Kesäkuu 2009: Nelosen päättärillä
Maanantai, 1.6. 2009
Päivän löytö: Piika & Sisar Oy - vanhushoitoa en ihan vielä tarvitse, mutta kodin siivoamisesta voisin hyvin maksaa jollekin joka sen osaa.
Virkeänä pyöräilin töihin puoli yhdeksäksi. Seuraavat kahdeksan tuntia kuluikin sitten museota kierrellessä ja uusiin työtehtäviin perehtyessä. Tietenkin varsinainen perehdyttäjäni oli lähdössä jo lomalle joten varsinainen perehdytysosuus oli oikeastaan melkoisen lyhyt. Minulle jäi kuitenkin melkoinen nippu pääkäyttäjäoikeuksia ja asioita joita opiskella, ja lisäksi jäin oikeastaan yksin vastuuseen talon tietohallinnosta pariksi päiväksi nyt kun kaikki muut lomailevat. Tai no, onhan paikalla sivari mutta hän tuskin on komentoketjussa minua ylempänä.
Ensivaikutelma uudesta työstä oli sekava mutta positiivinen. Palkka oli hieman korkeampi kuin olin pelännyt eivätkä työtehtävät ainakaan liian vaikeilta vaikuta, paikoitellen ehkä vähän tarpeettomankin retroilevalta. Ei kai Turussa ihan näin sekavia materiaaleja loppukäyttäjille ole toimitettu sitten 90-luvun? Fyysisenä paikkana museo oli aivan mieletön, työhuoneeni oli niin korkea että sinne olisi voinut rakentaa vaikka boulderin.
Töissä oleva nettiyhteys sai minut viipymään paikalla vielä virastotyöajan päätyttyäkin, vaikka koneena olikin katala Windows Vista -härveli joka päätti kaatua käytettyäni sitä vartin. Kotiin palattuani tein lisää paikallistutkimusta, eli pyöräilin Katajanokan ympäri sekä ristiin rastiin. Ei tietokonekauppoja, ei leffavuokraamoja, mutta nepalilainen ravintola löytyi ja enemmän veneitä kuin Porvoossa. Pitäisiköhän tässä opetella moottoriveneilemään, lainata loppukesäksi joku vesikiitäjä ja mennä Ropeconiin veneellä?
Tiistai, 2.6. 2009
Päivän kuvitteellinen käyttöliittymä: GTA Helsinki. Pyöräillessäni hurjaa vauhtia pitkin kaupunkia näen näkökentän oikeassa alakulmassa pienen lähialueen kartan ja aina välillä näytölle pomppaa teksti jossa on kaupunginosan nimi. Tämä ei toimi autoillessa, koska se vaatii enemmän keskittymistä ja liikennevalot katkaisevat jatkuvasti menon.
Atk-jaoston ainoana paikallaolevana edustajan käytin päiväni odottaen että jokin hajoaisi. Samalla koetin perehtyä järjestelmiin siltä varalta että ne oikeasti hajoaisivat ja täytyisi korjata. Kiersin pitkin sokkeloista museorakennusta ja koetin saada jotain kuvaa siitä mitä missäkin oikeasti oli. Vielä ei mikään monimutkainen hajonnut, mikä luultavasti oli vain hyvä. Toin myös kannettavan ompun töihin ja käytin sitä työvälineenä, Vistaa kun ei tehnyt mieli näplätä enää hetkeäkään.
Töiden jälkeen jatkui liikunta. Kotoa polkee Kaisalle 30 minuutissa. Kumpulan maauimalassa vesi oli lämmintä mutta ilma koleaa. Uhkaava sade näyttää vaan pilaavan liikuntamahdollisuudet seuraavan parin päivän ajaksi eikä nettiäkään kotona vielä ole. Mökkihöperöityminen uhkaa.
Keskiviikko, 3.6. 2009
Päivän askartelu: Yritys tuhota kellarin komeroon jätetty lukko niin että komeron saisi oikeasti käyttöön. Osoittautui mahdottomaksi.
Kävi ilmi että uusi avaimeni ei sopinut lukkoon ja olin tietenkin tullut töihin seitsemäksi. Onneksi magneettiavaimella pääsi sisään ja löysin rauhallisen paikan jossa säätää.
Päivän mittaan löysin ensimmäiset paperit niistä hommista joita olin oikeasti ajatellut tulla tänne tekemään. Näköjään joku oli aiemmin koettanut tehdä vähän samanlaista hommaa mutta se oli jäänyt kesken. Saapa nähdä onnistunko tässä yhtään sen paremmin.
Ehdin käydä myös syömässä Topsun ja Lissun kanssa. Roolipelirintamalla pitäisi tosin tehdä muutakin kuin lounastaa, kaikenlaisessa pelinjohtamisessa on jo nyt ollut yli kahden kuukauden tauko ja pelaaminenkin on ollut larppipainotteista. Vaan jotenkin netin puute tekee pelauttamiseen tarttumisesta työlästä. Ulkoilman sateisuus tuhosi halut harrastaa lisää vaarallista liikuntaa.
Torstai, 4.6. 2009
Päivän softa: Exchange
Kohtasin ensimmäisen oikean sysadmin-kokemuksen kun minuuttia ennen työajan päättymistä niin ja näin dokumentoitu Windows-palvelin kaatui. Juuri niitä systeemejä joista olin sanonut haastattelussakin olevani tietämätön ja joka tietysti oli kriittinen toiminnalle - ja muu atk-väki oli lomalla tai ulkomailla. Vaan nokkelana lapsena sain järjestelmän takaisin pystyyn suht vikkelästi ja olin itseeni hurjan tyytyväinen.
Kotona lueskelin pelikirjoja ja pyörittelin kampanjaideaa. Pitkästä aikaa eräs ajatus tuntui oikeasti toteuttamiskelpoiselta ja hedelmälliseltä. Se on scifiä, mutta paljon pehmompaa scifiä kuin muu kaavailemani systeemi ja enemmän omalla vahvuusalueellani. Toisaalta se on vastaavasti vähemmän kunnianhimoista mutta edelleen olen sitä mieltä että on parempi pelauttaa jotain kun koettaa ikuisuuksia tehdä täydellistä peliä joka ei lopulta koskaan toteudu.
Pelimateriaalia lukiessani törmäsin myös pariin omaan vanhaan kirjoitelmaani. Eräs teininä väsäämäni teksti oli käytännössä fanficia silloisesta pelikampanjastamme, ja olin varautunut olemaan todella nolostunut sitä lukiessani - vaan yllättäen tarina olikin luku- jos ei julkaisukelpoinen. Toki se oli teinin kirjoittama, täynä roolipelistä periytynyttä älyttömyyttä, kerronnaltaan kömpelö ja hahmoista näkyi selvästi ettei kirjoittaja vielä oikein tajunnut ihmisiä. Mutta vanhempana ja viisaampana osasin arvostaa tylyä loppua ja sitä että jopa näennäinen Marty Stu -päähenkilö paljastuikin kovin epätäydelliseksi ihmiseksi.
Perjantai, 5.6. 2009
Päivän tekninen läpimurto: Kotiverkko
Pääsin viimein bondaamaan muiden talon atk-ihmisten kanssa. Lultavasti tämä oli hyvä, koska kaikkien asioiden selvittäminen yksin oli paitsi hidasta, myös mahdollisesti jossain vaiheessa katastrofaalista. Sittenkin istuessani museon konehuoneessa kuuntelemassa Musea ja pohtimassa uutta räkkipalvelintamme tajusin että olin tosiaan muuttunut puhtaasta byrokraatista tekniseksi ylläpitäjäksi. Vaihtelu oli hyvin tervetullutta.
Olisi hauska tietää mikä osa kokemaani työn iloa johtui siitä että asiat olivat oikeasti paremmin ja miten suuri osa oli vain uutuudenviehätystä. Saa nähdä miten reagoin kun vastaan tulee ensimmäinen oikeasti turhauttava kokemus ja kuinka äkkiä palaan burnoutin partaalle. Toivoisin etten lainkaan ja että tällainen hyväntuulisuus olisi normaali olotilani, mutta tuskin asiat aivan niin ovat.
Perjantai-illan vapaa-aikani oli hiljaisempaa. Ulkona oli sateista ja viileää joten en tahtonut lähteä seikkailemaan. Pysyttelin kotona musiikin ja pelinkirjoittamisen parissa. Sain jopa jonkinlaisen verkkoyhteyden toimimaan - en mitään laajakaistaa, mutta riittävästi irkatakseni ja selaillakseni wikipediaa.
Lauantai, 6.6. 2009
Päivän kulkuväline: Ilmaisbussi Ikeaan
En ollut koskaan aiemmin käynyt Ikeassa ja odotin paikalta pelottavia. Kokemus oli kuitenkin enemmän äärimmäinen vieraantumisharjoitus kuin turhauttava. Huonekalujen ostaminen oli pelkistetty liukuhihnamaiseksi teollisuusoperaatioksi ja tuli elävästi vaikutelma että olin osa jotain läpeensä moraalitonta tuotantoketjua kolmannesta maailmasta ahneille pohjoismaalaisille. En tiedä onko asia oikeasti näin, pitäisi varmaan selvittää jos harkitsen noiden huonekalujen ostamista.
160 kiloa sisustusta tuli kuitenkin kerättyä ja tilattua postin toimitettavaksi. Sen jälkeen olisi huvittanut mennä esim. kalliolle, mutta ulkona vallitsi edelleen kolea ja ikävä sää. Haluan kesän takaisin. Hienoisella reittijärkeistyksellä toisaalta onnistuin leikkaamaan vielä melkein kymmenen minuuttia pyöräilyajasta Kaisan luo. 21 minuuttia ei ole matka eikä mikään, ainakin kun vertaa aiemmin koko reissuun vaadittuun kahteen ja puoleen tuntiin.
Tulin myös vakuuttuneeksi siitä että Helsingissä on epäturvallista pyöräillä. Olin ajelemassa kotiin kun näin kuinka poliisiauto meinasi ajaa pyörätietä pitkin tietä ylittävän pyöräilijän päälle. Pyöräilijällä oli vihreä valo, nopeat jarrutukset molemmilta estivät onnettomuudet. Poliisit pakenivat paikalta pillit ulvoen. Jos olisin itse ollut jäämässä alle olisin saattanut jäädä vaihtamaan pari sanaa virkavallan kanssa, se kun on muutenkin aina tapani tuollaisissa tilanteissa. Sitten olisin varmaan saanut pampusta ja putkasta.
Sunnuntai, 7.6. 2009
Päivän kodinhoito: Ikkunanpesu. Koskaan varmaan tällaista aiemmin...
Kellarin varastokopppi sai viimein lukon. Nyt on paikka jonne siirtää kaikki miljoonat larppikamppeet jotka eivät mahdu oman huoneen kaappeihin. Myös parvekkeen lasit tuli pestyä. Tämä oli haastavampaa kuin miltä kuulosti, koska lasit olivat varsinainen insinööritaiteellinen floppi, varmaan edellisen asukin humalaisen Jorma-serkun asentamat pöhköydet. Ne olivat kiskoillaan siinä määrin virheellisesti ettei esim. kaikkien lasien avaaminen ollut mahdollista.
Tainakin ilmaantui ihailemaan uutta kotiamme. Päädyin kävelemään hänen kanssaan Katajanokkaa ristiin rastiin ja löysin paikkoja joihin en ollut pyörällä päässyt. Uspenskin katedraalissa olin vieraillut viimeksi 1980, ehkä pitäisi tarkistaa onko paikka muuttunut.
Maanantai, 8.6. 2009
Päivän ikkunan ohi lipuneen laivan nimi: Black Watch. Gotta keep an eye on those darkies.
Istuin päivän koulutuksessa joka oli minulle paljon vähemmän aikakriittinen kuin hommat joita olisi sen sijaan pitänyt tehdä. Toisaalta näytti kovasti siltä etten hommia olisi kuitenkaan edes voinut tehdä olematta huomattavan luova joten ehkä parempi näin. Koulutus oli osa aika isoa kokonaisuutta ja epäilen että sain tätä kautta vaan vilauksen asioista jotka vaikuttavat asioihin jotka minun pitäisi opetella ja hoitaa...
Päästyäni ulos oppitunnilta livahdin kodin kautta Kumpulaan testaamaan paikallisen sukellusseuran allasvuoron. Olisi voinut mennä mereenkin paitsi että märkäpukuni ei oikeasti varmaan selviäisi siitä ja taitoni hanskata merenkäyntiä ovat lähes nolla. Altaalla vaan ei ollut enää oikein ilmeisiä asioita opetettavana minulle. Kai tästä on mereen uskallettava, mikä melkein edellyttäisi investointia joko kuivapukuun (aargh) tai parempaan märkäpukuun (brrrh).
Tiistai, 9.6. 2009
Päivän taidottomuus: En vaan päässyt ylös 6c:n tasoista reittiä.
Vasta tänään tajusin miksi oikeastaan en pidä Amnestyn ja kumppanien katuvärvääjistä. Oivaltamiseen kesti varmaankin niin kauan koska taidan itse antaa rahaa kaikille kadulla avustuksia kerääville ryhmille (joista nollalle olen päätynyt jäseneksi katuvärväyksen kautta) ja ajattelin että koska siis olen samalla puolella, minun kuuluu pitää näiden toiminnasta.
Metodologia vaan on kovasti epäilyttävä. Erotettuna tuotteesta katuvärväys on ensisijaisesti in-your-face -täsmämainontaa jonka tavoitteena on houkutella ihmisiä heräteostoksiin, tai oikeastaan vielä pahemmin herätesijoituksiin. Minkään kaupallisen tahon toimesta en tätä todellakaan sallisi, ei-kaupalliset organisaatiot saavat hieman anteeksi mutteivät paljon.
En tule mielelläni kadulla pysäytetyksi enkä ole mielelläni rahankerjuukampanjan kohde. Ymmärrän syyllistämisen oikein hyvin - tunnen about 0 länsimaista ihmistä jotka eivät ansaitsisi mojovia syyllisyydentuntoja - ja sen kombottaminen siihen että samalla antaa tilaisuuden lievittää sitä luovuttamalla rahaa on varmasti toimiva idea. Se on vaan jotenkin vähän halpamaista, yksinkertaisimpien keinojen käyttämistä. Tottakai ihmiset unohtavat syyllisyydentuntonsa heti kun esim. syyllisyyttä herättänyt mainos katoaa näkyvistä ja he saavat distraktoitua itseään jollakin muulla, joten tietysti ainoa tapa hyödyntää syyllistämistä on tarttua sitä kokevaan henkilöön ennen kuin hän ehtii hankkia muuta ajateltavaa.
Jalosta tarkoituksesta huolimatta tällainen emotionaalinen manipulaatio tuntuu juuri sellaiselta toiminnalta jota kaikessa muussa vastustan. Teoreettisella tasolla pelkään myös, että katuvärvääjien käyttäminen polarisoi ihmisiä - sen häiritsevyys ikään kuin antaa tekosyyn olla antamatta killinkiäkään vapaaehtoistyöhön ja sivuuttaa koko puuhan ärsyttävänä vouhotuksena. "Alan antaa rahaa Amnestylle heti kun ne lopttaa katuvärväyksen", voisin kuvitella jonkun sanovan - vaikka oikeasti tietty todennäköisyys että näin sanova oikeasti järjestöä avustaisi olisi astronomisen pieni. Oletan tosin että katuvärväystä käyttävät organisaatiot ovat tehneet tutkimuksensa ja arvioivat että saavat enemmän lahjoituksia markkinointia käyttämällä kuin ilman.
Kiipeilemässäkin ehdin tänään käydä, Tapanilassa asti Tainan kanssa. Vähän ärsytti pitkä matka urheilukeskukseen - Mäestä pääsi sisäseinälle viidessä minuutissa, nyt piti ensin istua puoli tuntia junassa ja sitten kävellä varttitunti. Varmaan täytyisi ainakin junamatkalle kehittää tilaisuus syödä välipala. Tai sitten vaan odottaa että Ruoholahteen aukeaa hieno sisäseinä ja sitä ennen juosta Kumpulassa.
Keskiviikko, 10.6. 2009
Päivän näky: Kaupungin täydeltä venäläisiä futisfaneja aika poleemisella fiiliksellä.
Työpäivän jälkeen pitkästä aikaa roolipelaamista. Mikki veti meille League-spinoffia nimeltä Edge Beat jossa pääsin tuomaan takaisin hilpeän kirkasvärisen kostajani. Supersankarointi oli asiaankuuluvan vaikeaa ja meno oli melkoisen tylyä mutta eivätköhän aloittelevat naamioituneet seikkailijamme tästä vielä suuruuteen kohoa. Tai keskikoisuuteen nyt ainakin.
Yöllä kotiin pyöräileminen Kulosaaresta oli hauskaa. Pitkät välimatkat (tai no, eihän tuo ole kuin viitisen kilometriä) eivät haittaa kun on suoria pyöräteitä eikä tarvitse takuta liikenteen seassa tai kärrypoluilla.
Torstai, 11.6. 2009
Päivän järjestelmä: Xen Virtual Machine, Gordon Freemanin suosikkivirtualisointisofta
Käyrä kiipesi töissä kattoon - mutta sepä ei ollutkaan V-käyrä vaan oppimiskäyrä, tai oikeammin oppimisen tarpeesta kertova käyrä. Uutta asiaa satoi koko päivän ajan sellaista tahtia että kotiin lähtiessäni olin totaalisen hengästynyt.
Kotona pääsin onneksi yksinkertaisempien asioiden pariin kun Ikean litteät laatikot saapuivat. Ruuvimeisselin ja vasaran heiluttelun jälkeen olohuoneeseen saatiin mojovat kirjahyllyt. Senkin jälkeen kun muuttolaatikoiden kirjat oli siirretty paikoilleen hyllyihin jäi tilaa. Ehkäpä taas voi alkaa hankkia sarjakuvia. Kun vaan olisi vielä varaakin.
Perjantai, 12.6. 2009
Päivän löytö: Luonnontieteellisen museon kellarissa sijaitse ultimaalinen fantsularppiproppaamo, jossa on kokonaisia suurten nisäkkäiden nahkoja.
Helsinkiin muuttamisen varjopuolia on, etrtä Porvoo sijaitsee ihan vieressä ja kaikenlaisiin kissanristiäisiin menemiseltä on siksi vaikeampi välttyä. Tänään kyseeessä olivat sentään vaan pikkusiskoni valmistujaiset massiivisen sukubakkanaalin sijasta. Sain kyydin Itä-Uudellemaalle työkaverilta kun kävi ilmi että suuri lauma museon vaikuttajia kävi työssä Porvoosta käsin.
Juhlimisen lomassa jouduin esittelemään projektorilla lomakuvia Walesista. Oli vaikea välttyä fiilikseltä että olin vajonnut ikävystyttävään keskiluokkaan. Sentään kuvissa oli luolia ja muita hämmästyttäviä juttuja, kaupunkikuvat ja lampaat skippasin.
Viikonloppu, 13-14.6. 2009
Ajankohdan peli: Gimme the Brain! Juuri sopivan aivotonta ajanvietettä.
Kurkkukivun tapainen kalvoi elimistöä ja ulkona oli sateista sekä tuulista. Otin iisisti ja roudasin romua kellarin varastokoppiin. Lauantai-iltana iski ukonilmakin, ei kovin lähelle mutta laaja näköala ikkunoista teki siitä silti aika siistiä katsottavaa.
Ihmisiäkin pistäytyi kummastelemassa kotiamme. Lisäksi Mäen vuokranantajat ääntelivät takuuvuokrien suhteen kun eivät hyväksyneet ettei meillä ollut koskaan asunnon varmuuslukon avainta ollutkaan. Pitääkö tässä taas väsytystaktikoida joku sairaalaan asti ennenkuin omistavan luokan edustajat oppivat ettei minulle kannata käydä?
Maanantai, 15.6. 2009
Päivän hämmennys: Olen sopeutunut siihen että sadepäivinä työmatka istutaan joukkoliikenteessä lukemassa kirjaa. Mieluummin silti pyöräilisin, tässähän laiskistuu ja kunto romahtaa.
Keskustelu aiemman vuokravälitystoimiston kanssa johti yllättäen tuloksiin ja nähtävästi olin jopa saamassa takuuvuokrarahat ilman kuukausien odottelua. Tästä riemastuneena koetin syytää näitä rahoja heti pois. Lähetin postia Walesiin, koetin ehtiä Fantasiapeleihin ja yritin saada kiinni kotisiivousfirman ihmisiä. Mikään näistä ei johtanut välittömään köyhtymiseen.
Ulkona oli sateista ja tympeää. Kotona viritin olohuoneen ikkunaan oikeasti tummentavan verhon ja testasin olohuonettamme leffakäytössä projektorin avulla. Äänentoisto jätti paljon toivottavaa, tosin vika saattoi olla asetuksissakin. Sittenkin Once Upon a Time in China puolusti paikkaansa kungfuleffojen Star Warsina.
Sain myös luettua Riikan minulle joskus lainaaman War for the Oaksin. Se oli lähes suoraan joitain vuosia sitten pelauttamani Bedtime Stories -kampanjan kirjaversio, mitä nyt Montreal oli vaihdettu Minneapolisiksi ja muutama ylimääräinen osapuoli keijuhovien yhteenotoista karsittu pois.
Aijoo, ja semituttu Turun yliopistolta oli näköjään päättänyt kidnapata jonkun ja pyytää massiiviset lunnaat. Aika roolipelimäinen rikos tämä - olen tottunut siihen että oikeassa maailmassa rikolliset ovat ihmisiä joilla ei ole mitään muita taitoja.
Tiistai, 16.6. 2009
Päivän leffa: Gangs of New York. Tästäpä saikin ideoita yhteen jos toiseen kieroon.
Ehkä pöhköä myöntää, mutta iso osa nykyisen duunin makeudesta on että olen tosiasiallisesti työnkuvaltani sysadmin (ainakin kunnes sopimusneuvottelut nielaisevat minut ja muutun taas byrokraatiksi). Käytin lapsuudestani kuitenkin monet hetket todella eksoottisten konesalien uumenissa (ja tämä siis oli 70- ja 80-luvun taite, joten koneet olivat äänekkäitä, isoja ja outoja) ja nuoruudessani luin BOFH-tarinoita ja fanitin Simon Travagliaa.
Museo on vielä juuri sellainen pieni ja vallaton organisaatio jonka atk-ylläpitäjä istuu hirvittävän kaaoksen keskellä, vastailee murahdellen ja ylläpitää sekavaa kasaa palvelimia omituisiin työaikoihin. Tai siis, tietenkin olen itse käytökseltäni jatkuvasti aurinkoinen päivänpaiste ja byrokraatin luonteeni saa minut hakemaan järjestystä sekä työtilaan että proseduureihin, mutta sittenkin tällä hetkellä elän alt.sysadmin.recoveryn hupipuolella. On hyvä saada iloa työstään, luulisin. Tai ehkä: on hauskaa tehdä työtä joka on itsenäistä ongelmanratkontaa.
Hakiessani paikkaa en varsinaisesti mainostanut itseäni suurena BOFH-guruna koska minulla ei oikeasti ollut moisesta kokemusta. Vaan tämä on paitsi hauskaa myös taitojeni rajoissa, ainakin toistaiseksi.
Keskiviikko, 17.6. 2009
Päivän kummastelu: Virtuaalipalvelimien henkiin palauttamisen vaikeus.
Älyttömän varhain sain itseni kuljetettua töihin palauttamaan museon ihmeellistä informaatioteknologiaa toimintakuntoon sähkökatkon jäljiltä. Onneksi tämä oli ollut suunniteltu katkos. Sittenkin pari järjestelmää näytti kuukahtaneen eivätkä omat taitoni riittäneet niiden pelastamiseen. Vaan eipä tuo ollut helppoa muillekaan.
Selvittyäni töistä päätin lähteä harrastamaan liikuntaa. Pasilan bouldersalin löytäminen ei ollut aivan helppoa - lähdin liikkeelle pelkän katuosoitteen kanssa, mutta kevyen liikenteen reittiopas ei tiennytkään miten päästään vanhalla ratapihalla sijaitsevaan halliin ja ohjasi minut ties minne. Armottoman säätämisen ja parin arvauksen jälkeen selvisin perille ja sitten pääsin kokemaan osaamattomuuden hetkiä matalalla seinällä. Hauskaa omalla egoa kampittavalla tavallaan. Bouldersali oli oikeasti aika hieno paikka, vähän kallis vaan. Jos se olisi lähempänä kotia kaikki rahani varmaan menisivät boulderointiin.
Torstai, 18.6. 2009
Päivän suunnaton tyhmyys: Montanalaisen kaupungin työhönoton taustatarkistus tahtoo salasanasi. Kas kun eivät kotiavaimia halua.
Täydellisyyteni illuusioon tuli kolo kun havaitsin vahingossa kytkeneeni muutaman palvelimen sammumaan 17.30 eikä 05.30. Ei tämä suuriin katastrofeihin johtanut, mutta typerä moka harmitti. Hiton imperialistiset aikamerkinnät, kuka piru noita käyttää sivistyneessä maailmassa? Laiskat ja pahat ihmiset, ei ketkään muut!
Töiden puolesta päivä oli hiljainen, vapaalla ostin itselleni keltaiset metalliset työntökärryt. Teoria on, että näillä on helpompi saada leiriytymisen edellyttämät roinat esim. Ohlavalla autolta leiripaikalle, patikoitavaa kun on muuten pari kolme kilometriä. Myös sukellusvarustuksen kuljettaminen saattaa tämän kanssa helpottua. Saapi nähdä toimiiko tämä käytännössä. Juhannuksen sääennustuksien katseleminen viittasi siihen että ainakaan leirikamoja ei tarvitse tulevan viikonlopun aikana kuljettaa minnekään.
Juhannusaatto, 19.6. 2009
Päivän eloisan kaupungin tuntomerkki: Hautausmaa joka on suurempi kuin keskusta.
Aamulla roudasin valtavan määrän kiipeily-, luola- ja leirikamaa alhaalla odottavaan autoon, ja suuntasin Mirin ja Velman kanssa itään. Ohi Porvoon, Loviisan, Kotkan, kaiken sivistyksen tuolle puolen Miehikkälän pikkuiseen kylään valtakunnan itärajalla. Riikka oli pari kuukautta sitten muuttanut tänne saatuaan työn paikkakunnan kirjastonhoitajana ja me halusimme tietysti nähdä paikan.
Miehikkälä oli ihan naurettavan pieni käpykylä, oikea yhden risteyksen kaupunki vihamielisten puiden ympäröimänä. Juhannus täällä ei tulisi ainakaan olemaan kovin vilkas. Kun alkuvittuilut oli vaihdettu totesimme ettei paikallinen viihde meille mitään ihmeellistä tarjoaisi ja jos halusimme juhannukseemme jotain kiintoisaa se piti järjestää itse.
Ulkona oli sateista ja ankeaa joten kiipeilykallioita ei ryhdytty metsästämään. Sen sijaan hakeuduimme lähellä sijaitsevaan luolaan, ihan Venäjän rajan tuntumassa olevaan Ylämaan pirunpesään. Pahoinvointia nostattavan automatkan jälkeen löysimme ehkä omituisemman kalliokolon koskaan - rapakiveen muotoutuneen ahtaan tunnelin jonka syntytapaa kukaan meistä ei onnistunut keksimään. Rapakivi kun on ominaisluonteeltaan helposti hajoavaa olimme vähän yllättyneitä että luola yleensä oli olemassa; se tuntui melkein yhtä vakaalta kuin lumilinna. Varoimme koskemasta luolan seiniin jottemme romauttaisi niitä.
Pieni luola ei vielä seikkailunnälkäämme tyydyttänyt, joten ajoimme ällöillä paikallisteillä vähän lisää. Pääsimme jatkosodan aikaisten hylättyjen bunkkereiden luo. Kaupunkieksploraatioksi tätä ei voinut kutsua koska lähimpään kaupunkiin oli tunnin matka, mutta rauniot olivat kyllä aika vinhoja. Tällaiset kun olisi naapurissa niin tulisi aika äkkiä postholokaustista larppia kirjoitettua.
Luola- ja bunkkeriretkeilyä sade ei haitannut mutta grillaamisen sijasta päädyimme paistamaan makkaroita ja soijanakkeja Riikan takassa. Soijanakit olivat suunnilleen niin hyviä kuin voi kuvitellakin.
Juhannuspäivä, 20.6. 2009
Päivän terveysruoka: Halloumijuusto. Koko kesän suola-annos yhdessä ateriassa.
A-suunnitelma tälle päivälle oli ollut siirtyä Miehikkälästä Olhavalle, perustaa leiri ja viettää juhannus kiipeillen. Aamun säätiedotus kuitenkaan ei ollut antanut meille toivomaamme ihmekirkastumista joten siirryimme B-suunnitelmaan.
Pakkauduimme autoon ja ajoimme kaatosateen läpi etsimään ja tutkimaan luolia. Itärajan tuntumassa näitä tuntui riittävän, ja päivän aikana ehdimme tutustua kahteen oikein mainioon onkaloon. Lassilan linnavuori oli vähän pelottava etenkin sateen liukastamana (ja jälkeenpäin kävi ilmi että luolan vieressä oli myös seudun ainoa kiipeilykallio) mutta lupaili lisää käytäviä tutkijoille joilla olisi rohkeutta lähteä kiipeilemään ylös sen lohkareisia seiniä. Jos olisimme luottaneet niiden vakauteen olisimme varmaan yrittäneet.
Sarajärven linnavuoressa sijaitsi ehkä monipuolisin Suomessa kohtaamamme luolaverkosto. Toki sekin oli vaan säälittävä graniittinen lohkareluolasto, kaksi varsinaista luolaa ja pari rakoa kalliossa, mutta ensimmäinen luola oli suht pitkä, tilava ja kulki mäen läpi, ja toinen vaati oikeasti köyden kanssa laskeutumista tuntemattomaan. Pidin. Toisin kuin aiemmilla kerroilla, jopa ylös pääsi ilman merkittäviä kriisejä.
Luolissa seikkaileminen väsytti, taivas jakoi vettä ja Itä-Suomen paikannimet olivat omituisia. Kotiseutumatkailukin onnistui olemaan yllättävän eksoottista seudulla jolla kuuli jatkuvasti venäjää. Päästyämme takaisin Riikalle ryhdyimme sateesta huolimatta grillaamaan ja ylensyömään. Ylväitä juhannusperinteitä kaikki.
Sunnuntai, 21.6. 2009
Päivän reitti: Kotkan ruusu Haukkakalliolla. Jos voisin kuvailla millainen on unelmareittini, se olisi melkein tarkalleen tällainen - ainoastaan hyvillä otteilla varustettu negasektio puuttui.
Eilisen rehkiminen luolissa tuntui raajoissa ja olo ei aamusta ollut hurjan aktiivinen. Nyt aurinko tietysti paistoi mutta Olhavalle ei enää tässä vaiheessa kannattanut lähteä, ei kipeillä raajoilla ja vaan yhden päivän vuoksi. Niinpä huomasin juhannukseni menevän ihan outoon suuntaan kun joku tiimistä ylipuhui muut lähtemään kansallismielisesti Salpalinja-museoon. Ihan kuin en arkisin viettäisi riittävästi aikaa museossa.
Vaikka moinen militaristisen kulttuurihistorian tutkiminen ei juttuni olekaan, museo oli varsin hieno, se kun oli enemmän luontopolku jonka varrella oli jännittävää sotaromua. Hyvässä kunnossa pidettyjä versioita aiemmin näkemistämme hylätyistä bunkkereista (ja huonossa kunnossa ollut bunkkeri johon ei olisi saanut mennä mutta menimme silti), tsekkiläinen panssarivaunu, loputtomasti juoksuhautaa ja kaikenlaisia nokkelia sotilasoivalluksia jotka saattavat löytyä myöhemmin joistain peleistäni. Tunnistin sulkulinjassa toisen sukupolven sodankäynnille tunnusomaisen ajattelun ja pohdin miten kolmannen sukupolven sodankäynnin keinoilla siitä mentäisiin läpi. Neljännen sukupolven sodankäynnissä tietysti kaikki ratkaistaisiin soluttautumalla siviiliväestön sekaan ja räjäyttelemällä symbolisesti tärkeitä kohteita.
Kun isänmaallisuutta oli koettu jätimme Riikan ja hänen uuden kotikylänsä. Takaisin sivistyksen pariin olisi saattanut päästä nopeastikin ellemme olisi päättäneet matkan varrella käydä vilkaisemassa jotain monista kiipeilykallioista, nyt kun aurinkokin paistoi, olivat paikat kipeät tai eivät. Päädyimme sitten Haukkakalliolle Ruotsinpyhtäällä.
Paikka oli aivan julmetun mahtava. Se oli Olhavan jälkeen varmaan suurin Suomessa näkemäni kiipeilykallio, leveä ja korkea. Reittejä löytyi aivan helposta alkaen, monet olivat pultattuja ja kivi oli kaunista sekä hyvin sormiini istuvaa. Kipeät käpälät unohtuivat kun kalliota lähti liidaamaan. Kotkan ruusu -niminen reitti oli aivan hämmästyttävän kaunis, ja kuin suunniteltu nimenomaan luolatutkijoille. Oikeasti olisin toivonut että reitti olisi jatkunut vielä toiset 20 metriä, tai 50, tai sata.
Enemmän myöhäinen kellonaika kuin voimien loppuminen ajoi meidät kalliolta parin reitin jälkeen. Oli hassun tuntuista palata kotiin kun koti olikin Helsingissä.
Maanantai, 22.6. 2009
Päivän ilmastollinen ilmiö: Kesä
Töihin paluu oli vähän verkkaista. Raajat huusivat tuskaa luolien, samoilun ja kiipeämisen jälkeen. Juhannus oli verottanut talon väkeä ja tehtävät jotka olin itselleni ottanut etenivät siksi hitaasti. Niinpä keskityin sivistämään itseäni museon tarjoamilla palveluilla sekä atk-alan lukemisilla.
En ollut aikoihin saanut oikeaa kirjepostia ja asiaa selvittäessäni kävi ilmi että posti oli jostain syystä kääntänyt osoitteenmuutosilmoituksessani entisen ja nykyisen osoitteeni järjestyksen päinväärin. Väestörekisterissä asia oli kuitenkin oikein. Kolmen viikon itellani istuvat siis luultavasti edelleen Mäen eteisessä - Roolipelaaja, kasa laskuja, uhkauskirjeitä ja varmaan myös kutsu sotaa leikkimään. Helvetti.
Sain ostettua sentään lukemista pelikampanjaa varten, ja käytin siihen loppukuun hupibudjettini. Lukemiseni oli kyllä hyödyllistä mutta valitettavan ideologiavärittynyttä. Piru vieköön oikeistolaiset gringot poliittisine näkemyksineen. Hidas kotiverkkokin harmitti, kaikki on kännykän kautta jotenkin tarpeettoman vaikeaa.
Tiistai, 23.6. 2009
Päivän erävoitto: Sain työpuhelimen vaikka olin vaikeillut sen käyttöönottositoumuksessa.
Aamulla tapasimme kotisiivousfirman edustajan ja teimme sopimuksen kotimme siivoamisesta. Oli tarpeenkin, jonkun pitäisi kohta näyttää kämpälle imuria, moppia ja muita eksoottisia härpäkkeitä.
Työpäivä jäi varsin lyhyeksi koska tuli tilaisuus lähteä Rollareille kiipeämään. Oli melkein liian kuuma olla kalliolla mutta sisälle ei kyllä hetkeksikään tullut ikävä. Näemmä jopa Rollareilta löytyy reittejä joihin ei aiemmin ole tullut tutustuttua. Yhä kaivataan kodin tai työpaikan vieressä olevia kiipeilykohteita mutta selvästikään täällä ei tarvitse nääntyä kiipeilemisen puutteeseen.
Keskiviikko, 24.6. 2009
Päivän hilpeys: Museon käytävissä verkkopistorasiat ovat noin neljän metrin korkeudessa. Valitettavasti niile ei johda kiipeilyotteiden sarjaa. Pitäisi kyllä.
Uusien asioiden opettelua, museon kellarien tutkimista, testikoneen asentelua ja kauniin ilman pähkäilyä. Katajanokalla saisi olla uimaranta. Päätin että tavallaan siellä onkin, noin puolitoistametrinen kaistale soraa vesirajassa johon johtaa eräänlainen polku. En kuitenkaan ihan uskaltanut mennä siitä vielä uimaan koska vesi oli vielä vileähköä ja koska autistin pitää totutella uusiin asioihin varovasti.
Torstai, 25.6. 2009
Päivän työpuuha: Katon rajassa roikkuminen langattoman verkon tukiaseman virittämisen yhteydessä.
Työpäivä kului rakennettaessa museolle langatonta verkkoa, sellaista kun ei täällä ollut ennestään. Oli vähän omituista olla jatkuvasti piuhan varassa, hyvä ettei enää tarvitse.
Ulkona oli kuumaa kuin pätsissä. Lähdin työn jälkeen Lammassaareen uimaan. Tämä oli näennäisesti yksinkertainen operaatio mutta onnistui matkan varrella mutkistumaan ja venymään monesta kohdasta. Tuloksena iltaan ei muuta ohjelmaa sitten mahtunutkaan. Vesi oli sentään miellyttävän lämmintä.
Kehitin jostain myös huomattavan ärtyneisyyden ja harmistuksen pikkuasioista. Osasyynä varmaankin oli se, että onnistuin mm. rikkomaan sukellusmaskini klipin säätäessäni uimakamojani. Opinpa varastoimaan asioita pinoissa korkealla hyllyllä. Tai no, oikeasti kyllä mitään opi.
Perjantai, 26.6. 2009
Päivän perjantaisäätö: Tositapahtumiin perustuva tekstiseikkailu
Työpäivä oli samalla tavalla turhauttava ja palkitseva kuin wanhan polven seikkailupeli. Halusin tehdä yksinkertaisen pienen asian, mutta en voinut tehdä sitä koska jokin muu piti tehdä ensin, ja sitäkään ei voinut tehdä koska jokin muu juttu oli tiellä ja sen poistamiseksi piti ratkoa toinen ongelma jne jne ad nauseam. Vaan kun vyyhti alkoi lopulta selvitä, se aukesi yhtä tyydyttävästi kuin Infocomin klassikoissa aikanaan.
Työrytmi oli käynnissä niin hyvin ettei kotiin meinannut malttaa lähteä alkuunkaan. Lopulta kuitenkin löysin sinnekin. Kirjoittelin peliä ja puhelin tovin kaupunkiin saapuneen Mirin kanssa. Hieman harmitti ettei huomennakin ollut työpäivä, olisin niin hyvin voinut jatkaa siitä mihin tänään jäin.
Viikonloppu, 27.-28.6. 2009
Ajankohdan reitti: Captain Caveman - vaan 4+, mutta trädiliidi halkeamassa joka yhtyi kallion läpi menevään pieneen luolaan.
Lauantai oli sateinen päivä ja kului kotiseutumatkailun merkeissä. Ensimmäistä kertaa melkein viiteentoista vuoteen kävin Suomenlinnassa ja pengoin Tainan kanssa läpi tunneleita. Vastaan tuli paljon lukittuja ovia, mikä oli valitettavaa, ja kiviraunio herätti halun osallistua fantsularppiin, mikä oli ei-toivottua. Ei tässä ehdi.
Sunnuntaina syöksyimme melkoisella possella Haukkakalliolle kiipeilemään. Lähdimme aamulla ja vietimme kivellä koko päivän. Eilisen sateen jäljiltä monet sektorit olivat vielä märkiä joten vietimme valtaosan ajastamme auringonpaahteessa Kivikausi-sektorilla. Hienoja reittejä löytyi ja sain jopa tehtyä kaksi kelvollista trädiliidiä sekä yhden täysin ei-kelvollisen. Kiipeäminen tuntui hienolta ja vaikka omia rajoja en reittien vaikeusasteissa koetellutkaan oli trädilidaus aivan riittävän haastavaa. Sitä pitäisi varmaan opetella tekemään vaikeammillakin reiteillä. Pitöisi myös hankkia räkkiin lisää camuja.
Kun sormet ja varpaat olivat aivan lopussa siirryimme vieressä sijaitsevaan Isoon särkijärveen uimaan. Tämä oli aivan taivaallista. Järvi oli matala (syvin löytämäni kohta oli 2 metriä tosin järvi jatkui vielä monta sataa metriä edemmäs) ja näkyvyys aika hyvä, joten snorkkelin ja maskin kanssa oli erinomaista uida ja katsella pieniä kaloja.
Maanantai, 29.6. 2009
Päivän linkki: Langattomien verkkojen sähköallergiapolitiikka. Onkohan meillä myös toimintaohje messiaan saapumisen varalta?
Kiipeilyn jälkeen sormet olivat aivan riekaleina ja jopa näppäimistön käyttö sattui. Tämän lisäksi perjantaina niin lupaavasti alkanut projekti törmäsi useaan erilaiseen seinään ja kieltäytyi etenemästä. Tekstiseikkailussa olisin sanonut että APPLY GROUP POLICY ja vastaus olisi ollut tyynesti "This has no effect". Perkele.
Ärtyneisyys jatkui iltaan saakka. Olisi intoa tehdä vaikka mitä sekä töissä että vapaalla, mutta kaikkien tiellä on merkillisiä esteitä - puuttuvaa infoa, puuttuvia neuvottelukumppaneita tai puuttuva verkkoyhteys. Onhan nyt taas.
Tiistai, 30.6. 2009
Päivän hilpeydenaihe: Korvaus menetetystä vapaa-ajasta saapui
Töistä palatessani tajusin että kotona oli siistiä. Kotisiivoojamme olivat iskeneet ja jälki oli mainiota. Tämä oli selvästi käytetyn rahan arvoista. Sisäinen porvarini nyökkäilee tyytyväisenä.
Palkkakin saapui tilille. Olin jotenkin onnistunut mokaamaan verotuksen kanssa koska sitä oli tullut enemmän kuin olisi pitänyt. Uutta verokorttia täytyy rustata mikäli en halua tulevaisuudessa katalia mätkyjä. Verotus tosin uhkaa muutenkin mennä vähän monimutkaiseksi kun siivoojista pitää laskea kotitalousvähennyksiä ja sen sellaisia. Tai tietty voisin olla laskematta ja todeta että aikani on kalliimpaa kuin se öh 70 euroa kuussa jonka tuolla tavoin säästäisin, mutta ei se kyllä oikeasti ole.
Törmäsin Heikkiin kaupungilla. Puhelimme roolipelillis-militaristis-liikunnallisia ja vilkaisimme elokuvan. Terminator Salvation ei tietokonepelimäisine toimintakohtauksineen ollut oikeastaan hyvä, mutta sittenkään en voinut olla pitämättä siitä. Mukaan uskallettiin tuoda uusiakin aineksia ja parissa kohdassa totesin "okei, tää on todellakin varsin makeeta". Ja nähtyäni Christian Balen John Connorina tajuan aika hyvin miksi miekkonen kiukutteli kuvauksissa - Jeesus Connor oli aika pirun intensiivinen tyyppi.
