli energinen ja tehokas. Potkin raha-asiani järjestykseen, kävin läpi edellispelin asioiden seurauksia, ihmettelin informaatioteknologiaa ja harrastin kuntoliikuntaa.
Sunnuntaina suoriuduin elokuviin katsomaan The Raid: Redemptionin. Leffan kaksoispistetautinen nimi oli typerä ja juoni oli matalaa tietokonepelitasoa. Kuitenkin kamppailulajielokuvalta en odota muuta kuin kaunista liikettä ja uskomattomia stuntteja, enkä niiden suhteen joutunut pettymään. Herranjestas että indonesialainen pencak silat oli brutaalin näköistä, ja vaikka mistään realismista ei tässä voinut puhua, konsistenssi ja syy-seuraussuhteet saivat osakseen kunnioitusta. Lisäksi oli jotenkin hienoa, etä vaikka ohjaaja oli walesilainen, koko näyttelijäkaarti oli indonesialainen ja elokuvassa puhuttiin pelkkää indonesiaa. Kun Sic Semper näyttää taas hetkeksi palanneen Kaakkois-Aasiaan, oli hyvä katsella sinne sijoittuvaa elokuvaa.
Maanantai, 7.5. 2012
Päivän väännös: St. Vitutus's Dance
Epätyypillisesti maanantaiksi monet asiat ottivat päähän, ei vähimpänä se että kelvollinen kevätsää pysyi edelleen poissa. Pilvistä, harmaata ja kylmää, ei tällaista ole kiva katsella. Työinto oli kateissa, kiipeily meni suunnilleen niin hyvin kuin kahden viikon tauon jälkeen saattoi kuvitelakin, tuttavapiiristä kuului masentavia uutisia ja Kreikan oikeistopopulistit vituttivat täällä asti.
Päivän ainoana valopilkkuna sain vihjeen kesällä mahdollisesti alkavasta roolipelikampanjasta. Toivottavasti se toteutuu. Toivottavasti oma vaikea kesäaikatauluni ei saa pelinjohtajaa pudottamaan minua pelaajien joukosta.
Tiistai, 8.5. 2012
Päivän oheisviihde: Typerät lopputyöt saatananpalvonnasta, ihan Suomessa julkaistut. Kaikkea sitä oppilaitokset päästävät läpi.
Pidän Linuxista enemmän kuin Windowsista, paitsi silloin kun joudun konkreettisesti työskentelemään uppiniskaisen Linux-virityksen kanssa. Tämä päivä oli seinästä seinään ongelmia molemmilla alustoilla: tuskin olin ehtinyt lakata kiroamasta yhtä kun toinen heitti eteen jotain tyhmää.
Microsoftin päivitystiistain ansiosta työt jatkuivat iltaan. Olin käytännössä katkotta duunissa kello 9-23, tosin välissä pyöräilin museolta kotiin. Itsemurhaa hautovien jalankulkijoiden väisteleminen oli päivän rentouttavin hetki.
Keskiviikko, 9.5. 2012
Päivän ilonaiheet: Ulkona tuntui merkkejä lämmöstä. Garbagelta tulee uusi levy.
Eilinen työpäivä tuntui jatkuvan saumattomasti tähän päivään, kiitos naurettavan aikaisin alkavan palaverin ja unia näkemättömän yön. Istuin yli kolme tuntia palavereissa ja niiden ulkopuolellakin olin tehokas ja työteliäs. Vasta kotiin palattuani työteho romahti, samoin kyky tehdä oikeastaan mitään muutakaan. Sain katsottua tv-sarjoja ja piirrettyä yhden surkean pelikuvan. Kokeilin myös leikkiä kuntoliikuntavälineillä, mutta joko kuntoni on ala-arvoinen tai välineet ovat aika rankkoja, koska en jaksa rääkätä itseäni niillä edes täyttä tuntia. Huonosti menee.
Torstai, 10.5. 2012
Päivän mietelause: "A secure product is a product that works as expected even when under attack, or if it can’t, fails gracefully."
Rautapäivitysten ja projektin osien kummastelun ohella lueskelin ketterästä kehityksestä ja turvallisuudesta. Kun en ole kerran oikea koodaaja, voin edes koettaa vaikeuttaa heidän työtään ja tehdä epämiellyttäviä vaatimuksia siitä, miten ohjelmiston tulisi toimia kohdatessaan jotain ei-toivottua.
Kiipeily oli heikkoa ja pelokasta. Sen jälkeen olin toivonut pääseväni kokeilemaan Day-Z -pelimodia, mutta selustasta hyökkäsi luolaseuran raha-asioissa ollut moka, jota piti ratkoa. Mukavasti tämäkin tuli tietysti iltana ennen kevätkokousta. Ärsyttävä virhe ei vielä nostanut minua aivan maan tapaa noudattavien poliitikkojen joukkoon, vaikka seuran lahjoituksena saama raha olikin jäänyt merkitsemättä.
Perjantai, 11.5. 2012
Päivän turhautuminen: Akateemiseen kuplaan eksyneet hölmöt
Aivan liian usein uuden rakkaan yliopistoni tietohallintopalveluiden hallintopuoli saa minut kaipaamaan takaisin Turkuun. Ehkä vertailu on epäreilu, ehkä myös edellisen akateemisen instituutioni tietohallinto vaikutti laitokselle päin samanlaiselta mikkihiirimeiningiltä kuin se, jonka kanssa joudun nykyään elämään.
Sittenkin, kun tietohallintojohtaja sanoo suunnilleen suoraan "aiomme keskittyä vastaisuudessa yliopiston huippuyksikköpalveluihin, peruspalveluista voidaan leikata" tahdon huutaa. Hyvähän sitä on huippua rakentaa jos pohja lahoaa. Jos opiskelijat tottuvat siihen, että asiat tehdään satunnaisilla ja puutteellisesti tuetuilla roskapalveluilla, he eivät kyllä salaperäisesti opi hyviä työtapoja tai oikeiden järjestelmien käyttämistä siirtyessään henkilökunnaksi.
Käytännön tyhmyyttä edustavasti yliopiston tietoturvapuoli ilmaisi ihmettelevänsä, että aiempaa useampi yliopistolainen on hairahtanut salasanaurkintaviestiin. Vuosi sitten ilmoitin yliopiston tietohallinnolle, että heidän itse lähettämänsä viestit ovat formaatiltaan todella paljon urkintaviestien kaltaisia ja itse asiassa täyttävät muodon puolesta tietohallinnon sivuilla annetut urkintaviestien kriteerit. Sanoin, että tämä johtaisi hämmennykseen käyttäjien taholta. Miten ihmeessä tämä oli muka asia, jota kukaan muu ei tullut ajatelleeksi?
Illalla oli luolaseuran kevätkokous. Sää tuhosi haaveet seuran piknikistä Suomenlinnassa, joten jäljelle jäi kokoustaminen kodin olohuoneessa. Mikään yleisömenestys kokous ei ollut, mutta asiat saatiin tehtyä. Sen jälkeen katsottiin vielä luolavideoita ja -valokuvia.
Lauantai, 12.5. 2012
Päivän yhteenotto: Hävittäjät vastaan tankkijoukkueen suojaama liikkuva jalkaväkipataljona.
Heikki oli vetämässä tänään peliä, ja päätin koettaa kävellä koko matkan Vantaalle. Pyöräily olisi toki ollut nopeampaa ja kevyempää, mutta kävelemistä pitäisi oikeasti tehdä enemmän. Niinpä heitin kuulokkeista rokin soimaan ja lähdin tallustelemaan.
Liki kolme tuntia myöhemmin olin löytänyt perille. Jalat olivat vähän väsyneet, mikä ei oikeastaan luvannut hyvää luolakestävyydelle. Mikä siinä on, että maan alla jaksan paljon pidempään kuin maan päällä, vaikka energiankulutus maan alla on tyypillisesti aika paljon. Luolamenon on väitetty kuluttavan 600 kcal tunnissa, mutta en ole varma uskonko näitä lukuja.
Panssarilevyä jatkui todentuntuisena sotakuvauksena. Hahmoparkamme joutuivat yllättäen aivan oikeaan tulitilanteeseen, ja välittömästi ampumisen alkaessa tilanne muuttui täysin sekavaksi. Kukaan ei vielä kuollut, mutta läheltä piti. Oli todella vittumaista olla ihan oikean ampumissodan etulinjassa, varsinkin kun vastapuolella oli ammattisotilaita ja aloite-etu. Me vain istuimme tankissamme ja halusimme kotiin.
Sunnuntai, 13.5. 2012
Päivän linkki: History of the World
Näin unta luonto-uroteoista, kuten Alaskan korvessa samoilemisesta, jääseinän vapaasoolotuksesta, kalastavien karhujen jäljittämisestä ja hyisessä vedessä uimisesta. Herätessäni melkein odotin näkeväni Camel Boots -logon leijuvan sänkyni yläpuolella. (Pahoittelen mainosreferenssini ikää, en ole omistanut telkkaria vuosiin.)
Piirtelemisen, kirjoittelemisen ja minimiulkoilun lisäksi suoritin jännittäviä käytännön asioita kesän luolaretken Ranskan osuutta varten. Ihan kuin Gouffre Berger itsessään ei olisi riittävän huolestuttava, joudun matkustamaan sinne Britanniasta yksikseni, puhumatta sanaakaan ranskaa. Tutkailin Lyonin hotelleja, ja kuin vieraita asioita pelkäävä pakettimatkustaja hankkiuduin mahdollisimman persoonattomaan hotelliin aivan lentokentän vieressä. En halua puhua ranskaa tai kohdata paikallisväriä, en halua matkata yöbusseissa tai takseissa jännittävissä maisemissa. Haluan vaan yhden kunnon yöunen ja hyvän suihkun kahden retkimajoituskierroksen välissä. Ehkä matkan tuntemattoman kohtaamisen ja mukavuusalueelta irtautumisen elementit saadaan jo maan alla ihan riittävän hyvin.
Maanantai, 14.5. 2012
Päivän artisti: Garbage
Rutiinien ja palaverien täyttämän päivän jälkeen sain viimein kotona vähän siivottua. Luolaretken jälkeen kaikki nurkat tuntuivat olevan yhä täynnä mutaista sälää, jotka viimein sain ängettyä komeroonsa.
Illalla kokeilin pikaisesti Day-Z -modia. Parinkymmenen minuutin pelikokemus tuntui hitaan itäeurooppalaisen zombie-elokuvan alulta: kuljin hämärtyvässä metsässä, näin aution kylän ja hiivin sitä kohti. Jotain hahmoja horjui sen lähellä, mutta miellyttävän kaukana minusta. Yhtäkkiä tajusin, että aivan tien toisella puolella oli valittava kyykkykävelyä kulkeva olio, joka huojui hitaasti minua kohti. Sydän kurkussa sukelsin korkeaan ruohoon ja ryömin läheiseen taloon, josta löysin ensimmäisen turvapaikkani. Jos kokemuksen taso pysyy näin korkeana, saatoin juuri löytää tämän vuoden parhaan tietokonepelin.
Zombiekokemuksen jälkeen jopa Not for the Faint-Heartedin lukeminen oli kevyeltä tuntuva kokemus. Olen näköjään oikeasti alkanut suunnitella kesälle yhtä tässä kirjassa kuvailtua retkeä. Ihan kuin Bergerissä ei olisi riittävästi haastetta.
Tiistai, 15.5. 2012
Päivän kuluttajavalinta: Camussa oli kahdenlaisia crashpadeja. Halvempaa oli vain yksi kappale. Yksi kanssa-asiakas pyörtyi, ja hänen alleen vietiin viimeinen halvempi pädi. En kehdannut ostaa sitä.
Kalliokiipeilykausi avattiin Pihlajamäen boulderilla Mirin ja Tainan kanssa. Kukaan meistä ei varsinaisesti ole tunnettu rohkeudestaan tai taidostaan köydettömässä kiipeilyssä, joten kolmenkymmenen sentin korkeudessa kulkevat poikkarit olivat meille juuri sopivaa puuhaa. On se ihme, että jokainen meistä menee maan alla ongelmitta kymmeniä metrejä syvien kuilujen yli, mutta maan päällä metrin korkeus vie polvet veteläksi.
Olin koettanut hioa sormiani kalliokuntoon jo Englannissa, mutta sileä ja pehmeä kalkkikivi ei ollut merkittävästi valmentanut karheaan graniittiin. Parin tunnin jälkeen kalliolla hengailu piti lopettaa, koska sormieni iho ei yksinkertaisesti kestänyt enää yhtään reittiä. Muutkin paikat alkoivat kyllä olla hitusen väsyneitä. Viime kesä oli kalliokiipeilyn osalta ollut niin laiha-antinen, että olin aivan unohtanut miten hyvä karhealla kivellä oikeasti oli kiipiä. Saapa nähdä ehtiikö tänä vuonna juosta kotimaan kalliojyrkänteillä merkittävästi enempää.
Keskiviikko, 16.5. 2012
Päivän haittaohjelma: Games for Windows Live
Palaveria, kesäisen sään ihmettelyä, yrityksiä pelata Day-Z:aa, turhautunutta luovuttamista ja siirtymistä Batman: Arkham Cityn pariin.
Torstai, 17.5. 2012
Päivän reitti: Captain Caveman variant, greidi 5?, varmistettavuus gekko
Helatorstaiaamun sää näytti harmaalta, mutta ainakin yksi ennuste lupasi Ruotsinpyhtäälle aurinkoista päivää. Niinpä pakkasimme valtavan määrän kiipeily- ja köysitekniikkavarusteita paketteihin ja suuntasimme Haukkakalliolle. Minun, Mirin ja Tainan autokunta yhytti Jaken ja Elinan aivan kallion vieressä, Riikka ilmaantui paikalle puolta tuntia myöhemmin.
Kallio oli paikoitellen hieman kostea, mutta Kotkan ruusu näytti kiipeämiskelpoiselta. Aloitin siitä. Lopulta selvisin reitin ylös asti, mutta se oli kyllä aivan kohtuuttoman vaikeaa. Osittain tämä johtui kiven kosteudesta ja osittain siitä, että olin täysin unohtanut miten luonnonkivellä kiivetessä tulee olla. Ei ollut boulderointi riittänyt.
Koska olin ainoa liiditaitoihinsa edes jotenkin luottava joukossamme, pääsin heti kiipeämään lisää. Seurue tahtoi köyden Constant Gardener -reittiin, josta siten tulikin kesän ensimmäinen trädiliidi. Kiilojen asetteluni oli taas paikoitellen hengenvaarallista, mutta selvisin ylös rikkomatta mitään. Tästä saattaisi tulla vielä aivan hyvä kiipeilypäivä.
Sitten niskaamme iski sadekuuro, ja heti sen perään toinen. Kallio ja varusteemme kastuivat läpimäriksi. Kaikki kiipeilyä halunneet olivat kiivenneet tasan yhden reitin. Kuitenkaan luolakävijöinä sade ei meitä lannistanut. Kiven sisästä löytyi luolanomainen pystyhalkeama, jota lähdin vielä taistelemaan ylös. Se oli jännittävä kombinaatio luola- ja kiipeilytekniikkaa: jalassa oli kyllä kiipeilytossut ja menin ylös varmistuksia jättäen, mutta eteneminen oli enimmäkseen luolatyylistä. Monet muutkin päätyivät testaamaan ahtautumista lohkareiden välissä.
Kun sade eskaloitui ukkoseksi, päätimme vetäytyä kalliolta. Tässä vaiheessa märässä luolassa ryömiminen oli kastellut, ryvettänyt ja kylmettänyt minut melko täydellisesti. Roinan roudaaminen takaisin autoille oli tuskallista, kotimatkan pelasti vain huoltoaseman yllättävän hyvä soppa-annos. Kotona kuivumaan ripustettu mutainen sälä täytti kylpyhuoneen ja parvekkeen. Selvä kesän alkamisen merkki.
Perjantai, 18.5. 2012
Päivän ääninäyttelijä: Mark Hamill
Käytin koko päivän sisällä Arkham Cityn parissa.
Viikonloppu, 19.-20.5. 2012
Ajankohdan superpahis: Loki, inhottava valheiden jumala
Luolatoiminta on vaikuttanut kiipeilemiseeni kalliolla ainakin tekemällä minusta paljon varovaisemman. Koska olen maan alla tottunut liikkumaan ilman köyden turvaa, harkitsen jokaista liikettäni tarkasti ja pyrin tekemään vain muuveja, jotka ovat käännettävissä taaksepäin tarvittaessa. Tämä ei varsinaisesti johda siihen, että pääsisin kovempia reittejä. Toki ruosteisuudellakin on osansa asiaan.
Tosiaan kesän kallioköysikausi jatkui Käärmekalliolla lauantaina. Lähinnä nelosen reittejä tarjoava matala kallio oli kevyttä kiivettävää, mutta pelokkuuteni auttoi löytämään sieltäkin haasteita. Koulutuskäyttöön helposti lähestyttävä ja vaivattoman kulun alhaalla ja ylhäällä tarjoava kallio sen sijaan sopi erinomaisesti.
Kiipeilyn jälkeen pyöräilin vielä 12 kilometriä. Kaiken tämän jälkeen jalat olivat vähän väsyneet. Olen huolestunut kuntoni sitkeästä kieltäytymisestä kohentua. Sunnuntaina en viitsinyt rehkiä, vaan pelasin Batmanin läpi (aika jees peli) ja kävin katsomassa Avengersin (vallan jees elokuva). Kiipeily olisi kyllä kiinnostanut enemmän, mutta ei ole mitään järkeä riehua kovin monena päivänä peräkkäin.
Maanantai, 21.5. 2012
Päivän säätila: Melkeinpä helteinen
Ulkona oli mainio kesäinen päivä ja museolle istuminen ei oikein maistunut. Työtkin olivat tympeää pikkusilppua, jotka etenivät jatkuvasti vain riippuen siitä, mitä joku muu jossain muualla jaksoi tehdä.
Boulderilla töiden jälkeen ei ollut ainoastaan lämmin, vaan suorastaan kuuma. Kallion kitka oli heikonpuoleista ja joku oli vieläpä käynyt spraymaalaamassa graffitia keskelle boulderseinää. Äh. Betonissa toivotan graffitin ihan tervetulleeksi, mutta luonnonkivessä se harmittaa suunnattomasti, etenkin jos siinä pitäisi kiivetä. Onneksi maalaaja ei ollut käyttänyt liukasta maalia.
Boulderointi sujui helteestä huolimatta yllättävän hyvin. Aiemmin puhuin luolatoiminnan tuottamasta varovaisuudesta, mutta nyt varmistuksetta kiipeily koulutti pois ainakin pelokkuudesta. Kaikki meistä edistyivät ainakin jonkin verran, jotkut jopa huomattavasti.
Tiistai, 22.5. 2012
Päivän epätoivo: Kun Apple sekoilee, lopputulos on aivan liian usein jotain täysin käsittämätöntä
Aamupäivästä huomasin kannettavani käyttäytyvän omituisesti, joten boottasin sen. Se ei tahtonut käynnistyä kiltisti. Tästä alkoi mielettömän rasittava tietotekniikkadraama, kun koetin saada jotain tolkkua koneeseeni.
Kun onnistuin lopulta taistelemaan käytöjärjestelmän auki, kone väitti levyn olevan täynnä. Tämä ei pitänyt paikkaansa, mutta käyttöjärjestelmä ei jostain syystä suostunut kirjoittamaan levylle, huolimatta siitä että single-user modessa tämä onnistui. Tuloksena koneessa toimivat vain simppeleimmät matalan tason unix-komennot. Näidenkään avulla en tajunnut, mikä oikein oli vikana. Oliko jossain vaan bitti väärinpäin vai oliko kyseessä rautavika? Asensin käyttöjärjestelmän uudelleen, ei apua. Mitään järkevää virheilmoitusta en myöskään saanut.
Tappelin koneen parissa koko illan. Välillä tappeluun tuli lisämausteeksi oheisdraamaa, kuten Berger-retken aikataulusuunnitelma joka ei meitä suuremmin innostanut, tai kotonani hajonnut hissi. Lopulta jouduin myöntämään tappioni, ja kävin nukkumaan vaikka tietotekniikka ei vieläkään toiminut. Ärsyttävää.
Keskiviikko, 23.5. 2012
Päivän uusi termi: Continental English. Ilmeisesti ranskalaisten (tai ainakin yhden ranskalaisen) käyttämä termi päin helvettiä äännetystä ja kirjoitetusta englannista, jonka pitäisi muka olla helpompaa ymmärtää kuin oikea englanti. Tällaisesta ajattelun sameudesta pitäisi saada piiskaa. Samaan logiikkaan olen toki törmännyt myös suomalaisen tankeroenglannin kanssa, ja aivan yhtä raivostuttava ajatus oli silloinkin.
Koska omat taidot eivät koneen parantamiseen riittäneet, vein sen suosiolla lääkittäväksi. Näköjään takuutakin oli vielä voimassa. Rautavikahan kyseessä ilmeisesti oli, ilman varaosia en olisi voinutkaan mitään tehdä siis.
Niin töissä kuin vapaallakin käytin päiväni kuunnellen kansainvälisistä yhteistyöprojekteista. Töissä ällistytti erään projektin kykenemättömyys saada aikaan yhteistä keskustelukanavaa, sekä huoletti oma mahdollinen myötävaikutukseni tähän. Vapaalla luolaseuran tapaamisessa kuulin kauhutarinoita Speleo-TV -projektissa toimivista sählääjistä. Sentään tätä tasapainotti hilpeät kertomukset suomalaisen luolatoiminnan TV-debyytin kuvaamisesta.
Torstai, 24.5. 2012
Päivän mieleenpalautus: Yläpuolelta otetut kiipeilykuvat toimivat paremmin
Varakoneen kanssa operointi töissä oli jotenkin tukalaa. Sain kyllä kaikki hommat tehtyä, mutta varakoneen ympäristö oli niin jäljessä viimeisistä virityksistäni, että asiat olivat jatkuvasti hieman vaikeita. Normaali wu wei -henki oli kaukana.
Töiden jälkeen kiipeiltiin Käärmekalliolla. Ilma oli tarpeettoman kylmä ja retken oikeastaan ainoa saavutus oli liidaamisen opettaminen Elinalle. Köyteenhyppimisharjoituksissa hän kolhaisi polvensa kallioon ja sai itsensä verille. Olinpa taas turvallinen opettaja.
Kotimatkalla huomasin, että polkupyörän kumi oli puhki. Mitättömän pienet vastoinkäymiset koettavat kasvaa suureksi virraksi, joka pyyhkii kesäfiilikseni mennessään. Kovempaa yritystä vaaditaan, ei tämä tunnu vielä missään.
Perjantai, 25.5. 2012
Päivän hämmennys: Vincent Kartheiser näytti ja kuulosti niin täysin nuorelta Matthew Broderickilta, että olin ensin varma että Matthew itse oli lakannut vanhenemasta Ferris Buellerin jälkeen.
Aamu alkoi sähköpostiin tipahtaneella täsmäyrityksellä rekrytä minut yksityiselle sektorille. Se kimposi virastomuumion kilvestäni jälkeä jättämättä. Saa olla aika jumalattoman ihmeellinen tarjous peitotakseen nykyisen vallattoman hommani pitkine lomineen ja epämääräisine tehtäväkuvauksineen.
Pitkän palaverin ja palvelimen levysäädön jälkeen siirryin viikonlopun viettoon. Maanantain peliä varten pitäisi vähintään käydä muistiinpanot läpi, mutta sen asemasta päädyinkin TV-viihteen pariin. Jostain oli tipahtanut pari jaksoa Mad Meniä, ja tutustuin sitten tähänkin sarjaan. 50-luvun viimeisistä hetkistä alkava lähihistoriadraama vetosi vaihtoehtotodellisuusfaniin, varsinkin kun ajankuva tuntui uskottavan epämiellyttävältä. Hyvä tavaton miten ällöttävää seksististä ja rasistista tauhkaa muka-sivistyneeseen lähimenneisyyteen mahtuu.
Viikonloppu, 26.-27.5. 2012
Ajankohdan mieleenpaluu: En osaa kiivetä släbejä
Kakarsbergetin kalliolla on hassu nimi, eikä sitä löydy Suomen kiipeilykalliot -kirjastani. Elina, Miri ja minä ajoimme sen luo lauantaiaamupäivästä, ja tovin etsittyämme onnistuimme paikantamaan jyrkänteen. Paikka osoittautui erinomaiseksi - jylhiä seinämiä, vaihtelevan tasoisia reittejä, vieresä kulkeva kaunis puro, siedettävän pituinen lähestyminen.
Valitettavasti kalliolla oli myös hyttysiä suunnilleen saman verran kuin Salon Hyttyskalliolla. Tietenkään kukaan meistä ei ollut tajunnut ottaa hyttysmyrkkyä mukaan. Vaikka kiipeillessä ötökät eivät juurikaan vaivanneet, oli varmistaminen välillä älyttömän tuskallinen kokemus. Muutaman tunnin jälkeen vitutus verenimijöihin kasvoi niin suureksi, että halusin vaan pikaisesti pois täältä.
Yleensä hyttysenpuremat eivät minussa suurempia reaktioita aikaan saa, mutta tällä kertaa niitä oli tullut niin valtavasti, että seuraavana aamuna joka ainoaa raajaa kutisi. Tämä oli oiva tila jossa lähteä Porvooseen Maikun penskan nimiäisiin. Muksusta tuli Rauha, makuuni vähän turhan kansallisromanttinen nimi. Sentään valtionkirkko ja teennäinen jeesustelu tapahtumasta puuttuivat, ja tavanomaista "jokainen elossaoleva sukulainen" -kutsua ei oltukaan lähetetty. Sittenkin tapahtuma oli minulle varsin turha.
Muun lisäksi viestintäni oli koko viikonlopun vähän epäkunnossa. Ilmaisin itseäni huonosti ja harmistuin tajutessani tämän. Hyvähän sitä on sanoa "en mä oikeasti ole inhottava hölmö, mä vaan vaikutan sellaiselta kun en osaa puhua tai kirjoittaa".
Maanantai, 28.5. 2012
Päivän teemat: Sota ja inhimillisyys
Hektinen työpäivä sisälsi enemmän palavereja kuin olisin toivonut. Välillä tuntuu siltä, että minut kutsutaan silkkaa ilkeyttä mukaan kaikenlaisiin kokouksiin, joissa sitten päädyn aina olemaan suuna päänä inhottavan dominoivan luonteeni vuoksi. Epäilen että pelkästään oma kyvyttömyyteni sietää epävarmuutta ja jahkailua saa aikaan enemmän vahinkoa kuin laiskuuteni ja tyhmyyteni yhteensä.
Ahdistavista töistä livahdin kotiin aloittamaan ahdistavaksi olettamani pelisession. Vaan kuinka ollakaan, Sic Semperin neljännen kauden päätösjakso ei ollutkaan täydellinen verilöyly joskin melko brutaaliksi se kyllä ajoittain äityi.
Seitsemän tuntia jatkuneen pelin päätyttyä siirryimme baariin juomaan maljoja ja suunnittelemaan tulevaa. Peli olisi hyvin voinut olla koko kampanjan päätös ja tavallaan se kai olikin. Coventryn tarina on nyt pääosin lopussa, mutta uudenlainen isompi tarinakaari alkaa muotoutua.
Pääsin nukkumaan vasta myöhään. Huomisesta mahtaa tulla tappava.
Tiistai, 29.5. 2012
Päivän kitinä: Tahdon oikean koneeni takaisin korjauksesta. Polkupyörän myös.
Vaikka heräsin vasta yhdeksältä ja ehdin päivän ensimmäiseen palaveriin niukin naukin, olin silti jatkuvasti aivan kuitti. Töissä vielä jaksoin tehdä asioita, mutta kotiin selvittyäni en kyennyt tekemään mitään mutkikkaampaa kuin katsomaan verkosta hassuja videoita. Pelimuistiinpanojen tekeminen sai jäädä virkeämpään päivään.
Keskiviikko, 30.5. 2012
Päivän epämukavuus: Liian rankka elokuva
Työpäivän kuljin jotenkin ärtymyksen rajoilla. Pitkillä ja rönsyilevillä palavereilla saattoi olla osuutta asiaan. Lisäksi sain setviä näennäisen käsittämätöntä ongelmaa ompun ja VPN:n yhteistoiminnassa sekä kohdata viimeisimmän näyttelyissä juosseen lapsilauman sabotaasin näyttelykoneita kohtaa. Riiviöt olivat jotenkin käyttäneet hyväksi Operan päivitystä surffatakseen hiiteen linnuntunnistussivulta ja selvinneet pornosivuille. En pysty rakentamaan järjestelmiä niin tiiviiksi, etteivät sadat ala-astelaiset voisi niitä rikkoa. Worthy adversaries, the little fuckers.
Töiden jälkeen päädyin Kaisan kanssa katsomaan We Need to Talk about Kevinin. Tämä oli virhesiirto. Olin kyllä ennakoinut, etten tulisi elokuvasta pitämään, mutta se oli vielä epämiellyttävämpi kuin olin osannut odottaa. En kestä elokuvia dysfunktionaalisista perheistä ja Kevinin aikana harkitsin muutamaan otteeseen kesken poistumista. En osaa sanoa elokuvan laadusta mitään, sen enempää kuin joku jota vedetään rumasti turpaan osaa arvostaa tyyliä jolla hakkaus suoritetaan.
Vihasin jokaista minuuttia jonka teatterissa vietin, ja elokuvan jälkeen huomasin väkisin koettavani keksiä syitä objektiivisesti pitää elokuvaa tuomittavana. Elokuvan voisi vaikkapa tulkita olevan nurkkakonservatiivinen kannanotto siitä, miten Paha ja Tunteeton Äiti johtaa siihen, että lapsestakin tulee Paha, mutta oikeasti luulen että tässä oli vaan kyse katsojan oman suosikkiolkinuken tuomisesta mukaan. Oikeasti en pitänyt Kevinistä koska se oli ahdistava ja ällöttävä elokuva. Nolla bensaräjähdystä viidestä.
Torstai, 31.5. 2012
Päivän ei-niin-erinomainen käyttöliittymä: SSH, screen ja irc taulukoneella
Päädyin sitten teknoogisesti tälle (?) vuosikymmenelle ja ostin itselleni sleitin. (Sana "tabletti" tarkoittaa pilleriä, ja kielellisenä änkyränä tappelen taas turhaan sen adoptiota vastaan.) Kun en tarkalleen tiennyt mihin käyttöön se tulisi, päädyin Samsungin 7" laitteeseen ajatellen, että käytän sitä matkoilla mukana kulkevana kirjavarastona sekä ehkä satunnaisena kirjoitusvälineenä. Ensimmäinen kosketus laitteen käyttöliittymään oli vähän sekava, mutta isoon taskuun sopivaan kokoon olin varsin tyytyväinen. (Toisaalta käyttömukavuudesta kirjoitusvälineenä kertonee jotain sekin, että en kirjoita tätä merkintää uudella lelullani.)
Selvisin myös käväisemään sisäseinällä, pitäen liikuntatasoni juuri ja juuri hyväksyttävänä. Ehkä tämän viikon rääkkiannos otetaan todellisesti vasta viikonloppuna. Kesä alkaa mökillä, vesisateella ja köysipelastautumisharjoituksilla.