Lokakuu 2009: Pörröpään kuolema
Torstai, 1.10. 2009
Päivän sanavapausargumentti: Matti Nikki selittää tarkemmin pointtinsa.
Kotimaan poliittis-oikeudelliset tapahtumat ovat viime aikoina olleet niin kertakaikkisen rasittavia että yritys kirjoittaa niistä on kilpistynyt sokeaan raivariin. Yllättäen kaikille muille kuin kusipääministerille itselleen tuntuu olevan suhteellisen ilmeistä että pääministeritoimi on luottamustehtävä ja siinä olevan henkilön tulee kaikin tavoin pyrkiä antamaan palkkansa maksajille luotettava vaikutelma. Jo pyrkimykset kieroilla osoittavat että tässä ollaan väärässä työssä.
Myös lainkäytölliset mutkat ahdistavat. Kun tekijänoikeuslainsäädäntöä käytetään käytännössä epätoivottujen mielipiteiden vaientamiseen ollaan menossa mainion orwelliaaniseen suuntaan. Tuntui taas siltä että jonkun järkytys oli yksinkertaisesti niin suuri että jokin rangaistus oli keksittävä vaikka väkisin. Samanlaisia syytöksiä kuuli jo aiemmin kaikkien pikku peräkammarirasistien messiaan saadessa tuomion verkkokirjoitteluistaan. Ei jumalauta näin. Kirjoitetun lain pointti on ennustettavuus, ei kaikkea mitä tekee tarvitse mitata yleistä moraalia vastaan.
Kaiken lisäksi tasaverohenkinen mediamaksukin laahustaa kohti. Kun kyseessä on käytännössä maksu joka koskettaa joka ainoaa kansalaista (ulkopuolelle jääminen tarkoittaa melkeinpä kaikesta tiedonvälityksestä kieltäytymistä) olisi ehkä jokseenkin järkevämpää toteuttaa se ihan oikeana verona - verotusta kun on mukavasti porrastettu tulojen mukaan, mikä tarkoittaa että varattomampaa ei kyykytetä aiheettomasti. Vaan jostain syystä yhteiskunnallinen pakkoliikehdintä oikealle tuntuu olevan sitä mieltä että kaikkien tulee vaan maksaa sama summa.
Epäilen että mediamaksu saattaa olla osaltani maksu joka karhutaan perintätoimiston kautta. Ei niin etteikö minulla olisi siihen varaa tai että se olisi henkilökohtaisesti epäreilu, vaan koska monella muulla ei ole.
Perjantai, 2.10. 2009
Päivän webmedia: I'm a Marvel and I'm a DC
Ulkona oli tullut käytännössä talvi: töihin piti pyöräillä pakkasessa. Talvivaatteeni ovat yhä muuton jäljiltä jossain kellarin larppivaatelaatikossa; täytyisi varmaan etsiä ne ennenkuin kylmyys vie täysin mennessään. Museolla katselin tämän kuun työtehtäviä ja suunnittelin kuukauden tehtävälistani. Toteuttamisen into vaihteli; aina yhtä hankalaa luopua edellisestä valmiiksi saadusta projektista ja aloittaa seuraava.
Pelautusintoni oli korkealla mutta Sic Semperin ryhmäpelikertaan oli vielä hieman yli viikko. Niinpä tein lisää taustatutkimusta ja kirjoitustyötä. Taustatutkimusta ei koskaan ole tehtynä tarpeeksi. Olin havaitsevinani itsessäni lieviä mökkihöperöytymisen oireita mutta en keksinyt miten selvitä niistä.
Viikonloppu, 3.-4.10. 2009
Ajankohdan pohdinta: Pitäisiköhän Sic Semperin varsinaisen kampanjan kylkiäisenä pelauttaa pari spinoffia? Tilaa olisi.
Viheiliäinen sää piti tiiviisti piilossa neljän seinän sisällä. Pakenin mökkihöperöyttä syvemmälle pelinkirjoitteluun ja piirtelyyn. Välillä kohtasin ruuanlaiton ihmeen kun Aleksin äidiltä meille saapui vuori sieniä joista sitten kokkailtiin sienikastiketta.
Sunnuntaina ohjelmassa oli larpinkirjoituskokous. Pelottavasti näyttää siltä että jonkinlainen peli ensi keväälle tulee tehdä. Vielä pelottavammin näytän olevan projektin vetovastuussa, jonka tosin olen tällä kertaa tulkinnut enemmän tylsän ja harmaan projektipäällikön kuin luovan hullun tehtäväksi.
Projektista itsestään ei vielä tässä vaiheessa sen enempää, jossain vaiheessa siitä tiedotettaneen tavallisia kanavia myöten.
Maanantai, 5.10. 2009
Päivän huvitus: Wikipedia-hippa
Unessa ilma oli lämmin ja kalliot korkeita sekä kuivia. Valveilla pihalla oli melkeinpä pakkasta, taivaalta tuli vettä ja kallioille pääsystä ei ollut toivoakaan. Töissä potkin semitoimivia koneita parempaan kuntoon ja vaikka sain asioita aikaan, mieli oli muualla.
Kiipeilemiseen, ihan varsinaiseen kiipeämistoimintaan, liittyy minulla usein senhetkinen tunnelataus. Joskus kiipeilen turhautuneena, ja tällöin kiipeily on yleensä huonoa. Toisinaan kiipeilen raivoissani - yleensä se on terapeuttista vaikkei itse suoritus välttämättä kovin laadukas olekaan. Joskus kiipeän silkkaa riemua säteillen, ei haittaa vaikka menisi huonostikin, nautin jokaisesta muuvista. Joinain harvoina kertoina kiipeän zenmäisellä tyyneydellä, ja tämä on se tila jota yleensä tavoittelen.
Tänään kiipesin lähinnä epätoivolla, tai ehkä, kiipesin koska kiipeämättä jättäminen ei vaan ollut enää mahdollista. Parin viikon katko ja synkeä syksy olivat ajaneet henkisesti jo ihan täyteen umpikujaan, oli pakko tehdä jotain fyysistä ja vaikeaa. Oli kiivettävä, piste. Hyppäsin seinälle kuin epätoivoinen orava ja kipitin ylös aivan kuin putoaminen olisi tiennyt kuolemaa. Kun liidissä tuli vastaan pelottava kohta luovuttaminen ei oikeastaan ollut optio, oli vaan pakko jatkaa - ja tuloksena onnistuin tekemään omituisen poikkaridynotuksen jota en olisi ikinä uskonut uskaltavani.
En varsinaisesti kiivennyt mitenkään loistavasti, mutta paljon paremmin kuin kahden viikon tauon ja sitä edeltävän hyvin laiskan kiipeilyn perusteella olisi uskonut. Pääsin eroon epätoivostani joskin kaipuu auringon lämmittämälle korkealle kalliolle ei kadonnut minnekään.
Tiistai, 6.10. 2009
Päivän fiilis: Matala
Roolipelaaja-lehti otti ja kuoli. Tämä harmitti minua melkoisesti. Koskaan ennen tätä en ollut saanut oikeaa roolipelilehteä tilattua, ne eivät koskaan oikein tuntuneet olevan minua varten. Roolipelaajan joka ainoasta numerosta sen sijaan tunsin löytäväni edes jotain luettavaa. Tietysti tämä hitusen eklektinen suhtautuminen oli toisten mielestä juuri se joka lehden nujersi. Pieni maa, pienet piirit, vähäiset tilaajaluvut jne.
Pelkään että eri harrastusryhmien keskinäinen kommunikaatio tulee nyt vieläkin vaikeammaksi. Onhan meillä yhä verkkokeskustelupalstoja mutta tiedän että niillä en tule lukeneeksi kuin itseäni kiinnostavia alueita, ja verkkokeskustelut ovat luonteeltaan valtavasti kärsivällisyyttä vaativia jotta niistä saisi mitään irti.
Ei niin että skene minnekään olisi katoamassa - eikä skenen katoaminen tietysti yksittäisiin roolipelaajiin vaikuta. Mutta ilman keskinäistä yhteydenpitoa ideat leviävät hitaasti ja stagnaatio saattaa viedä harrastajia. Tai selkeän omakohtaisesti: ilman lehteä minä ainakin koen jääväni täysin pihalle siitä miten muualla ropelletaan, ja tämä ei ole omien pelienikään kannalta varmastikaan hyvä asia.
Vaan olihan se hauskaa niin kauan kuin sitä kesti.
Keskiviikko, 7.10. 2009
Päivän kulttuurimaantiede: Missä kaikkialla omat pelikampanjat ovat pyörineet - paljon on vielä kartalla valkoisia alueita.
Töiden jälkeen kävin Aleksin kanssa kuluttamassa. Hankimme olohuoneeseen äänentoiston, eli vahvistimen ja kasan kaiuttimia. Yksi takakaiutin oli tosin heti kättelyssä toimimaton, mutta sittenkin tämä tekee pelinjohtamisen ja muut auraalista ympäristöä vaativat toiminnat paljon miellyttävämmiksi.
Pitää hankkia vielä taso vahvistimelle, projektori sekä valkokangas niin koti on muutettu käteväksi elokuvateatteriksi. Jo nyt huonolla projektorilla, vajaalla sarjalla ja lakanalla pystyi etukäteisfiilistelemään.
Torstai, 8.10. 2009
Päivän autokauppa: Myydään Opel Vectra. Olisi pitänyt varmaan ostaa tämä pelikäyttöön.
Töissä olen jälleen pisteessä jossa pitäisi odottaa muiden tahojen reagointia ennenkuin voin tehdä omia asioitani. Niinpä kirjoitin epämääräisiä strategiadokumentteja, roadmappeja, projektisuunnitelmia ja muuta byrokraattista diipadaapaa tehdäkseni jotain hyödyllistä.
Toimintasuunnitelma lähti hieman odottamattomaan suuntaan kun tajusin että eräs lähestymistapa olisi oikeasti hyllyttää työtehtäväni ja siirtää vastuuni kokonaan muualle. Tällä ratkaisulla saattaisi vieläpä olla aivan mainio hinta-laatusuhde. Sen suurin heikkous olisi, että sen jälkeen minun työpanokseni olisi oikeasti ylimääräinen. Ei yllättäen tämä ajatus ei saanut kannatustani. Pidän kovasti museosta ja omasta nykyisestä työnkuvastani. Ehkäpä pitää haudata tämä strategiadokumentti vähin äänin ja toivoa ettei kukaan muu tule ajatelleeksi samaa.
Perjantai, 9.10. 2009
Päivän klassikko: Flame Warriors
Roolipelaajan foorumilla käytävä keskustelu lehden kuolemasta oli masentavaa luettavaa. Ei koska olisin uskonut sen paljastavan jotain harrastajapiirin syvimmästä olemuksesta, ainoastaan sähköisen kommunikaation vaikeudesta.
Sähköinen viestintä ei tarvitse kuin yhden ihmisen joka riittävän ilkeästi pyrkii hajottamaan koko keskustelun muuttuakseen täysin mahdottomaksi. Asiallinen keskustelu vaatii kaikilta osallistujilta jatkuvaa pyrkimystä asiallisuuteen; yhdenkin nettitrollin ilmestyminen vaarantaa tosi nopeasti koko kommunikoinnin. Trollit pitäisi vaan sivuuttaa oitis mutta tietenkään näin ei tehdä, ja jos asia on yhtään arempi trollille vastataan sävyllä joka antaa hänen myllyynsä lisää vettä ja tuo muut ihmiset huomauttamaan että tuo ei ollut asiallista - ja kohta keskustellaankin keskustelemisesta tai siitä kuka haukkui muita ensin ja mihinkään millään tavoin järkevään ei päästä. Vaikka itse päättäisikin olla vastaamatta trollille ja käyttäytyä kuin tätä ei olisikaan, tämäkään metodi ei toimi jos muut keskustelijat joiden kanssa tahtoisi puhua sortuvat puhumaan trollin kanssa. Tällöin trollin esittämät väitteet ja niihin annetut vastaukset muuttuvat kuitenkin osaksi omaa keskustelua.
Istuin toistuvasti käsieni päällä ollakseni vastaamatta palstalle ilmestyneelle peikolle mitään, mutta kaikki eivät näin tehneet ja seuraukset olivat odotetut. Sähköinen viestintä on vaikeaa, taas. Usenetissä on killfile, ircissä ignore, olisipa phpbb:ssä jokin vastaava toiminto. Hyviä tuloksia keskustelujen järkeistämisessä on saavutettu toteamalla karusti "sinä et tuo keskusteluun mitään muuta kuin häiriötä, *plonk*" - ja tiedostan että tuotakin strategiaa voidaan käyttää väärin, sillä voi sulkea korvansa yksinkertaisesti epämieluisilta argumenteilta. Tämän vuoksi ainoa oikea keino on käyttää sitä ei sisällön vaan ilmaisutavan perusteella.
Sittenkin jätin osallistumatta Ropeltajan keskusteluihin. Kävin sen sijaan kiipeilemässä. Myllypuron seinä on edelleen matala ja yliliukas, mutta se on naurettavan halpa ja sinne pääseminen on triviaalia. Metroasemien vieressä saisi olla enemmän kiipeilyseiniä.
Lauantai, 10.10. 2009
Päivän peliproppi: Banaani
Aamu alkoi täsmäiskulla Ikeaan, josta kulkeutui kotiin pelinjohtotuoli sekä pöydäntapainen tuoretta äänentoistoamme varten. Huonekaluhelvetin läpijuoksu ja sieltä löytyneen roinan kokoaminen tapahtui huomattavan nopeasti, sillä päivän varsinainen ohjelma oli aivan muualla.
Neljältä piti olla Kaislassa käynnistämässä agenttilarppia. Ei minua oltu kutsuttu tai mitään mutta päätin kokeilla onnistuisiko kuokkiminen. Ja onnistuihan se, ilmeisesti joko en ollut riittävän ei-toivottu henkilö että minut ajettaisiin pois tai sitten kasvokkain ei kehdattu sanoa että tällä kertaa ei sopivaa hahmoa ole. Niinpä sain pelattavakseni SuPon Interpol-henkilön. Pelin suunnilleen ensimmäisessä kohtauksessa Finlandia-talo räjähti melkeinpä hahmoni silmille - parhaimpia toimintaleffa-avauksia pelille ikinä. Neljän tunnin minipeli sisälsi banaaneilla ja kurkuilla pelattuja tulitaisteluita Helsingin keskustassa ja jätti lopulta hengästyneen mutta riittävästi toimintaa saaneen olon. Aivan mainio tuote 24 tunnissa kasatuksi peliksi.
Sunnuntai, 11.10. 2009
Päivän terroristiryhmä: Musta syyskuu
Vihdoin ja viimein pääsin pelauttamaan Sic Semperin ensimmäisen ryhmäpelin. Ajatukseni pelistä matalan budjetin scifisarjana jonka pitää panostaa tehosteiden asemasta juoneen toteutui niin hyvässä kuin huonossakin. Saapi nähdä mitä tästä tulee. Ainakin seuraavaa peliä edeltävät lyhyet soolopätkät saatiin sovittua aika vikkelästi.
Uusi äänentoisto toimi mainiosti ja kerrankin olin pelimusiikin kanssa oikeassa ajassa enkä varttitunnin jäljessä kuten Alamo-kampanjassa jatkuvasti kävi. Projektorikin osoittautui tarpeelliseksi, tosin toisin kuin supersankaritarinassa: tässä sitä käytettiin enemmän tuomaan hahmojen hyvin konkreettinen ympäristö esiin ja houkuttelemaan pelaajia etsimään siitä detaljeita joita hahmot huomaisivat. Olin vähällä sortua tylsään detaljimasturbaatioon tuon tuostakin, eikä NPC-kaartia juurikaan nähty.
Sittenkin, pelauttaminen oli murskaavan hauskaa. Ruokahuoltokin toimi ulkoistetusti kun jalo asuinkumppanini väsäsi meille sieniä, riisiä ja valitun pääryhmän proteiinia vaikkei peliin osallistunutkaan.
Maanantai, 12.10. 2009
Päivän BOFH-SOP: 1) Saadaan hurja ajatus tietoteknisesta uudistuksesta 2) Tehdään pari hankintaa ja aloitetaan sen testaaminen, mieluiten tuotantoympäristössä 3) Ei missään tapauksessa dokumentoida mitään 4) Jätetään käyttöönotto kesken 5) Lähdetään talosta
Maanantai on museossa työskentelevälle viikon paras työpäivä. Jos inspiraatiopula iskee tai ongelma tuntuu ratkeamattomalta voi kävellä tovin näyttelyissä ilman että tarvitsee väistellä muuta yleisöä. Tänään käytin valtaosan päivääni näyttelypuolella muutenkin, koettaen saada uppiniskaisia esityskoneita hyväksymään palvelimen niille antamat marssikäskyt. Edes tehtävän vähän tympeä luonne ei haitannut kun istuin tikkailla lepakkojen ja majavien välissä ja Windowsin boottiruudun katselemisen sijaan lueskelin viiksisiipoista ja muista nahkasiipisistä.
Kotona Sic Semper jatkui soolopelillä. Peli on mennyt suorinta tietä infodumppihelvettiin, mikä oli odotettavissakin. Onneksi hahmojenkin kuuluu olla kulttuurishokkihoidossa ja "tätä ei voi hanskata" -fiilikset sopivat täysin tilanteeseen. Peli venyi myöhään arki-illaksi; onneksi huomenna varmaan Microsoftin kuukausipäivitykset pitävät minut hereillä vielä pidempään.
Tiistai, 13.10. 2009
Päivän tiede: Universumi vihaa Higgsin hiukkasta
Olin töissä vain lyhyen tovin. Palaverin ja muutaman säädön jälkeen siirryin kotiin. Tapojeni vastaisesti huomasin jossain vaiheessa vajonneeni päiväunille, joilta onneksi en herännyt ihan niin kiukkuisena ja pöhnäisenä kuin yleensä.
Vähän kuten olin odottanutkin, Microsoft-päivitysten asenteleminen venyi yömyöhään. Tässä auttoi sekin että samalla päivitin myös Linux-palvelimiamme. En vielä uskaltanut täysin automatisoida koko operaatiota, vaikka vaikeaa se ei nähtävästi olisikaan.
Keskiviikko, 14.10. 2009
Päivän löytö: Kampin kauppakeskuksessakin on Clas Ohlson. Voi aina ruokatunnilla käydä nörttitiimarissa ostamassa mataatasoista elektroniikkaa.
Jokin flunssanomainen pieneliö koetti hakea sijaa tomumajatalostani. Johan tässä viime kuussa annettiin tukemme ajankohtaisviruksille. Päivä oli kuitenkin vähän hidas; onneksi eilinen päivitysrumba ei näyttänyt rikkoneen mitään.
Pelautin toisenkin Sic Semper -soolon, sitten kävin puolustussotaan sairauden alkua vastaan vetäytymällä nukkumaan. Viikonloppuna olisi kuitenkin syytä olla skarppi ja energinen.
Torstai, 15.10. 2009
Päivän vaikeilu: En jaksa suunnittelemattomuutta
Unissa oli paljon sukeltamista. Valveilla oli epämääräistä ahdistusta ja aikaansaamattomuutta. Jotenkin työssä tuli vastaan tympeitä asioita, taas pyrkimys suunnitellun ja järkevästi toteutetun projektiluontoisen toimimisen sijaan vaan heittää äkkiä kasaan jotain joka vähän niinkuin toimii ja olla kantamatta huolta siitä miten ylläpidettävä tai skaalautuva se on. Intoni lähteä toteuttamaan mitään tuolla tavoin on aina 0, ja totesinkin pomolle että jos asioita halutaan oikeasti tehdä näin, minusta on toteutukselle lähinnä haittaa.
Kotona sisustin ja väsäsin musiikkia okkulttibileitä varten. Yllättäen jouduin ratkomaan käytännön fysiikan ongelmia puuhaillessani. Laskinta tai kaavakirjaa en sentään tarvinnut.
Viikonloppu, 16.-18.10. 2009
Ajankohdan pizzannimi: Chemical Wedding, jäämäpalapizza
Bileet ovat kuin larpit: niissä on joillakin joskus hauskaa.
Itse asiassa ekumeenisissa okkulttibileissä minulla oli vallan viihdyttävää, mutta en silti tiedä olivatko ne poikkeuksellisen onnistuneet. Oli jälleen kulunut liian kauan siitä kuin olin lukenut viisaiden ihmisten kirjoittaman bilejärjestäjän käsikirjan ja hatarien muistikuvieni pohjalta olin mitoittanut monia vastuullani olevia juttuja väärin. Ruokaa sentään oli enemmänkin liikaa kuin liian vähän mutta aikataulutukseni oli hienosti pielessä ja vaati korjailua. Väkeäkin olisi voinut olla enemmän. Lisäksi itse fumblasin Mirin tekemän lakritsimoussen kanssa heti alkumetreillä ja söin itseni puoleksitoista tunniksi lähes liikuntakyvyttömään tilaan.
Toisaalta naapurit eivät tulleet vaatimaan möykkää pienemmälle vaikka se kuulemma kuului ratikkapysäkille asti. Myös valoefektinä käytetty kreppipaperi-Cthulhu toimi melko hienosti. Nukkumaan käytiin vasta joskus aamuneljän aikoihin. Viimeisetkin vieraat poistuivat ennen kuin heidät piti karkoittaa Tapani Kansalla ja Celine Dionilla.
Sunnuntai oli laiska krapulapäivä. Kotona siivoiltiin ja pidettiin larpin järjestäjätiimin kokousta mutta mihinkään ylettömän kunnianhimoisiin korkeuksiin ei kuroteltu.
Maanantai, 19.10. 2009
Päivän scifivajaus: Akateemisesta kirjakaupasta ei löytynyt Philip José Farmeria, ja omistamani kirjat häneltä ovat täysin kateissa
Viritin kaikessa rauhassa typötyhjässä näyttelyosastossa verkkoyhteydestään nikottelevaa konetta toimintakuntoon. Yhtäkkiä kaikki valot ja äänet sammuvat. Hämärän läpi erotin juuri ja juuri viereisessä vitriinissä minua nälkäisesti katselevan suden. Vilkkaan mielikuvituksen kanssa ei tule tylsää hetkeä.
Koti oli vieläkin aivan täynnä okkulttibileiden jälkeistä ruokaa ja muuta kaaosta. Söin minkä kykenin mutta kaaokseen en juuri ehtinyt puuttua. Samaan aikaan kun olohuoneessa toinen posse pelasi ryhmäpeliä ehdin itse vetää vielä yhden Sic Semper -soolopätkän. Kohta kaikki hahmot on kulttuurishokattu ruotuuun ja varsinainen kampanja pääsee liikkeelle.
Tiistai, 20.10. 2009
Päivän tunnistustehtävä: Identifioi kävelevä/levitoiva/ryömivä vainaja
Kahden viikon julkisliikennöinnin jälkeen otin taas taittopyörän esiin ja pyöräilin töihin. Oli nopeampaa ja hauskempaa kuin ratikassa istuminen, tosin sateessa ei vieläkään tekisi mieli polkea. Töissä kohtasin projektisuunnitelmia kaaoksen sijaan ja olin tästä odottamattomasta käänteestä johtuen tyytyväinen pikku byrokraatti.
Elokuvissa meni Tyttö joka leikki tulella. Kyllä sitä katsoessa viihdyin mutta ei se hyvä ollut. Cradle: The Movie kulkee eteenpäin höyryjyrän hienovaraisuudella ja vaikka se onkin aika intensiivinen ja hetkittäin hyytävä, se on sydämeltään kuitenkin superagentin kostotarina ja sellaisena aivan liian pöhkö otettavaksi vakavasti. Jostain oli myös tullut oudon konservatiivisia välähdyksiä subtekstiin. Missä vaiheessa tarina oli alkanut implikoida että suuri paha olikin prostituutio asiakkaineen ja ihmiskauppa mainittiin vaan sivulauseessa? Emme ole hyvillämme.
Keskiviikko, 21.10. 2009
Päivän järkytys: WebTraveller-ohjelma. Travelin peräkammarissa pidetty idioottiveli, ilmeisesti.
Töitä pitkään, ja siltikin kellokortti näytti yhä miinuksia. Tiukka linjani olla käyttämättä herätyskelloa näkyy töihinpääsyajoissa aina loppusyksystä. Olen liukunut lähemmäs kello kymmentä työhöntuloaikojeni suhteen, mikä ei tarkalleen olisi sallittujen liukumien rajoissa. Toisaalta venytän työntekoaikaani myös toiseen suuntaan joten katson että tämä on ihan hyväksyttävää, varsinkin kun puhelimella minut saa jatkuvasti kiinni.
Illalla jatkui Insomnia. Hahmomme selvisivät Helsinkiin asti ja päättivät heti heittäytyä hankaliksi. Bileiden meille jättämä karkkivuori ei tunnu pienenevän.
Torstai, 22.10. 2009
Päivän kappale: Undisclosed Desires
Illan avaruusrokin tarjoili Muse. Bändin lavashow oli taas jotain mielettömän ja kosmisen välimaastosta, lasereita oli enemmän kuin Star Warsissa ja valtavilla omituisen muotoisilla monitoreilla pyöri levotonta kuvaa. Edelleenkin innostavin kama keikalta oli Black Holes & Revelationsilta, mutta uusikin matsku kelpasi livenä.
Olin odottanut Helsinkiin muuttamisen tekevän keikkamatkoista helpompia mutta tämä ei selvästikään pitänyt paikkaansa. Musiikin päätyttyä hakeuduin Pasilasta lähtevään keikkajunaan kohti keskustaa, mutta joku urvelo vetikin käsijarrusta joten juna ei koskaan lähtenyt matkaan. Seurasi nopea kulkuneuvon vaihto. Taksijono oli puolen kilometrin pituinen joten hyppäsin ratikkaan, mutta sepä päättikin mennä Koskelan halliin ja jätti matkustajansa keskelle Vallilaa tai jotain muuta tunnistamatonta aluetta. Säntääminen bussiin auttoi pääsemään keskustaan, jossa totesin nelosratikan juuri menneen ja seuraavan olevan odotettavissa 20 minuutin päästä. Kävelin kotiin jäätävässä tihkusateessa. Note to self: ensi kerralla ota taksi vaikka väkisin.
Nochtardes V, 23-25.10. 2009
Ajankohdan musiikki: Maija Vilkkumaa - Hei tie
Viides Nochtardes koitui sitten pörröpäisen ex-kultistini kuolemaksi. Sitä ennen peli oli varsin vauhdikas ja hetkittäin hillittömän pelottava. Hahmoni lopullinen kohtalo oli karu mutta draamallisesti tyylikäs. Enpä ole oikeastaan kampanjapelissä ikinä kokenut juonellisesti noin ehjää kaarta. Vielä ällistyttävämmäksi tämän tekee turkulaisten kaupunkipelien kirjoitustapa: valtaosa niin suurista kuin pienistä juonista on lähtenyt suoraan pelaajien omista aivotuksista ja pelinjohto vaan päätoimittaa niitä. Kun ottaa huomioon että tämän pelin juonellisiin paljastuksiin kuului mm. pelaajahahmojen toiminnan synnyttämä stabiili aikasilmukka jonka eräs piste sijaitsi olennaisessa kohdassa hahmoni taustatarinaa en voi kuin ällistellä lopputulosta.
Pelin jälkeen kuulin vaihteeksi positiivista palautetta tärkeistä asioista, tai näin tämän päätin ainakin tulkita. Tiedän itsekin että roolipelaajalle ehkä vaikeinta on saada omat hahmot vaikuttamaan erilaisilta; meillä kaikilla on tietyt arkkityyppiset toimintamallit jotka meitä houkuttelevat puoleensa. Kuulemma joidenkin mielestä olin suht harvinainen poikkeus tähän (itselle tulee kyllä mieleen pari muutakin). Oli hyvä kuulla, ei vähiten koska tämä oli asia johon olen tietoisesti pyrkinyt. Se on myös jonkinlainen ulkoinen tunnustus valitsemalleni pelaamistyylille, edelleen kun lähestyn kaikkia hahmojani sisäpuolelta, ajatusmaailman ja tunne-elämän kautta, ja tämä vie pelatessa niin paljon prosessointitehoa etten yleensä muista lainkaan noteerata ulkoisia maneereitani. (Tietty sama pelaamistyyli myös on sitä mieltä että ulkoisella tunnustuksella ei ole niin paljon väliä kuin pelaajan omalla kokemuksella hahmostaan, mutta yhtäaikaisesti on myönnettävä että ulospäin näkyvät piirteet hahmosta tukevat muiden peliä ja sitä kautta myös omaa peliä.)
Sunnuntai-illan Rock Band -session jälkeen siirryin junalla kotiin. Pesin takut pois tukasta ja tatskan irti ihosta. Talviajan ja pelissä olleen omituisen unirytmin ansiosta sisäinen kello oli täysin älyttömiä käydessäni nukkumaan.
Maanantai, 26.10. 2009
Päivän synkkä uutinen: Suomi on maailman paras maa - entäpä jos tämä pitää paikkansa ja kaikkialla muualla on oikeasti vielä heikompaa?
Työhön palaaminen oli miellyttävää: hommaa riitti iltamyöhään ja se oli sopivan tuoretta. Olin taas arvioinut muutamien operaatioiden vaikeusasteet täysin väärin ja sain ne tehtyä vähemmällä itkemisellä kuin oletin. Edelleen säilyi omituinen suhteeni maanantaihin työviikon tuotteliaimpana päivänä.
Tiistai, 27.10. 2009
Päivän reitti: Costo, 5c
Yllättäen sain kaikki viikon työt tehtyä jo tänään joten ehdin hyvissä ajoin kiipeilemään. Ennen neljää Tapanila oli melkeinpä tyhjä, tosin bussimatka sinne oli pitkä ja unettava. Kiipeilykin sujui vähän miten sattuu.
Turussa ollessani olin lukenut pseudotieteen rajoilla kulkevaa kirjaa joka kertoi kuinka mielikuvaharjoittelu on sopivassa suhteessa suunnilleen yhtä tehokasta kuin oikea harjoittelu. Tällä kiipeilytahdilla pitäisi varmaan joka yö nähdä aiheeseen liittyviä unia jotta pysyisi kiipeilykykyisenä. Kyllähän minä toki mielikuvaharjoittelen asioita aina nähdessäni jotain johon voisi kiivetä, mutta en ole ihan varma onko tämä juuri sellaista harjoittelua jota peräänkuulutetaan.
Keskiviikko, 28.10. 2009
Päivän pöhköys: Jokeri varastaa arvonnan. Luonto jäljittelee Batmania, vieläpä 50-luvun hassuttelu-Batmania.
Sieluttoman varhain herätysmusiikki potkaisi minut ylös lolcateista kertovasta unesta. Ampaisin ratikkapysäkille katsomaan nelosen loittonevia perävaloja. Kärpän nopeudella singahdin fillarivarastoon, otin varavispilän naulasta ja poljin asemalle. Olin perillä samaan aikaan kuin ratikkakin.
Eksoottisessa Turussa järjestettiin korkeakoulujen IT-päivät. Koskaan niitä ei sitten järjestetä kotikaupungissani, tosin Turussakin päivien sijainti oli huitsin Messukeskuksessa, kaukana mistään järkevästä. Ajauduin turkulaisten porukkaan kun museolta ei täällä muita ollut ja helsinkiläiset olivat vieraita ja pelottavia.
Turun yliopisto oli vihdoin saanut identiteetinhallintajärjestelmänsä käyttöön. Järjestelmään oli rakennettu mojova sisäpiirin vitsi tai shout-out kertojallenne, ja se esitettiin pokalla auditoriolliselle yliopistojen IT-ihmisiä. Muutenkin turkulaiset kävivät melkein kaikki kertomassa kuinka hirveän ikävä heillä oli minua. Kaipuu oli kyllä molemminpuolista, työyhteisönä vanha atk-keskus kun oli kuitenkin ollut mainio. Poistumiseni jälkeen palkatut työntekijät tuntuivat myös todella eloisilta.
Iltajuhlassa päädyin lopulta jopa juttelemaan helsinkiläisten kanssa ja keräämään sekä jakamaan tietoa. Ohjelmaa en juurikaan katsonut. Yksille jatkoillekin selvisin, mutta en jäänyt loputtoman pitkään hummailemaan.
Torstai, 28.10. 2009
Päivän piirros: Turun kaupunkipelikampanjajatkumon hahmojen perhe- ja organisaatiokaavio. En linkitä tähän huimien spoilereiden vuoksi, jos kiinnostaa, pyydä mailitse tai kysele ircissä.
Vaikka olinkin nukkunut hyvin, IT-päivien toka kierros sujui osaltani tosi väsyneesti. Esityksistä jäi käteen muutamia hyödyllisiä detaljeita mutta enimmäkseen vain arvoin sairastuako täällä flunssaan vaiko ei.
Tajusin myös olevani työuskollisuuteni muistuttavan ihmissuhdepuolellakin näkyvää poly-asennetta: pitäisin mielelläni useampia työpaikkoja. En saadakseni kaksinkertaista palkkaa vaan koska sekä nykyinen että edellinen työpaikka ovat vaan niin mojovia ympäristöjä. Mieluusti tekisin hommia molemmille ja molemmissa ja kokisin yhteenkuuluvuutta kummankin tavoitteiden kanssa. Enkä edes haluaisi olla mikään kukkasesta toiseen lepatteleva konsultinhupakko vaan osa molempia tiimejä. Olen varmaan vaan päättämätön ja vaikea.
Minua yritettiin houkutella käymään Cosmicissa ja olisin kovasti tahtonutkin, mutta olo oli hutera ja virkamatkojen jatkamista hetkenkään henkilökohtaisilla huveilla katsotaan karsaasti. Kotiin on palattava saman tien. En jaksanut poistua tuolistani kun siihen olin päässyt. Ajatteleminenkaan ei oikein luonnistunut joten katselin Kim Possiblea ja luin Buffy-sarjakuvia.
Perjantai, 30.10. 2009
Päivän zoomaus: Cell Size and Scale
En antanut flunssan tainnuttaa minua vaan menin urheasti töihin. Putosin heti jaloilleni, kohtasin kaikenlaisia teknisiä ongelmia ja ratkaisin ne nopeasti sekä tehokkaasti.
Kun töiden jälkeen kävelin inhan lokakuun läpi tajusin, että puolentoista vuoden museokeikan jälkeen cv:ssäni olisi oikeasti semiuskottava sysadmin-taitosetti. Tämä puolestaan on osaaminen jolla kuvittelen löytyvän koko lailla helpommin töitä kun aiemmilla tietohallintobyrokraatin nakkuloillani. Jäin miettimään pitäisiköhän tehdä jotain oikeasti repäisevää. Antarktis ei minua halunnut mutta sydänsyksyn inhottavuuden läpi koin yhteenkuuluvuutta Yanagi-sivupersoonani kanssa ja hänen ratkaisunsa livahtaa trooppiselle saarelle nörttäämään ja sukeltamaan houkutteli minuakin.
