Kesäkuu 2007: Muissa maailmoissa
Perjantai, 1.6. 2007
Päivän ärsytys: Peter F. Hamiltonin haastattelu jossain webin nurkassa. Helvetin naivistinen laissez-faire -kapitalisti scifikirjailijaksi.
Tosimaailma pre-emptasi kaavailemani pelijuonen toisnsa jälkeen. On maailma pöljäksi mennyt kun ei voi enää luottaa edes siihen, että mitään mitä Rense.com:sta lukee ei koskaan näe missään muualla. Edelleen pelintekemistekniikkani taitaa olla vähän pöhkö kun olen näin yliherkkä ympäristön asioille.
Pelinkirjoittelun ohella päivään ei muuta järkevää juuri mahtunutkaan. Töissä pitäisi muka opetella taittamaan asioita, mutta vieritin tämän homman toisille harteille. Saapi nähdä vieriikö se sieltä takaisin.
Viikonloppu, 2-3.6. 2007
Ajankohdan musiikki: Rush - Snakes & Arrows. En vieläkään tiedä, onko se hyvä, mutta nyt opin kuuntelemaan sitä.
Viikonloppu kului käytännössä kokonaan yksin tietokoneen ääressä. Pelin luomisprosessin yhteydessä sain sarjan pieniä oivalluksia, joista yhdessä tuli yksi iso oivallus. Sen tuloksena olen taas kovin tyytyväinen asioihin joita olen tehnyt. Toivottavasti seuraava Empire-peli toimii pelattunakin; ainakin siinä on monta hyvää ideaa epätodennäköisissä paikoissa.
Peliä tehdessäni sain myös taiteeseen liittyvän oivalluksen (ja taide tässä käsitetään todella laajasti): loistavankaan teoksen tekemiseen ei välttämättä kulu kuin muutama minuutti. Ideointi ennen näitä minuutteja on kuitenkin saattanut viedä viikkoja.
Tai sitten voi tietysti tehdä täysin toisinkin päin. Näin teki mm. Peter Fucking Hamilton, jonka Reality Dysfunctionin rämmin viimein loppuun asti. Sivun 900 kohdalla kirja alkoi viimein olla kiinnostava. Kirjoittajalla on eeppisen avaruusmätön ja tiukkojen tilanteiden kirjoittaminen kyllä hallinnassa. Mutta Linnunradan lempo vieköön sen yhteiskunnan ja ne hahmot. Niin kovasti toivoisin, että kirjan hirviöt saisivat iskettyä kyntensä tarinan päähenkilöön ja pyyhkisivät itsevarman virneen hänen naamaltaan. Vaan eipä taida sellaista tapahtua. Pelottavuudestaan huolimatta tämä tuntuu kuitenkin poikien seikkailukirjalta jossa sankariin ei tuho eikä kuolema koske.
Jään yhä ihmettelemään, minkälainen kustannustoimittaja päästää läpi sormistaan trilogian, jonka jokainen osa on yli 1000 sivua? Eikö sellaisesta ole rangaistuksena seuraava elämä Robert Jordanina tai jotain?
Katsoin myös Tomie-sarjan nelososan ja pelkäsin yksikseni. Kokeilin Second Lifea, mutten vaikuttunut. Kahdeksan aikaan sunnuntai-iltana päädyin vielä uimaankin. Vesi oli lämpimämpää kuin olisin kuvitellut. Tahtoo sanoa, silti aika kylmää.
Maanantai, 4.6. 2007
Päivän erikoisuudentavoittelu: Tämä merkintä sisältää Kokemuspisteiden ensimmäisen ja oletettavasti myös viimeisen kalajutun. Kuten yleensäkin, teen sen toisin päin kuin valtavirta.
Alitajuntani ja elimistöni ovat yhdessä päättäneet, että nyt on kesäloma ja voi valvoa ja nukkua miten sattuu. Oletus ei valitettavasti vastaa todellisuutta. Töihin oli mentävä, vaikka mieli olisi tehnyt lähteä vaikkapa jokirantaan hyvän kirjan kanssa. Tietty jostain olisi pitänyt ensimmäiseksi metsästää se hyvä kirja, ja Turun kirjaston kaunokirjallisuusosasto on ties missä.
Viihdyin töissä varsin vähän aikaa, poistuin Uittamolle polskimaan. Selvästi uintiakaan ei enää voi tehdä turvallisesti, kun sekä minun että Mirin kimppuun kävi kala, oletettavasti sama yksilö. Vaarallinen vesipeto iski kun olimme kiipeämässä vedestä rantakalliolle, ja osui minua juuri polven yläpuolelle ilmeisen valtavilla leuoillaan. En koskaan nähnyt hyökännyttä turskaa, mutta hampaanjäljet olivat aika mojovat. Onhan moinen nyt penseää kun minulla on ollut korkeampien eläinten kanssa syömättömyyssopimus jo 12 vuotta. Tosin kalaa olen aina silloin tällöin popsinut, joten kai tämä tavallaan oli ihan reilua vastavuoroisuutta.
Tiistai, 5.6. 2007
Päivän blogi: Intro
Aamun uutiset olivat kamalia. Iljettävää lakiteknistä pelleilyä, lohdutonta reaali-ilmastopolitiikkaa sekä tietenkin vielä Vlad Putinin sapelinkalistelu gringojen ohjuskilpeä vastaan. Lisäksi siviilirintamalla harrastusprojekti oli ajautunut hankaluuksiin ja oli vailla taittajaa.
Työhuoneen saatua uudet sisäseinät siitä tuli taas eriöhelvetti, mutta aiempaa tilavampi sellainen. Tai ainakin minulle, muiden kopit saattoivat kutistua. Näin toimii middlemanagerin hirmuhallinto. Sekä työtä että intoa tekemiseen olisi vaihteeksi riittänyt, mutta nyt aikataulut pakottivat minut poistumaan varhain. Edessä oli seikkailijoiden tarvikkeidenhankintakierros.
Hyökkäsin Mirin kanssa Camuun ja Partiovarusteeseen. 900 euroa myöhemmin meillä oli riittävät vermeet speleologiaan, metsässä elämiseen, vuorien valloittamiseen ja muuhun sivistymättömään. Hankittavaksi jäivät vielä märkäpuvut ja ajokortit.
Hirveä rahasumma meni, ja toisin kuin wanhan polven ropeissa, odotettavissa ei ole että luolantutkimuksissamme löydämme niin paljon aarretta että retki maksaa itsensä takaisin. Ehkä hyväkin, koska emme kuitenkaan kulje aseistautuneina, ja aarretta vartioisivat örkit, hadaalit, lohikäärmeet tai villiintyneet ruotsalaiset.
Uimarannan kautta kotiin. Menin nukkumaan todella varhain, kun väsymys kaatoi.
Keskiviikko, 6.6. 2007
Päivän toimistoelämä: Pässinpäinen ihminen uskoo, että vain minä voin auttaa häntä hänen pulmissaan. Tämä ei pidä paikkaansa. Aina kun kyseinen ihminen ilmestyy, hän haluaa puhua minun kanssani - kukaan muu ei kelpaa. Minä en koskaan tahdo puhua hänen kanssaan, koska yksilötason neuvontaan ei mihin minun pitäisi normaalisti aikani käyttää, ja koska hänen pulmansa ovat aivan simppeleitä. Tämä johtaa piileskelyyn aina kun kyseinen ihminen on lähistöllä.
Nukuin täydet kymmenen tuntia. Unissa oli kaikkea hupaisaa, kuten animoitu Hämähäkkimies-leffa, hevikaraokea sekä hyytäviä tutkimusretkiä Turun yliopiston alapuolella oleviin tutkimuslaitoksiin. Elämäni kaipaa selvästi lisää kaupunkieksploraatiota.
Heräsin seitsemältä. Olo oli levännyt ja virkeä, ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan. Tietäisinpä vielä johtuuko minua aiemmat päivät vaivannut väsymys helteestä, unen puutteesta, liian vähästä liikunnasta, syövästä vai mistä. Joka tapauksessa tänään ei väsyttänyt, työnteko inspiroi ja olo oli yleisesti erinomainen.
Kotona pelinkirjoituksen suhteen sen sijaan fiilis oli tahmainen, ellei peräti seinään törmännyt. Pakersin väksin huomisen pelisession sisällön parissa, ja välillä vein ajatukseni muualle huitomalla ihmisiä boffereilla. Japanista kertovaa kirjaa olisi pitänyt lukea, mutta kun muistin asian, kello nakutti nukkumaanmenoaikaa. Haaveilin virkeydestä huomenna, joten siirsin tulevaan.
Torstai, 7.6. 2007
Päivän pahis: Halliburton. Suuren saatanan sisällä asuu suurempi saatana, tai jotain.
Yöllä on selvästi liian kuuma nukkua. Kun aurinko joskus kolmen aikaan nousee, se alkaa paistaa suoraan huoneeni verhoihin, jotka taas ovat tummat ja lämpenevät tehokkaasti. Jälleen aamulla valtava väsymys jonka läpi töihin oli hakeuduttava.
Töiden jälkeen pelautin taas Empireä. Peli ei oikein tuntunut supersankarilliselta; innostuin ehkä liikaa väkivallasta ja agenttitarinamaisuuksista. Ja juttu oli vähän likaisempi kuin mitä olisin tahtonut - vaikka lähtökohdatkin olivat kyllä aika likaiset. Toisaalta yksi todella nopeasti kokoamani kuva oli kyllä kevyesti proverbiaalisen tuhannen sanan arvoinen, ja kompensoi karua (mutta temaattisesti minua kovasti miellyttänyttä) kansikuvaa. Lisäksi supervoimainen rymistely oli harvinaisen reipasta.
Olin myös arvioinut pelaajahahmojen voimatason täysin pieleen. Kokeneempi superijoukkue otti heiltä turpaansa rumasti. Osa tästä oli kyllä pyöristysvirheitä ja osa silkkaa huonoa taktiikkaa.
Viikonloppu, 8-10.6. 2007
Ajankohdan kiipeilyviisaudet: Paidattomuus tuo voimaa. Kiroilu tuo vielä enemmän voimaa.
Perjantai selvisin töihin jo seitsemäksi, kun ampiaisia paennut Miri myötävaikutti varhaiseen heräämiseeni. Ahkerasti jaksoin pakertaa jopa yhdeksän tunnin päivän ja vaihteeksi vähentää saldomiinuksiani.
Viikonlopuksi oli suunnitteilla kiipeilyretki Tampereen kallioille. Yritin tehdä valmisteluja sitä varten, mutta jouduin täysin sivuraiteelle ja teinkin edelliseen Empire-peliin liittyvän sarjakuvasivun. Olisin mielelläni piirtänyt pätkän eeppisestä toimintakohtauksesta, mutta jo sommitteluvaiheessa taitoni vajavaisuus kävi ilmeiseksi. Niinpä päädyin käyttämään City of Heroesia apuna ja keskityin dialogivoittoiseen sivuun jossa kävi hieman tarkemmin ilmi, mistä kaksi pelin NPC:ä oli oikein väitellyt.
Sarjakuva jäi lopulta vähän torsoksi kun tajusin, etten ollut ajatellut City of Heroesin käyttämistä ihan riittävän perusteellisesti ja tuloksena taustat epäonnistuivat aika pahasti - tai oikeastaan jäivät täysin sillisalaatiksi. Vaikka lopputulos olikin ihan ok, epäilin myös tällaisen median käyttöä pahasti. Empire on kuitenkin ropekampanja, makeiden juttujen pitäisi tapahtua peleissä eikä jälkeenpäin toimitettavissa cut sceneissä. Toisaalta, kuvatussa kohtauksessa ei ollut mukana pelaajahahmoja mutta heidän oli kuitenkin syytä tietää mitä siinä tapahtui joten ehkä tämä ratkaisu oli tyydyttävä.
Lauantaiaamuna Tampereelle ja Viitapohjaan. Oli tolkuttoman kuuma. Minä, Miri, Riikka, Taina ja Welma saimme olla kalliolla lähes keskenämme, helle oli ajanut muut pakoon. Sormenleikkaaja oli edelleen todella kaunis reitti, ja Lapinleikkauksen trädiliidauksen varmistaminen oli melkein yhtä jännittävää kuin itse kiipeäminen. Lopulta poistuimme kalliolta kun neste loppui, ja pulahdimme uimaan.
Pancho Villa -niminen ravintola osoitti mahtavuutensa tarjoamalla minulle meksikolaista ruokaa joka oli niin tulista, etten voinut syödä sitä. Olin tilannut tulisimman mahdollisen version, ja sain annoksesta tuhottua korkeintaan puolet. Kieltämättä ruokaa oli valtavasti ja olin juuri popsinut karjalanpiirakoita, mutta lopulta habanerot minut nujersivat, ei ruuan määrä. Ainutlaatuinen kokemus. Olin aivan haltioissani. Miksei Turussa saa tällaista?
Älyllinen linja jatkui illan elokuvavalinnassa: katsoimme Doomin projektorin kautta. Se oli paljon parempi kuin olin odottanut, mikä tarkoitti että se selvisi jopa Resident Evilin tasolle.
Sunnuntaina ohjelmassa oli lisää kiipeilyä, pikainen pulahdus lämpimässä järvessä, lisää meksikolaista ruokaa ja myöhäisiltainen kotimatka. Olimme odottanut viikonlopun loppumonsun olevan Mirin kotiin asettunut ampiaispesä, mutta tuhoamisretkikuntamme löysikin vain tyhjän pesän ja yhden kuolleen ampparin.
Ylimääräisenä bonuksena kotona minua odotti märkäpuku. Mahtavaa! Tämän avulla pääsee tunkeutumaan kosteaan luolaan.
Maanantai, 11.6. 2007
Päivän hoitamattomat hommat: Japanin matkasuunnitelmat, festarivaateostokset, seuraava Empire-seikkailu, tuntemattomalle soittajalle vastaaminen, huoneen siivoaminen...
Lyhyt yöuni, lyhyehkö työpäivä, penseitä hommia, viilennyt sää. En pitänyt, mutta sentään illalla oli luvassa kunnon miekkaa ja magiaa Falling Down -spesiaalioneshotin muodossa. Onnenonkijamme kohtasivat piktejä sekä muinaisen jumalan, mutta ainakin minun hahmolleni fyysisesti vahingollisin oli metsästäjän tytär joka ei jostain syystä ollut tyytyväinen howardiaanisen barbaarini suoritukseen lemmenleikeissä. Pah.
Kotiin päästyäni olisin voinut järkevänä mennä nukkumaan saman tien, mutta sen sijaan kiemurtelinkin märkäpukuun testatakseni sitä ylleni. Oli vähän neulansilmään änkeytyvän kamelin fiilikset.
Tiistai, 12.6. 2007
Päivän ällistys: Miksei Tokiossa ole kadunnimiä? Onko korttelinumeroista jotain hyötyä suunnistuksessa?
Unessa lauma huonosti käyttäytyviä ihmisiä tunkeutui atk-keskukseen ja sain heitellä niitä ulos. Ajoin niitä pois miten paljon tahansa, uusia tuli koko ajan. Turhautuminen oli melkoinen. Työpäivä oli onneksi kokonaiset viisi tuntia pitkä, palaverista palaveriin.
Seuraavaksi kävin Helsingissä kamppailemaan zombieiden kanssa Cowtownissa. Ensimmäinen pelaajahahmo muuttui käveleväksi vainajaksi, vieläpä kahden muun pelaajahahmon toiminnan tuloksena. Minun hahmoni jatkoi hidasta mutta määrätietoista marssiaan kohti sosiopatiaa.
Junamatkoilla luin Japani-kirjoja. Vaikuttaa pelottavalta maalta. Tai paremminkin, vaikuttaa ympäristöltä jossa selviää jos on hyvä kommunikoimaan vieraiden ihmisten kanssa. Missään en ole huonompi.
Keskiviikko, 13.6. 2007
Päivän tunnelma: Ärtynyt ja epäsosiaalinen
"Menen mökille viikonlopuksi puhelimen ja sähköpostin tavoittamattomiin."
Vertaa:
"Pysyn kotona omissa oloissani, en vastaa puhelimeen enkä sähköpostiin."
Jos minulla olisi mökki, käyttäisin varmaan ensimmäistä lausetta melko usein. Minulla ei ole sitä, joten käytän jälkimmäistä lausetta melko usein.
Mökin hankkiminen tai hankkimattomuus on tietoinen valinta. Samaten sinne meneminen. Kuitenkin olen ollut ymmärtävinäni, että ensimmäinen ilmoitus on hyväksyttävä syy olla tapaamatta ketään, jälkimmäinen ei. Tämä häiritsee minua.
Tänään oli taas vaihteeksi epäsosiaalisempi päivä. Olin hirvittävän allerginen ihmiskontaktille, ja keskityin sekä töissä että vapaalla yksinomaan teknisiin ja ei-sosiaalisiin puuhiin. Irkissä kiukuttelin ja ärhentelin, ja kypsyin kertomuksiin raivoidiooteista jotka eivät käsitä, että ihmisellä on tinkimätön oikeus omaan rauhaan.
Pyörittelin myös ajatusta siitä, että kaikilla ihmisillä olisi käytössään päivittäinen tai viikottainen sanakiintiö. Tähän kiintiöön asti saisi viestiä kanssaihmistensä kanssa, sitten ei. Eikä mitään päästökauppaa sallita. Idea vaatinee kuitenkin vielä hieman tuotekehittelyä.
Torstai, 14.6. 2007
Päivän sankari: Aragorn, jolla on isänsä vääntynyt revolveri
Sää oli jossain vaiheessa muuttunut kylmäksi ja sateiseksi. Ei näyttänyt todennäköiseltä, että Provinssirockissa tulisi kovaa hellettä olemaan. Hyvä musiikki kuienkin lämmittää.
Töiden ja ostoskierrosten jälkeen jumitin Cosmiciin, ensimmäistä kertaa kieltolain alkamisen jälkeen. Kahvila vaikutti hieman tyhjältä, mutta veikkaan tämän johtuvan enemmän kesästä kuin savuttomuudesta. Omaa laumaa kuitenkin ilmestyi paikalle melkoisesti, jopa aika yllättäviltä tahoilta. Juttelimme kirjoista, sarjakuvista, musiikista, peleistä, länkkäreistä, länkkäripeleistä ja lopulta Sormusten herran länkkäriversiosta. Clint Eastwood olisi Aragorn, Eli Wallach Klonkku...
Perjantai, 15.6. 2007
Päivän väite: "I am your president, Tarja Halonen" - Dave King, Flogging Molly
Lähtiessäni Provinssirockin suuntaan tajusin, että jalkani oli todella kipeä. Käveleminen ei sattunut, jos kävelisin hitaasti, mutta kaikki monimutkaisempi - esimerkiksi portaiden nouseminen - vihloi tassua todella ikävästi. Harmitti ja ahdisti. Minäkin olen jo tottunut siihen, että rikkinäinen jalkani on oikeastaa täysin käyttökelpoinen useimpiin asioihin joita välitän tehdä, ja nyt kun se ei yhtäkkiä ollutkaan, huolestuin. Pitäisikö sitä käydä näyttämässä lääkärille? Oliko se menossa pahemmin hajalle? Mikä sen oli särkenyt? En ollut edes viime aikoina tehnyt mitään typerää, kiipeilyn, pyöräilyn ja uinnin pitäisi olla aivan ongelmattomia puuhia.
Mirin kyydissä selviydyin Pohjanmaalle. Mielialani parani vähitellen, tosin ympärillä aukeava lohduton lakeus oli kaikkea muuta kuin innostava. Majapaikkaamme päästessäni tulin siihen tulokseen, etten kovin mielelläni kävelisi pitkiä matkoja. Onneksi festaripaikalle pääsi myös bussilla. Valitettavasti bussin lähtöpaikan löytäminen oli työlästä.
Lopulta selviydyimme sisään Törnävänsaareen, jossa vastaan tulivat ensimmäisenä Janos sekä Susi. Tapahtumassa pitäisi olla kasapäin muitakin tuttuja, mutta niitä emme vielä löytäneet. Tori Amos jäi välistä kun tulimme molemmat siihen tulokseen, ettei se meitä oikeastaan kiinnostanut. Flogging Molly oli kuitenkin menossa sen kanssa päällekkäin. Kävelemisen vaikeus ärsytti suuresti. Ei ollut mahdollista vain singota esityksestä toiseen sen mukaan mikä sattui kiinnostamaan, piti suunnitella tarkkaan missä on ja lähteä tallustamaan sitä kohti hyvissä ajoin selkeää ja tasaista polkua pitkin.
Ei ollut tarkoitus päätyä eturiviin, mutta jotenkin niin nyt taas kävi. Kipeän jalan kanssa irlantilaista kapakkatappelua muistuttava keikka vähän karmi, mutta Miri suojasi minua hyökkäysmoshaajilta, ja niin pystyin keskittymään musaan. Vaihteeksi festarisää oli niin kylmä, ettei keikalla meinannut saada lämpöhalvausta. Kuten aina aiemminkin, Molly oli mahtava ja yleisö riehakasta.
Pikainen vilkaisu Maj Karman suuntaan ei oikein vakuuttanut sen ansioista. Hankkiuduimme nukkumaan.
Lauantai, 16.6. 2007
Päivän totuus: "Jesus died for somebody's sins but not mine" - Patti Smith ja tuhannet fanit
Majapaikkamme Seinäjoella oli merkillinen todellisuuskupla. Yöllä paikalle ilmestynyt asukki oli massiivinen sarjakuvafani, ja asunnon joka nurkka huokui intohimoa mm. klassiseen Marveliin. Tämä oli varmasti kaupungin paras paikka josta herätä, Seinäjoki kun muuten tahtoo olla aika kauhea.
Festareille pääseminen sujui eilistä helpommin. Tarkoitus ei ollut päätyä taaskaan minnekään eturivin lähellekään, mutta niin vaan sitten kävi, että Don Johnson Big Bandiä odotellessa havaitsimme aidan edessä ja keskellä aukon, ja menimme siihen. DJBB soitti hienosti, lopuksi laulaja tuli meihin kiinni laulamaan. Panin hattuni hänen päähänsä, hän lauloi aikansa se päässä ja lavalle palatessaan heitti sen yleisöön. Olikin jo aika ostaa uusi.
Kuinka ollakaan, Don Johnsonin jälkeen samalle lavalle oli nousemassa Patti Smith. Ei ollut puhettakaan että liikkuisimme asemistamme. Ympärillemme kerääntyi muita tosifaneja.
Tasan kello kuusi shamanistinen punk-mummo bändeineen astui esiin. Ja sitten rokattiin niin maan perkeleesti. Patti oli tajunnan räjäyttävä kokemus, rokkenroll-neekeri kuten jeesus aikanaan, ja yö kuuluu hänelle sekä hänen kamuilleen. Yleisö palvoi Pattin jokaista elettä, vaikeni sormen heilautuksella kun niin haluttiin ja riehui kuin raivopäät kun sen aika oli. Lihaksi tullut punk-enkeli laskeutui jossain välissä yleisön sekaan ja kosketti minua, ja kipeä jalkani parani. Totisesti minä sanon teille veljet ja sisaret, musiikki on ainoa jumala, ja Patti Smith on sen profeetta.
Pattin jälkeen soitti myös Velvet Revolver. Olisihan se ollut ihan kuunneltavaa, mutta Patti-tädin jälkeen kaikki muu oli vähän turhaa.
Sunnuntai, 17.6. 2007
Päivän muistutus: "I tell you to enjoy life, I wish I could but it's too late!" - André Linman, Sturm und Drang (Ozzy Osbournen mukaan)
Koska eilen olin saanut kokea ihmeparannuksen, pystyin tänään haahuilemaan ympäri festarialuetta etsimässä kiintoisaa musiikkia. Ensimmäinen hieno löytö oli I Was a Teenage Satan Worshipper, joka oli hilpeää goottipunkkia tai jotain sen suuntaista, ja potkaisi päivän hyvään alkuun. Jonna Tervomaa ja Blood Brothers eivät oikein vakuuttaneet. Jonna oli vaan perusturhan kuuloista, BB taas hyökkäävää mölyä jossa tuntui olevan turhia aineksia, alkaen ihan tarpeettomista bändin jäsenistä.
Sitten löytyi festarien oudoin bändi. Todella varhaiselta Pink Floydilta näyttävä Oh No Ono kuulosti risteytykseltä japanilaista tyttöpoppia ja K-kaupan mainosjinglejä. Leuka putosi ekan kerran kun hassun näköiset tanskalaiset ilmestyivät näkyviin, tosin kerran kun he alkoivat soittaa ja lopullisesti kun alkoivat laulaa. En kestänyt katsoa menoa kuin pari kappaletta, äänentoisto sattui korviin enkä ollut pikkuoravafriikkituulella. Mutta olihan se ainakin omaperäistä.
Festarit olivat kääriytymässä kasaan. Kuitenkin aika turhalta kuulostaneen peruuttaneen Amy Winehousen tilalle oltiin tilattu teinihevibändi Sturm und Drang, ja olin jo aiemmin päättänyt että näihin pitäisi tutustua. Toistaiseksi Provinssirock oli ollut minulle varsin metallivapaa, ja olisi hyvä jos tämän voisi korjata. Niinpä siirryimme isoon festaritelttaan kuuntelemaan kun nappulat soittivat metallia...
... helvetin hyvin.
Kolmen tunnin varoitusajalla kokoon pantu keikka oli joka suhteessa tyrmäävän laadukas. Soundi jyräsi, bändin omat kappleet kuulostivat tutustumisen arvoisilta, ja välissä oli covereita hevilegendoilta pitämässä aiemmin bändiä tuntemattoman yleisön mukana. Kaikki tuli taidolla ja voimalla joka viittasi vuosia alalla olleisiin metallisankareihin. En olisi uskonut tätä todeksi ellen olisi itse ollut näkemässä. Ja soittivat perkeleet encorena jopa Paranoidin, vaikkei kukaan tajunnut heille sitä edes huutaa!
Tämä kaikki kavereilta jotka ovat vielä liian nuoria edes juomaan olutta. Ei voi käsittää, mutta hyvä näin. Heviä kansalle!
Maanantai, 18.6. 2007
Päivän rahanmeno: Lentoliput. Voi Buddha että nämä ovat kalliita.
Huolimatta punk-shamaanin parantavasta kosketuksesta otin yhteyttä lääkäriini ja kerroin, että voisin tulla näyttämään jalkaani siltä varalta että siinä olisi jotain oikeasti harmillista vikaa. Ensi viikon keskiviikkona kävisi ilmi onko jotain tassussa oikeasti mennyt pilalle. En kaipaisi moista just nyt - en kaipaisi moista koskaan. Olen nykyään liikkuvainen ihminen, ja ajatus tämän rajoittumisesta vituttaisi suunnattomasti.
Pakenin ahdistusta töihin ja olin hurjan ahkera. Sitten kohtasin huoleni ja pelkoni suoraan, ja kerroin niille, että ne olivat naurettavia. En ole ihan varma uskoivatko ne. Ainakin kehoni nosti panoksia huonontamalla oloa ennestään. Kuumemittausta myöhemmin totesin, että tässä ottelussa saavutettaisiin nyt tasapeli: makaisin vuoteessa huomisen enkä tekisi yhtään mitään.
Onneksi nyt ei ole kiirettä eikä paniikkia. Viisaampi olisi tästä voinut ennustaakin että sairastun juuri nyt.
Tiistai, 19.6. 2007
Päivän tiedosto: /etc/avahi-daemon.conf
Nukuin pitkään ja aamulla olo oli parempi. Päätin kuitenkin ottaa iisisti ja olla liikkumatta, riehumatta tai tekemättä töitä. Päätin myös, etten kokisi rahtuakaan syyllisyyttä tästä.
Sen sijaan käytin päiväni keskustelemalla ircissä eläinten oikeuksien puolustamisesta, kirjoittamalla laiskasti pelimateriaalia ja katsomalla Children of Menin (simppeli tarina mutta aivan ällistyttävä tyyli). Kummasteli myös kotiverkon musiikkipalvelimen omituista käytöshäiriötä: jostain syystä iTunesit lakkasivat näkemästä mt-daapdia aina viiden-kahdenkymmenen minuutin yhteyden jälkeen, vaikka palvelu kyllä jatkoi pyörimistään ja mm. www-hallintaliittymään pääsi kyllä. En tajua syytä tähän.
Keskiviikko, 20.6. 2007
Päivän tarve-esine: Non-membership card.
Kellokorttini parkumisesta huolimatta lähdin töistä varhain ja suuntasin Helsinkiin vierailemaan Mikin League of Vigilance -supersankaripelissä. Brittisupersankarini suoritti vähän epäsarjakuvamaisen sisääntulon, kun en kuitenkaan intoutunut ensin saamaan aikaan väärinkäsitystä kenenkään muun sankarin kanssa ja aloittamaan tappelua. Muutenkin pelin rytmi oli enemmän dekkari- kuin supersankarihenkinen, ainakin minun näkökulmastani. Mutta tämän pelin kansikuvataide on kyllä ällistyttävän makeeta.
Parissa muussakin suhteessa minulla olisi tästä omiin tekeleihini oppimista. Pelistä oli häivytetty taustalle kauhea määrä sellaisia turhia detaljeita, joiden parissa itse olisin askarrellut tuntikausia mutta jotka kuitenkin olisivat näkyneet pelissä vain pienen hetken. Pitäisiköhän minunkin alkaa suhtautua mm. Google Earthiin vihollisena? Mutta olen niin kovin kiintynyt siihen todentuntuisuuteen jonka saan aikaan osoittamalla kartalta tarkalleen, missä pisteessä asiat tapahtuvat.
Peli päättyi puolenyön jälkeen. Junia ei Turkuun enää kulkenut, joten hankkiuduin Kaisan luo loppuyöksi. En päässyt nukkumaan ennen puoli neljää koska meillä oli liian kova tarve puhua tyhmiä.
Torstai, 21.6. 2007
Päivän kirja: Mary Gentlen "Grunts". Örkit tulevat!
Ensimmäinen juna Helsingistä Turkuun lähtee 5.46, mutta tähän junaan oli kuitenkin mahdotonta ehtiä Arabiasta. Liikennevälineiden aikatauluista johtuen, ei minusta, minähän herään vaikka miten aikaisin. Jouduin tyytymään seuraavaan junaan, joka armollisesti ei ollutkaan Pendolino vaikka aikataulu näin uhkaili. Niinpä töihin päästessäni olin pahoinvoiva vain unen puutteesta, en junan keinumisesta.
Tein töitä niin pitkään kuin suinkin jaksoin, mutta väsymys nujersi minut ennen kuin hommat loppuivat. Hoipuin kotiin. Koomailin pitkin iltaa, puhelin Tainan kanssa, pakotin itseni käymään kaupassa, luin Gruntsia, en kirjoittanut pelimateriaalia, olin yleisesti aikaansaamaton.
Juhannusaatto, 22.6. 2007
Päivän älyttömyys (sekä leffaspoileri): Kiipeilijä nousee jonkun 15 metrin matkan ja jättää siihen vain kaksi varmistusta. Hän ei toppaa lainkaan. Kun hän putoaa, ylempi varmistus sinkoaa irti kalliosta ja alemman kohdalle tulee ihmeellinen luonnonmuodostama kasisolmu joka tekee hänelle mahdottomaksi laskeutua. Ja sitten tehdään jotain vielä pimeämpää...
Kun eilisen koomauksen ja muiden hankaluuksien vuoksi töitä oli jäänyt melkoisesti rästiin, livahdin tänään lomapäivästä huolimatta yliopistolle tehdäkseni vähän rästitöitä ja vähentääkseni kellokortin miinuksia. Vaan kävi ilmi että eräästä hommasta saamani ohjeistus oli niin puutteellista, ettei sen avulla ollutkaan mahdollista tehdä asioita joita olisi pitänyt. Ääh. Siispä lopetin varhain ja syöksyin Riikan sekä Mirin kanssa uimaan Kakskertaan. Vesi oli hyvin lämmintä.
Ohjelmassa oli pulikoinnin lisäksi grillausta ja elokuvia. Grillaaminen on minusta aina ollut vähän pöhköä puuhaa; en ylensä pidä ruuan laittamisesta ja syömisenkin voisi miieluusti korvata pillerillä, niin että jäisi aikaa muuhunkin. Nyt piti ensin rakentaa keittiö, järjestää siihen energialähde ja sitten lämmittää ruuat. Hyvä kun ei tarvinnut itse metsästys-keräillä aineksia hurjasta luonnosta - tämän muut olivat hoitaneet jo eilen. Lopputulos oli kyllä maukasta.
Leffoja katsottiin valkokankaalta. Island oli juuri niin hyvä kuin saattoi olettaakin, eli samassa kategoriassa Doomin kanssa. The Cave oli sukellus-, luola- ja kiipeilypornoa, ja olin varmasti tarkalleen kohdeyleisö. Kolme kiipeilijää huusi kilpaa "ei näin" kun leffassa tehtiin tyhmiä asioita seinällä. Ei elokuvassa mitään järkeä ollut, juoni oli tympeä ja hahmot vastenmielisiä, mutta pyrkimykset aidon oloiseen sukellus-speleologia-kiivintään olivat hauskoja, vaikkakin epäonnistuneita.
Kahden leffan jälkeen minulle riitti. Melko tyhjän kaupungin läpi kävelin kotiin. Jos satunnaisia autoja ei laskenut, Turku oli kuin zombieleffasta. Sen mukaisesti koetin välttää kaikkea ihmiskontaktia kulkemalla puistojen ja pihojen läpi. Kotona asensin vielä Villeltä saamani Chronicles of Riddickin ja pelasin hetken sitä. Pelin tasosta ei vielä saanut kuvaa, mutta pelkästään Vin Dieselin ääni riittää pitämään minut pelaamassa.
Lauantai, 23.6. 2007
Päivän säälittävyys: Big Manin liidi epäonnistui yleisen pelokkuuden ja voimattomuuden takia.
Kalliolla kiipeily oli surkeaa. Selvästi on pakko kiivetä useammin kuin kahdesti kuukaudessa, tällä tavoin katoavat sekä voimat että taidot. Uinnin jälkeen en jäänyt katsomaan leffoja vaan livahdin kotiin piirtämään ja puhumaan supersankareista.
Huomasin unohtaneeni melkein kaiken minkä Suvi oli minulle opettanut, ja jouduin ensint tunnin verran palauttamaan asioita mieleeni. Sitten piirtelin kuvaa, jollaista en ollut aiemmin oikeastaan yrittänyt. Lopputulos oli kai kohtalainen, tosin käytin törkeästi mallia piirtelyssäni.
Sunnuntai, 24.6. 2007
Päivän pohdinta: Jos oikeasti ryhtyisin siirtämään Empiren kuvitusta City of Heroesilla generoidusta itse piirtämääni, keskivertoaika NPC-superin luomiseen noin kuusinkertaistuisi.
Semisosiaalisten päivien jälkeen annoin itseni vapaasti simpukoitua kotiin kirjoittamisen, piirtämisen ja pelisäätämisen pariin. Ulkona alkanut sade teki tästä varsin helpon päätöksen Pelautin lyhyen pätkän Empireä ja olin varsin tyytyväinen lopputulokseen. Mieleen palautui taas, miksi Google Earth on oikeasti hyödyllinen työväline ja miksi minun kannattaa käyttää sitä peleissäni.
Päivärytmini oli täysin väärä työhön palaamiseen. Koetin oikoa sitä menemällä varhain nukkumaan. Kesälomaa kaipailen edelleen, turhaan.
Maanantai, 25.6. 2007
Päivän artikkeli: Everyone [they] fight in Iraq is now "al-Qaida" Ihmettelinkin miksi uutiset olivat olleet viime aikoina entistä älyttömämmän kuuluisia. The Glorious 2004 Battle Against al-Qaeda in Falluja tosiaankin.
Varhainen nukkumaanmenoaika kostautui varhaisella heräämisellä: puoli neljän aikaan totesin, etten enää saanut nukuttua. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nousta ylös ja ryhtyä kirjoittamaan. Töihinkin pääsin puoli seitsemäksi. Tämä oli kyllä hyväkin huomioiden viimeaikaisen ns. ahkeruuteni. Yhdeksään mennessä ajatuksen huonot puolet alkoivat kuitenkin käydä ilmeisiksi.
Koomaan en kuitenkaan vajonnut, koska yllättäviä adreanliinipuuskia esiintyi pitkin päivää. Viimeinen tuli neljältä kun olin lähdössä kotiin: havaitsin vastuullani olevan systeemin alkaneen nikotella, ja tämä on systeemi jonka Pitää Vaan Toimia tai muuten tulee seurauksia. Viisamman auttamana tutkin lokeja kunnes uskoin keksineeni mikä on vialla; sen voisi korjata huomenna.
Adrenaliinin väistyttyä oli fyysisiä haasteita kaipaava olo. Kalliolle. Siellä oli vähän vähemmän säälittävää kuin viimeksi. Ehkä voimani eivät olekaan kadonneet, ainoastaan vähäinenkin uskallukseni. Koska rohkeus voidaan useimmissa tapauksissa korvata soveltavalla tyhmyydellä, uskon että tästä toipuminen ei ole vaikeaa.
Tiistai, 26.6. 2007
Päivän korjaus: Yhden '#'-merkin lisääminen perl-koodiin. Perhosen siipi heilahtaa ja niin edelleen.
Eilinen oivallukseni hajonneen jutun korjauksesta piti näköjään paikkansa. Oli syytäkin. Pääasiallisiin työtehtäviini ei kuitenkaan kuulu ylläpito, joten en voi kovin monta päivää omistautua pelkästään bugijahdille.
Kotona pelinkirjoittelua ja piirtelyä. Huominen peli syntyy vähän viime tingassa, ja osoitin taas olevani huono priorisoija käyttämällä kolme tuntia kirjoittamisaikaa piirtämiseen. Miten voi olla näin hidasta piirtää itse? Oppiikohan tässä nopeammaksi joskus?
Keskiviikko, 27.6. 2007
Päivän artikkeli: FBI to restrict student freedoms - otsikko on vähän päätön, mutta sisältö on kyllä aivan riittävän kreisiä. Varokaa epäilyttävää käytöstä tosiaan.
Aamusta kävin välskärin luona kuvauttamassa käpäläni ja kuulemassa tuomion sen nykytilasta. Vaihteeksi kuulemani vastasi omaa intuitiotani - eli ei mitään uusia muutoksia, raaja toimii kuten ennenkin eikä sitä tarvitse panna luunsahaajan pölkylle. Kiputiloja kuulemma tulee silloin tällöin, mutta eivät ne oikeastaan ole vaarallisia. Aiemmissa tuskissani minut lamautti lähinnä pelko siitä, että koipi oli nyt lahoamassa lopullisesti, vaan jos näin ei ole käymässä, jatkan samaan tapaan. Odotettavissa seuraavan 30 vuoden ajan siis lisää kiipeilyä, luolissa möyrintää, miekkailua, parkouria ja muuta hilpeää.
En kuitenkaan aloittanut hurjaa ja aktiivista ulkoilmaelämää vielä tänään. Sen sijaan pelattiin Empireä. Supersankareiden allasbileet olivat tyypillisen holtittomat, mutta onneksi ymmärsin katkaista ne aidolla robottihyökkäyksellä ennenkuin meno kävi aivan kreisiksi. Ninjojakaan en ihan kehdannut käyttää.
Torstai, 28.6. 2007
Päivän idea: Miksei kahviloista voi saada kahtakymmentä eri lajia tuoretta hedelmämehua? Pitäisin paljon enemmän kuin oluesta.
Ulkona satoi joten kiipeily oli suoritettava sisätiloissa. Kaipuu kalliolle piti nyt vaan hylätä, oli pakko saada vähän voimia takaisin ennen Ruotsiin suuntaamista. Ei se ihan mahdottomalta haaveelta sentään vaikuttanut.
Cosmicissa puheltiin tunisialaisesta shoppailukulttuurista, tehtiin vaihtoehtoisia kesälomasuunnitelmia sekä diilattiin kirjoja. Hannun ja Tonjan juttujen perusteella sain omituisen halun käydä teatterissa. Ehkä se menee ohi jos otan hetken rauhallisesti.
Perjantai, 29.6. 2007
Päivän kansalaisoikeus: Oikeus valokuvata julkisella paikalla, sanoi poliisi tai vartija mitä tahansa. Kai.
Työpäivä oli jotenkin erinomaisen kuluttava ja sen päätyttyä olin ahdistunut ja antisosiaalinen. Vältin sosiaalista kontaktia ja terapoin itseäni tietokonepeleillä sekä elokuvilla.
Olin ikävässä jumituksessa ropenkirjoittamisen suhteen. Edellisen Empire-pelin jälkeen minulla oli aika ilmeinen suunta mihin jatkaa, ja yleisellä roolipelilogiikalla se olisi ollut jopa oikea tapa edetä. Mutta sarjakuva-ajattelussa ratkaisu tuskin olisi oikea, ja kun ajattelin mukana olevia hahmoja aktiivisina toimijoina enkä vain pelinappuloina tuntui idea heikolta. Saapi nähdä mitä seuraavaksi pelaamme.