Tammikuu 2009: Omituinen rinnakkaistodellisuus
Torstai, 1.1. 2009
Päivän tiede: What will change everything?
Aamulla olo oli energisempi, kuten monesti käy. Maailman uutisten vilkuileminen koetti lannistaa minua: Israel jatkoi suhteellisuudentajun ulkopuolelle astunutta taisteluaan ja Venäjä päätti jälleen energiasotia pistämällä kaasuhanat Ukrainan suuntaan kiinni. Jos väite että Venäjän valtiobudjetti on laskettu sen perusteella että raakaöljyn hinta on ainakin $100 per barreli, ei oikeastaan ihmetytä että valtakunta tekee siirtoja jotka helposti nostavat energian hintaa.
Pohdin hieman lisää vuotta 2008, ja totesin sen aika huonoksi. Globaalisti vielä synkemminkin olisi voinut mennä, mutta aivan riittävän kamalasti asiat olivat näinkin. Henkilökohtaisesti vuosi oli ollut kurjin pitkään aikaan. Tulin eilen tehneeksi jonkin uudenvuodenlupauksen näköisenkin, ja se oli korjata itseni takaisin onnelliseksi ja energiseksi ihmiseksi. Pitäisi olla aivan helppoa.
Ainakin vuoden ensimmäinen päivä meni toiveideni mukaisesti. Katselin Cousteaun sukellusleffan ja pohdin keinoja saada taas kiinni tuonkin harrastuksen nurkasta. Pistäydyin Cosmicissa, joka oli lähes tyhjä. Luin populaaritiedettä sekä fiktiota.
Perjantai, 2.1. 2009
Päivän viisaus: Ylisuoriutujan ja työnarkomaanin ero on, että työnarkomaanin mielestä määrä korvaa laadun.
Näin unia järjestyksessä työnteosta, bussimatkasta Suomen halki ja lopulta TF2-henkisen selkäänpuukottavan salamurhaajan elämästä. Viimeinen oli vauhdikas ja energinen toimintaseikkailu vailla turhaa realismia.
Tyttö joka leikki tulella onnistui jotenkin putoamaan täysin Larssonin aiemman kirjan hienoudesta silkkaan älyttömyyteen. Juoni oli monimutkaisille yhteensattumille rakennettu sekamelska niin pahasti että jopa kirjan henkilöt valittivat sen mielettömyyttä. Hyvikset ja pahikset erotti toisistaan jo suunnilleen hattujen väristä. Kokonaisvaikutelma oli kuin kyseessä olisi ollut kiero mutta osoitteleva roolipeliskenaario josta on yritetty kirjoittaa kirja täysin vakavalla naamalla, ehkä jopa yrittämällä vetää lukijan huomio siihen miten kreisejä tapahtumat ovat. Kaksi peräkkäistä kirjaa olivat kuin Die Hard ja Die Hard II. Silkka tyrmistys sai minut jatkamaan lukemista jopa viimeisen muutaman kymmenen sivun yliampuvien käänteiden jälkeen. Jos en välittäisi spoilereista, voisin parilla uskomattomalla sitaatilla kertoa hyvin mitä tarkoitan. Ei näin, ei ihan oikeasti näin.
Kirjasta toipuakseni kävin Palatsilla kiipeilemässä. Joulutauon jälkeen olin säälittävän heikko. Silti koin seinällä ihmeparantumisen kun vasemmassa kädessäni ollut omituinen patti joutui erästä muuvia tehdessäni puristuksiin ja tuloksena haihtui. Älytöntä. Ehkä pitää kokeilla poistuvatko kuhmutkin pääjammeilla.
Illalla kävin vielä S-Osiksen LAN-partyissa pelaamassa Left 4 Deadin Versus-varianttia. Se oli erittäin hilpeää.
Lauantai, 3.1. 2009
Päivän sääilmiö: Lumi. Ja mikä parasta, pakkanen näyttää jatkuvan. Tästähän tulee ihan oikea talvi.
Vilkaistaan mennyttä vuotta, englantia muistuttavalla kielellä.
Went SCUBA diving. Really worked on project management at work. Played Guitar Hero. No other new things really. What a lame year.
I resolved to change, but failed to specify how. I guess I turned into a boring whiny person, so this was definitely a resolution kept. Yay me.
Made a resolution for this year too. We shall see what happens.
Not that I recall. Don't really pay attention to these things.
No
Just Sweden
More caving, more diving, more city games. More love and understanding.
Don't care about dates.
Getting the standardization project up and running at work. On-sight trad leading a couple of routes. Actually studying something and getting a couple of credits for it. Learning to draw better. Wow. Lame year.
A lot to chose from here. Felt like I managed to fuck up an important relationship. Failed to run excellent games. Definitely failed to improve my climbing, failed to really start diving. On further consideration, 2008 was not only lame, it really sucked.
Nope. A sprained finger or two don't really count.
A minimal set of diving gear (though not the whole enchilada).
The Americans actually managed to surprise me positively, what with their election and all. Won't last though.
Suvi Fucking Lindén takes the cake by being both stupid and effective. Tuija Brax also managed to suck. Not giving myself any awards either.
Nowhere. I seem to have a fortune saved.
Diving was exhilarating. Also, Kaisa returning from Japan. Caving trip to Poland - except it didn't happen. Diving trip to Egypt - eccept it didn't happen either. Did I mention this has not been the best of years?
The Sounds - Painted By Numbers
Sadder, probably. A shitty year is weighing down on me and I don't think I'm over it yet.
Weigh a bit more, but it's muscle.
Richer again. As my wealth level rises, happiness diminishes. There's probably a life lesson here somewhere.
The usual list of caving, climbing, dancing, drawing, gaming, partying and writing, plus diving and maybe even travelling.
I didn't really do anything last year, except maybe bitch, moan and act difficult. Less of that would have been good.
Playing computer games. This was enjoyable and I wouldn't have it any other way.
At a party with friends.
No
Don't recall any.
Planet Earth.
I hadn't heard of Sarah Palin last year, so yeah. Probably others too.
Fiction: The Raw Shark Texts by Steven Hall. Non-fiction: Guns, Germs and Steel by Jared Diamond
Guitar Hero!
My PADI Open Water Diver certificate. Some caving. A new office at work.
A caving trip to Poland. A diving trip to Egypt. Some sense into some important aspects of my work. Love.
Cloverfield. Cthulhu fhtagn!
Took a boring course, saw my biological family. 36
Love
Me and fashion don't speak.
My optimistic outlook on life
Bah, keep your celebrities. Okay, maybe Summer Glau. A bit.
The gringoes' presidential election (even though this is not really an "issue", at least not by any serious measurement). Cliche, but it even got to a cynical bastard like me. Won't last.
Kaisa
Like last year, I'm really slow at getting to like anyone, so new people I met are still in the "frightening" category.
I'm not nearly as invulnerable as I'd like to think.
Garbage, It's All Over But The Crying:
Että näin, parempiakin vuosia on ollut.
Sunnuntai-maanantai, 4.1. 2009
Syklin kokemus: G-voimat pienkoneen kaartaessa jyrkästi. Näköjään ilmassakin on mahdollista saada matkapahoinvointia. Onneksi se menee myös nopeasti ohi.
En saanut nukahdettua ennen kuin varhain aamulla. Tällainen päivärytmi ei tiedä hyvää pian alkavalle työnteolle. Potkin itseni ylös jo yhdeltätoista ja luin masentavia uutisia Israelin suunnasta. USA vetosi turvallisuusneuvoston päätöksen tulitaukovaatimuksesta naurettavin syin, EU:n presidenttimaa Tsekki äänteli innokkaasti Israelin puolesta ja tietenkin gringojen kohta valtaan astuva valtias pysyi vaiti.
Koska maan pinnalla oli tylsää ja veden alle ei helposti päässyt, etenin toiseen suuntaan ja lähdin Matsin lennätettäväksi pienkoneella. Edellisestä pienkonelennostani olikin hyvä tovi ja silloin olin stressannut selässäni olevasta laskuvarjosta ja muusta epäolennaisesta. Nyt pystyin keskittymään kauniisiin maisemiin ja lentämisen tunteeseen. Paraisten louhos oli aivan mahtavan näköinen ilmasta, mutta se oli lopulta vaan pieni osa kokonaisuuden makeutta: tajusin konkreettisesti että pienkoneella voi oikeasti mennä minne tahansa. Ymmärrän hyvin ilmailuharrastuksen viehätyksen, vaikkei se välttämättä ihan minua varten olekaan.
Illan ja yön koittaessa unirytmiongelma nosti taas päätään. Kun vielä aamuneljältä olin täysin virkeä tulin siihen tulokseen että tarvitsisin järeitä toimenpiteitä jos aikoisin mitenkään olla työpäivänä ihmisten aikaan hereillä. Jäljelle jäänyt keino oli siirtää hereilläolovaihettani valvomalla, epämiellyttävä temppu mutta näissä olosuhteissa välttämätön. Eihän se sinänsä ole edes vaikeaa jos tekemistä riittää, mutta omat mielekkäät puuhani loppuivat aamuseitsemän aikaan.
Koomasin valveilla World of Goon ja Larssonin Pilvilinna joka romahti -kirjan voimilla. Kirja oli omituinen kokemus - se tuntui aivan täysin roolipeliskenaariolta jonka olisin voinut pelauttaa kymmenkunta vuotta sitten Cradlessa. Tämä ei varsinaisesti ole kehu koska kirjaa vaivasivat samat heikkoudet kuin pelejäni. Mönjämaailma sen sijaan oli tietokonepeliksi aivan hurmaava ja sen sai natiivina Macille.
Yli 30 tunnin valvominen vei aivan älyttömän pöhnäiseen tilaan ja koko ajan oli puuhattava jotain jottei alkaisi pilkkiä. Luovaa työtä ei voinut tehdä ja tietenkin suurin osa tekemättömistä hommistani oli luonteeltaan juuri piirtämistä ja kirjoittamista. Iltaseitsemältä totesin viimein ajan olevan oikea ja kaaduin petiin. Nukahdin varmaan minuutissa.
Tiistai, 6.1. 2009
Päivän machinima: Freeman's Mind kaikille jotka ovat pelanneet Half-Lifeä vähintään yhtä paljon kuin minä.
Valvotus tuntui toimineen: nukuin yli 13 tuntia ja pääsin ylös jo ennen yhdeksää, ekaa kertaa sitten joululoman alun. Päivä ei tosin ollut kaikkein virkeimpiä, mutta sainpa sentään peliäkin vähän kirjoitettua ja piirrettyä.
Muun puuhan ohella katsoin Dead Setin. Tositelkkuaspekti ei vieläkään kiinnostanut - sen käyttäminen lisämausteena missä tahansa tarinassa on vähän kuin lisäisi tarinaan elementiksi Ältsin Jännät Urheilukilpailut joka ei siis sekään kiinnosta yhtään - mutta olihan tuo kiistämättä hyvä zombiesarja.
Keskiviikko, 7.1. 2009
Päivän ongelma ja ratkaisuehdotus:
Dare: "Yliopiston hallinnolliset kuviot on kuin paskasta
Vampire-pelistä."
Mike: "Ratkaise asiat karaokella."
Vuoden ensimmäinen työpäivä, ja enkös vaan ollut säätänyt herätyksen kuudeksi enkä seitsemäksi. Vaan kävihän tämä näinkin, pääsin ainakin hyvissä ajoin käsiksi töihin. Koska olen nykyään REMF enkä etulinjojen tukisankari ei vuodenvaihteen mukanaan tuoma ainainen kaaos koskettanut minua samalla tavoin kuin ennen. Ei töihin paluu siltikään mitään juhlaa ollut: yliopistobyrokratia alkoi heti mennä päin honkia tavalla jota en ollut edes tullut ajatelleeksi. Inhoan yllätyksiä.
Samalla kun pahat uutiset Gazan suunnalta jatkoivat saapumistaan, kruununprinssi Obama teki ensimmäisen havaitsemani ihmisoikeussiirron joka oli yllättäen oikeaan suuntaan. Kombotettuna ilmastonmuutosta ymmärtävän tiedeneuvonantaja John Holdrenin valintaan tilanne näyttää siltä että Suuri Saatana yrittää kutistua ainakin Vähän Pienemmäksi Saatanaksi. Immateriaalioikeuspuolella nimitykset menivät vähän huonommin, mutta oikeasti mieluummin näin päin.
Kiipeily oli omituista. Olin heikko ja väsynyt, mutta toisaalta liidailin suht onnistuneesti on-sight uutta semivaikeaa (tai no, 6A tjsp) reittiä. Saisivat voimat ja taidot jo palata joulutauoltaan.
Torstai, 8.1. 2009
Päivän ruokalajiehdotus: Koshermarsu
ITIL-päivityskurssi Helsingissä osoitti, että pysyn kyllä hereillä koulutuksissakin mikäli asia käsittelee byrokratiaa ja standardisointia, kouluttaja on hyvä ja vauhti on nopea. Oli hyvä käydä vaihteeksi innostavassa koulutuksessa, vielä parempi että sitä kesti vain yhden päivän. Energiaa useampipäiväiselle kurssille ei kuitenkaan välttämättä olisi ollut.
Illalla Turussa oli ohjelmassa vielä Cosmicia. Ihmiset puhuivat täysin älyttömiä supersankarimarsuista, oravannahkojen vaihtosuhteista, naittamis-erotttamisleikistä ja vähän peleistäkin. Innokkaimmat jäivät vielä jatkamaan päättömiä juttujaan kun pakenin kotiin.
Perjantai, 9.1. 2009
Päivän profetia: Jos VPJ ei pilaa kahta seuraavaa viikkoani, Travel tekee sen.
Työpäivä oli kamala ja ahdistava. Tajusin olevani taas niin monella suunnalla tekemässä asioita joista en oikeasti tiedä tuon taivaallista. Sinänsä mieluummin teen juttuja joita en oikein osaa koska sillä tavoinhan sitä paremmaksi oppii. Vaikeiden asioiden lisäksi vastaan tuli tietysti helppoja mutta turhauttavia juttuja.
Kiipeilyssä päti hieman samanlainen logiikka, paremmaksi oppimista lukuunottamatta. Sentään urheasti kiipesin ylös asti viime kerralla aloittamani liidireitin. Jokin hämärä vika sormessa vaan tekee vaikeaksi käyttää oikeaa kättä täysillä, ja yllättäen kiipeily ikään kuin tarvitsisi kaksi toimivaa eturaajaa. Täytynee käydä taas lääkärillä kysymässä mikä ihme tässä tällä kertaa on ja miten siitä pääsee eroon.
Kotona pelasin World of Goon läpi ja pakotin itseni katsomaan Alien Vs. Predator Requiemin loppuun jotta voisin poistaa sen levyltäni. Olipa kamala leffa.
Lauantai, 10.1. 2009
Päivän eläin: Musta kaimaani. Vaarallisempi kuin valkoinen kaimaani (kaimansa?)
Eilinen työpäivä levitteli lonkeroitaan tällekin päivälle, joten käytin pari ensimmäistä päivän tuntia työntekoon. Sitten kävin pelimateriaalin pariin. Into pelauttaa jotain scifististä oli taas korkealla.
Vesa juhlisti Cosmicissa synttäreitään, joten kävin siellä. Juhlakalun lisäksi tarjolla oli Outi-biologin tarinoita Amazonin soista. Kuulosti hurjalta paikalta. Turpeen alla voi vaania kymmenmetrinen anakonda.
Sunnuntai, 11.1. 2009
Päivän softa: Celestia - uskomatonta viileyttä, ja luultavasti jokaisen scifipelinjohtajan paras kaveri
Yllätyksekseni allassukeltaminen meni mutkattomasti, jopa rutinoituneesti ja vedessä ehti vallan tylsistyäkin. Ilmeisesti aivan kaikki perustaidot eivät olekaan auttamattomasti kadonneet puolen vuoden tauosta huolimatta. Varmaan pitäisi oikeasti sukeltaa jossain avovedessä, ehkä jopa kiintoisassa paikassa. Talvella se ei tosin onnistu.
Sukelluksen jälkeinen puolitajuttomuus esti järkevät puuhat illalle. Jäljelle jäi leffojen katselua ja universumin ympäri lentelyä verkosta löytyneellä ylimakeella ohjelmistolla. Jottei päivä vaan olisi mennyt liian hyvin, myöhään illalla tuli puhuttua puhelimessa kivuliaita. On se hyvä että työasioilla ei ole monopolia tammikuuni täydellisen masentamisen suhteen.
Maanantai, 12.1. 2009
Päivän fysiologia: Kuivan tankki-ilman hengittäminen sukeltaessa kuivaa limakalvoja mikä altistaa ne mikrobeille mikä johtaa sairastumiseen. Tai näin ainakin teorisoin kurkkukipuni syystä.
Kehityskeskustelujen kurimus imaisi minut sisäänsä ja vei kaiken energiani. Normaalistikin ihmisten kanssa keskusteleminen on raskasta, mutta kun siihen lisätään työyhteisöllinen sielunhoito, palkka-asiat ja ongelmanratkonta siitä tulee kertakaikkiaan uuvuttavaa.
Jos olisi kesä, olisin voinut lähteä kalliolle toipumaan, mutta jotenkin sisäseinällä ei saa samaa huolista erottautumista aikaan. Pakenin jälleen populaarikosmologian pariin. Peli-inspiraatio heitteli, eniten intoa oli tehdä peli eräästä täysin omituisesta aiheesta jonka muuttaminen minkäänlaiseksi järkeväksi peli-ideaksi mihinkään käynnissä tai suunnitteilla olevaan olisi kirotun vaikeaa.
Tiistai, 13.1. 2009
Päivän kitinä: On taas vaan niin vaikeaa ja kurjaa ja kaikkea.
Vuosittainen metabloggaus ja pohdiskelu Kokemuspisteiden lopettamisesta. Ottaen huomioon viime aikojen merkintöjen tasapaksuuden tämä saattaa olla kiintoisinta mitä täältä on hetkeen löytynyt. Aika surullista mutta minkäs teet. Lopputulos tosin on sama kuin aina ennenkin.
Tosiaan vaihteeksi lopettamishalu johtuu siitä, että koen tekstin olevan aivan suunnattoman ikävystyttävää. Eihän tämä koskaan varsinaisesti mikään henkeäsalpaava toimintajännäri ole ollut, mutta elelen siinä uskossa että emotionaalisesta epäkypsyydestäni johtuva taipumukseni vaahdota ja kiukutella - tai vaihtoehtoisesti innostua ja hihkua - tekevät tylsästä arjesta luettavaa.
Tällä hetkellä tunne-elämä on vaan jumissa, tai tarkemmin: olen inhottavan masentunut. En tiedä onko tämä sairauteen asti yltävä masis, luultavasti ei, mutta joka tapauksessa olo on jatkuvasti huono ja surullinen. Semitaitavana sanan säihkyvän sählymailan heiluttajana osaisin kyllä kirjoittaa murheestakin, mutta koen että tässä siirrytään pahasti muiden ihmisten yksityisyyttä loukkaavalle alueelle. Koska nykyään koetan edes jotenkuten kunnioittaa toisten ihmisten yksityisyyden tarvetta, ei kaikesta voi kirjoittaa.
Tietty voisin kirjoittaa nimiä, paikkoja tai organisaatioita mainitsematta, mutta kun tätä kuitenkin lukevat lähinnä tutut, olisi kyseessä vähän turha harjoitus. Ehkä paradoksaalisesti nimenomaan tuttujen joukosta löytyvät ne ihmiset joiden takia jätän asioita tänne kirjoittamatta - kyseessä saattaa olla peli-idea jota en tahdo spoilata tai sitten vaan tahdon olla vatvomatta merkinnän taustalla olevia juttuja enempää oikeassa elämässäni. Ja kuitenkin asioista kirjoittamalla niitä käsittelen. Nykyisellä formaatilla en vaan voi voittaa.
Fiktiota olisi niin paljon helpompi kirjoittaa, paitsi että sitten olisi ihan oikeita laatuvaatimuksia jotka pitäisi täyttää.
Keskiviikko, 14.1. 2009
Päivän esikuva: Basil Fawlty
Oli elämä miten synkkää ja kurjaa hyvänsä, sentään VPJ-kierroksen voi aina luottaa täsmäampuvan minua niin isolla paskatykillä että lopputulos menee tragediarajan yli komedian puolelle. Tämä päivä sisälsi useita järkytyksen tähtihetkiä kun eräskin töissä ainakin vuoden verran kytenyt pikkuharmi räjähti VPJ:n sytyttämänä suoraan kasvoille. Mutta eipä tämä mitään. Kun mikä tahansa tilanne eskaloituu riittävän suureksi katastrofiksi se siirtyy auttamattomasti ydinosaamisalueelleni.
Lähinnä tämän vuoksi pidän itseäni oikeasti varsin pätemättömänä joskin viihdyttävänä johtajana. En oikein osaa hoitaa asioita silloin kun ne ovat vielä pieniä, mutta kriiseissä nopeat hoksottimeni ja uppiniskaisuuteni palvelevat minua hyvin. Älykäs selviää jälleen tilanteista joihin viisas ei edes joutuisi. Sun Tzu sanoo: todellista taitoa on voittaa taistelutta. Tzu ei arvostaisi minua.
Kiipeilyssä olin pelokas mutten sentään suunnattoman heikko. Kun seinät oli valloitettu ja salaatit syöty ryhdyttiin pohtimaan vuoden ensimmäistä seikkailuretkeä. En voi uskoa että oikeasti harkitsen meneväni Britanniaan. Fasistimaa!
Torstai, 15.1. 2009
Päivän positiivinen uutinen: 'War on terror' was wrong
VPJ-keskustelujen lisäksi vedin äärimmäisen sekavan palaverin jonka kaaoksesta kuitenkin nousi lopulta pari ihan järkevää huomiota. Luon parhaita käytäntöjä vaikka väkisin.
Työpäivän päätyttyä henkinen väsymys oli tappava. Matalissa fiiliksissa koetin piirtää ja roikkua Cosmicissa, mutta olo oli sen veran kulutettu etten oikein saanut mistään kiinni. Kotona päädyin taas illalla töiden pariin. Iltakymmenen jälkeen näytän nykyään käyttävän aikaani kirjoittamalla diplomaattisia viestejä ja lukemalla sääntöjä. Voisin kyllä tehdä jotain muutakin, vaikkapa nukkua.
Perjantai, 16.1. 2009
Päivän juliste: Little Anime Girls
Turruttavan päivän jälkeen into pelauttaa oli matalalla. Vaan onneksi peli oli lopulta melko onnistunut. Vaihteeksi sen sisältö oli enemmän psyykkistä taistelua jossa pääsin käyttämään joitain luomiani ällöttäviä detaljeita. Pelin keskeisin haaste oli estää nelivuotiasta tyttöä murtautumasta ulos pehmustetusta sellistään.
Pelin päätyttyä puitiin kampanjan edellistä vuosikertaa ja pohdittiin mihin suuntaan peliä olisi kiva viedä. On totta että monet jutut ovat olleet kampanjassa tosi synkkiä, ja koska toivoni ei ole ajaa hahmoja ultraväkivaltaisiksi ysärisupersankariksi, pitää ehkä hieman tasapainottaa menoa. Monesti vaan tuntuu siltä etten osaa pelauttaa muita kuin masentavia tarinoita joissa voitto tulee vain erittäin kalliilla hinnalla.
Viikonloppu, 17. - 18.1. 2009
Ajankohdan huvitus: Talviulkoiluun soveltuvimmat vaatteet kaapissani kuuluvat livepelihahmolle jonka yksi määrittävä ominaisuus on suunnaton inho talvea ja kylmää kohtaan.
Pitkästä aikaa kiipeily tuntui oikeasti sujuvan. Muut asiat olivatkin lauantaina sitten tyypillisen pielessä: kirjoittaminen ei luonnistunut ja pienet asiat saivat aikaan murskaavan pahan olon.
Sunnuntaina edessä oli kokemuspiirin kartuttamista. Ottaen huomioon että olen hypännyt laskuvarjolla, sukeltanut, tunkeutunut luoliin ja kiivennyt korkeilla kallioilla oli hieman merkillistä että laskettelu oli jäänyt täysin kokeilematta. Nopeasti liikkuvat lajit eivät yleensä ole minun juttuni; pidän siitä että voin pysähtyä aina miettimään kesken suorituksen. Lisäksi inhoan hiihtämistä, vaan eipä tämä paljon sukua sille ollut.
Mutkittelu suksilla rinnettä alas oli yllättävän metkaa puuhaa. Ei se kovin liikunnalliselta tuntunut - tarvitsi vaan vähän katsoa mitä tekee ja aina välillä kääntyä ja ehkä reagoida nopeasti - mutta valtaisaa rehkimistä en kaivannutkaan. Kun talvisin puuhan keksiminen tuntuu yllättävän vaikealta, voisi laskeskelu olla ihan kiva vaihtoehto sisällä mököttämiselle.
Mutta säikkynä turvaverkkoihmisenä ällistyin siitä miten helkkarin epäturvalliselta puuha tuntui. Vermeitä vuokrattiin kenelle tahansa kysymättä lainkaan osasivatko nämä tehdä niillä mitään kuten esim. kääntyä tai jarruttaa. Ihmiset paiskattiin hissiin jonka kyydissä piti vaan pysyä ja josta piti osata astua ajoissa pois tai putosi suoraan pensaikkoon. Laskiessa oli suuri riski törmätä muihin ulkoilijoihin tai vaan singota metsään jos tarkkaavaisuus herpaantui. Kun vertaan tätä rakkaaseen kiipeilyyni voin vannoa, että kiipeilemään uskallan viedä kenet tahansa sitä kokeilemattoman kaverini ja samalla luvata, että hän ei tule satuttamaan itseään saati että hänellä olisi riski loukkaantua pahasti. Ja kiipeily lasketaan vakuutuksessani vaaralliseksi lajiksi mutta tätä ei...
Illalla luin vielä Maarit Verrosen Luolavuodet. Neonhämärä-hahmoni pitäisi tästä kirjasta hurjasti, ja kyllä se minua itseänikin miellytti.
Maanantai, 19.1. 2009
Päivän laite: Benq MP522ST-projektori. Valtava kuva läheltä.
Unissani olin pörrögootti, rikoin sääntöjä ja vittuilin fasistisille brittipoliiseille. Rankkaa anarkiaa. Sitten tuli puolimaailmanloppu ja jännittävää sukeltamista hylätyissä kaivoksissa, kunnes tajusin että piti herätä ja rientää kehityskeskustelemaan. Innostukseni tähän ei vieläkään ollut aivan katossa, ja päivä oli kyllä sen mukainen.
Selvittyäni keskusteluputkesta siirryin kotiin pelinkirjoituksen pariin. Seuraavan pelin päiväkin oli jo sovittu, joten peli oli enää tarpeen kirjoittaa ja kuvittaa. Onneksi jostakin saapui inspiraatio kun vähän aikaa pakotin sanoja tiedostoon.
Inspiraatio oli taas kummallinen eläin. Kun se kerran vieraaksi tuli ei siitä tahtonut päästä eroon millään. Piirtelin ja kirjoittelin tuntikaudet, sitten koetin rauhoittua ja mennä nukkumaan mutta eihän siitä tullut mitään vaan oli pakko nousta takaisin piirtämään lisää luonnoksia. Tällainen luova puuska oli kyllä tervetullut mutta se komboaa huonosti tosi raskaan työviikon ja varhaisten aamuherätysten kanssa.
Tiistai, 20.1. 2009
Päivän katkeruus: What America is Losing Today - en ymmärrä republikaaneja
Gringojen uusi päättäjä astui virkaan, mutta sen detaljeihin en perehtynyt. Vilkaisin puhetta, jään yhä odottamaan tuloksia.
Töissä oli päivän tauko kehityskeskustelemisesta, ja sen sijaan sain opetusta päivystämiseen sekä pohdintaa strategisista asioista. Kotona piirsin taas monta tuntia, muta tulokset olivat vähän laimeita. En vieläkään tajua miksi tunnun saavan parhaat kuvani aikaan viiden minuutin aikarajalla huonoilla välineillä paperinkeräyksestä kalastettujen printtien nurjille puolille.
Keskiviikko, 21.1. 2009
Päivän luontoääni: Byrokraatin voimaton uhmankarjaisu
Kun jo joka ilta nukkumaan mennessä seuraava työpäivä harmittaa ja joka aamu lymyää peiton alla niin pitkään kuin suinkin mahdollista voi päätellä että työssä on jotain vikaa. Tämän päivän jälkeen 11 kehityskeskustelua oli käyty ja 5 vielä jäljellä. Tekeeköhän joku ihminen tällaista elääkseen joka päivä? Työpsykologit varmaan, mutta niiden ei tarvitse antaa samalla kelpoisuus- ja palkka-arviota ihmisistä joiden kanssa puhuvat. Sensijaan VPJ-esimiehen pitää kuunnella ja tuomita, ja jos sattuu haluamaan palkita, on todennäköistä ettei niin voi tehdä koska rahaa ei ole ja ylempien tasojen mielenliikkeistä riippuu toteutuuko palkinto vaiko ei. Jos niskaan on kasattu vastuuta, pitäisi olla jumaliste kyllä siihen kuuluva valtakin hallussa vaan ei.
Kiipeily oli pelokasta ja heikkoa. Kotona en saanut vieläkään piirrettyä niitä asioita joita oikeasti olisi pitänyt piirtää vaan paljon kaikkea muuta. Kurkku oli kipeä ja stressihormonit luultavasti aivan tapissa. Miksei tämän viikon jälkeen ole esim. viikon lomaa? (Koska heti kun VPJ:stä on selvinnyt pitää palata niihin projekteihin jotka ovat olleet jäissä sen kaksi viikkoa jonka kehityskeskustelut nielivät, ja ne ovat kaikki huomion puutteesta johtuen kasvaneet pahalaatuisiksi ja tarvitsevat erikoisnopeaa paniikkihoitoa.)
Torstai, 22.1. 2009
Päivän meet-the-new-boss: Gitmo Will Close, But The Detentions Will Continue. Synkän todentuntuinen veikkaus jonka toivon olevan väärässä.
Kuin tilauksesta töissä pöydälle putosi kutsu työterveystarkastukseen. "Tapaamisessamme Sinulla on mahdollisuus keskustella työkykyäsi tukevista ja kuormittavista tekijöistä." Mukana oli kaunis burnout-mittaustaulukko. Päätin olla täyttämättä sitä näin kesken työvuoden inhottavimman ajankohdan. Annan itselleni viikon aikaa, sen jälkeen täytän lomakkeen ja otan viralliset tulokset.
Selvittyäni päivän keskusteluista tarvitsin kipeästi jotain muuta ajateltavaa. Siispä etenin Tainan ja Tuomon kanssa Luolavuoren luolaan ottamaan valokuvia. Tarkemmin siis, Taina otti valokuvia, minä ja Tuomo asemoimme valoja ja esitimme kuvissa ihmisiä kun sellaisia skaalan vuoksi tarvittiin. Ulkona satoi kauniisti lunta ja kun kahden ja puolen tunnin operaation jälkeen palasimme maan pinnalle olivat jälkemme luolan ulkopuolelta täysin haihtuneet. On hilpeää katsoa ulos luolasta ja nähdä neitseellistä hankea.
Perjantai, 23.1. 2009
Päivän hulluus: Belgiassa joku menetti järkensä ja puukotti vauvoja... ja oikeasti en edes keksi tuosta mitään järkevää sanottavaa.
Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, olisin tänään käynyt kaksi viimeistä kehityskeskusteluani. 15/16 on ihan kohtalainen tulos kuitenkin, ja katsoin että stressiputkeni oli nyt ohi. Oma kehityskeskustelu / suoritusarviointi on vielä tulossa, mutta se huolettaa tosi vähän. Sain miten tyrmäävän arvioinnin tahansa, se on kuitenkin kiltimpi kuin oma mielipiteeni kuluvan vuoden ansioistani.
Kotona uppouduin piirtämiseen. Piirtelin helppoja asioita vaikeilla tavoilla ja lopputulos oli aika hauska. Silti, jossain vaiheessa pitää alkaa piirtää vaikeitakin asioita. Ehkä pitäisi vaan saada jostain muualta sarjakuvakäsikirjoitus ja koettaa kuvittaa se. Ei jälki kovin hyvää olisi, mutta oppisin ehkä jotakin.
Lauantai, 24.1. 2009
Päivän cthulhu-tarinan alku: Outoja asioita nähnyt valokuvaaja saa potkut töistään ja päälleen hirvittävän kirouksen.
Vihdoin vastaan tuli tilaisuus pelata Arkham Horroria. Vasta pari vuotta olen tätäkin kaipaillut. Tommi roudasi lovecraftiaanisen lautapelin Mäken, ja pelasimme sitä porukalla koko päivän.
Peli osui oikein hyvin mieltymyksiini. Peli joko voitettiin tai hävittiin yhdessä, mikä tarkoitti ettei tarvinnut vimmaissti tapella omasta voitostaan kokeakseen pelaavansa hyvin. Taktisia elementtejä oli riittävästi viehättämään numeronmurskaajia, mutta oli myös mahdollista pelata ropenomisesti keskittyen hahmoonsa ja tehden tyhmiä stuntteja. Peli oli myös viehättävän epäreilu kuten kunnon Cthulhu-tarinan kuuluukin olla, ja vaikka se olikin melko monimutkainen, sen lopulta oppi suht vikkelästi.
Liki seitsemän tunnin ajan kamppailimme suuren Hasturin kätyreitä (ja etnistä stereotypiointia) vastaan. Asiat tuntuivat menevän koko ajan huonompaan suuntaan, mutta sitten epätoivoisen ja urhean temppusarjan kautta saimme suljettua kaikki portit yhä vaarallisemmaksi käyvässä Arkhamissa. Mitään muuta järkevää ei sinä päivänä ehtinytkään enää tehdä.
Sunnuntai, 25.1. 2009
Päivän proppi: Kasa nimettyjä lahjapaketteja roolipelihahmojen joulujuhlaa varten.
Olo oli hitusen flunssainen ja kotona tuntui olevan koko ajan kylmä. Pysyin enimmäkseen neljän seinän sisällä, käväisin illasta vain yliopistolla hakemassa pari printtiä. Laadin pelimateriaalia ja vilkaisin True Bloodin pari ekaa jaksoa. Onhan tässä charminsa mutten silti tiedä jaksaako sitä oikeasti alkaa seurata.
Maanantai, 26.1. 2009
Päivän supersankarin nimiehdotus: Miekkonen joka saa pienen kylän kaikkien asukkaiden taidot - The Village People
Palaveri, aivan vihoviimeinen pitämäni VPJ-keskustelu ja sitten olin taas vapaa tekemään oikeita töitäni. Tänään en niihin ehtinyt vielä paneutua, sen sijaan lähdin varhain töistä pelauttaakseni Alamon joulusadun.
Tapojeni vastaisesti joulutarina ei ollut julma ja inhottava vaan lämminhenkinen tarina parantumisesta, jouluajan aselevosta ja asioiden korjaamisesta. Pääsin jopa käyttämään ylisöpöä robottia ja Janosilta joskus pöllimääni ideaa joululahjajaon proppaamisesta pienillä paketeilla joiden sisällä oli kirjelappuja jotka kertovat mitä lahja sisälsi. Pieni näpertely avaamiseksi sekä esineiden konkreettisuus jakoi mukavasti tekemistä ja teki tilanteesta vähemmän pelinjohtajakeskeisen - ja liika pelinjohtajakeskeisyys on tyypillisesti pelieni suurin heikkous. Kaikkien elementtien lopputuloksena saatiin aikaan hupaisan jouluisa fiilis, tervetullutta vaihtelua edellisen parin pelin synkeydelle.
On tosiaan paljon helpompi tehdä vaikuttavia pelejä angstin ja kamalien kuin ihmisläheisten ja sympaattisten asioiden avulla. Tämä tarkoittanee että pitäisi opetella käyttämään näitäkin keinoja. Pelkään vaan tekeväni nämä asiat täysin pieleen. Ehkä pitäisi ensin harjoitella makaaberin söpöyden kautta, siitä kun osaan ainakin toisen puolen.
Tiistai, 27.1. 2009
Päivän ostos: Kolmen euron lasit Tiimarilta. Muuttavat ulkonäköä riittävästi.
Ensin uneni käsittelivät Japania ja sukeltamista, mutta sitten ne muuttuivat ahdistaviksi tarinoiksi kodissani vallitsevasta liki-myrkyllisestä kaaoksesta jonka seassa ryömi kertakaikkisen ällöttäviä tuhatjalkaisia. Ilmeisesti alitajuntani on päättänyt että minun pitäisi siivota, ja sillä on käytössä täsmälleen oikeat aseet. En halua käyttää öitäni ällöttyen mistään miniatyyrichtorrilaisista, joten ehkä järjestyksen palauttaminen huoneeseeni vie pois nämä hallusinaatiot.
Siivoushaaveet tältä päivältä tuhosi kuitenkin yleinen masentavuus ja raskaus, tosin vaihteeksi ei työsyistä johtuva. Annoin itseni pysähtyä hetkeksi ajattelemaan kurjia asioita ja tuloksena lamaannuin jotakuinkin täysin. Pakotin itseni kaupungille tekemään ostoksia Neonhämärää varten ja kotona laatimaan hahmon aikeita peliä, vaikka oikeasti olisin tahtonut vaan mennä peiton alle potemaan henkistä pahoinvointia. Iltaa myöten olo muuttui inhimillisemmäksi ja armottomalla itseni potkimisella olin saanut jopa aikaan vähän asioita, mutta yhä jatkuva materiaalinen sekasorto omassa tilassa varmaan ennakoi ryömiviä monijalkaisunia tulevaisuudessakin.
Keskiviikko, 28.1. 2009
Päivän päätön idea: "Moottoritie Helsinkiin avattiin juuri. Pitäiskö se käydä samantien testaamassa?" Jäi onneksi toteuttamatta.
Kävin elämäni kummallisimman palkkakeskustelun, jossa koetin lähinnä vakuuttaa pomolleni että palkkaani ei todellakaan pitäisi yrittää nostaa. Syyt olivat kombo yhteisöajattelua (palkkarahoja on rajallinen määrä ja on parempia kohteita joihin näitä voi koettaa sijoittaa) ja syyllisyydentuntoa (koin mokanneeni niin monta juttua viime vuonna että olisin itse ollut lähinnä laskemassa suorituspisteitäni jos niin voisi tehdä).
Selvittyäni miltei viimeisistäkin VPJ:n lonkeroista tajusin, että olin oikeasti nauttinut tästä työpäivästä enkä olisi malttanut edes lähteä kotiin. Sain kuitenkin itseni kiskottua irti suunnittelusta ja muusta sfäärillisestä, kävin kiipeilemässä ja nautin täytettyjä sieniä. Sitten erehdyin avaamaan työpostin, ja eikös siellä VPJ yrittänyt tehdä comebackia. On varmaan karmisesti väärin että päivän jälkeen jää työstään positiivinen fiilis.
Torstaiaamu, 29.1. 2009
Aamun puuha: Kuorolle saarnaaminen
Vihreässä blogissa Ville Niinistö puhuu viisaita. Guantanamon sulkeminen parantaisi ainakin henkilökohtaista maailmaani valtavasti - ei tarvitsisi kokea aivan niin suurta itseinhoa tavasta jolla kohtelemme ihmisiä. Saattaisin nukkua yöni paremmin. Tätä varten olisin täysin valmis maksamaan enemmän veroja, antamaan rahaa, kannattamaan aiempien vankien sijoittamista Suomeen ja Turkuun.
En tiedä enkä voikaan tietää mitään leirillä majailevien ihmisten taustoista. Tiedän kuitenkin mikä on epäinhimillistä kohtelua. Joitain päiviä sitten sain poikkeuksellisen voimakkaan kuvotuskohtauksen kun luin jotain huolestunutta kotiuttamista vastustavaa argumenttia "nekin jotka alunperin ovat olleet syyttömiä ovat vankileirillä saattaneet radikalisoitua". Yllättäen tämä kuulostaa jonkinlaiselta epäeettisyyden multihuipennukselta. Jos kommentin kirjoittaja olisi istunut muutaman vuoden syyttömänä linnassa murhaajien ja tuhopolttajien seurassa, hänen mielestään tuskin olisi oikein että häntä kohdeltaisiin sellaisena vastedes pelkästään assosiaation vuoksi. Ja vaikka radikalisoituminen olisi tottakin, tehty vääryys on silti korjattava. Ihmisiä tulee kohdella ihmisarvoisesti tai koko ihmisarvon käsite menettää merkityksensä.
Yleisempi vasta-argumentti varmaan on "USA rikkoi, USA korjatkoon, ei ole meidän ongelmamme". Tämäkään ei minulle kelpaa. Jotta minkäänlainen oikeudenmukaisuus toteutuisi, sitä pitää pyrkiä aktiivisesti tukemaan jos tilaisuus vain on. En todellakaan luota siihen että USA tekisi mitään oikein ja että sen huostaan jätettynä asiat sujuisivat ihmisten kannalta paremmin. Toinen meuhkaa "Suomella on omiakin ongelmia" - ehdottomasti on, eräänä suurimmista taiteeksi asti kehitetty välinpitämättömyys, empatian puute ja pyrkimys uskotella itselleen että voimme vain antaa muun maailman olla. Ei niin että tuo piirre meillä olisi yksinoikeutena, mutta se ei tee siitä vähemmän halveksittavaa.
En vieläkään pelkää kansainvälistä terrorismia, pelkään inhimillisyyden rappeutumista lähempänä kotia. Erivärinen ja möröksi maalailtu toinen, vieras, erilainen on tottakai helpompi uhkakuva kuin oma epäinhimillisyys. Ksenofobia on helppo ratkaisu ja sille löytyy niin mainioita rationalisaatioitakin.
(En myöskään kuvittele että Guantanamon sulkeminen korjaa koko maailman ihmisoikeustilannetta tai haihduttaa CIA:n salaisia vankiloita, mutta ainakin yksi hitler-kortti pakasta sen jälkeen putoaisi.)
Torstai, 29.1. 2009
Päivän olo: Blaah.
Koetin uppoutua pelitekemiseen mutta kurja olo teki sen vaikeaksi. Sentään työnteko oli ollut energisoivaa ja kiintoisaa, jotenkin vaan sen ulkopuolinen elämä ei jaksanut pitää mielenkiintoani yllä. Tämä onkin harvinaisen typerää.
Töissä olin muun ohella saanut täytettyä burnout-indikaattorin. Aika karua luettavaahan siitä tuli, tosin juuri mikään synkistelyn aihe ei liittynyt varsinaisesti työhön. Toisaalta tiedän että heti kun joudun palaamaan hallinnollisten kuvioiden pariin ja pohtimaan suuria linjoja iskee sielläkin voimattomuus ja turhautuminen.
Pari rakentavaa ideaa oloni parantamiseksi sain, mutta niiden toteuttaminen on semivaikeaa. Keväästä saattaa tulla melkoisen työläs jos koetan oikeasti potkia itseni takaisin hyväntuulisuuteen. Ja tottakai koitan, koska täällä pahantuulisuudessa on läpeensä vastenmielistä olla.
Neonhämärä II, 30. - 31.1. 2009
Ajankohdan peliopiskelu: Football Passions. Heroiinin injektoinnin opettelu oli terveempää puuhaa.
Perjantain valtasi kiireinen Neonhämärään valmistautuminen. Kirjoitin hahmoni väitöskirjan artikkelien otsikot, testasin vaatteita, luin sääntöjä, tutkin Helsingin karttaa ja valikoin kohteita hahmoni tutkimuksille.
Vasta lauantaiaamuna syöksyin Helsinkiin. Lisää viime hetken valmisteluja ja sitten ulos pakkaseen pelaamaan. Ulkona oli tosiaan varmaan tämän talven kylmin päivä mutta onneksi hahmo oli järkevästi puketuva ja vaihteeksi varakaskin. Hanskani olivat vähän kylmät joten ostin heti pelin alettua uudet.
Itse peli meni minulta vähän ohi. Pääsyy tähän taisi olla oma pelaamisrytmini: olen turkulaisissa kaupunkipeleissä tottunut pelaamaan verkkaisesti ja rytmittämään puuhani kahden tai jopa kolmen päivän ajalle. Nyt peli kestikin vain 10 tuntia joten jouduin armottomasti karsimaan suurta puuhalistaani, ja päädyin arvioimaan että hahmoni käyttää apurahan saatuaan ensimmäisen iltansa rentoutumalla, ei syöksymällä tutkimaan arvoituksia. Vaan tietenkin hahmona relaaminen on helpompaa jos on jo valmiina taustalla oikeaa työtä ja taustatutkimusta, ja kontaktit on tavannut jo aiemmissa peleissä.
Jotenkin peli myös onnistui korostamaan omia heikkouksiani pelaajana: tunnuin olevan jatkuvasti kiusallisen tietoinen omasta puherytmistäni ja tavastani suhtautua asioihin, olevani oman pelaamistapani vanki. Tämä häiritsi siksi, että hahmo kuitenkin oli kiintoisa ja jopa mutkikas, sen sosiaalinen rooli vaan istui minulle hieman liiankin helposti.
Vaan näistä oppii. Seuraavaan osaan lähden erilaisella toimintasuunnitelmalla.
