Toukokuu 2010: Nuorallakävelyä
Vappu, 30.4 - 2.5. 2010
Ajankohdan musiikki: Bohren & der Club of Gore, maailman hitain jazzbändi
Maailmalla tapahtuu hämäriä. Meksikonlahden pohjasta puskee paineella öljyä räjähdyksen jälkeen kuten parin vuoden takaisessa roolipeliskenaariossani. Yhdysvaltain etelärannikko on viime aikoina saanut niskaansa niin paljon katastrofeja että korkeampiin voimiin uskova voisi alkaa jo pohtia jotain jumalten vihasta. Itse epäilen hajoavaa infrastruktuuria ja puutteellista katastrofivalmistautumista. Lisäksi aidossa kyberpunk-hengessä Halliburton-megakorporaatiolla oli näppinsä porauksen suojajärjestelyissä.
Lähempänä kotia Kreikka käyttäytyi kuin huono vitsi tehottomasta sosialistihallinnosta ja joap minun kansantaloustieteen ymmärykselläni tajusi että se oli toiminnoillaan ajanut itsensä ja EU-kaverinsa oikeasti hankalaan tilanteeseen. Yllätyksettömästi kreikkalaisten reaktio tilanteeseen oli mellakka, tosin ilmeisesti huomattavasti pienempi kuin jotkut uutislähteet antoivat ymmärtää. En itse lopulta käsittänyt tilanteesta muuta kuin että kaikki vaihtoehdot näyttivät eri tavalla huonoilta. Koetin miettiä mitä itse vastaavassa tilanteessa kurjistuneena kansalaisena tekisin. En usko että massiiviset säästötoimenpiteet kaventavat tuloeroja; keskiluokka köyhtyy ja rikkaat pysyvät paikallaan. Tämä on aina ollut hyvä resepti vallankumouksiin ja yleisiin levottomuuksiin.
Sunnuntaina Times Squarelta löytyi autopommi. Uutiset koettivat kovasti vihjata tavallisten epäiltyjen suuntaan. Muistan hyvin kuinka vähän aikaa sitten uutisista saattoi lukea miten amerikkalainen ääriryhmä elämöi South Parkin suuntaan; epäilemättä tämä käsitellään yhtä laadukkaasti.
Oma vappuni oli tähän kaikkeen verrattuna suorastaan seesteinen. Kävin Miken tupareissa, päivitin museon virtuaalipalvelinalustaa, pelasin tietokonepelejä ja siivosin. Sunnuntai-iltana selviydyin ihmisten ilmoille Mascotiin jossa Ripa soitteli omituista musiikkia. Mascot osoittautui aivan mainioksi paikaksi relata ja kirjoittaa.
Maanantai, 3.5. 2010
Päivän kummastelu: Julkishallinnon valmiit sopimuspohjat. Hyvä että näitä on mutta niiden sanamuodot ovat välillä vähän hassuja. "Sopimukseen kuuluu sen erottamattomana osana myös x" sisältää ainakin kolme täysin turhaa sanaa.
Tehtyäni koko viime kuun pääasiassa teknisiä asioita oli sopimuksiin ja käytäntöihin tarttuminen varsin raskasta. En ehtinyt maanantain kunniaksi käydä edes kävelemässä tyhjissä näyttelyissä. Kenties tästä johtuen olin kiipeilyseinällä järjettömän väsynyt ja mistään ei tahtonut tulla mitään.
Lohdutuspalkinnoksi katselin Cliffhangerin. En ollut aiemmin edes huomannut että käytännössä koko leffan ajan Syltty juoksee ympäriinsä kiipeilyvaljaissa joissa on kiinni valtava määrä roinaa ja tästä roinasta hän ei juuri missään vaiheessa käytä mitään. Kiipeäminen tehdään soolona silloinkin kun lähellä olisi köysi ja pari, camalotteja ja kiiloja näkyy paljon mutta niitä ei missään vaiheessa käytetä. Syltyllä on myös hallussaan liki maaginen pulttipyssy joka ampuu valmiin pultin suoraan kiveen. Aivan kosmisen hölmöä menoa, mutta en voi väittää etteikö leffa olisi varmasti Harlinin parhaita.
Tiistai, 4.5. 2010
Päivän ketjutus: IT-ammattilaiset selittävät tilaaja-tuottajamallin parannusehdotuksia hallintoihmiselle joka kirjoittaa tämän perusteella suuremmalle hallintoviskaalille puheen.
Vähitellen pelinkirjoitusinspiraatiokin löytyi. Tähän saattoi vaikuttaa ulkoilman huomattava sateisuus; ei tehnyt mieli minnekään kallion näköisellekään paikalle. Räntäsadetta, plaah.
Kesän isomman luolaretken aikataulukin saatiin sovittua. Tulee ensimmäinen retki isoon luolaan jossa olen itse pääasiallinen suunnistaja. Olisipa jokin keino harjoitella tätä taitoa etukäteen.
Keskiviikko, 5.5. 2010
Päivän ällistys: Luulin että OFD I Leader -präniköihin vaadittiin vuosien koulutus
Salmisaaressa kiipeilyn aikana puhelimeeni tuli Walesista raportti jonka mukaan SWCC:llä lomaileva Miri oli saavuttanut OFD I Leaderin pätevyyden. Suomeksi tämä tarkoitti että hänellä oli nyt lupa viedä itsenäisesti ryhmiä Ogof Ffynnon Ddun alasisäänkäynniltä luolan alimpiin märkiin osiin. Tämä oli jokseenkin tyrmäävä uutinen. Olin nähnyt I-Leader -kelpoisten ihmisten listan viime kerralla ollessani Walesissa eikä se ollut näyttänyt älyttömän pitkältä. Luolaseuraan kuuluu nyt ihminen jolla on oikea luolaoppaan pätevyys, mahtavaa!
Kotipuolessakin oltiin sankarillisia. Salmisaaressa kiipeillessä tuli kohdattua pelottavia seiniä mutta niiden ei annettu voittaa meitä. Joukko 12-tjsp-vuotiaita kyllä vittuili minulle ansioituneesti. Kun liidasin helvetin pelottavaa ja ei lainkaan helposti varmistettavissa olevaa reittiä ja saavutin topin lähellä tasanteen jossa he itse hengasivat he kysyivät onko tämä eka kertani kiipeämässä. Jos käteni eivät olisi olleet täynnä varmistuksia ja saippuanliukkaita otteita olisin kuristanut mokomat vintiöt.
Torstai, 6.5. 2010
Päivän yleistys: "Maailmassa on oikeastaan vaan kaksi käyttöjärjestelmää - Unix ja VAX/VMS"
Yhtäkkinen masennuspiikki hyökkäsi nurkan takaa ja paini mielialan maahan. Sentään olin riittävän kunnossa tajutakseni että tähän ei ollut mitään oikeaa syytä ja että oloni paranisi seuraavaan päivään mennessä. Kuitenkin tämä päivä kului arkana ja hauraana, pikkuasioista ahdistuvana ja henkisesti pahoinvoivana. Onneksi päivän ainoa isompi vastoinkäyminen oli museon sähköpostijärjestelmän saama halvaus ja se osui heti aamuun jolloin olin vielä skarpeimmillani ja pystyin selviämään siitä ongelmitta.
Muuten lähinnä zombiekävelin päivän läpi. Sain sentään käytyä Escher-näyttelyssä ihmettelemässä kummallisia asioita joita taiteilija oli tehnyt perspektiiville. Oikein nokkelia töitä, pidin hurjasti. Kummasti tunnistettava älyllinen komponentti teki taiteesta minulle heti ymmärrettävämpää.
Perjantai, 7.5. 2010
Päivän menetetty tilaisuus: Jos sairaanhoitopiirin kirurgeista koostuvan bändin nimi on Trauma, sen pitäisi ehdottomasti soitttaa punkkia.
Illalla löysin itseni Apollo-nimisestä klubista Forumissa. Ei tavallinen skeneni, mutta siskoni oli houkutellut minut paikalle salaperäisellä tekstiviestillä. Kävi ilmi että täällä oli käynnistymässä Firmarock-nimisen skaban alkukarsinnat. Jutun idea oli että erilaiset firmat ilmoittavat työntekijöistään koostuvia bändejä esiintymään ja näitä sitten kilpailutetaan asiaankuuluvasti. Muu firman henkilökunta on paikalla fanittamassa. Vähän pöhkö ajatus, mutta livemusiikki kyllä kelpaa ja pidän rosoisista amatööreistä esiintymässä.
Yhytin Annan joka oli ulkopuolisvahvistuksena Porvoon hammaslaboratorion bändissä. Pikkufirmaan oli osunut yllättävän paljon muusikoita mikä olikin tarpeen koska se taisi olla bänditaistelun pienin osallistuja. Muut kilpailijat olivat luottotietojättiläinen, valtava varuskunta, konsulttifirma ja sairaanhoitopiiri. Mitään aivan TeliaSonera-tasoista paikalla ei sentään ollut.
Musa oli huonoimmillaankin kuunneltavaa, parhaimmillaan ihan mieletöntä. Aivan erityisen hilpeä oli konsulttifirman bändi joka oli lavalla mustissa puvuissa ja vetäisi asiaankuuluvan tylysti Casino Royalen tunnarin. Liityin hammaslabran piskuiseen kannattajajoukkoon eikä päätöstä tarvinnut katua - Walking on the Moon ja Beds are Burning eivät ole kappaleita joita olisin koskaan uskonut kuulevani livenä, vieläpä hyvin esitettynä.
Hammassankarit selvisivät asiaankuuluvasti jatkoon. Olisin itse voinut rokata vielä pidempäänkin mutta livemusan loputtua en jaksanut klubille enää jäädä. Kotimatkalla tuli mieleen että tämän vuoden festaritarjontaankin olisi varmaan syytä tutustua. Ehkä sieltä löytyy jokin tapahtuma jonka aikaan en ole kaukomailla.
Viikonloppu, 8.-9.5. 2010
Ajankohdan yritys: Bussissa lukeminen. Ei ollut viisasta. Pahoinvointi lakkasi joitain minuutteja ennen perille pääsemistä.
Sade pilasi mahdollisuudet lähteä lauantaina kiipeilemään joten istuin sen sijaan kotona tekemässä töitä. Miri ilmestyi raportoimaan Wales-ekskursiostaan ja sai aikaan älyttömät vieroitustuskat. Vielä kaksi kuukautta pitää elää maan päällä.
Sunnuntaina piipahdin äitienpäivän kunniaksi Porvoossa. Tavanomainen valitusvirteni siitä miten vaikeaa Itä-Uudellemaalle on matkustaa oli taas paikallaan. Bussi on hidas, epämukava ja silkkaa ajanhaaskausta minkään hyödyllisen tekemisen kannalta. Juna olisi niin paljon parempi.
Porvoossa hengattuani päädyin kiertotietä Mascotiin suunnittelemaan heinäkuun luolamatkaa. Samalla kuului hassua musiikkia ja muistui mieleen että sukeltamisenkin pariin olisi hyvä taas palata. Niin paljon kiintoisaa tekemistä, niin vähän aikaa.
Maanantai, 10.5. 2010
Päivän kulutustavara: Taas hukkasin yhden fillarin lukon. Onneksi hukkaan näitä enkä itse polkupyöriä.
Illan liikunnaksi arpoutui kiipeilyn asemasta pyöräretki. Ulkona oli ikävän viileä sää. On tämäkin nyt varsinainen toukokuu. Päädyin metsästämään geokätköä Kaivopuiston seudulle, jopa onnistuneesti.
Tiistai, 11.5. 2010
Päivän pedanttisuus: Sopimusten solmiminen ja siihen kuuluvat vastuut. Näitä ei sivuuteta pelkällä huitaisulla.
Työ jonka olin luullut tapahtuvan / tapahtuneen toisaalla putosikin yllättäen minun niskaani. Henkilövalinta oli kyllä oikea mutta enemmän ennakkovaroitusta olisi ollut kiva, ja mukana ei olisi tarvinnut lähettää kasaa implikaatioita siitä miten edustamani toimiala ei ollut tehnyt tehtäviään ajoissa. Tietysti on mahdollista että näinkin oli.
Hallintotyöstä selviämisen perusoppitunti on kiukutella vastaan tulevasta tympeästä paskasta kaksi minuuttia, sitten sen jälkeen käyttää kolme minuuttia kirjoittaen ranskalaisia viivoja siitä mikä kaikki on pielessä - ja sen jälkeen unohtaa kaksi edellistä kohtaa ja keskittyä tuottamaan mahdollisimman hyvää jälkeä niillä lähtökohdilla mitkä on saanut. Kun projekti on valmis löytyy aikaa syyllisten metsästämiselle ja menettelytapojen hiomiselle. Päänahkoja välittömästi himoitseva liskoaivokin voidaan kouluttaa oppimaan tyydytyksen viivästymistä ja antamaan ovelalle metsästäjä-keräilijä-byrokraatille aikaa suunnitella mahdollisimman palkitseva ansa.
Tukahdutettu raivari pääsi tosin purkautumaan illalla kun kotiin päästyäni Elisa, tuo aikamme Acme, päätti tarjoilla minulle verkkoa joka oli ensin päällä 30 sekuntia ja sitten kun pääsi tekemisen makuun, katki kaksi minuuttia. Kiroilin kuin kapteeni Haddock ja hakkasin kotini viattomia seiniä. Onneksi äänieristys on niin hyvä ettei naapureiden tarvitse soittaa poliisia.
Kaikesta näistä huolimatta koin päivän olleen jotenkin tosi hyvä. Go figure. Ehkä se on ulkona vihdoin paistava aurinko.
Keskiviikko, 12.5. 2010
Päivän palkinto: Tietokonepelejä Macille
Yllättäen päivä tuntui kesäiseltä, hallinnolliset hommat luistivat, tekniset ongelmat ratkesivat ja kaikki oli muutenkin hienosti putkessa. Illalla olisi ollut tilaisus lähteä rokkaamaan mutta jätin sen väliin keskittyäkseni pelinkirjoittamiseen. Olin jonkin verran tehnyt tätä eilenkin mutta nykivä verkko oli vaikeuttanut asioita.
Vihdoinkin myös Valve sai julkaistua Steamin omppukoneille. Asensin sen ja aloitin pelailemalla Portalia, muuta kun ei vielä oikein ollut saatavilla. Ihan vielä ei Windows-osiota koneelta tarvitse poistaa mutta boottailuhelvetistä tämä kyllä vapauttaa hyvin.
Helatorstai, 13.5. 2010
Päivän jargon: Kesäkaudeksi Kokemuspisteitä joutuu jälleen siirtymään kiipeilyslangin käyttöön. Cliffside 4 Life, yo.
Viiden päivän kevätlomani ensimmäinen päivä oli myös ulkokiipeilykauden avaus. Hyttyskallio oli limainen lähimenneisyyden sateista, mutta ulkona oli lämmintä ja aurinkokin yritti paistaa. Kosteuden pelko ajoi joitain kanssaharrastajia etsimään kuivempaa kiveä mutta meidän viisihenkinen ryhmäämme ei näin vähästä hätkähtänyt. Tulomatkalla oli satanut, ei ollut mitään syytä uskoa että muilla lähiseudun kallioilla olisi yhtään sen kuivempaa.
Liidaaminen märällä graniitilla kysyi aika hurjasti rohkeutta. Luolakokemus oli kyllä opettanut että märälläkin kivellä pysyy mutta kävi ilmi että graniitti oli huomattavasti kalkkikiveä liukkaampaa märkänä. Viime vuosi taisi todellakin tehdä minusta trädikiipeilijän koska sporttireittien katseleminen sellaisenaan lähinnä hirvitti ja olo oli paljon parempi heti kun sai muutaman oman piissin pitkiä rannareita pätkimään. Parissa kohtaa vettä valui kalliolla niin paljon että ainoa tapa ylöspäin oli teknottaminen.
Määrällisesti emme kiivenneet kovin montaa reittiä, mutta kalliolla kului kuusi tuntia ja väsymys oli sen mukainen. Sormien iho ei kuoriutunut aivan pahasti mutta jalat ja kädet olivat poistuessamme totaalisen voimattomat. Kotimatkani päättyi nelosen pysäkille Munkkiniemessä; koska ratikka menee käytännössä kotiovelleni, olen näköjään alkanut suhtautua siihen olohuoneeni jatkeena.
Perjantai, 14.5. 2010
Päivän taisteluhuuto: "KOTIIN!"
En heti edes muista koska viimeksi olisin vetänyt todella hyvän pelin, mutta sentään tämän illan Sic Semper pääsi kategoriaan. Täydellinen se ei ollut, itse asiassa siinä oli pari aika isoa ja häiritsevää virhettä, mutta hyvät osat olivat ihan silkkaa rautaa. Ehkä kaikkein hämmästyttävintä oli taas juonellinen synergia: pelissä palasi kummittelemaan kampanjan aivan alussa nähtyjä teemoja joita en ollut alusta alkaen suunnitellut ja tapa jolla pelaajahahmojen punomat juonet kohtasivat NPC-kaartin aikeet oli silkkaa runoutta.
Pelasimme iltakuudesta aamuyöhön ja kun viimein lopetimme oli kampanjan ensimmäinen esityskausi saatu päätökseen. Edessä oli melkein kaikkien pelidokumenttieni rankka päivitys ja wikin saattamiseen ajan tasalle kuluu monta päivää. Sittenkin taisimme kaikki tuntea itsemme voittajiksi. Minulla on mahtavat pelaajat.
Viikonloppu, 15. - 16.5. 2010
Ajankohdan riemunaihe: Ikkunan ulkopuolella purjehtii purjeveneitä
Pelinvetämisen jälkeen olin energinen ja valtavan hyväntuulinen. Kesän kunniaksi pyöräilin piknikille ja grillaamaan Arabiaan ja nautin fillaroinnista ihan täysillä. Grillaus itse ei ihan minun juttuni ollut mutta pääsin sen sijaan kiipeämään läheiseen taideinstallaatioon heitettyjä kenkiä alas.
Lähes koko sunnuntain käytin sitten pelimuistiinpanojeni saattamiseen ajan tasalle - tai enemmän ajan tasalle, koska valmiiksi operaatio ei tullut. Pelaajahahmot oikeasti mylläsivät pakan pienessä maailmassaan ihan täydellisesti, mahtavaa.
Myös Wiren ykköskausi saatiin katsottua loppuun ja kakkosta hieman aloiteltua. Viiden päivän lomajaksoni tuntuu täysin kesälomalta.
Maanantai, 17.5. 2010
Päivän epämieluisuus: Viiden päivän loman leikkaantuminen nelipäiväiseksi IT-katastrofin johdosta.
Heräsin äärimmäisen laiskana kymmenen maissa ja vilkaisin työasioita. Varttituntia myöhemmin olin katkaissut lomani, hotkinut aamiaisen ja poljin täyttä vauhtia kohti museota. Tietenkin yksi näkyvistä palvelimistamme oli päättänyt aamulla levitä ja laitteen palautussuunnitelma näytti vähintäänkin mielenkiintoiselta.
Lopulta laiterikosta selvittiin suhteellisen pienillä ongelmilla. Kävi ilmi että käsitykseni siitä miten epäolennainen kyseinen laite oli ei varsinaisesti kohdannut sen käyttäjäkunnan käsitystä. Kuten mode training opettaa, kaikki inhimilliset ongelmat pelkistyvät lopulta viestintäyhteyksien häiriöihin. Hetkittäin fiilikset kyllä olivat aika kauhistuneet ja pelkäsin meidän nyt saaneemme niskaan oikeasti olennaista datahävikkiä. Sitten olisi pölyn laskeuduttua oikeasti päästy arvioimaan miten paljon tästä oli meidän ja miten paljon minun vastuullani.
Säädettyäni aikani poistuin kalliolle. Rollareilla oli tavanomaisen kuumaa ja kalliokauden alkuvaihe näkyi taidoissa. Joskus kai näitäkin seiniä pitäisi uskaltautua trädiliidaamaan, liukas liuske jonka halkeamat ovat joko tasalevyisiä tai flarettavia vaan ei oikein houkuttele omien varmistusten käyttöön. Koetimme kiilojen asettamista Rock Vandaliin hieman pelottavilla tuloksilla. Reitin greidi 5, varmistettavuus ainakin gorilla.
Pyöräilyn ja kiipeilyn yhdistelmä oli erinomainen. Hetkeksi unohdin työahdistuksenkin.
Tiistai, 18.5. 2010
Päivän mantra: WWBOFHD?
Eilisen katastrofin jälkeen tiimimme viikkopalaveri oli melko raskas. Ihan kokonaan eiliset ongelmat eivät minun vastuullani olleet mutta oli vaikea välttää fiilistä että juuri minä olin itse asiassa avainasemassa ehkäistä tällaiset tilanteet. Ainakin yhdessä asiassa koin mokanneeni pahasti ja ilmoitinkin tämän.
Ryvin syyllisyydessä aikani. Tajusin sentään että miekkaani kaatuminen ei olisi tässä järkevä vaihtoehto. Niinpä opin mitä opittavana oli ja ryhdyin parantamaan kommunikaatiota sekä teknistä ylläpitoa. Tämän työn parissa olisin voinut viettää tuntikausia.
Keskiviikko, 19.5. 2010
Päivän hirvitys: Ainakin kolmen varsin epävarman kiilan yläpuolella kiipeäminen 25 asteen helteessä
Olin kätevästi unohtanut museon yt-kokouksen tältä päivältä. Aikeeni lähteä töistä kahdentoista aikaan vaati tehokasta ajankäyttöä, kokous kun kesti kolme tuntia ja töitä jotka piti tehdä ennenkuin kehtaisin poistua oli aika lailla. Onneksi kokoustilaan kantoi verkko ja kokous oli niin raskassoutuinen ettei se häirinnyt keskittymistä merkittävästi.
Yhden jälkeen suunnattiin sitten Kvarnbyn kalliolle Kirkkonummella. En ollut täällä aiemmin käynytkään ja sijainti oli kyllä autottomalle vähän vaikea. Kallio sen sijaan oli kaunista karheaa graniittia ja reitit monipuolisia. Trädilidasin ehkä pelottavimman 5+ -tasoisen reitin koskaan (Muurahaishalkeama; jatkuvasti täytyi valita käyttääkö kohtaa varmistuksen paikkana vaiko käsi- tai jalkaotteena) ja vaikkei se mennytkään läheskään puhtaasti olin silti tyytyväinen että pääsin sen loppuun saakka. Kokemuksestani rohkaistuneena sporttiliidasin saman tasoisen släbin joka oli myös varsin pelottava kokemus - mutta sepä meni puhtaasti.
Kiivettävää riitti ja sormetkin alkoiva löytää kesäkuntoa raastavista pikkulistoista roikkuessa. Huolimatta näennäisesti kevyistä greideistä ja helpoista ankkuripaikoista kallio ei ehkä ollut aivan aloittelijaystävällisimpiä mutta itse ajattelin kyllä tulla sinne toistekin jos vaan kyyti jotenkin järjestyy. Kesäisin olisi aina hyvä jos käytössä olisi auto, syyskuun loputtua sen voisi sitten unohtaa jonnekin tallin perälle.
Torstai, 20.5. 2010
Päivän viestintätaito: The #1 Mistake in Modern Communication - aamen lopputulokselle vaikka tausta-askelista jotkut ovatkin vähän pulmallisia. Sittenkin, etenkin kohta 4 perusteluista on erinomainen.
Kesä on tuonut mukanaan työinnon. Aiemmin muistan näissä kohdissa kevättä laskeneeni epätoivoisesti päiviä kesälomaan mutta nyt pelkkä kesä tuntuu riittävän minulle. Herään aamuisin pirteänä ja työnteko tuntuu ongelmistaan huolimatta maistuvan...
... aamupäivällä. Kello yhden aikoihin jostain hyppää päälle älyllinen kooma jonka jälkeen ei onnistu muu kuin yksinkertainen päivitystyö, kirjoitusvirheiden poistaminen dokumentaatiosta tai muu täysin aivoton virittely. Pitäisi varmaan lähteä töistä aina kahdeltatoista, käyttää muutama tunti kiipeillen ja jatkaa sitten työaherrusta illalla.
Perjantai, 21.5. 2010
Päivän oppiminen: Maastonmuotojen tekeminen Google Sketchupilla.
Keksin miten saan työvireen pysymään päällä iltapäivän tuntien läpi: aloittamalla aamupäivällä jotain joka muuttuu täydelliseksi katastrofiksi ellei sitä hoida loppuun iltapäivällä. Hieman riskialtis strategia toimi mainiosti ja sain kaikki viikon työt tehtyä. Palkkioksi jostain tipahti kasa turvapäivityksiä jotka pitäisi jossain vaiheessa asentaa järjestelmiimme. Ärh.
Pakenin kaunista ilmaa piirtelyn ja pelisuunnittelun pariin. Olin rakentanut Sic Semperissä käyttämäni miljöön niin perusteellisesti että seuraavan pelin ideointivaihe oli mahdollista jättää kokonaan välistä; minun tarvitsi vaan valita mitkä kytevistä ongelmista toisin etualalle. Niinpä käytin suurimman osan ajastani kuvituksen parissa.
Viikonloppu, 22. - 23.5. 2010
Ajankohdan aktiviteetti: Liinan varassa itsensä heilauttaminen puussa olevalta tasanteelta verkkoon. Yllättävän pelottavaa ja vaikeaa.
Olin taas melkein liian piikikäs ja hankala inhimilliseen kanssakäymiseen. Pitkin viikonloppua tuntui jatkuvasti siltä että muut ihmiset ärsyttivät ja välittömästi tietysti vastasin ärsyyntymiseen tiuskimalla ja kiukuttelemalla. Olisi oikeasti syytä oppia että jos tuntuu jatkuvasti siltä että muut ihmiset eivät täytä korkeita laatuvaatimuksiasi, vika on todennäköisesti ihan itsessäsi ja oikea kohta josta lähteä asiaa korjaamaan on oma asennemaailma, ei kanssaihmisten kuvitellut virheet. Mutta eihän tätä elämänohjetta yleensä edes muista. Vaikeilun lisäksi luin sosiaalisia signaaleja väärin ja kaikkea muuta tavanomaista. Furrfu.
Saippuasarjaelementtien ohella ehdin onneksi tehdä vähän muutakin. Pelailin Dominion-korttipeliä ja totesin sen oikein oivalliseksi vaikka siinä tavoite olikin voittaa. En yrittänytkään opetella varsinaista taktiikkaa, sen sijaan valitsin hallinnolleni tyylin ja pelasin jatkuvasti sen mukaisesti. Outoa kyllä, tämä strategia tavallaan toimi ja olin toisella sijalla joka ainoassa pelissä.
Sunnuntaina vierailtiin Flowparkissa Turussa. Olin odottanut köysikiikuntaan keskittyvän seikkailupuiston olevan vaisunpuoleinen kokemus ja yllätyin positiivisesti siitä miten hardcore paikka tuntui olevan. Edes kokeneet kiipeilijät ryhmässämme eivät selvinneet läheskään kaikesta jota puisto vastaan heitti ja vaikka käytössä oli jatkuvasti turvalaitteita oli kävijällä vastuu aivan itse käyttää niitä oikein tai onnettomuus olisi tosi lähellä. Satunnaisilta kolhuilta tai mustelmilta ei edes yritetty varjella. Meno oli enemmän kiipeily- tai luolareissumainen kuin satunnaisille vastaantulijoille tarkoitetulta siistiltä sunnuntaihuvilta tuntuva.
Minuun yllättäen moinen pehmoilun kierto vetosi. Aikuisten ihmisten pitää vähän kestää kuhmuja ja pelottavia juttuja. Sittenkin pelkään että joku tolvana tuolla satuttaa itsensä ja vastuu omasta toiminnasta otetaan kävijöiltä pois. Parempi käydä ennenkuin näin ehtii tapahtua.
Maanantai, 24.5. 2010
Päivän kuva: Arjen ninja tunkeutuu kauppakeskukseen sähkölankoja pitkin
Köysissä kiikkuminen oli jättänyt jälkeensä kipeän ranteen ja yleisen väsymyksen. Työpäivä ei ollut ollenkaan niin tehokas kuin olisin toivonut ja meni enimmäkseen todella tympeiden Windows-ylläpitohommien parissa. Winkun tapa vaikeilla ärsytti kyllä aivan suunnattomasti. Unixissa olisin vaan sanonut "sudo mikset jo tee" mutta Windows vaan hilpeästi heilutti "Access denied" -korttia vaikka käytin suunnilleen maailmankaikkeuden valtiaan käyttöoikeuksia. Tulee käyttöjärjestelmän asetuksista mieleen neuroottinen vartija joka estää firman toimitusjohtajan pääsyn työhuoneeseensa, tai tässä tapauksessa pitää huolta siitä että vahingossakaan ei voi tehdä liian monta isoa operaatiota yhtä aikaa. Ymmärränhän minä että käyttäjiä pitää suojella itseltään mutta järjestelmän suojeleminen ylläpitäjiltä on vähän liian paksua. Jos ylläpitäjä mokaa, seurauksena kuuluukin olla hirveä katastrofi.
Taivaalta tuli vettä ja ajatus kiipeilystä ei innostanut. Koomasin illan Dollhousen parissa. Kakkoskausikin löysi hyvän tahdin inhottavien ja moraalisesti arveluttavien juttujen parissa. Ei ihme ettei tämä sarja menestynyt kun eihän tässä ole ketään sankaria jolle hurrata. Itse kyllä fanitan Topher Brinkiä mutta ei hän taida vedota jokaiseen.
Tiistai, 25.5. 2010
Päivän kaivuu-tai-karkoitus: "Suomessa on luolaharrastajia enemmän kuin luolia. Tavoitteemme on muuttaa tämä."
Seonneen Exhangen, byrokratian ja strategian jälkeen vuorossa oli heinäkuun luolaretken suunnitelma- ja varustekatsaus. Loppuilta jatkui luolaisissa merkeissä kun kommentoin luettavakseni tullutta artikkelia aiheesta sekä pohdin muiden alan ihmisten kanssa luolaseuran perustamista. Ajatus yhdistystoimintaan palaamisesta ainakin kymmenen vuoden tauon jälkeen tuntuu vähän hurjalta, mutta luultavasti ainoa keino saada valtakuntaan luolaharrastajien yhdistys on rakentaa sellainen itse.
Keskiviikko, 26.5. 2010
Päivän pilkunviilaus: Olen kuulemma täysin unohtanut äidinkieleni pilkkusäännöt. Häpeän ja koetan korjata asian.
Pidin pois jääneen lomapäiväni tänään. Lomailun teemana oli trädikiipeily Rollareiden liuskeella. Olin kuvitellut kivilaadun olevan kovasti ei-optimaalinen trädittelyyn, vaan yllättävän vaivattomasti kiipeily ainakin helpoilla reiteillä onnistui. Jälleen kerran jotkut varmistukseni olivat tosin aika hengenvaarallisia. Jotenkin pitäisi oppia olemaan kärsivällinen ja asettamaan piissejä vaan paikkoihin joissa niihin voi luottaa, mutta kun roikkuu hankalassa asennossa terävien kivien päällä sitä tahtoo vaan edes jonkinlaista turvaa ennen seuraavaa operaatiota. Paha vaan että huonosti asetettujen varmistusten kanssa tämä turva on yksinomaan psykologinen.
Vajaan neljän tunnin jälkeen sade hääti meidät pois kiveltä. Olin kuvitellut ettei kiipeilyä ollut tullut kovin paljon, mutta yhdistettynä pyöräilyyn liikunta-annos oli ilmeisesti ollut melkoisen tuju. Kotiin päästyäni olin aivan massivaalisessa ulkoilukoomassa ja tuskin sain loppupäivänä edes noustua vuoteesta. Onneksi tietokoneella on viihdettä.
Torstai, 27.5. 2010
Päivän auralisaatio: Aina kun verkkoviestissä tulee vastaan "lol" sisäinen tulkkini muuttaa koko viestin Hessu Hopon äänellä luetuksi ja lisää naurukohtaan nikottelevän "göhö-göhö-göhööh" -hohotuksn.
Sadetta. Valmistelevia työtehtäviä. Dollhousea. Wireä. Ei pelinkirjoitusinspiraatiota ennen nukkumaanmenoaikaa. Nukkumaanmenoajan jälkeen valtava keskiyön ideatulva. Äh.
Perjantai, 28.5. 2010
Päivän et-vaan-voi-voittaa: "Package foobar-19 is required for the installation." - "Installed package foobar-19 conflicts with package foobar-18 included in this installation."
Onni on oma konehuone jossa palvelimet hurisevat ja Blinkenlichten tuikkivat. Tutkiskelin museon levyjärjestelmän salaisuuksia ja liitin siihen uusia osia. Operaatio osoittautui varsin monivaiheiseksi, ei vähiten koska järjestelmää ei oltu alunperin suunniteltu sellaista päivittämistapaa varten jota tahdoin käyttää. Välillä linuxin riippuvuushippa aiheutti ärsytystä mutta siitäkin selvittiin parilla virityksellä.
Kellarin konesalin syvyyksissä oli hauskempaa kuin viileässä ulkoilmassa. Palauttakaa kesä välittömästi, kiitos.
Viikonloppu, 29. - 30.5. 2010
Ajankohdan tarina: Thaimaalainen kiipeily. Hotellista viiden minuutin kävelymatkan päässä on kalkkikiviseinä ja kun varmistuspaikalta peruuttaa muutaman metrin päätyy lämpimään mereen. Miksen ole jo siellä?
Pelinkirjoittelun ja -piirtelyn alkaessa viedä mökkihöperöön suuntaan tulin kutsutuksi Maailma kylässä -festareille. Päädyin paikalle lauantain ohjelman olemassa lopullaan mutta aidon festaritunnelman hengittäminen oli silti hyväksi. Lavalla soi folkrock, kojuista sai festariruokaa ja ihmiset näyttivät hassuilta. Kun festarit sulkivat ovensa, osuin katsomaan Fearless Vampire Killersiä. Ei ollut ihan minun leffani, vähän liikaa slapstickia ja koheltamista makuuni.
Sunnuntaina oli tarkoitus harrastaa vähän ja kevyttä liikuntaa. Niinpä pyörä-metrokomboilin rinkallinen rojua selässäni Rollareille jossa alkoi sataa, sitten pyörä-metroilin Salmisaareen ja jo perille saapuessani olin aika kuitti. Kiipesin huonosti kuutta reittiä melkoisessa nälässä. Lopuksi vielä pyöräilin kotiin, jätin romut sinne ja piipahdin Mascotissakin. Tulin pyöräilleeksi varmaan 20 kilometriä kiipeilyn lisäksi.
Sosiaalisella rintamalla tapasin uusia ihmisiä joiden kanssa tuli potkittua luolaseura-asiaa eteenpäin. Koetin paikantaa perustavalle kokoukselle paikkaa ja aikaa mutta menestys oli heikommanpuoleista.
Maanantai, 31.5. 2010
Päivän vastenmielinen maailma: Israel teurastaa humanitäärisen avun tuojia ja sitten syyttää näitä väkivaltaisuuksista. Vitun saatanan Israel.
Vuosi Helsingissä asumista tuli täyteen. Olen ehtinyt kotiutua tänne lopulta oikein hyvin. Olisi liioittelua väittää etten voisi enää kuvitella asuvani muualla, mutta en oikeastaan haluaisi Suomessa heti minnekään toisaalle siirtyä.
Ajankohdan kunniaksi käytin melkein koko työpäivän istumalla palavereissa. Sentään nämä olivat melkoisen produktiivisia kokouksia ja etenkin jälkimmäisessä korkea johto teki mitä johdon kuuluukin, eli päätti perustelut kuultuaan ja niitä huolellisesti pohdittuaan miten asioiden tulee olla ja ilmoitti että kaikkien tulisi työskennellä tämän saavuttamiseksi. Olen tottuneempi johtoon joka pyrkii olemaan päättämättä yhtään mitään tai ainakaan kuulematta asiantuntijoita ja perustelematta päätöksiään.
Työpäivä venyi pitkälle mutta sen jälkeen ehti vielä käydä Salmisaaressa kiipeilemässä. Kaksi päivää putkeen on aika rankka suoritus, mutta yllättävän hyvin kiivintä silti kulki. Salmisaaren kiipeilyareena vain laajenee koko ajan ja sieltä löytyi nytkin uusi tila jossa oli mm. kaipaamiani krimppireittejä. Ensimmäinen niistä oli vaan vähän liian helppo ja toinen selvästi liian vaikea. Ihan kuin kaikkea ei olisikaan suunniteltu vain minua varten.
