Marraskuu 2007: Yksinäistä pakertamista
Torstai, 1.11. 2007
Päivän keksintö: Spaces. Erotellaan työikkunat ja hömppäikkunat eri osiin virtuaalityöpöytää. Muissa käyttöjärjestelmissä tämäkin on ollut vasta noin 15 vuotta...
Koskaan ennen ei ole marraskuu tuonut mukanaan mitään intoa tehdä töitä. Vaan kun aamusella aloin nähdä Leopardin positiivisemmassa valossa enkä enää rutiinejani sotkemaan tulevana hirviönä löysin myös jostain produktiivisuuden. Tähän auttoi sekin, että eilinen palaveri oli kiinnittänyt huomioni pariin asiaan joihin olisi tarpeen puuttua. Kenties jotain vaikutusta oli myös sillä, että vaikka edellisillan kiipeily olikin ollut säälittävää, olin kuitenkin saanut annoksen liikuntaa ja sitä kautta vähän virkistynyt.
Päivä kului ITIL:in parissa. Illalla istuin Cosmicissa pohtimassa Harry Potter -larppeja sekä käytännön piloja matkailijoille. Ulkona oli oikeasti kylmä.
Perjantai, 2.11. 2007
Päivän sitaatti: "If any of the people responsible for testing the 10.5 installer reads this: rethink your career path!" Haluaisin vielä lisätä tähän "... you fucking, incompentent, bogon-emitting dweebs!"
Olin päässyt töistä kotiin ja olin valmistautumassa illan pelisessioon. Ajoin muun puuhailun ohilla Leopardiin päivityksen. Minulla oli File Vault päällä.
Tuloksena macbookkini kotihakemisto korruptoitui.
Järkevänä ihmisenä menin vaurienkiertomoodiin, eli ongin koneelta ja backupeista ulos tarvitsemani datan, ja aloitin pelauttamisen melkeinpä ajallaan. Vedin pitkäksi venyneen ja hyvin epätasaisen pelisession jossa supersankarit pääsivät lähes nolostuttavan ajankohtaisesti hakkaamaan noita nykymaailman natseja, eli Blackwater Worldwiden sotilaita. Kun peli päättyi, edessäni oli yhä kone joka ei käynnistynyt oikein.
Kahdeksaksi tunniksi syrjään sullomani raivo palasi minuutissa. Mikä Gaian nimeen oli aiheuttanut tällaisen katastrofin? Foorumeita lukemalla selvisi, että en todellakaan ollut yksin ongelmani kanssa - useat File Vaultin käyttäjät olivat havainneet tulleensa lukituiksi ulos kotihakemistostaan päivittäessään Leopardiaan. Tämä oli älytöntä. Applen pitäisi muka tehdä laatusoftaa, mutta käyttökokemus jossa pienen lisäpäivityksen asentaminen sotkee koneen käyttötiedostot täysin on niin ala-arvoinen ettei halveksunnalleni sen aikaansaaneita voimia kohtaan ole edes olemassa sanoja. Varsinkin kun kyseessä on kaksi saman valmistajan tuotetta!
Minun asiani olivat vielä varsin hyvin. Olen kuitenkin neuroottinen varmuuskopioija, ja sain koneeltakin urkittua asioita ulos. Tämä ei muuta sitä, että vaikka datan saankin pelastettua, minun pitää varmaan asentaa koko korttitalo uudelleen. Mutta ajatus siitä, mitä tämä bugi saisi aikaan töissäni koskaan varmuuskopioimattomien omppukäyttäjien keskuudessa hirvitti.
Aikani PC-käyttäjänä palasivat elävästi mieleen. Tulin siihen tulokseen, että Applen suuntaan en enää rahojani kaataisi. Yritin nikkaroida konetta kuntoon yömyöhään, mutta lopulta turhauduin. Jokin toinen kerta, ehkä. Tai ehkä vaan heittäisin koko koneen alas parvekkeelta ja ryhtyisin luddiitiksi.
Lauantai, 3.11. 2007
Päivän muistutus: Pelko on mielen tappaja.
Unelmoituani yöllä kirvesmurhista Cupertinossa heräsin edelleen todellisuuteen jossa koneeni oli ei-toimiva. Tätä ei voinut sietää. Raahauduin yliopistolle tutkimaan vikaa ja arvioimaan, tulisiko ensi viikko sisältämään helvetillistä tappelua muiden yliopistolaisten omppujen kanssa.
Vaan kuinka ollakaan, ihmeellisestä intternetistä löytyi ratkaisu pulmaani. Ongelmana oli seuloa se esiin useiden esitettyjen vastausten joukosta. Mutta kun avasin korruptoituneeksi ilmoitetun paketin, heitin sen tiedostot käsin vanhoille paikoilleen ja poistin kirurgisesti kryptauslipun käyttäjätunnukseni tiedoista sain palkinnoksi jälleen toimivan koneen. Iloni oli niin suuri, että melkein unohdin eilisyön suunnattoman vitutuksen.
Vastoin veikkauksiani pääsin siis kiipeilemäänkin. Ja vastoin aivan kaikkia olettamuksia kiipesin hyvin. Ei niin että olisin ollut vahva taikka osaava, mutta jostain syystä en tuntenut lainkaan pelkoa. Eikä tämä edes ollut sitä itsetuhoista mistään-en-piittaa-tulkoon-vaikka-mimmoinen-sturtsi -pelottomuutta mitä joskus koen, vaan viileää rauhallisuutta ja keskittymistä suoritukseen. Sitoutumista nousuun, sanoisivat ammattilaiset.
Kotiin palattuani keskityin viimein Salaisuuksia-debriefin kirjoittamiseen. Sain tekstit valmiiksi puoleenyöhön mennessä, ja samaan putkeen avasin kampanjan debrief-sivuston. Toivottavasti sinne tulee muutakin sisältöä kuin minun hahmoni tarinat.
Sunnuntai, 4.11. 2007
Päivän T-paita: Department of Redundancy Department esitäytyy
Warhammer-pelin yhteydessä juhlittiin Suvin syntymäpäivää syömällä kakkua ja muita hyvyyksiä. Pelissä hahmomme leikkivät jälleen dekkareita, puuha joka ainakin minun uskonsoturilleni sopi edelleen todella huonosti. Jos sitä ei voi lyödä vasaralla, sitä ei voi hänen keinoillaan ratkaista.
Pelin loputtua uskaltauduin lukemaan Warren Ellisin Nextwaven. Taattua Ellisiä - meuhkaamista, ylilyöntejä ja pullistelua. Tällä kertaa kyseessä oli sentään avoimesti komedia, joten sarjakuvan pystyi jopa lukemaan. Vaan Ellisin huumori on kuten hänen vakavat juttunsakin pohjimmiltaan vaan puuduttavaa ilkeilyä.
Maanantai, 5.11. 2007
Päivän näkemys: "Siinä vaiheessa kun jokin lakkaa olemasta mielikuvituksen tuotetta ja on oikeasti käsinkosketeltavaa, se lakkaa kuulumasta katolisen kirkon asiantuntemuksen piiriin."
Näin unta örkeistä. Oli hylätty asunto, josta löytyi salakäytävä, josta löytyi portaat kellariin, ja kellarissa oli örkkiheimo. Tämä oli aivan uusi käänne unissani usein esiintyvälle maanalaiselle maailmalle. Örkit olivat vieläpä hiton pelottavia ja niiltä pakeneminen oli adrenaliinipitoinen kokemus. Uni oli enemmän kauhuleffa kuin toimintaleffa siinä mielessä, etten kokenut olevani sen sankari vaan jalkoihin jäämäisillään oleva uhri. Aivan hyvä rakenne sinänsä, unessa kokemani kammo oli miellyttävän intensiivistä.
Töissä harjoittelin diplomatiaa ja kommunikointia. Oli vaikeaa, kuten aina. Berliini-pelissä pääsin soveltamaan oppeja käytännössä. Ei sekään oikein toiminut. Häiritsi kuulla, että muka-superkarismaattinen ja ihmisten kanssa hyvä hahmoni vaikuttaa kanssapelaajasta ärsyttävältä. Vaan näin usein käy kun yrittää pelailla jotakin joka on paljon pätevämpi kuin itse on.
Tiistai, 6.11. 2007
Päivän fontti: DigitalStrip, maailman parhaasta Blambotista
Toiset pelinjohtajat valmistelevat pelejään tekemällä jotain, josta saattaa olla varsinaiselle pelille hyötyä. Minä imuroin fonttieditorin saadakseni sarjakuvafonttiini ääkköset, jotta saisin kaikkien pelitiedostojeni otsikoinnin tehtyä genren mukaisesti, jotta voisin ulkoasuun tyytyväisenä viimein ottaa käyttöön automaattiset tyylit. Eihän se käy että pelinjohdon tiedostot näyttäisivät samalta kuin edellisessä pelimaailmassa (jossa käytin the village - fonttia kaikkeen otsikointiin).
Tein myös kaikkea muuta hyödytöntä. Yleensä kuvittelen olevani parempi suurten kuvioiden kuin detaljien parissa, mutta tänään oli selvästi detaljipäivä. Ehkä sellaisetkin ovat tarpeellisia.
Keskiviikko, 7.11. 2007
Päivän vertailu: Hesarin keskustelupalstat vs. Tuusulan ammuskelijan kirjoittamiksi väitetyt tekstit. Ensimmäisen valossa on helpompi ymmärtää jälkimmäisiä.
Ihmettelin yliopistolle puolenpäivän jälkeen koittanutta hiljaisuutta, mutta nähtävästi kaikki uppoutuivat kotimaiseen kouluammuskeludraamaan Tuusulassa. Tapahtuman sekä yleisöreaktion seuraaminen ol puuduttavaa ja vastenmielistä.
Minä vihaan edelleen tuliaseita. Mutta helppoahan minun on niitä vihata. Vihaamista enemmän pelkään äkillisiä paniikkiliikkeitä joihin hysteriaan taipuvaiset ihmispopulaatiot helposti ryhtyvät.
Torstai, 8.11. 2007
Päivän vaivanpalkka: Yksikätiseksi ammuttu solttupoika ui jäätävän joen yli vaikkei oikeastaan edes osaa uida, sitoo haavansa ja onnistuu jotenkin selviämään kilometrien kävelystä lähimpään taloon. Tämän mielettömän sankariteon jälkeen talon asukkaat ampuvat hänet zombina. JD on aika karu pelinjohtaja.
Vietin maailman ITIL:in ihmemaassa. Kolmosversio tulee ja kakkostakaan ei ole meillä vielä oikeastaan hyödynnetty. Aamun varsin puuduttavalta mainosluennolta löytyi kuitenkin täysin yllättäen yksi käyttökelpoinen idea, jonka avulla keksin mistä jatkaa erään oman ITIL-suuntaisen projektini kanssa. Vaan kaukana horisontin takana vielä pysyy se autuas ihmemaa jossa vaikkapa SLA kertoo mitä minun pitää tehdä ja missä ajassa - sekä ennenkaikkea, mitä ei pidä tehdä.
Toinenkin inspiraation tuulahdus iski, kun junamatkalla Helsinkiin sain hyvin otteen seuraavasta Empire-pelistäni, ja kirjoitin sen melkein valmiiksi. Tietty jäljellä olevat 10% vie 90% ajasta.
JD pelautti Cowtown-zombiepelinsä viimeisen jakson. Ruumiita tuli ja hengenvaarallista oli, mutta musta vahtimestarini jäi henkiin kiitos hyvin sovellettujen genrekonventioiden. Eräs hetki pelissä on kohta, jonka tulen jossain tulevassa conipelissäni rippaamaan alkutilanteeksi. Se oli niin kertakaikkisen hieno ja genren mukainen, ja silti sellainen jota en ole ikinä nähnyt yhdessäkään leffassa.
Ehdin kotiinkin ihmisten aikoihin.
Perjantai, 9.11. 2007
Päivän valistus: Valmistaudu ikuisuuteen. Vaikka yritin ja yritin nähdä tämän vakavana asiana, ei pre-7/11-taajuudelle viritetty huumorintajuni suostunut näkemään kyseistä julistetta minään muuna kuin pöljänä vitsinä.
ICT-benchmarking -operaatio koki viimeisen hönkäyksensä tänään. Huipennuksena oli kuusi tuntia pitkä työryhmäistunto - oikeasti 9.30 - 15.30, välissä ruokatunti. En uskonut tällaista tapahtuvan kuin Dilbertissä. Toisaalta me tavallaan olimme aikaansaavia koko ajan, ja puutumuksenkin tajusi vasta kun palaveri oli ohi.
Kauhuleffafestari Hurmeen eka päivä alkoi heti töiden jälkeen. Ohjelmassa ensimmäiseksi Eaten Alive (aika kamala, mutta yhdistelmä Tobe Hooperia, nuorta Robert Englundia ja häpeämätöntä eksploitaatiokaavaa riitti pitämään katsottavana, bonusfeaturena ehkä maailman rumimmat viikset), sitten Fragile (keskinkertainen, mutta osui visuaalisilta ja äänellisiltä elementeiltään juuri asioihin joista pidän) ja lopuksi Driller Killer (huono, oli varmasti synkkää olla New Yorkissa 70-luvulla, mutta Taksikuskin ohella en halua nähdä mitään muuta leffaa tästä aiheesta, kiitos).
Lauantai, 10.11. 2007
Päivän kirjaostos: Kim Stanley Robinson - Sixty Days and Counting
Huomattavan inspiraation voimin kirjoitin peliä kunnes elokuvat alkoivat. Near Darkin olin nähnyt aiemminkin, mutten kankaalta. The Hostel II oli taattua Eli Rothia, mikä tarkoittaa että se oli täysin sairas ja räävitön. On hilpeää että vastaan tulee vielä elokuvia jotka potkivat hyvän maun rajoja vatsaan. Tajusin myös, että Rothin elokuvat ovat vaikkapa Miiken tuotoksia katsottavampia, koska näissä on ihan oikeita hahmoja. Ei välttämättä mitenkään älyttömän hyviä hahmoja, mutta elokuva on olemassa hahmojen vuoksi eivätkä hahmot vain yksittäisten kohtausten groteskiuden vuoksi.
Festarin päätösleffaksi oli valittu taas yksi turha tuote, Don't Go In The House. On tietty "kauhuleffan" alasetti, joka kertoo siitä kuinka säälittävä ja yhteiskuntaan sopeutumaton päähenkilö vajoaa murhaajaksi ja tappaa väkeä. Näistä leffoista puuttuu jännitys, kiinnostavat hahmot ja oikeastaan kaikki juonelliset ansiot, enkä ylipäänsäkään tiedä miksi niitä on koskaan tehty. DGITH tappeli eilisen Driller Killerin kanssa festarin huonoimman leffan paikasta. DK tuntui lopulta noin 8 tuntia pitkältä, joten valitsin palautelapussa sen heikommaksi yritykseksi.
Festarin päätösklubilla pari bändiä soiti deathmetallia. Musalaji ei vedonnut, joten klubilta poistuttiin suhteellisen vikkelästi.
Sunnuntai, 11.11. 2007
Yön outous: Pitkästä aikaa puhuin unissani tai puoliunissani ja yleisesti halluilin. Jos oppisin vielä kävelemäänkin unissani, voisi liikunnankin ottaa yön aikana.
Susannan vuosirenkaiden karttumisen kunniaksi pidettiin nyyttikestejä ja pelattiin seurapelejä. Pictionary kertoi minulle piirustustaidostani asioita joita muutenkin tiesin - siis, yritän liian monimutkaisia asioita, olen hidas enkä osaa keskittyä olennaiseen.
Illalla pelinkirjoittelun lomassa harjoitin puhtaaksipiirtelyä vanhojen kuvien suuntaan. Osaamattomuuteni sai hyvää kontrastia kun tajusin, miten paljon olen oikeasti vuodessa kehittynyt. Ehkäpä katson taitojani tältä kannalta niin ne olo on hymyilevämpi.
Maanantai, 12.11. 2007
Päivän vokottelu: Pitkin Twisted Sisterin keikan odottelua joku tuntematon teini hiplasi hiuksiani ja kertoi minulle miten mahtavat ne ovat. Alan vähitellen epäillä, että kukaan ei oikeasti pidä minusta aurinkoisen luonteeni ja säihkyvän älyni takia. Olen ihmisille vain tuppo karvaa.
Jos minä joskus sekoan ja käyn väkivaltaiseen vastarintaan, ei syynä ole paholaismusiikki eikä raaistava väkivaltaviihde vaan perusoikeuksien loukkaukset. Hoitajiin kohdistuva pakkotyö oli kiehuttanut minua jo pitkän tovin, mutta nyt vielä muistutettiin että poliisilta tulee ehdotuksia sivuista jotka pitää netistä sensuroida. Lapsipornon vastainen taistelu kun tahtoo saada puolelleen joitain niistäkin ihmisistä, jotka suhtautuvat epäluuloisesti kansalaisoikeuksien rajoittamiseen vaikkapa terrorismin pelon vuoksi.
Tietenkään poliisin ylläpitämälle listalle ei missään vaiheessa voisi päätyä osoitteita, joissa esimerkiksi kritisoidaan poliisin toimintaa tai jotka sisältäisivät muuten ei-toivottuja mielipiteitä. Aivan liian monelle huolestuneelle kansalaiselle on lapsipornosivuista pieni ajatuksellinen harppaus esim. sivustoihin, joissa yritetään argumentoida pedofilien oikeuksien puolesta tai jopa keskustella asiallisesti lasten seksuaalisuudesta.
Synkkään työpäivään toi huvitusta henkilöstötyytyväisyyskyselyn palautteiden käsittely. Vielä en tosin saanut omaa esimiesarviointiani. Saapa nähdä miten paljon sen jälkeen naurattaa.
Illalla pakenin pahaa maailmaa rokkaamaan muiden sankareiden kanssa. Vuorossa oli Twisted Sister. Jatkuva keikoilla ravaaminen alkoi vähitellen puuduttaa - musiikki ei väsytä, vaan toistuvat ajomatkat Helsinkiin. Jotta pääsisi kuuntelemaan bändiä pitää istua kulkuvälineessä yli neljä tuntia ja nukkumaanmenoaika venyy aina todella pitkään. Sentään Twistarit olivat eloisia ja hauskoja. Ei bändi koskaan ole suosikkini ollut, eikä sellaiseksi nytkään muuttunut, mutta hyvä shown ne vetivät. Bonuksena paikalla oli myös paras rokkiyleisö sitten todella monen vuoden takaisen Motörheadin keikan: väki ympärillä oli raivoisana mukana mutta silti kohteli ympärysihmisiään kuin kavereita, pienemmille annettiin tilaa, ketään ei yritetty talloa ja yhdessä bilettämisen henki oli vahvana läsnä. Oppikaa siitä, saatanan lahopäiset känniääliöt ja tympeät wannabe-hevarit jotka luulevat että metallikeikalla kuuluu sortaa ja tapella.
Aijoo, lämppäri Hardcore Superstar oli myös hieno, mutta historian surkein miksaus tuhosi esityksen lähes täysin. Potkut ääni-insinörtille.
Tiistai, 13.11. 2007
Päivän viisastelu: Elämä on tasapainoilua raivon ja apatian välissä.
Ah pakkotyölakia. Lähetin taas vaihteeksi hapanta tekstiä kansanedustajalleni ja ilmaisin mielipiteeni perusoikeuksien loukkaamisesta jota hän oli päättänyt kannattaa. Ymmärrän että politiikassa on kyse kompromisseista, mutta kun tehdään kompromisseja kansalaisten oikeuksista kaipaan aivan oikeasti todella painavia syitä. Ah-niin-yllättäen tuleva hoitajapula ei sellainen ole.
Työn puolesta istuin valehtelematta yli seitsemän tuntia erilaisissa palavereissa tai opettamassa ihmisiä. Onneksi eilinen rokkaus ei ollut vienyt täysin ääntä tai meno olisi voinut olla aika säälittävää. Päivän viimeinen palaveri olisi jatkunut vielä jos ihmisten ei olisi ollut pakko lähteä kotiin.
Kotona innostuin taas piirtämään. Tein jonkinlaisen henkilökohtaisen nopeusennätyksen ja ällistyttävän suhtautumistapamuutoksen päättämällä, että ei tämän tarvitse niin tarkkaa olla. Keskityin saamaan edes jossain määrin näköistä kuvaa aikaan vilkkaassa tahdissa. Tuloksena jotain johon kuvittelin kuluvan päiviä syntyi alle neljässä tunnissa.
Lopulta luomukseni taisi kuitenkin olla käyttökelvoton siihen pelikäyttöön mihin olin sen ajatellut, koskapa en ollut ottanut huomioon erästä aiemmin tapahtunutta juttua jonka olisi ehkä pitänyt näkyä jotenkin. Tai ehkä ei. Pah. Hankalaa. Mutta piirsinpä sentään.
Keskiviikko, 14.11. 2007
Päivän havainto: Töissä jatkuvan käyttäjätyytyväisyyskyselymme tuloksissa tyytyväisyystaso laskee hitaasti mutta tasaisesti. Veikkaan tämän johtuvan siitä, että ihmiset käyvät klikkaamassa tyytyväisyyskyselyä vain kun törmäävät johonkin joka ei toimi, turhautuvat ja tahtovat purkaa sen johonkin. Ehkäpä kysely pitäisi nähdä vain psykologisena purkautumiskeinona eikä mistään oikeasta kertovana mittarina.
Palaverillinen meno jatkui. Samalla konsulttifirman moka aiheutti käyttäjäkunnassa valituksia, jotka luultavasti lopulta kolhivat lähinnä meidän mainettamme. Tätä juuri kaivattiinkin.
Kiipeily oli matalatasoista. Taito löytyi, voimaa ei. Pitkästä aikaa koetin liidata erästä reittiä ja havaitsin sen todella vastenmieliseksi. Ei reitti ole älyttömän vaikea, hankalampaakin on liidattu, mutta jokainen klippi pitää tehdä todella huonolta otteelta, ja aivan alussa on inhottavia paikkoja joista putoamisen riski on suuri. Ei tee lainkaan mieli pudota ollessani klippaamassa köyttä reitin toiseen jatkoon, koska silloin en kyllä putoa köyteen vaan maahan asti, luultavasti kolhien itseäni betoniin matkan varrella. Yleensä kiivintään liittyvä pelko ja jännitys on aika aiheetonta, putoaminen päättyy onnellisesti köyteen, mutta hämmentävää kyllä jopa turvalliselta ja pehmeältä sisäseinältä löytyy asioita jotka ovat aivan oikeasti onnettomuusriskejä.
Lisää piirtelyä ja pelinkirjoittamista illalla.
Torstai, 15.11. 2007
Päivän hilpeydenaihe: Talvinen sää ja pari pakkasastetta.
Päättymätön palaveri ei herännytkään enää tänään kummittelemaan, joten kaivoin sen asemasta jäistä pari projektia ja tyrkin niitä julmasti eteenpäin. Kohtasin pieniä teknisiä ongelmia (joita en itse voi ratkaista, kirottu olkoon byrokraatin taitamattomuuteni!) mutta myös kannatusta ideoilleni.
Kotona piirtelin hetken ja livahdin sitten Cosmiciin. Siellä väkeä oli paljon ja jutut erittäin hassuja. Ihmiset juonivat viikonlopun satufantsupeliä ja tulevaa Jäljet-kampanjaa. Ropeconin ensi vuoden teemaksi tuskin kelpuutetaan mitään ajatustamme ja luulen etten kaikesta huolimatta aio yrittää Tottisalmella ohittaa jonoa verisessä labratakissa selittäen "päästäkää ohi, olen gynekologi".
Perjantai, 16.11. 2007
Päivän kappale: Iron Maiden - Déjà Vu
Aika lyhyen työpäivän jälkeen pääsin taas pelauttamaan Empireä. Laatimani kiero mindfuck-tarina toimi suunnitelmien mukaan ja sekä hahmot että pelaajat olivat onnellisen epätietoisia siitä, mikä koetusta oli totta ja mikä ei. Peli pysyi uskollisena reilun pelin ihanteilleni. Koen tämän olevan friikkimysteereissä ehkä tärkein pelinjohdollinen velvollisuus, varmaan koska viisitoista vuotta sitten pelautin pelikampanjaa jonka koko pointti oli yrittää skitsottaa ihmisiä ilman minkäänlaista reiluutta tai kohtuutta. Moisesta epäreiluudesta aiheutunut paha karma tuottaa minulle yhä epäonnea.
Lauantai, 17.11. 2007
Päivän sitaatti: "Unta lonkeropornosta? Mä olen nähnyt."
Ainakin viisi erillistä roolipeliprojektia kaipasi huomiotani. Valitsin niistä kolme tärkeintä ja tein niiden parissa hommia. Aikaa oli silti aivan liian vähän. Kiinnostusta olisi ollut kahteen muuhunkin.
Viime aikoina olen toimittanut muutamankin larppiprojektin uudelleenpelautusta varten eteenpäin. Selvästi kantani uudelleenpelautuksiin on lieventynyt. Näen tämän positiivisena persoonallisuuden kasvuna. Alunperin vastustin uudelleenpelautuksia koska minulle peli oli (ja on yhä) voimakkaasti osa maailmaa jossa se tapahtuu, ja ajatus siitä että maailmassa olisi kaksi samanlaista tapahtumaketjua oli järjetön. Nykyään en koe enää maailman eheyttä uhkaavaksi ajatusta, että maailmassa tapahtuneista asioista järjestetään jossain toinen versio. Ainakaan jos kyseinen maailma ei ole aktiivisessa käytössä tai kehityksessä.
En varmaan vieläkään mielelläni pelaisi uudelleenjärjestetyssä pelissä, ellei olisi eksplikoitu että kyseinen peli on joko täysin itsenäinen teos tai vaihtoehtoisesti että joku olisi kokoamassa pelin ympärillä kampanjaa / maailmaa. Kuitenkin tiedostan nykyään, että muut ihmiset hakevat harrastukselta eri asioita kuin minä - ja että oikeasti itsekin välillä haen eri asioita kuin yleensä. Jos jossain olisi tarpeeksi hieno ja seikkailullinen uudelleenpelautus, varmaan menisin ihan innoissani sinne hakemaan adrenaliinihumalaa piittaamatta sen enempää syvällisistä asioista.
Pelijuttujen ohella koetin katsoa Heroesia, mutta sen kakkoskausi oli yhä kamalaa roskaa. Olin juuri menossa nukkumaan kun sain tekstiviestitse kutsun naapuribaariin. Kävin siellä huvittumassa hassuista vaatteista, mutta juomaan en sortunut.
Sunnuntai, 18.11. 2007
Päivän tiedenillitys pelissä: Ei sotketa kulttuuriantropologisia ja lääketieteellisiä termejä.
Kiipeilyvammat ovat aina niin ihania. Koettaessani on-sight liidata aivan mukavaa reittiä putosin köyteen väärin ja rikoin jotain vasemman käden nimettömässäni. Venähdys, nyrjähdys, mikä lieneekään - sormi ei turvonnut, mutta kipeäksi se tuli enkä enää sen jälkeen viitsinyt vasenta kättä kiipimisesä käyttää. Sen sijaan kiipesin paria reittiä yksikätisesti, mikä oli myöskin aika hauskaa. Vaan sormen viallisuus ei mennyt ohi ihan heti. Saapa nähdä täytyykö käydä lääkärissä.
Illalla oli myös ohjelmassa Berliinissä seikkailua. Minut ylipuhuttiin juomaan espressoa Mirin härvelistä ennen peliä, ja kuten jotkut tietävät, kofeiini ei oikeasti sovi minulle. Pelkään että hahmoni pelissä tekemät valinnat johtuivat stimulanteista joita elimistössäni oli. Pelin alagenre uhkasi myös vaihtua, ja jos ensi peli menee samalla tavoin, varmaan vaihtuukin.
Maanantai, 19.11. 2007
Päivän huono uutinen: Japan passes a measure to fingerprint foreigners "The images will be checked against those in international crime and terrorism databases, as well as domestic crime records, and then stored for an unspecified time." Olen jo todennut etten enää Yhdysvaltoihin mene kun ne harjoittavat tuollaista, pitääkö nyt Japanikin jättää pois listalta?
Näytin sormeani lääkärille, ja säteilykoetta myöhmmin todettiin, ettei se murtunut ole ja luultavasti olisi kunnossa muutamassa päivässä. Olo helpottui huomattavasti. En kaipaisi mitään parin viikon toipumistaukoa.
Olin erehtynyt Cosmicissa selittämään tarpeestani hankkia kaikki maailman supersankarielokuvat, ja ilmoitukseni kostautui kun Heiccu toimitti minulle Elektran. Mitä elegantein kombinaatio ystävällistä elettä ja tyrmäävää vittuilua. Luonnollisesti koin siis velvollisuudekseni katsoa sen. Se oli tylsällä tavalla huono - elokuvassa ei ollut mitään mikä olisi kiinnostanut, ja se oli niin laimea yritys ettei se edes ärsyttänyt. Olin vähällä nukahtaa töllön ääreen. Muutenkin olin älyttömän väsynyt, liekö syynä ihan marraskuinen pimeys. Onkohan jossain vitamiinipillereitä?
Tiistai, 20.11. 2007
Päivän artikkeli: Register haastattelee Adam Curtisia. Curtis siis oli kaveri Power of Nightmares -dokumentin takana.
Omituisena oivalluksena omasta psykologiastani tajusin, että minun on helpompi ottaa asoita koskevaa kritiikkiä vastaan julkisesti, tai ainakin ryhmässä, kuin yksityisesti. Yleensä asia ei käsittääkseni ole näin päin.
Koetin penkoa syytä moiseen. Varmaan ainakin osavaikuttajana on luottamus siihen, että kritiikki hyötyy läpinäkyvyydestä, siitä että muutkin joita asia koskee voivat lausua mielipiteensä. Lisäksi yhteisöllisyys tekee siitä jotenkin helpommin hyväksyä. Varmaan jokin lapsuudentrauma. Olen muutenkin hyvin ehdollistunut siihen, että aina kun jotain asiaa pitää puida yksityisesti, edessä on haukkuja. Vaikka tämä onkin varmaan ilmeinen seuraus ilkeästä luonteestani ja taipumuksestani pahoittaa ihmisten mielet, on siitä luonnollisesti myös seurannut myös taipumus mennä helposti defensiiviseksi.
Työpäivä venähti jotenkin pitkäksi, vaikken tehnytkään juuri mitään mikä olisi onnistunut. Kotiin päästyänikään en tehnyt mitään älyttömän rakentavaa, puhuin levottomia Tainan kanssa ja vastailin pariin periferaalisesti työhön liittyvään postiin.
Keskiviikko, 21.11. 2007
Päivän taloustoiminta: Microfinance
Samalla kun siirtelin isoja tiedostoja pinoista toisiin ja puhuin käyttäjien kanssa luin mikroluotosta ja siihen liittyvistä talousilmiöistä. Idea oli tavallaan viehättävä, joskin siihen sisältyi myös jotakin ongelmakohtia. Yrittäjyydestä ja trickle-doown -teorioinnista paljon puhuvat verkkoartikkelit häiritsivät, ja jokin osa minusta pohti millä tavoin nimenomaan yrittäjien tukeminen vaikuttaisi paikallisten tuloerojen kasvuun. Kuulosti jotenkin amerikkalaiselta ajattelutavalta - yrittäjää kannattaa tukea, koska häneltä rahat lähtevät kiertämään ja hyödyttävät koko yhteisöä. Selvästi tajuan taloudesta aivan liian vähän.
Vaan kai yrittäjiä eurooppalaisessa sosiaalidemokratiassakin tuetaan? Jos mikroluottoja ajattelee yksityisen ihmisen avustusmuotona eikä kuvittelekaan sen millään tavoin korvaavan myös julkisen sektorin kehitystä tai yleistä tarvetta toimivalle sosiaaliturvalle, niin sitten kai sitä rahaa voi lainata yrittäjille ihan hyvällä omallatunnolla. Viskasin rahaa Kiva.org:in kautta nigerialaiselle ruokakauppiaalle ja koetin etsiä muitakin kestävään kehitykseen viittaavia pikkufirmoja joihin sijoittaa.
Kiipeily oli omituista. Lepuutin yhä vasenta kättäni ja kiipesin pelkästään oikealla. Pääsin ylös muutamasta vaikean tuntuisesta kohdasta ja epäilemättä harjoitin kaikenlaisia muussa toiminnassa hyödyttömiä lihasryhmiä. En silti haluaisi ottaa tätä tavaksi. Loppuillasta ohjelmassa oli kokeellista keittiötä, teoriatason erimielisyyksiä sekä Cabin Fever. Kyllä minusta kaikkien kuuluu pitää Eli Rothista.
Torstai, 22.11. 2007
Päivän esittäytyminen: Hjördis Fågerström, rekkakuski
Yliopistojen oikeudellinen asema uhkaa muuttua enkä varsinaisesti ole tästä onnellinen. Muissa uutisissa, jos joku ei tee pian omituista interventiota, öljyn hinta ylittää sata gringotaaleria tynnyriltä. Tähän vaikuttaa melkoisesti sekin, että mainittu gringotaaleri ei ole enää juuri minkään arvoinen.
Työpäivä sisälsi pääasiassa kaikenlaista tylsää pikkuhommaa. Kotona ehdin pikaisesti puida peliasioita ennen Cosmiciin suuntaamista. Siellä oli jälleen varsin eloisaa ihmisten jakaessa Mynäcon- ja satularppikokemuksiaan ja suunnitellessa koiruuksia.
Kotiin selvittyäni päädyin katsomaan Die Hard 4.0:aa. Olin odottanut leffan olevan aivan katsomiskelvottoman huono, mutta eipä sentään. Poliittsesti se oli toki yhtä vakuuttava kuin Bruce Willis ja tekniseltä osaamiseltaan jossain lolcatin tasolla, mutta dialogi oli asiaankuuluvan tyhmää ja toiminta oli todella reipasotteista. Jos kerran on tekemässä toimintaleffaa, on hyvä idea rakentaa se niin että kaikilla vähänkään keskeisillä hahmoilla on about miljoona hippoa.
Viikonloppu, 23-25.11. 2007
Ajankohdan hämmennys: Heroesin kakkoskaudessa oli pari hyvää jaksoa. Jos asiat jatkuvat näin, sarjaa voi katsoa harmistumatta.
Perjantain työpäivän merkittävin anti oli benchmarking-tutkimuksen alustavien tulosten kaiveleminen. Melkoiselta spagetilta edelleen vaikutti. Töiden päätyttyä oli atk-keskuksen elokuvailta, jonka alkuun sisältyi lähes koomisen säälittävää säätämistä laitteiston kanssa. Tekniikan ammattilaiset asialla tosiaan. Münchenin katsominen epäonnistui koska levy oli viallinen, Hämis 3 oli edelleen huono mutta The Shawshank Redemption oli aivan hieno elokuva.
Lauantaina hankkiuduin Laitilaan Rikun ja Sadun talolle. Ihan oikea iso talo piharakennuksella - ällistyttävää. Paikan viritteleminen asuttavaan kuntoon oli vielä kesken, ja näytti aivan massiivisen kokoiselta urakalta. Toisaalta mikä tahansa käsityöhön tai remontointiin viittaavalta saa minut helposti etsimään hätäuloskäyntiä. Varsinaisessa ohjelmassa oli soolosessio Mustaa aamunkoittoa ja pätkä steampunk-rikollisen kurjaa elämää.
Sunnuntain sisältö oli kipeilyä ja pelinkirjoittamista. Kiipeileminen onnistui yllättävän hyvin: sormi ei enää ollut kipeä ja pelkokin katosi parin reitin jälkeen. Pelinkirjoittamiseen uppouduin aivan oikealla inspiraatiolla, joka jatkui pitkälle nukkumaanmenoajan ohitse. Harvat asiat ovat niin tympeitä kuin nukkumaan käyminen aikaista herätystä ennakoiden silloin kun ei väsytä yhtään ja on valtava into tehdä kaikkea muuta. Jokin viisaus sanoo että pari tuntia ennen oletettua nukkumaanmenoaikaa pitäisi tehdä vaan rauhallisia ja seesteisiä asioita jottei nukahtaminen häiriintyisi, mutta millä ihmeen ajalla nämä ihmiset oikein tekevät kaikkia niitä kiintoisia asioita joita pitäisi tehdä?
Maanantai, 26.11. 2007
Päivän pohdinta: Mikä on "attention span" suomeksi?
Olen hankalan byrokraattisessa välikädessä työni kanssa. Minulla olisi tarvetta ajaa eteenpäin kaikenlaisia projekteja, mutta oma tekninen osaamiseni ei ole aivan riittävä että voisin tehdä tätä yksin. Toisaalta kaikilla riittävästi osaavilla henkilöillä on kiire olennaisempien projektien kanssa. Niinpä olen jossain middlemanagerin limbossa, kehitän loputtomasti ideoita siitä miten asiat voisivat olla tai miten niiden pitäisi olla, mutta kykyni toteuttaa mitään näistä on rajoittunut. Täytynee keksiä jokin tie ulos tästä.
Miri oli aikeissa tehdä koneostoksia, ja kävin mukana konsultin ominaisuudessa. Samalla retkellä kävin elokuvaliikkeen kautta ja ostin hyllyyn halpoja kauhuleffoja. En ollut ajatellut tänään niitä katsoa, mutta kuitenkin päädyin telkun ääreen kun JD suositteli minulle vuokraamaansa Crank-leffaa. Se oli... aika hillitön. Amfetamiinihuuruisempaa toimintaleffaa saa hakea, "GTA: The Movie" oli erittäin osuva kuvaus.
Tiistai, 27.11. 2007
Päivän ärsytys: Seksistinen huumori koulutuksessa. Ei tätä paljon ollut, mutta olen sille todella yliherkkä.
Liirumlaarum-konsultin paluu ei ollut aivan niin tuskallinen kokemus kuin kaverin ensiesiintyminen. Miekkonen yritti tällä kertaa vähän puhua asiastakin. Sinänsä asia oli minulle jo ennestään tuttua, joten en vieläkään mitään kostunut, mutta parempaa tämä oli kuin edelliskerran silkka pelleily ja kikkailu. Konfliktinhallintakoulutuksen kontrolliryhmässä tosin havaitsin muita epäkohtia joita vastaan protestoin. Olen päättänyt että lakkaan valittamatta typeryyksistä siinä vaiheessa kun minulle lakataan puhumasta hölmöjä. Tämä ei luultavasti ole viisasta.
Kotona kirjoittelin lisää pelimateriaalia. Täysin en tähän voinut uppoutua, koska JD oli päättänyt vuokrata elokuvia, eikä ollut suostunut pysymään pelkästään katsomiskelvottomissa kalkkunoissa. Slitherissä oli lonkeroita, limaisia ällötyksiä ja Nathan Fillion. Kombinaatio oli nerokas. Muistin juuri että tuhatjalkaisten lisäksi inhoan etanoita.
Keskiviikko, 28.11. 2007
Päivän pelotus: Palaveri Christopher Walkenilta näyttävän ja kuulostavan miehen kanssa. Ihan kuin ei muutenkin karmisi riittävästi.
Yleensä palaverit ovat vaan ikävystyttäviä. Tämänpäiväinen neuvottelu yliopiston yksikön kanssa oli melkoinen ui-tai-uppoa -kokemus. Yksinkertainen suunnitelman läpikäyminen heitti minut keskelle varsin tappavaa tapaamiskulttuuria. Palaverin aihe oli olennainen, käsiteltävät asiat kriittisiä, tilanne hankala ja muuttumassa vain hankalammaksi, ja monella tavalla olin tosiasiallisesti vastuussa siitä että asiat paranisivat. Olin tietenkin myös aivan yksin ja koska olin odottanut hieman toisenlaista keskustelua, en ollut varautunut kaikkeen mitä eteeni heitettiin.
Selvittyäni kokouspöydän äärestä yhtenä kappaleena tahdoin rentoutua jotenkin. Kiipeäminen ei selvästikään ollut oikea ratkaisu, koska olin jo saanut päivän adrenaliiniannokseni - seinällä sekä voima että rohkeus olivat täysin kateissa. Luovuimme pian turhasta tahkomisesta.
Inspiraatio olisi ollut lähinnä työnteon jatkamiseen, mutta taistelin ulos moisesta hulluudesta ja käytin intoani säätämiseen peliprojektien suuntaan. Töitä ehtisi huomennakin.
Torstai, 29.11. 2007
Päivän jeesustelu: Christ on a Bike ja muita ällistyttävyyksiä. Erityisesti kiipeilijä-Kristus vetosi minuun, vaikka asento, ilme ja ylöspäin hulmahtava takki viittaavatkin juuri tapahtuneeseen lipsahtamiseen. Mutta mikäs sen hurskaampaa.
Työpäivä oli eilisen jälkeen huomattavan produktiivinen, tosin enemmän hallinnollisella kuin teknisellä rintamalla. Vaan hallinnollisiin hommiin tässä kai pitäisikin keskittyä. Pois päästyäni kävin hakemassa postista boksin supersankariminiatyyrejä. Niitä oli valtavasti ja ne olivat maksaneet pähkinöitä.
Cosmicissa puhuttiin ensin puolitoista tuntia Ryhmä-X:stä, sitten tulivuorista ja muista maailmanloppuskenaarioista. Oli verrattoman hauskaa. Loppuillasta taidettiin hieman jutella peleistäkin.
Perjantai, 30.11. 2007
Päivän hyytävä välinpitämättömyys: "[It] is Home Office policy to remove political dissidents to Uzbekistan." Ja tämä siis briteiltä, jotka kuvittelevat elävänsä sivistyneessä valtiossa.
Vanha oranssi iBookkini päätyi jälleen minulle. Sieluun sattui katsoa sen nykytilaa: siitä puuttui näppäimiä ja sen akkujohto oli kuin hiirien jyrsimä. Mutta se käynnistyi edelleen. Minun on varmaan pakko korjata siihen puuttuvat näppäimet ja antaa sille kunniallista työtä.
Kiipeillessä kieltäydyin antamaan pelolle periksi, ja tuloksena en pudonnut köyteen vaan pääsin yhden semihankalan reitin puhtaasti loppuun. Vaan voi sormivoimieni tilaa. Sormien teippaus auttaisi pitämään kiinni joistain pikkunyppylöistä, mutta ihoni ei oikein pidä tästä puuhasta. Vaan nivelten suojaamiseksi on varmaan muutamalla reitillä ihan pakko kulkea teipit näpeissä.
