Elokuu 2009: Polkupyöräorigami
Ropecon XVI, 31.7. - 2.8. 2009
Perjantain puvut: Spy vs. Spy sekä The Doctor
Kotiovelta suoraan ratikkaan, ratikasta bussiin, bussista coniin. Jokseenkin helpompaa oli selvitä paikan päälle nyt kun koti on Helsingissä. Olin lähtenyt conittelemaan maksavana asiakkaana lähinnä koska en ollut saanut aikaan mitään näppärää ohjelmaa tälle vuodelle. Pelauttaminen olisi houkuttanut mutta reissaamisen lomasta sitä ei ehtinyt tehdä.
Keskityin sen sijaan pelaamiseen. Löysin conista kilpailuskenaarioita - siis skenaarioita jotka kilpailivat keskenään laadukkuudessa, ja päätin ryhtyä pelaamaan niissä. Perjantain peliksi osui Jää hiljaisuus, pikkuvikainen mutta lopulta kauniin ja tyylikkään pelaamisen pelastama tarina arktisista tutkijoista. En muista koskaan aiemmin päässeeni roolipelatessa käyttämään lausetta "sit mä ammun kunnes kukaan ei enää liiku", ja koska kyseessä ei tosiaankaan ollut mikään räiskintäpeli, oli sitä vaikuttavampaa että lopussa päädyin ampumaan kaikki muut hahmot.
Welmu oli pukeutunut aivan tyrmäävän upeasti kymmenenneksi Doctoriksi. En ollut todellakaan aiemmin tajunnut miten hyvin hänen ulkomuotonsa soveltuu David Tennant -look-alikeksi. Kun ilta kävi päälle ja kiintoisa ohjelma loppui, oli kotiin selviäminen hyvin helppoa. Sittenkin pohdin, olisiko pitänyt yöpyä conipaikalla.
Lauantain näkemys: Päivystävän okkultistin tunnistaa pitkästä rotsista ja krapulasta
Syöksyin conipaikalle varhain, ja suoraan päivän pelisessioon. Vuorossa oli Beneath the Ice, makeena tieteisseikkailuna alkanut mutta pian suunnattomaan pöhköyteen sortunut häröily etelänapamantereella. Pelin luokattomuus toi esiin myös itsessäni hankalat puolet kun ärsyynnyin pahasti kanssapelaajien jatkuvaan haluun etäännyttää itseään pelistä heittämällä typerää popkulttuuriläppää. Tämä siis alkoi jo ennen kun peli oli luisunut silkkaan hölmöyteen. Peli sai aika murskaavat arvostelut itseltäni sekä muilta.
Pelin päätyttyä keskityin muuhun con-ohjelmaan. Tämä tarkoitti osaltani conissa pelattavaa Killeriä sekä selvitettävää salaseuramysteeriä. Killerissä murhasin väkeä veitsellä todettuani vesipistoolin tyylittömäksi ja tylsäksi. Pari ensimmäistä murhaa onnistuivat suht helposti mutta kolmas kohteeni ei ensin suostunut löytymään saati kuolemaan.
Murhaamisen lomassa selvitin salakielisiä vihjeitä ja keräsin mystisiä merkkejä. Okkulttinen mysteeri oli selvästi suunniteltu viihdyttämään conissa olevia puuhastelunnälkäisiä lapsia ja lapsenmielisiä, mikä tarkoitti että olin täsmälleen kohdeyleisöä. Puolenyön aikaan löysin sitten itseni monen muun tavoin valkoiseen naamioon pukeutuneena messuamassa rituaalisesti Iku-Turson unen jatkumiseksi. Ylivilkas mielikuvitukseni oli tässä vaiheessa täysin sopeutunut Welmuun Doctorina ja valkoiset maskit tukivat tv-sarjamaista vaikutelmaa loistavasti. Osa minusta oli täysin varma että seuraavaksi maasta kohoaa lonkeronen hirviö meitä uhkaamaan jolloin Doctor heittää maskin syrjään, ilmoittaa "I'm so sorry" ja ääniruuvimeisselöi äklötyksen huitsin tuuttiin.
Sunnuntain idea: Maailman pisin sixpäkki
En selvinnyt coniin oikein riittävän aikaisin katsoakseni mitään ohjelmaa. Yritin vilkaista poliisin pitämää esitelmää rikospaikkatutkinnasta mutta yleisökommenttien suunnaton tyhmyys ajoi minut pian pois. Sen sijaan salamurhapelin purkutilaisuudessa kävi ilmi että olin tehokkain tappaja ja minut julistettiin pelin voittajaksi. Yay!
Con-sunnuntaissa haahuillessani tajusin myös, että vaikka puheohjelmissa yleisökommentit olivat miltei järjestään raivostuttavan tyhmiä oli vastaavasti alueelta löytyvä satunnainen älyttömyys aivan nerokasta. Vain Dipolin vessan seinäkirjoituksena on "Iä Iä! Cthulhu!" ja kiinalaisen ruokapaikan mainoksesta on modattu tanskalaisen surrealistisen larpin esite. Maailmoja syleilevä rakkaus ropesceneä kohtaan täytti minut ja vietin hilpeästi conin viimeiset pari tuntia livetetriksen parissa, kuten monesti aiemminkin. Mihinkään järkevämpään ei energia riittänyt.
Päättäjäisten jälkeen siirryin kotiin. Conihysteria sai kiinni vasta Katajanokalla jossa pelattiin hupaisaa Gift Trap -lautapeliä ja puhuttiin älyttömiä.
Maanantai, 3.8. 2009
Päivän tila: Coninjälkeinen turtumus
Conin jälkeen olo oli liikuntaa ja hyviä pelejä kaipaava, mutta kumpiakaan ei saman tien saanut. Kävin Kaisan ja Tonjan kanssa uimassa Pikkukoskessa - oikeasti olisin tahtonut kiipeillä mutta sää ei oikein suosinut ajatusta. Uimasta palattaessa ukkoskuuro kasteli meidät perusteellisesti.
Conissa töissä olleet lähtivät kaatajaisiin, minä jäin kotiin kirjoittamaan. Kun oma luovuus ehtyi, katselin Righteous Kill -leffan, joka ei ollut erityisen hyvä.
Tiistai, 4.8. 2009
Päivän kappale: Muse - Uprising. Kuulostaa Doctor Who:n tunnarilta.
Löysin riittävästi energiaa lähteäkseni kalliolle. Kotia lähin boulderi oli Meilahdessa, liki 7 kilometrin päässä. Viereen pääsi ratikallakin mutta kun kerran energisiä oltiin liikuin pyörällä.
Jos Meilahden kallio olisi pari metriä korkeampi se olisi varmasti pääkaupunkiseudun suosituin köysikiipeilypaikka. Nyt se on ihan aavistuksen verran liian matala tällaiseen, tosin monesta kohtaa se on kuitenkin niin korkea ettei tee mieli mennä sitä ylös ilman varmistuksia. Poikkikulkuna se oli oikein mainio, tosin ainakin maanpinnan lähellä myös pirun vaikea.
Kotiin palattuani olin pelinkirjoitusvireessä. Piirtämisenkin suhteen pitäisi tehdä päätöksiä, mutta olen vielä pyrkinyt karttamaan niitä. Musiikin kokoaminen peliprojektia varten sen sijaan lähti liikkeelle vauhdilla. Epäilenpä vaan että musiikkia tähän proggikseen tullaan tarvitsemaan paljon.
Keskiviikko, 5.8. 2009
Päivän mahtavat maisemat: 5 Clifftop Towns
Käytin koko päivän pelinkirjoittamisen parissa. Aina kun olin aikeissa lopettaa keksin jonkun muun kohdan joka tarvitsi vielä täydentämistä. Kynäänkin olisi ollut tarpeen tarttua ja piirtää asioita mutta onnistuin vielä välttämään sen.
Muutamakin Turussa vaikuttanut ihminen on viime aikoina puhunut mahdollisuudesta pääkaupunkiseudulle siirtymisestä. Saa nähdä kuinka moni tähän oikeasti ryhtyy, mutta alkoi näyttää siltä että hieman lisää kansanvaellusta tänne saadaan ennen kuin syksy edes todella alkaa.
Torstai, 6.8. 2009
Päivän heikkous: Pelokkuus
Pelinkirjoitteluun oli tarpeen ottaa tauko, ja se löytyi tietysti kalliolta. Matkustin Rollareille kahden Jussi-nimisen kiipijän kanssa. Ensimmäinen jusseista oli puhelias ja luonnonlahjakas juuri pääkaupunkiseudulle muuttanut itäsuomalainen, toinen tehokkain ulkokiipeilijä jonka olen koskaan nähnyt. Normaalisti kalliolla säätämiseen menee ikuisuuksia, mutta nyt kolmen hengen tiimi kiipesi neljässä tunnissa kuusi reittiä - ja reitit olivat semivaikeita ja niihin sisältyi paljon pähkäilyä.
Tajusin että kiipeilyssä on minulle ainakin kolme erillistä taitoa jotka eivät oikein keskustele keskenään. Ensimmäisenä on ihan puhdas kiipeämistaito, kyky tehdä muuveja, paikantaa otteita ja olla luova; tätä opin ja harjoitan yläköysittelyllä ja boulderoinnilla. Toisena on pelon voittaminen ja taito klipata energiatehokkaasti - sporttiliidaajan taito. Kolmantena ja uusimpana minulle on taito lukea kiveä, löytää hyvät paikat varmistuksille ja asettaa ne paikalleen tuhoutumatta väsymykseen - trädiliidaajan tarvitsema taito. Nämä kolme taitoa eivät koskaan yhdisty samalla reitillä, jopa kahdenkin taidon käyttäminen samalla kivellä on harvinaista.
Ongelma on tietenkin pääni sisällä. Kun katselin jussien menoa ja etenkin toisen pelotonta putoilemista liidiköyteen muuvin epäonnistuessa tunsin itseni älyttömän araksi ihmiseksi. En tiedä lainkaan missä määrin arkuuteni on perusteltua. Toisaalta reitin ensimmäiseen varmistukseen putoaminen ja sitä kautta melkein maakosketuksen saaminen ei ole asia jonka haluankaan riskeerata rikkinäisellä raajallani.
Kaikkien reittien pitäisi olla aavistuksen negatiivisia ja niiden alun pitäisi olla törkeän helppoa. Sitten voisi ja uskaltaisi pudota köyteen jostain pirun korkealta.
Perjantai, 7.8. 2009
Päivän profetia: War against the Chtorr-sarjan viides osa ilmestyy heinäkuussa 2011. Kuten Amazonin tagi sanoo: "I'll believe it when I see it."
Uinnistakin on tullut minulle välineurheilulaji. Näköjään en pysty lähtemään yksinkertaiselle uimakeikalle ottamatta mukaan maskia, neopreenitossuja ja räpylöitä. Lisäksi tajuan että luolareppuni ei sovellu näiden vermeiden kuljettamiseen kovin hyvin ja aloin pohtia erillisen repun ostamista uimista varten. Sukelluskassikin pitäisi hankkia.
Uiminen oli hauskaa eikä kevyt sadekaan haitannut. Kotona oli spagettia ja mustikkapiirakkaa. Olen ilmeisesti vahingossa muuttanut asumaan hotelliin.
Lauantai, 8.8. 2009
Päivän osaaminen: Toponlukutaito on kohdallaan. Yritin etsiä kalliolla lämmittelyteitiksi 5b:n liidiä mutta otinkin vahingossa 6a+:n. Tulipa ainakin lämmin.
Kahdeksan tuntia päivästäni vietin Haukkakalliolla kiipeilemässä. Tässä ajassa tuli kiivettyä vain kuusi reittiä, mutta ne olivat aika vaativia. Enimmäkseen liidailin, tosin kunnon trädi jäi minulta vähän vähemmälle. Kun sormet eivät enää pysyneet kalliossa ja varpaiden tuskanhuudot kävivät liian koviksi kuunnella, edessä oli siirtyminen uinnin kautta kotiin ja sieltä Miken polttareiden baariosuuteen.
Tämä saattoi olla virhesiirto. Polttarit eivät ole minun juttuni, baarikaan ei oikein ja alkoholi saa minut lähinnä masentuneeksi. Väkeä oli paljon ja he olivat hilpeällä tuulella, mutta itse koin olevani väärä henkilö väärässä paikassa ja lähdin puolentoista tunnin jälkeen tieheni.
Sunnuntai, 9.8. 2009
Päivän sarjakuva: Questionable Content. Vihaan sen kaikkia hahmoja.
Aika harvoin käytän päivän tekemättä mitään, mutta tästä päivästä tuli kuitenkin sellainen. Eilinen kiipeily oli ollut sen verran rankkaa että arvelin puhtaan lepopäivän olevan hyväksi.
Sarjakuvien täyttämää leppoisaa olemassaoloani täydensi rakentava kritiikki / närkästynyt lukijapalaute eilisestä toiminnastani ja ilmoitus että olen taas viettänyt vapaa-aikani väärin tai ainakin toiminut tavalla jolla ei sopisi toimia. Oletan että kaikki tekemisistäni minulle saakka huomauttavat ihmiset ovat vain jäävuoren huippu niistä sankoista laumoista joiden sormi leijuu enterin päällä miettimässä olisiko siitä ja siitä asiasta tarpeen jättää palautetta.
Oikeasti tahtoisin pelauttaa. Edellisestä kerrasta on aivan älyttömän kauan. Huomasin jo alkavani pohtia toista kampanjaa kun ensimmäinen ideani tuntuu jumittavan jossakin limbossa. Tai oikeastihan tämä on itse asiassa jo kolmas peli-idea koska sain ajatuksen lyhyestä, massiivisesta ja inhottavasta supersankaritarinasta tässä eräänä yönä. Saapa nähdä viitsinkö sitä toteuttaa. Tekisin ennemmin yhden pelikampanjan kunnolla kuin useita vasemmalla kädellä.
Maanantai, 10.8. 2009
Päivän lintu: Joutsen. Se nousi vedestä poikasineen ja tuli istumaan rannalle puoleksi tunniksi, aivan viereemme. Odotin sen hyökkäävän kimppuumme hetkellä millä hyvänsä.
Viimeinen lomaviikko. Neljän viikon laiskottelun aikana olen kadottanut kaikki vihjeetkin työvireestäni ja odotan että ensi viikolla palatessani työhön en osaa mitään tarvittavista asioista ja saan potkut.
Kotiovelta lähtevän ratikan päätepysäkin vierestä löytyi sinilevävapaa uimaranta jossa polskin iloisesti suuren osan päivää. Kotiin palattuani kirjoittelin ja piirtelin pelijuttuja. Hämmästyttävää kyllä, eräästä obskuurina pitämästäni aiheesta löytyi verkosta artikkeli joka oli kuin suoraan suunniteltu vastaamaan kysymyksiin joita minulla oli. Tietenkin artikkelin löytäminen vaati ensin että keksin oikean termin jolla sitä hakea, ja tämä termi ei ollut millään kielellä jota osasin.
Tiistai, 11.8. 2009
Päivän erikoistarjous: "You give us money, we give you coffee"
Jostain syystä olin saanut jostain kipeän polven ja kipeän pään. Nämä eivät aivan estäneet minua hakemasta ilmaa tankkiini ja viemästä kiipeilytossujani paikattavaksi, mutta paljon ei puuttunutkaan.
Kipeä polvi oli poikkeuksellisen ärsyttävä. Polvi ei voinut olla koukussa eikä ojennettuna, joten sekä istuminen että käveleminen olivat hankalia. Raajan on parempi olla kunnossa huomenna. Sukeltaa voi kyllä vaikka luut olisivat keitettyä makaronia, mutta ennen pinnan alle vajoamista jonkun pitää kantaa laitteet autosta rantaan ja tämä vaatii toimivia raajoja. Optimaalisesti tämä vaatisi itse asiassa useampia toimivia raajoja kuin mitä minulla tai kenelläkään tavallisesti on.
Questionable Content oli pääasiallinen aktiviteettini. Lopulta päätin että oikeasti pidin sarjakuvasta. Sen hahmot saattoivat olla enimmäkseen sietämättömiä (paitsi Pintsize ja Hannelore) mutta sentään heitä ei yritetty maalata ärsyttäviksi pyhimyksiksi. Kuvitus oli omalla steriilillä tavallaan hienoa ja dialogi parhaimmillaan todella nerokasta. Tosin sarjakuvaa tarvittiin 500 strippiä ennenkuin se alkoi muuttua oikeasti hyväksi siinä missä useimmissa web-sarjakuvissa 100 on riittänyt.
Keskiviikko, 12.8. 2009
Päivän bändi: Deathmøle
45 minuutin mittainen sukellus pystyi helposti täyttämään koko päivän, vaikka ensimmäistä kertaa koskaan pukeutuminen ja laitepaketin kasaaminen sujuivat nopeasti ja sulavasti. Tiilijärven vesi oli viileähköä mutta yhä märkäpuvulla sukellettavissa. Vastaan tuli hauki sekä muita biologisia ilmiöitä. Minusta olisi edelleen ehkä kaikkein hienointa sukeltaa merenalaisessa kivierämaassa mutta ehkäpä tämä johtuu vain siitä etten ole vielä käynyt missään mikä olisi täynnä värikkäitä kaloja ja muita hämmästyttäviä eliöitä.
Vaikka oikeasti pääsin veden alta kotiin melko varhain, oli sukelluskooma vienyt valtaosan energiastani. Luin sarjakuvia ja tein teknisiä operaatioita peliprojektia varten.
Torstai, 13.8. 2009
Päivän helpotus: Onneksi kodin vieressä ei ole sukellusliikettä, tai kaikki rahani olisivat jo kävelleet sinne.
Ruotsin operaation luottokorttilasku ei ollut ihan niin murhaava kuin olin pelännyt. Sittenkin se motivoi venyttämään penniä ennestään. Varmaan hyvä etten eilen päässyt ennen kuutta takaisin Helsinkiin koska sukelluksen jälkeen pinnalla oli ajatusketju "tahdon tehdä tätä lisää -> märkäpukukausi on käytännössä ohi -> jospa ostan kuivapuvun".
Kirjoitin pelimateriaalia ja yritin motivoida itseni piirtämään. Jälkimmäinen oli todella vaikeaa. Kaipaan sarjakuvamaista piirrostyyliäni ja kiukuttaa kun en anna itselleni lupaa käyttää sitä. Muka-realistinen tyylini näyttää sen rinnalla rumalta ja suttuiselta.
Perjantai, 14.8. 2009
Päivän leffa: Public Enemies. Oli ruma ja luonteeton, en voi suositella.
Arkistoiden kätköistä löytyi kasapäin Apocryphaa varten piirrettyä realismia tavoittelevia NPC-kuvia. Ne eivät lopulta skannattuina olleet hirveän suttuisia ja periaatteessa sama tyyli voisi sopia myös uuteen peliprojektiin. Vaan kun yritän piirtää tuon tyylin mukaisia kuvia saan kyllä aikaan ihan kelvollista jälkeä, mutta koko ajan tuntuu kuin ottaisin askelia taaksepäin. Teen uudelleen asioita joista opettelin eroon Empiren piirroksia varten ja se ärsyttää minua.
Ymmärrän kyllä että piirrostyyli ei ole suora linja jonka toisessa päässä on Rob Liefeld ja toisessa päässä Michelangelo. Sittenkin olen niin epävarma kuvittaja että kaikki mikä ei suoraan tunnu edellisen päälle rakentavalta kehittymiseltä tuntuu tietty heti taantumiselta.
Niinpä sitten piirsin, ja piirsin, kävin välillä uimassa ja leffassa ja sitten piirsin vähän lisää. Lopulta onnistuin löytämään jotain metodin ja tyylin suuntaista. Saapa nähdä mihin kaikkeen sitä voi soveltaa. Sittenkin ärsyttää että realistisessa pelissä ei voi vaan piirtää hahmoja tekemässä äärimmäisiä juttuja vaan asentojen on oltava uskottavampia ja siten vaikeampia.
Lauantai, 15.8. 2009
Päivän arkiharmi: Hyttynen makuuhuoneessa keskellä yötä. Aiheuttaa valvomisen kello 04 - 07.
Pelinkirjoittelua, piirtelyä, hyödyllisen taustamateriaalin lukemista ja katsomista. En juurikaan poistunut kotoa. Näköjään lähden asunnosta vain joka toinen päivä. Objektiivisesti ajatellen taitaa olla hyväkin että työt alkavat jälleen.
Sunnuntai, 16.8. 2009
Päivän sääilmiö: Ujeltava tuuli joka sai kaikki vähänkään avoimet ikkunat viheltämään.
Lisää kirjoittamista ja piirtämistä. Fiilis oli koko päivän väsynyt, varmaan joka toinen päivä harrastettava kevyt liikunta ei riitä pitämään kehoa ja mieltä skarppina. Voi olla että myös kesäloman loppumisella on jotain tekemistä tämän kanssa.
Torchwoodin kakkoskaudesta sentään löytyi hyviä ja inspiroivia jaksoja.
Maanantai, 17.8. 2009
Päivän nettitesti: Test your orientation ability - ei ole söpö testi, tekeminen kestää tunnin ja tuntuu työltä. Sain liki täydet pisteet mutta ilman vertailulukua minulla ei ole hajuakaan siitä onko testi oikeasti vaikea normaalilla spatiaalisella havainnoinnilla varustetuille ihmisille.
Töissä odotti ensimmäisenä valtiohallinnon valmistautumisohje influenssan varalta. Toisena oli tiedote yliopiston uudesta hallituksesta jossa oli asiaankuuluvasti suuri edustus yliopiston ulkopuolista väkeä. Hmph. Liike-elämän edustus tulee sotkemaan akateemista kuplaani. Onneksi tosin ulkopuolisetkin näyttivät ensivilkaisulta olevan enimmäkseen ex-akateemikoita.
Huolimatta siitä että lomani aikana joku oli mennyt muuttamaan asioita dokumentoimatta tekojaan oli eka työpäivä kovin mainio. Sysadminoinnin romanttinen puoli vetosi edelleen ja hommat olivat kiintoisia. Edes työmatkailu sateessa ei haitannut alkuharmistuksen jälkeen.
Illalla istuttiin tekemään Aleksin Insomnia-pelikampanjaan hahmoja. Se ei ollut ainoastaan lupaavaa vaan suorastaan innostavaa. Kokonaan uuden peliporukan muodostuminen on koettu viimeksi aika kauan sitten ja tämä tuntui heti alusta mainion dynaamiselta muttei kuitenkaan tasapainottomalta. Kaikki tehdyt hahmot olivat kiintoisia ja mikä tärkeintä, löysin omasta hahmokonseptistani ihan nerokkaan ytimen. Maltan tuskin odottaa päästä pelaamaan.
Tiistai, 18.8. 2009
Päivän pähkinä: DNS:n toimiminen Windows Serverissä. Palvelulla on itsetunto-ongelma ja se raportoi ettei se toimi silloinkin kun se selvästi toimii.
Töissä vastaan tuli Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta noudattava toimintahäiriö joka katosi kun sitä tutki tarpeeksi läheltä. Ainoa järkevä selitys tähän oli että havainnoiva mieli vaikutti kvanttimekaanisella tasolla tietokoneen toimintaan. Näin ei olekaan tapahtunut pitkään aikaan. Kunpa saman efektin saisi toimimaan hallinnollisiin solmuihinkin.
Maltettuani päättää töistä irti pyöräilin pyöräkauppaan katsomaan kokoontaitettavia fillareita. Pääkaupunkiseutu koettaa saada minut käyttämään julkisia liikennevälineitä ja yritän salakavalasti iskeä vastaan hankkimalla keinot kombottaa nämä pyöräilyn kanssa. Viidellä sadalla saisi pikkupyörän jonka voisi hyvin viedä junaan tai bussiin mukaan. Ihan vielä en tällaista ostanut mutta kiusaus oli kyllä suuri.
Jatkoin seuraavaksi Kulosaareen pelaamaan supersankaripelimme spin-offia S.H.O.C.C. Talesia. Pelistä tuli intensiivinen ja tyly tarina ei-niin-täydellisestä rikoksesta. Oli hauskaa pelata välillä hahmoa joka oli pikkusieluinen kusipää. Tietty olen kuullut myös väitteitä joiden mukaan en muunlaisia pelaakaan mutta ne perustuvat varmasti vinoutuneisiin tilastoihin.
Keskiviikko, 19.8. 2009
Päivän mieleenpalautus: Värit ja varjostukset
Kävin Sörnäisissä keskustelemassa tulevan pelini hahmosta. Kun roolipelaaminen oli suoritettu palasin kotiin ja heittäydyin kuvittamisen pariin.
Projektista johon piirtelin en vielä tietoja anna - näette sitten kun se joskus öh joulun aikoihin valmistuu. Vaihteeksi kuvitus ei ollut pelkästään minun tuherruksiani vaan olin pelkästään värittäjän ominaisuudessa mukana.
Oli huomattavan rentoa vaan saada valmiiksi tussatut kuvat mailiin niin että minun työkseni jäi vaan photoshoppailla niihin väriä ja taustoja. Piirtäjällä on huomattavasti vaativampi osa yhteistyötämme, mutta se on okei koska piirtäjä on myös minua parempi saamaan aikaan kauniita kuvia. Muutamassa tunnissa onnistuin työstämään kaksi väritettyä kuvaa; oletan että projekti vaatii näitä kaikenkaikkiaan ainakin 60. Lopputulokset olivat todella hienoja.
Kuten monesti piirtämisen kanssa käy, en meinannut malttaa mennä nukkumaan lainkaan. Väritettävän materiaalin loppuminen kuitenkin rajoitti aikaa jonka pystyin tähän operaatioon käyttämään.
Torstai, 20.8. 2009
Päivän kulkuväline: Dahon Eco 3
Edellinen elämäni palasi kummittelemaan kun Terja ja Hanne-Mari ilmestyivät museon eteen ja veivät lounaalle. Sain kuulla tilanneraportit Turun yliopiston atk-tilanteesta. Edelleen tuntuivat stressinupit olevan aika kaakossa, mutta toisaalta asiat joiden en olisi koskaan uskonut muuttuvan olivatkin ottaneet melkoisia harppauksia. Osa minusta haikaili takaisin aiempaan työhöni, tärkeimpänä syynä juuri sen hitonmoinen raskaus ja vastuukentän laajuus. Toisaalta nykyinen seikkailupelihaastavuus vetoaa myöskin ja opettaa varmasti uusia tarpeellisia asioita. Ja aivan oikeasti on kiva välillä tehdä töitä ilman massiivista painetta. Tietysti heti sen jälkeen kun olin lounaalla ehtinyt selittää kuinka hienoa ja stressivapaata elämäni nykyään on odotti työpaikalla kutsu stressaavuutta lupaavaan palaveriin.
Iltapäivästä palasin polkupyöräliikkeeseen, josta pääkaupunkiseudulle saapunut ja työmatkoihinsa järkeistystä kaipaava Taina osti kokoontaitettavan fillarin. Koeajoimme sitä ympäri Etelä-Helsinkiä ja totesimme sen kovasti ajokelpoiseksi. Taisin juuri päättää ostaa itselleni samanlaisen. Samalla näin uudesta kotiseudusta paikkoja joissa en ollut käynyt koskaan tai kymmeniin vuosiin.
Perjantai, 21.8. 2009
Päivän teema: Obsessio-kompulsio
Joskus iskee pakkomielle vaan tehdä jotain asiaa kunnes se on tehty kunnolla. Tänään oli sellainen päivä. Halusin tehdä yksinkertaisen asian mutta tielle tuli kasapäin pieniä vastoinkäymisiä, enkä pystynyt ajattelemaan mitään muuta ennenkuin ongelma ratkesi. Ja lopulta se ratkesi, vaikka ohjelmistovalmistajan dokumentaatio ja useimmat verkosta löytyvät viisaudet väittivät ettei se olisi mahdollista.
Kotiin päästessäni samanlainen meno jatkui: olin saanut lisää kuvia väritettäväksi enkä malttanut päästää niistä irti. Piirtäminen, koodaaminen ja järjestelmäoptimointi tuntuvat olevan asioita jotka voivat yksinkertaisesti nielaista minut niin etten pysty edes ajattelemaan mitään muuta.
Pelastajaksi ilmaantui Lissu, joka saapui meille tekemään hahmoaan. Paria tuntia myöhemmin meillä oli valmis hahmo, viimeinen jota kampanjani tarvitsi. Tietysti aloittamisen tiellä on että yksi neljästä pelaajasta lähti juuri kahdeksi viikoksi New Yorkiin, mutta sooloilla tässä pitäisi kuitenkin liikkeelle lähteä.
Ai niin, kampanjan varsinaiset sivut ovat täällä. Ei tuolla vielä mitään ihmeellistä ole enkä tiedä tuleeko sinne edes paljon mitään.
Lauantai, 22.8. 2009
Päivän artisti: Tian Zhen
Toisaalla ihmiset naivat toisiaan tai tunkeutuivat maan alle, mutta häät tai luolat eivät kuuluneet minulle päivän ohjelmaan. Jatkoin värittelemisprojektia ja uppouduin siihen niin täydellisesti että aloin harmitella ettei piirtäjä ollut vielä lähettänyt minulle enempää materiaalia.
Piirtelin itsekin. Lissun hahmosta syntyi kuva, samoin omasta Insomnia-hahmostani, tai ainakin sen arkisemmasta puolesta. Koetin piirtää supervoimaista puolta mutten onnistunut, joten hain inspiraatiota Chinese Ghost Storysta. En ollut katsonut tätä elokuvaa vuosiin ja olin unohtanut miten suunnattoman kaunis ja rakastettava se oli. Elokuva sai minut piirtämisen sijaan etsimään hahmoni tunnusmusiikkia, eli käytännössä sukelsin kanton-popin (kantopopin?) ihmemaahan etsimään oikeanlaista kiinankielistä kappaletta. Kolmen sanan kiinallani tämä oli melkoista sokkona hapuilua, mutta noin sadan artistin jälkeen kohdalle osui viimein jotain joka kuulosti hahmoltani.
Sunnuntai, 23.8. 2009
Päivän harmittelu: Ontuva hahmonkehitys
Lisää piirtämistä, lisää pelimateriaalin kirjoittelua. Katsoin luovuutta ylläpitääkseni pari jaksoa Torchwoodia. Sarjan juonet ovat niin älyttömiä ettei niistä kannata mitään sanoakaan, mutta harmittaa että vahvoille henkilöhahmoille perustuva sarja pudottaa aina pallon käsitellessään yhtään mitään pitkäjänteisyyttä vaativaa ihmisyyshöttöä. Torchwoodin ihmiskuvassa kulttuurishokki tai alakuloisuus on tila josta ei vaan palauduta ja jos tällä hetkellä on kurjaa, se indikoi että antoi miten paljon aikaa tahansa kulua, tulevaisuudessakin on kurjaa ellei jollain todella radikaalilla tavalla tehdä interventiota.
Kun tätä vertaa vaikkapa Buffyyn (jonka juonissa ei myöskään ole järkeä ja joka toimii vaan hahmojen ansiosta) on ero ilmeinen. Buffyn kutoskausi on synkkä ja ahdistava, mutta sellaisenaan se tuntuu todelliselta kertomukselta ihmisestä joka revittiin takaisin tuonpuoleisesta ja joutuu sopeutumaan arkielämään. Jos Buffy olisi elänyt Torchwood-maailmassa hänen olisi pitänyt joko parantua masennuksestaan yhden jakson aikana tai saada eutanasia.
Kitisen tällaisesta pikkujutusta varmaan siksi, että joskus itsekin masennuksen kanssa flirttailevana koen todella inhottaviksi kaikki kuvaukset joissa muka terveet ihmiset käytännössä ruokkivat masentuneen henkilön harhoja tämän elämän kurjuudesta. Ei niin etteikö näin saisi fiktiossa tehdä mutta se vaan johtaa siihen että muka-sankarilliset hahmot tulkitaan ainakin minun päässäni vihoviimeisiksi kusipäiksi tai täysiksi ääliöiksi. Kumpaakaan ihmistyyppiä en jaksa seurata.
Maanantai, 24.8. 2009
Päivän uudistus: Polkupyörä. Edellisen ostinkin elokuussa 1999.
Dokumentointi oli tylsää touhua verrattuna asioiden tekemiseen. Onneksi aiempi elämni tiedotuksesta vastaavana oli iskostanut minuun kattavan dokumentaation tärkeyden. Tekemisen lisäksi pitää ajatella mitä tekee ja kertoa muille mitä tekee. Vaihteeksi toin hallinnollisia kuvioita muidenkin elämään ja pakotin muun tiimin säännöllisiin palavereihin. Mikään ei ole palavereita hauskempaa.
.... paitsi ehkä kokoontaitettavalla polkupyörällä pyöräily. Kävin itsekin ostamassa Dahonin taittelupyörän ja ensitestin perusteella sillä liikkuminen tuntui vielä enemmän GTA: Helsingiltä kuin aiemmalla pyörälläni. Ensin hyppäsin ratikkaan pyörä mukanani ja päädyin Tainan kanssa uimarannalle, kävimme uimassa, sitten takaisin pyörän selkään ja mutkittelevaa reittiä pitkin Tin Tin Tangon kautta kotiin. Taina ei viitsinyt pyöräillä koko omaa kotimatkaansa Pakilaan joten hän taitteli oman pyöränsä kokoon ja hyppäsi bussiin.
Sen lisäksi että Transformer-fillari mahdollistaa liikennevälinesuunnitelmien muuttamisen lennosta sillä ajaminen on myös hyvin omituinen kokemus. Olen itse tottunut suuriin ja raskaanpuoleisiin pyöriin joten tuskin mitään painava pikkurenkainen pyörä on suuri muutos ajotuntumaan. Kovin nopeasti pyörällä ei pääse mutta toisaalta sillä ei tunnu olevan lainkaan inertiaa ja sitä on epätodellisen kevyt ajaa. Ja jos vastaan tulee aita josta pääsee helposti yli, sitä vaan hyppää aidan yli ja nostaa pyörän mukanaan sen kummemmin asiaa ajattelematta.
Tiistai, 25.8. 2009
Päivän blogilöytö: Eikö ketään edes hävetä
Viime viikon lusmuilun jälkeen koetin vähän aktivoitua. Ruotsista kuuluneet luolaraportit saivat harmittelemaan omaa toimettomuutta, joten tänään sit singahdin Meilahteen boulderoimaan. Ei ihan oikeaa kiipeilyä mutta riittävän lähellä: työläitä jalanvaihtoja ja urheita heittäytymisiä kymmenen sentin päässä maanpinnasta. Matalasta menosta huolimatta onnistuin satuttamaan varpaani tullessani huonosti maahan. Äh. Vaan oli hauskaa olla kalliolla pitkästä aikaa. Pyöräily Meilahdesta Katajanokalle alkaa olla ihan suosikkimatkojani.
Keskiviikko, 26.8. 2009
Päivän pelisitaatti: "Kahdeksan kaljan jälkeen kaikki alkaa kuulostaa tsekeiltä."
Pääsimme viimein pelaamaan Insomniaa. Ensimmäinen peli oli ensimmäiseksi peliksi kovin onnistunut. Pidin kerronnan painotuksista, tapahtumat itsessään olivat vähän pöhköjä mutta se oikeastaan kuuluu genreen. Pelisysteemistä en näköjään ollut saanut kunnolla otetta, mutta se ei minua yllätä - koetan ajatella systeemejä mahdollisimman vähän silloinkin kun niihin ehkä pitäisi paneutua.
Samalla uuden kodin olohuone tuli korkattua pelikäyttöön. Tarvitsemme sinne oman äänentoiston ja yhden tuolin lisää, muuten tila on oivallinen.
Torstai, 27.8. 2009
Päivän ihmettely: Exchange-palvelimen kahdentaminen. Lähteet väittävät tämän olevan vaikeaa.
Muistini mukaan heräsin yöllä salamointiin ja sateeseen. Näin levottomia unia jotka olivat kombo Questionable Contentia ja tulevaa Sic Semper -pelikampanjaani. Valveilla näiden yhdisteleminen ei olisi tullut mieleenkään.
Laadin töissä tulevaisuuteen katselevia käytännönläheisiä roadmappeja ja luin synkkiä kuulumisia Turusta. Jos olisin tällä hetkellä siellä töissä, olisi luultavasti juuri minun työni selittää ihmisille miksi järjestelmän käyttöönotto viivästyy, ja tämä tarkoittaisi että olisin täysin stressattu ja hajalla. Ei kyllä käy kateeksi sitä piruparkaa joka tuota hommaa nyt joutuu tekemään.
Alkuperäisiin iltasuunnitelmiin oli kuulunut kiipeilyä, mutta taivas kaatoi vettä näiden aikeiden niskaan. Niinpä menin kotiin piirtelemään. Myöhemmin illalla kävin pikaisesti ulkona pyörähtämässä. Tarjolla olisi ollut synttäribileitä mutta päätin etten varmaan jaksaisi ihan sellaista menoa juuri nyt.
Perjantai, 28.8. 2009
Päivän löytö: Paikallinen Camu, suoraan Fantasiapelien yläpuolella. Vieressä on elokuvadivari. Vielä kun samaan kortteliin ilmestyisi sarjakuvakauppa ja sukellusliike.
Palaveri yliopiston tietohallinnon kanssa vahvisti olettamukseni siitä, että asiointi ammattilaisten kanssa ei voi olla ylettömän vaikeaa. Kasa teknisiä epävarmuustekijöitä tieltäni haihtui ja paria tuntia myöhemmin olin koonnut projektisuunnitelman yhdestä niistä suurista jutuista joita minun olisi määrä museolla syksyn aikana tehdä. Valitettavasti olin paitsi projektin johtaja ja suunnittelija, myös työryhmän jokseenkin ainoa jäsen. Vaan eipä ainakaan tarvitse huolehtia liiasta kohteliaisuudesta projektin seurannassa.
Töistä päästyäni siirryin katsomaan District 9:n. En tiennyt siitä mitään etukäteen ja tämä oli jälleen juuri oikea alkutila. Leffa oli enemmän mielenkiintoinen kuin loistava, ja etenkin sanomaltaan se tuntui valitettavan epäkoherentilta. Pintasilaus oli röyhkeän rasistinen, pinnan alta löytyi empatiaa ja ymmärrystä korostavia arvoja - mutta niiden alta tuntui löytyvän lisää ja salakavalampaa rasismia. Vai löytyikö sittenkään? Ovela elokuva, vaikken sen kanssa kaikesta samaa mieltä ollutkaan.
Lauantai, 29.8. 2009
Päivän harmistus: Toimimaton projektori
Silmäilin elokuun rahavirtojani ja totesin että onneksi lomaa ei ollut enemmän koska lomailu on selvästi liian kallista. Tyypillisessä kuussa olen arvioinut käyttäväni liikuntaan 100 euroa mutta tässä kuussa sitä kuluikin yli tonni. Oho. Ensi kuu saattaa näyttää yhtä karulta jos oikeasti ajattelin käydä lisää sukelluskursseja ja hankkia kuivapuvun.
Sain potkittua Sic Semperiä hieman lähemmäs ensimmäistä peliään. Pelikampanjan alku tuntui minusta ihan älyttömän kömpelöltä ja hankalalta. Oivalsin myös olevani tekemässä peliä joka oli melko vastakkainen high-concept ultra-super-awesome bigger-better-more-epic -ajattelulle. Ei täysin vastakkainen - se olisi varmaankin turborealistinen peli häviäjistä Kepan baarissa - mutta enemmän ajattelevaan scifiin tähtäävä. Jotenkin tämä mutkikkuus tarkoitti, että peliä oli hankala esitellä myyvästi. Muokkasin pelin web-sivuja saadakseni ne enemmän tukemaan ajatuksiani, mutten tiedä oliko tulos lainkaan järkevä.
Kaisa pistäytyi suorittamaan pelitutkimusta elokuvan katsomisen muodossa. Kävi ilmi että projektorini oli jossain vaiheessa päättänyt hajota - siihen tuli kyllä valo muttei edes testikuvaa. Äh. Olihan laite tietysti hirveä romu ja yli kymmenen vuoden ikäinen, mutta sittenkin huonolaatuinen projektori on parempi kuin ei projektoria lainkaan.
Sunnuntai, 30.8. 2009
Päivän kirjoitustyyli: First-person psychotic. Ei enää ainoastaan David Gerroldin kirjoissa.
Ajattelin tänään kirjoittaa lisää pelijuttuja mutta sen sijaan pysähdyinkin lukemaan verkosta löytynyttä tekstiä koko päiväksi. January First on losangelesilaisen yliopisto-opettaja Michael Schofieldin kertomus kuusivuotiaasta skitsofreenisesta lapsestaan. Kyseessä ei ole mikään lievä tai sympaattinen henkinen nyrjähdys vaan täysikokoinen psykoottinen episodi joka jatkuu vuosia oikeastaan katkotta, komplikaatioilla joiden olemassaolosta en ollut edes kuullutkaan. January on varmaan vahvinta settiä mihin olen törmännyt sitten Jared Diamondin. Luin koko blogimuotoisen tarinan alusta alkaen, ensin etäämpää mutta vähitellen lähemmäs ja lähemmäs kiskoutuen - ja lopulta täysin epärelevanteista seikoista harmistuen.
Januaryn tarina houkutteli jopa kaltaisestani tunteettomasta kusipäästä esiin emotionaalisia reaktioita, skaalan laidasta laitaan. Se oli henkilökohtainen postholokaustinen kauhutarina mielisairaudesta ja vanhemmuudesta kaikkein painajaismaisimmillaan, yhdistettynä todella tylyyn näkemykseen maailman vapaimman valtion terveydenhuollosta. January ei todellakaan ole mikään feelgood-lukukokemus, muttei myöskään silkkaa feelbadiä; välillä lukiessa ahdistui, välillä masentui ja välillä koki omituista voitonriemua. Kun keskushahmon vaivat olivat alun merkinnöistä tuleeet tutuiksi, kappale The temperature in Calalini is now up to 200 degrees F konkretisoi ne olemalla aivan helvetin pelottava kauhukertomus vinksahtaneesta maailmasta. (Jutussa on tyypillisiä saunaa kokemattoman ihmisen käsitysvirheitä siitä millaisia lämpötiloja ihminen kestää ja miten kauan, mutta sillä ei oikeasti ole merkitystä kokonaisuuden kannalta.)
Schofield on hyvä kirjoittaja, mutta teknisen taidon ohella vaikuttaa tekstin tinkimätön rehellisyys. Jatkuvassa psykoosissa olevasta lapsesta huolehtiminen on tosiasiallisesti tuhonnut mahdollisuudet mihinkään normaaliin elämään, joten Schofield ei jaksa välittää ettei hän itse esiinny tarinassaan täydellisenä hahmona. Hänkään ei ole enää täysin terve, ei kukaan tuollaisessa tilanteessa voisi olla. Hän tietää sen ja vitut välittää siitä mitä lastensuojeluviranomaiset, julkisivustaan huolehtivat sukulaiset tai keskiluokkaisessa kuplassa elävät satunnaiset lukijat hänestä tekstiensä perusteella ajattelevat. Hän kirjoittaa vain tavoittaakseen ne joita kiinnostaa. Ja hän todella osuu maaliinsa. Elämisen vaikeudesta kirjoittaminen vakuuttaa minut siitä, että se mitä hän lapsensa hyväksi tekee on todella mahdollista oikealle ihmiselle.
Valitettavasti jossain vaiheessa tapaus saa julkisuutta ja Greater Internet Fuckwad Theory tuo ääliöt blogin kommenttisektioon. Mikä vielä pahempaa, Schofield erehtyy lukemaan kommentteja ja yrittää järkipuhua kommentoijille merkinnöissään. Tämä onnistuu niin hyvin kuin voisi odottaa. Ensin olin toivonut kommenttien vähyyden perusteella että aihe olisi vaan liian tuskallinen besserwissereille. Koska kukaan ei tahdo kuvitella itseään skitsofreenisen tytön vanhemmaksi, kokemattomuuden nasaaliväninällä jaettuja saarnoja siitä miten itse tekisi kaiken paremmin ei tarvitsisi sietää.
Vaan ei, mäntit joilla on syyhyävä hiirisormi eikä kykyä erottaa asioita joista he tietävät jotain asioista joista he eivät tiedä mitään nousevat intertuubien viemäreistä. Luettuaan yhden merkinnän, tai ehkä vaan osan yhdestä merkinnästä, he tietävät heti miten hullun lapsen kanssa kuuluu toimia ja kirjoittivat kommentteihin omia hyödyttömiä näkemyksiään. Kun varsinainen kirjoittaja alkaa selittää lukijakunnan äänekkäälle retardisektiolle asioita jotka kävisivät ilmi lukemalla vaikkapa koko tekstin ajatuksella on tuote vajonnut web2.0:aan termin huonoimmassa merkityksessä. Asiantunteva sotakirjeenvaihto inhimillisen kestävyyden äärirajoilta vesittyy yrityksestä valistaa apajille saapuvia nojatuolisotilaita. Lopulta jopa usko Schofieldin rehellisyyteen murenee sosiaalisen korrektiuden ja kritiikkiin etukäteen vastaamisen tieltä, ja kirosanoihinkin alkaa tulla asteriskeja.
January alkoi todentuntuisena, emotionaalisena ja voimakkaana, ja sai minut oikeasti kokemaan empatiaa sekä ihmetystä. Sitten se kohtasi yleisönsä ja muuttui vaan vaikeasta aiheesta kertovaksi siistityksi blogiksi joka välillä inttää lukijoidensa kanssa. Muistinpa juuri miksei Kokemuspisteisiin oikeasti tee mieli antaa kommentointimahdollisuutta ja miksi penseään fanipostiin reagoiminen täälläkin on oikeasti tyhmää. Yksi meuhkaaja sivustolla riittää hyvin.
Maanantai, 31.8. 2009
Päivän osaaminen: PHP ja CSS
Joissain muissa piireissä kuin yliopistolla työsuhteen koeajan viimeisen päivän aloittaminen yt-palaverilla voisi olla todella huono merkki. Tietenkään akateemissa piireissä yt-menettely ei tarkoita kengänkuvia takamukseen vaan mitä tahansa työyhteisöön vaikuttavia päätöksiä jotka pitää tehdä kuullen niitä joihin päätökset vaikuttavat. Tämän kerran sisältönä oli organisaatiouudistus, joka ainakaan minun työnkuvaani ei vaikuttanut mitenkään.
Tehtyäni ahkerasti töitä perjantaina aloittamani projektin parissa en päässyt irti säätämisestä kotonakaan. Tein projektisuunnitelmia henkilökohtaisen aateekoon suhteen ja testasin suunnitelmani ekaa osaa. Tähän kului käytännössä koko ilta.
