Elokuu 2010: Lonkeroita
Sunnuntai, 1.8. 2010
Päivän web-sarjakuva: Rusty and Co. - kolme klassista AD&D-monsteria perustaa seikkailijaryhmän. Eat axe!
Lämpötilan pudottua inhimillisiin kahdenkymmenen asteen tuntumiin oli mahdollista käydä kiipeilemässä ulkona. Köysien kanssa säätämiseen ei oikein kärsivällisyyttä ollut joten kiipeilykohteeksi päätyi Meilahden boulderi. Boulderointi oli aivan yllättävän makeeta. Aivan kuin luolissa soolottaminen olisi opettanut paremmaksi matalalla tapahtuvassa varmistamattomassa kiipeilyssä.
Kiipeilyn ohella tuli pyöräiltyä ja uitua. Aika liikunnallisen päivän jälkeen oli hyvä valua Mascotiin koomaamaan. Olohuonehenkinen baari tuntui tosiaan kodin jatkeelta, varsinkin kun siellä puhuttiin minulle niinkin rakkaista aiheista kuin roolipeleistä ja mustista aukoista.
Maanantai, 2.8. 2010
Päivän päänraavinta: Miten ihmeessä näiden Windows-varmenteiden kanssa oikein pitäisi toimia? Joskus tämänkin osasin, mutta loma pyyhki traumat pois muistista.
Naapurin rakennustyömaa herätti minut täsmälleen seitsemältä. Olin töissä kahdeksalta, ja kuten olin odottanutkin, olin unohtanut kaiken mikä liittyi työasioihin. Onneksi kauheaa kiirettä tai kriisiä ei heti ollut, koska yksinkertaisissa ei-kriittisissäkin asioissa oli yllättävän paljon tekemistä.
Innokas pyöräily pitkin kaupunkia jatkui. Illalla normaali työrytmi muistutti taas itsestään, kun sen sijaan että olisin viettänyt mukavaa ja rentoa iltaa pääsin heittämään paikalleen ohi aikataulun julkaistuja Microsoftin turvapäivityksiä. Duuni pitää huolta siitä ettei elämässä tule tylsää.
Tiistai, 3.8. 2010
Päivän hirveä elokuva: The Core
Strategiapalaverin myötä pieni byrokraatti minussa palasi myös kesälomalta. Muutoin päivä oli edelleen lomalla ilmenneiden asioiden keräilyä ja niiden haltuunottamista.
Pelinkirjoituksessa törmäsin taas vaihteeksi luovaan blokkiin. Sellaista nämä puolentoista kuukauden tauot kampanjassa aiheuttavat. Jos en pelauta säännöllisesti vähintään joka toinen viikko, hukkaan täysin momenttini ja saan tapella päästäkseni takaisin uraan. Sama taitaa päteä myös kiipeilyyn, paitsi että kiipeiltävä olisi vähintään kahdesti viikossa.
Keskiviikko, 4.8. 2010
Päivän ärsytys: Windowsin komentorivityökalut. Ihan hyvä että klikkaa-ja-kuolaa -käyttöliittymän taiteeksi asti kehittäneessä järjestelmässäkin palvelinylläpidon perustoimintoja pitää tehdä obskuureilla näpyteltävillä komennoilla. Ei onnistunut edes lämmittämään unix-ylläpitäjän sielua.
Töissä oli poikkeuksellisen tehokas päivä. Sain ratkottua yhden rasittavan ongelman ja rakennettua palvelinkatraamme ympärille hieman lisää turvaverkkoa vikojen varalta. Kun olin verkkoni kutonut jäin miettimään mikä olisi paras tapa dokumentoida se. Olisi varmaan tarpeen huolehtia, että myös tulevaisuudessa käyttöönotettavat palvelimet saavat samat turvaviritykset.
Ahkeruus työssä tuntui vain pelinkirjoittamisen pakoilemiselta koska kotona pelinjohtajan blokki istui edelleen luovuustuolissani. Kun mikään muu ei auttanut, lähestyin sitä taas eksoottisesta suunnasta ja nujersin sen. Oudot kerronnalliset kikat pelastavat jälleen tyhjäpäisen kertojan.
Torstai, 5.8. 2010
Päivän pelisitaatti: "I have become the enemy."
Pääsin taas pelauttamaan Sic Semperiä. Pitkä tauko oli vienyt itsevarmuutta ja ennakkokäsitykseni pelistä olivat synkät, mutta onneksi ne olivat virheelliset. Sisältököyhän pelin asemasta saatiinkin melko intensiivinen tarina vallan vaikutuksesta idealistisimpiinkin johtajiin. Lisäksi pelin alkuun virittelemäni tv-sarjahenkinen "Previously on Sic Semper" -segmentti toimi mainiosti palautuksena pelimaailmaan. (Huono versio segmentistä löytyy täältä; tuo jotenkin sotki kuvien vaihdot niin että fiilis on älyttömän kömpeö. Täysipitkää versiota en oikein tähän voi linkittää; se löytyy peliwikin kautta jos todella kiinnostaa.)
Eilen melkein vitsinä heittämäni kommentti kerronnallisten kikkojen käyttämisestä luovan blokin nujertamiseen tuntui pitävän hyvin paikkansa. Oivalsin että sekä tässä että edellisessä kampanjassani, joka kerta kun törmäsin seinään tarinallisella tai muuten klassisen roolipelisisällöllisellä rintamalla, pääsin vaivattomammin siitä läpi tekemällä jotain täysin normaalien ideoideni ulkopuolella. Empiressä piirsin sarjakuvasivuja, Sic Semperissä olen rakennellut 3D-malleja, pelauttanut flashbackejä ja nyt rakentanut lyhyitä animaatioita. En vaan aiemmin tiedostanut tekeväni asioita juuri näin.
Perjantai, 5.8. 2010
Päivän loitsu: Ph'nglui mglw'nafh Bal-Lmer R'dmond wgah'nagl fhtagn!
Microsoft-järjestelmän virhelokin tutkiminen on kuin Necronomiconin lukemista: vähitellen kielletty tieto avautuu, mutta samalla inhimillisyys ja mielenterveys vähitellen järkkyvät kun kauhea totuus maailmasta paljastuu. Lisäksi tervejärkisyyttä töissä horjutti Dellin käsittämätön palvelimenhallintaohjelmisto, jonka toiminta ei oikeastaan ollut intuitiivista.
Yritykset mennä töiden jälkeen kiipeilemään kariutuivat varustepuutteisiin, joten kiipeilyn sijasta uitiin. Suomenlinnassa ei näyttänyt levääkään olevan. Pyöräily Suokissa sen sijaan oli aika vihoviimeinen kokemus, vaikka ymmärränkin miksei saarelle ole vaivauduttu rakentamaan oikeita pyöräteitä.
Oli tolkuttoman kuuma ja ulkona liikkuminen vei voimat. Toisaalla rokattiin, minulla ei tähän riittänyt energiaa.
Viikonloppu, 7. - 8.8. 2010
Ajankohdan tunnetila: Elämänilo kiipeilystä, uimisesta ja kaikesta muusta mahtavasta.
Koko kesän luontouutiset ovat jotenkin olleet apokalyptisiä, ja sääkin on ollut kuin synkästä tulevaisuudesta kertovassa ekotrillerissä. Tänä viikonloppuna venäläisten jättiläistulipalojen savukin viimein saavutti Helsingin joten ulkona ilma ei ainoastaan seissyt paikallaan 30 asteen helteessä, se oli myös smogia täynnä.
Kuumuus ja savu eivät kuitenkaan lamauttaneet. Viikonloppu kului puuhatessa: kiipeilin Meilahdessa ja Salmisaaressa, uiskentelin kaikkialla missä oli riittävän vähän levää. Pyöräiltyäkin tuli melkoisesti. Sisäseinällä kiipeilyssä oli havaittavissa selkeä kesäterä, mutta ruosteen alta pilkistivät kuitenkin aina välillä oikeat taidot esiin. Eiköhän tästä vielä päästä takaisin järkevälle taitotasolle.
Viikonlopun päätteeksi livahdin Mascotiin, jossa soitettiin vaihteeksi rehellistä rokkia. Musiikki oli kyllä hyvää, mutta olo oli jotenkin älyttömän tukala, pahoinvoiva ja melkein päänsärkyinen. Keskustelujen seuraaminen oli liian vaikeaa, joten totesin kärsiväni jonkinlaisesta lämpöhäriöstä ja päätin lähteä kotiin.
Astuin ulos Mascotin ovesta näkemään kuparinvärisen taivaan, jota pitkin raivokkaan näköiset pilvet vierivät. Hetkeä myöhemmin ne alkoivat salamoida ja tuuli yltyi. Sitten alkoi sataa. Vettä tuli kuin suihkusta ja Hämeentietä pitkin tuuli puhalsi sitä vaakasuoraan.
Paha oloni pyyhkiytyi pois sateessa. Tanssin pihalla muutaman muun ukkosesta innostuneen kanssa. Virkistyneenä palasin sisään kuuntelemaan lisää musiikkia ja tapaamaan myöhemmin paikalle ehtineitä kavereita.
Kotiin selvitessäni sain kuulla, että yksi luolaseuralainen oli tehnyt onnistuneen retken Swildon's Holeen Mendipeillä ja jopa sukeltanut Sump Onen läpi. Olin tästä riemuissani. Suomen luolaseura oli menestyksekkäästi lähettänyt ensimmäisen uuden jäsenensä maailmalle kohtaamaan hienoja asioita.
Maanantai, 9.8. 2010
Päivän kuvagalleria: Piirroksia Ropeconin luolaseikkailusta
Eilinen sade ei ollut pessyt kaikkea saastaa kaduilta tai taivaalta. Edelleen savusumua leijaili ilmassa, joka sentään oli armollisesti edes aamulla vähän aiempaa viileämpi. Ei niin että varsinaisesti tahtoisin helteiden loppuvan: tällainen kuuma kesä on ollut hilpeää vaihtelua tavalliseen.
Töissä taistelin mahdollisimman vaikeakäyttöisiksi viritettyjen näyttelykoneiden sekä Dellin yhä sekavana pysyvän dokumentaation kanssa. Kotona sain hieman peliäkin kirjoitettua. Kun inspiraatio meni ohi, katsoin koneelle jostain päätyneen Black Hole -leffan. Olin nähnyt tämän kuusivuotiaana ja pelännyt sitä hurjasti; nykyään järkyttävän tönkkö näytteleminen ja pari aivan ällösöpöä robottia häiritsivät. Kuitenkin elokuvan perusintensiivisyys, mahtavan hullut näkymät sekä pyrkimys tehdä ihan oikea tieteiselokuva painoivat minulle vaa'assa paljon enemmän kuin hahmojen heikkoudet.
Tiistai, 10.8. 2010
Päivän hämmennys: Miten niin "not enough memory to run start virtual host"? Kyllä sitä vielä ennen reboottia oli.
Museolta poistuttuani päädyin Havis Amandalta lähtevään polkupyörämielenosoitukseen. Ajatus kampanjoinnista parempien pyöräteiden puolesta miellytti ja hyppäsin muiden pyöräilijöiden mukaan polkemaan pitkin kaupunkia. Se oli vallan hauskaa. Voin silti hyvin kuvitella kuinka Kelju K. Kokoomus istuu yksin katumaasturissaan ja kiroilee kun kadut ovat täynnä fillaroijia ja iltapäiväruuhka on siksi vielä tavallistakin turhauttavampi. Olen varmaan liiaksi ollut tekemisissä web 2.0:n kanssa, kun jatkuvasti mietin mielenosoituksissa jokaista Hesarin kommentoijan sosiaalilahjoilla varustettua jurpoa, joka tuumii että "jopa on harmittavaa porukkaa, enpä ainakaan mitään noihin liittyvää ikinä tue tai äänestä." Mutta moisia jääriä ei kyllä käännyttäisi pinttymistään mikään mahti maailmassa.
Pyöräilyn jälkeen palasin töiden pariin. Microsoft oli taas julkaissut vuoren päivityksiä, ja päätin että vihdoin päivittäisin myös museon virtuaalipalvelinalustat. Tämä toimenpide oli taas hieman pelottava - en vieläkään tiedä mitä oikein tekisin, jos virtuaalipalvelinalustan päivitys menisikin jostain syystä täysin pieleen - mutta selvisin siitä lopulta kunnialla. Vaan puoleenyöhön asti sain tietokoneen ääressä pakertaa, vieläpä niin tiiviisti etten siinä sivussa voinut tehdä muuta kuin lukea It Made My Dayta. Huomenna en kyllä mene museolle ennen puoltapäivää, paitsi tietysti jos käy ilmi että jokin päivitykseni rikkoi jotain...
Keskiviikko, 11.8. 2010
Päivän kielifasismi: The Great Typo Hunt
Tietenkään kaikki ei ollut mennyt kuten elokuvissa ja päivitys oli jättänyt jälkeensä yhden hämärän ongelman jota lähdin varhain selvittelemään. Ratkaisu oli onneksi hyvin suoraviivainen ja järkeilemällä löytyvä, ongelman syystäkin on jonkinlainen veikkaus.
Työpäivä venyi melko pitkäksi. Sen jälkeen hengasin kaupungilla metsästämässä Tieteen kuvalehteä, jossa oli artikkeli Borneolla sijaitsevasta tilavuuden mukaan arvioituna maailman suurimmasta luolastosta. Olisi kiva telesiirtyä Malesiaan tutustumaan paikallisiin kivenkoloihin, mutta jostain syystä museo ei ole vielä ymmärtänyt lähettää luolaekspeditiota minnekään.
Torstai, 12.8. 2010
Päivän hahmokuvan luonnehdinta: "Apea ilme." Tähän juuri pyrinkin.
Kaikenlaiset lomatyöt ja iltaisin suoritettavat MS-päivitykset olivat jättäneet minulle hirveän määrän plussatunteja. Päästäkseni niistä eroon lähdin kesken päivän Salmisaareen kiipeilemään. Liidasin viittä reittiä, yläköysittelin yhtä. Yllätyksekseni kiipeily sujui varsin hyvin. Sain projektoitua loppuun yhden semihankalan negareitin ja melkein suoraan kiivettyä helpohkon uuden kattoreitin.
On aivan selvää että kiipeillessä minulla riittää ongelmitta voimia mennä hankaliakin negareittejä. Sen sijaan helpommiksikin greidatut reitit jäävät helposti kiipeämättä jos ne perustuvat tasapainoon tai niiden otteet vaativat puristusvoimaa. Aloin vähitellen kouluttaa itseäni pois tästä vajavaisuudesta tänään pakottamalla itseni kiipeämään myös mukavuusalueeni ulkopuolella olevia reittejä.
Nimellisen pituisen työpäivän jälkeen pyöräilin Kallioon, jossa jatkui Demossin Käkly-peli. Kampanjan toinen pelikerta oli aika raskas ja tunnistin siinä tyypilliset toisen pelikerran ongelmat: lähtälaukauksen reippaus oli kadonnut, hahmot eivät vielä aivan istu pelaajilleen ja toisaalta yksi ainoa idea ei niitä oikein riitä kantamaan joten niiden pitäisi syventyä, ekan pelin tapahtumia pitää purkaa mikä johtaa puolestaan ekspositiohelvettiin... tuo alkukamppailu tapahtuu oikeastaan jokaisessa kampanjassa (ainakin itse vetämissäni) ja vasta siitä selviämisen jälkeen peli voi kasvaa kiinnostavaksi. Lisähaasteena oli hirmuinen kuumuus josta pelitila kärsi ja joka koetti ajaa minua uneen. Hereillä pitivät hahmojen hiljalleen kuristuva tilanne, pari toimintapiikkiä sekä mahtavat handoutit.
Perjantai, 13.8. 2010
Päivän yleisöreaktio: Expendablesissa erään kuuluisan toimintatähden saapuminen sai yleisöltä aplodit. Enemmän sanominen voisi ehkä olla spoileri, koska se oli oikeastaan ainoa yllätys joka leffalla minulle oli tarjota.
Expendables oli joko filosofinen pohdiskelu 80-luvun toimintaleffoista, jonka vuorosanat ja kohtaukset olivat olemassa vain sanoakseen jotain aikakauden elokuvista ja sitä kautta aikakauden arvoista. Vaihtoehtoisesti se saattoi olla helvetin huonolla juonella varustettu täysin aivoton rymistely, jossa näkyi todella pahasti ärsyttävä 0-luvun trendi kuvata toimintakohtaukset niin nopeilla leikkauksilla ettei mistään saanut vahingossakaan mitään tolkkua. Useimmat kasariäksönin stereotyypit sentään olivat edustettuina, tosin "stupid political content" rajoittui reaganismin perään itkeskelyyn. "We used to stand for something" tosiaan.
Wiren neloskauden loppu sen sijaan oli oikeasti älykäs mietiskely amerikkalaisesta koulujärjestelmästä ja sen tavasta tuottaa yhteiskuntaan sopeutumattomia ihmisiä. Sarja ei vaan hetkeksikään hellitä eikä laatu notkahda.
Viikonloppu, 14.-15.8. 2010
Ajankohdan fiilis: Tietokonepelit ovat enimmäkseen tylsiä.
Kotona on näköjään mahdotonta nukkua yli seitsemään: jos naapuritalon remontti ei ala, ukkonen hoitaa herätyskellon tehtävät. Lauantai meni sadetta pitäessä ja pelinkirjoitus- tai piirustusvirettä tavoitellessa. Välissä tulin testanneeksi Alien Swarmia, joka oli melko hilpeä, ja Allegiancea, joka tuntui vähän liian työläältä makuuni.
Sunnuntaina kyllästyin lusmuiluun. Ulkonakaan ei enää ryöpynnyt vettä, joten syöksyin Meilahteen boulderille. Ei yllättävästi eilisen sateen jäljiltä kallio oli niljainen ja kiipeily vaikeaa. Ulkoilman helteessä oli inha pyöräillä.
Illan koittaessa löysin jostain harmistuneen olon ilman sen parempaa syytä. Sen johdosta jätin Mascotinkin väliin ja mökötin vaan kotona. Päädyin Aleksin kanssa katsomaan Wiren viitoskautta. Nelosen loppu oli ollut tavanomaisen tyly ja vitonen alkoi asiaankuuluvasti pohjalta. Ei ole kivaa olla Baltimoressa.
Maanantai, 16.8. 2010
Päivän pöh: Huono diplomatiapäivä. Onneksi tänään ei tarvinnut istua kokouksissa, ja onneksi nykyään ei tarvitse kohdata käyttäjiä.
Töissä tuli luolavermeitä ikävä kun vitriinien päällä ryömiessäni kädet ja suut täynnä johtoja valot päättivät sammua. Pitänee alkaa varustautua otsalampulla. Työpäivä oli kuitenkin aika tuottelias, joskin olin jatkuvasti hieman liian kärttyisä inhimilliseen kommunikaatioon ja kiukuttelin aina kun pikkuasiat eivät olleet kuten toivoin.
Säädin peliasioita ja luin ärsyttävää mutta kiintoisaa blogia lähdeteokseksi. Tunnistin itsessäni tätä kautta selvän heikkouden: jos kirjoituksen sävy on itsevarman asiantunteva, kieli on hyvää ja päätelmät ovat johdonmukaisia, on minulla taipumus olettaa että kirjoittaja tietää mistä kynäilee (näppäilee?) ja hyväksyä tekstin alkuehdotkin. Tämä on pöljä piirre, koska Internetissä kuka tahansa voi väittää lähtöpremisseiksi mitä tahansa.
Illalla piipahdin pikaisesti Perkkaalla. Miri ja Velma olivat tekemässä viimeisiä valmisteluitaan luolaretkelleen Walesiin, nuo onnekkaat pirulaiset. Minä otin matkan ajaksi itselleni hoitoon varsinaisen luolatutkijan raamatun, kirjan nimeltä Alpine Caving Techniques. Jo parinkymmenen sivun lukeminen sai minut tajuamaan miten vähän toistaiseksi harrastuksestani tiedänkään.
Tiistai, 17.8. 2010
Päivän tv-sarja: CSI Arkham. "In the end all the detectives go insane!"
Kiukutteleva fiilis ei sentään jatkunut tähän päivään, mutta sen tilalle tuli väsähtäneisyys. Sain aikaan vaan vähänlaisesti asioita, eniten olisin vaan tahtonut olla jossain luolaseikkailemassa tai edes kotona lukemassa lisää luolaraamattua.
Illalla pääsin sentään pelaamaan seurapelejä. Chez Cthulhu oli mainio lisäys hurmaavien kommuunipelien sarjaan. Peli oli kuin farssiversio Nochtardes-hahmoni menneisyydestä. Hyvä että pelasin häntä ennenkuin tutustuin tähän peliin, olisi muuten voinut olla vähän vaikeaa suhtautua vakavasti synkkään menneisyyteen kulttilaisena. Lonkerokomedian jälkeen kokeiltu Greed Quest oli simppeli fantasiaktaktikointi, vähän kuin Cheapass Gamesin tuote väreillä.
Joskus pitäisi löytää aikaa ja kumppaneita pelaamaan eeppinen erä Illuminatia. Ehkä pitäisi vaan suosiolla lakata nukkumasta että ehtisi.
Keskiviikko, 18.8. 2010
Päivän pelinjohtajan warhammerismi: I
sank your goddamn barge ship
Huonosti nukutun yön ja lyhyen työpäivän jälkeen siirryin kotiin valmistautumaan illan peliin. Olin jälleen huolissani pelisisällön riittämättömyydestä, mutta olin täysin väärässä. Edellisen pelin ja sitä edeltäneen karun soolosession jäljiltä ilmassa oli aivan riittävästi liikkuvia juonenpätkiä täyttämään koko illan ja osa piti siirtää seuraavaan kertaan.
Tähän saakka Sic Semper on ollut yleisfiilikseltään hitusen kliininen ja etäinen, joten tämän pelikerran selkeästi henkilökohtaisista tragedioista kertova ote oli ainakin minulle todella tervetullut. Kuten yleensä, sain emotionaalisen panoksen aikaan vain näennäisellä julmuudella ja tylyillä juonenkäänteillä. Jonain päivänä opettelen uudelleen tekemään tämän ilon ja feelgoodin kautta. Muistaakseni osasin sen teini-iässä.
Pelaajani olivat taas aivan mahtavia ja heidän hahmonsa rakastettavia. Ehtisipä tätä pelata säännöllisesti kerran viikossa (tai ehkä kahdessa, pelivalmisteluihin menevä aika estäisi tiuhemmalla tahdilla minkään muun puuhan).
Torstai, 19.8. 2010
Päivän fiilis: Uninen
Jo toinen yö putkeen lyhyiksi jääneillä yöunilla johti aika hitaaseen fiilikseen töissä. Pesukoneen kraana hajosi ja sitä korjaamaan oli soitettava putkimies. Lisäksi joku emäkelmi oli tehnyt tietomurron ja mahdollisesti pöllinyt mm. minun luottokorttitietoni, joten Visa oli suljettava. Onneksi pankkikortti sai jäädä auki koska en tarvitse luottokorttia seuraavaan kolmeen viikkoon. Tuleepa ostettua vähemmän turhuuksia verkosta.
Töiden jälkeen ohjelmassa oli lähinnä koomaamista. Walesista tuli raportteja retkistä aiemmin näkemättömiin osiin Ogof Ffynnon Ddu'a, täällä en saanut aikaiseksi edes vierailua tyhjään kaivokseen.
Perjantai, 20.8. 2010
Päivän kaavio: Can We Date?
Olen työssä prostituoituna. Harrastan seksiä ihmisten kanssa rahasta. Minulla ei ole mitään työtäni vastaan. Aina välillä minulle kuitenkin soittaa joku kaveri, joka ei osaa harrastaa seksiä itse ja kysyy voisinko tulla hoitelemaan hänetkin, ilmaiseksi tietty.
Olen ammatiltani palkkamurhaaja. Sopivasta summasta pistän kuulan ei-toivotun henkilön kalloon. Olen hyvä hommassani, hommani ei ole kivaa. Tuon tuostakin tutut joilla ei ole omaa kiikarikivääriä tai selkärankaa nitistää vastustajiaan itse kysyvät, viitsisinkö käyttää viisi minuuttia päästääkseni päiviltä heitä ärsyttävän tyypin koska osaan nämä jutut.
Olen ammatiltani it-ihme. Näette varmaan mihin tämä johtaa.
Oikeasti ongelmani kavereiden pyytämään atk-tukeen on yksinomaan minun päässäni. On omaa rajoittuneisuuttani jos koen saavani kusipään leiman kieltäytyessäni satunnaisista ilmaistukikeikoista. Ylläolevan tarkoitus on muistuttaa minua itseäni siitä, että asiaa ei tarvitse nähdä näin.
Päiväni oli joka suhteessa ärsyttävä. Se parani vasta kun tietokoneen syövereistä saapui Batman näyttämään kaapin paikkaa pahantekijöille. Arkham Asylum on todella kova peli.
Viikonloppu, 21. - 22.8. 2010
Ajankohdan kysymys: Mikä on tanorektikko?
Kaikki liikunnalliset harrastukseni ovat luonteeltaan sellaisia, etten voi niitä harjoittaa yksin kuin hankalasti. Boulderoimassa voisin toki käydä mutta siihen se jääkin - ja boulderointikin vaatii hieman enemmän viitsimistä kuin mitä helposti löytyy. Niinpä viikonloppu meni pelkäksi sohvalla itämiseksi. Batman: Arkham Asylum teki tämän luvattoman helpoksi. Se todella oli ihan älyttömän laadukas peli: se ei oikeastaan lainkaan turhauttanut eikä ärsyttänyt, ei edes tasonloppupahiksia vastaan väännettäessä. Hardcore-pelaajille tämä tietysti olisi tarkoittanut että peli oli liian helppo, mutta minusta taas vaihteeksi ei: peli tuntui oikeasti vaativan jopa hieman funtsimista sen sijaan että se olisi pitänyt koko ajan kädestä.
Sunnuntaina pelattiin lisää Cthulhua. Ensimmäinen oikea tulitaistelumme tuli ja meni, samoin kuin jonkinlainen oivallus siitä mihin hahmomme ovat sekaantuneet. Cthulhu-pelien suurin pulma on, että lähes poikkeuksetta pelaajat tietävät maailmasta selvästi enemmän kuin hahmot joten hahmojen karmivat oivallukset ovat pelaajille tuttuja. Tämä hieman vesittää kosmisen kauhun tunnelmaa, tosin pelaajaporukka joka keskittyy huolellisesti reagoimaan hahmojensa kautta pystyy melko hyvin kompensoimaan tätä.
Mascotissa kiusasimme toisiamme Trivial Pursuitilla. Ehdin myös pikaisesti vilkaista baarin naapurissa olevaa Tainan uutta asuntoa. Se oli suurempi kuin omamme ja sieltä oli näköala kaupungin ylle.
Maanantai, 23.8. 2010
Päivän harminaihe: Taittopyöräni jalka loksuu ja vaihteet tuntuvat kireiltä. Pitänee taas käyttää fillari huollossa.
Työpäivä oli vaihteeksi kuin kivireen raahaamista. Hommat olivat suuria ja etenivät hitaasti, mutta etenivätpä sentään kuitenkin. Päästyäni niiden alta siirryin pitkästä aikaa kiipeilemään. Liikuntaharrastukset ovat olleet loppukesästä jokseenkin satunnaisia ja edellisestäkin kerrasta oli yli viikko. Ensi viikollakin tulee kiivettyä nolla kertaa, joten nyt olisi hyvä kavuta kun vielä kerran voi.
Kiipeily sujui vähän miten sattui. Sen jälkeen ehdin vielä piipahtaa Neonhämärän tapaamisessa Kalevankadulla. Juonimme kieroja seuraavaa peliä varten, vaihteeksi kun pääsen taas osallistumaan.
Tiistai, 24.8. 2010
Päivän hännänhuippu: Museon tietohallintotiimin asiakaslistan lopussa on viimeisenä asiakkaana "ihmiskunta". Rakastettavaa.
Tänään käytiin sitten pitkään odottamani strategiapalaveri. Siinä käytiin lävitse museon tietojärjestelmien tulevaisuuden suuria linjoja ja niiden suhteen päädyttiin hienoihin sekä järkeviin lopputuloksiin. Samalla käsiteltiin myös omaa tulevaisuuttani museolla. Se oli huomattavasti vaivattomampi operaatio kuin edellinen vääntö vakipaikasta. Museon johtaja vaan totesi että "jep, tottakai", ja homma oli sitten siinä.
Minusta tulee siis Helsingin yliopiston vakituinen työntekijä. Ehkä yliopistouudistuksen jälkeen en nauti enää aivan samanlaista erottamattomuutta kuin oikeat valtion työntekijät, mutta tämä ei minnua huoleta. Eipä oikeastaan tällä hetkellä huoleta paljon mikään muukaan.
Keskiviikko, 25.8. 2010
Päivän pähkinä: Salattu kerberos-autentikointi, kuten joskus aiemminkin.
Tunnollisena virkavapahdettuna olin raportoinut Turkuun tänne jäämisestäni, ja sain takaisin vaihtelevia reaktioita. Olen muistavinani, että olen itsekin kirjoittanut yhden "et kyllä tod saa jättää meitä" -mailin muualle katoamisesta ilmoittavalle ihmiselle. Vaan oikeasti: minun vanha hommani ei lopulta ollut mitenkään suunnattomia erityispiirteitä vaativa (kuten ei nykyinenkään). Oikeastaan ainoa seikka, joka teki juuri minut siihen soveltuvaksi oli, että olin ollut talossa 10 vuotta ja sinä aikana oppinut vähän kaikesta. Muuten olin kuin kuka tahansa neuvottelematon virkamies.
Säädin töissä teknisiä nippeleitä paikalleen ja samalla tuotin hieman ohjetekstejä. Selvittyäni niistä kävin kiipeilemässä. Vähitellen kesäterä oli häviämässä ja uskaltauduin liidailemaan 6C+:n arvoista reittiä. 7B:lle ei vielä ehkä ole asiaa.
Walesista raportoitiin inhimillisten piirteiden estäneen luolaretkeä etenemästä Cwm Dwr Crawlin läpi. Suunnilleen samoin meillekin kävi ensimmäisellä kerralla. Ei pitäisi iloita toisten epäonnistumisista, mutta tavallaan silti lohdullista kuulla, että joskus muutkin kuin minä kokevat ympäristön vaan liian pelottavaksi ja joutuvat perääntymään.
Torstai, 26.8. 2010
Päivän pop-kulttuuri: Obskuurit web-sarjakuvapaitani saapuivat. Nyt minullakin on Cthulhu päälläni.
Tyypillisenä arkipäivänä joudun työmatkallani hätistelemään viittä jalankulkijaa pois toikkaroimasta pyöräkaistoilta kävelemästä tai seisoskelemasta. Tänään määrä oli ainakin nelinkertainen. Suunnilleen puolet kaksijalkaisista esteistä on pallohukkaisia turisteja, mutta loput vaikuttavat alkuasukkailta. Ei sen polkupyörän kuvan kadussa pitäisi kummallekaan ryhmälle olla lopulta vaikea tulkita.
Kun kotiin palatessani olin kelloa kilistämällä ja ankarilla väistöliikkeillä selvinnyt oikeasta ihmisbarrikadista, arvelin että teen varmaankin jotain väärin. Hyppäsin verkkoon etsimään liikennesääntöä joka kertoisi, että itse asiassa jalankulkijat saavat kulkea missä tahansa miten tahansa ja fillarin kuvat tiessä ovat vaan katutaidetta.
Vaikka tähänastisessa elämässäni olen polkupyöräillyt yleensä varsin rikollisesti, pääkaupunkiseudulle muutto on tuntuvasti parantanut tapojani. Noudatan liikennevaloja, en fillaroi jalkakäytävällä enkä tulkitse olevani auto joka toisessa risteyksessä. Kävi kuitenkin ilmi että varsinaiset pyöräilyä koskevat väistämissäännöt olivat aivan mahdottoman sekavat ja monitulkintaiset. En löytänyt edes yksiselitteistä velvoitetta kävelijöille pysyä omalla puolellaan valkoista viivaa tai olla jäämättä seisoskelemaan pyörätien yli menevälle suojatielle.
Sen sijaan löysin kasapäin tekstiä toisten huomioonottamisesta ja kiltistä käyttäytymisestä. Koska olen kypsä kuin viisivuotias, tämä tietysti vaan kiukutti minua. Kävelijät eivät lähde hortoilemaan autoliikenteenkään sekaan, minkä vuoksi ne sitten tulevat minun eteeni pyöräillessäni? Tämä lienee taas jonkinlainen karminen palkinto kaikesta pahasta mitä olen fillarin satulassa tehnyt. Mahtaakohan sen sovittamiseen riittää edes 10 vuotta kävelijöiden väistelyä?
Perjantai, 27.8. 2010
Päivän eläin: Homo superior urbanis
Epäselvän dokumentaation ja huonosti käyttäytyvien skriptien kanssa taisteltuani siirryin Kulosaareen pelaamaan. Edge Beatin taru jatkui köyhän supersankarin kurjalla osalla mässäilyllä. Jotta supersankarilla olisi riittävästi rahaa voidakseen edes tehdä työnsä kunnolla hän tarvitsisi rikkaan enon, helkkarin hyvän päivätyön, sponsoridiilin tai tosi löyhän moraalin. Kurjistelun ohessa saimme myös taistella henkemme edestä vaihtelevan eeppisten uhkien kanssa ja olla mieltä poliittisista asioista.
Viikonloppu, 28. - 29..8. 2010
Ajankohdan mieleenpalautus: Mitenkäs se assisted handline technique nyt taas menikään?
Lauantaina pakkasin rinkan täyteen köysiä ja oheistarvikkeita ja hyppäsin Lohjalle. Luolaseuran kautta olin tutustunut pariin luolasukeltajaan, joilla oli aikomuksena vierailla veden täyttämässä kaivoksessa. Kaivoksen sisäänkäynti oli kuitenkin kuilun pohjalla ja sinne päästäkseen tarvittiin köysiä ja taitoa toimia niiden kanssa.
Oma köysitekniikkani oli tietysti aika jännittävällä tasolla, kanssa-asiantuntija Tainalla asiat olivat yhtä heikosti ja varusteiden roudaamisesta ei ollut lainkaan kokemusta, mutta tänään oli vaan tarkoitus nähdä paikka ja arvioida miten romut sekä ihmiset alas ja ylös saataisiin. Varsinainen kaivos sijaitsi lähempänä Turkua kuin Helsinkiä, keskellä ei mitään kuten näillä tapana on. Seitsenmetrisen kuilun pohjalla mustassa vedessä kellui oksia ja mättäitä.
Viritimme testiluontoisen köyden. Kokeilimme ihmisten saamista alas ja ylös, ja sehän jopa onnistui varsin vaivattomasti. Sukeltajat arvelivat, että tällä tavoin he pääsisivät kyllä ylös kuivapuvuissakin. Varusteiden suhteen olin epävarmempi. Alas ne kyllä saisi, mutta kaverit eivät jostain syystä halunneet jättää niitä sinne. Varsinaiseen sukellusretkeen pitäisi varautua muutamalla lisävarusteella.
Sunnuntai kului pääasiassa tietokonepelien parissa. Pelasin viimein Batman: Arkham Asylumin läpi. Aivan lopussa esityksen laatu hieman notkahti, mutta onneksi ei kovin pahasti ja onneksi tarina pysyi korkeatasoisena.
Maanantai, 30.8. 2010
Päivän kansanviisaus: Kertaus on turhautumisen äiti
Naurettavan varhain nousin sijaltani ja singahdin Turkuun. Kun on kerran mennyt lupautumaan sotalaitoksen asiantuntijayksikköön, saa siellä näköjään juosta yhtenään vapaaehtoishommissa. Teknisesti merivoimat jopa maksaa meille, mutta oikeasti ei kyllä kuitenkaan.
Ensimmäisen päivän oppitunnit olivat korkeintaan semikiinnostavia ja niiden perusteella näytti siltä että tämä harjoitus koostuisi käytännössä rakennuksen verkottamisesta. Onpa haastavaa, tätä en olekaan koskaan tehnyt, kyllä tähän tarvitaan erikoisasiantuntijaryhmä jne. Salainen komentobunkkerikin oli tällä kertaa vähemmän salainen ja enemmän koulumainen.
Tiistai, 31.8. 2010
Päivän piirretty: Justice League Unlimited. Hieman isompi skaala ja mojovampi ulkoasu kuin edeltäjäsarjallaan.
Suurin osa päivästä kului ihan puhtaassa apinahommassa verkkokaapeleita viritellen ja niitä testaillen. Sitten iltapäivästä ilmeni todella omituinen verkkovika, jonka jäljittäminen vaati kasalta verkkoammattilaisia monta tuntia.
Maanpuolustus Windows-ylläpitotaitoja käyttämällä on jotenkin pöhköä touhua. Paljon mieluummin kyllä näin kun vaikkapa ase kourassa. Oikeasti täällä tulee bondattua kanssanörttien kanssa enemmän kuin töissä, kun museolla olen ylläpitomurheineni yksin.
