Tammikuu 2008: Luonnon ihmeitä
Tiistai, 1.1. 2008
Päivän tiede: What have you changed your mind about?
Uusi vuosi ei tuntunut yhtään paremmalta ajatukselta näin aamulla. Heräsin ahdistukseen kymmenen aikoihin, ja kun se ei muuten lähtenyt pois, nousin ja käsittelin työposteja puolisen tuntia. Viimeiset pari viikkoa on ollut inspiraatio pääasiassa piirtää ja kiipeillä, ja pelkään ettei tilanne aivan nopeasti muutu.
Taisin koettaa tehdä eilen jotain uudenvuodenlupauksiakin. Mieleenpainuvin oli, että kokeilisin tänä vuonna muuttua erilaiseksi. En tainnut tarkemmin määritellä millaiseksi, joten voin varmaan rauhassa muuttua vaikeammaksi ja käsittämättömämmäksi.
Käytin päivän pakoilemalla oikeita töitä ja vaihteeksi etsimällä verkosta musiikkia. Sitähän löytyi. Samalla periaatteella kun aikanaan löysin Lightslastfadingin Abyss-peleihini onnistuin paikantamaan myös Empire-kampanjalle ominaista musiikkia josta kukaan ei ole aiemmin kuullutkaan. Supersankarifiktion eeppistä taustamusiikkia on kyllä vaikeampi paikantaa kuin okkulttisen kauhun pelottavaa leijailua.
Tutustutin myös Kharonin Galacticaan kun Fireflyn levy oli rikki. On sarjan pilotti kyllä laadukas, vaikka aavistuksia tulossa olevasta hulluudesta on siitäkin jo havaittavissa.
Keskiviikko, 2.1. 2008
Päivän pohdinta: Huomaan peliä varten suunnittelevani olemassaolevien ilmiöiden esittämistä äärimmäisemmin ja seksikkäämmin, samoin kuin Hollywood tekee elokuvissaan. Tästä ei varmaankaan kuulu olla ylpeä.
Vuoden ensimmäinen työpäivä oli uuvuttava ja puuduttava, muttei sentään aivan raivostuttava. Olin aivan älyttömän väsynyt ja koetin pitää itseäni hereillä rutiinihommien keskellä. Maahan oli satanut kaksi milliä lunta, mikä varmaan on tämän talven koko annos.
Tammikuun motivaatiopula piti edelleen minua otteessaan. Katselin hieman Galacticaa ja kirjoittelin hieman peliasioita, mutta suuria en aikaan saanut.
Torstaiaamu, 3.1. 2008
Ajankohdan kelaus: 2007
Analysoidaan mennyttä vuotta, englantia muistuttavalla kielellä.
Had a climbing trip to a foreign country. Used a wetsuit. Went caving. Visited Japan. Traveled in a foreign country by myself without really speaking the language. Inked and colored my drawings. Started a comic-book style rpg. Did Parkour. Played a serial killer in a larp campaign. Participated in running a karaoke larp. Played Texas Hold'em. Probably a lot more stuff as well.
I resolved to run more games, which I did. I resolved to be more courageous and more fair, which I think I failed to do. I also resolved to be a more responsible Gaian, which I also think I failed in.
Made a couple of resolutions. We'll see about those.
Not that I recall.
No
Sweden and Japan
A lot more caving! I could go caving all summer long and not get bored. Also, diving!
I don't really care about dates. I remember things well enough without them.
Managing to get back to gamemastering. Running a tech support team at work with some success. Playing the serial killer with some success. Sounding decent at karaoke a couple of times.
Still failed to get back to my studies. Not sticking with my writing project. Failed to learn Japanese.
Had a stomach flu from hell, plus a couple of minor illnesses. Nothing really worth writing home about.
A wetsuit
The good people at Avaaz.
Oh boy, the list goes on and on... various world leaders including but not limited to the US governing junta, so-called market leaders, the Japanese government, the Finnish voting public, several Finnish politicians. And my own, naturally enough.
To Japan
Caving! Japan! Music! Games! Climbing!
Numerous candidates, but I guess the shared victory goes to Starlight by Muse, Prayer for the Weekend by The Ark and Tokyo Voice by Drunk Girls
I hate Januaries, so I'm at the same point as before. Maybe a bit sadder, since Kaisa is in Japan and not here.
As thin as ever
I'm definitely richer.
Important bits of work, climbing, gaming, caving, dancing, partying, singing, drawing, writing...
Routine tech support stuff at work. Bitching. Whining.
By myself, playing computer games, writing and drawing.
At a party with friends.
No
None that I can recall. Not sure. If I let you out, I probably don't think of you as a one-night stand...
Heroes
Probably. I hate a lot.
The Scar by China Mieville.
The indie live music Sundays behind Tokyo School of Music.
Superhero games. Music. Caving. Climbing. Travelling.
A job in Tokyo
Nothing really stood out.
Went on a human rights march, as I often do. 35
Being able to speak, read and write Japanese.
Nerdy
Games, climbing, caving, music, love
Alyson Hannigan
The Bali Climate Change Summit
Kaisa
I'm slow at getting to like anybody, so most of the people I got to like this year I had already met before. Have to leave this one empty, really.
Probably something about how one should go about when communicating with other people. Can't really put this to words here.
This would be Rush, as usual, in Dreamline:
Torstai, 3.1. 2008
Päivän aistihavainto: Uusien otteiden pinta on karheaa kuin hiekkapaperi.
Öljyn hinta oli näköjään viimein rikkonut sadan gringotaalerin barrelirajan. Odotan mellakointia kaduilla sekä Yhdysvaltain välitöntä romahtamista.
Sain vihdoin haettua uudet tukipohjalliseni. Niillä ei näköjään saa heti alkuun kävellä enempää kuin muutaman tunnin päivässä. Tämä tuskin tulee olemaan ongelma. Tänäänkin kävelemisen asemasta kävin kiipeämässä. Palatsi oli uusinut suunnilleen puolet kaikista reiteistään, mistä johtuen kiipesin kolme puhtaasti mennyttä on-sight -liidiä. Mutta helpot reitit pitääkin kiivetä ensin pois alta, oikeasti vaikeat tulevat vasta myöhemmin ja ne tuskin menevät aivan noin simppelisti. Vaan seiniin tehdyt muutokset olivat kyllä hienoja.
Cosmicissa oli todella vähän ihmisiä. Pelejäkään ei suuremmin ollut tiedossa.
Perjantai, 4.1. 2008
Päivän pätevyys: Lolcat-linkin avaaminen kesken puhelun pilasi täysin kyvyn vaikuttaa vakavalta ja soittajan ongelmasta aidosti kiinnostuneelta.
Pääsin taas pelauttamaan Empireä. Tuntui siltä kuin välissä olisi ollut pitkä tauko, vaikka vain hieman alle kuukausi oli kulunut edellisestä pelistä. Väliin oli mahtunut vuosikerran palautekysely, joululoma ja paljon pelisuunnittelua.
Pidin itse pelini juonesta ja rakenteesta kovin, mutta ne olivat selvästi enemmän sarjakuvamaiset kuin roolipelimäiset, ja mikä toimii sarjakuvissa ei välttämättä sovellu roolipeliin. Silti tahtoisin tavoitella sarjakuvamaista fiilistä jotenkin. Pitänee jatkaa harjoituksia.
Viikonloppu, 5-6.1. 2008
Ajankohdan ongelma: Yllättävä masennuspiikki
Olin odottanut viikonlopun mittaista taukoa tammikuun raatamisesta, mutta tauko ei jotenkin auttanut uupumukseen. Kiipeilyssä olin vaarallinen, kommunikaatiossa epämääräinen, pelinkirjoittamisessa demotivoitunut. Nukuin huonosti ja olin väsynyt. Sunnuntain pelissä vaivasi distraktio.
Päättelin etten tarvinnut lomaa vaan mielekästä tekemistä. Vaan mikä sellaista muka olisi? Selvästi tammikuussa työ ei tuo iloa, ja tällä hetkellä roolipelaaminen sekä kiipeilykin ovat vaikeita.
Sain idean jonka ympärille voisi kirjoitella hassuja juttuja, ihan tarinaksi. Mutta en vaan jaksanut tarttua siihenkään ja olen melko varma että idea tuntui tuoreelta vaan koska en ole vielä perehtynyt siihen riittävän perusteellisesti.
Maanantai, 7.1. 2008
Päivän riittämätön riemunaihe: Lumi. Miksei tämä voinut tulla silloin kun oli aikaa lomailla ja vaikka olla ulkona tai jotain? Vähän myöhäistä tässä vaiheessa saada valoterapiaa.
Näin jopa omilla standardeillani täysin häiriintynyttä ja kamalaa unta. Sen ytimessä oli mielenvikainen "urhelulaji" jonka ideana oli että kahden paikalleen kahlitun pelaajan piti yrittää kiduttaa toisensa hengiltä luovilla keinoilla ja teknisillä apuvälineillä. Toteutus oli mielikuvituksellinen ja kertakaikkisen ällöttävä. Tietenkin jouduin itsekin pelaamaan sitä (tai siis, minut kahlittiin hammaslääkärituolin näköiseen juttuun josta käsin pääsin operoimaan pyöriviä teriä ja sähköiskuhärveleitä samalla kun vastaavat laitteet kävivät minun kimppuuni), vastapelaajanani täysin nyrjähtänyt Jokerin näköinen lääkäri. Visualistiikka ei ollut millään tavalla hauskaa. Jotta puuhan ahdistavuus pääsisi oikeuksiinsa, siitä pitäisi tehdä elokuva.
En tahtonut nousta vuoteesta ja mennä töihin. Tein niin kuitenkin, vaikka into todeta pieni kurkun karheus oikeaksi flunssaksi oli huomattava. Päätös oli sikäli viisas, että muuta väkeä oli sairaana aivan riittävästi.
Sain koko päivän painia turhien rutiinihommien kanssa enkä ehtinyt edes tehdä mitään niitä oikeita töitä jotka työkasassa makasi. Olin stressautunut, hankaluuteni läheni mahdottomuutta ja yleinen henkinen tasapainottomuus vallitsi. Sääliksi käy niitä ihmisiä jotka työn puolesta tai muuten joutuivat kanssani olemaan tekemisissä.
Tiistai, 8.1. 2008
Päivän olo: Vastarantainen
Työpäivä koostui juoksemisesta ja esimiesvalmennuksesta. Tämän kuun loppuun sijoittuu tammikuukurjuuden huipentumana työyhteiseön kehittämispäivä, jossa pääsen vetämään iloista ja hilpeää tiimiworkshoppia työyhteisön epäkohtien korjaamiseksi. Maltan tuskin odottaa.
Suhtautumiseni tällaisiin henkimaailman asioihin on hienon kahtiajakoinen. Näen kyllä tarpeen kehitykselle ja korjaamiselle, mutta jotenkin tuntuu aina pöhköltä monien henkilöstökouluttajien tarve ikään kuin huiputtaa ihmiset omaksumaan parempia käytäntöjä. Minun ilmeisen auktoriteettikaipuiseen luonteeseeni sopii paljon paremmin, että tulee ilmoitus että vastaisuudessa asiat tehdään näin.
Silti tiedän, että itsekin olen huono muuttamaan pinttyneitä virhetoimintojani. Joskus syyt tähän ovat vieläpä ideologisia. Koin olevani vaikea ja härkäpäinen, vaikka valmennuksessa tuskin edes avasin suutani.
Keskiviikko, 9.1. 2008
Päivän pohdinta: Jos korviin sattuu uimahallissa sukeltaessa suuren altaan pohjaan, tarkoittaako se että korviin tulee sattumaan myös jos koettaa laitesukellusta?
Töissä koetin ratkoa pieniä ongelmia tekemällä niistä suuria. Ongelmien kasvattaminen onnistui, ratkaiseminen ei. Jokseenkin raivostuttava kuvio oli, että jokainen ratkaistava pulma nojasi viiteen pieneen palaseen joista vähintään neljä oli lomailevan henkilön takana tai muuten hukassa. Tämä tuntuu tapahtuvan usein. Olen havaitsevinani, että toiminnan tehokkuuden kasvattamiseksi ihmiset eivät saisi poistua puhelimiensa äärestä koskaan, tai vähintään heidät pitäisi aina kahdentaa.
Kiipeillessä uhmasin liidipelkoa typeryydelläni ja varmistin huonosti. Lisäksi kolhin itseäni seiniin, otteisiin ja jatkojen metallisiin pultteihin. Tämäkään ei ollut voittoisaa menoa.
Ulkona tammikuun lumi alkoi sulaa. Kun se on muuttunut sopivan sohjoiseksi pakkanen kiivennee kahteenkymmeneen asteeseen jotta saadaan mahdottoman muotoista jäätä kaikille kaduille seuraavaksi kuukaudeksi. Näin turkulainen talvi palkitsee.
Torstai, 10.1. 2008
Päivän musiikki: Alan Parsons Project. Aika erilaista kuin muistin.
Työpäivä oli aivan naurettavan vilkas. Pitkästä aikaa päiväni oli silkkaa ongelmahippaa ja incident managementia. Se olisi voinut olla hauskaa omalla hektisellä tavallaan, ellei jatkuvasti takaraivossa olisi kummitellut tieto siitä, että samalla kun ratkon vastaan tulevia pieniä ongelmia, taustalla suuret kasautuvat - ja nekin ovat minun vastuullani.
Kotiin päästyäni piirsin. Vaihteeksi innoituksenani oli Jack Kirby, ja kun tajusin millä tavoin hän muutamia asioita kuvasi, kirosin kun huomasin jättäneeni käyttämättä tilaisuuden hyödyntää sitä edellispeliä varten piirtämässäni sarjakuvasivussa. Oma ratkaisuni oli kyllä helpompi, mutta myös paljon tyylittömämpi.
Cosmicissa oli vain pari ihmistä. Koetin vakuuttaa kaikille että Solmukohdissa on aina hauskaa. En tainnut onnistua.
Perjantai, 11.1. 2008
Päivän paranoia: Repress U - ei oikeastaan mitään uutta, kokoaapa vaan yhteen paikkaan asioita jotka jo tiedetään.
Sain töissä vihdoin tehtyä vähän olennaisiakin asioita. Vähän samanlainen fiilis jäi kiipeilystäkin: olin jotenkin varsin heikko, mutta toisaalta tavallisesti tuntemani pelko ei kourinut minua tänään kovin pahasti.
Kiipeilyn jälkeen olin aikeissa piipahtaa nopeasti Tuukan läksiäisissä Proffassa. Paikasta löytyi melkoinen posse työkavereita paljon hilpeämmällä tuulella kuin mitä tilanne ansaitsisi. Meiltä lähtee ihmisiä pätevimmästä päästä ja keskimääräinen kykytasomme sen kun putoaa. Yliopisto ei taida varsinaisesti houkutella osaavia ihmisiä puoleensa. Huomioiden jotkut työolosuhteet en varmaan itsekään siellä työskentelisi, ellei tieteentekemisen tukeminen ajatuksena olisi tuntuisi arvokkaalta. Toki tässä vaikuttaa sekin, että inhoan työpaikkajahtia, olen huono markkinoimaan itseäni ja omistan oikeasti vähänlaisesti ymmärrettäviä taitoja.
Päädyin jatkamaan Proffasta Bremeriin ja viskin pariin. Huomasin kuitenkin ajatusteni harhailevan toistuvasti kesken oleviin piirustuksiini, ja kun en jaksanut enää seurata villieläimiä käsittelevää keskusteluani palasin kotiin tekemään kuvia. Niistä tuli vähän outoja. Alkoholilla saattaa olla osuutta asiaan.
Lauantai, 12.1. 2008
Päivän paniikki: Web-hakemistostani alkaa loppua tila. Pitääköhän tässä alkaa katsella vaihtoehtoisia palveluita?
Pelautin lisää Empireä. Tätä peliä varten olin lukenut paljon taustaa niinkin turhasta aiheesta kuin Suuren Saatanan seuraavista presidentinvaaleista, ja pelissä tärkeässä osassa oli supersankareiden vaalidebaatti. Jälkeenpäin ainakin itselleni jäi sellainen tunne, että tämä osa peliä oli jopa melko onnistunut: aihe oli kouriintuntuva ja käsinkosketeltava, ja välillä supersankareiden keskustelussa oli jopa dynaamisen tuntuista sanamiekkailua. Tämä siitä huolimatta, ettei keskustelua pyritty pelaamaan millään millimetridetaljitasolla.
Myöhemmin illalla päästiin sitten jättiläishämähäkkeihin ja zombieihin. Ei sovi heittäytyä liian korkeaotsaiseksi kuitenkaan.
Sunnuntai, 13.1. 2008
Päivän sitaatti: "Nyt olisi hyvä hetki painua vittuun täältä."
Joskus liidipelkoa ei ole. Tänään tajusin erästä semihankalaa reittiä kiivetessäni, että olin korkealla klippien yläpuolella ja vähän hankalasti, mutta silti en tuntenut kammoa. Olin tietysti juuri yläköysitellyt kyseisen reitin, mutta seuraavaksi koetin kiivetä oikeasti vaikeaa ja upouutta reittiä. En ehkä ollut peloton vertikaalipintojen sankari, mutta uskalsin kuitenkin kokeilla onnistuisivatko vaikeat asiat vaikken ollutkaan varmasti ja turvallisesti klipattuna ylöspäin.
Jos voisin tallentaa tämän suhtautumisen vakiovalikoimaan kiipeillesäni, minulla olisi vierailla seinillä paljon hauskempaa.
Illalla päädyin teatteriin Tonjan kanssa. Ohjelmistossa oli musikaali Housut pois!, ja toisin kuin varmaan kaikki muut ihmiset maailmassa, en ollut koskaan nähnyt elokuvaa. Näytelmä oli käytännössä loppuunmyyty, mutta Hannulta olimme saaneet siihen liput, joten kai se sitten oli katsottava. Teatteri ei oikein ole minun juttuni, mutta enemmän tässä hyvää oli kuin huonoa. Hannu sai melkein kaikki näytelmän hyvät repliikit.
Maanantai, 14.1. 2008
Päivän ajankäyttöongelma: Toivottavasti sukeltaminen on tylsää, koska uusiin makeisiin harrastuksiin ei ole enää aikaa.
Lääkäri kuunteli hengityksen, mittasi verenpaineen, arvioi näön, keuhkotilavuuden, taipuisuuden ja taipumukset yleiseen häröilyyn. Sitten hän totesi minut täysin sukelluskelpoiseksi. Meduusat ja uponneet fillarit, täältä tullaan!
Lääkärintarkastuksen sivuvaikutuksena päädyin vilkaisemaan verenpainelukujani kuin aikuinen ikään. 130/71 oli "tyydyttävä", eikä siis kelvannut kaltaiselleni raivoisalle terveysintoilijalle. Katselin mitkä seikat aiheuttavat verenpaineen kohoamista, mutta löysin omasta syntiluettelostani ainoastaan stressin. Sitä minulla taitaakin sitten olla riittävästi pitämään arvoni ihanteiden tavoittamattomissa. Jotenkin epäilen ettei tämä tule muuttumaan...
... mikä suoraan sanottuna kuulostaa yhtä säälittävältä selittelyltä kuin se, ettei voi muuttaa ruokailu- tai liikkumistottumuksiaan. Silti stressin vähentäminen vaan on vähän vähemmän aineellinen juttu kuin kumpikaan noista, joten mittaaminen voi olla vaikeampaa. Miten ihmeessä stressiä muka vähennetään? Olen taipuvainen tylsistymään jos minulla ei ole sataa rautaa tulessa, ja toisaalta olen sitä mieltä että maailman asiat ovat täysin pielessä ja niistä tulee kantaa huolta. Olisi tietysti hyvä jos voisin kantaa niistä huolta ilman että se vaikuttaisi terveyteeni.
Niin tai näin, sain oikeasti ilmoittauduttua sukelluskurssille ja ostettua ennestään täyteen puuhakaappiini lisää puuhavermettä. Havaitsin, että tila seikkailukaapistani alkoi loppua, pitäisi varmaan suosiolla laajentua toiseen kaappiin.
Tiistai, 15.1. 2008
Päivän kirja: The Invisible Man, H.G. Wells. Ehtisikin vielä lukea sitä.
Olin tuottelias niin töissä kuin kotonakin. Haastattelin sivariehdokkaan, ratkoin pieniä teknisiä pulmia ja laadin pelimateriaalia. Piirtäminen ei silti oikein sujunut. Omituista puuhaa sekin - jos teen sitä joka päivä, se onnistuu, mutta en muuta oikein pysty ajattelemaankaan, ja jos pidän siitä taukoa, menetän heti tuntumani.
Pihalla talvi oli lakkautettu kannattamattomana. Kolme päivää se jo kestikin tänä vuonna.
Keskiviikko, 16.1. 2008
Päivän mielipide: Sanaa "palvelukeskus" tulee välttää kaikessa asiallisessa suunnittelussa.
Päätettyäni flunssa-arvonnassa olevani terve tein varsin lyhyen työpäivän. Sen jälkeen vuorossa oli henkilöstöyhdistyksen atk-väen kokous. Aiheet olivat jos eivät aivan synkkiä niin ainakin raskaita, tunnelma poleeminen. Muutamat asiat työyhteisössä ovat varsin pielessä ja niiden korjaaminen näyttää todella vaikealta.
Kokous kesti niin pitkään, etten ehtinyt kiipeilemäänkään. Sen sijaan aloin lukea sukelluskurssimateriaalia. Jos materiaali millään tavalla indikoi todellisuutta, aikatauluni käyvät tulevaisuudessa entistä mahdottomammiksi kun pitää sovittaa elämään vielä yksi kiinnostava harrastus.
Ircissä puheltiin teoreettisia energiasta ja ohimennen myös ihmisistä jotka olivat lopettaneet makeita harrastuksiaan koska olivat käyneet niihin liian vanhoiksi ja raihnaisiksi. Jonkinlainen todellisuudentajun pilkahdus sai minut huomaamaan, että nämä vanhat ja raihnaiset eivät itse asiassa olleet niin merkittävästi minua vanhempia - 50-vuotiaita tai jotain. Älytöntä. Koin vähän aikaa omituista ahdistusta siitä, että tuon ennusteen mukaan minulla olisi enää noin 20 vuotta aktiivista toiminta-aikaa jäljellä, sen jälkeen olisi tarpeen siirtyä pelkkään kuviokelluntaan. Sitten tulin siihen tulokseen, että muut ihmiset olivat fyysisesti minua heiveröisempiä ja heidän päätöksensä vetäytyä sohvaperunoiksi alle 90-vuotiaina eivät millään tavoin liity omiin puuhiini.
Torstai, 17.1. 2008
Päivän harminaihe: Ääliömme maailmalla
Matti Vanhanen aloitti päiväni pilaamisen heti aamusta. Välillä tuntuu että suomen kielessä ei ole sanoja jotka riittävät ilmaisemaan inhoni pääministeriämme kohtaan. Aina kun hän avaa suunsa sieltä tuntuu tulevan jotain jota vastustan. Olin ärtynyt koko päivän. Onneksi en joutunut puhumaan käyttäjille, koska pienikin annos tyhmyyttä sai minut kiehumaan.
Kiipeilyssä ei onneksi tyhmyyttä löytynyt, ja eräs reitti jopa eteni. Olin kuvitellut että minussa on jotain perustavanlaatuisesti pielessä kun kattokiipeily tuntuu usein täysin mahdottomalta, mutta tällä kertaa niin ei ollutkaan. Jalkaotteiden löytäminen on kyllä vaikeaa.
Cosmicissa taas yleinen ärsyyntyvyyteni puhkesi pintaan kun ihmisillä oli Vääriä Mielipiteitä mm. kuumailmapalloilusta. Meuhkasin näitä vastaan kunnes diplomaattisemmin siirryttiin puimaan Conklaavin ohjelmaa. Voisi olla hyvä pitää puheohjelma aiheesta "Kaiken tietävät asiantuntijat vastaa kysymyksiinne". Asiantuntijoita voisi olla kaksi: ensimmäisen alaa olisi anime ja toisen alaa kaikki muu.
Perjantai, 18.1. 2008
Päivän kummastelu: Sukellusnaamari pitää pestä hammastahnalla. Niin kai sitten.
Mallikelpoisen ahkeran työpäivän jälkeen laadin viimeisiä pelimateriaaleja huomiseen Empire-peliin. Sitten katsoin sukelluskurssin opetusvideota.
Havaitsin olevani muuttumassa Yanagiksi. Tahdoin muuttaa kaikki rahani sukellusvarusteiksi ja lentolipuiksi ja haihtua niiden kanssa jonnekin trooppiseen ilmastoon, eikä ikinä tulla takaisin. Antakaa minullekin trooppinen saari, jossa on kiveä kiivettäväksi ja vettä uitavaksi. Vielä jokin etätyönä tehtävä atk-alan homma hengen pitimiksi, jota voisi tehdä aina muutamia tunteja iltapäivästä.
Irkissä muut ihmiset olivat hieman samansuuntaisissa fiiliksissä. Saa nähdä miten pahasti viileä pohjola ahdistaa kymmenen päivän päästä kun sukelluskurssi on käyty.
Viikonloppu, 19.-20.1. 2008
Ajankohdan luonto: Maanalainen maailma monissa kauniissa muodoissaan.
Lauantain Empire-peli muistutti enemmän klassista D&D-henkistä luolastonkomppausta kuin suurta supersankaritarinaa. Tämä häiritsi minua melkoisesti, mutta tarinan taustalla pyöri kyllä supersankarimaailman logiikka ja juonet. Ja vaikka pelissä zombieita laahusti sankareita kohti, oli todellinen vihollinen kuitenkin superpahis ja hänen hirmuinen juonensa.
Peli kesti pitkään enkä tajunnut sen aikana syödä kunnolla. Kun olimme lopettaneet ja olin saanut kirjoitettua jonkinlaisen synopsiksen wikiin, tajusin olevani puolitajuton ja nälästä päänsärkyinen. Tämä ei luvannut hyvää huomiselle kallioretkelle. Ensiavustin itseäni leivällä ja särkylääkkeillä, ja onnistuin lopulta nukahtamaan.
Retki Laitilan Haukvuorelle päätyi lähtemään liikkeelle yhdentoista aikaan sunnuntaiaamuna. Ajomatkan päässä odotti laimea kivikasa jota voisi nimittää vuoreksi vain joku joka ei ole koskaan nähnyt edes oikeaa mäkeä. Mutta kivi oli aivan täynnä pieniä koloja, ja me olimme tulleet tänne etsimään luolia. Niitä riitti. Ainakin kolme erillistä onkaloa löytyi, ja niistä viimeinen oli hämmentävä. Ahdas sisäänkäynti, suurehko kammio, pieni kammio, ahdas puristus - ja sitten ison lohkareen alta lähtevä käytävä joka vietti jyrkästi alaspäin tilaan, jossa jalat eivät kohdanneet pohjaa, tai seiniä. Emme sinne vielä laskeutuneet. Olisi meillä ollut köysi autossa, mutta kylmyys alkoi jo vaivata.
Illalla oli ohjelmassa vielä BBC:n luontodokumenttien katselemista. Valitettavasti tähän sisältyi ylimääräisenä elementtinä tietokoneen kanssa taistelemista. Mitään en vapaa-aikanani niin palavasti vihaa. Olen virittänyt omat koneympäristöni niin, että niissä Kaikki Vaan Toimii ja saan raivohalvauksen heti jos jotain pitäisi tehdä ympäristössä jossa näin ei ole.
Vaan kun BBC:n Planet Earth suostui pyörimään, se oli todella upeaa katsottavaa. Ärsyttävän paljon eläimiä ja muita turhia väärän skaalan biologisia ilmiöitä siinä oli, mutta varsinaiset kiinnostavat jutut (kaunis kivi vuorina ja luolina) oli tyrmäävää, henkeäsalpaavaa. Kahden jakson perusteella päädyin tilaamaan dokumentin itselleni. Pitänee ottaa pitkän tähtäimen suunnitelmaksi päästä käymään mielettömän makeessa luolassa. Ensimmäiseksi on tarpeen romauttaa Yhdysvallat jotta alueelle voi matkustaa.
Maanantai, 21.1. 2008
Päivän sarjakuva: Sinfest summaa täydellisesti käsitykseni älyllisestä elämästä maailmankaikkeudessa. Ja jos joku päättelee, että tämä on kutsu apatiaan tai lohduttomuuteen, ilmaisen potkun persuksiin voi käydä kuittaamassa toimistoltani virka-aikaan.
Kuten monesti kiukuttelun jälkeen, aamulla oli tympeä ja arvoton olo. Päänsärynpoikanen sai minut vakuuttumaan siitä, että olisi viisainta pysyä tiiviisti etätyössä tänään. Joka tapauksessa listalla oli hommia, jotka oli parasta tehdä rauhallisessa ympäristössä.
Päänsärky kasvoi työtä tehdessä, mutta urheasti jatkoin hommieni parissa. Sain asioita aikaan, tosin hakemani ryhdikäs etätyöläisen otteeni muuttui jossain vaiheessa sängyn pohjalla makailuksi. Jos olisin mennyt työmaalle, olisi päänsärky varmaan ajanut minut sieltä kotiin.
Illalla luin sukellusopasta ja katsoin opetuselokuvaa. Oppimiskäyrä laitesukelluksessa on kyllä jyrkempi kuin kiipeilyssä muttei aivan yhtä paha kuin laskuvarjohypätessä.
Tiistai, 22.1. 2008
Päivän tiede: Geologia. Kuten monina muinakin päivinä.
Alkoiko maailmalla jo odottamani talouden romahdus? Aamulla töihin kiskoutessani kaikenlaiset uutiset puhuivat pörssikursseista ja muista monopolipelien leikkirahoista kovasti huolestuneina. Sama määkynä jatkui koko päivän läpi. Hyvällä onnella tämä johtaa siihen, että saan ensikäden opetusta siitä, miten globaali markkinatalous toimii ja miten olemme kaikki kytköksissä toisiimme. Intuitiivisesti tuntuu absurdilta ajatella, että vaikka maailmassa on sama määrä luonnonvaroja kuin edellisenäkin päivänä, tilanne olisi tänään jotenkin erilainen.
Töissä istuin pääasiassa palavereissa ja koetin olla ahdistumatta kohti valuvista suurista ongelmista. Sentään pieniin asioihin näytti olevan tulossa kaikenlaisia teknisiä parannuksia.
Töiden jälkeen kävin loppuun sukelluskurssin materiaalin. Sitten päädyin kirjoittelemaan artikkeleita Suomen Wikipediaan, sieltä kun löytyi ilmeisiä puutteita. Yllättäen pystyin käyttämään tähän monta tuntia.
Keskiviikko, 23.1. 2008
Päivän luonnonilmiö: Angel Falls, maailman korkein vesiputous.
Katastrofaaliselta taloustieteen oppitunnilta vältyttiin vielä toistaiseksi. Työpäivä sen sijaan oli vaihteeksi koomainen ja hyödytön. Jaoin energiaani neljän eri hankkeen kesken, ja mikään niistä ei oikein sujunut. Lisäksi olin lähinnä turhautunut ja kiukutteleva. Onneksi muutkin olivat, sain ymmärrystä.
Kiipeily sujui huonosti. Osittain voin syyttää Mythoksen kenkiä, joita taas koetin: ne ovat jalkaani väärän muotoiset, kärjistä hieman liian isot. Muutaman millin liikkumavara tarkoittaa, että en saa varpaillani tuntumaa otteista, joten en luota jalkoihini, joten joudun käyttämään enemmän käsiäni, joten väsyn nopeasti. Sivuilta kenkä taas ei voisi olla enää yhtään tiukampi. Ilmeisesti Mythos-designereillä on kapeammat jalkaterät kuin minulla.
Vaan ei voi pelkästään kenkiä haukkua, olin kyllä ihan itsekin huono senkin jälkeen kun otin normaalit Montrail-kenkäni käyttöön. Mitäs tapahtui päätökselleni kiivetä kolme kertaa viikossa?
Posti oli kuitenkin saanut tuotua minulle Planet Earth -paketin. Katsoin pari jaksoa häkellyttävää luontokuvausta ja oloni parani. Mietin, voiko joku oikeasti planeetan kokonaisuutta katsoessaan uskoa ensisijaisesti pilven reunalla istuvan käppänän älykkäästi suunnittelevan kaiken paikalleen? Mikähän kreationisteja vaivaa? He eivät tosin taida edes katsoa luontodokumentteja.
Torstai, 22.1. 2008
Päivän pettämätön logiikka: Unessa oli 11-vuotias tyttö joka pelasti possen täysikasvuisia ihmisiä surmaamalla niskalaukauksella näiden kimppuun käyneen ryöstäjämurhaajaraiskaajascifimutantin. Tämän jälkeen tyttö oli ryhtynyt seksisuhteeseen pelastamiensa aikuisten joukossa olleen Jesse Custerin kanssa. Kun tämä kävi ilmi ja muut aikuiset olivat asiaankuuluvan järkyttyneitä, Jesse totesi "jos hän on riittävän vanha tappamaan miehen, hän saa harrastaa seksiäkin".
Vertaistuki töissä ei riittänyt poistamaan päivän perimmäistä ahdistavuutta. Selvittyäni töistä kotiin olin aika maassa. Harjoitin eskapismia Planet Earhin avulla, kävin Cosmicissa rupattelemassa Solmukohdasta, ja palasin sitten taas Planet Earthin pariin. Tämä päivä ei oikein vedonnut. Viikonloppunakaan ei ehdi oikein rentoutua - sukelluskurssi on varmasti hauska ja hyödyllinen, mutta sen jälkeinen töihinmeno voi olla silkkaa murhaa.
Viikonloppu, 25-27.1. 2008
Ajankohdan tiede: Kaasujen käyttäytyminen eri paineissa.
Ensikosketus laitesukeltamiseen oli jokseenkin karu. Perjantaina koin nesteen täysin vieraaksi ympäristöksi itselleni, nielin varmaan litrakaupalla helvetin likaista allasvettä ja olin tämän seurauksena oksentaa regulaattoriini. Jokseenkin ainoa onnistumiskokemukseni oli, että muistin perusasiat (hengitä jatkuvasti, tasaile painetta ja ota rauhallisesti) - missään vaiheessa en valunut paniikkiin, ja aina kun olin kokemaisillani kammoa jostakin tajusin pysähtyä, vetää muutaman syvän hengityksen ja sitten funtsia asiaa. Oksetuskin oli fysiologinen eikä psykologinen reaktio.
Lauantai oli piiiitkä päivä, aluksi teoriaa ja lopuksi uiskentelua. Teoriaosuus oli minulle triviaalia, mutta kun päästiin altaaseen, oli varsinainen vedessä selviytyminen yhä hankalaa. Edistystä perjantaista oli kyllä tapahtunut: en sentään enää voinut pahoin ja jopa onnistuin tavoittamaan painottoman leijailun makeuden. Yhtä kaikki kurssin pedagogiset metodit olivat minusta heikot - teoria käytiin läpi yläastehitaasti, käytäntö juostiin inttinopeasti. Tuloksena jäin heikkoine motorisine oppimiskykyineni aika lailla jälkeen fyysisistä asioista, mutta päätin etten anna sen häiritä, keskityn oppimaan mitä voin ja huomioimaan rajani. Ei tämä mitään suorituskilpailua ole.
Sunnuntaina olisin voinut jatkaa perusharjoitteita, mutta kun tilaisuus oli testata kuivapukuakin, tartuin siihen. Onpa pirun mutkikas kapistus, ja aivan turkasen vaikea käyttää ahtaassa altaassa.
Kurssi jätti jälkeensä flunssaisen ja pahoinvoivan olon, mutta myös satunnaisia onnistumiskokemuksia. En hullaantunut sukeltamiseen niin kuin kiipeilyyn aikanaan, mutta puuha tuntui kyllä vinkeältä ja viehättävältä ja sitä voisi tehdä lisääkin. Tuleekin tehtyä, kun kurssiin kuuluvat avovesiharjoitukset ovat vielä suorittamatta ennen kuin kortin saa. Ja jos tarpeeksi paljon jaksaa satsata, saattaa vielä päästä luolasukeltamaan jonakin päivänä...
Mistä puheenollen: Varsinais-Suomen luolatutkimus on nyt avannut www-sivunsakin. Eivät ole fancyt tai kovin web2.0:t, mutta eipä Suomessa muitakaan harrastajien sivustoja tunnu olevan ja dataa on tähän saakka saanut hakea kiven alta.
Maanantai, 28.1. 2008
Päivän posti: Epidemiatoimintaohje. Tai jotain sen suuntaista.
Lähituttavuuden tekeminen toksisen allasveden kanssa kostautui ihan oikeana sairaana olona. Töissä olisi ollut vaikka millainen paniikki, mutta totesin että huolehdin siitä kunhan olen terve. Makasin vuoteen pohjalla täyttäen tajunnanvirtaa ja katsoen Murder Onea.
Illalla koetin tehdä energialaskuja, mutta niistä ei tullut mitään. 38 asteen kuume selitti tämän aika hyvin.
Tiistai-keskiviikko, 29-30.1. 2008
Ajankohdan fiilis: Tyhmyys ottaa päähän.
Kuumeen rippeitä pois pyyhkiessäni tein vähän töitä. Oikeasti monimutkaisiin asioihin en uskaltanut kajota, ajattelin keskittyä tervehtymiseen. Välillä katselin Life on Marsia, mutten oikein osannut päättää pidinkö siitä. Olihan sillä ansioita, mutta kaavamaiset televisiosarjat puuduttavat pahasti. Ja pelkään oivaltaneeni jo, miksi sarjassa tapahtuu mitä tapahtuu.
Keskiviikkona oli sitten työyhteisöpäivä, henkilöstönkehittämisen pilottihankkeen muuttaminen yksittäisiksi projekteiksi. Se oli jokseenkin ahdistava kokemus. Suhtauduin omaan osuuteeni alusta alkaen atk-keskuksen sisäisenä asiana, mutta kun oli liian myöhäistä tehdä mitään huomautettiin että päätetyillä ja esitetyillä asioilla oli myös ulospäin näkyvä ja poliittinen aspekti, jonka olin itse sivuuttanut lähes kokonaan. Niin olivat kyllä monet muutkin, ja olosuhteet olivat aika pahasti meitä vastaan, mutta kun tekemämme kollektiivinen taktinen virhe valkeni, se löi minua aika kovaa. Ahdistavinta oli, että jos kokonaisvastuu olisi ollut minulla, olisin tehnyt juuri samat mokat joihin nyt muutkin päätyivät.
Oppimiskokemus varmaan tämäkin. Näihin ei vaan välttämättä olisi varaa, moisia on tullut paljon joten luulisi että jotain niistä olisi jo oikeasti oppinutkin. Pitäisi olla jo koko lailla terävämpi. Ja vaikka inhoan entäjossittelua ja virheiden jälkeenpäin pähkäilyä, oli niitä todella vaikea pakoilla. Tuli taas sellainen olo, että seuraavat navakat kolhut tai haukut jotka saan ovat täysin ansaittuja.
Torstai, 31.1. 2008
Päivän hyvä uutinen: Britit eivät näköjään lähettäneetkään Jahongir Sidikovia Uzbekistaniin kuolemaan, vaan myönsivät hänelle turvapaikan.
Eilisen jälkeen kurjakin työpäivä tuntui jonkinlaiselta voitolta. Koetin asenneharjoitella muutamia oivalluksia joita olin työnteon suhteen saanut. Edelleen omassa työssäni hankalinta on poukkoileminen fokusten välillä: isojen ja pienien ongelmien ratkaisumoodin välillä on hypittävä koko ajan, ja mikä vielä hankalampaa, jopa suunnittelijan ja asiakaspalvelijan. Tämä ei ole hyvä. Jos olen tekemässä jotain kriittistä ja välillä joudun puhumaan käyttäjien kanssa, on ensimmäinen reaktio yhteydenottajaan että tämä on ei-toivottu häiriö ja halu on enemmänkin hankkiutua tästä eroon kuin auttaa perusteellisesti. Johtopäätös: kokonaisuudelle olisi parempi, etten puhuisi käyttäjien kanssa kuin omasta aloitteestani.
Cosmicissa oli valtavasti ihmisiä, ja jopa Tiina oli selvinnyt itäsuomalaisesta tukikohdastaan tervehtimään meitä. Mieleenpainuneimmat jutut keskittyivät pääasiassa Solmukohtaan ja pelinjälkeiseen seksiin. Olimme kaikki kauhean siveitä ja kiistimme koskaan harrastaneemme mitään sellaista.
