Maaliskuu 2007: Lisää vihaa ja laiskuutta
Torstai, 1.3. 2007
Päivän hahmon ammatti: Hammaslääkäri. Tällainen pitää tehdä seuraavaan kaupunkipelikampanjaan. Minulla olisi tuolikin.
Kotona verkko lakkasi toimimasta. Tämä oli odotettua, muttei toivottua. Sonera ei ollut tehnyt velvollisuuttaan kytkeä meidät irti ajoissa, niin että uusi yhteydentarjoajamme pääsisi toimittamaan meille yhteyden.
Töissä oli vilkasta, vapaalla samaten. Kaupunkipeliä varten tarvittiin koodia ja vaatteita. Vasta Cosmicissa rauhotuin hieman, kun aloin valmistautua Salaisuuksia-hahmooni. Hän on sentään aika rento ja rauhallinen kaveri, eikä minun tarvitse häntä pelatessani stressata kamalasti.
Perjantai, 2.3. 2007
Päivän viha: Tietokoneet ja muut tekniset vempeleet.
Siitä lähtien kun luovuin PC-laitteistosta on varsinaisia huonoja atk-päiviä tullut vastaan miellyttävän harvoin. Aina joskus kotilinux on vähän temppuillut, mutta viimeiset pari vuotta tyrmäävä tietotekniikka on ollut useammin ystävä kuin vihollinen.
... arvaatte varmaan mihin tämä johtaa?
Tänään. Ostin uuden ADSL-modeemin ja koetin virittää kotiverkkoa takaisin pystyyn. Eipä onnistunut. Ihan simppeli homma, olen tehnyt ennenkin, ja kuvittelen vielä olevani verkon kanssa taitava. Njet. Ei heru bittiä. Tyrmistyneenä soittelen Aurajoen puhelimen vikailmoituslinjaankin, ja käy ilmi että tiedän paitsi verkosta myös puhelinyhtiön omista säädöistä enemmän kuin ihmiset jotka vastailevat kysymyksiin työkseen. Jossain vaiheessa he ehdottivat että soittaisin yliopistolle, jolloin totesin "muuten soittaisinkin, mutta kun mä olen se tyyppi joka vastaa siellä tällaisiin kysymyksiin."
Kotiverkko turhautti, joten oli aika tehdä jotain muuta, jotain simppeliä. Lähdin rakentamaan Salaisuuksia-hahmoni toimistolle verkkoa. Olin saanut sen jo toimimaan kun pari päivää aiemmin kokeilin, nyt olisi kyse vain laajentamisesta ja päivittämisestä...
... vaan eihän tämäkään toiminut. En tiedä miksi verkko oli aiemmin toiminut, mutta nyt se vaan ei pelittänyt. Ei kirveelläkään. Kaksi tuntia sodin sen kanssa, ja sain kehitettyä aivan hillittömän vihan ja raivon. Mikä helvetti minun aateekootani tänään oikein vaivasi? Miten voin olla osaamatta verkotusta, jonka kuvittelen näin niinkuin teknisissä atk-hommissa olevan vahvinta aluettani? Miksi kaikki kiviä ja keppejä monimutkaisemmat olivat vihollisiani? Tahdoin heittää seinään kaiken elektroniikan ja juosta alastomana metsään.
Tarinalla oli osittain onnellinen loppu: sain kotiverkon illalla toimimaan. Toimisto sen sijaan jäi verkottamatta. Ankeaa ja murheellista.
Salaisuuksia I, 3-4.3. 2007
Ajankohdan luonnonilmiö: Kuunpimennys
Nousin järjettömän varhain aamulla, koska en enää saanut nukuttua. Toimiston verkottomuus painoi mieltä ja ajatus pelistä ilman nettiyhteyttä rasitti. Ei kaksipäiväistä kaupunkipeliä voi pelata verkkopimennossa. Livahdin sitten toimistolle ja kokeilin epätoivoista verkonkokoamismenetelmää - ja se toimi. Me saimme sittenkin peliin verkon. Tämä paransi tuultani huomattavasti.
Salaisuuksien eka osa lähti käyntiin puoleltapäivin. Se alkoi leppoisasti mutta kiintoisasti. Pelasin Teemun kanssa lakiasiaintoimistoa ja jo pelkkä ammatillinen keskustelu oli nautittavaa. Tiedän juuri ja juuri tarpeeksi laista pelatakseni juristia larpissa, ja etenkin kun sain toisen pelaajan kanssa puhella lakiteknisiä, oli tunne todenmukainen.
Vähitellen peli alkoi kiristää tahtia, ja mukaan sapui sekä aiempien hahmojen edellisissä kampanjoissa näkemiä tyyppejä että uusia hienoja tuttavuuksia. Peli oli minulle yllättävänkin sosiaalinen kokemus - usein kaupunkipeleissäkin pääyn pelaamaan ihan yksikseni, mutta tällä kertaa olin melkein koko ajan muiden seurassa. Eikä ollut sellainen tunne, että sisältö loppuisi kesken vaikka kyseessä oli vasta kampanjan ensimmäinen osa.
Lauantai-ilta venyi yöhön ennen nukkumaanmenoa. Sunnuntai oli sitten rauhallisempi päivä jonka aikana langat vain kerättiin kokoon ja lopetettiin peli. Sen jälken jälkitunnelmoitiin Koulussa sekä Torressa. Pelaajien ydinjoukko näytti olleen sama kuin aiemmissa Susannan kaupunkipelikampanjoissa, tosin pari uutta kasvoakin näkyi. Valtaosa jälkipuintiin osallistuneista tuntui innostuneelta pelistä ja oli heti valmis jatkamaan.
Siivosin vielä toimistotilamme ja lähdin kotiin kirjoittamaan debriefiä. Kuitenkin väsymys korjasi ennenkuin pääsin alkua pidemmälle.
Maanantai, 5.3. 2007
Päivän säveltäjä: Chris Vrenna
Pelin jälkeen olisin tahtonut lähinnä lomailla, mutta sen sijaan teinkin pitkän työpäivän johon sisältyi kaikenlaista monimutkaista. Kehityskeskustelu oli vaihteeksi hauska kokemus, ehkäpä koska siinä oli hieman taisteluhenkeä - eikä siis tarvinnut taistella edes keskustelukumppanin kanssa. Lupasin myös itselleni, että jahka tämän viikon keskusteluista selviän, pidän viikon loman. Lomapäiviä kun kuitenkin on, ja Salaisuuksia-hahmoni logiikan mukaan on ihan turha odotella että tulee sopivan kiireetön hetki, kun ei sellaista kuitenkaan tule.
Kotona odotti Åbo By Nightin deadline, mutta päätin tänään viis veisata siitä ja uppouduin sen sijaan Empiren kirjoittamiseen. Ropeja on paljon rentouttavampaa laatia kuin larppeja, varmaan koska olen kuitenkin niin paljon esiintyjä ja puhuja luonteeltani. Minun on vaikea kirjoittaa valmiiksi asioita pelaajille annettaviksi, mutta olen hyvä improvisoimaan pelinjohtotilanteessa. Ja sitten larpeissa on vielä kaikki käytännön järjestelyihin liittyvä...
Kun luovuus tyhjeni, muut tekemättömät hommat kirkuivat huomiota. Vastoin kaikkia jaloja periaatteitani annoin niille pitkät, asensin koneeseeni hyllystä löytyneen Alicen ja pelailin puolitoista tuntia synkeässä ihmemaassa. Tietokonepeleihin voi suhtautua RTP-konseptin mukaisesti kevyenä huttuna.
Tiistai, 6.3. 2007
Päivän tuulahdus menneestä: Kimmo Sasi 4 vuotta ennen kuin tuotti kuolemaa liikenteessä
Cthulhu periköön kasvatustieteiden tiedekunnan. Juuri kun olin töissä totuttelemassa ajatukseen että voisin oikeasti olla ensi viikon lomalla ja ottaa iisisti, ryömii kalendaarin kätköstä esiin Nera-konferenssi kuin mikäkin maailmanlopun enne. Konferenssi on ilmeisesti isoin juttu sitten Educariumin avajaisten, ja aivan varmasti jotain ennakoimatonta tulee menemään pieleen autuaan atk:n suunnalla. Olisi vallan edesvastuutonta (joskin kovin tyypillistä) että olisin eräänä atk-yhteyshenkilöistä tuolloin lomalla.
Päivä ei muutenkaan ollut hyväntuulisimpia, ja konferenssihavainto penseytti minua ennestään. Sentään huomasin sen nyt enkä loppuviikosta, kun asioita ehtii tässä vielä ihan hyvin tehdä. Koetin kommunikoida tapahtuman järjestäjien kanssa, mutta havaitsin heidät vaikeaksi tavoittaa.
Illalla kokoonnuttiin Åbo By Nightin parissa. Omituista kyllä, kokous vähensi painettani projektin suhteen. Ne hahmoni joilta dynamiikkaa oli vielä puuttunut saivat sitä, ja muutenkin hyviä ideoita sekä etenemissuuntia syntyi. Kotiin palattuani koodasin vielä pikaisesti pelin tarvitseman ohjelmanpätkän kaikkien iloksi. Jos olisin nyt kaksi päivää poissa töistä, saisin jopa materiaalini tehtyä aikataulussa.
Keskiviikko, 7.3. 2007
Päivän saavutus: 2 ensimmäistä hahmoa lopullisesti valmiina.
Olin jo pitänyt omalle väelleni niin monia kehityskeskusteluita että ihan oma kehityskeskustelu tuli päälle melkeinpä varkain. Se oli odottamaton mielialannostattaja - puuhani ja suunnitelmani saivat hyväksyviä nyökkäyksiä, jopa kehuja.
Stressini väheni arvaamattomasti. Eilinen Åbo By Night -kokous oli jo omalta osaltaan pienentänyt paineitani, joten kiipeilemään lähtiessäni olin aika seestinen. Kapusin ihan pelkästään liikunnan kannalta ja yläköysillä, sitten siirryin ruuan kautta kotiin puimaan pelijuttuja. Ihan dedikseen mennessä en kai Åbo-hahmojani valmiiksi saa, mutta älyttömästi ei ylikään mene.
Ircissä oli tosi levotonta. Kummallisia ihmisiä.
Torstai, 8.3. 2007
Päivän symboliikka: Captain America Dies. Luen ehkä taas asioihin liikaa merkityksiä, mutta Kapu oli ainakin minun lukemissani tarinoissa juuri sellainen tyyppi joka nykyisissä Yhdysvalloissa pääsisi hengestään, tai Guantanamoon.
Aamulla tajusin, että minun pitäisi olla tänään kuuntelemassa tuotteiden mainostusta. Selvitin pikaisesti Forum Marinumin sijainnin - sentään se oli Turussa - ja pyöräilin sinne. Mainosluennot olivat onneksi etäisen kiinnostavia ja niistä sai ainakin hyviä ajatuksia. En silti usko että tahtoisin lähteä rahaa kaatamaan mainostettuihin tuotteisiin.
Ulkona oli kevät. Pyöräilin raivoisaa vauhtia ja kuuntelin Flogging Mollya. Kohta kalliot ovat kiipeilykunnossa. Kohta pääsen taas luonnonkivelle. Kohta, kohta. Ensin tosin pitänee kestää vielä yksi talvimyrsky.
ÅBN-hahmojen valmiiksi saamisen deadline suhahti ohi. Toisaalta puolet hahmoistani on nyt täysin valmiita ja loputkin ihan viimeistä viilausta vaille. En jäänyt fanaattisesti pakertamaan niiden parissa vaan siirryin Cosmiciin. Siellä keskusteltiin mm. akateemisista kuolemanpartioista, tuukkalaisuuden sakramenteista sekä kevään tuomista omituisuuksista. Minusta "slightly innocent" on terminä vähintään yhtä hyvä kuin "a little bit virgin".
Perjantai, 9.3. 2007
Päivän musiikki: :Wumpscut:
Kävin viimeisenkin kehityskeskusteluni. Sen jälkeen olin väsynyt ja stressattu. Vastuullani oleva kaoottinen tehtäväkenttä painoi. Lähdin kiipeämään unohtaakseni huoleni.
Seinällä oli melko leppoisaa. Mikrotason toiminta oli hyvin hallussa, taktisempi meno sen sijaan ei. Lopulta päädyin putoilemaan ihan yläköydellä hankalasti päin seinää ja kolhimaan itseäni mustelmille. Pöh. Olin jo siinä vaiheessa niin väsynyt, että päätin suosiolla lopettaa. Siirryin kotiin pelinkirjoittamisen pariin.
Åbo By Nightin hahmot tulevat osaltani tänä viikonloppuna valmiiksi, tai paha perii.
Lauantai, 10.3. 2007
Päivän monsu: Katamari-mutantti
Kävin Åbo By Night -hahmojeni kimppuun heti aamusta. Nakutin sanaa toisen perään, kunnes minuuttia ennen kuin päivän Warhammer-pelin piti alkaa olin valmis. Olin kirjoittanut kaikki hahmoni - tai no, pari muista riippuvaa detaljia vielä puuttui, mutta niille en paljon mahtanut.
Warhammer oli hilpeän Ghostbusters-henkistä ja pöhköä, vastapainoksi edellisten pelien synkkyydelle. Sen päätyttyä otimme vielä erän MidEviliä. En vieläkään oikein pidä tästä Zombiesin off-shootista; jotenkin se tuntuu puolivalmiilta ja vähemmän intensiiviseltä kuin kunnon zombimättö. Pelidynamiikassa tuntuu myös olevan huomattavasti vähemmän järkeä.
Illalla päätin että minulla on lupa pitää vapaata, ja katsoin pari jaksoa Heroesia. Jotenkin ne olivat ärsyttäviä. Tulin siihen tulokseen, että oikeastaan vain Hiro Nakamura on pidettävä hahmo, muut ovat joko tympeitä whinettäjiä tai saamattomia jahkailijoita. Tässä vaiheessa tarinaa kuvittelisi ihmisten jo tulleen lyödyksi päähän melkoisilla paradigmanmuutoksilla, vaan ei, samoja asioita vatvotaan yhä. Ehkä tämä on realistista, mutta yhtä kakki sitä on tympeä katsoa.
Sunnuntai, 11.3. 2007
Päivän kommentti: "Look for the mushroom cloud."
Niinkin yksinkertaisen asian kuin supersankaripelin pelauttamisen saa tehtyä vaikeasti. Ei tarvitse kuin ottaa muutama hankala alkuehto ja olla uhraamatta etukäteen ajatustakaan sille, miten niiden toteuttaminen pitkällä tähtäimellä sujuu. Tänään ilmeisin ongelma oli visuaaliset elementit. Supersankaritarinassa pitää olla kuvitus, ja tähän asti City of Heroesin hahmogeneraattori on auttanut melkoisesti. Mutta kyseinen softa on valitettavan rajoittunut, ja ennemmin tai myöhemmin vastaan tulee asioita joita sillä vaan ei saa tehtyä. Itse en oikein osaa piirtää, ja toisaalta jostain syystä minulla on kauhea inho internetistä suoraan pöllittyjä kuvia vastaan. Hahmokuvien tulee esittää hahmoa sellaisena kuin se on ideoitu, ei jotain ihan muuta joka on pöllitty tätä tarkoitusta varten. Lisäksi plagiointi ajatuksena ärsyttää.
Päivä kului ongelmaa kierrellen. Miri palasi kaupunkiin, ja kävimme tarkistamassa kiipeilykallioiden lumitilanteen. Ei ole ulkokausi vielä, mutta pian. Sitten palasin kuvituksen pariin ja totesin, että ei tähän oikotietä löydy, pitää vaan ihan kylmän tylysti tehdä pitkän ja vaikean kaavan kautta.
Saatuani lopulta jotain aikaan sorruin taas aivottoman viihteen pariin. Heroes sentään ymmärsi, että sen funktio maailmassa on olla hyvää supersankaritarinaa, ja aiemman laatunotkahduksen jälkeen tarjoili neljä erinomaista jaksoa.
Maanantai, 12.3. 2007
Päivän tiedostonnimi: The_Ultimate_Helpdesk.txt
Nukuin todella huonosti. Aina herätessäni päässä pyörivät työasiat, unet taas kertoivat muuttamisesta. Stressi ja ahdistus joista kuvittelin jo päässeeni eroon palasivat vieraikseni yöllä, eivätkä lähteneet.
Koko yön pohtimani työjutut katosivat mielestäni suunnilleen sillä sekunnilla kun istuin työtuoliini. Tämä oli jo naurettavaa. Tunnin verran tein satunnaisia ylijäämähommia ja koetin saada kiinni suurten projektien nurkasta. Ei tulosta. Niinpä pakkasin koneeni ja siirryin kotiini jatkamaan ajatustyötä. Inspiraatio palasi hujauksesa.
Psykologian opintoni kertovat, että minulla on joko:
Ottaen huomioon että vastaavanlainen olo on ennenkin vaivannut minua töissä ollessani, pidän vaihtoehtoa 1 todennäköisimpänä ja vaihtoehtoa 2 sitä tukevana. Viisi vuotta puhelimen pirinää ja tukikersantin hommia samassa pisteessä luo vahvan mielleyhtymäassosiaation siitä, mitä oikein teen kun työpisteeni ääressä olen. Mutta minun ei pitäisi enää olla puhelinapina. Työympäristöni saisi tukea tätä.
Tiistai, 13.3. 2007
Päivän näkemys: "The self is a hallucination experienced by a hallucination." Tai jotain tuon suuntaista.
Pyrkimykset voittaa työtila takaisin työnteolle kärsi päivän yleisestä kaoottisuudesta. Toisaalta mietin, onko tämä kaoottisuuskin työtilan ominaisuus? Joka tapauksessa projekteja näyttää olevan aika monta ja niihin kaikkiin pitäisi saada jotain järkeä. Mikään ei varsinaisesti ole tulipalokuureinen, mutta kaikki ovat suurehkoja.
Päivään kuului myös pikkusormien antamista demokratialle, kirjastossa eksymistä, Zipangia sekä kaiken kruunaava Dennisistä saatu ruokamyrkytys.
Keskiviikko, 14.3. 2007
Päivän yllätys: Näköjään minun on teknisesti yhä mahdollista valvoa koko yön läpi.
Valitettavasti se, ettei ole nukkunut sekuntiakaan ei kelvanne sairasloman syyksi, ja yliopistolla oli alkamassa Nera-konferenssi jonka takia olin oikeaa lomaanikin siirtänyt. Onneksi päivä oli vilkas ja hektinen, tai olisin varmaan menettänyt tajuni heti ruuan jälkeen. Kituutin jalkeilla yllättävän pitkään ja sain jopa leikkiä unix-ylläpitäjää pienen hetken.
Kiipeilemään en uskaltanut tässä tilassa lähteä, ja hevikaraokekin olisi ollut naurettavaa pelleilyä. Sen sijaan koomailin kotona ja olin kirjoittavinani pelimatskua kunnes yhdeksän jälkeen suostuin viimein menemään nukkumaan.
Torjantai, 15-16.3. 2007
Ajankohdan varoitus: Älkää hankkiko tätä vatsatautia
Nera-konferenssi ympärilläni naksutti eteenpäin omalla painollaan. Olin odottanut jonkin menevän kauhealla tavalla pieleen ja käytin siksi päiväni lähinnä päivystysvalmiudessa. Mitään odottamattomia atk-uhkia ei kuitenkaan tullut.
Kotona tartuin pelinkirjoittamiseen. Kasasin seuraavaksi päiväksi kaavailtua skenaariota iltakymmeneen saakka. Sitten tajusin, että oloni alkoi olla aika pahoinvoiva. Ilmeisesti Kaisaan ei ollutkaan osunut ruokamyrkytys, vaan ihan oikea vatsatauti. Ja häntä hoitaessani se oli tietenkin hypännyt minuun.
Seurasi jo toinen uneton yö tällä viikolla. Vatsani oli täysin sekaisin, ja vietin pitkiä aikoja sekä vessassa että ämpärin päälle kumartuneena. Oloni oli kertakaikkisen hirvittävä. Kun aamu koitti, sain isestäni juuri ja juuri irti kyvyn lähettää kaksi sähköpostia - yhden töihin, yhden pelin peruuntumisesta - ja sitten palasin potemaan.
En muistanut milloin olisin viimeksi ollut näin epäkunnossa. Sairaalakeikallanikin olin kyennyt lukemaan sähköpostini ja päivittämään Kokemuspisteet, nyt moisesta ei ollut puhettakaan. Ei kirjoja, ei musiikkia, ei leffoja - ajatteleminenkin vain lisäsi pahoinvointiani. Inhottavin oivallus oli, että yleisinhimillisen kärsimyksen skaalassa liikuin vielä tiiviisti kärpässarjassa; minulla oli ympärilläni riittävät nestevarannot, rauhallinen ja mukava soppi jossa maata, ja Kaisa hoivaamassa minua. Jos olisin salaisessa vankilassa viruva vihollisen taistelija jota kidutettaisiin tällaisella biologisella aseella, tunnustaisin varttitunnissa murhanneeni Kennedyn. Ei ole minusta sankariksi, luulen.
Kun ilta alkoi lähestyä ja olo oli yhä karmea, soitin Tommilta teknistä tukea kroppani kalibrointiin. Sain käyttökelpoista infoa jonka avulla onnistuin löytämään lääkevarastostani vaivaani sopivan lääkkeen. Palkkioksi sain pari tuntia seesteistä oloa.
Lauantai, 17.3. 2007
Päivän lukijapalaute: "Mikäs näistä esittelemistäsi persoonallisuuksista itse olet?" Kaikki niistä, tietenkin. Luetaan niitä käyttöohjeita.
Jossain vaiheessa yötä olin onnistunut nukahtamaan, ja kun joskus seitsemän aikoihin heräilin, olo oli hutera mutta enimmäkseen tuskaton. Näköjään pöpö aiheuttaa noin 24 tunnin tuskan ja toimintakyvyttömyyden, Kaisalla kun taudin kulku oli samanlainen.
Mikään voittajaolo ei minulla kyllä ollut vieläkään. Pystyin katsomaan yhden leffan ja lukemaan hieman sarjakuvia, mutta en mitään haastavampaa. Ruuan syöminen onnistui pienissä määrissä.
Ei kaikkein produktiivisimpia päiviä, mutta yhtä juhlaa eiliseen verrattuna.
Sunnuntai, 18.3. 2007
Päivän mieliala: Hapan. Katkera. Masentunut.
Vatsasairaus tuottaa kummallisia sivuvaikutuksia. Heikkouden ja matalan verensokerin ohella näköjään hukkasin kyvyn kuunnella kroppani antamia signaaleja. Oliko minulla nälkä? Jos oli, tahdoinko suolaa, sokeria vai mitä? Lisäksi näytin kehittäneen jonkinlaisen assosiaatiohäiriön kirjoittamani Empire-pelisession suhteen. Aina kun eyhdyin ajattelemaan sitä aloin kokea pahoinvointia. Ei tämä ole hyvä. Pitäisiköhän skenaario nyt suosiolla kirjoittaa uusiksi kun se tuollaista tuottaa?
Illalla sitten edessä olivat vaalitulosten seuraamiset. Olin ollut vaalien suhteen varovaisen optimistinen, joten lopputulos osui minuun kuin junaonnettomuus. Keskusta-kokoomus -yhdistelmä valtaan, voi helvetti. Tätä ei selvin päin kestänyt. Join kaapista löytynyttä alkoholia ja kiukuttelin irkissä sieltä löytyneille taloudellisen oikeiston edustajille. Näin kauhukuvia ulkoistuksista, hyvinvointipalveluiden kiihtyvästä alasajosta ja yksityistämisen ylistyslaulusta.
Kansa on taas puhunut. Jos ottaisin oikeasti sosiopaattisen linjan, eihän tämä edes pahimpana kauhuskenaarionani minuun oikeastaan mitenkään koske - ei juuri mikään koske. Minulla on hyvä duuni, ja vaikka yliopisto yksityistettäisiin miten, minä olen jo siinä määrin tiiviisti pallillani ettei minusta helposti eroon päästä. Lisäksi minulla on nivaska rahaa johon voin aina tarvittaessa nojata. Eikä kukaan minun oikeuksiani saa poljettua. Ei minulla ole lapsia, ei omaisuutta, ei mitään mistä puristaa. Voin tehdä mitä tahansa. Vaikka millaiset arvokonservatiivit loikkaisivat valtaan, eivät he minua nappaa lakiensa rikkomisesta, minä olen liian kiero. Ja ilmastonmuutos, mikä ilmastonmuutos? Todennäköisesti kuolen kiipeilyonnettomuudessa paljon ennen kuin sellainen hetkauttaa.
Monet tuttavat ovat sitä mieltä, että olen pohjimmiltani itsekäs ja inhottava sosiopaatti. Voivat he olla oikeassakin, mistäpä minä tietäisin, mutta en kuitenkaan ihan noin itsekäs ja inhottava.
Maanantai, 19.3. 2007
Päivän elikko: Hassu pieni koira. Olihan se söpö, mutta pelatessa aika distraktoiva.
Uusi uljas oikeistohelvettini muistutti irkissä ja uutisissa olemassaolostaan heti aamuna. Jokseenkin huolestuneena vilkaisin myäs painoani taudin jälkeen. 60 kiloa - yleensä painan 65. Vaakani varmasti valehteli, en ollut mitenkään voinut laihtua noin paljon. Olo oli kyllä vähän heikko.
Hakeuduin junalla Helsinkiin, Jorin ja Riikan luo. JD oli pelauttamassa siellä ensimmäisen osan Cowtown-zombiepeliään. Se oli kertakaikkiaan mainio avaus, intensiivinen ja hetkeksikään hellittämätön ruuvipuristin jossa hahmomme saivat vasta ensimmäiset oivallukset siitä, että jotain oli nyt pahasti vialla. Oma hahmoni naksahti heti kohdalleen. Vanhaa talkkarinjäärää oli mahtava pelata.
Kun lopetimme, hahmomme olivat päässeet torniloukusta alas kaupungin tyhjille kaduille. Vaelsin Kaisan luo yöksi.
Tiistai, 20.3. 2007
Päivän harmittelu: Kevät takaisin kuin olisi jo.
Helsingistä Turkuun siirtymisen jälkeen Åbo By Night -tiimi kerääntyi Kertussa puimaan tilannettaan. Ei meillä kauheaa paniikkia tuntunut olevan, mutta emme kyllä koettaneet kovin syvälle projektin syövereihin kaivautua. Keskityimme syömään ja miettimään pieniä käytännön juttuja.
Pelimme on jossain välissä kasvanut tosi isoksi. Tai ainakin minun skaalallani; jos pelissä on yli 20 pelaajaa, se on minulle iso. Pelinjohtajana en tiedä miten sellainen eläin käyttäytyy. Olen huono tällaisissa suuren koordinaation operaatioissa. Muutenkin havaitsin harmistuneen niuhottajan taas heräilevän pääni perukoilla. Aina projekteissa joissa koen syystä tai toisesta Vastuuta Tuloksesta on kärttyisyys todella lähellä mikäli kaikki ei mene niin kuin toivoisin. Saapi nähdä kuinka pahasti ÅBN saa minut taas vannomaan, etten koskaan enää larppijärjestämispuuhiin ryhdy.
Keskiviikko, 21.3. 2007
Päivän fiilis: Paha.
Ihmettelin huteraa oloani päivällä, ja mittasin kuumeen. Ja olihan sitä, helvetti, 37.1 lämpöä. Lomaile siinä sitten. Olin sinänsä odottanutkin, että heti kun alkukevään stressiltä saan vähän taukoa, niin elimistö hajoaa käsiin, mutta yhdessä viime viikon taudin kanssa tämä alkaa olla jo liioittelua. Pitäisi ottaa rennommin, joo, tiedän. Otan rennommin siinä vaiheessa kun ei ole enää syytä ottaa paineita mistään, eli todennäköisesti siinä vaiheessa kun olen kuollut infarktiin 39 vuoden iässä.
Oikeasti olen tietoinen taipumuksestani kantaa liikaakin huolta asioista. Vaan miten sitä voisi olla kantamatta huolta asioista? Jokaisen stressiä säännöstelevän ja rennosti ottavan tekemättä jättämät hommat valuvat seuraavan riesaksi. Jos en tee yliopistolla töitäni, epämääräisenkymmentä muuta ihmistä puljussa saa yhtäkkiä lisää paniikkia. Jos jätän pelit kirjoittamatta, ei ropen tapauksessa tapahdu mitään sen vakavampaa kuin että emme pelaa, larppien tapauksessa taas että isolle kasalle pelaajia tulee heikko pelikokemus mikä meinaa että he ovat käyttäneet rahaa ja aikaa ihan turhaan. Tai vaihtoehtoisesti että joku muu projektin vastuullinen kirjoittaja saa vähän lisää hommaa.
Pitäisi varmaan osata priorisoida. Tietää paremmin, mitkä asiat ovat tärkeitä ja mitkä eivät. Olen aina ollut tässä ala-arvoisen surkea. Kuuntelen liiaksi muiden rutinoita siitä, mitä minun milloinkin pitäisi tehdä. Enkä takuulla ikinä opi. Hilpeää.
Iltapäivää kohti lievä harmistus kasvoi kolossaaliseksi vitutukseksi. En oikeastaan keksinyt mitään keinoa hillitä pahan oloni turpoamista, joten annoin sen vaan kasvaa. Lopulta en oikein tiennyt mitä sillä tekisin. Primal scream -terapia olisi ehkä ollut ratkaisu, mutta kuumeisena en viitsinyt kiivetä Mäen katolle huutamaan vihaani maailmalle. Inhoan itseäni koska olen typerä, epästabiili, turhasta huolehtiva ja yliherkkä. Inhoan muita koska he tahtovat minusta asioita silloin kun minua ei huvita. Inhoan koko vastenmielistä ihmiskuntaa ja toivon että jostain päin multiversumia tulee vierailulle meitä kehittyneempi laji joka vilkaisee menoa täällä ja sen jälkeen vetää punakynällä henkselit koko planeetan yli.
Rakas päiväkirja, lomallani rentouduin ja vältin turhia paineita. Lisäksi voitin lotossa, toin maailmaan rauhan, kävelin vetten päällä, kiipesin Mount Everestille ja tulin valituksi MTV:n äänestyksessä Pohjois-Afrikan parhaaksi tyypiksi.
Torstai, 22.3. 2007
Päivän tarvike: Koirashampoo. Sillä puhdistetaan supersankarin turkki.
Viikon myöhemmin kuin piti sain sitten pelautettua Empiren kolmannen osan. Ei ollut ihan yhtä sulava kuin edellisosa ja loppua kohti alkoi ainakin minulla väsymys jo tuntua. Vaan olihan pelissä hauskat piirteensä. Pidin kovasti tarinan pahiksesta, ja pelaajahahmot osoittivat kyvykkyytensä sekä tarttua juonikoukkuihin että nähdä läpi halvoista huiputuksista. Kyllä noilla avuilla supersankaribisneksessä pärjää.
Perjantai, 23.3. 2007
Päivän tapahtuma: Kevään ensimmäinen ulkokiipeily.
Kallio tuntui sormissa jäätävältä, ja ulkonakin oli viileämpää kuin oli näyttänyt. Siltikin tämä oli kiipeilijän kesä - ts. seinä oli paikoitellen suhteellisen kuiva, ja ilman hansikkaita sormet eivät jäätyneet aivan heti. Ihoni haikaili sisäseinien pehmoisten, ystävällisen muotoisten otteiden perään, muu kroppa kaipasi lämpimään. Moista ei ole tulossa. Tämä on nyt ulkokiipeilykausi, ja parempi on siihen tottua.
Kuitenkin otin kalliolla varovasti. Kiipesin vain kolmea reittiä, varsin huonosti vieläpä. Jahka kivi tosta hieman kuivaa ja lämpenee voi ehkä uskaltautua sankarillisempiin koitoksiin.
Miri nakkasi minulle Lynn Hillin kirjan Climbing Free. Saapi nähdä miten kiipeämisestä kirjoittaminen on luonnistunut. En ainakaan itse ikinä osaa pukea kiveä sanoiksi.
Erehdyin myös käymään katsomassa The Number 23:n leffassa, vaikka siinä oli Jim Carrey. Se oli aivan suunnattoman ikävystyttävä ja mitäänsanomaton elokuva.
Lauantai, 24.3. 2007
Päivän tutkimuskohde: Houstonin rankimmat kaupunginosat.
Muita ihmisiä suuntasi Kustaviin, minä en. Sen sijaan käytin koko päivän pelimateriaalin työstämisen parissa. Åbo By Nightia ja Empireä kokosin, väliajoilla luin lisää kiipeilykirjaa.
Sunnuntai, 25.3. 2007
Päivän reitti: Viimeinen dynosaurus. Vielä senkin puhtaasti kiipeän.
Suuntasin Mirin ja Riikan kanssa Ispoisiin tavoitteena ihan oikea kiipeily. Ja sitä tulikin. Kalliolla vierähti kuusi tuntia. Enimmäkseen piti palauttaa mieleen kaikki mitä oli pitkän talven aikana unohtanut, sekä koettaa löytää tautien runtelemasta kehosta voimaa ja kestävyyttä. Ainoa mainitsemisen arvoinen suoritus oli Easyn trädiliidaus. Trädittely karmii edelleen - en luota kykyyni asettaa varmistuksia siten, että voisin pudota niiden varaan. En muutenkaan pidä ajatuksesta pudota liidistä...
Kiipeilimme kunnes sormet olivat ihan finaalissa. Miri ruokki meitä sen jälkeen. Hakeuduin kotiin sisäinen kelloni kesäajasta johtuen täysin lehmänkellon ajassa. Luin Climbing Freen loppuun, ja vaikka se ei minusta aivan toivotun käsinkosketeltavan kivinen ollut, se sai haluamaan takaisin kalliolle. Mutta huomenna on lepopäivä - paitsi että pitäisi tietysti selvitä töihinkin.
Maanantai, 26.3. 2007
Päivän fanitus: "More than blind ambition / More than simple greed / More than just a finish line / Must feed this burning need"
Töissä oli lamauttavan kamalaa. Ei pitäisi koskaan olla lomalla, koska loman aikana hommia kasautuu ja kasautuu. Tai vähintään ensimmäinen työpäivä pitäisi varata pelkkään rästihommista selviytymiseen. Näin en tietenkään ollut tehnyt, vaan olin oitis syöksymässä projektien kimppuun. Melko hirveä kokemus. Sentään iltapäivään mennessä olin saanut suoritettua yhden tämän viikon painavista hommista, eli esiteltyä helpdesk-systeemiämme kauppakorkealaisille.
Kotiin päästyäni olin aika naatti. Pakotin itseni lukemaan läpi ÅBN-tavaraa, sitten kirjoittelin Empireä. Havaitsin myös katselevani City of Heroesia ja pohdin tilini uudelleenavaamista. Mutta ei sen pelaamiseen olisi aikaa, ja muistan että lopulta koko peli oli käynyt tosi tylsäksi kun oli aika vähän asioita mitä siinä saattoi tehdä.
Tiistai, 27.3. 2007
Päivän operaatio: Ristiintarkistus. Sisältää myös lisämateriaalin kirjoittamista, oikolukemista, järkeistämistä ja kaikkea muuta mukavaa.
Tein kaikenlaisia työtaakkaani selkeyttäviä hommia, rakentelin pikaisia virityksiä ja opettelin tekemään asioita joita en aiemmin ollut osannut. Sitten siirryin kotiin ÅBN-ristiintarkistussavotan pariin.
Neljä ahkeraa pelinjohtajaa heittäytyi valmiiden, melkein valmiiden ja kovasti vaiheessa olevien hahmojen kimppuun. Seitsemää tuntia myöhemmin olimme käyneet läpi 2/3 hahmoista.
Muistin taas miksi lopulta inhoan livepelien tekemistä ryhmätyönä. Miten ihmeessä saa vapaaehtoisesti hommaa tekevät oikeasti kunnioittamaan deadlineja, tai tekemään työnsä huolella? Tavoilleni uskollisesti olin äärimmäisen neuroottinen jokaisesta hahmosta jossa oli ristiriitoja tai pahoja puutteita, enkä todellakaan ollut itsekään puhdas näistä synneistä. Sentään olimme vielä jossakin järjellisessä aikataulussa ja näytti siltä, että lopulta saisimme kaiken valmiiksi suunnilleen ajoissa.
Vaan kuten ennenkin olen sanonut: ei enää koskaan. Varmasti muistan tämänkin lupauksen ainakin joitain kuukausia.
Keskiviikko, 28.3. 2007
Päivän musiikki: Julia Ecklar - Door: Catatonia County Rag
Elämäni painekattila jatkoi pullistumistaan. Töissä nonstop-palavereja jotka johtivat uusiin projekteihin (aivan kuin ennestään näitä ei olisi riittävästi - saankohan koskaan mitään oikeasti aikaan?), sitten lyhyt kiipeilysessio sisäseinällä (kiipesin vieläkin tosi heikosti ja huonosti, sen lisäksi että haluaisi vaan ulos kalliolle) ja loppuillasta Åbo By Night -hahmosäätöä.
Töitä olisi riittänyt vaikka miten kauan, mutta sen sijaan päätinkin mennä ajoissa nukkumaan. Väsyneenä olen tavallistakin taipuvaisempi stressaantumaan ja tekemään typeriä mokia.
Torstai, 28.3. 2007
Päivän liike: Cat Leap
Vihdoin viimein yhdistelmäni työ- ja pelipainetta pursui yli äyräiden, ja vajosin niin massiiviseen vitutukseen että totesin loman olevan välttämätön. Soveltumattomuuteni minkäänlaiseen ryhmätyöhön saavutti kriittiset mittasuhteet. Saan aivan skaalan ääripäähän kipuavan ahdistuskohtauksen heti jos koen, että jokin asia ei lainkaan suju. Lisäksi olen täysin kykenemätön luottamaan siihen, että kukaan muu osaisi a) ajatella ja b) tehdä hommat joihin sitoutuu. Tämä johtuu varmaan siitä, että joka ainoassa ryhmässä jossa olen työskennellyt kautta vuosien on joku joka täyttää kohdan a ja joku joka täyttää kohdan b.
Luulisi, että minun laillani kiehuva ihminen olisi itse kritisoimissaan osa-alueissa jotenkin täydellinen. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Olen itsekin jatkuvasti sekä ajattelematon että aikaansaamaton. Piirteet joita toisissa ihmisissä vihaan ovat oikeasti myös piirteitä joita inhoan itsessäni. Luulenkohan pääseväni niistä eroon tiuskimalla niistä muille?
Jonkunlaista liennytystä kypsymiseen toi parkour-esittely. Jos se olisi ollut missään muualla kuin Educariumissa en olisi sinne ehtinyt raahautua, mutta kun se oli ihan vieressä niin päätin käväistä. Olin aiemmin täysin vakuuttunut siitä, että parkour olisi rikkinäisen kantapääni vuoksi minulle maailman mahdottomin harrastus - eihän minun pitäisi edes juosta - mutta lajin filosofia tuntui niin tutulta ja kotoisalta etten kai pysty millään tätä välttämään.
Perjantai, 30.3. 2007
Päivän saalis: Neljä karaokelevyä. Nyt on Madonnaa. Ostaessa teki kyllä mieli pistää pussi päähän siltä varalta että joku tuttu tulisi vastaan.
"Asiakas on mulkku."
Kun viikon on hiljaa penseä, voi odottaa että jossain vaiheessa se purkautuu uloskin. Pari päivää sitten olin vienyt pyöräni korjaukseen pyörähuolto Saarioon, ja sen piti olla valmis tänän kahdeltatoista. Menin yhdeltä noutamaan pyörääni. Ei ollut valmis.
Olin hieman hapan. Kysyin, milloin pyörä oikeasti on valmis. Tunnin kuluttua, sanoivat. Ilmoitin palaavani tunnin kuluttua. Kävin lounaalla, tein etähommia, avustin kaupunginkirjaston atk-tukea paikantamaan siellä olevaa sparknet-vikaa. Sitten korjaamoon. Ei vieläkään pyörä valmiina.
Tässä vaiheessa minusta tuli virallisesti Vittumainen Asiakas. Ilmeeni ja sanani tekivät selväksi, että tämä ei ollut palvelua jota odotin. Pyöräkorjaajat kävivät defensiivisiksi ja koettivat selittää, ettei ole heidän vikansa että on yllättävä kiire. Tämän voisin vielä hyväksyä, mutta en sitä, etteivät nämä ihmiset edes toisen viivästyksen kohdalla saaneet soitettua minulle. Kuulemma lappu jossa numeroni oli oli jossain. Korjaaminen oli vaikeaa. Ei minua kiinnostanut. Ilmoitin, että oletin heidän soittavan kun pyörä on oikeasti valmis, ja kävelin tieheni. Koin joutuneeni naurettavaan postmoderniin vertaukseen, joka kertoi omasta elämästäni.
(Sain pyörän neljän jälkeen, lisäselittelyjen kera. Selitelyt kiinnostivat kiviäkin. Harkitsin tarjota pyörähuoltajille maksun tuomista tunnin kuluttua, mutta vain hetken. Haluan että asiat toimivat, eivätkä asiat enää tuossa vaiheessa olisi moisella tempulla parantuneet.)
Kun hyvään vauhtiin oli päästy, olin vähän penseä kanssatyöntekijöilleni. Sitten olin inhottava ihmisille irkissä, ja lopulta lähetin vielä Åbo By Nightin pelinjohtotiimille epädiplomaattisen ja vittuuntuneen sähköpostin. Vahingossa. Ai että olen pätevä.
Lauantai, 31.3. 2007
Päivän reitti: Rap rap, 6-
Päätin pitää ihan oikean lomapäivän typeryyksistäni ja penseilyistäni. Singahdin Mirin kanssa Rollareille kiipimään. Ulkona näytti kesältä, mutta oli oikeasti aika kylmä - vaan kallio oli lämmin.
Kivipäivä ei meistä kummallekaan ollut parhaimpia. Siltikin onnistuin liidailemaan ensimmäisellä yrityksellä 6-:n saaneen reitin. Ei se puhtaasti mennyt, mutta sentään indikoi, että olen edes jotenkuten niin taitava kuin pitäisikin olla.
Kiipimisen jälkeen sain kyydin Porvooseen. Siellä oli käynnissä seinäremontti ja talo näytti ulkoapäin aika riekaleiselta. Ohjelmassa oli saunomista ja mielipiteiden vaihtoa. En vaihtanut omia mielipiteitäni parempiin kun en sellaisia löytänyt. Ei varmaan kukaan muukaan.