Tammikuu 2007: Vihaa ja laiskuutta
Maanantai, 1.1. 2007
Päivän koomauskeskustelu: "Oksentaminen on meidän yhteiskunnassa patologisoitu ja se pitää vallata takaisin..."
Krapula se kai on moraalinenkin krapula. Heräsin melko pahaan oloon ja völläsin vuoteessa pitkään. Tekemättömät työt ja tehdyt virheet painoivat mieltä.
Ei 2006 ollut huono vuosi ollut, vaativa vaan. Se edellytti melkoisesti henkistä kasvamista ja kehittymistä, enkä ole koskaan ollut kovin hyvä kummassakaan. Vaan sainpa mitä olin tilannutkin. Töissä: lisää vastuuta, mielekkäämpää hommaa. Maallisissa asioissa: ensin rahaa ei ollut, ja sitten sitä oli. Ihmissuhteissa: aktiivisia ihastumisia ja niihin kuuluvia iloja sekä kaaosta. Kiipeilyssä: vaikeampia seiniä ja suurempia onnistumisia. Peleissä: yyh...
Tänä vuonna voisin pelauttaa enemmän ja laadukkaammin. Voisin olla ahdistumatta töistäni. Voisin olla rohkeapi ja reilumpi ihmisille. Ja voisin olla vastuullisempi gaialainen.
Aloitin kaiken yllämainitun kiukuttelemalla pizzakuskille ja puhumalla täysin älyttömiä bileiden hajottajaisissa. Olin hirvittävän väsynyt ja kävin nukkumaan varhain.
Tiistai, 2.1. 2007
Päivän asiantuntijanäkemys: "Aina luotettava Apple. Toimii 99% tilanteista just niinkuin pitää, mutta se jäljelle jäävä prosentti on sitten niin tuskatuttava, ettei mitään rajaa." Aamen.
Uusi vuosi, eka metabloggaus. Pahoittelen.
Olen viime aikoina pohtinut, pitäisikö minun lopettaa Kokemuspisteiden kirjoittaminen. Monesti tuntuu siltä, että tästä päiväkirjasta on minulle enemmän harmia kuin hyötyä. Tai siis, yleensä kun se mainitaan keskustelussa, se mainitaan tavalla jolla en toivoisi.
Aina välillä harkitsen julistaa, että Kokemuspisteet on yksityinen ja salainen päiväkirja, ja sitä lukevien tulee suhtautua asiaan niin kuin olisivat hiiviskelleet salaa huoneeseeni ja lukeneet tekstejäni. Tavoittelen todella rehellisesti viktoriaanistyylistä (?) kaksinaismoraalia, jossa on okei pettää ja puukottaa selkään kunhan siitä ei jää kiinni. Selkäni takana saa puhua pahaa ja puistella päätä, tai kummastella mitä oikein olin kirjoittanut, muttei minulle suoraan. Koska yleensä kun minulle sanotaan jotain joka alkaa "luin päiväkirjastasi, että...." on seurauksena keskustelu jota mieluummin en kävisi.
Toteuttamiskelvottomuudesta välittämättä, oikeasti en halua johdonmukaisesti tuotakaan. Yllättäen, koska lukijapalauteoptiokin tuolla omalla rautakankealla tavallaan on. Ja välillä päiväkirjan kautta tai siihen liittyen tulee positiivisia ja miellyttäviä yhteydenottoja, kuten tänäänkin kävi. Joten miten päin tässä nyt sitten olisi? Luultavasti ei vaan voi voittaa. Olen vaikea ja mahdoton ja jatkan erraattista ja arvaamatonta linjaani.
Vahvin syy olla lopettamatta päiväkirjan pitämistä on kuitenkin sen suoma mahdollisuus tilittää. Tänään haluaisin tilittää siitä, miten vihaan tammikuuta. Vihaan aivan erityisesti tammikuun ekoja päiviä, kun muillakin ihmisillä on vuodenvaihteen jälkeen kärttyinen olo, kaikkien aivot ovat vielä narikassa ja lomien aikana mikään muu ei ole edennyt kuin ratkeamattomien ongelmien tulva. Atk-tukea tarjotaan vain arkisin, mutta ongelmia on vuoden ympäri.
Työteho on viemärissä. Järki ei juokse. Ulkona sataa vettä. Bileidenjälkeinen ahdistus painaa. Harrastuspuuhatkin ovat tekemättä, eikä niistä missä oikeasti olisi deadline saa millään kiinni. Plääh.
Keskiviikko, 3.1. 2007
Päivän Rense-räntti: The Three Hundred and Fifty Billion Dollar Lynch Mob. Alkaa ainoastaan sarkastisena, sitten kiihtyy apokalyptisen paranoidiksi.
Työahdistus jatkui. Yritin lievittää sitä tekemällä paljon töitä. Ei auttanut. Koin tekeväni hommiani huonosti ja olin havaitsevinani että olin tehnyt ainakin yhden typerän mokan juuri ennen joululomaa. Potentiaaliset seuraukset olivat oikein suuret. Tähän ei varsinaisesti auttanut eräässä päivän palaverissa kiertokautta tullut epäluottamuksen osoitus. Ainakin senhetkisessä mielentilassani koin ansainneeni moisen.
Selvästi loppusyksyn masennus ei mennyt ohitseni, se vaan hyppäsi joulun yli. Toisaalta tammikuussa on aina muutenkin ollut kamala olo, joten on tavallaan ihan hyvä että marraskuun masennuskin on siirretty tänne. Kaikki emotionaaliset huoltokatkot yhtä aikaa.
Kun maltoin viimein poistua töistä, koetin tehdä harrastushommia. Livepeliasioihin on deadline, joten niihin ei ollut tietenkään mitään intoa. Ropeltamiseen ei dedistä ole, siispä siihen liittyviä juttuja tulee kirjoitettua. Ei ole itsekuria henkimaailman asioissa.
Torstai, 4.1. 2007
Päivän samastuminen: Penny and Aggie -sarjiksessa on hahmo, jonka jotkut aspektit muistuttavat kovasti itseäni. Se ei valitettavasti ole Aggie.
Ankeus, ahdistus ja antisosiaalisuus olivat keskeisimpiä fiiliksiäni. Tappelin arkisten ärsyttävyyksien kanssa töissä, ja juuri kun olin hajoamaisillani niihin, muut tahot keksivätkin niihin mutkattoman ratkaisun. Hallinnolliset pulmat on hyvä kyetä ratkaisemaan teknisesti. Mielialani parani hieman.
Uskaltauduin ihmisten ilmoille ensimmäistä kertaa uudenvuoden jälkeen ja käväisin illalla Cosmicissa. Ei minulla mitään oikeaa syytä ihmisten välttelemiseen ollut, oli vaan tunne että kaikki aika pitäisi käyttää tekemällä tuhansia rästissä olevia hommia. Olin kuvitellut poistuvani kahvilasta melkein saman tien, mutta niin ei käynytkään. Keskustelimme larpeista ja alkoholista, vaan emme niiden yhdistämisestä. Saatoimme myös saada mullistavan idean blogiksi, joka toivottavasti jää toteutumatta.
Perjantai, 5.1. 2007
Päivän ällistys: Voiko sivarista muka saada kenkää?
Aina välillä töissäni törmään kritiikkiin muotoa "teidät pitäisi kaikki ulkoistaa niin asiat toimisivat paremmin." Tavallinen reaktioni tähän on joko huvittunut tuhahdus, tai jos olen lyhytpinnaisemmalla päällä, suuri harmistus.
Tänään fiilis oli sellainen, että jos joku olisi tullut kertomaan minulle että minut nyt ulkoistettiin, olisin varmaan pitänyt sitä oikeudenmukaisena rangaistuksena. Katselin omaa työkenttääni ITIL-aivopesuhuurujen läpi ja totesin sen järkyttävän kaoottisuuden. Asiat eivät voi olla näin. Minulle maksetaan siitä, että ne olisivat paremmin.
Luterilainen työmoraalini, melkeinpä ainoa jäänne kovin konservatiivisesta kasvatuksestani, hakkaa minua säälimättä naskalilla munuaisiin. Samaan aikaan näin edessäni olevan homman musertavan massiivisuuden. Tälläkö tavoin innokkaista ja energisistä radikaaleista tulee kyynisiä vanhoja takarivistä huutelijoita?
Tammikuumasennus koettaa mutatoitua merkilliseksi.
Töiden jälkeen olin murhamielialalla - vaihtoehto olisi ollut lannistunut masennus, eikä se oikein viehättänyt. Valitettavasti harrastan pasifistisesti kiipeilyä enkä vaikkapa täyskontaktinyrkkeilyä tai terrorismia, joten aggressio oli purettava seinällä Mirin ja Susannan kanssa.
Pahalla tuulella ei ole hyvä kiivetä. Tällä kertaa vaikutus oli, etten pelännyt mitään. Niinpä liidasin pässinpäisesti reittejä joille minulla ei oikeastaan olisi ollut mitään asiaa. Pelokkuus on klassisesti ollut suurin heikkouteni kiivetessä. Kun sitä ei ollut, kiipesin hyvin - oikeasti edistyin ensimmäistä kertaa pitkään aikan.
Seinältä palattuani sormet olivat ihan muusina eikä pelinkirjoittamisesta tullut mitään. Kaksi päivää deadlineen. Kirjoittamatta on aivan liikaa.
Lauantai, 6.1. 2007
Päivän hankala tehtävä: Oikeanlaisen Elvis-kuvan etsiminen netistä.
Heräsin hyvin myöhään, ja istuuduin saman tien kirjoittamaan pelimateriaalia. Yleensä olen nopea ja aikaansaava kirjoittaja, mutta tänään asiat eivät olleet näin. Vaikka kirjoitin melkein kahdeksan tuntia, sain aikaan säälittävän vähän. Tämä huolimatta siitä, että olo oli jopa jossain määrin produktiivinen.
Toisaalla ihmiset olivat sosiaalisia. Minä osallistuin tähän vain ohimennen. Kun kuitenkin kirjoittelu tuntui luonnistuvan, olisi ollut typerää katkaista hyvä putki.
Sunnuntai, 7.1. 2007
Päivän saavutus: Ihan oikea livepeli-ilmoitus larp-kalenteriin.
Ihmisiä meni kiipeilemään. Minä jäin kotiin säätämään. Illalla oli kokous.
Loimme silmäykseen tuottamaamme materiaaliin. Nyökkäsimme toisillemme. Olimme valmiit.
Kaivakaa kalenterinne esiin. Åbo By Night tulee viimeinkin.
Maanantai, 8.1. 2007
Päivän ällistys: Soneran automaattinen puhelunohjausjärjestelmä ei tunnistanut pöytäpuhelimellani suoritettuja numerovalintoja. Olisipa meilläkin tuollainen järjestelmä niin tulisi varmasti kiitosta.
Myöhään illalla ei pitäisi tehdä mitään liian mielenkiintoista. Olin Åbo By Nightin julkistamisen jälkeen ollut niin levoton, että nukahtamiseen oli kulunut ikuisuus, ja tuloksena päivä oli todella väsynyt. Kafkalaiset kokemukset työnteossa eivät varsinaisesti auttaneet minua oleman skarpimpi. Yritykset tavoittaa suuren suomalaisen teleyrityksen asiakaspalvelua saivat minut taas ällistelemään sitä, millaiset ihmiset haukkuvat meidän asiakaspalveluamme. Kenen kanssa he oikein ovat olleet tekemisissä? Eivät ainakaan samojen tahojen kuin minä.
Kaupungilla juoksemisen jälkeen koetin palata pelinkirjoittamisen pariin, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Koetin myös tehdä muita hyödyllisiä hommia, sama tulos.
Olemme näköjään täysin skipanneet talven tänä vuonna.
Tiistai, 9.1. 2007
Päivän klassinen oivallus: Vuorokaudessa pitäisi olla 30 tuntia (mutta unentarve ei saisi kasvaa)
Työahdistus kävi kimppuuni ja sain aikaan taas suhteettoman pahan olon. Lopulta parannus siihen löytyi varsin yllättävästä suunnasta. Katselin käyttäjätyytyväisyysyselymme lukuarvoja, ja totesin että ne osa-alueet joista ahdistusta koin olivat kaikesta huolimatta kohentuneet viimeisen kahden vuoden aikana. Eli olin miten surkea tahansa, en silti ollut onnistunut estämään hoippumista edes jokseenkin oikeaan suuntaan.
Kaikenlaiset muutkin harminaiheet koputtelivat. Tälle illalle oli alunperin suunniteltu roolipelaamista, mutta sen peruunnuttua päätin pitää ihan oikeasti vapaata. Pelasin Bloodlinesiä, katsoin Event Horizonin ja menin varhain nukkumaan. Etenkin viimeinen tuntui silkalta ylellisyydeltä viimeisen parin päivän jälkeen.
Keskiviikko, 10.1. 2007
Päivän fiilis: Ränttäävä ja huonosti itseään ilmaiseva
Taistelussa realismin ja idealismin välillä haluan aina välillä viedä realisteiksi itseään kutsuvat tyypit vajan taakse ja hakata heitä kunnes heistä lentää karkkia. Tony Blair tekee klassisen virhearvioinnin toteamalla omalta osaltaan, ettei hänen (tai hänen kansakuntansa) oikeastaan tarvitse tehdä mitään koska vaikutukset kokonaisuuteen ovat niin pienet. Reiluuden nimessä, totesi hän vähän muutakin, mutta tuo tuntui olevan argumentin ydin. Tämä on sitten sitä realismia.
Aivan missä tahansa muussa keskustelussa näkemys 'meidän pitää saada koska anyway jotkut muut kuitenkin tekee, oli se oikein tai ei' naurettaisiin ulos. Politiikassa tuo on vieläkin validi argumentaatiostrategia. Politiikka olettaa, että ihmiset ovat inhottavia, itsekkäitä ja lyhytnäköisiä. Politiikka on viisivuotiaille.
Sosiobiologisesti me kai tosiaan olemme vieläkin pieniin heimoihin orientoituneita apinoita. Meidän on vaikea nähdä mitään oman nenämme, perheemme tai välittömän ympäristömme ulkopuolelle. Me emme osaa ajatella mitään kokonaisuuksia. Meidän kyllä pitäisi. Vaan jostain täysin perverssistä syystä tämä nähdään vastakkaisena yksilönvapauden kanssa. On vapaus lentää toiselle puolelle maailmaa viikon lomamatkalle, vapaus ostaa kaupunkimaasturi, vapaus tehdä kymmenen jäkeläistä. Enkä tosiaan ole immuuni tälle itsekään, kaukana siitä. Kun tekojensa seurauksia ei näe, on helppo luistaa niiden ajattelemisesta.
Arkiajattelussa odotamme, että lait ja säännöt pitävät huolta siitä, ettemme voi tehdä mitään mikä on pahaa. Kunhan noudatamme lakeja - tai edes jotain meihin pyhäkoulussa iskostettua etiikkaa - pysymme kunnon ihmisinä. Jollain perustottelevaisella tasolla oletamme päättäjien tietävän millaiset raamit ovat meille yhteiskunnassa elämisen suhteen asettaneet - ja jos ne ovat meille epämukavia, me luistamme niistäkin. Kuitenkin olemme ihan itse omiin ennakkoluuloihimme ja mukavuudenhaluumme nojaten omat lainsäätäjämme asemaansa kohottaneet, ja olemme valmiit heittämään heidät paikoiltaan heti jos he ehdottavat jotain joka uhkaa mukavuudenhaluamme.
Olemme me viheliäisiä otuksia. Monet meistä ovat aktiivisesti sitä mieltä, etteivät tahdo kantaa vastuuta mistään itseään tai ehkä perhettään suuremmasta yksiköstä. Olisihan se ihan ok jos ei myöskään olisi silloin tosiasiallista vaikutusta sitä suurempiin asioihin. Vaan jo ihan pelkkien energiavarojen kulutuksen ja ekologisen jalanjäljen puolesta asia ei täällä villissä pohjolassa ainakaan ole näin.
Pentti Linkola taisi sanoa "ei demokratiaa, taivaan tähden, ei demokratiaa! Ei yleistä äänioikeutta, ei ikinä! Ei, ei, ei!" En ihmettele.
Torstai, 11.1. 2007
Päivän kulkuväline: Pyörätuoli. Parempi kuin poni.
Töissä päädyin tekemään taas tuen rutiinihommia joukkueeni ollessa lomien ja tautien kourissa. Ihan rentouttavaahan se välillä oli, mutta oikeat hommat eivät lainkaan edenneet.
Töiden jälkeen palattiin pitkästä aikaa Berliinin labyrinttiin. Vauhdikas pelisessio sisälsi sekä verbaalista että fyysistä akrobatiaa. Nelikymppinen professorini on paljon pätevämpi ensiksimainitussa. Tikkaita ei pidä tulla alas kärrynpyörätekniikalla. Hyvä kun edes hengissä tuli selvittyä.
Pelitauolla ehdin testata iChatin videoneuvottelua ja MacBookin kameraa. Mutkatonta oli. Vaan olisikohan tälle jotain oikeaa käyttöä?
Perjantai, 12.1. 2007
Päivän oppimiskokemus: Kun jalka lipsahtaa liidatessa, ei pidä tarttua kiinni jatkosta jonka läpi köysi on jo klipattu. Ei ainakaan niin, että vahingossa avaa sulkurenkaan portin. Onneksi jäin roikkumaan toisen käteni varaan, olisi voinut muuten tulla pitkähkö sturtsi.
Töissä oli kaksi suurta hommaa jotka olisi pitänyt tehdä. Kumpaakaan en saanut valmiiksi, koska takavasemmalta iski vähäpätöinen mutta suuritöinen akuutti pulma jonka setviminen vei aikaa. Olisin voinut kyllä tämän akuutin pulman oivaltaa aiemminkin, jos olisin ollut skarpimpi.
Kiipeily tuntui heikolta ja hyödyttömältä, mutta oikeasti ei ollut sitä. Welma ja Miri yrittivät seinän jälkeen houkutella minua hevikaraokeen, mutta pelinkirjoitusvelvollisuudet kutsuivat. Tämä saattoi olla ihan hyvä päätös, koska illan mittaan saamieni huhujen mukaan kävi ilmi, että itse asiassa he eivät olleet koskaan päässeet hevikaraokeen asti. Ei sen kuvittelisi niin vaikeaa olevan.
Lauantai, 13.1. 2007
Päivän asu: Haalarit. Mainiot kiven sisässä ryömimiseen.
Pelinkirjoitus ei eilen ollut oikein edennyt. Tänään olisi ollut järkevää jatkaa. Sen sijaan lähdin seikkailemaan. Ihmeellisestä intternetistä oli löytynyt koordinaatit Turussa sijaitsevalle kymmeniä metrejä pitkälle luolalle, ja se oli tarkistettava.
Olisimme varmaan kelvanneet "Tyhmyydellä tilastoihin" -lehden kansikuvatytöiksi ja -pojiksi. Kolme neljännestä joukkueesta oli krapulassa, varusteemme olivat vähän mitä sattuu, emme olleet kertoneet oikeastaan kenellekään ulkopuoliselle minne olimme menossa ja milloin meitä kannattaisi odottaa takaisin, ja yleinen ammattitaitomme luolantutkimuksessa perustui Descent-leffaan sekä kirjastosta lainattuun luolantutkimuskirjaan jota minä ja Miri joskus vähän luimme. Lisäksi ulkona oli tullut talvi, lunta ja kylmyys, ja päivänvaloa oli jäljellä alle tunti.
Outoa kyllä, me löysimme suuaukon alle varttitunnissa vaikka alue oli iso, eikä meillä ollut GPS-paikanninta tai edes kunnon karttaa. Pelottomasti syöksyimme sisään tutkimaan.
Onkalo oli mahtava. Peräkkäisiä kammioita joissa mahtui istumaan ja joiden välissä oli ahtaita ryömintäkäytäviä. Kiveä oli kaikissa suunnissa, myös pään päällä. Kun kolmannessa kammiossa sammutti taskulamput, oli pimeys täydellinen. Olimme tottavie kiven sisässä. Ei tämä ihan D&D-henkinen luolasto ollut: jos vastaan olisi tullut hirviö, ei kahden käden miekkaa olisi mahtunut heiluttamaan.
Vajaan tunnin paikkoja koluttuamme ryömimme takaisin ulos. Ainakin yksi tiukka kolo jäi vielä tutkimatta. Tänne pitää tulla toistekin.
Loppuillan käytin pääasiassa pelinkirjoittamisen parissa. Tietysti liittyen siihen projektiin, jolla ei ole varsinaista deadlinea.
Sunnuntai, 14.1. 2007
Päivän psyykkinen ilmiö: Toisen ihmisen kadottama esine ilmestyi minun uneeni.
En lähtenyt kiipeämään, vaan kirjoitin lisää pelimateriaalia. Kun en enää keksinyt uutta sisältöä, ryhdyin koodaamaan apuohjelmistoja. Ainakin Kaisan kanssa olin jo pitkään pohtinut, että pelikampanjat tarvitsisivat palautelomakkeita ja nykyistä paremman feedbackin jokaisesta pelisessiosta. Itse en ole niin ahkera että jaksaisin joka session jälkeen kirjoittaa pelaajille palautepyynnön, saati sitten että pelaajana jaksaisin eritellä kaikista pelaamistani peleistä hyvät ja huonot puolet palautepostiin, mutta valmiita nettilomakkeita on aina nopea täyttää.
Illalla Welmu saapui Mäkeen. Koodaamisen keskeyttäminen oli vaikeaa mutta välttämätöntä.
Maanantai, 15.1. 2007
Päivän reaktio maailmalta: Pelinjohtajalle annettava palautelomake sai huomattavasti kritiikkiä ja ehdotuksia hylätä koko ajatus.
Yritykset nousta aikaisin eivät onnistuneet, eikä myöhään nouseminenkaan ollut riittävä takaamaan virkeyttä aamuun. Welmu poistui Helsinkiin, minä huojuin töihin. Päivä olisi voinut kulua koomatessa ellei minulla olisi ollut kaikenlaista vaativaa hommaa. Havaitsin päätyväni neuvottelemaan erään yliopiston yksikön kanssa asioista joista minulla ei ollut aavistustakaan, ja se kieltämättä piti aika hyvin varpaillaan.
Käväisin S-osiksella vilkaisemassa asioita Åbo By Nightiä varten. Sen jälkeen liukastelin sohjon halki pelaamaan Berliinin sokkeloissa. Tällä kertaa pelissä oli ihan oikea maanalainen labyrintti hirviöineen. Koska hahmoni oli itse sairaslomalla, hän lähetti sinne vain työryhmänsä. Pelikerta oli taas oikein toiminnallinen ja jopa pelottava.
Tiistai, 16.1. 2007
Päivän hyvä työ: Kuljetin jalkavammapotilaan puolesta ruokaa ja kirjoja.
Adept toi minulle pelijärjestelmän juuret supersankaripeliäni varten. Onneksi ehdin vähän tehdä Åbo By Nightiä ennenkuin trikoot, maskit ja viitat veivät kaiken huomioni.
Keskiviikko, 17.1. 2007
Päivän mielipide: Ihmiset on tehty ruuasta.
Heräsin aamulla kurkkukipuun. Mitä tämä nyt taas on? Mietin hetken voisinko olla tänään sairas, tulin siihen tulokseen että huomenna en ainakaan voisi joten varmaan parempi potea tänään, ja jäin sitten sängyn pohjalle. Muka-ahkerasti vilkaisin sieltä hieman työasioitakin.
Jotenkin harmittaa tämä jatkuva sairastelu. Toisaalta C-vitamiinitabletteja olen jaksanut syödä vain satunnaisesti - vaikka lähteeni olivat sitä mieltä, että ne lähinnä lyhentävät flunssan kestoa, eivät niinkään estä sairastumista. JD:n epäluuloisuudesta huolimatta syön mielestäni riittävän hyvin - tai siis, päivääni kuuluu aina vähintään yksi ihan oikea ateria jossa on aivan järkeviä ravinteita. Stressin määräkin alkaa olla ihan hallittavissa. Ehkä tämä on se stressin laukeamisesta aiheutuva tauti?
Lorvin vuoteessa ja viihdytin itseäni olemalla mieltä asioista irkissä. Kehnosta olosta huolimatta kävin Palatsilla varmistamassa Mirin liidejä. Itse en sentään kiivennyt. Åbo By Nightin kokouskin peruttiin sairauksien ja muun väestökadon vuoksi. Saattoi olla ihan hyväkin.
Menin nukkumaan aikaisin. Päätin, etten huomenna enää olisi kipeä.
Torstai, 18.1. 2007
Päivän omppusivusto: Green Apple
Olin ajatellut käydä töissä pikaisesti, haastatella sivarikandidaatin ja sitten palata kotiin potemaan. Sen sijaan havaitsinkin saapuneeni paikalle kahdeksaksi, lähteväni vasta neljän jälkeen, ja olevani koko väliajan melko aikaansaava, ellen peräti skarppi. Flunssakaan ei vaivannut pahasti. Kerrankin näin.
Kotona kipeä olo hyppäsi sitten taas päälle. Jätin Cosmicin väliin kirjoittaakseni pelimateriaalia. Kun sekään ei enää luonnistunut, siirryin Sannan kanssa katsomaan Ocean's Eleveniä. Loppuilta kului koomatessa.
Perjantai, 19.1. 2007
Päivän artikkeli: Heikonlainen ratkaisuyritys Fermin paradoksille. Alkuperäistä artikkelia lukemalla tosin kävi ilmi, että jutussa annetut massiiviset aika-arviot perustuivat hieman omituisiin alkuehtoiihin. Ei tiedejournalismia Guardianista.
Päätin vieläkin olla kiipeämättä ja tyydyin varmistus- sekä opetustehtäviin. SKIL:n sivuilla oli muistaakseni joskus varoitus kavereiden opettamista kiipeilijöistä, joiden huonoon ja vaaralliseen tekniikkaan kukaan ei koskaan ole puuttunut. Sentään olen vetänyt rajan siihen, että ketään en opeta liidaamaan tai varmistamaan liidiä, se pitää tehdä oikealla kurssilla.
Palatsilta mukaan tarttui myös hieno oranssi kypärä johon otsalamppuni sopii. Nyt minulla on oma luolantutkimussetti koossa. Trädikamat ovat seuraava suuri investointi.
Empire-supersankaripelin hahmonluontikokous oli seuraavana. Kyseessä ei ole älyttömän kunnianhimoinen kampanja, mutta yritän silti oppia siitä jotain. Pelin linja on epätyypillisen demokraattinen - kysyin pelaajilta millaisia juttuja he tahtoivat peliinsä, hahmot laadittiin yhdessä ja muutenkin pelin rakentamisessa oli paljon sosialistisia piirteitä. Varsinaisen pelinjohtamisen taidan pitää diktaattorihenkisesti omissa käsissäni, mutta koetan kuunnella pelaajia myös pelin edetessä.
Hahmoista tuli sympaattisia. Kai heistä myös jonkinlainen tiimi tulee.
Lauantai, 20.1. 2007
Päivän muka-ruoka: Sokerittomat donitsit. Tällaisiakin on.
Kaisa pelautti Phantomsia, ja pelikerrasta tuli suunnittelematta kampanjan päätös. Toimintaa, ihmissuhdehömppää, kieroilua ja verbaalinokkeluutta sisältänyt pelisessio miellytti ainakin minua kovasti. Pelin loppu hajoitti joukkomme kahteen tiimiin joista toinen lähti tekemään vallankumousta ja toinen kutsumaan demoneita. En tiedä, sanoiko tämä jotain syvällistä inhimillisyydestä, mutta pelissä esiintynyt Buffy-variantti oli suurenmoinen. Roolipeleihin tarvitaan enemmän hahmoja jotka heittävät nokkeluuksia.
Kampanja päättyi tavallaan hyvällä hetkellä, kun Virve oli kuitenkin muuttanut Rovaniemelle ja pääsisi sieltä vain harvoin pelaamaan. Pelin jälkeen Kaisa jakoi kanssamme tarinansa salaisuuksia. Hahmomme olivat metafyysisesti olleet melko mutkikkaassa sopassa. Vaan selvästi hahmoni Esjayn ateismi oli ollut oikea ratkaisu.
Sunnuntai, 21.1. 2007
Päivän tiedekeskustelu: "Se on vähän kuin matemaattinen malli viisiulotteisesta maailmankaikkeudesta, paitsi ilman matematiikkaa."
Lojuin vuoteessa pitkään. En ollut suunnitellut tälle päivälle mitään ohjelmaa. Viisas päätös, koska jostain oli tullut talvi. Ovesta ulos vilkaiseminen heitti silmille pienen pakkasen ja helvetillisen viiman. On varmaan ihan hyvä että saatiin viimein jotain kylmyyttä tännekin, mutta miksei meillä voisi joskus olla sen kanssa vähän luntakin?
Parin sosiaalisen puuhastelun ohella käväisin ihan itsekseni elokuvissa. Aikeena oli vilkaista Pan's Labyrinth, mutta sen sijaan päädyinkin katsomaan Black Dahlian. Olin pitänyt kirjasta kovasti, ja elokuva oli säästänyt olennaisimman seikan: tunteen, että päähenkilöt ovat todella puristavassa tilanteessa ja joutuvat pitämään kiinni järjestään molemmin käsin. Mutta leffa oli kyllä sekava, juonekuljetus satunnaista ja huonoa, enkä usko että tarinasta saisi mitään irti lukematta kirjaa.
Maanantai, 22.1. 2007
Päivän lelu: Uusi Google Earth ja SketchUp 6. Viimeksi kun tein peleihini 3D-animaatioita sain nähdä niiden eteen paljon enemmän vaivaa.
Töissä leikin pirteää joukkueenjohtajaa sekä pätevää pikkubyrokraattia. Saarnasin keskitetylle tuelle ITIL:n ilosanomaa, eivätkä he uskaltaneet nauraa minulle päin naamaa.
Kotona pesin pois pahaa karmaa siivoamalla. Missä välissä minulle on taas kertynyt tällainen vuori tavaraa? Pähkäilin myös käyttöjärjestelmänsä sekoittanutta Mac Miniä ja mietin, saisiko siitä millään keinolla järkevää kotiverkon palvelinta. Yksi ainoa vähäpätöinen vika - iTunesin käyttämisen hankaluus musiikinjakoon - sai minut epäilemään tätä.
Pitäisi tehdä kaikenlaista, mutta ehkä oman kolon raivaaminen kaaoksesta on hyvä alku.
Tiistai, 23.1. 2007
Päivän omituisuus: Fontti paperiminiatyyrejä varten
Aamun pakkanen oli kunnioitettavat 17 astetta. Näin sitä pitää. Talvi on vähän niin kuin vihreä luonto: tarpeellinen ja hyödyllinen, muttei mitään mihin haluaisin läheisempää kontaktia.Ahkera työpäivä aiheutti lähinnä turhautumista. Yksinkertaisten asioiden puiminen johti harmistuneeseen kyräilyyn ja joidenkin henkilöstöhallinnollisten tehtävien mahdottomuuden oivaltamiseen. Jos olisin puoliksikaan niin taitava kuin yritän vakuuttaa olevani, henkilöstön hallinta sujuisi minulta kuin tyhjää vaan. Todellisessa maailmassa se on vääntämistä, raastamista ja pään hakkaamista pöytään tai muuhun sopivan kovaan pintaan. Vaan itsepä tämän halusin.
Kotona jatkoin kiukuttelua irkissä, kunnes tajusin sulkea sen. Laitoin ruokaa josta tuli pahaa. Testasin Linusystemin pelisääntöjä ja koetin saada tolkkua sekavasta dokumentaatiosta. Mietin onko vähäisintäkään järkeä käyttää supersankaripelissä realistisuuteen tähtäävää systeemiä, mutta eiköhän se testaamalla selviä. Joka tapauksessa epärealistinen systeemi vaan harmittaisi.
Keskiviikko, 24.1. 2007
Päivän kysymys: Ketä sietäisit telttaelämässä viikon?
Kiipesin varovaisesti ja harkiten flunssatauon vuoksi. Ajattelu seinällä palkittiin: keksin paljon järkevämmän tavan päästä ohi vaikeasta paikasta 6+:n liidissä. Taitamattoman on helppo kehittyä.
Kotona tartuin Fritz Leiber's Lankhmar -kirjaan jonka olin lupautunut arvostelemaan suureen suomalaiseen roolipelilehteen. Olisihan tässä muutakin hommaa mutta se ei suinkaan tarkoita etteikö aina pitäisi ottaa lisää. Sentään arvostelu vaikuttaa pienitöiseltä.
Iltaa pitkin tieto viikonlopun pelistä saavutti viimein tajunnan tietoiset kerrokset. Innostus alkoi kasvaa.
Torstai, 25.1. 2007
Päivän säätö: Ghauglen paluu, nyt entistä vinkeämpänä.
Töiden jälkeen syvennyin tulevan pelin materiaaliin. Webbisivuja piti päivittää, pelitarvikkeita ostaa ja asioita palauttaa mieleen. Edellisestä pelistä tuntui olevan ikuisuus, ja tavallaan tämä oli tottakin. Tarina oli edennyt, kuviot olivat aivan uudet.
Cosmicissa kohtasin muita pelin odottajia. Ohessa tarinoitiin politiikasta, lakanoista, taiteesta ja englantilaisista vieraista. Ulkona talvi oli kaunis ja lunta valtavasti.
Hauraita Pimeyden Maailma Unelmia, 26-28.1. 2007
Ajankohdan mielipide: "Täällä on liian kylmää tehdä rituaalia."
Pimeyden maailma päättyi vuosi sitten, Hauraita unelmia kaksi kuukautta sitten, mutta vielä ne palasivat encoren tehdäkseen. Hahmoja molemmista kampanjoista haahuili vielä kerran ympäri maagista Turkua, selvitteli erikoisia mysteerejä, heitti huonoa läppää ja joutui vaikeuksiin.
Päätin itse käyttää molempien kampanjoiden hahmojani. Perjantaina aloitin Yanagilla, ja lauantaina Kari palasi maahan. Hirvittävän kylmä mutta kaunis talviviikonloppu oli mainio kulissi okkulttiselle draamalle, jossa Näkymätön piiri ja Turun maagiskenen vanha kaarti vetäytyi virallisesti kaupungin asioista ja jätti soihdun seuraajilleen.
Pelissä puhuttiin paljon päättömiä, saunottiin ja tehtiin eritasoisia suunnitelmia joista jotkut jopa toteutettiin onnistuneesti. Kun tarina päättyi, peliä puitiin vielä Cosmicissa, Mirillä ja irkissä.
Odotan innolla seuraavaa kampanjaa.
Maanantai, 29.1. 2007
Päivän tajuaminen: Vapaa-aika ei ole vapaata.
Peliviikonlopun jälkeinen lomapäivä kului kirjoitellessa. Debriefejäkin väkersin, mutta suurin osa huomiosta kului Roolipelaajaan lupaamaani arvosteluun. Sen kirjoittaminen lähti sujumaan varsin vaivattomasti, tosin havaitsin että minulla ei ollut oikein rutiinia hyvien arvostelujen kirjoittamiseen. Selitän aivan liikaa ja koetan olla nokkela silloin kun pitäisi olla informatiivinen, tylsä silloin kun nokkeluutta kaivattaisiin.
Iltainen Åbo By Nightin valmistelukokous oli varsin tuottoisa. Meillä alkaa kohta olla castaus pelille.
Tiistai, 30.1. 2007
Päivän ihmiskommunikaation helpottaja: "Kun näytän tätä kylttiä, sun pitää olla mun kanssa samaa mieltä."
Palavereja täynnä olevan työpäivän jälkeen kirjoitin vikkelästi Roolipelaajaan lupaamani arvostelun. Laatu oli vähän niin ja näin, mutta sama päti kyllä arvostelemaani kirjaankin. Yllätyin silti siitä, kuinka vähätöistä arvostelun kirjoittaminen lopulta oli. Voin hyvin kuvitella että tähän rutinoituu, varsinkin jos on taitavampi kielenkäyttäjä kuin minä. Mutta oikea työni on kyllä paremmin palkattua ja minulle sopivampaa.
Berliinin labyrintissa hahmomme olivat kuulemma taas vähällä päästä hengestään. Kukaan pelaajista ei tainnut edes huomata. Paha merkki sellainen, tarkoittaa että murhaaja voi yrittää uudelleen kun emme osaa varoa.
Keskiviikko, 31.1. 2007
Päivän sisältö: Uudet HaPMU-debriefit
Työpäivänä keräsin ärtymystä pikkuasioista. Eniten olin varmaan harmistunut itseeni. Mikä lie alkuvuoden saamattomuus purrut kun joka toinen päivä ainakin tuntuu siltä, että mitään ei jaksaisi tehdä.
Kiipeilyyn ei oikein ollut motivaatiota, joten kiipesin ilman. Menin reittejä ylös pääasiassa vihalla. Se ei ole koskaan hyvä ratkaisu. Väsyin nopeasti ja paha tuuleni ei kaikonnut minnekään.
Kotona potkin itseäni kirjoittamaan pari Åbo By Night -hahmoa parempaan kuntoon. Se sujui paremmin kuin mikään muu tänään. Hyvä sentään että jokin onnistuu.