Syyskuu 2008: Ei Puolassa
Maanantai, 1.9. 2008
Päivän artikkeli: The Medicalisation of Everyday Life
Paiskin töitä melkoisella teholla. Palaveri, palaverin raportti, tulipalojen sammuttamista, tarjouspyyntöön kirjoittelua, ITIL-viisautta. Sitten kotiin vetämään soolopeliä Jarille. Peli oli lyhyt, paikoitellen nykivä ja vaikka tavallaan pidinkin käyttämästäni pelinjohtotekniikasta koska se indikoi tekeillä olevia asioita, se oli myös kankean ja sekavan oloinen. Vaan oli siinä silti pari nokkelaakin kohtaa.
Illan käytin hengaamalla Turussa käymässä olevan Kaisan kanssa. Oli miellyttävää.
Tiistai, 2.9. 2008
Päivän sarjakuvat: Posti kuljetti minulle kaksi puuttuvaa Astonishing X-Men -albumia. Nyt on Whedon/Cassaday-kombon koko setti.
Töissä olisi pitänyt tehdä tärkeitä ja kriittisiä asioita mutta sen sijaan käyttäjät kirkuivat korvaan ja ajatukseni katkesi jatkuvasti. Olisi pitänyt varmaan jäädä kotiin työskentelemään. Lopulta aikaansaavuus oli tosi vähäistä, mikä epäilemättä kostautuu viimeistään perjantaina.
Töistä päästyäni puhelin Kaisan kanssa roolipelillisiä. Sitten seikkailimme sateen läpi Cosmiciin tapaamaan Teemua ja pelaamaan erän Bilekuosia. Parhaassa baaripelissä kuuluu varmasti todeta kovaan ääneen "Okei, sit mä vedän nenään kokaa ja kaveriksi injektoin heroiinia."
Keskiviikko, 3.9. 2008
Päivän työn sankaruus: Tuotteliaan kirjailijan tunnistaa siitä, että kirjoitettuaan nelisataasivuisen esikoisteoksen äärmmäisen omituisista asioista, hän kirjoittaa siihen vielä satoja sivuja piilotettuja ekstroja ja heittää ne pitkin internettiä.
Kiipeilyssä olin saavuttanut tason jossa saattoi taas alkaa harkita edistymistä ja uusien asioiden oppimista. Kun nyt vaan onnistuisin välttämään flunssan ja pitämään kiinni vähintään kahdesta kiipeilykerrasta viikossa.
Söin aivan järjettömät määrät intialaista hyvää ja palasin Raw Shark Textsin pariin. Luin koko kirjan loppuun ja olin aika hiton vaikuttunut. Sitten selvisi, että kirjasta on olemassa kääntöpuoli - parisataa puuttuvaa sivua, löydettävissä pervasiivisen pelin kautta. Aargh. Inhoan asioiden tekemistä vaikeasti... ja sittenkin huomasin pohtivani, pitäisikö näitä sirpaleita alkaa metsästää.
Torstai, 4.9. 2008
Päivän draama: Sarjakuvaharrastajat kypsyvät diivaan tai toisinpäin
Töistä palatessani olin niin väsähtänyt, että unohdin täysin Cosmiciin menemisen ja keskityin kotona pelinkirjoitteluun ja piirtämiseen. Tehtyäni tätä riittävästi eksyin Sarah Connor Chroniclesin pariin. Alku vaikutti melkoiselta roskalta. Aikasiirtymä vuodesta 1999 vuoteen 2007 käsitellään tarpeettoman kevyesti; itse olisin käyttänyt tilaisuutta korostaa, että tässä välissä USA on muuttunut tunnistamattomaksi ja harpannut kohti poliisivaltiomoodia, mutta vaikka pari viittausta tähän löytyykin, ne sivuutetaan taustakohinana. Myös dialogi on enimmäkseen tyhmää. Kuitenkin Summer Glau surmarobottina on riittävästi huvittamaan minua. Summerilla on vähemmän ilmeitä kuin Arskalla ja hän on söpömpi kuin Robert Patrick.
Perjantai, 5.9. 2008
Päivän mediakritiikki: Eilinen sarjakuvadiiva on vain kieroutuneen mielikuvituksen tuotetta.
Työpäivä oli tyhjenevä ilmapallo. Tein kaiken tärkeän aamupäivällä, iltapäivän tein sitten vähemmän tärkeitä asioita. Viikonloppu oli todella tervetullut. Viikon loma olisi myös. Oikaisin itseni työsolmusta pelaamalla Guitar Hero II:n yhdellä istumalla (sans ruokatauko) läpi. Vaan Medium-vaikeusasteella, kun en ole oikea kitaran sankari. Rasittavia kappaleita olivat löytäneet peliin, mutta sentään siinä oli Rushia!
Hellboy II tuli myös katsottua. Keijusatu ei ollut minulle mieleen vaikka voinkin kuvitella että se löytäisi yleisönsä. Leffan jälkeen päädyin baariin rupattelemaan Mirin ja Tiemuksen kanssa. Koti-ikävä iski pian puolenyön jälkeen. Alkoholi ei kutsunut minua, omituinen melankolia sen sijaan hipsi mieleeni.
Lauantai, 6.9. 2008
Päivän sitaatti: "Listen, and understand. That terminator is out there. It can't be bargained with. It can't be reasoned with. It doesn't feel pity, or remorse, or fear. And it absolutely will not stop, ever, until you are dead." Yay!
Jostain käsittämättömästä syystä näin unta Brack Obamasta. Unessa olin hillitön fani. Olen selvästi seurannut liiaksi Who Wants To Be The POTUS? -tositv-showta. Heräsin kun Miri tuli hakemaan turvapaikkaa hummattuaan ulkona koko yön. Kauheaa tapojen turmelusta moinen.
Päivän tuotteliaan osan käytin pohtimalla minimalistisen piirtämisen puolia sekä nakuttamalla kokoon tulevien pelien juonirakenteita. Luin sarjakuvakäsikirjoituksia sekä sarjakuvien kritiikkejä, ja kun väsyin luovaan puuhaan katselin Sarah Connor Chroniclesin loppuun. Pahoja ongelmia sarjassa yhä on - Sarah tuntuu paikoitellen vähän vetelältä verrattuna leffoissa nähtyihin psykon otteisiin ja välillä hahmoja vaivaa muutenkin hienoinen luonteettomuus.
Tekijöillä olisi mahdollisuus korostaa hahmojen vieraantuneisuutta arkitodellisuudesta, mukana kun on myös hahmoja joiden arkeen eivät kuulu ydintuhon jälkeiset tappajarobotit. Jotenkin vastakkainasettelu jää vähän laimeaksi. Toisin olivat asiat T2:ssa, jossa sekä Sarah että John olivat aivan älyttömän karuja tyyppejä muihin nähtyihin hahmoihin verrattuna. Sittenkin, pahimmilta tyhmyyksiltä vältyttiin ja on pakko arvostaa sarjaa sen pyrkimyksestä luoda jatkumoa leffoista asti: vanhoja hahmoja uskalletaan käyttää ja vanhoihin tapahtumiin viitata. Jään silti ikävöimään Michael Biehnin ja Linda Hamiltonin mahtavia ääniä.
Sunnuntai, 7.9. 2008
Päivän näkemys: "Batman is a furry."
Pelautin lisää Alamo-satuja. Tällä kertaa vuorossa oli klassista äksöniä ja suurta omaisuusvahinkoa, sekä kiero sivujuoni jossa erään pelaajahahmon oli korvannut tänä esiintyvä muodonmuuttaja. Peli sujui melko hyvin, mutta sen päätyttyä iski hirveä jääkaappilogiikan aalto. Tajusin, että pääpahikseni voimien suoma taktinen profiili oli hyvin samanlainen kuin edellisen hahmojen kohtaaman Ison Tykin ja että muodonmuuttosivujuontakin käsittelin tavalla joka tosiasiallisesti esti siitä tulemasta oikeasti merkittävä tekijä. Olipa tyhmää. Selvästi eilen lukemani sarjakuvakritiikki on opettanut minut kriittiseksi myös omissa teoksissani olevien juoniaukkojen ja hukattujen tilaisuuksien suhteen.
Maanantai, 8.9. 2008
Päivän sankari: Roosa
Otin töissä aivan suosiolla rennosti eilisen viikon hektisyyden jälkeen, ja tein yksinkertaisia rästissä olevia hommia. Inhimillistä tyhmyyttä tunki sieltä täältä, mutta keskityin ottamaan sen vastaan tyynesti ja kiukuttelematta.
Kotona olin eilisen pelin jälkipohdinnan tuloksena haluton heittäytymään pelisuunnitteluun, ja joka tapauksessa seuraavakin peli oli jo lähes valmiiksi kirjoitettu. Tartuin hyllyssä Ropeconista asti istuneeseen Miken Kadonneet kyyneleet -kirjaan ja luin sen.
En tosiaan väitä suhtautuvani kirjaan minkäänlaisella objektiivisuudella, mutta oli se vaan vietävän kaunis. Satumaisuutta ei käytetty verukkeena helppoihin ratkaisuihin eikä pasifistisista lähtökohdistaan huolimatta liikaa olkinukkeja piesty - ja monessa kohdassa arvomaailmapakkaa oli hyvin sotkettu. Ei lainkaan yllättäen tarina joka on sävyltään surumielinen ja karu muttei todellakaan lohduton on juuri minulle mieleen.
Tiistai, 9.9. 2008
Päivän kulttuuri: Gröönlannissa asuvat viikingit. Aika jääräpäinen posse. Kaikkialle sitä ihminen tunkeekin elämään.
Palavereita, Jared Diamondia, kirjoittelemista, kurjaa syyssadetta ja väsymystä. Energiataso oli matalalla ja yksinäisyys vaivasi. Hiton syyskuu.
Keskiviikko, 10.9. 2008
Päivän koodaustaidon riittämättömyys: Pitänee opetella PHP. Ei se kovin vaikealta näytä.
Töissä jo viime viikolla kuoppaamaksi kuvittelemani tarjouspyynnön väsäys palasi vielä encoren tehdäkseen. Lääkitsin yksinäistä oloa ei-kovin-sankarillisella kiipeilyllä ja Tainan kanssa hengaamisella.
Ylläoleviin liittymättä tulin myös värvätyksi luovan projektin tuottajaksi. En ole koskaan mitään onnistuneesti tuottanut. Tästä tulee vielä hauskaa.
Torstai, 11.9. 2008
Päivän web-kamera: Large Hadron Collider - kaikki hyvin tähän asti.
Sain kesken työpäivän peli-ideoita, joten poistuin kotiin varhain kirjoittamaan niitä muistiin. Sitten ajauduin Cosmiciin puhumaan ihmisten kanssa omituisia oravalingoista ja peliprojekteista.
Ulkona oli järkyttävän kylmä. Pitää oikeasti etsiä jostain lämpimät vaatteet jos aikoo liikkua pihalla pimeäntulon jälkeen.
Perjantai, 12.9. 2008
Päivän tosimaailma-kirjoittaa-pelijuonen: Ike tulee suhisten kohti Houstonia.
Merkintäni ovat muuttuneet ikävystyttäviksi koska elämänikin on tällä hetkellä tylsää ja tasapaksua. Olemassaolo koostuu ankeasta työnteosta, lukemisesta, kirjoittamisesta ja piirtämisestä. Välillä tulee kiipeiltyä sisäseinällä. Ulkopuolella maailma pyörii rataansa, ja olen turtunut huonoihin uutisiin.
Syyskuuksi kaavaillun seikkailuloman peruuntuminen on pudottanut minut ikävään limboon. Ei niin että asiat olisivat tällä hetkellä erityisen huonosti - piirtäminen on hauskaa, pelinjohtaminen samaten ja kiipeilykin alkaa vähitellen sujua - ne ovat vain vähän yllätyksettömästi. Jo unenikin ovat alkaneet heijastella asioiden harmautta.
Tällaista kyllästyttävyyttä en siedä. Olen seikkailusankari enkä mikään unissakävelijä. Päätökseni tehdä oitis jotain levotonta ja repäisevää kilpistyi kuitenkin ulkona olevaan älyttömään kylmyyteen ja sisällä häiriköivään flunssanpoikaseen. Päädyin piirtämään ja pelaamaan tietokonepelejä. Dark Corners of the Earth on niin rasittavaa nysväämistä ja väkisin tehtyä vaikeilua etten taida sitä jatkaa. Chronicles of Riddick on vetoavampi.
Lauantai, 13.9. 2008
Päivän ansa: Putoava betoniputki. Tehoaa supersankareihinkin.
Hurrikaani Ike vihelsi Houstonin läpi, ja seurasin uutisointia morbidin kiinnostuneena. On omituista lukea verkosta reaaliaikaista katastrofikuvausta paikasta jossa on aktiivinen pelikampanja käynnissä. Toistuvasti törmää paikannimiin joita on käyttänyt pelissään ja kaikkea katsoo kuin pelinjohtajan linssien läpi. Ihan kuin todellisuudesta vieraantumiseni ei olisi ennestään riittävän paha.
Tänään oli myös pelipäivä, mutta vielä en pelauttanut sankareille hurrikaanin raivoa. Sen sijaan he pääsivät Denveriin tappelemaan 24 numeroa sitten viimeksi näyttäytyneen pahiksen kanssa. Pelin alkuosa oli hidas, mutta vauhti löytyi heti kun sankarit tajusivat kuka heillä on vastassaan. Tarina jäi vielä kesken, ja jatko-osaa ei ehdi pelauttaa ainakaan kahteen viikkoon ulkomaanmatkojen ja leffafestarien vuoksi. Ehdinpä ainakin miettiä kunnolla mitä seuraavaksi pitää tehdä.
Sunnuntai, 14.9. 2008
Päivän kuvitus: Lolcats esittää: Enter Sandman
Aloin aamulla kirjoittaa jatkoa eiliselle pelille, ja havaitsin että pelikäsikirjoitustiedoston pituus oli jo 122 sivua. Pelimaailman taustatiedosto oli 99 sivua. Pääasiallisessa kuvahakemistossa oli 134 piirrettyä ja väritettyä hahmokuvaa, kansikuvahakemistossa 42 kantta ja sarjakuvasivua. Näköjään pelimateriaalia on kerääntynyt aivan kelvolliset määrät.
Kiipeily sujui todella väsyneesti. Perjantaina oli päälle ryömivästä flunssasta kielivä olo, nyt tuntui siltä kuin olisin juuri toipunut taudista. Ainoastaan itse tauti jäi väliin. En varsinaisesti valita, mutta olen hieman ymmälläni. Yleensä flunssani ovat rajuja, eivät huomaamattomia.
Pelasin myös Chronicles of Riddickin läpi. Mikä ihme siinä on että loppua kohti melkein jokainen pelaamani FPS degeneroituu hirveäksi kuraksi?
Maanantai, 15.9. 2008
Päivän opiskelunkaltainen: Jared Diamondin "Guns, Germs and Steel" näyttää olevan 3 opintopisteen historian kurssin tenttikirja. En historiaa opiskele, mutta mietin pitäiskö mokoma kurssi silti tenttiä pois sen kunniaksi, että olen oikeasti lukenut tenttikirjan.
Amerikassa iso pankinkaltainen entiteetti romahti, ja maailman talous natisi liitoksistaan. Olisiko tämä nyt se oikea odottamamme romahdus vai vieläkin joku pöhkö intro? En seuraa talousuutisia niin tiukasti että osaisin tästä mitään kovin ammattitaitoista sanoa, mutta kun sekä Financial Times että avaaz.org olivat voimakkaasti asiasta mieltä, asialla saattaa jotain merkitystä johonkin suuntaan olla.
Epämääräisen töissä haahuilun jälkeen ehdin nähdä vilaukselta Susannaa. Kun hän livahti pelaamaan kävin piirtämisen kimppuun. Sain aikaan yllättävän hienoa jälkeä. Into piirtää jatkui kauas nukkumaanmenoaikani ohitse, mikä ei taaskaan tiedä hyvää huomiselle virkeydelle.
Tiistai, 16.9. 2008
Päivän olotila: Kovin nuutunut
Palavereja täynnä oleva päivä pudotti minulle vetovastuun pikkuisesta työryhmästä. Lisää hommaa, blah. Tosin tämä on luultavasti sekä mielekästä että mielenkiintoista.
Pelautin Adeptille lyhyen jatkon edelliseen Alamo-peliin. Sitten kävin kummastelemassa Suvin hankkimaa Wacomin piirtolevyä. Suunnilleen auton verran maksanut hightech-piirtoalusta tuntui työkalulta jota haluaisin ehdottomasti kokeilla. Ongelma sen kanssa on vaan, että pitäisi tehdä valtava alkuinvestointi jotta laitetta pääsisi kunnolla testaamaan ja totuttelemaan ainakin viikon ajaksi, pelkkä parin minuutin kokeilu kun ei kertonut mitään laudan oikeasta käytettävyydestä tai soveltuvuudesta työmenetelmiini.
Piirtolevy toisi mahdollisuuden editoida töitä tussausvaiheessa, koettaa sommitella jo luonnoksia paremmin yhteen, testata luonnoksissa ja tussauksissa esim. eri asentojen toimivuutta, peruuttaa missä tahansa vaiheessa tehty viiva ja kaikkea muuta joka on nykyisillä arkaaisilla keinoillani todella hankalaa. Pidän kynästä ja paperista, mutta ne eivät vaan ole kauhean kätevät työkalut.
Keskiviikko, 17.9. 2008
Päivän oppiminen: Perspektiivin käyttö ihmistä piirrettäessä. Olin kuvitellut tämän olevan mahdotonta, mutta eihän se ollutkaan.
Heräsin kurkkukipuun ja pieneen lämpöön, ja totesin, että voisin oikeasti koettaa tappaa tämän flunssan heti alkuunsa. Olen jo riittävän monena päivänä päätynyt satunnaisgeneraattorivalinnan kautta menemään töihin, että lepo voisi tehdä hyvää.
Koko päivä kului rauhallisesti piirtäesä. Sivu sarjakuvaa syntyi kymmenessä tunnissa. JD pakeni Hollantiin, jos tästä toivun lähden itse puolentoista päivän päästä elokuvafestareille. Sitä ennen on vielä paljon töitä, mutta kieltäydyin tekemästä niitä sairaana.
Torstai, 18.9. 2008
Päivän vaikeus: Tarkoittamiensa asioiden sanominen. En ole poliittinen eläin mutta pelkään kuulostavani sellaiselta.
Kauheasti rutiinihommia ja sitten tukijoukkueen palaveri. Lopputuloksena olin vähän kuitti kotiin päästessäni. Luin Collapsea, katselin Fireflyn jaksoja ja söin jääkaappia tyhjäksi viikon poissaoloon valmistautuakseni. En jaksanut edes Cosmiciin asti itseäni kiskoa.
Perjantai, 19.9. 2008
Päivän artikkeli: Yes, there was a viable liquid bomb plot - kiihkotonta journoilua, ja ensimmäinen kuulemani järkevä selitys nesteiden lentokoneeseen viemisen kiellolle. Ei merkitys vieläkään ole suuren suuri vaikka periaate hyytääkin.
Saatuani ängettyä kymmenen tunnin työt kuuteen tuntiin kuittasin itseni lomalle ja syöksyin Helsingin junaan. Se oli Pendolino, mutta jotenkin onnistuin välttämään hirveän pahoinvoinnin. Perillä odotti Rakkautta & Anarkiaa -festarin eka ilta. Redacted oli fiiliksiin sopiva avaus, yksinkertaisen musta ja vihainen kuvaus vittumaisista amerikkalaisista sotilaista Irakissa. Ei opettanut minulle mitään uutta, mutta oli ihan hyvä katsoa. Sitten japanilainen pehmopornoleffa Uncle's Paradise joka kimpoili absurdin ja ällöttävän välissä.
Virve oli pudottanut minulle lipun vielä yhteen elokuvaan, Timecrimesiin. Se osoittautui oikein nokkelaksi scifipätkäksi ja toi mieleen Dick-tarinan josta toimittaja oli oikonut vähän turhia mutkia mutta jättänyt sävyn ja perusidean kohdalleen. Pidin ja suosittelen.
Kolmen elokuvan jälkeen oli yö. Livahdin Arabiaan nukkumaan.
Lauantai, 20.9. 2008
Päivän efekti: Roolipelisession alku elokuvassa. Ei voi sanoa kuin wau.
Jostain syystä palelin koko yön. Aamu oli harmaa, Kaisa oli livahtanut konferenssiin. Käytin päivän piirtelemällä ja kuuntelemalla hyvää musiikkia, ja iltapäivästä jatkui elokuvaputki.
Ensimmäisenä vuorossa oli islantilainen Astropia. En saa päähäni mahtumaan, miten 300,000 ihmisen kansakunta jonka larppaajia on mahdoton kaivaa esiin tulemaan yhteispohjoismaisiin tapahtumiin pystyy tuottamaan ammattimaisesti tehdyn näköisen, faktoiltaan virheettömän ja harrastusta ymmärtävän fantasiakomedian roolipelaajista. Astropia oli hieno kokemus, leffa joka oli selvästi suunnattu harrastajille vaikkei se varmaan vailla komedia-arvoja ollut muillekaan. Ja Islannin maisemat olivat kauniit.
A Complete History of My Sexual Failures oli leffa jollaisia en katso muualla kuin festareilla. Se oli valtavan hauska ja hetkittäin vakavakin, enkä vieläkään täysin usko että elokuva olisi ollut puhtaan dokumentaarinen. Leffan jälkeen ohjaaja vastaili kysymyksiin ja vaikutti hurjan sympaattiselta.
Olen koettanut pitää sääntönä olla katsomatta ranskalaisia elokuvia, koska ranskan kieli on ruma ja elokuvien teemat onnistuvat melkein aina olemaan minusta epämiellyttäviä. Silti Martyrs oli katsottava, sitä kun oli väitetty "todella hirvittäväksi" ja ties miksi. Elokuva alkoi asiaankuuluvan tylysti eikä sen ranskalaisuus missään vaiheessa käynyt ärsyttämään. Leffan ensimmäinen puolikas oli ehkä tehokkainta kauhutykitystä mitä olen aikoihin nähnyt. Jälkimmäinen puoli ei ollut yhtä tyrmäävä, ja loppu oli vähän vaisumpi kuin olisin ehkä toivonut. Silti, vallan mainio elokuva, pelkäsin kuollakseni, kiljuin ja tahdoin piiloon peiton alle.
Kauhumyllytyksen jälkeen olo oli hieman hutera. Siirryin Kaisan ja Virven kanssa istumaan Kaislaan vaihtamaan kuulumisia. Rovaniemi kuulostaa hämärältä paikalta.
Sunnuntai, 21.9. 2008
Päivän blogi: Acrassicauda Blog
Salt of This Sea oli varmaan ensimmäinen koskaan näkemäni palestiinalainen elokuva. Ei oikein osunut - eksistentialistinen romanttinen roadmovie haahuilusta ympäri Israelia sisälsi liikaa "karjala takaisin" -henkistä kitinää menneistä vääryyksistä vaikka nykyisiäkin selvästi riitti.
Elokuvan jälkeen sujahdin Hakkiksen kanssa boulderille. Aurinkoinen sää suosi ulkokiipeilyä, ja Koivusaaresta löytyi iso kivenmurikka jonka kanssa kelpasi taistella. Yhtään korkeammalle kiivettävät boulderit eivät vieläkään ole minun juttuni; vielä liidaamistakin enemmän ajatus lipeämisestä hirvittää, vaikka alapuolella oli crash padeja ja spottaajia. Ja "korkealle" tarkoittaa mitä tahansa yli puoltatoista metriä. Kiipeily oli silti hauskaa ja jopa pari ihan tyylikästä muuvia tuli tehtyä.
Ruokaa, sukellusjuttuja ja sitten illan toiseen leffaan, joka oli Heavy Metal in Baghdad, dokkari Irakin ainoasta hevibändistä Acrassicaudasta. Heviuskottavuus miehitetyssä Irakissa on aika lailla eri skaalassa kuin täällä. "On vähän vaikea treenata kun täällä lähtee nykyään henki jos näyttäytyy mustassa T-paidassa... suurin osa meidän faneista on joko kadonnut tai kuollut... treenikämppä meni kun siihen osui raketti... sentään Saddamin aikana sai soittaa heviä kunhan yksi laulu setissä ylisti pomoa."
Dokumentti reippaista hevareista täysin mahdottomissa oloissa puri minuun kovemmin kuin mikään geneerinen "sota on sit helvettiä jalkoihin jääville siviileille" -kuvaus, varmaan koska muusikot olivat ymmärrettäviä ja heihin oli helppo samaistua. En ole koskaan oikein osannut suhtautua tavallisista kansalaisista kertoviin dokumentteihin koska oikeastaan aina minulta on puuttunut kosketuspinta kuvattuihin henkilöihin jotka tahtovat vaan naittaa lapsensa, myydä hedelmiä tai muuta vaisua. Tämä dokkari löysi keinon kiemurrella normaalin vieraantuneisuuteni ohitse ja löi kovaa. Ei varmastikaan festarien paras elokuva, mutta henkilökohtaisella tasolla tähän saakka vaikuttavin.
Maanantai, 22.9. 2008
Päivän sarjakuvahahmo: Olympia
Ei elokuvia tänään. Sen sijaan juoksin kaupungilla metsästämässä sarjakuvia, ja sitten istuin sisällä lukemassa niitä. Lisäksi laitoin ruokaa, piirsin ja puhelin Kaisan kanssa. Osoitin myös soveltumattomuuteni keittiössä toimimiseen koettamalla surmata itseni kuorimaveitsellä.
Roolipelaajaan kirjoitettavana oleva artikkelikin eteni. Olen kyllä julmetun huono tasapainottelemaan fiilistelyn ja kylmien faktojen esittämisen välissä.
Tiistai, 23.9. 2008
Päivän scifikirja: Gary Gibson - Stealing Light. En tiedä tästä vielä mitään mutta kirjakaupasta se silti mukaan tarttui.
Loman keskellä päädyin tekemään töitä, kun yliopistojen ITIL-ryhmä piti kokouksen Helsingissä. Jos olin aiemmin ollut sitä mieltä että olin melkoisessa byrokratian suossa, nyt tajusin etten ollut vasta kuin korkeintaan nilkkojani myöten vajonnut. Massiivinen hallinnollinen operaatio keikkui mm. minun ylläni, ja jos tahtoisin todella sille omistautua, en tekisi mitään muuta seuraavaan puoleentoista vuoteen. Tekemätön työ väsyttää eniten.
Ainoa elokuva tänään oli Lemon Tree, tarina palestiinalaispuutarhurin kädenväännöstä oikeudesta säilyttää sitruunapuunsa jotka Israelin sotavoimat tahtoi hävittää. Juoni ja asetelma olivat jokseenkin symbolisia, mutta hahmoja käsiteltiin hyvin. Ei sellainen elokuva joita yleensä katson, mutta ei mitenkään huono.
Toisaalla harjoitettiin jälleen kouluammuskelua. Blah. Normaalit refleksireaktiot vaativat mm. videopelejä, rockmusiikkia, kauhuleffoja ja ampuma-aseita tilille. En tahtonut itse hypätä tähän suohon lainkaan. Vielä enemmän ahdisti uutinen, että tänään ylitettiin planeetan tänä vuonna tuottamat luonnonvarat, aiemmin kuin koskaan ennemmin.
Keskiviikko, 24.9. 2008
Päivän mielipide: Komisario ja syyllistäjä
Niin paljon kuin harmittaakin parjata mitään mihin liittyy Patti Smithin nimi, Dream of Life oli aika turha elokuva. Siinä ei ollut juonta, rakennetta tai pointtia, enimmäkseen se oli vaan katkelmia rakkaan punkmummon haahuilusta. Kyllähän Patti-tätiä jaksan katsella, mutta en tätä elokuvaa olisi silti tarvinnut.
Valaistuneen muusikon toilailujen seuraamisesta siirryin Battle for Hadithan pariin. Tylyssä sotaelokuvassa saivat kyytiä niin psykopaattiset amerikkalaiset kuin laskelmoivan murhanhimoiset sunniterroristitkin. Parin faktan kohdalla teki mieli hieman rypistellä otsaa, mutta jos hyväksyn tämän ja Redactedin kuvauksen jenkkisotilaista osana totuutta, täytyy varmaan kelpuuttaa al-Qaedan osuus tämän tarinan pahiksina. Siltikin aivan liian helposti näen tämän leffan antamassa gringoille ja gringomielisille aivan liian yksinkertaisen kuvan siitä, mikä Irakissa on pielessä. Hevidokumentti onnistui paremmin koko sekavuuden välittämisessä.
Illan viimeisenä leffana oli vielä City of Men, karulla tavalla kaunis jengikuvaus Rio de Janeirosta. Elokuva ei ehkä ollut yhtä nerokas kuin edeltäjänsä City of God, mutta riittävän intensiivinen ja tyylikäs se oli että siitä saattoi pitää.
Elokuvien jälkeen koin etäharmia töihin liittyvistä asioista sekä viimeisimmistä kieroista siirroista maailman vapaimman valtion sirkustirehtöörinhuutajaisissa. Onnistuin kehittämään suuren kiukun enkä saanut nukahdettua ennen aamuyötä.
Torstai, 25.9. 2008
Päivän tiede: Museologia
Taika oli palannut Suuresta Saatanasta ja kohtasimme lounaalla Unicafessa. Vaihdoimme kuulumiset, juorut ja lähitulevaisuudensuunnitelmat. Sen jälkeen erkanimme tahoillemme. Parin tunnin päästä alkoi festarin viimeinen elokuvani.
Valitettavasti Tokyo Sonata oli kauheaa roskaa, tai ainakin meni täysin ohi omista mieltymyksistäni. Draama joka syntyy idioottien lailla käyttäytyvistä päähenkilöistä on minusta äärimmäisen epäkiinnostavaa, ja vaikka hetkittäin elokuva olikin ahdistava, se oli sitä lattealla ja ennalta-arvattavalla tavalla. Enimmäkseen koin ärtymystä.
Perjantai, 26.9. 2008
Päivän palvelu: Kirjasto. Kaunokirjallisuusosasto on taas auki.
Näin unta suuresta Cthulhusta, joka tuli vahingossa kutsuttua paikalle hämärällä rituaalilla ja joka tietty toi välittömästi tullessaan melkoisen ilmestyskirjamaiset olot. Aika tykittävää menoa. Tekee mieli hankkia Cloverfield.
Oltuani viikon poissa Turusta takapihan puut olivat päättäneet kellastua ja paiskoa lehtiään. Kehtaavatkin. Käytin päivän lukemalla Jim Butcherin Storm Frontia, jonka olin ostanut koska se vaikutti takakannen perusteella Pimeyden maailmalta kirjana. Aika oikea oli arvio ollut. Teksti tuntui välillä vähän kömpelöltä ja velka klassisille dekkareille oli ilmeinen, mutta aivan hauska kirja tuo oli. Voisi tätä lukea enemmänkin.
Lauantai, 27.9. 2008
Päivän omituisuus: Opiskelijatunnuksen sähköpostin uudelleenaktivointi.
Kirjoittamisen ja piirtämisen ohella ehdin käydä bouldersalilla. Kuvittelin käyttäneeni tämän viikon pelkästään lusmuilemalla ja hämmästykseni oli melkoinen kun näytin selviävän muutamasta omalla skaalallani kinkkisestä reitistä. Mikä vielä oudompaa, kiipesin enemmän käyttämällä aivojani kuin käsiäni.
Jotta maailman epäjärjestys jatkuisi, ilmoittauduin aivan oikeaan tenttiin. Edellisestä kerrasta on useampi vuosi kuin välitän muistella. Jostain syystä tällä hetkellä kuvittelen, että opiskeleminen voisi olla hauskaa, joten ajattelin hakata päätäni sitä vastaan tovin kunnes moinen olo menisi ohi. Olen edelleen maailman huonoin opiskelija; taitoani selvitä tenteistä huonompi on vain kykyni pysyä hereillä luennoilla. Saapa nähdä mitä tästäkin tulee. Sentään arvosana-asteikko on kasvanut parilla pykälällä sitten edellisten opintojen, joten nyt kun saan ykkösen, se todella kertoo minun läpäisseen rimaa hipoen.
Omituisena lisäpiirteenä törmäsin Mark Millarin käsikirjoittamaan sarjakuvaan jota en välittömästi vihannut. Ultimate X-Menin ekat kaksitoista numeroa olivat kyllä kamalaa lietettä, mutta sitten joku ilmeisesti kertoi Millarille ettei hän kirjoita nyt Authoritya tai kävi halaamassa häntä, ja tuloksena tarinoista häipyi teiniuho ja järjestön väkivalta ja mukaan tuli etäisen inhimillisiä elementtejä. Mark Millar ilman kyynistä vihaa kaikkea kohtaan? Milä planeetalla minä oikein heräsin?
Sunnuntai, 28.9. 2008
Päivän tunnelma: Työteliäs
Olin jostain syystä herätessäni vakuuttunut siitä että oli maanantai, joten päädyin paiskimaan töitä. En voinut sille mitään - ajatukset olivat niin tiiviisti työvaihteella etten onnistunut lomailemaan ennenkuin olin saanut muutaman ajatuksen kirjoitettua muistiin. Ehkä useampikin oikea maanantai pitäisi viettää tällä tavoin, kotona kun on hyvä työrauha tehdä asioita. Toivuin mielenhäiriöstäni sarjakuvien avulla.
Makuni sarjakuvapiirtäjien suhteen on mennyt hassuun suuntaan. Kuvittelin että fotorealistisuuteen pyrkivät piirtäjät miellyttäisivät minua eniten, vaan tällä hetkellä kolme minua eniten innostavaa piirtäjää ovat kaikki aika kaukana tällaisesta. Jack Kirby, Michael Avon Oeming ja nyt myös Stuart Immonen piirtävät kaikki tyyleillä jollaisia tahtoisin itsekin osata. Jokaisen piirrosjälki on heti tunnistettavissa ja valtavan persoonallinen, dynaamisen liioiteltu ja pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen.
Pelasin myös Call of Duty 4:ä kun sellainen kerran vastaan tuli. Yleensä nykyaikaiset sotapelit eivät lainkaan kiinnosta, mutta CoD 4:n oli sanottu olevan hyvä. Olihan se sitä. Sota oli rumaa, kaoottista ja vailla sankaruuden häivääkään eikä yksittäisen sotilaan panos kokonaisuuteen ollut minkään arvoinen. Ei kuulosta hedelmälliseltä lähtökohdalta tietokonepelille, mutta yllättäen peli oli hyvin mukaansaimevä ja vain vähän turhauttava.
Maanantai, 29.9. 2008
Päivän plääh: Kotiverkon palvelimesta hajosi levy. En jaksanut korjata tänään.
Kenties sen kunniaksi että viikon lomani aikana aloin vakavammin pohtia uuden työn etsimistä olin koko työpäivän todella ahkera ja energinen. Sain aikaan paljon asioita, mutta kotiin päästyäni pohdin silti yliopistolta poistumista.
Kävin myös boulderilla olemassa heikko ja tasapainoton, ja Börsissä tapaamassa Hollannista palannutta Miriä. Kuultuani tarinat alamaailmasta siirryin kotiin seuraamaan Yhdysvaltain talouden luhistumista. Vieläkin hämmentää ajatus siitä että talouden kaltainen mielikuvitusmörkö voisi vaikuttaa johonkin todelliseen. Isona minäkin keksin ajatusleikin joka saa ikävät ja epämiellyttävät ihmiset uskomaan ettei elämä ole elämisen arvoista ja heittäytymään tuhoonsa.
Talous on kuitenkin pelimerkkien siirtelyä taskusta toiseen. Useat köyhtyvät, pari hassua rikastuu. Tietysti monimutkaisten järjestelmien hajotessa pelimerkkien tosiasiallinen kyky saada mitään aikaan putoaa, ja suuri ja monimutkainen ihmiskunta tarvitsee mutkikkaita järjestelmiä voidakseen tehdä mutkikkaita asioita. Sittenkin jään kummastelemaan minkä ihmeen vuoksi me nojaamme kaikessa näin omituiseen mielikuvitusleikkiin jossa näennäinen arvo voi kadota hetkessä. En varmaan vaan ymmärrä kansantaloustiedettä riittävän hyvin.
Tiistai, 30.9. 2008
Päivän aikaansaannos: Laatuprojektin loppuraportti. Ja silti vieläkään emme tiedä, läpäisikö yliopisto auditointiaan.
Sähköjä ei oltu katkaistu eikä kaduilla mellakoitu. Normaalilta työpäivältä tämä näytti, joskin palaverivoittoiselta. Pääsin vihdoin vetämään yliopiston ja kauppakorkeakoulun konsortiohankkeen atk-tukityöryhmän ensimmäisen kokouksen. Sitä kutsuttiin kaoottiseksi ja kaipa se sitä olikin, mutta ainakin sain itse kuvan siitä miten naapurikoulussa asiat tehdään ja millä tavoin haluaisin palveluiden yhdistymistä ajaa.
Kotona kirjoittelin huomista peliä, katsoin viihdyttävän roskaleffan ja luin hieman Descentin jatko-osaa Deeperiä. Yhtäkkiä iski valtava kaipu luoliin, mieluiten suuriin ja monimutkaisiin. Kalkkikivialueella asuva tosin varmaan sanoisi, etten ole koskaan edes sellaista nähnyt.
