Joulukuu 2009: Joulusotaa
Tiistai, 1.12. 2009
Päivän EETLA: MITIL - Military Information Technology Infrastructure Library
Olen siis kertausharjoituksessa. Tämä ei varsinaisesti ole tilanne jossa olisin olettanut olevani muutoin kuin pahassa unessa. Monille tutuille aiheuttaa ällistelyä sekin että ylipäätään olen käynyt armeijan; en varmasti nykyään enää moiseen tyhmäilyyn lähtisi. Tänne kuitenkin päädyin, jopa melkein oman ilmoittautumiseni kautta, mutta tuosta lisää myöhemmin.
Yllättäen sotakoneiston osana oleminen ei ole helppoa. Tämän päivän ensimmäinen ohjelmanumero oli rynnäkkökivääriammuskelu, enkä ole tästä puuhasta ikinä pitänyt. Olen todella surkea ampuja, ainakin osittain tämä johtuu tulisaseinhostani. Kiväärin käyttämistä ei osaltani liioin helpota että vilkas mielikuvitukseni kuvittelee poikkeuksetta maalitaulun luokse jonkun toisen piruparan joka yhtä lailla tähtäilee minua (ja osuu varmasti tarkemmin). Minua oikeasti kummastuttaa miten muu posse voi suhtautua ammuskeluun rennosti tai jopa innostuneesti. Kyllähän minäkin varmaan voisin ihmisen ottaa hengiltä koska olen kylmä paskiainen (huolimatta siitä että kuvittelen kohteen/vastaanampujan automaattisesti olevan joku samasta porukasta jonka kanssa olen liikkeellä) mutta en vaan voi hetkeksikään unohtaa että oikeassa tilanteessa osumaheittoja heitetään myös itseä vastaan.
Kun tämän terveen pelon päälle lisätään vielä kaikki älyllinen inho institutionalistoitua väkivaltaa kohtaan sekä hölmön machobullshitin määrä joka tähän väkivaltakoneiston osaan poikkeuksetta kuuluu voisi päätellä että olen täsmälleen väärässä paikassa. Mutta kuten sanottu, minulla on syyni olla täällä.
Syy on hävettävästi itsekäs ja yksinkertainen: oikea homma johon minut on pyydetty on vaan massiivisen siisti, sellainen jota ei varmaan ihan äkkiä tule siviilipuolella tehtyä. Silkka uteliaisuus riitti potkimaan minut liikkeelle, ja kun tappovälineistä pääsi eroon operaation varsinaisen ohjelman pariin päivä parani huomattavasti. Tämä ei tosiaan ole se intti jota joskus kävin: olemme ryhmä erikoisasiantuntijoita jotka on suunnilleen headhuntattu tosielämän taitojemme vuoksi. Saamamme tehtävänanto on luokkaa "tässä on iso probleema, ideoikaa siihen ratkaisu" ja "sotilasarvoja ei tässä kannata juurikaan katsella." Jo neljä ekaa oppituntia on tarjonnut minulle paljon hämmentävää materiaalia joka varmasti tulee inspiroimaan taustamatskua peleissäni.
Operaatio ei liioin ole silkkaa moraalitonta joukkomurhaa vaan enemmän kriisinhallintavalmiuksiin kuin sodankäyntiin liittyvää. Jotta puuhasta saisi irti kaiken metkan pelkään että sen pariin on palattava myöhemminkin. Päästäisivätköhän ne minut jatkamaan homman parissa jos anoisin siirtoa aseettomaan palvelukseen? Tai antavatkohan ne yleensäkään minun jatkaa tässä ohjelmassa jahka saavat selville että jalkani on epäkunnossa enkä pysty esim. juoksemaan oikeastaan lainkaan.
Keskiviikko, 2.12. 2009
Päivän sitaatti: "Sit me kaikki tarvitaan kans ysimilliset pistoolit ja ampumakoulutusta." Vakavissaan lausuttu pyyntö johon varmaan jopa suostutaan. Onneksi ei koskenut minua millään tavalla.
Ambivalenssini armeijaa (okei, laivastoa) kohtaan jatkui. Ohjelmassa ei tänään ollut ampumista vaan kaikenlaisiin järjestelmiin ja tiloihin tutustumista sekä hitosti ympäriinsä kävelyä pakkasessa. Järjestelmien joukossa oli siistejä pieniä ja isoja laitteita joista joitakin ymmärsin paremmin ja joitakin huonommin.
Illalla kuitenkin alkoi taas kiintoisa ohjelma. Tyypillisessä sotilaallisen nerokkuuden puuskassa minut oli alunperin sijoitettu ainoaan ryhmään jossa punavihervärisokeus oli käytännössä pysäyttävä haitta. Lisäksi ryhmän tehtäviin olisi kuulunut kaikenlaista käytännön työtä joka soveltuu heikosti ihmiselle jolla on surkea hienomotoriikka, alhainen motivaatio tehdä fyysisiä juttuja ja värisokeuden lisäksi muutenkin tosi huono näkö. Niinpä ylipuhuin itselleni uuden sijoituksen tehtävään joka soveltui minulle paljon paremmin, ja sen jälkeen tunsin oikeasti tekeväni asioita jotka osasin.
Päivä oli lopulta aivan kosmisen pitkä. Aamukuudelta herätys, puoli yhdeltätoista illalla loppui viimeinen ryhmätyö. Ei tätä välttämättä kovin pitkään jaksaisi.
Torstai, 3.12. 2009
Päivän halpa ilonaihe: Kunnon yöuni. Jonkinlainen palkkio hyvin tehdystä työstä.
Vaikka sotavoimiin pääsee nykyään naisiakin, yksikkö johon minut on sijoitettu koostuu yksinomaan miehistä. Tähän ei ole mitään ilmeistä syytä koska tehtävämme ei tosiaan ole mikään voimalaji tai edes suuremmin testosteronilla kyllästetty uhoamis-tuhoamis -yhdistelmä joka miellettäisiin jotenkin epänaiselliseksi. Me olemme rehellisesti nörttejä ja pohjimmiltaan nörtti on sukupuoleton eliö.
Kuitenkin kesti koulutusjakson neljänteen päivään ja loppupuheenvuoroon ennenkuin kouluttajien ensimmäinen seksistinen juttu ryömi esiin kolostaan. Sekin oli luonteeltaan säälittävän kevyt, puoliväsynyt sopimuksen vaatima naljailiu. Jäi selkeä kuva vanhoista sotakoirista jotka ehkä haikailivat vanhoja miesten koulun aikoja mutta ovat jo hyväksyneet että nämä ajat ovat menneet eivätkä enää palaa.
Tämä oli positiivista kehitystä. Oikeasti paljon suurempaan määrään "höröhöröhörö naisia" -juttuihin törmää yliopistojen atk-toimittajien kanssa hengatessaan. Ei sinänsä ihme koska armeijassa tai laivastossa työskentelevät ovat oikeasti joutuneet elämään joukkojen sukupuolirakenteen muutoksen halki ja sopeutumaan siihen. Korkeintaan viikonloppusotimista harrastavien armeijan käyneiden keskuudessa elää ehkä helpommin muisto heidän nuoruutensa homoeroottisesta ympäristöstä.
Tai sitten vaan ylianalysoin taas. Lopulta vietin porukan kanssa iltaa vain yhden kerran enkä käynyt sauna- tai baarikierroksella. Sittenkin jäi vaikutelma että tämäkin sukupuolisen segragaation linnake on tasaisesti murentumassa.
Perjantai, 4.12. 2009
Päivän tv-sarja: Kim Possible. Sain sen viimein katsottua loppuun ja oli se vaan laadukas.
Kertausharjoitus päättyi selkääntaputteluihin. Oikea homma jäi vielä kesken ja uhkauksia asiaan palaamisesta sinkoili. Epäilen että seuraavaankin kutsuun tekemään tätä samaa hommaa tulen vastaamaan myöntävästi, koska sotilastietotekniikka on hyvin kiinnostavaa.
Missään vaiheessa epäluuloisuuteni sotalaitosta kohtaan ei kuitenkaan kadonnut. Positiivinen havainto oli että harjoituksesa paikalla olleet merivoimien vanhat sotaratsut suhtautuivat suunnattomalla epäluulolla NATO:on ja kansainväliseen sotilasyhteistyöhön. He tuntuivat olevan puolueettomuuspolitiikan voimakkaita tukijoita, haluttomia sitomaan valtakunnan sotalaitosta mihinkään suurempaan instituutioon, tausta-ajatuksena että tällä suuremmalla instituutiolla on omat intressit jotka jyräisivät täysin pienen maan tarpeet alleen. Ei yllättäen tämä näkökulma kävi täysin yksiin omien mieltymysteni kanssa. Vaikken kansallisvaltion ylin ystävä olekaan suhtaudun vielä epäluuloisemmin suuriin imperiumeihin.
Toisaalta YK:n kaltaiseen globaaliin järjestöön voisin suoda toiminnan sitoutuvan. Tässä vastaan tuli kuitenkin nykysodankäynnin suurin harmistuskohta jonka olemassaoloa Suomen tasolla en ollut edes kunnolla tiedostanut ennen tätä keikkaa. Sotakoneiston ensisijainen tehtävä on sen kotimaan puolustaminen, mutta on olemassa vaara että tämä tulkitaan tarpeettoman laajasti. Historiassa moni hallitsija on myynyt kansalaisilleen hyökkäysssotia puolustuksena; muistuu mieleen lähimenneisyyden retoriikka siitä kuinka USA taistelee terroristeja vastaan Lähi-Idässä jottei sen tarvitsisi taistella niitä vastaan kotimaassa.
Kun tämän yhdistää asymmetrisen sodankäynnin ideaan - siihen, että sotajoukon vihollinen ei ole enää toinen armeija vaan jokin epämääräinen aseistettu ääriliike - päästään oikeasti vaaralliselle alueelle. En halua nähdä sotakoneistoa käytettävän poliisitoimintaan (koska poliisitoiminnan doktriinissa ei kuulu olla käsitettä "vihollinen"). Yhtä vähän innostaa ajatus "sodasta ideologiaa x vastaan" koska ideologinen vihollinen voi yksilötasolla tuolloin olla kuka tahansa.
Minua esimerkiksi huolestuttaa ajatus sotilasoperaatiosta Somalian merirosvoja vastaan. Tämän ei pitäisi olla sotavoimien operaatio vaan (kansainvälinen?) poliisioperaatio, koska en näe että sotavoimien toimintalähtökohdat ovat sellaiset joissa tuota voisi tehdä muuten kuin ajatuksella "etsitään ja tuhotaan". Kyseessä ei ole silloin poliisitoiminta jossa haetaan oikeutta vaan sotatoimi jossa haetaan vain tuloksia. Ja jos jossakin maailman kolkassa ei-toivottujen ryhmien oikeudet voidaan jyrätä määrittelemällä ne sotilaallisiksi kohteiksi on tässä annettu valtaapitäville tahoille aivan liian järeä ase jolla murskata eriävät mielipiteet.
Viikonloppu, 5. - 6.12. 2009
Ajankohdan trivia: Termin rynnäkkökivääri (assault rifle, Sturmgewehr) keksi Adolf Hitler.
Työposteihin ei ollut viikon aikana tullut suunnattomia katastrofeja joten kotiinpaluu sujui suhteellisen pehmeästi. Katselin Ozia ja kirjoittelin pelimateriaalia. Lisäksi podin syyllisyyttä fyysisen laiskuuden johdosta. En ole kiivennyt kahteen viikkoon, mahdan olla taas seinällä ketterä kuin virtahepo jahka sinne selviän.
Maanantai, 7.12. 2009
Päivän korvamato: Dixie. Mistä tämäkin nyt muka tuli?
Kaikki ylläpitämäni järjestelmät olivat pysyneet kiltisti pystyssä koko viikon jonka olin ollut poissa vain hajotakseen itsenäisyyspäivän iltana. Kun kävi ilmi että muu tiimi ei ollutkaan tehnyt kaikkea valmiiksi tämänpäiväistä tietohallintoesittelyluentoamme varten aamusta tuli aika vilkas. Sentään mikään ei mennyt kamalalla tavalla pieleen. Muistuipa taas mieleen omituinen lahjattomuuteni esiintyjänä: mitä vähemmän olen varma asiastani, sitä nokkelampi koetan olla, yleensä kamalin tuloksin. Tänään en ollut kovin varma.
Kiipeily kahden viikon tauon jälkeen oli vähän mitä saattoi odottaakin. Onneksi visiitti oli vaan Myllypuroon, missä kiipeäjän huonoutta tasapainottaa seinien mataluus ja reittien mielikuvituksettomuus. Lisäksi reittien värikoodaus yleisenä käytäntönä harmittaa muutenkin, täällä vielä poikkeuksellisen pahasti. En minä erota onko joku vähän aikaa käytössä ollut ote vaaleanpunainen, beige, vaiko vaaleanvihreä - ne ovat kaikki mankanharmaita. Eikä jossain negalla kolmen sormen krimpissä roikkuessaan tee mieli jäädä arpomaan mikä seuraavista otteista on juuri sitä harmaan sävyä josta tällä reitillä kuuluu ottaa kiinni.
Sentään reilun viikon kipeänä ollut käteni tuntui paranevan kun käytin sitä seinällä. Tilalle tosin tuntui tulevan jalkakipu.
Tiistai, 8.12. 2009
Päivän catchphrase: Tietokone on väline rutiinitehtävien automatisointiin. Jos sanon tuota riittävän usein aivan kaikissa tilanteissa kaikille tapaamilleni ihmisille ehkä se muuttuu todeksi.
Pääsin pitämään toisen version esitelmästäni, tällä kertaa kasvimuseoijille ja muille vegetologeille. Esiintymiseni sai kehuja. Olen tästä hyvilläni ja huvittunut - omasta mielestäni koetin taas korvata epävarmuuteni olemalla näennäisesti kauhean söpö ja sukkela. Ainakin johonkin yleisösegmenttiin se meni läpi. Sittenkin epäilen että museolaisten keskuudessa on mukahauskoja juttuja suoltaviin verbaaliakrobaatteihin kyllästynyt kyyninen lahko joka näkee helposti että lopulta asiat joita selitin olivat ilmeisiä, suuret saavutukset joista kerroin kontekstuaalisesti todella pieniä ja parannukset joita lupailin täysin tyhjän arvoisia. Ehkä. Tietenkin jos saan asioita aikaan keväällä yhtä hyvin kuin syksyllä saatan seuraavassa vastaavassa tilaisuudessa kertoa miten asiat ovat edellisestä tapaamisesta parantuneet ja olla oikeasti hurjan tyytyväinen.
Työnteko jatkui puoleenyöhön asti, tosin välissä ehdittiin pitää pelinjärjestämiskokous. Työryhmämme oli saanut tuottajan ja sitä kautta käytännön asiat olivat edenneet. Nyt pitäisi vielä kirjoitus- ja piirtämisurakankin lähteä kunnolla käyntiin.
Keskiviikko, 9.12. 2009
Päivän reitti: Kuukävely - 6a:n arvoinen hilpeä negariipunta
Thunderbirdin kolmosversio aiheutti harmitusta. Jostain syystä ohjelmassa ei vieläkään ollut mail redirectiä perusominaisuutena ja lisäksi se tahtoi yhdistellä useiden postitilien saapuneet postit yhdeksi ainoaksi "smart inboxiksi". Tämä ei tietenkään toimintatapoihini sopinut lainkaan. Paluu vanhaan versioon on edessä.
Tapanilan kiipeilykeskuksessa rakennettiin uusia reittejä nosturin avulla. Luonnotonta moinen. Olen itse kuvitellut että ahkerat kiipeilyammattilaiset sielläkin roikkuvat köysissä ja testaavat tekemänsä reitin jokaista muuvia ennenkuin avaavat reitin suurelle yleisölle, vaan ei. Ihmekös tuo että reittien taso tuntuu siellä hieman heikommalta kuin vaikkapa Palatsilla. Tästä huolimatta olen oppinut aivan pitämään Tapanilasta - negaa on paljon ja reittejä on yksinkertaisesti enemmän. Lisäksi ilmeisesti juuri tämä teknologia-avusteinen reittien rakentelu mahdollistaa seinien nopean uudistumisen mikä vähentää ikävystymisriskiä talvikaudella.
Torstai, 10.12. 2009
Päivän käännös: I am in my prime - olen alkuluvussani
Täytin taas vuoden ja nyt ikäni on hieno alkuluku. Helsingissä ei kuitenkaan näyttänyt olevan kansainvälisen ihmisoikeuksien päivän kunniaksi mitään kulkueita. Työpäivä kului tietoturva-asioita selvitellessä. En pidä itseäni turva-alan asiantuntijana mutta toisaalta enpä suurempi asiantuntija ole oikein missään muussakaan työni osa-alueessa. Yleensä olen tyytyväinen generalistin taitosetistäni mutta välillä tuntuu siltä että generalisti tarvitsisi kyllä tuekseen spesialistin tai pari.
Kotona tartuin pelivalmisteluihin. Kävin kaivamassa kellarista puvun, keltaiset kauluspaidat ja pingviinisolmion, ja silitin niistä kahden vuoden säilytyksen aiheuttamat rypyt pois. Viikonlopun pelissä kaikkien rakastama asianajaja tekee comebackin.
Nochtardes VI, 11. - 13.12. 2009
Ajankohdan mundaani vastaus fantsukysymykseen: "Ketkä kaikki täällä on kotoisin Arcadiasta tai jostain vastaavasta?" - "Mä olen Kiuruvedeltä."
Nochtardes-kampanja loppui tosiasiallisesti osaltani jo edelliseen peliin Erik Heesin kuoltua. Kampanjan viimeisessä osassa olin mukana lähinnä tarkkailijana ja avustamassa muita hahmoja. Lakimieheni Salaisuuksia-kampanjasta oli tähän varsin oivallinen hahmo, koska lakimiehen rooli on hoitaa kaikenlaisia sopimusteknisiä detaljeita niin että asiakkaat pääsevät keskittymään oikeasti olennaisiin päätöksiin.
Tuloksena viimeinen peli oli minulle aika vaisu kokemus tosin siinä oli näppäriäkin hetkiä. Vaan yksinäinen lakimies osoittautui hieman tylsäksi pelata, kaipasin liikekumppanin seuraa ja mahdollisuutta jutella oikeustieteellisistä.
Kokonaisuutena Nochtardes-kampanja oli minulle silti varsin tyrmäävä kokemus. Kiinnostuneille löytyy debrief-kokoelma joka tuttuun tapaan sisältää paljon spoilereita pelimaailmasta.
Peli päättyi lauantaiyönä. Sunnuntaina livahdin Kaisan kanssa Naantaliin katsomaan Tommin ja Hetan penskaa. Kolmekuukautinen muksu oli enimmäkseen päätä kuten sen ikäiset tahtovat olla ja ainoa toistaiseksi erottuva ominaisuus oli yllättävä virkeys ja säyseys. Kakaran kummastelun ohella puhelimme peleistä, musiikista ja muista tärkeistä asioista.
Uni viikonloppuna oli jäänyt hieman vähemmälle, joten jo junaan selviäminen alkoi olla tuskallista ja kotimatka kului nukkuessa. Helsinkiin oli poissaoloni aikana saapunut talvi.
Maanantai, 14.12. 2009
Päivän elementti: Jäätynyt vesi
Lumipeite sai Katajanokan näyttämään satumaiselta. Olisi metkaa jos merikin vielä päättäisi jäätyä niin voisi lähteä jääpyöräretkelle Tallinnaan. Mitkä ihmeen laivaväylät ja virtauskohdat?
Oli myös turha toivoa että lumen tuoma valoisuuden lisäys olisi johtanut suurempaan virkeyteen, töihin pääsemiseen meni silti ikuisuus. Työpäivä oli myös aika tehoton, parasta antia oli oma kehityskeskustelu. Tajusin että olen käynyt näitä enemmän kuin pomoni - 15-20 alaista neljän vuoden ajan kerääntyy aika äkkiä ihan oikeaksi kasaksi.
Kiipeily Myllypurossa tehtiin melkoisella asenteella. Pääsin ylös lyhyen mutta työlään 6c-reitin ja olin muutenkin vahva sekä osaava. Ulkona oli tullut aivan oikea talvi, lämpötila pudonnut kymmenen asteen nurjalle puolelle ja kaikkea. 10 astetta on vielä mukavan kylmä, sen jälkeen ihoni alkaa korppuuntua niin pahasti että kaikki hupi katoaa.
Tiistai, 15.12. 2009
Päivän leffa: Saw III joka oli vielä katsomisen arvoinen. Tähän kai kuuluisi lopettaa, koska seuraavat osat ovat kuulemma uskomatonta kuraa.
Kävin ensimmäisen UPJ-keskusteluni museolla. Sen tuloksena henkipisteeni nousivat samoihin arvoihin jotka ne olivat olleet Turussa. Jonkinlaisella viiveellä palkka seurannee perässä.
Ulkona jatkui hirveä talvi ja suunnaton pakkanen, mutta onneksi Katajanokan vieressä tasapainottava meri piti pahimman kylmyyden loitolla. En ole ikinä kokenut näin terävästi lämpötilaeroa sisämaan ja rannan välillä. Piileskelin pakkaselta kotona ja katselin kauhuleffoja.
Keskiviikko, 16.12. 2009
Päivän riemunaihe: Sovittu pelipäivä. Nyt voi taas uudella innolla palata kirjoittamisen ja piirtämisen pariin.
Konehuoneen palvelinrauta ja Windowsin eksoottiset nimipalveluasetukset toivat päivään jännittävää ohjelmaa. Eräässä vaiheessa onnistuin tekemään keskuspalvelimessamme pienen konfiguraatiovirheen joka olisi voinut muihin palvelimiin kopioituessaan luoda ns. täydellisen tietoturvallisuuden estämällä kaiken liikenteen. Testaamiseni kuitenkin huomasi mokani ja poistin sen ennenkuin sillä oli mitään näkyviä seurauksia.
Kotona pitäisi siivota, pyykätä ja organisoida, mutta näiden asemasta katselinkin Supernaturalia. Aika keskinkertainen alkuvaikutelma mutta hetkittäin dialogi ja tapahtumien rokkaavuus lupailee että tästä saatetaan mennä parempaan suuntaan.
Torstai, 17.12. 2009
Päivän hahmot: Oogie-Boogie ja hänen kolme kätyriään. Jos joskus pitäisi pelata keijua larpissa, nämä olisivat innoittajani.
Kurkku koetti hieman kipeillä aamulla, mutta kun kuumetta ei ollut päädyin urheasti pyöräilemään töihin. Se oli vähemmän tuskallista kuin olisin kuvitellut. Tuulahduksena menneestä käytin päivän kirjoittelemalla hallinnollisia ohjeita, protokollia ja määräyksiä. Tämä on vaan nykyään sikäli turhempaa touhua ettei minulla ole enää valtaa määrätä ketään noudattamaan niitä vaan on välttämätöntä suostutella pomo hyväksymään ne ensin. Valistumaton itsevaltius olisi paljon tehokkaampaa.
Vastoin aiempia suunnitelmia tänään ohjelmassa ei ollutkaan kiipeilyä. Korvaavana toimintana oli Nightmare Before Christmas. Joulu tulee, piilottakaa lapset ja lemmikkieläimet.
Perjantai, 18.12. 2009
Päivän ötökkä: Helikopterilisko, tai mikä lieneekään
22 asteen pakkanen aamulla sai päättämään että etätyö on oikea ratkaisu. Sama se on missä näitä hallinnollisia asiakirjoja tuotan. Selviydyin töihin kun ulkoilma oli hieman lämmennyt, mutta pyöräilyyn en ryhtynyt.
Kiipeilemässä Tapanilassa liidasin 7A:ksi greidatun reitin. Muissa uutisissa, Tapanilan uudet reitit on greidattu ainakin puolitoista pykälää yläkanttiin. Kiipeily käynnisti jonkinlaisen hyvän karmisen putken jossa kaikki onnistui täsmälleen: näennäisesti loppuunmyytyyn Avatarin ensi-iltaan saatiin liput mainiolta Tennispalatsin myyjältä, viereisestä ravintolasta saatiin herkkuisaa intialaista ruokaa ja leffaankin ehdittiin hyvissä ajoin.
Avatarista tuli katsottua 3D-versio. Ajattelin että ehkä pitäisi tutkia onko tästä uudesta 3D-tekniikasta mihinkään, ja ainakin tällaisia spektaakkeleita se tuki oikein hyvin. Lasit mahtuivat omien lasien päälle ja moniulotteisuuden harha toimi hienosti.
Avatar itse oli hämmästyttävä. Juoni oli about tietokonepelitasoa, kliseitä satoi taivaalta ja jokaisen käänteen näki tulevan kilometrin päästä. Päähenkilö oli geneerinen pökkelö. Scifielementit tuntuivat täysin päättömiltä. Mutta ensisijaisesti Avatar olikin fantsuleffa - tai ehkä vielä tarkemmin luontodokumentti toisesta maailmasta. Vähät juonesta, vähät hahmoista, tärkeintä oli aivan uskomaton visuaalisuus. Tämä leffa kuuluu nimenomaan nähdä isolta kankaalta jotta voi asiaankuuluvasti haukkoa henkeä vieraista maisemista joita se eteen tuo. Trailereissa Avatar oli näyttänyt tympeältä mutta kokonaisuus rokkasi kovaa. Ei tuottanut Cameron vieläkään pettymystä.
Viikonloppu, 19. - 20.12. 2009
Ajankohdan maisema: Talvimyrskyinen merenranta - kauhea lumisade ja tuuli joka aiheuttaa vaahtopäisiä aaltoja. Jo katselemisesta tuli kylmä.
Valtavat lumikinokset putosivat taivaasta. Katajanokalla tiukka tuuli puhalsi suuren osan lunta pois mutta sisämaassa sai kahlata parikymmensenttisessä hangessa. Pääasiassa pysyin kotona laatimassa pelimateriaalia ja katsomassa Ozia. Sunnuntaina uskaltauduin kiipeilemään. Tapanilan reittien kummat greidit hämäsivät edelleen - löysin 5b:n josta en selviytynyt, mutta toisaalta liidailin yhtä 7a:n tasoista ja oikeasti hankalaa tasapainottelua melko korkealle.
Maanantai, 21.12. 2009
Päivän tekniikkakummastelu: Mikä on toslink ja pitäisikö sellaista käyttää?
Annoin joulumielen viedä minut mennessään ja ostin liki tonnilla viihde-elektroniikkaa - tarkemmin sanottuna uuden projektorin. Tätäkin olen vasta ehkä kaksi vuotta pähkäillyt. En vielä päässyt kokeilemaan sitä, koska edessä oli joulunalun maakuntakierros. Ensimmäinen kohde oli Porvoo.
Tavallisesti matka Helsingistä Porvooseen vie tunnin, mutta nytpä moni muukin yritti paeta kaupungista ja havaittavissa oli merkkejä ruuhkasta. Päädyin istumaan bussissa puolitoista tuntia, enimmäkseen liikennevaloissa odottamassa. Junaliikenne olisi niin paljon miellyttävämpi tapa selvitä näistä Itä-Uudenmaan vierailuista.
Porvoossa oli lunta kuin Pohjoisnavalla. Viihdyin kolmisen tuntia vaihtamassa kuulumisia. Se oli melkeinpä enemmän kuin olisin kuvitellut.
Joulun alus, 22.-23.12. 2009
Ajankohdan musiikki: Painkiller
Maakuntakierroksen seuraava etappi oli Turku, jossa vuorossa oli Mirin jokajouluiset sushisyömingit. Sain roudata tätä varten Helsingistä misokeittoaineksia ja koin omituisen kulttuurishokin hetken kun japanilaisten asioiden kaupassa ei huudettukaan "irasshaimase!" heti kun astuin sisään. En tajunnutkaan että olin noin tottunut moiseen.
Turussa sushi sekä oheisruuat olivat herkullisia ja niitä oli jouluisen teeman mukaan valtavasti. Sadistinen lahjanvaihtoleikkikin päättyi tällä kertaa voitokkaasti kun sain peräti kaksi hienoa lahjaa: jättimikrobisarjan syyhyn sekä anatomiaa piirtelijöille -kirjan.
Jouluaatonaattona soitettiin Rock Bandia. Laitteistojen hajoilusta, takuuvaihdoista ja Anttilan tyrmäävästä epäjohdonmukaisuudesta huolimatta saimme rokattua melkoisesti. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä että pelin äänten pitää olla kovalla ja laulajan kuuluu laulaa henkensä edestä mutta tämän ohjenuoran ansiosta minulta lopulta kiellettiin mikki kokonaan. Kuitenkin koko bändin voimin mekkalointi oli vieläkin todella hupaisaa puuhaa.
Ahmiminen, karjuminen ja ulkona juokseminen olivat verottaneet rajallista kuntoani sen verran että kotiinpäin lähtiessäni olin kuollut ja melkeinpä kuumeinenkin. Junamatka kului puolitajuttomana. Kotona Aleksi oli virittänyt uuden projektorin käyttökuntoon. Sen ääni oli kuin kuiskaus verrattuna edelliseen mölytoosaan, kuva oli kirkkaampi ja terävämpi. Juuri näin pitikin olla.
Jouluaatto, 24.12. 2009
Päivän toive: Jos Mirror's Edgeen tulee jatko-osa, se toivottavasti keskittyy niihin asioihin jotka eka peli tekee hyvin.
Joulupeliksi olin hankkinut Mirror's Edgen jota sitten pelasin uuden projektorin avulla. Enimmäkseen pidin pelistä valtavasti: ainakin pienellä tasolla se tavoitti parkourin kokemuksen todella mainiosti ja kerrankin ei tietokonepeliä pelatessa ollut tunne että ohjattava hahmo on panssaroidussa rakettipyörätuolissa kulkeva ase- ja avainnippu.
Suurella skaalalla Mirror's Edgessä oli useita harmillisia vikoja: parkourin koko idea on että aivan kaikkialta voi mennä mutta peli viittasi tälle kintaalla ja oli valitettavan lineaarinen. Lisäksi vastaan tuli pari aivan rajattoman turhauttavaa ongelmaa jotka ilmiselvästi oli suunniteltu ratkottavaksi ampumalla - mutta tällaisessa pelissä minä en tosiaan halua ampua ketään kun olen juoksija enkä tappelija. Uppiniskaisesti kieltäydyin käyttämästä aseita ja tuloksena en päässyt eteenpäin kohdasta jossa päälle käy neljä konepistoolein aseistautunutta panssaroitua vartijaa. Mikseivät pelintekijät ole voineet käsittää että pelin riemu on juoksemisessa eikä sodankäynnissä?
Vähän ennen kuin aloin heitellä esineitä Lissu ilmaantui paikalle. Tietokonepelit jäivät syrjään kun ryhdyimme kahden hengen voimatiimillä pelastamaan Arkhamia Nyarlathotepiltä. Onnistuimme tässä juuri ja juuri.
Joulupäivä, 25.12. 2009
Päivän satunnaisuus: Mahdottoman huono noppatuuri. Hävisimme kaikki pelit joita pelasimme.
Lisää Arkham Horroria, jossa vaihteeksi suuri Cthulhu tuhosi maailman. Sitten Ghost Stories -nimistä peliä kiinalaisista munkeista jotka koettavat puolustaa kyläänsä aaveilta. Lisää hyvää ruokaa. Ulkona näytti olevan lumituiskuista ja talvista. Kurkku oli hieman kipeä, ei tehnyt mieli lähteä talosta.
Joululoman loppu, 26. - 27. 12. 2009
Ajankohdan havainto: Kolmella pelaajalla Ghost Storiesia ei vaan voi voittaa.
Sain Mirror's Edgen pelattua läpi. Milloinkaan aiemmin ei termi "viallinen mestariteos" ole ollut näin osuva. Turhauttava raivo jatkui loppuun asti eikä peli oikeasti tuntunut uskovan itseensä enää alun jälkeen. Mutta hyvät kohdat olivat niin suunnattoman kauniita että pelaamista oli pakko jatkaa ihan siinä toivossa että niitä tulisi lisää. En oikein tiedä miten tämän jälkeen jaksaa pelata tyypillisen vammaisia first person shootereita joissa hölmö kenttäsuunnittelu estää muka-atleettista hahmoa kiipeämästä edes helppojen esteiden yli.
Joululoma kuihtui ympärilläni samalla kun kurkkukivun jäänteet poistuivat. En jaksaisi mennä töihin, en jaksaisi kohdata velvollisuuksiani. Lomani tarvitsee torkkunapin.
Maanantai, 28.12. 2009
Päivän uudelleenluenta: Game of Thrones. Tylympi kuin edes muistin.
Kun satuin kerran aamuviideltä heräämään päätin saman tien korjata lomavaiheelle lipsahtaneen unirytmini. Taivalsin töihin jo seitsemäksi. Tämä saattoi olla virhe koska iltapäivästä aloin olla lähes tajuton. Onneksi tehtävien joukosta löytyi myös aivotonta palvelinasentamista jota saattoi tehdä melkeinpä tajuttomanakin.
Ulkona mukava pakkanen oli väistynyt vesisateen tieltä. Jos tämä olisi Turku odottaisin kaiken lumen sulavan ja sitten lämpötilan putoavan takaisin -20 asteeseen. Jotain sellaista lupaili sääprofetiakin.
Sain käsiteltyä jonkin verran peliasioita seuraavaa sessiota varten. On vaikeampaa pelauttaa peliä jossa kaikkia pelinjohdollisia ongelmia ei voi ratkoa parilla bensaräjähdyksellä ja robottihyökkäyksellä.
Tiistai, 29.12. 2009
Päivän eläin: Forumin katolla vaaniva cityhuuhkaja
Unissani tuttavapiirissäni oli kauhea määrä syöpää. Syöpien vakavuus oli suoraan verrattuna kärsijän emotionaaliseen epävakauteen. Ei yllättäen olin itse kerännyt jonkun turbokasvaimen muutamaan epäolennaiseen sisäelimeen.
Ulkona pyöräileminen oli vihoviimeistä puuhaa mutta tulinpa vähän liikkuneeksi joululaiskottelun jälkeen. Erkanin töistä todella varhain ehtiäkseni kotiin viimeistelemään illan pelikertaa.
Sic Semperin kolmas ryhmäpeli marssi syvemmälle ekspositiohelvettiin. Oli minulla ollut ihan dynaamistakin pelisisältöä mietittynä mutta pelaajat eivät aivan ehtineet siihen saakka koska he pureskelivat huolellisesti kaikkea dataa joka vastaan tuli. Onneksi olen kirjoittanut taustamateriaalia lyhyen kirjan verran ja piirtänyt kuvat yli sadasta hahmosta. Pelasimme puoleenyöhön saakka ja olisin mielelläni vielä jatkanut pidemmällekin jos huomenna ei olisi ollut työpäivä.
Keskiviikko, 30.12. 2009
Päivän pohdinta: Jaksaisiko sitä uutenavuotena bilettää vai pitäisikö vaan istua kotona ja tehdä rästihommia pois?
Pelin jälkeen pääsin ihmeellisesti jopa ajoissa töihin, mutta työpäivä itse oli koomaisa. Toisaalta tämän vuoden hommat on jo enimmäkseen tehty ja jäljellä on enää loppusäätöä.
Vasta kotona univelkakooma iski. Olin suunnitellut kirjoittavani pelijuttuja mutta sen sijaan katselinkin tv-sarjoja ja luin. Taitavasti aloitin Fringen katsomisen ensimmäisen kauden viimeisestä jaksosta. Ensivaikuktelma oli jokseenkin riemastunut siitä että sarja ei turhia selitellyt eikä vitkastellut, kunnes tajusin että jaksoa oli edeltänyt 20 muuta jaksoa oletettua selittelyä ja vitkastelua. Höh.
Torstai, 31.12. 2009
Päivän sitaatti: "It's 2010, where's my goddamn jetpack?"
Vastenmielinen ammuskeluvälikohtaus espoolaisessa kauppakeskuksessa aloitti uudenvuodenaaton uutiset. Ei yllättäen netin vittupäät tekivät parhaansa päästäkseen iljettävyydessään samalle tasolle ammuskelijan kanssa. Aivan erikoiskusipääpalkinnon saa Naamatun "otetaan tekijä kiinni ennen kyttiä ja jaetaan vähän oman käden oikeutta" -ryhmä jossa joku lahopää heitti että vastineeksi pitää uuden vuoden kunniaksi piestä kaikki väärän väriset takaisinmaksuna. Inhoni ei tunne rajoja.
Selvittyäni uudenvuodenaaton töistä suoriuduin Kallen luo vastaanottamaan uutta vuotta. Tapani mukaan vastustin tulevaa vuotta koko tahdollani mutta ei minua taaskaan kuunneltu ja kalenteri kierähti eteenpäin.
Bileet olivat aikuismaiset illanistujaiset joissa juotiin skumppaa ja rupateltiin. Puhelin peleistä, tieteestä, hulluista tai muuten epämiellyttävistä sukulaisista ja sukeltamisesta. Koin oloni hieman ulkopuoliseksi, kuten niin monena uutenavuotena tätä ennenkin. Lähdin pois varhain.
Juna oli 20 minuuttia myöhässä ja ulkona aivan eläimellisen kylmä. Helsinki 2010 - roolipeli synkästä tulevaisuudesta.