Helmikuu 2009: Te saatanan tunarit
Sunnuntai, 1.2. 2009
Päivän tv-sarja: The Middleman. Jos se olisi kirjoitettu ja ohjattu vielä vähän persoonallisemmin ja terävämmin se voisi olla Spacedin kaltainen mestariteos, nykyisellään se jää vain tavallista nokkelammaksi outoscifikomediaksi.
Aamun ensimmäinen hämmästys iski havaitessani että Hesari harjoittaa ihan oikeaa journalismia. Tyrmistyneenä lähetin elämäni ensimmäisen positiivisen lukijapalautteen lehdelle.
Tarjolla olisi ollut boulderointia, mutta eilinen turbopakkanen oli jäytänyt sormeni korpuiksi ja olo oli muutenkin flunssainen. Siivosin itseni takaisin Turkuun koettaen samalla arpoa olinko nyt oikeasti sairas vaiko vaan väsynyt ja apea. On perin hämmentävää miten paljon olen oikeasti aamuihminen: jos erityistä syytä ei ole, olen herätessäni aina hyväntuulinen ja energinen, ja iltaa kohdin vajoan helposti synkkyyteen. Tietysti myös valon määrällä saattaa olla paljonkin tekemistä tämän kanssa.
Maanantai, 2.2. 2009
Päivän syy tavallista korkeampaan yksityiskohtaisuuteen: SKS kerää suomalaisten päiväkirjoja maanantailta 2. helmikuuta
Herääminen koittaa 8.30. Ei herätyskelloa, kuten tavallista - aamulla on miellyttävää herätä omia aikojaan, ja onneksi sekä unirytmi että työaikataulut tukevat tätä. Ulkona on kaunis talvipäivä: lunta, liki 10 astetta pakkasta, valoisaa.
Pyöräilen työterveystarkastuksen laboratoriokäynnille muutaman korttelin päähän. Aamiainen on tämän vuoksi jätettävä väliin, ja syömättömyys saa olon huteraksi. Pari koeputkellista verta kupataan, sen jälkeen pääsen lähtemään oikeasti töihin. Muutama kortteli pyöräilyä lisää ja olen yliopistolla. Alakerran ruokalassa nautin aamiaiseni, sitten hakeudun työhuoneeseeni. Kannettava tietokone auki ja uuden kuukauden töitä aloittamaan.
Avaan aamun heittämällä kansanedustajalle postin sähköisen viestinnän tietosuojalaista. Jos laki menee läpi, se tulee vaikuttamaan yliopiston tietohallintoon joten näen että sitä vastaan kamppaileminen on työntekoa. Päivän varsinainen työtehtävälista on aika tyhjä koska pari asiaa joihin kaipasin syötettä muualta ovat jääneet vaille reaktiota. Valitsen teoreettisten tai kirjoittamista vaativien projektien edistämisen asemasta hoidettavaksi varastotilankasvatusoperaation. Sen tiimoilta pääsen pyöräilemään pitkin yliopistoaluetta. Sää on tähän erinomainen ja pikku-iPodin musiikki pitää energisenä. Tottisalmen opiskelijaruokalassa syön lounaaksi hyvää parsakaalikeittoa.
Iltapäivästä tartun aivopähkinään. Ylläpitämäni tapahtumanhallintajärjestelmä hylkää joitain sille lähtettyjä viestejä, ja koetan jäljittää tämän syytä sekä keksiä korjauksen. Kysyn viisaammalta taholta apua ja saankin sitä, mutta ongelman korjaus näyttää hankalalta. Seuraavaksi edessä on kiertotien etsintä. Paljon vaivannäköä pikkujutusta, mutta pikkujuttu on kieltämättä kiusallinen ja oikeassa tilanteessa esiintyessään voi aiheuttaa paljonkin murhetta. Jos saisin edes ongelman toistettua asiat olisivat paremmin.
Palaan kotiin kaupan kautta viiden maissa. Huoeeni on kaaoksen vallassa ja sille on tehtävä jotain ennenkuin en enää mahdu sisään ovesta. Saan raivattua enimmät romut kaappeihin, imurointiin en ryhdy. Sen sijaan asetun kotityötuoliini ja hoidan vapaa-ajan asioita. Selailen walesilaisen luolakerhon www-sivuja ja heitän kerhon yhteyshenkilölle sähköpostin. Hei, olemme suomalaisia luolatutkijoita, itseoppineita harrastelijoita jotka eivät koskan ole olleet suuressa luolassa, olemme tulossa Walesiin, mitä meidän pitää osata että uskallamme maan alle siellä?
Sitten ryhdyn piirtämään kuvia parin päivän päästä tulevaan roolipelisessioon. Luonnos ja tussaus paperilla, sitten kuva skannerin kautta koneelle. Siistiminen ja värittäminen tapahtuvat Photoshopilla. Soitan Pink Floydia taustalla, en osaa piirtää ilman musiikkia. Lopputuloksesta tulee hieman toisenlainen kuin olin kuvitellut. Syön voieleipiä, välillä distraktoidun vilkaisemaan juttuja ircissä ja leikkimään Google Earthilla. Imuroin viitosversion tajutessani, että siinä pääsee katselemaan maisemia meren pinnan alta ja Marsista.
Uppoudun sukellus- ja avaruusmatkafantasioihin. Merenalaiset maisemat eivät vielä ole detaljoituja, mutta olen silti haltioissani niistä. Ne herättävät minussa heti halun lähteä oikeasti jonnekin sukeltamaan. Marskin on vielä vähän rosoinen, mutta riemastun löytäessäni Olympus Monsilta valtavan korkean jyrkänteen. Ircissä saan linkin 50-sivuiseen PDF:ään joka kertoo Suomen kivikoista ja kallioista, sekä harvoista luolista.
Iltaisin seuraksi ilmestyvät apeus ja kaipuu iskevät paljon lievemmin kuin monesti, maailman ihmeet pitävät ne loitolla.
Tiistai, 3.2. 2009
Päivän ontuva analogia: "Minen jaksa tätä tehdä. Joku muu tehköön."
Kun ottaa huomioon että työskentelin liki 10 vuotta atk-tuen etulinjoissa on hämmästyttävää miten paljon verenpaineeni vieläkin kohoaa kun vastaan tulee tyhmä kysymys.
Tyhmä kysymys ei ole kysymys joka kertoo tietämättömyydestä. Tietämättömyys ei harmita ja on helposti parannettavissa. Minulle tyhmä kysymys on kysymys joka kertoo kysyjän viitseliäisyyden puutteesta. Selkeimpänä esimerkkinä, mikä tahansa kysymys johon löytyy selkeä ja ilmeinen vastaus yksinkertaisella googlettamisella esitettynä tietokoneen välityksellä ajaa minut raivon partaalle. Tai ammatillisemmassa kuviossa, kysymys joka selviäisi mikäli kysyjän ensimmäinen reaktio olisi koettaa vilkaista dokumentaatiota tai aiempia vastauksia on auttamattomasti tyhmä kysymys.
Prisonerissa oli slogani "Questions are a burden to others" ja vaikka se tarkoittikin kontekstissaan että asiat tulee hyväksyä kyselemättä, on kirjaimellisesti luettuna siinä totuuden siemen. Laiskuudesta esitetty kysymys sisältää minulle implikaation, että kysyjän aika on tärkempää kuin vastaajan ja että kysyjän ei tarvitse vaivata itseään mundaaneilla detaljeilla kun hän voi lähettää muut tekemään ne puolestaan.
Ainakaan minä en lähtökohtaisesti nauti toisten ihmisten triviaaleihin kysymyksiin vastaamisesta. En tiedä onko tämäkin muka jokin autistinen toimintahäiriö ja että oikeiden ihmisten kuuluu saada mielihyvää kaikesta kanssakäymisestä muiden lauman jäsenten kanssa - että tyhmät kysymykset ovat samanlainen harmittomuus kuin kevyt rupatteleminen säästä. Kenties joissain tilanteissa asia voi näin ollakin, mutta ei missään sellaisessa tapauksesa jossa kysymykseen oikeasti odotetaan vastattavan. Sähköisessä viestinnässä tämä on melkeinpä kaikki mikä päättyy kysymysmerkkiin.
Räntin pointti? Ihminen on luonnostaan älykäs, utelias, itsenäiseen toimintaan kykenevä olento. Nämäkin ominaisuudet alkavat pienistä asioista.
Keskiviikko, 4.2. 2009
Päivän stuntti: Liidistä putoaminen reitin kolmanteen jatkoon. Ongelmittahan tuo sujui eikä aiheuttanut edes suurta kammoa. Kun vaan onnistuisi muistamaan aina liidatessa ettei putoamista tarvitse pelätä.
Ahkeran työpäivän jälkeen kiipeily oli laiskanpuoleista. Urheiluteippailin kipeitä sormiani ja opin, että teippi saattaa auttaa pieniin krimppeihin mutta isoissa kahvoissa siitä on pelkkää harmia. Toisaalta useimmiten isoissa kahvoissa kiipiminen on niin helppoa ettei teipin tuoma pieni tuntuman katoaminen vaikuta oikeastaan millään tavalla.
Torstai, 5.2. 2009
Päivän facebookista lainattu juttu: 25 asiaa
Päivä meni koodaillessa ja suunnitelmia laatiessa. Päädyin taas pyöräilemään ympäriinsä asioiden hoitamisen takia, mutta tällä kertaa sää oli ruma ja ulos meneminen vastenmielistä.
Cosmicissa sentään oli paljon väkeä ja jutut relevantteja. Nochtardesin toinen osa tulee ja olen siitä innoissani. Pelinjohto on kirjoittanut hahmon tarinalle hämmästyttävän tyyliuskollista jatkoa minun laatimalleni hahmon peliä edeltäneelle historialle.
Perjantai, 6.2. 2009
Päivän ongelmanratkaisu: "I jiggle my boobs."
Koulutus töissä meni vähän ohi, kun melko nopeasti aamulla kurkussa ollut karheus kasvoi aivan oikeaksi flunssaiseksi oloksi ja joka paikkaa alkoi särkeä. Iltapäivästä fiilis oli niin huono että harkitsin kotiin livahtamista, mutta siinä vaiheessa alkoi opetuksen kiintoisa vaihe joten kuuntelin sen loppuun asti. Ehkä epäviisasta, mutta luulen että sittenkin sain päivässä hitusen töitä tehtyä.
Flunssa ja lihassärky eivät kuitenkaan estäneet Arkhamin puolustamista ajan ja tilan ulkopuolelta tulevia hirviöitä vastaan. Pelasimme kaksi peliä joista ensimmäisessä Ithaqua jyräsi meidät täysin ja toisessa juoksimme Nyarlathotepin yli ilman suurempaa vaivaa. Etenkin jälkimmäinen peli oli hilpeä kokemus pääasiassa koska hahmokseni osui Hollywood-tiedenainen jonka tärkein ominaisuus kuvasta päätellen olivat eeppiset tissit. Pelin muut naishahmot ovat huomattavasti lovecraftiaanisemmin kuvattuja.
Lauantai, 7.2. 2009
Päivän siivous: Putsasin koneeltani kasan turhia USB-härpättimien sinne jättämiä prosesseja samalla kun nitistin Google Earth 5:n ärsyttävän aina päällä olevan taustapäivityssoftan. Ohjelmat saavat hakea päivityksiä silloin kun ne käynnistetään, ja muutoin ne voivat istua hiljaa.
Jatkoin kevyttä flunssapotemista ja sivussa ehdin pelauttaa JD:lle Empire-soolopelin. Se oli ainakin hetkittäin tosi onnistunut, tosin olin kuvitellut vastustajan kovemmaksi kuin miksi hän lopulta osoittautuikaan. Sentään Spider-Manista pöllitty juonenkuljetustapa pelitti kuten olin toivonut.
Pelin jälkeen löysin puhelimestani tekstiviestin jossa minua kutsuttiin Annan synttäreille Cosmiciin. Flunssasta huolimatta pistäydyin kahvilassa jossa olikin mainio määrä tuttuja joista monia en ollut nähnyt aikoihin. Yllättävä sosiaalisuuspiikki oli oikein tervetullut, vaikka olinkin vähän liian kipeä ja väsynyt jäädäkseni meluisiin bileisiin kuin puoleksitoista tunniksi.
Sunnuntai, 8.2. 2009
Päivän pelottelu: Dead Silence. Vaikka arvasinkin lopun käänteen, oli leffa silti asianmukaisen karmiva ja yöunia uhkaava.
Piirtelin eilisen pelin kansikuvan, luin ja katsoin leffoja. Flunssa piti vielä vähän kuin otteessaan joten en ryhtynyt riehumaan.
Toisen lukukerran jälkeen tulin lopullisesti siihen tulokseen että The Scar taitaa olla kolmanneksi paras fantsutarina heti Sormusten herran ja Amberin jälkeen. Iron Councilin jälkeen olin vähän väsynyt Mievilleen mutta nyt tuli taas sellainen olo että voisi lukea miekkoselta lisää tarinoita.
Maanantai, 9.2. 2009
Päivän softa: Mac Dive - tietokoneistettua kirjanpitoa sukelluksista, varusteiden kunnosta ja muusta tarpeellisesta. Tarvitsisin tällaista kiipeilyyn ja luolatutkimukseenkin.
Aamulla niskaa särki ja kurkkuun koski. Arvoin tovin mennäkö töihin vaiko ei, ja päiväni toimintasuunnitelmaa vilkaistuani päätin että jos flunssa minussa vielä majaili, olisi tämä hyvä päivä koittaa levätä se pois. Niinpä jäin kotiin völläämään. Fiksu päätös, koska kehitin päivän alkaessa kunnon päänsäryn ja yleisen heikon olon. Päädyin katselemaan Tainan tekemää luolaesitystä, lukemaan Perdido Street Stationia ja käväisemään burnanan jälkeen Mirin kanssa kaupungilla ostamassa pelivaatteita.
Samalla reissulla erehdyin myös sukellusliikkeeseen jossa päädyin kaatamaan rahaa varusteisiin ja kurssitukseen. Tili olikin jo vähän epäilyttävän täynnä. Kotona tein toimenpiteitä ja raivasin lähes tyhjän vaatekaapin sukelluskaapiksi. Puolitoista seikkailukaappia alkoi olla liian vähän, ja sitten on tietysti larppivaatehuone vielä erikseen. Hitto tätä tavaran määrää.
Tiistai, 10.2. 2009
Päivän vaate: Roistomainen huppari
Olin vieläkin vähän heikkona, mutta kiskoin itseni silti työhön. Ohjelmassa oli palavereita ja siivouspäivä, ja sitten yllättävä tekninen ongelma ja sen jälkipuinti. Huonojen fiilisten keräämisen osalta päivä oli hämmästyttävä menestys.
Haahuilin kaupungilla jo toisella roinanetsintäkierroksella peräkkäin ja tunsin fyysisen olonkin taas huononevan. Olin sitten ilmeisesti mennyt töihin liian aikaisin. Kävin nukkumaan varhain toivoen, että tauti ei nostaisi päätään enää huomenna.
Keskiviikko, 11.2. 2009
Päivän audiovisuaalinen viihde: R Prime Lab - Dollhouse-sarjan interaktiivinen osuus. Ja Dollhousen on tietenkin laatinut Joss Whedon. R Prime Labin takana taas väitetään olevan joukko epmääräisiä pohjoismaisia roolipelisankareita.
Yllättäen flunssa palasi. Aamulla oli kuumetta ja niin läpeensä surkea olo että jätin oikeastaan kaikki kunnianhimoisemmat suunnitelmat narikkaan ja keskityin potemaan. Vaan tietenkään päivä ei mennyt niin yksinkertaisesti. Päädyin rasittamaan kuumeilevaa aivoani niin kansainvälisen autovuokraamisen kuin Nitrox-kurssinkin parissa. Etenkin jälkimmäinen osoitti suurta tyhmyyttä - varsinaisia sukeltamisia kurssiin ei sentään kuulunut, mutta kolmen tunnin teoriaosuuskin tahmasi melko hyvin. Kurssin siirtäminenkin olisi tullut vaan tarpeettoman vaikeaksi, etenkin kun olin päässyt mukaan koko hommaan aivan viime tipassa.
Kuitenkin selvisin teoriakokeesta. Samaan aikaan kurssin kanssa olin viimein äitynyt ostamaan itselleni laitepaketin. Nyt kotona on sitten myös liivi, säiliö, regu ja sukellustietokone. Vielä kun olisi sukellettavia vesiä ja jokin keino saada roinat raahattua niiden ääreen. Tautivapaa elimistö olisi kans kiva.
Torstai, 12.2. 2009
Päivän fasistimaa: Kiina ei ole työväen paratiisi. Tutun näköisiä laitteita tuolla. Vaan en oikeasti oleta Applen olevan merkittävästi parempi, en vaan löytänyt yhtä tuoretta dataa.
Käväisin lääkärissäkin, mutta flunssa minua vaan kuulemma vaivaa. Olo oli silti aivan hirveä, kuumetta melkoisesti ja aika kului vuoteen pohjalla. Sentään viihteenä saatoin seurata kuinka ääliö liikenne- ja viestintäministerimme kertoi millaisessa maailmassa kuvittelee elävänsä. Ei tässä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa - itkeä varmaan, jos kyseinen pelle vielä tämänkin jälkeen jatkaa ministerin pallillaan.
Illalla Miri toi minulle kasan ihmelääkkeitä ja Taina pörrötti pääni viikonlopun pelin vaatimaan kuntoon. Nyt kun huomenna kuume laskisi niin saattaisi pelaamisestakin tulla jotakin.
Nochtardes II: 13-15.2. 2009
Ajankohdan kappale: Juice Leskinen - Musta aurinko nousee
Nochtardesin toinen peli toi selvästi esiin monipäiväisten kaupunkipelien rikkauden: ehtii kokea sekä hahmon arkea että poikkeuksellisia hetkiä. Pelitunnelmaa tuki 50 pelaajan lauma (joista näin ehkä 20 ja vuorovaikutin juuri ja juuri 12 kanssa), oman ryhmän käytössä oleva mainio asunto sekä asiaankuuluvan rämä auto. Näitä käyttämällä saatiin jatkoa syrjäytyneen hylkiöhahmoni seikkailuille.
Teemallisesti peli jatkui mainiosti hahmoon sopivissa merkeissä. Tällä kertaa vahvimpina pelielementteinä olivat ahdistus ja liki kosminen kauhu. Oikeasti peli oli hetkittäin aivan suunnattoman pelottava. Hahmoni on taipivainen näkemään painajaisia, joten eikös sitten ekana peliyönä ihan pelaajakin näe unen jossa astun huoneeseen ja huomaan sen olevan kattoa myöten täynnä veriroiskeita. Herääminen henkeä haukkoen oli todella aito kokemus, eikä silti pelin karmivien hetkien joukossa päässyt edes kolmen parhaan joukkoon. Tuo kun oli vain säikäyttelykauhua, joukkoon mahtui myös kasvavaa paniikkia, vainoharhaista ansassa olemisen tunnetta ja väritöntä, lohdutonta, lähes hypnoottista pelkoa joka hiipi ihmisestä toiseen.
Enimmäkseen muiden pelaajien kanssa koko kokemuksesta jälkeenpäin puhuminen muistutti taas miten suunnattoman vaikeaa puuhaa livepelailu oikeasti on. Olin kirjoitellut tästä aiemminkin ja näkemykseni pätee edelleen. Kaiken voisi aina tehdä paljon paremmin jos olisi esim. täydellinen, ja jotta pelit olisivat kiintoisia pitää pelaajien ja hahmojen yrittää jatkuvasti vaikeita asioita, ja vaikeiden asioiden yrittäminen epäonnistuu joskus (tai jopa usein). Kun tämän hyväksyy, voi helpommin nauttia siitä mitä lopulta on saanut aikaan.
Maanantai, 16.2. 2009
Päivän olo: Kuollut
Näin unia zombieista suuressa ja scifistisessä sotilastukikohdassa. Nämä olivat vieläpä juoksevia vainajia joiden välttely kävi työstä. Herätessäni olo oli heikko ja tajusin että minulla oli lämpöä.
En silti jättänyt töitä väliin. Olisi ollut aivan pirun kaksinaismoraalista koska kuitenkin koko viikonlopun olin osallistunut peliin. Ei oikein voi niinkään mennä että flunssassa saa tehdä kivoja asioita mutta töihin ei tarvitse vaivautua. Sitäpaitsi tänään oli ensimmäinen ylläpitopäivystysvuoroni ikinä.
Ensivaikutelma päivystystehtävästä oli aika heikko. Tylsää puuhaa, pitää olla kahlittuna koneeseen ja pysyä lähellä yliopistoa siltä varalta että jokin hajoaa ja pitää mennä korjaamaan sitä. Ja niin kauan kun mikään ei hajoa, ei puuhasta kovin hyvin ansaitse rahaakaan. En taida kovin monta päivystysviikkoa itselleni kuitata, saa riittää että tiedän mitä tehdä päivystystilanteessa.
Debriefin pelistä sain sentään kirjoitettua.
Tiistai, 17.2. 2009
Päivän kuvat: Team Fortress 2 Girls ja Team 4tress
Kuume oli kuin olikin viimein hävinnyt ja jättänyt jäljellä vain rättiväsyneen olon. Kroppa oli käyttänyt ilmeisesti aivan kaiken energiansa flunssanvastaiseen taisteluun. Olisin mieluusti lojunut vuoteessa koko päivän, mutta töitä oli tehtävä.
Päivä oli ensisijaisesti täynnä huonoja uutisia. Ihmisoikeusrintamalla eniten vikapäisyyttä tuotti Britannia, jossa poliisien valokuvaaminen tuli laittomaksi terrorismin leimalla. Nytpä taas kaduttaa että olen menossa käymään tuolla. Vaan kohtapa ei tarvitse matkustaa oikeastaan minnekään.
Keskiviikko, 18.2. 2009
Päivän tyhmyys: Vietnam-henkinen suhtautuminen liukkaaseen yliopistoalueeseen jossa tiimiäni kaatuilee ja joutuu sairauslomalle. Lähetän sinne sijaisia kunnes sota jäätä vastaan on voitettu. Stay the course, bring it on ja niin edelleen.
Omituinen ahdistus kierteli ympärilläni. En ole kiivennyt aivan liian pitkään aikaan ja jopa uutiset kiipeilyonnettomuuksista saivat lähinnä kaipaamaan kalliolle, sisäseinälle, minne tahansa. Koska kiipeäminen ei kuitenkaan ollut mahdollista, koetin pelinkirjoittamista. Voisin myös pelata enemmän, viikonlopun Nochtardes jätti melkoisen vajauksen.
En varsinaisesti saanut tehtyä oikeastaan mitään. Mäki oli tyhjä JD:n lähdettyä Helsinkiin ja muistin taas että tyhjä asunto ei tavallisesti ruoki minussa mitään muuta kuin apatiaa. Ja päivystäminen piti kahlittuna koneeseen ja kotiin. Turhaa puuhaa moinen mutta pitipä siihenkin ryhtyä.
Torstai, 19.2. 2009
Päivän suuri yllätys: Kahden viikon kiipeilytauon aikana kipeä sormi on parantunut lähes täysin
Kiipeilemässä tapahtui sekin ihme, että kohtasimme ensimmäisen oman laumamme ulkopuolisen luolatutkijan koskaan. Meidän laillamme hänkin oli penkonut valtakunnan luolia Geologisen tutkimuskeskuksen toimittamien listojen avulla viime vuosina, ja aika paljon samoja tuttuja paikkoja kokemuslistalta löytyi. Hän osasi myös kertoa meille yhdestä oletettavasti hienosta luolasta lähiseudulla. Siirtynee tutkittavien listan kärkeen.
Cosmic kumisi tyhjyyttään kun viimein selvisimme sinne. Ulkona oli tuskallisen kylmä. Parempi tällainen talvi kuin ainainen loskakeli, mutta vielä sitäkin parempi olisi kyllä varhainen kevät, kiipeiltävät kalliot ja uima- sekä sukelluskelpoiset vedet.
Perjantai, 20.2. 2009
Päivän jotenkuten muistettu sitaatti: "Genre fiction uses the language of industry, not the language of art."
Pelinjohtaminen on yllättävän työlästä. Keräsin kokoon kuvauksen siitä, miten tarkalleen toteutan yksittäisen Alamo-kampanjan pelikerran. Ulkopuolelle jää kasa kampanjaylläpitoon liittyviä toimia kuten sääntöjen pohdinta tai maailman taustamateriaalin kirjoittelu.
Tänään oltiin vaiheessa 3.
Lauantai, 21.2. 2009
Päivän esitys: Sylvia Earle puhuu valtamerten suojelusta
Jatkoin pelinkirjoittelua ja piirtämistä. Ircissä Virtu heitti minulle aivan murskaavan hienon ropeidean jonka toteuttamista aloin heti lobata. Maailmassa ei voi olla liikaa jänniä visuaalisia kikkoja käyttäviä roolipelejä.
Sunnuntai, 22.2. 2009
Päivän saavutus: Siivoaminen. Jei.
Tavoite oli kirjoittaa ja piirtää tänään, mutta kumpikaan ei oikein onnistunut. Jostain kiemurteli masennus ja ahdistus joka käytännössä sabotoi kaikki yritykset olla hyödyllinen. Pohdin varmaan kymmentä erilaista kesken jäänyttä projektia mutta mikään niistä ei tuntunut loppuun asti saattamisen arvoiselta.
"This is your life, and it's ending one minute at a time" sanoi Tyler Durdenin ääni takaraivossani. Hemmetin Tyler.
Maanantai, 23.2. 2009
Päivän video: Salaseura kokoontuu Turun yliopiston kellarissa - utulaiset voi bongata tuttuja kasvoja.
Vastoin parhaita aikeitani havaitsin päätyneeni tiiviisti mukaan työpaikan päivystysrinkiin. Tämä ei varsinaisesti vähentänyt ahdistustani. En ole edes tajunnut miten hankalaa elämisen suunnittelu on kun pitää jatkuvasti sijoittaa itsensä koneen ääreen, lyhyen matkan päähän yliopistosta, valmiuteen jatkuvasti lukea tekstiviestejä.
Kun seuraavaksi viikonlopuksikin kerran osui päivystys, päätin sitten hankkia puhelimelle vedenalaiskapasiteetin jotta voisin kuitenkin käydä sukeltamassa. Sitten tajusin, että jos voisin viedä puhelimen veden alle ja signaali kantaisi pariin metriin, voisin myös irkata veden alla.
Suoritin kylpyammeessa proof-of-conceptin snorkkelin läpi hengittäen. Vaikeimmat kohdat olivat signaalin saaminen (metallinen amme ja vesi yhdessä blokkaavat radiosignaalin aika tehokkaasti) ja tekstin erottaminen kommunikaattorin pikkunäytöltä. Vedenpitävä pussi kun on niin pieni ettei laitetta saa avattua. Vaan irc-yhteyden sain silti auki ja pari riviä viestitettyä. Ha.
Tiistai, 24.2. 2009
Päivän elokuva: Cloverfield. Edelleen rokkaa oivallisesti.
Palavereita, menettelytapaohjeita, mittareiden suunnittelua ja lopulta eduskunnassa käytävää keskustelua Lex Nokiasta. Paikoitellen, tai no, enimmäkseen, keskustelu oli aika tuskallista seurattavaa, kummallakin puolella argumentoitiin huonosti, lakitekstin tuntemus tuntui puutteelliselta ja informaatioteknologian tuntemus surkealta. Kasvin näkemykset onnistuin jostain syystä missaamaan, ehkäpä sieltä olisi tullut jotain järkevää.
Kun huonoja ja puolimietittyjä argumenttia on kerran esitetty, voisin itse katsoa saanko aikaan jotain parempaa. Näkisin mielelläni tietojärjestelmän ylläpidolla varsin laajat kyvyt tehdä teknisiä toimenpiteitä järjestelmän suojaamiseksi. Koska ylläpidolla on vastuu siitä että järjestelmä toimii, sillä pitää olla myös kyky huolehtia toimivuudesta ja korjata ongelmia. Tämä edellyttää kaikkiin järjestelmän osiin pääsemistä ja oikeutta laajoihin toimenpiteisiin. Oikeuksien rajoja en osaa sanoa, luulisin että ainakin läpinäkyvyysvaatimus tehtävistä toimenpiteistä tarvitaan.
Mutta. Kaikki mahdolliset yritysvakoilupykälät ja muut oikeudet puuttua sisältöön pelkän sisällön vuoksi - teknisen ja substanssipuolen sekoittaminen siis - ovat sen sijaan täysin eri asia, ja yksityisyyttä rummuttavan paranoidin vinkkelistä pelkästään huono juttu. Järjestelmän suojaamisen ei millään tavalla tule puuttua kenenkään käyttäjän toiminnan sisältöpuoleen - ts. kaikki käsiteltävät asiat ovat teknisiä seikkoja ja niitä kohdellaan sellaisena. Sisällön suhteen ylläpidon tulee olla hienotunteinen kuin englantilainen hovimestari. Kuten ylläpitoon tulee luottaa teknisissä asioissa, samoin sisällön parissa työskenteleviin (eli loppukäyttäjiin) tulee luottaa heidän töihinsä liittyvissä asioissa. Ylläpidon oikeus ja velvollisuus korjata ei millään tavalla voi muuttua ylläpidon tai jonkun muun tahon oikeudeksi kytätä.
Toki ylläpito-oikeuksia voi käyttää väärinkin - "voi" tarkoittaa, että tekniset keinot väärinkäyttämiseen ovat olemassa. Nämä tekniset keinot jatkavat olemassaoloaan lainsäädännöstä riippumatta, näin tietojärjestelmät vaan on rakennettava. Joskus viemärit tukkeutuvat, joskus tietojärjestelmät sekoavat, jonkun on molemmat korjattava. Hyvä laki määrää, että kiellettyä on tirkistely, toisen asioiden urkkiminen tai työtä suorittaessa käsiin osuvan yksityisen tiedon hyväksikäyttäminen tai levittäminen. Se ei yritä estää työtään tekevää ammattilaista joutumasta tilanteeseen jossa tämä voisi nähdä jotain joka on toisen yksityisasia, vaan velvoittaa ammattilaisen suhtautumaan kaikkeen mitä työssään näkee toisen yksityisyyttä kunnioittaen. Samoin toimivat kaikki jotka minkäänlaisia rekistereitä työssään käsittelevät.
Ylläpitäjien ammattikunta haluaisi kyvyn tehdä työnsä kunnolla ja ammattiylpeyttä sekä ammattietiikkaa noudattaen. Olisi mukava saada laki joka tukee tätä ilman että se on omituinen sekasotku ja syntymästä saakka tujujen lobbausten toivottomasti tahraama. Olisi hyvä saada laki joka on ammattitaitoisesti tehty.
Keskiviikko, 25.2. 2009
Päivän tyrmistys: Miten monta projektia töissä oikein pitäisi tänä vuonna suorittaa?
Palaverista palaveriin ilman aikaa edes pitää ruokatuntia välissä. Tietohallinnon toimintasuunnitelma 2009 näytti harvinaisen pelottavalta, ja lopulta pakenin sitä kiipeämään. Vaikken taidoillani loistanutkaan, löytyi Palatsilta sentään yksi uusi hilpeä reitti jonka kiipeäminen vaati ihan erilaista tekniikkaa kuin mikään muu siellä tällä hetkellä. En saanut sitä liidattua, yläköydellä sujui.
Tutkiskelin greidejä joista selvisin, ja aloin kipeästi kaivata standardisointia reittien merkitsemiseen. Aiempi suomalainen järjestelmä oli vaarassa sekoittua norjalaiseen joka merkittiin samalla tavalla mutta oli kuitenkin hivenen erilainen; nyt käytössä on ilmeisesti ranskalainen merkintätapa joka merkitään samoin kuin brittiläinen mutta tarkoittaa aivan eri asioita. Suomalaisittain selviän (liidaten) 6-:sta, eli norjalaisittain 6:sta, ranskalaisittain 6a:sta ja brittiläisittäin 5a:sta. Jos kiipii ulkomailla on parempi muistaa mitä tämä kaiki tarkoittaa.
Toisaalta kun katson greidiluokitusta ja tasoa jolla olen voin ongelmitta todeta, että kiipeän tosi huonosti. Tämä on vähän säälittävää kun ottaa huomioon että olen puuhaa harrastanut jo öh 10 vuotta. Toisaalta liikunnallisuus ei oikeasti ole vahvoja puoliani.
Torstai, 26.2. 2009
Päivän yliopistopolitiikka: Vapaan kansan lahja
Yliopiston rahainkeruun viraalimarkkinointikampanja saavutti toisen osansa. Saapa nähdä miten menee läpi. Ainakin oma alkusuhtautuminen kampanjaan oli ärtynyt koska siihen liittyvät hommat pitivät minut töissä pitkälle iltaan. Rahankeruuoperaatio muistuttaa ahkerasti menneisyydestä, mutten ole ihan varma onko yliopiston tämänhetkinen tilanne rinnastettavissa vuoden 1920 suomenkielisen akateemisen opetuksen tilanteeseen.
Cosmicissa oli paljon väkeä ja jostain syystä myös Singstar-ilta. Peli on vieläkin minusta aika surkea karaokevariantti, mutta silti tuli hieman laulettua. Muutenkin elämiseen voisi liittyä hieman enemmän musiikkia.
Perjantai, 27.2. 2009
Päivän laillinen neuvo: Don't Talk to the Police - lakitieteen professori selittää liki 30 minuuttia minkä vuoksi Yhdysvalloissa poliisin kanssa ei koskaan pidä tehdä yhteistyötä.
Toimintasuunnitelman laatimisen jälkeen oli hyvä mennä kiipeilemään vailla kiirettä. Vaihteeksi Palatsikaan ei ollut aivan täyteen ahdettu. Huolimatta tossussa ilmenneestä repeämästä kiipeily tuntui enimmäkseen sujuvan ja vaihteeksi kiipesin minimimäärää enemmän reittejä, tosin erään kattoreitin kanssa tappelu alkoi oikeasti harmittaa. Mikä ihme siinä on etten vaan pääse yhdestä kohdasta vaan olen ollut siinä jumissa jo melkein puoli vuotta? Onko kyse tekniikasta vai ovatko spagettimaiset raajani vaan kertakaikkiaan liian hennot tällaiseen vaativaan lajiin?
Kotona pelattiin jälleen Arkham Horroria ja vaihteeksi pelastettiin maailma Shub-Niggurathilta. Koska en huomenna voikaan lähteä luoliin (päivystys saattaa onnistua veden alta muttei toisessa kaupungissa olevasta luolasta) pakotin pelaajani suostumaan siihen että huomenna jatkettaisiin supersankaritarinoita. Näin diplomatia toimii.
Lauantai, 28.2. 2009
Päivän supervaara: Kamikazehyökkäyksen tekevä pikkulintuparvi. Sekä vaarallinen että ällöttävä.
Päivän peli oli vaihteeksi hyvin suoraviivaista säntäilyä ja mätkintää. Se oli myös nopeasti pelattu, vaatimaton neljän tunnin sessio. Pelin lomassa päivystelin, ei tuottanut suurta pulmaa kun mikään ei hajonnut.
Illalla kaivoin ostamani sukellusvarusteet esiin, luin manuaaleja ja pähkäilin sukellustietokoneen toimintaa. Epäilin jonkin kaapelin puuttuvan mutta olin ollut niin kuumeinen roinaa hankkiessani etten kuolemaksenikaan osannut sanoa oliko se koskaan Mäkeen päätynyt vai olinko vaan arkistoinut sen johonkin käsittämättömään loukkoon. Sain kuitenkin tietokoneeni asetukset tehtyä ja laitteet about valmisteltua huomista pulahdusta varten.
