Huhtikuu 2007: Kiitoksia musiikista
Sunnuntai, 1.4. 2007
Päivän muistisääntö: Vastaisuudessa pakkaan aina otsalampun mukaan.
JD:n pelauttama zombieholocaust jatkui tänään. Hahmojemme mielenterveys alkoi mukavasti rakoilla samalla kun he tappelivat henkensä edestä sairaalasta löytyneitä kävelijöitä vastaan. Aidon hermostuttava fiilis ja jokaisesta alan leffasta tutut mokat täyttivät pelin. Vieläkään kukaan meistä ei ole kuollut tai kuolemaisillaan mutta kunhan sille antaa vähän aikaa niin eiköhän tässä ala sisäinen sompi löytyä yhdeltä jos toiseltakin.
Pelin päätyttyä en päässyt suoraan kotiin, vaan Miri ja Welmu kaappasivat minut tunnelintutkimusreissulle. Joku yritteliäs oli jemmannut geokätkön aika kauas maan alle, ja sinne sitten taivallettiin putkia pitkin kumarassa ja veden valuessa. Aika metka tunneli kyllä oli, tosin olisin itse kaivannut enemmän vaihtelua että se olisi kunnolla kelvannut vaikkapa pelipaikaksi. Toisaalta joku osa minussa alkoi kaivata pitkää kaupunki-Vampirea; tässä olisi Nosferatulle tai parille otollinen turvapaikka.
Kotimatka rikkoi kaikki nopeusennätykset. Lähtö Leppävaarasta 23.25, perillä Turussa 00.45. Näin sitä pitää.
Maanantai, 2.4. 2007
Päivän olo: Sata kertaa aiempaa kevyempi.
Edes polkupyörähuolto Saarion viimeisin temppu (havaitsin, että pyörässäni eivät toimineet jarrut, sentään korjasivat ilmaiseksi kun vein sen heille ja ilmoitin etten ole tyytyväinen) ei riittänyt pilaamaan hyvää fiilistä. Tänään saimme viimein Åbo By Nightin hahmot pelaajille.
Kun postit olivat lähteneet, oli olo suunnattoman huojentunut. Emme olleet ihan aikataulussa, mutta emme myöskään toivottomasti myöhässä - tässä ihmiset ehtisivät vielä säätää ja valmistautua ihan kelvollisesti. Lisäksi hahmojen vastaanotto vaikutti jokseenkin innostuneelta.
Ahersin töissä vain kolmeen ja sitten siirryin Vesan kanssa pelipaikkaa kummastelemaan. Sitten hakeuduin kotiin jossa en tehnyt kertakaikkiaan mitään hyödyllistä. Stressi oli hetkeksi kadonnut. Taivaallista.
Tiistai, 3.4. 2007
Päivän kappaletoive: Internationale.
Vaihteeksi tein ihan oikean pitkän työpäivän. Oli syytäkin, sekä kellokortillisia että todellisia. Molemmat päivän palaverit osoittautuivat lyhyiksi, joten ehdin oikeasti tehdäkin asioita.
Kotona tartuin Empire-juttuihin. Pelautin JD:lle parin tunnin soolosession hänen hahmonsa edesottamuksista. Poikkesin tavallisesta pelinjohtotyylistäni supersankarisarjakuvamaisemman otteen vuoksi - käytännössä en jäänyt nävertämään detaljeja ja hypin ahkerasti odottelujen ja epävarmuuksien yli. Tajusin varsin ilmeisen asian: supersankaripelin haasteiden ei kuulukaan olla luonteeltaan ihan samanlaisia kuin agentti- tai kauhutarinoiden joita olen viimeiset 15 vuotta pelauttanut. Käytännössä tämä esitystavan muutos on ollut olemassa jo Empiren toisesta pelistä lähtien, mutta nyt vasta ymmärsin mitä oikein olen tekemässä.
Toisaalla Åbo By Nightin pelaajajoukko valmistautui karaokeharjoituksiin. Minuun tämä vetoaa enemmän kuin tanssiharjoittelu tanssiaispeliä varten ja ehkä jopa enemmän kuin bofferitreenaus ennen miekka & magia -peliä.
Keskiviikko, 4.4. 2007
Päivän tajuaminen: Hyppääminen on epäolennaista. Laskeutuminen on se mitä pitää ajatella.
Ensin laimeaa ja innotonta työntekoa. Sähläsin pari yksinkertaista hommaa mutta onneksi huomasin mokani ja korjasin ne nopeasti.
Sitten reipasta ja energistä parkouria. Käytin viikon oivalluskiintiöni tajuamalla, miten tarkkuushyppyihin (precision jump) tulee suhtautua. Isona minusta tulee tarkkuushyppääjä. Vielä treenien alussa olin sitä mieltä, että voisin oikeastaan unohtaa tämän lajin, kun ei se kertakaikkiaan minulle sovellu, mutta treenien lopussa olin jo täysin toista mieltä.
Lopuksi päädyin vielä ihmisparkojen kanssa hevikaraokeen. Raiskasin kappaleita ja kuulostin todella kauhealta. Jotta asiat olisivat oikeassa perspektiivissä, paikalla oli myös porukkaamme kuulumattomia ihmisiä jotka lauloivat älyttömän hyvin. Huoh.
Torstai, 5.4. 2007
Päivän pohdinta: Livepelin rytmi, taas kerran. Joskus vielä syntyy peli jolla on hyvä rytmi.
Parkour tuntui jaloissa ja vatsassa, hevikaraoke kurkussa. Pääsiäislomakin kolkutteli ovella, ja töissä oli niin hiljaista että sain pitää itselleni useammankin motivaatiopuheenvuoron kyetäkseni keskittymään työntekoon.
Vastoin ennakko-odotuksia kiipeily sujui ihan kelvollisesti - mikä tarkoittaa, että yksi reitti edistyi piirun verran. Ottaen huomioon kroppani kaupunkiakrobatian jälkeisen tilan tämä oli melkoinen saavutus. Pyöräilin Palatsilta ÅBN-palaveriin, joka tuntui olevan Cosmicin pääasiallinen yleisömagneetti tälle illalle.
Perjantai, 6.4. 2007
Päivän ötökkä: Geokätketty sammakko
Ihan kuin eilinen kiipeily ei olisi riittänyt, tänäänkin mentiin seinälle. Omaan heimoon kuuluvia oli paikalla peräti kuusi, mikä oli aika hyvä määrä. Palatsi oli lähes tyhjä. Otin aika rauhallisesti, koetin kiivetä enemmän taidolla kuin voimalla - ja jotenkin onnistuinkin. Taas pikkuisia edistysaskelia parissa vaikeassa kohdassa. Jos voisin soveltaa näitä oppejani muillakin reiteillä, minusta tulisi hieno ja pätevä kiipeilijä.
Mutta voi Gaia että parkourin jäljet tuntuivat. Kiivetessä ei ongelmia ollut - käytetyt lihasryhmät eivät ole lainkaan samoja. Sen sijaan istuminen, käveleminen ja muut eksoottiset puuhat sattuivat. Kiipeämisen jälkeen Miri syötti meille erinomaista parsakaalivuokaa ja kuskusia. Sen jälkeen olisi tehnyt mieli lähinnä romahtaa jonnekin valittamaan kipeitä paikkoja, mutta mitä vielä - ahkerat geokätköilijät päättivät lähteä tutkimaan Six Feet Under Groundia. Tulin ylipuhutuksi mukaan. Soolokiipeilyä myöhemmin olimme metkassa paikassa. Alas pääseminen vaatikin sitten kiipeilykamoja.
Lauantai, 7.4. 2007
Päivän youtubetus: Parkour-mokat.
Ohjelmassa oli lisää parkouria, kun minä ja Miri tutustutimme Welmua ja Riikkaa lajin alkeisiin. Mäellä hyppiesämme kohtasimme muitakin harrastajia, pidempään treenanneita ja pätevämpiä. He olivat kuulemma nähneet minut ja Mirin palatsilla, ja sanoivat meitä "kiipeilyguruiksi". Aika halvalla gurun arvo irtoaa.
Pelautin myös Adeptille sooloa Empiresä. Mörköjä, yön hirviöitä ja radioaktiivista hajoamista. Ryhmäpelikin pitäisi kirjoittaa. Seuraava numero näyttää vaikealta.
Sunnuntai, 8.4. 2007
Päivän huuto: "Running loo-oo-oo-oo-oo-oo-oo-ow!"
Kirjoitin ja kuvitin pelimateriaalia, ja kävin varmistamassa pari liidiä Palatsilla. Minulla oli kuitenkin tänään liikuntavapaa päivä, jotta lihakset saisivat joskus vähän lepoakin.
Alkuillasta havaitsin olevani väsynyt ja energiaton. Kävin vuoteeseen pitkäkseni - ja heräsin tuntia myöhemmin. Päiväunet tuhoavat aina hyvän tuulen ja elämänrytmin. Katsoin puolentoista tunnin päästä alkavaa hevikaraokekeikkaa inholla. Mutta pelaajia piti käydä laulattamassa.
Matkalla hevikaraokeen keräsin irtokarmaa palauttamalla pankkiautomaagista löytyneen kortin omistajalleen. Rokkibaariin saavuttiin yhdeksän maissa. Edellisen ala-arvoisen suoriutumiseni jälkeen into laulaa oli nollassa, mutta kun täällä kerran oltiin, oli pakko yrittää.
Mutta hyvän karman kerääminen kannatti - tai sitten olin oikeasti oppinut viime kerran perusteella jotain äänenkäytöstä ja äänialastani. Lauloin kappaleita jotka kuulostivat etäisen siedettäviltä. Uskaltauduin esittämään jopa Maidenin Hallowed Be Thy Namen, jonka olin ekalla karaokekerrallani koskaan laulanut aivan ala-arvoisesti. Tällä kertaa? Hyväksyttävä tulos. En kuulostanut Brucelta tai Mikko Herraselta, mutta sain jopa venytettyä kaikki huudot lähes oikean mittaiseksi enkä poikennut sävelestäkään liiaksi. Hienointa ikinä.
Muutenkin rokkibaarissa oli virallisesti Hyvä Meno. Väkeä oli sopivasti, tulkinnat hienoja tai ainakin persoonallisia ja ihmiset toisilleen kannustavia. Pahoin pelkään että saatan päätyä käymään täällä ÅBN:n jälkeenkin.
Maanantai, 9.4. 2007
Päivän neste: Myrkyllisen näköinen vesi, useissa inhottavissa väreissä. Yleensä tällaista näkee vain tietokonepeleissä.
Olin suunnitellut käyttäväni päiväni pelinkirjoittamiseen ja älylliseen toimintaan. Sen sijaan löysin itseni kuljettamasta krapulaista tai muuten vammaista joukkoa geokätköilijöitä kohti Turun lentoaseman lähellä olevaa kätkörypästä. Ensimmäinen kätköpaikka osoittautui kertakaikkiaan mainioksi kallioksi, jossa oli sekä pieniä, ahtaita onkaloita että suuria ja jylhiä seiniä. Kiipeilytossuja mukaan ottaneet soolosivat ylös helpoimpia kohtia, huolimatta siitä että ulkona alkoi kesken retken sataa lunta. Minä olin onneksi jättänyt kotiin moiset vermeet joten tyydyin mönkimään kiven sisällä.
Pitkä retki lentoaseman pohjoispuolella johti toiseen kätköpaikkaan ja kummallisiin maisemiin. Selvästi geokätkennän tarjonta minulle on edelleen luolissa ja uusissa kiipeilypaikoissa.
Luonnossa kului monta tuntia. Retken jälkeen söimme Mirin kaapista löytyneet tähteet sekä Welmun synttärikakun. Sitten ilmaisin lujasti aikeeni palata kotiin tekemään järkevää puuhaa. Kotona sähköpostilaatikko ja irkki pursusivat hommaa, kriisejä ja huomioitavia juttuja, mutta sillä hetkellä en niihin jaksanut mitään huomiota kiinnittää. Mañana. Luin kymmenkunta sivua kansainvälistä diplomatiakirjaa ja nukahdin todella varhain. Ei diplomatiakirja minua nukuttanut, vaan päivän muu aktiviteetti ja loman vähäinen unisaalis.
Tiistai, 10.4. 2007
Päivän älykkyys: Jos harrastuksistaan tekee työtä, kannattaa edes ottaa niistä palkkaa.
Kymmenen tunnin yöuni sai kyllä aikaan levänneen olon, mutta siitä huolimatta hommamäärä johti henkiseen paniikkitilaan. Pöydällä oli ihan älyttömästi tekemistä, ainakin kahdeksasta eri projektista - puolet työasioita, puolet "vapaa-aikaa". Hetkeksi poistunut stressi palasi väkivaltaisesti ja rumasti.
Halu suorittaa eskapistisia eleitä oli kova. Joitain päiviä sitten olin uudelleenaktivoinut City of Heroesin tilini parin vuoden tauon jälkeen, ja käyttänyt aina pieniä toveja sen pelaamiseen. Töistä päästyäni all-nighter Paragon Cityssä houkutti. Ei siksi että siellä olisi niin suunnattoman makeeta - CoH:n ongelmat eivät olleet tauon aikana kadonneet minnekään - vaan koska siellä en joutuisi kohtaamaan oikeita pulmiani.
Oikeastaan olisi ollut sama hukkautua MMORPG-maahan. Sen sijaan yritin hoitaa Salaisuuksia-asioita. Viimeksi se oli auttanut paineeseen. Tällä kertaa ei.
Keskiviikko, 11.4. 2007
Päivän voitto: Rushin liput. Lissu on paras.
Päivä lähti liikkeelle huomattavasti eilistä paremmin. Atk-keskuksen kymmenvuotissiivous oli piristävää ja kouriintuntuvaa puuhaa. Aiemman sissitoiminnan asemasta sain ihan Virallisilta Tahoilta luvan käyttää Salaisuuksia-kampanjan pelipaikkaamme. Ja tärkeintä kaikista: ilmeni Keinoja saada Rushin lippuja. Pahana ja moraalittomana ihmisenä käytin näitä oitis hyväkseni. Tosin jos joku ansaitsee etukäteen lippuja saada, se on juuri minun kaltaiseni liki 20 vuotta bändiä fanittanut intoilija. Tietty kun kyseessä on Rush, myös liki 35 vuotta fanittaneita ja vielä enemmän oikeutettuja tyyppejä löytyy.
Töiden jälkeen ohjelmassa oli Turun sanomien toimittajan kohtaaminen S-Osiksella. Åbo By Nightin pelinjohtotiimi vahvistettuna pelaajilla vastaili kysymyksiin produktiosta. Haastattelu tuntui varsin järkevältä - tai siis, toimittaja tiesi perusteet ja oletti lukijoidenkin tietävän. Toivottavasti emme haastateltavina puhuneet liian tyhmiä.
Säädin vähän aikaa pelijuttuja Susannan kanssa ja ehdin sitten juuri ja juuri parkour-treeneihin. Olin niissä tosi huono ja lopetin varsinaisen tekniikan tekemisen varhain kun vatsaan sattui. En vaan osaa monimutkaisempia juttuja, enkä pysty hyppimään. Olen raihnainen ja epäkuntoinen. Mutta onneksi osasin suhtautua tähän kypsästi. Ei minun tarvitse olla hyvä parkourissa, koska joka tapauksessa opin siitä asioita jotka ovat hyödyllisiä ja arvokkaita.
Jotten hetkeäkään ehtisi istua aloillani, etenin vielä treenien jälkeen sissisisustamaan Salaisuuksia-pelipaikkaa Tiemuksen kanssa. Nyt meillä on myös kokoushuone toimistollamme. Viime pelissä sitä olisi tarvittukin, tulevassa pelissä tuskin.
Torstai, 12.4. 2007
Päivän vaikuttaminen: Vetoomus riippumattoman taideopetuksen puolesta
Työpäivä koostui pikkuhommista ja eestaas säntäilystä. Sen jälkeen kiipeilin. Toisella reitillä jouduin myöntämään asian jota olin epäillyt jo parkourissa: minulla taitaa olla venähtänyt vatsalihas. Älytöntä. Kuka muka venäyttää vatsalihaksensa? Kuitenkin kiipeillessä muutamat muuvit sattuivat masuun niin ärsyttävästi, että arvelin viisaammaksi olla rehkimättä. Ei helppo päätös, koska fiilistä kiivintään olisi ollut sekä voimien että taitojen puolesta. Olin hapan.
Cosmicissa ÅBN:n tekijätiimi piti epäsosiaalisesti kokoustaan. Näin on asiat tehtävä kun loppurutistus lähestyy. Yllättävän kauan onnistuimme pitämään pelisuunnittelut häiritsemästä sosiaalisia illanviettojamme. Vaihteeksi myös tunnustin omat heikkouteni ja kerroin kanssapelinjohtajille asiat, joita en haluaisi tai osaisi tehdä lopun käytännön järjestelyissä - ts. kiersin nakkeja niiden vastaanottamisen sijasta. Tavallaan viisasta stressitilanteen kannalta, mutta toisaalta tuntuu raukkamaiselta jättää hommat muille.
Salaisuuksia 1,5, 13-14.4. 2007
Ajankohdan musiikki: Samuel Kurkilahti - New York, New York
Työpäivän jälkeen Salaisuuksia lähti jälleen käyntiin. Susannan pelit käyvät kerta kerralta hurjemmiksi, ja tällä kerralla lakimieshahmoni vietti aikaa paitsi karaokebaarissa laulamassa, myös tuijottamassa tyrmistyneenä toimistoaan jonne oli murtauduttu pelin yön aikana. Mieletön kokemus.
Pelin aikana tapahtui kaikkea hassua. Hahmoani yritettiin iskeä Silver Moonissa, jopa kahdesti. Tämä on älytöntä. Omana itsenäni saan olla aina ihan rauhassa, mutta kun koetan pelata ujoa ja tylsää asianajajaa käy näin. Onneksi tai valitettavasti hahmoni oli varattu. Olisi varmaan ollut moraalitonta lähteä hahmona jonkun ihan oikean ihmisen mukaan. Tai siis, tietysti kaikillahan meillä on rooleja koko ajan ja silleen, mutta ehkä on jo aste-eroltaan merkittävästi epäilyttävämpää väittää olevansa menestyvä lakimies henkilölle joka ei edes tiedä sinun pelaavan.
Taas pääsin laulamaan pelissä. Päätellen yleisön reaktiosta en kuulostanut edes hirvittävän pahalta. Eivätkä nämä olleet edes jaetussa illuusiossa eläviä pelaajia joiden peliohjeessa luki, että hahmoni osaa niinku oikeesti laulaa. Toisaalta karaokebaarissa kelpaa ihan mikä vaan, kuvittelisin.
Pääsin tutkimaan ongelmallista suhtautumistani laulamiseen pelin jälkeenkin, kun päädyin Kaisan ja Sannan kanssa laulamaan kappaleita Åbo By Nightiä varten hankituilta karaoke-DVD:iltä. Olen jostain taas kehittänyt kuvitelman, että laulamiseni kuulostaa siedettävältä. Pulmana on, että aivan älyttömän moni on kertonut minulle että itse asiassa kuulostan hirvittävän pahalta, joten nyt minulla ei ole aavistustakaan miten asia oikeasti on. Tuloksena olen vähän epävarma molempiin suuntiin. Mutta sentään laulaminen on hauskaa, osasin sitä tai en.
Sunnuntai, 15.4. 2007
Päivän näkemys: Yhdistysten kokoukset ovat minusta aina jotenkin absurdeja.
Pelinjälkeisen päivän vietin puoliksi lepäämällä, puoliksi kirjoittamalla Åbo By Nightia. Salaisuuksia-pelin debriefikin pääsi alkuun. Pelin eka puolikas oli helpompi ja tulikin kirjoitettua nopeasti.
Pääasiallinen päivän teema oli kuitenkin rentoutuminen. ÅBN-hommatkin tein vailla paniikkia. Useimmat jäljellä olevat duunit ovat sellaisia, että niiden täytyy olla valmiina vasta pelissä.
Maanantai, 16.4. 2007
Päivän ällistys: Kotitekoinen videoeditointi. Huh.
Heräsin hämmästyttävän levänneenä ja syöksyin työpäivään inspiraatiolla jota en ollut aikoihin nähnyt. Liekö sitten Salaisuuksia-peli herättänyt sisäisen työnarkkarini, mutta oikeasti sain aamulla tartuttua niihin isoihin hommiin joita oikeasti oli tarkoituskin tehdä, ja vaivattomasti potkin projekteja eteenpäin.
Työn päätyttyä pidimme Åbo By Nightin tekijätiimin viimeisen varsinaisen kokouksen. Nyt tiedän mitä kakkea vielä pitää tehdä. Olin viisas ja vieritin pari alunperin haalimaani hommaa muille ihmisille. Sitten palasin kotiin tekemään vielä jäljellä olevia töitä. Eivät ne osoittaneet loppumisen merkkejä, mutta nyt ei ollut enää varsinaista paniikkia.
Tiistai, 17.4. 2007
Päivän ties-kuinka-monetta-kertaa päivitelty juttu: Miten tällaista uuslukutaidottomuutta voi olla? Miten voi olla erottamatta suomea englannista kysyttäessä? Miten nämä ihmiset käyttävät televisiota, autoa tai pyykkikonetta?
Yksi tuottelias työpäivä viikossa on nähtävästi riittävästi. Olosuhteet johtivat siihen, että sain koko aamupäivän hoitaa yksin tuen rutiiniosastoa, ja tämä ikäänkuin söi produktiivisen osan päivää. Iltapäivällä sain kirjoiteltua vähän menettelytapaohjeita, mutta enimmäkseen olin penseä.
Kotiin päästyäni sentään sain aikaan asioita Åbo By Nightiin. Pieniä kriisejä jotka ratkaisivat itse itsensä. Odotan silti jotain suurta ja massiivista sähläystä joka paljastuu pelipäivän aamunaa ja joka viimein vie minut kaipaamaani ennenaikaiseen hautaan.
Keskiviikko, 18.4. 2007
Päivän työnteko: Älytön määrä tukipuheluita. Huomaa että muu joukkue lomailee. Argh.
Unessa olin Palatsilla kiipeilemässä. Jostain syystä köyteni oli viritetty johonkin reittiin ja olin antanut ihmisille luvan kiivetä sitä käyttäen. Jostain käsittämättömästä syystä nämä ihmiset olivat päättäneet leikata sen kahtia, kun eivät olleet sitä muuten reitiltä alas saaneet. Sisäinen Freudini tulkitsee uneni kertovan suuresta luottamuksestani kanssaihmisten pätevyyteen.
Turun sanomien Treffi-liite sentään piristi päivää kokonaisen aukeaman jutullaan Åbo By Nightista. Tyypillisen pöhköä larppijournalismia, mutta tällä kertaa ei haettu sensaatiota ja sävy oli sekä haastattelijan että haastateltavien puolelta yhtälaisen huvittunut ja kieliposkinen. Saimme enemmän palstatilaa kuin 69 Eyes. Kuvassa onnistuin näyttämään kertakaikkisen kahelilta, kuten minulle usein valokuvissa käy.
Kotona heitin kasaan vielä puuttuvia pelidokumentteja. Sitten minut valtasi omituinen sosiaalisuuden kaipuu, joten pyöräilin Silver Mooniin jossa oli pelaajien karaoketreeni-ilta. Laulaminen sujui ilman suurempia murheita, mutta paikan muu yleisö oli meitä paljon villimpää. Muutama tempaus on aivan pakko varastaa peliinkin.
Torstai, 19.4. 2007
Päivän viisaus: Larppiin jäljellä olevan työn määrä ei koskaan saavuta nollapistettä, korkeintaan lähestyy sitä vain asymptoottisesti.
Töitä, töitä, sitten seinälle. Viikko ilman liikuntaa tuntui laiskuutena raajoissa, enkä kiivennyt kovin kauan tai hyvin. Mutta yksi erinomaisen pitkälle onnistunut nousu 7+:n reittiä päivään sisältyi. Näköjään pääsin helposti reitin ensimmäisen vaikean kohdan, ja keksin miten reitin kruksista kuuluu selvitä. Mahtava reitti sikäli, että sitä ei voi kiivetä voimalla, kuten usein teen, vaan se pitää selvittää taidolla. Opettavaista.
Cosmicissa pohdittiin Åbo By Nightia. Aleksikin oli palannut maahan ja saatoimme häntä ajan tasalle heimon sosiaalisista ilmiöistä. Lisäksi yritimme yllyttää pelaajiamme pukeutumaan mahdollisimman hillittömästi ja olemaan muutenkin ennenkokemattomia.
Åbo By Night, 20 - 22.4. 2007
Ajankohdan musiikki: Nelli Kumpula - Ingalsin Laura
Åbo By Night sitten tapahtui. Perjantaina loppusäätö, sunnuntaina toipuminen. Välissä pelattiin.
Voisin laulaa teille aikatauluttamisen vaikeuksista, mutta sitä olen jo tehnyt. Voisin laulaa loppupaniikista, mutta sitä ei ollut. Oikeasti voisin laulaa pääasiassa riemusta.
Peli oli erinomaisen hyvin onnistunut. Pelaajat tarttuivat visioomme yhtä suurella innolla kuin järjestäjät, ja tuloksena oli energisin ja äänekkäin Vampire-peli mitä olen koskaan nähnyt. Musiikki toimi mahtavasti - monet esitykset olivat uskomattomia, aivan käsittämättömän hurmoksellisia. Niille jotka moista halusivat, oli meillä karaoken ohella tarjolla ihan oikeaa vampirejuonittelua, paikoitellen jopa laadukasta. Mutta tätä peliä kuvaa parhaiten Jaakon pelaaman Adonis-hahmon kommentti jollekulle, joka toivoi karaokeen taukoa neuvottelun ajaksi: "Jos kuvittelet että sun neuvottelut menee laulamisen ohitse, sä olet väärässä paikassa."
Kuusi tuntia energiataso pysyi yllä. Sitten pelinjohto esitti oman kappaleensa ja lopetti tapahtuman. Sitten riemuittiin, itkettiin, naurettiin, halattiin, tilitettiin. Monet olivat rakastaneet peliä. Joitakin se oli kohdellut huonosti. Näin nämä asiat menevät. Aina toivoisi, että olisi saanut aikaan vielä täydellisemmän pelin, että vielä useampi olisi saanut siitä mitä toivoi, etteivät pikkuasiat olisi menneet pieleen. Mutta niin vähän tässä meni pieleen, ettei edes synkkä niuho minussa voinut kuin todeta, että ei parempaa oikein olisi inhimillisesti voinut odottaa.
Sunnuntai kului toipuessa, siivoillessa, pelaajien kanssa ravintolassa ja kahviloissa istuessa. Valokuvia ja debriefejä alkoi saapua.
On kuin olisi ollut mahtavalla keikalla kuudenkymmenen älyttömän rakkaan ihmisen kanssa. Suunnilleen joka ainoa pelin hahmo oli tullut minulle tosi läheiseksi valmistelutyön aikana, ja oli suurenmoista nähdä niiden heräävän henkiin, nousevan lavalle, laulavan!
Koti oli täynnä karaokelaitteistoa. Pelin tilinpäätös pitäisi tehdä. Sain varmaan flunssan. Maanantaina pitäisi olla varhain töissä. Ei haittaa. This is how it's done, indeed.
Maanantai, 23.4. 2007
Päivän myskologia: Emotional phases - en muista, kuka tämän alun perin kehitti, Larppaaja-lehdestä sen taisin bongata joskus 1996 tai sinne päin. Osuva yhä edelleen.
Työpäivän ajan tunteet oli käännetty pois päältä. Kotiin päästyäni pelinjälkeinen energia kantoi minut vielä debrief-sivun väsäämisen ja julkistamisen läpi, mutta sitten yhtäkkiä hyvä olo ja energia hiipuivat, ja post-low (tai late low?) alkoi.
Pelinjälkeinen masennus pysäytti minut aivan täysin. Onneksi olin kotona yksin. Ja onneksi olin kirjoittanut pelinjohtajan kommentaarini vielä ollessani hyvällä tuulella. Nyt katsoin sitä, ja tahdoin deletoida koko tekstin, julistaa maailmalle että se oli roskaa, että pelimme oli täynnä ongelmia, että se oli typerä ja huono. Onneksi tiedän, että tällainen on normaalia (tai ainakin yleistä) ja täysin epärationaalista. Olkoon indikaatio hyväntuulisuudestani paikallaan. Totuudenmukainen kuva tuntemuksistani sekin on.
Tiistai, 24.4. 2007
Päivän argumentin lähtökohta: Keskustelun tavoite ei ole määrittää voittajaa, vaan selvittää totuus. Jos olet eri mieltä tästä, epäilen että muu merkintä ei ole kovin hyödyllinen.
Törmäilin sekä töissä että vapaalla omituiseen kommunikaatiopulmaan, ja yritän pohtia olenko vaan yliherkkä tai autistinen vai onko vika itseni ulkopuolella.
Ongelmani on kommunikaatiossa käytetty taktiikka, jossa keskustelussa käytetään retorista kysymykstä tai vastaavaa heittoa, joka implikoi toisen osapuolen olevan ilkeä, osaamaton, piittaamaton tms ("sinua tämä [minulle elintärkeä asia] ei varmaan sit kiinnosta tippaakaan"). Minä en lainkaan osaa suhtautua näihin. Ne tuntuvat pyrkimykseltä voittaa keskustelu, ja siihen ne epäilemättä soveltuvat hyvin. Ne ovat siirto johon on vaikea vastata.
Voit laskeutua samalle tasolle, ja vastata yhtä ilkeästi, mutta tämä nyt on lähtökohdistani täysin älytöntä. Voit ignoroida heiton ja jatkaa keskustelua kuin sitä ei olisi ollutkaan, mutta jos keskustelu on jo saavuttanut loppunsa, tämä tarkoittaa että keskustelun pöytäkirjaan jää kyseenalaistamattomaksi kyseinen kommentti. Tai sitten voit koettaa jatkaa asiallista keskustelua ja huomauttaa, että kommentti oli epäasiallinen - yleensä valitsemani vaihtoehto. Toimii todella huonosti tämäkin jos keskustelu on muilta osin jo päättynyt ja oikeat asiat on jo käsitelty.
Minulle tuollaiset kommentit edustavat herkästi diplomaattisuhteiden katkaisua. Ts. jos joku toteaa minulle "no ole sitten tuollainen kusipää" (tapahtuu minulle noin kerran viikossa milloin miltäkin taholta, mikä kyllä implikoi vahvasti että vika on nimenomaan minussa), tästä seuraava ahdistus ja paha mieli poistavat kaiken halun viestiä tähän suuntaan tulevaisuudessa. Ei tämä ole ongelma - hyväksyn ihan sen, että monet ihmiset toteavat minun olevan vastenmielinen tyyppi ja tahtovat pysyä minusta kaukana.
Mutta miksi Gaian nimeen tuota taktiikkaa sitten käyttävät sellaisetkin henkilöt jotka tietävät kuitenkin viestivänsä minun kanssani tulevaisuudessakin? Onko tuollainen inhottavuuksien lateleminen normaalia inhimillistä viestintää? Vai olenko minä niin epämiellyttävä ihminen, ettei siihen voi suhtautua kuin tuolla tavoin?
Tämä ihan oikeasti ahdistaa minua. Olen joko niin pihalla inhimillisestä kommunikaatiosta että sen normaalit elementit häiritsevät minua noin pahasti, tai sitten vaan niin sietämätön mulkku etteivät muuten ihan asiallisesti viestittävät ihmisetkään voi kuin nostaa kätensä pystyyn ja todeta että eihän tätä kestä.
Pitäisikö tässä kirjoittaa jonnekin vertaistukipalstalle? "Hei, mulle kerrotaan jatkuvasti että oon kauhee tyyppi, käyx tää muillekin vaiko vaan mulle? t. nimim. too many failed Self checks"
Keskiviikko, 25.4. 2007
Päivän liike: Tik tak
Töiden ja parkour-treenien jälkeen suunnistin hevikaraokeen. Kokemus oli vähintäänkin outo. Minkäänlaista hermostuneisuutta laulamiseen ei liittynyt (ja siis tietenkin kappale oli uusi, en juuri samoja laula) mutta toisaalta fiilis baarissa oli lähinnä ikävystynyt. Vieraiden ihmisten laulua oli tylsä kuunnella, vaikka se oli hyvääkin. Ilmeisesti Bourbon Streetin esityksissä oli mukana niin paljon enemmän merkitystä, että tavallinen, kevyesti vedetty lauleskelu ei oikeastaan tuntunut enää missään.
Havainto oli lähinnä huvittava. Selvästikään en hullaannu karaokeen, koska se tuntuu vaan laimealta ilman imaginääristä suosikkibaariani ja ihmisiä jotka siellä yhden illan ajan hengasivat. Mutta pääsinpä ajoissa nukkumaan.
Torstai, 26.4. 2007
Päivän uusi yritys: Kevät. Toivon ettemme enää saa lunta.
Töissä sumplin ja säädin kesälomien parissa. Minulla ei tänä vuonna tule kovin kummoista kesälomaa olemaan - huima viikko heinäkuun alussa. Suhtaudun jo nyt tähän melkoisella kammolla. Saa nähdä miten pää kestää sen, etten voikaan lähteä tuosta vaan uimaan ja kalliolle. Sen sijaan syyskuuksi hakeudun Japaniin Kaisan kanssa. Kuulemma se on pahinta taifuuniaikaa. Maltan tuskin odottaa.
Kiipeilyä oli ohjelmassa. Ulkona oli lämmintä ja kaunista, joten sisäseinä ei houkuttanut, sen sijaan päädyinkin Mäntymäen kalliolle. Parkourin jäljiltä lihakset olivat kipeät ja kiipeily sen mukaista. Lisäksi kiveltä löytyi suorastaan kustavilaisen inhottava reitti: greidi jotain 4 mutta ylös ei vaan pääse. Yritin ensin trädiliidata tätä vain havaitakseni, että reitin varmistettavuus oli surkea. Alas palattuani totesin, etten saanutkaan millään jo asettamaani kiilaa pois halkeamasta. Ylhäältäpäin laskeutuminen vaati hieman luovia toimenpiteitä.
Cosmicissa väkeä oli vähänlaisesti mutta juttelu eloisaa ja vilkasta. En kuitenkaan jaksanut olla siellä kovin myöhään kun muutkin alkoivat tehdä lähtöä.
Perjantai, 27.4. 2007
Päivän havainto: Huoneeni näyttää kauhealta. Minun pitäisi varmaan siivota joskus.
Minun oli tarkoitus käydä kaupungilla shoppailemassa hyödyllistä tavaraa, mutta sen sijaan löysinkin vaihtopaidan Salaisuuksia-hahmolleni sekä kasan leffoja. Niistä johtuen, tai riippumatta, sain kuitenkin kiinni inspiraation nurkasta, ja palasin piiitkästä aikaa Empiren kirjoittamisen pariin. Vihdoinkin keksin pari ihan oikeaa juonenkäännettä seuraavaan peliin. Kummallista kunnianhimoisuutta minulta, kun aiempi höttö ei kelvannutkaan. Toisaalta tähän mennessä olen kirjoittanut jokaisen pelautamani Empire-skenaarion ainakin kahteen kertaan, ja kuittelen että ne ovat tämän ansiosta olleet parempia kuin olisivat muuten olleet.
Supersankarileffasaalis rajoittui Daredeviliin. Kyllähän sen osti kun halvalla sai, mutta ei se tasokas leffa vieläkään ole. Elektran ja Catwomanin ostan myös, mutta ne eivät todellakaan saa maksa yhtä euroa enempää.
Lauantai, 28.4. 2007
Päivän kommentti: "Onpa susta tullut vanha" tai sinne päin. Ha. Henkisesti olen 12.
Ahkera pelinkirjoittelu katkesi yllättäen kun Tekse ilmestyi odottamatta käymään. Muistinpa taas miten inhoan yllätyksiä. Pitää varoittaa ennenkuin vierailee, nyt pasmani olivat vähän aikaa ihan sekaisin. Onneksi olin muutenkin siirtymässä Helsinkiin ja rytmini oli katkeamassa.
Päädyin Heikin syntymäpäiville. Siellä luettiin surrealistista Kewätpörriäistä, puhuttiin ala-astelaisten viisaudesta, sarjakuvista, tv-sarjoista ja roolipeleistä. Minulle mainostettiin Queen and Countrya, ja minä puolestani levitin Michael Bendisin Daredevilin ilosanomaa. Niin paljon hyviä sarjakuvia joihin pitäisi tutustua. Vaan roolipelit menevät kyllä priorisoinnissa sarjakuvien ohitse. Ehkä jos jossain välissä tulee pitkä sairasloma jota ei tarvitse käyttää pelkästään oksentelemiseen.
Sunnuntai, 29.4. 2007
Päivän musiikki: Lynyrd Skynyrd - Sweet Home Alabama
Kaisa herätti minut joskus yhdeksän jälkeen. Jotenkin koin tämän aivan valtavan riemastuttavaksi. Minulle on harvinainen kokemus tulla jonkun muun herättämäksi aamulla. Yleensä olen itse se, joka kirmaa ylös ensimmäisenä ja herättää kaikki muut (ja yleensä nämä muut eivät pidä siitä, ja valittavat minulle että liikun niin aikaisin). Aamuvirkkuna ihmisenä tajusin, että minulle toisen herättämäksi tuleminen ei ole vastenmielinen kokemus, olettaen siis että on jo aamu ja mitenkään järkevä aika herätä (ts. kello 7 tai enemmän). Ja ehkä tähän vaikuttaa myös se, että on miellyttävää tulla rakkaan ihmisen herättämäksi.
Tämäkin pieni ilonaihe tulee varmaan elämässäni vastaan korkeintaan kerran vuodessa. Lohduttaudun ajattelemalla, että jos aamut ovat minulle joskus vaikeita, ne mahtavat olla vielä aamu-unisemmille suorastaan helvetillisiä, ja huomioiden elämän aikataulutuksen olen vetänyt biorytmissäni todella onnekkaat kortit.
JD:n Cowtown jatkui, samoin kuin hahmojemme matka kohti mielipuolisuutta. Kävelevät vainajat olivat vaarallisen tuntuisia ja pienet onnistumiset uhkasivat tehdä hahmoistamme varomattomia. Tilanteemme on luultavasti vielä pahenemassa, ja meidän kykymme käsitellä asioita ei ole varsinaisesti parantunut.
Viimeiseen junaankin ehdin. Koetin katsoa korealaista scifileffaa matkan ajan, mutta olinkin väsyneempi kuin oletin, ja siirryin suosiolla torkkumaan. Edelleen kaipaisin koko yön kestäviä Helsinki-Turku -junasiirtymisiä, joissa voisi kunnolla nukkua ja aamulla sitten pyöräillä suoraan töihin.
Maanantai, 30.4. 2007
Päivän raportti: Serkkuni oli ilmeisesti lisääntynyt. Hrr.
Yritin olla töissä ahkera ja aikaansaava, kun veikkasin että muu yliopisto oli hukkunut vappuhumuun eikä siksi häiritsisi aikeitani työntä projektejani eteenpäin. Onnistuin jotenkuten. Kun työt päättyivät, hankin keikka- ja festarilippuja. Noin 900 euroa myöhemmin minulla oli kaikki mitä tarvitsin - ja bonuksena epäuskova tyrmistys juuri käyttämästäni rahasummasta. Yli puolet tästä kyllä saan takaisin, mutta silti oli vaikea hyväksyä, että vanhassa rahassa käsieni kautta oli juuri kulkenut viisi tonnia pelkkään rokkenrolliin.
Ympärilläni vappu oli pyörähtämässä käyntiin. Väistin sen siirtymällä kotiin pelinkirjoittamisen ja leffan pariin. Korealainen elokuva ei vieläkään vakuuta. Empiren seuraavasta pelisessiosta tulee parempi.
