karmavector
metatietoa
Elokuu 2007: Pelikulttuurimatkalla
valitse tästä:
- Dare
- Kuvia
- Kokemuspisteitä
- Vanhemmat merkinnät
- Parhaat palat
- Kesäkuu 2010: Järjestäytymistä
- Heinäkuu 2010: Rakkaimmat puuhani
- Elokuu 2010
- RPG
Keskiviikko, 1.8. 2007
Päivän ongelma: Kansainvälinen meridiplomatia ja antautumiseen liittyvät neuvottelut.
Tony Blair saattaa olla poistunut, mutta selvästi hänen seuraajansa on ottanut oppia hänen touhuistaan. Taas tuli hyvään saumaan eskapismi roolipelien pariin. Pääsin viimein pelauttamaan taas Empireä, ja villi seikkailu Meksikonlahdella oli oikeastaan aika onnistunut. Jopa hassulla voimalla varustettu arkkipahikseni toimi kuten kuuluikin. Ja supersankarisarjakuvan hengen mukaisesti tarina päättyi huimaan cliffhangeriin jossa sankarit ovat superroiston vankina. Ensi viikolla jatketaan.
Ai niin, se kansikuva. Huoh. Joskus vielä opin piirtämään jne.
Torstai, 2.8. 2007
Päivän hahmo: Isoäiti Kurpitsa, legendaarinen puolituispyhimys.
Elokuun myötä syksy oli yliopistolla käynnistymässä. Pidän tästä hieman pidemmälle ajalle levinneestä syyslukukauden alkurumbasta: on parempi että on kohtalaisesti työtä jakautuneena muutamalle viikolle kuin että on aivan järjetön paniikki ja kaaos muutamana päivänä.
Töiden jälkeen pelattiin pitkästä aikaa Warhammeria. Tarinan alkuosa oli pääasiassa verkkaista etsivätoimintaa, mutta loppua kohti satiin yllättäviä käänteitä ja vihjeitä siitä, että seuraava peli on silkkaa Vietnamia, tai ainakin Tarzania. Viidakko hengittää ja Jaska vaanii pusikossa.
Perjantai, 3.8. 2007
Päivän puuttuva aihe: Missä on ihmissuhdesotkuista johtuva emotionaalinen vuoristorata?
Toisaalla kirjoitettiin webbipäiväkirjoihin merkintöjä, jotka parodioivat kirjoittajan omia merkintöjä. Minä en moiseen mukaan lähtenyt, koska jokainen merkintäni tuntuu jo itsessään oman tyylini parodialta. Kaikissa näissä merkinnöissä on kuitenkin kauhutarinoita yliopistolta (miten voi olla näin vaikea vakuuttaa yliopiston henkilökuntaan kuuluvalle, että viranomaisasiat on pakko hoitaa viranomaisen antaman sähköpostiosoitteen kautta), synkkiä mutta yllätyksettömiä linkkejä maailman tapahtumiin sekä valonpilkahduksia roolipelaamisen (tänään lyhyt pyrähdys Salaisuuksia-pelissä sekä vähän Empire-laadintaa), musiikin (huomenna Ankkarockiin!) tai kiipeilyn (ylihuomenna, paitsi että olen kuitenkin huono jne ad nauseam) kautta.
Lauantai, 4.8. 2007
Päivän pelisitaatti: "Mä olen Härmän putkassa."
Ankkarockin ensimmäistä päivää varten tehtiin nopea siirtyminen pelistä Helsinkiin. Kauppavisiitin jälkeen minä ja Miri suuntasimme Korsoon ja musiikin pariin.
Ensimmäiseksi vastaan tuli Bellrays, amerikkalainen rock'n'soul -bändi. Raskas soul oli varsin sympaattista kuunneltavaa: ajattelin ensin vilkaista pari kappaletta mutta päädyinkin jumiutumaan koko keikaksi.
Sitten Zen Café. Näköjään Zenkkarit ovat ottaneet suunnan poispäin rokista ja kohti vähän kikkailevaa pikkutarkkaa minimalismia tai jotain. Onhan se hyvä että bändi ei jää jumiin vanhoihin tapoihin tehdä asioita, mutta valitettavasti tämä vain korostaa bändin enimmäkseen tympeitä sanoituksia. Ei energiaa, ei oikein iskenyt. Vähän harmi.
Olo oli aika väsynyt, joten poimimme ruokaa ja kävimme nurmikolle lepäämään. Oli älyttömän kuuma, kesän ensimmäinen ihan oikea festarisäällä varustettu festari. Yhtäkkiä meidän ympärillämme alkoi Maija Vilkkumaan keikka. Tässähän piti olla vielä ainakin tunnin tauko? Mutta ei sitten, ylös vaan ja rokkaamaan. Jotenkin Åbo By Nightin jälkeen Maija Vilkkumaa on ollut minullekin tosi lähellä sydäntä, ja kuten viimeksikin, esityksessä oli mainiosti asennetta. Mitä ilmeisimmin Maija oli myös kuullut ÅBN:ssä esitetystä maailman punkeimmasta versiosta Ingalsin Laurasta, koskapa itse oli nähnyt tarpeelliseksi tehdä kappaleesta pidemmän ja täytetyn erikoisversion osoittaakseen, että hänen se nyt kuitenkin on. Ihan hyvä.
Energiataso palasi, ja ajauduimme eturiviin. Maija ilmestyi jakamaan nimikirjoituksia lähistölle, ja meinasin pyytää sellaisen Salaisuuksia-hahmoni käyntikorttiin. Jos minulla olisi ollut mukana partnerini kortti olisin varmaan oikeasti niin tehnytkin, mutta eturivin paikkaa ei tehnyt mieli hylätä.
The Legs, anteeksi, The Sounds oli seuraava. Olin kuullut tätä bändiä kerran kolmen kappaleen verran ja ihan pitänyt, mutten ollut varautunut näin riehakkaan pornografiseen syntsapopin tykitykseen. Esitys oli todella hassu ja yleisö ympärillämme aivan villinä. Yllättäen tästä tuli päivän paras keikka. Ruotsalaiset tekevät kaiken paremmin, musiikinkin.
Seuraavaa keikkaa odottaessa Salaisuuksia-peli nousi hetkeksi henkiin. Soittelimme pelipuheluita ja lähettelimme tekstiviestejä. Ilmeisesti Turussa olisi kaivattu meitä, mutta valitettavasti hahmommekin olivat kiireisiä muualla. The Gatheringin nousu lavalle katkaisi pelaamisen.
Hollantilainen ambientmetalli päätti illan, ja oli myös bändin jäähyväisesiintyminen nykykokoonpanossaan. Kun se oli ohi olin aivan poikki. Viisi bändiä hyvin lyhyillä tauoilla vei voimat. Bussipysäkillä livahdimme intialaisittain täytettyyn bussiin ja pakenimme Arabiaan.
Sunnuntai, 5.8. 2007
Päivän kommentti: "Kyynerpäähän vastataan polvella." - satunnainen fani Arkin keikkaa odottaessa
Koska oli loma, heräsimme kello kahdeksalta, haimme Welmun ja suuntasimme kiipimään. Olo oli kyllä vähemmän kuin raikas, eilinen rokkaus ja ravaus tuntui jaloissa. Kohteena oli Nuuksion kallio, minulle ekaa kertaa. Yritin urheasti ensin liidailla, mutta rakenteeltaan pahaa karkkia muistuttava kallio tuntui alkavassa helteessä niljakkaalta ja pelottavalta. Siirryimme äkkiä yläköysittelyyn. Ainakin minulle oikea kivi ei tänään ollut suopea ja kiipesin säälittävästi.
Singahdus Itäkeskukseen syömään ja viskaamaan Welmu metrokeikalleen, ohimennen Heiccua nähden samalla. Sen jälkeen ryhdyimme katsomaan Ankkarockin tilannetta. Kaikki info ja eilen näkemämme materiaali oli sitä mieltä, että omalla autolla tapahtumaan ei kannattanut tulla, mutta tänä iltana poispääsy julkisilla oli aivan helvettiä. Kuinka ollakaan, Ankkarock oli Korsossa, Korso aivan Keravan naapurissa, ja minä vietin kymmenen ensimmäistä tajuissani olevaa elinvuottani Keravalla. Uskoin tuntevani paikat niin hyvin, että löytäisin jostain Vantaan rajaseudulta autollekin parkkipaikan. Vähän etäisyystarkistuksia Google Earthista, ja matkaan.
Ideahan toimi. Löysimme järkevän päästä portista typötyhjän ja rauhallisen sopen autolle, emme missään vaiheessa nähneet mitään ruuhkaan viittaavaakaan. Ilmeisesti lähestyimme festaria täysin arvaamattomasta suunnasta. Livahdimme sisään katsomaan Dir en greytä, mutta viisi minuuttia keikan alettua totesimme, ettei tämä bändi ole meitä varten. Seuraava kiinnostava esiintyjä olisi puolentoista tunnin pästä.
Seurasi satunnainen haahuilu festarialueella. Näin vilaukselta Lissun ja Lenskin, ja ajauduin 69 Eyesin yleisön joukkoon. Bändi oli edelleen minusta tympeä, mutta olimme taktikoimassa kohti eturiviä seuraavaa esiintyjää varten. Onnistuimmekin, suunnilleen.
Eturivissä oli älyttömän kuuma. Päivä oli helteinen ja väenpaine huomattava. Ennenkuin The Ark viimein alkoi soittaa, olin ollut jo lähteä pois monta kertaa - vain ympärille ilmestyneet hassut ihmiset ja kärsimyksen jakaminen heidän kanssaan oli pitänyt motivaatiota yllä. Keikka oli kyllä mainio ja Ola Salo hirveän söpö. Ei eronnut paljon Ruisrockin setistä, mutta kyllähän tällaista katselee.
Festarin ensimmäiset raivostuttavat vittupäätkin kohdattiin, tavallisten kesken setin eturiviin tunkevien kyynärpääneiluttajien muodossa. Keikkafiilikseni katosi silmänräpäyksessä kun raivohullu hyppäsi takaa niskaani, ja ennen kuin ehdin tarkemmin ajatella olin kääntynyt ympäri ja käsivarteni oli mäntin kurkun ympärillä, toinen käsi niskan takana. Refleksi. Jätin kundin kuitenkin kuristamatta, ja kaduin sitä loppukeikan ajan. Siis perkele. Jonain päivänä minulta vielä ihan oikeasti palaa käämi itsekkäisiin mulkkuihin jotka kuvittelevat että bändiä katsova väkijoukko on vain pöheikkö joka pitää raivata tieltä jotta he itse pääsisivät parempaan asemaan, ja hakkaan jonkun. Tai todennäköisemmin, lyön pari laimeaa bitchslappia ja saan itse turpaani niin että vietän viikon sairaalassa...
Kusipäät haihtuivat Arkin lopetettua, ja havaitsin olevani nin-paitaisten ihmisten keskellä, ihan edessä. Miri oli kiinni aidassa. Pitäisikö tänne nyt jäädä? Ei jaksaisi enää odotella.
Jäimme. Valinta oli oikea.
Nine Inch Nails oli upea. Parin vuoden takainen laimeilu Provinssirockissa oli ilmeisesti ollut jonkinlainen innoton hetki, koska tällä kertaa porukka veti ihan uskomattoman shown. Year Zero -levyn materiaali toimi mainiosti ja mukana oli tällä kertaa myös villit visuaaliset elementit väliscreeneineen. Ei ihan Tool, mutta julmetun mahtava yhtä kaikki. Ja lopun Hurtissa Trent jopa yllättyi festarien ilotulituksesta ja äityi hymyilemään. Somaa.
Trentin fanit olivat riehakkaampia kuin Arkin, ja musiikin loputtua olo oli kuin junaonnettomuudessa olleella. Horjuimme ulos ja autollemme - paras ratkaisu ikinä ujuttaa se näin lähelle. Pois, tavarat Arabiasta, Senni kyytiin tienposkesta, Turkuun, rättiväsyneenä nukkumaan. Oli mahtavaa.
Maanantai, 6.8. 2007
Päivän pohdinta: Pitäisiköhän Ropeconia varten tehdä PowerPoint-esityksiä?
Festarin jälkeinen maanantai todella tuntui siltä. Onneksi töissä oli paljon hommaa, koska unta oli vähän.
Töiden jälkeen uppouduin viimein laatimaan Ropecon-esityksiäni ja tekemään muuta välttämätöntä. Olin ilmoittautunut ulos Berliini-sessiosta tämän vuoksi, ja tavallaan idea kai oli hyvä, esitysten kirjoittaminen kun oli aika tervaisaa. Hirmuinen kuumuus ei varsinaisesti auttanut tähän.
Nyt kuuluisi olla lomakausi, niin että voisi mennä suoraan aamulla uimaan.
Tiistai, 7.8. 2007
Päivän demotivaattori: Budapestin alaiset veden täyttämät luolat. Teki mieli myydä kaikki paitsi märkäpuku ja singota tuonne, vaikken vielä ole edes käynyt sukelluskurssia.
Hirvittävän kuumuuden vuoksi ei ollut kertakaikkiaan mahdollista kiivetä ulkona, ja sisälläkin meno oli aika tuskallista. Jo nyt on taas. Kiipimisen jälkeen photoshoppailin hieman propinjuurta Salaisuuksia? -kampanjaan. Sitten koetin kirjoittaa, mutta se meni pelkäksi koomaamiseksi. Äh. Lopulta hyväksyin että oli liian kuuma tehdä hyödyllisiä asioita ja katsoin Candymanin. Pelottava leffa, vieläkin.
Keskiviikko, 8.8. 2007
Päivän larppiproppi: Pelottavan aidon näköinen Salaisuuksia-hahmon ajokortti.
Pelauttamani Empire-sessio jäi valitettavan lyhyeksi. Supersankarit jotka superpahis oli tunkenut syvyyspalloon ja heittänyt mereen eivät suostuneet pysymään ansassa kauan vaan pyristelivät pintaan ja sotkivat pahiksen juonet aika perusteellisesti. On ihan hyvä että pelin hahmoja voi selvästi kurittaa oikeasti vaarallisilla jutuilla; minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miten he selviäisivät ansasta johon joutuivat, mutta veikkasin että eivätköhän he jotakin keksi.
Lyhyenä peli oli sitäkin vauhdikkaampi. Oli siinä rakenteellisia juttuja jotka harmittivat, ja reilun pelin henki vaati vähän epädramaattista loppuratkaisua, mutta kyllä minä silti tästä keikasta pidin.
Torstai, 9.8. 2007
Päivän kirjallinen tuote: Kalle Päätalon Iijoki-sarja, tosi omituisista syistä. Pitäisikö se muka lukea?
Joskus kuvan on puhuttava jopa tällaisessa tekstivoittoisessa esityksessä:
(Linkatussa palvelussa on rutosti pulmia, se vaatii javaa ja yksityisyysasetukset ovat vähän niin ja näin, mutta ylisöpöt animoidut 3D-hahmot ovat jotenkin vedonneet viime aikoina. Vaikka tuo animatio nyt onkin vähän pöljä.)
Jätin yliopiston selviämään omillaan seuraavan päivän, ja otin varaslähdön Ropeconin suuntaan. JD pelautti Cowtownissa varsinaisen katastrofiskenaarion, jossa tuli toistaiseksi vain yksi ruumis ja kaksi vakavaa haavoittumista. Tuntui todella aidon zombieleffaiselta - sarja pieniä ja typeriä mokia johti hirvittävän huonoihin seurauksiin. Supervahtimestarinikin sai kunnolla köniinsä tuoreelta matkakumppaniltaan.
Olin väsynyt ja nuutunut. Ropeconin ohjelmiani olisi pitänyt vielä viimeistellä, mutten jaksanut. Livahdin Arabiaan nukkumaan.
Ropecon-perjantai, 10.8. 2007
Päivän kappale: Love Boatin tunnusmusiikki.
Perjantaina selviydyn conipaikalle suhteellisen varhain. Livahdan sisään ilmaislipulla, ohjelmaa kun vastuullani oli. Tätä ohjelmaa olisi hyvä hieman valmistellakin, joten asemoin itseni pöydälle lähelle infotiskiä ja teen esitystä sekä bongaan tuttuja. Lämmin ja pörröinen olo monien ihmisten näkemisestä tulee. Monia näistä näen oikeasti vain täällä, kerran vuodessa, ja on varmaan pöljää kokea heitä itselleni millään tavoin läheisiksi.
Sittenkin: Ropecon on minulle tapahtumana hirvittävän tärkeä. Koen roolipelaajayhteisön olevan juuri se sirpale maailmaa johon todella älyllisesti kuulun. Kerran vuodessa tapahtuva heimokokous saa tässä kontekstissa paljon painoarvoa.
Romantiikkateemaa pursuavan avajaisseremonian jälkeen alan tutkia ohjelmaa. Tämän vuoden ohjelmalehdykkä on taitettu hirvittävästi ja siitä on lähes mahdotonta saada tolkkua. Katson hieman huolestuneena oman huomisaamuisen ohjelmani kuvausta. En mielestäni ollut aivan tällaista kuvausta antanut. Kaupunkipeleistä kyllä aioin puhua, mutta en ihan perusasioista, enemmänkin kertoa muutamasta niksistä jotka Pimeyden maailma ja sen jälkeläiset ovat minulle opettaneet.
Auditoriossa Jaakko ja Markus puhuvat pervasiivisten pelien etiikasta, mutta esitys on hieman liian laaja jotta siitä syntyisi oikeasti olennaisiin asioihin puuttuvaa keskustelua. Pienempi ja intiimimpi tila olisi ollut minulle enemmän mieleen, tällaisenaan tämä palvelee eri asioita. Mutta esitys on hyvä.
Sitten pienempään saliin, jossa Laura ja Katri kertovat seikkailuromantiikkalarpeista. Heidän kanssaan olen monesta asiasta samaa mieltä, mutta silti olen myös vakuuttunut, että heidän pelinsä eivät tarkalleen minua varten ole. Tämäkin esitys on silti aika mainio.
Ravitsen itseäni Keltsun tutulla roskaruualla luentojen välissä. Eräällä myöhään alkavalla ohjelmanumerolla on hieno nimi - Climatepunk - ja aihe - ilmastonmuutoksen käsittely roolipeliskenaariossa - mutta se on työpaja, ja epäilen onko minusta osallistumaan siihen. Päädyn menemään paikalle.
Työpaja on aivan loistava. Luonnontieteellisesti suuntautuneet nörtit puhelevat ilmastonmuutoksen käyttämisestä scifikampanjan elementteinä ja pohtivat itse, mitkä asiat ovat todennäköisiä, uskottavia ja kiinnostavia. Olen löytänyt laumani parista hengenheimolaisia niissä ajatusmaailman osissa joita aiemmin on näissä piireissä tavannut vain sattumalta.
Kaksi tuntia me suunnittelemme synkkää mutta kovin todennäköistä tulevaisuutta. Työpajan jälkeen olen väsynyt ja aivoni kaipaavat lepoa. En tajua mitään sosiaalisista kuvioista ympärilläni, hankkiudun vaan Kaisan luo nukkumaan.
Ropecon-lauantai, 11.8. 2007
Päivän puuha: Minimalistinen peliharjoitus
Lauantaiaamun ohjelmanumeroni käytännössä aloittaa päivän puheohjelmaosuuden. Pidän esitelmän kaupunkipelien käytännön nikseistä, aikaan jolloin useimmat eivät vielä ole edes vaivautuneet nousemaan vuoteesta. Olin yrittänyt tätä jo aiemmin samana vuonna Iiconissa laihoin tuloksin. Täällä sentään 60 hengen sali on täynnä.
Esitelmä ei ole vitsikäs tai kujeileva. Sen sijaan kuvittelen olevani selkeä ja informatiivinen. Luentoni on näköjään löytänyt kohdeyleisönsä. Tämä on oikein hyvä asia. Hieman harmittaa, ettei asian perusteita käsittelevä artikkelini ole vieläkään ilmestynyt, koska Larpinjärjestäjän käsikirja on vaan viivästynyt ja viivästynyt.
Pari tuntia taukoa ennen seuraavaa ohjelmaani kuluu Keltsussa ja pelejä etsiessä. Nina ja Bugsy ovat vetämässä conissa lisää Silent Hill -peliä, mutta minä en millään ehdi mukaan koska peli on päällekkäin seuraavan ohjelmani kanssa.
Mike on julkaissut Tähti-tyttöbändiroolipelin, ja conissa on siitä hirmuinen promorumba. Ostan pelin. Ei se ole minun tyyliäni, mutta pidän painotuksesta sosiaaliseen roolipelaamiseen.
Rolipelit ja Internet -paneelikeskusteluun minut on kutsuttu puhumaan Internetin sovellusten käyttämisestä pöytäropeissa. Puhunkin, pidän pitkän alustuksen kuten puheenjohtaja toivoo, ja vastaan muutamaan yleisökysymykseen. Sitten pallo siirtyy... ja paneeli jotenkin kuivuu kokoon. Jos olisin ollut yleisön joukossa enkä panelistina, olisin kävellyt pois pian oman puheosuuteni päätyttyä. Monet niin tekevätkin. Haparoimalla jotain aiheita löytyy, mutta niiden käsittely on hajanaista ja puheenjohtajalla ei oikein ole otetta asiaan. Nolostuttaa. Pah tällaistakin.
Avaruusoopperasta ja sodankäynnistä kertovan oikein riemukkaan ohjelmanumeron aikana huomaan olevani tosi väsynyt. Nyt saa puheohjelma hetkeksi riittää. Vilkaisen gaalan, jossa esitellyt puvut ovat mykistävän hienoja - ja minä en siis yleensä edes historiallisista asuista perusta. Sen jälkeen lähden muiden ihmisten kanssa rantaan uimaan. Päädymme lopulta vetämään märkäpuvut yllemme ja vaan löllymään vedessä. Olo on kuin aistideprivaatiotankissa olisi. Tämä olisi varmasti conin miellyttävin paikka nukkua.
Jossain vaiheessa iltaa olen saanut idean pelauttaa jotain. Kun viimein löytyy nukkumasoppi, potentiaaliset pelaajat ovat kutistuneet Velmaan ja Miriin. Mutta pelini vaatii valikoitua yleisöä, ja he ovat juuri oikeat. Ryömimme makuupusseihin pimeässä ja hiljaisessa kolossamme, ja aloitamme pelaamisen. Internet-paneelissa mainitsin, että tekniikkaa kovasti apuvälineenä käyttävän pelinjohtajan on hyvä tuon tuostakin pitää minimalismiharjoitus palauttaakseen itsensä perusasioihin, ja tämä on minulle juuri sellainen.
Pelautan D&D-maailmaan sijoittuvan synkän fantasiatarinan seikkailijoista, joiden päälle on romahtanut luola. Pimeys ja makuulla pelaaminen ovat mainio ympäristö tähän, ja molemmat pelaajat tietävät millaista on olla kiven sisässä. Peli on karu mutta hyvin tunnelmallinen, ja puolessa tunnissa valmistelluksi todella laadukas. Kolmelta peli päättyy, panemme nopat pois ja vajoamme uneen.
Ropecon-sunnuntai, 12.8. 2007
Päivän hahmopelaus lautapelissä: "Jaa et paranna mua vai?" Hetkeä myöhemmin: "Jehna, anteeksi se puukotus, mutta pimeässä näytit ihan erehdyttävästi paksulta ja parrakkaalta örkiltä." Minulla on Belkarin pieni ja musta sielu.
Ennen conia olin hävinnyt arvonnan siitä, kuka panee päälleen omituisen potkupuvun. Aamulla luikin ympäriinsä ylisuureen vauvahaalariin pukeutuneena ja toivon ettei kukaan huomaa. Mutta eihän conissa kukaan noteraa omituista vaatetusta millään tavoin. Saadakseen täällä kenenkään räpäyttämään silmääkään on tehtävä jotain tosi omituista. Esimerkkinä eräs kaveri on kantanut jostain syystä ananasta ympäriinsä koko tapahtuman ajan.
Yöuni on jäänyt vähäiseksi, aamu on koomainen. Haemme märkäpukujamme takaisin. Rantasaunalla joku otaniemeläisten teekkarien vapautusrintaman oloinen ryhmä ulkopuolisia käy hämärää reviiriväittelyä conin troubleshooterien kanssa, ja eräs oletettu teekkari on jostain syystä vetänyt kuivumassa olleen märkäpukuni päälleen, nurinpäin. Olen tästä niin hämmentynyt etten edes tajua loukkaantua, pyydän vaan asuni takaisin. Jälkeenpäin ajatellen kaverilta olisi kyllä voinut kysyä, onko hänellä yleensäkin tapana poimia pyykkinarulta toisten ihmisten vermeitä ja pukeutua niihin.
Puheohjelmalle ei ole enää energiaa. Live-Tetris ravistelee hereille olemalla mainio yhdistelmä musiikkia, kevyttä aivojumppaa ja sosiaalista hassuttelua. Kun Welmu poistuu conista minulle ei jää partneria peliin, joten haahuilen muualle. Saan Susannalta kutsun pelaamaan Order of the Stick -lautapeliä.
Peli on hilpeä, tosin tarpeettoman monimutkainen. Onneksi seurue jossa pelaan on hardcore-lautapelaajia jotka osaavat säännöt salamannopeasti eikä minun tarvitse niitä erikseen omaksua. En pelaa voittaakseni, saan hahmokseni Belkarin ja keskityn olemaan rääväsuinen sekä väkivaltainen.
Conin päättäjäiset ovat hieman vaisut, tai ehkä oma energiani on lopussa. Sahaamme eestaas ruokailun kanssa. Huomaan olemani ärtynyt ja hankala, enkä ihan ajaudu oikeasti riitelemään.
Ajan Mirin kanssa takaisin Turkuun, ja olemme kerrankin jopa ajoissa perillä. Olen aika nuutunut, mutta hyväntuulisuuteni palaa meditatiivisen ajomatkan aikana. Coni oli hieno, ohjelma inspiroivaa, ihmiset miellyttäviä. On taas hyvä olla roolipelaaja. Ihan kuin joskus ei olisi.
Maanantai, 13.8. 2007
Päivän hämmästely: Kasa pulmia ilman ratkaisuideoita, ja henkilö jolta niitä voisi kysyä on lomalla. On selvästi koittanut aika soveltaa.
Yhdessä lomapäivässä rästityötä kertyy aivan älyttömästi, eikä sijaisuushommille kertakaikkiaan näy loppua. Lomaan on vielä kolme viikkoa.
Syöksyin töiden jälkeen vielä vaikeampien hommien pariin, eli setvimään Berliinin sokkeloita. Peli alkoi todella masentavasti ja ongelmia kasautui taas hahmoparkojen päälle ihan hirveää tahtia. Ja sitten, yhtäkkiä, ne alkoivat selvitä. Ratkoin asioita puhumalla ja tein juttuja jotka eivät olisi ennakkoarvioiden mukaan olleet mahdollisia. Pelastin itseni ja kaksi muuta tiimini jäsentä todella inhottavista tilanteista.
Peli menee nyt kaudenvaihdostauolle. Sentään se ei päättynyt hirmuiseen cliffhangeriin vaan toivonpilkahdukseen. Saapa nähdä millainen katastrofi odottaa seuraavan kukkulan takana.
Tiistai, 14.8. 2007
Päivän huomio: Jonkun pitäisi siivota huoneeni.
Edellisestä hyvästä yöunestani oli taas pitkä tovi, joten päivä meni koomatessa. Työtä oli paljon, mutta keskittymistä vaativat asiat olivat vaikeita. Kun lopulta pääsin kotiin, olin aivan naatti. Ajatus kiipeilystä ei sytyttänyt, mutta pakko oli seinälle lähteä. Muutenkin olen ollut todella laiska viime aikoina, ja tuleva kuukauden tauko varmaan rapistaa minut.
Väsyneenä mikään ei pelottanut. Lisäksi silkka laiskuus sai minut hakemaan lisäotteita hankalilla reiteillä, joten tulin huomanneeksi pari temppua jota en ollut reippaammalla päällä ajatellut. Lopputuloksena kiipesin pelotta puhtaasti erään reitin joka oli aina aiemmin minut voittanut. Jokseenkin omituinen kokemus.
Kotona koomailin Galactican sekä kirjojen parissa, ja menin varhain nukkumaan. Jos vaikka sitä koettaisi maksella enimmät univelat takaisin.
Keskiviikko, 15.8. 2007
Päivän sattumanvarainen etu: Helpdesk-järjestelmään tuli viideskymmenestuhannes tiketti. Jos kysyjällä olisi ollut poikkeuksellisen hankala kysymys, olisin varmaan koettanut vastata siihen vielä tavallistakin suuremmalla vimmalla.
Ihan hetkeen ei tietokonepelin ennakkohype ole minua tavoittanut, mutta Bioshock on kyllä pakko hankkia ja pelata. Irrationalilta en ole vielä huonoa peliä nähnyt ja ajatus System Shockin tyylillisestä jatkosta on vaan aivan liian kutkuttava jättää väliin. Mutta millä ihmeen ajalla muka ehtisin pelata tätä?
Toisaalta, tänäänkin sorruin katsomaan elokuvia inspiraatiota hakeakseni. Voisin väittää sen olleen pelisuunnittelua, mutta kun katsoin Mementon enkä mitään eeppistä... vaan ehkä tietokonepelit menevät samaan kategoriaan.
Huonekin tuli siivottua. Varmaan ensimmäinen kerta sitten Åbo By Nightin tai jotain.
Torstai, 16.8. 2007
Päivän sitaatti: "Rouva pitää vaan itse kissansa kielestä kiinni."
Ah, USA. Siellä osataan taas. Nykyään tuollaiset päättömyydet eivät edes häiritse ajatusteni lammen tyyntä pintaa, aina moiseen törmätessäni tyydyn vain nyökkäämään ja toteamaan, että noinhan kyseinen pellevaltakunta menettelee.
Päätin alkaa suhtautua itseeni taas taitavana kiipeilijänä. Tämä tarkoitti, että otin Palatsilla lämmittelyreitiksini 6-tason liidin, liidiprojektikseni 6+:n tasoisen negan ja yläköysiprojekteissani palasin 7+:aan. Enkä koske mihinkään minkä taso ei ole vähintään 6-, paitsi ehkä loppurutistuksessa. Voipi olla että tällä tavoin taidotkin alkavat vähitellen palailla. Juuri nyt kipeimmin hukassa tuntuu olevan sormien puristusvoima, eikä oikeastaan ihme.
Cosmicissa oli aika paljon ihmisiä. Heitimme levotonta läppää, ja Tonja kertoi meille älyttömän tarinan joensuulaisesta (?) eläinlääkärireissusta. Jos hän joskus kyllästyy tekemään taidetta, olen aivan varma että hänellä olisi loistava tulevaisuus stand-up -koomikkona.
Taiteiden yöhön en lähtenyt seikkailemaan. Kotona huomasin, että Tomie-boksissani oli vielä viideskin elokuva, joten innostuin katsomaan sen. Sen jälkeen olikin hyvä pelätä pimeää vuoteen pohjalla.
Perjantai, 17.8. 2007
Päivän salaliittoteoria: Cthulhu hallitsee pornolehtiä. Näin syntyi lonkeroporno.
Perjantai muuttui odottamatta pelipäiväksi. Päädyin töiden jälkeen Mirille syömään muiden ihmisten kanssa, ja ruuan jälkeen kaivoimme Illuminatin esiin. Enpä ole sitäkään klassikkoa pelannut vuosiin, vaan oli se edelleen aivan mainio. Lisäksi klassinen 80-luvun alun fiilis korteissa viehätti. The Phone Company - vieläkö tällaisia on jossain?
Valloitin maailman Baijerin valaistuneilla. Sitten osa väestä siirtyi Mäkeen, jossa pelattiin vielä erä Zombiesia. En pärjännyt siinä yhtä hyvin.
Lauantai, 18.8. 2007
Päivän kuviteltu dialogi: "This is madness!" - "Madness? This is GALACTICAAA!"
Galactica loukkaa älykkyyttäni.
Kun sarjan kakkoskausi oli mahdolliisuus lainata, ajattelin että ehkä antaisin sille vielä yhden tilaisuuden. Scifi on harvassa, ja kuitenkin sarjassa on paljon hyvää. Mainio kuvaus, kiinnostava asetelma, näppärä teknologia...
... mutta enhän minä tähän kaikkeen pysty keskittymään kun jokainen jakso meinaa saada minut järsimään oman jälkani poikki jotta selviäisin järjissäni. Nähdäkseni Taisteluplaneetta Galactica -sarjaa vaivaavat seuraavat pääongelmat:
Joo. Viimeinen oli vähän laimea muihin ränttäyksen aiheisiin verrattuna. Mutta minkäs teet, vitutti se silti.
Sunnuntai, 19.8. 2007
Päivän reitti: Illusia, 5+
Luolavuoressa oli avattu uusi kiipeilykallio, jota päädyin Tainan kanssa kokeilemaan. Huolimatta kallion positiivisuudesta pidin siitä. Ehkä ensimmäistä kertaa koskaan onnistuin oikeasti kiipeämään jotain reittiä joka oli pääasiallisesti släbi ja vieläpä nauttimaan menosta. Kiipeilyn jälkeen uintia Uittamossa ja herkullista salaattia Mäessä.
Eilinen kommentaarini Galacticasta näkyi fanipostissani, lähinnä äänekkäänä erimielisyytenä. Näin säilyy maalmankaikkeudessa tasapaino. Vaan ehkä Kokemuspisteissä pitäisi olla kommentointimahdollisuus. Ehkä minun pitäisi siirtyä Wordpressiin, niin että haukut, hurraukset ja oikaisuvaatimukset voisi jättää suoraan tekstin viereen. Kädenojennuksena vuorovaikutuksellisuudelle - pitäisikö?