Heinäkuu 2007: Maan uumenissa
Viikonloppu, 30.6 - 1.7. 2007
Ajankohdan eläin: Laama. Näytti kyllä minusta ihan ihmiseltä.
Vaikka Torholan luola oli karttaankin merkitty turistikohde, tarvittiin sen kunnolliseen tutkimiseen varusteita ja kapeissa koloissa ryömintää. Tiimimme oli navigoinut ensin Tainan mökille, joka toimi perusleirinämme matkallamme maan uumeniin. "Suomen suurin luola" ei todellakaan ollut mikään ennätysmittainen, emme tarvinneet köysiä missään vaiheessa eikä matkaan suuaukolta pohjalle kulunut kuin joitain minuutteja. Mutta siltikin haluaisin tällaisen kotini naapuriin.
Mökkiretken tarkoituksena oli luolantutkinnan ohella testailla märkäpukuja. Ne osoittautuivat erinomaisen lämpimäksi tavaksi lillua järvessä, vaikkei vesi kylmää ollut muutenkaan. GPS-laitettakin opin tavallaan käyttämään. Muuten 24 tuntia mökillämme olivat uimis- ja syömisvoittoisia. Vähän kevyt tämä retki oli ruotsinmatkan testikentäksi, eikä lähiseudun kallioitakaan tutkittu niin huolella kuin olisi voinut.
Turussa yhytin mm. Kaisan jonka kanssa puhuin ihmissuhdepäättömyyksiä. Aika monelta suunnalta lähipiiriä on tullut viime aikoina jos jonkinlaista kummaa ihmissuhdekuvion muutosta. Suhtautumiseni tähän kaikkeen on enimmäkseen innostuneen huvittunut. Sen sijaan peleihin ja työhön liittyvät asiat taikoivat esiin ahdistuksenpoikasia. Heinäkuu on, lomaa ei näy. Tulossa oleva viikon matka Ruotsiin luolailemaan ja kiipeämään ei ole kovin lomanomainen, siihen sisältyy liian vähän mukavuuksia ja liian paljon vaikeuksia. Kiintoisaa siitä varmaan silti tulee.
Maanantai, 2.7. 2007
Päivän sarjakuva: The Hood. Marvelia halpojen superrikollisten näkökulmasta. Tätä saisi olla enemmänkin.
Tekisi mieli antaa joukkueenjohtajan mahtikäsky, jonka mukaan jos joku tiimistäni on lomalle lähtiessään jättänyt jälkeensä epämääräisen virityksen jota ei ole dokumentoitu ja joka alkaa aiheuttaa jollekin muulle päänvaivaa, virittelijijän loma keskeytetään välittömästi ja hänet raahataan takaisin korjaamaan säätönsä. Oli sitten vaikka veneilemässä saaristossa, ottamassa aurinkoa Espanjassa tai turistoimassa kiertoradalla. Maanantaista teki osaltani maanantain juuri tällaisen omituisen purkkajärjestelmän korjailu. Vihaan poikkeuksia sääntöihin, ainakin poikkeuksia ilman helvetin hyviä perusteita.
Kiersin kaupungilla ostamassa tavaraa retkeä varten. Sitten palasin kotiin ahdistumaan. Sarjakuvien lukeminen auttoi minut ulos ahdingostani, ja sitten kävi ilmi että muualla oli vielä rankempaa.
Maanantai, 3.7. 2007
Päivän nurina: Miksei kukaan osaa jättää tehtävilleen päteviä sijaisia, tai ohjeistaa näitä oikein?
Selvästi maanantai jatkui tähän päivään. Pöydällä kaivauduin syvemmälle sijaisuushommien pinoon ja totesin, että saamiani ohjeiden puutteellisuuden lisäksi minulta puuttui oikeuksia tehdä asioita joita olisi pitänyt tehdä. Sitten hankin itselleni kaivattuja oikeuksia, mutta tässä kesti liian kauan jotta olisin tänään(kään) ehtinyt tehdä kaikkea mitä olisi ollut tarpeen.
Teemu pelautti meille taas Berliiniä. Peli oli rankan henkilökohtainen ja ravisteleva, ja se viimein toi pöydälle hahmostani ne asiat joita hän oli yrittänyt lakaista maton alle ekoista pelikerroista alkaen. En kyllä usko että ne nytkään tulevat ratkeamaan. Peli alkaa tosiaan muistuttaa ainakin minun osaltani hidasta junaonnettomuutta. Ainoa särö mainiossa sisällössä oli hahmoparan mieleen vaikuttaminen kieroilla tempuilla; tällainen ei vaan oikeastaan koskaan tuo ainakaan minun peliini mitään mielekästä sisältöä. Pelaajaa vaan vituttaa kun hahmoa ei saakaan pelata niin kuin kokisi parhaaksi.
Pelin välitoimintana koetin omaltakin osaltani terapoida Mirille saapunutta Velmaa eilisen rytinän jälkeen. Paljon hyödyllistä en kyennyt tarjoamaan. Suhtautumistapani henkilökohtaisiin shokkeihin ja traumoihin on edelleen lähinnä musta huumori. Yöksi tarjosin Susannalle majapaikan, ja päädyin löpisemään hänen sekä lopulta Kaisankin kanssa paljon pidempään kuin olisi arki-iltana ollut järkevää.
Maaaaaaanantai, 4.7. 2007
Päivän teema: Turhautumisen aiheuttaminen
Neljän tunnin yöunien jälkeen into nousta ja käydä oli nollassa, ja viiden minuutin työssäolon jälkeen totesin, että tämä maanantai ei vieläkään osoittanut mitään loppumisen merkkejä. Ärtymyksen aiheeni olivat lukuisat. Ne alkoivat kavereista jotka mieluummin kysyivät minulta kuin Googlelta, jatkuivat tympeillä työpulmilla joiden ratkaisemiseen minulla ei ollut oikeuksia eikä ohjeistusta ja kulminoituivat sekä epätoivoiseen tai kiukkuiseen palautteeseen käyttäjältä. Yhdessä tapauksessa kiukku oli täydellisesti ansaittua, ja vaikka minä olinkin henkilö joka palautteeseen vastasi ja jonka tekemättömyyteen se liittyi, en silti suostunut myöntämään olevani syyllinen ongelmiin. En ainakaan itselleni.
Päätin joka tapauksessa, että maanantaiputki katkeaisi tähän. Ensi viikon olisin lomalla ja sen aikana asioiden tulisi toimia. Etsin omista töistäni ne kohdat jotka uhkasivat jäädä tekemättä, ja delegoin niitä armottomasti eteenpäin. Yksi homma näytti aika lohduttomalta kunnes huomasin vähän käyttää ylläpito-oikeuksia joita en edes tiennyt omistavani, ja niiden kautta sain keinon delegoida senkin eteenpäin.
Päädyin kotiin kuolemanväsyneenä. Pelautin Adeptille lyhyen Empire-soolon jossa käsiteltiin edellisen ryhmäpelin jälkiseurauksia. Sitten tein vielä tovin töitä kotona ennenkuin vetäydyin sarjakuvien ja muun aivottoman viihteen pariin. Seuraavan Empire-pelin eka vedos alkoi hahmottua jossain aivojen takanurkassa.
Torstai, 5.7. 2007
Päivän havainto: Kaupungilla näkyy jo ruisrokkaajan näköisiä ihmisiä.
Kävin työpäivän lomassa vedonlyöntitoimistossa lyömässä vetoa, että vammaudun, sairastun, kuolen tai hukkaan omaisuuteni tulevilla matkoilla Ruotsiin tai Japaniin. Vedonlyöntitoimistoni antoi minulle aika heikot voittomahdollisuudet huolimatta korkealentoisista harrastuksistani. Hyvä niin. Toisaalta jos pääsen hengestäni, kroppani on 5100 gringotaalerin arvoinen.
Pyörän sain korjaamosta. Kiipeily palatsilla oli kuumaa ja aika huonoa. Cosmicissa oli vähäväkistä. Kakskerrassa vesi oli kylmää. Väsytti. Huomisen jälkeen sentään tulee töihin jonkinlainen tauko.
Perjantai, 6.7. 2007
Päivän äidinkielileikki: Aivopesukone ja muita kolmoisyhdyssanoja.
Ensimmäisenä Ruisrock-päivänä taivalsin tapahtumaan Mirin ja Welmun kanssa. Kovin hyvä festaripäivä tämä ei ollut: sää oli aika kolea ja musiikki heikkoa. Kuvaavaa on, että parhaiten iski Pain, joka oli hirveää feikkiheviä - jos parhaiten kuuluva instrumentti on nauhalta tuleva syntikka, herää Manowarille tosimetallifanin valan vannoneen pitkätukan sydämessä halu tuhota väärä metalli.
Mutta Pain sentään kuulosti hyvältä. Horrors oli karmivaa puuroa, Pipettes oli käsittämätöntä Euroviisut meets Marimekko -tanssipoppia, Disco Ensemble kuulosti pahalta ja Juliette and the Licksiä kävin katsomassa pääasiassa selvittääkseni, onko Juliette Lewis laulajana yhtä ärsyttävä lehmä kuin näyttelijänä. Mikäli mahdollista, hän on vielä pahempi.
Onhan se festarikokemus tämäkin. Poistuimme suhteellisen aikaisin. Huomenna luvassa sentään olisi bändejä, joista tiedän pitäväni. Valitettavasti ne ovat enimmäkseen päällekkäin.
Lauantai, 7.7. 2007
Päivän määräys: "Tulkaa alas sieltä" - anniskelualueen järjestysmies minulle ja kolmelle muule puuhun kiivenneelle rokkarille.
Eilen olin mutkien kautta päätynyt ostamaan japsirokkibändi D'espairsRayn levyn. Ei se minuun älyttömästi vedonnut - goottimusaa puuroisemmasta päästä, jaappaniksi laulettuna - mutta kun bändi kerran Ruisrockissa oli, se päätettiin silti vilkaista. Päästyäni Welmun kanssa viimein ylös ja Ruissaloon totesimme, että bändi tuntui livenäkin melkoiselta kuralta. Emme jaksaneet koko keikkaa vaan siirryimme kuuntelemaan Kotiteollisuutta, joka yllättäen kuulosti paljon paremmalta kuin kaksi vuotta sitten. Hämärää.
Mirin ja Susannan löydettyämme aloimme käydä läpi varsinaista kohdelistaamme. Ruisrockin ohjelmistoa vaivasi paha päällekkäisyys, joten jouduin jättämään Zen Cafén väliin kuullakseni Sonata Arctican. Ennen tiluliluheviä nautin sivukorvalla Niistä Luumäistä, ja muistin yhtäkkiä pitäväni kyseisestä punkpumpusta. Sonata Arctica oli taas kiva, mutta äänentoiston sumeus häiritsi. Ihan kuin rantalavan koko soundit olisivat vähän off. Ja oliko festarimusiikki muutenkin tänä vuonna poikkeukselisen hiljaisella kun yleisön möykkä tuntui kuuluvan kovempaa kuin bändi?
Seuraavana oli vuorossa The Ark. Tunnistin bändiltä ehkä yhden kappaleen, mutta keikka teki minusta kerralla fanin. Oli kuin olisi käynyt katsomassa Alice Cooperin hyvää kaksoisveljeä: musiikki oli showhenkistä, energistä ja valtavan hyväntuulista. Olin ihan hurmiossa, samoin muukin yleisö. Alkoi myös näyttää siltä, että rantalavan äänentoisto oli vaan kertakaikkisen puuroinen ja niittylavalla soundi toimi paljon paremmin.
Vaikea valinta Maija Vilkkumaan ja Sturm und Drangin välillä päättyi teinihevareiden hyväsi. Koin että minun oli tarpeen olla uskollinen metallisti ja tukea tuoretta bändiä. Kuten aiemminkin, pojat vetivät mainion keikan. Kerranki myös äänenvoimakkuus oli kohdallaan: ilman tulppia ei olisi myrskystä ja mylväyksestä selvinnyt.
Sää oli ollut koko päivän vähän hassu. Välillä satoi, välillä paistoi. Sturm und Drangin jälkeen satoi. Intoa jäädä festareille ei enää oikein ollut. Sade ei sentään kiihtynyt ihan vimmaiseksi kotiin pyöräiltäessä.
Sunnuntai, 8.7. 2007
Päivän harminaihe: Standardeista poikkeavat koordinaatistot
Ruisrockin kolmas päivä jäi siten täysin välistä. Ulkona satoi ja artistit olivat aika epäkiinnostavia. Monia olisi voinut käydä vilkaisemassa kiinnostuksesta, mutta mikään ei ollut riittävä syy sateessa seisoskeluun.
Aamupäivä meni pelkästän koomatessa ja motivaatiojulistegeneraattorilla leikkiessä. Iltaa kohti aktivoiduin ja ryhdyin keräämään kokoon vielä jäljellä olevaa aineistoa Ruotsin tutkimusretkeä varten. Länsinaapurissa oli ilmeisesti jo viikon ajan ollut massiiviset tulvat ja sateet. Kuulostaa täydelliseltä ajankohdalta kiipeily- ja luolatutkimusretkelle.
Maanantai, 9.7. 2007
Päivän kappale: David Bowie - Underground
Kun pari vuotta sitten näin Descent-leffan, tajusin että maailmassa on oikeasti olemassa luolia, ja että ihmiset mönkivät näihin koska sen pitäisi olla hauskaa. Tästä alkanut ajatusketju johti minut viimein ruotsinlaivalle Mirin kanssa. Suomessa kivessä olevat kolot olivat aika vähäisiä, mutta länsinaapurissa niitä pitäisi olla enemmänkin.
Tukholman luolauskerhon kaveri oli lähettänyt meille melkoisen datapaketin kotiseutunsa dunkuista. Mukana oli infoa parista pohjoisemmastakin kivenkolosta. Kohteita oli enemmän kuin ehtisimme viikossa käydä läpi.
Laivaan päästyämme generoimme itsellemme aikataulua. Se tulisi olemaan vähän edestakaisin sahaamista, mutta minkäs teet kun luolia on hassuissa paikoissa. Auto oli täynnä kiipeily- ja möyrimisvermettä, josta osaa ei oltu koskaan testattu luonnonolosuhteissa. Muutamalle luolalle meillä oli koordinaatit omituisten ruotsalaisten ikiomassa järjestelmässä, toisille vain vaihtelevan tasoisia ajo-ohjeita engskaksi.
Karaoke tai diskoilu ei oikein houkutellut. Tämä oli viimeinen tilaisuus hetkeen nukkua oikeassa vuoteessa. Viikko teltassa oli ajatuksena aika puistattava kaltaiselleni kaupunkilaiselle.
Tiistai, 10.7. 2007
Päivän oivallus: Ruotsissa aivan kaikki on paremmin
Tyresö, N 59°12'45", E 18°21'02"
Paratiisi. Klövbergetin korkea kallio useilla pultatuilla reiteillä. Kivi on mahtavan tuntuista. Jos tällainen paikka olisi Suomessa, se olisi kaikkien lähiseudulla olevien kiipeilijöiden mekka. Ruotsissa saamme kiivetä keskenämme, sillä tällaiset korkeuserot ovat ilmeisesti arkipäiväisiä täkäläisille.
Kansankoti näyttäytyy meille aivan naurettavan täydellisenä. Lähestyminen oli vaivatonta. Kallion alaosa on louhikkoa, mutta sen juurella on varjoisa lehto joka päättyy kirkkaaseen mereen. Uiminen vilvoittaa. Hyttysiä ei ole. Lämpötila on ihanteellinen. Autolla lähimpään kauppaan on 20 minuutin matka. Läheinen bajamaja on mallikelpoisesti hoidettu. Eläimet ovat suuria ja sympaattisia. Normaalisti pelkään suuria lintuja, vaan varmasti Ruotsissa nämäkin ovat rauhallisempia. Näemme muita ihmisiä, mutta ne keskittyvät pyörimään parin sadan metrin päässä olevalla venelaiturilla. Olemme rauhassa, muttemme eristyksissä.
Kivessä on myös useita luolia. Sateiden jäljiltä ne ovat märkiä. Etsimme yhtä suurta luolaa, mutta kiipeilykallio distraktoi meidät. Olemme haltioissamme. Kiivimme paria reittiä vaihtelevan tasoisesti, varmoja siitä että kaikki ruotsalaiset ovat meitä paljon parempia kiipijöitä. Kallion päälle pääsee myös puista portaikkoa myöten, ja maisemat ovat kauniita.
Tänne voisi jäädä viikoksi.
Olen järjettömän kateellinen. Osa minusta tahtoo muuttaa Ruotsiin.
Keskiviikko, 11.7. 2007
Päivän tyhmyys: Pukeutumistaidon puute.
Hornslandet, N 61°21' E 17°27' tjsp
Ajan öistä pikkutietä älytöntä vauhtia, ja Miri vieressä yrittää ylipuhua minua käyttämään pitkiä valoja. En kuuntele. Näen pimeässä vaikka ilman valoja. Sen sijaan että olisimme jääneet yöpymään Klövbergetin Eedeniin, olemme ajaneet yötä myöden 350 kilometriä pohjoiseen. Ruotsalaiset tiet ovat kiristäneet pinnaani, olen tarpeettoman väsynyt ja etäisen tietoinen siitä, etten juuri nyt ole vastuullisin mahdollinen kuljettaja. Haluan nopeasti nukkumaan, ja se edellyttää perille ajamista.
Lopulta pääsemme kääpiövaltion kokoisen niemen nokassa sijaitsevalle nukkuvalle leirintäalueelle. Ketään ei ole hereillä, mutta puhelimessa paikan ylläpito oli rennosti todennut että ajakaa tänne vaan ja kuitatkaa itsenne saapuneiksi aamulla. Kurvaamme sisään, jätämme auton ensimmäiseen vapaaseen tasaiseen kohtaan nurmikkoa. Kypärälamppujen valossa pystytämme teltan mallikelpoisen nopeasti, ja kaadumme nukkumaan.
Hölick, N 61°37'34" E 17°26'38"
Leirintäalueen herättyä löydämme kaikki lähiöiden huonot puolet mutta harvoja hyviä. Asuntovaunuilevat perhekunnat ovat meille käsittämättömiä. Mitä nämä ihmiset täällä oikein tekevät? Majoituksesta päätellen he viettävät täällä viikkoja - eikö siitä lähde järki?
Juokseva vesi ja sisäkeittiö ovat outoja ylellisyyksiä. Olemme varautuneet paljon tätä karumpaan elämään. Ranta on sentään mukava. Kyllästymme nopeasti väistelemään kirkuvia kakaroita ja suuntaamme kuumaan metsikköön etsimään luolia.
Luola, N 61°37'59.4" E 17°26'41.7"
Vaikka olenkin oppinut käyttämään GPS-laitetta, ei se paljon auta siihen että sekä minä että Miri olemme täydellisen hyödyttömiä metsässä suunnistamisessa. Hyttyset ja kuumuus raastavat. Hölickin luolille osoittaa viitoitettu polku. Me käytämme silti runsaan tunnin etsien suuaukkoa. Siinä sivussa koluamme kaikenlaisia pikkukoloja.
Lopulta seuraamme paria rennolla kävelyllä olevaa tyyppiä, jotka kulkevat suoraan suurelle maan sisään johtavalle kololle. Tunnen itseni idiootiksi. Tungemme sisään ahtaaseen luolaan, mutta odottamamme valtaisan kompleksin asemasta löydämmekin vain 40-metrisen (?) ahtautumisharjoituksen. Suositeltu reitti on merkitty köydellä turisteja varten. Sittenkin ruotsalaiset turistit ovat aika rankkoja tekijöitä, koska luolan ensimmäinen varsinainen kiemurtelu on lähes liikaa hermoillemme.
Olemme väsyneitä ja kylmissämme löytäessämme reitin ulos. Taiteilemme ylös ja rämmimme takaisin leiriin. Luolia olisi täällä lisääkin - karttamme näyttää useita suuria kammioita - mutta emme vaan jaksa enää etsiä niitä.
Syömme ja vajoamme puolitajuttomiksi. On hirvittävän kylmä, mutta jostain syystä muut ihmiset kulkevat yhä ympäriinsä kesävaatteissa. Hoksaamme rehkineemme liikaa ja olleemme haalarien alla liian kevyesti pukeutuneita. Luolassa emme tätä tajunneet, adrenaliini piti liikkeessä, mutta nyt kroppamme tahtovat sammua. Muistelemme hypotermiasta selviämisohjeita, annamme elimistöillemme nestettä, energiaa ja lämpöä.
Torstai, 12.7. 2007
Päivän fiilis: Mahtavasta luolasta riemuitseva
Bodarne, N 61°39'12.9" E 17°07'30.5"
Olemme hyväksyneet osamme kypäriä ja haalareita käyttävinä turisteina jotka eivät löydä mitään mitä ei ole merkitty kyltein ja neonnuolin. Bodagrottorna, maailman toiseksi suurin (?) peruskallioluola on juuri sopiva meille. Sisäänkäynti on merkitty köydellä.
Saksalaisia turisteja laskeutuu luolaan samoihin aikoihin kanssamme, varusteina kumisaappaat ja taskulamput. Koemme itsemme ylipukeutuneiksi. Ääliögermaani vetää röökiä kiven sisässä. Seuraamme turistiköyttä. Sitten luola käy mutaiseksi, ja hunni kääntyy takaisin. Meitä ei likaantuminen pelota, puskemme eteenpäin.
Ensimmäisen luolan läpi kuljettuamme löydämme toisen. Poikkeamme turistireitiltä löytäessämme kapean kolon, ja päädymme hienon kiven maailmaan. Lämpötila laskee nopeasti mutta vaihteeksi olemme lämpimästi vaatetettuja.
Tunkeudumme syvälle. Enää ei tunnu turistilta. Tämä on todelinen luolasto, mutta kahden käden miekkoja ei täällä juuri mahdu heiluttelemaan. Mitä D&D:n tekijät oikein ovat ajatelleet? Varmaan luottaneet siihen, että Hobittia kirjoittaessaan Tolkien tiesi jotain maanalaisista asioista. Emme löydä taikasormuksia, mutta kaunista ja jännittävää on.
Havaitsemme väsymyksen merkkejä ollessamme syvällä jossakin. Emme tahdo kuluttaa itseämme aivan puhki tai toistaa eilistä kylmettymiskoomaa, joten lähdemme takaisin. Tutkittavaa olisi jäänyt vielä, ja paljon.
Viisi tuntia mudassa jättää jälkensä. Varusteemme ovat käsittämättömän likaisia, kuten mekin.
Farstanäs, N 59° 5'47" E 17°39'14"
Yön lähestyessä Tukholman lähellä sijaitseva leirintäalue ajaa meidät epätoivoisiin tekoihin. Tällä kertaa kuolemaa uhmaavaa singahdusta maan halki ei palkita helpolla sisäänpääsyllä. Valitsemamme yöpymisalueen portit ovat kiinni eikä ketään näytä olevan hereillä. Jätämme auton ulkopuolelle ja livahdamme telttamme kanssa sisään.
Miri onkii meille tietoon WC:n ovikoodin. Ripustamme mudan peittämät kamamme kuivumaan ja toivomme ettei yöllä sada. Vetäydymme yöpuulle lainsuojattomina tunkeutujina, luottaen siihen ettei meitä kukaan huomaa ennen aamua.
Perjantai, 13.7. 2007
Päivän väline: Märkäpuku
Farstanäs, N 59° 5'47" E 17°39'14"
Aamulla soluttaudumme muiden leireilijöiden joukkoon, saamme auton sisään ja muutenkin hankkiudumme Farstanäsin kansalaisiksi. Yöllä on satanut, varusteemme eivät juurikaan ole kuivaneet. Sentään päivä lupaa hieman aurinkoa.
Kuivatamme haalareita hiustenkuivaajalla ja hakkaamme mutapaakkuja irti niistä. Henkilökunta katselee meitä kummeksuen. Kun saamme roinamme jonkinlaiseen kuntoon, pakenemme etelään.
Väsymys tuntuu raajoissa. Tätä ennen en ole uskonut luolatutkimista liikunnaksi, mutta olen vähitellen tajuamassa, että kylmässä mönkiminen horisontaalisesti ja vertikaalisesti kyllä väsyttää. Lepäämismahdollisuuksia maan alla ei oikein ole, ellei tahdo hypotermiaa. Asennot ovat jatkuvasti vaikeita, lihakset eivät juurikaan saa tilaisuutta levätä. Venyttely on pitänyt kropan jotenkin toimintakuntoisena, mutta tämä on kyllä viimeinen päivä liikuntaa.
Kopparbo, N 59° 39'18.9" E 16°28'55.3"
Viimeinen kohteemme on matkan ainoa karstiluola, ja myös ainoa märkä luola. Oleme olettaneet sen olevan retken vaikein kohde, ja siksi jätimme sen viimeiselle päivälle. Kuulemma paras aika tonkia Kopparbota on loppukesästä viikkojen kuivuuden jälkeen. Ennen meidän visiittiämme Ruotsissa on satanut ainakin kaksi viikkoa.
Sisäänkäynnille johtava polku ei ole ilmeinen, mutta kuin ihmeen kaupalla löydämme luolan nopeasti. Alusta alkaen on ilmeistä, että nyt ollaan tekemisissä hieman erilaisen kolon kanssa. Kivi on todella upeaa, ja luolahämähäkit ovat valtavia. Löydämme syvyyksiin johtavan kuilun jonka pohjalla näkyy vettä.
Optimaalisesti alas laskeuduttaisiin valjaissa, kuivaa seinää pitkin ja kiipeilytossut jalassa. Suurin osa kiipeilykamastamme on autolla, emmekä tahdo haaskata aikaa ja energiaa niiden hakemiseen. Teemme retken alas kahteen kertaan, märissä oloissa, slingeistä viritetyillä valjailla, ensin varsikengillä ja sitten lenkkareilla. Alemmassa kerroksessa oli vettä. Märkäpukujen avulla jatkamme. Luola on kapea, vesi kylmää. Puvut pitävät lämpiminä.
En ole koskaan aiemmin tehnyt mitään näin makeeta.
Emme kulje koko luolaa läpi. Se vaatisi sukeltamista, ja ennen sukelluspaikkaa muistamme kuulleemme ukkosta tänne lähtiessämme. Luolakirjojen mukaan sateesta johtuva tulviminen on yleisimpiä onnettomuuksia joihin seikkailijat joutuvat. Fiksummat eivät olisi välttämättä tänään lähteneet tähän onkaloon lainkaan. Vesi ei kuitenkaan osoita nousemisen merkkejä.
Paluu pinnalle on raskas. Onneksi viritimme kuiluun oman köytemme, koska voimamme ovat lopussa ja kiipeäminen ilman varmistusta olisi ollut hengenvaarallista - jos olisimme edes jaksaneet ylös asti. Sählään ja pudotan yhden vesitiiviin lampun sekä kenttäpullon syvään koloon. Emme uskaltaudu hakemaan niitä.
Varustetappioista huolimatta olo on voitonriemuinen. Tämä on ollut aivan sanoinkuvaamattoman hienoa. Tätä on tehtävä enemmän.
Lauantai, 14.7. 2007
Päivän vaate: Stockholm - City of Caving -paita. Bonuksena mukana tulee lappu, jossa on koko perheelle sopivan kaupunkiluolan sijainti. Aivan ällistyttävän sympaattinen idea.
Tukholma, N 59°20'14.07" E 18° 3'37.22"
Luolia riittäisi vielä, voimia tai lomapäiviä ei. Olen oppinut elämään leirintäalueilla, teltta on alkanut tuntua kotoisalta. En olisi koskaan uskonut tätä itsestäni. Vasta tänä aamuna koin kaipuun sivistyksen pariin alkavan oikein toden teolla. Täydellinen ajoitus.
Kierrämme Tukholmaa jalkaisin, oikeasti viimeisillä voimillamme. Ostamme ulkoilukaupoista vesitiiviin pussin, neopreenihansikkaat ja muuta meiltä puuttunutta tarpeistoa. Syömme sushia. Kehitämme valokuvat. Vastustan halua käyttää omaisuuksia scifi-kirjakaupassa, tyydyn yhteen sarjakuvaan ja yhteen Kim Stanley Robinsonin kirjaan.
Illan tullen siirrymme laivaan. Ostamme callback-henkilöinä toimineille Tiemukselle ja Welmulle palkinnot. Miri jaksaa vielä irkata, minä tyydyn koomaamaan. Uni vie vielä nopeammin kuin menomatkalla.
Sunnuntai, 15.7. 2007
Päivän kielellisyys: Tahtoo paremman käännöksen termille "caving". Luolatutkimus kuulostaa liian viralliselta ja jäykältä, luolaretkeily liian kepeältä ja vaarattomalta, luolailu hölmöltä. Pitäisin itse sanasta "luolaus", mutta verbi olisi tuolloin "luolata" ja se tuntuu jotenkin hölmöltä.
Kotona keskityin kirjoittamaan ruotsinmatkan kokemuspistemerkinnät ja heittämään verkkoon retken kuvat. Jynssäsin varusteita ja koomasin.
Post-low -olo valtasi mielen. Töihin paluu ei innostanut. Olisin tahtonut tehdä jotain, mutten oikein jaksanut. Kävin juttelemassa Adeptin kanssa peliasioista, vilkuilin luolatietoa muualta maailmasta, katselin pari jaksoa Venture Brothersia ja kummastelin, miten tulevan viikon aikatauluni oli näin päässyt täyttymään.
Maanantai, 16.7. 2007
Päivän TMI: En oikeastaan tahdo tietää mitä eksoottisia tauteja yliopiston käyttäjillä on.
Lomaltapaluu oli karu kokemus. Iskuryhmäni harventui päivän mittaan yhteen henkeen itseni mukaanlukien ja vaikka yliopiston olisi kuvitellut lomailevan, paikalla yhä olevat käyttäjät keksivät minulle vaikka millaista katalaa puuhaa. Onneksi olin tajunnut julistaa palvelulle lyhennetyn aukioloajan niin ehdin tehdä jonkin verran oikeitakin hommia enkä vain puhua palturia puhelimessa.
Singahdin kolmen junalla Helsinkiin kamppailemaan elävien kuolleiden kanssa. Pelikerta oli oivallinen - splatterin ja autotakaa-ajon lisäksi hahmoille tuli oikeastaan ensimmäinen tilaisuus pysähtyä hengähtämään ja oikeasti pohtimaan tilannettaan. Synkältähän se vaikuttaa.
Yöksi livahdin Kaisan luo. Olisin mieluusti puhellut pöhköjä hänen kanssaan pitkään, mutta tieto alle viiden tunnin päästä koittavasta herätyksestä vaati lähes välitöntä nukkumaanmenoa.
Tiistai, 17.7. 2007
Päivän turuntauti: Taas palaa Turussa suojeltu rakennus.
5.46 juna Helsingistä Turkuun on pettämätön tapa aloittaa koomainen työpäivä. Parasta tässä päivässä oli, että sain yhä olla ihan itsekseni huolehtimassa koko keskitetystä tuesta sekä kasasta sijaisuushommia. Toisaalta meno oli aika hiljaista.
Adept pelautti minulle ja Suville Rajoilla-supersankaritarinaa. Teinisankaristani on tullut nopeasti ajatteleva ja älyllisesti rohkea, vaistot vaan vetävät säikkyyn suuntaan. Hilpeää pelattavaa. Olin kuvitellut pelin loppuvan varhain ja pääseväni joko käväisemään Riikan luona synttäröimässä tai edes aikaisin nukkumaan, mutta kumpikaan näistä ei toteutunut. Mikä ihmeen univelka?
Keskiviikko, 18.7. 2007
Päivän fiilis: Uupuva
Kahdeksan tuntia töitä, sen jälkeen seitsemän tuntia roolipelaamista. Päivä oli kuin kopio eilisestä, paitsi että myöhäisyöjuna Helsingistä jäi pois. Alan vähitellen kaivata ihan oikeaa vapaapäivää jotta ehtisin vaikkapa siivota huoneeni tai harrastaa jotain liikuntaa.
Torstai, 19.7. 2007
Päivän softa: Simplifymedia
Kaaduin illalla vuoteeseen ja heräsin noin kahta minuuttia myöhemmin. Olin muka nukkunut 8 tuntia. Tällaiset yöt ovat tappavia. Töissä vastaan tuli typeryyttä, huolimattomuutta, jästipäisyyttä ja yleistä turhuutta. Olen todella onnellinen että olen määrännyt atk-tuen olemaan auki heinäkuussa vain 5 tuntia päivässä; tämä antaa minulle tilaisuuden tehdä vähän oikeitakin töitä ja auttaa pitämään kiinni mielenterveyteni rippeistä.
Viikon neljäs ja toiseksi viimeinen peli oli Berliinin sokkeloa. Se oli myös ensimmäinen peli jossa olisi pitänyt oikeasti olla skarppina ja väsymys haittasi. Koetin puristaa itseästäni aivotoimintaa, ja tuloksena hahmoni aurinkoinen ja positiivinen asenne rapisi. Yhtäkkiä oli täysin mahdotonta pelata hahmoa joka oli miellyttävä, sympaattinen, hyvä ihmisten kanssa ja kaikkea.
Ehkei aina voi osata, ja oli hahmollakin syytä olla vähän hankala, mutta sittenkin moinen harmitti. Onneksi peli loppui varhain. Epäonneksi erehdyin Cosmiciin sen sijaan että olisin mennyt suoraan nukkumaan. Lisää väsymystä vaan.
Perjantai, 20.7. 2007
Päivän työkalu: PowerPoint. Pitäisiköhän käyttää myös animaatioita esityksissä?
Aamulla herätessäni kuvittelin, että oli lauantai. Maattuani vuoteessa puolisen tuntia käymässä läpi uniani tajusin, että itse asiassa tänään olikin työpäivä. Ehdin töihin juuri ja juuri järkevässä ajassa.
Yleinen harmistus kaikista pikkuasioista voitti väsymyksen. Erityisesti teki mieli korjata joka ainoa vastaan tuleva yhdyssanavirhe tai iso kirjain yleisnimessä. Se joka on synnitön jne, mutta kun itse toivoisin reaaliaikaista nalkuttajaa vierelleni korjaamaan kaikki kielivirheeni.
Työviikko suvaitsi viimein päättyä. Olisin voinut rentoutua monellakin tavalla, mutta valitsin PowerPoint-esityksen väsäämisen. Sitä tarvittiin viikonlopun peliin, ja olin jättänyt sen viime tinkaan oletuksella, että se olisi ihan helppoa. Oletus oli oikea.
Viikonloppu, 21-22.7. 2007
Ajankohdan ingame-leikki: Kerro ensimmäisestä rituaalistasi kahdella adjektiivilla. Ja minulla oli tietenkin kaikista hahmoistani juuri se, joka ei ole oikeastaan koskaan tehnyt rituaalimagiaa.
Salaisuuksia: Ei kenenkään maalla tuli varmaankin kalleimmaksi peliksi missä olen koskaan pelannut. Tai no, ehkä Laika pääsi jonnekin lähelle, mutta risteilyllä pelattu 24 tuntia varakkaana lakimiehenä kyllä kulutti kukkaroa.
Onneksi peli toimi hyvin. Jopa sen kummallinen rakenne - ensin huvi, sitten työt - soveltui larppikontekstiin mainiosti. Lisäksi laivan konferenssitiloissa Powerpoint-esitysten avulla käytävä katsaus Turun okkulttiseen nykytilanteeseen oli aivan mainio vastine samassa pelimaailmassa joskus Hansakorttelin Hesessä käydyille maailmanpelastuskeskusteluille. Mahtavaa.
Selvästi tällaisetkin pelit toimivat. Oli eduksi, että hahmot muodostivat yhden selkeän tiimin, tosin ehkä vielä muutama pelaaja lisää olisi ollut hyväksi. Kun astuin pois laivasta ja hahmosta, huomasin olevani aivan kuolemanväsynyt. Salaisuuksia-kampanjan pelit eivät koskaan tunnu vapaa-ajalta, mutta ovat ne kyllä hienoja.
Maanantai, 23.7. 2007
Päivän sankari: Al Swearengen, kuten aiemminkin.
Pelin jälkeinen työpäivä oli vähän puutunut. Katselin tulevan viikon sääennustetta, joka oli tympeä. Sadetta, sadetta. Ei kiipeilyyn soveltuvia päiviä. Ei tainnut kyllä olla viime viikollakaan.
Empireä olisi syytä kirjoittaa, jotta joskus tulisi pelattuakin. Sen sijaan jumiuduin katsomaan Deadwoodin kakkoskautta, kun se näytti hyllyyn pudonneen. Kuusi jaksoa myöhemmin olin todella onnellinen nykyajan mukavuuksista. Reilut sata vuotta sitten meno oli aika äklöä.
Tiistai, 24.7. 2007
Päivän oivallus: Vuorokaudessa on liian vähän tunteja
Sade ärsytti ja ajoi sisäseinälle. Kokemus siellä oli hermojaraastava. En ole varmaan aikoihin saanut niin pahasti turpaani kiipeillessäni. Mikään ei vaan kertakaikkiaan onnistunut, olin heikko, pelokas, osaamaton, liukasnäppinen ja kaikkea muuta taitamatonta. Vasta kun vaihdoin uudet Mythoksen kenkäni vanhoihin Montraileihin tuntui siltä että osaamisesta palasi edes hippuja. Voiko olla mahdollista että pehmeäpohjaiset kengät vaativat jaloilta niin paljon enemmän, että niiden kanssa päädyn kiipeämään liiaksi käsillä? Kai tuossa olisi järkeä, mutta vain jollain tosi kierolla tavalla.
Suoritukseni oli kuitenkin niin ala-arvoinen, että määräsin itselleni kiipeilyä sisäseinällä ainakin kerran viikossa kunnes taas osaisin jotain. Ilman kesälomaa ei tule vietettyä kalliolla niitä kokonaisia päiviä jotka olisivat tarpeen voimien ja taitojen ylläpitämiseksi.
Vuorokausi on liian lyhyt kaikkeen mitä haluaisin tehdä.
Keskiviikko, 25.7. 2007
Päivän sivusto: Outdoorjapan.com - eikä mitään tietoa kiipeilykallioista Kioton lähellä.
Koska minusta ei kerran ollut kiipeilijäksi, keskityin toiseen rakkauteeni eli roolipeleihin. Ryhdyin toden teolla kirjoittamaan seuraavaa Empire-peliä. Suljin taas ircin, koska epäilin sillä tavalla saavani tärkeisiin puuhiin vallattua edes hieman lisää aikaa. Se tuntui jopa toimivan. Vajosin kirjoitustranssiin, jossa joka ainoa häiriötekijä sai aikaan salamannopeasti massiivisen vitutuksen. Ei kovin zen-henkistä minulta, yksi luonteen nurja puoli tuokin.
Kaisa vaati minulta viimein järkeviä vastauksia Kioto-majoituksemme suhteen, joten pengoin japanilaisten ryokanien sivustoja ja katselin kaupunkia Google Earthilla. Samalla laskeskelin matkabudjettiani. Buddha vieköön että syyskuussa tulee menemään rahaa. Jos selviän kolmella tonnilla olen onnekas.
Torstai, 26.7. 2007
Päivän sivu: World Clock
Koetin piirtää kuvatusta, joka ylitti reippaasti vähäiset kykyni. Turhauduin, kävin Cosmicissa valittamassa ihmisille piirtämisen vaikeudesta ja kuulemassa juttuja manga-addiktiosta. Sitten palasin kotiin, aikeenani tehdä jotain ihan muuta.
Sen sijaan päädyinkin palaamaan piirrokseni pariin. Olihan se aika karu, mutta ehkä piirtäisin sen sittenkin loppuun, jos ei muusta syystä niin oppiakseni miten tämä tehdään...
Jostain rumuuden kätköstä löytyikin yhtäkkiä pari ihan kelvollista elementtiä. Aloin pitää kuvastani. Mieleen tuli kertomus Oulun scifiseuran Plan 9 From Outer Space -katseluoperaatiosta, jossa tavoitteena oli löytää jokaisesta elokuvan otoksesta jotain hyvää sanottavaa. Kuulemma aina oli jotain hyvääkin löytynyt.
Kai tällainen ajattelu on hyväksi näin harjoitteluvaiheessa.
Viikonloppu, 27-29.7. 2007
Ajankohdan yritys ja erehdys: Kharonista on minun taitotasollani ilmeisen mahdotonta piirtää onnistunutta tai edes tunnistettavaa kuvaa.
Viikonlopuksi suuntasin Kharonin kanssa Taivassaloon hengaamaan hänen mökillään. Tällä kertaa ei ollut ohjelmassa pitkää vierailua, kun ei minulla ollut sitä varten kesälomaakaan.
Taivaalta satava vesi ja viileä sää koettivat vaikeuttaa pääasiassa uimisesta koostuvaa mökkiohjelmaani, mutta kylmänsietokykyni oli jossain vaiheessa kasvanut hitusen. Vesi ei tuntunut edes viileältä. Uinnin lomassa höpisin Kharonin kanssa tavanomaisen epämääräisiä, pääasiassa sähköisestä ja analogisesta viestinnästä. Yritin ylipuhua vannoutuneen ubiikkivastustajan hankkimaan kännykän, koska se tekisi minun elämästäni paljon helpompaa...
Lauantaina ohi menevä kiipeilyporukka poimi minut mukaansa yllätyskäynnille Riskeläisvuoressa. Kahdeksan tuntia Kustavin kallioita palautti mieleeni miksi oikeastaan kiipeän mieluummin ihan missä tahansa muualla. Asennemaailmaa häiritsee edelleen se, että täällä on pidettävä voittona jos pääsee ylös 5-:n reitin. Trädiliidauksen harjoittelu oli sentään varsin tarpeellista, ja kalliota lukuunottamatta reissu oli hauska.
Sunnuntaina selvisin takaisin Turkuun. Mökillä olin piirrellyt suurimman osan tyhjistä hetkistä, nyt sitten skannasin ja väritin. Seuraava Empire-peli tulee olemaan aika rosoinen visuaalisuudeltaan, vaihteeksi kun olen tuottanut pelissä näkyvät kuvatukset enimmäkseen itse ihan paperilta alkaen. Voisin vaikka jättää tuhertamani kansikuvatuksen tännekin huvittamaan ihmisiä kunhan pelistä selvitään.
Maanantai, 30.7. 2007
Päivän artiste: Trent Reznor, joka vaihteeksi keskittyy muuhun kuin whinettämiseen.
Pienenä tahdoin asua New Yorkissa. Nykyään en. Kuten maa ympärillään, myös suuri omppu on käymässä yhä hullummaksi ja vainoharhaisemmaksi. Ja mitä tuolla tehdään ensin, yrittää varmasti ryömiä tännekin. Pystyn aivan liian hyvin kuvittelemaan jonkun paikallisen yksilövapauksiin indifferentisti suhtautuvan eliön ääntelemässä vastaavan kiellon lukuisista eduista ja turvallisuuden mahtavasta lisääntymisestä tämän vuoksi.
Pelinkirjoittelua, piirtelyä, sateen harmittelua. Ropecon-ohjelmaakin pitäisi väsäillä, kun vaan joskus ehtisi/jaksaisi. Luomisen keskeytti hetkeksi Nine Inch Nailsin Year Zero. Wow.
Tiistai, 31.7. 2007
Päivän vaate: Potkuhousut täysikasvuisille
Ulkona sää oli kuin koulujen alkamispäivältä. Tietysti heti kun yliopisto-opintojen alkuajankohta siirtyi syyskuun alusta elokuuhun leikkasivat säätä hallitsevat voimat myös elokuun irti kesästä ja siirsivät varhaissyksyn heinäkuuhun. Näinhän tämän olisin toivonutkin menevän.
Ulkokiipeilystä ei ollut toivoa, joten kävin Palatsilla Mirin ja Susannan kanssa. Taidot ja voima ovat yhä jossain muualla, mutta ehkä ne saa houkuteltua sieltä takaisin. Kiipeilyn jälkeisen syömisen lomassa kuuntelin juorut maailmalta ja hihittelin niille. Sitten menin häviämään tyhmän vedon ja sain Ropeconiini vähän lisää kipua. Maltan tuskin odottaa sitäkään.
