Tammikuu 2012: Viiden ilmakehän paine
Sunnuntai, 1.1. 2012
Päivän elokuva: Police Story. Hengästyttävän hyvä.
Katsastetaan vuotta 2011, englanniksi.
Had a diving trip to a foreign country. Learned real SRT. Did vertical caving. Went to see the Traverses in OFD. Did a lot of exciting new stuff underground and under water. Attended an international science conference. Taught lead climbing. Not exactly "never done before" but "not done in 20 years": ran a fantasy mini-campaign.
Tried to get a social life again, but mostly was unsuccesful. Oh well, good enough I guess. Was baited into making an entirely new kind of resolution that will undoubtedly be stressful and horrible.
Think not.
Nope
UK and Egypt
Again we are talking pretty tall requirements. I'd like to have a big, active Finnish caving scene that makes so many trips to interesting locations that I just need to tag along whenever I want to head underground. Something like this might actually be forming.
Why do I even keep including this question?
Managed to run decent fantasy RPG sessions. Got my OFD I Leader certificate. Got my Advanced Open Water Diver certificate. Even more importantly, really enjoyed my diving vacation and actually reconciled my idea of how diving should be fun with the reality. Managed to learn SRT to a decent novice level. Was able to handle and even appreciate criticism towards my creative endeavors. Managed to enjoy myself and even learn stuff at an international science conference.
Failed to buy a Christmas present for Joel. Didn't run a game in Ropecon. Didn't go all the way to the bottom of Lost Johns' cave. Didn't become a semantic web expert. Didn't manage to advance as a climber. Didn't climb much outdoors.
Not really. A couple of flu bugs.
A full SRT kit
The players in both of my RPG campaigns were all kinds of awesome. I'm used to gamers being fantastic, but especially the fantasy campaign surprised me with the enthusiasm everybody dug into it.
The populist stupid-conservative movement in Finland. The old dictators in Middle East. The pepper spray cop. Frank Miller.
In a heart-warming twist, to WWF. Seems like this is the result when you price-match every flight you take with a donation to a charity to help the environment.
Night diving! Coral reefs! Warm, clear waters! Deep, dark ravines underground! Portmeirion! The Semantic Web!
Going Away, by Meg & Dia
At the same, or maybe just a tiny bit happier.
I honestly have no idea. I seem to weigh the same.
Richer. They keep paying me more. I'm almost ashamed.
I could have done more climbing I guess.
Sleep, maybe, so I'd have had time to do more of the really interesting stuff.
With friends, eating through a mountain of food.
Talking about games and adventure sports with friends at a party.
No
None I think.
Not personally I think. The year has been so much fun I've had no time to muse on who to hate.
The Game of Thrones
Ihmisen poika by Mike.
The Borrowers
1827 - The Infernal Musical. Mike seems to be involved in a lot of my favorite things this year.
Deus Ex: Human Revolution. The kind of game we deserve.
Vertical caving, diving, roleplaying.
I'm going to plead the fifth on this one. Sorry.
Looked down upon the world from the height of 4 km. 39.
Having somebody else run some games for me, I guess.
"Dare is dressed in a red coverall by Beaver. His yellow helmet and headlamp are made by Petzl, the matching yellow boots are Nokia and the belt is an authentic Phoenix. The brown grime that covers his suit and face is sustainably harvested mud from beneath Penwyllt Hills."
Music, mostly.
I think I don't even know what this one means.
Occupy Wall Street and its spin-offs. A massive popular socialist movement in the US. I would never have believed it the year before.
The LARP scene in Turku, occasionally.
Surprisingly I actually met and liked quite a few new people this year, mostly through caving. The single best one? I have no idea.
Breathe calmly and enjoy the view.
Cavin' Fever, by Randy Boyd:
"'Cos I've got caaaaaavin' feeeeever
The kind that can't be measured by degrees
Caaaaavin' feeeever
I just can't seem to get off from my knees"
Saa nähdä kuinka paljon älyttömämmäksi meno käy nyt kun olen saanut laajennetun lomaoikeudenkin.
Maanantai, 2.1. 2012
Päivän artisti: Van Canto - heviä (lähes) ilman soittimia
Vaikka tammikuut eivät olekaan enää aivan niin kurjia kuin aiemmassa elämässäni, ei seikkaileminen tuulen ja sateen läpi töihin ollut mitään herkkua. Päivä ympärillä kävi talvisemmaksi samalla kun etsin käsiini taas asiat, joista minun oli määrä pitää huolta. Joulutauko oli vienyt ajatukset kauas informaatioteknologiasta ja kesti iltapäivään asti ennenkuin aloin taas muistaa miten muutamaa juttua oikein hoidettiin.
Pihalla tuli melkeinpä talven ensilunta. Älytön jäätävä viima ei jättänyt minua kotonakaan rauhaan, huoneeni ikkunan eristykset olivat jostain syystä pettäneet ja kylmä ilmavirta tunki petiin asti. On kuin Englannissa olisi.
Tiistai, 3.1. 2012
Päivän kirjailija: Harper Lee
Työpäivä oli vilkas, sen jälkeinen kiipeily surkeaa, ulkona satoi, sisällä tuuli, pelaajat uhkailivat taudeilla, kaverit uhkailivat burnoutilla, inspiraatiota ei ollut, ruoka oli pahaa, tammikuu, tammikuu, hemmetin tammikuu.
Keskiviikko, 4.1. 2012
Päivän vaikeilu: Pizza-Onlinen tilausjärjestelmä. Uusi ominaisuus tilausajan määrittämisessä oli tehdä ruuan tilaamisen täysin mahdottomaksi.
Sain pelautettua lopulta Ogofau a Dreigiaun kolmannen ja viimeisen osan. Se jäi valitettavasti peleistä vaisuimmaksi, mutta siltikin se oli ihan kelvollinen fantsutarinan päätös. Kuudesta pelaajasta yksi joutui lopulta jäämään pois pelistä taudin vuoksi, ja skenaarion loppuosasta jäi aivan viimeinen pätkä pois kun hahmot nappasivat pääpahiksen ennenkuin hän pääsi temppeliinsä. Toisaalta tämä käänne johtui pelaajien nokkelasta toiminnasta, joten olisi ollut epäreilua ryhtyä sitä sabotoimaan.
Pääpahis saatiin hengiltä, kuudesta hahmosta viisi selvisi elossa, joskin parissa kohdassa näytti aika heikolta. Pelin loputtua käytiin läpi hahmojen reitti luolakartalla ja availtiin skenaarion taustajuttuja.
Yllättävän hyvin lopulta sain fantasiaa pelautettua, vaikka edellisestä kerrasta oikeaa fantsukampanjan pelautusta oli ollut liki 20 vuotta. En silti taida ottaa miekkaa ja magiaa takaisin genrevalikoimaani, muut tekevät sen niin paljon paremmin.
Torstai, 5.1. 2012
Päivän artikkeli: George R.R. Martin lyhyesti Song of Ice and Firen kahdesta viimeisestä osasta
Unohdin syödä aamiaisen. Tämä ei ollut erityisen hyvä siirto, koska tuloksena olin koko päivän vielä tavallistakin kärttyisempi. Käyttäjäparat. Mutta mitä tulevat kysymään ongelmiinsa apua minulta eikä atk-tuelta. Tietysti elämä olisi helpompaa, jos atk-tuki olisi osa samaa organisaatiota eikä kasvotonta emo-organisaatiotamme.
Vastoinkäymisistä huolimatta sekä töissä että töiden jälkeen kiipeilyseinällä oli inspiroituneet hetkensä. Kotona söin pelistä yli jääneiden pizzan tähteitä ja ideoin ensi viikon peliä. Sic Semperin maailman fysiikassa oli pitkään ollut iso pulma joka olisi käytännössä mahdollistanut energian tuottamisen tyhjästä, mutta onneksi keksin tähän elegantin ratkaisun ennenkuin kukaan pelaajistani oli huomannut tai ainakaan ehtinyt alkaa koettaa hyödyntää sitä.
Perjantai, 6.1. 2012
Päivän informaatioteknologia: Sharepoint vs. Wordpress. Kumpikaan ei selvinnyt voittajana.
Nimellisesti loppiaisperjantai oli lomaa, mutta käytin aamupäivän taistellen Sharepointia vastaan. Microsoftin oma dokumentaatio järjestelmästä tuntui olevan täysin ristiriidassa sen kanssa, millaisia virheilmoituksia ja suosituksia järjestelmä antoi. Kamala viritys, ja silti olen siirtynyt käyttämään sitä myös harrastustoiminnassani. Logiikkani on edelleen, että jos harrastan samoilla asioilla joita tarvitsen työssäni, opin käyttämään niitä paremmin ja huomaan helpommin jos jokin niistä menee rikki.
Saatuani sivustomigraation tehtyä kuvittelin voittaneeni, mutta huono atk-päivä olikin vasta alkamassa. Siirryin Vuosaareen Jaken ja Elinan luo viimeistelemään luolaseuran uusia www-sivuja. Viimeistelyssä vastaan tuli useita pulmia jotka saatiin ratkaistua, mutta lopulta kun kaikki oli valmista julkistettavaksi kävi ilmi, että alustamme WordPress olikin harvinaisen kömpelö sivustojen siirtämisessä osoitteesta toiseen.
En tiedä oliko kyseessä oikeasti WordPressin ominaisuus vai enkö vaan osannut, mutta joka tapauksessa sain lopulta mittani täyteen ei-toimivaa tietotekniikkaa ja pakenin ulos pakkaseen. Mallikelpoisesti tämä lomapäivä tuntui aivan työltä, ja huomenna harrastusvelvollisuudet jatkuivat.
Viikonloppu, 7.-8.1. 2012
Ajankohdan teoria: Kiipeily on emotionaalista, luolailu älyllistä. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta tavallaan pidän ajatuksesta.
Lauantaiaamuna vilahdin satamaan ottamaan vastaan Johannes-toimittajaa Ruotsin luolaseurasta. Hän oli saapunut maahan tekemään artikkelia Suomen luolaseurasta sekä vilkaisemaan lähintä luolaamme.
Suurin osa viikonlopusta kuluikin sitten kansainvälisissä merkeissä. Onneksi Johannes käveli mielellään kaupungilla omillaan, koska se puoli tuntia jonka käytin hänen kanssaan hengaamalla muistutti minulle, että olen maailman huonoin turistiopas kaikessa mikä ei suoraan liity luoliin tai kiipeilyyn.
Lauantai-iltana annoin Tainan kanssa haastattelua naapurimaan seuran lehteen, sunnuntaina kävimme vielä Jaken kanssa Torholassa. Kuten viime vuonnakin, ulkomaalaisvieraan käynti jylhässä luolassamme osui talven tähän saakka suunnilleen kylmimmälle päivälle. Tällä kertaa luolan takasisäänkäynti ei ollut lumikinosten peittämä, joten luolan läpi kulki ilmavirta ja kellarissakin oli aika hyytävää. Toisaalta lämpimämpää sisällä silti oli kuin ulkona, enkä aiemmin ollut nähnyt täällä juoksevaa vettä. Olisipa meidän pienessä luolassamme aina oikea virta.
Maanantai, 9.1. 2012
Päivän hilpeys: Darths and Droids pääsi viimein New Hopeen saakka
Kirjoittelin Windows-skriptejä ja päivitin dokumentaatiota iltaan saakka. Sitten alkoi luolaseuran hallituksen järjestäytymiskokous. Sain jatkaa samassa byrokraattisessa tehtävässä kuin aiemminkin, mikä sopi ambitioilleni mainiosti.
Kokouksen jälkeen siirryttiin baariin oluen ja retkisuunnitelmien ääreen. En näköjään ole ainoa, jota Daren Cilau houkuttelee. Jos ensi kesänä vaikka ottaisi pitkän viikonlopun ja omistaisi sen pelkästään tälle yhdelle luolalle...
Tiistai, 10.1. 2012
Päivän kummallisuus: Puolikuivapuku. En tiennyt edes että tällaisia on.
Huono atk-viikko uhkasi jatkua, mutta sain sen selätettyä ja jopa erään obskuurin järjestelmän vaativan obskuurimman komponentin päivitettyä, kuten softakehityspuoli oli toivonut. En täysin tajua mitä tein tai miksi se toimi, mutta pääasia lienee että nyt voimme täyttää EU-projektin meille määrittämät velvollisuudet. Olen niin tärkeä pieni ratas.
Museolta selvittyäni matkasin sukellusliikkeeseen vuokraamaan märkäpukua, noutamaan huollossa ollutta regua ja auttamaan Kaisaa omissa pukuhankinnoissaan. Sitten autoilimme onnettomuuden boostaaman iltaruuhkan läpi Veikkolaan pulahtamaan altaaseen.
Meininki pinnan alla oli vähän karua, ei vähiten koska olin uppiniskaisesti päättänyt mennä kuivapuvulla. Tuleepa sitten taas Egyptissä parempi olo märkäpuvun käyttämisestä, mikäli nyt en täysin palellu aaltojen alle. Sukellusliike tuntui olevan sitä mieltä, että viime vuoden tammikuun säät olivat merkillinen ilmastollinen anomalia ja tänä vuonna odotettavissa olisi viileämpää meininkiä. Jää nähtäväksi.
Selvisin kotiin vasta iltayhdeltätoista. Olisin mielelläni mennyt nukkumaan, mutta mitä vielä, Windowsin turvapaikat piti asentaa paikalleen. Päivittelyn yhteydessä eräs palvelimistani päätti alkaa varoitella taikasavun loppumisesta. Tätä tässä juuri kaivattiinkin.
Keskiviikko, 11.1. 2012
Päivän kiipeilyreitti: 5B:ksi naamioitunut vähintään 6A. Tajutonta.
Hyvissä uutisissa: eilen rautahäiriöistä ilmoittanut palvelin oli yksi niistä, joiden toiminta oli kahdennettu. Huonoissa uutisissa: tänä aamuna myös toinen kahdennetuista palvelimista ilmoitti viasta. Vika oli jopa eri kohdassa, joten ei ollut oikeasti syytä epäillä, että valvontaohjelma vaan pelleili kustannuksellani.
Hektinen päivä olilopulta enemmän järjestelmä- kuin rautaongelmien ratkomista. Sen jälkeen kävin Myllypurossa kiipeilemässä ala-arvoisesti. Jos en olisi voinut selittää itselleni huonouteni johtuvan lyhyistä yöunista ja eiliseen sukellukseen liittymisestä sormirehkimisestä (ne sovitettavat märkäpuvut eivät ryömi päälle itsekseen, etenkin jos ne ovat vähän liian pieniä) olisin voinut todella synkistyä. Nytkin lahoavat otteet ja älyvapaa reittisuunnittelu risoivat. Reittien greidit oli selvästi lottoarvottu eivätkä ne kertoneet yhtään mitään reitin kiivettävyydestä.
Seinältä singahdin palauttamaan auton Mirille, sen jälkeen palasin kotiin jatkamaan eilisyöllä kesken jääneitä palvelinpäivityksiä. Joskus olisi mukava vaan olla aloillaan ja relata, mutta sitten viime tiistain moista tilaisuutta ei ole ollut. Joskus olin päättänyt, että joka viikosta pitää yksi ilta varata vaan rentoutumiseen ja omaan rauhaan. Ehkä viikonloppuna ehtii.
Torstai, 12.1. 2012
Päivän keanureeves: Whoa.
Jälleen pelattiin Sic Semperiä. Peli kerran kahdessa viikossa on minulle paljon sopivampi tahti kuin kerran kuukaudessa: luovat prosessit eivät jumitu ja pelien välillä tilanteen tuntuma ei katoa.
Tämänkertainenkin peli osoittautui oikein mainioksi. Alkuosa oli hieman jumittava ja laahaava, ja vastoin parhaita aikomuksiani se ei onnistunut välttämään detaljoitujen ennakkosuunnitelmien peikkoa. Mutta sitten pelin lopussa tapahtui pelaajista lähtöisin oleva täysin yllättävä käänne, ja peli lähtikin täysin erikoisiin mutta todella mielenkiintoisiin suuntiin. Pelin loppuosa olikin sitten mahtava kombo yhteiskuntafilosofiaa, pienen yhteisön politiikkaa, juridiikkaa ja sivistynyttä selkäänpuukotusta, unohtamatta ripausta ihmissuhde-elementtejä.
Pelin jälkeen olimme koko joukko aivan äimistyneitä. Oma fiilis oli, että jostain oli spontaanisti hypännyt esiin älykkään roolipelaamisen djinni, joka temmelsi kampanjamme kanssa vähän aikaa, sotki pakkaa ja potki nurin status quota, opetti meille asioita roolipelaamisesta ja hahmoistamme, ja sitten häipyi yhtä äkkiä kuin tulikin ja jätti meidät hämmästelemään tilannetta, johon olimme päätyneet.
Emergentit elementit ovat tietokonepeleissä kovasti tavoiteltu juttu, mutta ensimmäistä kertaa oikeastaan tajusin että niitä löytyy perinteisistä rooliepeleistäkin, ja että ne ovat helposti todella mahtavia. Jos osaisin eritellä tähän nimenomaiseen pelisessioon johtaneen reseptin ja pullottaa sen, voisin kirjoittaa parhaat roolipelioppaat ikinä.
Perjantai, 13.1. 2012
Päivän strategia: Piispa polttaa pellot, kirotut kolikot ja toiset piispat.
Pääsin ylös vuoteesta vasta kymmenen maissa. Tänään oli kuitenkin työpäivä, joten ihan suunnitelmien mukaan aikataulut eivät menneet.
Töiden jälkeen uskaltauduin Espoon laitamaille pelaamaan lautapelejä muiden museolaisten kanssa. Dominionia jaksaa edelleen pelailla, siinä kun joka peli tuntuu olevan riittävän paljon erilainen kuin edelliset. Ihmekös tuo kun erilaisia alkutilanneyhdistelmiä tuntuu olevan lisäosien kanssa öh triljoonia? (jos emme laskeneet täysin pieleen, mikä on kyllä mahdollista)
Kotona löytyi Aleksin lisäksi yllättäen myös Tiemus. Ilta kului juridiikasta ja yhteiskuntatieteistä jutellessa. Näistä sain vaan lisää inspiraatiota seuraavaan Sic Semper -peliin.
Viikonloppu, 14.-15.1. 2012
Viikonlopun paavi: Pius IX
Käytin leijonanosan viikonlopustani lukemalla kirkkohistoriaa. Tajusin, että suuret osat tästä oltiin varmaan käyty läpi yläasteen ja/tai lukion historian tunneilla, mutta mieleen ei ollut jäänyt kuin jotain epämääräisiä hituja. Olisi keskiaikaisen ja renessanssiajan Euroopan ymmärtämiselle varmaan silloinkin ollut tilausta, kun käytin kuitenkin kaiken vapaa-aikani pelauttamalla D&D:ä, mutta eihän sitä teini-ikäisenä oikein osaa yhdistellä asioita tällä tavoin. Tai ainakaan itse en ollut vielä pienenä tarpeeksi kypsä moiseen.
Samalla harmittelin oikean kuvituksen puutetta. Olen kyllä sitkeästi piirtänyt kuvia hahmoista ja joistakin hightech-kalusteista, sekä tehnyt muutamia 3D-malleja, mutta vaihtoehtoinen 1960-luku johon pelaajahahmot ovat taas päätyneet on vailla definitiivistä visuaalista ilmettä. Tiedän suunnilleen miltä asioiden pitäisi näyttäää, mutta omat taidot eivät riitä ideoiden muuttamiseen kuvaksi. Normaalisti tässä kohdassa kiroaisin GURPS:in epämääräisyyttä, paitsi että alkuperäisessä materiaalissa tästä nimenomaisesta aikalinjasta on joka tapauksessa olemassa vain kaksi lausetta.
Historian tutkimisesta ja sen suodattamisesta pelimateriaaliksi piti välillä pitää taukoa. Leikin Hitman: Blood Moneylla, ja pääsin vihdoin todella sisään siihen. Kävin Kumpulassa kiipeilemässä, ja huomasin paikan hintojen olevan paljon järkevämpiä kuin muistin. Katsoin myös juridiikkaklassikon 12 Angry Men, ja kuvittelin hahmottavani hieman enemmän amerikkalaisen oikeusjärjestelmän taustaideaa sekä ongelmia. Jos toimiva demokratia edellyttää osallistuvaa ja oppinutta kansaa, toimiva juryoikeudenkäynti vaatii samaa kaksin verroin.
Maanantai, 16.1. 2012
Päivän ambivalenssi: En osaa päättää, olenko hyvilläni vai pahoillani siitä, etten oikeastaan osaa koodata.
Juuri kun sain ruokalassa ruuan maksettua ja salaatin otettua, pärähti palohälytin soimaan. Safka jäi koskemattomana pöydälle kun singahdin muiden mukana ulos pakkaseen. Muualla pidettävän palaverin alkuun oli vielä puoli tuntia. Matkan varrella ollut Subway sai kelvata hätätilannesyöttöläksi.
Tiimimme kävi istumassa tietotekniikkakeskuksen ohjelmistotuotantoprojektin kanssa näiden tiloissa ja kuuntelemassa heidän ohjelmistokehityskäytännöistään. Meno oli asiaankuuluvan ammattitaitoisen oloista, joskin se sai vaan minut kokemaan oloni entistä synkemmäksi oman ohjelmistokehitysprojektimme tilan vuoksi.
Järjestelmäkateudesta toipuakseni siirryin kotiin kirjoittamaan pelimateriaalia. Varmaan jotain muutakin olisi pitänyt tehdä, mutta en nyt kuitenkaan tehnyt.
Tiistai, 17.1. 2012
Päivän saavutus: Nukkumaanmeno iltakuudelta. Viisas päätös.
Yö päättikin olla kamala, nukuin ehkä kolme tuntia ja raahauduin töihin täysin uupuneena. Tietenkin päivä oli palaveria seinästä seinään. Jälkimmäinen palaveri jopa hajosi omaan mahdottomuuteensa, joten päädyin leikkimään ScrumMasteria ja koettamaan löytää keinon ympäri jumituksesta, johon olimme ajautuneet.
Lopulta saatoimme saada aikaan jotain tuloksia, mutta fiilis oli silti sysimusta. Uupumus pahensi työturhautumista, joka puolestaan teki entistä vaikeammaksi puhua ihmisten kanssa, ja tietenkin juuri tätä oli välttämätöntä tehdä jotta voisin suoriutua hommistani. Jotenkin räpiköin päivän puheenjohtotehtävien läpi, ja lopputuloksena minulla oli ratkaisu, joka tuntui liki mahdottomalta mutta jota silti piti koettaa ajaa. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka suuri osa tästä oli vaan väsymyksen aiheuttamaa lannistumista ja vainoharhailua.
Suunnitelmissa oli ollut kiipeilemistä, mutta ajatus seinälle menemisestä tuntui vastuuttomalta. Enemmän viehätti ajatus peiton alle piiloutumisesta loppukevääksi. Tietysti sukellusretkeäkin varten piti tehdä vähän ostoksia, mutta innostuksen asemasta tunsin vaan kuristavaa pahoinvointia. Kunnon tammikuufiiliksiä tässä olikin kaivattu.
Keskiviikko, 18.1. 2012
Päivän ei-uutinen: Dare on taas vähän vaikea
Kehityskeskustelu ei ollut mitenkään hieno alku päivälle, ja suuntaa ei oikeastaan missään vaiheessa korjattu. Seuraavat seitsemän tuntia sisälsivät huonoja uutisia edellispäivän ratkaisuideoista, lisää palavereja, älyttömän määrän helppoja mutta kiireellisiä pikkuhommia ja kyvyttömyyden puuttua oikeasti olennaisiin asioihin.
Pakotin itseni lähtemään töistä kotiin viiden aikoihin harmistuneena. Normaalisti näkisin koko tilanteen vaan ratkomista odottavina ongelmina, mutta ylihuomenna minun pitäisi lähteä viikoksi sukeltamaan. Ajatus ongelmien jättämisestä odottamaan paluutani tuntui huonolta, lomalle livahtaminen pahimman lajin rintamakarkuruudelta. Samaan aikaan pohdin, oliko tämä oikeasti asia, jolla minun kuuluisi vaivata päätäni. En ole enää esimiesasemassa - onneksi - joten ei kai minun vastuihini tällainen kuulu? Vai kuuluuko?
Olen aiemminkin tunnistanut luonteessani selkeän auktoriteettikaipuun, tai ainakin kaipuun tarkkaan määritellyille vastuille. Jos sellaisia ei ole, katson herkästi olevani vastuussa kaikesta. Se on vähän kuluttavaa ja melkein joka kerta kun olen päättänyt, että jos tätä asiaa ei hoida kukaan muu, hoidan sen itse, on seurauksena ollut hirveä katastrofi ja oppitunti siitä, että voisin oikeasti olla puuttumatta juttuihin, joita en ymmärrä.
Torstai, 19.1. 2012
Päivän eräänlainen helpotus: Päätös seuraavasta askeleesta projektissa
Viimeinen työpäivä ennen lomaa alkoi ja jatkui palavereilla. Ensin oli inspiroiva byrokratiapalaveri (ihan totta) jossa pääsin käyttämään vähäistä oikeustieteen teorian osaamistani. Seuraavan palaverin teema oli "vakuutetaan Darelle, että kaikki on kunnossa niin ettei se stressaa lomalla", ja jännitys aikeiden toteutumisesta jatkui aivan viime minuutille saakka. Vaan lopulta sain uskoteltua itselleni, että museo ei tuhoutuisi poissaoloni aikana. Loppupäivän käytinkin sitten näyttelykoneiden parissa.
Kotona viimeistelin pakkaamisen ja kiroilin toimimatonta tietotekniikkaa. Jo iltaseitsemän aikoihin pakotin itseni vuoteeseen. Uni ei tietenkään tullut tilauksesta. Aamulla pitäisi lähteä liikkeelle naurettavan varhain. Saapa nähdä mitä tapahtuu.
Perjantai, 20.1. 2012
Päivän oppimiskokemus: Ei oleteta, että väsyneenä on mahdollista sukeltaa.
Aamukolmen aikoihin herään puheluun alaovella odottavalta taksiltani. Joko olen nukkunut herätyksen läpi, tai puhelin ei lainkaan soinut. Lupaavasti alkaa, mutta onneksi romut on jo pakattu. Kompuroin pihalle, taksiin poimitaan Töölöstä Hakkis, sitten lentokentälle.
Sukeltamaan on lähdössä liki 20 hengen posse, josta ehkä puolet on tuttuja ropeharrastusten kautta. Lentokentän aamiainen on kallis ja kooma huomattava. Koneessa penkkien väli on niin pieni, ettei nukkumisesta ole toivoakaan.
Hurghadassa ei ole aivan niin naurettavan kesäistä kuin viime vuonna, mutta silti ympäröivä ilma on 20 astetta Suomea lämpimämpää. Lentokentän tungos on hallittavampi. Pohdin, millä tavalla vallankumous maassa näkyy; en ole varma osaanko sanoa. Näen vaalijulisteina pitämiäni plakaatteja ja kuvittelen että Sakkalan basaarialue on paljon aiempaa hiljaisempi.
Veneemme on nimeltään Aphrodite. Se on oikeasti luksusalus, hytit ovat mukavampia kuin ruotsinlaivalla ja jokaiseen kuuluu jopa oma kylpyhuone. Monet meistä tekevät viime hetken ostoksia maista, minä olen hankkinut kaiken jo etukäteen. Veneellä tosin tajuan, että luonnoslehtiö ja piirustusvälineet ovat unohtuneet, mutten kuitenkaan lähde metsästämään niitä naapurin supermarketista.
Iltapäivästä vene lähtee liikkeelle. Meille kerrotaan paatin tavat ja isolta plasmanäytöltä pidetään ensimmäisen kohteen sukellusbriiffaus. Päätän Kaisan kanssa koettaa testisukellusta heti päästessämme riutalle.
Testisukelluksessa pielessä on noin kaikki. Painotus sukkaa, maski vuotaa, huppu on huonosti, hengittää en osaa. Kun pääsen pinnan alle joudun jatkuvasti nielemään nenästä sisään tulevaa suolavettä. Kaisalla ei mene juurikaan paremmin. Ehkä kymmenen minuutin äheltämisen jälkeen luovutamme todella synkkinä. Ei sukeltamisen pitäisi ihan näin vaikeaa olla.
Puramme pahaa oloamme juttelemalla keskenämme ja osaavampien kanssa. Oikeasti kahden tunnin yöuni ja hirveä matkaväsymys pohjalla eivät ole hyvä perustaso josta lähteä tekemään ensimmäistä sukellusta. Saimme kartoitettua painotuksen ja tein päätöksen että huppua en käytä ellen ala todella palella. Sittenkään alku ei ole kaikkein lupaavin.
Lauantai, 21.1. 2012
Päivän eläin: Täplärausku. Varmaan ainoa tunnistamani kala.
Herääminen sukellusaluksella on taas pöljän aikaisin. 6:30 tulee herätys, 6:45 istumme teekupin ääressä salongissa kuuntelemassa brieffausta. Sitten puetaan roinat ylle ja seitsemän aikoihin ollaan jo vedessä.
Viime vuonna Egyptissä oli kuulemma lämpimin talvi koskaan. Sukeltelin näissä vesissä 5 mm märkäpuvulla ilman palelua, ja valmistautuessani lähtemään tänne minulle vakuutettiin, että moinen ei enää onnistuisi. Minulla on 7mm vuokramärkkäri, hupun ja hansikkaiden on väitetty olevan ehdottomia lisävarusteita jottei palelisi. Monet sukeltajista ovat kuivapuvuissa.
En tiedä millaisia vilunkissoja varusteiden tyrkyttäjät ovat olleet, mutta minkäänlaista hupun tarvetta en huomaa. Vaikka ilma onkin vaan +17, ei vesi oikeastaan putoa 22 asteen alapuolelle lainkaan. Sukellus Shaab Sabinalla ei välttämättä ole kaunein suoritukseni, kommunikaatio veden alla on hakusessa ja ilmankulutus todella korkealla. Vaan verrattuna eiliseen kelvottomaan yritykseen tämä on sentään jo ihan oikea sukellus, yli tunnin pulikointi vajaan 10 metrin syvyydessä. Vesissä on kai jotain kalojakin, mutta niitä en näe.
Toinen sukellus Ras Dishan riutalla käväisee jo 20m alapuolella ja on jo oikeasti hauskaa. Kolmas sukellus vie meidät Tobia Arbaan korallimetsään, jossa tuntuma vedenalaiseen liikkumiseen on jo löytynyt. Kommunikointiin ei - en parissa tilanteessa tajua lainkaan Kaisan antamia käsimerkkejä, ja sukelluksen jälkeen käy ilmi, että merkit kertoivat ihan oikeasta mahdollisesta vaaratilanteesta.
Illalla vallitseva fiilis on lopun mokailusta johtuen turhautunut sekä hieman väsynyt. Monet käyvät yösukelluksella, mutta minä jätän sen väliin. Ylellisellä veneellämme on verkkoyhteys joka alkaa jopa toimia hetkeksi; vilkaisen kotipuolen tapahtumia.
Palaavat yösukeltajat kertovat nähneensä kaksi noin sotalaivan kokoista kilpikonnaa. Äh. Olisi ehkä sittenkin pitänyt mennä mukaan.
Sunnuntai, 22.1. 2012
Päivän hämmennys: Sukellustietokone, joka ei toimikaan kuten oletan.
Herätessä olo on paha - heikottaa, on huonovointisuutta ja palelee. Kroppa on sitä mieltä, että nyt kuuluu ryömiä takaisin punkkaan peiton alle eikä nousta viiteen tuntiin.
En kuuntele kroppaani. Vähäisetkin sukellusmääräni ovat jättäneet minulle ainakin yhden hyödyllisen tiedonjyvän: vedessä olo paranee. Ja juuri näin tapahtuukin. Panorama Reefillä lämmin vesi ja paineilma haihduttavat hetkessä huonovointisuuden, ja puolen tunnin ajan lillun korkean koralliseinän vieressä heräilemässä verkalleen. Syvyydet kasvavat yhä, 30 metrissä käväistään ja hieman varpaita käytetään sen alapuolellakin.
Jossain pinnan alla sukellustietokoneeni menettää järkensä. En enää löydä sen näytöltä jäljellä olevan ilman määrää, ja tietenkin tietokoneeni on ainoa ilmamittarini. Tällaisessa tilanteessa tulisi keskeyttää sukellus, mutta ilmaisen opettajalleni että minulla on laitepulma, ja hän toteaa ettei asia ole vakava. Päätän luottaa hänen arvioonsa; vaikken vieläkään näe ilmamäärääni, tiedän suunnilleen paljonko minulla on jäljellä ja sukellussuunnitelmamme ei ole viemässä minua sen äärirajoille.
Säiliöpaine ilmoittaa itsestään seuraavan kerran 50 baarissa - mutta tässä vaiheessa olemme jo 5 metrin syvyydessä tekemässä turvapysähdystä. Jokseenkin nappiin meni. Veneeseen kiivettyämme tutkin konettani. Se on päättänyt mennä laskuritilaan; sen saa yhä näyttämään syvyyden ja säiliöpaineen hieman asetuksia muokkaamalla, mutta suurin osa sen hyödyllisistä varoitteluista ja toissijaisista infoista on nyt piilossa.
Jätän tästä huolehtimisen tuonnemmaksi, koska seuraava sukellus tuo lisää huolenaiheita. Koetan päättää seinämäsukelluksen ampumalla turvapoijun pintaan, mutta päädynkin singahtamaan poijun mukana itse pintaan suoraan 10m syvyydestä. Hups. Kadotan Kaisan, joka ei järkevänä ihmisenä koeta seurata minua, ja huomaan ajautuneeni riutan päälle, veteen joka on korkeintaan metrin syvää. Kumivene poimii minut siitä kyytiin, mutta mitenkään helppoa se ei ole.
Mokailuputki antaa ihan riittävästi ajattelemisen aihetta iltapäiväksi. Gauge-tilassa oleva tietokoneeni on herttaisen piittaamaton pikanousuni turvallisuusvaikutuksista, joten teen vanhanaikaisia taulukkolaskuja ja arvelen, ettei minulla kovin pahaa typpikertymää ole. Sittenkin päivän kolmannen sukelluksen vietän veneessä kirjan ääressä.
Vasta yösukellukselle lähden mukaan. Alussa orientaatio ja parikommunikaatio ovat hankalia, ja veden suhteellinen sameus haittaa hieman maisemista nauttimista. Lopulta kuitenkin löydän pimeydestä onnellisen paikkani ja katselen huvittuneena yökalojen vilistämistä pitkin riuttaa.
Kotona käynnistyy presidentinvaalin tuloslaskenta, ja illallisen jälkeen venekuntamme syventyy seuraamaan suosituimmuuskilpailua verkkoyhteyden kautta. Haaviston selviäminen toiselle kierrokselle johtaa vihervasemmistolaisen heimoni keskuudessa hurraahuutoihin ja kaljojen korkkaamiseen.
Maanantai, 23.1. 2012
Päivän nisäkäs: Delfiini, kirmaamassa parvina veneen ympärillä
Mukavuusalueeseeni kuuluu, että lomallakin suoritetaan. Niinpä olen Kaisan kanssa ottanut tälle retkelle tavoitteeksi syväsukelluskurssin suorittamisen. Tavoitteemme on kasvattaa sallittuja sukellussyvyyksiämme kolmestakympistä 40 metriin. Tänään lähdemme suoraan vuoteesta ensimmäiselle kurssisukelluksellemme, jonka tarkoitus on vaan mitata toimintaamme syvällä.
Porrasmaista riuttaa pitkin laskeudumme 30 metriin. En muista aiemmin kohdanneeni pahoja typpinarkoosikokemuksia, mutta nyt sellainen hiipii kimppuuni. Typpinarkoosin pitäisi saada aikaan hilpeä nousuhumala, mutta kontrollifriikki tajuaa tietysti, että suorituskyky ei ole nyt täysillä, mikä johtaa puolestaan tästä huolestumiseen ja vain pahentaa sekavuutta. En sentään panikoi ja jopa ilman kulutus veden alla on hyväksyttävä. Usko sukellusosaamiseen alkaa vähitellen palailla.
Noustessamme ylös aurinko on noussut. Olemme Shaab Sheerin riutalla, 26° 39' pohjoista leveyttä ja lähellä matkamme eteläpäätä. Ilma ja vesi ovat hyvin lämpimiä. Aamupäiväsukellus tehdään jo viime vuonna näkemälleni Salem Express -matkustajalautan hylylle. Sukellusurallani tulee vastaan jälleen uusi kokemus, kun pieni ryhmämme viedään sisään autokannelle.
Kuvailisin mielelläni näkymiä ja fiiliksiä uponneen lautan sisällä, mutta jälkeenpäin tajuan fiilistelyn sijaan keskittyneeni pelkkään suorittamiseen. Viimeksi täällä ollessani majesteettiset näkymät hämmensivät minua täysin, nyt ylikompensoin ja kiinnitän kaiken huomioni sukellukseni tekniseen puoleen. Varon koskettamasta mihinkään, tarkkailen nostettani ja teen muita kliiniisiä asioita. Vasta lounaalla kuullessani muiden laivalla käyneiden kokemuksia käsitän missanneeni jotain olennaista.
Ehkä ylivarovainen ja analyyttinen suhtautumiseni tekee minusta jonain päivänä hyvän sukeltajan. Sitä ennen kuitenkin tunnen kateutta vasta-alkajiin, jotka viedään jo AOWD-kurssillaan sisään laivaan ja jotka sen seurauksena mm. kohtaavat myrkyllisen leijonakalan kapeassa käytävässä. Kai tätä kuitenkin tehdään elämysten eikä sukellustietokoneen ruudun tuijottamisen vuoksi?
Tavoitteeni iltapäivän retkellä Middle Reefille onkin rentoutua ja nauttia menosta. Alun säätämisen jälkeen huomaan hyppääväni ryhmän kanssa kumiveneestä kaukana aluksesta, ja löydän itseni keskellä hajanaista koralliriuttaa jonka läpi virta meitä kuljettaa. Sukelluksesta tulee maratoni; vietämme yli 65 minuuttia virrassa. Loppua kohti kädet alkavat olla hieman viileitä ja koralleistakin vallitseva ajatus on "johan tämä kaalimaa on nähty".
Illalla alkavat syväsukelluskurssin teoriaosuudet. Ne ovat hieman pelottavia. Perusteellinen oppaamme Juha kertoo meille hurjia tarinoita syvien vesien riskeistä ja painetaudin välttämisestä. Aivan kuin 40 metriin laskeutuminen ja siellä juuri oikean ajan viettäminen ei itsessään olisi riittävän karmivaa, kolmen hengen kurssimme on tehtävä itsenäisesti sukellussuunnitelma jota toteutamme, sekä suoritettava syvyyksissä simppeleitä matemaattisia tehtäviä.
Nukkumaan mennään hieman hermostuneissa merkeissä. Uni tulee hitaasti.
Tiistai 24.1. 2012
Päivän päihde: Typpi
40 metriin! Meidät pudotetaan kumiveneestä riutan kupeeseen, ja alas tyhjyyteen katoavan seinän vieressä laskeudumme 5 ilmakehän paineeseen.
Tässä syvyydessä kaloja ei juurikaan näy ja valo on heikkoa ja etäistä. Kaikki on sinistä ja vihreää. Hengitys kuulostaa valtavan raskaalta. Olo on hieman typpinarkoosista hidas, mutta sentään järki ei lähde laukkaamaan täysille unilogiikkapoluille.
Ilmaa kuluu syvällä 5 kertaa nopeammin kuin pinnalla, ja typpeä kertyy elimistöön nopeasti. Pitkiä aikoja ei täällä voi viettää. Juha heittää eteeni ala-astetasoisen laskutehtävän jota en saa tehtyä oikein. Ei ihme, samalla pitää koettaa lukea mittareita, vahtia syvyyttä ja nostetta ja pitää silmällä sukellusparia.
Vain viiden minuutin jälkeen lähdemme nousemaan. Syväpysähdys 30 metrissä, siitä tasaisesti ylemmäs. Valo palaa maailmaan ja riutta vieressä alkaa tuntua taas elävämmältä. Kun on aika päättää sukellus, on Kaisan vuoro ampua poiju. Tulokset ovat suunnilleen samanlaista slapstickia kuin omat kokeiluni pari päivää aiemmin. Silti kumivene osaa käydä poimimassa meidät riutan kupeesta.
Huolimatta sähläyksestä minulle on jäänyt tästä sukelluksesta voitonriemuinen maku. 40 metriä on lopulta paljon mutkattomampi kokemus kuin olen pelännyt. Aamiaisen jälkeen seuraava sukellus on taitojen kertausta 25 metrissä. Poijujen ampuminen on yhä vaikeaa. Iltapäivästä meidän on alunperin tarkoitus jatkaa poijutaitojen harjoitusta kymmenessä metrissä, mutta yllättäen kimppuumme käykin voimakas virta, jossa poijujen kanssa säätäminen olisi tyhmää. Olen vähentänyt painotustani ja kokeilen sukeltaa äärimmäisen kevyillä räpylöillä. Tulokset ovat huvittavia, mutta eivät kokonaan huonoja. Löydän sisäisen kalani luoviessani pinnanalaisessa virtauksessa, ja hengitän rauhallisesti.
Auringon laskettua on yösukelluksen pohtimisen aika. Minun ja Kaisan tiimiin päätyy kolmanneksi laivan ainoa sukeltaja, joka on vielä meitäkin taitamattomampi. Tietysti hukkaamme hänet ennen pohjan saavuttamista. Hienoisia paniikin hetkiä koetaan. Opetuksemme mukaan keskeytämme sukelluksen ja nousemme pintaan. Sentään hän ei ole kadonnut riutan pohjamutiin vaan paineentasauspulmat ovat pakottaneet hänet jäämään pintaan. Joka tapauksessa yösukellus jää tältä kerralta.
Keskiviikko, 25.1. 2012
Päivän jälkiruoka: Eeppinen kakku, varmaan 2 neliön kokoinen
Vaikka minulla on ollut veneellä mukana lukemista, kirjoitettavaa ja elokuvia, ei mitään niistä ole loman aikana ehtinyt katsoa. Jos korvat eivät hajoa tai vatsatauti ei iske, ei safarilla oikeasti ehdi tehdä mitään muuta kuin sukeltaa ja syödä. Päiväohjelma on herääminen, sukellus, aamiainen, tovi lokien päivitystä tai varustehuoltoa, sukellus, lounas, päiväunet, sukellus, varustehuoltoa, yösukellus, illallinen. Illallisen jälkeen monet jäävät vielä hengaamaan olohuoneeseen juomaan olutta tai puhumaan levottomia (joskin itse olen melkein joka ilta ollut ruuan jälkeen liian kaput tekemään mitään muuta kuin painumaan pehkuihin). Ruoka on järjestään erinomaista, ja venettä pyörittävät egyptiläiset riittävän palvelualttiita aiheuttaakseen suorastaan kolonialistisia syyllisyydentuntoja.
Alunperin tämän aamun ensimmäisen sukelluksen on ollut tarkoitus olla syväsukelluskurssimme lopetus, ja tätä varten olemme eilisiltana tehneet suunnitelmankin. Kuitenkaan mikään sukellussuunnitelma ei selviä kosketuksesta todellisuuden kanssa, ja opettajamme joutuukin säätämään diplomaattisia syväsukelluskouluttamisen asemasta. Niinpä herättyämme päädymme virtapulahdukselle autioon korallitarhaan. Otan tämän dyykin lähinnä nosteenhallintaharjoitteluna.
Vasta toinen sukellus vie meidät takaisin kurssimme pariin ja syviin vesiin. Seuraa ainakin omassa kokemusmaailmassani safarin hienoin sukellus. Ensin laskeudumme syvään siniseen jossa nautimme autiosta maailmasta hetken, ja sen jälkeen nousemme elämää kuhisevalle Erg Abu Ramadan riutalle. Pienten kalojen ja värikkäiden korallien joukossa potkimme typet pois elimistöstämme ja nautimme vedenpinnan läpi suodattuvasta auringonvalosta. Lopuksi harjoittelemme hätädekompressiopysähdystä veneen perästä roikkuvaa ilmapulloa käyttämällä. Mikään ei mene pieleen.
Sitten olemme veneessä, syväsukelluskurssi menestyksekkäästi suoritettuna. Jäljellä ei ole enää kuin valokuvien ottaminen lupakorttiin sekä iltapäivän leppoisa sukellus Hurghadan lähellä sijaitsevalla levinneellä riutalla. Käytännössä vietämme tunnin leijaillen meditatiivisen hitaasti hiekan ja korallien päällä ja katselemme vinkeän näköisiä kaloja. Joitakin jopa tunnistan.
Safarin viimeisen täyden päivän kunniaksi illallinen on jonkinlainen tapahtuma. Vuosi sitten Egyptissä käynnistyi kansannousu, ja paikallisoppaidemme puheenvuoroissa tätä ei unohdeta.
Torstai, 26.1. 2012
Päivän kehu: "Very beautiful nose and good teeth" todettiin eräälle ryhmämme naisista. Ei niin että olisin ollut eri mieltä.
Ennen lentämistä on syytä pitää 24 tunnin tauko sukeltamisesta. Niinpä retkemme viimeinen päivä sisältää vain kaksi sukellusta. Molemmat ovat pitkiä ja matalia retkiä, ja etenkin jälkimmäisen lopussa sukeltajien hysterian taso alkaa olla melko voimakas. Suunnilleen koko safariretkikunta on yhtä aikaa paikalla veneen alla, ihmiset huijaavat muita hinaamaan itseään ja koettavat saada toisiaan nauramaan niin että maskit täyttyvät vedellä.
Sitten Afrodite suuntaa takaisin Hurghadan satamaan. Varusteiden pesemisen ja kuivailemisen jälkeen siirrymme kovalle maalle ja lähdemme haahuilemaan Sakkalan alueelle.
Huomattavasti hiljaisempaa kaupungissa on kuin viime vuonna tähän aikaan. Ravintolat näyttävät tyhjiltä ja niiden sisäänheittäjät katselevat meitä kaihoisasti, pääkadun kauppiaskunta on vähentynyt. Hurghada elää turismista ja Egyptin levottomuukisen jälkeen tuntuu siltä, että suuri osa turisteista karttaa maata.
Polttelemme vesipiippua, juomme olutta ja hedelmäpirtelöitä. Jumitamme pitkään kreikkalaisessa ulkoilmakahvilassa, jonka juomat ovat hyviä ja tuolit mukavia, mutta viihtyisyyttä varjostaa kaiuttimista nonstoppina kaikuva Suomi-iskelmäkavalkadi. Lopulta pahoinvointi ajaa meidät vaihtamaan juottolaa. Jotkut tekevät ostoksia ja tinkivät, minä pysyn tällä kertaa kaukana aktiviteetista. En ole vaihtanut edes rahaa Egyptin puntiin. Kauppojen ekonomian stimuloinnin asemasta annan isot juomarahat laivamiehistölle. Käsittääkseni he saavat palkkaa tuskin lainkaan ja elävät lähinnä tipeillä, ja viikon ajan he ovat tehneet oikeasti kaikki raskaat rutiinihommat niin että rikkaiden turistien ei ole tarvinnut kuin sukeltaa. Sittenkin, vaikka jokainen kahdestakymmenestä safarille osallistujasta antaisi suositellun 30 euron tipin, ei 10 (?) hengen miehistölle jää siitä kuin 60 euroa per pää. Ei mitään ruhtinaallista ansiota viikon kovasta työstä, joskin majoitus ja hyvät ruuat kuuluivat heillekin hintaan.
Suuri osa joukostamme lähtee vielä hurjaan yöelämään. Minuun moinen ei vetoa, jään sen sijaan hyttiin lukemaan. Vielä tämän yön vietämme laivalla, huomenna sitten lähdemme kotia kohti.
Perjantai, 27.1. 2012
Päivän pohdinta: Aavikko on metkan näköinen ympäristö. Voisi olla joskus hauskaa matkustaa sinne.
Toinen paikallisista sukellusoppaistamme, Magdi, on muslimi, ja on päivittäin rukoillut Mekkaa kohti laivan hiljaisissa sopissa. Toinen, Ramy, ilmeisestikään ei, tai ainakin hän on eilisiltana vetänyt viinaa kuin kristitty ja potee tänä aamuna kauheaa krapulaa. Useimmat safarilaiset ovat edellisen juhlinnankin jälkeen edes jonkinlaisessa toimintakunnossa. Ei sinänsä ihme, että sukelluspäivän jälkeen jo kahdellakin kaljalla saa aikaan aika hyvän kännin, tai näin isot pojat minulle kertovat.
Sukeltaa ei enää jaksaisi, joten on ihan hyvä lähteä kotiin. Siirtyminen veneeltä kotiin Katajanokalle vie yhdeksän tuntia bussia, lentokenttäjonoa, lentokonetta ja taksia. Air Finlandin lomaltapaluulento on kamala kokemus.
Viikonloppu, 28.-29.1. 2012
Ajankohdan video: Tällaista oli meno Egyptissä
Ansaitun levon asemasta lähdinkin viikonlopuksi Turkuun Antin järjestämiin post-apokalyptisiin bileisiin. Bileissä ja niiden ympäristössä näin suurta joukkoa tuttuja. Biletys itsessään oli vähän hankalaa, koska olin edelleen venerytmissä ja olin lauantaiaamuna herännyt ennen seitsemää; niinpä väsähdin jo ennen puoltayötä. Tämä oli kyllä harmi, koska meno post-apokalyptiseksi baariksi lavastetussa Antin pienessä kämpässä oli hulvatonta ja selvästi vielä jatkumassa pitkään.
Sunnuntaikin kului Turussa koomatessa. Toisin kuin Helsingissä, Turussa on tuskin lainkaan lunta, mutta raa'alla tavalla kylmä ilma korvasi sen kevyesti. Kyllä Egyptissä oli paremmin.
Maanantai, 30.1. 2012
Päivän talvisuus: Älytön kylmyys on ryöminyt Turusta Helsinkiinkin.
Venerytmistä oli sentään se hyöty, että pääsin töihin aikaisin. Suuresti inspiraatiota työntekoon ei kyllä ollut: olin vilkaissut työsähköpostejani viikonlopun aikana, ja havainnut parin tympeän asian hajonneen lomani aikana. Olisivat voineet nekin pysyä ehjinä, nyt museolla odotti kasa poikittaisia bittejä ja hiiltyneitä käyttäjiä jotka eivät olleet viikkoon saaneet ylläpitäjää kiinni. Sijaisuusjärjestely, mikä se on?
Lopulta päivä oli kuitenkin aika kiintoisa ja hommista sai hyvin kiinni. Kotiin lähtiessäni poikkesin kirjakaupassa ostamassa scifiä inspiraation lähteeksi. Greg Eganin Incandescence olikin kovinta scifiä hetkeen ja tuntui siltä, että sen lukeminen ilman että tarkisti hahmojen laskelmia ruutupaperilla tai liitutaululla oli jotenkin väärin.
Maanantai, 31.1. 2012
Päivän paati-paati: Voittajien bileet
Olin ainoa ihminen työhuoneessani, ja ehkä tästä johtuen työtehoni oli todella korkea koko päivän. Työrauha on merkillinen juttu: työhuonettani jakavat ihmiset ovat hyvin käyttäytyviä eriömuurahaisia ja sittenkin tajuan, että jotenkin heidän läsnäolonsa selkäni takana häiritsee minua. Huoneessa tapahtuu asioita, jotka eivät suoraan kosketa minua, mutta jotka kuitenkin tunkeutuvat tietoisen ajatteluni rajoille. Kuulokkeidenkaan käyttäminen ei auta, se tuntuu jotenkin liian eristävältä.
Olin ajatellut kirjoittavani peliä sukellusten välissä Egyptissä, mutta eihän minulla siellä hetkeäkään tyhjää aikaa ollut. Niinpä tartuin huomisen pelin detaljeihin vasta tänään. Inspiraatio oli piilossa jossakin, joten ajoin takaa yksityiskohtia. Mitään nerokasta ei löytynyt, huomenna pitää selvästi vielä jatkaa.
