Joulukuu 2010: Palelemista
Keskiviikko, 1.12. 2010
Päivän tila: Loman tarpeessa oleva.
Joulukuun työtahti alkoi ryöminnällä. Ratkaisin yhden lopulta hyvin pieneksi osoittautuneen pulman ja hoitelin muutamia pikkuseikkoja, mutta muuten päivä oli vähän koomainen. Kiipeilyssä jatkui edelleen huono linja. Näköjään heti kun pyöräilykausi loppui kuntoni sukelsi pohjamutiin. Ei hyvä. Pyörään pitäisi ehkä heittää talvirenkaat, mutta 20 asteen pakkasella sielu jäätyy heti jos yrittää vähän pyöräillä.
Torstai, 2.12. 2010
Päivän rakentelu: Kompassi. Nyt tutkimusmatkailija löytää takaisin kotiin.
Yöuni jäi lyhyeksi mutta työpäivä oli sentään vähän eilistä aikaansaavampi. Illalla rentouduin Minecraftin parissa.
Kaverien asuttamalla palvelimella Minecraft on suunnattoman hauskaa puuhaa. Vaikka keksin tuhat uutta elementtiä joiden soisin olevan pelissä riittää nykyistenkin parissa puuhaamista. Jos olisin hankkinut tämän vielä Sic Semperin edellisessä vaiheessa, olisin varmaan rakentanut Coventryn tällä teknologialla. Rakentelun lisäksi pelistä löytyi hämmästyttävän aito luolatutkimusosuus: syvällä maan alla oli eksyttävää, hämmentävää ja kaunista. Tietenkin hiippailevat hirviöt vähän sotkivat luolaharrastajan taitoja.
Perjantai, 3.12. 2010
Päivän murhe: Sivistyksen pintasilauksenkin katoaminen
Wikileaks on ajanut paljastuksillaan poliittisen sektorin tavalliset epäillyt uusiin vatenmielisyyden multihuipentumiin. Jos ei jo ennestään uskoisi, että muutamien valtiotoimijoiden puheet ihmisoikeuksista ovat silkkaa teatteria, pohdintojen Wikileaksin keulakuvan suorasta murhaamisesta luulisi vakuuttavan. Minunkin mielestäni joku Sarah Palin toimii minun ja parin kaverini intressejä vastaan, mutta tämä ei varsinaisesti luo minulle oikeutta vaatia häntä murhattavaksi. Ruotsalaisetkin yrittävät vähän enemmän. Oikeasti USA ja Britannia ovat impanneet aivan liikaa omaa propagandaansa ja kuvittelevat, että kansainvälinen oikeus on yhtä kuin mitä tahansa mitä siellä päätetään.
En varsinaisesti kuvittele valtiotason toimijoiden olleen aiemminkaan kovin vakavissaan puhuessaan kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisoikeuksista, mutta tuntuu että viimeisen kymmenen vuoden aikana edes halu teeskennellä sivistynyttä on kadonnut. Washington Postissa kuulutettiin jo elokuussa avoimesti Assangen teloittamista, ilmiselvästi oletuksella että koska hän ei ole USA:n kansalainen, ei kellään koko planeetalla voi olla mitään sanomista tähän.
Koko asian pohtiminen saa minut niin vihaiseksi, että siitä kirjoittaminenkin on vaikeaa. Vältän turhautuneen raivon tästä asiasta pääasiassa, koska Wikileaks tuntuu olevan saamarin aikaansaava ja koska voin helposti lahjoittaa sille rahaa.
Viikonloppu, 4. - 6.12. 2010
Ajankohdan kuva: Jimmy Wales vs. Julian Assange
Lauantaina oli luolaseuran baari-ilta. Yleisömenestysten sarja sen kun jatkui: paikalla oli jälleen hallituisten lisäksi vain yksi ihminen. Sentään kyseessä oli uusi tuttavuus (tai no, olin kyllä tavannut kundin 15 vuotta aiemmin rope- ja scifipiireissä). Baarissa ihmeteltiin Velman uutta SRT-kittiä ja kuultiin kauhutarinoita Norjassa pari vuotta sitten pudonneista suomalaisista kiipeilijöistä.
Sunnuntaina päästiin kokeilemaan SRT-vermeitä. Kokeilupaikaksi päätyi Myllypuron kiipeilyseinä, se kun on yleensä melko autio ja siellä tuntuu voivan tehdä oikeastaan mitä tahansa. Viritimme staattisen köyden seinän huippuun ja koetimme käyttää kalustoa nousemiseen. SRT-roinan päälle pukeminenkin oli jo melkoinen haaste eikä niillä nouseminenkaan ihan älyttömän helposti mennyt. Koulutusta tämän kaluston käytössä selvästi tarvitaan. Onneksi sellaista on luvassa ensi vuoden puolella.
Viikonloppu jatkui maanantaille itsenäisyyspäivän ansiosta. Suurin osa päivästä kului kotona lumen saartamana. Maailman uutiset olivat ärsyttäviä tai tyhmiä, sentään sain vähän pelinkirjoitusta käynnistymään. Illalla kävin pelitarkoituksia varten tarkistamassa Katajanokan tsekkiläisen baarin, joka osoittautui hyvin viihtyisäksi. Tänne voi siirtyä viettämään seuraavan pelikerran jatkoja.
Oli myös huvittava tajuta, että koti oli käytännössä Linnan juhlien vieressä. Ehkä tästä johtuen illan lumimyrskyyn eivät aurausautot päässeet, joten ahkera kansalaispartio raivasi poistuville autoille teitä lumen läpi. Näin saatiin tällekin päivälle jotain liikunnan näköistä.
Tiistai, 7.12. 2010
Päivän sitaatti: Last question being taken at Obama's press conference – and not a single journalist raised WikiLeaks or the US embassy cables. But why ask about the biggest story of the year when you can instead talk inside baseball about Republicans versus Democrats? - Guardian raportoi maailman vapaimmasta maasta.
Virittelin asioita ympäri museon toimipisteitä ja ihailin ulkona olevia lumivuoria. Lumen tuomasta valosta huolimatta olin jatkuvasti väsynyt ja huomasin pohtivani, pitäisikö joulun välipäivät sittenkin lomailla vaikkei ulkomaanmatkaa olekaan tiedossa.
Katsoin kiipeilysisältöisen Eiger Sanction -leffan. Siinä oli aika tyrmäävän hyvää kalliotoimintaa. 70-luvulla leffoja tehtiin oikealla asenteella.
Keskiviikko, 8.12. 2010
Päivän saamattomuus: Pitäisi käydä pankissa. Pitäisi ilmoittaa joululomapäivät. Pitäisi kirjoittaa peliä. Pitäisi sitä ja tätä.
Päivä alkoi taivalluksella Otaniemeen ja jatkui eestaas singahteluna. Selvisin juuri ja juuri töistä ajoissa katsomaan Ito - Seitti -elokuvaa. Se tuntui lähinnä teennäiseltä ja tylsältä, kuin olisi seurannut tosi ikävystyttävän ihmisen avautumista pienistä ongelmistaan. Päähenkilö tietysti oli ex-nyrkkeilijä, joten ehkä suurta syvyyttä ei voinut odottaakaan.
Torstai, 9.12. 2010
Päivän haaste: "Kymmenen vuoden päästä, kun tuo järjestelmä on valmis, tuo testiin parikymmentä satunnaista kuoriaista niin voidaan katsoa kumpi määrittää ne nopeammin ja kustannustehokkaammin, minä vai tietojärjestelmä." - omistautunut ötökkätutkija vastaan Barcode of Life Data Systems
Jotkut työpäivät ovat tylsiä, turhauttavia tai harmittavia. Tämä päivä oli epätyypillisellä tavalla raskas. Sen oikeastaan ainoana sisältönä oli yli 7 tuntia kestänyt seminaari luonnontieteellisten museoiden näytteiden digitoinnista, ja olin itse paikalla huolehtimassa että seminaarin verkko-osallistuminen toimi. Tämä edellytti kaikkien esitysten seuraamista ja skarppiutta.
Ohjelma oli myös hyvin antoisaa. Nyt tiedän DNA-sekvensoinnista paljon aiempaa enemmän ja sain monia nokkelia ajatuksia joita käyttää peleissäni. Pari työhönkin liittyvää oivallusta ja oppituntia tuli. Seminaari vei kuitenkin voimat niin täydellisesti, ettei kiipeilystä sen jälkeen olisi tullut mitään. Päätin suosiolla luovuttaa. Siirryin kotiin lukemaan Dwarf Fortressista. En ole koskaan sitä pelannut enkä välttämättä tahdokaan, mutta siitä lukeminen oli aivan hulvatonta.
Perjantai, 10.12. 2010
Päivän luku: 38
Kansainvälisen ihmisoikeuspäivän kunniaksi täytin vuosia. Mitään kovin erityistä päivään ei kuitenkaan mahtunut: tein töitä, kirjoitin peliä, pelasin hieman Minecraftia. Luin myös uskomattomia tarinoita Dwarf Fortressista. Olen aivan varma että tämä peli ei todellakaan ole minua varten, mutta muiden ihmisten pelikuvauksia on kyllä hupaisaa lukea.
Lauantai, 11.12. 2010
Päivän ällistys: Yleensä bouldereilla greidi jota minun kannattaa yrittää on yhtä alempi kuin köydessä. Ei tänään.
Turun Bouldertehdas osoittautui vallan kelvolliseksi paikaksi kiipiä. Monesti bouldereita vaivaa reittien sekavuus ja älytön epätasaisuus, mutta täällä löytyi greidiä laidasta laitaan ja reitit oli selkeästi merkitty. Ongelma ei kerrankin ollut oikean reitin löytäminen vaan itse kiipeily, kuten pitääkin. Mainio paika.
Olin ajautunut Turkuun Teemun syntymäpäiväkemuja varten. Ravintola Kouluun ilmestyikin iltaseiskasta eteenpäin tuttuja ja tuntemattomia juhlimaan. Istuin enimmäkseen tamperelaisporukassa puhelemassa kiipeilystä, sosiaalisesta mediasta ja muusta maan ja taivaan välillä. Olo oli hieman kuumeinen, mutta koetin olla huomioimatta sitä.
Puoleenyöhön asti jaksoin viettää baarissa. Sen jälkeen yöbusseissa uhkaava kahden tunnin aukko sai minut liikkeelle. Hyppäsin linja-autoon ja torkuin Helsinkiin. Taksijonot olivat helvetilliset, päädyin kävelemään kotiin.
Sunnuntai, 12.12. 2010
Päivän fiilis: Kaukokaipuinen
Hyvin lyhyestä yöunesta ja eilisillan huonon olon jäänteistä huolimatta selviydyin tänään Porvooseen. Siellä ylläpidin kunniakasta perhetraditiota olemalla arvaamaton ja epämääräinen - vain koska satuin olemaan oikeaan aikaan paikalla, tulin antaneeksi Thaimaata kohden suuntaavalle Maikulle plus poikaystävälle joululahjaksi sukelluskurssiapurahan.
Joululahja ei sinänsä ollut huono ajatus, mutta tunnistan vaan itsessäni saman piirteen jota sukulaisissani olen inhonnut: suunnattoman epämääräisyyden ja epäluotettavuuden. Jos satun jostain syystä olemaan paikalla ja satun olemaan hyvällä tuulella jne jne jne, saatan heittää kohtuuttomankin suurelta tuntuvaa rahakasaa kohti ansaitsevaa operaatiota. Yleensä minulta ei saa mitään, ei edes toivotussähköpostia. Ei tällainen arpajaisvoitto varmastikaan ole haitallinen, mutta aivan liian moni sukulaiseni tuntuu olleen sitä mieltä että sellaisia viskomalla voi hyvittää yleisen epämääräisyyden.
Oikeasti olisin ennemmin tällaisissa asioissa vakaa ja ennalta-arvattava enkä mikään wandering damage. Sentään tämä omituinen ahdistuksenaihe oli pieni joskin ärsyttävä.
Porvoo sentään oli ennalta-arvattava. Kaikki sieltä tuntuivat olevan matkustamassa kaukomaille ja heitä kuunnellessa itsellenikin tuli suuri halu hypätä lentokoneeseen ja laskeutua jonnekin jossa olisi aurinkoa, lämpöä, kirkasta vettä ja kauniita kallioita. Kotiin palattuani pakenin ankeaa arkea China Miévillen The City & The City -kirjan pariin. Se oli aivan luonnottoman nokkela ja antoi minulle valtavasti ideoita peleihin.
Maanantai, 13.12. 2010
Päivän etsintä: Tunisialaiset luolaharrastajat
Oman toimen ohella tietotekniikkaa virittelevien tieteentekijöiden kanssa on aina kiinalaisella tavalla kiinnostavaa puuhastella. Tänään vastaan tuli täysin järjen vastaisesti toimiva tietokantaviritys yhdistettynä hallinnolliseen persekätisyyteen. Yhtäkkiä joululoman kaipuu kasvoi melkoisesti. Itsekin sain toki olla toisen ammattialan älyllinen yökastelija päätyessäni kysymään tyhmiä juristilta, mutta edukseni laskettakoon että sentään kysyin enkä vain tehnyt.
Kotona kaukokaipuu jatkoi piirittämistäni. Pohdin mahdollisia reissuja ulkomaille. Lomapäiviä on varastossa runsaasti, tekisi mieli käyttää ne jännittävien asioiden parissa.
Tiistai, 14.12. 2010
Päivän hämärä puuha: Salasanahashin murtaminen
Unissa oli dysfunktionaalista luolatutkintaa OFD:ssä sekä ammuskelua. Ensimmäinen oli oikeasti harmillisempi kokemus: maan alle viemäni porukka alkoi käyttäytyä kuin tollot elokuvahahmot kauhukakarat, hajaantui minne sattuu, heitti kypäränsä pois ja muutenkin toimi luoliin sopimattomalla tavalla.
Valvemaailmassa työpäivä oli ikuisuuden mittainen. Se käynnistyi palavereilla, jatkui kräkkerityökalujen hyödyntämisellä aivan liian helpoksi osoittautuneeseen pulmaan ja päättyi vasta puolenyön aikaan Microsoftin viimeisten turvapäivitysten mentyä paikoilleen. Ehkä pitäisi alkaa luottaa automatiikkaan näiden asentamisessa, tulisi valvottua vähemmän.
Väliajalla sain luettua The City & The Cityn loppuun. Valitettavasti kirjan nerokkaat ideat oli kaikki käytetty ensimmäisen puolikkaan aikana eikä niitä oikein enää riittänyt loppuun saakka. Ei kirja ollut huono loppuakaan kohti, mutta jotenkin tuntui siltä että New Crobuzon -kirjoissa leuat pudottavia ällistyttävyyksiä riitti melkein viimeiselle sivulle. Sittenkin mielisi nähdä kirjan pohjalta tehty livepeli, asetelma melkein huutaa että joku tarpeettoman nokkela tekisi sen.
Keskiviikko, 15.12. 2010
Päivän väärinkäytetty terminologia: Vahva tunnistaminen
Päivä kului palavereissa istuessa. Pitkään venyneen eilisen jälkeen tämä ei ollut kaikkein energisin vaihtoehto. Asiantuntija toiselta yliopiston kolkalta esitteli meille järjestelmäänsä, mutta heti esityksen alussa sortui joko tyhmyyteen tai liioitteluun siinä määrin että jouduin suhtautumaan koko loppuesitykseen epäluuloisesti. Ei yritetä sumuttaa ammattilaisia, sillä tavoin saa ylleen vaan heidän epäilyksensä.
Kotona keksin viimein ratkaisun seuraavassa pelisessiossa vielä vaivanneeseen ongelmaan ja kirjoitin sen nopeasti muistiin. Nyt olin lopulta valmis saattamaan Sic Semperin tokan kauden loppuun. Pelikin olisi sopivasti huomenna.
Torstai, 16.12. 2010
Päivän vieraanvaraisuus: Frankfurtin poliisi hakkaa pari Iron Skyn tuotantotiimin jäsentä sairaalaan
Pelasimme sitten Sic Semperin toisen tuotantokauden viimeisen jakson. Se oli melkoinen curb stomp battle; hightech-armeija laskeutui suunnilleen pronssikautisen yhteisön päälle ja otti komennon. Meno oli tylyä mutta ehkä vähemmän täyskatastrofaalista kuin oli odotettu ja kolme kylän johtohahmoa jopa lopulta pakeni viholliselta.
Pelin jälkeen siirryttiin baariin puimaan kampanjaa. Kolmas esityskausi tulisi olemaan taas täysin erilainen kuin aiemmat ja kehitimme ajatuksia siitä mihin tahtoisimme sen aikana keskittyä. Mieltymykseni synkkiin tarinoihin ja korkeintaan juuri ja juuri onnellisiin loppuihin oli tässäkin kertomuksessa ilmeistä, tosin minun mielestäni pelaajahahmot olivat oikeasti selvinneet voittajina todella vaikeasta tilanteesta. Monet hahmot olivat joutuneet myymään palasia sielustaan päästäkseen näin pitkälle ja epäilemättä sama meno jatkuu edelleen.
Peli jätti onnistuneen olon. Kotiin palattuani en millään jaksanut ryhtyä kirjoittamaan täyttä kuvausta tapahtuneena vaan painuin suoraan pehkuihin. Kello oli kohtuuttomasti. Huomisesta ei välttämättä tulisi mitenkään suunnattoman energinen päivä.
Perjantai, 17.12. 2010
Päivän maisemat: BiomeTerrain Modilla tehtyjä Minecraft-maailmoita
Kooma. Jaksoin olla töissä vähän yli neljä tuntia ennen kotiin suunnistamista. Jokin oli sotkenut ratikkaliikenteen joten oli käveltävä takaisin.
Tarkoitus oli kirjoittaa pelikerran kuvaus tänään, mutta teksti oli jumissa. Sen sijaan virittelin luolaharrastajille omaa Minecraft-palvelinta. Eka kandidaatti ei oikein toiminut joten turvauduin B-suunnitelmaan. Päädyin käyttämään palvelimessa BiomeTerrain Modia, aikeenani kokeilla saisinko aikaan vähän erilaisen pelikokemuksen alkuparametrejä muokkaamalla.
Viikonloppu, 18. - 19.12. 2010
Viikonlopun zen-koan: Joskus eufemismi on vaan eufemismi.
Vihdoinkin jo pari viikkoa ovella kolkutellut tauti hyökkäsi sisään ja kaatoi minut petiin. Koko viikonloppu kului neljän seinän sisällä. Hyviä puolia: ei tarvinnut olla poissa töistä (vielä). Huonoja puolia: ei päässyt kiipeilemään.
Viilailin Minecraft-serveriä ja imuroin Steamista joulupelejäni. Sunnuntaina sain Aleksin kanssa aloitettua Breaking Badin katsomisen. Neljä ensimmäistä jaksoa olivat aika hyvää tavaraa.
Maanantai, 20.12. 2010
Päivän ruoka-aine: Pinaatti. Voisin syödä pinaattiasioita varmaan joka päivä, ja melkeinpä syönkin.
En aivan tervehtynyt maanantaiksi, joten käytin päivän kotona lumen saartamana tietokonepelien parissa. Alpha Protocolissa oli lupausta mutta agenttipelin toimintaosuudet olivat niin epäuskottavia että kiinnostus peliin katosi täysin. Lisäksi taitava superagentti liikkui käytännössä checkpointilta checkpointille ja vaikka se oikeissa kohdissa tarinaa pystyi hyppäämään ja kiipeämään, ei se väärässä kohdassa osannut kävellä edes katolta alas. Tällaista esityksen jäykkyyttä en muista ikinä nähneeni.
Minecraftin betakin tuli. Tuloksena serverini lakkasi toimimasta ja clienttinikin kehhittivät outoja virheitä. Selvästi betatestikuntoista kamaa.
Tiistai, 21.12. 2010
Päivän puujalka: "Mistä me saataisiin perl-koodaaja?" - "Perliinistä?"
Päivä oli lähes katkotonta palaveria aamukymmenestä neljään. Monista tärkeistä asioista tuli kyllä puhuttua, mutta kokemus oli silti vähän puuduttava.
Hoipuin Salmisaareen kiipeilemään. Flunssan jälkeen ei sankaritekoja voinut oikein odottaa, tauti oli vienyt kaikki voimat. Niinpä koetin keskittyä uskaltamiseen ja tasapainoon puskemisen sijasta. Jotenkin selvisin ohitse eräällä 6B:n reitillä minut pysäyttäneestä psykologisesta esteestä, ja lähdin urheasti kapuamaan ylös todella pahan näköistä ja tuntuista 6B+:aa. Pysyin enimmäkseen kaukana käsivoimanegoista koostuvasta mukavuusalueestani ja suoriuduin lopulta suhteellisen hyvin.
Minecraft ei vieläkään toiminut kunnolla. Onneksi en suunnitellut sitä joululomalla pelaavanikaan.
Joulun odotus, 22. - 23.12. 2010
Ajankohdan zen-harjoitus: Aina uuden esineen saadessaan pitää kuvitella se särkyneenä.
Sain työni tehtyä loppuun ja jopa vietyä Joelin joululahjan perille. Vuosiin en ole joululahjoja ostanut, ainakaan lapsille, enkä usko vieläkään oikein osaavani tätä rituaalia. Tätä se vuosien vieraantuminen juhlaperinteistä tekee.
Kyyti Turkuun tuli hautajaisista saapuvalta Minnalta. Päivänvalo katosi täysin ajon aikana ja Mirin luo saapuessani oli jo säkkipimeää. Joulusushia laittamaan oli saapunut tavallisten epäiltyjen lisäksi myös Tonja.
Viisivuotinen sushiperinne on johtanut siihen, että alamme tosiaan olla vähän liian hyviä sushin laittamisessa ja se tapahtuu jo liian mutkattomasti. Normaalisti en tätä vastustaisi, mutta säätäminen ja asioiden vaikeus on yksi tärkeistä asioista joiden vuoksi tätä perinnettä ylläpidetään. Pitänee ensi vuonna keksiä jotain ylimääräisiä vaikeusasteita operaatioon. Kuten tavallista, misokeitto oli taivaallista, sushia tehtiin valtavasti ja jälkiruuat olivat kosmisia. Lahjanvaihtoleikissä sain jääkaapimagneetin ja katsoin voittaneeni.
En yrittänytkään ottaa yöbussia takaisin Helsinkiin vaan päätin uskaltautua aatonaaton pakoliikenteeseen. Seuraavana päivänä ehdittiin pelata Guitar Heron miljoonatta osaa. Laulukielto, joka minulle oli langetettu tulkittuani voimakkaasti Painkilleriä edellisjouluna, oli päättynyt ja niinpä sain laulaa Blue Öyster Cultia ja Kissiä.
Yllättäen sain paluujunasta jopa istumapaikan. Helsingissä odotti seikkailuja älyttömässä pakkasessa kun Kaisa oli päättänyt hankkia tänään itselleen uuden koneen. Tämä onnistui epäilyttävän vaivattomasti. Ei joulushoppailun aatonaattona kuuluisi olla näin mutkatonta.
Joulu, 24. - 25.12. 2010
Ajankohdan antisankari: Alex Mercer, kävelevä syöpä
Helsingin kaveripiiriä oli kerääntynyt viettämään yhteistä jouluaattoa, mutta asiaa punnittuani tulin siihen tulokseen että viettäisin jouluni ennemmin yksin. Olin jo Turussa saanut annoksen sosiaalisuutta. Ajan viettäminen paikassa, jossa ainoat tekemiset ovat seurassa hengaaminen ja syöminen, ja josta pois pääseminen on vaikeaa jos ahdistus iskee ei muutenkaan viehättänyt. Olen huono vaan olemaan ja yhtä huono vaan nauttimaan ruuasta.
Pelasin kankaalta tietokonepelejä. Mass Effect 2 harmitti. Hyvääkin siinä oli: dialogia oli ykkösosasta parannettu elokuvallisemmalla kuvien asettelulla. Enää ei tarvinnut käyttää puolta tuntia seuraamalla pelkkää puhuvia päitä, vaan keskustelujen aikana hahmot olivat eloisia ja liikkuivat paljon. Lisäksi mukaan tulleet "jollet jo lakkaa höpöttämästä, saat turpaasi" -optiot sopivat pelaamalleni kiukkupussille oikein hyvin.
Muuten peliä oli virtaviivaistettu, mikä tuntui tarkoittavan että siitä oli tehty hohhoijaa-tasoinen räiskintä. Ei oikeasti näin. Ekassa osassa oli ollut mukavasti vaihtelevuutta, tässä kaikki varianssi tuntui olevan dialogissa. Hennonpuoleinen teknikkohahmoni tahtoi olla ensimmäisenä tiimistä selällään heti kun taistelu kävi vaikeaksi, mikä tietysti toi välittömän game overin. Lahdattavien otusten määrä alkoi oikeasti häiritä, vastapuoli kun ei tässä ollut koneälyjä tai massamielen osia vaan tavallisia tyyppejä. Eikä tappamista voinut mitenkään kiertää. Ole siinä nyt stten galaksin sankari kun sotaa julistamatta nitistät sata tyyppiä ennen aamiaista. Ei tällaista dissonanssia kestä.
Prototype sen sijaan pudotti teeskentelyn. Siinä pääsi tai joutui pelaamaan aivan oikeaa hirviötä, tyyppiä joka söi ihmisiä elääkseen ja oli vieläpä melkoinen kusipää. Se ei hetkeksikään väittänyt olevansa mitään muuta kuin läpeensä kamala tarina hirveistä ihmisistä, kuin videopelinä toteutettu Warren Ellisin sarjakuva. Mutta parannuksena näihin sarjakuviin. Prototypeä ei oltu tippaakaan pehmennetty huumorilla ja vaikka siinä(kään) ei ollut minkäänlaista moraalijärjestelmää, se sentään kertoi sinulle jatkuvasti montako vastapuolen sotilasta, viatonta sivullista ja hirviötä olit ottanut hengiltä.
Yhdistettynä joustavaan rakenteeseen ja ennennäkemättömän isoihin efekteihin Prototype todella toimi. Toisin kuin Mass Effect, se oli kokemus joka imi minut mukaansa, ei karkoittanut jatkuvalla tarinan ja pelimekaniikan ristiriidalla. Siinä oli helppoa voittaa ja tuhota kaikki, mutta vaikea pysyä millään tavoin inhimillisenä niin tehdessään.
Tapaninpäivä, 26.12. 2010
Päivän tarina: Hyperbole and a Halfin joulusatu
Siirryin vihdoin pelinkirjoittamisen pariin. Sic Semperin kolmoskausi näyttää vaativan täysin erilaista otetta pelimateriaalin tuottamiseen kuin kaksi aiempaa: suuria linjoja on pohdittava enemmän, ja vallattoman NPC-katraan mahdollisuudet sotkea asioita on paljon aiempaa suurempi. Oikeasti tätä peliä pitäisi vetää vähintään 20 pelaajalle jotta saisin kaiken kiinnostavan käsiteltyä. Ehkä jos taivaalta putoaa takapihalle kultainen meteoriitti voisin sen turvin siirtyä täysipäiväiseksi pelinjohtajaksi.
Tietokonepelit olivat toimineet hyvin luovien akkujen lataajina. Sain laadittua paljon uutta materiaalia ja jonkinlaisen perusidean seuraavan pelin sisällöstä. Esityskauden ensimmäisen ison juonen ovat antaneet pelaajat, toinen periytyy tokan kauden päätösjakson tapahtumista, loput tulevatkin sitten täysin yllättävistä suunnista.
Maanantai, 27.12. 2010
Päivän vaikea geografinen alue: Filippiinit. Juuri kun aloin vähän niin kuin tajuta Indonesiaa.
Ulkoilma ei houkutellut poistumaan neljän seinän sisältä, joten jatkoin kirjoittamista, piirtämistä ja Prototypeä. Kaikki kolme sujuivat varsin hyvin. Piirtämisessä täytyy tosin kohta taas uskaltautua mukavuusalueen ulkopuolelle, ja koska olen palannut hieman realistisempaan tyyliin, tämä karmii.
Tiistai, 28.12. 2010
Päivän toistuva valitus: Verkkoviestinnän vaikeus
Joitain kuukausia sitten olin löytänyt ihmeellisestä internetistä mainion keskustelupalstan tietokonepeleistä. Se edusti aika lailla omaa suhtautumistani - ts. pelit voisivat olla paljon enemmän, ilman että niiden tarvitsisi mitenkään lakata olemasta viihdyttäviä. Palsta oli juuri perustettu ja sen perustaja oli pitkään blogittanut viisaita. Jo heti sen löytäessäni huomasin hyväksyneeni ajatuksen, että kauan ei kestäisi ennenkuin verkkokeskustelun ensimmäinen perussääntö pilaisi paikan.
Näinhän tietysti viimein kävikin, enkä voinut kuin murheellisena seurata kommunikaatiovaikeuksien johtavan pointtien katoamiseen, kiukutteluun, riitelyyn ja ihmisten lähtemiseen ovet paukkuen. Verkossa on aivan liian helppoa viestiä todella huonosti, ja kun joku alkaa tahallaan tai vahingossa tehdä niin, mikä tahansa yritys puuttua siihen muuten kuin ylläpitovaltuuksilla ainoastaan ruokki ongelmaa. Siinä vaiheessa kun keskustelusäikeet puivat lähinnä osallistujien keskustelukulttuuria on signaali kauan sitten jäänyt kohinan jalkoihin.
Mieli tekisi pitää yhtä ärsyttävää tyyppiä syyllisenä kaikkeen, mutta en tiedä olisiko sekään reilua. Luulen että useimmat meistä eivät oikeastaan osaa viestiä verkossa. Minä en ainakaan koe osaavani. Niin omituiselta kuin tämä kuulostaakin, tuntuu että maailma tarvitsisi aika nivaskan sosiaalisen median ammattilaisia - oikeita ammattilaisia, jotka osaavat kommunikoida ja osaavat pitää huolta siitä että muut heidän ympärillään myös leikkivät siististi.
Elämäni ei ollut pelkästään verkossa. Käväisin myös Taikan, Jukan ja Joelin luona pelaamassa erän Arkham Horroria. Paikalle pääseminen oli vaikeaa VR:n talviyhteensopimattomuuden takia, poispääseminen oli tuskallista matkustajille äksyilevän bussikuskin takia, mutta sentään vaikeasti lausuttava suuri muinainen saatiin nitistettyä.
Keskiviikko, 29.12. 2010
Päivän pohdiskelu tilastoa varten: Työajan keskimääräinen jakautuminen eri tehtäväalueiden kesken. IT-benchmarking oli kyllä vielä paljon tuskallisempaa tietohallinnon puolella kuin laitoksella.
Pakkasessa seisoskelu oli pilannut sormien ihon ja yöuni jäi aivan liian lyhyeksi. Vuoden töiden lopettelemiseen ei olisi tosiaankaan tarvittu kolmea työpäivää, ehkä nämäkin olisi kannattanut lomailla. Selvittyäni työnteosta ohjelmassa oli Left 4 Dead 2:n pelaamista, ekaa kertaa koskaan. Peli antoi meille rumasti turpiin ja äänikommunikaatio ei toiminut. Näillä asioilla saattoi olla jotain yhteyttä keskenään.
Muissa uutisissa, olen selvästi ollut todella kiltti lapsi viime aikoina, koska kaksi viimeisintä kirjaansa China Miéville on kirjoittanut suoraan minulle. Ensin The City & The City, joka kertoi kaupunkipelaamisesta ja aiempaan Kult-kampanjaani sopineista jutuista, ja nyt juuri aloittamani Kraken, joka lähtee liikkeelle luonnontieteellisestä museosta ja liukuu siitä suoraan turkulaisten larp-kampanjoiden maailmaan. Pystyin melkeinpä nimeämään kirjan hahmojen pelaajat dialogin ja toiminnan perusteella.
Torstai, 30.12. 2010
Päivän sitaatti: "The ability to ask questions could be the crucial cognitive threshold between human and ape mental abilities." - Joseph Jordania
Unet sisälsivät määräyksen astua palvelukseen Japanin laivastossa (liikaa Sic Semperiä), Kioton ja Oulun grostopologisen päällekkäisyyden (liikaa The City & The Cityä), yrityksiä sukeltaa (liikaa haaveilua kaukomaista) sekä älyttömästi lunta (liikaa tosielämää). Valvemaailmassa oli pimeää, kylmää ja talvista.
Ajatus tammikuusta ei varsinaisesti täyttänyt minua onnella. Niinpä varasin paikan sukellusretkeltä Egyptiin ensi kuun puolivälissä. Sukeltamiseen liittyvä aikaansaavuus ja tuuri ovat olleet aivan surkeita viime aikoina, katsotaan josko ulkomaan ottaminen mukaan yhtälöön korjaisi asioita. Ainakaan minkään pikkuseikan ei pitäisi riittää perumaan koko operaatiota.
Perjantai, 31.12. 2010
Päivän fiilis: Synkkä ilman oikeasti hyvää syytä
Vuoden viimeinen päivä töissä oli aika turha kokemus. On hyvä että minut vakinaistettiin, koska valmiiksi en kyllä asioita vuoden 2010 aikana saanut. Ei niin että tämä olisi ollut pelkästään minusta kiinni: yliopiston tietotekniikkapalvelut olivat omien projektiensa kanssa myös melkoisesti jäljessä.
Uudenvuodenviettokin meni vaisun puoleisesti, tosin Siljan ja Aleksin väsäämä pizza oli erinomaista. Hengasimme Katajanokalla josta näki hyvin kaupungin ilotulitukset. Vastustuksestani huolimatta vuosi 2011 käynnistyi. Scifissä ollaan.
