Helmikuu 2007: Minuutti kerrallaan
Torstai, 1.2. 2007
Päivän artikkeli: Seikkailija löytää luolan
Lähetin viimein ensimmäisen matriisin Empirestä. Samalla kirjoittelin kuntoon Åbo By Nightin juttuja ja kohtasin viimein sen tosiseikan, että kahden viikon kuluttua minun pitäisi puhua viisaita Iiconissa, Iisalmessa.
Vapaa-aikani alkaa taas olla kovin roolipelauspainotteista. Tämä ei ole mitenkään huono asia, mutta kiirettä kyllä tulee. Kun talvikin näköjään sitten kävi päälle eikä voi kiivetä tai tutkia luolia, pitää etsiä hupinsa muualta.
Cosmicissa ehdin olla vain lyhyen tovin, ÅBN-velvoitteet kutsuivat. Enkä sitten edes saanut niitä suoritettua kun sähköpostiyhteydet pätkivät.
Perjantai, 2.2. 2007
Päivän mahdottomuus: Suomenkielisten kappaleiden sanojen löytäminen verkosta. Kiitoksia vaan tästäkin Teostolle.
Hallinnollisiin säätöihin kuluneen päivän jälkeen kiipeily oli tervetullutta, sekä sujuvaa. Keksin itselleni ihan uuden kestävyysreitin - kun sen pääsen alusta loppuun puhtaasti, voin pitää itseäni kesää varten riittävän kestävänä. Ensimmäiseksi pitäisi tosin päästä se alusta loppuun jollakin tavoin. Lisäksi onnistuin putoamaan köyteen liidatessani, eikä pahasti edes hirvittänyt.
Åbo By Nightin ensimmäisten hahmojen lyhytkuvaukset lähtivät myös matkaan. Vielä ei kukaan ole ilmoittanut peruvansa peliä saamansa hahmon perusteella.
Lauantai, 3.2. 2007
Päivän peli: Omaha Poker
Jo toinen päivä putkeen kun ilmastonmuutos on jopa netti-Hesarin eka uutinen. Aletaan ilmeisesti olla pisteessä jossa kaikki ovat sitä mieltä että näin ei voi jatkua. Seuraavaksi voidaankin tapella detaljeista.
Luottaen siihen mitä ihmisluonnosta ja politiikasta kyynisesti aiemminkin totesin, olen lähes varma että tästä johtuvan lyhyen tähtäimen poliittisen kädenväännön (ja siis kevään vaalit) voittaa se, joka väittää ottavansa raportin aivan vakavasti mutta lupaa ratkaista asian tavalla, joka on eniten business-as-usual. Yksityisautoilun ainakin on jatkuttava. Ihmisillä on okeus liikkua, jne, ad nauseaum.
Todistaakseni etten koskaan ole millään tavalla tekopyhä ihminen yksityisautoilin tämän päätteeksi Helsinkiin. Sentään auto oli täynnä ja menimme heittämään rahaamme hyväntekeväisyyteen. Tai siis, viettämään Rikun polttareita Grand Casinolla uhkapelien merkeissä.
Ajatus polttareista on yleisesti aivan kauhean ahdistava, ja tämä vaan korostuu jos osallistujat valitaan sukupuolen mukaan. En vaan tajua moista. Jos tarkoitus on pitää hauskaa kavereiden kanssa, miksi kavereiksi kelpuutetaan vaan tietyn minusta varsin epäolennaisen piirteen perusteella valittuja? Uhkapelaaminen RAY:n omistamissa peleissä sentään tarjosi sen moraalisen turvapaikan, että raha menee hyväntekeväisyyteen. Koko seurueemme taisi olla sitä mieltä, että tämä asiaintila rahapelien suhteen on hyvä.
Mutta kasinolla oli kyllä hauskaa. Etenkin seurueemme korttipeliyhteenotto oli miellyttävä kokemus, vaika tyypillisellä taidollani pelasinkin itseni ulos tosi nopeasti. Onnistuin myös olemaan heittäytymättä täysin pelihimon valtaan ja pelasin vaan viidentoista euron omaisuuden menemään.
Sunnuntai, 4.2. 2007
Päivän puuhastelu: Seinän sijoitus oikealle paikalle.
Koko päivän kestäneen pelisuunnittelun katkaisi ainoastaan kiipeilemässä käyminen. Siellä vanheempi tieteenharjoittaja moitti tyyliäni rumaksi ja antoi ohjeita paremmasta jalka- sekä klippaustekniikasta. Lisäksi kiipesin hetken hengenvaarallisesti jalka köyden väärällä puolella. Visiitti oli oikein antoisa ja jätti positiivisen olon vaikka mitään uusia suuria aluevaltauksia en tehnytkään.
Pelinkirjoitusinto vain kasvoi yön lähestyessä. Oheishupina alan oikeasti osata käyttää SketchUp-rakennuspalikkaohjelmaa, vaikka muutama juttu siinä pysyykin sitkeästi mysteerinä. Silti kone oli pantava aikaisin pois jotta huomenna jaksaisi työskennellä. Inspiraatiota on aina vääriin asioihin.
Maanantai, 5.2. 2007
Päivän kommentti sähköpostissa: "Et ilmeisesti tiedä kaikkea." Totuuden sanoja.
Olin odottanut maanantaita kammolla, täysin vakuuttuneena siitä että työpäivällä olisi pituutta ja kiinnostavuutta kuin Eddingsin trilogialla. Onneksi näin ei ollut. Viihdyin kyllä paikalla kauan, mutta sain tehtyä kaikenlaista mielekästä.
Vaikka minulla ei vaihteeksi ollut ärtynyt tai kiukkuinen olo, tunnuin jatkuvasti ajautuvan erimielisyyksiin. Ensin kollegan kanssa, sitten Soneran asiakaspalvelun (tämän suon kyllä itselleni anteeksi) ja lopuksi irkissä vielä Mirin. Ehkä oman riidanhaluni puutteesta johtuen kaikki sanaharkat olivat vähän omituisia eivätkä jättäneet yhtä pahaa oloa kuin yleensä. Jos vaikka opettelisin tällaisen mielentilan niin ahdistaisi vähemmän.
Tiistai, 6.2. 2007
Päivän ärsyyntyminen: Google Earth bugittaa ja kaatuilee. Ei se saisi.
Näin hämmästyttävän seikkailullisia ja pelottavia Wild Cards -henkisiä unia. Minulla ei ollut supervoimia, mutta perässäni oli silti joku takislainen Terminator jolta yritin päästä pakoon. Törmäilin Dr. Tachyoniin, joka oli kirjojen hengen mukaisesti whinettävä ja itkuinen mutta pirun rohkea, tai ainakin minua urheampi. Mukana oli myös maanalaisia temppelisokkeloita, vankilapakoja, ja toimivia tuliaseita. Niitä ei unissani usein esiinny.
Tosimaailma oli tylsempi. Eilisten tappeluiden jälkiä palasi uusintaottelua varten, ja tällä kertaa ne voittivat minut. Päätin että ihmisten kanssa kommunikointi ei ole minun juttuni ja keskittyisin vastedes pelkkään piirtämiseen ja kielioppivirheistä natseiluun. Valitettavasti olen kummassakin näissä todella huono.
Sentään Kaisa saapui illalla lohduttamaan minua.
Keskiviikko, 7.2. 2007
Päivän syyttely: Aristokraatti vs. oikeistoilainen
Oli miltei liian kylmää pyöräilyyn, mutta juuri sopivaa kävelemiseen. Tajusin pitäväni kylmyydestä mikäli tuuli ei vaivannut.
Vähän energiattoman työpäivän jälkeen kiipeiltiin. Viime kerralla oli todettu, että kiipesin rumasti ja liikaa käsiä käyttäen, joten koetin tänään keskittyä jalkatekniikkaan. Ja haa - sehän toimi! Kokonaan negatiivisen seinän kiipeäminen liidinä kattoon ei kuluttanut käsiä oikeastaan lainkaan. Jos muistan tämän oppitunnin vielä ensi kerrallakin, saatan taas edistyä vähän.
Muuten palatsilla oli vaarallista - koko ajan joku oli tekemässä jotain joka hieman hirvitti. Pääsimme kuitenkin pois vammoitta. Ruokailun jälkeen siirryin takaisin pelinkirjoittamisen pariin. On se kummallista että mitä enemmän kirjoittaa, sitä enemmän tuntuu siltä että on vasta alussa ja enemmän pitäisi tehdä.
Torstai, 8.2. 2007
Päivän taikasanat: "Department of Homeland Security"
Töissä tiimini intoutui sisustussuunnittelemaan. Pohdimme työhuoneemme järjestelyt uusiksi, tuomitsimme roskasta täyttyneet kaapit tyhjennettäviksi ja korvattaviksi vähemmän tilaa vievillä sermeillä. Tavoitteena on änkeä samaan tilaan useampia ihmisiä. Pääsin käyttämään mad sketchup skillzejäni ihan virallisestikin laatiessani uutta sisustussuunnitelmaa.
Kun työt olivat ohi, pelautin. Empire-supersankaripeli lähti käyntiin toiminnalla. (Empire ei tosin ole kampanjan vaan maailman nimi; en tiedä vielä miten nimeäisin kampanjan mutta enköhän jotain keksi.) Yli vuoden tauko kampanjapelauttamisessa ja lähes vuoden tauko minkäänlaisessa pelauttamisessa tuntui ruosteena. Systeemin vaihto GURPS:ista Linusystemiin hidasti myös ajattelua hieman. En pitänyt myöskään pelin rytmistä: alku oli reipas, mutta sitten peli meni vähän eestaas sahaamiseksi ja hiipui.
Plussapuolella pelaajien hahmot olivat hurmaavia, ja dataprojektorin käyttö Google Earthin sekä asaankuuluvan kuvamateriaalin näyttämiseen toimi oivallisesti. Selvästi olen saavuttanut henkilökohtaisen Hollywoodini ja koetan paikata isoilla tuotantoarvoilla aukkoista juonenkuljetusta.
Kuitenkin pelistä jäi ainakin minulle hyvä fiilis. Mutta ekasta pelikerrasta on aina suht helppoa pitää. Seuraava sessio on paljon vaikeampi.
Perjantai, 9.2. 2007
Päivän mielipide: Hyperbelit eivät ole vaarallisia, koska ne lähestyvät vain asymptoottisesti.
Töissä lisää työhuonesäätöä, sitten aika heikkotasoista kiipeilyä. Koin taas akuutisti olevani huono ja kykenemätön edistymään.
Kotona koetin kirjoittaa peliä, mutta distraktoiduin kaikkeen kamalaan. Lisäksi ärsytin Kaisaa suhtautumalla fysiikkaan populaaritieteellisesti ja hahmottamalla hankalia asioita visuaalisesti enkä matemaattisesti. Älyllistä laiskuutta minun puoleltani. Muutenkin taisi olla päivä jona vaan harmitin kaikkia.
Lauantai, 10.2. 2007
Päivän eeppinen yhteenotto: Kaksi keski-ikäistä akateemikkoa tappelee paperirullasta. Sivarikungfukin on vaarallisempaa.
Toisaalla mentiin naimisiin, mutta minä pysyin tästä kaukana. Sen sijaan kirjoitelin ja pelasin Berliiniä. Havaitsen olevani pelaajana helppo miellyttää: heti kun hahmolleni tarjoutuu tilaisuus tehdä jotain tyhää ja harkitsematonta olen tyytyväinen peliin.
Sunnuntai, 11.2. 2007
Päivän eläin: Piikkisika
Laiskottelin koko päivän, ainakin fyysisesti. Mieli puuhasteli pelimateriaalin parissa.
Aivan kaikkeen ei vielä löydy imaisia työkaluja verkosta, mikä tarkoittaa että minun pitää taas opetella piirtämään. Vuoden tauko on varmaan rappeuttanut senkin vähän taidon mitä siinä joskus oli.
Maanantai, 12.2. 2007
Päivän sitaatti: "Oh jeez, that's not good."
Kun työhuone oli saatu järjesteltyä uuteen testikokoonpanoon olin aikeissa lähteä kotiin valmistautumaan illan Åbo By Night -kokoukseen. Sen sijaan havaitsinkin työirkissä Jännittäviä Asioita. Työpäivä ei ollutkaan ohi.
Pari seuraavaa tuntia kului minulta ja muilta riskejä arvioidessa, lokeja penkoessa ja tiedotteita kirjoittaessa. Lopulta ongelma saatiin hallintaan. Livahdin kotiin juuri ajoissa päästämään kokoukseen saapujat sisään.
Kokouksessa jaettiin kasapäin nakkeja, deadlineja ja muita realistisia odotuksia tulevaisuudesta. Kuulemma ensimmäinen karaoke-workshopimme on myös tulossa, muttei Suomessa.
Kun tapaaminen degeneroitui Eläkeläisten katsomiseksi YouTubesta ajoin ihmiset ulos. Sitten jostain mielen harhapoluilta löytyi tarve katsoa animea ennen nukkumaanmenoa. Tällä kertaa JD:n arkistojen kätköistä löytyi tarpeeseen Zipang, jonka kaksi ensimmäistä jaksoa olivat oikein mukaansatempaavat.
Tiistai, 13.2. 2007
Päivän teoreettinen fysiikka: Mitä on energia? (Vastausehdotus: Energiaa on kaikki mikä ei ole voimia. En tiedä onko vastausehdotus hyvä.)
Näin koko yön unta Sonata Arctican The Cage -kappaleen laulamisesta hevikaraokessa. ÅBN polttaa mielenterveyteni viimeisetkin riekaleet. Onneksi kyseistä kappaletta ei edes näköjään löydy mistään valikoimasta, koska oikeiden ihmisten ääniala ei vaan sovellu siihen kiljuntaan jota Cage vaatii.
Työpäivä venyi taas melko pitkäksi. Pääasiassa istuin palavereissa ja nakuttelin OpenOffice.org:ia. Illalla kirjoittelin pelimateriaalia ja katsoin hieman lisää Zipangia. Aloin oikeasti pitää sitä.
Menin nukkumaan varhain... mutta keskellä yötä päälleni hyökkäsi inspiraatio. Havaitsin istuvani koneelle kirjoittamaan. Ei pelimateriaalia, vaan tarinaa. Jokin pato päässäni murtui, ja ehkä kymmenen vuoden tauon jälken kirjoitin fiktiota muuhun kuin peliin.
Tunnin jälkeen pakotin itseni lopettamaan. Saapa nähdä kestääkö tekstini päivänvaloa. Vaan ehkä sen ei pidäkään. Ehkä kirjoitan ja luen tätä vain öisin. Ehkä tästä tulee jokaöinen tapa. Ei koskaan voi olla liikaa eksentrisiä tapoja.
Keskiviikko, 14.2. 2007
Päivän tarinan päätös: Bruno päättyi 11 vuoden jälkeen. Loppua kohti tarina ei ollut minulle yhtä tärkeä kuin aiemmin, mutta edelleen vanhemmat stripit ovat mainioita ja Chris Baldwin on hieno.
Lähdin aamulla töihin innokkaana ja inspiroituneena. Valitettavasti olin pääasiassa täynnä intoa luoviin töihin, ja päivä sisälsi kaikkea aivan muuta. Palaverit, UPJ-kierroksen väistämättömyys, tympeät tekniset ongelmat ja enimmäkseen aiheetta kiukuttelevien ihmisten palautteen lukeminen kuluttivat vähitellen luovan energiani.
On väärin olla aamupäivät työssä, ne kun ovat kaikkein energisimmät ja aikaansaavimmat hetkeni. Tahtoisin istua kotona kirjoittamassa. On kai tavallaan oikein että työ josta saan rahaa myös vaatii jonkin verran keskittymistä, mutta tänään sisäinen hippianarkistini kysyi, onko tässä oikeasti mitään järkeä ja eikö minun pitäisi elää aivan toisin? Haluan olla hyödyllinen yhteiskunnan jäsen - mutta varmastiko juuri tämän yhteiskunnan?
Kiipeily meni huonosti, ajatukset olivat muualla. Kun lopulta pääsin kotiin, havaitsin, ettei minulla ollut jäljellä rahtuakaan aamupäivän luovuudesta. Turhautuminen ja masennus olivat huomattavat. Istuin koneen ääreen ja pakotin itseni kirjoittamaan edes jotakin pelejäni varten. Sain aikaan vain pari hassua lausetta. Susanna kävi lainaamassa pari CD:ä ja antoi vastineeksi pari ideaa joita harkita.
Kun nukkumaanmenoaika koitti, hylkäsin pelinkirjoittamishaaveet. Olin kuolemanväsynyt, joten oli täsmälleen oikea mielentila palata fiktion kirjoittamisen pariin. Kaksi sivua päivässä jo kahden päivän (yön) ajan. Omalla standardillani tämä on jo huomattavan pitkäjänteistä.
Torstai, 15.2. 2007
Päivän laskutoimitus: 2 sivua yössä vuoden ajan, sitten leikataan huonot osat pois - mitähän tällä tavoin oikein syntyy? Tuskin saan sitä koskaan tietää.
Ottaen huomioon miten hyvin inhimillinen diplomatia on viime aikana minulta sujunut, päivän keskeisimmäksi hommaksi noussut vastauksen kirjoittelu kiukkuisen sävyiseen reklamaatioon toiminnastamme karmi hieman. Jos tämäkin johtaisi siihen että vastaanottaja vaan loukkaantuisi, en enää oikein keksinyt mitä tekisin. Pidetäänköhän jossain kursseja inhimillisestä viestinnästä? Mieluiten sellaisia aivopesuhenkisiä ja pavloviaanisesti ehdollistavia, niin että kun ne on käynyt niin ei osaa enää muuta kuin oikean viestintätavan? Käyttöä voisi olla.
Sentään tällä kertaa kommunikaatio sujui paremmin kuin muissa lähimenneisyyden tapauksissa, ja sain jopa kiitoksia perusteellisesta ja asiallisesta vastauksesta. Tämä siitä huolimatta, että olin eri mieltä reklamaation detaljien kanssa ja jouduin myös sanomaan sen. Olisi helppoa jos vaan voisi myöntää olevansa väärässä aina kun sitä vaaditaan, mutta ihmiset ottavat vaan vittuiluna jos heiltä pyytää anteeksi sitä että on oikeassa.
Lähdin töistä varhain, vakaasti päätettyäni että eilinen fiasko kirjoittamisen suhteen ei toistuisi. Suljin ylimääräiset distraktiot pois, en lähtenyt Cosmiciin, istuin koneen ääreen kirjoittamaan ja sain aikaan... tosi vähän. Mutta sentään ideoita alkoi virrata. Luovan homman lisäksi tein kaikkea minulle vaikeaa jota olen lykännyt tuonnemmaksi.
Kun väsyin, kirjoitin tarinaani kaksi sivua lisää. Sain oikeasti pakottaa itseni lopettamaan sen jälkeen, ideoita riitti.
Perjantai, 16.2. 2007
Päivän japani: "Omatase itashimashita." (Laitoin teidät odottamaan.)
Tekniset ongelmat eivät tahdo ratketa jos niihin voi käyttää vain yhden päivän viikossa. Mutta yksi päivä viikossa on tarpeen jotta työssä pysyisi jonkinlainen yhteys oikeaan ongelmanratkontaan. Plus tietty ne ongelmat pitäisi jonkun ratkaista kuitenkin eikä kellään koodivelholla ole ylimääräistä aikaa.
Kiipeily meni vähän miten meni. Ei se nyt huonoa ollut, jos ei hyvääkään. Aiemmista kokemuksistani olin oppinut, että kiipeilyn jälkeen on vähän turhaa yrittää kirjoittaa pelimateriaalia, joten päätinkin lukea illan japania. Sentään se sujui. Olisipa japanoideilla inhimilinen kirjoitusjärjestelmä niin heidän kielensä olisi ihan helppo.
Lauantai, 17.2. 2007
Päivän sitaatti: "You are not a fucking Fight Club quote."
Heti aamusta palasin Åbo By Nightin kirjoittamisen pariin. Neljä tuntia myöhemmin olin saanut aikaan riittävästi, joten resetoin mieleni katsomalla jakson Heroesia ja siirryin sitten kirjoittamaan Empireä.
Pelien kirjoittelun parissa kului koko päivä. En nähnyt oikeastaan ketään muita ihmisiä, ja hyvä niin. Päätin, että tarinan kirjoittaminen on työtä eikä sitä tarvitse tehdä vapaapäivänä. Kun yö ja väsymys viimein saapuivat, katsoin Fight Clubin. Olen edelleen sitä mieltä, että etenkin leffan alkupuolella on maailman oivaltavinta suhtautumista elämään.
Aikaa ei ole tapettavaksi. Kuvittelen että roolipelaaminen on tärkeä ilmaisumuoto, vaan onko se minulle vain samaa mitä shoppailu on jollekulle muulle?
Sunnuntai, 18.2. 2007
Päivän ärsytys: Hukun tavaraan joka on lainassa joltakulta. Minulla on tällaista roinaa varmaan kuutio. Täytyisi palauttaa.
En ollut piirtänyt mitään vuoteen. Yllättäen, taitoni oli kadonnut. Kahden kuvan jälkeen se palasi, sellaisena kun se on yleensä ollut. Katselin lopputulosta, ja totesin ettei se kelvannut.
Tajusin, että yritin piirtää realistisen näköisiä ihmisiä. Tämä on typerää, koska piirustustaitoni on vain välttävä. Realismin sijaan minun pitäisi keskittyä ilmeikkyyteen.
Päätin hylätä aiemman tyylini piirtää. Uudet sääntöni: älä piirrä yhtäkään turhaa viivaa, älä käytä kaarta jos suora viiva kelpaa, älä tee kulmia jos niitä ei tarvita, kuvan pitää näyttää kolmiulotteiselta, lyijykynäpiirrokset pitää tussata.
Kaikenlaisista distraktioista huolimatta piirtelin semiahkerasti. Uudet tekeleeni eivät välttämättä näytä paremmilta kuin aiemmat kuvatukset, mutta sentään erilaisilta.
Maanantai, 19.2. 2007
Päivän harmi: Luolassa otetut valokuvat eivät tahdo onnistua.
Kolmisen viikkoa kestävä kehityskeskusteluputki lähti käyntiin, ja tuloksena kykyni tehdä mitään muuta hyödyllistä putosi lähelle nollaa. Töistä päästyäni koetin piirtää ja kirjoittaa vailla suurta menestystä.
Kun hyödylliset asiat eivät onnistuneet, suuntasin Mirin ja Velmun seuraan syömään ja pohtimaan mitä tehdä seuraavaksi. Voittajaksi selvisi luolantutkinta. Poimimme Teemun kyytiin ja hankkiuduimme Luolavuoreen.
Olimme viimeksi kuvitelleet tutkineemme koko onkalon yhtä pientä ja todennäköisesti liian ahdasta koloa lukuunottamatta. Olimme harvinaisen väärässä. Löysimme paljon uusia ihmeitä, kuten merkkejä aiemmasta sivistyksestä sekä matalan, todella pitkälle tunkeutuvan tilan jota emme uskaltaneet sillä erää tutkia kokonaan. Ulkona oli 10 astetta pakkasta, kiven sisällä taas kotoisaa ja lämmintä.
Kun selvisimme takaisin taivaan alle, siirryimme vielä opetusvideon (Descent) pariin. Möyrimisemme jälkeen leffan tunnelit näyttivät tilavilta ja helppokulkuisilta.
Tiistai, 20.2. 2007
Päivän jemma: Phobias V - Insectophobia
Töissä oli aika energiatonta. Ihmekös tuo kun laskiainen oli vienyt yliopistolaiset mennessään ja päivän sisällöksi kaavailemistani palavereista toinen peruuntui. Töiden jälkeen pääsin leikkimään kuljettajaa, höyhensarjan kantojuhtaa sekä huonoa kokkia.
Mäessä pidetyn Salaisuuksia-pelin yhtiökokouksen jälkeen Miri ja Welmu lähtivät metsästämään geokätköjä. Geokätkentä vaikuttaa juuri sellaiselta huvilta jota voi tehdä jos on hitusen energinen olo, sijainti vieraalla paikkakunnalla eikä oikein jaksa tai voi kiivetä. Ainakin muutamat hakukoneen avulla löytyneet kätköt tuntuivat myös olleen paikoissa, jotka pitäisi penkoa ihan periaatteen vuoksi.
Jos geokätkentää olisi ollut kun olin pieni, olisin varmasti käyttänyt siihen kaiken aikani. Nytkin kiusaus on suuri. On helppoa nähdä touhun viheätys: seikkailuelementin ja aarteenmetsästyksen lisääminen arkeen saa katsomaan lähiympäristöä ihan uusilla silmillä. Vähän niin kuin GTA:ssa metsästäisi kaikkia piilopaketteja.
Keskiviikko, 21.2. 2007
Päivän pakkanen: 23 astetta.
Kehityskeskustelujen käyminen vie kaikki voimat ja johtaa aikaansaamattomuuteen. Kaksi keskustelua päivän aikana riitti työmääräksi, kolmen tunnin jälkeen tuntui siltä kuin olisi paiskinut töitä 8 tuntia. Ei tämä tee hyvää ennestään jo huteralle kellokortin saldolle.
Kiipeily oli vetelää, fiilikset antisosiaaliset. Olisin mieluiten ollut tekemättä tänään mitään järkevää - olisin voinut istua kotona kirjoittamassa, tai vielä mieluummin peiton alla lukemassa. Sen sijaan Åbo By Nightin pelinjohtotiimi oli päättänyt tehdä toisen karaokekeikkansa. Ei auttanut epäsosiaalisuudesta mariseminen, pelinjohtovelvollisuus kutsui.
ÅBN:n pelinjohdosta ylivoimaisesti suurin osa lusmusi - paikalla oli minun lisäkseni vain Susanna. Toisaalta pelinjohdon ulkopuolelta mukaan oli lähdössä Miri ja toinen Susanna. Pakkanen ja vähäinen osallistujamäärä surmasivat vähäisenkin intoni. Olisin halunnut unohtaa koko jutun, vaan ei.
Tällä kertaa tähdättiin hevikaraokeen. Baari oli melkeinpä tyhjä, joten saimme ensimmäiset pari tuntia laulaa ihan keskenämme, muita odottelematta ja vailla tarvetta häpeillä.
Ja yllättäen laulaminen oli sekä hauskaa että varsin sujuvaa. Tajusin, ettei minun kuulunutkaan tähdätä epämelodisiin vihaisiin raakkumisiin vaan suoriuduin parhaiten melodisista rokkiballadeista. En olisi ikinä uskonut että edes kehtaisin laulaa Meat Loafia. Parin kappaleen jälkeen kaikki ramppikuume oli kadonnut ja sitä halusi vain laulaa lisää.
Usko peliimme kohosi heti.
Torstai, 22.2. 2007
Päivän idea: Tuntitaksalla pelimaksua keräävä livepeli.
Päivän kehityskeskustelu peruuntui, joten tein ihan okeita töitä. Valitettavasti niihin liittyi lomakkeiden väsäämistä Adobe Acrobatilla, joka ei varsinaisesti ole suosikkipuuhaani.
Iltapäivästä jatkettiin luolan tutkimista. Tällä kertaa mukaan oli napattu Susanna, joka lähetettiin pienikokoisimpana tunkeutumaan koloon jonne emme aiemmin olleet uskaltaneet. Valitettavasti kyseinen kolo ei jatkunut tai edes laajentunut kammioksi. Nyt taitaa tämä luola olla aika perusteellisesti tutkittu.
Ruokaa kellariravintolassa ja tyhmiä juttuja Cosmicissa. Larppikokemuksia jaettiin, minttutoteja juotiin ja hölmöjä ideoita kehitettiin. Ulkona raivosi pakkanen. Pitkästä aikaa kahvilassa tuli istuttua aika pitkään, ja väkeäkin tuntui olevan paikalla hyvin.
Perjantai, 23.2. 2007
Päivän arvio: Houstonissa on n. 4000 Perez-nimistä ihmistä.
Klassisesti vaikea kampanjan toka pelikerta oli tänään edessä Empiren kanssa. Luotin edelleen presentaatioon ja visuaaliseen oheiskrääsään varsinaisesti oivaltavan sisällön sijasta. Yllättäen ne kantoivat pelin aika hyvin. Tietysti kunnon reipas mättö supersankareiden ja superroistojen välillä on aina hilpeää. Varsinkin kun mukana on asiankuuluvan hassua sanailua.
Pelin loputtua olin energinen ja halusin vain kirjoittaa lisää. Valitettavasti vaan minulla oli enää viitisen tuntia aikaa seuraavan aamun herätykseen ja lähtöön kohti Iisalmea ja Iiconia. Siellä pitäisi pitää kahden tunnin esitelmäkin, eikä siitä ollut vielä koossa kuin otsikko. Onneksi olen ammattilainen.
Lauantai, 24.2. 2007
Päivän japani: Yanagi no neko - pajunkissa. Uskoo ken tahtoo.
Aamukuuden aikaan tajusin olevani tilassa, jossa olen tavallisesti nähnyt lähinnä Taikan. En siis tekemässä allergiakuolemaa koskettuani väärään asiaan, vaan neljän tunnin yöunen jälkeisessä maanisessa tehokkuudessa.
Herätysmusiikkini oli soinut vähän ennen neljää ja pian sen jälkeen kyyti Iiconiin lähti Mäen pihasta. Antti, Laura, Kaarina, Tonja, Pasi ja minä olimme mukavassa minibussissa matkalla kohti Iisalmea.
Yritin ensin useimpien muiden tapaan nukkua, mutta kun siitä ei osaltani tullut mitään uskaltauduin kirjoittamaan esitelmääni. Ehkä ensimmäistä kertaa koskaan havaitsin pystyväni kirjoittamaan autossa ilman pahoinvointia. Esitelmäni sai sisältöä, eikä edes aivan huonoa. Keksin kaupunkipelaamisesta jopa uutta sanottavaa. Toivoin pääseväni puhumaan ihmisille, joilla oli jotain kokemusta aiheesta.
Turusta Iisalmeen ajaa seitsemän tuntia. Päivä valkeni, ihmiset virkosivat ja lopulta Iisalmi oli ympärillämme. Conissa ohjelmansuorittajat saivat VIP-kohtelun. Meille oli oma rentoutumishuone, jääkaapissa pizzaa ja mokkapaloja, saamiemme nimilappujen kääntöpuolella kätevästi kaikkien olennaisten järjestäjien puhelinnumerot. Olispa Ropeconissakin tällaista. Täällä väkeä oli ehkä 150, skaalausongelmat tulevat vastan, mutta sittenkin...
Haahuilin ympäriinsä aikani ja kävin olemassa mieltä Heimot-pelin kirjoittajan Miskan RTP-pelikonseptista. Sitten oma esitykseni alkoi. Otsikko oli "Kaupunkipelaamisen käytännön metkuja".
Yleisöä tuli kaksi.
Ei yllättäen, esitykseni ei ollut järin räiskyvä. Mutta juttelimme silti kaupunkipeleistä mukavasti. Esitin asiantuntijaa, kuuntelin kokemuksia, vastailin kysymyksiin. Vähän turhahan tällainen kahden hengen ohjelmanumero oli, ja tuskin conille paljon toi.
Ruuan ja Iisalmen kotiseutukierroksen jälkeen pädyin ohjelmansuorittajien tilaan koomaamaan. Juttelin oululaisen Laurin kanssa kaupunkipeleistä lisää. Hänellä oli peli-idea jota yllytin häntä toteuttamaan. Toivon mukaan siitä jotain tulee.
Jutelin myös toisen oululaisen kanssa animesta, roolipeleistä, visuaalisista ja auraalisista elementeistä. Keskustelukumppanini yritti olla hyökkäävämpi kuin oli hyväksi, ja erimielisyytemme olivat moninaiset, mutta väsymys houkutteli minusta esiin pienen diplomaatin ja lopulta vaihdoimme ehkä jopa aivan mielekkäitä näkemyksiä. Lopulta päädyin yksin ajatusteni kanssa. Päivän olennaisimmaksi saldoksi jäi kaksi oivallusta.
Ensimmäinen oli, että kaupallinen roolipelinkirjoitus ja sitä tekevät ihmiset ovat täysin vieraantuneet intohimoisista roolipelaajista. Ready to Play -pelikonsepti ei tarjonnut minulle mitään - se oli suunnattu ihmisille, joilla ei ollut enää aikaa paneutua pelaamiseen ja jotka tahtoivat vaan nopeasti pelattavan jutun joka käydä läpi kahdessa tunnissa. Sopii perheelliselle aikuiselle, ja varmaan siis myy hyvin. Mutta minulle roolipeli ei ole sosiaalinen puuha, ei jotain mitä tehdään kun ollaan kavereiden kanssa käymässä mökillä tai kun mitään muuta puuhaa ei ole. Minulle roolipelaaminen on enemmän kuin kamppailulajiharrastus: se vaatii jatkuvaa omistautumista. Sitä ei voi tehdä vaan silloin tällöin kavereiden kanssa kännätessä. Ja tämä oli juuri se olennainen ongelma joka minulla on ollut joka ainoan Arkkikiwi-kustantamon indiepelin kanssa. Ne ovat kaikki kevyttä ajanvietettä, nokkelaa puuhaa satunnaiseen tai lyhytkestoiseen kuluttamiseen, mutta minä en niihin voi uppoutua.
Toinen oivallus tuli majapaikassani pohtiessani muiden Turusta saapuneiden kanssa animea. Minä en ole koskaan animea tajunnut - en ilmiönä, en jonain mikä aiheuttaa ihmisissä maanisen kiihkon. Ymmärrän että on mukava katsoa laadukkaita piirrettyjä, mutta mitä mieltä on tehdä kissankorvia, tai harrastaa cosplayta? Eiväthän nämä ihmiset niin kuin tee mitään (sanoi roolipelaaja). Lopulta valaistuminen iski. Anime on kuin punkrock.
Sunnuntai, 25.2. 2007
Päivän terminologian väärinkäyttö: Meemin käyttäminen merkitysyksikkönä. Ei käy.
Antin vanhempien luona majoittuminen oli taivaallista. Rauhallinen paikka nukkua, herkullinen iltapala ja lämmin aamiainen estivät edellisyön lyhyyden väsymyksen kasautumista ja kun coniin palattiin oli fiilis aivan eläväinen.
Toisen päivän puheohjelmat olivat jotakuinkin yhtä vähäväkisiä kuin ensimmäisenkin. Eero Tuovisen ohjelma peruuntui, Laurin taas jäi valitettavan lyhyeksi eikä löytänyt kohdeyleisöään. Juttelin muiden harrastajien kanssa virallisen ohjelman ulkopuolella. Hassut termit kohtasivat, mutta pääasiassa tietoisesti yritin välttää korkealentoisinta teoriaa ja pysyä kiinni jonkinlaisessa käytännön pelamiseen liittyvissä asioissa. Tämä oli toki helppoa, kun melkein kaikki argumenttini lähtivät suunnasta "mä vaan tykkään olla joku muu".
Päädyin pelaamaan Eeron kehittämää zombieleffapeliä, joka oli varsin hauska. Narrativistiseksi roolipelikataksi sitä kutsuttiin, ja näin hyvin miksi. Ei minun tyylini pelata, kevyttä riehuntaa parin tunnin ajan ja paino yhteisellä kerronnalla, mutta omalla sarallaan simppeli ja laadukas peli. Viimeksi zombieleffan nähnyt pelaaja aloittaa.
Pakkauduimme viiden maissa autoon ja aloitimme kotimatkan. Ympärillä pimeni ja väsymys alkoi taas saada meitä kiinni. Vähitellen tunnelma autossamme valui hysterian puolelle ja viimeinen pätkä Tampereelta Turkuun kului pääasiassa kaikelle todella pöhkölle naurettaessa. Meissä kaikissa asuu pieni ja outo savolainen, tai jotain.
Hilpeä coni, kannatti käydä. Yllättävän paljon tuli keskusteltua ja ehkä jotain opittuakin. Kotona taju pakeni äkkiä.
Maanantai, 26.2. 2007
Päivän fiilis: Hyväntuulinen ja energinen
Aina kun koko viikonloppu tulee tehtyä jotain epämääräistä ja unta rajoittavaa, pitäisi seuraava maanantai tajuta pitää lomaa. Sentään päivän kehityskeskustelu oli positiivinen ja feelgood-henkinen.
Töiden päätyttyä lähdin metsästämään pelipaikkaa Salaisuuksia-hahmolleni. Onnistuinkin paikantamaan kelvollisen toimiston joka sopi tarpeisiimme loistavasti. Tämä nostaa pelikokemuksemme tasoa selvästi.
Oli tarkoitus pitää tänään rento vapaapäivä, mutta eihän se onnistunut. Valmistelin Salaisuuksia-peliin tarvittavia juttuja ja kävin vielä illalla JD:n kanssa ottamassa valokuvia.
Tiistai, 27.2. 2007
Päivän termi: Sissisiivous
Koin töissä olevani kömpelö ja kulmikas, kykenemätön viestimään ihmisten tavoin ja muutenkin aika vaikea. Tällaisina päivinä pitäisi vain koodata, valitettavasti töissä oli palavereja.
Töiden jälkeen askartelin Salaisuuksien parissa ja siivosin pelitilaamme jonkinlaiseen kuntoon. Sitten suunnittelin hahmoni vaatteita. Sitten kirjoitin Åbo by Nightia. Sen jälkeen kirjoitin romaania kunnes kello oli yli nukkumaanmenoajan.
Noiden lisäksi olisi vielä pitänyt suunnitella, kirjoittaa ja piirtää Empire-materiaalia sekä opiskella japania, mutta vuorokaudessa on vaan yksinkertaisesti liian vähän tunteja kaikkeen. Eikä töistäkään voi oikein enää vähentää kun kellokortti soimaa jo ennestään minua rintamakarkuriksi.
Keskiviikko, 28.2. 2007
Päivän saavutus: Kellokortin miinustunnit alkoivat vähentyä.
Kehityskeskustelut alkoivat sujua rutiinilla, mutta yhtä kaikki olen onnellinen kun ne ovat ohitse. Kiipeily oli voimatonta ja taitamatonta. Kaikki vapaa-aika kului Salaisuuksia-säätämiseen.
Viikonlopun pelaaminen tulee olemaan rentouttava kokemus, olivat muut eräistä akadementian osa-alueista mitä mieltä tahansa. Hahmon murheet korvaavat hetkeksi aikaa oman paniikin ja kiireen, eikä minulla ole tilaa näiden lomassa ajatella omia asioitani.
