Tammikuu 2010: Ilmastonmuutos
Perjantai, 1.1. 2010
Päivän kelaus: Aiemman vuoden edesottamukset
Seuraa katsaus vuoteen 2009, englantia muistuttavalla kielellä.
Went caving in some really big caves I'd only read about previously. This means, among other things, climbing down an underground waterfall, traversing a 30-meter deep chasm and learning to recognize signs of flooding underground. Actually enjoyed trad climbing. Drove on the left side of the road. Took a leave of absence from work. Moved to Helsinki, right next to the sea. Worked as a full-time sysadmin on Windows and Linux. Played Rock Band. Hired a professional cleaning service. Visited IKEA. Revisited the military service.
My resolution was to do something about my budding depression and constant stress, which I kept, succesfully even.
A resolution for this year is taking shape but is not yet fully articulated.
Strictly not an answer to that question, but two new proto-humans that I know of turned up: one for Heli and Topsu, another for Heta and Tommi.
No
UK and Sweden.
A social life maybe?
The date bit confuses me, but I guess I'll remember May 30th when I moved to Helsinki.
Actually shaking myself loose from my job of ten years and moving away from Turku. Learning the basics of being a sysadmin and actually getting results in my new job despite feeling completely out of my depth at first. Starting a new RPG campaign in a new game world.
Not really finding much of a social circle in Helsinki yet. Not getting my AOWD certificate. Oh, and not getting a job at Antarctica, although in retrospect this might also be a good thing.
Not really despite having a climbing accident. I did have a two-week emotional breakdown when trying to decide what to do with my life but I was still able to work during that time.
A Dahon fold-a-bike! The best thing in personal urban transportation ever!
Both my new and old workmates were supportive, friendly and professional. Sounds like a real cliche, but I really love working with people I can respect and understand.
The Finnish bigot lobby all over the net. Actually, many people expressing their freedom of stupidity on the net.
My move was the single most expensive event in the year. It failed to bankrupt me and again I seem to be quite wealthy. Guess I'd better start trying to find a use for all that money. Something cool and ethical preferably.
Welsh caves! Trad climbing! Actually being a real sysadmin! My new RPG campaign! My new home!
The Sounds - Home Is Where Your Heart Is
Definitely happier. 2009 was way better than the thoroughly depressing previous year. My mood could still use improvement but the heading is correct. Plus, for the first time in ages, the idea of January does not fill me with horror.
The same.
Richer. I keep getting wealthier while everybody else gets poorer. It's not as much the income as the lack of expenses.
If I had to pick just one thing, I wish I'd done more diving. Also more interesting emergencies at work would have been cool.
Not sure. I think even the crying and hysterics were appropriate.
With friends, making sushi, playing computer games and board games.
At a party with friends, though I left early.
No
Zero.
The Spectacular Spider-Man
On a personal level I guess not. There's the Finnish bigot lobby but they are really not worthy of my hate, merely my contempt.
Soon I Will Be Invincible by Austin Grossman
Sysikuu, the band created for a live-action RPG campaign
A caving trip to Wales. New job. New home. SCUBA gear. Some emotional stability. New RPG campaign. Lots of other stuff at well.
A diving trip to somewhere warm.
Avatar, despite having next to no content. It was just that good looking.
I didn't do anything special. 37
2009 was a great year, so we're talking pretty tall requirements here. A summer that continued all the way to November would have been nice, without the climactic implications even.
Dark.
Having a shoulder to cry on when I really needed one. Getting a new job and moving to Helsinki.
Didn't see anyone worth mentioning.
Lex Nokia. Bastards! I somehow managed to miss the Copenhagen Climate Summit, even though it was way more important.
My friends and former colleagues in Turku mostly.
The cavers in Wales were an incredibly fun bunch. I guess I'd have to pick Ian if I absolutely had to choose just one, though Guy the innkeeper deserves at least an honorary mention.
Check your rope.
Fittingly, The Sounds, Home Is Where Yor Heart Is:
Ei voi valittaa. Seikkailuvaihdetta voisi kyllä kääntää vielä suuremmalle.
Lauantai, 2.1. 2010
Päivän näkymä: Jäässä kyntävä Viking Linen lautta. Näyttää todella hämärältä.
Koetin pelata joulualesta pikkurahalla ostamaani Dead Spacea mutta siitä ei tullut mitään. Peli oli yksinkertaisesti tympeä, persoonaton, kömpelö ja täynnä hölmön näköisiä astromutantteja jotka eivät missään kohdassa herättäneet kauhua vaan "jaa tällaisia örkkejä tällä kertaa, olispa rynnäkkökivääri niin kuolisivat nopeammin" -fiiliksiä. Kuin pelaisi nykyaikaista Quakea todella alitehoisilla aseilla.
Myös Oz muuttui pöhköksi kun järkevään juoneen hyppäsi täysin tuulesta temmatun oloisia elementtejä (pilleri joka vanhentaa ihmisiä, oikeasti?). Tarinankerrontakin muuttui jostain syystä tönkömmäksi. Itselläni olisi kyllä vankilasarjan kanssa ideat loppuneet jo paljon aiemmin.
Sentään kaikki audiovisuaalinen viihde ei ollut roskaa. Dead Spacesta turhautuneena pelasin Portalin läpi. Kyllä se vaan oli mahtava.
Sunnuntai, 3.1. 2010
Päivän korttipeli: Chrononauts - pitänee hankkia
Vaikka ulkona raivoava 20 asteen pakkanen ei veteen houkutellutkaan, kävin silti ostamassa itselleni kuivapuvun kun sellainen suht järkevään hintaan oli myynnissä. Tietenkin tämä yksi ostos tietää lisähankintoja: reguun on lisättävä letku, on hankittava kuivahanskat ja lisäksi täytyy hankkia lämmintä paksua vaatetta sen alle. Vaan pian voi sukeltaa muulloinkin kuin keskikesällä. Ehkä. Lisää painoja tarvittaisiin varmaan myös.
Pakkanen väheni päivän aikana huomattavasti järkevämpiin lukemiin. Jos kesällä päivälämpötilat vaihtelisivat plus-puolella yhtä paljon kuin ne nyt vaihtelevat nollan alla olisin valmis nousemaan barrikadeille.
Maanantai, 4.1. 2010
Päivän kuollut eläin: Elmeri-norsu
Ensimmäinen päivä itsenäisen oikeushenkilön työntekijänä ei tuonut mukanaan suuria muutoksia. Veikkaan kuitenkin että jotain pöhköjä pakkoliikkeitä on pian odotettavissa.
Vuodenalun kunniaksi museoon roudattiin norsu. Media oli todistamassa tapahtumaa vaikka uutispäivä ei muutenkaan vaikuttanut älyttömän hitaalta. Burj Dubai otettiin virallisesti käyttöön, juna törmäili rautatieasemaan ja hölmöt gringot tiukensivat ennestään lentokenttien turvamääräyksiä. Burj Dubai menee luokkaan "makee mutta täysin järjetön", lentoturvallisuusteatterista ei ole mitään hyvää sanottavaa.
Roolipelivuosikin korkattiin pelaamalla Insomniaa. Hahmoparkamme joutuivat suurempiin kuvioihin kuin mihin olivat tottuneet eikä ainakaan omilla hahmoillani ollut oikein kapasiteettia käsitellä tätä hyvin.
Tiistai, 5.1. 2010
Päivän sitaatti: "Norsun kokoamisen [fyysistä voimaa vaativassa osuudessa] luotetaan museon raavaisiin atk-ammattilaisiin" kertoi Iltaroska. Museon atk-ammattilaisia on 4 ja me olemme kaikki alle 70-kiloisia rääpäleitä. Keltainen lehdistö valehtelee taas.
Pudotin uudet sukellusvarusteeni liikkeeseen modattavaksi. Työpäivän käytin omituisten palvelinongelmien parissa. Olen oppinut että iltapäivä on minulle tehottomin aika vuorokaudesta. Puolestapäivästä neljään en tahdo saada aikaan ainakaan mitään mikä vaatii keskittymistä tai ajattelemista. Teen yleensä työpäivän kaikki kiintoisat hommat aamupäivästä ja iltapäivän koomaan ärsyttävien pakkopullaoperaatioiden parissa. Tämä päivä ei mitenkään ollut poikkeus.
Liikunnan puute tuntui taas väsymyksenä ja keskittymiskyvyttömyytenä. Ulkona raivoava talvisää vaan ei oikein houkutellut lähtemään pihalle riehumaan. Eikä Salmisaaren liikuntekeskus ollut vieläkään avautunut.
Keskiviikko, 6.1. 2010
Päivän harminaihe: En osaa vieläkään liikkua kätevästi julkisilla. Fillarin kanssa kaikki oli niin paljon helpompaa.
Yllättävä viikon keskellä oleva lomapäivä kului tehden satunnaisia etähommia ja kirjoitellen pelejä. Tajusin tehneeni typerän virheen ja luottaneeni GURPS-lähdemateriaaliin yhdessä pienessä tieteellisessä detaljissa joka sitten tietenkin oli väärin. Tämä romahdutti erään pelisuunnitelmani ja muutti sen mukavasti valmiiksi mietitystä kategoriaan "pitää tehdä itse alusta alkaen".
Poikkeuksellisesti onnistuin välttämään täyttä erakoitumista ja singahtamaan ihmisten ilmoille illaksi. Ohjelmassa oli lisää Arkham Horroria. Voitimme Cthugha-tulipallon yllättävänkin helposti, vaikeinta illassa oli osata soveltaa sunnuntaiaikatauluja ja värikoodattuja ratikkareittejä perille pääsemiseen.
Torstai, 7.1. 2010
Päivän ärsyttävä softa: Microsoft Sharepoint, joka ei suostunut toimimaan kuten intuitio sanoi että sen pitäisi
Seikkailut julkisten liikennevälineiden kanssa jatkuivat kun aamulla ratikat eivät olleet selvinneet lainkaan Skattalle saakka. Livahdin töihin jalkapatikalla ja metrolla. Minua puolen tunnin viivästys ei juurikaan haitannut mutta funtsin miten kiireisemmät ihmiset sen näkevät.
Julkisia parjataan aina hidastelusta huonossa säässä, ja itsekin heitän usein halpaa herjaa VR:n kyvyttömyydestä selvitä mistään muusta säästä kuin puolipilivisestä alkukesän päivästä. Kuitenkin yhtä lailla bussien, ratikoiden ja junien kanssa myös yksityisautot jumittavat lumituiskussa. Joko kelin mukainen ajonopeus johtaa ruuhkaan tai sitten keskimääräistä parempi kuljettaja ottaa keskimääräistä suuremman onnettomuusriskin hurjastellessaan säässä kuin säässä.
Sittenkin kauhea määrä autoisia ihmisiä haukkui tänäänkin julkisia kulkuvälineitä kaikkialla missä vain äänensä kuuluviin sai ja selitti kuinka ainoastaan auto mahdollisti heidän minuuttiaikataulutetun elämänsä. On vaikea olla tuumimatta että kontrollin illuusiolla on osansa mielipiteeseen. Onnettomana pysäkillä bussia odotteleva stadilainen kokee olevansa aivan toisella tavalla systeemin hylkäämä ja ei kontrollissa kuin ruuhkassa seisova autoilija. Autoilijaparkoja vaanii myös yhteismaan tragedia: kunhan kaikki muut eivät yritä autoilla tiet pysyvät sopivan tyhjinä, mutta heti jos riittävän suuri joukko päättää ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja lähteä liikkeelle ikiomalla peltilehmällä syntyy liikennekaaos.
Pakkasesta, lumipyryistä ja perutuista junavuoroista välittämättä hyppäsin Tapanilan junaan ja kävin kiipeilemässä. Voimat ja taidot olivat vähän kateissa, mutta uskallus onneksi ei. Kai sitä taas tällä tavoin vauhtiin pääsee.
Perjantai, 8.1. 2010
Päivän lämpötila: -18
Älyttömän varhainen herääminen ja päivä byrokratian kirjoittamista kulutti. Muistin miljoonatta kertaa miksi kiipeilyn jälkeen oikeasti kannattaisi venytellä; tällä kertaa kipeänä oli jalkojen lisäksi myös jokin rintakehän tunnistamaton lihas joka aiheutti tuskaa hengitettäessä. Pitäisi varmaan vaan olla hengittämättä.
Viikonloppu, 9. - 10.1. 2010
Päivän talvi-ilmiö: Ikkunan ulkopuolella kasvava villiviini pursuaa joka suuntaan suuria jääfraktaaleja.
Hirvittävä pakkanen ja omituinen lihaskipu pitivät minut poissa ulkoilmasta. Sen sijaan kirjoitin, piirsin ja testasin Grand Theft Auton nelososaa. Ei tehnyt vaikutusta. Realismiin pyrkivässä GTA:ssa ei ole oikein viehätystä ja kaupunki tuntuu paljon tyhjemmältä kuin aiemmissa osissa. Olisin kuvitellut että vähempi videopelimäisyys vain miellyttäisi minua enemmän mutta ei näin ollutkaan.
Sunnuntaina sentään käväisin pikaisesti kiipeilyseinällä. Huono voimapäivä esti minua pääsemästä ylös mitään kovin ihmeellistä reittiä, mutta sentään lihassärky ei tuntunut pahentuvan. Kiipeilyn jälkeen hävisin Chrononautsissa (mutta tyylikkäästi!) ja kirjoitin vielä hieman lisää pelijuttuja.
Loputtomat tekemättömät projektit vaivasivat ja rakensivat minulle omituisen muodottoman ahdistuksen. Menin varhain nukkumaan paetakseni sitä.
Maanantai, 11.1. 2010
Päivän tv-sarja: Hex. Jossain Buffyn ja teinipornon välimaastossa.
Alitajuntani päätti pitää minulle kännipuheenvuoron jossa se esitti jokseenkin erikoisen näkemyksen siitä miksi olen sellainen kuin olen. Käytin yöuneni katsellen uudestan ensimmäistä koskaan katsomaani leffaa (hyvin keskinkertainen Disney-piirretty) johon jostain syystä oli heitetty mukaan kaikki elämäni olennaiset asiat. Roolipelit, seinäkiipeily, tietotekniikka, sarjakuvat, luolat ja musiikki nyt ainakin olivat edustettuina, kaikki sellaisina muka-ovelasti sijoitettuina pieninä välähdyksinä ikään kuin selittämässä että myöhemmin innostuin näistä koska olin altistunut niille leffateatterissa viisivuotiaana. Järkevämpiinkin teorioihin on joskus törmätty.
Töissä pääsin suorittamaan suunniteltua kriisiharjoitusta ja kokeilemaan miten hyvin saisimme pystyyn uuden tietokantapalvelun jos vanha päättäisi räjähtää miljoonaksi palaseksi. Ei sujunut aivan heittämällä muttei myöskään sisältänyt ylivoimaisia esteitä. Aivan erinomaisen hyvä ja professionaali fiilis tuli kun tajusin että varotoimenpidettä tuli testattua suht perusteellisesti ennen kuin sitä edes tarvittiin oikeassa kriisissä.
Päivän toinen suunnitelma oli ollut kiipeily, mutta hämäristä unista huolimatta yöuni oli jäänyt varsin lyhyeksi ja kriisiharjoittelu oli henkisesti raskasta. Olin kahden aikoihin pilkkimiskunnossa ja kiipeilyn asemasta livahdin kotiin koomaamaan. Peliä olisi pitänyt kirjoittaa mutta siitäkään ei oikein tullut mitään.
Tiistai, 12.1. 2010
Päivän harrastusväline: Kuivapuku kuivahanskoilla sekä siihen sopiva regulaattori. Nyt kun vielä voittaisin kammoni kylmää vettä kohtaan.
Tiimini biologit kiskoivat minut rauhallisesta bittinypläyksestä ulos pakkaseen katsomaan tirppoja. Vastoin odotuksia onnistuin jopa näkemään kaksi huuhkajaa jotka istuivat Kampin keskuksen katolla ja olivat tosi kivi. Kiviä. Jotain.
Kotona pelautin Sic Semperin neljännen jakson. On elämä kyllä vaikeaa kun silloin kun asiat etenevät perusteellisesti ja hitaasti totean että peli tarvitsisi juonielementtejä ja äksöniä ja kun juoniin keskitytään ihmettelen että onko tämä nyt sitten muka tällaista aivotonta toimintaseikkailemista. Vaan sentään tässä episodissa oli vähän molempia; pääpaino vaan oli vaihteeksi asioiden tapahtumisella ja jopa toiminnalla. Lisäksi Mike oli hakenut meille malesialaista ruokaa ja Kaisa tuonut trooppisia hedelmiä. Ne auttoivat hyvin unohtamaan että ulkona oli talvi.
Kun peli päättyi palasin vielä työn pariin ja päivitin palvelimiamme. Onneksi yöllä töiden tekeminen oikeutti vastaavasti myöhään nukkumisen.
Keskiviikko, 13.1. 2010
Päivän kokemus: Liidaaminen ilman voimaa. Näköjään pystyn tähänkin nykyään.
Kuten tavallista, pelauttaminen poisti ahdistuksen, mutta se palasi kyllä päivän aikana. Jaksoin olla töissä vain nelisen tuntia, sitten pakenin kiipeilemään. Ensialkuun tuntui siltä että tämäkään ei sujuisi, varpaisiin sattui ja jotkut hajaosat itkivät flunssaista oloa. Päädyin kuitenkin yrittämään liidata ylös yhtä 6b:n saanutta reittiä, tein urheita dynotuksia jatkon yläpuolella ja lopulta selvisin reitistä vaikken puhtaasti. Kiintoisinta tässä saavutuksessa oli pelon hallinta: pysähdyin hetkeksi köyteen tekemään mielikuvaharjoitusta, hyväksyin putoamisen mahdollisena lopputuloksena, sitten koetin mennä vaikean kohdan ja jopa onnistuin. Nyt kun voisin lyhentää tuon mielikuvaharjoitteluun tarvitun ajan muutamaksi sekunniksi saattaisin oikeasti päästä liidipelon herraksi.
Torstai, 14.1. 2010
Päivän die hard: Man Who Survived 2 Atom Bombs Dies
Vihdoinkin Edge Magazine julkisti vuoden 2010 kysymyksensä ja saamansa vastaukset. Muutaman esitetyn vastauksen perusteella jäin pohtimaan omaa kiehuvaa vihaani sanomalehtien kommenttisektioita kohtaan. Toki ne korostavat kohinaa signaalin ylitse, mutta eikö ongelma ole silloin enemmänkin omassa kyvyssäni erottaa signaalia kohinasta?
Olisin voinut koko päivän lukea visiointia omasta alastani, mutta sen sijaan aivan normaalit tekniset ongelmat vaativat huomiotaan. On se kummaa miten Windowsin palvelimista löytyy uusia ihan tavallisia ongelmia jatkuvasti. Parempi tietysti kannaltani että ovat ihan tavallisia, silloin joku muu on ne jo ratkaissut eikä tarvitse aloittaa pohdintaa aivan pohjalta.
Ilta kului piirtelyn ja uskomattomassa talvimaisemassa kävelyn parissa. Nämä eivät tukeneet toisiaan, en kuvitttele että osaisin piirtää mitään mikä tekee oiketta tämänhetkiselle todella kauniille talvimaisemalle.
Viikonloppu, 15.-17.1. 2010
Ajankohdan havainto: Enää hieman yli kuukausi seuraavan larppikampanjan alkuun
Perjantai kului etätyöskennellessä. Vähän kuten olin arvellutkin, sain hallinnollista diipadaapaa kirjoiteltua paremmin omassa nojatuolissani kuin työhuoneessa.
Jonkinlainen negatiivinen larppikärpänen on oikeasti purrut minua. En ole aikoihin löytänyt itsestäni energiaa mihinkään livepeleihin viittaavaankaan. Koska epäilen tämänkin olevan vaan osa sydäntalven "kaikki on paskaa" -ilmiötä koetin ravistaa sitä päältäni värittämällä minulle jätettyjä sivuavan projektin kuvia. Se kyllä luonnistui mutta mitään muuta intoa ei vielä löytynyt.
3D-mallinnusohjelmalla leikkiminen sai toivomaan että käsillä olisi loputon määrä legoja koska niillä rakenteleminen voisi olla kätevämpää. Toisaalta en haluaisi huoneeni täyttyvän vaarallisista pienistä palikoista. Pitäisiköhän kokeilla kompromissiratkaisua?
Maanantai, 18.1. 2010
Päivän vaikeus: Keskittymisen ylläpitäminen
Keskittymiskykyni oli täysin kateissa heti aamusta alkaen. Oikeasti en kaivannut mitään niin vähän kuin päivää koneen ääressä, paljon paremmin olisi sopinut kiipeily kunnes lihakset huutavat. Tietenkään tähänkään ei nykyisellä kunnollani kovin pitkään mene.
Joka tapauksessa kun ajatukset olivat aamusta aivan missä sattuu päätin kahden tunnin keskittymisharjoitusten ja vähäisen aikaansaamisen jälkeen leimata itseni toviksi ulos ja singahdin boulderille. Pasilan caven sisäänpääsymkasu on paljon inhimillisempi arkena ennen puoltapäivää. Seinällä roikkuminen teki hyvää fiiliksille mutta oikeasti olisin halunnut viipyä cavella koko päivän enkä vaan vajaata tuntia. Ja kun matkoihin meni melkein yhtä kauan kuin itse liikuntaan ei tätä voinut pitää tehokkaimpana mahdollisena ajankäyttönä. Olisipa boulder ihan vieressä.
Ällistyksekseni liikunta ei auttanut ainoastaan mielialaan vaan myös työvireeseen: sain tartuttua hankaliin hommiin ja jäsenneltyä niistä tehtävälistan jota ryhdyin toteuttamaan. Pitää varmaan karata useammin seinälle koneen äärestä.
Tiistai, 19.1. 2010
Päivän saavutus: Pari aiemmin aina kesken jäänyttä reittiä meni nyt puhtaasti alusta loppuun, jopa ilman suuria vaikeuksia.
Roikkuessani kiipeilykeskuksen seinällä käsien lihakset melkein lopussa ja reittiä vielä neljä klippiä jäljellä tajusin että liikunta on jotenkin omituista touhua. Vaikka suuri osa vaistoista on sitä mieltä että mitään fyysistä ei pidä tehdä ellei ole pakko tuntuu silti fyysisesti ja mielellisesti jotenkin valtavan hyvältä rangaista kroppaansa ja puristaa siitä ulos kaikki mihin se suinkin kykenee. Henkinen puoli on helpompi tajuta. Ainakin kiipeilyssä kun katson seinää jota juuri kiipesin tulee monesti hilpeä ylpeys - "minäpä menin ylös tuosta, ihan itse, vein köyden mukanani ja kaikkea".
Kahdeksan reittiä ei vielä oikeasti ole älyttömän vaikuttava suoritus, mutta niistä ainakin puolet oli tosi raskaita. Kun lopulta poistuimme seinältä olin täysin lopussa. Jaksoin tuskin nousta portaita tai avata painavampia ovia ja joka paikkaan sattui. Sittenkin kivun taustalla oli myös fyysisesti jotenkin kokonainen olo. Kehoa on käytetty taas muunakin kuin aivojen säilytyslokerona, keho arvostaa.
Keskiviikko, 20.1. 2010
Päivän hyödyllinen näkemys: "I would rather be marooned on a desert island with a diverse group of mediocre people who know how to communicate, from a singer to a plumber, say, than with a bunch of geniuses." (Korostus omani)
Unessani Englannin kuningatar löi Sid Viciousin ritariksi. Miksei näin ole tapahtunut oikeasti? Sid on tietty kuollut joten ehkä hänet pitäisi ennemmin julistaa pyhimykseksi tai jotain.
Viisaasti venytelleenä en ollut aamulla kuolla tuskiin eilisen rääkin jäljiltä, mutta täysin voimaton kyllä olin. Ja eikös töissä ensimmäiseksi vastaan tullut vanhan Apple-koneen rautaongelma jonka ratkaiseminen vaati lähinnä voimaa. Siinä sitten ronski atk-ammattilainen kiskoi itkua tuhertaen ompun etupaneeleja irti voimattomilla sormillaan. Lisäksi tämä säälittävä ähellys sai aikaan taas kaipuun tehdä jotain fyysistä ja huomasin oikeasti harkitsevani jälleen boulderilla käymistä. Onneksi tulin järkiini. Joskus pitäisi tehdä töitäkin ja liikunnassa kuuluu olla välipäiviä.
Torstai, 21.1. 2010
Päivän tammikuutraditio: Metabloggaus. Tällä kertaa ei sisällä pohdintaa Kokemuspisteiden lopettamisesta, huolimatta siitä miten tylsä olen viime aikoina ollut.
Lukiessani World Question Centerin vastauksia tajusin minkä vuoksi en itse oikein koskaan ole innostunut Facebookista ja Twitteristä ja minkä vuoksi web-päiväkirjaakin ylläpidän yhä tällä hieman työläällä itse kasaamallani ohjelmistolla.
Mikrobloggaus ja Facebook ovat luonteeltaan jaettua nykyhetkeä korostavia palveluita. Toki niillä on verkkopalveluiden tapaan ikuinen muisti ja toki niihin voi sijoittaa asioita myös arkistoitavaksi, mutta ensisijaisesti ne ovat "tässä ja nyt" elävä jaettu olohuone tai baari. Olennaisia elementtejä ovat välittömyys ja vuorovaikutus. Kumpikaan ei oikein ole minua varten.
Verkossa minulle luontevin itseilmaisun muoto tuntuu olevan Kokemuspisteiden kaltainen pitkä ja kiemurteleva kirjoitelma - ei välttämättä aina huolellisesti kirjoitettu, kovin johdonmukaisesti edellisestä merkinnästä jatkuva tai ainakaan millään tavoin laadukas, mutta kuitenkin toteutettu siten että jokainen sen kirjoitus tulee osaksi yhtenäistä lukukokemusta. Kokemuspisteiden rakennehan on perinteinen päiväkirja ja sitä luetaan menneisyydestä nykyhetkeä kohti. Sekä välittömyys että vuorovaikutus puuttuvat siitä oikeastaan täysin. Olen tosi harvoin kiinnostunut saamaan ajatukseni ulos tarkalleen juuri nyt, ja vielä vähemmän kiinnostunut muuttamaan monologini keskusteluksi. Minua ei niinkään pelota se että terävät lukijani (molemmat heistä) rikkoisivat erehtymättömyyden harhakuvani ja kommenteillaan osoittaisivat minulle oman vajavaisuuteni vaan se, että kommenttisektio tekisi Kokemuspisteistä vähemmän kirjamaisen. Lisäksi alkaisin kuitenkin käyttää aikaani kommentteja lukemalla ja vastaan vänkäämällä, enkä usko että se aivan oikeasti parantaisi kenenkään päivää. Rakentava keskustelu verkossa ei ole vahvoja lajejani.
Olen itsekin hieman yllättynyt siitä miten vähän kiinnostusta minulla on myöskään välittömyyteen. Ajatus seurata jatkuvasti tulevia päivityksiä pienenkään tuttavapiirin tekemisistä tuntuu lähinn pohjattoman distraktoivalta ja distraktioita kaikesta olennaisesta on ennestäänkin jo tarpeeksi. Paria irc-kanavaa jaksan, niitäkin lähinnä koska aina tuon tuossakin niissä käydään hyvää keskustelua ja koska niissä on aika vähän väkeä. Tämän laajentaminen siihen että huutelisin satunnaisia statuspäivityksiä koko maailmalle tai edes koko laajennetulle tuttavapiirille ei vaan vetoa.
Viikonloppu, 22.-24.1. 2010
Ajankohdan saavutukset: Pelin kohdan ideointi, kirjoittaminen, huonoksi toteaminen ja hylkääminen, ainakin neljään kertaan. Ärsyttävän tyhmyyden havaitsminen pelin perusrakenteessa. Tyytymättömyys piirrosjälkeen.
Lauantaille osui viikon neljäs kiipeilykerta. Kiipesin yhteensä 14 reittiä, suunnilleen kaksi kertaa tavallisen määräni. Lisäksi normaali "pääseehän tästä kun vähän yrittää" -tasoni oli tältä päivältä nostettu 7a:ksi. Olisipa joka viikko riittävästi aikaa kiivetä tällä tavoin.
Muut asiat viikonloppuna eivät sitten kovin hyvin sujuneetkaan. Pelinkirjoitus törmäili blokkeihin, piirtämistä en saanut edes aloitettua ja väritysprojektikin eteni vähän niin ja näin. Pari tuntia sunnuntaina sain tehdä töitäkin Microsoft-päivitysten parissa. Ozin neloskausikin lähinnä harmitti: sarjan sinänsä hyvät hahmot eivät saa reilua kohtelua kerronnan noudattaman "mikään ei saa koskaan onnistua edes vahingossa" -periaatteen vuoksi, ja juonet itsessään ovat muuttuneet lähinnä typeräksi saippuasarjamössöksi. Seuraavaksi odotan että joku vankilan miehistä huomaa olevansa raskaana.
Ulkona tuli taas lunta. Vastahan sitä on pari metriä.
Maanantai, 25.1. 2010
Päivän kirja: GURPS Low-Tech. Hieman pelottaa taas käyttää GURPS-kirjaa oikeiden lähteiden tai edes Wikipedian sijasta mutta kun tätä varten joku muu on jo tehnyt suuren osan tarvittavasta tutkimustyöstä.
Aloitin aamuni kiukuttelemalla yliopiston helpdeskille. Ihan kuin minulla olisi jotain traumoja tietoteknisistä asiakaspalvelupuheluista. En ihan täysin räjähtänyt kuulijaparalle ja muistin myös sanoa ettei kritiikkini nyt kohdistu häneen vaan tapaan jolla hänen organisaationsa on toiminut mutta joka tapauksessa ei varmaankaan ollut aamun miellyttävimpiä kokemuksia kummallekaan meistä. Toisaalta omituisessa maailmankuvassani "ammattitaidoton" on ehkä vahvin haukkumasana mitä keksin ja käytin sitä pariin otteeseen, vieläpä aiheesta.
Perusteellisella nakuttelulla sain pelinkirjoitusblokkiani näverrettyä. Jos ideani kestää vielä huomisenkin se pitää varmaan kirjoittaa kokonaan auki, mikä voi taas viedä melkoisen tovin. Mutta siinä samalla tulen varmaan paljon viisaammaksi kaikesta tutkimustyöstä jota pääsen tekemään.
Tiistai, 26.1. 2010
Päivän pulma: PHP:n sessiotiedostojen kasautuminen IIS-palvelimella.
Kaikista mahdollisista maailman tylyistä uutisistä jotka harmittavat, ahdistavat tai turhauttavat tarina elinkautisvangista jolta kiellettiin D&D:n pelaaminen tuntui henkilökohtaisella tasolla inhottavalta. Emotionaaliset prioriteettini ovat taas vinoutuneet, vaan kenelläpä ne eivät olisi. Mutta maanjäristykset hahmottaa korkeintaan etäisen älyllisellä tasolla, vanki jolta otetaan roolipelit pois on minulle henkilökohtaisemmin helppo ymmärtää. Kuvittelisin että asioita puuhaava vanki on tyytyväisempi ja siten turvallisempi vanki itselleen ja muille.
Illalla päädyin viimein katsomaan Pilvilinnan joka romahti. Siitä ei paljonkaan hyvää sanottavaa jäänyt. Hahmoja oli käsitelty huonosti, sekavan juonen oikominen oli tehty mahdollisimman mielikuvituksettomasti ja teematkin tuntuivat kärsineen lisää keskiluokkaistumista. Lisbeth oli edelleen varsin mainio, mutta siihen elokuvan ansiot sitten jäivätkin.
Leffan jälkeen päädyin baariin. Kovin epätavallista moinen.
Keskiviikko, 27.1. 2010
Päivän härveli: iPad. Nimi ei vakuuta.
Yli 20 asteen pakkaset ovat ihan hilpeitä teoriassa, mutta kun viima on viedä korvat mennessään jo syömässä käydessä alkaa kylmyys käydä nopeasti vanhaksi. Ei tee mieli käydä ulkona, ei tee mieli tehdä mitään muuta kuin istua töissä säätämässä tai kotona kirjoittamassa.
... paitsi tietysti käydä kiipeilemässä. Tapanilassa päätin liidata taitotasoni rajoilla ja sain aikaan sekä hyviä onsight-nousuja, mainioita hivuttamisia että köyteen putoiluja vaikeista muuveista. Etenkin köyteen putoilu ilman suuria etukäteispähkäilyjä kertoi jonkinlaisesta henkisestä kasvusta.
Applekin julkisti illalla sleittikoneensa. Luulen etten tarvitse sellaista. Ei minulla ole edes iPhonea, vaikka sille kyllä olisikin välillä käyttöä.
Torstai, 28.1. 2010
Päivän mieleenpalautus: Mitenkäs tätä Microsoftin DNS-palvelua taas pitikään ylläpitää?
Töissä tajusin että yliopiston tietotekniikkapalvelut saattoi oikeasti tahtoa syödä museon omat tietotekniikkapalvelut. Saman strategisen oivalluksen olin itse tehnyt lokakuussa ja sen jälkeen aina tuon tuostakin pohtinut olisiko se kokonaisuuden kannalta järkevää. Museon strategia saattaa tulla tässä tielle tai sitten ei, mutta nyt vasta tajusin että ajatus oli henkilökohtaisella tasolla vallan ahdistava.
Lopulta museo taitaa olla työympäristönä mukavin jossa olen koskaan ollut - ja vaatimukset ovat korkealla, koska edellinenkin ympäristö Turussa oli aivan mahtava. Sittenkin ajatus paluusta tuntui pahalta, etenkään koska en tahdo pois kauniista kodistani meren rannalla. Ajatus Helsingin yliopiston tietotekniikkapalveluihin liittymisestäkään ei miellyttänyt.
En taaskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja kuten monesti tällaisessa tilanteessa pöhkö idea nosti päätään. Ei ihan erikoisalaani nuokaan tehtävät, ja vastahan pääsin valittamasta tästäkin talvesta.
Kiipeilin murheitani pois. Vasta toinen päivä putkeen ja raajat olivat jo ihan hellinä.
Perjantai, 29.1. 2010
Päivän huvitus: Uma Thurmanin viiden sanan kiinantaito.
Tappava pakkanen näytti vaihtuneen lumituiskuun ja museolle saapuessani aamuseitsemän aikaan sain kaivautua valehtelematta metrisen lumiesteen läpi päästäkseni sisään. Työhuoneessa oli kylmä. Olisi ehkä pitänyt hakea kellarista jääkärhun nahka ja kääriytyä siihen.
Paikkansapitämätön dokumentaatio ja byrokratian nielemät hallinnolliset dokumentit tekivät työpäivästä typerällä tavalla haastavan. Olisin mielelläni ratkonut jotain aivan oikeita ongelmia sen sijaan että käytin aikani ihmettelemällä miksei toisen instituution hallinto ollut tehnyt töitään kunnolla tai softavalmistaja osaa oikeasti kertoa tuotteensa ominaisuuksista.
Olin töissä pitkään ja kotiin palatessani olin aivan uupunut. Energiaa ei riittänyt mihinkään kovin luovaan joten istuin vain katselemaan elokuvia. Kill Billistä löytyy aina jotain uutta metkaa. Vaan miksei kannettavani optinen audio suostu toimimaan?
Lauantai, 30.1. 2010
Päivän näkemys: Korealaiset elokuvat ovat käsittämättömiä.
Kiipeilyssä on viimeisen parin viikon aikana ollut selvä tekemisen meininki. Sama linja jatkui tänään. Kruxi oli järjestänyt kerhomatkan Tapanilaan joten halli oli täynnä tuttuja ja puolituttuja turkulaisia, ja heidän seassaan kiivin ylös monia seiniä. Tulipa taas muistettua miksi uusia reittejä tulee aina ensin liidata: koetettuani yhtä juuri ja juuri loppuun asti liidaamaani reittiä myös yläköydellä totesin sen oikeasti painajaismaisen vaikeaksi. En olisi ikinä uskaltanut lähteä tälle omien jatkojeni kanssa jos olisin etukäteen tienyt millaista settiä edessä oikein on.
Ulkona tuli aina vaan lisää lunta. Pohdin millaiselta joku Olhavan kallio mahtaisi näyttää juuri nyt. Sieltä kun tuskin kukaan on lumia luonut; kalliolla on varmaan lunta useita metrejä.
Sunnuntai, 31.1. 2010
Päivän itsepuolustusväline: Taskulamppu
Kaukana Espoon korvessa eteeni annettiin NDA. Allekirjoitin sen ja sain käteeni Xbox 360:n ohjaimen melkeinpä ekaa kertaa koskaan. Sitten käytin pari tuntia pelaamalla Alan Wakea.
Konsoliohjaus ei tosiaan ole minua varten ja tuntui siltä että käytin aivan kohtuuttoman paljon aikaa sekoillen ihan yksinkertaisten juttujen kanssa. En selvästikään osaa mitään ilman näppistä ja hiirtä. Itse peli sen sijaan tuntui oikein metkalta ja olisin mielelläni pelannut sitä enemmänkin. Toki jotkut asiat pelissä tuntuivat hieman ärsyttäviltä, mutta hyvää löytyi paljon, jopa varsin yllättävistä suunnista.
Pelaamisen jälkeen minulta ja muilta koehenkilöiltä kerättiin palaute kokemuksestamme. Livahdimme ulos Remedyn salaisesta päämajasta ennen seuraavien testaajien saapumista. Sunnuntainakin täällä tehtiin ahkerasti töitä. Pelintekijä ei koskaan lomaile.